Pankinjohtajan tytär: Romaani Suomen suurlakon ajalta - 2

Total number of words is 3725
Total number of unique words is 2018
22.7 of words are in the 2000 most common words
32.7 of words are in the 5000 most common words
38.2 of words are in the 8000 most common words
Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
-- Paatuneet puhuvat paatuneiden tavoin, sanoi pastori arvokkaasti ja
poistui.
Tarjoilijatytöt olivat juosseet akkunaan ja nojasivat ulos nähdäkseen
kauas kadulle.
-- Jo tulee pieniä poikia, huusi eräs.
-- Pieniä poikia, toistivat toiset tungeskellen ja töykkien toisiaan.
-- Isoa katua alas, kohta kääntyvät tänne päin.
-- Kuinka ihanaa, kun vain saisi olla mukana!
-- Nyt, nyt torvet kiiltelevät ja lippuja on niin paljon, punaisia,
punaisia, vain punaisia ja suuria, kuulkaa, työväenmarssia lauletaan.
Tytöt hyräilivät mukana ja heiluivat tahdissa, mutta eivät osanneet
sanoja, sillä he kuuluivat porvarilliseen leiriin.
-- Joka puolelta tulvii ihmisiä, kaduilta, maantieltä, kirkonmäeltä,
katsokaa, metsästäkin! huusi Aino neiti.
-- Markkinaväki on jäänyt kaupunkiin.
-- Kuka sitä nyt raaskisi lähteä pois maailman mullistuksesta!
-- Lähdetään mekin! sanoi Aino ja juoksi samalla ulos.
-- Entä kassa ja rouva! huusivat toiset ja seurasivat.
Valtari jäi yksin huoneeseen ja katseli torille akkunasta, josta
saattoi seurata asiain menoa, nähdä ja kuulla lähimmältä kadun
laidalta vielä yksityisten keskustelutkin.
Hänen silmänsä sattuivat heti vanhan liikeveikkonsa pankinjohtaja
Auerin tyttäreen, joka näytti olevan syventynyt tuttavalliseen
keskusteluun maisteri Poudan kanssa. Valtari oli nähnyt hänet
rautatien torilla puhumassa ja tunsi heti miehen. Ukon silmät olivat
kuin varressa, ja luiset sormet varjostivat korvaa kuullakseen joka
sanan nuorten haastelusta. Tuo oli tosiaankin näkemisen ja kuulemisen
arvoista. -- Lakko on varmaan noussut jo tytön päähän, päätteli ukko
itsekseen, -- onhan sosialisti vain sosialisti, olkoon hän kuinka
korea ja sileä tahansa.
Tohtori Allas, Virva ja Airi olivat pysähtyneet torille, missä puheet
jatkuivat yhtämittaisesti ja innokkaat eläköön-huudot kaikuivat
keskustasta alkaen ja yhä laidoille edeten. Harvat tiesivät, mille
oikein huudettiin, huudettiinhan vain yhteisen riemun pakosta.
Airi oli joutunut kuin sattumalta Anttu Poudan läheisyyteen ja
viittasi innokkaasti Virvaa ja Allasta luokseen. Innostuksen vallassa
ja ylpeänä Poudasta hän esitti tälle sisarensa ja serkkunsa.
-- Tässä näet, Virva, oikean sosialistin, tarkastakkin visusti, onko
porvarivarusteesi kunnossa, sillä tämä on vaarallinen mies.
-- Kiitän puheestanne aamulla. Siitä päättäen te voisitte olla
porvarikin.
-- Kiitos, ero ei taida olla varsin suuri. Riippuu vain siitä, kuinka
asian ottaa, sanoi Anttu Pouta kumartaen sulavasti tarttuessaan
Virvan käteen.
Käsi viipyi hiukan kauemmin Poudan lujassa kourassa kuin tapa vaatii.
Tänä merkillisenä aikana oltiin sydämmellisempiä ja luonnollisempia
kuin tavallisesti, ja ylpeän Virvan silmissä kuvastui kiitollisuus ja
ihailu, jota hän ei huolinut peitellä. Kädenlyönti ja silmäys rakensi
sillan, eikä kumpikaan aavistanut sillä hetkellä, että he siirtyivät
jokapäiväisyyden pohjalta lumottuun maahan.
-- Minusta tuntuu kuin olisimme ennen tavanneet, sanoi Virva.
-- Se kai johtuu siitä, että ihmiset ovat nyt lähempänä toisiaan kuin
tavallisesti, ainakin minä lukeudun kaikkien suomalaisten veljeksi.
-- Eikö totta, on ihanaa elää näin, näin -- välittömästi.
-- On tosiaan oikein hauska kuulla puheita, niissä ei sanoja säästetä
eikä tempperamenttiä puutu, antaa tulla vaan hyvän ja pahan sisun,
suut puhtaaksi puhua pitää!
-- Nyt elämme hetkessä, jatkoi Virva.
-- Niin, on pysyttävä aallon harjalla taikka selvemmin sanoen
pidettävä kiinni myötätunnosta kaikkialla, vaalittava jokaista
todenmukaista aatetta, missä muodossa se ilmeneekin, se on nyt
voimaa, joka voi luoda uutta elämää.
-- Miksi juuri nyt?
-- Nyt on onnenpyörä kohdallamme, sattuma ja sallimus apuna.
-- Luuletteko tämän lakon voivan tuottaa käänteen ja onnen oloihimme?
-- Minä uskon ja tahtoisin, että tekin siirtyisitte minun puolelleni
täydellisesti -- uskossa.
-- Minä en tunne vielä uskonkappaletta, sanoi Virva katsoen nuorta
miestä suoraan silmiin varmalla tavallaan.
-- Dogmit ovat tarpeettomia, kun uskoo hyvään.
-- Niin, katsokaas, ne puolueet eivät ole erittäin innostuttaneet
minua. Luonnollisesti minä olen ylimysmielinen porvari ja nykyisenä
aikana kolme neljännesosaa isänmaallisuutta, mutta tavallisesti pidän
kiinni vain ihmisyydestäni.
-- Tyydytte liian vähään, enemmän luonnetta! Poudan huudahdus sattui
arkaan kohtaan.
-- Niin kyllä, mutta minä olen oppinut pitämään tunteet peitossa,
naamarin kasvoilla ja järkeni vireillä.
-- Ei se meitä nyt auta, täytyy toimia ja uskoa tulevaisuuteen.
-- Minun uskoni vaatii varmuutta, ja ellei sitä ole...?
-- Usko riippuu siitä, millä silmillä asioita katselee, sanoi Pouta,
ja ennenkuin Virva oli ennättänyt estää, tarttui nuori mies hänen
käsivarteensa ja auttoi häntä majatalon jyrkissä portaissa, joille
marraskuun lievä pakkanen oli räystästipoista purrut sileän jääkuoren.
Tuo outo rohkeus hiukan harmitti ja nauratti jäykkiin
seurustelutapoihin tottunutta hienoa neitiä. Mutta Pouta katsoi
häneen niin voitonvarmana ja iloisella luottamuksella, ettei hän
hennonnut irrottaa käsivarttaan, ja lähekkäin he astuivat majataloon
kuin hyvin vanhat tuttavat. Allas ja Airi olivat jääneet torille,
sillä Airi sanoi tahtovansa antaa Poudan "höylätä" Virvaa ja hiukan
tasottaa hänen raapivaa pintaansa.
Allas taipui kohtaloonsa alakuloisena, ja kun useat porvarilliset
vaativat häntä ilmaisemaan heidän mielipiteensä, nousi hänkin lavalle
ja kehotti kansaa, maltillisella ja kuivalla tavallaan asianhaaroja
selvitellen, pysymään entisen lain ja järjestyksen kannalla, kunnes
uudet olot ja säädökset ehtisivät valmistua ja käytännöksi vakaantua.
Mutta hänen täytyi keskeyttää puheensa melun ja äänekkäiden, sekavien
huutojen vallitessa, jossa hän ei kuullut omia sanojaan.
Syntyi aaltoilua kansanjoukossa, kiisteltiin ryhmissä ja
mieskohtaisesti, siirryttiin eri suunnille kuin jonkun salaisen
voiman pakottamina. Porvarit ja sosialistit, se oli nyt jaon
perusteena tai oikeammin niiden räikeät äärimmäisyydet. Porvarit
puhuivat laista ja oikeudesta vanhaan tapaan, mahdollisuuksien ja
punnitsevan järjen kannalla pysyen. Sosialistit tahtoivat kumota
kaiken vanhan järjestyksen ja tässä lakossa pysäyttää pikkuseikkoja
myöten kaiken elämisen koneiston. He tarttuivat kiinni järein kourin,
kun kerran oli päästy tarttumaan kymmeniä vuosia muokattuaan alaa
työväenyhdistyksissä. He tajusivat hetken tärkeyden täydellisesti ja
olivat suurimmaksi osaksi itse sen luojia, mutta laativat kiihkoisen
voimalla ja samalla sen sokeudella ohjelmansa nopeaan ja arvelematta,
joten se maistui liian paljon vallankumoukselta ja tyranniudelta
ja edellytti vähemmän kehittynyttä yleisöä kuin tämän kaupungin
enemmistö oli.
Puheiden tulva torilla ehtyi vähitellen ja yleisö hajaantui, ja
lakkokomitean piti kerääntyä piakkoin majataloon neuvotteluihin.
Nahkuri Karri oli eteisessä, kun Virva ja Pouta astuivat sisään.
-- Kylläpä siellä kiehuu kuin muurahaisten sodassa, sanoi Karri.
-- Eihän siitä ilman taida kysta syntyä, sanoi Pouta katsellen
tunnustelevasti Karria.
-- Herra Karri ja maisteri Pouta, esitti Virva. -- Mitä te luulette,
voiko syntyä vakavia selkkauksia?
-- Ei vielä, neiti, kaupungissamme on kyllä paljon laajempia mekkoja
kuin tämä minun, kyllä niihin miestä mahtuu, puhui Karri leveästi
hymyillen ja ravistaen Poudan kättä tuttavallisesti.
-- Maisteri on puhunut kuin mies ja niinkuin kansan omatunto.
-- Tuntuu siltä kuin meistä tulisi ystävät, vastasi Pouta
avomielisellä tavallaan ravistaen tukevan porvarin kättä.
-- Se vapaus taitaa olla ystäviksi tekevää, sanoi Karri ja siirtyi
saliin porvarillisten pariin.
-- Minä en vieläkään ole oikein selvillä, oletteko täysverinen
sosialisti, tarkotan, samaan tapaan kuin meidän työväenyhdistyksemme
vai oletteko ehkä vain aatteessa kumouksen mies? uteli Virva Poudalta.
-- Minä luulen olevani toimen mies ja otaksun voivani paraiten
toteuttaa suunnitelmani työväen leirissä, vaikka kyllä täytyykin
vastata sen monista erehdyksistä.
-- Teette parhaanne niitä estääksenne.
-- Empä tiedä, he ovat luonnonlapsia ja minä samoin. -- Kun ihminen
antaa itsensä täydesti, niin siinä täytyy olla virheitä, missä
ansioitakin.
-- Niin kyllä, mutta ellei olisi lumousvoimaa, jolla te annatte
toivomuksien loimuta ilotulituksena, ja elleivät he tahtoisi tulla
petetyiksi...
-- Niin työmme olisi turhaa. Ei, te unohdatte parhaan, meillä on
usko. Vaikka enhän minä voi sen taikaa teille todistaa.
-- Päinvastoin -- kadehdin teitä ja uskon teihin.
Pouta pakotti katseellaan Virvan avaamaan silmänsä, mutta nyt hänessä
oli nainen varuillaan, ja miehen tähtäämä katse kilpistyi älykkäästä
hymystä.
Pouta huokasi sulkien silmänsä sekunniksi, mutta tuo tuskin
huomattava liikutus huumasi Virvaa eikä hän voinut hetken aikaan
hengittääkkään, häipyi maailmasta, unohti ympäristön eikä nähnyt sitä
silmäystä, jolla Pouta luomien alta häntä ihaili.
Hän palasi todellisuuteen kuullessaan Airin äänen: -- Tännekkö te
pakenitte? Aksel on lukenut heille lakia tuolla torilla ja sekös
vaikutti, nyt he ovat tukkanuottasilla.
-- Eikö olisi aika alottaa kokousta, huomautti tohtori Allas. Hän
oli nähnyt Virvan ja Anttu Poudan tuttavallisessa keskustelussa
astuessaan Airin kanssa kokoushuoneeseen.
Pouta katsoi kelloaan: -- Tosiaankin, akateeminen neljänneskin on jo
kulunut.
Hän astui oikealle pöydän taakse, punaisen lipun kohdalle, veti esiin
paperit laatikosta antaen ne kirjurille, joka jo istui paikallaan.
Huone oli täynnä väkeä, sekä komiteaan kuuluvia että yleisöä. --
Koska tämä on jatkoa aamulla pidettyyn kokoukseen, emme tuhlaa
aikaa pöytäkirjan tarkastukseen, vaan käymme käsiksi kiireellisiin
asioihin. Matkustajat, joita nyt on noin viisisataa, vaativat ruokaa
ja asunnoita taikka junat liikkeelle.
-- Matkustajat! kuului ääni joukosta. -- Köyhälistö on odottanut
maailman alusta kärsien vilua ja nälkää...
-- Asiaan! kuului huuto joukosta ja puhujan ääni vaikeni.
-- Pankinjohtaja Auer on lahjoittanut tuhat markkaa ja muut kaupungin
varakkaat keränneet samanlaisen summan tätä tarkotusta varten,
ilmotti tohtori Allas.
-- Komitean puolesta kiitän niitä kansalaisia, jotka ovat näin
auliisti velvollisuutensa täyttäneet, sanoi puheenjohtaja.
-- Hyvä, hyvä! huudettiin.
Komitean naisjäsenet saivat tehtäväkseen huolehtia matkustajien
mukavuudesta, ja kohta sen jälkeen otti puheenjohtaja
kansalliskaartin asian esille.
-- Olemme saaneet pääleiristä kehotuksen nyt heti järjestää
kansalliskaartin täälläkin.
Syntyi liikettä ja kohinaa sosialistien puolella, ja miehet
ryhmittyivät tunkeutuen puheenjohtajan pöydän ympärille.
-- Kehotan kokousta ehdottamaan toimihenkilöt.
Porvarit katsoivat toisiinsa levottomina ja ennenkuin he ennättivät
käsittää, mistä oikeastaan oli puhe, olivat sosialistit jo
järjestäneet koko asian, valinneet komentajaksi kaupungin ainoan
sotilaan, oman miehensä, entisen vääpelin. Sotilaiden värväys
alotettiin heti pihan puolella suuressa markkinaväen tuvassa. Jonkun
ajan kuluttua oli joka toisella pojalla housun lahkeet saapasvarsissa
ja punainen nauha lakissa. Sotilaallinen ryhti oli kyllä niin näin,
mutta urhoollista mieltä riitti yllin kyllin.
Salissa jatkettiin asioita, ja puheenjohtaja kehotti hiljaisuuteen.
-- Pyydän yleisöä esittämään ne asiat, jotka vaativat pikaista
ratkaisua. Kaikki muu järjestysvalta on nyt lakkautettu, ja tämä
komitea on siis velvollinen nopeasti ja auliisti auttamaan asiat
oikealle tolalleen.
Lakkokomitean jäsen, nahkuri Karri nousi paikaltaan vasemman pöydän
ääressä ja kysyi järeällä tavallaan: -- Saanko minä kääntää nahkani?
Kokous rehahti nauruun, mutta tohtori Allas otti puheenvuoron.
-- Lain selittäjänä tässä komiteassa ymmärrän asian niin, että
nahkuri Karri saa kääntää nahkansa ilman vieraan apua.
Karri nousi uudestaan ja puhui syvällä vakaumuksella: -- Kyllähän
tässä nyt joka pahinen on kääntänyt nahkansa näinä päivinä ja
näyttänyt oikean karvansa ja karvattomuutensa, niin että koko meno
vanhaa parkittua sydäntäni hytkäyttää, mutta nyt on puhe rehellisistä
raavaannahoista. Ellei niitä pikimmin käännetä, niin ne mätänevät, ja
kuka sen vahingon korvaa? Lakkokomitea kai? kysyi ukko ivallisesti,
veti partaansa ja istui.
-- Parasta lienee, että herra Karri kääntää nahkansa miten vain voi,
ellei siihen vain pyöriä tarvita, selitti Allas.
-- Tämä on lakon rikkomista! huudettiin joukosta.
-- Ei mitään etuoikeuksia eikä poikkeuksia porvarien vuoksi!
huudettiin sosialistien puolelta, mutta puheenjohtaja vaati
hiljaisuutta.
Kokous päättyi kuitenkin kinasteluista huolimatta pian, sillä yleisö
oli utelias näkemään kansalliskaartilaisten asettumista riviin
torille, sen "mönsträämistä" ja "kaseeraamista".


V

Majatalon emäntä, rouva Muukka, oli valittu johtamaan matkustajien
ruuanlaittoa. Hän otti luottamustoimen arvokkaasti vastaan,
pukeutui pariisilaisiin tamineisiinsa ja lähti ostoksille kahden
palvelijansa kanssa, purjehti leveänä joukossa, heitti silmäyksen
sinne, toisen tänne, viittasi, kuiskasi, käski ja kielsi. Kaikki
kävi kuin rasvattu. Sievät neitoset ja pojat kuljettivat lautasia ja
ruoka-annoksia tilapäisesti laudoista laadituille, pitkille pöydille.
Savolaiset ja hämäläiset ryhmittyivät eri pöytiin, ja puheen porina
kävi valtavana ryöppynä. Hanurit ja laulut kaikuivat milloin miltäkin
pöydän kulmalta. Miehet tupruttivat tupakkaa, ja ilma oli sakeana
sauhusta, mutta siitä ei kukaan joutunut huolehtimaan.
Toisen luokan odotushuoneessa neulottiin olkipatjoihin päällisiä.
Virva mittasi palttinapakoista kangasta ja toiset kaupungin neidit
ompelivat niitä koneilla kasaan säkeiksi. Koneiden kolke, puhelu ja
melu tuoksahti vastaan, kun Anttu Pouta astui sisään. Hänen katseensa
keksi heti Virvan naisten huoneen avonaisessa ovessa. Hän kallisti
hiukan päätään ja heilutteli nauraen vaatetta heittääkseen sen pöydän
yli neulojille.
-- Virvakin on riipaistunut irti juhlallisesta minästään, onkin aina
kuin mikä murhenäytelmän sankaritar. Ei mutta, katsos, kuinka hän
punastuu, puhui Airi Allaalle huomaamatta Poudan tuloa, mutta samassa
sukeltui Poudan tumma pää hänen näköpiiriinsä, ja Airin suu mutistui
hienoon vihellykseen: -- Ahaa...! hän ei sallinut serkkunsa sitä
huomata eikä ollut katsovinaan Virvaan.
Allas oli kuitenkin käynyt hajamieliseksi vyyhden pitäjäksi.
-- No, Aksel, pidä virastasi vaari, et osaa pitää puoliasi, katsos
nyt, kuinka koko vyyhti valuu pois käsistäsi.
Samassa Anttu Pouta nosti suuren kangaspakan lattialta Virvan
pöydälle, ja tytöt piirittivät hänet joka puolelta tahtoen riistää
sen häneltä, mutta leikki jatkui, ja Pouta piti yhdellä kädellä
pakkaa ilmassa torjuen tyttöjä toisella kädellään. Virva nauroi ja
koko sali joutui riemun valtaan.
-- Noin sinunkin olisi pitämät vallottaa tämä maa, tulla, nähdä ja
lumota, sanoi Airi serkulleen.
-- Ei minusta taitaisi olla sotamieheksi, sanoi Allas yhä tähystellen
Virvaa.
Melu lakkasi, kun rouva Muukka tuli kehottamaan kahville, ja Pouta
sai tilaisuuden puhutella Virvaa.
-- Lähtekää torille, sanoi hän, -- siellä puhutaan kuin hengen
edestä. Se on ryöppyä, kauan padottujen vesien purkamista. Tänne on
tullut oikea profeetta.
-- Profeetta, huudahti Airi -- sehän on perin hassua!
-- Hän on kansan suuri suosikki, kuuluu olevan oma lahkonsa ja
opetuslapsia mukana. Sanotaan "Maailman maalariksi".
Nuoret riensivät torille ja mäelle päästyä heilutti Airi liinaansa
huutaen: eläköön! nähdessään laajan torin täpö täynnä kansaa --
eläköön vapaus!
-- Ja veljeys! lisäsi Pouta äkkiä kääntyen Virvaan, joka oli astunut
Allaan kanssa keskustellen.
Tultuaan alas torille, pitivät he paraimpana mennä kokoushuoneeseen,
josta hyvin näki ja kuuli. He astuivat saliin, ja Pouta nosti kaksi
tuolia akkunan eteen.
-- Vallotetaan akkuna, kas noin, nyt näette koko torin.
-- Olkaa hiljaa, profeetta puhuu! varotti Airi.
-- -- -- maailmassa, elämän ahjossa on nyt tuskaa, hehkua ja sotaa.
Meidän taajaa, lukematonta joukkoamme pelätään ja -- rakastetaan.
-- Tuo ei ole aivan tavallinen manaaja, kuiskasi Virva.
-- -- -- herätä luonnon valtaa voimakkaampana. Vielä on yö, ja
ajassa tuikkii muutamia harvoja tähtiä. Me huudamme ja räyhäämme
kuin humalainen yössä voimaansa kehuen, sisumme kiehuu ja nyrkki
nousee nyrkkiä vastaan, hartia rynnistyy hartiaan ja silmä tuijottaa
silmään, pakko huutaa pakkoa, kun pääoma kerää väkensä ja työ asettuu
taistelurintamaan. Kahakoita syntyy siellä täällä ja sissisotaa
käydään, mutta pääarmeijat eivät voi taistelussa iskeä vastakkain,
sillä tuho olisi kauhistuttava! Toisaalla täytyy ratkaisun tapahtua.
-- Maailman koneisto voihkii sen taakan alla, minkä ihmisjärki
sille on sälyttänyt ja pakottaa sen yhä nopeammin, joustavammin ja
kauniimmin tuottamaan elämän keveyttä ja vapauttamaan sorron alaiset
orjuudesta. Se aika tulee ja sen täytyy tulla ihmisneron niinessä,
jolloin elämän sulous ja kylläisyys on jokaisen osa ja oikeus, aika,
jolloin ei enää toisen omaa pyydetä eikä työllä liiaksi orjuuteta.
Luonto taipuu valtaamme nöyränä ja alttiina kuin lempivä morsian, me
olemme silloin sen herrat, sen jumalat, niinkuin se ennen on ollut
meidän hallitsijamme ja jumalamme... Silloin voimme nauraa riemusta
ja onnesta ja huutaa kohtalolle: kussa on sinun kovuutesi! Silloin
olemme vapaata voimaa, omat herramme ja samalla koko maailman herrat,
sillä meidän rivimme taajenevat ja ulottuvat ympäri maapallon.
Silloin saamme elää, elää itsellemme ylitsevuotavassa kylläisyydessä
ja juoda suuruutta ja valtaa, joka ei ketään sorra. Me olemme
silloin keskipiste, lähtökohta ja voimapyörä, joka liikuttaa elämän
kylläisyyden rattaita.
-- Mitä on yhden ihmisen valta ja mitä ovat monet valtiot? Pois ne!
Uusi aika tasottaa voimat ja sotajoukot, uusi aika synnyttää yhden
maailmanvallan!
-- Vielä on, kuin kaksi mahtia taistelisi: pohjaton tylyys ja
mittaamaton rakkaus, ja oikeastaan on vain yksi voima elämää
ohjaamassa: pyrkimys! Kerran saavutamme ensimmäisen portaan, silloin
pysähdymme ja katsomme ympärillemme, näemme suuren valon ja rauhan
kaikkialla. Silloin ei enää ainetta jumaloida. Silloin astumme
toisille portaille, ja pyrkimys on yhä suurempaa, jumalaisempaa,
sillä _aineen aikakausi_ on mennyt. Uudet, tuntemattomat hyveet ja
uudet tuntemattomat paheet jäävät kiistakentälle, mutta ihminen on
jumalaisempi.
-- Silloin voi syntyä kamppailu luonnonvoimilla luonnonvoimia
hävittääkseen, sillä ihmissielussa on luomavoimaa ja on
hävitysvoimaa. Demoonin viha voi syttyä hänessä ja turmella elämän
lähteet, manata hävityksen maan uumenista ja upottaa ihmisneron
luomat pohjattomaan syvyyteen. Se taistelu saattaa olla hirmuisempaa
kuin nykyinen sota, aineen herran jumalaista taistelua!
-- Kuka tuo mies on? kysyi tohtori Allas, kun luinen mies oli astunut
lavalta alas ja hävinnyt joukkoon.
-- En tunne peijakasta, naurahti Pouta, -- mutta kuulin kerrottavan,
että hän on ollut Amerikassa ja tuntee perinpohjin työväenliikkeen.
Muuten hän lienee seikkailijaluonne.
-- Kuulkaa, kuinka siellä huudetaan, tuskin he sentään tajusivat,
mitä hän tarkotti. Mutta miehen ääni ja mahtipontisuus vaikuttaa,
sanoi Virva.
Allas oli vakava ja katseli yhä torilla virtailevaa ihmisjoukkoa.
-- Nyt heillä pitäisi olla intonsa mukaista toimintaa, muuten tuo
kuohuva mieliala puhkeaa arvottomiin tekoihin. Te puhujat ja johtajat
olette miehiä liehtomaan tunteita, mutta toimien ohjaus ei ole teidän
vallassanne, sanoi Allas.
-- Sen pahempi, olette oikeassa juuri tällä hetkellä, mutta antakaa
meille aikaa! huudahti Pouta.
-- Tuolla luisevalla miehellä oli luja usko, se teki oikein hyvää,
tuntui siltä kuin hän olisi oikeassa, sanoi Virva.
-- Otaksumiset voivat olla hyvin todennäköisiä, sanoi Allas.
-- Niin kyllä, mutta on yhtä ja toista, joka viittaa otaksuttuun
suuntaan, puolusteli Pouta. -- Ihmisten suurimmat viholliset:
sairaus, köyhyys ja typeryys, jotka meitä orjuuttavat ja tarraavat
kiinni meihin jo ennen syntymäämme, eivät kuitenkaan ole
voittamattomia, eikä niiden salaperäisyys enää kauaa voi meitä
eksyttää.
-- Olisi erinomaisen mukavaa valita vanhempansa ja syntyä terveenä,
viisaana ja rikkaana. Siihen lahkokuntaan minä riemulla rupeaisin!
huudahti Airi.
-- Ellemme usko, että joku ennakkolaki tai tahto määrää kohtalomme,
niin...
-- Tuskin olemme niin tärkeitä olioita, että joku korkeampi tahto
meistä viitsisi pitää noin mieskohtaista huolta, muistutti Virva.
-- Köyhyys, typeryys ja sairaus, nuo kolme mainitsemaani ilkeää
kohtalotarta kuuluvat varmasti inhimilliseen piiriin. Ja vaikkei
voikkaan aina selvästi osottaa, miksi tuo ja tuo syntyi köyhänä, niin
tiedetään jo nyt, mitkä suuret ja inhimilliset vääryydet kasaavat
hirvittävän köyhyyden ja rehentelevän rikkauden vastakkaisille
puolille. Ja nuo toiset surkeuden kohtalottaret ovat köyhyyden
tyttäriä taikka myös vanhempaimme erehdysten seurauksia, ei
salaperäisiä eikä siis välttämättömiä.
-- Teillä on tosiaan kadehtittava kyky selittää kaikki oman uskonne
valossa. Te kai myös väitätte -- niinkuin tuo luiseva mies tuolla
torilla -- että joukkojen tahto, joukkojen valta, joukkojen etu ja
joukkojen sielu on ihmisyyden elinehto! huudahti Allas innostuneena.
-- Se on minun ymmärtääkseni kehityskausi korkeampaan ihmisyyteen,
mutta älkää pakottako minua pohtimaan pohjattomia ongelmia, sanoi
hän vedoten Virvaan, joka oli hartaana kuunnellut väittelyä. -- Minä
elän hetkessä, tartun onneen, toimin, toteutan. Tuolla torilla palaa
tulinen tahto, sillä on jumalallinen usko ja mittaamaton voima. Emme
saisi tuhlata hetkeäkään on aika tosiaankin johtaa ja toimia!
He olivat lähteneet kokoushuoneesta torille ja sekaantuneet joukkoon.
Virva liittyi Poudan kanssa keskustelemaan, ja Allas oli pakotettu
seuraamaan Airia.
-- Siitähän tohtori Allas äsken juuri huomautti, sanoi Virva. --
Mutta mitä se hyödyttäisi minä en oikein usko joukkoihin.
-- Äsken leimahti silmässänne innostuksen tuli, ja sen sytyttää vain
usko. Te olette yhtä sydäntä tämän joukon kanssa.
-- Ehkä, ehkä olen! huudahti Virva antaen Poudan vakuutuksen huumata
itseään. -- Mutta minä en tahdo antautua sokeasti uskomaan ja
kuitenkin pelkään teitä ja joukkoanne -- se on kiehtovaa!
Pouta painoi päänsä hiukan lähemmäksi seuralaistaan ja katsoi häntä
silmiin, ja Virvan suloinen hämmennys oli hänelle sanomattoman
kallista ja vaarallista. Hän tarttui hermostuneeseen käteen ja
likisti sitä tungoksessa.
-- Lumous on kallista ja sattuu harvoin kohdallemme, on kuin onnen
pyörä. Siihen pitää tarttua aikanaan, ehkei se koskaan enää satu
kohdallemme...
Heidän katseensa yhtyivät, ja Virva horjahti hiukan. Huumaus hämärsi
päivän, hetki hukkui ja liitti hänet siihen mieheen, jonka käsi hänen
kättään piteli, ja samalla sen joukon niveleksi, jonka keskellä hän
silmänräpäyksessä heräsi uuteen elämään.
Mitä oli tapahtunut? Ehkä ihme, ehkä sittenkin oli olemassa
salaperäinen kohtalo? Hänen oli hyvä olla, sanomattoman kevyt ja hyvä.
-- Ei ole onnea eikä onnettomuutta, on vain elämä, kaunis ja kallis
elämä, kaunis ja kallis toistemme kautta, kuuli hän Poudan äänen
sanovan hänen korvaansa.
Käsi unohtui käteen ja antoi pienellä liikkeellä mittaamattoman
suuren oikeuden onneen. He seisoivat kansanjoukossa unhottaen itsensä
-- minne ja kuinka kauaksi?
Virva veti hiljaa kätensä pois ummistaen silmänsä ja hengittäen
syvään ja pyyhkäisi kädellään silmiään. Arkiminä heräsi tottelemaan
sovinnaisuuden suojelevia lakeja. Lumous ei vain tahtonut haihtua, se
ikäänkuin painoi jäseniä, sitoi, ei tahtonut laskea poistumaan, ei
viipymään. Hän riuhtaisi itsensä irti ja ojensi kätensä hyvästiksi
ehkä liiankin äkkinäisellä liikkeellä. Nuori mies tarttui käteen ja
vielä kerran upposi katse katseeseen. Se ei ollut siis erehdys, ei
sattuma, ei uni: -- ah, hyvästi!
-- Milloin, milloin? kysyi Pouta kiihkeästi.
-- Illalla ehkä, asemalla matkustajien juhlassa.
-- Varmasti, minä tahdon, pyydän, varmasti! He olivat tulleet Auerin
portille, ja Virva veti kätensä irti.
-- Ehkä, ehkä, hyvästi! Hän melkein juoksi kotiin.


VI

Kaupunkilaisille ja matkustajille oli valmistettu juhla, ja
asematalon tilava, kolmannen luokan odotushuone oli kansaa täynnä.
Sieltä kuului mahtava humu, soittoa ja laulua, hanurit, viulut ja
torvien äänet vuorotellen.
Maalainen markkinaväki oli miehissä kerääntynyt pohtimaan tärkeitä
kysymyksiä.
-- Tuleekos siitä tasaamisest oikein totta ja? kysyi Killimäen Mikko
Karrilta, joka oli maalaisten kesken erikoisessa suosiossa.
-- Niinhän ne hokee, naurahti Karri.
-- Nääs, Mikko, enkös sit sinulle sanonut? tuiskasi Maija, Mikon
seuralainen.
-- Älä sie nyt sekota?
-- Tarttishaa se saara selväks ja onhaa sit oltu sosialistien pakeil.
-- Joko on selvinnyt? kysyi Karri.
-- Eihää ne sit koskaa sano oikein reilusti, että ton saat sie ja ton
sie, vähä vaan sinne päin viittailee ja selittelee.
Odotussalin seinälle oli naulattu tulipunainen lippu, ja siinä oli
kirjotus: Vapaus, veljeys, tasa-arvoisuus. Maijan huomio kiintyi
siihen, hän läheni ja kohotti lipun kulmaa.
-- Mitähän tohon on räntätty? Saahan tot kai lukea. Va-pa-us;
vel-je-ys, tasaa... kattos, Mikko, onhaa tos nyt taaskii siit
tasaamisest. Näät sen nyt omin silmin. Etkös nyt jo usko?
Maija tavaili yhä edelleen. -- Tasaa... minnekäs se sitte vielä
menee? Ärrä -- voisuus!
-- Etkös nyt ymmärrä? tokaisi Mikko, -- tasa-arvoisuus.
-- Mitäs, kun oli pantu toiselle riville, puolusteli Maija. --
Tasa-arvoisuus, siithää ne puhuivat ja sanoivat, että naiset ja
kaikki ihmiset olisvat nyt tasa-arvoisia, ja se on samaa kuin
yhrenverosia. Taikka kuinkas sen selittäis -- samanlaisia!
-- Ho, ei, koskas se tulis lammaskaa hevosen veroseks?
-- Taikka vaimo mieheksi, sekaantui Karri puheeseen.
-- Mitäs ne sitten vänkkää? Kun on kerran vapaa, niin kai sitä on
tasa-arvoakin? Ja silloin tekee, mitä itte tykkää, eikä saa kysyä,
onko niits vai vaimoihmiin! puhui Maija.
-- Kaapii puoleensa niin paljon kuin kynnet kestää, sanoi Karri
nauraen.
-- Niin justiisa, intoili Maija.
-- Mitäs sinä, Maija, teit ketulle, kun se söi sun kanas? sanoi Mikko
sytyttäen paperossin, jonka Karri oli hänelle tarjonnut.
-- Se on kettu se, ja niitä saa tappaa myrkyllä. Mut mäne sie ja tapa
ihmiin, niin saat nährä!
-- Se on vapaus se, ettei saa tehrä, mitä itte tykkää. Kun se ei oo
sillä tapaa vapaa kettukaa, niin ei se oo ihmiinkää, selitti Mikko
oikein esimerkin kautta.
Maijan kasvot olivat käyneet innosta ja suuttumuksesta oikein
punaisiksi, ja kimakalla äänellä hän vakuutti:
-- Aina sie riitelet vastaa. Miksei se nyt olis vapautta, kun ne
sanoo, että on! Etkös kuullut, kun niiren laulussakii sanoo, että
"oikeutes ota!"
-- Niin, se on oikeus se eikä mikään vapaus, vakuutti Mikko
levollisena vilkaisten Karriin.
-- Kattos kun nyt taas kierrät, vaikka se on kaikki samaa, --
tasaamist se on!
Maijan into kiihtyi suuttumukseksi niinkuin aina kotonakin, kun hän
huomasi joutuvansa tappiolle. -- Enkä mie enää viitti! huusi hän,
-- eihän ton visan päähän mikään mahru! Se tässä kaakattakoon ja
yötä myören juoskoon, kun ei kuitenkaa saa uskoa, mitä opetetaan. Se
näitä munia ja villojakin kanniskelkoon, kun ei kukaan osta! -- Hän
heilutti nyyttiä uhkaavasti.
-- Älä riko niitä munia, kolmen markan munat, varotti Mikko.
-- Toss' on, syö! sähähti Maija ja heitti nyytin Mikolle, joka otti
sen ilmassa vastaan niin rauhallisesti, ettei paperossista tuhkakaan
pudonnut.
-- Voi vaimoväen sisua, sanoi hän vain ja sovitti nyytin lekkerin
viereen tuolin alle ja istui itse jälleen tuolille. -- Mänköön nyt,
kylhää sielt tulee, kun sisu asettuu. Se on sellain tuittupää, mut
You have read 1 text from Finnish literature.
Next - Pankinjohtajan tytär: Romaani Suomen suurlakon ajalta - 3
  • Parts
  • Pankinjohtajan tytär: Romaani Suomen suurlakon ajalta - 1
    Total number of words is 3499
    Total number of unique words is 2051
    23.5 of words are in the 2000 most common words
    32.3 of words are in the 5000 most common words
    38.1 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Pankinjohtajan tytär: Romaani Suomen suurlakon ajalta - 2
    Total number of words is 3725
    Total number of unique words is 2018
    22.7 of words are in the 2000 most common words
    32.7 of words are in the 5000 most common words
    38.2 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Pankinjohtajan tytär: Romaani Suomen suurlakon ajalta - 3
    Total number of words is 3672
    Total number of unique words is 2018
    23.1 of words are in the 2000 most common words
    32.6 of words are in the 5000 most common words
    37.8 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Pankinjohtajan tytär: Romaani Suomen suurlakon ajalta - 4
    Total number of words is 3725
    Total number of unique words is 1929
    23.5 of words are in the 2000 most common words
    34.3 of words are in the 5000 most common words
    39.4 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Pankinjohtajan tytär: Romaani Suomen suurlakon ajalta - 5
    Total number of words is 3689
    Total number of unique words is 1989
    22.3 of words are in the 2000 most common words
    31.7 of words are in the 5000 most common words
    37.2 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Pankinjohtajan tytär: Romaani Suomen suurlakon ajalta - 6
    Total number of words is 3675
    Total number of unique words is 1939
    23.6 of words are in the 2000 most common words
    33.5 of words are in the 5000 most common words
    40.1 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Pankinjohtajan tytär: Romaani Suomen suurlakon ajalta - 7
    Total number of words is 3788
    Total number of unique words is 1849
    25.4 of words are in the 2000 most common words
    35.4 of words are in the 5000 most common words
    41.0 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Pankinjohtajan tytär: Romaani Suomen suurlakon ajalta - 8
    Total number of words is 3689
    Total number of unique words is 1997
    23.1 of words are in the 2000 most common words
    32.9 of words are in the 5000 most common words
    38.6 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Pankinjohtajan tytär: Romaani Suomen suurlakon ajalta - 9
    Total number of words is 3677
    Total number of unique words is 1970
    24.1 of words are in the 2000 most common words
    34.6 of words are in the 5000 most common words
    39.5 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Pankinjohtajan tytär: Romaani Suomen suurlakon ajalta - 10
    Total number of words is 1038
    Total number of unique words is 633
    30.4 of words are in the 2000 most common words
    40.3 of words are in the 5000 most common words
    45.0 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.