Satanen muistelmia Pohjanmaalta 1 - 5

Total number of words is 3548
Total number of unique words is 2001
22.9 of words are in the 2000 most common words
32.8 of words are in the 5000 most common words
37.6 of words are in the 8000 most common words
Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
kyyneleitä hänen valjuja poskiansa myöten. Ne, jotka samanlaisia
tunteita eivät ole koettaneet, voivat tuskin käsittää, mitä vaivoja asui
hänen ahdistetussa rinnassansa.
Lähimäisellä pellolla näki samassa miehen kyntävän. Hän kävi sen luokse
ja kysyi tervehdettyänsä, eikö mies maksusta kyntäisi likimäistäkin
peltoa.
"Mieluisasti tekisin sen mummo-kulta, jos eivät usiammat Kivi-Tanelin
pellot vielä olisi kyntämättä, vaikka aika jo kiirehtii."
"Kyllä minä odotan", sanoi leski iloisena, "kuin vaan autatte minun
hädästäni. Rikas Kivi-Taneli itse kyllä maksaa teidän vaivanne, mutta
köyhän lesken puolesta Jumala lisää siunausta."
"Saadaanpa nähdä mitä voin tehdä", sanoi mies, nyökäyttäen päätänsä ja
ajoi taas uuden vaon.
Iloisena palasi leski kotiinsa, hartaudella laulaen aamuvirttä Jumalalle
ylistykseksi.
Ensi kerran moneen viikkoon nukkui leski yönsä rauhallisesti.
Niin tottunut oli leski käymään tuon pitkän matkan pellollensa, ettei
hän sitä ensinkään lukenut väsyttäväksi. Jo parin päivän kuluttua kävi
hän taas sinne. Mutta suuri oli ihmettelemisensä nähdessään pellon
olevan kynnetyn sekä valmiiksi kylvetynkin.
Kiitollisena ja ihmetellen kävi hän kotiinsa useamman päivän odottaen
työmiehen tulevan palkkaansa noutaman. Vähä suutuksissaan oli siitä,
että pelto ilman hänen luvatta oli kylvetty. Mutta kuin turhaan oli
odottanut miestä eikä sen nimeäkään tietänyt, rupesi hän kyselemään
kaikilta ihmisiltä, joita peltomatkoillansa tapasi, eikö kukaan ollut
nähnyt, kuka hänen peltonsa valmisti.
Vihdoin sai eräältä naapuri-akalta kuulla, että rikas Kivi-Taneli itse
oli pellon sekä kyntänyt että kylvänyt.
Hengästyneenä tuli leski kotio, pukeentui parhaamman asuunsa ja niin
Kivi-Tanelin luokse kiittelemään ja kumartelemaan. Hän aikoi myöskin
pitää korean puheen ja niin tavoin anteeksi pyytää erhetystänsä.
Mutta kuultuaan, mitä asia koski, keskeytti hänen Kivi-Taneli lausuen:
"sepä ihan pilaa" ja jätti lesken, kolmannen kumarruksen vielä ollessa
ihan keskieräisen.


20.
Uusi lenninki.

"Katsoppa, Timbom, miten uusi lenninkini passaa", sanoi pormestarinna.
Hän jo kyllä kymmenen kertaa oli sitä sovitellut suuren peilin edessä
koreassa kamarissaan. "Onko se kasvoani ja vartaloani mukaan, Timbom?"
Ukko hyvissä mielin hänelle osotetusta luottamuksesta ja siitä, että
hänen mieltänsä kysyttiin, tahtoi eukostansa vähä pilaa tehdä. Makeasti
nauraen vastasi hän: "jopa luulen kultaseni, että olet vähän
viista-selkäinen."
Kiukkuisella silmäniskulla lausui rouva: "Nosta nyt se juoru!" Sitte
käydä tapsutti koreasta kamaristaan, lyöden paukauksella oven kiini.
Nytpä hyvin viisaan ei ollut hyvä olla, eikä ollut aikaa odotella
pilansa seurausta. Sukkelaan sai hän hatun ja kepin sekä lähti pikasesti
ulos välttääksensä myrskyä kotona. Mutta onnettomuuden lisäksi tapasi
portissa leski-pormestarinna Degermannin, joka kumarrellen tervehteli
ukkoa, niin että tämä oli kuin kuumilla kivillä, peljäten puolisonsa
äänen häntä takaisin kutsuvan, ennenkuin joutuisi pois. Tuskassansa
rohkeni pormestari keskeyttää kaikki koreat puheet lauseella: "antakaa
anteeksi, mulla on pieni asia toimitettavana, mutta tulen heti
takaisin." Ja niin menikin pois.
Nenä tavallista pitempänä, astui pormestarinna virka-sisarensa luokse,
joka juuri sattui olemaan sillä tuulella, ettei vieraasta olisi
huolinut. Ikkunasta kurkistaen Timbomin perään, näki vieraan tulevan,
jonka vuoksi kävi istumaan saliin suureen topattuun sohvaan.
Tulia kumarteli syvään ja sievästi virka-sisarellensa, joka kaupan
tekijäisiksi sai nekin kumarrukset, joita portissa ei joutunut
pormestarille antamaan, vaikka ne olivat hänelle aijotut.
Soreimmilla sanoilla ilmotti ilonsa siitä, että näki sisaren jo ylhäällä
viimeisen pahoin jaksamisen jälkeen.
Mutta tämä vielä suuttunut miehensä loukkaavasta lauseesta, vastasi
äkäisesti: "no eikö muka saisi istua omassa tuolissaan."
Tällaisesta kohtelemisesta epätietoisena, mitenkä olisi tehtävä, arveli
jo lähteä pois, mutta päätti vielä tehdä yhden kokeen, saadakseen
ystävänsä pahan mielen karkotetuksi. "Kas, mitenkä kaunis ja nätti
lenninki sulla on; onhan se ihan kuin valettu sinulle, joka olet suora
ja hyvästi kasvanut."
Samoin kuin kahvi selkiää poron laskettua, niin selkeni pormestarinnan
mieli, kuin rouva Degerman tietämättänsä todisti Timbomin olleen
väärässä. "Älä nyt mene pois", sanoi hän, "juo ensin kahvea meillä;
vaikka mulla ei ole kermaa muuta kuin pisara ja sekin hapannutta, niin
tiedän ett'et sitä paheksi." Ja niin pieni kirkas kahvipannu pöydälle.
Vieraan kauhistukseksi pani emäntä lemmityn kissansa vadin vieraan eteen
syytellen sitä, että kupit olivat vinnillä ja että kissa oli niin
puhdas-luontoinen että se aina nuoli vatinsa yhtä puhtaaksi kuin olisi
se pesty.
Urhollisesti päätti leskirouva tytyä kissan vatiin, kiitteli vieläkin
uutta lenninkia ja joi sitte kaksi kuppia, vaikka kummallakin kertaa sai
muistutuksen säästäen ottaa kermaa, että Timbomillekin jäisi, jolle
myöskin aikoi antaa pisaran. Sitte keskustelivat eukot naapuri-rouvainsa
tuhlaamisesta ja huonosta taloudesta, nykyaikaisen nuorison
tunnottomuudesta ja siitä ylellisyydestä ja turhuudesta, joka kaikin
kohdin rupesi näkymään.
Vihdoin pyysi pormestarinna vierasta kauniilla äänellänsä laulamaan
kauniin laulun. Muutaman kerran yskittyänsä rupesi vieras laulamaan
laulua, joka oli rouvasta niin suloista ja ihanaa, että pudotti runsaita
kyyneliä ja teki hänet niin hellämieliseksi että, kuin miehensä samassa
tuli sisään, lankesi hän hänen kaulaansa pyytäen anteeksi sitä että
suuttui hänen leikistänsä.
"Soma ääni on sisarella", sanoi iloinen aviomies laulajalle. "Kenellä
senlainen kieli on ja sitä oikein käyttää, se saisi kivetkin
tanssimaan."


21.
Tiina-täti.

Eräs vanha arvossa pidetty lasten opettajatar Oulussa oli saanut tämän
nimen ensin lapsilta ja sitten koko kaupungilta. Yli seitsemän kymmenen
vuoden vanha, oli akka etunojoinen ja köyrä, mutta oli nuoruudessansa
ollut hoikka ja pitkä, pulskavartaloinen ja käytöksiltänsä soma. Hänen
suuret siniset silmänsä eivät milloinkaan olleet löytäneet miestä, jonka
eduksi olisi vapautensa menettänyt, sillä Tiina-täti oli kaupungin
viidestä kymmenestä vanhasta piiasta yksi. Tämä valittu joukko oli aina
sotinut Naimaikeen rasitusta vastaan, johon heitä aivan vähän lienee
kehotettukaan.
Tiina-täti oli nerokas ja kovin säännöllinen nainen myöskin
puhetavassansa. Hän aina lausui sanat samoin kuin ne kirjoitetaankin
eikä lyhennettynä ja katkastuna, joka juuri tekee vieraan-kielen
oppimisen niin vaikeaksi. Tiina-tädin lausetapa oli ihan säännöllinen ja
suurin murheensa oli, ettei oppilaihinsa saanut samanlaisiksi, vaikka
kyllä sai heidät hyvin lukemaan ja soreasti kirjoittamaan. Myöskin oli
hän, miten itse sanoi, heidän kalloonsa saanut aapisen, pitkän kirjan,
raamatun historian, Europan pääkaupungit Djurbergin mukaan, sekä
muutamia Gellertin satuja. Jos lapset erhettyivät tai vastasivat väärin,
niin tuli eukko oikein huimaksi ja jos silloin ei auttanut viivaimella
pöytään lyöminen, niin hän itkevän lapsen kanssa kyllä kymmenen kertaa
juoksi samassa talossa asuvan sisarensa, erään nöyrämielisen
kirkkoherran lesken luokse, jossa luku oli kerrottava ja jota kehotti
lasta torumaan. Lempeämielinen sisar siihen tavallisesti sanoi: "tee se
itse sisareni; sen sinä osaat niin hyvin." Tästä aivan vähän kehotettuna
kääntyi Tiina-täti kotiinsa, vast'uudesta koettelemaan keinojansa. Mutta
jo viiden minuutin kuluttua oli hän lapsen kanssa siellä takaisin, siksi
että joko luku oli mielessä tai kouluhetki loppui.
Tiina-täti oli monta vuotta toimittanut isänsä postimestarin viran,
sillä se oli sairaudelta siitä estetty. Tämän toimen piti helpompana
kuin pitsimyssyjen rakentamisen. Näitä tehdessään hän monasti
vihamielissä jupisi miehen ja vaimon kohtalon jakamisen vääryyttä.
"Vaimolta, joka on heikompi, vaaditaan monta vertaa enempi kuin
pahalaisilta miehiltä", pakisi hän. "Niinpä niinkin", arveli hän
tuimasti käyden edestakaisin, "monta vertaa enemmän kuin miehiltä,
joitten ei ole paljon tekemistä ennenkuin palkkioksi saavat ylistystä,
rikkautta, arvonimiä ja virkoja. Mutta mitä kehoitusta saa nainen,
olisiko vaikka täydellisinkin! Ei mitään, huusi hän julmasti vihaisena.
Mutta kuitenkin pitää hänen olla sekä räätärin, leipojan ja keittäjän,
sahdin panijan ja lahtarin, makiaisten leipojan, kahvin keittäjän,
värjärin, sukan kutojan, kynttiläin kastajan, puutarhurin, voudin,
yövahdin ja pikkukaupungeissa puotipalvelijan. Sitä paitsi pitää hänen
olla äiti ja emäntä, lasten hoitaja ja opettaja, kyökkipiika, sairasten
hoitaja ja miehensä palvelija. Hänen pitää vastaan ottaa ja yksin kantaa
kaikki talon harmit ja olla iloinen, vaikka mieluisammin tahtoisi itkeä.
Hänen pitää aamulla olla ensimäisen nousemassa ja illalla viimeisen
maata menemässä ja mieheltänsä rukoilla rahaa suuren taloutensa
tarpeeksi; ken tiesi itkeäkin ennenkuin hirviää niitä pyytää, ja
tarhasta huolta pitää paremmin kuin itse tarhapiian. Mutta kaikkein
pahin kaikista on, että hänen on tekeminen hävyttömäin palkollisten ja
pahantapaisten lasten kanssa, joita yksinään ei joudu kasvattamaan."
"Mutta mitä tekee mies?" Eukon into lisääntyi oikeen peljättäväksi, eikä
nyt olisi ollut miehen hyvä häntä lähestyä. "Hän kirjottelee hetken ajan
kirjoihinsa, käyskentelee ja tupakoitsee siksi että saa tulla
valmistettuun pöytään, jossa tekee kaikenlaisia muistutuksia. Sitte juo
hän kahvia, käy päivällislevollensa ja sitte käyskentelemään siksi että
toti lasi muistuttaa illan tulleeksi. Sitten tulee iltaruoka, jonka
aikana moittii naisia ja etsii heidän virheitänsä itsellensä
kehotukseksi ja sitten ansioinsa palkkioksi levolle."
Näin sadatteli eukko miehiä, kuin samassa eräs vanha merikatteini
Possenius, kasvinkumppalinsa ja nuoruutensa ystävä, tuli eukkoa
tervehtimään. Kukostuksensa päivinä oli hän moniaassa tanssissa samalta
ukolta suvainnut likistyksen tapaisen.
Yskästen kysäsi ukko, miten sisar oli jaksanut hänen meriä
purjehtiessaan. Hymyellen näytti ukko katselevan nuoruutensa
tanssikumppalia.
Punastuen melkein kuin viistoista vuotinen tyttö, pyysi hän ystäväänsä
istumaan, kumartaen niin sievästi että meidän aikaiset tytöt tuskin niin
osaisivatkaan.
Nuoruuden ystävät istuivat keskustelemaan kuluneista ajoista ja sen
aikaisesta nuorisosta, sekä mitenkä silloin oli nykyistä parempi.
Siirtyneinä nuoruutensa aikoihin eivät vanhukset huomanneet ajan kulua,
ennenkuin ilta-rummun räminä muistutti Posseniusta huoaten kääntymään
tyhjään kotiinsa.
Kumarrellen seurasi Tiina-täti häntä porttiin asti, jonka sitte sulki,
käyden suojaansa takaisin. Iloisena ja tytyväisenä siitä, että Possenius
ei ollut häntä unhottanut, ylisti hän nuoruutensa aikuisia miehiä,
jolloin olivat mitenkä vieläkin, arveli eukko, oikein hyvät. Siihen
aikaan olivat vaimot vielä onnellisia, tuumaili vanha piika itsekseen.
Eräänä päivänä odottivat koululapset suurta huvia, sillä he tiesivät
Tiina-tädin aina pitävän lupauksensa, varsinkin milloin oli uhannut
heitä rangaista. Eräs pieni paroni Silfverhjelm oli monta päivää ollut
laiska, ja niin tavoin koetellut eukon kärsivällisyyttä, niin että se,
antaessaan hälle kotiläksyn sanoi: "Kuulkaapa lapset! Jos Aatolvi
huomenna virheettömästi osaa lukunsa, niin lupaan ensin hypätä
tervatynnyriin ja sitte höyhentynnyriin, niin varma olen siitä, ettei se
tule osaaman."
Iloisina erisivät lapset, saatuansa Aatolvin lupauksen, että hyvin
oppisi luettavansa.
Kotio tultua kummasteli äitinsä, että poika heti ja ahkeraan puuttui
lukemaan. Aamulla varhain oli hän jo noussut lukemaan ja iloisena meni
hän kouluun kerrottuansa vanhemmillensa odotetun ilon.
Kumppanit kuulustelivat porttisolassa hänen lukunsa ja riemuksensa
havaitsivat hänen osaavan iki-hyvin. Ensimäiseksi kävi hän esiin pitkän
lukunsa kanssa, jonka selvästi osasi. Tiina-tädin posket punottivat
epäilyksestä, mitenkä ajattelemattomasta lupauksesta pääsisi. Sitte sai
pikku parooni paljon ylistyksiä taidostansa, joka oli hyvän muistinsa
todiste. Sitte sanoi tahtovansa nyt, samoin kuin ainakin pitää
lupauksensa, jos vaan Aatolvin luonto sallisi hänen itse nauraa ja antaa
toisten tehdä pilkkaa vanhasta opettajattarestansa, joka hänen
hyväksensä oli tehnyt tällaisen ajattelemattoman lupauksen.
Mutta eukko kuin otti asian näin vakavalta puolelta, niin lasten muoto
yhtäkkiä kävi totiseksi ja he luopuivat vapaehtoisesti odotetusta
huvista, jonka olisivat saaneet opettajansa kustannuksella.
Kyynel silmin vastasi pieni parooni: ei suinkaan Tiina-tädin minun
tähteni ole tarvis senlaista tehdä. Tästä alkaen rupeen oikein
ahkeraksi. Liikutettuna likisti vanhus kiitollisen lapsen syliinsä.
Vastoin naisten tapaa, oli Tiina-täti hyvin halukas tietämään
valtio-uutisia. Hän käski lasten pitää korvansa auki, milloin kotona
kuulivat herrain niitä keskustelevan, että muka hänkin saisi kuulla
maailman menoista.
Mutta pian huomattiin, kenen asioita lapset ajoivat. Sentähden pilan
vuoksi annettiin lasten toisinaan viedä Tiina-tädille varsin
eriskummasia uutisia, joita lapset sanoivat kuulleensa "papalta
itseltä."
Muitten muassa kertoi eräs pieni tyttö kerran, viimes yönä tulleen
tiedon, että jäämeren kansasto oli alkanut kapinan ja väkirynnäköllä
ottanut itse pohjan navan ja että voittava joukko nyt olisi
tulemaisillaan Ouluun, jossa olivat uhanneet kuolijaksi ampua kaikki
vanhat piiat ja mamselit.
"Sinä haastelet tuhmia ja panet sekasotkua", sanoi Tiina-täti lapselle,
joka odotti kiitoksia tai makiaista suuresta uutisestansa ja hyvästä
muistostansa. Mutta kuitenkin rupesi tädin korvia kuumottamaan.
Itseksensä ajatteli hän: joku perä siinä toki lienee; mun on meneminen
ottamaan asiasta selvon. "Te pääsette vapaaksi lapset", kuului ihanan
soiton tavalla heidän pienissä korvissansa ja yhtä sukkelaan kuin eukko
oli saanut sinisen kapottinsa, olivat lapsetkin kadulla ja pian jokainen
omassa kodissaan, voileivät kädessä.
Tiina-täti kiiruhti likimäisen naapurin luo, saadaksensa todenperäisen
selvon tästä tärkeästä uutisesta.
Mutta isäntä oli tämän uutisen levittäjäin kanssa liitossa, niin että se
vaan vakuutti asian, joten se eukon silmissä tuli vieläkin toden
mukaisemmaksi. Eukko juoksi heti kotiinsa, tuntein mahaansa
kivistelevän.
Pelosta väristen kokosi nyt pienen hopea-varastonsa, jonka muka tahtoi
ryöstöstä varjella, sitoen sen ja mitä hänellä muuta oli kalliimpaa
myttyyn, jonka kätki lastuihin puuvajansa perään.
Tämän tehtyä kiiruhti sisarellensa ilmoittamaan lähestyvää vaaraa.
Tämä oivalsi heti herrojen kurit, lohdutti peljästynyttä sisartansa,
joka muka ei ollut joutunut asiaa tarkemmin miettimään. Mutta nyt kuin
näki itsestänsä tehdyn julkista pilkkaa, päätti hän ei enää uskoa lasten
valtiollisia ilmoituksia eikä niitä enää sietääkkään.
Koko puoleen vuoteen ei Tiina-täti käynyt siinä talossa, jossa hän niin
oli petetty, eikä ehkä milloinkaan olisi sinne mennyt, niin oli
kumminkin uhannut, jos ei olisi yhtä paljon rakastanut emäntää, kuin
hänen hyviä torttujansakin. Nämä viettelivät hänen eräänä helluntaina
vastaan ottamaan päivällis-kutsumuksen sinne. Nähdessään iloisen emännän
ja muhkeat tortut, hajosi kaikki katkerat muistot eukon mielestä.
Mutta kiusa-puheinen isäntä otti jutuksi päivän saarnan ja sanoi kansan
vältelleen että opetuslapset olivat juopuneet paloviinasta, eikä
makiasta viinasta. Sellainen erhetys säpitti eukkoa niin, että löi
nyrkkinsä pöytään ja niin tavoin kaasi kaikki viini-lasit, jotka siis
eukon kanssa todistivat kysymyksen olleen vallasta, eikä paloviinasta.
Tästä harmista sai eukko taas maha-taudin niin että hänen täytyi
kiiruhtaa kotio, torttuja maistamatta.
Tiina-täti oli ahkera ja tarkka, mutta ei saita. Hän sanoi että köyhiä
ja kerjäläisiä ei olisikaan jos vaan kaikki tahtoisivat työtä tehdä eikä
laiskotella. Kehittääksensä sellaisia ahkeruuteen antoi hän runsaita
manauksia, mutta rahaa ei hänen milloinkaan nähty antavan. Mutta hänen
sydämensä kunniaksi tiedämme sanoa, että moni kykenemätön ja köyhä ja
monta orpolasta saivat Tiina-tädiltä runsaampia lahjoja kuin olisi
luultukaan. Mutta hän ei sietänyt kenenkään määräävän kelle ja mitenkä
paljo hänen olisi annettava. Ymmärrettävä on siis äkkipikaisen eukon
mielipaha, kuin kerran määrättiin hän kaupungin köyhille maksamaan 2
riksiä. Eukko ei kauan miettinyt. Yht'äkkiä sai suuren kaula-huivinsa ja
oli melkein sukka-jaloin juosta kevätlumeen, jos ei olisi kompastunut
vanhoin kenkiinsä ja niin lähti ruti kiukkusena erään
kaupungin-hallituksen jäsenen luokse valittamaan tuota hänen mielestänsä
sopimatonta maksua.
Mutta täällä ei muutosta ollut saatavana, niin että eukko pahoilla
mielin ja väsyneenä märin silmin ja märin jaloin tuli kotiinsa. Sitte
hän sairastui. Kahden viikon kuluttua oli päättänyt toimellisen
elämänsä.
Monta oli hänellä virhettä ja omituisuutta, mutta monta avuakin. Hän oli
jumalinen, järjestystä rakastava, toimellinen ja työskentelevä
kansalainen. Hän oli rehellinen, yksinkertainen, totuutta rakastava ja
luotettava ystävä. Äkkipikainen, mutta ei paha, ei hän milloinkaan
puuttunut toisten asioihin. Kuollessansa oli hän lähes 80 vuotinen.
Muuta muistopatsasta ei hän saanut kuin sen, minkä oli rakentanut
parhaimpain oppilastensa sydämiin.


22.
Tullimiehen Kalakukko.

Ennen aikaan oli tapana Suomessakin kaupungin tullien luona tarkkaan
syynätä ja tiedustella tulijain kuormat ja tavarat. Sen teki
tavallisesti ne jolta "syökäreiksi" sanottiin, mutta usein tullimies
itsekin, joka siihen aikaan ei saattanut odottaa suuria lahjoja maita
valtakuntia matkustaneilta asioitsioilta. Sitä kovempi oltiin siis
maamiesten kanssa, jotka tulli-asetuksia eivät tunteneet, jos heillä ei
ollut jotain pientä lahjaa tarjottavana. Ne maamiehet, jotka olivat
kyllin tuhmat antamaan näitten itsensä pelottaa, saivat näille jakaa,
jos ei muuta, niin matka-eväänsä.
Eräs maamies, viisaampi toisia, jotka olivat antaneet tullimiesten
itsensä ryöstää, oli valmis lähtemään talvimatkallensa kaupunkiin,
myytäväksi viemään voita, talia, kalaa ja lintuja.
Syvissä tuumissa käyskeli mies pirttinsä lattialla, kunnes yhtäkkiä
kääntyi eukkonsa puoleen lausuen: "Maija kultaseni! paneppa tulta uuniin
ja tee sitten kukkotaikina parhaimmista jauhoista, mitä sulla on kotona.
Sen minä itse leivon ja paistan lahjaksi ahnaalle Prytzille, joka on
tullimies Kajaanin tullissa. Viimein hän otti parhaimman evääni; nyt
tahdon antaa hänelle suuren kukon. Tee taikina mahdollisimman
kauniiksi."
"Mieluisasti saat multa aineet, kuin vaan sanot mitä kalaa tahdot
siihen."
"Kalan aijon pyytää kuivalla maalla", vastasi mies liukkasti naurahtaen.
Uunin ja taikinan valmistuttua kaasi mies itse taikinan
leipoma-pöydälle. Eukkonsa kummastukseksi ja kauhuksi väänsi hän sitte
vanhalta kissalta niskat nurin ja leipoi sen nahkoinensa kannuinensa
kukkoon. Sitte paistettiin se uunissa oikein hyvän näköiseksi. Valmiina
haisi se hyvältä ja oli muhkea.
Varovasti pantiin kukko sitten rekeen ja konnanjuoninen maamies istui
iloisena ajamaan kaupunkia kohden. Hän sovitti matkansa niin, että
hämärässä tuli tulliin.
Siellä ei sattunut tullimiehiä olemaan esillä. Hän siis itse kantoi
lahjansa tullitupaan, nöyrästi pyytäen että hän laskettaisiin sillä hän
muka pelkäsi että majataloin portit suljettaisiin.
Hyvästä lahjasta iloisena laski tullimies hänen heti. Ajaen mitään
kiirettä osottamatta lähti maamies matkaansa, mutta tultuaan pois
silmännäöstä, sai hevonen juosta minkä voi majataloon, jossa kertoi
isännälle, mitä oli tehnyt. Tämä kätki hänen jos hakioita olisi tullut,
sillä häntäkin huvitti tämä kuje koska kaikki toivoivat jotaan
rangaistusta ahnaille tullimiehille.
Ilomielin laski tullimies komean kukkonsa keskelle tullituvan pöytää
nälkäisten kumppaniensa nenän eteen. Niitten tuli sylki suuhun kuin
kadehtien katselivat maukasta kukkoa.
Tästä pehmeni tullimiehen sydän anteliaisuuteen, niin että hän hyvillä
mielin lausui: "minusta todellakin on saamani lahja ulottuva meille
kaikille." Niin otti terävän puukon, leikkasi itsellensä ensin suuren
vönkäleen ja sitten kappaleen kummallekin kumppanillensa.
Makiaan suuhunsa söivät nyt kaikki herkkua ja tullimies lausui ilkkuen:
"todellakin on tämä kukko tavallisia maamiesten antamia parempi, sillä
tässä tuntuu olevan sekä lintua että kalaa, vaikka linnusta ei liene
höyhenet oikein tyyni nyhdetyt." (Siinä oli vanha lihava kotokissa, joka
siis oli sekä rasvanen että maukas.)
Tullimies itse oli sattunut osaksensa saaman toisen etukäpäliin; paras
ystävänsä pään ja niskan ja kolmas takapuolen ja hännän.
"Minulla on oikein sudenmoinen nälkä", sanoi tämä ikäänkuin puolustaen
paljoa syömistänsä, kunnes samassa jotakin terävää iski ikeneensä ja
hampaansa ympärille. Töin tuskin saatiin se irti; niin pahasti oli se
kiinni iskeentynyt. Hän tuumaili sen olevan linnun kynnen, mutta siksi
se oli liian hieno. Nyt rupesivat kaikin kolmen tyynemmin tarkastelemaan
kukko-osiansa. Se ehdittiin tarkemmin kuin milloinkaan maamiesten
kuormat jo kontit.
Mutta mikä oli heidän kauhunsa tunteissaan kukon sisällyksen. Kiukusta
kihisten, lähtivät kaiken kolmen hakemaan miestä, joka oli kukon
antanut, mutta sinä päivänä, samoin kuin edellisinäkin, oli monta sataa
maamiestä tullut, niin että mahdoton oli löytää todellista, varsinkin
kuin hänen nimensä ja kotipaikkansa olivat tietämättömät.
Tämän perästä syynättiin Kajaanin tullissa helpommin niin että
kukko-herkusta oli herroille voittoa mutta talonpojille vieläkin
enemmän.


23.
Makkonen.

Tämä oli rehellinen, toimellinen ja hyvin jaksava talollinen Siikajoen
pitäjän Paavolan kappelissa. Hän oli kirkon varaston haltia ja koko
pitäjän asiamies milloin joku tärkeä kysymys oli esillä. Makkonen oli
köyhille, erittäin hyvä, samoin myös arvostettava vaimonsa. Itse
kymmenen lapsen äiti, armahti hän varsinkin orpolapsia. Hän oli
työskentelevä ja järjestystä rakastava vaimo, joka varhain totutti
lapsensa Jumalan pelkoon ja ahkeruuteen. Väsymättömän isänsä seurassa
nähtiin pojat metsässä ja pellolla jokainen voimiansa myöten auttavan
häntä; tytöt jakoivat äitinsä vaivoja tarhassa ja aitassa, pellolla ja
niityllä. Paitsi sitä oli Makkosen emäntä kaikissa talonpoikais-juhlissa
ruuan laittajana ja koko paikkakunnan emäntäin neuvonantaja.
Makkonen eli onnellisena ja tytyväisenä perheensä keskellä ja
kiitollisella hartaudella nosti hän silmänsä kaiken hyvän lahjan antajan
luokse nähdessään vaivainsa palkan, täysinäiset tähät kesätuulessa
aaltoilevan. Myöskin oli hän harrasmielinen mies. Liikuttava oli nähdä
ukko Makkosen sunnuntai-iltasina monilukuisen perheensä joukossa
havutetussa tuvassa paljastetuin päin pitävän ilta-rukouksia. Omituisen
surullisella äänellä lauloi koko väki virren. Sitte luettiin luku
raamatusta ja muutamia ilta-rukouksia, veisattiin taas ja perheenisäntä
päätti hartauden siunauksella. Ja pyhässä hiljaisuudessa levitti yö
leponsa siunatun joukon yli.
Mutta tähänkin rauhan asuntoon löysivät murheet ja huoli. Sitä kohtasi
kuoleman raskain lyömä.
Tarttuva tauti oli liikkumassa ja Makkonen oli ensimäisiä, joka
vaimoinensa lapsinensa kävi sairaita auttamassa. Pian makasi tämä jalo
perheenisä paarilla. Puolisonsa ja kolme vanhempaa lastansa seurasivat
häntä parin päivän kuluessa.
Vainajain ympärillä itki seitsemän orpoa, joista vanhin oli
kaksitoistavuotinen poika. Ystävät, naapurit ja köyhät sukulaiset eivät
muuta voineet kuin kyynelin valittaa näin sydäntä särkevää tapausta,
sillä heiltä itseltä puuttui neuvoa ja turvaa, joita juuri Makkoselta ja
hänen huoneessansa olivat tottuneet saamaan. Mutta kuitenki toimittivat
he vainajat kunniallisesti hautaan.
Hautaus-päivänä oli seurakunnan arvostettu kirkkoherra talossa, jossa
kokoontuneilta kysyi, kuka ottaisi hoitaaksensa lapset, heidän kodin ja
talouden. Kaikki olivat liikutetut, mutta asia oli vaikia ja sieti
tuumailla.
Mutta ennenkuin kukaan vielä oli vastannut, tuli talon Pekka-niminen
renki, joka ennen oli ollut siisti ja puhdas, nokisena ja ryvöttynä
uunin päältä, jossa kolme vuorokautta oli maannut itkien ja syömättä.
Itkusta turvottuneita silmiänsä ei voinut nostaa päivää kohden ja
kovalla kädellänsä pyhkäsi kyyneleet, jotka väkisin tunkeutuivat eikä
hetken aikaan sanaakaan saanut lausuneeksi. Ainoastaan "voi, voi",
röhisi rasittuneesta rinnastansa nähdessään seitsemän orpoa
murhevaatteissaan. Mutta vihdoin nosti hän vainajan vanhimman pojan
syliinsä. Melkein huutaen, että saisi äänensä selväksi, sanoi hän: "kas
tässä on isäntäni; häntä tahdon palvella, vaikka palkattomasti, jos hän
vaan lupaa ruveta yhtä rehelliseksi ja kunnolliseksi kuin isänsäkin oli
sekä pitää huolen pienistä siskoistansa. Kaikki he ovat mulle rakkaat
nämä hyväntekiäni lapset."
Äänin itkien lupasi kiitollinen poika sen, ja myöskin että kaikissa
seuraisi vanhan koetellun Pekan neuvoja. Talon toiset palvelijat
sanoivat tahtovansa noudattaa Pekan esimerkkiä.
Kirkkoherran sydäntä ilahutti nähdessään tämmöisen jalomielisyyden
köyhiltä palkollisilta. Itse tarjousi hän pienten turvattomain
neuvonantajaksi heittäin heidän kohtalon kaikkivallan huoleen.
Äitin siaiseksi lapsille ja emännäksi valittiin vanha hyväntapainen
sukulainen. Sitte tarkastettiin talon raha-asiat ja nähtiin että vastoin
luuloa talo vielä oli suuressa velassa, vaikka kaikki korkorahat,
ruununverot ja osa ostosummasta olivat maksetut.
Kuultuaan tämän, tuli tuo kaksitoista-vuotinen isäntä yhtäkkiä
miehuulliseksi. Vakavalla äänellä sanoi hän tahtovansa yksin maksaa
isä-vainajansa velan eikä tahtovansa siskojen sitä jakavan, sillä hän
toivoi Jumalalta voimaa.
"Pidä lupauksesi poikani ja tapahtukoon sinulle niinkuin uskot", sanoi
kirkkoherra.
Syvissä mielin kävi kirkkoherra talosta, jossa oli löytänyt niin vahvan
uskon, niin jaloja ajatuksia ja niin paljon hyviä avuja, joitten
nimeäkään nämä yksinkertaiset ihmiset eivät tunteneet.
Seuraavana päivänä tuumaili nuori isäntä Pekan kanssa mitä olisi
myytävä, että saataisiin hautausta varten otettu velka maksetuksi.
Pekka sanoi siihen vaan tarvittavan saada pari tynnyriä tervaa myydyksi,
mutta sittepä oli isännän itsen välttämättömästi kaupunkiin
matkustaminen, sillä Pekan ja toisen rengin täytyi pysyä kotona muissa
raskaammissa töissä.
Matka päätettiin tehtäväksi jo seuraavana päivänä. Kolme tervatynnyriä
pantiin hevosen perään sillä tavoin, että ne itse pyörinä, ilman
ajokalua pyörivät vetäjän perässä. Tällä tapaa Suomen maamiehet
tavallisesti kulettavat maata myöten vietävää tervaansa. Pari
naapurimiestä myöskin matkusti kaupunkiin, niin että nuorella Matti
Makkosella oli matkaseuraa.
Parin vuorokauden kuluttua tultiin Ouluun. Silloin oli pimiä syysilta.
Matkakumppanit kääntyivät jokainen majataloansa kohdin ja heittivät
Matin yksinään kadulle. Poika-poloinen ei yksinään minnekään osannut ja
isänsä Matkatalon nimen oli hän unohtanut.
Pimeys lisääntyi aina. Lisäksi rupesi satamaan lumiräntää eikä yhtään
ihmistä näkynyt kadulla. Siinä nyt seisoi poika-rukka läpimärkänä
sateesta ja värisevänä vilusta. Hän ajoi muutaman askeleen väsynyttä
hevostansa ja seisahtui taas. Kynttilät sammuivat ikkunoista eikä hän
vielä tietänyt missä saisi yösijaa. Myöskin pelkäsi hän yövartiain
tulevan viemään hänen arestiin, jolla matkakumppaninsa olivat häntä
peljättänyt. Poika-poloinen oli ihan neuvoton. Mutta juuri samassa
sattui hän muistamaan Jumalaa ja kotona olevia pieniä rakkaita
siskojaan, jotka rauhallisesti lämpösessä makasivat. Tämä häntä vähä
lohdutti ja kuivasi hänen kyyneleensä. Rohkeammin ajoi hän kirkkokatua
myöten, mutta sekin päättyi rantaan eikä vielä näkynyt tulta eikä
ihmisiäkään. Pari tähteä, jotka pilkottivat pimeässä muistuttain
taivasta ja sitä lohdutusta mikä sieltä tulee, niitäkään ei hän
huomannut.
Mutta poika-poloisen tila tuli yhä kurjemmaksi. Valuvin kyynelin ja
helisevin hampain päätti hän vihdoin kolkuttaa yhden apteekin ovea,
josta vielä näki tulen pilkottavan.
You have read 1 text from Finnish literature.
Next - Satanen muistelmia Pohjanmaalta 1 - 6
  • Parts
  • Satanen muistelmia Pohjanmaalta 1 - 1
    Total number of words is 3373
    Total number of unique words is 2163
    19.4 of words are in the 2000 most common words
    29.4 of words are in the 5000 most common words
    34.0 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Satanen muistelmia Pohjanmaalta 1 - 2
    Total number of words is 3499
    Total number of unique words is 2031
    21.7 of words are in the 2000 most common words
    32.0 of words are in the 5000 most common words
    37.3 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Satanen muistelmia Pohjanmaalta 1 - 3
    Total number of words is 3589
    Total number of unique words is 1949
    22.7 of words are in the 2000 most common words
    33.1 of words are in the 5000 most common words
    38.3 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Satanen muistelmia Pohjanmaalta 1 - 4
    Total number of words is 3583
    Total number of unique words is 1958
    23.4 of words are in the 2000 most common words
    32.4 of words are in the 5000 most common words
    38.6 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Satanen muistelmia Pohjanmaalta 1 - 5
    Total number of words is 3548
    Total number of unique words is 2001
    22.9 of words are in the 2000 most common words
    32.8 of words are in the 5000 most common words
    37.6 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Satanen muistelmia Pohjanmaalta 1 - 6
    Total number of words is 3479
    Total number of unique words is 1965
    23.2 of words are in the 2000 most common words
    33.3 of words are in the 5000 most common words
    39.0 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Satanen muistelmia Pohjanmaalta 1 - 7
    Total number of words is 364
    Total number of unique words is 307
    27.3 of words are in the 2000 most common words
    34.6 of words are in the 5000 most common words
    39.7 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.