Omatunto: Saaristokertomus - 8

Total number of words is 3622
Total number of unique words is 1880
25.1 of words are in the 2000 most common words
34.2 of words are in the 5000 most common words
38.3 of words are in the 8000 most common words
Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
on himmentynyt, että meidän omatuntomme on menettänyt herkkyytensä,
niinkuin kompassi, joka on joutunut raudan läheisyyteen. Se rauta, joka
saa meidän omantuntomme, meidän siveellisen johtoneulamme näyttämään
väärin, se on se rajaton maallisen tavaran rakkaus ja hillitön nautinnon
ja pikaisen rikastumisen himo, joka on vallannut kaikki kansanluokat,
ylhäiset niinkuin alhaisetkin. Se on se, joka saa omantuntomme äänen
heikkenemistään heikkenemään ja lopulta kokonaan mykistymään.»
--Tuolla se tarkoittaa naapuria, ajatteli Söderlingska.
»Mutta voi sitä ihmistä, jolle hänen omatuntonsa ei enää sano mitään!
Tuleepa kerran hänen matkallansa yö, tai yllättää hänet merellä usva,
jolloin ei tähtiä tuika eikä kuu kumota. Mihin hän silloin joutuu? Kuinka
hän silloin löytää pelastavan väylän pois karien keskestä, joiden yllä ja
ympärillä meri ärjyy? Oi, kuinka paljon, paljon on niitä, jotka ovat
antaneet omantuntonsa magnettineulan mennä niin pilalle, ettei heillä
elämässään ole siitä mitään johtoa!»
»Mutta onhan, jumalalle kiitos, toki niitäkin, jotka eivät ole päästäneet
rahan- ja rikkaudenhimoa mykistämään omaatuntoaan, vaan jotka sallivat sen
olla äänessä, ottaen vaaria siitä, mitä se sanoo, sen pienimmästäkin
kuiskauksesta. Vielä on meillä keskuudessamme sitä vanhaa juurta, josta
uudetkin vesat ehkä kerran taas versovat, sitä, joka on saanut aran,
herkän omantunnon perintönä esi-isiltään ja joka yhä sitä perintöään
hoitaa. Se on sitä samaa polvea, joka tyytyy vielä vanhaan uskoonsa ja
vanhaan raamattuunsa, jonka päällä niinkuin vankalla kivijalalla tämän
Suomen kansan usko ja kunto on levännyt vuosisatoja ja johon heidän yhä
vieläkin olisi elämänsä perustettava, etsien siitä autuuttaan.»
»Vaikka he saattavat eksyäkin, niin he kuitenkin omantuntonsa avulla
lopulta osuvat oikeaan. He kysyvät omaltatunnoltaan neuvoa kuin
luotettavimmalta ystävältään. He katsovat siihen kuin kelloon, ja jos
huomaavat sen jätättäneen, niin he tarkistavat sitä auringon, s. o.
jumalansanan valossa, silloin kun se on korkeimmillaan taivaalla, minä
tarkoitan: puhtaimmillaan. He antavat omalletunnolleen sananvuoron ei
ainoastaan pyhänä, vaan myöskin arkena jokapäiväisissä askareissaan,
kotona ja kylässä, merellä ja maalla, sanalla sanoen elämän kaikissa
kohtaloissa. Ja he saavat siitä moninkertaisen palkinnon. Heidän
omatuntonsa ei ole heille vaivaksi, vaan se on heille iloksi, auttaen
heitä ja palkiten heitä sillä, jonka vertaista ei ole mitään maailmassa:
omantunnon rauhalla. Omantunnon rauha ... oi, sen ihanampaa ei voi olla,
sillä se on rauha jumalassa! Katsokaa, millaisena se kuvastuu lapsen
silmissä, joka ei vielä tiedä, mitä paha onkaan, millaisena se sykähtelee
nuorukaisen povessa, kun hän on kiusauksensa kestänyt, mutta ennen kaikkea
millaisena se leviää vanhuksen otsalle, kun hän on taistellut ja
voittanut! Maailma on hänelle hänen elämänsä ehtoolla kuin keväinen aamu,
taivas on hänelle sininen ja pilvetön, ja meri yhtä sininen kuin taivas,
sillä hänen sydämessään asuu rauha, tunnon rauha. Kuinka ihanaa olisikaan,
jos me kukin kohdastamme tekisimme niin kuin omatunto meitä vaatii, kuinka
hyvä meidän silloin olisi elää tässä ajassa ja tulevassakin! Siihen auta
meitä, abba, rakas isä! Ammen.--Rukoilkaamme.»
* * * * *
... Että pitää saada kuulla niin kaunista puhetta! Että pitää ihmisen
osata puhua tuolla tavalla! Hän jonkinjoutava korupappi! Että pitää osata
sanoa niin paikalleen! Aivan niinkuin se on ja niinkuin sen pitää ollakin.
Sillä näkeehän sen joka päivä, mihin se vie, kun ihmiset eivät kuuntele
omaatuntoaan eivätkä tee, niinkuin se käskee. Parhaiten se nähdään
Korsuista.... Saattaahan kyllä kuka tahansa eksyä ja joutua kiusaukseen.
Eikähän aina hoksaa, miten pitäisi milloinkin tehdä. Mutta silloin kun sen
hoksaa, niin ei saa sulkea omantunnon suuta, vaan pitää antaa sen puhua,
mitä se tahtoo.... Ei pitäisi milloinkaan sulkea omantuntonsa suuta.
Hetihän minun omatuntoni minua siitä kolhaisikin. Koko ajanhan se minua
kangerteli. Heti kun ruvettiin nostamaan paaleja maihin ja niitä sinne
kätkemään, niin oli sellainen tunto, että nyt tässä menee jokin väärään.
Jos tuli kohta tieto siitä ruumiista, niin en olisi mennyt ollenkaan koko
kaupunkiin. Hanna ja pappakin siinä pitkin matkaa eksyttivät.... Mutta
kukas se lopulta sanoi, että annetaan kaikki ... niinkuin annettiinkin ja
niinkuin pitikin. Enhän minä mitenkään tahdo sillä kehua. Muuthan ne tässä
ovat minua kehuneet enkä minä. Mikäs minä olen, vaivainen syntinen....
Liikojahan pastori luulee, jos luulee, että meistä olisi esimerkiksi
kenellekään. Eihän meilläkään tehdä kaikkea, niinkuin pitäisi. Paljonhan
minä turhasta tuituttelen ja kiukuttelen, Söderlingillekin, vaikka tiedän
ja näen, että hän koettaa parastaan. Minkäpä hän sille mahtanee, että on
hitainen ja saamaton, niinkuin koko sen sukukin.... Eletäänhän meillä, ja
jos ei eletä, niin kuollaan. Ja elettäisiinhän meillä hyvinkin, jos ei
olisi surua Helgan hoidosta ja jos Kalle saisi semmoisen tytön, joka ei
katsoisi pirtin ahtautta, vaan tyytyisi olemaan siinä, missä muutkin.
Tulisihan siinä väljempääkin, sitten kun kerran aika papasta jättäisi....
Ja jos nyt sitten saadaan lain mukaan se löytäjäispalkkiokin.... Koska
kerran sanotaan, että rehellisyys maan perii, niin periköön. Kun ne sitä
kerran niin tarjottelevat.... Olisihan jo liikaa maallisen maineen
tavoittelemista, jos ei sitä ottaisi, ja saattaisi herättää itsessä
ylpeyttä ja kateutta muissa ihmisissä.... Se voi tehdä tuhannen, ehkä
enemmänkin ... mutta antakootpa, minkä haluavat.... Kyllä olisi tuo
alttari uuden liinan ja uusien kynttiläjalkain tarpeessa. Onhan ihan
ilmeinen häpeä, että tuommoisia näytetään kirkossa. Kun Sorvilahden vanha
friiherrinna lahjoitti tuon kruunun, niin tehtiin siitä ilmoitus ja
julkinen kiitos kirkossa.... »Antaisit, hyvä Herra Jeesus, minulle
anteeksi kaikki pahat teot, rikokset ja synnit.... Jos en muista olla,
niinkuin olla pitäisi, niin tule minun luokseni noin kuin tulet tuossa
Pietarin luo ja nosta toinen sormesi ja ojenna kätesi avuksi hukkuvalle,
eläkä anna minun vaipua paatumukseeni ja epäuskooni.»
Söderlingska istui kirkossa jumalanpalveluksen loppuun saakka, kuuli
messut alttarilta ja veisasi loppuvirren, jäi vielä kuulutuksiinkin eikä
tehnyt, niinkuin suurin osa muusta kirkkoväestä, jotka hyökkäsivät ulos,
heti kun laiva huusi lähtöään saarnan loputtua.
Ja kun hän niin tuli ulos kirkosta, oli hänen niin hyvä ja helppo ja
leppoisa olla ja oli niinkuin olisi saanut kaikki tähänastiset syntinsä
anteeksi. Ja maailma oli tapulin edustalta katsoen juuri ihan niin kuin
pastori oli sanonut sen olevan sille, jolla on tunnon rauha: oli
paisteinen päivä, taivas oli todella ihan pilvetön eikä niinkuin aamulla
puolipilvinen ... ja meri osasi sitten olla niin sininen, ettei se olisi
voinut tulla sen sinisemmäksi!
Laiva oli jo poissa ja laituri tyhjä. Purjevenheitä viiletti
Kirkkoulapalla kuin kilpapurjehduksessa, latvapurjeet mastossa. Heidänkin
venheessään olivat purjeet jo levitetyt. Söderling näkyi istuvan sikari
hampaissa pollarin päässä.... Olisihan pitänyt saada ennen lähtöä ryypätä
kuppi kahvia leipurissa, mutta olkoon nyt....
--Se sitten vasta oli saarna....
--Niinkö?
--Etkö sinä sitten ollutkaan kirkossa? Sitä on miestä. Missä sinä sitten
olit?--Mistä sinä olet saanut noin hirmuisen suuren sikarin?
--Tullipäällysmies vei minut kirjoittamaan sen ilmoituskaavakkeen alle.
--Olisit kai sinä sieltä silti ehtinyt vielä kirkkoonkin?
--Tiedäthän, millainen se on, kun se kerran saa käsiinsä. Sen piti saada
tarjota ja jutella ja näytellä kaikki pyssynsä ja uudet haahkakuvansa ja
täytetyt lintunsa ja muut ... ja sillä tavalla siinä aika meni....
--Tuliko ilmoituskaavakkeesta pyyhityksi mitään?
--Niin mitä?
--Sepä se siitä pelastuspalkkiosta.
--Ei siitä mitään pyyhitty.
--Hyvä on.--Missä muut ovat?
--Kalle istuu tuossa purjeen takana.
--Entä Hanna ja Helga?
--Hanna ei tulekaan. Oli mennyt laivaan ja pyytänyt toimittamaan kirstunsa
tullivahtimestariin ensi tilassa.
--Meni menojaan hyvästin heittämättä. Mitä Kalle sanoo?
--Ei tuo juuri mitään.
Samassa tuli Helga ystävättärensä kanssa, rientäen rinnettä alas.
--Saako Hulda tulla mukaan?
Olisi tehnyt mieli sanoa:--Pysyköön täällä pyhine henkineen.... Mutta
täytyihän sen tietysti kuitenkin päästä.
--Tervetulemaan vain, jos neiti tyytyy siihen, mitä meillä on....
--Olenhan minä ennenkin tyytynyt.
--No sitten.
Lähdettiin. Tytöt istuutuivat kokkaan, toisiinsa kiinni, Söderling ja
Kalle istuivat perään. Söderlingska laittoi itselleen mukavan paikan
keskelle venhettä ison maston juureen, josta hän venheen kallistuessa
saattoi nähdä laidan yli. Laskettiin myötälaitaista. Tuuli oli tasainen,
mutta kuitenkin tarpeeksi voimakas. Väylä vei suorana reittinä ensin ulos
kirkkolahdesta Kirkkoulapalle, sitten sen yli Välisaaristoon ja siitä sen
saarien lomitse Saukon selälle, jossa matka oli puolessa ja jonka takana
ulkona meressä häämöitti Saukkosaari, yksinäinen luoto, viimeinen asuttu
maa, syrjässä kaikilta väyliltä.
* * * * *
--Kyllä nyt sitten on korea sää! sanoi Söderlingska, kun venhe oli päässyt
vauhtiinsa.
--Oikea kirkkosää, säesti Söderling.
--Siinä kääntyvät danskolandilaiset omalle reitilleen ... ne saavat luovia
ne.
--Hyvin ne vain luovii.
Kulettiin Luotsisaaren ohi. Oldermannin venhe oli laskenut ankkurinsa
satamaan ja riisui juuri purjeitaan.
--Eikö oldermanni ollutkaan kirkossa, koska tulee tuossa ruuhella vastaan?
Pitkäoldermanska nousi ruuheen, ja ukko alkoi soutaa häntä maihin, kun
oldermanska kai sanoi hänelle jotain, koska ukko lakkasi soutamasta ja
käänsi päänsä Söderlingeihin.... Tiesi sen, mitä ne puhuivat. Pian puhuu
siitä koko saaristo!
--Oli vahinko, tytöt, ettette olleet kirkossa. Pastori messusi taas niin
kauniisti, ja saarnasi myös.
--Kaunis ääni hänellä kyllä on, sanoi opettajatar, suu supussa.
--On hänellä muutakin, joka tahtoo ymmärtää.
--Valtiokirkon tavallinen korupappi ... ilman uskoa ja oikeaa henkeä.
--Mahtaneeko sitä olla niin paljoa enemmän teidän Kaarssonnillannekaan.
--Ei hänelle rukous ainakaan ole mikään ulkoläksy, niinkuin jostain
kaavakirjasta opittu.
--Jaa, jaa, kyllä tuo tiedetään....
Ei Söderlingska nyt kuitenkaan välittänyt ruveta näistä sen enempää
väittelemään. Pitäkööt uskonsa ja pappinsa, minä pidän omani. On nähty ne
omin sanoin rukoilemiset--mitkä Helgankin.
--Mistä pastori sitten saarnasi? kysyi Helga, kuin sovittaakseen.
--Hyvästä omastatunnosta ja tunnon rauhasta.
--Sehän oli hyvä teksti.
--Olihan se ... sille, joka osasi ymmärtää.
Tytöt supattivat omiaan, Kalle istui eteensä tuijottaen, Söderling ohjasi
ja imi sikariaan ja sytytti sen tuontuostakin, kun se sammui. Söderlingska
vaipui omiinsa. Tuli mieleen, mitä Korsut sanovat, kun saavat tietää....
»Niinhän toki ... mitenkäs toki muuten ... mekin aina ilmoitetaan
tulliin».... Ulkokullatut, sopii mennä nyt ja tehdä samoin. Se on ehkä
pakosta nyt, tällä kertaa, kun paalit tuli ilmi.
Oli tultu Välisaarien salmesta Saukon suurelle selälle. Siellä puhalsi
itätuuli voimakkaammin ja aalto oli suurempi. Venhe alkoi nousta ja
laskea, vuoroin puskien aallon harjalle kuin vihassa, vuoroin kuin
lauhtuneena liukuen siitä alas, sihisten ja kuin itsekseen sopottaen.
Söderlingskan korvissa kummitteli, niinkuin se olisi koko ajan tahtonut
sanoa jotain--mutta mitä? Se tuntui kuin tietävän jotakin jostakin,
enemmän kuin kukaan ihminen--mutta mitä? Oli kuin se olisi ollut aikeessa
tehdä jotain, uhannut, mutta sitten taas tyyntynyt ja päättänyt jättää sen
tekemättä, Silloin tällöin loksahteli ja kurahteli vuotovettä pohjalautain
välissä.... Siinä oltaisiin, jos joku mätä kaaripuu--ja mätiähän ne kai
olivat kohta kaikki--rusahtaisi poikki ja pari lautaa longahtaisi
liitoksistaan. Siinä olisi ihminen pian veden varassa, yksi omine tekemine
rukouksineen ja pyhine henkineen, toinen hyvine töineen ja hyvine
ominetuntoineen ja tunnonrauhoineen ja ihmisten kiitoksineen ... eikä
taitaisi tulla vedenpäällä-kävelijä kättään vaipuvalle ojentamaan ...
tuonne taitaisi seisahtua vähän ulomma sormeaan toruen nostamaan.... Ei
auttaisi mikään, pohjaan, pohjaan menisit kuin kivi--jollei ehkä Korsu
sattuisi näkemään kiikarikallioltaan ja ehtisi apuun.... Huh! Mutta johan
minä ihan joutavia, terve ihminen keskellä päivää.... Ja ennen minä menen
vaikka pohjaan kuin kivi, ennenkuin annan sen tulla auttamaan.
--Huh! Helga, anna minulle saalini sieltä tuhdon alta, ja kietaise
omasikin ympärillesi, ettet kylmety ... ne ovat siinä samassa käärössä....
Tytöt, laulaisitte jotakin lämpimiksenne.
--Mitä mamma tahtoisi, että me laulaisimme?
--Mitä vaan.
Tytöt lauloivat:
Hän sinun purttasi täällä jo ohjaa,
Maailman myrsky kun mylvien soi.
Hän on sun toivosi ankkuripohja,
Eikä sun purtesi hukkua voi.
Autuuden rantaa
Kohti se kantaa,
Sieltä jo kirkkahin koittavi koi.
--Kyllä se sitten vuotaa kauheasti tämä meidän vanha rähjä.
--Se on vain se ylimmäisen laidan ravistunut liitos, joka kallistuessa
vuotaa, sanoi Söderling. Siirtykää vähän enemmän toiselle puolelle, niin
se lakkaa.
--Eikö nuo vuotane alemmat niinkuin ylemmätkin. Ainahan meidän venheet
vuotaa, niin purret kuin ruuhetkin.... Ollappa kerran venhe, joka ei
vuotaisi.
--Saa semmoista venhettä hakea. Tytöt alottivat uuden virren.
Ja vaikka nyt uhkaava ulappa on
Ja raivoten mylvivi myrsky,
Ja vaahtoaa aaltojen tyrsky.
Ja eessä on pimeys loppumaton,
En pelkää, on valoisa matkani pää
Ja Jeesus mun purttani johtaa,
Jo kaukana kauniisti hohtaa
Mun kotini kirkas--en matkalle jää!
Söderlingskan ajatukset olivat taas kulkeneet omia teitään. Kun tytöt
olivat lopettaneet, virkkoi hän:
--Mahtaisiko pysyä veden päällä semmoinen ihminen, jolla ei olisi mitään
syntiä, jos näet semmoista olisi ... tai joka olisi tunnustanut kaikki
syntinsä ja saanut ne anteeksi ... tai joka ei olisi tieten tahtoen
valehdellut, ei pettänyt, ei puhunut pahaa lähimmäisestään, ei tekeytynyt
muita paremmaksi, ei himoinnut maallista tavaraa eikä ihmisiltä maallista
mainetta ... jonka omatunto ei kykenisi häntä mistään moittimaan?
--Mitä mamma tarkoittaa?
--Onko opettajatar nähnyt sitä kuvaa Ytterkarin vanhassa kirkossa, jossa
pyhä mies kuuluu soutavan kiven päällä saaresta toiseen?
--On siellä kyllä semmoinen kuva katolisen uskon ajalta.
--Miksi mamma sitä kysyy?
--Muuten vain johtui sekin tässä mieleeni.
Jonkun ajan kuluttua kysäisi Söderlingska taas:
--Mikä on oikein ero katolin uskon ja meidän uskon välillä?
--Kuinka minä nyt oikein sanoisin ... katolin usko on oman vanhurskauden
usko, joka opettaa, että ihminen tulee autuaaksi hyvistä töistään, mutta
meidän uskomme opettaa, että ihminen vanhurskautuu uskon kautta ilman lain
töitä.
--Etteivätkö hyvät työt mihinkään kuuluisi?
--Niinhän se sanoo Lutheruskin postillassaan, tiesi Söderling.
Hetken kuluttua sanoi Söderlingska taas:
--Pastori lupasi tulla siunaamaan sen ruumiin....
--Sittenhän on kaikki hyvin tehty ... kaikki, kaikki! puhkesi Helga.
--En tiedä, onko kaikki tehty, mutta en ainakaan minä tiedä, mitä pitäisi
vielä tehdä paremmin, jurahti Söderlingska. Ja olisiko tarvinnut
autuudekseen sitäkään ... koska uskolla pääsee?
--Jumala siitä meitä kerran vielä palkitsee.
--Sitä et sinä taida tietää eikä taida tietää kukaan muukaan, mitä jumala
tekee tai jättää tekemättä.
Lähestyttiin kotisaarta.
--Saanko kiikarin, sanoi Kalle isälleen.
Saatuaan sen hän tarkasti ensin kotirantaa ja sitten Korsun sataman
kohtaa.
--Siellä on rannalla niinkuin jokin säkki, mikä lie.
--Mikä säkki? Anna tänne!--Eikö totisesti olekin siellä se meidän
potattisäkki! Virolainen on siis ollut täällä sillaikaa.
--Ja on vieläkin.
--Missä? Jaa, siellä on todellakin naapurin kallion takana vieras
vimppeli.


XII

--Nyt saamme pian kuulla kunniamme, sanoi Söderlingska, kun näki ukin
astuvan tuvan ovesta, samalla kun hän itse hyppäsi venheen kokasta maihin.
Mutta--ihme ja kumma kaikille--ukki asteli tyynesti vastaan, parhaimmalla
päällään, silmät pestyinä, parta ajettuna ja pyhävaatteet yllään. Ja ihan
selvänä.
--Iltaa, pappa! Terveisiä kirkosta!
--Kiitoksia.
Sen silmissä ja suun ympärillä oli kuitenkin kuin jotain ivansekaista
ilmettä ja oli sitä äänessäkin jotain. Tuvassa odotti uusi yllätys.
--Katsos pappaa, kun on keittänyt kahvitkin! Ja kattanut pöydänkin, kupit,
sokerit ja kaikki.
--Ajattelin, että sinun tekisi hyvää saada jotain suuhusikin.
--Niin tekeekin!
Toisten juodessa kahvia istui ukki etukumarassa, mutistellen suutaan ja
mulautellen silmiään, mutta ei näyttänyt aikovan rakentaa riitaa, ei
ainakaan vielä.
--Pastori ja tullipäällysmies käskivät sanoa hyvin paljon terveisiä. Ne
oikein kädestä pitäen kysyivät, miten pappa jaksaa.
Mutta ei se näkynyt sen erikoisemmin kiinnittävän ukin mieltä.
--Ne tulevat pian tänne ampumaan haahkoja ja laskemaan turskasiimaa, niin
pian kuin pastori on saanut pidetyksi rippikoulunsa. Eikös ole hauskaa,
että pappa taas saa mieluisiaan vieraita?
Vastaukseksi ruiskahti vain kaarisylki lattialle.
--Ohoh, anteeksi, se meni vahingossa.
--Ei se mitään, pappa sylkee vaan.
--Tullipäällysmies tulee tullipurrella ja viepi samalla mennessään paalit,
sanoi Söderling.
--Soo-o.
--Ja pastori tulee ja lukee haudan! sanoi Helga.
--Kenenkä haudan?
--Senpä ruumiin ... mereen....
--Ne ilmoitettiin--paalit?
--Ja rahat myös.
--Jahah ... paalit ja rahat myös, venytteli ukki.
Hetken kuluttua hän kysyi merkitsevästi:
--Näkyikö niistä papereista siellä, mikä sen laivan nimi oli, josta ne
olivat joutuneet pois?
--Margaretha van Amsterdam.
--Miksi pappa sitä kysyy?
--Ilman vain. On hauska tietää, kuka sai omansa.
Laskien ensimäisen kuppinsa pöydälle sanoi Söderlingska, tekeytyen
huolettomaksi.
--Virolainen näkyy käyneen jättämässä potattisäkin.
--Kävihän se.
--Ottiko se mitä maksua vaivoistaan?
--En tiennyt tarjotakaan--eikä minulla olisi ollut millä maksaakaan.
--Mitä tuo muuten?
--Mitäpäs tuo.
Näki kaikesta, että ukolla oli hampaankolo täynnä, mutta ettei hän
tahtonut päästää sitä sieltä, niin kauvan kuin vieras oli sisällä. Kun
opettajatar ja Helga kahvinsa ryypättyään olivat menneet ulos, sanoi
Söderlingska:
--No, pappa purkaa nyt vain, mitä hänellä on sydämellään.
--Ei minulla ole mitään purkamista.
--Sanoiko virolainen mitään siitä, kun ei tullut kaupoista mitään?
--Sanoi: »Se oli siis vain semmoista akkain touhua.»
--Johon te tietysti sanoitte: »Niin oli»--
--Niinkuin olikin.
--Sanokoon virolainen mitä hyvänsä, mutta kyllä teidän itsennekin täytyy
sisimmässänne myöntää, että sen täytyi käydä, niinkuin se kävi. Sillä jos
yksi Korsu voikin kulkea ruumiilta ryöstämissään saappaissa, niin ei yksi
Söderling voi sitä milloinkaan tehdä. Niitä on niitä, joilla on omatunto,
ja toisia, joilla sitä ei ole. On ero ihmisillä ja ihmisillä. Ruumiiden
tavaraa ei Saukossa koskaan talleteta, tulkoon sitä sitten kuinka paljon
tahansa, vaikka sata miljoonaa markkaa.
--Sanohan pilanpäiten, Emma, olisitko voinut tallettaa rahat, jos ne eivät
olisi olleet ruumiin? Jos sen teit, olisitko silloinkin ollut parempi kuin
Korsu?
--Ja siihen minä sanon, niinkuin olen aina sanonut, ja niinkuin tulen aina
sanomaan, että vaikka minä olisin tehnyt miten tahansa, ja vaikkei olisi
ilmoitettukaan, niin sittenkin minä sanon, että minä ja me ja minun
lapseni olemme aina olleet ja tulemme aina olemaan paremmat kuin Korsu ja
hänen sikiönsä ... jonka olisitte saaneet kuulla pastoriltakin, jos
olisitte olleet kirkonmäellä kuulemassa.... Kas vain, joko nyt aletaan
hyvästellä naapuria vain sentähden, että on maistettu hänen konjakkiaan?
Pitäisi papan kuitenkin muistaa, mitä on itse sanonut, viimeksi tänä
aamuna tuossa aidan takana.... Ja mitä se muuten kuuluu tähän, mitenkä
olisi tehty tai jätetty tekemättä, jos ei olisi ollut ruumista, koska
siinä kerran oli ruumis?
--Ei siinä ollut mitään ruumista! hönkäisi ukki.
--Eikö ollut ruumista?
--Siitä laivasta, Margareetasta, josta pumpulipaalit tulivat maihin, ja
josta olivat ne rahat, mitkä Kalle löysi, ei ole hukkunut ainoatakaan
miestä, ei hiirtäkään.
--Kuinka ei ole hukkunut?
--Koska kaikki kerran pelastuivat.
--Mitä te laskettelette?
--Pumpulipaaleilla lastattu höyrylaiva Margareeta, jonka te luulette
menneen pohjaan miehineen päivineen, on Helsingin rannassa ja sen miehistö
myös--joka mies.
--Entä se ruumis, jolta Kalle otti salkun? Onko sekin Helsingin rannassa?
--Kalle ei ole ottanut salkkua miltään ruumiilta.
--Elkää nyt!...
--Lue tuosta!
Ukki veti poveltaan sanomalehden ja ojensi sen Kallelle.
--Mikä se on?
--Mistä te olette sen saanut?
--Viron Ansu toi.
Kalle luki ukon osoittamasta paikasta:
--Vältetty haaksirikko. Viime viikon myrsky oli vähällä aiheuttaa
Suomenlahdella haaksirikon, joka kuitenkin onneksi saatiin vältetyksi,
kiitos olkoon miehistön ponnistusten ja onnellisen sattuman. Muutamia
meripeninkulmia ulkopuolella Hylekarin majakan menetti hollantilainen
höyrylaiva 'Margaretha van Amsterdam', pumpulilastilla Pernambucosta
Pietariin, melkein samaan aikaan ensin potkurinsa ja sitten peräsimensä.
Laiva ajautui avutonna kylki edellä saaristoa kohti. Nähtyään, että se
kaikessa tapauksessa joutuisi karille, päätti kapteeni, niin pian kuin
Hylekarin majakka oli tullut näkyviin, jättää laivan ja koettaa airojen ja
purjeiden avulla päästä majakkaan telefonoimaan apua. Se onnistuikin. Sen
tehtyään palasi miehistö takaisin laivaan odottamaan 'Assistancea', joka
oli höyry päällä Kotkassa ja ehti sieltä hätään, ennenkuin 'Margaretha'
oli ajautunut saaristoon. Tunti vielä ja laiva olisi luultavasti
murskautunut Saukon ulkopuolella oleville riutoille.»
--Mutta mitenkä oli rahasalkku joutunut mereen?
--Lue eteenpäin.
Kalle luki:
--»Omituisuutena mainittakoon, että vaikka laiva siis pelastui ja samoin
sen miehistö, laivan paperit ja koko kassa joutuivat hukkaan. Kapteeni oli
ottanut salkun, jossa niitä säilytettiin, mukaansa jättäessään hyttinsä,
mutta siksi aikaa, kun hän auttoi laskemaan pelastusvenhettä mereen,
pistänyt ne pumpulipaalin vanteen alle. Kun laine samassa löi kannen yli,
pyyhkäisi se kansilastina olleet paalit mereen.»
--Jako sinä, Kalle, et muka olisi osannut erottaa pumpulipaalia hukkuneen
ruumiista?
--Voihan olla, että erehdyin.
Ukin kurkusta kirahti lyhyt, pilkallinen, käheä naurahdus. Muut eivät
saaneet sanaa suustaan. Sitten puhkahutti Söderlingska:
--Ja sen sinun erehdyksesi tähden annettiin siis pois kaikki, mikä olisi
voitu muuten pitää?
--Juuri niin! ilkkui ukki.
--Mitenkä?--Söderling kysyi, vaikka alkoi jo ymmärtää.
--Totta kai! Koska ilman sitä erehdystä ei olisi ollut haaksirikkoa eikä
hukkuneita ja olisi saatu jäädä siihen uskoon, missä ensin oltiinkin, että
se, mikä tuli, tuli meille jumalan lähettämänä, niinkuin Helga heti
sanoikin, ja niinkuin se ehkä nyt olikin ja varmasti olikin. Mutta nyt
annettiin kaikki pois siinä uskossa, että sinä muka olit ryöstänyt
ruumiin, jota et ollut tehnytkään. Häh?
--Jaa, jaa ... kyllä, kyllä, änkytti Söderling, suu auki, silmät pyöreinä
päässä.
--Etkö ymmärrä sinä?
Kallekin katseli melkein hätääntyneenä, lehti polvellaan:
--Vaan eikös nyt ... eikös ole sama ... olipa se ruumis tai ei ... koska
... koska minä kerran sen ruumiina ryöstin?
--Onko se sama, jos olet ollut tekevinäsi jotain etkä ole tehnytkään? Ja
onko se sama, jos sinä haahkaa ampuessasi ammutkin ohi ja satutat sen
kuvaan? Ja ryöstääkö se ruumiin, joka ryöstää pumpulipaalin? Mitä? Luulisi
sen mahtuvan sinunkin lyhyeen järkeesi....
--Ei kyllä ryöstäkään, mutta....
--Mutta mitä?--Ei mitään.... On siinäkin mies, joka ei osaa erottaa
pumpulipaalia ruumiista! Höpsistä! sanon minä, etten muuta sanoisi.
--Syytä sinä poikaa, joka itse summamutikassa sulloit menemään kaikki,
löytäjäisetkin! ärjäisi ukki.
--Se on eri asia.
--Voidaksesi taas kerrankin sanoa, kuinka paljoa parempi sinä olet kuin
naapurin akka.
--Niin olenkin.
--Saadaksesi mainetta maailman täydeltä.
--Jota sainkin--saarnastuolia myöten.
Isolla, ylimielisellä liikkeellä ponnahti Söderlingska pöydästä. Ja
toisella yhtä isolla liikkeellä hän tempasi lypsinkiulun astiahyllyltä.
--Käännä lehti, Kalle, sanoi ukki. Lue, mitä siinä vielä seisoo. Emma,
elähän mene.
--Lehmä on lypsämättä.
--Kuulehan kuitenkin, ennenkuin menet.
Kalle käänsi lehden ja luki:
--»Ennenkuin 'Assistance' kuitenkaan ehti saapua hylkynä ajelehtivan
laivan luo, oli sen huomannut eräs kalastaja, purjehtinut sen luo ja
ottanut sen haltuunsa. Kalastaja väittää, että hän ilman 'Assistancen'
apuakin olisi voinut suorittaa laivan pelastamisen, koska laiva hänen
väitteensä mukaan olisi ajautunut erään matalikon yli, mihin se ei olisi
tarttunut kiinni, mutta jossa ankkuri olisi ottanut pohjaan. Laskemalla
ankkurin hän olisi voinut--niin ainakin hän väittää--estää laivan
ajautumasta alempana oleville kallioille ja voinut pitää sen siinä siksi,
kunnes myrsky olisi tauonnut, mikä muuten tapahtuikin ennen pitkää. Laivan
todellinen pelastaja on tosin 'Assistance', mutta kun kalastajan vaatimus
pelastuspalkkion tai ainakin osan siitä saamisesta ei sekään liene aivan
perää vailla, on vielä mahdollista, että tämä reipas kalastaja on vetänyt
apajan, joka voi tehdä hänestä kaikeksi elinajakseen varakkaan miehen.
Olkoon se hänelle kernaasti suotu. Onnellinen kaappaaja on yksi meidän
saaristomme rohkeimpia ja pelottomimpia miehiä, tuo meren urheilijoille
hyvin tunnettu linnunampuja ja hylkeentappaja, Saukkosaaren Matti Korsu.»
--Korsu!
--Ko-korsu!
--Joo--Korsu! ilkahti ukki.
Ei kuulunut kotvaan muuta kuin paperin ratinaa, kun Kalle laski
sanomalehden luotaan.
Söderlingska oli lyykähtänyt rahille oven suuhun. Sanaakaan sanomatta hän
nousi ja meni ulos, niinkuin unessa jotain haparoiden.
Navettaan hoippuessaan hän näki Helgan ja opettajattaren tulevan
Käärmesaaresta päin laulaen, kädet toistensa selän takana.
Kun hän avasi navetan ovea, ynähti hänelle lehmä parrestaan pitkän,
ikävöivän ynähdyksen. Söderlingska lyykistyi lypsämään. Mutta silloin
repäisi häntä kiukku varpaista sormenpäihin, läpi koko ruumiin, heitätti
kiulun kädestä ja mätkäytti pitkäkseen viereiseen parteen kaislapahnojen
päälle. Samassa tyrskähti rinnasta hampaita kiristävä, koko ruumista
runteleva, hillitön, kiukkuinen itku.
... Kuinka saattaa semmoista tapahtua? Eikö sitten enää ole mitään
oikeutta maassa eikä taivaassa? Kuinka vanhurskas jumala voi semmoista
sallia? Minkätähden annetaan toisille kaikki ja toisille ei mitään?
Minkätähden rehellisiltä, oikeilta ihmisiltä viedään heidän viimeinen
vähänsä ja roistoille annetaan kaikki maailman rikkaus?
Nyt se on saariston rikkain mies? Sitä se röhöttikin sängyssään niin, että
tuskin tervehti. Nyt se voi ostaa, jos tahtoo, Saukkosaaren, ja vaikka
ostaisi koko Böölen tilan. Kyllä isäntä myö, keneltä vain saa rahaa. Oli
sanovinaan, ettei hän Korsulle muka myö. Miksei möisi! Pian siinä rikkaina
rehotetaan isäntämiesten arvossa. Kyllä rahalla rankiin pääsee.
Nauravat partaansa, ilkkuvat selän takana. »Olisi ollut ... kerran saivat,
ei ollut pitäjää!»
Tarvitsiko jumalan tällä tavalla pitää meitä narrinaan? Laitetaan ensin
paholaiset päätä huimaamaan ja näyttämään temppelin harjalta kaiken
maailman rikkaus ja kunnia. Pannaan näkemään näkyjä keskellä päivää. Ensin
annetaan Helgan rukoilla ja kuvitella mahdottomia. Ja uskotellaan, että se
You have read 1 text from Finnish literature.
Next - Omatunto: Saaristokertomus - 9
  • Parts
  • Omatunto: Saaristokertomus - 1
    Total number of words is 3722
    Total number of unique words is 1790
    24.2 of words are in the 2000 most common words
    33.2 of words are in the 5000 most common words
    37.6 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Omatunto: Saaristokertomus - 2
    Total number of words is 3705
    Total number of unique words is 1902
    24.1 of words are in the 2000 most common words
    32.3 of words are in the 5000 most common words
    36.5 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Omatunto: Saaristokertomus - 3
    Total number of words is 3727
    Total number of unique words is 1668
    26.0 of words are in the 2000 most common words
    34.3 of words are in the 5000 most common words
    38.3 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Omatunto: Saaristokertomus - 4
    Total number of words is 3820
    Total number of unique words is 1685
    25.0 of words are in the 2000 most common words
    34.0 of words are in the 5000 most common words
    38.4 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Omatunto: Saaristokertomus - 5
    Total number of words is 3712
    Total number of unique words is 1872
    22.6 of words are in the 2000 most common words
    31.4 of words are in the 5000 most common words
    35.7 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Omatunto: Saaristokertomus - 6
    Total number of words is 3724
    Total number of unique words is 1789
    25.0 of words are in the 2000 most common words
    33.1 of words are in the 5000 most common words
    37.2 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Omatunto: Saaristokertomus - 7
    Total number of words is 3639
    Total number of unique words is 1834
    25.8 of words are in the 2000 most common words
    34.9 of words are in the 5000 most common words
    40.3 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Omatunto: Saaristokertomus - 8
    Total number of words is 3622
    Total number of unique words is 1880
    25.1 of words are in the 2000 most common words
    34.2 of words are in the 5000 most common words
    38.3 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Omatunto: Saaristokertomus - 9
    Total number of words is 1306
    Total number of unique words is 791
    26.7 of words are in the 2000 most common words
    34.6 of words are in the 5000 most common words
    39.1 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.