Ruotsalainen uhkapurjehtija - 7

  "Ei muuta kuin että Barinsky on sairastunut ja että minä lääkärin
  neuvosta olen antanut hänen joka päivä jonkun hetken nauttia raikasta
  ilmaa täällä linnan sisäpihalla", vastasi päällikkö. "Vankihuoneen ilma
  tekee hänelle pahaa."
  "Hänen pitäisi jo olla siihen tottunut", vastasi kenraali nauraen.
  "Hyvästi, katteini, hyvästi vanha Petrovits, tulkoon teistä hyvät
  ystävät."
  Kenraali ajutanttinensa astui vaunuihin, jotka heti vierivät pois.
  Katteini oli kuin kiveksi muuttunut. Hänelle oli tapahtunut jotain,
  mitä hän ei olisi voinut aavistaa eikä uneksiakaan. Petrovitsin ääni
  herätti hänet unelmistaan.
  "Tulkaa muassani, suojanne on valmis", sanoi linnan päällikkö
  käskevällä äänellä. "Te olette varmaan suuri pahantekijä, koska teille
  annetaan yksi parhaimmista suojista ja saatte milloin hyvänsä mennä
  pihalle. Sano, veljeni, mikä on pahatekosi?"
  "Se että luotin venäläisen rehellisyyteen ja kunniaan", vastasi
  katteini saksaksi, jota kieltä hän oli kuullut vartijansa ymmärtävän
  ja puhuvan. "Mutta malttakaa", ajatteli katteini itsekseen,
  "vastentahtoinen vankeuteni täällä on hyödyttävä ja auttava toisia.
  Minäpä vapautan Barinskyn ja nuo kymmenentuhatta ruplaa saatte kuin
  saattekin vielä maksaa."
  Katteini ja tuo vanha upseeri menivät torniin.
  Tuo vanha rakennus, joka nyt jo oli puoliksi rauniona, osotti vielä
  sellaisenakin entistä komeutta ja uljuutta. Katto oli pudonnut
  sisään ja tuulet humisivat esteettömästi tyhjien salien särkyneissä
  ikkunarei'issä. Tällaisen tornin alikerrokseen meni nyt katteini ja
  hänen seuralaisensa. Hänelle annettiin avara suoja, jonka toinen ikkuna
  oli merta kohti, toinen linnan pihaanpäin. Tässä muka paremmassa
  suojassa ei ollut muita huonekaluja kuin sänky, pöytä ja muutama tuoli.
  Kalkituilla, vanhuudesta harmaantuneilla seinillä oli lukemattomia
  hämähäkin verkkoja. Jos tuo nyt oli parempia suojia, millaiset olivat
  sitte huonommat ja huonoimmat? Katteinia väristyttä ajatellessaan
  Barinskya, joka jo kymmenen vuotta oli nääntynyt mokomassa luolassa.
  Katteinin rohkeutta ylläpiti se toivo, että voisi pelastaa ruhtinaan ja
  siten kostaa Streboffille.
  "Minä jätän sinut nyt, veljeni, mutta lähetän Bestysjeffin, yhden
  vanginvartijoistani tuomaan sinulle vettä ja viinaa. Kun sinä taas
  jätät rakkaan tornini ja pääset vapaaksi, tottahan silloin muistat
  ystävääsi Augustoffia", sanoi tuo vanha upseeri.
  "Sen teen ja lupaan sen jo varmaan", vastasi katteini, joka tuskin
  osasi salata iloansa siitä että saisi tavata Bestysjeffin, sen
  vanginvartijan, josta ruhtinatar oli puhunut. Vankeutensa ei tulisi
  kestämään enempää kuin korkeintaan kolme päivää, sillä niin pian
  saataisiin Salama kyllä puretuksi. Viivyttelemisen aikaa ei siis
  ollut, vaan oli katteinin mitä kiiruummin pitäminen huolta Barinskyn
  vapauttamisesta.
  Katteini oli yksinään. Hän astui merenpuolisen ikkunan luokse, josta
  hyvin näki sataman. Aukolla näkyi ainoastaan muutamia kalastajain
  veneitä. Aallot läiskyivät hiljaa vastoin sitä karia, jolle torni
  oli rakennettu. Vene saattoi hyvin päästä karin rantaan. Jos vaan
  Bestysjeff piti lupauksensa, oli Barinskyn pelastaminen varma.
  Pieni kolina oven takana keskeytti katteinin mietteet. Hän kääntyi
  sinne päin ja ovesta tuli sisään mies, tuoden ruukun ja pullon
  ynnä lasia. Kaiketikin oli se vanginvartija, joka nyt toi kaikkein
  venäläisten niin suuresti rakastamaa juomaa, viinaa, jota katteini
  puolestaan ei voinut kärsiä.
  Sisääntulija oli komeavartaloinen kasakka, jonka ulkomuoto ei suinkaan
  ollut sellainen kuin olisi luullut venäläisen vanginvartijan olevan.
  Päinvastoin oli noissa tummanverisissä kasvoissa jotakin, joka osotti
  surua ja kärsimystä, mikä heti herätti katteinissa mieltymystä häneen.
  Venäläinen laski Augustoffin lahjan pöydälle, katseli hetkisen vankia,
  kumarsi ja astui takaisin ovea päin.
  "Bestysjeff, elä mene, minä tahdon puhutella sinua", sanoi katteini
  saksaksi.
  Mies oli todellakin sama, josta ruhtinatar oli puhunut; hän pysähtyi
  äkkiä, katseli kummastellen katteinia, teki ristin merkin ja sanoi:
  "Miten, mistä tunnette te, vieras, Bestysjeffin, sanokaa miten se on
  mahdollista."
  Katteini astui ihan kasakan luokse ja kuiskasi hänelle:
  "Minä tiedän paljon enemmänkin, minä tiedän sinun olevan avuliaan
  miehen, joka tuntee sääliä toisen onnettomuutta kohtaan, minä tiedän
  sinun puhutelleen Barinsky-ruhtinatarta ja luvanneen auttaa ruhtinaan
  pakoon pääsyä; sentähden olen hakenut sinut ja tuon ne neljätuhatta
  ruplaa, mitkä olet pyytänyt ruhtinaan vapaudesta."
  Bestysjeff tuli kalman kalpeaksi, vavisten lankesi hän polvilleen
  katteinin eteen ja rukoili häntä säästämään hänen henkeänsä, sillä jos
  tuo salahanke tulisi ilmi, olisi hän hukassa.
  "Nouse Bestysjeff, ja kuule minua tyvenesti; minua et tarvitse pelätä",
  sanoi katteini. "Minä vannon pitäväni salassa sen, mitä on sinun ja
  ruhtinattaren kesken sovittu."
  "Herra, henkeni on teidän vallassanne", vastasi kasakka noustessansa.
  "Jos niin on, kuin sanotte, että olette ruhtinattaren lähettämä ja
  hänen ystävänsä, eipä silloin Bestysjeff riko lupaustansa. Sanokaa mitä
  tiedätte ja mitä vaaditte, minä olen valmis kuulemaan."
  Nyt kertoi katteini kuulijallensa, millä tavoin hän oli joutunut
  ruhtinattaren tuttavuuteen ja sen lupauksen, minkä oli antanut auttaa
  ruhtinasta pakenemaan; syyn minkä vuoksi hän oli vankina Santta-Annan
  tornissa ja lopullisesti selitti hän Bestysjeffille, mitenkä hän oli
  aikonut vapauttaa kovaonnisen Barinskyn.
  "Nyt tiedätte kaiken mitä minun on teille sanomista", sanoi katteini.
  "Vapaaksi tultuani ja päästyäni laivaani, siirryn pois satamasta ja
  ankkuroitsen ulapalla. Samana yönä noudan veneellä ruhtinaan, jonka
  silloin pitää olla valmis pakenemaan. Kun hän on veneessäni, saatte
  te heti vaatimanne rahat. Jos tahdotte paeta vankinne muassa, suostun
  minä siihen. Onko nyt asiasta sovittu ja voinko minä luottaa teihin,
  Bestysjeff?"
  "Sen voitte tehdä, sillä minuakin johtaa kostonhimo ja polttava
  viha", vastasi kasakka. "Kuusi vuotta sitten olin minä rykmenttini
  mukana Viipurissa. Streboff, tuo julma, häijy Streboff oli silloin,
  kuten nytkin, kaupungin sotapäällikkö. Kerran katselua pitäessään,
  sanoi hän hevostani laihaksi ja huonosti hoidetuksi. Minä vastasin,
  että saan kauroja liian vähän, sillä komppanian päällikkö ei anna
  sitä, mitä hevosille määrätty on. Streboff kiljui kiukusta, minä
  olin muka rohjennut syyttää upseeria. Minä tuomittiin saamaan 50
  ruoskan lyöntiä ja suljettavaksi Santta-Annan vankikomeroihin. Niin
  kävikin. Suru ja viha tekivät minut vähäpuheiseksi ja alakuloiseksi.
  Sitä pidettiin katumisen merkkinä ja kolmen vuoden kuluttua pantiin
  minut vanginvartijaksi. Minä opin tuntemaan ruhtinas Barinskyn hän
  kertoi minulle kurjuutensa syyn ja minun tuli häntä surku. Hänkin oli
  väkivallan ja hirmun uhri samoin kuin minäkin. Ruhtinas ja minä tulimme
  ystäviksi ja kun ruhtinatar odottamatta tuli tänne ja ilmoitti itsensä,
  sai hän minulta sen lupauksen, minkä tiedätte. Ilman apua ulkoapäin
  olisi pako ihan mahdoton. Vartijat ovat hyvin valppaat ja vanha
  Augustoff ummistaa ainoastaan yhden silmän kerrallansa. Pakeneminen
  ruhtinaan kanssa on ainoa pelastukseni. Minua vetää vastustamaton
  halu Ukrainan avarille aroille, syntymäseuduilleni. Olen kertonut
  ruhtinaalle hänen puolisonsa käynnin ja mitä me silloin sovimme. Hän
  syleili minua ja itki liikutuksesta. Nyt tiedätte kaikki."
  "Kuulin linnanpäällikön sanovan että ruhtinas jonakin päivän aikana
  terveytensä tähden saa käyskennellä linnan sisäpihalla. Te toimitatte
  hänelle pienen kirjeen, jossa ilmoitan tavanneeni ruhtinattaren ja mitä
  olemme sopineet hänen paostansa. Hänen tulee valmistautua siihen, mitä
  me ai'omme toimia."
  Katteini repäsi lehden taskukirjastansa ja kirjoitti lyhyen kirjeen,
  minkä hän antoi Bestysjeffille.
  "Anna tämä ruhtinaalle", sanoi hän; "ikkunanloukossa odotan minä hänen
  pihalle tuloansa. Pyydä häntä antamaan minulle merkki, että hän on
  minut ymmärtänyt."
  "Minä täytän tarkoin ja täsmällisesti teidän käskynne", sanoi kasakka.
  "Tästä hetkestä alkain olen minä teidän palvelijanne, teidän orjanne.
  Henkeni, onneni ja kaikki on teidän vallassanne. Pian tulen taas
  luoksenne."
  Yksinään jääneenä katteini astuskeli avarassa suojassaan edestakasin,
  hautoen omia aatteitansa. Ne eivät olleet liioin iloista laatua. Voiko
  hän luottaa siihen, ettei vanginvartijakin ollut petturi, ja jos
  niin oli laita, saattaisi syntyä paljon mielipahaa, jopa vaaraakin
  katteinille. Streboff oli laittomalla käytöksellänsä selvään näyttänyt,
  minkä arvoisena Venäjällä rehellisyyttä pidetään. Jos hän tulisi
  petetyksi, katoisi hän ehkä tietämättömiin ja silloin hyvästi onni ja
  elämän ilo! Mimmiä, hellästi lemmittyä Mimmiänsä hän ei milloinkaan
  saisi. Kylläkai hän häntä surisi, sen hän tiesi, mutta itse oli hän
  mennyt vaaraan ja oma sydämensä, rohkeutensa ja velvollisuuden tuntonsa
  olivat hänet siihen saattaneet hänen levottomuutensa kasvoi ja hänessä
  heräsi pahoja aavistuksia.
  Hän kuuli kellon lyövän neljää iltapäivällä. Siis oli kolme tuntia
  kulunut siitä kuin hän tuli vankilaan, jotka tunnit hänelle, vapaalle
  merimiehelle, hänestä tuntuivat loppumattomilta. Hän kävi sen ikkunan
  luokse, joka oli pihaa päin. Piha oli autio ja tyhjä. Mutta muutamien
  puitten varjoista ilmestyikin mies, joka oli puettu karkeaan valkoiseen
  pukuun, sellaiseen, mikä on venäläisillä vangeilla kesäaikana. Hän
  seisahtui, katsoi ylös ikkunaan, jossa katteini seisoi, painoi vitkaan
  oikean kätensä sydämmelleen, kumartaen kaksi kertaa ja astui sitte
  harvoin askelin torniin.
  Katteini oli tarkasti seurannut miestä ja hänen liikkeitään. Ei
  epäilemistäkään, se oli ruhtinas. Hän oli siis saanut katteinin kirjeen
  eikä Bestysjeff siinä kohden ollut häntä pettänyt. Katteini rupesi
  luottamaan hänen rehellisyyteensä, pelkonsa väheni ja hän, laskeutui
  vuoteelle, jossa pian nukkui.
  Kun Milenius heräsi, oli aurinko laskemaisillaan. Meren puolisesta
  ikkunasta tuli auringon valoa tuohon kolkkoon suojaan ja teki sen
  hauskemman näköiseksi. Bestysjeff tuli, toi vangille herkullisen
  aterian, minkä kenraali oli lähettänyt, ja kirjeen Willneriltä, joka
  ilmoitti, että sotamiehiä on asetettu laivaan ja että sitä ruvetaan
  huomispäivänä purkamaan. Väkivalta väkivaltaa vastaan olisi ollut
  sula hulluus Muutamalta Suomen sotamieheltä oli Willner kuullut, mitä
  katteinille oli tapahtunut. Bestysjeff kertoi vielä että ruhtinas oli
  saanut katteinin kirjeen ja siitä kovasti ilostunut sekä että hän oli
  se henkilö, joka oli liikkunut linnan pihalla. Kasakka sanoi tornin
  meripuolella olevan portin, jota sanottiin vesiporaksi, sen kautta oli
  pako tehtävä. Portti oli ilman lukkoa ja siis helppo avata. Bestysjeff
  uudisti lupauksensa vankasta rehellisyydestä ja kuuliaisuudesta. Kun
  nyt oli tilaisuus paeta ja päästä kotimaahansa, oli hänen entinen
  pontevuutensa palannut ja hän oli valmis panemaan alttiiksi mitä
  hyvänsä oman vapautensa ja Barinskyn vapauttamisen eteen.
  "Mutta minulla on vieläkin jotain kerrottavaa", sanoi kasakka.
  "Hetkinen sitten olin kokemassa pyydyksiäni, joilla pyydän kaloja
  vanhalle Augustoff'ille. Silloin näin suuren höyrylaivan tulevan
  ulapalle ja ankkuroivan Uuraansaaren eteläpuolelle. Lipussa olevasta
  kuvasta tunsin sen englantilaiseksi sotalaivaksi, siis meidän ja teidän
  viholliseksi. Varmaan hän vartijoitsee teidän laivaanne, vai miten?"
  Katteini luki vielä kerran Willnerin kirjeen ennenkuin vastasi
  kasakalle. Harmin ja vihan puna nousi merimiehen otsalla ja poskille.
  Venäläisiä auttaaksensa hän oli uskaltanut hyvin paljon. Streboff'in
  käytös oli hänen mielestänsä niin ilkeä ja katala, että hänessä syntyi
  mitä rohkeimpia kostontuumia. Erittäin tärkeä oli hänelle se, mitä
  Bestysjeff äsken oli sanonut, ja muutaman minuutin mietittyänsä sanoi
  hän kasakalle puolikuiskaten:
  "Bestysjeff, sinä olet ollut sotamies, olet katsonut surmaa silmiin,
  olet uskalias, tahdot päästä vapaaksi ja kostaa! Sano, suostutko
  yhtymään rohkeaan toimeen, silloinpa me kostamme Streboff'ille,
  pelastamme Barinskyn ja teemme vielä sen lisäksi vihollisellemme aika
  kiusan, sano suostutko siihen?"
  Kasakan silmät leimahtivat. Aron pojan kuuma veri oli alkanut kiehua;
  hän vastasi.
  "Puhukaa, herra, olen valmis mihin hyvänsä."
  "Meidän on pakeneminen jo parin tunnin kuluttua. Te ette karkaa kahden,
  vaan minä tulen kolmanneksi. Me otamme sinun kalastusveneesi. Tornista
  päästyämme soudetaan suoraan englantilaisen laivalle."
  "Teidän vihollisenne, englantilaisen käsiin", kuiskasi kasakka
  hämmästyen. "Mitä ajattelettekaan herra?"
  "Loistavaa kostoa Streboff'ille ja saada laivani lastineen takaisin",
  vastasi katteini. "Etkö luulee, että jos englantilaisen saavat kaikki
  ne sotatarpeet, mitkä ovat laivassani, he sen palkaksi laskevat minut
  ja laivani rauhaan? Etkö luule heidän osottavan kiitollisuutta, kun
  mikä riistän heidän vihollisiltaan puolustus-tarpeita? Huomaan sinun
  epäilevän, mutta jääköön se asia minun haltuuni, kyllä minä toimin niin
  että saavutan tarkoitukseni."
  "Mutta te unhotatte vanhan linnanpäällikön, Petrovits Augustoff'in,
  hänet, joka valvoo kuin lohikäärme kätkettyä aarretta", jupisi kasakka.
  "Enpä unohdakaan, häntäkin olen ajatellut. Onhan Streboff lähettänyt
  herkullisen päivällisruoan sekä runsaasti viinaa ja viiniä. Aseta ruoat
  pöydälle ja mene sitte kutsumaan se vanha harmaaparta osalliseksi.
  Sellaista kuin minä tarjoon, ei lähde Santta-Annan keittiöstä.
  Sill'aikaa kuin me syömme, juomme ja tarinoimme, viet sinä veneesi
  vesiportille ja kun näet minun siirtävän lampun vasempaan ikkunan
  loukkoon, saatat sinä ruhtinaan vankilastaan, tulet sitte tänne ja viet
  minunkin veneesen. Silloin nukkuu Petrovits Augustoff niinkuin hyvä
  lapsi. Joudu kutsumaan häntä tänne."
  "Teidän ehdotuksenne on melkein uhkarohkea, mutta kun te uskallatte
  henkenne, olisin minä katala, jos en tekisi samoin", vastasi kasakka.
  "Nyt menen päällikön luokse ja sitte valmistan pakomme. Vesiportin
  puolisella linnan sivulla on vartijana silmäpuoli Strelin; hänen toinen
  silmänsä puhkaistiin kerran tappelussa. Minä hankin hänelle viinapullon
  kumppaniksi, kyllä hän sitte ummistaa toisenkin silmänsä."
  Asetettuansa ruoan pöydälle ja sytytettyänsä öljylampun, kasakka lähti
  suojasta. Oli jo hämärä; linnan eri kulmilta kuului vartijamiesten
  huudot, että kaikki oli kunnossa. Katteinin sydän sykki levottomuudesta.
  "Kunhan vain ei nyt olisi tapahtunut mitään sellaista, mikä estäisi
  päällikköä tulemasta tänne", jupisi katteini. "Minun jäi saamatta
  kymmenen tuhatta ruplaa rahtimaksua, mutta jos toimeni menestyy, saa
  tuleva appini, patruuna sen summan sijaan kirjottaa tilikirjaansa, että
  minä rahan arvona otin venäläisiltä yhden valtiovangin ja yhden kasakan
  sekä sovitin englantilaiset uhkapurjehtijan kanssa."
  Kun hän mietteissään oli päässyt näin pitkälle kuului raskaita askeleita
  ulkoa, oven rautapönkkä aukaistiin ja katteinin sanomattomaksi iloksi
  näkyovessa Petrovits Augustoffin punertava muoto ja harmaat viikset.
  "Tässä nyt olen veikkoni", huudahti vanha päällikkö, syleillen katteinia
  ja suudellen häntä molemmille poskille. "Mitä näenkään? viiniä ja
  hyvää viljaviinaa, tuoretta sammin mätiä Volgasta, paistia, lohta
  ja siihen sipulikastetta. Hm, jopa nyt jotakin Kiitos, veikkoseni,
  kohteliaisuudestasi."
  "Teidän kanssa seurusteleminen on suurin iloni", vastasi katteini
  kohteliaasti. "Vangittu merimies on kuin vangittu lintu. Minun tuli
  yksinäisyydessäni ikävä. Tulkaa istukaamme pöydän ääreen ja pannaan
  kenraalin herkut kulumaan."
  
  
  YHDEKSÄS LUKU.
  Kissan maatessa tanssivat hiiret pöydällä. -- Jopa itse Froubrigdekin
  kunniottaa uhkapurjehtija-katteinia. -- Yöllinen hyökkäys. -- Kaksi
  vihollista parhaimpina ystävinä. -- Salama vie katteininsa onnellisesti
  kotiin ja uhkapurjehtija menee täysin purjein avioliiton satamaan.
  
  Katteini ja hänen vieraansa istuivat pöytään, lasit täytettiin ja
  Milenius kilisti Santta-Annan komentajan kanssa, toivottaen häntä
  tervetulleeksi.
  "Sellaisen vangin kuin sinä, veikkoseni, soisin saavani pitää
  ainaiseksi", sanoi vanha Augustoff ja katseli kiiltävin silmin
  pöydälle levitettyjä herkkuja. "Mutta sanoppa minkätähden olet täällä
  ja minkätähden on isämme kenraali sinulle niin ankara ja samalla
  niin erinomainen kohtelias, että omista varoissansa lähettää sinulle
  herkkuja? Tämä paisti, kuinka oivallista ja mehuista; se on viinissä
  keitettyä peltopyytä."
  "Sitä sietää kastella viinillä", sanoi katteini iloisesti. "Teidän
  maljanne, komentaja; jos kauan olisin vankina ollut, olisin suonut
  olevan teidän tapaisen vartijan alaisena. Te hoidatte toimenne oivasti.
  Minkä vuoksi minä jouduin tänne? Siitä syystä, että vaadin saatavaani
  kenraalilta. Rahan sijaan annettiin minulle vankeutta. Siinä koko asia."
  Petrovits Augustoff tyhjensi lasinsa, pyyhkäsi käsin muutaman
  viinipisaran huuliparrastansa, piristi silmiänsä ja katseli
  salaperäisesti katteinia.
  "Moni poloinen saa Venäjällä vankeutta pienemmästä syystä kuin sinä.
  Totta puhuakseni on isällämme keisarilla kova rahan puute. Sota maksaa
  summattomasti ja hallituksen on täytynyt tehdä suuresti velkaa. Venäjän
  rikkaat lahjottavat suuria summia, mutta mitä se tuntuu? Meidän
  raha-asiat ovat huonot; paperi käy rahasta. Ranskalla ja Englannilla
  on meihin verrattuina äärettömät varat. Odottaa saat, poikaseni, mutta
  lopulla voinet toki saada saatavasi."
  "Onhan se mahdollista, mutta ainakin väärin", vastasi katteini. "Mutta
  te unohdatte juomisen. Tämä viina on oivallista, maistakaa sitä."
  Petrovits Augustoff ei tarvinnut kahta käskyä; hän täytti juomalasin
  viinalla ja joi sen pohjaan.
  "Tiedä se, että minun virkani on aivan yhtä ikävä kuin tärkeä",
  sanoi hän; "iloista hetkeä näen harvoin. Istun kuin neuloilla, sillä
  ehtimiseen pelkään jotakin tapahtuvan; pyhän Andreaan nimeen; sitä saan
  yhä pelätä."
  "Mitähän sitte pelkäät setä?"
  "Sitäkö kysyt, poikaseni", huudahti vanhus ihmetellen. "Onhan täällä
  viidettäkymmentä vankia minun vartioitavana ja silmällä pidettävänä,
  ja kun tämä linna ei ole mikään paraatiisi, pyrkivät ne ehtimiseen
  karkuun. Siitä ne yhä uneksivat, tuumiskelevat lakkaamatta ja kaikin
  tavoin, miten pääsisivät karkaamaan. Ne ovat vilpilliset kuin saatana
  ja kavalat kuin ketut, mutta vanhaa Petrovits Augustoffia ei Jumalan
  kiitos vielä ole petetty."
  "Eihän se olisikaan helppo tehtävä, ha, ha, ha", nauroi katteini, "mutta
  onhan teillä apulaisena vartijoita ja sotamiehiä."
  "Tuo lohi on Äänisestä tai Laatokasta, se on erinomaisen hyvää", arveli
  linnanpäällikkö. "Sinä mainitsit apulaisiani; minkä arvoisia ne ovat?
  Tyhjän, ei minkään. Sotamiehet ovat vanhoja, vanginvartijat juomareita.
  Ainoa luotettava niistä on Bestysjeff, mutta minkä vuoksi? Sen vuoksi,
  että hän on saanut maistaa ruoskaa. Selkäänsaanti ja ruoska ovat
  alhaiselle sotamiehelle sama kuin sade ja päivänpaiste maalle. -- Mutta
  mitä on tuossa pullossa?"
  "Olutta; suvaitsetteko sitä?"
  "Se on lempijuomani, sitä en ole saanut maistaa moneen vuoteen;
  antaisitteko lasillisen sitä?"
  "Juokaa koko pullollinen, minä en rakasta sitä juomaa."
  Päällikkö teki tehtävänsä kuin kunnon mies. Hän joi olutta ja viinaa
  ehtimiseen. Hänen muotonsa alkoi punottaa ja mies tuli aika hutikkaan.
  Hän rupesi laulamaan ja löi tahtia pöytäveitsellä, joka oli hänen
  kädessänsä.
  "Minä en huoli Santta-Annasta, en vangeista enkä koko roskasta", pärisi
  hän kiikutellen tuoliansa. "Mitähän minun on tekemistä tämän vanhan
  tornin kanssa; ei mitään, eläköön viina ja ilo. Kenraali sanoi --
  minunhan pitäisi olla kenraali -- hän sanoi sinun jäävän tänne ainoasti
  muutamiksi päiviksi, ha, ha, ha, kyllä minä ne päivät tiedän; ne
  kestävät vuosia. Täällä saat kyllä oleskella vanhan Petrovitsin kanssa.
  Me pidämme joka päivä tällaiset kemut. Mitä, onko viini loppu ja minun
  pikarini tyhjä, eikö enää ole viinaa?"
  Katteini täytti vanhan juomarin lasin puoleksi viinalla ja puoleksi
  viinillä.
  "Juokaa ja olkaa iloinen, täällä on niin paljon kuin tarvitaan", sanoi
  katteini, joka päällikön puheista ja liikkeistä huomasi juopumuksen yhä
  yltyvän. "Kyllä Bestysjeff vangeista huolen pitää, sanoittehan itse,
  että voitte häneen luottaa."
  "Luottaa, minä en luota muihin, kuin itseeni. Teidän menestykseksenne,
  kultapoikani. Hurraa, eläköön ilo tässä vanhassa tornissa. Minä olen
  onnellisempi kuin keisari; mitä minua liikuttaa keisari, Streboff tai
  koko maailma", änkytti linnanpäällikkö.
  Hän joi vielä lasillisen viinaa. Silloin vaipui hänen päänsä vastoin
  rintaa, kädet putosivat hervottomasti alas ja silmät ummistuivat. Ukko
  vaipui sikeään uneen. Turhaan puisteli häntä katteini, hän ei herännyt.
  Katteini nosti ja kantoi hänet vuoteelle. Veitsellä leikkasi hän
  hurstin leveiksi kappaleiksi, sitoi niillä nukkuvan kädet ja jalat.
  Sitte siirsi hän lampun pöydältä merenpuoliselle ikkunalle. Sehän oli
  hänen ja Bestysjeffin kesken sovittu merkki.
  Neljännestunnin kuluttua ovi aukeni ja kasakka astui sisään.
  Katteini meni häntä vastaan.
  "Onko kaikki valmiina?" kysyi hän.
  "Vene ja ruhtinas ovat odottamassa vesiportilla", kuiskasi vartija.
  "Vanha Strelin on nukkunut vartiopaikalleen. Miten on päällikön laita?"
  Katteini otti lampun, viittasi Bestysjeffille ja molemmat hiipivät
  vuoteelle.
  "Hän nukkuu kuin pölkky", kuiskasi katteini. "Meidän on aika kiiruhtaa."
  Samassa silmänräpäyksessä liikahti päällikkö unissansa ja varmaankin
  näki hän unta, koska puoliääneen jupisi:
  "Sinun maljasi, veikkoni. Ne vangit, ne vain tahtoisivat minut pettää,
  mutta maltappas."
  Hän nukkui uudestaan. Katteini ja Bestysjeff kiiruhtivat ulos.
  "Tarttukaa" käteeni ja seuratkaa minua, minun täytyy johtaa teitä tässä
  pimeässä, sillä lyhtyä emme saa käyttää; kuiskasi kasakka; "joutuun, ei
  minuutiakaan viivytä, hän ehkä herää."
  Bestysjeff johti katteinin monen mutkan ja solan lävitse. Vihdoin
  oltiin vesiportilla. Kasakka aukasi sen hiljaa, Katteini tunsi viileän
  yöilman kuumottavilla kasvoillaan; pilven takana piilevästä kuusta
  lähti vain heikko valojuova.
  Nämä molemmat miehet kiiruhtivat veneseen, jonka perässä jo istui musta
  haahmo. Se oli ruhtinas Barinsky.
  Hän ja katteini kättelivät toisiaan ääneti. Vene lykättiin irti,
  Bestysjeff ja katteini tarttuivat airoihin ja soutivat Uuraansalmelle
  päin, jossa englantilainen sotalaiva oli ankkurissa. Kello löi yhdeksän
  silloin kuin pakolaiset lähtivät tornista.
  Hyvin hiljaa soutivat he eteenpäin ja sotalaivan korkeat mastot tulivat
  pian näkyviin. Tuuli oli myötäinen ja vene kiiti hyvää vauhtia.
  "Herra", lausui Barinsky katteinille, "minä en osaa lausuakaan
  kiitollisuuttani ja sen tunteita teille. Nyt kun taas olen vapaa
  ja saan toivoa tapaavani jalomielisen puolisoni, on mieleni niin
  liikutettu, etten muuta voi kuin siunata ja kiittää teitä."
  "Minä tein ainoastaan sen, minkä pidin velvollisuutenani, mitä sydämeni
  ja tuntoni käskivät tehdä", vastasi katteini. "Siitä emme nyt huoli
  puhua. Meidän seikkailumme ei vielä ole loppu. Minä jätän itseni
  vainoojieni käsiin, toivoen heidän avullaan saavani kostaa Streboffille
  ja häneltä ottaa saalis takaisin, minkä hän niin vilpillisesti anasti."
  "Onnistukoon se", vastasi ruhtinas; "sitä toivon kaikesta sydämestäni,
  mutta hiljaa, nythän kuuluu jokin huuto."
  Miehet kuuntelivat; huuto tuli sotalaivasta.
  "Ken siellä?" kuului taaskin laivasta.
  "Ystävä", vastasi katteini.
  Soudettiin edemmäksi ja vene tuli pian laivan perärappujen luokse.
  Alimpana seisoi upseeri paljastettu miekka kädessä ja häntä lähellä
  merimiehiä, jotka olivat varustetut pyssyillä ja pistooleilla.
  "Teidän asianne?" kysyi upseeri.
  "Heti kohta puhutella päällikköä, minulla on kovin tärkeä asia",
  vastasi Salaman päällikkö.
  "Meidän täytyy ensin tarkastaa vene ja tutkia, onko teillä ehkä aseita
  ja ampumavaroja; ennen ette pääse kannelle", vastasi upseeri "James ja
  Scott, menkää tarkastamaan vene ja sen miehet."
  Kaksi sotamiestä meni heti täyttämään upseerin käskyä. He ilmoittivat,
  ettei mitään kiellettyä tavaraa löytynyt. Vasta sitte saivat katteini
  ja hänen seuralaisensa astua laivalle. Siellä oli heitä vastaan
  ottamassa vartijaupseeri, jolta katteini pyysi saada heti puhutella
  päällikköä.
  Katteini Milenius kysyi upseerilta laivan nimeä.
  Ruuvikorvetti Dragon, katteini Seymour, vastattiin hänelle.
  Tuon tiedon saatuansa oli katteini hyvin mielissänsä. Hän oli pelännyt
  sen olevan Mirandan ja Cutleria tahtoi hän mieluimmin välttää. Katteini
  ei aavistanutkaan, että nuorempi Froubrigde vihasi häntä aivan yhtä
  paljon kuin Mirandan ensimäinen luutnanttikin. Apulaisupseeri tuli nyt
  sanomaan, että katteini Seymour, joka ensimäisen luutnanttinsa kanssa
  oli kajuutassa, laski hänet puheilleen.
  Upseeri käski katteinin seurata apulaistansa ja sen saattamaan häntä
  Dragonin päällikön luokse. Oven edessä oli merisotamies vartioimassa.
  Suuren valkoiseksi kiillotetun pöydän ääressä istui avarassa ja
  siistissä kajuutassa kaksi meriupseeria. Ne olivat katteini Seymour ja
  Froubrigde, hänen luutnanttinsa.
  Molemmat katselivat suurella mielenkiinnolla katteinia, joka nyt astui
  sisään. Se seikka että maalta tuli vene näin myöhään ja siinä kolme
  miestä, joista yksi sanoi tahtovansa tuoda hyvin tärkeitä tietoja
  Dragonin päällikölle, se kaikki oli tehnyt hänen uteliaaksi, jonka
  vuoksi hän oli kutsuttanut Froubrigdenkin kuulemaan mitä semmoisella
  miehellä olisi sanottavaa.
  Mileniuksen koko ryhti ja huolellinen vaatetus osotti herrasmiestä ja
  kohteliaasti vastasivat upseerit hänen tervehdykseensä.
  "Te, sir, olette sanonut haluavanne puhutella minua; minä olen katteini
  Seymour, tämän laivan päällikkö", sanoi vanhempi herroista.
  "Asiani soisin saavani suorittaa teille, sir, kahdenkesken; se on perin
  tärkeää laatua" sanoi katteini.
  "Ainoastaan luutnanttini läsnä-ollessa otan kuullakseni mitä teillä on
  sanottava."
  "Olkoon sitte hänkin läsnä, kosk'ei se muuten käy", vastasi katteini.
  "Teidän laivanne ajoi kaksi päivää sitten toisen englantilaisen laivan
  kanssa takaa erästä ruotsalaista uhkapurjehtijaa."
  "Ei se mikään uutinen meille ole, sir, vastasi katteini Seymour.
  Uhkapurjehtija pääsi pakenemaan siksi että onnettomuus kohtasi toista
  sen takaa-ajajista, mutta me olemmekin täällä estääksemme tuon
  uhkarohkean Englannin lipun halveksijan pääsemästä pois Viipurin
  satamasta, vaikka sentakia jäisimme vetelehtimään tänne talveen asti."
  "Olkoon onneksi, hyvät herra!; siitähän tulee teille oikein hauska
  virkatoimi", vastasi katteini naurahtaen. "Mutta te, sir, ette tietäne
  mitä lastia sillä uhkapurjehtijalla oli."
  "Luultavasti ruokatavaroita; niitähän suomalaisraukat paraiten
  tarvitsevat", arveli Froubrigde, joka kiukkuisesti katseli katteinia.
  "Ruokatavarana oli sillä oivallisia kanuunia ja kuulia Viipurin
  linnoitusten tarpeeksi sekä lisäksi ruutia, kivääriä ja muita aseita;
  lyhyesti sanoen: uhkapurjehtijalla oli sotatarpeita vähintään
  sadantuhannen ruplan arvosta. Olisihan teidän, hyvät herrat, sopinut
  ne ottaa; se olisi ollut teille kunniaksi, sillä jos ei vihollinen
  olisi saanut tuota apua linnaansa, ei se olisi voinut sitä puolustaa.
  Viipurin linna oli kehnosti varustettu; jos osasto teidän laivastoanne
  olisi ottanut sitä pommittaaksensa, olisi sen täytynyt antautua.
  Viipuri on Suomen itäisin rajakaupunki Venäjää vastaan eikä muuta kun
  12 penikulman päässä Pietarista, mutta uhkapurjehtija toi apua juuri
  hädän hetkellä ja nyt on linnotuksen tila aivan toinen."
  Froubrigden silmät säikkyivät kiukusta.
  "Hiiden hornaan tuo mies; saisin sen vain käsiini, roikkuisi hän
  vähemmän kuin kymmenen minuutin kuluessa maston huipussa."
  "Uhkapurjehtijanko katteinille tuon hyvän suotte", kysyi Milenius
  levollisena.
  "To be sure, sir, juuri sitä pirulaista minä tarkoitan enkä ketään
  muuta."
  "Silloin saatte toivonne täytetyksi", vastasi katteini uljaasti;
  "uhkapurjehtija-laivan päällikkö olen minä."
  Seymour ja hänen luutnanttinsa hypähtivät kumpikin sijaltaan,
  töllistelivät mykkinä hämmästyksestä Mileniusta, joka vain naurahti