Pahuuden voimia - 06

Total number of words is 3572
Total number of unique words is 1937
24.2 of words are in the 2000 most common words
35.1 of words are in the 5000 most common words
39.9 of words are in the 8000 most common words
Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
Niin viehättävän hauskasti hän kirjoittaa, -- ja minä vanha hupakko
annan niin suunnattoman mielelläni viehättää itseni hänen mukaansa, --
malleista, lue niistä... Lue siitä englantilaisesta näyttelijättärestä,
jonka hänen opettajansa maalasi niin oivallisesti."
Kaikenlaisten vekselien ja kauppapaperien seasta otti Johnston
lompakosta esiin pari poikansa viimeistä kirjettä, jotka oli sangen
tiheään kirjoitettu. "Uskohan pois, moneen seikkaan pitää minun
nyt perehtyä, muuhunkin, kuin täällä kotona asioihini", lausui hän
hymyillen, "minun täytyy sitä paitsi tulla Abrahamin kanssa toimeen
korkeampaa taidetta koskevissa kysymyksissä"...
Kahvi kannettiin tirehtoria varten ulos portaille, ja siellä istui
tehtaanhoitaja innokkaasti etsien ja tutkien Abrahamin kirjettä, mitä
siitä lukea.
"Ja tietäkää hra tirehtori", selitti rouva Macolm painolla, -- "hän
todella edistyy Parisissa. Muuan tunnettu maalari tahtoi omakseen erään
hänen eläinkuvistaan, joka pannaan salonkiin näytteille. Ja nyt on hän
jälleen ruvennut maalaamaan muotokuvia. Hän käy eräässä atelierissä
Montmartrella... Ihmeellistä on kun ajattelee, -- kuusikolmatta vuotta
takaperin seisoin minä mieheni kanssa tuolla kukkulalla ja katsoin
äärettömän kaupungin yli. Asuimme Parisissa kokonaisen kuukauden,
tunnenhan minä siellä jotenkin paikat ja voin jotenkin seurata hänen
kertomustaan. Suurta huvia tuottavat minulle nämä kirjeet... sukeltaa
mieleen niin paljon, boulevardit ja teaterit ja koko suurkaupungin
elämä"...
Tehtaanhoitajan ikämiehen silmät olivat isontavain silmälasien avulla
hätäisesti vaeltaneet kirjeen läpi ja edeltäkäsin voittaneet ne
vaikeudet, joita ehkä käsialan epäselvyys tulisi tekemään. Esilukijan
virkaan näytti hän tottuneen vanhastaan, ja hänen hieman epäselvässä
äänessään oli jotain, joka muistutti vanhan ajohevosen varovaista ja
tarkkaa jalanastuntaa... "Hm-m"...
"Maude Branscombe, amerikatar", nouseva tähti "Follies Bergeressä."
"Käärm -- een -- vatsan -- keltaista... ja himmeän mustaa... ja
karviais -- marja -- viheriäistä silmiin"... mutisi tehtaanhoitaja...
"Hm... mahdotonta on tätä käsittää -- -- Luen eräästä toisesta, jonka
hänen opettajansa maalasi keväällä.
"Alice Dunning Lindgard, englantilainen näyttelijätär...
"Suuraristokratisista, säännöllisistä, hienoista ja täyteläistä
kasvoista loistaa kaksi suurta tummaa, hidasta lehmänsilmää,
joiden ripsien välistä hänen aristokratinen, sielukas olentonsa
esiintyy, balkoninakkunasta kurkistaen, kimaltava perlamuttikiikari
valkohansikkaisessa kädessään. Ihmistuntija ei epäile sillä suuriakaan
nähtävän tai älyttävän tämän maailman mystereistä, ei muuta kuin
miehiä ja naisia, joilla on suuret nimet ja muodin mukaiset puvut.
Sileäverellinen hipiä ei anna kuin niukasti ilmausta ja sielua
kasvoihin, jossa muutoin liiaksi puuttuu äärettömyyden salaperäisen
vireellistä pohjustaa. Pitkä, ylevä ja katsellessa hieman eteenpäin
taipuva kaula (arvattavasti rotukehityksessä tullut yksi niskanikama
liikaa), olkapäitten ja rintain täydelliset piirteet hurmaavat; niissä
muutoin on jonkinlainen suloinen leveys ja pyöreys ja distingeeratussa
kehityksessään ne ikäänkuin vastaavat pään klassilliseen tyyliin; --
tukka hieman pörhötettynä ja himmennettynä kohentaa vaikutusta...
Sievä pitsijuova, joka käy leveän täyteläisen rinnan poikki ihanille
olkapäille, muodostaa hauskan kaaren, jota mieleni tekisi kutsua
ylpeänsekaisesti punnitsevan Amorin kaareksi, -- siksi, jonka
näkee suurten muotilaitosten kuvapatsaissa. Sen jumalain sytyttämä
kevytmieli saattaisi olla vaarallinen, vaikka korkeintain avioliittoon
saattajana jonkun auttamattomasti kuitiksi elähtäneen kreivin taikka
muun semmoisen kanssa... Samoin kuin ei otsan jalosta muodosta juuri
tarvitse päättää, että sen takana on yhtä kehittynyt ja täydellinen
henkinen intelligenssi, samoin ei liene aivan mahdotonta, että
tämän uhkuvan, häikäisevän, junoonisen rinnan alla sykkii sangen
sävyisäluontoinen sydän; -- levottomat sydämmet eivät koonne tuommoista
hyvänvoinnin pyöreyttä ympärilleen. Niin, onpa sekin mahdollista, että
tämä ruumiin uhkuvaisuus vaan on voitu saavuttaa sydäntä kuivaksi
imemällä, siten että sen itsekkäitä taipumuksia on huolellisesti
säilytetty, vaalittu ja hoidettu, niin että se nyt näyttänee kurttuun
kuivaneelta sitrunalta. Mutta senhän saa vasta anatomi nähdä, -- jos
hänkään, -- ja hyvä Jumala, joka on tottunut niin paljon näkemään...
"Olisimpa melkein vannonut, että tällä uhkuvalla liljalla oli nimenä
Alice Dunning Lindgard, ellen olisi nimeä kuullut, ja vannonut, että
hänellä oli teaterikiikari juuri firmalta Brown & Hartle Lontoossa;
-- että vähintäin viisi vahakabinetin omistajaa vuodessa on maannut
polvillaan hänen edessään ja pyytänyt häntä pelastamaan heidän
vainionsa ja lapsensa siten että antaisi tehdä itsestään kuvan heidän
kabinettiinsa. Mutta ei kukaan muu ole saanut semmoista lupaa kuin
Hänen Majesteetinsa kuningattaren erityisessä suojassa oleva ja
privilegieerattu vahakabinetti-firma: Gontram Snobbs & Pojat, -- ei
kukaan!"...
Rouva Macolmin käsivarsi lepäsi pienellä pyöreällä pöydällä, joka oli
hänen edessään, ja hän heilutteli hiljaa paperiveistä.
"Niin, ajattelepas Johnston, ensi suveksi saat Abrahamin kotiin
luoksesi", puhkesi hän sanomaan... "Silloin rakennat hänelle atelierin."
"Abraham saa pitää Montmartreansa yläällä ullakossaan", hymyili
Johnston, -- "laittaa uudet ikkunat, laajentaa ja peuhata ja panna
kuntoon aivan oman päänsä mukaan. Saattaapa varsin käydä niin, että hän
saapuu jo aikaisin keväällä."
"Enpä tahdo saattaa vaaraan heikkoa päätäni kuvittelemalla sitä
neuvotonta ahdinkoa, joka täällä talossa ensi suvena syntyy", pilaili
rouva Macolm. "Paitsi Abrahamia ja kaikkea mikä hänelle kuuluu, -- ja
hän kyllä ei taida yhteen sijaan tyytyä, -- täytyy sinun saada tilaa
tädeille ja serkuille ja orpanuksille, joita tulee Ordinggaardista, en
tiedä kuinka monta, -- ja vanhalle isoenolle, -- jo varsin rupean oman
tilani puolesta pelkäämään. Pääni menisi pyörälle, jos minun täytyisi
olla Sofian sijassa"...
"Rakenna sinä, rakenna Johnston, -- rakenna heti semmoinen talo,
jota voit aina käyttää", intoili tirehtori, joka seisoi valmiina
lähtemään... "Muutoin tulee tästä lopulta sangen ihmeellinen linnunpesä.
"Hän on kuin lastikummia, ja samoin talonsa... eikö totta rouva", jatkoi
tirehtori silmää iskien; hän oli erinomaisella tuulella nyt kotiin
lähtiessään, -- "se venyy ja venyy vaikka miten pitkälle, eikä vaan
liitokset petä"...
Hän oli mielestään ollut liian pikainen Johnstonia kohtaan
säästöpankissa, tunsi ikäänkuin jonkinlaista katumusta, astellessaan
kesäisen lauvantai-illan hiljaisuudessa kotoaan kohti... Mutta
deligenssiliikettä!...
Ei-päs, sen saavat nähdä, -- mitä tässä kylässä toimeen saavat, kun
yrittävät kulkea tehtailija Bratin ohi... Diligenssiliikettä -- kyllä
kai!...
* * * * *
-- "Syönyt Johnstonilla!" kajahti moniääninen ilmi-ällistyksen
huudahdus vastaan, kun hän kotona astui huoneesen ja päivällinen,
jota niin kauan oli häntä varten varalla pidetty ja yhä uudelleen
lämmitetty, jälleen täytyi kantaa pöydältä.
"Ihan varmaan, -- ja erinomaisen hauska olikin."
"No mutta... No sen minä sanon... tämä kerrassaan käy ymmärrykseni
yli"... huudahti Klaus ihmetellen joka puolelta.
"Oikeassa olit, Jette", lausui tirehtori painavasti ja nyökkäsi
päätään, -- "pitää varoa, ettei tee sille miehelle vääryyttä! -- Häntä
kohtaan ei ole sama paikallaan, kuin esimerkiksi Harrestadia... Hienoja
ihmisiä, Klaus...
"Hyhhyh"... Tirehtori pyyhki hikeä kasvoiltaan... "Ankeriaisfrikasee ja
kylmä punssi ei ole pahemmaksi tämmöisellä helteellä...
"Kiitos, pääset antamasta minulle kahviakin, Gertrud; join jo
Johnstonilla, verannalla.
"Minä" -- hän lausui tämän sisällisellä nautinnolla, -- "minähän pääsin
osalliseksi useihin talon perheellisiin harrastuksiin ja huoliin...
Vanha rouva on käynyt jotenkin hermostuneeksi ja pelokkaaksi, niin
että minun täytyi häntä vähän lohdutella... Muutoin on hän muuttumatta
sama, kuin koko tehdasta hoitaissaan. Eikä saanut rauhaa, ennenkuin
Abrahamin kirjeet otettiin esille ja niitä minulle luettiin", pakisi
hän hymyillen.
"Luettiinko todella Abrahamin kirjeet!" huudahti Gertrud.
"Perin sukkelia ne ovat... Hänestä vielä voi tulla mainio mies;
Parisissa alkaa hän jo käydä huomatuksi. Ja se merkitsee, että hänen
onnenpyöränsä on kiertämässä."
"Niin, kyllä nyt! -- Mutta mitä minä sanoin jo pari kolme vuotta
takaperin", kerskasi Klaus.
"Pyy-ih, pyy-ih"... vihelteli tirehtori astuessaan... "Hyvän
aseman hankkii nyt isäkin itselleen. Rakentaa hiljaksellen vankkaa
perusmuuria, ja niinpä voi Abraham Johnstonista vielä paisua nimi,
joka ulottuu yhtä kauaksi, kuin vanha Macolmin nimi tehtaalla... Sehän
se vähän kohentaa... Vanha rouvakin on ikäänkuin saanut vähän oikeata
ryhtiään...
"Johnston luulee, että hän tulee kotiin jo aikaiseen keväällä; aikovat
härnätä häntä molemmilla sievillä serkuilla... Nuorempi, se joka on
Ordingaardista, kuuluu olevan erinomaisen kaunis." Tirehtori karsasteli
tyvenesti Gertrudiin. -- "Ja he varmaan eivät kieltäy hänen mallinaan
istumasta. Ja parempiin naimisiin kuin hänen kanssaan ei varmaan
pääsekään moni tyttö tässä maassa"...
"Isä arvelee, että tyttöjä tulee kuin kärpäsiä hänen mainiolle
maalarileivälleen!" äännähti Gertrud ja pyyhkäsi ulos huoneesta.
"Mustasukkainen?... Vai mitä Jette?... ei siedä puhetta noista
serkuista"...


VII.

Gertrud heräsi aamulla siihen, että kukko kiekasi ulkona käytävässä; --
oli juuri nähnyt unta, että joku huusi Gertrudia, -- ja sitten kuuli
jälleen kanan kaakattavan suurimmassa epätoivossa a, ka, ka, ka, ka,
-- lopulta ihan ikäänkuin henkitoreissa... Mikä ihme oli ne saanut
kanatarhasta aina tänne käytävään asti. Joku niitä lienee ajanut.
Nyt alkoi kukko jälleen -- koira varmaan ajoi takaa...
Gertrud syöksyi vuoteeltaan, mutta oli tuskin saanut päänsä ovesta,
ennenkuin hän jälleen paiskasi tämän kiinni... "Kvivit, kvivit...
Gertrud, lintunen!" -- kuului sieltä riemusta pulppuava vikerrys.
Abraham Johnston!!!
Gertrud kuunteli... Sydän jyski ja pamppaili...
Ja nyt kiekasi hän aivan lukon suulla.
"Gertrud, minä se olen, Abraham, joka olen palannut Norjaan!"
"Tervetuloa", -- kajahti hänelle vastaan. -- "Klaus varmaan käy hirveän
iloiseksi."
"Karkasin kotoa kahvista ja kaikesta, tervehtiäkseni ensinnä teitä,
Gertrud! -- ja Klauta, ennenkuin hän lähtee konttoriin. -- Tulin kotia
eilen illalla myöhään."
"Niin, onhan tietysti minustakin suunnattoman hauskaa, että olette
palanneet."
"Voisittehan te ainakin pistää ulos upean kätenne, ja tervehtiä
ihmistä, joka niin kauan on ollut maasta poissa."
"Oletteko te hullu... Tulen kohta alas."
"Kylläpä ihmettelen, miltä te nyt oikeastaan näytätte. -- Miten
minä olen halunnut takaisin isänmaahani, nyt syön koivunnuppuja
ja männynkäpyjä niinkuin vuohet ja hirvet... Voih, tämän kevään
herttaisuutta!"...
Gertrud kuuli, kuinka hän kovalla äänellä keskusteli ovelta Klaun
huoneesen, ja miten hän sitten laskeusi portaita alas arkihuoneesen,
jossa varmaan kaikki akkunat näin aikaiseen vielä olivat auki. --
-- "Minä varmaan aamulla säikähytin teitä noilla vanhoilla
tempuillani", tervehti hän, kun Gertrud tuli alas; katse vaelsi
jotenkin hämmästyneenä pitkin immen vartaloa; hän joutui melkein
hämilleen... "Mutta mielessäni olitte semmoisena, kuin olin tottunut
näkemään, -- kyllä muistatte -- aivan nuorena ollessamme"...
Hän piti kättä, jonka impi ojensi, melkein tarpeettoman kauan
omassaan... "Tuntuu siltä, kuin jälleen olisi päässyt mannermaalle",
lausui hän hurmaantuneena.
"Vieläkö pidätte eläimistä pihalla enemmän kuin mistään muusta?" alkoi
hän jälleen vallattomasta. -- "Niidenhän kautta meistä tuli niin
hyvät ystävät, muistattehan. Siitä pitäen ei kukaan ole päässyt niin
toverimaisen lähelle minua ja taidettani, sen vakuutan."
"Minä luulin, että teistä oli tullut aivan toisenlainen 'blaseerattu'
herra siellä ulkomailla", hymyili Gertrud, lämmin loiste silmissään,
"Blaseerattu... Kiitoksia, -- näen, että olette minua muistaneet! --
blaseerattu taiteilija on kuollut silli. Ja minä joka luulin _teitä_
aivan samanlaiseksi, kuin ennen lähtöäni. -- Luuletteko, että olisin
uskaltanut aamulla kujeilla sillä tavalla, jos olisin aavistanut tai
uneksinut että --
"No niin, mutta olenhan minä oikeastaan huolta pitänyt siitä, että olen
saanut teistä kuulla", -- jatkoi hän, kun Gertrud irroitti kätensä ja
alkoi järjestää kahvipöytää, -- "ja vaikka täti Sofia koitti asiaa
peitellä hienolla lempeällä verholla, niin älysin sittenkin, että näinä
kahtena talvena olette kauheana tirannina vallinneet täällä kotona
tanssijaisissa...
"Kyllä varmaan olen minä nyt kotiin tullut, rouva Bratt!" huudahti
Abraham rouvaa vastaan ja syleili häntä. "Kun maalaisi Sibyllan, joka
mietteissä tuijottaa maailman tulevaisuuteen", sanoi hän, "niin silloin
tahtoisin rouva Bratin mallikseni"...
Hän istahti ja katseli ympärilleen. -- "Täällä huoneessa on aivan kuin
istuisi tuoksuvassa norjalaisessa havumetsässä, -- täällä sisällä
täynnänsä rouvan puutarhaa ja Strömmin virta tuolla ulkona...
"Ei mutta kas tuota kaunista harjua varjoineen!"... Hän ponnahti
seisomaan ja syöksyi akkunalle...
"Näettekö, neiti Gertrud, -- ei, tästä!... Mökki tuossa ja
pellontilkka, -- polku tuolla puiden välissä ja varjot alempana?...
Siinä vasta aihe"...
Gertrud tunsi, että hän oli ilmassa lähellä hänen takanaan, -- tunsi
pörhöisen harmaan vaatteen, kun hänen käsivartensa viittasi tuossa
ihmeen lähellä vieressä, -- tunsi, että hänen huomionsa perältäkin oli
kiintynyt häneen.
"Kaikki nyt on paljasta maalausta", sanoi hän leikillisesti ja korvia
myöden punastuneena, kun äiti kutsui kahville.
Abraham istui lengollaan pitkät koivet, jotka Gertrud hyvästi muisti,
ja katsoi ympärilleen; hänellä oli harmaansekaiset, tavattoman leveät
housut ja paksuanturaiset kengät...
Tuossa tulla tuiskahti Klaus kamaristaan ja vetäisi nopeasti tuolin
allensa kahvipöydän ääreen; hänen piti lähteä kaupunkiin konttoriin...
Yöksi vasten sunnuntaita piti hänen Abrahamin kanssa päästä saaristoon
merilintuja ampumaan... Haulikoilla tietenkin... Hän kyllä ottaisi
hankkiakseen paraiksi karkeita hauleja... Isän purjevene... eväät
mukaan...
Klaus oli ankarassa puuhassa saadakseen Abrahamin viehätetyksi ruuti-
ja hauliharrastuksilleen.
"Ettekö te, Gertrud, voisi tulla mukaan?" tunnusteli Abraham.
Gertrud vilkasi häneen tutkivaisesti; -- ennen aikaan pääsi häneltä
aina tuon tuostakin ajattelemattomia.
"Ja kun sitte ajonne menestyy huonosti, niin syytätte sitä, että oli
naisia veneessä", lausui hän vältellen.
"Saaristossa keitämme kahvia ja näemme majakkain vilkkuvan", houkutteli
Abraham... "Kun otamme lämpöisiä saaleja mukaan -- miten?"
"Saaleja -- niistä viisi" --
"Entä miks'ei? -- Yölläkö purjehtiminen?"...
Gertrudin katse paheksui tätä härnäävää kysymystä.
"Nyt pyydän teiltä jotain ensi kerran sen jälkeen kuin Norjaan palasin,
-- pankaa sekin vaakaan, Gertrud", pyysi hän niin hartaasti, ettei impi
enää uskaltanut hänen puoleensa katsoa.
"Nyt -- nyt minä jälleen tunnen teidät!" huudahti hän. "Varovainen
ikäänkuin pitäisi tässä obligatsionin alle kirjoittaa"... Hän näki
ainoastaan mustat silmäkulmat ja pitkät ripset; Gertrud tuijotti
kuppiin ikäänkuin miettien ja punniten.
"Muutoin pidän koko retkeä epäonnistuneena", selitti Abraham ja nosti
säärensä ristiin.
"Sen kyllä voit", lausui Klaus ratkaisevasti, -- "sekä hän että Jonette
olivat mukana, kun Stibolt ja minä viime vuonna olimme linnustamassa --
he silloin kävivät meillä. Ja hyvästi menestyi silloin retkemme."
"Niin, mutta älkää sitten syyttäkö minua, jos retkenne nyt onnistuu
huonosti!" lausui Gertrud äkkiä avuttomasti.
"Meilläpä on oleva verraton matka!" huudahti Abraham riemuiten.
Ovi aukeni ja tyytyväisenä hymähtäen seisahtui tirehtori kynnykselle...
"Mitä? Abraham senkin patriarkka... kotiin palannut taiteilijamme,
aioin sanoa, -- -- enkö tosiaan aamulla kuullut, kun partaani ajoin,
muutamia harvinaisia taiteenesityksiä käytävästä.
"... Tullut tunnetuksi, mutta eipä juuri lihonut ulkomailla... Noo, ja
isä on onnellinen...
"Mutta nyt täytyy teidän toistaiseksi jättää kunnianhimo Parisiin ja
käydä täällä kesälaitumella -- ja levätä oikein perinpohjaisesti",
lausui hän ja laski nahkasalkun viereensä pöydälle. Ajan täperyyden
vuoksi joi hän kahvinsa ja söi suuruksensa seisaallaan --
"Nyt pääsen hetkeksi antamasta Johnstonille joka kuukausi
pankkiosotuksia Parisiin"...
Hän söi ja pakisi ja vilkasi sivumennen salkkuunsa.
"... Varsin hullunkurista, Abraham, teidän isänne ei millään muotoa
suostunut ottamaan kreditiosotusta koko vuodeksi, -- vaan sen sijaan
osti hän mieluummin kaksitoista eri vekseliä... Ensinnä en käsittänyt,
-- että hän teki sen sen vuoksi, jotta voisi olla varma jotenkin
säännöllisestä kirjeiden saannista. Taiteilijat ovat hulivilimiehiä,
näettekös... Sitten olen säännöllisesti aina kuukauden viimeisenä
postipäivänä viedä tallustanut hänelle vekselin -- ja pakisin hetkisen
neiti Rönnebergin kanssa, joka aina tiedusteli Gertrudista, ennenkuin
hän kirjoitti." -- Tirehtori tirkisti rauhallisesti silmäkulmainsa alta.
Gertrud äkkiä säpsähti... Ahaa! -- Isäkin oli siis ollut jutussa
osallisena ja pitänyt huolta suhteista, -- kertonut tanssijaisista ja
asettanut hänet otolliseen valaistukseen. -- Nyt piti isän edelleen
valmistella asiaa.
Tirehtori selaili sivumennen muutamia numerosivuisia asiakirjoja.
"Soo-o, vai olette jo saaneet viekotelluksi hänet linnustamaan,
Abraham?" alkoi hän jälleen puhetta jatkaa. "Vai uskaltaa hän uskoa
nuoren henkensä aaltojen haltuun...
"Muistutappa minua Klaus, että lähetän sanan pursimies Torgersenille, --
purjevenettä pitää ensin tarkastaa, onko se tarpeellisessa kunnossa, --
ja voipi hän tulla mukaannekin... Tuommoiset taiteilijat tapaavat olla
hajamielisiä, lausui hän hymyillen, kun oli saanut salkun kainaloonsa
ja valmistautui lähtemään...
"Kuulehan Jette", tirehtori viittasi rouvansa luokseen, ikäänkuin
hänellä olisi ollut jotain painavaa sanottavaa, -- "ole hyvä ja tule
kanssani ulos, niin saan vähän keskustella kanssasi, ennenkuin lähden".
"Klaus, sinä et saa päästää isää miestä palkkaamaan minun tähteni",
puhkesi Gertrud äkkiä. "Minä ennemmin jään kuivalle maalle, täällä on
turvallisempi", sanoi hän jotenkin lyhyeen, kun ovi suljettiin.
"Mitä nyt?" -- huudahti Abraham, -- "ettekö tulekaan mukaan?"
"Semmoinen päähänpisto! -- saa sitä huvikseen ajatella", lausui hän
vältellen.
"Mikä oikku teihin lensi nyt yht'äkkiä, Gertrud! -- Joko minua nyt
jälleen jostain rangaistaan?"
"Mieleeni juolahti, että lupasin sunnuntaina käydä Thora Löbergin
luona..."
"Verukkeita!" keskeytti Abraham. "Minusta alkaa tuntua siltä että
-- nousseeko teissä jälleen vanha halu -- hm -- miten sanoisin, --
hauskoihin yllätyksiin"...
Hän sai katseen semmoisen, joka oli tuttu hänelle entisistä ajoista.
-- "Verukkeita... luuletteko niitä tarvittavan?" vastasi Gertrud
verkalleen ja ärsyttävästi.
"Soo soo, -- minä todella alan luonnettanne tutkia, neiti! -- Se
tosiaan näyttää olevan varsin monimutkainen kone... Sisällä syvällä
siinä varmaankin jossain piilee pieni pikantti, oikullinen musta
tonttu?"
"Niin, paras kai olisi olla kuin silkkilanka, jonka voisi sormensa
ympäri kietoa", vastasi impi maireesti.
"Hm, -- tavallaan elämäni punainen lanka... Arvattavasti se, johon
minut hirtetään", mutisi Abraham itsekseen.
"... Minusta näytään ajattelevan, että olen käyttäytynyt jotenkin
narrimaisesti isänmaahan saapuessani... No niin, minä kiitän
opetuksesta, neiti Gertrud!"
"Meidän, Klaus, ei siis auta muu kuin tyytyä kohtaloomme! -- Lähdemmekö
yhdessä?" kysäsi hän ja etsi hattuaan...


VIII.

Teidentarkastaja Finkenhagenilla oli monta sivuasiaa ajettavana ja
monta poikkeusta tien varteen tehtävänä, vähän väliä piti viivytellä ja
pysähtyä; laiskansekainen raudikko kiipesi vaivalla ylämäet paahtavan
paisteen helteessä, juosta hölskytti alamäet, harmaja pölypilvi
jalkain välissä. Se pysähtyi itsestään, kun sattui maantiellä joku
vastaan tulemaan, se on, jos vastaantulija oli semmoinen, jotta hänen
kanssaan ansaitsi ruveta pieneen pakinaan. Raudikolla oli siinä
suhteessa vuosien kehittämä tarkka aisti. Ei milloinkaan olisi sen
päähän pälkähtänyt ruveta järki mitättömästi varustetun vastaantulijan
edessä pysähtymään. Asianomaisella täytyi olla ainakin pytty tai nyytti
kädessään. Hyyryttömät merimiehet ja maankuleksijat tunsi se visusti
niiksi miehiksi ilman että edes tarvitsi vauhtia hiljentää.
Iäkäs teidentarkastaja, jonka hiukset hohtivat valkealle lakin alta,
-- näin suvella oli hänellä viheriäinen pyöreä lakki, jossa oli
suuri nahkainen litsi, -- ja jonka pyöreät karkeat kasvot loistivat
hyväntahtoisuudesta, oli kääseissä ikäänkuin kotonaan, niissä purjehti
hän melkein alati pitkin maantietä. Maantie oli niin sanoaksemme hänen
kulkuväylänsä, jossa hän ajelehti risteilijälaivallaan ja tutki vastaan
tulijoita. Piti tietysti kysellä miten talossa elettiin, -- aikoivatko
aina kaupunkiin asti ja kenen luo siellä, -- vetkosti nosti hän
lakkiaan ja pyyhki hikeä sinisellä nenäliinalla, jonka hän veti esiin
sinisen matkatakkinsa sivutaskusta.
... "Vasikankylkeäkö siinä on? -- katsotaanpa -- ja marjoja ynnä
munia... Mitä maksaa tiu? -- Kas kas, taimenia, nepä ovat kauniita...
Kuulehan, poikkea Strömmin tehtaalle ja sano rouva Bratille, että minä
lähetin sinut, niin pääset niistä.
"Hm, vai asianajajaa, -- ikävä se on juttu, Marit, -- surko tulee
miestäsi. Jos minä satun sielläpäin käymään, niin voisin ehkä yrittää
puhua teille kummallekin järkeä, -- ymmärrätkös".
"Jumala siunatkoon tarkastajaa, kunpa tulisitte".
"Luulenpa tulevani sille kulmalle niinkuin ensi viikon lopulla".
"Me panisimme matkaan vähän vuohenjuustoa ja voita, ellei tarkastaja
pahaksi pane. -- Voi jospa niin sopisi että"...
Niin kului matka pientä hölskettä penikulman toisensa perään.
Tältä viralliselta tarkastusmatkaltaan poikkesi hän palatessaan Bratin
luo Strömmiin.
"Pyydän kysyä, kuinka rouva jaksaa... Rohkenin neuvoa tänne erään
miehen lohenpoikia tuomaan. Toivottavasti on rouva ne saanut. -- No,
sepä erinomaisen ilahuttavaa... olin jo hiukan tuskissani. Ja tuoreita
munia saatte, hyvä rouva, huomenna; uskalsin ostaa niitäkin teidän
varaltanne -- -- minä tiedän, ettei niitä ole niinkään helppo saada
tähän aikaan".
"Tulkaa sisään ja käykää istumaan, Finkenhagen, jotta saatte hiukan
virvoitusta, seltersiä, maitoa, viiniä, mitä suvaitsette, ja hiukan
purtavaa" -- huusi tirehtori sisältä.
"Te kuulutte käyneen aina Fossebrossa saakka ja Hejessä".
"Niin, minua ilahuttaa tervehtiä teidän rouva tyttäreltänne ja hra
vävyltänne ja pienokaisilta. Siellä ovat kaikki asiat varsin hyvällä ja
onnellisella kannalla, Jumalan kiitos... Sen näette varmaankin siitä
pienestä kirjeestäkin, jonka annoin rouvallenne."
"Vai niin -- no kuuluuko sieltä muuta uutta?"
"Ei muuta kuin että hra Stibolt ansaitsee hyvin rahoja näihin aikoihin;
-- mutta senpä te, hra tirehtori, tiedätte paremmin kuin minä... he,
he, he. Nyt on hän taasen ostanut hra Johnstonille yhden vanhoja
Macolmin metsätaloja."
"Niin, Johnston rupeaa oikein tuntuvasti hankkimaan itsellensä tiluksia
siellä", naurahti tirehtori. "Rahaa on runsaasti, näetten."
"Hän on todellakin tarkkanäköinen liikemies", sanoi tie-inspehtori
ihmetellen, "otti ajoissa haltuunsa ne kaksi kolme ainoata palstaa,
jotka soveltuivat kivihiilen varastopaikoiksi ja sai siten koko
hiilenkaupan käsiinsä."
"Niin, ja sen hän teki juuri kaupungin vanhojen kauppanerojen nenän
alla!"
"Ehkäpä te, hra tirehtori, sentään aavistitte sitä" -- lausui
tie-inspehtori hiljaa ihmeissään.
"Minäkö? -- En totta tosiaankan, -- en osannut ajatellakaan siihen
suuntaan. -- Minä luulin vaan hänen aikovan rakentaa."
"Niin, hra Johnston kyllä tietää, mitä hän tekee; -- mutta ette tekään,
hra tirehtori, tee mitään umpimähkään -- he, he, he --"
"Sikamaisen hyvä onni on hänellä ollut. Ja luoti onnea painaa enemmän
kuin kymmenen naulaa ymmärrystä."
"Hm, hm... Se on tavallansa ikävää, kun saa tehtävän, joka ei miellytä.
Mutta kuulkaa, hra tirehtori, nyt minulta taasen vaaditaan luettelo
matkustajista.
"-- -- Ja sen minä sanon, että sittenkun tirehtori viime vuonna teki
vankat muistutuksensa diligenssiliikettä vastaan -- koska se on
pienempi, joka tahtoo estää suurempaa -- niin ei se asia enää ole
minulle niin mieluinen -- niin en katso asiaa enää samassa innostuksen
valossa -- ja --; mutta sitähän täytyy virkansa vuoksi!"
"Vain niin? -- Vai on stiftiamtmani yhä pysynyt hulluudessansa -- se
lienee oikein päähänpistona hänellä!"
"Minun tulee ehkä ilmoittaa teille, hra tirehtori, että kaksi
valtuuston jäsentä, jotka viime vuonna vastustivat sitä, ovat nyt
tulleet toisiin tuumiin... Gaarder, kämnäri, hm -- kun tosi tulee;
-- mutta minä pyydän, että tämä puhe pysyy meidän kahden keskisenä.
Se on luonnollista, että Harrestad asiaa puolustaa, niin kauan kuin
te, hra tirehtori, vastustatte. Ja, kun hra Johnstonin arvoinen mies
edelleenkin puolustaa tätä diligenssiliikettä, niin se valitettavasti
merkitsee paljon -- onhan hän mahtimies -- niin kokonaan puolueeton ja
epäitsekäs."
"Johnston!" Tirehtori hypähti seisoalleen tuolista, "Johnston... No,
hänen koukkunsa eivät ole niillä vesillä." Hän istuutui jälleen tyynenä.
"Kyllä minä tiedän, että hän hyvin suosii esitystä ja puolustaakin sitä
lämpimästi -- niin että hänen äänensä saa varmaan ottaa lukuun, koska
hän on valtuuston jäseniä." -- --
"Johnston!" -- -- Tirehtori alkoi astuskella edestakaisin, juuri kuin
teidentarkastaja olisi ollut paljasta ilmaa -- -- "Johnston!"
Hän käveli ruokasalin ovea kohden mutta palasi äkkiä takaisin, juuri
kuin avasi sen...
"Se oli hyvin runsaasti arvattu se lasku, jonka te viime vuonna
toimititte, Finkenhagen. Asia sai kyllä oikein ruusunhohteen parhaitten
toiveitten mukaan..."
"Jette -- tai Gertrud", huudahti hän ovesta, "tulkoon teistä toinen
teidentarkastajan seuraksi, minulla ei ole aikaa."
Eteisen ikkunasta antoi hän määräyksen, että hevonen oli valjastettava,
sillä aikaa kun hän vaihtoi toisen takin päälleen, ja muutaman minutin
perästä vyöryivät hänen kääsinsä kaupunkia kohden että jymisi.
... Tämä oli tosiaankin mennyt jotenkin pitkälle! Oliko tarkoituksena
tehdä ylläkkö? -- No, sen täytyy nousta aikaisemmin kuin sekä amtmani
että Gaarder, joka --
Kääsit pysähtyivät Johnstonin puutarhan aidan ulkopuolelle... Hän oli
kuin olikin kävelemässä puutarhassa olkihattu päässään...
"Johnston!"
"Mitä? -- Hyvää iltaa. Etkö sinä käy sisään, Bratt."
"Minulla ei ole aikaa... Kuules mitä peijakkaita ne nyt kuuluvat
puuhaavan sen diligenssin kanssa?"
"Vai niin, -- en minä ole siitä kuullut mitään nykyään. Mutta minua
ilahuttaisi, jos asia saataisiin vireille jälleen."
"Jaa, sinuun ne kuuluvatkin luottavan valtuustossa. Sitten saamme
ajaa kituuttaa diligenssillä, katsos -- ja rautatiestä ei ole enää
puhettakaan vielä moneen vuoteen."
Johnston pudisti päätään.
"Mutta, hyvä ystävä, vastustatko sinä vielä niin kovasti sitä tuumaa?
Minä luulin" --
"No, sen saat tietää, -- ja nyt täytyy teidentarkastajan lähteä ajoon
laskemaan"...
Johnston seisoi puutarhaveitsi toisessa kädessään ja muutamia
leikattuja parsaheiniä toisessa. Hän laski ne maahan ja nojausi aitaa
vasten: --
"Niin, kyllä minulle sopii erinomaisesti, että saamme tänne rautatien
nyt, kun minä olen saanut metsiä sinne, mistä linja on vedettävä..."
"Katsos sitä" virkkoi tirehtori riemuissaan. "Meidän silmämme rupeavat
aukenemaan kohta, kun pääsemme hiukan tuntemaan todellisuutta.
You have read 1 text from Finnish literature.
Next - Pahuuden voimia - 07
  • Parts
  • Pahuuden voimia - 01
    Total number of words is 3475
    Total number of unique words is 1980
    21.7 of words are in the 2000 most common words
    30.4 of words are in the 5000 most common words
    35.5 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Pahuuden voimia - 02
    Total number of words is 3662
    Total number of unique words is 1941
    22.5 of words are in the 2000 most common words
    31.8 of words are in the 5000 most common words
    36.6 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Pahuuden voimia - 03
    Total number of words is 3661
    Total number of unique words is 1867
    23.7 of words are in the 2000 most common words
    32.8 of words are in the 5000 most common words
    37.5 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Pahuuden voimia - 04
    Total number of words is 3652
    Total number of unique words is 1861
    24.0 of words are in the 2000 most common words
    34.0 of words are in the 5000 most common words
    38.6 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Pahuuden voimia - 05
    Total number of words is 3687
    Total number of unique words is 1837
    24.7 of words are in the 2000 most common words
    35.0 of words are in the 5000 most common words
    40.0 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Pahuuden voimia - 06
    Total number of words is 3572
    Total number of unique words is 1937
    24.2 of words are in the 2000 most common words
    35.1 of words are in the 5000 most common words
    39.9 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Pahuuden voimia - 07
    Total number of words is 3633
    Total number of unique words is 1768
    26.6 of words are in the 2000 most common words
    36.3 of words are in the 5000 most common words
    41.3 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Pahuuden voimia - 08
    Total number of words is 3684
    Total number of unique words is 1851
    23.7 of words are in the 2000 most common words
    31.7 of words are in the 5000 most common words
    37.6 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Pahuuden voimia - 09
    Total number of words is 3604
    Total number of unique words is 1787
    24.5 of words are in the 2000 most common words
    34.6 of words are in the 5000 most common words
    39.5 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Pahuuden voimia - 10
    Total number of words is 3667
    Total number of unique words is 1857
    23.7 of words are in the 2000 most common words
    34.0 of words are in the 5000 most common words
    39.3 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Pahuuden voimia - 11
    Total number of words is 3811
    Total number of unique words is 1754
    27.9 of words are in the 2000 most common words
    38.4 of words are in the 5000 most common words
    43.5 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Pahuuden voimia - 12
    Total number of words is 3642
    Total number of unique words is 1835
    25.4 of words are in the 2000 most common words
    35.6 of words are in the 5000 most common words
    40.3 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Pahuuden voimia - 13
    Total number of words is 254
    Total number of unique words is 190
    31.5 of words are in the 2000 most common words
    41.3 of words are in the 5000 most common words
    45.4 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.