Olviretki Schleusingenissä; Leo ja Liina; Alma - 4

Total number of words is 3676
Total number of unique words is 1813
19.8 of words are in the 2000 most common words
28.9 of words are in the 5000 most common words
33.2 of words are in the 8000 most common words
Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
2:N SOTAMIES. Me olemme sen jo raportteeranneet.
1:N SOTAMIES. Vahtimies ei saa jättää vahtikoppiansa ennenkuin on se
tulelta sytytetty; niin seisoo sota-arttikkelin järkähtämättömässä
säännössä.
MAURA. Mutta eihän ole teillä yhtään koppia, vaan istuttehan raheilla.
2:N SOTAMIES. Siis saamme vartoa kunnes rahimme rupeaa palamaan.
1:N SOTAMIES. Totta!
MARIANA. Te olvipurkit, joiden killisilmistä ei paista enemmin aatoksen
valoa kuin härään silmistä.
2:N SOTAMIES. Häh?
MARIANA. Häh, hah, mitä, pata-kuningas siinä, sinä olvitynnöri!
1:N SOTAMIES. Elä sinä... (Huoneesta vasemmalla kuuluu aina kovempa
yskiminen ja myrinä. Hätäkello soi)
ARISTARKUS. Akkuna ulos! (Särkee akkunan, tunkee ulos päänsä, yskien)
ANTON. (Huoneessa) Riennä riennä, Aristarkus, että pääsemme perässäs
ARISTARKUS. Kuin mahtusin tästä ometan-aukosta.
ANTON. Auta häntä, Timoteus.
TIMOTEUS. Kuin jaksasin tässä pelon vavistuksessa. (Erikseen) Lystiä!
Kestäköön kauvan tätä!
ANTON. Auttakaat häntä, hyvät naiset.
MAURA. Tänne, Mariana. (Maura ja Mariana rupevat kiskomaan Aristarkusta
akkunasta ulos) Voi onnettomat! Kuka on tämän tehnyt?
ARISTARKUS. Vetäkäät päälle ja elkä kyselkäät. (Patrik, kovin
päissänsä, tulee paljastettu miekka kädessä. Vahtimiehet kyldrää, hän
vastaa pikasesti)
PATRIK. Vai näin! (Lyö Aristarkusta, jonka jalat vielä on sisällä
huoneessa, lappealla miekalla muutaman kerran reiteen)
MAURA. Kapteeni kulta! (Aristarkus vedetään ulos, Anton tunkee itseänsä
akkunasta ulos)
ANTON. Vetäkäät minua nyt koreasti. (Naiset kiskovat häntä)
PATRIK. Onko valkea irti?
ANTON. Ei hätää sentähden, vaihka hädän tuskissa niin luulimme.
PATRIK. Hätäkello seisköön!
MAURA. Voih voih! Kuka on tämän tehnyt?
ANTON. Hä toisen komppanin miehet; tukkesivat sauvutorven katolla ja
panit oven takalukkoon.
PATRIK. Ettekö saa häntä sieltä ulos?
ANTON. Kärsimystä, kunnioitettava kapteeni; kyllä minä täältä
vähitellen tulen.
PATRIK. Vai näin te tahtositte elää, tansmestarit! Kyllä sitten
kelpais. Me olemme Saksalaisia, koko mailman silmät on nyt teroitetut
meitä kohtaan, jotka olemme Europan... (Lyö miekallansa Anttonia
reiteen)
MAURA. Armahtakaat häntä, herra!
PATRIK. Jotka olemme Europan sivistyneimpä kansa. Tiedättekö siitä, te
siat? (Anton vedetään ulos)
TITUS. (Pistää päänsä ikkunasta ulos) Nyt minä tulen.
TIMOTEUS. (Eriks.) »Nyt tulen minä, minun Jumalani.» (Kiertelee avainta
kuin tahtoisi hän avata ovea) (Ääneensä) Se noiduttu lukko! (Naiset
kiskovat Titusta ulos)
PATRIK. Te rahjut! käsittäkäät olevamme sitä kansaa, joka mailmalle toi
tietojen valon, joka filosofian tulisoiton nosti korkuuteen, joka
tutkisteli ja selitteli ihmissuvulle himpeän entisyyden kalliit
hengenaarteet, sitä kansaa, jonka kieli kaikkialla maa-pallon kamaralla
kaikuu, idässä, lännessä, pohjassa ja meress'. Tiedättekö, roistot,
että olemme ihan tätä kansaa?--Ja te nyt saattaisitte saksalaiset
häpeään? Patrikin komppani? Pois se! Ennen peittoon teidän maan
mateleviksi. (Hakkaa miekallaan Titusta vinhasti reiteen) Kas näin minä
teille annan, näin näin, kas näin!
TITUS. Herra kapteeni!
MAURA. Armoo armoo armoo!
PATRIK. Kyllä sitten kelpais. (Titus vedetään ulos. Tommi, 3:s sotamies
ja pari muuta työnäsevät oven auki kovalla vauhdilla, Timoteus
kiirahtaa selällensä, ja rynkäävät ulos yskien. Hätäkello on vaijenut,
muutamia kaupungin asujamista kokounut teaterin perille)
MAURA JA MARIANA. (Yhtaikaa) Timoteus! (Tarttuvat Timoteukseen)
MAURA. Oletko loukkaunut?
MARIANA. Rintas, luulen, sai kovan tärräyksen.
TIMOTEUS. Rinta ja selkä. (Pitelee rintaansa ja selkäänsä)
PATRIK. Jumalan kuolema! Tämä päivä olkoon teille kauhistuksen päivä,
armo poistukoon Uranuksen kaukaisuuteen ja välähtelköön rangaistuksen
miekka! Jumalan kuolema! Kuinka sai asia alkunsa? (1:selle
sotamiehelle) Kerro minulle lapsukaisen vilpittömyydellä.
1:N SOTAMIES. Tuolta kiirittivät olvitynnöriä muutama toisen komppanin
miehistä. »Antakaat se tynnöri meille», sanoit meidän miehet, »emme
anna», vastasit toiset, »jassoo, te ette anna», sanoit taas meidän
miehet, ja sitten nousi tuima tappelus ja käskähmä...
PATRIK. Kuinka kävi tynnörin kanssa?
1:N SOTAMIES. Meidän miehet otit sen heiltä ja kannoit sen tuonne
tupaan. Toisetpa sitten vihoissansa tukkesit sauvutorven ja panit
suuren tynkön ovelle, ja siitäpä vasta rähinä nousi.
ANTON. Mutta mitäs minä tein?
1:N SOTAMIES. Kielsit kumppanias tästä juonesta, pesit kätes ennakolta
ja menit koreasti sisään.
ANTON. Niin.
PATRIK. Kenen neuvosta tapahtui tämä? Kuka oli siinä niinkuin
johdattaja, päämies?
1:N SOTAMIES. Tommi ja Aristarkus, jaa totisesti; jos valehtelen, niin
niskani poikki.
PATRIK. Onko tosi, Tommi?
TOMMI. Tosi, herra kapteeni!
PATRIK. Onko tosi, Aristarkus?
ARISTARKUS. Ei sanaakaan valetta!
PATRIK. Haa!--Ja sinä Tommi, niin nuori vielä, jonka nenä tuskin on
ehtinyt punertumaan, jaa, sinä! Pidinpä sinusta paljon, mutta nyt olet
repinnyt alas kaikki, kaikki.--Oi te pedot! Mutta nytpä tästä jotain
nousee.--Riviin, pojat, koreasti riviin, lapsiset. (Asettaa heitä
seisomaan riviin) Tämä ei ole vielä mitään, vedenpä vielä henkeäni.
Oletteko huomainnut pienen lapsen käytöstä koska se itsensä oikein
todenperään loukkaa, koska se esimerkiksi kiirahtaa portaan
ylimmäiseltä pykälältä alas tanterelle? Ensteen kuulet kolinan, sitten
on äänettömyys kauvan kauvan, mutta paraseepa se viimein, että luulisit
mailman repeevän. Niin minunkin sydämmeni tila nyt, vasta olen
kellahtanut alas, makaan vielä tanterella ja ankara kipu mojoo
äänetönnä povessani, mutta kohta remahtaa. (Käyskelee hetken
äänettä ja vinhasti edestakaisin, lyöden välillä tuimasti jalkaansa)
Kas niin, tässä seiskäät ja hävetkäät kaiken kansan edessä. Käykäät
tänne sekä nuoret että vanhat katsomaan tämänkaltaisia miehiä. Tulkaat,
tulkaat! (Taluttaa esiin erään pojan kansan joukosta sotamiesten eteen)
Tänne, poikaiseni, ja hävetköön sinunkin edessäs. Sano heille jotain
pelkäämättä; sillä seisotpa minun siipieni suojassa. Sano heille pari
sanaa, poika.
POIKA. Tuommoisia miehiä; käykäät te sotaan sammakkoja vastaan.
PATRIK. He heh!
POIKA. Mikä loistava koristus-kivi on tuo yläpuolella teidän naamaanne?
Voi te kiiltomadot, voi sinä heinäsirkka-parvi eteläisiltä mailta, joka
mässäät meidän kedoilla.
PATRIK. No noh!
POIKA. Te sotamiehiä? Heittäkäät nyt kiväärinne nurkkaan ja käykäät
saunaan lapsen-synnyttäjän kanssa; ei, vaan saunan taakse, sillä onpa
muotonne kuin syymäkivi siellä, jonka päälle tuskin iljen sylkeä.
PATRIK. (Katsahtaen tarkasti poikaa kohden) Kyllä vähempäkin sentähden
piisais.
TITUS. Syymäkivi? Minussa ei ole ollut syymää sitten piennä lapsena.
Pidä suus kiin vaan, poika.
POIKA. Tuommoisia miehiä! Mutta tässäkin käy toteen vanha sananlasku:
»Millainen ampuja, sellainen koiransa.» (Juoksee kiivaasti pois, Patrik
muutaman askeleen hänen jälessänsä)
PATRIK. Sinä riivattu! Kyllä sinun opetan vielä. (Kääntyen kansan
puoleen) Kenen poika se oli?
ERÄS ÄÄNI JOUKOSTA. On se raukka erään köyhän lesken ainoa vekama,
tekee tuskin muuta kuin koiranjuonia ja pelailee knappeja kaduilla;
vahinko pojasta, suuri vahinko, ettei jaksa äiti parka häntä kouluttaa;
sillä se on niin viisasta lasta.
PATRIK. Vai »viisasta lasta», vai niin.--Menkäät hiiteen tästä! Mitä on
teillä tässä kurkisteltavaa? Pois, roistokansa! (Ajaa pois heidät)
»Viisasta lasta»! (Mauralle) Tuoppi oltta tänne, ja pian!
MAURA. (Marianalle) Astu vähän pikemmin, sinä laiskiainen. (Mariana
menee sisään)
PATRIK. (Eriks.) Se kirottu nallikka! (Ääneensä) Kiireesti, eukko,
kiireesti! (Huutaen) Sa saa!
MAURA. Kohta, armollisin herra! (Mariana tuo oltta, Patrik juo)
PATRIK. (Erikseen ja keskeyttäen äkisti juomistansa) Riivatut!
(Tyhjentää tuopin ja kääntyy kiivaasti sotamiehiä kohden) Mitä pitää
minun tekemän teille? Sanokaat, mitä pitää minun tekemän? Jaa, mitä
teen? Tommi, astu esiin. (Tommi lähenee häntä, Patrik pitelee hänen
knappiansa) Sano nyt, poikani, mitä pitää minun teille tekemän? Mitä
mitä, sinä junkkari? Sanoppas; äänestä, mä mielin kuulla.
TOMMI. Koska suotte minulle luvan äänestykseen, niin tahdonpa sanoa
sydämmeni aatoksen. Minun mielestäni olis meille yleinen armo paras.
PATRIK. Vai armo! Ha haa! Vai armo, vai armo! Hm! Vai armo! Käske ennen
Helionin loimon astumaan istuimeltansa alas. Vai armoa!--Käy nyt riviis
taas, poikaiseni, ja kuulkaat kaikki mitä lausun. Kakstoista tuntia
teidät tuomitsin olven kaipoon, mutta rikoittepa tämän tuomion, ja
kaikki myllersi taas olven perkel ylös alas. Sääntöni rikoitte, ehkä
tiesitte millä uhkasin teitä siitä. Siis kuulkaat nyt miten uhkaus käy
todeksi. Tästälähin ei kasteen helmen verta teille oltta, ennen kuin
veressä ja voittajina palaamme ensimmäisestä tappelosta. Mutta jos
teitä sillon miellyttäis näyttää selkätaulunne voittavalle
viholliselle, niin totisesti ette näe koskaan enään olven vahtoo. Se on
sanottu.
ANTON. Hirmuinen tuomio!
TOMMI. Verraton!
PATRIK. Ja siinä ei kaikki vielä. Tiedättepä mun ei millonkaan
jakelevan miehilleni pryyliä koska lähellä on synkeä yö, vaan pidätänpä
aina kättäni seuraavaan aamuun. Tällä hetkellä siis pelastutte siitä,
mutta mitä tapahtuu huomenna koitteessa ihanan päivän, sitä takaamaan
en käy, mutta visseyden tähden parkitkaat selkänne. Aavistanpa jotain.
Varmaan en ole vielä päättänyt, mutta minä pelkään.
TOMMI. Minä uskallan sanoa: nyt on kapteenimme liian ankara.
PATRIK. Vait, sinä kirottu kappale! Kaikki äänettä kuin muuri! Haa! jos
tietäsitte kuinka sydämmeni kiertyy ja vääntyy, kuinka se kiiriskelee,
temmeltää ja teiskaa, juuri kuin koska katselemme kirkkaassa
vesilammikossa pientä pussia eläviä kissanpoikasia täys; se kierii ja
se vierii, se liikkuu ja se kiikkuu, semmenkin jos on pussissa liian
vähän kivipainoa. Haa! oletteko nähnyt tätä leikkiä, te saatanat?
(Ravistaa Anttonia kauluksesta) Oletko nähnyt? Te kiusan henget, te
saatatte mun riiviöön, etten enään huomaa mitä teen ja lausun.
(Ravistaa Aristarkusta kauluksesta) Oletko nähnyt tätä leikkiä, sinä
peikko? Oletko nähnyt tätä? (Ravistaa Tommia) Oletko nähnyt tätä? Sano
sano, sinä onneton.
TOMMI. Olen olen, ja vielä hullumpaakin, herra kapteeni, jaa monin
kerroin hullumpaa, niinkuin koska aukenee pussin-suu ja poikaset ryömii
rannoille. Silloinpa täydet käsissäs; sä hätäilet ja keikahtelet,
keikahtelet etkä tiedä mihen ensin käännyt. (Patrik astuu muutaman
askeleen takaperin hoipertellen ja katsoen vissisti Tommia kohden)
PATRIK. (Eriks.) Jassoo! (Ääneensä) Tule tännen, Tommi. (Tommi lähenee
häntä) Kukas minä olen?
TOMMI. Kuninkaan kapteeni ja sankari. (Eriks.) Olinpa liian rohkea.
PATRIK. Kukas sinä olet?
TOMMI. Herra kapteenin mies. Käskekäät minua tuleen, minä menen; se on
velvollisuuteni.
PATRIK. Mutta katsos, jos mielit käydä liian pitkälle sukkeluuksines,
niin voinpa minäkin sanoa jotain puolestani. Tiedätkös mitä taidan
tehdä?
TOMMI. Taidattepa asettaa minun alas maahan suoraksi kuin ranka ja
käskeä Bonifaciuksen löylyttämään oikein sakramenskatusti.
PATRIK. Jaa-ah, sen minä taidan. Käy nyt riviis taas ja kiitä onneas,
päästyäsi näin. (Erikseen ja käyskellen edestakaisin hoipertellen)
»Koska pussin-suu aukenee»... Hmm! »Poikaset rannoilla ryömii.» Hajdja!
(Ääneensä) Saattakaat paikalla Mestari Bonifacius tänne. Nyt ei auta.
TOMMI. Herra! tässä näette viheliäisen vikkelöitsijän, oikein saksan
vizailijan, joka taasen hävetä saa. Niinpä käy.--Jo vuosia sitten tein
mä päätöksen, poisheittää kaikki kokkapuheet, mutta enpä mieletön
seisnyt siinä, ja sentähden seison nyt tässä syllän pitkällä nenällä.
Sillä se, joka täällä itseänsä edes johonkin määrin viisaasti käyttää
tahtoo, se olkoon aina mykkä, karmea ja kylmä kuin rautvuori, mutta voi
sitä, joka lyö itsensä vizsailemaan, se olkoon varmaa kerran joutuvansa
narriksi kuin Tommi nyt. Me luisahdamme niin pian yli rajan; sillä
kiitos kiihoittaa omaa-rakkautta, joka taasen pimittää järjen
kirkkaan loimon kuin musta sauvu päivän valon; mies rynkää esiin
itsetyytyväisyydestä liekehtivällä katsannolla tietämättä ennenkuin on
narrilakki päässänsä aina korvia myöden, kuin Tommin nyt, joka on perin
lyöty, ja lyötyä miestä ette enään lyödä mahda, herra. (Eriks.) Jos ei
tämä saarna ole pelastanut selkääni, niin tahdon muuttua koiraksi.
PATRIK. (Eriks.) Jos ei tämä liikuta sydäntäni, niin tahdon muuttua
koiraksi. (Ääneensä) Jaa, Tommi, niinpä käy. Toki, näenpä, että kytee
vielä povessas pieni kipenä johonki parempaan. Ja muista, ettes laske
sitä sammumaan, minä rukoilen sinua: elä laske sitä sammumaan.
TOMMI. No noh.
PATRIK. Seis rauhassa rivissäs, seis rauhassa. (Torven ääni kuuluu)
Mitä merkitsee tämä torven töräys?
ÄÄNIÄ. (Ulkona) Preussiläinen tulee, Preussiläinen tulee!
PATRIK. Siinä on hän. Nyt katsokaatpas kuinka käytte vastaan tätä
vierasta näin humalaisina ja silmissänne sauvun pusertamat kyyneleet.
Oi synti ja häpeä! (6:s sotamies tulee kiireesti)
6:S SOTAMIES. Sana överstiltä. Hän käskee teitä kohta käymään esiin,
rakentaen oikean flygelin; sillä alas vuorelta, sen taidatte nähdä, jo
astuu Preussiläinen, ja mentyää muutaman minuutin, seisomme tulessa.
Kerkeä on aika.
PATRIK. (Eriks.) Nyt tahdon olla lakoninen, sillä vastaukseni kohta
luetaan sanomissa ympär mailmaa.--(Ääneensä) _Venio_. Tämä on ylevää
roomalaiskieltä ja tahtoo sanoa niin paljon kuin, minä mielin tulla.
Tämä vastaus vie överstilles: venio. (Sotamies menee) (Patrik eriks.)
Tämä vastaus on kerran löytyvä mailmanhistorjassa ja useinkin saattava
ruoskan monen nuorukaisen kämmenelle. (Ulkona soivat torvet ja trumput
ja sekavia ääniä kuuluu) Niin lähestyy nyt kunnia ja kuoleman päivä
kuin päivä tuomion jyryllä ja pauhinalla. Nyt uljas mieli, ja kaikki
olkaat valmiit: jäntevässä kourassa tulta ja kuolemaa oksentava traaki
kirkkaalla teräskielellänsä; polvi jäykkä niinkuin kivipylväs, käsi
tukeva ja silmä kirkas, rinnassa sydän ja sydämmessä Jumalan-poika, ja
sitten eteenpäin kuin hirmumyrsky, joka mereltä rynkää ylös, laineet
kohinalla korkeuteen nostaa ja murtaa satavuotiset männyt vuorten
harjanteilla! Uljas mieli, pojat, ja kaikki viha pois, käydessämme
Bellonan häihin! Oi sinä Aristarkus-poikani! (Suutelee Aristarkusta) Ja
Tommi minun pikku-varikseni! (Suutelee Tommia)--ja Titus sitten!
(Suutelee Titusta) Jumala auta meitä! Ja minun armas Antonini myös!
(Suutelee Antonia) Niin niin! teitä kaikkia nyt mielisin syleillä ja
suutella, mutta aika on hirveän tärkki. Sotatorvi soikoon, ja nyt
eteenpäin mars! Jumala auta meitä! Jessus! (Menevät, Patrik edellä,
heilutellen miekkaa ilmassa ja hoipertellen sinnen tännen, sotamiehet
hänen jälessänsä yksi ja toinen heistä myös hoipertellen.
Komantohuudot, torvet ja trumput kuuluvat kaikkialta)


Neljäs Osa

(Oikealta kuuluu sotajyry: Maura istuu toikan takana, avattu kirja
helmassa, kädet ristissä ja silmät teroitettuna korkeuteen; Mariana
seisoo samalla sivulla, mutta perempänä, katsahtaen sinne, josta kuuluu
taistelon meteli.)

MAURA. Oi! mille näyttää taistelon tienoo nyt, Mariana tyttösein?
MARIANA. Valkeita sauvupilviä pyörii lakkaamatta ylös laaksosta tuolla
vuorien välissä ja sillon tällön kirmasee yksinäinen ratsastaja salavan
vauhdilla yli lakeuden tuossa.
MAURA. Oi kauheuksia, joita vielä silmäni näkemän pitää ja korvani
kuuleman!--Kuinka onpi nyt, pieni Mariana?
MARIANA. Siinä, jossa ensteen ilmaui sauvu, se nyt haihtuu pois, mutta
kappale siitä se taasen monin kerroin sakeampana pyörähtää ylös ja
jyrinä niinkuin lähenis. Mutta nytpä näen yhdet vankkurit tätäkohden
kulkevan ja vankkureissa istuu miehiä rippuvilla päillä ja kelmeillä
kasvoilla.
MAURA. Kaiketi haavoitettuja sankareita sodan kiihkellyksest'.
MARIANA. Nyt seisahtavat, ja alas astuu eräs mies, joka ontuen rupeaa
käyskelemään tänne, mutta toisialle pyöriilee vaunut.
MAURA. Ken ollee tämä mies? Ehkä Timoteus. Riennä häntä vastaan; minä
istun tässä rukoillen ja kääntämättä kasvojani kohden hirmuista sotaa.
(Mariana menee) Taivas, suo voitto oman maamme sotajoukolle, mutta
pelasta toki Timoteuksen henki! (Max ja Fuchs, paljainpäin ja taluttaen
toinentoistansa, tulevat vasemmalta)
FUCHS. Mennään yhdessä.
MAX. Yhdessä, veljeni, yhdessä!
FUCHS. Nytpä ei olis terveellistä vaeltella yksin, sillä onpa heitä
taas ympärillämme oikein sakealta. Mutta liikkukaamme aina yhdessä.
MAX. Yhdessä, käsi kädessä vaihka surenkuoppaan.
FUCHS. Menneenä yönä uneksuin surenkuopasta, jonka olin virittänyt, ja
koska kävin sitä katsomaan, niin oli se ulvovia susia täys, jaa, olipa
harja päällä vielä. Mitä merkitsi se muuta kuin tätä hirveätä sotaa?
MAX. Kuules, mikä meteli ja ryske.
FUCHS. Kuka olis luullut Berlinin niin pian tuhaksi menneen?
MAX. Se paloi kuin rohdintutti, ja onpa tuskin enään kiveä kiven päällä
siitä suuresta kaupungista. Mutta kuinka istumme tässä nyt ja missä
istumme? Olimmehan äsken juuri tulisessa taistelossa keskellä sauvuvia
raunioita. (Päivä hämärtyy)
FUCHS. Haa! Peittäkäät meitä, tunturit ja vuoret!
MAX. Miksi toivot niin?
FUCHS. Oi! me olemme jo toispuolella hautaa hämäryyden maassa.
Keihästihän meidät molemmat yhtaikaa eräs partanen kranatööri siinä
kadun ristissä.
MAX. Kaiketi olin sillon puoleksi jo kuollut haavoistani, koska en
muista tätä. Siis käyskelemme, kurjat, nyt varjoina varjojen maassa!
FUCHS. Oo, oo! Mutta mikä on tämä seutu oikeammiten?
MAX. Ei rautahaarut eikä kanget helise vielä.
FUCHS. Eikä palmutkaan käsissämme liehu.
MAX. Me jossain keskisijassa istumme, vartoen tuomioomme.
FUCHS. Oo, oo! Tuonen synkeässä maassa! Millainen on mieles, veli?
MAX. Ei koskaan povessamme lannistukoon miehuuden into, vaihka kulkis
tiemme kirottujen alhoon, vaan purren hammasta vastaanottakaamme mitä
tuleman pitää. (Puree hammasta) Hmm!
FUCHS. Oi onneton! kopeiletko tässä vielä? Ylvästeletkö, hirmu mies?
Ken voi kätkeä povessansa kipenääkän miehuuden jäntevyyttä, koska pitää
hänen ainiaksi muuttaman asumaan syvyyteen tulisen meren? Ken voi sitä?
Ei kenkään maassa eikä taivaassa.
MAX. Mutta toivo ei ole kaikki vielä.
FUCHS. Olkoon niin!
MAX. En kärmettäkään, vaihka olis se mua sadat kerrat pistänyt, en
vihamiestäni suurimpaa mä syöksis tähän maasuuniin, niin miksi sitten
hän tuolla pilvien päällä, jolla tiedän olevan sydämmen paljon paremman
kuin minulla, mielisi sinne viskata minua, joka en koskaan ole häntä
pistänyt, ehdolla en suinkaan, vaan itseänipä enemmitten pistellyt
olen? Sen on hän tekemättä, niin uskon ja vakavana varron mitä
annetaan, ja tähän pääni torkahtaen kallistan. (Painuu alas)
FUCHS. Olkoon niin! Niin tahdon uskoa ja vakavana varron mitä annetaan,
ja tähän pääni torkahtaen kallistan. (Painaa päänsä alas Maxin viereen)
MAURA. (Erikseen) Te raukat miehet, kuinka sairas mielenne nyt
kiitelee! Ihmislapset! yksi teistä verta vuodattaen täällä taistelee,
toinen vehkeilee luulokuviensa kanssa, ja aina ja kaikkialla on murhe,
sota ja surkeus. Oo! (Preussiläinen kansalaulu kuuluu oikealta)
FUCHS. (Nostamatta päätänsä ylös) Enkelit laulaa.
MAX. Ja perkeleet kiljuu. (Mariana ja Timoteus tulevat käsi kädessä,
jälkimmäinen ontuu)
MAURA. Timoteus! Siis elät vielä!
TIMOTEUS. Vaihka yksijalkasena kuin savikukko.
MAURA. Onko se pahoin haavoitettu?
TIMOTEUS. Ei juuri hätää; vähän nyrjäynyt vaan, mutta pakoittipa mun
kuitenkin jättämään kamppaustantereen.
MAURA. Joka nyt hirmuisesti riehuu.
TIMOTEUS. On siellä kuumaa; ja nytpä olvi kurkulleni kuin vaimo
miehelle niin luotu sen toisen tarpeeksi.
MAURA. Se on kieltty, Timoteus, se on kieltty, ja sentähden en uskalla.
TIMOTEUS. Mitä nyt? Olemmehan tapelleet kuin jalopeurat; olenhan
puhkaisnut auki kolme preussiläistä mahaa kuin kolme säkkipilliä vaan,
sen olen tehnyt, ja eivätpä toverinikaan ole juuri häväisneet itsiänsä,
totisesti ei. Aristarkus kiljuu, raivoo ja tappelee, vaihka tuntuupa
kuin tahtoisi hän tällä leiskunalla, huudolla ja käsivarsien
väsymättömällä viskelemisellä niinkuin estellä näkymästä jotain pientä
oravata, joka hyppelee hänen housuissansa, mutta tappeleepa hän toki
kuin mies; Tommi on kuin kiiski, vikkelä, ja pistelee että tuntuu,
Titus, äänetön ja huulet nipistetyt myttyyn, kulkee esiin eikä
järkähdä, ja Anton hän huokailee ja lyö.
MARIANA. Hyvin tunnet kumppanies luonnon.
TIMOTEUS. Etkö luule mun haastelevan totta? Sen kuulet kohta, kuulet,
että olemme itsemme käyttäneet kuin miehet. (Juo) Mutta vastahakoinen
on tänäpänä onni meitä kohtaan, ja luultakseni käymme tässä kahakassa
tappiolle, niin näytti taistelon muoto, koska sen jätin, ja
arvattavasti joutuu Timoteus Preussiläisten vangiksi; sillä tuskinpa
taidan paeta nyt. Mutta iloinen olen sentähden, että henkeni pelastui;
sillä minä olen yksinkertainen ja tyhmä sotamies enkä taida itseäni
teeskennellä. Jos olisin upseeri, niin eipä tämä juuri mallaisi, vaan
täytyis minun antaa huulen rippua ja silmän tuijotella murheellisesti
eteeni, vaihka sydän povessa salaisesti laulaa: »sull' kiitos», että
pääsin kuin madammi Bergströmska. (Sotahälinä lähenee) He lähestyvät.
Niin niin! Niinpä käy kuin ennustin. Meidän joukko pakenee ja
Preussiläinen vainoo.
MAURA. Taivaan Herra! He rynkäävät ihan tätä kohden! (Timoteus ja
Mariana kuiskailevat keskenänsä)
TIMOTEUS. Olkaat ilman pelkoa, muori, ilman yhtään pelkoa, armas
muorisein. He kulkevat rauhallisesti ohi; minä takaan sen. (Patrik,
ilman hattua ja miekka kädessä, juoksee yli teaterin oikealta
vasemmalle ja hänen jälessänsä Aristarkus, Tommi, Anton, Titus ja muita
sotamiehiä. Timoteus, ontuen, lähtee myös kirmasemaan samaa tietä,
häntä seuraa Mariana halliten hänen patruuna-taskustansa. Maura juoksee
muutaman askeleen heidän perässänsä huutaen kovin, mutta samassa
amputaan muutama kiväärinampaus oikealta vasemmalle, ja Maura kaatuu
kiljahtaen; Kasper, Gilbert ja preussiläisiä sotamiehiä tulee. Max ja
Fuchs kuorsavat maassa)
KASPER. Pojat, nyt ottaa teidät peijakas, jos olette ampuneet tämän
vanhan vaimon.
GILBERT. En usko sitä, vaan luulen, että kaatoi hänen pelko vaan ei
luoti.
KASPER. (Ottaa Mauraa kädestä) Ylös, eukkoseni!
MAURA. Minä olen amputtu, kuollut, ijankaikkisesti kuollut!
KASPER. Te olette eheä ja terve, sanon minä. Ylös ja olkaat iloinen;
sillä voitto on meidän. (1:n preussiläinen sotamies tulee)
1:N SOTAMIES. Herra kapteeni, minä saatan sanomata kenraalilta.
KASPER. Mikä on hänen tahtonsa?
1:N SOTAMIES. Että kortteeraatte tähän joukkonne ja jätätte pakenevaen
vainoomisen, sen toimen määrää hän arierkardillemme.
KASPER. Hyvä! Ja jos ei ole sulia muuta sanottavaa, niin käänny ympäri
taas, ja ne miehistäni, jotka seuravat nyt vihollista kantapäissä,
palatkoot takaisin jälleen, koska toiset on heidät ehtineet. (1:n
sotamies menee) Hyvä on levätä kamppauksen vaivoista, mutta eipä toki
ollut tämä päivä kovin raskas eikä verinen.
GILBERT. Se oli mun ensimmäinen päiväni kunnian kedolla, ja, totta
sanoen, tämän taistelon alku mun vereni saattoi niinkuin vähän
kuumeelliseen juoksuun, mutta tasoittupa se pian taas, ja nyt lopetan
tämän päivän kuumeella toista laijia, voittohorrouden kuumeen hohteella
sen lopetan. Oi kuinka kernaasti nyt tyttöäni syleillä tahtoisin!
KASPER. Hiiteen tämä taistelo!--Oltta, muori! (Juo)
GILBERT. Siinä pamahteli toki ja luorit vinkuit.
KASPER. Olipa se kahakka! Vihollisemme killistelit päällemme kuin
keitetyt kravut, niin he katselit meitä läpitse juopumuksen sumun ja
kaasun ja levitit ympärillensä karvaan tikuran ja sauvuhaisun, kuin
olisit he käynneet ulos suomen-saunoista. Mutta olisit he tyhjentäneet
muutaman kannun vähemmin vahtovaa oltta, niin luulenpa, ettemme seisois
tässä juuri näin eheillä nahoilla; sillä, jos toki totuuden tunnustan,
niin eipä ollut nytkän tämä leikki juuri lasten leikki, vaikka he
humalassaan kaakertelit kuin karilla nahkahanhien lauma. Jaa, olipa se
lystillinen kuolemanleikki. Sentähden olkaamme lystillisiä ja
juokaamme, me myös, mutta kohtuudella. Juokaat, pojat! Te tappelitte
uljaasti tänäpän. Mitä sanotte?
SOTAMIEHET. Eläköön Preussi!
KASPER. No niin! Juokaat nyt, mutta onneton se, jonka näen käyskelevän
kylkimyyryä! Juokaat, juokaat! (Sotamiehet ottavat kukin tuoppinsa,
asettavat itsensä taaemmaksi joukkoon ja haastelevat iloisesti
keskenänsä) Minä luulen, eukko, että olvi on virtanut kaupungissanne
oikein koskena.
MAURA. Oi hyvä herra! uskokaat minua, senkaltaista olven molskinaa ei
ole mailma kuullut vielä. Mikä meteli ja pauhu, mikä puheen mölinä ja
kiroileminen yöt ja päivät! Jaa-ah, minä sanon sen ja panen sen luoksi;
ei semmoista melakkaa ole vielä kuullut tämä syntinen mailma. Jumala
siunakkoon!
KASPER. Oi Saksanmaa, mikä etkö olis sä ilman tätä kuohuvata juomaa!
GILBERT. Mikä etkö olis sä ilman kaikkija synnin himoja!
KASPER. Vaiti, luutnanttini, vaiti, poika!
GILBERT. Anteeksi, että voiton päivänä vilaukseksi unohdin suhteeni
teitä kohtaan, mutta se ei tapahdu enään, vaan tahdonpa seistä
vaiheellanne vaiti ja oikeena kuin kynttylä.
KASPER. Jos sen sä teet, niin katso etten niistä sua vähän nääveliistä.
Kuin kynttylä? Nyt hiiteen kaikki teeskellys ja turha kunnioitus ja
vallitkoon ilon siivitetty henki, niin kauvan kuin terästykki mykkänä
ammottaa. Nyt vapaus ja riemu! Ja anna minun perustella; sillä olenhan
käynnyt ulos tietoviisauden ankarasta linnoituksesta ja seison kuin
mies Hegel-pataljoonin vasemmassa flyygelissä. Eikö sano muotoni niin?
Kas tätä tukkaa kiemuraista, tätä jäistä, kankeata katsantoa, näitä
unipussia silmieni alla, näitä kalveita ja vähän niinkuin kohistuneita
poskia; ja viikseistäpä sitten alkaa sotamies. Enkö ole sekä
kirjallinen että sotaisa? Kaksi omaisuutta, joiden yhdistys on naiselle
ihastus suurin.
GILBERT. Mutta eivätpä ole vielä kaikki jäljet jokapäiväisestä
ihmisestä la'astu pois. Niinpä esimerkiksi luulen huomaavani jotain
prosallista lämpymyyttä katsannossa ja huulilla kovan taipumuksen
nauruun.
KASPER. Ne jäljet kyllä pian peitetään tuiskuilmoilta korkuudesta.--
Mutta mihen lopetin filosofemini, tai kuinka alotin sen? Saksanmaa,
mikä etkö sä olis ilman vahtovaa juomaa, joka nyt sun tahtoo upottaa!
Mutta enpä ihmettele, ettäs mielit naukkiilla ja viettää aikas humalan
humussa. Sä olet suurin nero kaikkein kansojen joukossa tämän Telluksen
povella, mutta voi! sä olet rikkirevitty nero muserretulla sydämmellä,
ja sentähdenpä pyllistelet kannua niin ahkerasti. Oi! sä kohtuisena
hengen aikeista käyt, ja siitä tuskas, siitä runsaat rohtoryypit. Mutta
ole lohdutettu, kaikki on nyt koetukses aika, lyönyt on pääsinpäiväs
hetki. Täältäpä me, kuin pohjoisesta raikas liehaus, nyt sua
parantamaan tullaan ja teemme sinusta oikean Saksan. Ole rauhassa, me
sun lääkitsemme, puhallamme sieraimiis uuden hengen ja riemuitseepa
kerran viel saksojen maa. Ja tämän päälle tahdon tyhjentää kannun
oltta.--Kallistakas tuonne tuoppiin, muorisein.
GILBERT. Ja tällä tavallapa, kannu kädessä, parantajana toimiilette.
Lystillistä!
KASPER. Juuri niin, sinä veitikka; sillä pahallapa paha parannetaan.
(Juo) Mutta muori siellä toikan takana, miksi istutte niin
murheellisna, huiskutellen itseänne ja vuodattaen kyyneleitä? Näinkö
vietätte voiton päivää?
MAURA. Taidanko minä tätä kutsua voiton päiväksi? En suinkaan, vaan
murheen ja tappion päivä on se minulle kurjalle.
KASPER. Miksi niin?
MAURA. Tahtoopa sydämmeni lentää kappaleiksi. Koska pakenit tästä
Bayerilaiset, seurasihan heitä karkurina piikani myös, se noiduttu
naasikka.
KASPER. Oh, pieni asia! Niin tapahtuu aina ja joka paikassa missä
sotilasjoukko majailee, ja jos ei juuri niin, murtuupa kuitenkin yksi
ja toinen sydän ikävyydestä harmaatakkien perään.--Tyttö meni, te
otatte itsellenne toisen, asia on autettu sillä.
You have read 1 text from Finnish literature.
Next - Olviretki Schleusingenissä; Leo ja Liina; Alma - 5
  • Parts
  • Olviretki Schleusingenissä; Leo ja Liina; Alma - 1
    Total number of words is 3536
    Total number of unique words is 1593
    21.0 of words are in the 2000 most common words
    29.1 of words are in the 5000 most common words
    33.5 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Olviretki Schleusingenissä; Leo ja Liina; Alma - 2
    Total number of words is 3532
    Total number of unique words is 1748
    20.6 of words are in the 2000 most common words
    28.2 of words are in the 5000 most common words
    31.8 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Olviretki Schleusingenissä; Leo ja Liina; Alma - 3
    Total number of words is 3533
    Total number of unique words is 1708
    20.1 of words are in the 2000 most common words
    27.7 of words are in the 5000 most common words
    31.9 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Olviretki Schleusingenissä; Leo ja Liina; Alma - 4
    Total number of words is 3676
    Total number of unique words is 1813
    19.8 of words are in the 2000 most common words
    28.9 of words are in the 5000 most common words
    33.2 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Olviretki Schleusingenissä; Leo ja Liina; Alma - 5
    Total number of words is 3624
    Total number of unique words is 1866
    18.4 of words are in the 2000 most common words
    26.8 of words are in the 5000 most common words
    31.6 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Olviretki Schleusingenissä; Leo ja Liina; Alma - 6
    Total number of words is 3685
    Total number of unique words is 1830
    19.9 of words are in the 2000 most common words
    27.2 of words are in the 5000 most common words
    32.3 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Olviretki Schleusingenissä; Leo ja Liina; Alma - 7
    Total number of words is 3532
    Total number of unique words is 1809
    19.7 of words are in the 2000 most common words
    27.2 of words are in the 5000 most common words
    31.4 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Olviretki Schleusingenissä; Leo ja Liina; Alma - 8
    Total number of words is 1689
    Total number of unique words is 992
    21.4 of words are in the 2000 most common words
    28.1 of words are in the 5000 most common words
    32.6 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.