Runeberg Suomen kansan runoilijana - 02

Total number of words is 3456
Total number of unique words is 1953
23.1 of words are in the 2000 most common words
34.1 of words are in the 5000 most common words
40.1 of words are in the 8000 most common words
Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
luokkansa, ja ylimmällä luokalla ollessaan koko koulun edustajana
niissä tapauksissa, jolloin toverikunnan ja opettajien mielipiteet
joutuivat vastakkain, mikä siihen aikaan varmaan usein tapahtui. Ja
luultavaa on että hänen silloin useammankin kerran täytyi panna oma
personansa alttiiksi, niinkuin kenraali Tulipalossa tekee, vaikka
toivottavasti paremmalla menestyksellä. Sillä ainakin ylimmällä
luokalla hän oli päässyt rehtorin erityiseen suosioon, vaikka hän
uskalsi tehdä kaikenlaisia kepposia itse herra rehtorillekin; niin
hän esim. kesytti hiiren ja antoi sen juoksennella opettajan eteen
j.m.s. Mutta rehtorilla olikin paljoa leppeämpi luonne kuin muilla
opettajilla.
Miten Runeberg taas tiesi pitää toverikunnan puolta opettajia
vastaan, kun nämä poikkesivat siitä mikä hänestä oli oikein, se näkyy
seuraavasta tapahtumasta.
Kun Runeberg oli koko koulun primuksena, niin neljännen luokan
opettaja, konrehtori, kerran kahden kesken kehotti häntä pitämään
silmällä toverien käytöstä sekä koulussa että muualla, ja jos jotakin
merkillisempää tapahtuisi, niin pitäisi hänen siitä antaa tieto
konrehtorille. Pojalla oli heti vastaus valmiina:
-- Voidakseni noudattaa herra konrehtorin kehotusta täytyy minun
ensin antaa tovereilleni siitä tieto.
-- Saat mennä, vastasi konrehtori, eikä tuosta vakoilemisesta
tietysti tullut mitään.
Mutta vaikka Runebergilla täten oli edustava asema, niin ei siitä
syntynyt mitään paremmuuden tunnetta muita tovereita kohtaan. Sillä
hän oli koko ajan vaarassa menettää tämän asemansa, kun hänen
vierustoverinsa Ahlstubbe oli teräväpäinen ja oppi läksynsä paljoa
helpommin kuin hän. Mutta Runeberg päätti itsekseen ettei hän
pääsisi astumaan tuota yhtä askelta hänen ohitsensa, ja sitkeällä
ahkeruudellaan hän puolusti asemaansa. Eikä Runebergillä muutenkaan
ollut epäämätöntä päällikkyyttä toverikunnassa. Kerrotaan että
mielipiteet nuorison keskuudessa olivat jakaantuneet kahtia: siinä
oli vanhoillisia ja vapaamielisiä -- mihin kysymyksiin nähden, sitä
ei tiedetä. Jälkimmäisen ryhmän luonnollinen johtaja Runeberg kyllä
oli, mutta vastustustakin hän sentään sai kokea.
Näemme siis kuinka Runeberg nuoruudessaan yhä selvemmin kehittyi
edustamaan sitä pientä yhteiskuntaa, jossa hän eli, sen siveellisiä
käsitteitä, ja ennen kaikkea sen yhteis- ja yhdenvertaisuuden tuntoa.
Mutta tämä edustaminen tapahtui siten ettei hän tuntuvasti
eronnut vertaisistansa eikä kohonnut heidän yläpuolelleen. Ja
edustaessaan tätä pientä yhteiskuntaa hän samalla edusti ja puolusti
yleisinhimillisiä pyrintöjä, etenkin heikon oikeuksia väkevämpäänsä
kohtaan.
Mutta tätä tehdessään hän samalla kehittää yksilöllistä luonnettaan,
hänellä on omat selvästi esiintyvät luonteenpiirteensä, hän on
Runeberg, eikä mikä koulupoika hyvänsä.


4.

Samallaiseen tulokseen johti häntä elämä koulun ulkopuolella.
Tavoiltaan hän ei millään muotoa eroa kumppaneistaan. Hän asuu
yhdessä muutamien muitten koululaisten kanssa, eläen suureksi osaksi
niistä ruokavaroista, joita kukin oli kodistansa tuonut mukanaan:
palvattua lihaa, perunoita ja suolakalaa. Herkkuna pidetään sitä
ohraryynipuuroa, jota heidän talouttaan hoitava eukko, "Dahlströmin
musteri" kaksi kertaa viikossa pojille keittää, ja välitunneilla
Runeberg, kun asutaan likellä koulua, pistäytyy kotiin ja pyytää
musteria kellarista noutamaan panemaansa oivallista kaljaa. Kun
sitten musteri palaa kellarista, täysi kaljakauha kädessä, niin poika
ottaa pientä solakkaa eukkoa vyötäisistä ja lykkää hänet koulun
portaille asti, jossa kauha sitten riemuiten tyhjennetään. Ja silloin
poika ehkä vielä kerran, niinkuin usein ennen, saa kuulla eukon
mielilauseen hänestä: "onpa hänellä kyllä älyä, mutta hän ei tahdo
sitä käyttää".
Muitakin kujeita eukkoa kohtaan syntyy ehtimiseen poikien
kekseliäissä aivoissa; mutta rakas oli musteri sentään kaikille. Ja
kun pojat lähtivät Vaasasta pois, niin annettiin hänelle muistoksi
ja kiitollisuuden osotteeksi kultasormus. Mutta oliko se oikeata
kultaa? Tuskin luultavaa, kun pojat niin usein muuten olivat häntä
petkuttaneet. Täytyi kysyä kaupungin kaikilta kultasepiltä, mutta
kun ne todistivat että sormus todellakin oli kullasta tehty, niin
musterin ilo tuli sitä suuremmaksi, mitä enemmän hän oli poikia
epäillyt.
Muissakin kohdin Runeberg on toveri toverien joukossa. Yleinen
mielipide vaatii että kelpo koululaisen tulee pureskella mälliä,
vaikka se on kuin onkin koulussa kielletty. Runeberg niinkuin muut
oppii sen, ja opetusta varten on kehittynyt varsin perusteellinen
menettelykin: alotetaan pitämällä veskunaa suussa, kastetaan sitten
mälli veskunaliemeen j.n.e., kunnes vihdoin on totuttu oikeaan
mälliin. Samaten, kun pilkkaan sylkeminen on mieliurheiluna koulussa,
niin Runebergkin sitä oppii, vieläpä saavuttaa siinä mestaruudenkin
ja harjottaa tätä jaloa urheilua toisinaan tunneilla.
Mutta toiselta puolen hän koulun ulkopuolellakin on valmis
puolustamaan heikomman oikeutta. Asuen varakkaan porvarin talossa
hän kerran näkee talonisännän palvelijoitten pihalla lajittelevan
perunoita, erottaen mädänneet tuoreista.
-- Mihin niitä käytetään? kysyy hän, osottaen mädänneitä.
-- Ne myydään köyhille, on vastaus.
Vai köyhille! Miksei niitä voi käyttää toisellakin tapaa? Tuleehan
siellä juuri talonisäntä juhlavaatteissaan mennäksensä hautajaisiin.
Silmänräpäyksessä poika on siepannut muutamia mädänneitä perunoita
ja pommittelee niillä itse herra mestaria. Tarkka silmä, tarkka käsi
juhlapuku on pilattu, hautajaisiin menosta ei tule mitään. Mutta
jälestäpäin poika pelästyy ja pakenee kaupungille, palataksensa vasta
pimeän tultua.
Samalla tapaa hän kerran uskalsi lumipalloilla ahdistaa kaupunkiin
sijotetun venäläisen rykmentin rumpumajuria -- muuten Runebergin
mielestä kelpo mies, mutta liian ylpeä komeasta vartalostaan.
Hyökkäys häntä vastaan oli vähällä päättyä turmiollisesti pojalle,
kun rumpumajuri rupesi ajamaan häntä takaa; mutta poika pääsi pakoon
ahtaasta solasta kahden rakennuksen väliin, mistä paksu vihollinen ei
mahtunut pujahtamaan niinkuin hän.
Jo nuorena siis Runeberg ahdistaa ei ainoastaan itsekkäisyyttä vaan
itserakkauttakin.
Vihamielisyys ihmisiä kohtaan ei kuitenkaan saanut pysyväisempää
jalansijaa hänen sielussaan. Pikemmin hän yhä edelleen nautti niitä
vaatimattomia iloja joita elämä hänelle tarjosi.
Varsinkin hän nyt niinkuin ennen viihtyi luonnossa. Lukukausinakin
sinne pyrittiin milloin vain voitiin, ja tavallisten juoksuleikkien
ja sotaharjotusten ohessa harrastettiin ahkerasti linnunpyyntiä.
Tässäkin urheilussa Runeberg vähitellen kehittyi mestariksi. Mutta
pääasia ei hänelle ollut mitä saatiin, vaan kuinka saalis saatiin.
Kun osasi lintuun luodilla tahi hauleilla, niin koetti osata siihen
kivenheitännällä, ja kun oli tottunut pyytämään jotakin lintulajia
paulalla, niin koetti yllättää sitä paljaalla kädellä. Välistä kun
oli vihdoin onnistunut hyvin vaikeassa tämänlaatuisessa tehtävässä,
hän iloisena siitä kohta antoi saadulle linnulle vapauden takaisin.
Vaan ei siinä kyllin. Usein hän otti huostaansa orvoksi jääneitä
linnunpoikia, hoidellen niitä mitä hellimmin; välistä hän nousi
keskellä yötä antaaksensa suojateilleen ruokaa. Toisiakin eläimiä hän
kesytti ja piteli niitä aina hellästi.
Näemme siis että hän osotti samaa hyväntahtoisuutta eläimiä kuin
ihmisiä kohtaan, ja turvan hankkiminen heikoille oli hänelle tässäkin
kohden pyhänä velvollisuutena. Siten heräsi ja kehittyi hänessä
vähitellen tunne koko luomakunnan yhteenkuuluvaisuudesta; kaikki
luodut ansaitsevat osakseen samaa rakkautta.
Ja kun hän välistä seisoo tuntikausia liikkumatonna, kärsivällisesti
odottaen sitä silmänräpäystä jolloin saattaa äkkiä heittää ansan
linnun kaulaan, niin ilmenee tässä vielä selvemmin se piirre jota
olemme otaksuneet perinnäiseksi. Mutta väijyen tällä tapaa lintuja
tai muita otuksia on hänellä samalla oivallinen tilaisuus ottaa
tarkasti vaarin pienimmätkin vivahdukset luonnon elämässä.
Ihmiselämäänkin katsoen voimme huomata samallaista halua tarkkaan
tutkimiseen. Useat hänen kujeensa tarkottavat saattaa ihmisen
semmoiseen tilaan, jossa hän osottaa jotakin omituista luonteen
puolta. Seuraava juttu on siinä kohden hyvin kuvaava.
Käydessään muutamien koulutoveriensa luona Runeberg usein tapasi
erään nahkurin, nimeltään Grönstrand, joka jo oli vanhanpuoleinen,
ja joka ei koskaan väsynyt kertomasta kuinka hän ennen muinoin
kisällivaelluksillaan oli Potsdamissa nähnyt Fredrik Suuren
katsastelevan neljääkymmentätuhatta miestä yhtaikaa. Sama mies
oli hyvin halukas koettelemaan voimiansa painiskelussa ja kävi
Runeberginkin kimppuun sekä voitti hänet alussa. Mutta kun
Runeberg oli vahvemmaksi varttunut, niin hän yhä useammin sai ukon
kumoon. Korvataksensa tappiotaan ukko silloin aina maassa maaten
ärjäsi: oletko nähnyt Fredrik Suurta, sinä tuhannen pentele? Poika
puolestansa, kun oli saanut vastustajansa tähän, piti voittoansa
täydellisenä ja auttoi ukkoa pääsemään taas jaloilleen.
Tämä Runebergin halu tutkia ihmisten omituisuuksia oli nähtävästi
syynä siihen että hän kerran kun näyteltiin seuranäytelmää Vaasassa
onnistui erittäin hyvin räätälin osassa, jonka esittämisessä hän
herätti katsojain makeata naurua lisäämällä osaan omia keksimiään
hullunkurisia kohtia. Tämä hänen onnistumisensa oli katsojille
varmaan sitä odottamattomampaa, kun hän muuten suuremmissa seuroissa
oli ujo ja vierastava. Varsinkin kaikki sievisteleminen oli hänelle
yhä edelleen vastenmielistä, ja hän joutuikin välistä pahaan pulaan,
kun vaadittiin "hienoa" esiintymistä.
Seitsemäntoistavuotiaana hän oleskeli kesällä kotona, ja eräänä
päivänä oli hän kalastusmatkalta palannut kovin nälkäisenä.
Ruokasalissa hän paraikaa valmisti itsellensä aimo voileipää, kun
tuli sanoma että vieraita oli saapunut, vieläpä niin kaukaa kuin
Turusta: isän serkun, kamreeri Tengströmin rouva ja hänen tyttärensä
Fredrika, joka oli oleskellut vuoden päivät Pietarsaaren tienoilla.
Nuorukainen tahtoi paeta, sillä hän oli paljain jaloin eikä hänen
kalastuspukunsa ollut juuri hienointa laatua. Mutta päästäkseen
vierashuoneeseen täytyi tulijoiden mennä ruokasalin kautta, eikä
siitä ollut pääsöä toiseen huoneeseen. Runeberg meni oven taakse
piiloon, mutta unhotti että hänen paljaat jalkansa siten tulivat
näkyviin oven alta. Täytyi siis tulla sievästi tervehtimään, mutta
luultavasti hän sitten niin pian kuin mahdollista vetäytyi pois hänen
mielestään liian hienosta seurasta. Tuosta silloin neljäntoista
vuotiaasta tytöstä tuli sittemmin hänen vaimonsa.
Mutta siihen aikaan hallitsi hänen sydämessään toinen Fredrika,
Vaasan kappalaisen ja sittemmin Kruunupyyn kirkkoherran Juveliusen
tytär, häntä neljä kuukautta vanhempi. Hän oli solakka, pitkä ja
sinisilmä tyttö, hyvin tuntehikas ja runollinenkin, ja hänelle omisti
Runeberg muutamia varhaisimpia runojaan.
Mutta ennenkuin niistä lähemmin puhumme tulee meidän kääntää
huomiomme niihin vaikutteihin, joista Runebergin runollisten
taipumusten aikaisin kehitys on riippunut.


5.

On jo mainittu että isä ja äiti molemmat harrastivat kirjallisuutta.
Isä lauloi pojalle Franzénin lauluja, joita Runeberg siis oppi
tuntemaan jo ennenkuin hän tiesikään Franzénin olevan niiden tekijän.
Äiti taas oli nuorena tyttönä tutustunut runoilija Choræuseen, joka
jonkun ajan oli kotiopettajana Pietarsaaressa. Ja kun Choræusen
kootut runoelmat ilmestyivät 1815, niin hän ahkerasti niitä luki ja
lauloi.
Vaasassa Runeberg samaten kohtasi runollisia harrastuksia niissä
perheissä missä hän enimmiten liikkui, isänsä serkun, kirkkoherra
Tengströmin ja erään kauppias Granbergin. Ja todellakin kummalliselta
kuuluu tieto siitä että samat koulupojat, joiden mieliurheiluna
oli mällien pureskeleminen ja pilkkaan sylkeminen, säännöllisesti
kokoontuivat laulaaksensa Bellmanin lauluja ja lukeaksensa Leopoldin,
Kellgrenin ja Lidnerin teoksia. Mutta asia on helppo selittää: olihan
koko aikakausi samallaista runollista harrastusta täynnä.
Kustaa III:nnen aika oli Ruotsin valtakunnalle ollut runouden
kukoistusaika. Kuningas oli osottanut kirjallisuudelle mitä
lämpimintä suosiota, ja yleisö oli laajoissa piireissä alkanut
innostua runouteen. "Nerokuninkaan" kuoltua olot tosin monessa
kohden tulivat runoudelle paljoa epäsuotuisemmiksi, ja mainioimmat
runoilijat, Bellman, Kellgren, Lidner, seurasivat jo ennen pitkää
kuningastaan hautaan. Mutta olihan jäljellä ainakin kaksi suurta
neroa, rouva Lenngren ja Franzén, ja nämä edustivat runouden laatua,
joka oli omiansa leviämään mitä laajimpiin piireihin. Puhdas
siveellinen henki vallitsi heidän runoissaan, aiheet olivat usein
otetut semmoisista elämänpiireistä, joita jokainen tunsi, esitystapa
oli luontevaa ja korutonta, mutta nerokasta ja tunteellista. Saatamme
sanoa että tämä runous oli etupäässä keskisäädyn runoutta, ja
Choræuskin edusti aivan samallaista suuntaa.
Tähän tuli lisäksi, että ajan yleinen luonne ikäänkuin ajoi ihmiset
runouden helmaan. Kustaa IV Adolfin hallitus oli ahdasmielinen,
ja yhä enemmän supistettiin julkisen keskustelun vapautta. Ulkona
Europassa oli tapahtunut Ranskan vallankumous kauhutöineen ja
suurine mullistuksineen. Mielet pelästyivät; ne toiveet, joilla
moni valistunut oli alussa tervehtinyt vallankumousta, näyttivät
pettäneen, ja tämä pettymyksen tunne vaikutti runouteenkin, varsinkin
niin että ylistettiin hetken nautintoa, jossa voitiin unhottaa ajan
kauhut ja ilkityöt. Niin syntyi joukko seuralauluja, joita laulettiin
varsinkin päivällispöydässä. Mutta samaan suuntaan vaikuttivat
nekin runoelmat, joissa rauhallista, sopusointuista kotielämää
ylistettiin. Ja tämän lajisia runoelmia sepitettiin ja sävellettiin
hyvin ahkerasti: ilmestyipä muun muassa laajoja mutta helppohintaisia
kokoelmia sävellettyjä lauluja, jotka täten musiikin siivillä
levisivät ympäri valtakuntaa.
Nämä runolliset harrastukset pysyivät elinvoimaisina vielä senjälkeen
kun Suomi oli eronnut Ruotsista. Ajan tapahtumat olivat usein niin
odottamattomia, ettei alussa edes voitu varmuudella tietää, tuliko
ero olemaan pysyväinen. Ensimäisenä vuosikymmenenä eron jälkeen
oli sentähden henkinen elämä maassamme ikäänkuin horroksissa; ei
ilmestynyt yhtään kirjaa joka olisi näyttänyt yleisiä harrastuksia
olevan olemassa, ja maan ainoa sanomalehti oli virallinen.
Napoleonin kukistumisen jälkeen taas vallitsi koko Europassa ankara
taantumus; valtiaat käsittelivät kansojansa kuin holhonalaisia
lapsia -- kuinka olisi sitten Suomessa voinut syntyä vilkkaampaa
yhteiskunnallista harrastusta?
Niin jäi kuin jäikin runouden ala ainoaksi, jolla aatteelliset
pyrinnöt saattoivat pysyä vireillä. Mutta merkillistä kyllä tälläkin
alalla elettiin yhä edelleen vanhoilla säästöillä. Franzén julkaisi
1810 runokokoelman, ennenkuin hän muutti Ruotsiin, ja näyttää
siltä kuin olisivat useimmat pitäneet tätä kokoelmaa runouden alan
rajapyykkinä. Ruotsissa alkoi kyllä 1809 vuoden jälkeen versoa
uusi runous, joka monessa kohden suuresti erosi vanhasta, mutta
siitä näyttää Suomen ruotsia puhuva sivistynyt sääty hyvin vähän
välittäneen. Runeberg kertoo itse että hän vasta yliopistoon
tultuaan oppi tuntemaan tätä uutta suuntaa, eikä ole olemassa mitään
merkkiä siitä että hänen muistinsa olisi tässä kohden pettänyt.
Päinvastoin: vielä samana vuonna jolloin hän tuli ylioppilaaksi,
1822, hän itse sepitti runon Kaitselmuksesta, joka runo käy aivan
siihen vanhaan suuntaan, jota uudistajat Ruotsissa olivat jo enemmän
kuin vuosikymmenen aikaa tarmonsa takaa alentaneet ja pilkanneet.
Runomittakin on aleksandriinisäe, josta Runeberg itse kymmenen vuotta
myöhemmin lausui ehdottomasti hylkäävän tuomion.
Kun siis on selvää että Runeberg on käynyt tuon vanhan suunnan
koulua, niin kysykäämme mitä hän on saattanut siitä oppia.
Ensiksi, mitä muotoon tuli, tarkkuutta ja selvyyttä lausumistavassa.
Runeberg itse kehuu myöhemmin kirjotuksessa rouva Lenngrenista
vanhaa suuntaa juuri tästä ja huomauttaa kuinka tämän suunnan ja
vanhan klassillisen ajan hengen välillä on tässä kohden olemassa
suuri yhtäläisyys. Ja varmana voimme pitää että hänen isänsä asettui
juuri tälle kannalle, kun hän, niinkuin kerrotaan, tarkasti pojan
ensimäisiä runokokeita ja muistutti niissä esiintyvistä virheistä.
Mutta vielä tärkeämpää oli että Runeberg noissa vanhan suunnan
teoksissa kohtasi aaterakenteen, joka soveltui hyvin yhteen hänen
omien taipumustensa kanssa.
Kahdeksannentoista vuosisadan runoilijat ja aatteenmiehet yleensä
jakaantuivat kahteen suureen ryhmään, joilla kuitenkin oli paljon
yhteistä keskenänsä. Toinen ryhmä oli niin sanotun valistusfilosofian
miehet. Nämä harrastivat etupäässä järkiperäistä mietiskelyä:
"terveen järjen" kannalta he arvostelivat ympäröiviä oloja ja
edellisiltä sukupolvilta saatuja periaatteita, ja sitä mitä terve
järki ei hyväksynyt, katsoivat he ennakkoluulojen tahi ilkeyden
ja vallanhimon synnyttämäksi epäkohdaksi. Ranskalainen kirjottaja
Voltaire oli tämän aatesuunnan lipunkantaja, ja hänen oppilaitaan ja
hartaita ihailijoitaan olivat Ruotsissa Kellgren ja Leopold.
Toisen ryhmän profeetta oli taas ranskalainen Rousseau, joka
etupäässä ylisti tunnetta ja luontoa. Mitä likempänä luontoa ihminen
oli, sitä paremmaksi häntä katsottiin; sivistys taas oli monessa
kohden vienyt ihmisiä harhaan. Tätä suuntaa edustaa Ruotsissa muitten
muassa Lidner.
Mutta vaikka lähtökohdat olivat erilaisia, niin tultiin muutamissa
kohden samallaisiin tuloksiin. Järki kiinnittää yleensä huomionsa
esineitten yhtäläisyyksiin; kun ajattelemme, niin muodostamme
käsitteitä, ja käsitteen muodostamisessa jätetään lukuunottamatta
joukko eroavaisuuksia esineitten välillä. Jos nyt järki siis esim.
käyttää käsitettä _ihminen_, niin tämä merkitsee ettei oteta lukuun
eri ihmisten eroavaisuuksia säätyyn, kansallisuuteen, uskontoon
y.m.s. katsoen. Täten on selitettävissä, että valistusfilosofia yhä
enemmän ja enemmän rupesi halveksimaan semmoisia eroavaisuuksia, piti
niitä vain haitallisina terveen järjen valtaan pääsemiselle.
Mutta luontoa ihaellen voidaan helposti tulla aivan samaan
päätökseen. Nuo eroavaisuudet ovat sivistyksen synnyttämiä, luontoa
lähemmin elävillä niitä ei ole. Tältäkin kannalta siis voitiin vetää
se johtopäätös, ettei semmoisia eroavaisuuksia pitäisi oleman. Ja
tunne julisti yhteydessä tämän käsityksen kanssa kaikki ihmiset
veljiksi, samoinkuin järki katsoi kaikki tasa-arvoisiksi. Molemmista
lähtökohdista oli siis luonnollista vaatia kaikille ihmisille
vapautta.
Täten oli näitten mahtavien aatevirtausten tuloksena suuren
vallankumouksen ohjelma: vapaus, tasa-arvoisuus, veljeys.


6.

Siitä mitä ennen on sanottu Runebergin luonteenlaadusta ja
kokemuksista johtuu luonnollisesti että hän oli valmis kannattamaan
tätä ohjelmaa, milloin se kohtasi häntä runoudessa. Mutta yhtä
luonnollista on, ettei tämä ohjelma hänelle esiintynyt valtiollisena
vaatimuksena, ensiksi koska silloin ei ollut valtiollisia
harrastuksia Suomessa, toiseksi koska ne yhteiskunnalliset olot,
joissa hän eli, eivät aiheuttaneet mitään vapauden vaatimuksia;
olihan Franzénkin 1795 Parisissa ollessaan laulanut, että
ranskalaisten etsimä vapaus oli Pohjoismaiden asukkaille vanha
tuttu: hän tarkotti tietysti personallista vapautta. -- Sen sijaan
Runeberg, niinkuin olemme nähneet, harrasti tasa-arvoisuutta ja
veljeyttä, varsinkin jälkimmäistä, ja veljeyttä etenkin Lidner
ylisti. "Spastaran kuolemassa" hän sanoo varsinkin jokaista
onnetonta, "viheliäistä", veljekseen, eläköön tuo veli sitten
Novaja Semljan tuntureilla tai Ceylonin kuumissa laaksoissa. Ja
kuullessaan onnettoman kohtalosta hän "kyyneleillä suorittaa sen
velan, joka tulee maksaa kaikkien äidille, luonnolle". -- Mutta
tiedetään että Runeberg vielä nuorena ylioppilaana suuresti ihaili
Lidneriä ja etenkin Spastaran kuolemaa, jota hän mielellään ja
innokkaasti lausui, kun vain sai kuulijoita. Ja samasta runosta on
Kaitselmuksessa niin selviä jälkiä, että vertailu ikäänkuin itsestään
tarjoutuu.
Lidner oli kuvaillut kuinka viaton Spastara oli kuollut, kun hän
maanjäristyksessä koetti pelastaa lapsensa. Sen johdosta runoilija
nostaa kysymyksen, oliko oikeudellista että Jumala siten antoi
viattoman kuolla, kun niin moni "tiranni", niin moni "tiikerisydän"
saa rankaisematta rehennellä ja tehdä lähimmäisiänsä onnettomiksi.
Runeberg ottaa runonsa lähtökohdaksi samallaisen kysymyksen. Hän
tunnustaa että Jumalan olennon jälkiä näkyy kaikkialla luonnossa,
mutta mitä on Jumala meille? "Oletko sinä se tiranni, joka
tiikerisydämisenä käsket ihmisen repiä sydämen veljensä rinnasta,
jollei tämä tunne sinua?" Silloin "murjo tämä rinta, sillä se kiroo
sinut, siinä asuu tunne, joka vastustaa semmoista käskyä".
Ei, semmoinen ei Jumala ole, hän on oikeudellinen isä kaikille. Hän
kurittaa, kun sitä tarvitaan, mutta ei pyydä parempaa kuin heittää
vitsan pois ja jälleen suudella lastaan. Totta on: "olen joskus
nähnyt myrskyn, raesateen tuhoavan viljaa, jota peltomiehen hiki oli
kastellut ja jota hänen käsiensä olisi pitänyt saada korjata. Mutta
tunteeko se olevansa onnellinen, joka näkee paljasta onnea? Ja eikö
kahdenkertaisesti lumoava ole vainio, jolle, talvisen lumen sulettua,
kevään kauneus antaa värinsä?"
Jumala on siis aina hyvä ja viisas, ja se kuolevainen on harhaan
joutunut, joka tästä armaasta isästä tekee tirannin, ja joka sanoo
pakana-veljelleen: sinä joudut ikuiseen onnettomuuteen, sillä sinä et
usko niinkuin minä uskon. Seis! muista Titusen sielua ja Deciusten
lujuutta; heissä oli avuja, joita Luojankin täytyy ihaella. He
eivät tunteneet häntä, eivätkä toivoneet palkkaa; kuinka puhdas
oli heidän hyveensä, kuinka kaunis heidän toimintansa! Jos heidät
olisikin tuomittu ikuiseen piinaan, niin olisi heidän lohdutuksenaan
heidän sydämensä: hornan kuilussa heillä olisi taivas rinnassaan.
Mutta Jumala... voisiko hän, kaikkein hyveiden lähde, kaiken hyvän
alkuperä, antaa heidän kärsiä; mitä hän voi mieluisemmin nähdä kuin
kaikkein lastensa onnea?
"Niin, veljet, kuulkaamme siis järjen ääntä ja tuntekaamme sitä
isällistä Jumalaa, joka taivaan suojassa avaa sylinsä yhtä lempeänä
pakanalliselle kuin kristitylle hyveenystävälle!"
Semmoinen on tämän merkillisen nuoruuden runon pääsisällys. Helppo
on huomata että tällöin jo itää aatteita, joita Runeberg sittemmin,
osaksi paljoa myöhemmin, runollisina kuvina esittää. Runo viittaa
näetten jo sekä Saarijärven Paavoon että Krysantoseen. Mutta samalla
näemme yhtä helposti että runoilija tarkasti astuu sekä Lidnerin
että valistuksenharrastajain jälkiä, perien heiltä suvaitsevaisuuden
suuren aatteen ja koristaen runonsa, niinkuin he olivat tehneet,
roomalaisten hyveenesimerkkien nimillä. Eikä hän vetoa yksistään
järkeen, eikä yksistään tunteeseen, molemmat ne hänelle julistavat
samaa oppia hyvästä isästä.
Tässä kohden hän taas lähenee Franzénia. Franzén oli hänkin ollut
samojen opettajain oppilaana, ja hänkin oli nuoruutensa runoudessa
astunut Lidnerin jälkiä. Mutta hän oli ollut muidenkin vaikutteiden
alaisena ja jo varhain löytänyt oman alansa. Ja siten oli hän
osannut luoda runollisia kuvia, jotka eivät olleet ainoastaan
aatteellisia, vaan ihanteellisiakin. Se on: nämä kuvat osottivat
lukijalle todellisuutta semmoisena kuin se oli, mutta niin että
ylevä aatteellinen katsantotapa kuultaa näitten kuvien läpi. Ja
tässä katsantotavassa voidaan huomata ihmeteltävä järjen ja tunteen
sopusuhtainen yhdyntä.
Suoranaisimmin tämä Franzénin katsantotapa ilmenee semmoisissa
runoissa kuin "Ihmisen kasvot". "Ajan kuudes päivä" koitti,
luomistyö oli muuten täytetty,
korkein kauneus vain puuttui
luonnossa, kun vielä puuttui
kruunu luomisen,
kunnes kasvot kauniit hohti,
silmä kirkas päivää kohti
aukes ihmisen.
Ihmisen kasvoissa heijastuu ikuinen kauneus, ne jotka huutavat ettei
luomisessa ole mitään sielua, ne astukoot vain lähteen reunalle,
katselkoot kuvaansa vedestä. Muuta ei tarvita: aatteellisuutta
nähdään, eikä todisteta.
Että Runeberg on itselleen omistanut saman ihanteellisen
katsantotavan, näkee selvästi hänen runoelmastaan Naisen luominen,
jonka hän luultavasti kirjoitti vähän jälkeen Kaitselmusta.
Tämä runo on ikäänkuin jatkoa Ihmisen kasvoihin. Tässäkin puhutaan
"ajan kuudennesta päivästä", mutta se on jo kulunut, ihminen on
luotu. Vaan hän on vieras luontokappalten joukossa, sillä ei ole
ketään joka hänen kanssaan katsoisi taivaaseen ja Jumalaan. Silloin
hän lähettää rukoilevan huokauksen Luojalle. Antaen sille elonkipinän
ja ihmismuodon, Herra loi naisen, näki tekonsa ja näki että kaikki
oli sangen hyvää.
Tämä nuoren runoilijan ajatus on sekin merkillinen. Ihminen ei
Jumalaa palvellenkaan voi olla onnellinen, jos hän on yksin. Ja
toiselta puolen: se tunne, joka yhdistää miehen ja naisen, se on jo
tässä ylevämpää laatua: rakkaus on alusta pitäen yhteistä Jumalan
palvelemista. Nämäkin aatteet esiintyvät myöhemmin, niinkuin vastedes
saamme nähdä, Runebergin runoudessa, mutta silloin syventyneinä ja
kirkastuneina.
Näemme siis kuinka jo Runebergin ihan ensimäisissä runoelmissa
taipumus yleisinhimilliseen katsantotapaan selvästi ilmaantuu.
Mutta samassa voimme huomata että hänen lausumansa aatteet ovat
lähteneet personallisesta tarpeesta. Runossa Kaitselmuksesta hän
kääntyy "veljiensä" puoleen, kehottaen heitä yhtymään hänen
katsantotapaansa. On hyvinkin luultavaa että äsken mainittu
erimielisyys Vaasan koululaisten välillä koski juuri kysymyksiä
semmoisia kuin pakanain autuutta, ja että siis Runeberg tässä
esiintyy "vapaamielisten" äänenkannattajana.
Naisen luomisen taas hän lopettaa seuraavasti:
"Taivaan ihme, nainen, sinä teet koko maan kukkatarhaksi
surumieliselle miehelle. Sinun katseessasi kirkastuu toivon taivas,
kun hän kärsii, kohtalon salamat eivät osaa hänen sydämeensä, kun se
sykkii sinun sydäntäsi vasten.
"Hyvä henki, pelkkien tunteiden luoma, sinä saat miehen innostumaan
hyveeseen ja totuuteen, kun hän villiytyneenä kuulee vain intohimon
kuumaa tulikieltä. Ja alituisesti koettaen löytää lääkkeitä toisen
haavoille, näet hellän elämäsi kuluvan ainoana kyyneleenä."
Näissä viimeksi mainituissa ajatuksissa ei ole enää paljo mitään
Franzénilaista. Nainen esiintyy kyllä Franzénillekin puhtauden
vartiana intohimoja vastaan, mutta luonteensa mukaisesti Franzén
esim. ylioppilaslaulussaan laulaa siitä kuinka vastaisen viattoman
puolison uneksittu kuva voi varjella nuorukaisen tulista tunnetta,
niin ettei hän menetä nuoruuden ruusuja poskiltaan. Runebergille
taas esiintyy nuorukainen jo intohimon vallottamana. Ja että hän
tässäkin nähtävästi puhuu omasta kokemuksestaan, selvenee Fredrika
Juveliuselle omistetuista runoista, joista myöhemmin tulee puhetta.
Mutta näissä runoissa edustettujen virtauksien rinnalla esiintyy
vielä yksi ja näennäisesti niille vastakkainen, mutta sekin nojautuen
vanhempien runoilijain antamiin esikuviin.
Choræus oli Pietarsaaressa oleskellessaan sepittänyt joukon
pilarunoja, jotka kaupungissa tietysti olivat jääneet muistiin.
Niiden malliin rupesi Runeberg, kilpaillen erään tuttavansa Berghin
kanssa, runoilemaan kunnon vaasalaisista ja heidän omituisuuksistaan;
valitettavasti ei kuitenkaan ole näistä runoista mitään säilynyt.
Mutta niiden sanotaan olleen Runebergin ensimäisiä kokeita
runouden alalla, ja Choræusen otti Runeberg esikuvakseen koska
hänen runonsa näyttivät helpommilta jäljitellä kuin kenenkään
muun. Samaten kerrotaan että kun koululaisten sotaharjotuksissa
eräs poika oli osottautunut aivan mahdottomaksi ja sen johdosta
saanut eron "pataljoonasta", niin hän oli antanut Berghin kirjottaa
häväistysrunon noista harjotuksista. Koululaiset närkästyivät siitä
pahasti ja tahtoivat antaa toverillensa selkään, mutta Runeberg
ehdotti että vastattaisiin samalla tapaa, ja niin hän puolestansa
kuvaili toverin äkseerausta runossa, joka kuitenkin on sekin
kateeseen joutunut.
Sensijaan on meille jäänyt runo jonka aiheena on kouluelämä, vaikka
mahdollista on että säilynyt muodostus on ylioppilasvuosilta. Ja tämä
Koulu-runo on selvä todistus niistä vaikutteista, joita Runeberg
You have read 1 text from Finnish literature.
Next - Runeberg Suomen kansan runoilijana - 03
  • Parts
  • Runeberg Suomen kansan runoilijana - 01
    Total number of words is 3444
    Total number of unique words is 1935
    22.1 of words are in the 2000 most common words
    32.4 of words are in the 5000 most common words
    36.9 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Runeberg Suomen kansan runoilijana - 02
    Total number of words is 3456
    Total number of unique words is 1953
    23.1 of words are in the 2000 most common words
    34.1 of words are in the 5000 most common words
    40.1 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Runeberg Suomen kansan runoilijana - 03
    Total number of words is 3400
    Total number of unique words is 1894
    22.2 of words are in the 2000 most common words
    31.9 of words are in the 5000 most common words
    37.7 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Runeberg Suomen kansan runoilijana - 04
    Total number of words is 3469
    Total number of unique words is 1938
    22.6 of words are in the 2000 most common words
    32.4 of words are in the 5000 most common words
    37.8 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Runeberg Suomen kansan runoilijana - 05
    Total number of words is 3473
    Total number of unique words is 1918
    20.1 of words are in the 2000 most common words
    30.3 of words are in the 5000 most common words
    36.2 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Runeberg Suomen kansan runoilijana - 06
    Total number of words is 3317
    Total number of unique words is 1819
    17.5 of words are in the 2000 most common words
    26.9 of words are in the 5000 most common words
    32.9 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Runeberg Suomen kansan runoilijana - 07
    Total number of words is 3391
    Total number of unique words is 1926
    20.9 of words are in the 2000 most common words
    30.7 of words are in the 5000 most common words
    37.2 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Runeberg Suomen kansan runoilijana - 08
    Total number of words is 3380
    Total number of unique words is 1910
    22.0 of words are in the 2000 most common words
    32.6 of words are in the 5000 most common words
    37.9 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Runeberg Suomen kansan runoilijana - 09
    Total number of words is 3406
    Total number of unique words is 1924
    20.6 of words are in the 2000 most common words
    30.8 of words are in the 5000 most common words
    35.8 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Runeberg Suomen kansan runoilijana - 10
    Total number of words is 3365
    Total number of unique words is 1910
    20.6 of words are in the 2000 most common words
    29.9 of words are in the 5000 most common words
    35.3 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Runeberg Suomen kansan runoilijana - 11
    Total number of words is 3383
    Total number of unique words is 1785
    22.7 of words are in the 2000 most common words
    31.5 of words are in the 5000 most common words
    36.5 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Runeberg Suomen kansan runoilijana - 12
    Total number of words is 3487
    Total number of unique words is 1846
    23.7 of words are in the 2000 most common words
    34.4 of words are in the 5000 most common words
    39.5 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Runeberg Suomen kansan runoilijana - 13
    Total number of words is 3405
    Total number of unique words is 1889
    22.5 of words are in the 2000 most common words
    31.7 of words are in the 5000 most common words
    36.8 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Runeberg Suomen kansan runoilijana - 14
    Total number of words is 3393
    Total number of unique words is 1803
    20.9 of words are in the 2000 most common words
    30.6 of words are in the 5000 most common words
    36.2 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Runeberg Suomen kansan runoilijana - 15
    Total number of words is 3461
    Total number of unique words is 1817
    22.7 of words are in the 2000 most common words
    32.3 of words are in the 5000 most common words
    37.9 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Runeberg Suomen kansan runoilijana - 16
    Total number of words is 3482
    Total number of unique words is 1775
    22.6 of words are in the 2000 most common words
    32.6 of words are in the 5000 most common words
    37.5 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Runeberg Suomen kansan runoilijana - 17
    Total number of words is 3418
    Total number of unique words is 1908
    22.4 of words are in the 2000 most common words
    32.3 of words are in the 5000 most common words
    38.9 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Runeberg Suomen kansan runoilijana - 18
    Total number of words is 3454
    Total number of unique words is 1734
    21.9 of words are in the 2000 most common words
    31.3 of words are in the 5000 most common words
    36.8 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Runeberg Suomen kansan runoilijana - 19
    Total number of words is 644
    Total number of unique words is 442
    29.3 of words are in the 2000 most common words
    37.9 of words are in the 5000 most common words
    42.3 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.