Paavo Nissinen: Kuvaelmia viimeisestä Suomen sodasta - 6

joidenka päällikköinä olivat mainiot majurit Duncker ja Malm. Sandels
katsahti heihin luottavalla silmäyksellä ja antoi vaan käskyn pitää
tykintulta siltaa vastaan hyvässä voimassa.
Nyt rupesivat ulaanit tunkemaan sillalle. Silloin hyökkäsivät
Venäläiset palavasta Kauppilasta ja tekivät rynnäkön patteria vastaan.
Kauhealla vimmalla kiipesivät urhoolliset Veliki-Luk'in jääkärit
juoksuhaudan ylitse ylös vallille. Jokaisen tykin välissä nähtiin
venäläisiä päitä. Keisarillisen kaartin kranatöörit pääsivät ensiksi
vallin ylitse. Suomen tykkimiehet patterin toisessa päässä lyödä
sivalsivat ympäriinsä laastukeilla ja sapeleilla, mutta kranatöörein
pajunetit viskasivat heidät maahan.
Nyt oli oikea hetki käsissä. Sandels katsahti evestluutnantti
Fahlander'iin, joka seisoi hänen vieressänsä: "anna Malm'in ja
Duncker'in komppaniat astua esiin ja poistaa rynnäkkö!"
Kuin salama lensi Fahlander odottavien soturien luokse. He olivat jo
järjestyneet, kivärit valmiina, joka silmä isketty päällikköön.
"Pojat", huusi Fahlander, "ojentakaa pajunetti! Edespäin! Kuolema
noille koirille!"
Ääretön hurranhuuto kaikui soturien huulilta, heidän rivinsä rupesi
liikkumaan, joka askel enensi heidän vauhtiaan ja kotkan nopeudella
syöksivät he kranatöörien päälle, jotka kohta viskattiin takaisin
juoksuhautaan, nyt täynnä vihollisia.
Mutta Suomalaiset eivät seisahtaneet vallille. Nähdessään vihollisten
joukkoja kiihtyi vaan yhä enemmän heidän sotahimonsa.
"Eteenpäin! päälle!" kuului upsierien ääni. Silloin kaikui uusi
hurranhuuto ja vallin ylitse hyökkäsivät he alas vihollistensa päälle.
Joukottain kaatui Venäjän sotamiehiä. Joka Savon pajunetti tuli
veriseksi. Mitään armoa ei pyydetty, mitään ei annettu. Jossa pajunetti
murtui, lyötiin tukilla; jossa kiväri meni rikki, lyötiin puristetuilla
nyrkeillä ja sijaa saivat Savolaiset. Pian oli juoksuhauta puhdistettu
ja ne Venäläiset, jotka vielä olivat jälellä, pakenivat täyttä laukkaa
sillalle. Mutta Savolaiset karkasivat heidän jälkeensä, ajoivat heidät
pajunetilla veteen, ja kahdesta tuhannesta, jotka olivat astuneet
rannalle, ei neljäsosakaan tullut takaisin sillan ylitse.
Kun Venäläisten rynnäkkö tällä tavoin oli takaisin lyöty, vietiin
kiiruusti tykistö alas vastuksitta ja järjestettiin sillan vieressä.
Ulaanit, jotka olivat tulleet pakenevia kumppanejansa vastaan,
pakoitettiin juuri näiltä takaisin. Silloin rupesi taas Suomen tykistö
ampumaan lähemmältä ja kaikki Venäläisten yritykset päästä sillan yli
raukesivat tyhjään.
Tappelua kesti vielä, vaikka etäällä, siksi kuin ilta rupesi
lähenemään. Silloin kuului Venäläisten puolelta torven kajahdus.
"Se oli sananlähetti", sanoi Sandels. "Lakatkaa ampumasta ja antakaa
hänen tulla. Menkää häntä vastaan, kapteini Burman, ja kysykää, mitä
hänellä on sanomista!"
Upsieri lähti sillalle. Yleinen hiljaisuus syntyi salmen molemmilla
puolilla keskustelijain puhellessa.
Burman'in ääni kuului lopulta: "kenraali Tutschkoff ehdoittaa
neljänkolmatta tunnin sotilakkoa".
"Sano hänelle", vastasi Sandels, "kuudenneljättä tunnin! Muuten
pitkitämme tappelua".
Taas pitkä äänettömyys.
"Kuusineljättä tuntia!" kuului Burman'in ääni.
"Hyvä!" vastasi Sandels. "Kenraali saa tuottaa haavoitettunsa ja
kuolleensa, kohta, jos tahtoo".
Samassa tuli myöskin kurieri Suomen ylipäälliköltä ja antoi kirjeensä
Sandels'ille, joka ääneti otti ne vastaan. Hänen muotonsa synkistyi,
lukeissaan niiden sisältöä. Kaikki lähellä seisovat upsierit katsoivat
häneen suurella uteliaisuudella.
Viimein lausui Sandels: "Hyvät herrat, meillä on käsky kohta peräytyä".
"Peräytyä!" kertoivat hämmästyen läsnä-olevat. "Peräytyä!" kuului
kolkosti soturein rivistä. Kaikki kasvot synkistyivät, kaikki silmät
tirkistivät maahan.
"Mutta olemmehan voittaneet!" huusi eräs nuori upsieri.
"Meidän on kuitenkin peräytyminen!" sanoi Sandels. "Se on ylipäällikön
käsky".
Kun tämä käsky ilmoitettiin voittaville sotamiehille, nousi yleinen
valitus. Monen kivikovan sotijan silmä, joka ei ollut vuodattanut
kyyneltäkään sodan kauhistavimmissa kohtauksissa, vettyi nyt, kun hänen
täytyi voittamatonna jättää isänmaansa voitetuille vihollisille.
"Hyvät herrat", sanoi Sandels, katsoessaan viimeisen kerran
mainehikasta tappelutannerta, "tämä on kuitenkin pieni Austerlitz!"