Ruhtinas - 7

Total number of words is 3596
Total number of unique words is 1715
22.4 of words are in the 2000 most common words
33.5 of words are in the 5000 most common words
39.0 of words are in the 8000 most common words
Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
Luullakseni juuri yllämainituista syistä venezialaiset pitivät voimassa
guelfien ja ghibellinien puolueita alamaiskaupungeissaan; ja vaikkapa
eivät koskaan sallineetkaan asiain kehittyä verenvuodatukseen saakka,
he kuitenkin kannattivat noita heidän riitojaan, jotta asukkaat,
moisten riitaisuuksien pidättäminä, eivät voisi nousta heitä vastaan
kapinaan. Mikä, kuten on nähty, ei sittemmin kääntynyt heille hyödyksi,
sillä Vailan tappion jälkeen toinen mainituista puolueista[55] rohkaisi
äkkiä mielensä ja kukisti koko heidän herruutensa. Sellainen menettely
on todistuksena ruhtinaan heikkoudesta, sillä lujassa valtiossa ei
koskaan suvaita moisia puolueriitoja, jotka ainoasti rauhan aikana
voivat olla hyödyksi, koska niiden avulla voidaan helpommin pitää
alamaisia aisoissa, mutta sodan sattuessa sellainen keino osottautuu
petolliseksi.
Epäilemättä edistää se ruhtinasten suuruutta, kun he voittavat
vaikeudet ja esteet, joita heille tehdään. Senpätähden kohtalo,
varsinkin kun tahtoo tehdä suureksi uuden ruhtinaan, jonka on
tarpeellisempi hankkia mainetta kuin perinnöllisen, nostattaakin
hänelle vihollisia ja panee vireille yrityksiä häntä vastaan, jotta
hänellä olisi tilaisuus voittaa ne ja siten tätä vihollistensa
asettamaa porrasta myöten kohota korkeammalle. Niinpä monet
arvelevatkin, että viisaan ruhtinaan, milloin hänellä vain on siihen
tilaisuutta, tulee viekkaasti nostattaa vastaansa joitakin vihollisia,
jotta niiden voittaminen tuottaisi hänelle lisää suuruutta.
Ruhtinaat, varsinkin vastakohonneet, ovat kokeneet enemmän
uskollisuutta ja enemmän hyötyä niiden puolelta, jotka heidän
hallituksensa alussa näyttivät heistä epäilyttäviltä, kuin niiden,
jotka alussa olivat luotettavia. Pandolio Petrucci, Sienan ruhtinas,
hallitsi valtiotaan enemmän niiden avulla, jotka hänestä olivat
epäilyttäviä, kuin muiden. Mutta tästä seikasta ei voida puhua
yleisesti, koska se vaihtelee asianhaarain mukaan; sanon ainoasti, että
jos ne ihmiset, jotka ruhtinuuden alkaessa olivat vihamielisiä,
luonnostaan tarvitsevat tukea pysyäkseen pystyssä, niin ruhtinas aina
voi erittäin helposti käyttää heitä hyväkseen, ja heidän sitä enemmän
on pakko palvella häntä uskollisesti, kun näkevät itselleen
tarpeelliseksi teoillaan haihduttaa sen epäedullisen mielipiteen, joka
hänellä oli heistä.
Niinpä ruhtinaalla onkin heistä aina enemmän hyötyä kuin niistä, jotka
palvelevat häntä liiankin luotettavasti ja siten laiminlyövät hänen
asiansa. Ja koska aine niin vaatii, en tahdo jättää muistuttamatta
ruhtinaalle, joka on valloittanut uuden valtion sen asukasten
salaisella myötävaikutuksella, että hän tarkoin harkitsee, mikä syy oli
saanut ne, jotka ovat olleet hänelle avuliaat, niin tekemään. Jollei se
ole ollut luonnollinen kiintymys häneen, vaan ainoasti tyytymättömyys
valtion entiseen hallitukseen, silloin hän vain suurella vaivalla ja
vaikeudella voi pysyttää heidät ystävinään, koska hänen on mahdotonta
olla heille mieliksi. Punnitsemalla tarkoin niiden esimerkkien nojalla,
joita voidaan saada vanhan ja nykyajan ilmiöistä, tätä kysymystä,
nähdään, että ruhtinaan on paljoa helpompaa voittaa ystävikseen ne
henkilöt, jotka olivat tyytyväisiä entiseen olotilaan ja sentähden
olivat hänen vihollisiaan, kuin ne, jotka, ollen siihen tyytymättömiä,
liittyivät hänen ystävikseen ja auttoivat häntä valloituksessa.
Ruhtinasten tapana on ollut, voidakseen paremmin turvata valtionsa,
rakentaa linnoituksia, ikäänkuin ohjiksi ja suitsiksi niille, jotka
ehkä yrittäisivät nousta heitä vastaan, ja pakopaikakseen ensi
hyökkäyksen aikana. Minä kiitän tätä tapaa, koska se on jo vanhastaan
ollut käytännössä. Siitä huolimatta messer Niccolò Vitellin on meidän
päivinä nähty hävittävän kaksi linnoitusta Città di Castellossa,
voidakseen säilyttää mainitun paikan. Samoin Urbinon herttua
Guidobaldo, palattuaan valtioonsa, josta Cesare Borgia oli hänet
karkoittanut, hävitytti perinpohjin kaikki tuon maakunnan linnoitukset
ja arveli ilman niitä voivansa helpommin säilyttää sen hallussaan.
Samaten menettelivät Bentivogliot palattuaan Bolognaan. Niinpä siis
linnoitukset, riippuen asianhaaroista, joko ovat hyödyllisiä tai eivät,
ja jos ne toiselta puolen ovat sinulle hyödyksi, niin ne toiselta
puolen vahingoittavatkin sinua.
Tämän seikan voisi lausua näin: Sen ruhtinaan, joka enemmän pelkää omaa
kansaansa kuin muukalaisia, tulee rakentaa linnoituksia; mutta sen,
joka enemmän pelkää muukalaisia kuin omaa kansaansa, tulee jättää se
tekemättä. Sforzan suvulle on Milanon linnoitus, jonka Francesco Sforza
rakennutti, ollut ja tulee olemaan suuremmaksi turmioksi kuin mikään
muu häiriö mainitussa valtiossa. Paras linnoitus on näet omien
alamaisten rakkaus; sillä vaikka sinulla olisikin linnoituksia, mutta
kansasi sinua vihaisi, ne eivät sinua pelastaisi, koska ei milloinkaan
ole puutetta muukalaisista, jotka rientävät auttamaan alamaisiasi, niin
pian kuin nämä ovat tarttuneet aseihin.
Meidän aikana ei ole nähty niiden olleen hyödyksi millekään ruhtinaalle
paitsi ehkä Forlin kreivittärelle, joka puolisonsa, kreivi Girolamon,
tultua murhatuksi voi vetäytyä linnoitukseensa kansan hyökkäystä pakoon
ja odottaa siellä apua Milanosta sekä siten voittaa valtansa takaisin.
Asiaintila oli silloin näet sellainen, että muukalaiset eivät voineet
tulla hänen alamaisilleen avuksi. Mutta myöhemmin, kun Cesare Borgia
kävi hänen kimppuunsa ja vihamielinen kansa liittyi vieraaseen,
linnoitus merkitsi hänelle enää vähän. Siksipä olisikin sekä silloin
että ennemmin ollut hänelle turvallisempaa karttaa kansansa vihaa kuin
rakennuttaa linnoituksia.[56] Ottaen siis huomioon nämä eri seikat minä
kiitän sekä sitä, joka rakentaa linnoituksia, että sitä, joka ei tee
niin, ja moitin sitä, joka linnoituksiinsa luottaen vähät välittää
kansansa vihasta.


21. luku.
Miten tulee ruhtinaan käyttäytyä saavuttaakseen kunnioitusta.

Mikään ei siinä määrin tuota ruhtinaalle kunnioitusta kuin suuret
yritykset ja harvinaiset, esikuvalliset teot. Siitä on meidän aikanamme
esimerkkinä Aragonian kuningas Ferdinand, nykyinen Espanjan kuningas.
Häntä voidaan miltei kutsua nousukas-ruhtinaaksi, koska hän on
vähäpätöisestä kuninkaasta maineen ja kunnian tietä kohonnut
kristikunnan ensimäiseksi kuninkaaksi. Ja jos tarkastelette hänen
toimiaan, huomaatte ne kaikki erittäin suuriksi, jopa muutamat vallan
erinomaisiksi.
Hallituksensa alussa hän kävi Granadan kimppuun, ja tällä yrityksellä
hän laski perustuksen mahtavuudelleen. Alussa hän kävi sotaa
verkalleen, koska hänen ei tarvinnut pelätä mitään vastuksia; hän näet
kiinnitti siihen Kastilian paroonien mielet, jotka sodan vuoksi eivät
joutaneet ajattelemaan kotoisia mullistuksia; ja siten hänen arvonsa ja
valtansa kohosi heidän ylitseen, ilman että he sitä huomasivatkaan. Hän
voi Kirkon[57] ja kansan varoilla elättää sotajoukkojaan ja laski tässä
pitkässä sodassa perustuksen sotalaitokselleen, josta hänelle myöhemmin
on ollut paljon kunniaa. Sitäpaitsi hän, voidakseen ryhtyä suurempiin
yrityksiin, käytti aina uskontoa tekosyynä ja harjoitti eräänlaista
hurskasta julmuutta, ajaessaan voitetut maurit pois valtakunnastaan.
Ihmeteltävämpää[58] ja harvinaisempaa esimerkkiä siitä kuin tämä ei
saata tavata. Saman tekosyyn varjossa hän hyökkäsi Afrikkaan, teki
sotaretken Italiaan ja nyt viimeksi kävi Ranskan kimppuun; ja niin hän
on aina puuhannut suuria asioita sekä siten pannut alamaistensa mielet
ihmettelystä jännittyneinä odottamaan hänen yritystensä tuloksia. Ja
nämä hänen tekonsa ovat sillä tavoin johtuneet toisistaan, että
ihmisille ei ole koskaan jäänyt aikaa hengähtää ja toimia häntä
vastaan. Lisäksi on ruhtinaalle sangen edullista toimia harvinaisella
tavalla maansa sisäisessä hallinnossa, siihen suuntaan kuin kerrotaan
messer Bernardo da Milanosta,[59] nimittäin että tilaisuuden
tarjoutuessa, milloin joku on porvarillisessa elämässä suorittanut
joitakin tavattomia tekoja, olkootpa sitten hyviä tai huonoja, löytää
sellaisen keinon palkita tai rangaista häntä, että siitä paljon
puhutaan. Ennen muuta tulee ruhtinaan aina koettaa saada kaikille
toimenpiteilleen suuruuden ja oivallisuuden leima.
Myöskin on ruhtinaalle kunniaksi, että hän on todellinen ystävä ja
todellinen vihollinen, t.s. että hän vähääkään epäröimättä julistautuu
toisen puolelle toista vastaan; mikä menettely on aina edullisempi kuin
puolueettomana pysyminen; sillä kahden mahtavan naapurisi joutuessa
keskenään sotaan, he ovat sitä laatua, että sinun, jos toinen heistä
voittaa, on joko pelkääminen voittajaa tai ei. Kummassakin tapauksessa
on sinulle aina otollisempaa esiintyä julkisesti ja käydä lujasti
sotaa; sillä ensimäisessä tapauksessa, jollet ilmaise kantaasi, sinusta
aina tulee voittajan saalis, vieläpä voitetun mielihyväksi ja
tyytyväisyydeksi; eikä sinulla enää ole mitään syytä tai keinoa
puolustautua eikä mitään, johon voisit turvautua. Sillä voittaja ei
kaipaa epäilyttäviä ystäviä, jotka hädän hetkenä eivät ole häntä
auttaneet; voitettu taas ei ota sinua suojaansa, koska et ole tahtonut
ase kädessä rientää hänen avukseen.
Antiokhos tuli aitolialaisten kutsumana Kreikkaan karkoittamaan sieltä
roomalaisia. Hän toimitti lähettiläitä akhaialaisten luo, jotka olivat
roomalaisten ystäviä, pyytämään heitä pysymään puolueettomina. Toiselta
puolen taas roomalaiset kehoittivat heitä tarttumaan aseihin heidän
puolestaan. Asia joutui akhaialaisten neuvoskunnassa ratkaistavaksi;
siinä Antiokhoksen asiamies kehoitti heitä pysymään puolueettomina,
mihin roomalaisten lähettiläs vastasi: "Mitä siihen tulee että teille
muka olisi parasta ja hyödyllisintä olla sekaantumatta meidän sotaamme,
niin ei mielestäni mikään ole teille sen turmiollisempaa, sillä
jollette ota osaa sotaan, te kiitoksetta ja kunniatta jäätte voittajan
saaliiksi."
Ja aina käykin niin, että se, joka ei ole ystäväsi, vaatii sinulta
puolueettomuutta; kun taas se, joka on ystäväsi, pyytää sinua
esiintymään ase kädessä. Epäröivät ruhtinaat, välttääkseen nykyhetken
vaaroja, useimmiten noudattavat puolueettomuutta, mutta siten
tavallisimmin joutuvat häviöön. Mutta jos ruhtinas päättäväisesti
esiintyy toisen puolella, ja jos se, johon hän on liittynyt, voittaa,
vaikkapa siten tulisikin niin mahtavaksi, että sinä joudut
riippuvaiseksi hänestä, niin sittenkin kiitollisuus ja ystävyys sitoo
hänet sinuun; sillä eivät ihmiset sentään koskaan ole niin
kunniattomia, että sortaisivat sinua julkealla kiittämättömyydellä.
Myöskään ei voitto koskaan ole niin täydellinen, ettei voittajan
tarvitsisi ollenkaan pitää mistään lukua, varsinkaan siitä, mikä on
oikeus ja kohtuus. Mutta jos se, johon olet liittynyt, joutuu
tappiolle, niin hän kuitenkin ottaa sinut turviinsa ja auttaa sinua
mikäli voi, ja sinä pääset osamieheksi hänen onneensa, joka voi jälleen
kääntyä.
Toisessa tapauksessa, kun taistelevat puolet ovat sitä laatua, ettei
sinulla ole mitään pelättävää, voittipa kumpi hyvänsä, on vielä
viisaampaa liittyä mukaan, koska muutoin myötävaikutat juuri sen
häviöön, joka sinun olisi tullut pelastaa, jos olisit ollut älykäs. Jos
hän voittaa, joutuu hän sinusta riippuvaiseksi, ja onkin mahdotonta,
ettei hän sinun avullasi voittaisi. Ja tässä on otettava huomioon, että
ruhtinaan tulee varoa koskaan liittymästä häntä itseään mahtavampaan,
käydäkseen muiden kimppuun, jollei välttämättömyys häntä siihen
pakoita, kuten edellä on sanottu. Sillä jos tämä voittaa, joudut
riippuvaiseksi hänestä; mutta ruhtinasten tulee, mikäli mahdollista,
välttää muiden armoille joutumista. Venezialaiset liittyivät Ranskaan
Milanon herttuaa vastaan, vaikkapa olisivat voineet välttääkin tämän
liiton, joka tuli heidän tuhokseen.[60] Mutta jos sitä ei voida
välttää, kuten oli firenzeläisten laita, paavin ja Espanjan
sotajoukkojen käydessä Lombardian kimppuun,[61] niin silloin tulee
ruhtinaan, edellä mainituista syistä, liittyä puolelle tai toiselle.
Älköön koskaan mikään valtio kuvitelko voivansa tehdä aivan varmaa
valintaa; pikemminkin muistettakoon, että jokainen ratkaisu on
seurauksiltaan epävarma, sillä johtuuhan jo asiain luonnosta, ettei
koskaan voida välttää toista pahaa joutumatta toiseen. Mutta viisaushan
onkin siinä, että osaa arvioida vaarojen eri laadun ja valita hyvänä
sen, joka on vähimmin huono. Ruhtinaan tulee lisäksi suosia kykyä ja
kuntoa ja pitää arvossa niitä, jotka itsekullakin eri alalla ovat
eteviä. Samalla hänen tulee rohkaista kansalaisiaan harjoittamaan
rauhallisesti ammattejaan, niin kaupan kuin maanviljelyksen tai minkä
muun ihmistoiminnan alalla hyvänsä, jotta joku ei pidättyisi
parantamasta maatilojaan pelosta, että ne häneltä riistetään, ja taas
toinen ei epäröisi laajentaa kauppaliikettään verojen pelosta.
Päinvastoin hänen tulee palkita niitä, jotka harrastavat mainittuja
asioita, ja yleensä kaikkia, jotka jollakin tavalla tahtovat lisätä
hänen kaupunkinsa tai valtionsa arvoa. Muutenkin tulee hänen sopivina
aikoina vuodessa huvittaa kansaansa juhlilla ja näytelmillä. Ja koska
jokainen kaupunki on jaettu ammatti- tai yhdyskuntiin, tulee hänen
ottaa huomioonsa nämä yhtymät, käydä joskus niiden kokouksissa ja
osottautua ystävälliseksi ja ylevämieliseksi, kuitenkin siten, että hän
aina esiintyy korkean arvonsa mukaisesti, sillä siitä hän ei saa tinkiä
missään asiassa.


22. luku.
Ruhtinasten sihteereistä.

Palvelijain valinta on ruhtinaan tärkeimpiä tehtäviä, ja ne ovat joko
hyviä tai huonoja, riippuen ruhtinaan älykkyydestä. Ruhtinasta ja hänen
ymmärrystään arvostellaankin ensiksi sen mukaan millaista väkeä hänellä
on ympärillään. Jos ne ovat pystyviä ja uskollisia, voidaan häntä aina
pitää viisaana miehenä, koska hän on osannut arvioida heidän
kyvykkyytensä ja pysyttää heidät uskollisina. Mutta muussa tapauksessa
ei hänestä voida antaa edullista arvostelua, sillä ensimäisen virheensä
hän on tehnyt jo heitä valitessaan. Ei kukaan, joka on tiennyt
Antonio da Venafron olleen Sienan ruhtinaan Pandolfo Petruccin[62]
palveluksessa, ole voinut olla pitämättä Pandolfoa erittäin viisaana
miehenä, koska hän oli osannut valita sellaisen palvelijan.
On olemassa kolmenlaista ymmärrystä: ensimäinen ymmärtää kaikki
itsestään; toinen ymmärtää vasta silloin kun muut asian selvittävät;
kolmas ei ymmärrä itsestään eikä edes muiden selvitysten avulla.
Ensimäinen laji on erinomainen, toinen on oivallinen, kolmas on
hyödytön. Niinpä onkin aivan ilmeistä, että Pandolfon ymmärrys, jollei
ollutkaan tuota ensimäistä lajia, oli ainakin toista lajia; sillä
milloin asianomaisella on arvostelukykyä erottaa hyvä ja huono toisen
sanoissa ja teoissa, silloin hän osaa myös, vaikkapa hänellä ei
olisikaan itsenäistä älykkyyttä, erottaa toisistaan palvelijansa hyvät
ja huonot puolet ja kiittää edellisiä sekä ojentaa jälkimäisiä; silloin
palvelija ei saata toivoa voivansa pettää häntä ja sentähden käyttäytyy
hyvin.
Mutta voidakseen hyvin tuntea palvelijansa on ruhtinaalla käytettävissä
eräs keino, joka ei koskaan petä. Kun huomaat palvelijasi ajattelevan
enemmän itseään kuin sinua ja kaikissa toimissaan etsivän omaa etuaan,
niin sellainen ei ikinä ole kunnon palvelija, eikä sinun tule koskaan
luottaa häneen. Sillä se, jolla on valtion asiat käsissään, ei saa
milloinkaan ajatella itseään vaan ruhtinastaan eikä koskaan huolehtia
muista kuin hänen asioistaan.
Mutta toiselta puolen tulee ruhtinaankin, pysyttääksensä palvelijansa
kelvollisena, pitää hänet muistossaan, kunnioittamalla häntä, tekemällä
hänet rikkaaksi, saavuttamalla hänen kiitollisuutensa ja jakamalla
hänen kanssaan kunnian ja tehtävät, jotta kunnian ja rikkauden runsaus
pidättäisi häntä haluamasta enää enempää, ja korkea virka-arvo panisi
hänet pelkäämään muutoksia; koska hänen tulee tietää, ettei hän voi
pysyä vallassa ilman ruhtinaan tukea. Milloin siis ruhtinaat ja heidän
palvelijansa ovat toisiinsa tässä suhteessa, silloin he voivat luottaa
toisiinsa; muussa tapauksessa on loppu aina tuhoisa jommallekummalle
heistä.


23. luku.
Miten on imartelijoita kartettava.

En tahdo jättää mainitsematta erästä tärkeää seikkaa, sillä se koskee
vaaraa, jota ruhtinasten on vaikea torjua, joll'eivät ole erittäin
älykkäitä tai joll'eivät osaa tehdä hyvin valintaansa. Tarkoitan tällä
noita imartelijoita, joita hovit ovat täynnä. Ihmiset näet ovat niin
itserakkaita ja siinä suhteessa niin helposti petettäviä, että vain
vaikeasti säilyvät tältä rutolta; ja koettaessaan sitä karttaa he
joutuvat vaaraan saada osakseen ylenkatsetta. Sillä ei ole muuta keinoa
suojella itseään imartelijoilta kuin antaa ihmisten ymmärtää, etteivät
he loukkaa sinua sanoessaan sinulle totuuden; mutta jos ken hyvänsä voi
sanoa sinulle totuuden, niin nauttimasi kunnioitus siitä kärsii.
Senpätähden viisaan ruhtinaan tulee kulkea keskitietä ja valita
valtiostaan ymmärtäväisiä miehiä sekä ainoasti heille suoda vapaus
sanoa hänelle totuus, mutta vain niistä asioista, joista hän sitä
pyytää, eikä muista; mutta hänen tuleekin vaatia sitä heiltä joka
seikasta ja kuunnella heidän mielipiteitään sekä sitten tehdä ratkaisu
oman harkintansa mukaan. Näihin neuvonantajiin, vieläpä jokaiseen
erikseen, hänen tulee suhtautua siten, että kukin heistä ymmärtää, että
mitä vapaammin hän puhuu, sitä enemmän huomiota hän saa osakseen.
Paitsi näitä hän älköön kuunnelko ketään, vaan seuratkoon tekemäänsä
päätöstä ja olkoon siinä horjumaton. Toisin menetellen hän joko syöksyy
imartelijain kautta turmioon tai vaihtaa niin usein kantaansa eri
mielipiteiden mukaan, että siten alentaa nauttimaansa arvonantoa.
Tästä seikasta tahdon mainita erään nykyaikaisen esimerkin. Pater Luca,
nykyisen keisarin Maximilianin uskottu, sanoi, puhuessaan hänen
keisarillisesta majesteetistaan, ettei tämä koskaan neuvotellut
kenenkään kanssa, mutta ei myös koskaan omin päin ratkaissut mitään
asiaa, mikä johtui juuri siitä, että hän toimi vastoin edellä
lausuttuja ohjeita. Keisari on näet salaperäinen mies, joka ei ilmaise
aikeitansa kenellekään eikä kysy muiden mielipidettä. Mutta kun ne
toimeen pantaessa alkavat paljastua ja tulla tunnetuiksi, ryhtyy hänen
ympäristönsä niitä heti vastustamaan, jolloin hän, ollen horjuva,
luopuu niistä. Tästä johtuu että hän seuraavana päivänä rikkoo sen mitä
edellisenä on rakentanut, eikä koskaan voida arvata, mitä hän tahtoo
tai aikoo tehdä, eikä hänen päätöksiinsä voida mitään perustaa.
Niinpä siis ruhtinaan tulee kyllä kysyä neuvoja, mutta vain silloin kun
hän itse tahtoo eikä silloin kun muut tahtovat; pikemminkin hänen tulee
pidättää muita tyrkyttämästä hänelle neuvojaan jostakin asiasta, jollei
niitä heiltä pyydetä. Kuitenkin hänen tulee ahkerasti niitä kysellä ja
sitten kärsivällisesti kuunnella kysytyistä asioista lausuttua
totuutta, vieläpä, huomatessaan jonkun ikäänkuin arkaillen pidättyvän
mielipidettään ilmaisemasta, osottaa tyytymättömyyttään. Ja koska
jotkut arvelevat, että sellainen ruhtinas, joka on päässyt viisaan
maineeseen, saa siitä kiittää ei omaa ymmärrystään, vaan ympäristönsä
antamia hyviä neuvoja, niin he epäilemättä erehtyvät, sillä onhan
pettämätön ja yleispätevä sääntö se, että ruhtinas, joka ei itsestään
ole viisas, ei myöskään hyödy hyvistä neuvoista, paitsi silloin kun hän
on sattunut jättäytymään yhden ainoan todella ymmärtäväisen miehen
kokonaan johdettavaksi. Siinä tapauksessa hän helposti voi saada hyvää
ohjausta, mutta se ei kestä kauan, sillä samainen neuvonantaja riistää
häneltä piankin vallan. Se ruhtinas taas, joka on heikkoälyinen ja
neuvottelee useamman kuin yhden kanssa, ei koskaan saa yhtäpitäviä
neuvoja eikä kykene niitä itse sovittamaan yhteen. Neuvonantajista
jokainen näet ajattelee vain omia etujaan, eikä ruhtinas pysty niitä
huomaamaan eikä torjumaan. Mutta muunlaisia neuvonantajia ei ole sillä
ihmiset ovat sinulle aina pahoja, jollei pakko ole tehnyt heitä
hyviksi. Niinpä siis väitänkin, että hyvien neuvojen, mistä hyvänsä
tulevatkin, on johduttava ruhtinaan viisaudesta eikä ruhtinaan
viisauden hyvistä neuvoista.


24. luku.
Miksi Italian ruhtinaat ovat menettäneet valtionsa.

Oikein noudatettuina edellä mainitut ohjeet tekevät uuden ruhtinaan
vanhan veroiseksi ja saattavat hänet valtiossaan äkkiä varmemmalle ja
lujemmalle pohjalle, kuin jos hän olisi siinä jo vanhastaan hallinnut.
Uuden ruhtinaan toimia pidetään näet enemmän silmällä kuin
perinnöllisen, ja jos ne huomataan kelvollisiksi, niin hän paljoa
paremmin voittaa puolelleen ihmiset ja heidän kiintymyksensä kuin vanha
suku, sillä ihmisille ovat nykyolot paljoa mielenkiintoisempia kuin
menneet asiat, ja jos he hyvin viihtyvät nykyoloissa, he nauttivat
siitä eivätkä havittele enempää, vieläpä ryhtyvät kaikin tavoin
ruhtinasta puolustamaan, jollei hän muutoin tuota heille pettymystä. Ja
siten hän saavuttaa kaksinkertaisen kunnian siitä että on perustanut
uuden ruhtinaskunnan ja kaunistanut ja lujittanut sen hyvillä laeilla,
hyvillä sotavoimilla, hyvillä ystävillä ja hyvillä esimerkeillä. Samoin
taas se saa osakseen kaksinkertaisen häpeän, joka synnynnäisenä
ruhtinaana ymmärtämättömyydessään on kadottanut valtionsa.
Jos nyt katsotaan niitä ruhtinaita, jotka Italiassa meidän aikoinamme
ovat menettäneet valtionsa, kuten Napolin kuningasta,[63] Milanon
herttuaa[64] ja muita, niin tapaamme heissä ensiksi tuon yhteisen,
sotalaitosta koskevan puutteen, jonka syistä edellä on laveasti tehty
selkoa. Lisäksi huomataan, että moni heistä joko on saanut kansan
vihollisekseen tai, jos kansa on ollut hänelle ystävällinen, ei ole
osannut saavuttaa ylhäisten kannatusta. Ilman sellaisia vikoja ei
menetetä valtioita, joilla on kylliksi voimia asettaa sotajoukko
jalkeille.
Philippos Makedonialaisella, ei Aleksanteri Suuren isällä vaan sillä,
jonka Titus Qvintius voitti,[65] ei ollut isoa valtiota verrattuna
Rooman ja Kreikan kokoon, jotka häntä ahdistivat; kuitenkin hän,
ollen sotataitoinen mies ja osaten tyydyttää kansaa ja suoriutua
ylimyksistäkin, monta vuotta jaksoi sotia näitä vastaan, ja joskin hän
lopuksi menetti muutamien kaupunkien herruuden, hän kumminkin säilytti
kuningaskuntansa.
Niinpä siis nuo meikäläiset ruhtinaat, jotka useita vuosia olivat
hallinneet valtioitansa, älkööt niiden menettämisestä syyttäkö kohtaloa
vaan omaa kykenemättömyyttään. Sillä rauhan aikana he eivät koskaan
ajatelleet, että ajat voisivat muuttua (mikä onkin ihmisten yhteinen
virhe: tyynen sään aikana ei välitetä myrskystä), ja kun sitten kovat
ajat koittivat, he ajattelivat vain pakoa eikä puolustautumista, ja
toivoivat, että heidän kansansa, kyllästyneinä voittajain röyhkeyteen,
kutsuisivat heidät takaisin. Tämä menettely käy laatuun muun
puutteessa, mutta on sangen kehnoa laiminlyödä sen takia muut keinot,
sillä ei kukaan tahtone koskaan kukistua, luullen muka sitten
löytävänsä jonkun, joka hänet jälleen kohottaa. Ei liioin tapahdu niin,
ja joskin tapahtuu, ei siitä sinulle apua koidu, sillä mainittu
puolustus on huono eikä riipu sinusta. Vain se puolustus on hyvä, varma
ja kestävä, joka riippuu sinusta itsestäsi ja sinun miehuudestasi.


25. luku.
Missä määrin kohtalo voi vaikuttaa ihmisten asioihin ja miten sitä
voidaan torjua.

Ei ole minulle tuntematonta, kuinka monilla on ollut ja vieläkin on se
mielipide, että maailman asiat ovat siinä määrin kohtalon ja Jumalan
vallassa, että ihmiset kaikessa viisaudessaan eivät voi niitä ohjata
eivätkä niiden menoon mitään vaikuttaa. Niinpä siis ei muka
maksaisikaan vaivaa liioin hikoilla minkään asian vuoksi, vaan olisi
parasta jättää kaikki kohtalon varaan. Tämä mielipide on saanut
nykyaikoina paljon kannatusta niistä suurista olojen mullistuksista,
joita on nähty ja nähdään tapahtuvan joka päivä vastoin kaikkia
inhimillisiä laskelmia. Tätä ajatellessani olen silloin tällöin
jossakin määrin kallistunut samaan mielipiteeseen. Siitä huolimatta, ja
ettei usko vapaaseen tahtoomme olisi turha, katson voivan olla totta,
että kohtalo puoleksi on meidän tekojemme määrääjänä, mutta että se
jättää meidän itsemme määrättäväksi niistä toisen puolen tai kenties
hiukan vähemmän.
Minä vertaan kohtaloa tuhoisaan virtaan, joka paisuessaan tulvii
tasangoille, hävittää puut ja rakennukset, repii irti maata toisesta
paikasta siirtäen sen toiseen; kaikki pakenevat sen tieltä, kaikki
väistyvät sen raivoa, voimatta sitä vastustaa. Mutta vaikkapa sen
luonne onkin sellainen, ei siitä seuraa, ettei ihmisten hyvän sään
aikana tarvitsisi ryhtyä varokeinoihin, rakentamalla suojaksi patoja ja
sulkuja, niin että virta seuraavan tulvan aikana joko juoksee jonkun
kanavan kautta tai on vähemmän raju ja tuhoisa raivossaan. Samoin on
kohtalon laita: sekin näyttää mahtiaan siinä, missä sitä ei ole
miehuullisesti valmistuttu vastustamaan, ja kääntää raivonsa sinne,
missä hänen tietääkseen mitkään sulut tai padot eivät ole sitä
pidättämässä.
Jos tarkastelette Italiaa, joka on näiden mullistusten pesäpaikka ja on
pannut ne liikkeelle, niin huomaatte sen moiseksi tasangoksi ilman
mitään sulkuja ja patoja. Jos sitä olisi puolustettu riittävällä,
tarmolla, kuten Saksaa, Espanjaa ja Ranskaa, niin ei tulva olisi tehnyt
niitä suuria mullistuksia, jotka se on vaikuttanut, tai olisi se
kokonaan jäänyt tulematta. Tämä riittäköön puolestani, mitä tulee
kohtalon torjumiseen yleensä.
Mutta rajoittuakseni yksityiskohtiin huomautan siitä, kuinka
sama ruhtinas voidaan nähdä tänään onnellisena ja huomenna
perikadossa, ilman että hän olisi mitenkään muuttanut luonnettaan tai
ominaisuuksiaan. Sen luulen johtuvan etusijassa syistä, joita jo edellä
on laveasti käsitelty, nimittäin että se ruhtinas, joka yksinomaan
luottaa onneensa, joutuu sen kääntyessä häviöön. Lisäksi luulen, että
se on onnellinen, joka osaa toimia ajan vaatimusten mukaisesti, ja että
samoin se on onneton, joka ei osaa mukautua aikansa olosuhteihin.
Nähdäänhän ihmisten pyrkimyksissään, joita he tahtovat ajaa perille,
kuten esim. kunnian ja rikkauden tavoittelussa, menettelevän
eri tavoin: toinen toimii varovasti, toinen rajusti, toinen
väkivaltaisesti, toinen ovelasti; toinen kärsivällisesti, toinen aivan
päinvastoin; ja jokainen voi näillä eri tavoilla päästä päämääräänsä.
Nähdäänpä lisäksi kahdesta varovaisesta miehestä toisen pääsevän
tarkoituksensa perille, toisen ei. Samoin voi kaksi miestä onnistua
yhtäläisesti aivan eri keinoin, toinen ollen varovainen, toinen raju;
tämä ei johdu mistään muusta kuin olosuhteiden laadusta, jotka joko
ovat tai eivät ole heidän menettelytapansa mukaiset. Tästä seuraa, mitä
olen sanonut, nimittäin että kaksi eri tavoin menettelevää saavuttavat
saman tuloksen, ja kahdesta samalla tavalla menettelevästä toinen
saavuttaa tarkoituksensa, toinen ei. Tästä riippuvat myös onnen
vaihtelut, sillä jos jollekulle, joka menettelee varovasti ja
kärsivällisesti, aika ja olosuhteet ovat siinä määrin myötäisiä, että
hänen hallituksensa on hyvä, on hänen onnensa taattu; mutta jos aika ja
olosuhteet muuttuvat, joutuu hän perikatoon, koska hän ei muuta
menettelytapaansa. Niin älykästä miestä ei sentään ole, joka osaisi
mukautua olosuhteihin, koska hän joko ei voi luopua siitä, mihin
luontonsa häntä vetää, tai ei voi tulla vakuutetuksi siitä, että olisi
edullista jättää se tie, jota vaeltaen hän on aina menestynyt. Niinpä
varovainen mies ei tohdikaan ryhtyä rohkeasti asiaan oikealla hetkellä,
vaan joutuu perikatoon; mutta jos hän olisi muuttanut luonnonlaatuaan
aikojen ja olosuhteiden mukaan, hänen onnensa ei olisi muuttunut. Paavi
Julius II menetteli kaikissa toimissaan rohkeasti, ja aika ja
olosuhteet olivat siinä määrin hänen menettelytapansa mukaiset, että
hän aina onnistui. Ajatelkaahan hänen ensimäistä yritystään Bolognaa
vastaan, kun messer Giovanni Bentivoglio vielä eli. Venezialaiset eivät
olleet siihen tyytyväisiä; samoin Espanjan kuningas neuvotteli Ranskan
kanssa samaisesta yrityksestä; siitä huolimatta hän rohkeasti ja
häikäilemättä ryhtyi mieskohtaisesti retken johtoon ja sai tällä
tempulla Espanjan ja venezialaiset pysymään epäröivinä paikallaan;
jälkimäiset näet pelkäsivät ja edellinen halusi saada vallatuksi koko
Napolin kuningaskunnan. Toiselta puolen hän veti mukaansa Ranskan
kuninkaan, sillä tämä, nähtyään hänen lähtevän liikkeelle ja haluten
päästä hänen ystäväkseen nöyryyttääkseen venezialaisia, arveli
mahdottomaksi kieltää häneltä apuväkeä, loukkaamatta häntä julkisesti.
You have read 1 text from Finnish literature.
Next - Ruhtinas - 8
  • Parts
  • Ruhtinas - 1
    Total number of words is 3231
    Total number of unique words is 1876
    18.4 of words are in the 2000 most common words
    27.1 of words are in the 5000 most common words
    32.4 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Ruhtinas - 2
    Total number of words is 3564
    Total number of unique words is 1711
    22.1 of words are in the 2000 most common words
    32.1 of words are in the 5000 most common words
    37.1 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Ruhtinas - 3
    Total number of words is 3513
    Total number of unique words is 1831
    20.9 of words are in the 2000 most common words
    31.1 of words are in the 5000 most common words
    36.5 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Ruhtinas - 4
    Total number of words is 3543
    Total number of unique words is 1765
    21.1 of words are in the 2000 most common words
    32.5 of words are in the 5000 most common words
    38.3 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Ruhtinas - 5
    Total number of words is 3525
    Total number of unique words is 1776
    20.7 of words are in the 2000 most common words
    30.6 of words are in the 5000 most common words
    36.2 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Ruhtinas - 6
    Total number of words is 3566
    Total number of unique words is 1707
    21.0 of words are in the 2000 most common words
    31.0 of words are in the 5000 most common words
    36.6 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Ruhtinas - 7
    Total number of words is 3596
    Total number of unique words is 1715
    22.4 of words are in the 2000 most common words
    33.5 of words are in the 5000 most common words
    39.0 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Ruhtinas - 8
    Total number of words is 2279
    Total number of unique words is 1351
    19.9 of words are in the 2000 most common words
    28.9 of words are in the 5000 most common words
    34.7 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.