Seitsemän veljestä - 04

Total number of words is 3549
Total number of unique words is 1886
18.7 of words are in the 2000 most common words
28.5 of words are in the 5000 most common words
33.9 of words are in the 8000 most common words
Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
JUHANI. Hyvä, Eeroseni, sinä viisas Eeroseni, sinä kuus-tuumainen
Eeroseni, sinä napa-taatta.--Lukkarin ovi-nurkassa! Minä sinun saakelin
opetan.
AAPO. Hiljaa, hiljaa, te pakanat!
TUOMAS. Istu rauhassa, Juhani, ja ole huolimatta hänen puheistansa.
JUHANI. Lakki päästäs kun syöt, sinä kokkare.
TUOMAS. Lakki päästäs, sanon minäkin.
JUHANI. Kas niin. Totella täytyy sinun; ei auta.
SIMEONI. Aina vaan nalkutusta, paljasta nalkutusta. Jumala teidän
sielunne ja mielenne kerran valaiskoon!
JUHANI. Ainapa hän on kiusan kapula.
EERO. Ainapa olen kirotuissa hampaissanne »se turvikko ja peukalo, se
pikkunappula Eero». Mutta senpä tähden olen sitkeä.
JUHANI. Sinä olet vihainen rakkikoira, niinkuin kuului veisussa
»seitsemän miehen voima».
EERO. Purenpa takaisin ja terävästi.
JUHANI. Sinä olet karvautta täys.
AAPO. Sallipas minullekin sananen. Eero lausui jotakin, jossa
luullakseni löytyi hieman totuutta. Katso: sitä karvautta, jota hän
välimmiten jakelee ympärillensä, olemme kenties itse paljon keitelleet.
Muistakaamme toki: kaikki olemme saman Luojan luontokappaleita.
TIMO. Vallan niin. Jos minulla on kaksi »nokkaa, toinen kuin lesti ja
toinen kuin leivän puolikas», niin mitäs muiden siihen tulee? Itse mä
niitä kannan. Mutta heittäkäämme jo nokat ja nakat, Luojat ja luomiset
tuperin tuhkaan. Kas täältä, Juhani, saat nauriin, pehmeän kuin
tuhkulaisen. Iskeppäs sen niskaan ja älä ole milläskään tuon joutavan
puheista. Hän on nuori ja ymmärtämätön.--Syö, veljeni.
JUHANI. Syön kyllä.
TIMO. Nyt elämme kuin häissä vaan täällä korkealla, kaikuvalla mäellä.
JUHANI. Kuin taivaan häissä. Mutta rääkättiinpä meitä äsken vielä
oikein surkeasti helvetissä tuolla alhaalla.
TIMO. »Toisinaan alaslasketaan, toisinaan ylösnostetaan» tässä
maailmassa.
JUHANI. Niin on laita. Mitä sanot, veli Aapo?
AAPO. Olenpa koettanut parastani, mutta turhaan. Nyt suutun kuitenkin
kerran ja heitän elomme haaksen perämelan kohtalon kouraan. Tässä istun.
JUHANI. Tässä istumme ja tuossahan makaa jalkaimme alla koko maailma.
Tuolla punoittaa lukkarin talo kuin punainen kukko ja tuolla kohoo
korkeuteen Herran temppelin torni.
AAPO. Senpä temppelin juurella kerran istumme häpeän mustassa puussa,
istumme niskat kyyryssä, kuin seitsemän variksen-poikasta aidalla, ja
kuulemme ihmisten, osoittaen sormellansa, lausuvan: tuossa istuvat
Jukolan laiskat veljekset.
JUHANI. Ei koita se päivä, jona Jukolan pojat, niskat kyyryssä kuin
variksen-poikaset istuvat häpeän mustassa puussa ja kuulevat ihmisten,
osoittaen sormellansa, lausuvan: tuossa istuvat Jukolan laiskat
veljekset. Tämä päivä ei koita, ennen menen hirteen, tai marssin aina
maailman-loppuun, Heinolan pataljoonaan kivääriä keikuttelemaan. »Mitä
minä huolin, veitikka nuori?» Nyt, veljet, koska olemme syöneet, niin
laulamme, heläytämme että nummi tärisee.
SIMEONI. Siunataan itsemme ja nukutaan.
JUHANI. Ensin lauletaan: »Mitä minä huolin». Karastappas kurkkuas, Timo.
TIMO. Minä olen valmis.
JUHANI. Entäs Eero-poika? Olemmehan ystävät taas?
EERO. Ystävät ja veljekset.
JUHANI. Kaikki hyvin. Mutta kruuvaappas kurkkuas.
EERO. Se on jo täydessä tämmingissä.
JUHANI. Hyvä! Ja kuullelkoot nyt toiset kuinka hongisto remuaa.--Nyt
pojat!
Mitä minä huolin, veitikka nuori,
Jolla on rinta kuin Tunturi-vuori?
Frallaralla rallaralla rallarallalaa!
Heinolan pokkojen uhkeaan joukkoon
Pois minä lähden, tyttöjen houkko;
Frallaralla rallaralla rallarallalaa!
Eipä mua peljätä piispa, ei pappi;
Kohta on ylläni sankarin takki.
Frallaralla rallaralla rallarallalaa!
Juokseppas, Rusko, ja pyöritä pyörää;
Keisarin knalleja karsitaan syömään.
Frallaralla rallaralla rallarallalaa!
Mitä minä huolin, veitikka nuori,
Jolla on rinta kuin Tunturin vuori?
Frallaralla rallaralla rallarallalaa!
JUHANI. Juuri niin! Kas tässähän on meidän hyvä olla.
SIMEONI. Vähemmin ääntä, vähemmin ääntä! Niinhän mekastatte kuin
lekionat peikkoja.--Mutta hiljaa, hiljaa! täällä tulee ihmisiä.
JUHANI. Ihmisiä? Katso tarkemmin, niin näet suljun Mustalaisia, näet
»Rajamäen rykmentin».
Matkue, joka lähestyi, oli eräs ympärikulkeva perhe, kotoisin pienestä
mökistä Rajamäen ahoilla, josta syystä maailma kutsui sitä Rajamäen
rykmentiksi. Sen esimies ja isäntä on tuo kaikkein tuntema Mikko, lyhyt,
mutta käpeä mies, musta vilttihattu päässä. Hän kauppailee retkillänsä
pikiä ja vilkuttelee vikkelästi kuoharin terävää veistä. Harjoittelee
hän myös viuluniekan virkaa, vinguttelee useinkin tuota mustan-punaista
ilokonettansa tanssiloissa ja talkoo-iltojen iloissa, kastellen
kaulaansa aina tarjomusta mukaan.--Mutta kiltti kuppari on hänen
akkansa, Kaisa, nuuskanaamainen, tuikea eukko. Harvapa on sauna, jota
hän ohi-kulkeissansa ei saattaisi savuamaan kuppasaunaksi sen
paikkakunnan eukoille. Silloin hyppii Kaisan kirves, suunsa massahtelee
ja nuuskainen naamansa hikoilee hirveästi, mutta paisuu myöskin
tuliaispussi.--On heillä joukko lapsiakin, joka seuraa heitä heidän
matkoillansa kylästä kylään, talosta taloon. Kaksi niistä käyvät jo
retkensä itse, hyppelevät iloisina vanhempainsa vaiheilla pitkin tietä,
milloin edellä, milloin jäljessä, mutta niitä kolmea nuorempata
kuljetetaan isän ja äitin kuormana vankkureissa; ja Kaisa aina aisoissa
vetää, Mikko lykkää sauvallansa perään. Kova on siinä meteli, missä
Rajamäen matkue on vaeltamassa; ja olipa eräs koiran-hammas sepittänyt
tästä perheestä pitkän ilveellisen veisun, kutsuttu rykmentin nimellä.
Tämä oli räyhäävä joukko, joka nyt matkusti pitkin tietä Sonnimäen
nummen alta kohden kirkonkylää, koska veljekset, iloisena kuin oinaat,
viettivät vapauden hetkeä nummen korkealla harjulla.
JUHANI. Heisaa! terve, sinä ennenmainittu rykmentti, terve!
TIMO. »Hustote tili?» sanoi Ruotsalainen.
EERO. »Kappusivai!» sanoi Ryssä.
KAISA. Mitä tahdotte, te siellä ylhäällä?
EERO. Että muori tulee ja imee oikein tuikean sarven tämän veli Juhanin
ruskeaan reisi-pakaraan.
JUHANI. Muori imee ja napsuttelee, koska faari pelaa, sehän vasta
yhteen-mallaa.
MIKKO. Minä annan teille peevelin, te Jukolan sissit!
EERO. Ukko ei tahdo pelata. No laulakaamme sitten me, ja oikein huikea
marssi.
JUHANI. Huikea marssi, kun astelee ohitsemme Rajamäen rykmentti. No,
pojat Timo ja Eero!
Karsitaan nyt kulkemahan
Ylös, alas mäkii,
Kuohintahan, kuppaamahan,
Kauppoilemaan pikii.
Aisoiss' Kaisa nuuska-naama
Itse olla tykkää,
Mikko, purren mälliänsä,
Sauvall' perään lykkää.
JUHANI. Juuri niin! Onpa tämä vähän lystillinen laulu-remputus.
KAISA. Tietäkää, te sen vietävät siellä, että me kuljemme aina
kunnialla, mutta te, te kiertelette ympäri ihmisten metsiä kuin ryövärit
ja raatelevat pedot. Minä kuppaan, minä, ja teen terveyttä; Mikko
kuohii, hän, ja tekee lihavia kaltteja, muhkeita härkiä ja komeoita
ruunia, joilla ratsastelee kuningasten kuninkaat; se tietäkäät, te
perkeleet.
JUHANI. Pari värssyä sen saarnan päälle, pojat! Timo ja Eero, reippaat
pojat! Yht'aikaa!
Kaisan huulet massahtelee,
Napsuttelee kirves;
Kreeta-muori Kaisan kynsiss'
Juttuu hampaat irviss'.
Mutta tuolla tarhan puoless':
Mikä pauhu? Heisaa!
Kyltät, kaltit saarnailevat,
Pikku-porsaat veisaa.
Miksi kyltät hälisevät?
Miksi naskit kirkuu?
Katsos: läätin oven alla
Mikon veitsi vilkkuu.
JUHANI. Totisesti lystillinen laulu-remputus; sitä ei taida kieltää,
Mikko?
MIKKO. Pidä juuri kohta leipä-laukkus kiinni ja tiedä, että tässä on
itse Mestari-Mikko, joka nypisti maaherran orhin puhtaan lakanan päällä,
vuodattamatta yhtään ainoata veren tippaa. Ja siitäpä tempusta sai hän
valtuus-kirjan, jota ei itse Rooman keisarikaan ole mies rikkomaan.
Sellainen Mikko minä olen.
EERO. Oh sinä kaksinkertainen Kuohari-Mikko noita-akkasi kanssa!
KAISA. Katso etten noidu teitä susi-laumaksi kuin äijä ennen ylpeän
hääjoukon.
JUHANI. Tässäpä seison vielä vanhana Jukolan-Jussina omissa housuissani,
ja niinpä toivon Jumalan avulla seisovani myöskin tästälähin. Eihän
siitä noita-konstistasi, muija-parka, tule enemmän kuin koska toisvuonna
ennustit meille maailman loppua ja saatoit monen akan pyytämään turhaan
anteeksi entistä häijyyttänsä ukoltaan.
KAISA. Kuule mitä nyt ennustan.
EERO. Ennustatpa ja toivot meille lämpöisen saunan ja sinun itsesi meitä
kuppailemaan niskaan.
JUHANI. Mutta se on hullu ennustus ja toivo. Tosin ai'on kotia
tullessani lämmittää saunan ja kylpeä oikein herttaisesti, mutta
Aatamin-frakkia niskassani en ensinkään mieli rikkoa.
KAISA. Kuule, kuule! Tuleksi on menevä saunasi ja tuleksi tupasi myös,
ja surkeassa tilassa lähdet sinä itse samoomaan metsiä, rämeitä ja
soita, etsien suojaa paleltuvalle ruumiillesi. Ah! verisesti täytyy
sinun vielä taistella sekä ihmisten että metsän petojen kanssa ja siitä,
puuskuttaen kuin kuoleva jänis, kallistaa pensaasen tuo kirottu pääsi.
Tämä kuulkaa ja muistakaa.
JUHANI. Mene helvettiin...
TUOMAS. Vaikene jo, vaikene!
SIMEONI. Sinä jumalaton, villitty!
JUHANI. Mene tulipunaiseen helvettiin! Mene lukkarille ja noidu
lukkarin kurkkuun ijankaikkinen sian-tauti.
EERO. Että hän laulaa kuin Mikon kynsissä vanha torahampainen karju.
JUHANI. Niin! ja rovastille, sille ulkokullatulle, tekopyhälle, ja
rikkaalle rasva- ja makkara-rovastille... Mitä määräisimme hänelle?
Sanoppas, Eero.
EERO. Tapahtukoon hänelle paisti-kinkerillä niinkuin tapahtui ennen
puplikaanille Oulun portilla: tulkoon hänen säkkiinsä aika
kissapiirakka.
JUHANI. Niin! Paltamon kalakukko, näetkös, jossa kissa, karvainen kissa
on moskana sisällä.
EERO. Ja siitä tehköön hän seuraavana sunnuntaina rangaistus-saarnan
niin vimmatun ja pohtavan että repee tuo rasvainen mahansa, repee kerran
remahtaen vaan.
JUHANI. Niin! ja sitten peijakas hänen periköön, ottakoon hänen
niskaansa ja lennättäköön häntä niinkuin pirun on tapana pappia
lennättää.
EERO. Vieköön rikkaan miehen toveriksi sen mahtavan ja rikkaan rovastin.
JUHANI. Siinähän ovat terveiset, joita pyydämme sinun saattamaan
koreasti esiin sekä lukkarille että rovastille. Ja jos kaiken tämän
teet, niin saatpa sitten noitua minun itseni vaikka sudeksi, niinkuin
uhkasit.
EERO. Sudeksi niin ahneeksi, että hän kerralla nielee kitaansa koko
Rajamäen rykmentin.
JUHANI. Niin! ja vielä sarvi-säkin kaupan päälle.
EERO. Vielä pikipussinkin paakelssina.
JUHANI. Niin juuri, sinä vasaran-poika!
KAISA. Kaikki hyvin! rovastin ja lukkarin pitää saaman teiltä
terveisenne, ja se keitto on kupissanne kerran vielä, te kirotut! Anna
heille kivestä läksiäisiksi, Mikko, anna että pääkuori aukenee.
MIKKO. Tässäpä on mukava harakan-kivi, juuri kuin käsketty.--Tuossa, te
Pelttarin pukit!--Mars, Kaisa! Nyt mennään.
JUHANI. Tuota riivattua! Nakkasi kiven, ja liki liippasi, ettei iskenyt
minua otsikkoon.
EERO. Lähetetään polla takaisin.
JUHANI. Sinkauta se ukolle takaisin, että hattu kömähtää.
TUOMAS. Oleppas heittämättä, poika, jos tahdot säästää saivaristoas.
AAPO. Näethän, sinä konna, että siellä on lapsia.
JUHANI. Pidätä kives; he jo mennä kaapaisevat että nummi jymisee.
SIMEONI. Voi te ilkeen-aikaiset, te kalmukit ja koiran-kuonolaiset!
Eihän enää rauhallinen matkamieskään pääse kunniallisesti ohitsemme
tiellä. Voi te rosvot!
JUHANI. Minäkö, joka en vääristäisi heiltä hiuskarvaakaan? Mutta katsos
koska mies on oikein uhossa ja huikeat puuskaukset toukaa läpi hänen
potran ruumiinsa, niin--kylläs sen tiedät. Kaksi yötä ja päivää on poika
istunut tornissa. Mutta lähetinpä lukkarille vallan uhkeita terveisiä
sappeni lievitteeksi.
AAPO. Ja vielä hullumpia rovastille. Niitä terveisiä taidamme vielä
katkerasti katua.
JUHANI. »Mitä minä huolin, veitikka nuori?» Elämä, nuoren miehen elämä
on juuri niinkuin tämä kaikuva, kohiseva nummi. Ja tuollahan koillisessa
longoittaa Impivaaran töykeä vuori ja tuolla taasen luoteisessa läikkyy
kirkon-kylän järvi ja vieläpä haamoittaa tuolla muitakin järviä, tuolla
ilman rannalla kuin ikuisessa kaukaisuudessa. Kolistimen kolme järveä
siellä silmäni näkee.
»Ei mun auta, ei mun auta,
Täytyy mennä järveen;
Kultani on niin vihainen
Ja puhisee kuin kärme».
Tuon järven pinnallapa tuossa istuu usein lukkari-ukkomme ongen-pahla
kourassa. Ah! könöttäisi hän siellä nyt ja minä olisin tuima
tuulenpuuska, äkeä hirmu-myrsky kaakosta, niin tietäisinpä mitä kohden
rynkäisin pauhinalla, ja pianpa puljahtelis kumossa lukkarin ruuhi.
SIMEONI. Mikä synnillinen toivotus!
JUHANI. Sen minä tekisin, ruuhen minä kumoisin että kiehuisi vellinä
järven vesi.
TIMO. Suden paistiksi koko mies.
JUHANI. Suden-kuoppaan hänen syöksisin ja itse paseerailisin riemuiten
reunalla.
AAPO. Kettu, kerran karhun pahan-suopa, narrasi kuoppaan kontio-kurjan.
Kovin hän silloin nauroi ja käyskeli siinä ylhäällä ympäri ammottavan
kuopan, haastellen pilkallisesti. Siitä astui hän ilveksen selkään,
ilves vei hänen ylös korkeaan kuuseen, joka seisoi siinä lähellä. Rupesi
laulamaan kettu iloissansa ja kutsumaan kokoon tuulia jokaisesta
neljästä ilmasta; käski heitä soittamaan kuusen kanteletta hänen
laulunsa mukaan. Tulivat pian itä, läntinen ja etelä, ja ankarasti
kaikkui ja kohisi kuusi. Tuli myös voimallinen pohja, rynkäsi halki
partaisen, pimeän korven, humisten ja ryskyin. Silloin kuusi pauhasi,
vapisi ja kumartui syvään, murtui viimein ja kaatui kohden kuoppaa,
viskaten kaatuessaan latvastansa ketun alas karhun syliin syvässä
kuopassa.
TIMO. No peijakas! Mutta nyt?
JUHANI. Kylläs tuon arvaat, kuinka nyt tapahtui. Kieppasi mar' karhu
oikein rotevasti kiinni ketun kamarasta ja ravisti että hampaat helähti,
niinkuin teki hyvä lukkari minulle.--Mutta ymmärränpä Aapon
tarkoituksen. Hän tahtoi minua muistuttaa, että joka toiselle kuoppaa
kaivaa, hän putoo siihen itse. Olkoon niinkin, mutta suden-kuopan
saaliiksi lukkarin soisin vaan.
TIMO. Nähdä lukkarin kuoppaan lötkähtävän, sitähän ei juuri minunkaan
sydämeni vastaanlöis. Mutta en tuota ukko-rässyä sentähden kauankaan
piinaisi tunkkaisessa kammiossa. Kaksi tuntia, kaksi tuntia vaan. Ja
jääköön tämä tähän. Eläköön lukkari rauhassa, putoomatta edes
närkästyneen sydämenikään kuoppaan. Mutta yhtä ihmettelen. Kuinka
taidatte uskoa tuollaisia lorujuttuja kuin tämä ketusta ja karhusta. Voi
veikkoset! eihän taida kettu edes joutaviakaan jaaritella, sitä vähemmin
kutsua vielä tykönsä maailman tuulia. Te uskotte tämän, mutta minä
päätän asian puhtaaksi valheeksi.
JUHANI. Se tiedetään, ettei Timon pää ole juuri terävimpiä tässä
maailmassa.
TIMO. Vaikk'ei. Mutta tällä päällä vaellan halki tämän maailman yhtä
kunniallisesti kuin sinäkin taikka jokin muu, mies tai vaimo.
AAPO. Timo ei käsitä kuvausta.
JUHANI. Ei ensinkään se poika parka nyt käsitä. Mutta katsoppas jos
selitän sinulle seikan. Tapaus ketusta ja karhusta on arvattavasti
niistä ajoista, joina kaikki luontokappaleet ja vielä puutkin taisivat
puhua, niinkuin vanhassa testamentissa kerrotaan; ja sen olen kuullut
vainaalta sokea-enoltamme.
AAPO. Ethän käsitä nyt sinäkään satua ja sen tarkoitusta.
TIMO. Mutta kuitenkin »pata kattilaa soimaa; musta kylki molemmilla».
JUHANI. Mielitkö viisastella, mies? Mutta usko minua, niin kiitänpä
Jumalaa siitä, etten ole niin tyhmä kuin sinä, Timo-poloinen.
TIMO. Vaikka et ole; enpä siinä mitään vaaraa näekkään.
EERO. Tee sinä, Timo, niinkuin puplikaani ennen: lyö ainoastaan vasten
rintaasi, ja saadaanpa nähdä, kumpi teistä tästä parempana miehenä kotia
marssii.
JUHANI. Aih! joko sattui pikku-Eeroonkin, sinä puplikaani itse?
EERO. Sattui oikein makeasti itse puplikaanien päämieheen, tuohon
pikku-Zakeukseen.
JUHANI. Minä en huoli sinun Zakeuksistas ja makeuksistas, vaan panen
itseni makeasti nukkumaan. Selin tahdon teihin kääntyä ja maata kuin
viholais-pesä kinoksen alla.--Mutta Jumala auta meitä! olemmehan
asettuneet kamalaan paikkaan.
AAPO. Miksi niin?
JUHANI. Tuossahan tuo merkillinen, kamoittava kivi, joka antaa aina niin
murheellisen vastauksen kirkonkelloin pauhinalle. Ja katsokaapas noita
silmiä sitten, jotka tuijottelevat tuolta päällemme lakkaamatta. Minä
kauhistun. Mennään tästä Herran nimeen!
TUOMAS. Istukaamme rauhassa.
JUHANI. Mutta metsänhaltija on tässä kova ja kiukkuinen.
AAPO. Ainoastaan heitä kohtaan, jotka kiroilevat tai osoittelevat muuta
jumalattomuutta. Sentähden kavahda itses siitä. Mutta tarina noista
kuvista tuolla kiven kyljessä on tapaus kaukaisista ajoista.
LAURI. Tahdotko sen kertoa meille?
AAPO. Mutta katselkaa ensin tarkemmin tuota kiveä. Siellä nä'ette
niinkuin neljä kultaista, säteilevää pistettä. Ne ovat kahden rakastajan
sulavat silmät, korean neidon ja uljaan nuorukaisen; ja heidän kuvansa
nä'ette myös piirrettyinä kiveen. Katselkaa heitä, silmät vähän
rakosilla. Siinä he istuvat yhdistettyinä hellimpään syleilykseen. Mutta
alempana, nuorten jalkain juuressa makaa kymeröissään ja miekalla
lävistettynä eräs vanha uros.
TIMO. Juuri niinkuin sanot.
LAURI. Jotakin sellaista luulen minäkin siellä näkeväni. Mutta kerro
asia.
Seuraavan tarinan kertoi heille Aapo.
Seisoi ennen tässä lähellä eräs komea linna, ja tämän linnan herra oli
rikas ja mahtava mies. Hänellä oli tytärpuoli, äititön, mutta suloinen
ja kaunis kuin aamu. Neitoa rakasti eräs nuorukainen, mutta sekä
nuorukaista että neitoa vihasi linnan hirmuinen isäntä, jonka sydämessä
ei koskaan löytynyt lemmen sijaa. Mutta tytär rakasti myös ylevätä
nuorukaista; ja he kohtasivat toisiansa usein tällä kaikuvalla nummella,
ja juuri tämän kiven juurella olikin heidän yhtymyspaikkansa. Mutta
saipa isä tiedon nuorten salaisesta liitosta ja lausui kerran neitosen
korviin hirmuisen valan. »Tyttäreni», sanoi hän, »katso etten saavuta
teitä syleilyksessä metsien yössä. Tiedä, että miekkani teidät kohta
silloin yhteen-vihkii veriseen kuolemaan. Sen lupaan ja pyhästi vannon».
Niin hän lausui, ja neitonen kauhistui kuultuansa valan. Ei hän
kuitenkaan unohtanut sydämensä ystävää, vaan kiivaammaksi yhä kiihtyi
hänen lempensä.
Oli tyyni kesä-yö; tuli aavistus immen poveen, että nuorukainen käyskeli
nummella, vartoen kultastansa. Viimein, koska hän arveli kaikkein jo
linnassa lepäävän syvimmässä unessa, läksi hän, käärittynä avaraan,
hienoiseen huiviinsa, lemmenretkellensä, hiipi varjona ulos, katosi pian
metsän kohtuun, ja liehahti kerran kasteisessa viidassa sininen liina.
Mutta kaikki eivät linnassa maanneetkaan, vaan seisoipa akkunan ääressä
itse linnan herra, tähtäillen neitoa, joka öisenä haamuna siirtyi pois.
Silloin vyötti hän miekkansa miehustalle, tempasi käteensä keihään ja
kiirehti ulos, katosi metsään neitosen jäljestä. Verta-janoova peto
silloin vainosi lempeä-silmäistä karitsaa.
Mutta ylös nummelle kiirehti huohottava tyttö ja kohtasi ystävänsä
siellä, harmaan kiven juurella. Siinä he seisoivat, syleillen armaasti
toinen toistaan, kuiskaillen rakkauden kieltä autuaana hetkenä. Eivätpä
seisoneet he enää maan pinnalla täällä, vaan heidän sielunsa käyskelivät
taivaan kukkas-niituilla.--Meni niin muutama silmän-rävähdys ja rynkäsi
äkisti esiin linnan hirmuinen herra, syöksi terävän keihäänsä neidon
vasempaan kylkeen, että sen kärki nuorukaisen oikeasta kyljestä tunkeusi
ulos, ja niin hän yhdisti heidät kuolemassa. He kallistuivat vasten
kiveä, ja yhtenä virtana juoksi heidän verensä nummella, punaten
kanervakukkasten posket. Siinä, teräksisen siteen yhdistäminä, he
istuivat kivisellä istuimella, äänettöminä, mutta aina armaasti
syleillen toinen toistaan. Ja ihanasti kuin neljä kultaista tähteä
säteilivät heidän silmänsä kohden linnan valtiasta isäntää, joka
kummastuen katseli ihmeellistä, tyyntä kuvausta kuoleman kidassa. Syntyi
äkisti ukkosen ilma, välähteli ja jyrisi taivas, mutta väläysten
sinertävässä loimossa nuorten silmät säteilivät onnen-autuaasti, kuin
neljä kynttilää taivaan salissa, pyhässä ilmassa loistaa. Tätä katseli
murhamies, kun korkeuden viha riehui hänen päällänsä ja ympärillään.
Voimallisesti puhui hänen sielullensa nuorten ihanasti riutuvat silmät,
heidän koskena juokseva verensä, puhui jyrisevä taivas. Hänen mielensä
liikkui, liikkui ensimmäisen kerran, koska hän, sydämessä katumus kylmä
ja musta, katseli kuolevien ihmeellisiä silmiä, jotka aina lakkaamatta
paistoivat hymyten häntä vastaan. Hänen sydämensä kammostui ja vapisi,
kun salamat leimahtelivat ja avaruus pauhasi, ja kaikkialta karkasivat
hänen päällensä kauhistuksen henget. Ääretön vimma saavutti hänen
sielunsa.
Katsoi hän vielä kerran nuoria kohden: mutta sieltäpä aina samat
hohtavat silmät, vaikka jo sammuvina, katselivat hymyten häntä vastaan.
Silloin löi hän käsivartensa ristiin ja rupesi, kuin jäätyneellä
katseella, tuijottamaan itään päin, ja niin hän seisoi kauan mykkänä
synkeässä yössä. Mutta viimein ja äkisti kohoitti hän povensa korkealle
ja huusi pitkän huudon, pitkän ja peloittavan kovan, joka jylisten
kiiriskeli ympäri tienoota. Seisoi hän taasen äänetönnä hetken, jona hän
kuulteli tarkasti ja kauan, kunnes viimeinen kaiku hänen huudostansa oli
vaiennut etäisimmän kunnaan povehen. Ja koska tämä oli tapahtunut
silloin hän taasen, yhä tuijoittaen kohden itää, huusi hirmuisesti, ja
kauan seuduissa kiiriskeli kaiku, jonka juoksua vuoresta vuoreen hän
kuulteli tarkasti. Mutta viimein kuoli kaukainen, vapiseva ääni, leimaus
lepäsi ja sammuneet olivat nuorten säteilevät silmät; ainoastaan raskas
sade huokaili metsässä. Silloin, äkisti kuin unesta heräten, tempasi
linnan herra miekkansa huotrasta, lävisti rintansa ja kaatui nuorten
jalkain juureen. Ja leimahti taivas kerran vielä, leimahti ja jyrisi;
mutta pian vallitsi taasen kaikkialla hiljaisuus.
Aamu tuli, ja nummella löydettiin kuolleet harmaan kiven juurelta; pois
he kannettiin ja sija heille rinnakkain rakettiin hautaan. Mutta kivessä
nähtiin sen jälkeen heidän kuvansa; ja näkyi siinä kaksi nuorta,
syleillen toinen toistaan, ja heidän allansa polvillaan eräs ankara,
partainen uros. Ja neljä ihmeellistä nastaa, kuin neljä kultaista
tähteä, kiven kyljessä säteilee sekä yöllä että päivällä, muistuttaen
rakastavain ihanasti raukenevia silmiä. Ja pitkäsen nuoli, niinkuin
tarina kertoilee, piirsi, leimahtaessaan, kiveen nämät kuvat. Ja
niinkuin tässä kuvauksessa, niin istuvat nuorukainen ja impi onnellisina
korkeuden istuimilla; ja niinkuin uros tuossa matelee, niin entinen
linnan herra paahteisessa ilmassa rangaistuksen vuoteella. Ja koska
soivat tornin kellot, teroittaa hän aina tarkasti korvansa, kuullellen
kaikua kivestä; mutta yhä murheellinen on helinä. Kerran toki on kivestä
kuuluva ihmeellisen lempeä ja iloinen ääni, ja silloin on tullut miehen
sovinnon ja pelastuksen hetki, mutta lähellä on myös kaiken maailman
hetki. Ja sentähden kuultelee aina kansa erinomaisella levottomuudella
kaikua kivessä, koska kellot soi. He soisivat miehen sovinnon päivän
valkenevan, mutta muistelevat kauhistuen maailman tuomiohetkeä.
Tämä oli tarina, jonka Aapo kertoi veljillensä Sonnimäen nummella.
TIMO. Mutta saapa ukko hikoilla. Aina tuomiopäivään asti! Ohhoo!
SIMEONI. Sinä tomppeli, katso ettei juuri tällä hetkellä möräise tuomion
torvi.
EERO. Maailman lopusta ei ole yhtään pelkoa niin kauan kuin pakanoita
maan päällä löytyy. No Jumala paratkoon! tässähän on seitsemän
villittyä pakanaa vallan kristikunnan helmassa. Mutta eihän niin pahaa,
ettei siinä aina jotakuta hyvääkin. Olemmehan maailman pylväitä me.
JUHANI. Sinäkö maailman pylväs? Kuustuumainen.
SIMEONI. Vapisetpa, Eero, vapiset kuin perkele, kun lähestyy päivä, jota
pilkkaat nyt.
TIMO. Sitä ei hän tee, sen takaan minä. Ohhoo! silloinpa on meteliä ja
mullerrusta. Kaksi mullerrusta on jo ollut, kolmas on vielä tulematta;
ja silloin tapahtuu se suuri autuuden merkki; silloin maailma on menevä
tuhaksi ja tomuksi kuin kuiva virsu. Silloinpa karja aholla mörää ja
siat kujalla kauheasti vinkuu, jos nimittäin tämä tuho on tapahtuva
kesäiseen aikaan, mutta jos se talvella tapahtuu, niin karjapa silloin
ometassa teiskaa ja mörää ja läätin pahnoissa sika-parat vinkuu.
Silloinpa on melskettä, pojat. Ohhoo! Kaksi mullerrusta on jo ollut,
kolmas on vielä tulematta, niinkuin sokea-eno sanoi.
SIMEONI. Niin, niin, muistelkaamme tätä päivää.
JUHANI. Vai'etkaa jo, veljet. Varjele Jumala! käännättehän perin
nurinniskoin tässä miehen sydämmen. Nukkukaamme, nukkukaamme!
Niin he haastelivat, mutta kanssapuheensa vaikeni viimein ja uni
kallisti heidät alas toisen toisensa perästä. Heistä viimeisenä istui
valveillansa Simeoni, nojaten itseänsä vasten hongan pulloista juurta.
Hän istui ja mietiskeli hartaasti näitä maailman viimeisiä aikoja ja
tuomion suurta päivää. Ja punaisina, kosteina, liepeinä paloivat hänen
silmänsä, mutta ruskea punerrus hänen karheista poskistansa paistoi
kauas. Lopulta nukkui myöskin hän; ja niin he kaikki makeasti uneksuivat
nuotion ääressä, joka loimotti vielä hetken, mutta vähitellen raukeni ja
sammui.
Päivä hämärtyi ja hämärä sakeni yöksi; ilma oli lenseä ja paahteinen;
välähteli tuolloin tällöin koillisessa taivaan alla, koska ylös kohosi
tuima ukkosilma. Kotkan vauhdilla läheni se kirkonkylää, viskeli
kohdustansa tulta ja sytytti äkisti pappilan riihen, joka, kuivaa olkea
täynnä, leimahti pian valtaiseen tuleen. Rupesivat kellot pauhaamaan ja
tuli liikettä kylään, kaikkialta kiirehti väkeä hurjalle tulelle,
virtasi miestä ja naista, mutta turhaan. Peloittavasti loimotti riihi,
ja veripunaiseksi muuttui taivaan kansi. Mutta ilma nyt rynkäsi kohden
Sonnimäkeä, jossa veljekset makasivat sikeässä unessa; ja heidän
kuorsauksistaan remahteli nummi. Nytpä hirmuinen jyräys on heidät
herättävä ja silloin he säikähtävät pahemmin kuin koskaan eläissänsä.
Heidän unihouriva mielensä kauhistuu, koska viipymättä pujahtaa
muistoonsa synkeä tarina, kuvailukset maailman lopusta, luonnon
riehuessa heidän ympärillään kolkossa yössä. Ja mikä on valoa tässä
yössä, on ukkospilven salamista ja kamala haame aaltoilevasta palosta
kylässä.--Nyt välähti ja vilauksessa seurasi verraton jyräys, joka
paikalla herätti veljekset. Huutaen kovasti ja kirkuvalla äänellä,
loiskasivat he yhtaikaa ylös maasta, ja hiukset narreillaan pystyssä
kuin kahiseva kahila, ja silmät renkaina päässä, tuijottelivat he kohden
toinen toistansa muutaman silmänräpäyksen.
SIMEONI. Tuomiopäivä!
JUHANI. Missä ollaan, missä ollaan?
SIMEONI. Jokos mennään?
JUHANI. Auta meitä, armo!
AAPO. Hirveätä, hirveätä!
TUOMAS. Hirveätä kyllä.
TIMO. Herra varjele meitä poika parkoja!
SIMEONI. Jopa kellot soivat!
JUHANI. Ja kivi kilisee ja tanssii! Hii, haa!
SIMEONI. »Taivaan kellot soivat!»
JUHANI. »Ja vaipuvat mun voiman'!»
SIMEONI. Ja näinkös nyt vaan mennään?
JUHANI. Auta meitä, laupeus ja armo!
AAPO. Voi kauheutta!
JUHANI. Tuomas, Tuomas, tempaise tuosta takinhännästäni kiinni! Hii,
haa!
SIMEONI. Hii, haa! nyt mennään, mennään!
JUHANI. Tuomas, minun veljeni Kristuksessa!
TUOMAS. Tässä olen; mitä tahdot?
JUHANI. Rukoile!
TUOMAS. Niin, rukoile tässä.
JUHANI. Rukoile, Timo, jos taidat!
TIMO. Tahdon koettaa.
JUHANI. Tee se pian!
TIMO. O Herra, suru suuri, o Bethlehemin armoistuin!
JUHANI. Mitä sanoo Lauri?
LAURI. Enhän tiedä mitä sanon tässä kurjuudessa.
JUHANI. Kurjuus, ääretön kurjuus! Mutta luulenpa kuitenkin, ettei ole
loppu juuri vielä.
SIMEONI. Oi jos annettaisiin meille armonaikaa vielä yksi päiväkin!
JUHANI. Tai yksi viikko, kallis viikko!--Mutta mitä aattelemme tästä
kamoittavasta valosta ja kelloin sekavasta kaikunnasta?
AAPO. Onhan tulipalo kylässä, hyvät ihmiset.
JUHANI. Niin, Aapo, ja hätäkello moikaa.
EERO. Tulessa on pappilan riihi.
You have read 1 text from Finnish literature.
Next - Seitsemän veljestä - 05
  • Parts
  • Seitsemän veljestä - 01
    Total number of words is 3600
    Total number of unique words is 2066
    19.5 of words are in the 2000 most common words
    27.5 of words are in the 5000 most common words
    32.2 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Seitsemän veljestä - 02
    Total number of words is 3646
    Total number of unique words is 1831
    21.7 of words are in the 2000 most common words
    29.6 of words are in the 5000 most common words
    35.0 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Seitsemän veljestä - 03
    Total number of words is 3472
    Total number of unique words is 1892
    19.3 of words are in the 2000 most common words
    26.5 of words are in the 5000 most common words
    30.8 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Seitsemän veljestä - 04
    Total number of words is 3549
    Total number of unique words is 1886
    18.7 of words are in the 2000 most common words
    28.5 of words are in the 5000 most common words
    33.9 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Seitsemän veljestä - 05
    Total number of words is 3607
    Total number of unique words is 2018
    20.2 of words are in the 2000 most common words
    28.7 of words are in the 5000 most common words
    33.1 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Seitsemän veljestä - 06
    Total number of words is 3580
    Total number of unique words is 1963
    19.3 of words are in the 2000 most common words
    26.5 of words are in the 5000 most common words
    31.0 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Seitsemän veljestä - 07
    Total number of words is 3620
    Total number of unique words is 2020
    19.6 of words are in the 2000 most common words
    28.8 of words are in the 5000 most common words
    32.9 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Seitsemän veljestä - 08
    Total number of words is 3535
    Total number of unique words is 1902
    18.7 of words are in the 2000 most common words
    25.9 of words are in the 5000 most common words
    30.6 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Seitsemän veljestä - 09
    Total number of words is 3546
    Total number of unique words is 1851
    17.9 of words are in the 2000 most common words
    26.2 of words are in the 5000 most common words
    30.9 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Seitsemän veljestä - 10
    Total number of words is 3542
    Total number of unique words is 2030
    18.7 of words are in the 2000 most common words
    26.3 of words are in the 5000 most common words
    30.2 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Seitsemän veljestä - 11
    Total number of words is 3577
    Total number of unique words is 1961
    18.4 of words are in the 2000 most common words
    27.4 of words are in the 5000 most common words
    31.9 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Seitsemän veljestä - 12
    Total number of words is 3584
    Total number of unique words is 1861
    19.6 of words are in the 2000 most common words
    26.8 of words are in the 5000 most common words
    30.7 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Seitsemän veljestä - 13
    Total number of words is 3613
    Total number of unique words is 1978
    18.8 of words are in the 2000 most common words
    26.9 of words are in the 5000 most common words
    30.6 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Seitsemän veljestä - 14
    Total number of words is 3424
    Total number of unique words is 1992
    19.3 of words are in the 2000 most common words
    27.6 of words are in the 5000 most common words
    30.9 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Seitsemän veljestä - 15
    Total number of words is 3628
    Total number of unique words is 2094
    20.3 of words are in the 2000 most common words
    28.7 of words are in the 5000 most common words
    33.8 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Seitsemän veljestä - 16
    Total number of words is 3591
    Total number of unique words is 1935
    19.8 of words are in the 2000 most common words
    28.9 of words are in the 5000 most common words
    33.0 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Seitsemän veljestä - 17
    Total number of words is 3740
    Total number of unique words is 1980
    20.8 of words are in the 2000 most common words
    30.6 of words are in the 5000 most common words
    34.9 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Seitsemän veljestä - 18
    Total number of words is 3618
    Total number of unique words is 2078
    18.7 of words are in the 2000 most common words
    27.4 of words are in the 5000 most common words
    31.9 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Seitsemän veljestä - 19
    Total number of words is 3598
    Total number of unique words is 1923
    20.7 of words are in the 2000 most common words
    28.9 of words are in the 5000 most common words
    32.1 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Seitsemän veljestä - 20
    Total number of words is 3546
    Total number of unique words is 1895
    18.8 of words are in the 2000 most common words
    26.1 of words are in the 5000 most common words
    30.0 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Seitsemän veljestä - 21
    Total number of words is 3564
    Total number of unique words is 2036
    18.3 of words are in the 2000 most common words
    26.7 of words are in the 5000 most common words
    31.8 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Seitsemän veljestä - 22
    Total number of words is 3565
    Total number of unique words is 2046
    18.7 of words are in the 2000 most common words
    26.8 of words are in the 5000 most common words
    31.3 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Seitsemän veljestä - 23
    Total number of words is 2500
    Total number of unique words is 1552
    20.2 of words are in the 2000 most common words
    29.1 of words are in the 5000 most common words
    33.1 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.