Sandelsin urhea joukko: Kertomus Suomen sodasta vv. 1808-1809 - 8

Total number of words is 3607
Total number of unique words is 1931
24.2 of words are in the 2000 most common words
35.1 of words are in the 5000 most common words
40.2 of words are in the 8000 most common words
Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
-- Entä brigaadin päällikkö, -- huomautti Kärki. -- Hän yksinään vastaa
kokonaista armeijaa. --
Valter Jernfält aikoi vastata, mutta samassa huudahti Onni osottaen
pelloille päin, joiden poikki venäläiset olivat menossa:
-- Nainen juoksee tuolla! Ei, tuolla noin! Enemmän oikealle kädelle!
Juuri siellä! --
Kauppilan talosta peräytyvän vartioväen turvissa juoksi todellakin eräs
nainen. Tumma tukka heilui hajallaan tuulessa.
Valter Jernfält luuli nähneensä ennenkin tuon naisen. Ja hänen
koettaessaan johtaa muistiinsa, missä ja milloin hän oli naisen ennen
tavannut, saapuu paikalle Sandelsin ajutantti, luutnantti Vallgren
tuoden käskyn, että jääkärien oli hetimmiten vetäytyminen varustuksien
suojaan.
Jääkärit olivatkin jo liikkeellä, kun Kauppilasta tuleva joukko ehättää
hautojen yli. Etumaisena juosta puhkii mainittu nainen.
Hänen katseensa harhailivat levottomina miehestä mieheen, kunnes
viimein pysähtyivät luutnantti Jernfältiin.
Yhdellä hyppäyksellä oli hän tämän vieressä ja tarttui käsivarteen.
Samassa tunsi luutnantti naisen Katriksi. Häneltä pääsee hämmästyksen
huudahdus ja hän aikoo kysyä, mihin Olga oli joutunut, mutta samassa
alkoi Katri semmoisella hädällä selittää seikkailuaan ja Olgan
joutumista kasakkojen käsiin, että siitä vaivoin voi selvää saada.
Lopuksi hän sanoi:
-- Kun kasakat eivät nähneet minussa elon merkkiä, annettiin minun
jäädä paikoilleen. Kohta heräsin kuitenkin tuntoihini. Hyvän matkaa
minusta olivat ryssät asettamassa tykkejään ampumakuntoon. Hiljaa
konttasin rantaan, josta sitte eheänä pääsin Kauppilan puolelle. Hädin
tuskin ehdin sieltä peräytyvän vartioväen turviin, --
Valter Jernfältillä ei ollut aikaa ruveta tarkemmin kyselemään
asianhaaroja Katrilta, sillä suomalaisten täytyi tavattoman nopeasti
vetäytyä varustustensa turviin. Mutta saadakseen tämän tehdä myöhemmin
taistelun päätyttyä, käski hän Virran noidan erääseen turvalliseen
paikkaan takimmaisten joukkojen luo.
Kohta tämän jälkeen tuli Sandels kivääri jalalla odottavien jääkärien
luokse.
-- No, pojat, -- huusi hän, -- tekeekö mielenne vielä tapella? --
-- Tekee, kenraali! -- huusivat urheat Savolaiset yhdestä suusta. --
Viekää meidät heti vihollista vastaan!
-- Malttakaa tuokio! Hetki ei ole vielä lyönyt. Vihollinen on rikkonut
välirauhan liian aikaiseen, mutta kun kello lyö yksi, silloin on meidän
aikamme alkaa. --
-- Onko siihen vielä pitkä aika? -- uskalsi ukko Kokko kysäistä.
-- Eihän toki, -- vastasi Sandels hymyillen, -- kohta se on käsissä. --
Tällä välin vyöryivät venäläisten laumat juoksuhautojen yli ja
näyttivätpä mielivän päästä varustusten ampuma-aukkojenkin läpi.
Moni parrakas moskovalainen pyöräytti töppösensä taivasta kohden, mutta
kymmenittäin tuli toisia kaatuneiden sijaan.
Rintasuojan takana seisoi noin 600 miestä valmiina minä hetkenä hyvänsä
hyökkäämään pistimet ojossa vihollista vastaan. Tämän rohkean joukon
muodostivat pataljoona Savon jääkäriä, Oulun pataljoona, osa Kajaanin
pataljoonaa, Karjalan rakuunien varaväki ja Vaasan rykmentti.
Viimein löi sitte se hetki, jota brigaadin päällikkö odotti. Hän antoi
hyökkäyskäskyn ja sulettujen rivien etumaisina miehinä rynnistivät
Malm, Duncker ja Fahlander. Juoksumarssissa rynnistettiin alas kukkulan
rinnettä. Venäläiset eivät voineet vastustaa tuhoisaa hyökkäystä.
Näiden rivit joutuivat täydelliseen epäjärjestykseen, hätääntyneiden
lampaiden tavoin syöksyivät he alas siltaa kohden.
Tässä syntyi kauhea ahdinko, jota vielä lisäsi kantapäillä ahdistavat
suomalaiset, jotka sekä laukauksin että pistimin tekivät suurta tuhoa.
Useita syöstiin suinpäin jokeen.
Lopulta pinoutui silta niin täyteen kuolleita ja haavoitettuja, että
niitä oli useampia kerroksia päällekkäin. Näin suurta tappiota
venäläiset tuskin kärsivät koko sodan aikana.
Kun Valter Jernfält ehti erään pienemmän osaston kanssa, jossa olivat
kolme ystäväämme, muutaman pienen lahden rannalle, joka Ala-Tismasta
pistäytyy siihen niemekkeeseen, jolla Linnan kylä on, teki hän nopean
käännöksen oikealle saatuaan ensin kapteeni Dunckerilta luvan hyökätä
lännempänä olevan venäläisten patterin kimppuun. Rohkeat jääkärit
jouduttivat kulkuaan niin nopeasti, että he pääsivät käsiksi
venäläisiin juuri näiden ollessa tekemässä rynnäkköään päästäkseen
joutumasta saarroksiin sillalta päin.


16.

Kun Olga selvisi siitä tainnostilastaan, johon hän oli vaipunut
jouduttuaan uudelleen kasakkojen käsiin, huomasi hän olevansa Katrin
tuvassa.
Tuvan omistajasta ei kuitenkaan näkynyt pienintäkään jälkeä.
Koettaessaan nousta ylös huomasi hän suureksi kauhukseen, että oli
sidottu kiinni sänkyrähjään.
-- Hyvä Jumala, varjele minua, -- huokasi hän suruissaan. -- Valter,
Valter, pelasta minut! --
-- Ho, hoo, -- kuului samassa karkea ääni ja mieshenkilö, joka oli
tähän asti ollut kyyrysissään eräässä nurkassa ja vakoilevin silmin
odottanut Olgan heräämistä, astui esiin.
Se oli Jemela. Hän oli luvannut Elkalle ennen kuolevansa kuin päästäisi
tytön pakoon.
-- Nyt kai on sinulla taas hyvä tilaisuus lähteä käpälämäkeen -- ilkkui
Jemela pilkallisesti hohottaen. -- Sillä tavalla ne itsepintaiset tytöt
kesytetään! --
Olka heitti Jemelaan ynseän katseen, hän ei katsonut ansaitsevan
vastata mitään.
-- Kenenkä nimen sinä äsken lausuit? -- kysyi Jemela.
Ei vieläkään Olga vastannut. Mutta kun kasakka toisti kysymyksensä ja
tällä kertaa uhkaavalla äänellä, sanoi hän ynseästi:
-- Mitä se sinuun kuuluu? --
-- Eikö se minuun kuulu? --
-- Ei! --
-- Sen minä näytän, -- vastasi Jemela vihaisesti. -- Kunhan päästään
kotiin, olet minun puolisoni. --
-- Minäkö? --
-- Sinä juuri! --
-- Oletko varma siitä?
-- Yhtä varma kuin että nyt olen tässä. --
-- No, ole vain varma, -- vastasi Olga pakotetulla tyyneydellä, --
mutta ellei sinua ennen ole petetty, niin nyt se tapahtuu. --
Nämä tyynesti lausutut sanat saivat Jemelan veret vielä enemmän
velloutumaan. Vihasta suunniltaan huusi hän:
-- Tiedätkö, mitä meidän lakimme sanovat avioliitosta? --
-- En tiedä _enkä tahdo tietääkään_, -- vastasi Olga pannen erityisen
painon viimeisiin sanoihin.
-- Etkö! Vai niin! Mutta kyllä minä tiedän, kuka sinut pakoittaa
siihen. --
-- Kuka? --
Hetken mietittyään Jemela vastasi:
-- Ellet sitä tiedä, niin tahdon sulle kertoa, että me olemme sitä
kasakkaheimoa, jota nimitetään Tschngniew ja joka on kaikista heimoista
arvossa pidetyin. Meillä on tapana, ettei ainoakaan nainen saa
kieltäytyä menemästä naimisiin jonkun heimon miehen kanssa. --
-- Entä jos hän rohkenisi sen tehdä, -- virkkoi Olga luoden Jemelaan
tutkivan katseen.
-- Silloin pappi hänet pakottaisi. --
-- Mutta ellei hän taipuisi, mitäs sitte? --
-- Ei taipuisi, -- matki Jemela silmät suurina. -- Kuka uskaltaisi
kieltäytyä tottelemasta pappia? --
-- On se semmoinen, joka uskaltaa. --
Kasakka peräytyi pari askelta. Silmistä leimusi uhkaavia katseita
Olgaan ja hän sanoi:
-- Tekisi mieleni nähdä sitä, joka rohkenee panna papin tahtoa
vastaan. --
-- Se, joka sen rohkenee tehdä, makaa edessäsi rikoksellisen tavoin
sidottuna. --
Jemela häpsähti. Hän aikoi puhua, mutta Olga ehti ennemmin.
-- Minä vastustan teidän pappejanne, koska en ole samaa uskontoa kuin
te. --
Taas häpsähti Jemela. Toistamiseen hän mieli puhua, mutta uudelleen
esti Olga hänet siitä.
-- Kun minut pelastettiin Keltissä, olin hento lapsi. Jalo
kasvatusisäni, jolla on minua kohtaan enemmän hellyyttä kuin oikealla
isälläni, kasvatti minut yhdessä oman tyttärensä kanssa kansansa
uskontoon. Siitä voit selvästi ymmärtää, että minä... --
Samassa hyöksähti Jemela Olgan eteen. Hän oli niin kauhean näköinen,
että nuori tyttö tahtomattaan sulki silmänsä lausuen puoliääneen
rakkaan Valterinsa nimen. Hän odotti joka silmänräpäys kuolemaa.
-- Haa, taasen tuo sama nimi! -- kiljui Jemela. -- Kuka se on, josta
sinä puhut? --
-- Se, jolle olen vannonut rakkautta ja uskollisuutta. --
Jemela horjui takaperin. Hän tunsi enemmän kuin tarpeeksi
kasakkaluonteen lujuutta tietääkseen, ettei hänellä nyt ollut mitään
odotettavissa. Hänen tummat silmänsä säkenöivät koston himosta ja hän
virkkoikin jääkylmällä äänellä:
-- Hänelle saat sinä sanoa ikuiset hyvästit! Tässä elämässä et ole
häntä enää koskaan näkevä! --
Olga kärsi kovaa kipua sängyssä. Köydet, joilla hänen kätensä oli
sidottu, eivät antaneet vähääkään perää.
-- Päästä minut irti, -- pyysi hän kärsivällä äänellä. -- Tähän ihan
kuristuu. --
-- Soo-o, -- virkkoi kasakka pilkallisesti, -- siinä on ihan hyvä
ollaksesi enkä minä... --
Jemela ei ehtinyt lausetta loppuun sillä ovi aukeni samassa rajusti.
Elka ryntäsi sisään.
-- No, onko tyttö jo taipunut? -- kysyi hän ankaralla äänellä.
Kun Jemela aikoi vastata, estyi hän siitä taas, sillä nyt alkoivat
tykit rannalla jyskyä. Tähän yhtyivät muualtakin venäläisten tykit.
Suomalaisten pattereissa ei myöskään oltu myöhäisiä vastaamaan.
Muskettien pauke sekottui vähitellen tykkien kumeaan jyskeeseen ja niin
oli hurja, korvia särkevä jyly täydessä vauhdissa.
Jemela ainoastaan pudisti päätään mitään virkkaamatta.
Kun Elka huomasi, että köydet rasittivat Olgaa, leikkasi hän ne
nopeasti poikki huutaen Jemelan korvaan:
-- Tällä kertaa hän ei tule pääsemään pakoon! --
Tykkien jyske lakkasi sikäli, kuin venäläiset alkoivat hyökkäyksensä.
Sitä vastoin kiihtyi kiväärituli kuumimmilleen. Paukkeesta päättäen
Elka ja Jemela arvasivat, että taistelevat lähenivät Linnan kylää.
-- Kohta olemme herroina täälläkin, -- virkkoi Elka, -- ja sitten
luulen pääsevämme sen verran rauhaan, että voimme juoda sinun
häitäsi. --
Vaikka Olga oli vapautettu siteistään, ei hän kuitenkaan ollut noussut
ylös. Hän pysyi edelleen pitkällään kasvot käsien peitossa ja kuuman
kyynelvirran juostessa pitkin poskia.
Hänestä ei tuntunut elämällä olevan enää mitään vetovoimaa. Hän toivoi
toivomalla kuolemaa. Ei liikahtanut edes isänsä viimeisten sanojenkaan
johdosta.
Lyhyesti kertoi sitte Jemela keskustelunsa Olgan kanssa ennen Elkan
tuloa ja sanoi lopuksi:
-- Häntä näkyy olevan meikein mahdoton saada myöntymään. --
-- Ei sitä tarvitakaan, -- vastasi Elka raa'alla ja vihaisella äänellä.
-- Hänen täytyy totella isäänsä. --
Nyt nousi Olga pystyyn aivan kuin kuumeen kouristuksen pakottamana.
Silmissä liekehti uhkaava leimu. Rinta kohoili rajusti ja molemmat
kädet olivat lujasti puristetut kiihkeästi lyövää sydäntä vasten.
-- Sinä olet luonnoton isä, kova, -- virkkoi hän heittäen kylmän
katseen Elkaan, -- en tunnusta sinua isäkseni. Muista, että kuolen
ennen kuin taivun sinun tahtoosi. Ennen kärsin tuhannet tuskat, kuin
sitoudun tuohon! --
Näin sanoen hän osotti halveksivasti Jemelaan.
Tämä kohtaus olisi ollut kiitollinen aihe maalarin siveltimelle. Ei
milloinkaan ollut kasakkatyttö näyttänyt niin rohkealta, niin
viehättävän kauniilta, kun tuona tuokiona, jona hän vapaaehtoisesti
valitsi kuoleman sen sijaan, että olisi sitoutunut siihen, jota hän
kammoi. Hänen voimakas esiintymisensä vaikutti kasakkoihinkin niin,
että nämä ensi hämmästyksessä yht'aikaa vetäytyivät taapäin.
Mutta ennen pitkää selveni Elka hämmästyksestään, Hänen raa'at kasvonsa
saivat uudelleen kauhean näön. Nyrkki ojossa hän hyökkäsi sängylle,
mutta kun oli ehtinyt ottaa tuskin paria askelta, painui nyrkkiin
puristettu käsi alas ja hän riensi ikkunan ääreen huutaen:
-- Mitä tämä merkitsee? Miehet pakenevat tykkien luota ja minun... --
Samassa hän syöksyi ovelle, jossa eräs kasakka-aliupseeri hyökkää häntä
vastaan.
-- Takasin! -- huusi hän. -- Suomalaiset ovat voittaneet! --
-- Valehtelet! -- kiljui Elka vimmoissaan.
-- En valehtele. Meikäläiset pakenevat sillan yli. Joutukaa jaloista,
kun vielä ehtii! --
Parilla hyppäyksellä oli Elka jälleen tuvassa, tarttui Olgaa
käsivarteen ja pakotti hänet kauheasti uhkaillen seuraamaan mukanaan.
Rannan ja tuvan välinen aukea vilisi sekasin tykkiväkeä ja kasakkoja ja
kamala sekamelska syntyi edellisten yrittäessä ottaa talteen tykkejä.
Joukko toisensa jälkeen pakeni metsään ehtiäkseen sillalle ennen, kuin
se jo olisi myöhäistä.
Vain suurimmalla työllä saivat Elka ja Jemela kokoon 50 kasakkaa.
Näiden etunenässä karautti Elka täyttä neliä metsään Olga melkein
tiedottomana riippuen satulassa.
Jo tunkeusi hirveä melske ja ryske sillalta heidän korviinsa ja he
luulivat olevansa tuota pikaa pelastetut, kun äkkiä jääkäriketju sulki
heiltä tien.


17.

-- Ampukaa! -- komensi Valter Jernfält. -- Ei ainoakaan kasakka saa
päästä pakoon! --
-- Kas tuolla, luutnantti, -- huudahti Onni nykäisten Valteria nutun
liepeestä, -- tuolla ne nyt ovat ne ikävöidyt! --
Näin sanoen hän osotti Elkaa ja Jemelaa, jotka vähän matkan päässä
koettivat murtaa jääkäriketjua.
Huolimatta ruudin savusta ja kasakkojen suuresta epäjärjestyksestä oli
Valter heti älynnyt Olgan. Ja jätettyään päällikkyyden erään rohkean,
kokeneen aliupseerin käsiin, riensi hän Kokko, Kärki ja Onni perässä
sinne päin, missä Elka oli.
Niin nopsa kuin kasakka avoimella kentällä onkin, ei hänestä metsässä
ole mihinkään.
Tämän tähden ehtikin luutnantti tovereineen hyvissä ajoin vaaran
paikalle. Jääkärit olivat täällä selvinneet jo neljästä kasakasta.
Raivosta kiehuen koettivat Elka ja Jemela pakottaa ratsujaan eteenpäin.
Maksoi mitä maksoi, heidän oli koetettava murtautua jääkäriketjun läpi
ja kaiken toivonsa panivat he pitkiin keihäisiinsä.
-- Ampukaa hevoset ensin, -- kehotti Valter Jernfält, -- jalkasin ei
kasakoista ole mihinkään! --
Muutaman kyynärän päähän Valterista oli Onni asettunut erään puun taa
suojaan, mistä hänen tarkka kiväärinsä kaatoi useita kasakkoja. Kun
Elka huomasi, kuka semmoista tuhoa teki hänen riveihinsä ja näki päälle
päätteeksi, että tuo rohkea ampuja oli yksinään, pakotti hän huutaen ja
lyöden ratsuansa puuta kohden.
-- Tule vain tänne, -- murahti Onni, -- sinäkin saat samallaisen paukun
kuin muutkin. --
Näin sanoen hän kohotti musketin poskelleen, tähtäsi ja laukasi.
Mutta -- luoti vinkahti sattumatta enemmän hevoseen kuin
ratsastajaankaan.
Nopeasti hän latasi kiväärin uudelleen ja se oli jo taasen
ampumakunnossa, kun Elka uudelleen tuli näkyviin. Pitkä keihäs välähti
uhkaavana ilmassa ja Onni näytti jo olevan kuoleman oma, sillä
hädissään hän oli lähtenyt puun turvista pois.
Mutta kiihkoissaan ollen ei Elkassakaan ollut varmuutta ohjaamaan
iskua. Se sattui Onnin kivääriin ja poika tupsahti lyönnin voimasta
selälleen.
Toisen kerran halkoi Elkan keihäs ilmaa ja nyt näytti rohkean pojan
viimeinen hetki todellakin olevan käsissä.
Mutta sallimus ei vielä ollut vihkinyt häntä kuolemaan. Kaksi kimeää
laukausta pamahti samassa ja Elka ratsuineen kaatui maahan.
Luutnantti Jernfält hyökkäsi esiin. Parin sylen päässä kaatuneista
makasi Olga tainnuksissa. Hänen ottamisensa ylös oli tuokion tehtävä.
Mutta kun Valterin piti lähteä kantamaan kallista kuormaansa pois,
kuuli hän hurjan huudon takanaan. Elka oli jälleen jaloillaan. Hän oli
kauhean näköinen. Lävistetystä rinnasta pulppusi verivirta. Ponnistaen
kaikki voimansa hän huusi kuoleman tuskissa:
-- Tänne Jemela! Pois tyttäreni...! -- Tähän uupuivat vanhan
kasakkapäällikön voimat. Sakea verivirta purskahti suusta, hän kaatui
kuolleena ratsunsa päälle.
Raivoavana kuin myrskyn puuska hyökkäsi Jemela esiin. Hänen takanaan
näkyi kaksi muuta kasakkaa. Hurja raivo liekehti heidän silmistään,
Keihäät ojossa he syöksyivät vinhaa vauhtia luutnanttia kohden joka ei
uskaltanut laskea Olgaa luotaan pelosta, että tämä haavoittuisi
taistelussa.
Epätoivon rohkeudella hän tarttui pistooliin. Luoti lennähtää ja yksi
vihollisista ulvahtaen kaatuu heponsa selästä, Mutta mitä hyötyä oli
tästä urhoolliselle savolaiselle? Hän joutui kuitenkin ylivoiman alle
ja Olga temmattaisiin häneltä pois. Tämä ajatus antoi hänelle
yliluonnollisia voimia. Laskettuaan varovasti nuoren tytön sen puun
juurelle, johon hän itse nojasi, tempasi hän uuden pistoolin toiseen
käteensä ja miekan toiseen valmiina antamaan henkensä niin kalliista
kuin mahdollista.
Mutta tänä kauheana hetkenä tuli myöskin apua, joskin vähän.
Onni oli taas päässyt jaloilleen ja saanut kiväärin käteensä, latasi
sen niin nopeaan kuin voi ja riensi henkensä kaupalla kamppailevan
luutnantin avuksi. Entinen luonto oli pojalla taasen ja yksi kasakoista
keikahti maahan.
Samassa hän jo ehti luutnantin rinnalle.
-- Nyt on meitä kaksi kahta vastaan, -- huusi Hiukan tyttären poika, --
ja nyt sitä nähdään, kuka tässä...! --
Tuokiossa olivat kasakat saapuvilla. Suomalaiset odottivat levollisina
heidän hyökkäystään.
-- Jos sinulla on useampia laukauksia, niin tähtää vain hevosiin, --
neuvoi luutnantti. -- Kas niin! --
Näin sanoen ojensi Valter Jernfält pistoolinsa, kuului pamahdus --
Jemelan hevonen keikahti hirnahtaen maahan. Kasakka, joka jäi eheäksi
kavahti jaloilleen ja ryntäsi keihäs ojossa päin luutnanttia.
Kun Valter kerran oli saanut vihollisensa hevosen selästä pois, ei
hänellä ollut hätäpäiviä, sillä hän tiesi, ettei kasakka jalkasin
kyennyt tappelemaan.
Kylmän tyynenä sivalsi Valter keihään syrjään aivan kuin leikkikalun,
hypähti sitte päättävän askeleen eteenpäin ja ennen kuin Jemela, joka
auttamattomasti hämmentyi liikkeissään, ehti käyttää pistooliaan, virui
hän halaistuin päin maassa verissään.
Heikko kirous pääsi vielä hänen huuliltaan -- sitte oli kaikki lopussa.
Vaikeampaa oli Onnin suoriutua temmellyksestä. Monet kerrat täytyi
hänen puikahtaa puun taa kasakan keihään alta. Mutta kun Kokko ja
Kärki, jotka loitompana olivat maksaneet viimeisen velan muutamille
vihollisille, olivat huomanneet luutnantin ja Onnin uhkaavan vaaran,
riensivät he kiiruimman kautta apuun. Kasakka kaatui toveriensa
viereen.
Elkan ja Jemelan kaaduttua lakkasi vastustus kasakkojen puolelta.
Harvat elossa olevat otettiin vangeiksi.
Jemelan ja Valter Jernfältin taistellessa oli Olga vironnut
tainnustilastaan. Suurimmalla jännityksellä, tuskin uskaltaen hengittää
oli hän kamppailua seurannut ja heti kasakan kaaduttua huudahti hän:
-- Kiitos Jumalan, ettei häntäkään enää ole! Isä raukkani lienee
myöskin kuollut? --
-- Taitaa olla, -- vastasi Valter ja katsoi Elkaan, joka kuolleenakin
molemmin käsin kouristi keihästä rintaansa vasten.
Virran sillalta raikkui samassa hurrahuuto, niin voimakas ja mahtava,
että kaiku kiidätti sen melkein yhtä voimakkaana Jernfältin komennossa
olevien jääkärien korviin, jotka nopeasti järjestyivät palatakseen
jälleen pääjoukon yhteyteen.
Loppukuvaukseksi tästä taistelusta, joka on loistavampia, mitä Suomen
joukko tämän sodan aikana suoritti, mainittakoon, mitä historioitsija
Montgomery, joka itse oli läsnä taistelussa, sanoo:
-- Useamman kuin 30 tulikidan jyske, tulen välke ja luotien viuhke
9,000 kivääristä, taivasta tavottelevat loimut palavista asunnoista --
kaikesta tästä muodostui illan hämyssä näky, joka herätti tunteita,
joita ei mitenkään voi kuvailla, ei koskaan unhottaa. Tämän merkillisen
näyn sotaista juhlallisuutta lisäsi se itse viholliseenkin vaikuttava
järjestys ja tyyneys, millä pohjalaiset ja jälellä oleva osa Kajaanin
pataljoonaa liehuvin lipuin ja helisevin soitoin marssivat
tappelutantereelle aivan kuin paraatikentälle, astumaan urhoollisten
veikkojensa sijaan, jotka tähän saakka olivat vastustaneet venäläisten
voimakkaita rynnäkköjä, mutta olivat nyt sekä perin uupuneita että
ilman ampumavaroja. --



III.
Toinen peräytymisretki.


1.

-- Kapteeni Burman, -- huusi Sandels, kun hän taistelun päätyttyä
ratsasti sillan ohi ja näki sen kammottavan paljouden haavoitettuja ja
kuolleita, joita oli kasottunut sillan molempiin päihin, -- lähtekää
heti kenraali Tutshkowin luo kysymään, tahtoisiko hän aselepoa
haudatakseen kuolleita ja korjatakseen haavoitetut kentältä pois. --
Burman läksi. Hänen täytyi kiipeämällä kiivetä sillalle pinoutuneiden
ruumisläjien yli. Keskellä siltaa tuli häntä vastaan parooni von Pahlen
ja kenraali Aleksejeff, joista viimemainittu oli johtanut venäläisten
onnetonta rynnäkköä päävarustuksia vastaan.
Lyhyen odotuksen jälkeen ehdotti Tutshkow 24 tunnin välirauhaa. Tämän
vastauksen joudutti Burman Sandelsille, joka hyvän aikaa mietittyään
vastasi:
-- Kerro venäläisten välitysmiehille semmoiset terveiset, että
jolleivät he suostu 36-tuntiseen välirauhaan, niin olkoot heti paikalla
valmiit jatkamaan taistelua. --
Kun Burman palasi takasin, kysyi Aleksejeff levottoman näköisenä
vastausta.
Burman ilmoitti sen ja ilman mitään suostuttiin Sandelsin ehdotukseen.
Nämä 36 tuntia käytettiin kummallakin puolella taisteluvalmistuksiin.
Tutshkowilla kun oli paljoa suurempi ylivoima, piti hän perin
raukkamaisena, ellei voittaisi harvalukuisia suomalaisia, Nämä
ahertivat taukoamatta yötä päivää saadakseen varustuksensa parempaan
kuntoon.
Mutta vaikka pantiin kaikki voimat ja parhaat neuvot liikkeelle
brigaadin turvaamiseksi, huomasi Sandels kuitenkin kohta, että hänen
asemansa oli heikko, jos vihollinen tekisi yhtä voimakkaan rynnäkön
kuin tänäänkin.
Hänen tunteensa eivät siis olleet iloisia, kun hän illalla lokakuun 28
päivänä verkkaan käyskeli edestakasin äärimmäisellä vallilla, jossa
työt olivat toistaiseksi lopetettu. Eräällä vallin kulmakkeella seisoi
joukko upseereja, keskustellen matalalla äänellä, etteivät olisi
häirinneet ajatuksiinsa vaipunutta päällikköä. Joukossa oli myöskin
Valter Jernfält.
Taistelun päätyttyä oli hän Sandelsin luvalla lähettänyt Olgan Niemeen,
koska tämä ei enää voinut olla turvattuna leirissä niiden uusien ja
ehkä vieläkin verisempien taistelujen tähden, joita oli tulossa.
Surumielin jätti nuori tyttö sulhonsa. Mutta Valter rohkaisi häntä
ilmoittamalla, että urhoollinen Kokko kuuden ravakan jääkärin kanssa
läksisi häntä saattamaan.
Valter Jernfält oli hänkin ajatuksiinsa vaipunut nojatessaan
rintavallia vasten. Toverien keskustelua hän ei juuri seurannut, sillä
ajatukset seurasivat häntä, joka äsken oli hänet jättänyt.
Brigaadin päällikön liikkeet olivat aivan epäsäännöllisiä. Milloin hän
kulki suoraan, milloin teki mutkia, konsa liikkui hitaasti, konsa taas
kiihkeämmin.
Viimein hän pysähtyi erääseen kohden, josta aukeni avara näköala
varustusten ja Virran sillan välillä. Ajatukset veivät hänet takaisin
eilispäiväisen taistelun pyörteisiin. Raskas huokaus pääsi povesta.
Varustusten edustalla savusi vielä palaneiden rakennusten hiiltyneitä
raunioita ja kepeä iltatuuli levitti savua ympäri kenttää.
Sandelsin seistessä näissä aatteissaan ilmestyi hänen luokseen
Fahlander ja Duncker. Nämät nähtyään päällikön vakavat kasvot hieman
elostuivat.
-- Tiedättekö, hyvät herrat, mitä näen kaukoputkessa? -- virkkoi hän
viimein niin matalalla äänellä, etteivät etempänä seisovat upseerit
sitä kuulleet.
-- Emme, -- vastasivat Fahlander ja Duncker yhteen ääneen, -- sitä on
mahdotoin arvata. --
-- Niin, olen aprikoinut tyysten tätä meidän asemaamme ja huomannut,
ettei se kestä näin vähillä joukoilla, jotka ovat käytettävissäni. --
Duncker peräytyi pari askelta ja aikoi päästää huudahduksen, mutta
estyi siitä, kun Sandels heitti merkitsevän katseen syrjempänä
seisoviin upseereihin.
Kenraali jatkoi sitte huomattuaan, etteivät muut kuin Fahlander ja
Duncker häntä kuulleet.
-- Asemamme on liian avoin viholliselle. Suurella ylivoimallaan
onnistuu Tutshkowin epäilemättä vallata meidät ennemmin tai
myöhemmin... --
Samassa saapui ajutantti von Fieandt hengästyneenä paikalle.
-- Hoh, tulette aivan kuin tulisesta pätsistä, -- virkkoi Sandels
reippaasti.
Kun loitompana olevat upseerit huomasivat von Fieandtin, jännittivät he
kuulohermojaan voidakseen saada selvää, mitä tällä oli sanomista.
-- Niin, -- vastasi von Fieandt, -- tietoni eivät ole juuri
ilahduttaviakaan. --
-- Antaa kuulua kuitenkin! -- käski Sandels ja huomattuaan, että
ajutantti heitti epäilevän katseen Fahlanderiin ja Dunckeriin hän
lisäsi: -- sanokaa pois sanottavanne suoraan. Ei se tee mitään, jos
nämä herrat tässä sen kuulevat. --
Ja von Fieandt kertoi:
-- Käskyn mukaan olin valvomassa töitä sillan luona. Äkkiä kiintyi
huomioni erääseen outoon liikkeeseen toisella rannalla. Joukko veneitä
oli siellä valmiina lähtöön nähtävästi kaikessa hiljaisuudessa ja... --
-- Näittekö, mistä veneet tulivat? -- keskeytti Fahlander kiivaan
puoleisesti.
-- En. --
-- No, jatkakaa sitte, -- kehoitti Sandels kärsimättömänä, että
ajutanttia oli keskeytetty.
-- Siinä niillä lienee varmaankin salainen retki tekeillä, ajattelin.
On siis parasta pitää silmänsä auki. Hiljaa ryömin sen tähden rantaa
pitkin, jolloin sainkin utelijaisuuteni tyydytetyksi. Noin
keskipaikkeilla pappilaa ja Iisalmen kirkkoa näin kokonaisen
venhekunnan. Joukko sotamiehiä nousi venheisiin ja soutivat nopeasti
Niirolanniemelle päin. Kaksi rakuunaa, jotka lähetin sinne, kertoivat,
että vihollinen teki siellä maallenousua ja että... --
-- Pysähtykää, -- keskeytti Sandels. Siitä nyt näette, herrani, --
jatkoi hän Fahlanderille ja Dunckerille, -- etten ole aprikoinut
niinkään hullusti. Mutta mitä nyt? Tuollahan tulla lennättää vielä
joku! Lienee toinen Jobin sanoma! --
Sitä se olikin. Tulija, eräs aliupseeri Kataisten kylässä olevasta
patterista, toi sen sanoman, että eräs vihollisjoukko, joka oli ollut
jotakuinkin mieslukuinen, oli nähty Lapinniemen käressä vastapäätä
mainittua kylää. Kapea salmi erottaa tässä kohden maat toisistaan.
-- Ahaa, -- virkkoi Sandels, kun ali-upseeri oli lopettanut, -- meitä
aijotaan saartaa. Sama se! Siitä pääsee ainoastaan yhdellä tavalla --
peräytymällä. Rientäkää heti takasin ja jouduttakaa joukot
lähtökuntoon. Viimeistään kello kaksi aamulla täytyy meidän jo
lähteä! --
Lähtövarustukset toimitettiin nopeaan ja määrätunnilla oli kaikki
valmista peräytymisretkelle.
Synkkä oli se hetki jolloin Sandelsin urhean joukon, joka niin kauan
oli sekä kurittanut vihollista että ajanut sitä pitkin Karjalaa, täytyi
jättää valiopaikkansa, jota se vasta muutamia tunteja sitte oli
verellään kostuttanut ja voittajana hallinnut.
Vanhojen, harmaapäiden uroiden nähtiin heittävän synkkiä, uhkaavia
katseita toiselle rannalle. Monta kaipauksen huokausta pääsi sotilaiden
rinnoista tuona yönä.
Sandels itse oli tavattoman synkkä ratsastaessaan joukkonsa etunenässä.
Hän ei puhunut sanaakaan, ei seurustellut kenenkään kanssa.
Eksyttääkseen venäläisiä ja salatakseen peräytymisen, joka muussa
tapauksessa olisi voinut saada ikävän lopun, jätettiin paikalle osasto
Karjalan rakuunia pitämään vireillä vahtitulia. Heti päivän koittaessa
oli näiden sitte rientäminen pääjoukon perästä Vierimälle, noin pari
peninkulmaa Virran sillalta pohjoiseen.
Kun Vierimän seudulle ei voitu järjestyä niin vahvaan puolustusasemaan
kuin brigaadin päällikkö tahtoi, jätti hän tänne ainoastaan selkäjoukon
eversti Aminoffin komennolla. Muun joukon kanssa marssi hän Salahurin
kylään, jonne tulee peninkulma Vierimästä, Ja täällä lakkasi olemasta
viides brigaadi, tuo Sandelsin urhea joukko.
Salahurissa tuli tähän näet lisäksi jäännökset entisestä Savon
brigaadista. Tämä yhdistettiin nyt Sandelsin joukkoon ja samalla kertaa
muutettiin viides brigaadi neljänneksi, joka nimi, kuten tiedämme,
sillä oli ensimmäisellä peräytymisretkellä.


2.

Niemessä vallitsi syvä ja pitkällinen suru Olgan ryöstämisen tähden.
Talon palvelusväkikin tunsi kovaa kaipuuta kasakkatytön kohtalon
johdosta. Hän oli näet aina ollut niin hyvä ja hellä köyhille ja
rohkaissut näitä sydämmellisyydellään.
Kovimmin oli isku kohdannut Patrik Jernfältiä. Ensi päivinä ei ukko
oikein ottanut uskoakseen, että Olga olikaan poissa, vaan allapäin
You have read 1 text from Finnish literature.
Next - Sandelsin urhea joukko: Kertomus Suomen sodasta vv. 1808-1809 - 9
  • Parts
  • Sandelsin urhea joukko: Kertomus Suomen sodasta vv. 1808-1809 - 1
    Total number of words is 3700
    Total number of unique words is 1998
    24.4 of words are in the 2000 most common words
    34.5 of words are in the 5000 most common words
    40.0 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Sandelsin urhea joukko: Kertomus Suomen sodasta vv. 1808-1809 - 2
    Total number of words is 3535
    Total number of unique words is 1900
    24.5 of words are in the 2000 most common words
    34.5 of words are in the 5000 most common words
    39.3 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Sandelsin urhea joukko: Kertomus Suomen sodasta vv. 1808-1809 - 3
    Total number of words is 3597
    Total number of unique words is 1945
    26.3 of words are in the 2000 most common words
    37.5 of words are in the 5000 most common words
    42.8 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Sandelsin urhea joukko: Kertomus Suomen sodasta vv. 1808-1809 - 4
    Total number of words is 3623
    Total number of unique words is 1868
    25.5 of words are in the 2000 most common words
    36.0 of words are in the 5000 most common words
    40.3 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Sandelsin urhea joukko: Kertomus Suomen sodasta vv. 1808-1809 - 5
    Total number of words is 3528
    Total number of unique words is 1819
    26.4 of words are in the 2000 most common words
    35.9 of words are in the 5000 most common words
    41.1 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Sandelsin urhea joukko: Kertomus Suomen sodasta vv. 1808-1809 - 6
    Total number of words is 3868
    Total number of unique words is 1843
    26.3 of words are in the 2000 most common words
    38.0 of words are in the 5000 most common words
    42.8 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Sandelsin urhea joukko: Kertomus Suomen sodasta vv. 1808-1809 - 7
    Total number of words is 3627
    Total number of unique words is 1914
    24.5 of words are in the 2000 most common words
    34.2 of words are in the 5000 most common words
    39.4 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Sandelsin urhea joukko: Kertomus Suomen sodasta vv. 1808-1809 - 8
    Total number of words is 3607
    Total number of unique words is 1931
    24.2 of words are in the 2000 most common words
    35.1 of words are in the 5000 most common words
    40.2 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Sandelsin urhea joukko: Kertomus Suomen sodasta vv. 1808-1809 - 9
    Total number of words is 3191
    Total number of unique words is 1639
    27.5 of words are in the 2000 most common words
    38.6 of words are in the 5000 most common words
    42.9 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.