Ruotsalainen uhkapurjehtija - 6

helpota, en huomenna pääsekään satamasta, niinkuin aikomukseni oli."
Katteini ja ruhtinatar lähtivät salongista ja astuivat maalle. Kovat
tuulenpuuskat ajelivat toisiansa, sade valui virtana ja ilta oli niin
pimeä, että katteini ja hänen seuralaisensa vaivoin saattoivat päästä
eteenpäin. Ilmassa lenteli kattolaudan pätkiä ja muita kaikenlaisia
niin, että kävelijät joka hetki olivat hengen vaarassa.
Vihdoin saavuttiin ruhtinattaren asunnolle.
"Varjelkoon ja suojelkoon teitä Jumala", sanoi hän katteinille.
"Minulla ei ole teille muuta annettava kuin sydämeni koko kiitollisuus.
Tuskalla levottomuudella ja toivollakin odotan tietoja teiltä ja
teistä."
"Niitä saattekin; niin pian kuin vain saan ruhtinaan pelastetuksi,
saatte siitä tiedon. Nyt jääkää hyvästi!"
Hän kiiruhti pois ja pääsi ilman vaikeuksia laivaansa. Salonkiin
tultuansa jatkoi hän kirjettään Mimmille, sulki sen ja sanoi itseksensä:
"Onnistukoon minulle tehdä hyvä työ, saada vapautetuksi kovaonninen
ruhtinas ja saattaa hänet oivallisen puolisonsa luokse. Itse olen
niin monella ihmeellisellä tavalla saanut kokea Jumalan apua, että
velvollisuuteni on auttaa toisia apua tarvitsevia."
Sydänyön aikana oli myrsky yltynyt hurjimmilleen; aamulla oli sen
raivo masentunut. Samalla oli höyrylaiva varuillaan, ja kun ensimäinen
auringon säde pilkisti idän pilvistä, höyrysi laiva pois satamasta.
Suotuisissa oloissa olisi sen 8 tai 9 tunnin kuluttua pitänyt saapua
Viipuriin, jonne Lovisasta oli noin 15 penikulman matka.
Väljemmille vesille päästyä nostettiin Salamaan vauhdin lisäämiseksi
muutamia purjeita, mutta pysyttiin mahdollisimman lähellä rantaa. Pian
tuli näkyviin Haminan kaupunki, jossa on rappiolle joutunut linnoitus;
samoin Suursaari, missä enimmästi asuu luotseja ja kalastajia. Sen
luona oli v. 1788 merkillinen meritappelu ruotsalaisten ja venäläisten
välillä.
Sydänpäivän aikoina alkoi aurinko näkyä myrskyn repimistä pilvistä.
Vieläkin lainehtii meri valtavasti, mutta kova itäinen tuuli on
kääntynyt vahvaksi lounaiseksi. Näkyviin tulee Viipurin saaristo,
jossa ovat suuret Piispansaari, Torsaari ja Koiviston saaret Muutama
tunti vielä, jopa alkaa näkyä Uuraan- ja Ravansaari, jotka suojelevat
Viipurin avaraa satamaa. Hurraa, ponnistelkaa ja puhkukaa höyryhevot,
silloin pääsee Salama Viipurin linnoituksen suojaan, jonka kanuunilla
varustetut muurit ovat ihan meren rannalla.
Katteini hieroo hyvillä mielin käsiänsä, tyytyväisenä pistää luotsi
suuhunsa uuden tupakkamällin kirkkaasta messinkirasiastansa. Pian on
kaikki pelko ja vaara vältetty; parin tunnin kuluttua ollaan turvassa.
"Kuten arvelen, niin kävi; vihollisemme ovat ajaantuneet merelle tai
saaristossa hakeneet satamaa", sanoi luotsi, "tälläkin erällä petimme
heidät kelpotavalla."
Pekka Nord oli tuskin saanut tuon sanoneeksi kun suuri höyrylaiva
Uuranasaaren etelänokasta ilmestyi kulkuväylään. Samaan aikaan
nähtiin toinen höyrylaiva tulevan Koiviston salmesta ja; pyrkivän
pohjoista suuntaa suoraan satamaa kohden. Katteini nosti kiikarin
silmälleen, katseli tarkoin noita kahta laivaa ja sanoi sitte luotsille
kylmäverisesti ja tyynesti.
"Ne ovat molemmat vihollisemme Miranda ja Dragon. Nyt saamme panna
parastamme hengen ja laivan pelastamiseksi."
"Vai niin, minä luulin niitten olevan kaukana Suomenlahdella", vastasi
luotsi ja rupesi sitte tähystelemään näkyalaa kaikilta puolin.
Vasemmalla puolella oli Viipurin ranta ja satamasta läheni Miranda
täydellä höyryllä ja purjeet auki. Oikealla oli saaristo, sen
lukemattomat saaret, luodot ja siltä puolelta tuli Dragon. Pekka Nord
muutti tyynimielisenä tupakkamällinsä oikeasta poskesta vasempaan ja
sanoi sitte katteinille:
"Mahdollisimman suuri höyrypaine, raskauttakaa venttiilit, kaikki
purjeet leveälle, parhaimmat miehet peräsintä pitämään. Minä kiipeen
etumastoon, josta johdan luotsausta. Te, katteini, komentosillalle
johtamaan laivan liikkeitä ja peränpitäjälle kertoomaan minun käskyjäni
-- minä vien laivan saaristoon."
"Oikein sanotte, muulla tavoin emme pääse pulasta", vastasi katteini.
"Miranda estää meitä pääsemästä satamaan ja Dragon kääntymästä
takaisin; meidän täytyy mennä saaristoon."
Pekka Nord nousi nopeasti mastoon, missä istui suuren mustan linnun
muotoisena. Kaikki purjeet jotka saattoivat olla avuksi avattiin.
Tuokion kuluttua pisti koneenkäyttäjä päänsä koneluukusta ja huusi
katteinille:
"Kymmenen astetta yli korkeimman höyrypaineen."
"Lisää 30:een asteesen", käski katteini. "Carlsund antaa aina lahjaksi
jonkun tusinan hevosvoimia yli sen, minkä sopimus säätää. Lämmittäkää
lisää!"
"Se tehdään."
Koneenkäyttäjä sukelsi koneruumaan takaisin. Siellä alkoi kuumuus tulla
kauheaksi, pistoonit lensivät ylös ja alas niinkuin hurjat paholaiset.
Venttiilistä, putkista ja viemäreistä pihisi höyryä. Konemiehet olivat
riisuneet vaatteensa ja kuumuus oli niin kova, että kun uunin luukut
avattiin, hiilien lisäämistä varten, heidän täytyi kääriä märkiä
hurstia ympärilleen kestääkseen kuumuutta. Purakallinen vähän rommilla
sekoitettua vettä oli asetettu koneruumaan miesten virkistykseksi.
Aina tavan takaa täytyi miesten muutamaksi minuutiksi juosta kannelle
saadaksensa raikasta ilmaa keuhkoihinsa.
Katteini käski ensimäisen varamiehensä heittää lokiköyden.
"Vauhti runsaasti 12 solmuväliä", antoi hän tiedoksi.
"Se on liian vähän", jupisi katteini, "takaa-ajajaimme suuret purjeet
auttavat heidän koneittensa voimaa niin, että he voittavat meidät.
Willner hoi!"
"Herra katteini!"
"Ota miehiä, menkää lastiruumaan ja sovittakaa painoa laivan keskelle,
niin paljon kuin suinkin saatte sitä sinne sopimaan."
"Se tehdään, katteini."
Miranda ja Dragon ajoivat nyt takaa Salamaa sekä purjeilla että
höyryllä. Ne huomasivat sen tarkoituksen olevan paeta saaristoon,
vaan kun molemmilla sotalaivoilla oli luotsi Suursaaresta, ne eivät
arkailleet tehdä samoin. Nämä luotsit olivat väkisin otettuja
suomalaisia, joita pakotettiin johtamaan vihollisia sillä uhkauksella,
että he heti hirtetään mastoon, jos eivät rehellisesti tee, mitä
käsketään.
Miranda antoi Dragonille merkin ja heti muutti korvetti suuntansa.
Dragon käänsi, suuntasi lounaista kohden ja katosi pian näkyvistä,
Miranda yksin pitkitti takaa-ajamista, päästäen silloin tällöin
laukauksen vaikka liian pitkän välin takia kuulat putosivat veteen
tekemättä mitään vahinkoa.
Luotsin tarkka silmä huomasi kaikki. Hän näki Dragonin suuntaavan
saaristoon ja arvasi sen aikovan päästä Salaman eteen estääksensä
tätä pakoon pääsemästä. Pekka Nord hymyili; tämä kunnon merikarhu
oli nyt raitis ja hilpeä kuin nuorukainen. Hän tunsi, mikä suuri
vastuunalaisuus hänellä oli. Laivan hyvä tai paha kohtalo oli kokonaan
hänen käsissänsä, hänen taitonsa, tarkka silmänsä ja tyyni mielensä oli
tässä oleva kaiken ja kaikkien pelastus.
Salama kiiti saaristoon, missä lukemattomia saaria, luotoja ja karia
oli kaikkialla ja kaikilla puolin. Näytti niin sokkeloiselta, ettei
siinä luullut kulkuväylää olevankaan eikä kenenkään sieltä osaavan
ulos. Vielä lainehtiva meri ja aallot pauhasivat ruskeakivisiä rantoja
ja vedenalaisia salakaria vastaan, joitten osotteena oli vaahtoava
vedenpinta. Hyrsky nousi rannalla kasvavien puitten latvaan asti.
Parvittain kalalokkia lensi kirkuen ympäri. Laiva pujahteli niin
lähellä kareja, että rohkeimmatkin miehet ehdottomasti ummistelivat
silmänsä, mutta luotsin ilmeinen jäykkyys rohkaisi katteinia, joka
tähän asti ei ollut mokomaa retkeä yritellyt. Myötänsä; kuului Pekka
Nordin huuto: "Oikealle" tai "vasemmalle." Miranda pääsi Salamaa yhä
lähemmäksi. Höyrypaineen lisääminen olisi saanut pannut räjähtämään.
Paino lastiruumassa oli parhaimmin tavoin sovitettu keskelle ja se oli
lisännyt vauhtia puolen solmun väliä.
Silloin nähtiin luotsin ensimäisen kerran vaalenevan. Mitä hän oli
nähnyt? Dragonin, joka tuli vastaan keulapuolesta ihan kohtisuoraan. Se
oli mennyt erään kapean salmen lävitse ja esti nyt Salamaa pääsemästä
edemmäksi. Uhkapurjehtija oli hukassa. Pekka Nordin silmät leimuivat ja
jyrisevällä äänellä huusi hän:
"Peräsin vasemalle, tiukimmasti vasemmalle, tulisesti! Vallan niin se
on oikein. Ei tuumaakaan ylemmäksi; vauhti kiukkuisin, minkä voimme
saada; haljetkoot vaikka pannut, meidän täytyy päästä väistymään, sen
minä sanon."
Katteini toisti luotsin käskyt. Silmänräpäyksessä väistyi Salama ja
pujahti purjein höyryin kapeaan merisolaan kulkuväylän vasemmalle
puolelle. Dragonista vastaiseen suuntaan. Salaman höyrypannut puhkuivat
raivoisasti ja hurjana lensi laiva eteenpäin. Saaret, luodot ja karit
pyörivät katselijan silmissä. Vieläkin korotti luotsi äänensä:
"Olkaa varuillamme miehet kannella, ja pitäkää kiinni, sillä nyt
koetellaan Salaman kestävyyttä. Sillä on vedenpitävät vararuumat ja
Ruotsin rautaa kupeissansa. Katteini, minä ajan yli tuon matalikon,
joka sulkee meiltä tien. Siinä on kahdeksan jalkaa vettä ja Salama
makaa keulassa yhdeksän jalkaa. Niin nytpä koetellaan Ruotsin rautaa."
Kaikki miehet kannella loivat katseensa eteenpäin. He vaalenivat.
Valkeavahtoinen matalikko tai salakari näkyi suoraan edessä
vain muutaman sadan sylen päässä laivasta ja ihan sitä kohti
kiiti nyt Salama. Meri ajaa suoraan sinne päin ja heittää laivaa
kahdenkertaisella voimalla. Se lentää oikein hirvittävää vauhtia.
Ratkaiseva hetki on tullut. Jättiläisaallon harjalla viskautuu Salama
yli tyrskyn. Vauhti on niin väkevä, aaltojen kuohu, koneen rätinä niin
huumaava, ettei huomatakaan laivan emäpuun koskevan karia, tuntuu
vain, että laiva ikäänkuin horjahtaa ja vavahtaa. Matalikon yli on
onnellisesti päästy ja nyt ollaan puhtaassa vedessä. Luotsi oli
nerokkaasti laskenut kaikki ja nyt hän hymyili anteeksiannettavasta
ylvästelystä. Dragonin on kääntyminen takaisin sama tietä kuin tulikin,
se ei rohkene seurata Salaman jälkiä. Itse Froubrigde ei voi, olla
ihmettelemättä uhkapurjehtijan rohkeutta. Hän jupisi: hyvin tehty, all
right, mutta sen täytyy upota.
Froubrigde ei tietänyt, miten oivakuntoista Ruotsin rauta on ja kuinka
verraton laivanrakentaja Carlsund. Katteini; käski peilata pumppuja;
Willner ilmoittaa, ettei vettä ole pisaraakaan enempää kuin ennen.
Salama on ihan eheä, vaikka puoli sen irtoanturasta jäi karille.
Kun Salama pääsi väljempään veteen, käski luotsi vähän muuttaa suuntaa,
niin että se teki kolme neljännestä ympyrän kaaresta ja ajoi laivan
Piispasaaren ja Torsaaren väliseen salmeen. Siitä päästyä suunnattiin
koilliseen ja pohjoiskoilliseen. Tuo yhtä nerokas kuin taitava johto
saaristossa ajoi laivan suoraan kohti Viipurin satamaa ja saaristo jäi
tykkänään sen taakse.
Nyt astui luotsi alas etumastosta ja meni katteinin luokse
komentosillalle. Miehet katsoivat hetken ajan terävästi toisiansa,
sitten yhtyivät heidän kätensä rehelliseen kädenlyöntiin.
"Hyvin tehty, luotsi!"
"Hyvin tehty, katteini!"
He eivät sanaakaan sen enempää haastelleet tuosta tapauksesta.
He nyt jo perinpohjin tunsivat toinentoisensa, he kunnioittivat!
toinentoistensa jaloa rohkeutta, merimieskuntoa ja jäykkää
mielentyvenyyttä vaarassa. Pekka Nord pyyhkäsi nuttunsa hihalla
muutaman suuren hikipisaran otsaltaan.
"Käskekää stevartin tehdä minulle virkistysjuoma, katteini; kuten
tiedätte, minä en rakasta väkeviä juomia, mutta nyt on virkistävä
naukku paikallaan", sanoi Pekka Nord.
Katteini suostui heti hänen pyyntöönsä.
Salaman molemmista takaa-ajajista näkyi nyt vaan Miranda tulevan
saaristosta. Nähtävästi Dragon ei enää tietänyt minne Salama oli
mennyt ja haki sitä vielä saaristossa. Tuo Salama, joka jo kaksi
kertaa perinpohjin oli pettänyt Mirandan, onnistuisiko se vielä
kolmannenkin kerran, johan se olisi kuulumatonta. Yritettiin
kaikkia mitä purjeet ja höyry aikaan saivat, jotta saavutettaisiin
Viipuria kohti pakeneva Salama, ja Mirandan miesten iloksi vähenikin
vähenemistään näitten laivojen välimatka. Asia oli näet sellainen, että
kun Salaman irtoantura oli särkynyt, sen vauhti väheni 9:ksi tai 9,5:ksi
solmun väliksi, siis vähemmäksi kuin Mirandan, jonka kanuunat
rupesivat tähtäämään kuulia Salamaan. Uhkapurjehtijan tila alkoi
käydä arveluttavaksi. Painon keventämiseksi heitettiin pois ankkurit
ja kettingit, vesiastiat työnnettiin mereen ja samoin veneet, paitsi
yksi. Se kevensi laivaa ja vauhti lisääntyi vähän. Nyt oltiin jo niin
lähellä satamaa, että linnoituksen ampumareiät olivat paljain silmin
nähtävissä. Yksinäisellä karilla näkyi se vanha torni, jonka holveissa
kitui ruhtinas Daniel Barinsky, hän, jonka katteini oli luvannut
pelastaa. Milenius ajatteli sitä ja hymyili katkerasti. Oma ja laivansa
pelastus oli enemmän kuin epätietoinen. Mirandan kuulat putoilivat jo
aivan lähellä Salamaa. Pian ei enää ollut muuta tehtävää kuin antaa
ampua itsensä upoksiin taikka antautua viholliselle. Äkkiä jouhtui
katteinille tuuma mieleen.
"Luotsi", sanoi hän, "minä lasken suoraan Ravansaarelle ja laiva
ajautukoon rantaan, se on ainoa keino välttääksemme nuoraa, sillä
varmaan meidät hirtetään, jos joudumme vainoojiemme käsiin. Me ehkä
saavutamme rannan ennenkuin sotalaivan kanuunat upottavat meidät
syvyyteen."
Tyvenmielisenä siirsi luotsi tupakka mällin toisesta poskesta toiseen
ja kääntyi perää kohden vieläkin katselemaan Mirandaa.
"Suunnataan suoraan Viipuriin, minne ei nyt enää ole muuta kuin 18
virstaa", sanoi hän tyhjentäen lasinsa pohjaan. "Teidän maljanne,
katteini! Kun hätä on pahin, on apu lähin."
Katteini katsoi kummastellen luotsia. "Mitä tarkoitatte?" kysyi hän.
Luotsi osotti kädellänsä Mirandaa. "Meille tuli ihan odottamaton apu",
vastasi hän. "Näettekö, Miranda on pysähtynyt, miehet ovat köysissä
kiinnittämässä sen purjeita, sen veneet ovat lasketut vesille, ja
se kaikki tietää sitä, että korvetti on tarttunut vedenalaiseen
helvetinkoneesen, jommoisia on laskettu sinne tänne tähdellisimpäin
satamain suihin turmelemaan niihin pyrkiviä laivoja. Nyt saamme mennä
vallan mukavasti loppumatkamme."
Totta olikin mitä luotsi sanoi. Miranda oli arvaamatta törmähtänyt
torpedoon. Korvetti sai kovan tärähdyksen niin että osa kannenpäällisiä
rakennuksia särkeytyi, kuulat poukkoivat kehistänsä ja itse laiva
sai tuntuvan reiän, josta se rupesi vuotamaan. Väestä ei kukaan
vahingoittunut. Veneet laskettiin vesille, jotta jos mahdollista
torpeedo saataisiin ylös.


KAHDEKSAS LUKU.
Salaman tulo Viipuriin. -- Kenraali Streboff. -- Santta Annan torni.
-- Salaman katteini ei saakaan luvattuja kymmentätuhatta ruplaa, mutta
rahtinsa maksuksi ottaa hän valtiovangin.

Siitä hetkestä kuin Salama tällä viimeisellä erällä nähtiin merellä,
oli Mirandan päällikkö ja upseerit, mutta eteenkin luutnantti Cutler
ankaran innokkaasti ajaneet uhkapurjehtijata. Koston hetki oli lyönyt
ja Cutler oli takaa-ajossa oikein kiihkoisa. Ilkeä pursuri herra Jones
oli saanut tietää syyn, minkä vuoksi luutnantti vihasi uhkapurjehtijaa,
ja hän käytti kaikkia tilaisuuksia ivataksensa Cutleria ja saadaksensa
hänet raivoon. Jones ynnä tohtori ja vanhin aliupseeri herra Studart
olivat asettuneet laivan perään katsellaksensa ajoa.
"Kylläkai Cutler nyt antaa höyrypannujen haljeta kun hänellä on toivo
saada otetuksi se mies joka on tehnyt hänelle hauskimman kepposen minkä
eläissäni olen kuullut", sanoi Jones seurakumppaneillensa. "Minun olisi
pitänyt saada nähdä hänet silloin kuin hän silmittömästi rakastuneena
suuteli merimiehen kättä. Ha, ha, ha, minä oikein pakahdun naurusta
joka kerta kuin sitä ajattelen. Oikein oiva mies, tuo Cutler; hän on
hankkinut minulle hyvin monta naurujuhlaa. Mieleni tekisi päästä sen
hauskan uhkapurjehtijan tuttavuuteen."
"Toivonne käynee kylläkin toteen", vastasi lääkäri, Farnham. "Hän kai
saaristossa juoksi uuvuksiin ja on nyt väsyksissä. Tällainen kilpa-ajo
on täysin yhtä hauska ja viehättävä kuin kilpa-ajot Epsonissa tai
Derbyssä. Kymmenen puntaa lyön vetoa, Jones, että uhkapurjehtija tunnin
kuluttua on vankimme."
"Cutler on syntynyt huono-onniseksi ja minä panen vastaisen vedon"
vastasi pursuri. "Uhkapurjehtija ei ole väsynyt, hän vain juonittelee.
Sen saatte nähdä, että hän vieläkin näyttää ystävälleni Cutlerille
pitkää nenää."
Jones oli tuskin ennättänyt lausua tämän salaisen toivonsa, kun jo
Miranda tarttui torpeedoon, sillä seurauksella kuin vasta kerrottiin.
Osa miehiä kaatui kynsillensä laivan kannelle. Aliupseerin koivet
nousivat pystyyn ja lääkäri poukahti Joneksen syliin.
"Mitä tuhattulimaista tämä on?" huusi lääkäri säikähtyneenä.
"Se nyhjäys siirsi teidän kymmenen puntaa minun taskuuni", vastasi
Jones, silittäen punottavaa nenäänsä. "Sanoinhan minä että Cutler'illa
on huono onni. Ei hän tällä kertaa sitä huvia saa, että pääsisi
kostamaan uhkapurjehtijaa käden suutelemisesta."
Tapahtumasta oli säikähdys laivassa yleinen. Kone pysäytettiin heti
paikalla ja veneitä pantiin varovasti koettamaan saada torpeedo
ylös. Varovaisuutta siinä tarvittiinkin, se tiedettiin jo siitä
onnettomuudesta, minkä samanlainen torpeedo oli tehnyt Exmouth
nimiselle englantilaiselle laivalle. Mainittu laiva oli näette
Kronstadtin vesillä tarttunut samanlaiseen helvetinkoneesen. Torpeedo
oli tuotu kannelle, muuan merimies nosti sen ja piti sen käsissänsä,
joll'aikaa amiraali Seymoyr tarkasti sitä, mutta miten hän pitelikin
_tätä_ salaperäistä konetta, tuli hän sulkeneeksi jonkun putken ja
koko kummitus räjähti heidän keskellänsä. Amiraali pääsi palohaavoilla
kasvoissa ja toisen silmän vahingoittumisella, mutta eräälle toiselle
kävi pahemmin. Erään upseerin molemmat kädet paloivat pahasti ja hänen
toinen jalkansa repäistiin pois. Ihmeellistä oli, että ensin mainittu
merimies, joka piti konetta, ei saanut pienintäkään vammaa.
Se torpeedo, johon Miranda tarttui, saatiin onnellisesti ylös ja sitä
katseltiin tarkoin.
Miranda laivalla oltiin iloisia, kun oli päästy kovemmasta pahasta.
Salamaa ei nyt enää kannattanut ajaa takaa ja Cutler sai sanomattomaksi
harmiksensa nähdä miten hänen vihollisensa liehuvine lippuineen höyrysi
Viipurin satamaan.
"Toivotan parempaa onnea toisten, herra Cutler", sanoi lohduttaen,
katteini Hall ensimäiselle luutnantillensa. "Eihän helvetinkoneita
aina apuna ole. Luotetaan me Jumalan apuun ja siihen, että tuo rohkea
uhkapurjehtija kerran joutuu käsiimme ja saa rangaistuksensa Englannin
lipun pilkkaamisesta."
"Amen, niin tapahtukoon", ajatteli Cutler, vieläkin kerran luoden
silmäyksen viholliseensa päin, jonka runko nyt näkyi vaan pienenä
mustana pilkkuna syvällä satamassa.
Viipurin kaupunki on 12 virstan paikoilla satamasta ja siellä
käydään vilkasta puutavara kauppaa. Kaupungin asukkaat tervehtivät
uhkapurjehtijaa yhtä suurella, milt'ei suuremmalla riemulla kuin
helsinkiläiset tai lovisalaiset. Vaino, jota se oli kärsinyt, se nero,
millä katteini oli pelastanut laivansa ja se huono onni, mikä oli
kohdannut Mirandaa, tuota vihattua englantilaista, kaikki tuo kiihotti
väestön riemua oikeaksi raivoksi. Katselijat ihan piirittivät Salaman
ja missä vain tavattiin joku sen miehistä, oli se kadulla tai muulla,
osotettiin sille suosiota. Linnoituksen komentaja kenraali Streboff
lähetti yhden ajutanteistansa onnittelemaan Salaman katteinia ja
kutsumaan häntä seuraavaksi päiväksi kenraalin luokse päivälliselle.
Sotapäällikkö asui linnassa. Kun katteini oli kutsua noudattaen sinne
saapunut, vastaanotti kenraali rouvinensa hänet hyvin kohteliaasti.
Pieni joukko vieraita, enimmäkseen sotaherroja, oli niinikään
kutsuttu vieraiksi ja isäntä ylisti katteinia siitä että oli
päässyt vainoojittensa käsistä. Hän sanoi saaneensa kirjeen eversti
Sudoroff'ilta Lovisasta, joka oli hänelle antanut tiedon Salaman
tulosta ja mitä lastia sillä oli.
"Te olette monipuolisesti tervetullut tänne", sanoi kenraali, "sillä
linnan varat ovat kovasti kuluneet niin että lisäys oli tarpeellinen.
Sitä paitsi odotamme joka päivä liittolaisten laivaston ryhtyvän
rynnäkköön. Hekin ovat tervetulleet ja me otamme heidät parhaalla
tavalla vastaan. Vihollistemme raakalaistapainen käytös useammissa
Suomen varustamattomissa rantakaupungeissa, missä he ovat polttaneet
ja ryöstäneet yksityisten tavaraa, on suuresti yllyttänyt Suomen
asukkaita. Muun muassa ovat he polttaneet turvattoman Raahen, Oulussa
panneet tulta laivarakennusaineisiin ja tervaan. He ovat, kuten sanoin
rosvoja ja murhapolttajia."
Kenraali puhui äreästi ja hätäisesti. Hän oli pitkä ja laiha mies,
lyhyttukkainen ja pienet viiksensä kuin harjakset. Päivällisateria oli
herkullinen; kenraali ja rouvansa olivat vieraanvaraiset. Pöydästä
noustua viittasi kenraali katteinille seuraamaan häntä erityiseen
huoneeseen. Sinne tultuaan lausui kenraali:
"Huomenna lähetän väkeä purkamaan lastinne, ettehän sitä vastustele."
"Enpä suinkaan, kun vain te, herra kenraali, ensin suoritatte minulle
luvatun rahdin 10 tuhatta ruplaa."
Tämän kuultuansa venäläinen näytti ujostelevan.
"Juuri tuosta rahdista tahdoin teitä puhutella" sanoi kenraali
hetkisen vaiettuansa. "Nykyhetkellä ei ole sotahallinnolla selvää
rahaa maksuksi. Minä en siis voi teille maksaa toisin tavoin kuin
velkakirjalla, joka lunastetaan sodan loputtua. Venäjä on rikas ja sen
varat äärettömät teille ei tule muuta vahinkoa kuin odottaminen."
"Siihen en voi suostua, sillä minun on laivan omistajille vastaaminen
rahdista ja kaikesta, jos nyt ottaisin arvottoman paperin niin suuresta
summasta menettelisin petollisesti häntä kohtaan", vastasi katteini.
"Lasti jää laivaan, kunnes minä saan rahdin joko puhtaasta rahassa
taikka sen sijaan kelvollisen vekselin."
Venäläisen silmät salamoivat kiukusta. Tuo halpa-arvoinen katteini
rohkeni puhua "arvottomasta paperista"; hän epäili mahtavan Venäjän
rehellisyyttä ja hyvää tahtoa maksaa rahat. Olihan se hävytöntä ja
tarvitsi rangaistusta.
"Teidän _täytyy_ vastaiseksi ottaa velkakirja", sanoi kenraali
kuivasti. "Teidän lastinne oli odotettu ja me tarvitsemme sen;
ymmärrättekö minua?"
"Ymmärrän kyllä ja toivon teidänkin, herra kenraali, ymmärtävän minua",
vastasi katteini. "Lastia ei pureta, jos en saa suoritusta selvässä
rahassa."
"Onko tämä teidän viimeinen sananne?"
"On", vastasi Milenius.
Pilkallinen hymy näkyi venäläisen huulilla, mutta hän hillitsi
kiukkunsa. Tätä virnailemista Milenius ei huomannut. Hänen olisi
kuitenkin pitänyt olla varuillansa, sillä hän oli tekemisissä
venäläisen virkamiehen kanssa, joka pitää kaikkea luvallisena, kun hän
vain luulee toimellisesti palvelevansa keisaria.
"Minun sitte kai täytyy hankkia rahaa, vaikkapa se minulle käykin
vaikeaksi", sanoi kenraali. "Viipurin pankin on annettava laina. Olkaa
hyvä, viipykää muutama minuutti, minä tulen heti takasin."
Kenraali meni taas vierastensa luokse ja jätti katteinin yksinänsä.
Vierashuoneesen tultuansa viittasi hän kahdelle ajutantillensa tulemaan
lähemmäksi. Näitten herrain kanssa puheli kenraali hiljaa, sen jälkeen
menivät molemmat ajutantit ulos. Kenraali tuli takaisin huoneesensa.
"Käskin valjastaa hevoseni, tullakseni teidän seurassa pankkiin
tiedustelemaan voiko se antaa sen summan", mikä teille tulee rahdista,
sanoi kenraali iloisesti. "Muussa tapauksessa saavat Viipurin
kauppamiehet osottaa isänmaallista mieltänsä ja koota sen summan.
Tottahan te seuraatte minua, katteini?"
"Vallan mielelläni, sillä mitä pikemmin saadaan tämä asia selväksi,
sitä parempi minulle", vastasi katteini. "Muistanettehan, herra
kenraali, minun uskaltaneen laivani ja henkeni päästäkseni tänne
Viipuriin. Työmies on palkkansa ansainnut."
"Niinpä niinkin ja minä vakuutan, että te saatte palkkanne, eikä ole
aikomus suinkaan pidättää ainoatakaan kopeekkaa rahdista", vastasi
kenraali. "Mutta kuulen vaunujen jo olevan rappujen edessä. Kun
pankista tullaan, pyydän teidät luokseni kahville."
Katteini kumarsi, kenraali oli itse kohteliaisuus. Yhdessä mentiin
etehiseen ja puettiin päällysvaatteet sitte astui kenraali ja hänen
vieraansa pihalle. Umpinaisten vaunujen eteen oli valjastettu pari
virkkua hevosta. Kenraali ja katteini astuivat vaunuihin. Samaan aikaan
tuli toiselta puolelta kenraalin kaksi ajutanttia, jotka istuivat
takaistuimelle katteinia vastaan, jonka oikealla puolella oli kenraali.
Kuski sulki vaunujen oven ulkoa ja heti lähtivät hevoset täyttä vauhtia
linnasta.
Katteini alkoi tuntea vähän levottomuutta ja hänessä syntyi epäluulo,
ettei tuo matka ollut oikein, rehellistä. Hän tunsi etteivät
vaunut liikkuneetkaan, kaupungin kivikaduilla, vaan pehmeämmällä
tiellä, arvattavasti maantiellä. Vaunujen ikkunasta näki hän puita
vilkahtelevan ja korvansa kuulivat meren kuohun.
"Minnekä viette minut?" kysyi hän kenraalilta.
"Pankkiin", vastattiin hänelle.
"Eiköhän se ole kaupungissa?"
"Ei, me olemme siirtäneet sen pois kaupungista; varovaisuudesta,
peläten että viholliset ehkä rupeavat pommittamaan kaupunkia."
"Omituinen varovaisuus, kun te, herra kenraali, epäilette, ett'ei siinä
muka olisi tuota mitätöntä 10 tuhannen ruplan summaa", vastasi katteini.
"Älkää olko millännekään, siellä on jotain muuta, jota kyllä kannattaa
varoa ja varjella; pian saatte nähdä meillä olevan arvaamattomia
aarteita", vastasi kenraali hymyillen.
Ajutantitkin nauroivat. Katteinin levottomuus ja epäluulo kasvoivat.
"Minnehän häntä vietiin?"
"Minä tahdon astua ulos, käskekää vaunujen pysähtyä", sanoi katteini
laskien kätensä vaunujen ovelle. Mutta samassa silmänräpäyksessä näki
katteini kummankin ajutantin kurottavan pistoolin hänen päätänsä
vastaan.
"Elkää liikkuko paikastanne, muuten ammumme kumpikin kuulan kallonne
lävitse", sanoi toinen upseerista.
Katteini huomasi joutuneensa ansaan.
"Teidän on siis aikomus murhata minut", sanoi hän tyvenmielisenä,
"näinkö Venäjällä kohdellaan vieraan valtakunnan alamaisia?"
"Niin kohdellaan esivallan käskyille tottelemattomia henkilöitä",
vastasi kenraali. "Teidän uppiniskaisuuttanne rahdin suorittamiseen
nähden on rankaistava."
Katteinin oli aikomus vastata, mutta samassa huusi vartijamies ajajille
ja hän kuuli portin avautuvan. Vaunut vierivät kivitetyllä tiellä tai
pihalla ja seisahtivat jonkun minuutin kuluttua.
"Olemme perillä", sanoi kenraali, "astukaa ulos, hyvät herrat."
Vaunujen ovet avattiin ja herrat astuivat ulos. Katteini huudahti
kauhusta. Hän oli saman linnan sisäpihalla, minkä korkeita muuria ja
kanuunain reikiä hän vähä ennen oli katsellut meren puolelta. Samain
muurien sisällä kitui onneton Barinsky ruhtinas. Mitähän aiottiin
hänelle itselle?
"Mitä tarkoitatte tällä koiranleikillä?" kysyi hän kenraalilta.
"Saada teidät masennetuksi", vastasi venäläinen äreästi. "Te jäätte
tänne vangiksi kunnes laivanne on purettu. Kun lastiruumat ovat
tyhjennetyt, pääsette te vapaaksi ja saatte mennä, minne tahdotte."
"Teidän käytöksenne on inhottavan ilkeä ja häpäisee sitä maata ja
hallitsijaa, jota palvelette", vastasi katteini säikähtyneenä, "mutta
se tietäkää, ett'ette suinkaan rankaisemalta saa näin kohdella vieraan
vallan alamaista."
Tähän ei kenraali huolinut mitään vastata. Hän lähetti noutamaan linnan
päällikköä, joka pian tulikin, vanha harmaapartainen upseeri.
Osottaen katteinia, sanoi kenraali upseerille: "Tämä herra tulee
olemaan täällä muutaman päivän. Antakaa hänelle joku parhaimmista
suojista; ruokaa ja juomaa lähetän hänelle omalta pöydältäni, hän saa
liikkua linnan sisäpihalla, mutta te vastaatte siitä, ettei hän pääse
tornista."
"Minuun saatte huoleti luottaa", vastasi vanhus. "Kolmekymmentä
ajastaikaa olen vartioinut tämän linnan vankeja eikä yksikään vielä
ole päässyt karkuun eikä saanut vanhaa Petrovits Augustoffia petetyksi.
Tänne tullaan, mutta täältä ei lähdetä ilman keisarin armollista lupaa."
"Minä panen vastalauseen tällaista kavalaa menettelyä vastaan, jota
minulle osotetaan", sanoi katteini ähkyen vihasta. "Vapaaksi tultuani
valitan hallitsijallenne. Näin julkeaa mielivaltaa ei toki sallittane,
kenraali Streboff."
"Uhkauksistanne en ole millänikään, minulla on tarpeeksi valtaa, jotten
tarvitse pelätä häviäväni", vastasi kenraali, joka uudesti kääntyi
Petrovits Augustoffin puoleen.
"Onko teillä mitään muuta sanottava?"