Salapoliisijuttu sekin y.m. kertomuksia - 7

Hiukan minua epäilytti se vierasten vastaanottaminen, mutta olin vielä
päästäni pyörällä noiden laukausten johdosta, jotka vielä korvissani
kaikuivat, enkä keksinyt mitään vastaväitettä.
Hän jatkoi: "Jones tulee kello kolme -- antakaa hänelle selkäsauna.
Gillespie tulee ehkä jo sitä ennen, viskatkaa hänet ulos ikkunasta.
Ferguson saapuu kello neljä -- tappakaa hänet. Sen enempää meillä
ei tänään tietääkseni olekaan tekemistä. Jos teiltä jää aikaa,
kirjoittakaa säkenöivä kirjoitus poliisilaitoksesta, -- antakaa
ylikomisariolle aika löyly! Nahkapatukka on pöydän alla; aseita on
laatikossa, ampumatarpeita tuolla nurkassa, siteitä ja laastaria tuolla
kaapissa. Jos jotakin ikävää tapahtuu, niin käykää herra Lancetin
luo, välskärin, joka asuu yläkerrassa. Hän ilmoittaa -- meillä on
työnvaihto."
Hän meni. Minua puistatti. Kolmen tunnin kuluttua olin jo ollut niin
kamaloissa vaaroissa, että minulta oli mennyt koko mielenrauhani
ja kaikki iloisuuteni. Gillespie oli tullut ja viskannut _minut_
ulos ikkunasta. Jones tuli täsmällisesti ja kun valmistausin
häntä löylyyttämään, otti hän sen tehdäkseen minun puolestani.
Keskustellessani erään vieraan herran kanssa, jota ei ollut
päiväjärjestyksessäni, menetin päänahkani. Eräs toinen vieras
herra nimeltään Thomson teki minusta ryysykasan. Lopuksi pakenin
erääseen nurkkaan, vaan siellä minua ahdisti joukko raivostuneita
sanomalehtimiehiä, ammattipelureita ja politikoitsijoita, jotka
kirkuivat ja kiroilivat ja heiluttivat aseita pääni ympärillä, niin
että silmieni edessä vain salamoi säkenöivää terästä. Silloin aijoin
juuri sanoutua irti toimestani koko sanomalehdessä, mutta samassa astui
päätoimittaja sisään ja hänen seurassaan joukko hänen ihailijoitaan ja
ystäviään. Nyt alkoi sellainen raju meteli, sellainen verilöyly, ettei
sitä mikään ihmiskynä voi kertoa, ei edes teräskynä. Ihmisiä ammuttiin
kuoliaiksi, toisia ruhjottiin raajarikoiksi, typistettiin, räjäytettiin
ilmaan, viskattiin ulos ikkunasta. Synkkiä kirouksia sateli kuin
rakeita, niitä räiski kuin hurjaa sotatanssia säestäen ja sitten taas
istuimme, verentahraama päätoimittaja ja minä, kahden katsellen niitä
verisiä säpäleitä, joita oli sikinsokin ympärillämme pitkin lattiaa.
Hän virkkoi: "Te tulette pitämään tästä paikasta, kunhan siihen
totutte."
Minä vastasin: "Jos olette pitkämielinen, niin ehkä minä jonkun ajan
kuluttua opin teidän makunne mukaan kirjoittamaan; kunhan vain ehdin
oppia tätä kieltä ja saan siihen vähän tottua, luulen varmasti, että
sitä osaan käyttää. Mutta totta puhuakseni on sellaisella voimakkaalla
kielellä epäkohtansakin; ihmiset mielivät sitä niin usein tulla
keskeyttämään. Näette sen itse. Voimakas tyyli on kyllä omiaan yleisöä
kohottamaan, mutta minä en huolisi vetää puoleeni niin paljo huomiota,
kuin siitä johtuu. En voi kirjoittaa rauhassa, kun minua niin paljo
häiritään kuin tänään. Pidän tästä toimesta aika paljo, vaan en pidä
tuosta velvollisuudesta ottaa vastaan vieraita. Se, mitä täällä olen
kokenut, on kyllä uutta ja tavallaan kylläkin jännittävää, mutta lahjat
eivät tule tasan. Joku herra ampuu teitä ikkunan läpi ja haavoittaa
_minut_; räjähdyspommi pudotetaan savupiipusta teitä varten ja se
heittää uuninpellin _minun_ kasvoihini; teitä tulee _tuttavanne_
tervehtimään vaihtaakseen muutamia kohteliaisuuksia, ja hän ampuu
nahkaani luoteja niin, että periaatteeni eivät enää pysy koossa nahan
sisällä; te menette päivälliselle ja Jones tulee nahkaruoskineen;
Gillespie viskaa minut ulos ikkunasta, Thomson repii riekaleiksi
vaatteeni ja eräs aivan outo herra ottaa päänahkani ihan kursailematta,
kuin jos olisimme vanhat tutut; ja viiden minuutin kuluessa tulevat
seudun kaikki rosvot täysissä sotavarustuksissa ja säikäyttävät
sotakirveillään pois viimeisenkin hengenkipinän minusta. Jos tämän
kaiken läjää yhteen, niin en ole ilopäivinäni elänyt niin vilkasta
päivää kuin tänään. Ei, teistä pidän paljo, pidän teidän tyyneestä,
koristelemattomasta tavastanne selittää asioita vieraillenne, mutta,
nähkääs, siihen en ole tottunut. Etelämaalaisten mielet ovat liian
pulppuavia, heidän vieraanvaraisuutensa on liian vallatonta. Ne rivit,
jotka tänään olen kirjoittanut ja joihin mestarin käsi on valanut
Tennesseen sanomalehtikielen tulista henkeä, ne tulevat herättämään
uuden pesällisen äkäsiä ampiaisia. Koko tuo liuta sanomalehtimiehiä
saapuu huomenna tänne -- he tulevat vielä lisäksi nälkäisinä ja
vaativat jotakin aamiaisekseen. Minun täytyy sanoa hyvästit. En tahdo
niissä kesteissä olla saapuvilla. Matkustin tänne etelään terveyteni
vuoksi, matkustan nyt täältä samassa tarkoituksessa ja hetipaikalla.
Tenesseen sanomalehtitoimi ei ole hyväksi hermoilleni."
Jonka jälestä me erosimme molemminpuolisella kaipauksella ja minä hain
itselleni tyyssijan eräästä sairaalasta.