Prinssi ja kerjäläispoika - 10

Total number of words is 3706
Total number of unique words is 1954
22.5 of words are in the 2000 most common words
31.7 of words are in the 5000 most common words
36.9 of words are in the 8000 most common words
Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
tiehensä ja piiloutua; mutta tästä tuumasta luopui hän heti, kun
luopuikin, sillä olipa tämä ääni rukoilevaisen ihmisen ääni. Hän hiipi
tuon ainoan ikkunan-aukon luo, kohosi varpailleen ja kurkisti sisään.
Suojus oli pieni, lattiana paljas maa, joka oli kovaksi poljettu
alituisesta käynnistä. Eräässä luukussa oli pehkuinen makuusija ja pari
paikattua peittoa; sen lähellä sanko, kauha, malja ja kaksi, kolme
pataa ja pannua. Siellä oli lyhyt penkki ja kolmijalkainen tuoli.
Takassa oli vielä sammuneen tulen hiilokset. Pyhimysarkun edessä,
jota yksi kynttilä valaisi, oli vanha mies polvillaan, ja eräällä
puukirstulla sen vieressä oli avattu kirja ja ihmisen pääkallo. Mies
oli suuri ja luinen, hänen partansa ja hiuksensa hyvin pitkät ja
valkeat kuin lumi. Hän oli puettu lammasnahkoihin kiireestä kantapäihin.
"Pyhä erakko!" sanoi kuningas itsekseen; "olipa se onnen potkaus."
Erakko nousi polviltaan. Kuningas kolkutti oveen. Syvä ääni vastasi --
"Sisään! -- mutta jätä synti ulkopuolelle, sillä maa, jolla seisoa
saat, on pyhä!"
Kuningas astui sisään ja seisahtui. Erakko heitti hohtavat, levottomat
silmänsä häneen ja sanoi --
"Ken olet sinä?"
"Minä olen kuningas", kuului vastaus, niin rauhallisesti yksinkertainen.
"Terve tulemaa!" huusi iloisesti erakko. Sitten hommasi hän kuumeen
kiireellä huoneessa ja alinomaa sanoen: "terve tulemaa, terve tulemaa"
asetti penkin takan eteen; viskasi sitten muutamia risuja liedelle ja
rupesi viimein mittailemaan lattiaa pitkillä, levottomilla askeleilla.
"Terve tulemaa! Monet ovat käyneet pyhäkössä täällä, mutta he ei ole
olleet arvollisia, ja sentähden ovat, kun ovatkin he saaneet palata
takaisin. Mutta kuningas, joka heittää kruununsa menemään ja halveksii
toimensa turhaa loistoa ja pukee ruumiinsa repaleisiin, uhratakseen
elämänsä pyhyydelle ja lihan kuolettamiselle -- hän on arvollinen, hän
on terve tullut! -- täällä on hän asuva kaiket päivänsä kunnes kuolema
tulee." Kuningas kiirehti katkaisemaan hänen puheensa ja selittämään
hänelle, miten asiat oli, mutta erakko ei ottanut niitä korviin,
tuskinpa kuulikaan häntä, vaan jatkoi jaaritustaan korotetulla äänellä
ja lisätyllä innolla. "Ja täällä olet sä, kun oletkin, rauhassa. Ei
kenkään oo löytävä pakopaikkaasi, ei kenkään tule sinua häiritsemään
anomuksilla, että muka muuttaisit takaisin siihen tyhjään ja tyhmään
elämään, jonka Jumala on saanut sinut hylkäämään. Täällä sä rukoilet,
täällä sä luet Raamattua, täällä sä mietit tämän maailman turhuutta ja
tyhmyyttä ja tulevan elämän autuutta. Sinä saat elää leivänkuorista ja
kasveista ja joka päivä kurittaa ruumistasi ruoskalla, jotta sielusi
puhdistuisi. Sinä saat pukea ihollesi jouhipaidan, saat juodaksesi
vettä vain ja olla rauhassa, niin, aivan täydelleen rauhassa. Jos joku
tulee sinua hakemaan, niin hän on palaava pilkattuna takaisin; hän ei
oo sinua löytävä, hän ei oo sinua vaivaava."
Vanhus käveli vielä edestakaisin lattialla, herkesi puhumasta
ääneensä ja mumisi vain itsekseen. Kuningas käytti tätä tilaisuutta
selittääkseen asiansa, ja hän tekikin sen oikein kaunopuheliaisuudella,
jota toi hänen kielelleen levottomuus ja pelko. Mutta erakko jatkoi
mumisemistaan eikä ottanut hänen sanojansa kuuleviin korviin. Ja yhä
vain mutisten lähestyi vanhus kuningasta ja sanoi painavasti --
"Uskonpa sulle salaisuuden!"
Hän kumartui vähän sanoakseen tarkoituksensa, mutta pidätti jälleen
ja asettui kuuntelevaan asentoon. Hetkisen perästä meni hän, astuen
varpaillaan, ikkunan-aukolle ja kurkisti ulos hämärään, tuli sitten,
varpaillaan astuen yhä, taas sieltä takaisin ja kuiskasi, suu vasten
kuninkaan korvaa --
"Minä olen pääenkeli!"
Kuningas säikähti kovasti ja sanoi itsekseen: "Jumala suokoon, että
taas olisin ryövärien parissa! Sillä katso, nyt olen minä vankina
hullulla." Hänen pelkonsa yltyi ja kiivastui hänen kasvoissaan.
Matalalla ja kiihtyvällä äänellä erakko jatkoi --
"Näen sun tuntevas mitä ilmaa täällä on. Sun kasvoissas on kammo! Ei
kenkään voi olla täss' ilmassa tuntematta sitä, sillä ompa se ilma
juur taivahan säätä. Sinne menen mä ja palaan tänne silmänräpäyksessä.
Enkelit taivaasta, jotka lähetettiin alas antamaan mulle tään
kunnioitettavan aseman, -- tekivät minut, kun tekivätkin, juur tällä
paikalla pääenkeliksi viisi vuotta sitten. Heidän läsnäolonsa täyttivät
tään paikan sanomattomalla kirkkaudella. Ja he notkistivat polvensa
minulle, kuuletko kuningas? -- minulle, sillä minä olin suurempi heitä.
Minä olen vaeltanut taivahan tuvissa ja keskustellut patriarkkain
kanssa. Koske mun käteeni -- älä pelkää -- koske siihen vain. Kas niin
-- nyt sä oot koskenut kättä, joka on likistänyt Aabrahamin, Iisakin ja
Jaakobin. Sillä minä oon vaeltanut taivaan valtakunnan saleissa, minä
oon nähnyt Jumaluuden kasvoista kasvoihin!" Hän pysähtyi puheessaan,
antaaksensa sanoilleen enemmän painoa. Sitten hänen kasvonsa yhtäkkiä
muuttui, hän hypähti ylös taasen ja sanoi raivokkaalla vihalla: "Niin,
minä oon pääenkeli, _ainoastaan pääenkeli!_ -- minä jok' oikeastaan
olisin paavi! s'on toden totta. Minulle kerrottiin se taivaasta
kaksikymmentä vuotta sitten. Oi, minä olin tulla paaviksi! Ja mä
_olisin_ tullut paaviksi, sillä taivas oli niin sanonut -- mutta
kuningas lakkautti mun uskokuntani, ja minä, tuntematon munkki, ilman
ystävittä, olin viskattuna mieron tielle, ja multa oli riistetty
mahtava kutsumukseni!" Nyt alkoi hän taas mumista ja nyrkitä otsaansa
mitättömässä raivossa, väliin laskien suustaan mitä myrkyllisimpiä
kirouksia, väliin huutaen: "Minkätähden olen minä ainoastaan pääenkeli
-- minä, jok' olisin ollut paavi."
Niin, jatkoi hän noin kokonaisen tunnin ajan, kun pieni kuningas
sillaikaa istui kärsimässä. Sitten yhtäkkiä vanhuksen raivo lohkeni,
ja hän kävi kerrassaan lempeän lempeäksi. Hänen äänensä pehmeni, hän
tuli ulos sumustaan ja rupesi juttelemaan niin luonnollisella tavalla
ja niin ihmisystävällisesti, että täydelleen voitti kuninkaan sydämen.
Vanha pyhimys muutteli pojan lähemmäs ahjoa ja teki hänelle mukavan
sijan; paranteli tottuneella, ketterällä kädellä hänen mustelmiaan
ja haavojaan ja kävi sitten valmistamaan, keittelemään illallista --
koko ajan rattoisasti pakisten pojan kanssa ja taputellen vuoroin
hänen poskiansa ja päälakiaan niin ystävällisesti, että vähässä ajassa
kaikkinainen pelko ja yrmeys, jonka pääenkeli oli herättänyt, muuttui
kunnioitukseksi ja lämmöksi miestä kohtaan.
Tätä onnellista asiain tilaa kesti niin kauvan kuin illallista syötiin.
Sitten, rukouksen jälkeen pyhäkön edessä, vei erakko pojan makaamaan
erääseen läheiseen suojukseen ja pani patjoja hälle niin herttaisesti
ja rakastavaisesti kuin konsanaan äiti lapselleen; ja sitten jätti
hän poikasen ja istui taasen takan eteen, jossa alkoi kohennella
valkeaa hajamielisellä tavalla, joka oli tarkoitusta vailla. Hetkisen
päästä herkesi erakko siitä, taputteli sormilla otsaansa monet kerrat,
ikäänkuin kokisi saattaa muistiin jotakin, joka oli lentänyt pois.
Silminnähtävästi se ei luonnistunut. Silloin hän yhtäkkiä nousi kuin
nuoli, sänttäsi vieraansa suojukseen ja sanoi --
"Olethan sinä kuningas?"
"Olen", kuului uninen vastaus.
"Mikä kuningas?"
"Englannin kuningas."
"Englannin kuningas? Sitten on Henrik kuollut!"
"Oi, niin on surullinen laita. Minä olen hänen poikansa."
Pimeä pilvi pimitti erakon otsaa, ja hän pui laihaa nyrkkiänsä, kosto
silmissään. Niin seisoi hän hetkisen, hengitti hätäisesti ja nielasi
kerta toisensa perään. Sitten sanoi hän syvällä äänellä --
"Tiedätkö, että s'oli hän, joka ajoi meidät kodittomana ulos maailmaan?"
Ei mitään vastausta. Vanhus kumartui ja tarkasteli pojan levollisia
kasvoja ja kuunteli hänen tyyntä hengitystään. "Hän nukkuu -- nukkuu
sikeästi". Ja kolkko katsanto katosi sukkelasti ja antoi sijaa ilkeälle
ilolle. Hymy lensi untanäkevän pojan kasvoille. Erakko mumisi: "Kas
niin, hänen sydämmensä on onnellinen", ja niinpä vanhus taasen kääntyi.
Hän hiipi edestakaisin huoneessa etsien jotakin. Välistä kuunteli hän,
välistä käänsi hän päänsä ja heitti sukkelan silmäyksen makuusijoon
päin, kaiken aikaa mumisten ja mutisten jotakin itsekseen. Viimein
löysi hän mitä näkyi etsivän -- vanhan ruostuneen lahtariveitsen ja
tahkon. Sitten hän hiipi takaisin paikalleen takan edessä, istui
pankolle ja rupesi hiljaa hiomaan veistä tahkoon yhä mumisten, mutisten
ja mölisten. Tuuli huokaili yksinäisen huoneen ympärillä, ja yön
salaperäiset äänet ähkyivät kaukana. Rohkeiden rottain ja hiirien
kiiltävät silmät kurkistivat nurkistaan ja rei'istään vanhusta, mutta
hän jatkoi askarettaan innollisesti, huolimatta heistä, välittämättä
rahtuakaan semmoisista seikoista.
Pitkäin väliaikain perästä koetteli hän peukalollaan veitsen terää ja
nyykäytti päätään tyytyväisenä. "Se teroittuu", sanoi hän; "niin, se
teroittuu".
Hän ei huomannut ajan pakoa, vaan työskenteli työskentelemistään
hautoen vain omia ajatuksiaan, jotka tuon tuostakin puhkesit
puheeseen --
"Hänen isänsä teki meille paljon pahaa, niin, hän saattoi meidät
perikatoon -- ja hän on mennyt pois ijankaikkiseen tuleen! Niin, pois
ijankaikkiseen tuleen! Hän pääsi meiltä pakoon -- mutta se oli Jumalan
tahto, niin, se oli Jumalan tahto, ja me emme saa nureksia. Mutta
hän ei ole päässyt pakoon helvettiä! ei, hän ei ole päässyt pakoon
helvettiä, ijankaikkista, säälimätöntä, hirmuista helvettiä -- eikä
_sillä_ ole loppua ensinkään!"
Hän ähkyi äristen kiihtyneessä tilassaan, kaakottaen, nauraen toisinaan
kuin kana, sitten hän taas puhkesi puhumaan. --
"Hänen isänsä se oli, joka teki tämän kaiken. Minä olen nyt ainoastaan
pääenkeli -- mutta joll'ei häntä olisi ollut, niin olisin mä ehkä
paavi!"
Kuningas liikahti vähäsen. Erakko hiipi kuin kissa makuusijalle, pani
polvilleen sen viereen ja kumartui makaavan muodon yli, veitsi kiiltäen
kädessään. Poikanen liikahti taas, hänen silmänsä aukesit hetkiseksi,
mutta niissä ei ollut mietiskelyn merkkiäkään, ne eivät nähneet mitään.
Ja seuraavassa hetkessä osoitti hänen levollinen hengityksensä, että
unensa oli sikeä kuin ennenkin.
Erakko vartosi hetken aikaa ja kuunteli pitäen yhä samaa asentoa ja
tuskin hengittäen. Sitten hän antoi käsivartensa vaipua alas ja hiipi
jälleen pois sanoen --
"Puoliyö on jo aikoja sitten mennyt -- se on parasta, ettei hän pääse
huutamaan, jos joku sattuisi kulkemaan tästä ohi tähän aikaan".
Hän hiipi ympäri suojuksessaan ottaen talteen milloin mitäkin, rievun
siellä, nahkahihnan täällä. Sitten palasi hän takaisin ja onnistui,
menetellen ankaralla varovaisuudella, sitomaan kuninkaan nilkat yhteen
herättämättä häntä. Sen perästä koetti hän sitoa ranteet; hän teki
useamman yrityksen pannakseen ne ristiin, mutta poika veti aina
nukkuessaan toisen tahi toisen käden pois, juuri kuin side oli
kiinnitettävä. Mutta viimein, kun pääenkeli jo oli joutua epätoivoon,
poika pani itse kätensä ristiin, ja heti seuraavassa hetkessä ne oli
sidottu yhteen. Sitten pantiin kääre nukkuvan pojan kaulaan ja
kiedottiin hänen päänsä ympäri ja solmittiin kiinni --ja solmut
vedettiin yhteen niin pehmeästi, niin tasaisesti ja niin taitavasti,
että poikanen nukkui kaiken aikaa liikahtamattakaan.


YHDESKOLMATTA LUKU.
Hendon pelastajana.

Vanhus hiipi nyt hiljaa pois, kumarruksissa kuin kissa, ja tuli
takaisin tuoden matalan pankon muassaan. Hän istui sille, puolet
ruumistaan himmeässä ja välkkyvässä valossa, puolet varjossa.
Tuijottavat silmät nukkuvaan poikaan, piti hän sillä lailla
kärsivällistä valvontaa siinä, huomaamatta ajan menoa, ja hioskeli
hiljalleen veistänsä ja mumisi ja murisi itsekseen, näöltään ja
asennoltaan muistuttaen ilettävää, hirvittävää hämähäkkiä, joka
tuijottaa onnetonta hyönteis-parkaa, hänen verkkoonsa kietoutunutta.
Pitkän hetken mentyä huomasi vanhus, joka tosin tuijotti eteensä,
mutt'ei nähnyt mitään, hänen mielensä ollessa uinailevilla matkoillaan,
-- huomasi vanhus yhtäkkiä, että pojan silmät oli auki, ihan
sepposelällään, katsoen kauhulla ja väristyksellä veistä. Tyydytetyn
pirun hymyily hiipi vanhan ukon kasvoilla, ja hän sanoi, muuttamatta
asentoaan tai askarettaan --
"Henrik kahdeksannen poika, oletko sä rukoillut?"
Poika väänteli voimatonna siteissään ja sai samassa suljetusta suustaan
tukahutetun tärinän, jonka vanha erakko suvaitsi tulkita myöntyväksi
vastaukseksi kysymykseensä.
"Sitten rukoile uudestaan. Rukoile rukous kuoleville".
Väristys vavahutti poikaa, ja hänen kasvonsa kalpeni. Sitten koetti
hän taas vapautua -- käänsihe ja väänsihe sinne tänne, kiskoen
mielettömästi, vimmalla ja epätoivolla kahleitaan, mutta turhaan.
Ja kaiken tämän kestäessä tuo vanha ihmissusi ilkkuen nauroi häntä,
nyykäytti päätään ja hioi rauhassa veistään, tämän tästäkin mumisten:
"Hetket on kalliit, ne on luetut ja kalliit -- rukoile kuolevaisen
rukous!"
Poika päästi epätoivon huokauksen ja lakkasi läähättäen yrityksestään.
Kyyneleet tuli hänen silmiinsä ja vyöryi toinen toisensa perästä hänen
poskilleen. Mutta tää sydäntä särkevä näky ei voinut saattaa sääliä
tuon villin pedon mieleen.
Päivä alkoi koittaa. Erakko huomasi sen ja lausui tuikealla, vaikka
vähän hermostuneella äänellä --
"En saa enää olla haltioissani! Yö on jo mennyt. Se tuntuu minusta
minuutilta -- ainoastaan minuutilta; kunpahan olis kestänyt vuoden!
Sinä kirkkoryövärin jälkeläinen, sulje kuihtuvat silmäsi, jos pelkäät
katsoa -- --".
Loput puheesta hupeni epäselvään mumisemiseen. Vanha erakko pani
polvilleen, veitsi uhkaavana kädessään, ja kumartui vaikeroivan pojan
ylitse --
Mutta hiljaa! Kuului äänien kajahdus ulkoa mökin läheltä -- veitsi
putosi erakon kädestä. Hän heitti lampaannahan pojan yli ja sänttäsi
ylös varisten kuni haavan lehti. Äänet yltyivät, kävivät yhä raaemmiksi
ja juroimmiksi; sitten kuului lyöntiä ja sivalluksia ja hätähuutoja ja
sitten sukkelaan poistuvaa jalankapsetta. Heti sen perästä seurasi jono
elämöiviä kolkutuksia mökin ovelle, ja ääni huusi --
"Halloo! Auki! Ja väleen! Kaikkein pirujen nimessä!"
Oi, se oli mitä ihaninta musiikkia, mi konsanaan oli soinut kuninkaan
korvissa! Sillä olipa ääni Miles Hendonin ääni!
Erakko, purren hammasta voimattomassa raivossa, kiirehti ulos
makuusuojasta sulkien oven jälestään. Ja kohta sen jälkeen kuuli
kuningas seuraavan puhelun "kappelista" --
"Rauhaa ja terveyttä, kunnioitettava herra!"
"Missä on poika -- _minun_ poikani?"
"Mikä poika, hyvä ystävä?"
"Mikä poikako? Älä tule valheines, pappi herra, äläkä koe mua pettää!
-- minä en ole sillä tuulella nyt. Lähellä tätä paikkaa sain mä
kynsiini konnat, jotka -- arvatakseni -- tuonaan varastit hänet
minulta, ja minä panin heidät tunnustamaan. He sanoit hänen lähteneen
heillä karkuun taas, ja he olit seuranneet hänen jälkiään tänne teidän
ovellenne asti. He näyttivät minulle hänen jälkensäkin maassa. Nyt älä
narraa minua enää, sillä katsos, pyhä herra, jollet näytä mulle hänen
piilopaikkaansa, niin -- miss' on poika?"
"Oi, hyvä herra, kenties te tarkoitatte tuota kuninkaallista, rääsyistä
maankiertäjää, joka oli täällä yötä. Jos semmoinen kuin te todellakin
pidätte lukua semmoisesta kuin hän, niin tietäkää, että minä olen
lähettänyt hänet pois asialle. Hän tulee tuossa paikassa takaisin." --
"Milloin? Milloin? Sano pian, äläkä menetä aikaa -- enkö minä voi häntä
saavuttaa? Milloin on hän palaava?"
"Ei teidän tarvitse kiihoittua. Hän on tuossa hetkessä palaava".
"No, olkoon menneeksi. Tahdonpa odottaa. Mutta seis! _Tekö_ lähetitte
hänet asialle? -- Tekö! Se on totta tosiaan valhe -- hän ei olis
mennyt. Hän olis repinyt teitä vanhasta parrastanne, jos olisitte
rohjenneet antaa hälle niin hävyttömän tehtävän. Te olette valhetellut,
ystäväiseni, niin, valhetellut olette te. Ei teille eikä kellekään
muulle ihmiselle olis hän juossut asioita".
"Ei muulle _ihmiselle_ -- tuskinpa vain. Mutta minä en ole ihminen".
"_Mitä?_ Mitä Jumalan nimeen olet sinä sitten?"
"Se on salaisuus -- muista, ettet sitä ilmoita kellekään. Minä olen
pääenkeli!"
Tuli siinä huudahus Hendonilta -- eikä aivan jumalista laatua. --
Sitten lausui hän --
"Tässä on todellakin täysi syy hänen taipuvaisuuteensa! Muuten tiesin
varsin hyvin, ettei hän liikuttaisi kättä eikä jalkaa, tehdäkseen
alhaista palvelusta kellekään kuolevaiselle. Mutta täytyyhän, Jumala
nähköön, kuninkaankin totella, kun pääenkeli antaa komentosanan!
Annappas kun hiljaa! Mitä elämää se oli?"
Koko ajan pikku kuningas makasi kammiossaan, väliin pelosta vavisten,
väliin toivosta täristen. Ja kaiken aikaa hän myös pani kaiken
voimansa meluamaan niin paljon kuin suinkin, yhä siinä toivossa,
että hänen mekastuksensa saapuisi Hendonin korviin; mutta joka kerta
hän katkeruudella huomasi, että koetus ei onnistunut tai ei ainakaan
vaikuttanut Hendoniin mitään. Viimeinen huomautus hänen uskolliselta
palvelijaltaan tuli sentähden myöskin kuin herättävä henkäys vapailta
vainioilta kuolevaiselle! Ja hän ponnisti voimiaan vieläkin kerran,
ponnisti kiusallakin, kun erakko samassa lausui --
"Elämää? Min'en kuullut muuta kuin tuulen vinkua".
"Kenties oli se sitä. Niin, varmaankin se sitä oli. Min' olen huomannut
sen kaikesta koko -- tuoss' on se taas. Ei, se ei oo tuulta! Mikä
kummallinen, mikä outo ääni! Tulkaa katsomaan, mistä se tulee!"
Nyt oli kuninkaan ilo melkein tukehuttava. Hänen väsähtyneet keuhkonsa
ponnistit viimeisetkin voimansa tässä toivon hetkessä, mutta suljetut
leukapielet ja peittävä lampaannahka laimistutit tuloksen. Jo masentui
poika raukan sydän aivan auttamattomasti, hänen kuullessaan erakon
lausuvan --
"Ah, se tuli ulkoa -- pensastosta, luulen mä, tuossa takana. Tulkaa,
minä näytän tietä".
Kuningas kuuli heidän menevän puhellen keskenään; kuuli heidän
askeleensa kuolevan -- ja sitten taas oli hän yksinään uhkaavassa,
kauheassa, kammoittavassa kalman hiljaisuudessa.
Tuntui kuin ihmisikä menisi, kunnes hän jälleen kuuli askeleita ja
ääniä -- ja tällä kertaa kuuli hän jotain muutakin, joka selvästi oli
kavioiden kapsetta. Sitten kuuli hän Hendonin lausuvan --
"Minä en o'ota enään. Minä en _voi_ o'ottaa enään. Hän on mennyt
eksyksiin tähän tiheään metsään. Mihin suuntaan hän meni? Pian --
näyttäkää se mulle".
"Hän -- mutt' älkääppäs! Minä tulen muassa."
"Hyvä -- hyvä! Te ootte kyllä parempi kuin näytätte. Jumal'avita
Luulenkin, ettei oo olemassa mitään muuta pääenkeliä niin hyvällä
sydämmellä kuin teidän. Tahdotteko ratsastaa? Tahdotteko astua tämän
pienen aasin selkään, joka on poikaani varten, taikka tahdotteko
kenties paiskata pyhät säärenne tämän kurjan muulin lapaluille, jonka
olen varannut itseäni varten? Petkuttivat, kun petkuttivatkin, päälle
päätteeksi minut hinnassa, senkin nylkyrit!"
"En tahdo ratsastaa -- pitäkää muulinne ja taluttakaa aasianne. Minä
olen tukevampi omilla jaloillani ja tahdon käyttää niitä".
"Hyvä on. Pitäkää vain sitten vähän aikaa tätä pientä petoa, kun minä
panen henkeni vaaraan ja koen nousta tämän ison itikan selkään".
Sitten seurasi sekaisin potkuja, huimauksia, kopsetta ja kapsetta,
johon liittyi jono tulvana tulevia kirouksia -- ja lopuksi muulille
aika aamusaarna, joka nähtävästi masensi eläimen rohkeuden, koska sen
vihollisuus sen perästä näkyi väsähtyvän.
Sanomattomalla kauhulla kuuli pieni kuningas äänten ja askelten
hiljenevän ja kuolevan pois. Hetkeksi menetti hän kaiken toivonsa
nyt, ja pimeä epätoivo valtasi hänen sydämmensä. "Ainoa ystäväni on
viekoiteltu pois, ja me emme näe toinen toistamme enään", huokaili
hän; "erakko on palaava ja -- --" Hän päätti lauseen läähätyksellä,
ja kerrassaan rupesi hän taas niin rajusti kiskomaan siteitänsä, että
tukehuttava lampaannahka puistui hänen päältään.
Ja nyt hän kuuli ovea avattavan! Narina kylmensi hänet ytimiin asti --
jo oli hän tuntevinaan veitsen kaulallansa. Kauhu sai hänet ummistamaan
silmänsä, kauhu hänet avaamaan ne jälleen -- ja hänen edessään seisoi
John Canty ja Hugo!
Hän olisi huudahtanut "Jumalan kiitos!" jos hänen leukapielensä olisi
olleet vapaat.
Pari minuuttia myöhemmin olit kuninkaan jäsenet siteistään irti, ja
hänen vangitsijansa, jotka olit temmaisseet kiinni yksi kumpasestakin
käsivarresta, veivät hänet hyvää kyytiä läpi metsän.


KAHDESKOLMATTA LUKU.
Petoksen uhri.

Vielä kerran sai nyt "kuningas Hupsu ensimmäinen" kuleksia
maankiertäjäin ja rosvojen seurassa, olla heidän hassujen pilapuheiden
ja surkeiden sukkeluuksien ampumatauluna ja joskus, kun päämies
sattui kääntämään selkänsä, Cantyn ja Hugon halvan vihankaunan
esineenä. Ei kenkään muu kuin Canty ja Hugo vihannut häntä. Muutamat
toisista pitivät hänestä, ja kaikki ihmettelit hänen rohkeuttaan
ja henkevyyttään. Kahden tai kolmen päivän kuluessa Hugo, jonka
hoivassa kuningas oli, teki kaikki voitavansa salassa saadakseen
pojan hämilleen, ja illalla, juominkien ollessa paraillaan, huvitti
hän kumppaniansa tekemällä pojalle jos jotakin kiusaa -- aina
ikäänkuin sattumalta. Kahdesti hän astui kuninkaan varpaille --
sattumalta tietysti ja kuningas, niinkuin kuninkaan tulee, ei ollut
siitä tietävinään eikä osoittanut mitään suuttumuksen merkkiä;
mutta kolmas kerta kuin Hugo teki samaa iski kuningas hänet maahan
kalikalla, koko seurueen riemuksi ja nauruksi. Hugo, raivostuneena
ja häpeissään hyvin, sänttäsi ylös, sieppasi toisen kalikan ja kävi
pienen vastustajansa kimppuun. Heti muodostui kehä kamppailijain
ympäri, vetoa pantiin ja tappelijoita ussutettiin. Mutta Hugopa ei
ensinkään kestänyt tässä tappelussa. Tämän yrittelijän hurjat ja
kömpelöt hyökkäykset kävivät vallan nurin narin nyt, kun hän mitteli
kykyään moisen käsivarren kanssa, joka oli harjaantunut Euroopan
etevimpäin mestarien johdolla keppitaistelussa, kalikkakamppauksessa
ja aseleikkien kaikissa konsteissa ja kepposissa. Pieni kuningas
seisoi valppaana ja miellyttävänä vastassa ja väisti tiheää iskutulvaa
helposti ja varmasti. Tämä seikka taasen täytti kirjavan katsojajoukon
myrskyisellä suosiolla. Ja joka kerta, kun kuninkaan harjoittunut
silmä keksi avonaisen aukon iskuissa, seurasi salaman nopeudella
lyönti Hugon päähän. Seurasi silloin remahtavaa riemua ja naurua, joka
oli todellakin jotain ihmeteltävää kuulla. Neljäsosa tunnin perästä
Hugo vetäytyi takaisin, ruti rusentuneena, runneltuneena ja sitä
paitse säälimättömän naurun ja pilkan ampumatauluna. Mutta tappelun
eheä sankari nostettiin päin vastoin iloisen rahvaan hartioille ja
kannettiin riemusaatossa päämiehen viereen kunniapaikalle, jossa hän
kaikenmoisilla juhlamenoilla kruunattiin kaikkien taistelukahakkojen
kuninkaaksi. Hänen entinen, vähäarvoisempi tittelinsä peruutettiin
juhlallisesti, ja päätettiin että se, ken vastedes mainitsisi sitä,
tulisi ajetuksi maanpakoon tästä joukosta.
Kaikki yritykset saattamaan kuningasta hyödylliseksi joukolle olit
menneet hukkaan. Hän oli järkähtämättömästi kieltäytynyt tekemästä
mitään; sitä pait oli hän aina valmis karkaamaan. Ensimmäisenä
päivänä paluunsa jälkeen oli hän lähetetty erääseen kyökkiin, jota
ei vartioitta; sieltä palasi hän tyhjin käsin, olipa vielä kokenut
herättää talonväkeäkin. Hän lähetettiin kattilanpaikkurin mukana
auttamaan tätä töissä; mutta poika ei tahtonut tehdä työtä, vaan oli
suorastaan uhannut kattilanpaikkuria hänen omalla juotosraudallaan. Ja
lopulta oli Hugolla ja kattilanpaikkurilla täysi työ estääksensä häntä
menemästä tiehensä. Hän lennätti kuninkuutensa tulen ja leimauksen
jokaisen pään päälle, joka tahtoi supistaa hänen vapauttaan taikka
pakoittaa häntä johonkin palvelukseen. Hän lähetettiin, Hugon johdolla,
erään siivottoman naisen ja erään sairaloisen kapalolapsen kanssa ulos
kerjäämään; mutta tulos ei ollutkaan rohkaiseva -- hän kieltäytyi
pitämästä puheita kerjäläisten puolesta taikka millään tavoin olemasta
osallinen heidän asioissaan.
Tällä tavoin kului useampia päiviä. Ja tämä kuleksivan elämän kurjuus
kaikkine ikävineen, likoineen, alhaisuuksineen ja roskineen vaikutti
vähitellen, mutta varmaan pienessä vangissa semmoisen muutoksen, että
hän lopulla rupesi tuntemaan pelastustansa erakon veitsestä ainoastaan
lyhyeksi loma-ajaksi kuolemasta.
Mutta yöllä, unissaan, hän unohti nämä synkät seikat, ja hän istui
valta-istuimellaan ja hallitsi. Tämä asianhaara tietysti taas lisäsi
hänen kärsimystään herätessä -- niin että kiusat kunakin aamuna, joka
meni hänen paluustaan orjuuteen ja taisteluun Hugon kanssa, kävivät yhä
katkerammiksi ja tukalammiksi kärsiä.
Seuraavana aamuna taistelun jälkeen Hugo nousi ylös sydän täynnään
kostontuumia kuningasta vastaan. Hänellä oli erittäinkin kaksi
suunnitelmaa. Toinen oli saattaa tuolle pojalle, hänen ylpeälle
mielelleen ja "luulo"-kuninkuudelleen oikein musertavan nöyryytyksen.
Ja jollei tämä onnistunut, oli toinen suunnitelma se, että kuninkaan
niskoille vedettäisiin rikos sitä tai tätä lajia ja että hän sitten
kiedottaisiin lain säälimättömiin kynsiin.
Seuraten ensimmäistä suunnitelmaansa päätti hän nyt panna "laastarin"
kuninkaan säärelle, aivan oikein ajatellen, että tämä kiusaisi ja
nöyryyttäisi häntä viimeisiin asti. Niin pian kuin laastari rupeisi
vaikuttamaan menisi Hugo pyytämään Cantyn apua ja pakoittaisi
kuningasta panemaan säärensä katsottavaksi maantielle ja kerjäämään
almuja.
"Laastari" oli ammatillinen nimitys keinotekoiselle haavalle. Sen
valmistamiseksi teki laittaja taikinan eli haudepuuron sammumattomasta
liimasta, saippuasta ja vanhan raudan ruosteesta ja mättäsi sen
nahkapalasen päälle, joka sitten sidottiin lujasti sääreen. Tämä kääre
kalvoi pian rikki nahan säärestä ja teki lihan sen alla raa'aksi ja
inhoittavaksi nähdä; sitten voideltiin haava verellä ja sai sen kautta
vieläkin mustemman ja viheliäisemmän värin. Sitten pantiin sen ympäri
side ryysyisiä riepuja niin huolimattomasti, että inhoittava haava
irvisti läpi ja herätti ohikulkijani säälin.[12]
Hugo sai avukseen kattilanpaikkurin, jota kuningas oli peloittanut
juotosraudalla. He ottivat pojan mukaansa kattilanpaikkaus-retkelle
muka, ja tultuaan leiripaikan näkyvistä löivät he hänet kumoon, ja
kattilanpaikkuri piti hänestä kiinni sillaikaa kun Hugo sitoi laastarin
lujasti ja pitävästi pojan sääreen.
Kuningas raivostui ja julmistui luvaten hirttää heidät molemmat, kun
hän jälleen pitäisi valtikkaa kädessään. Mutta he pitivät lujasti häntä
kiinni ja ilakoitsit hänen voimatonta vastustustaan ja nauraa irvistit
hänen uhkauksilleen. Tätä kesti kunnes taikina rupesi vaikuttamaan,
eikä aikaakaan, ennenkun työ olisi ollut täysi, jollei olisi sattunut
häiriö. Mutta se sattui; sillä juur siihen hetkeen astui näyttämölle
sama orja, joka oli pitänyt niin myrkyttävän puheen Englannin laista ja
tämä mies teki lopun leikistä kiskaisten pois taikinat ja kääryt.
Kuningas tahtoi lainata pelastajansa rusikkakepin ja paikalla pehmittää
roistojen selkäluut. Mutta mies kielsi; siitä voisi tulla harmia --
jääköön, arveli hän, asia iltaan. Silloin olisi koko joukkio ko'olla;
silloin ei ulkomaailman kävisi sekaantua seikkaan. Hän marssitti
seuran takaisin leiriin ja kertoi tapahtuneen jutun päämiehelle.
Tämä kuunteli, punnitsi seikkaa ja määräsi sitten, ett'ei kuninkaan
siitä lähin enään tarvitsisi ryhtyä kerjuuseen, sittenkun oli käynyt
ilmi, että hän oli sovelias johonkuhun korkeampaan ja parempaan --
jonka tähden hän, päämies, heti paikalla koroitti pojan kerjäläisten
ammatista varkaiden virkaan!
Hugo oli ihastuksissaan. Hän oli jo koettanut saada kuninkaan
varastamaan, mutt' eipä onnistunut. Nyt ei enää olisi mitään
senkaltaista huolta, sillä kuningas ei varmaankaan voisi kieltäytyä
noudattamasta käskyä, joka lähti suorastaan pääkortterista. Niin hän
siis jo samana iltapäivänä suunnitteli ryöstöretken, jota tehtäessä
kuningas pelattaisiin lain kouriin; ja se tehtäisiin moisella
kekseliäällä sodanjohtotaidolla, että kaikki näyttäisi satunnaiselta
ja ilman tarkoitusta tapahtuneelta. Sotahukkojen kuningas oli näet
populaari nyt, ja joukkue tulisi menettelemään jotenkin epäarmollisesti
epäpopulääriä jäsentä vastaan, joka olisi harjoittanut niin vakavaa
kavallusta kuin toisen jättämistä yhteiselle viholliselle, laille.
No, hyvä. Varhain seuraavana aamuna Hugo pötki saaliinensa lähimmäiseen
You have read 1 text from Finnish literature.
Next - Prinssi ja kerjäläispoika - 11
  • Parts
  • Prinssi ja kerjäläispoika - 01
    Total number of words is 3600
    Total number of unique words is 1933
    23.2 of words are in the 2000 most common words
    31.4 of words are in the 5000 most common words
    36.1 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Prinssi ja kerjäläispoika - 02
    Total number of words is 3767
    Total number of unique words is 1860
    25.1 of words are in the 2000 most common words
    35.4 of words are in the 5000 most common words
    39.4 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Prinssi ja kerjäläispoika - 03
    Total number of words is 3611
    Total number of unique words is 1952
    23.5 of words are in the 2000 most common words
    33.6 of words are in the 5000 most common words
    39.2 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Prinssi ja kerjäläispoika - 04
    Total number of words is 3655
    Total number of unique words is 2056
    22.9 of words are in the 2000 most common words
    32.3 of words are in the 5000 most common words
    36.9 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Prinssi ja kerjäläispoika - 05
    Total number of words is 3860
    Total number of unique words is 1955
    25.0 of words are in the 2000 most common words
    35.3 of words are in the 5000 most common words
    39.4 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Prinssi ja kerjäläispoika - 06
    Total number of words is 3690
    Total number of unique words is 1898
    23.4 of words are in the 2000 most common words
    32.9 of words are in the 5000 most common words
    37.8 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Prinssi ja kerjäläispoika - 07
    Total number of words is 3642
    Total number of unique words is 1909
    24.9 of words are in the 2000 most common words
    34.8 of words are in the 5000 most common words
    39.2 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Prinssi ja kerjäläispoika - 08
    Total number of words is 3736
    Total number of unique words is 2076
    22.9 of words are in the 2000 most common words
    32.3 of words are in the 5000 most common words
    36.7 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Prinssi ja kerjäläispoika - 09
    Total number of words is 3826
    Total number of unique words is 1922
    23.1 of words are in the 2000 most common words
    32.2 of words are in the 5000 most common words
    36.3 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Prinssi ja kerjäläispoika - 10
    Total number of words is 3706
    Total number of unique words is 1954
    22.5 of words are in the 2000 most common words
    31.7 of words are in the 5000 most common words
    36.9 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Prinssi ja kerjäläispoika - 11
    Total number of words is 3704
    Total number of unique words is 1934
    23.9 of words are in the 2000 most common words
    33.0 of words are in the 5000 most common words
    38.5 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Prinssi ja kerjäläispoika - 12
    Total number of words is 3777
    Total number of unique words is 1866
    25.5 of words are in the 2000 most common words
    35.2 of words are in the 5000 most common words
    39.6 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Prinssi ja kerjäläispoika - 13
    Total number of words is 3558
    Total number of unique words is 2043
    22.5 of words are in the 2000 most common words
    30.4 of words are in the 5000 most common words
    34.9 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Prinssi ja kerjäläispoika - 14
    Total number of words is 3578
    Total number of unique words is 1993
    21.5 of words are in the 2000 most common words
    30.1 of words are in the 5000 most common words
    34.8 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Prinssi ja kerjäläispoika - 15
    Total number of words is 3497
    Total number of unique words is 1840
    26.5 of words are in the 2000 most common words
    36.0 of words are in the 5000 most common words
    41.0 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.