Seitsemän veljestä - 20

Total number of words is 3546
Total number of unique words is 1895
18.8 of words are in the 2000 most common words
26.1 of words are in the 5000 most common words
30.0 of words are in the 8000 most common words
Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
tällä heidän jupileerauksensa hetkellä. Uskokaat mitä teidän
kanttoorinne sanoo.
JUHANI. Juuri niin kuin kanttoori sanoo!
AAPO. Mikko ja Kaisa! me tahdomme näyttää itsemme miehiksi ja tehdä
miesten töitä, unohtaen entisyyden. Mutta mitä lausui Mikko tuosta
olutjuustosta Sonnimäellä? Hyvä ystävä, sen keitimme itse ja itseppä sen
syödäkkin saimme. Niin juuri, ja muistelenpa vielä toistakin asiaa
tuosta Sonnimäen illasta. Ennustihan silloin eukkonne meille ankaria
tuhon päiviä? Sen hän teki, ja oikeinpa hän ennusti. Myrskyt tulivat ja
pieksivät meitä kovin, kovin, mutta myrskyt ja pilvet ovat menneet taas
ja ihana päivä koittaa. No lähtekääs ennustamaan meille kerta vielä, ja
me toivomme silmänne näkevän valkeampia kuvia. Olenpa kuullut teidän
parhaiten ennustavan kahvissa, ja kahvia ei pidä puuttuman tänä iltana
Jukolassa.
JUHANI. Kahvia ja olutta!
AAPO. Kahvia ja olutta! Siis tulkaat ja ennustakaat meille onnen päiviä.
MIKKO. Kaisa pouvaa kahvissa ja minä pelaan viulua juhlan koroitteiksi;
sopiihan se hyvinkin.
AAPO. Vallan hyvin.
JUHANI. Sinä uljas Mikko.
MIKKO. Pelaanpa jo teille iloisen marssin tullessamme Jukolaan.
JUHANI. Sinä verraton Mikko! Pelaa, pelaa että maailma leimahtelee,
pelaa, Jumalan luoma.
AAPO. Kaikki soveltuu oivallisesti.
JUHANI. Kaikki paukahtaa kuin lukkoon vaan!
MIKKO. Vankkurit ympäri, Heikka ja Matti poikaseni! Ja sinä, Kaisa,
heitä jo tuo tuimuuden äkeys naamastasi hiiteen ja teeppäs nätti keikaus
Jukolaan päin.
KAISA. Jaa-ah! kyllä minä sinun keikautan tässä. Jos niin hulluksi
päättyisinkin ja lähtisin talkittamaan takaisin vanhoilla korvillani,
niin astelisinko heidän vikurien aasiensa sotkettavana tuossa raitiolla?
Könöittäkööt he edellä, me kahnustelemme perässä.
MIKKO. Oikein, Kaisa! Hellittäkäät edellä, veljet, antakaat mennä oikein
pyrstötähden vauhdilla, me suhutamme suitsuavana häntänä perässä.--Tuo
meidän muori on vähän kiivasta muoria.
JUHANI. Mutta onpa siinä muoria kuitenkin.
AAPO. Oivallinen muori!
MIKKO. Onpa peijakas niinkin; minä uskallan sen sanoa. Se on minun
muijani.
JUHANI. Muija kuin patavaltti vaan!
MIKKO. Onpa niinkin. Kiivasta eukkoa, kiivasta eukkoa; mutta kas kun
kerran ukkokin karvansa pörristää, niin paneepa. silloin mamma itsekkin
suunsa koreaan, lilliseen nipistykseen, panee, ei auta. Mutta hempeä
ukko olen kuitenkin, olen, ja annan Kaisan valtikoita. Ja mitä huolin
siitä, kun vaan kaikki käy kuntoon?--Heleijaa, pojat! Perässä tullaan
kuin suutari kraatarin perässä taivaasen. »Perässä vaikka perhana olis»,
sanoi suutari, kiskoen pikilankaansa, hampaat irvissä. Niin, niin, mars
ja anna soida, anna soida!
Läksivät he miehissä kulkemaan eteenpäin; ja myrskyksi tuimeni tuuli,
koivisto humisi ja taipui, ja milloin paistoi aurinko lempeästi, milloin
peittyi se taasen ihanien hattarien kohtuun, jotka vilkkaasti
korkeudessa lentelivät pohjosen ajamina kohden kaukaista, kaarevaa
taivaan reunaa. Vaelsivat he mäkiä ylös ja alas, ja suloinen oli
veljeksille tämä vaellus ja tämä myrsky, kun lähenivät kotonsa kunnasta
lounaisessa.
Mutta tulipa heitä vastaan vanha ukko, Kolistimen mustatukkainen, äkeä
taatto. Harmaat, pensaiset kulmakarvat, kuin kaksi huhkaimen siipeä,
melkein peittivät hänen tuikeat silmänsä. Oli hän aikanansa ollut kunnon
ampuniekka, kaatanut monta karhua ja sutta. Tuli viimein ankara tauti,
joka vei häneltä kuulon voiman, ja kuuli hän enään ainoastaan huutavan
puheen, huikeasti huudetun hänen korvaansa. Tämä onneton kohtaus sulki
häneltä ainiaaksi karhunampujan tien, ja silloin päätyi hän pauloilla
pyydystämään. Niitä hän syksyinä ja talvina viritteli summalta metsiin
lintujen, jänisten ja oravien kuolemaksi. Oli hän vakaa, jyrkeämielinen
ja törmäsanainen ukko; tuli pian tuittupääksi, katsellen elämää omalta
kannaltansa. Hänpä nyt syyssunnuntain iltahetkenä käyskeli veljeksiä
vastaan ahteisella tiellä.
JUHANI. Terve, sinä vanha!
TIMO. Terve, taatto, terve!
JUHANI. Seis, kunnioitettava äijäkarru!
KOLISTIMEN UKKO. Häh?
JUHANI. Terveisiä metsämaailmalta.
UKKO. Mitä tahdot?
TUOMAS. Huuda häntä korvaan ja vahvasti.
JUHANI. Tässä me ollaan nyt!
UKKO. Niinpä, perkele vie! olettekin, ja tästälähin armahtakoon meitä
taivaan ukko täällä kylissä taas.
JUHANI. Mitä?
AAPO. Nyt ei ole poika hyvällä tuulella.
JUHANI. Mitä sinä meinaat?
UKKO. Arvaatpa sen. Niin, niin, kyllä, kyllä, kyllä tässä nyt nousee
meille toiset juonet. Hyvin tietty.
JUHANI. Veljet, tämä leikkaa kunniaamme.
AAPO. Ole huolimatta ja käske häntä vaan kanssamme Jukolaan.
JUHANI. Kuitenkin kaikitenkin, ukko, kun olet tuommoinen potra ukko,
niin käskemme sinua nyt Jukolaan viettämään kanssamme oikein ryskeistä
tuliaisjuhlaa.
UKKO. Mitäs tulit, sinä peikko? Miksi et pysynyt tuolla vuortesi
komeroissa aina kurjaan kuolemaas asti? Mitäs tulit?
JUHANI. Jassoo! tämäkös on kiitos käskystäni?
UKKO. Tulistunpa kiusasta ja harmista koska muistelen ansojani. Kirous!
onpa yksikin aika metso menevä tästälähin paulastani toisen pussiin. Te
köllit! niistä naappailtiin jo kylliksi ennenkin.
JUHANI. Sanotko sinä meitä varkaiksi?
UKKO. Sanoinko ma, sanoinko ma? Mutta sinä ymmärrät yskän, ymmärrätpä,
vaikka oletkin tuommoinen tuhma käenpoikanen tai mullisteleva
metsonpoikanen.
JUHANI. Sanotko sinä meitä varkaiksi koska sinua kestiin käskemme?
UKKO. Mitä sanoit? Huuda kovemmin, huuda niinkuin mies pruukkaa ja älä
tuossa vingu ja rääky.--Mitä sanoit, poika?
JUHANI. Kestiin minä teitä käsken; sillä olemmepa kaikki niinkuin teidän
kummipoikianne.
UKKO. Sinäkö minun kummipoikani?
JUHANI. Minä ja nämät kuusi veljestäni tässä. Sentähden: tulkaat
kestiin, kummi.
UKKO. Suus kiinni! minä en ole sinun kummis.
JUHANI. Olette juuri vissiin.
UKKO. Minä en ole sinun kummis, en!
JUHANI. Juuri vissiin.
UKKO. Suus kiinni, sanon minä.
JUHANI. Juuri vissiin, ellei Männistönmuori ole valehdellut.
UKKO. Kuka?
JUHANI. Männistönmuori, tämän kylän yhteinen lapsimuija.
UKKO. Minä annan palttua Männistönmuorille, vaan etten ole sinun enkä
noiden muidenkaan kummi. Minä sinun kummis? Huuti!
JUHANI. Huuti? Vai niin! Mutta minua ei olekkaan kannettu papin eteen
hammassuisena, umpisilmäisenä penikkanulkkina, ei koskaan. Mutta kuinka
hyväänsä: minä käsken teitä kestiin.
UKKO. Mutta minä en tule, en, vaan kiellän sinun käskemästä.
JUHANI. Minä käsken vaan.
UKKO. Mutta minä en tule, sinä riivattu! Pidä kitas!
JUHANI. Minä käsken vaan.
LUKKARI. Pojat, pojat! olkoon ukko rauhassa.
MIKKO. Hän menköön meistä herraansa. Yksinkertainen ja töykeä äijä;
katselee silmiimme kuin villakoira; hän menköön. Mars, ukko!
JUHANI. Mutta kuitenkin niiden yksinkertaisten, harmaitten jörösilmien
pohjasta kurkistelee mielestäni ylös niinkuin jokin pieni klipparimikko;
ja hän on vähän paisuttanut minun sappeani.--Minä käsken sinua kestiin,
huikeaan hummaukseen. Olutta naamaas pinnailemaan minä sinua käsken.
Olethan kuitenkin hyvä taatto.
UKKO. Mitä sanoit? Huuda kovemmin.
JUHANI. Hyvä taatto, vaikka vähän uutelias. Mutta onhan tuo synti
ainakin ollut kuuroin perisynti.
UKKO. Häh?
JUHANI. Uutelias, nyyfiiki, ukko-rässy, sanoi ruotsalainen; mutta
muutoin kelpo taatto.
UKKO. Köntti, hävytön köntti! Mutta onko, onko, onko metson poikasilla
järkeä päässä? Ei tuumaakaan. Höh! tuossahan lentää ylös jaloistani aika
parvi, metsoparvi...
JUHANI. Esimerkiksi seitsemän metsonpoikaa.
UKKO. Mitä sanoit?
JUHANI. Seitsemän metsonpoikaa!
UKKO. Olkoon heitä kuinka monta hyväänsä; tuolta he katsella töllöttävät
koivun-oksilta. Tuossa nyt mällistelee vastaan yksi kuin sonni kohden
uutta porttia, ja vasta hän pöllähtää kun paukahtaa, mutta silloin on
hän pussissa. Samoin nytkin mällistelee tässä seitsemän könttiä kohden
Kolistimen vaaria juuri niinkuin seitsemän könisilmäistä metsonpoikaa.
Köntit! Mitä, mitä, mitä minusta tahdotte?
JUHANI. Tahdon sanoa oikein vakaalla mielellä ja kielellä, etten ole
mikään varas enkä metsonpoikanen enkä köntti, ja sanon vielä yksin tein,
että eräs vanha karru, eräs förpiiskatun ukko, joka ei seiso minusta
juuri kaukana, ei montakaan virstaa tällä santaisella maantiellä, että
tämä mies, tämä häpeemätön karru on suuri lurjus ja hunsvotti; ja olkoon
se sanottu kaikella kunnioituksella.
UKKO. Kuka mies, kuka mies, sinä töpö käenpoika kuivan hongan nenässä?
Ole, ole, ole, ole, olenko minä hunsvotti edessäs? Sanoppas. Kuka mies,
sinä käenpoika?
JUHANI. Mitä peijakasta puhaltaisin hänen kirottuun korvaansa?
AAPO. Älä enään mitään puhalla, vaan lähtekäämme.
JUHANI. Ei juuri vielä; sillä hän on suurikelmi ukko. Mitä peevelin
puskua puhaltaisin hänen korvaansa?
EERO. Annas minä koetan. Mutta pidä sinä tuota sonnipulkkia.
JUHANI. Niin, puhallappas sinne yksi mojova sana.
UKKO. Kuka mies? Häh?
EERO. »Kukakhaar!» sanoi pieni käenpoika kuivan hongan nokassa.
Kukakhaar!
UKKO. Tuossa on käki!
EERO. Sinä riivattu!
JUHANI. Kas tuota perhanaa! Paukahtipa!
EERO. Paukahti, ja korva lukkoon.
AAPO. Oikein tehty, sinä Kolistimen körri, oikein!
EERO. Hiiteen äijä! Sivalsi että kipenöitsee.
JUHANI. Ukko, ukko! huomaas mitä teit: tempasit nyrkilläsi poskelle
kunniallista miestä vallan maantien päällä ja pyhänä sapattina. Ai, ai,
ukko!
AAPO. Oikein tehty, sinä Kolistimen riihitonttu, oikein!
UKKO. Mitä lörpöttelet sinä siellä?
EERO. Oikein sanottu, sinä Kolistimen nurkkajulli, oikein!
UKKO. Suus kiinni sinäkin, kärppä. Minä, minä opetan poikia nenälleni
loiskeilemaan. Sillä Kolistimen vaari ei siinä juuri kauankaan siekaile
ennen kun hän iskee.
JUHANI. Minä häntä isken tuohon takkuiseen kaulukseen ja kiskon äijän
ilman armoa olutkestiin. Heisaa, ukko! Nyt marssimme!
UKKO. Helvettiin sinä!
JUHANI. Olutta juomaan että mahas repee!
UKKO. Hellitä kaulukseni, saatpa muutoin vasten klanias. Etkö sinä,
perkeleen juuti, hellitä?
JUHANI. Ämpäri olutta!
TUOMAS. Mitä hulluutta, Juho, taas?
AAPO. Olkoon ukko oloillansa.
JUHANI. Herra varjele! hän on meitä haukkunut kuin koira. Mitä hänelle
tekisimme? Hän on tuommoinen vanha äijäreppu. Mutta tulkoon hän Jukolaan
riemujuhlaan juomaan olutta vihoissansa. Niin, ukko, minun sydämeni ei
anna perään, ei!
UKKO. Hellitä kyntes!
TUOMAS. Mielitkö hellittää? Katsos tuossa, kuinka koreasti hänen
päästät. Menkäät, äijä!
JUHANI. Ah! minä olisin kantanut hänen iloiseen kalaasiin, kantanut kuin
pienen lapsen; sillä säkeniä säihkyy karvainen poveni. Herran poika!
kenen paulasta olen minä naappaisnut lintua? Lintua tai jänistä?
TUOMAS. Kitas kiinni!
JUHANI. Olenko minä varas, minä?
LUKKARI. Sitä ei hän sanonut, poikani.
JUHANI. Sitä kohden hän sommaili kuitenkin. Ah, olisi hänen päänsä
lakeelta parin kolmen kymmenen talven lumi poissa, niin Herran poika!
TUOMAS. Menkäät, ukko!
UKKO. Köntit! Ole, ole, ole, olenko minä keppikoni edessänne, te korven
hallavat, päähännuijittavat sudenpenikat? Mutta kyllä, kyllä, kyllä,
kyllä, teidät opetan vielä, minä, minä teidät opetan, köntit!
Siirtyi heistä viimein Kolistimen äkeä ukko; mutta kauan jupisi hän
vihoissansa, syljeskeli ja jupisi itsekseen, astellessaan ahteellista
tietä. Kulkemaan taasen läksivät myös veljekset ja heidän seuralaisensa
lukkari ja Rajamäen rykmentti, joka viimeisenä retkeili. Mutta kun he
näin olivat hetken kulkeneet eteenpäin, tuli heitä vastaan kaksi naista:
entinen Männistön muori ja nokkela, palleroinen tyttärensä Venla; ja
astelivat he kiireesti, aikeissa puolainmetsään, valkeat tuokkoset
käsissä. Tämä kohtaaminen saattoi veljekset ällistymään kovin, ja
äänettöminä katselivat he lähestyviä vaimoja, seisahtuivatpa kuitenkin
heidän eteensä; ja vastuksiin nyt tuijoiteltiin hetki, rengassilmin
kummaltakin puolelta. Mutta viimein astui esiin Aapo, ilmoitti heille
Teerimäen vuorella tehdyn lujan päätöksen ja käski heitä vieraiksi
tuliaiskestiin. Epäillen mitä heidän piti tehdä, nyt seisoivat äiti ja
tytär, seisoivat ja myhäilivät salaa toinentoisellensa ja mytistelivät
luikaroiten huuliansa. Mutta koska myös lukkari kehoitti heitä kuulemaan
veljesten kutsumista ja käymään kahvinkeittäjiksi pitoihin, päättivät he
vihdoin lähteä iloisen matkueen seuraan. Ja niin oli Jukolan pojilla
lukkarissa mahdikas välimies ja sovittaja Toukolaisia varten, muorissa
ja hänen tyttäressään kiltit kahvinkeittäjät, ja Rajamäen Mikossa oli
heillä iloisen tulomarssin soittaja ja pelimies karkeloissa Toukolan
tyttöjen kanssa.--Muistellen kaikkia näitä etuja, astelivat he yhä
uljaammalla vauhdilla kohden matkansa päätä, ja seisoivat viimein
Jukolan Pohjanpellon santaisella töyräällä. Ja näkyi heidän edessään
Ojaniittu, sen takana taasen Kotopelto, mutta ylempänä itse Jukolan
talo, ihanasti surkumielinen. Kauan äänettöminä ja kosteilla silmillä
katselivat veljekset kotoansa viheriällä, kumisevalla kummulla; ja
länteen kallistui aurinko. Mutta vinhemmin aina puhalteli pohjonen,
kohisten männistössä, kivisellä mäellä talon eteläisellä puolella.
TUOMAS. Tuossa on siis Jukola.
JUHANI. Oletko sinä Jukola?
AAPO. Onpa ryhtis jotenkin rauennut ja sammale tarttunut kiireellesi,
kotomme armas.
JUHANI. Sammale on tarttunut kultaiselle kiireellesi, kunnioitettava
äitimme Jukola.
TIMO. Terve, Jukola, joka nyt istut, kököität edessäni tuossa, kauniina
kuin Jerusalmi ennen.
JUHANI. Oletko sinä Jukola? Sinä? Ah! enhän voikkaan estää
kyynelkarpaletta karhealta naamaltani, koska sydämeni kiehuu ja kuohuu.
Voi! kaikkialta, mihin silmäni isken, annetaan pojalle takaisin hellän
ystävän katse. Kas kuinka lempeästi tuo musta ometan akkunaläpikin
myhäilee minua vastaan. Terve, sinä toivon tähti, terve!
EERO. Terve, terve, sinä toivon musta tähti!
JUHANI. Terve, armahin lantakasa siinä alla, ihanampi onnen kukkulaa!
Ah!
TIMO. Kyllä se on kaunista, mutta miksi ei tuota lantakasaa ole jo
aikapäiviä kiskottu pellolle? Niin, niin, se kasa siinä ilmoittaa,
todistaa ja merkitsee nahkapeitturin juurevata, perin auttamatonta
laiskuutta. Onkos tämä laitaa: syyskuussa lantakasa kotona kököittää?
Minä närkästyn kovin tälle nahkapeitturille. No, noh, saatpa kuitenkin
anteeksi varsinkin tänä päivänä, joka on Jukolan juupelijuhla.
JUHANI. Terve, hallava lantakasa, terve! sanon minä vaan, huolimatta
mitä se todistaa ja meriteeraa. Terve, Jukola kasoinesi, peltoinesi,
niittuinesi, kaunis niinkuin taivas!
TIMO. Taivas on kuitenkin koreampi.
JUHANI. Suus kiinni! Ihanin Paratiisi tämä on.
SIMEONI. Älä lausu syntiä.
JUHANI. Kieleni lausuu mitä sydämeni kuiskaa.
LAURI. Minäkin nyt jotakin lausuisin, mutta tämä merkillinen hetki on
perin masentanut kieleni entisen vikkelyyden.
JUHANI. Sano kielin, puhu mielin, luihkaise riemu rinnastasi ulos!
Vuoret roikkaa, metsä kaikaa ja taivaassa ollaan äänettä hetki aikaa,
hetki pyhä ja lyhykäinen. Siinä on värssy, Jukolan Jussin sepittämä
riemuissansa.
AAPO. Mutta olkoon tässä 30 kylliksi, ja rientäkäämme tarkoituksemme
perään.
JUHANI. Niin, nyt touvatkaamme viimeiseen perään kuin kuteva särkijoukko
rysän takimmaiseen nieluun. Mennään nyt, etteivät ikävysty arvoisat
vieraamme tähän riemuumme ankaraan. Eihän ole Jukola tuossa heidän
kotonsa, ja toiseksi, he ovat sen nähneet myöhemmin kuin me. Te,
kanttoori, te, Männistön muori tyttärinenne ja sinä, Rajamäen
kunnioitettava perhe, älkäät nyt panko pahaksenne tätä.
LUKKARI. Sitä ei sinun tarvitse rukoilla. Kylläpä käsitämme mikä tämä
hetki on teille; se on korkea, juhlallinen hetki, täynnä juovuttavaa
iloa.
JUHANI. Ihanasti sanottu, potrasti sanottu!--Mennään nyt!
TUOMAS. Paukahtakoot pyssymme ja soikoon Mikon viulu.
JUHANI. Niin, jospa saataisiin nyt vähän musiikkia.--Yksi ammunto,
veljet, yksi huikea ammunto. Yht'aikaa!
Kiljahti nyt Mikon viulu ja melkein yht'aikaa pamahtivat Juhanin,
Tuomaan ja Aapon pyssyt. Uljaat hevoset silloin korkealle leiskahtivat
vankkurien edessä, kiilien läksivät naudat kirmaisemaan, yksi sinne,
toinen tänne. Mutta eipä yksikään heidän johtajistaan hellittänyt
leikissä nuoraa kourastansa, ei Simeoni, ei Timo ja kaikkein vähimmin
heistä Eero. Purren hammasta he seurasivat, vaikka melkein raahaten,
seurasivat kukin elukkaansa, ja pilvenä pyöriskeli pellolla kuiva hieta.
Seisahtua täytyi huiskahännän ja kääntyä miehensä kanssa oikealle
raitillensa jälleen. Niin retkeili matkue alas, katosi hetkeksi
Ojaniitun alankoon, mutta ilmestyi taasen pian, käyden ylös pitkin
jyrkkää ahdetta ja astuen Kotopellon veräjästä sisään. Mahtavasti soitti
Mikko viuluansa, kovin reuhuivat ilosta, uhosta Killi ja Kiiski, joiden
haukkinaan vastasi taasen nahkapeitturin laiha, kämäleukainen rakki,
tuvan nurkalla nilkutellen, vapiseva kurja. Ulos kutsui meteli Jukolasta
kaiken kansan, ulos vierulle, kiviselle tanterelle. Mutta lapset,
nähtyänsä Rajamäen rykmentin lähestyvän taloa taasen, kirmasivat
takaisin tupaan kiireesti, parkuen kovin, ja pistivät itsensä piiloon,
mikä sänkyyn, kaattuvan alle, mikä uunin päälle, kolisevien kalupuitten
sekaan, sydämessä kauhistus. Samasta pelosta vaikeni äkisti rakki,
koukisti häntänsä koipien väliin ja mateli piiloon nurkkaan penkin alle.
Oli nyt pihalla menoa ja meteliä. Siinä miesten huudot, koirien
mekastelo, lehmien ammuminen, pienen palleroisen sonnin mörinä ja viulun
kiljuva ääni kilvoin kaikui ympäri, koska lähestyi Jukolan taloa
vaeltava joukko; ja huminalla ravisteli pohjonen Kivimäen tuuheata
männistöä. Mutta veljekset, sydämessä riutuva liepeys, kävivät esiin
tervehtimään huoneen väkeä heidän entisen kotonsa armaalla pihalla. Ja
koska käsiä oli puristettu, elikot ja kuorma korjatut, astuivat he
viimein miehissä talon avaraan tupaan.
Mutta Toukolaan läksivät lukkari ja Aapo sovinto- ja tuliaisjuhlaan
kutsumaan miehiä, jotka niin kauan olivat eläneet vihassa ja vainossa
Jukolan veljesten kanssa. Ja koska he mukavilla, lukkarin lausumilla,
sanoilla olivat saattaneet kutsumuksen ympäri sekä miehille että
naisille, riensivät he takaisin auttelemaan muita rakentamassa pitoja.
Lakeaksi tehtiin permanto Jukolan hauskassa tuvassa, kuohuvaa olutta
vetävissä haarikoissa kannettiin pöydälle, ja tulisijan ympärillä
liekiöitsi kiltti Venla äitinsä kanssa. Pilvenä palloili kahvivalkian
savu katon nokisten ortten alla, myllyn hampaissa pieneni räiskynällä
poltettu jyvä, ja tulella höyrysi nahkapeitturin emännän pannu. Ja mikä
nyt lakaisi kartanoa, mikä kanteli halkoja pinosta tupaan, mikä hakkasi
havuja koristeiksi laattialle ja mikä mitäkin teki. Ja akkunan ääressä,
leveällä rahilla istui iloinen Mikko, antain silloin, tällöin viulunsa
vingahdella.
Mutta miksi kuiskuttelee nyt Männistön muori noin hartaasti Juhanin
kanssa tuolla porstuvassa ja miksi seisoo Juhani, silmät harreillaan,
totisena kuin tuomiolla? Muori antaa hänelle tiedoksi noin kautta
ranteen, ettei löydy enään heidän puolestaan estettä hänen ja Venlan
sydämien välillä. Tästä ällistyy poika, puhkailee, huokailee, hikoilee
ja niskatukkaansa kouristelee kovin, pyytäen lopulta muorilta hetken
tuumauksen aikaa. Muori lähtee hänestä loistavilla kasvoilla, mutta ulos
pihalle astuu Juhani, astelee kuin huoneeton tonttu, tietämättä minne
hän astuis. Tuolla Jukolan seinän takana hän nyt pasteerailee
edestakaisin, hikoilee, huokailee, hohtaa ja höyryää ja niskatukkaansa
kouristelee kovin. Mutta viimein rientää hän porstuvaan takaisin,
aukaisee tuvan narisevan oven ja lausuu huohoittavalla, melkein
itkevällä äänellä: »jos kanttoori olis niin hyvä ja tulis pikkuisen
tänne nurkan taakse, ja sinä myös, Aapo; tule, armas veljeni!» He
täyttivät hänen pyyntönsä, ja pian seisoivat he kolmesin Jukolan seinän
juurella, tuumiskellen asiaa, jonka Juhani oli heille ilmoittanut. Siinä
tuumiskeltiin, keskusteltiin ja päätettiin, että Juhani ottaa Venlan,
joka kuitenkin on kelpo tyttö. Silloin kiivaasti ja lujilla askeleilla
astuu Juhani sisään ja tarttuu Venlan käteen, lausuen: »olkoon sanottu».
Silloin Venla hieman kainostelee, peittää silmänsä ja myhäilee, mutta
sallii kuitenkin kätensä viipyä Juhanin turpeassa kourassa. Tästä
ihastuu muori ja antaa heille äitillisen siunauksensa, lukkari
toivoittaa heille onnea ja menestystä ja muistuttaa heitä lyhykäisellä
puheella aviokäskyn tärkeistä velvollisuuksista.
Kihloissa oli siis Juhani, vanha rakkaus oli uudestaan viritetty hänen
povessansa. Mutta sulhanen puhkailee ja hikoilee, katsahtaen tuolloin,
tällöin salaisesti morsiantansa kohden. Äkisti kiirehtii hän katsomaan
hevosia Ojaniitulla, näkee siellä Impivaaran molemmat nuoret tammat, hän
näkee, mutta ei kuitenkaan näe. Olisipa hän pitänyt hevosina kaksi
kurkeakin siellä niitun äyrähillä. Niin viehkeilee aatoksensa
morsiamessa, jota itsellänsä olevan hän tuskin voi uskoa vielä. Tämä
päivä on hänelle ihmeellinen. Pian kirmaisee hän takaisin taas, himoten
katsella Venlan kuvaa. Vahvasti hän astuu ja kuulee Mikon viulusta
pellolle huikean puolan-marssin. Silloin vääristyy äkisti hänen suunsa,
kyynel kastaa hänen silmänsä, jonka hän kuivaa jykevällä nyrkillänsä; ja
tuntuu kuin olisi hän taivaan ilossa. Tultuansa pihalle, ei näe hän
edessään Rajamäen kaksoisparia, jotka keppihevosillaan ratsastella
vilkkaisevat travia tanterella; ei huomaa hänen silmänsä huoneen
portaalla Mikon tallukkaa pientä pullorattainensa. Sisään hän lujasti
astuu, ja hänen katsannossaan näkyy salaisesti pohtava uho, totisuus
ijankaikkinen.
Mutta kokoontuipa vähitellen Toukolan poikia Jukolan mäelle. Puu-vajan
ja tallin välillä jo seisoskeli heitä joukko, nysät hampaissa, katsellen
rekiä ja rattaita ja nahkapeitturin letkakääsyjä, Linnan markkinoilta
ostettuja. Siinä he seisoskelivat, tarkastelivat ja arvostelivat
joltisen hetken, mutta astuivat vihdoin yli pihan kohden asuntohuonetta,
yksi silloin, toinen tällöin. Asettuivat he seisomaan, muutamat vasten
seinää kahdenpuolen porrasta, muutamat porstuvaan, kuullellen hyörinää
ja hälinää siellä sisällä. Mutta vihdoin aukeni ovi, ulos astui Aapo,
käskien vieraita sisään.
Sisään astuivat Toukolaiset, kokoontuivat vasemmalle, oven ja
sivu-akkunan välille. Siinä he seisoivat vakavina, pidellen kukin
lakkiansa huultensa edessä. Näkyi heidän joukossansa Kissalan Aapeli,
joka viistoon kohden ovea katseli taaksensa, näkyi Kuninkalan Eero,
seivästellen silmillänsä laattiata. Lähellä heitä akkunan ääressä istui
Mikko viulunensa, kierrellen mälliä poskessaan ja syljeskellen. Hänen
polviensa nojalla seisoi pikku-tallukkainen, isänsä silmäterä. Mutta
pöydän edessä, pattisauva kourassa, seisoi lukkari, valmiina alkamaan
puhettansa, joka ravistelisi selkämunia; ja tuikea oli hänen muotonsa.
Karautellen kurkkuansa ja sivellen etusormellaan ja peukalollaan
leukansa alle, hän katsahteli, mulautteli ankarasti oikealle Toukolan
miehiä kohden, mulautteli vasemmalle, jossa pöydän ja pohjoisen
sivu-akkunan välissä seisoivat Jukolan veljekset, äänettöminä,
tuijoitellen permantoon alas. Likellä tulitakkaa nähtiin myös
nahkapeitturin perhe, Männistön muori tyttärinensä ja Rajamäen Kaisa,
joka, nuuskatoosa kourassa ja naama nuuskassa, istui rahilla,
huiskutellen ruumistansa. Mutta kolkassa tulitakan ja oven välillä,
havutukin ja vesisaavin vaiheilla seisoi Rajamäen poikaset; siinä
Heikka, Mörökölli ja kaksoispari seisoivat, kummastuksella katsellen
äänetöntä seurakuntaa Jukolan tuvassa. Mutta pöydän ääressä lukkari
seisoo. Vallan totisena, äänetönnä hän leukaansa pitelee, avaa viimein
suunsa, mutta pidättää sanansa kerran vielä, karauttaen kurkkuansa.
Hirmuisen katsannon viskaisee hän taasen oikealle, viskaisee vasemmalle
ja irvistää kuin pureskelisi hän koiruohotukkoa. Mutta viimein kuuluu
hänen suustansa seuraava puhe:
»Perkele, joka käy ympäri kuin kiljuva jalopeura, puhallellen myrkkyä
maailmaan, on myös näiden naapuristen sydämessä sytyttänyt vihan ja
vainon liekin. Se ensin vienosti pilkahteli risurykelmässä, mutta
leveni ja kohosi pian hirveäksi kaskenpaloksi. Ensin oli se kuin pieni
kärpänen, mutta kasvoi ja paisui kuin syötissä härkänen ja peitti
synkeällä savullansa taivaan valon. Niinpä musta perkele sai vallan ja
nyrkit pystyssä käytiin aina toinentoistansa vastaan ja erottiin viimein
kauhistavan rähinän perästä mustelmilla, irvistelevillä haavoilla ja
sarvitetuilla otsilla. Mikä surkeus! Taivas huokaili, vuoret ja laaksot
huokailivat ja järjettömät luontokappaleetkin puhkailivat, vaan pimeys
ja helvetti riemuitsivat. Aattelihan moni, päätänsä nyökytellen: tässäpä
vielä kahleet kilisee, raippavitsat vinkuu ja Sipirjan kylmille
tuntureille marssii poikia rakkaasta syntymämaasta. Ennustipa moni niin,
mutta väärinpä hän ennusti, ja siitä olkoon Sebaotille kiitos ja
kunnia.--Katsokaamme kummallista temppua: Heittivätpä veljekset ihmisten
nurkat, kylänmiehet ja kaiken kansakunnan ja karsivat kaappaisemaan
metsien yöhön, ja mietiskeli taasen monen mieli näin: tällä lailla,
tällä lailla sissejä tehdään, seitsemän verta-janoovata, kiukkuista
sissiä Suomen metsiin. Mutta Sebaotille kiitos ja kunnia, että he
näyttivät profeetillensa syllän pitkän nenän.
Saattoiko heitä metsään perkele, niinkuin ennen Tuusulan papin, vai
vetikö heitä sinne korkeuden voima niinkuin Johannes Kastajata korpeen,
sitä en käy päättämään nyt. Mutta parastansa koetti perkele heitä
kohtaan sielläkin, saattaaksensa heitä turmion tielle. Hän heitä
viinamyrkyllä, vielä makuvarillakin viekoitteli, hän, niinkuin he itse
ovat kertoneet, heitä johdatteli ylös pyörryttäviin korkeuksiin,
kummalliseen rakennukseen, siihen niinkutsuttuun Saapasnahkatorniin, ja
näytti heille maapallomme puoliskon, näytti heille kaikki kauhistavassa
sekamelskassa, peloittaaksensa miehen aivosta järjen pois. Sitä hän
tarkoitti, mutta hänen oma tuumansa löi häntä häpeällä vasten naamaa,
jouduttaen ajoissa poikien askeleet tien oikealle haaralle. Taisteloon
ankaraan he rupesivat, astuivat uljaasti kamppailemaan omaa sydäntänsä,
syvästi juurtunutta laiskuutta, jäykkää, tylyä maata, kylmiä rämeitä ja
soita vastaan, ja voittivat kaikki oman tahtonsa järkähtämättömyyden
kautta, Herran Sebaotin avulla. Eijaa! Tässä palaavat he takaisin
ihmisiin taas, mutta eivätpä ryöväreinä, vaan oivallisina miehinä.
Komealla, juhlallisella jyryllä he tulevat nopeasti pyörivillä
vankkureilla, joita kaksi nuorta ja korskeaa tammaa vetää, ja seuraa
heitä vielä ammuvat, hyljekylkiset lehmät ja mylväilevä sonni,
jukuripää. Näin he tulevat, eivät sissien luolista, vaan heidän omien
kouriensa rakentamasta uudistalosta, ihanasta Impivaarasta. Eijaa!
Heidän kauttansa on Sebaot saanut kunnian, mutta häpeän tuo sarvipää
saatana helvetissä.
Tässä he nyt seisovat ylistystä ansaitsevina miehinä, ja tarjoovat
entisille vihamiehillensä sovinnon kättä. Ja teidän, Toukolan arvoisat
miehet, ei tarvitse enään katsoa häpeäksi, kutsua ystäviksenne Jukolan
veljeksiä; sillä nyt he vuodattavat ympärillensä kunnian loistetta, vaan
ei häpeän tahraavata lokaa. Ottakaat siis vastaan sovinnon ylitsekuohuva
kalkki ja muistakaat, ettette saata heitä turhaan kuroittamaan teille
kättänsä, jos välttää tahdotte tulevaista vihaa. Huomaitkaat: jo
aurinkoinen laskee, katsoen taakseen lempeydestä riutuvalla silmällä
kohden taivaankaarta, joka idässä hohtaa. Katso: tämä on Herran
armonliiton merkki ja nyt tärkeä viittaus entisille vihamiehille käymään
sovintoon, ihanaan veljellisyyteen ja antamaan perkeleelle ja hänen
enkeleillensä vasten otsikkoa tuikeampi isku kuin koskaan ennen. Tämä on
Jumalan tahto ja tämä on myös minun tahtoni, ja hän, joka ei nyt
sanallemme kallista korvaansa ja sydäntänsä, hän olkoon anathema ja
maranatha, ja perkeleet hänen viimein helvetissä korventakoot. Kuule
minua, Sebaot, kuule minua, korkeuden Herra, hosianna!»
Niin puhui lukkari, ja voimallinen oli liikutus naisten sydämissä.
Hillittömässä itkussa hyrisivät nahkapeitturin emäntä, Männistön muori,
nokkela Venla ja Rajamäen nuuskanaamainen Kaisa, hyrisivät niinkuin
lipiätiinussa pesijän kourissa hyrskähtelee uusi, neljäniitinen hursti.
You have read 1 text from Finnish literature.
Next - Seitsemän veljestä - 21
  • Parts
  • Seitsemän veljestä - 01
    Total number of words is 3600
    Total number of unique words is 2066
    19.5 of words are in the 2000 most common words
    27.5 of words are in the 5000 most common words
    32.2 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Seitsemän veljestä - 02
    Total number of words is 3646
    Total number of unique words is 1831
    21.7 of words are in the 2000 most common words
    29.6 of words are in the 5000 most common words
    35.0 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Seitsemän veljestä - 03
    Total number of words is 3472
    Total number of unique words is 1892
    19.3 of words are in the 2000 most common words
    26.5 of words are in the 5000 most common words
    30.8 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Seitsemän veljestä - 04
    Total number of words is 3549
    Total number of unique words is 1886
    18.7 of words are in the 2000 most common words
    28.5 of words are in the 5000 most common words
    33.9 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Seitsemän veljestä - 05
    Total number of words is 3607
    Total number of unique words is 2018
    20.2 of words are in the 2000 most common words
    28.7 of words are in the 5000 most common words
    33.1 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Seitsemän veljestä - 06
    Total number of words is 3580
    Total number of unique words is 1963
    19.3 of words are in the 2000 most common words
    26.5 of words are in the 5000 most common words
    31.0 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Seitsemän veljestä - 07
    Total number of words is 3620
    Total number of unique words is 2020
    19.6 of words are in the 2000 most common words
    28.8 of words are in the 5000 most common words
    32.9 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Seitsemän veljestä - 08
    Total number of words is 3535
    Total number of unique words is 1902
    18.7 of words are in the 2000 most common words
    25.9 of words are in the 5000 most common words
    30.6 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Seitsemän veljestä - 09
    Total number of words is 3546
    Total number of unique words is 1851
    17.9 of words are in the 2000 most common words
    26.2 of words are in the 5000 most common words
    30.9 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Seitsemän veljestä - 10
    Total number of words is 3542
    Total number of unique words is 2030
    18.7 of words are in the 2000 most common words
    26.3 of words are in the 5000 most common words
    30.2 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Seitsemän veljestä - 11
    Total number of words is 3577
    Total number of unique words is 1961
    18.4 of words are in the 2000 most common words
    27.4 of words are in the 5000 most common words
    31.9 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Seitsemän veljestä - 12
    Total number of words is 3584
    Total number of unique words is 1861
    19.6 of words are in the 2000 most common words
    26.8 of words are in the 5000 most common words
    30.7 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Seitsemän veljestä - 13
    Total number of words is 3613
    Total number of unique words is 1978
    18.8 of words are in the 2000 most common words
    26.9 of words are in the 5000 most common words
    30.6 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Seitsemän veljestä - 14
    Total number of words is 3424
    Total number of unique words is 1992
    19.3 of words are in the 2000 most common words
    27.6 of words are in the 5000 most common words
    30.9 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Seitsemän veljestä - 15
    Total number of words is 3628
    Total number of unique words is 2094
    20.3 of words are in the 2000 most common words
    28.7 of words are in the 5000 most common words
    33.8 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Seitsemän veljestä - 16
    Total number of words is 3591
    Total number of unique words is 1935
    19.8 of words are in the 2000 most common words
    28.9 of words are in the 5000 most common words
    33.0 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Seitsemän veljestä - 17
    Total number of words is 3740
    Total number of unique words is 1980
    20.8 of words are in the 2000 most common words
    30.6 of words are in the 5000 most common words
    34.9 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Seitsemän veljestä - 18
    Total number of words is 3618
    Total number of unique words is 2078
    18.7 of words are in the 2000 most common words
    27.4 of words are in the 5000 most common words
    31.9 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Seitsemän veljestä - 19
    Total number of words is 3598
    Total number of unique words is 1923
    20.7 of words are in the 2000 most common words
    28.9 of words are in the 5000 most common words
    32.1 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Seitsemän veljestä - 20
    Total number of words is 3546
    Total number of unique words is 1895
    18.8 of words are in the 2000 most common words
    26.1 of words are in the 5000 most common words
    30.0 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Seitsemän veljestä - 21
    Total number of words is 3564
    Total number of unique words is 2036
    18.3 of words are in the 2000 most common words
    26.7 of words are in the 5000 most common words
    31.8 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Seitsemän veljestä - 22
    Total number of words is 3565
    Total number of unique words is 2046
    18.7 of words are in the 2000 most common words
    26.8 of words are in the 5000 most common words
    31.3 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Seitsemän veljestä - 23
    Total number of words is 2500
    Total number of unique words is 1552
    20.2 of words are in the 2000 most common words
    29.1 of words are in the 5000 most common words
    33.1 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.