Sandelsin urhea joukko: Kertomus Suomen sodasta vv. 1808-1809 - 7

Total number of words is 3627
Total number of unique words is 1914
24.5 of words are in the 2000 most common words
34.2 of words are in the 5000 most common words
39.4 of words are in the 8000 most common words
Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
hänestä tietysti sangen vastenmieliseltä olla pakotettu viihtymään
noiden raakojen sotilaiden parissa. Tämä kaikki oli kuitenkin vielä
kärsittävissä, mutta suurinta tuskaa toi se, että täytyi olla poissa
Niemestä ja melkein aina Jemelan vähemmän miellyttävien silmäilyjen
esineenä. Mainittu kasakka oli näet saanut Elkalta luvan ottaa Olga
puolisokseen, jos mahdollista, jo ennen sodan loppua.
Kun Elka ilmaisi tämän päätöksen tyttärelleen, sai hän tämän
odottamattoman vastauksen:
-- En milloinkaan ota tuota vanhaa rahjusta miehekseni! Hän saisi
hävetä! --
-- Sinun täytyy! --
-- Ei, isä! Sinä tunnet kasakkatytön lujan mielen. Ja jos tahdot minua
pakottaa ottamaan, niin ennen kuolen. --
Elka oli liian viisas ollakseen itsepäinen. Hän rohkaisi tunkeilevaa
Jemelaa olemaan kärsivällinen ja lupasi asiasta tulevan toden sodan
loputtua, sitte kun pääsisivät takasin aroilleen.
Ensi päivinä pelkäsi Olga näyttäytyä ulkona leirillä, koska hän oli
toisellaisissa pukimissa kuin muut kasakkanaiset. Mutta kun jonkun ajan
kuluttua kenraali Tutshkow, jonka huomio oli kiintynyt tuohon
kauniiseen naiseen, oli saanut kuulla Elkalta Olgan kohtalon, antoi hän
käskyn, ettei kukaan, olipa sitte kuka hyvänsä, saisi lähennellä Olgaa.
Ja siitä päivin oli hänen ainoana huvinaan kävellä ympäri leiriä. Kun
oli välirauha, näki hän hyvin usein ruotsalaisia, suomalaisia ja
venäläisiä upseeria yhdessä, istuen veljellisessä sovussa joko lasin
ääressä tai pelipöydässä.
Ja miten hän ikävöikään saada nähdä näiden parissa Valter Jernfältiä!
Eräänä päivänä hän oli tullut lähelle Tutshkowin asuntoa. Ja nähtyään
joukon sotamiehiä tunkeilevan portin edustalla, kysyi hän, mitä oli
tekeillä.
-- Eipä paljo mitään, -- vastasi eräs sotamies välinpitämättömästi, --
eräitä suomalaisia vain kuulustellaan, jonka jälkeen heidät
vakoilijoina hirtetään. --
Kauhistuneena Olga kääntyi pois sotamiehestä, joka nauroi pilkallisesti
nähdessään hänen paheksumista ilmaisevat kasvonsa, ja aikoi poistua,
mutta samassa hän oli kivettyä paikalleen. Näky, joka hänen edessään
oli, vei veret hänen poskiltaan. Hän kalpeni, päätä huimasi ja sydän
löi pakahtuakseen. Tyttöparka nojasi erästä tykkiä vasten, ettei olisi
kaatunut.
Hänen editsensä kulettivat sotamiehet kolmea vankia. Ne olivat
ystävämme Valter Jernfält, Kokko ja Kärki. Heidän pukunsa olivat
riekaleina, kasvot verissä. Mutta katseista, joita he heittivät
ilkkuviin ja elämöiviin venäläisiin, ilmeni uhkaa. Muutamat tempoivat
heitä vaatteista, toiset sylkivät kasvoihin ja potkivat. Johtavalla
aliupseerilla oli täysi työ pidättäessään elämöitseviä etempänä.
Kun sotamiesten raaka menettely ja rivot puheet menivät liian pitkälle,
ei Olga voinut enää hillitä itseään:
-- Konnia te olette! -- huudahti hän lujalla äänellä. -- Paremmin ja
kunniallisemmin kohtelevat Suomalaiset venäläisiä vankeja. --
Nämä hänen oikeutetut sanansa saivat aikaan rajun mielenkuohun tiheässä
sotamies-joukossa. Haukkumasanoja sinkoili nuoren kasakkatytön osaksi
satamalla. Nyrkkejäkin kohoili jo siellä täällä ja rohkea tyttö oli
vähällä joutua yltiöpäiden raivon uhriksi.
Samassa hyöksähti Elka paikalle.
-- Tule pois, mieletön! -- kiljui hän. -- Älä jouduta omaa turmaasi. --
-- Antakaa minun jouduttaa se, -- pyysi Olga. -- Täällä ei minulla enää
ole mitään iloa. --
Ja terävästi katsoen isäänsä silmiin hän lisäsi:
-- Muistakaa äitiä. Turma hänetkin peri. --
Elka häpsähti, sillä tyttären silmät kiilsivät luonnottomasti.
-- Tule, -- sanoi hän viimein käheällä äänellä ja tarttui Olgan käteen.
-- Jos viivyt täällä vielä, ei kukaan voi sinua pelastaa. --
Olga huomasi, että isä oli oikeassa ja hän aikoi juuri seurata tätä,
kun samassa sotilasparvi piiritti isän ja tyttären. Kirouksia satoi
molemmille. Ja vähältä piti, etteivät käsiksi käyneet, mutta samassa
silmänräpäyksessä kaikui raivojen sotamiesten takaa jyrisevä ääni:
-- Takasin! --
Tämä vaikutti tuokiossa. Samoin kuin pommi räjähtäessään väkijoukossa
hajoittaa sen ympäriinsä, niin hajaantui sotilasparvikin nähdessään
Tutshkowin ja hänen seuralaisensa.
Niin pian kuin Olga oli huomannut venäläisen päällikön, riensi hän
tämän luo, kertoi, mitä oli tapahtunut ja lopetti seuraavin sanoin:
-- En voinut pysyä vaiti nähdessäni sitä kurjaa menettelyä, jota
rehellisten sotilaiden täytyi kärsiä. _Niin_ ei kohdella teidän
sotamiehiänne, kenraali, kun ne joutuvat vihollistensa vangiksi. Ja
onhan nyt sitäpaitsi välirauha. --
Olgan innokas puhe oli nostanut häveliäisyyden punan kenraalin
kasvoille. Ainoasta viittauksesta hajosivat joukot. Sitte Tutshkow
sanoi:
-- Olet todellakin rohkea tyttö. Tiedätkö, mikä rangaistus sinua
odottaa? --
Ja kasakkatyttö ylväästi nostaen päänsä pystyyn vastasi:
-- Jos siitä rangaistaan, että puhuu totta, niin olkoon menneeksi. Minä
tyydyn, antakaa mikä rangaistus tahansa. --
Tutshkow loi Olgaan läpitunkevan katseen, pyöräytti sitte ratsunsa
ympäri ja ratsasti asunnolleen kuulustelemaan vankeja.


13.

Oli yö, synkkä ja pimeä. Raskaita pilviä liikkui taivaalla, Silloin
tällöin putoili suuria vesipisaroita maahan.
Salmen pohjoisessa päässä oli viheliäinen risuhökkeli. Katto oli
peitetty lahoneilla lehvillä. Tämä hökkeli oli kolmen suomalaisen
vankila.
Majan edustalla seisoi uninen vahtisotilas. Kiroillen siivotonta säätä
nojautui hän hökkelin nurkkaa vasten, laski kiväärin käsistään ja pani
käsivartensa ristiin rinnoille.
Ja ennen pitkää hänen matala kuorsaamisensa ilmaisi, että hän oli
vaipunut virkistävään lepoon.
YÖ, niin kuin sanottu, oli sateinen. Tämä tietysti lisäsi pimeyttä.
Muutamien kyynärien päähän hökkelistä oli eräs ihmisolento pysähtynyt
vähää ennen vahdin vaipumista uneen. Hiljoilleen hiipi salaperäinen
olento vahdin luo ja läheni sitte majan ovea, joka oli teljetty
paksulla rangolla, minkä helposti voi nostaa sijoiltaan.
Sade yltyi yhä ja ennen pitkää valui vettä virtanaan. Kylmät
vesikarpalot herättivät vahtimiehen. Tämä hieroskeli silmiään, tarttui
kiväriinsä ja meni hitain askelin vahtikojuun, joka epähuomiossa oli
sijoitettu niin, ettei vahti sieltä nähnyt majan ovea.
Olento tämän edessä oli juuri tarttunut telkeen nostaakseen sen
sijoiltaan, kun samassa vahti heräsi. Mitä tuskallisimmalla
mielenkiinnolla seurasi outo haamu vahdin liikkeitä niin tarkkaan, kuin
pimeydeltä voi. Ja kun tämä oli istua kupsahtanut vahtikoppiinsa,
kohosi telki verkkaan ja varmasti paikoiltaan, jonka jälkeen ovi
voitiin avata aivan helposti ja pienimmittäkään äänettä.
Muulloin niin vilkkaassa venäläisten leirissä oli nyt kolkkoa ja
äänetöntä. Ainoastaan kasakkojen koiria liikuskeli siellä täällä pitkin
leiriä. Eräs niistä juosta hölkki mainitulle hökkelille juuri silloin,
kun telki sen ovelta poistettiin. Nuuhki pari sekuntia outoa haamua ja
juoksi sitte matkoihinsa ääntä päästämättä.
Hökkelissä, jonka katosta ja seinistä sadepisaroita putoili sisään,
olivat ystävämme Valter Jernfält, Kokko ja Kärki. Kova maaperä oli
miehillä vuoteenaan.
-- Onnin onnistuneen paon tähden saamme pitää hyvänämme tätä kurjaa
hökkeliä, -- virkkoi luutnantti suuttuneena.
-- Se on tietty, -- säesti Kokko, -- mutta oli se hyvä, että poika
pääsi pakoon. Olen melkein varma siitä, että hän on kohta täällä
takasin. --
-- On se semmoinen vekkuli, -- arveli Kärki. -- Sitä poikaa ei vähällä
ansaan saakaan... --
-- Nyt minä en käsitä teitä, -- virkkoi luutnantti.
-- No, minä selitän sitte, -- vastasi Kokko. -- Olen varma siitä, että
kun poika saapuu Iisalmelle laittaa hän asiat niin, että me tavalla tai
toisella pääsemme vapaiksi ja... --
-- Niinkö luulet? -- keskeytti luutnantti, johon heikko pakenemisen
toivon säde nyt tunkeusi.
-- Luulen minä ja ihan varmaan luulenkin, -- vakuutti Kärki vuorostaan.
-- Tiedättekö, mitä poika minulle lähtiessään virkkoi? Hän sanoi, että
luutnantin täytyy päästä vapaaksi niin totta kuin elän. Semmoista kelpo
upseeria ei ryssä saa pitää luolassaan. --
Valter Jernfält ei vastannut tähän mitään. Hänen ajatuksensa lensivät
toisaalle. Vasta neljä päivää sitte oli hän saanut sedältään kirjeen,
jossa tämä kertoi Elkan käynnistä Niemessä ja Olgan ryöstämisestä. Tämä
tieto oli kova isku Valterille. Olga venäläisessä leirissä ja raakojen
kansalaistensa parissa, joiden elämä ja tavat olivat hänelle
ventovieraat, vastenmieliset! Tämä oli luutnantista enemmän kuin
siedettävää.
Sattumalta oli hän saanut kuulla von Fieandtilta, Sandelsin
ajutantilta, että tämä aikoi panna toimeen partioretken Paloisiin. Ja
pitkiä aikailematta meni hän pääkortteeriin brigaadin päällikön
puheille pyytämään saada lähteä joukon mukana. Sandels ei alussa
mielinyt tähän myöntyä, sillä hän tahtoi pitää kaikki taitavat upseerit
luonaan. Yritys oli myöskin varsin uskalias, koska venäläisetkin
parveilivat vakoilemassa paljoa suuremmissa joukoissa.
Viimein Sandels myöntyi. Valter Jernfält sai lähteä päälliköksi
viidellekymmenelle vakoilijalle. Edellisestä jo tiedämme, miten näiden
oli käynyt. Mutta huolimatta siitä, että hän oli keskellä venäläisten
leiriä, ei hän ollut saanut nähdä varjoakaan rakastetustaan. Missä hän
mahtoi olla? Kenties oli jo kuollut tai ehkä lähetetty pois kasakkojen
maahan?
Nämä levottomat ajatukset ne pitivät hänen mieltään kovassa
jännityksessä ja saivat aikaan, ettei hän tullut vastanneeksi Kären
sanoihin.
Kului hyvän aikaa ilman että kukaan vangeista mitään virkkoi. Viimein
Kärki kuiskasi:
-- Telkeä pujotellaan ovelta pois. Kuulen sen ihan selvästi. --
-- Tullaan varmaankin hakemaan meitä uuteen kuulusteluun, -- murahti
Kokko. -- Tehkööt minulle vaikka tuhannenvietäviä, mutta sen enempää
eivät minulta tule tietämään. --
-- Eikä minulta, -- säesti Valter Jernfält pidätetyllä äänellä.
-- No, en minäkään muista jälelle jää, -- virkkoi Kärki puolestaan. --
Olen yhtä äänetön kuin tämän sopen seinäluhat. --
Liike ovella kävi hetki hetkeltä äänekkäämmäksi ja viimein kuulivat
vangit, miten ovi varovasti aukeni.
-- Nyt on piru merrassa, -- murahti Kokko ja kyyristihe kokoon kuin
hyppäykseen aikova tiikeri.
-- Taitaa olla, -- arveli Kärki. -- Tuolla tavoin ei liikuta, kun
aseetonta vankia kuletetaan. --
-- Jos lienevät salamurhaajia, -- virkkoi Valter Jernfält ja painautui
erääsen nurkkaan.
Raitis ilma, joka samassa virtasi sisään, ilmaisi, että ovi oli auki.
Syntyi kuoleman hiljaisuus hetkeksi. Odotettiin mitä jännitetyimmällä
levottomuudella, mitä tuleman piti. Mutta kohta kuului hiljainen,
varottava merkki:
-- Tst-tst. --
Samassa kuului askeleiden hiivintää pitkin sitä seinäviertä, joka antoi
nurkkaan, mihin Valter Jernfält oli kyykistynyt. Nousisiko pystyyn?
Miks'ei, sillä kuulostihan äskeisestä varoituksesta, ettei lähenevä
ollut outo henkilö.
Valter Jernfält nousi vähitellen pystyyn. Askeleiden pehmeä ääni läheni
lähenemistään ja hän kuuli selvästi miten tulija kopeloi seinää. Vielä
pari tuokiota -- ja hän tunsi kosketettavan käsivarteensa, jolloin
hänen suureksi ihmeekseen tuntematon pisti pistoolin hänen käteensä.
Hämmästyksissään sai hän soperretuksi:
-- Ken olet, joka... --
Pitemmälle hän ei päässyt, sillä samassa pantiin käsi hänen suulleen,
jolloin taanoinen -- tst -- kuului kautta majan.
Muutamien minuuttien kuluttua oli myöskin Kokolla ja Kärellä
samallainen lahja kädessään. Mielellään olisivat he laskeneet
ihmettelynsä kuuluviin, mutta tuntematon pidätti heidät samalla tavalla
kuin luutnantinkin.
Vangit katsoivat viimein viisaimmaksi estelemättä ja ääntä päästämättä
seurata salaperäistä henkilöä, joka tällä odottamattomalla tavalla tuli
heitä pelastamaan.
Päästyään ovesta ulos näkivät he kummallisen haamun, päällä pitkä
venäläisen sotamiehen viitta, joka ulottui jalkateriin saakka, Tukeva
musketti täydensi univormun.
Hökkelin ovi sulettiin huolellisesti ja telki pantiin jälleen
paikoilleen. Tämän jälkeen alkoi marssi varovin, täsmällisin askelin.
Kun pakolaiset saapuivat solan pohjoispäähän, pysähtyi opas ja vei
käden huulilleen merkiksi, että oli noudatettava suurinta
varovaisuutta.
Tällä kohden solaa oli vahtina kymmenkunta sotamiestä. Ja kun oli
aselevon aika, ei valppaudesta pidetty niin suurta lukua kuin sodan
aikana.
Eräästä pienestä, aivan solan suulle pystytetystä majasta, joka oli
saman kokoinen ja näköinen kuin vankien äsken jättämä, häämötti heikko
kynttelin valo, jota paitsi kovat äänet ilmaisivat, että vahtimiehistö
tappoi ikävää aikaansa juoden ja pelaten.
Kuta lähemmä solan suuta saavuttiin, sen levottomammaksi näytti opas
tulevan. Viimein hän pysähtyi ja viittasi vangeille, että nämä
kyyristyisivät piiloon erään tykkilavetin taa. Sitte hän ryömi yksinään
jonkun matkaa eteenpäin, mutta palasi pian takasin, tarttui toisella
kädellä Valter Jernfältiin ja toisella antoi muille merkin seurata.
Muutamien askeleiden päässä oli kolme muskettia solan seinää vasten.
Sanaakaan sanomatta ojensi hän aseet pakolaisille ja asetti heidät
riviin vahtipatrulliksi. Heti paikalla oivalsivat nämä, mikä oli tällä
tarkoituksena ja antautuivat sen vuoksi kaikessa tuntemattoman johtajan
ohjattaviksi.
Valepatrullille huusi nyt solan suusta uninen ääni:
-- Kto tam? -- [-- Kuka siellä? --]
-- Tukholma, -- vastasi patrullin johtaja tunnussanaksi ja sai samassa
yhtä unisen vastauksen:
-- Fperjot! -- [-- Eteenpäin! --]
Kun valesotamiehet olivat ehtineet jonkun sylen ulkopuolelle solan
suuta, syntyi aika melu vahtikujalla. Syynä tähän oli se, että
vahtivuoro muuttui vankikopilla heti paon jälkeen. Patrullin päällikkö
oli silloin mennyt koppiin ja tutkinut sitä lyhty kädessä. Ja kun
hän ei täällä tavannut ristisielua, meni hän tuota pikaa solan
pohjoispäähän tarkastamaan siellä olevaa vahtia. Jos hän olisi tullut
muutamia minuutteja ennemmin, olisivat pakolaiset ehdottomasti
joutuneet kiinni.
Niin pian kuin vahdin päällikkö solan pohjoispäässä sai kuulla, että
neljä miestä, joiden etunenässä kulkeva oli antanut oikean tunnussanan,
olivat äskenikään sivuuttaneet solan, komensi hän heti kymmenen
kasakkaa ratsuille, jotka samassa läksivät ajamaan takaa rohkeita
karkureja.
Pakolaiset olivat tällä välin painautuneet metsän tiheikköön, joka
tähän aikaan vielä ulottui solaan saakka. Pitkältä eivät he kuitenkaan
päässeet, kun jo etumaiset kasakat olivat aivan heidän kantapäillään.
Nyt oli nopeus suureen tarpeeseen, sillä jos pakolaisten onnistui
pujottautua vielä vähänkään syvemmä tiheään ryteikköön, olisi
kasakkojen ollut mahdoton saavuttaa heitä.
Ja aivan kuin äänettömästä sopimuksesta pakolaiset samassa
kääntyivätkin yht'aikaa ympäri ja antoivat aseidensa ammahtaa sinne
päin, mistä vainoojien ääntä kuului:
Pyssyjen pauketta seurasi samassa hurja ulvonta vihollisten puolelta.
Sitte vallitsi jälleen hiljaisuus. Kun pakolaiset aikoivat suunnata
askeleensa erään pellon poikki, joka häämötti epäselvästi heidän
edessään, häpsähtivät he yhtäkkiä kuullessaan aivan edessään
varoiteltavan ruotsiksi:
-- Älkää menkö sitä tietä. Joudutte suoraan vihollisten eteen, joista
vast'ikään olette päässeet. --
Hämmästystä seurasi riemu, kun pakolaiset sarastavan päivän hämyssä
tunsivat varoittajassa Onnin ja tämän toverit. Kysymyksiä ja vastauksia
tulvi satamalla kummankin puolin ja lopulta sai Onni selitetyksi, että
hän oli tovereineen ollut aikeessa mennä aamun koittaessa venäläisten
leiriin myymään herneitä ja perunoita. Tätä sanoessaan näytti hän
kolmea vieressään olevaa suurta säkkiä. Tällä kauppamatkallaan olivat
he toivoneet voivansa urkkia ilmi vankien olinpaikan.
Tällä välin seisoi vankien vapauttaja vähän loitompana muista nojaten
erästä puuta vasten koettaen niin paljon kuin mahdollista kätkeä
kasvojaan.
-- Ja tässä on se mies, jota saamme kiittää vapaudestamme, -- virkkoi
luutnantti mennen pari askelta lähemmä tuntematonta opasta.
-- Mutta miksi niin ujostellen peität kasvosi? ota... --
Ennen kuin luutnantti sai viimeisen sanan huuliltaan, oli tuntematon
temmannut viitan hartioiltaan ja kasakkalakin päästään.
Samassa tuokiossa pääsi Valter Jernfältiltä ihmettelyn ja ilon
huudahdus. Hän hypähti armaansa luo ja sulki kainosti punehtuvan Olgan
syliinsä.
Selitettyään tämän jälkeen sotamiehille, mitä Olga oli hänelle ja miten
tänne joutunut, kysyi hän:
-- Mutta mistä sait tietää tunnussanan? --
-- Minä kuulin, kun isäni antoi sen kasakoille. --
-- Ja sinä olet ollut kyllin rohkea panemaan henkesi alttiiksi minun
tähteni? --
-- Olen, -- kuiskasi nuori kasakkatyttö, -- sillä sinä olet minulle
rakkain maailmassa. --
Onnin opastamina saapuivat pakolaiset kiertoteitä myöten viimein
Iisalmelle. Olgan urotyö tuli heti koko brigaadin tietoon samoin kuin
hänen elämäkertansakin. Kaikkialla, missä vain hänet nähtiin,
tervehtivät häntä sotamiehet ihmettelyn sekaisella kunnioituksella, ja
kun hänet Sandelsin kehoituksesta saatettiin tämän luo, lausui tämäkin
lämpimän kiitoksensa rohkealle tytölle siitä, että tämä uskalijaan
tekonsa kautta oli pelastanut hänen kolme parasta sotilastaan.
Kasakkaleirissä Paloisissa oltiin aivan toista mieltä. Elka oli niin
nolostunut, kuin ikinä olla voi. Jemela raivosi kuin villipeto, sillä
hän se juuri oli ollut vahdissa solan pohjoispäässä silloin kun vangit
karkasivat. Sitä paitsi oli kaksi hänen parasta pistooliaan
tipotiessään. Ja se ei ollut pieni juttu sekään.
Hän vannoikin sen tähden verisesti kostavansa, niin pian kuin sopiva
tilaisuus siihen ilmenisi.
Valkeni sitte lokakuun 27 päivä 1808, tuo Suomen sotahistoriassa niin
merkitsevä päivä. Tänä päivänä näet loppui päällikköjen Lehdossa tekemä
välirauha. Kello yhden aikaan päivällä piti vihollisuuden jälleen
alkaa.
Jo aikaiseen aamulla olivat kaikki joukot Iisalmella tarttuneet
aseisiin ja odottivat täysin taistelukuntoisina venäläisiä.
Suurimmassa mielen jännityksessä kulki Sandels edestakasin ennen
mainitussa huoneessa Fredriksdahlissa. Hän näki selvästi vihollisten
hankkeista, että nämä tekisivät hyökkäyksen sillä kellon lyömällä,
jolloin välirauha loppuu. Ja hänen ihmettelynsä kasvoi sitä
suuremmaksi, kun äkkiä von Fieandt riensi hengästyneenä huoneeseen ja
kertoo sydän kurkussa, että vihollinen oli jo alkanut hyökkäyksen ja
että kapteeni Brusin, joka aamupäivällä oli lähtenyt venäläisten
etuvahdeille jättämään muutamia yksityisiä kirjeitä ja tuomaan omat
kenttävahdit pääjoukkoon, oli palannut takasin vihollisten ankarasti
ahdistellessa.
-- Mutta kellohan ei ole vielä kuin vähän yli 12, -- virkkoi Sandels.
-- Te olette ehkä erehtyneet, luutnantti? --
-- Ei, ei... katsokaa itse, -- vastasi tämä osottaen ulos ikkunasta. --
Tuolla tulee kapteeni Brusin! --
Vähän tämän jälkeen seisoikin Brusin brigaadin päällikön edessä ja
vahvisti luutnantti Fieandtin sanat lisäten:
-- Saavuttuani kirkon luona olevien etuvartioiden luo tapasin kreivi
Tolstoin, ruhtinas Dolgorukin ajutantin. Hän huomautti minulle, että
välirauha oli päättynyt, jonka johdosta minä, ottaen esiin kelloni,
huomautin puolestani, että oli vielä kokonainen tunti jälellä. Siihen
hän vastasi: -- meidän kellomme on yksi ja sillä hyvä. Niin nopeaan
kuin mahdollista komensin kenttävahdiston kokoon ja tulin äsken ikään
tänne vihollinen mitä ankarimmin ahdistellen kantapäilläni --
Kun kapteeni Brusin oli lopettanut, vetäytyi Sandelsin suu purevaan
hymyyn ja tehden käännöksen kantapäällään hän virkkoi:
-- Tutshkowilla näkyy olevan kova kiire saamaan selkäänsä. --
Virran sillalla kiehui taistelu täydessä vauhdissaan. Kummaltakin
puolelta paukkui pattereista, vilkas tykkituli oli alkanut.
Suomalaiset olivat repineet sillan melkein maata myöten, mutta
venäläiset laittoivat sen kulettavaan kuntoon, joten heidän joukkojensa
vähitellen onnistui päästä toiselle puolen.
Kauppilan talolle sijoitettu vartioväki, jona oli Savon jääkärejä, oli
kestänyt monta hyökkäystä väistymättä paikaltaan. Mutta kun ylivoima
lopulta kasvoi liian suureksi, täytyi jääkärien peräytyä.
Valter Jernfält, Kokko, Kärki ja Onni olivat tässä rohkeassa joukossa.
-- Jokohan valtaavat tämänkin paikan, -- virkkoi Kokko peräytyessään,
-- siinä olisi onnettomuutta jo liian kanssa.
-- Vallatkoot vain, kyllä ne Linnan luona seisotetaan, -- arveli
luutnantti. -- Pattereille on siellä vaikea päästä. --
Taukoamatta taistellen vetäytyi vartioväki Kauppilasta pääjoukon
turviin.
Kauppilan talo, joka sijaitsee noin 175 kyynärän päässä Virran sillasta
ja Linnan kylän patterien välillä, jonne on likemmä 40 kyynärää
mainitulta sillalta, on pienoinen järvi Ala-Tisma. Tämän eteläiseltä
rannalta pistää metsäinen niemeke selälle.
Niemekkeen äärimmäisessä käressä oli kertomuksemme aikaan vaatimaton
tupa, jossa asui eräs köyhä, melkein puolisokea akka, jota kansan
kesken kutsuttiin Virran noidaksi. Vanhan Katrin hoettiin näet olevan
liitossa pahan kanssa. Ei kukaan tiennyt, mistä hän oli tullut. Eräänä
synkkänä yönä alkupuolella vuosisataa olivat Kauppilan asukkaat
antaneet ruokaa ja suojaa eräälle kuleksivalle, tummaveriselle
naiselle. Ja tästä pitäen oli hän asettunut pitäjään, josta häntä oli
mahdoton saada lähtemään.
Kun mainitun mökin omistaja niemen käressä kuoli puoli vuotta Katrin
tulon jälkeen seudulle, osti hän tämän ja asettui siihen asumaan.
Kansa kammoi häntä ja hänen noitatemppujaan ja pieniä lapsia
peloteltiin Virran noidan nimellä. Katri itse tiesi tämän, mutta hän ei
ollut siitä milläänkään. Sillä hän oli liian viisas ryhtyäkseen
poistamaan nimeltään moista kaikua. Jos ihmiset minua pelkäävät, niin
on minun sen helpompi tulla toimeen, arveli Katri. Silloin saan myöskin
olla heiltä paremmin turvassa.
Huolimatta niistä puheista, mitä Katrista paikkakunnalla liikkui, vei
Valter Jernfält Olgan kuitenkin hänen luoksensa, jolloin tämä virkkoi:
"Voitte huoletta heittää kyyhkynne minun hoteihini. Ei minkään haukan
kynnet ylety tänne".
Yhtenä syynä siihen, miksi luutnantti jätti morsiamensa Katrin turviin,
oli paikan etäinen asema tiestä, niin että Olga voi pysyä varmassa
säilössä. Ja luutnantin lähtiessä pyysi Olga häntä olemaan levollisena.
Häntä ei kohtaisi mikään vaara.
Kun venäläisten oli onnistunut karkottaa vartioväki Kauppilasta,
levenivät he yli koko mainitun talon ja Linnan kylän väliselle alalle.
Jalka- ja ratsuväen rynnistäessä viime mainittua paikkaa kohti karautti
silloin yli päässyt osasto tykkiväkeä äskenmainitulle metsäiselle
niemekkeelle.
Tykkien vartioväkenä seurasi näitä 50 kasakkaa Elka Pavlukan
komennossa. Rannan ja Katrin mökin välille sijoitettiin tykit.
Olga oli äsken ikään ollut kävelemässä järven rannalla, josta
palatessaan hän metsästä kuuluvan melun ja huutojen johdosta oivalsi,
että jotain outoa oli tekeillä. Hän riensi kiireimmän kautta mökkiin.
Ovella tuli vastaan Virran noita sanoen:
-- Nyt se on täällä. --
-- Kuka? --
-- Ryssä tietysti. Ettekö kuule, miten Kauppilaan ammutaan? --
-- Kyllä siellä ammutaan, -- vastasi Olga, jolloin häntä puistatti.
-- Vihollinen se siellä elämöi. Kauppilan Pekka kävi äsken täällä ja
tiesi kertoa, että ryssät ovat panneet sillan kuntoon. --
-- Taivas varjelkoon meitä! -- vaikeroi Olga epätoivoisena. -- Mitä me
teemme nyt? --
-- Siihen ei ole vaikeaa keksiä keinoa, -- virkkoi Katri. -- Meidän
täytyy laittautua järven toiselle puolen. --
-- Mutta se on helpommin sanottu kuin tehty. --
-- Niinkö luulette? --
-- Ihan varmaan. --
-- Lähdetään, niin saadaan nähdä, vastasi Katri kiepsauttaen
vaatenyytin olalleen ja läksi samassa ulos. -- Tule vain perästäni! --
Olga ei ehtinyt ottaa mitään mukaansa. Metsässä heidän takanaan ryski
ja paukkui. Se joudutti pakenevien askeleita.
Katri suuntasi kulun suoraan rannalle. Ja huolimatta vanhuudestaan,
juoksi hän ketterästi kuin tyttö. Olga seurasi aivan kantapäillä.
Kun olivat päässeet puolitiehen. Katri kompastui ja kaatui. Pää sattui
kiveen ja hän meni tainnoksiin.
Olga oli perin ikävässä asemassa. Kaikin voiminsa hän koetti nostaa
pyörtynyttä pystyyn, mutta Katri oli liian raskas.
-- Oi Jumalani! Mitä minä nyt teen? -- vaikeroi nuori kasakkatyttö ja
tähysteli ympärilleen. Ryske metsässä tuntui lähenevän.
Vielä kerran teki Olga yrityksen. Eih, Katri oli liian raskas!
-- Taivaan Jumala! Pelasta minut, pelasta...! -- huudahti hän ja vaipui
Katrin viereen.
Samassa karautti kasakkoja metsästä esiin. Tuskin oli Olga ehtinyt
heittää niihin katseen, kun hän parahti, sillä hän näki joukon
etunenässä isänsä.
Muutamien minuuttien kuluttua olivat kasakat ehtineet naisten luo.
-- Hei, mikä löytö täällä! -- riemuitsi Jemela ja osotti Olgaa, joka
oli pyörtynyt Katrin viereen. -- Tämä se vasta vetelee! --
Elka ei ollut uskoa silmiään. Oliko se todellakin Oiga? Mutta tuokion
kuluttua hän näki, että hän se oli kun olikin. Nuolena viskautui Elka
heponsa selästä, heittäytyi tytön luo ja nosti hänet pystyyn.
Olga heräsi. Samassa parahti hän uudelleen.
-- Nyt olet kuitenkin joutunut käsiini, -- sähisi Elka hammasta purren.
-- Ja hevin et enää niistä pääse. --
Olga ei vastannut mitään. Melkein tiedotonna antoi hän viedä itsensä
pois. Kun oli ehditty kulkea satakunta syltä, kääntyi hän ympäri ja
sanoi osottaen Katriin päin:
-- Pelastakaa toki nainen! --
-- Mikä sillä akkaluuhkalla sitte on? -- kysyi Jemela ilkeästi
hymyillen.
Silloin Olga heitti häneen niin inhoa ilmaisevan katseen, että Jemela
nolona vetäytyi etemmä.
Puoli tuntia tykistön tulon jälkeen niemen kärkeen alkoivat tykit
jyskiä heittäen tulta ja tuhoa noin 300 sylen päässä olevaan Linnan
kylään.


15.

"On taitoa, ryskyä, paukkinaa
tuon Virran äyräällä;
savupilvehen peittyvi järvi ja maa,
tult' iskevi pilvestä.
Jyly ilmoiss' on kuin pitkäisen,
maa järkkyvi hurmeinen."
Tällä mestarillisella tavalla alkaa Runeberg runonsa "Sandels" kuvailla
veristä Virran taistelua, joka oli vimmaisimpia, mitä koko sodassa oli.
Venäläisten seitsenkertainen ylivoima ei voittanut ensimmäisellä
rynnäköllä tuumaakaan jalansijaa.
Eräälle korkealle kunnaalle Linnan kylän itäpuolella oli suomalaisten
päävoima sijoittunut neljään osastoon, joilla oli yhteensä kymmenen
kenttätykkiä. Kunnaan rinteellä olevia pääosaston patteria komensivat
aliluutnantit Gyllenborg ja Kalmberg, kukkulalla olevia Taube. Itse
tykistön ylipäällikkyys täällä oli kapteeni Elfvingin käsissä.
Venäläisten rynnäkkö. Kauppilan vartioväen kimppuun oli tapahtunut niin
äkkiä, etteivät suomalaiset olleet ehtineet syödä päivällistäänkään.
Kunnaan ylimmän patterin rintamavarustusten luona oli brigaadin
päällikkö. Hänen silmänsä mittailivat tyynesti hyökkäileviä
vihollislaumoja.
-- Kas tuossa ratsastaa ruhtinas Dolgoruki, -- huomautti Fahlander
osottaen erästä nuorta ratsastajaa venäläisten rintaman etunenässä.
-- Jos hän pääsee eheänä luotisateen läpi, niin... --
Nämä sanat lausui Sandels. Mutta hän ei ehtinyt ajatustaan loppuun,
sillä samassa kuului yhteislaukaus juoksuhaudoista joihin oli
sijoittunut Savon jääkäreitä. Ja kun ruudin savu vähän ajan kuluttua
oli haihtunut, ei näkynyt jälkeäkään ruhtinas Dolgorukista. Sen sijaan
syntyi venäläisten riveissä liikettä, josta nähtiin, että ruhtinasta
kannettiin haavoittuneena pois.
Upseerien onnistui kuitenkin saada rivit jälleen järjestykseen, jonka
jälkeen noin tuhatmäärään nouseva joukko uudella innolla hyökkäsi
pattereita kohden.
Alempana olevissa juoksuhaudoissa oli Valter Jernfält sekä kolme muuta
ystäväämme. Nämä antoivat pyssyjensä paukkua lakkaamatta.
Mutta vihollinen ei ollut milläänkään luotien viuheesta, vaan eteni
etenemistään varmasti.
-- Kautta sieluni, tulevat suoraa päätä pattereille, -- ihmetteli Kokko
hämmästyneenä.
-- Antaa niiden tulla, -- vastasi Jernfält. -- Onhan meillä Malm,
Duncker ja Fahlander vastassa. --
You have read 1 text from Finnish literature.
Next - Sandelsin urhea joukko: Kertomus Suomen sodasta vv. 1808-1809 - 8
  • Parts
  • Sandelsin urhea joukko: Kertomus Suomen sodasta vv. 1808-1809 - 1
    Total number of words is 3700
    Total number of unique words is 1998
    24.4 of words are in the 2000 most common words
    34.5 of words are in the 5000 most common words
    40.0 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Sandelsin urhea joukko: Kertomus Suomen sodasta vv. 1808-1809 - 2
    Total number of words is 3535
    Total number of unique words is 1900
    24.5 of words are in the 2000 most common words
    34.5 of words are in the 5000 most common words
    39.3 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Sandelsin urhea joukko: Kertomus Suomen sodasta vv. 1808-1809 - 3
    Total number of words is 3597
    Total number of unique words is 1945
    26.3 of words are in the 2000 most common words
    37.5 of words are in the 5000 most common words
    42.8 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Sandelsin urhea joukko: Kertomus Suomen sodasta vv. 1808-1809 - 4
    Total number of words is 3623
    Total number of unique words is 1868
    25.5 of words are in the 2000 most common words
    36.0 of words are in the 5000 most common words
    40.3 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Sandelsin urhea joukko: Kertomus Suomen sodasta vv. 1808-1809 - 5
    Total number of words is 3528
    Total number of unique words is 1819
    26.4 of words are in the 2000 most common words
    35.9 of words are in the 5000 most common words
    41.1 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Sandelsin urhea joukko: Kertomus Suomen sodasta vv. 1808-1809 - 6
    Total number of words is 3868
    Total number of unique words is 1843
    26.3 of words are in the 2000 most common words
    38.0 of words are in the 5000 most common words
    42.8 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Sandelsin urhea joukko: Kertomus Suomen sodasta vv. 1808-1809 - 7
    Total number of words is 3627
    Total number of unique words is 1914
    24.5 of words are in the 2000 most common words
    34.2 of words are in the 5000 most common words
    39.4 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Sandelsin urhea joukko: Kertomus Suomen sodasta vv. 1808-1809 - 8
    Total number of words is 3607
    Total number of unique words is 1931
    24.2 of words are in the 2000 most common words
    35.1 of words are in the 5000 most common words
    40.2 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Sandelsin urhea joukko: Kertomus Suomen sodasta vv. 1808-1809 - 9
    Total number of words is 3191
    Total number of unique words is 1639
    27.5 of words are in the 2000 most common words
    38.6 of words are in the 5000 most common words
    42.9 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.