Olavi Maununpoika Pariisissa ja Suomalaisten opinkäynti ulkomailla keski-aialla - 1

OLAVI MAUNUNPOIKA PARIISISSA
ja Suomalaisten opinkäynti ulkomailla keski-aialla.

Kuvaillut
YRJÖ KOSKINEN

Ote Mehiläisestä 1862, lisätty Todistus-kappaleilla.


Helsingissä,
Suomal. Kirjall. Seuran kirjapainossa,
1862.



Imprimatur: L. Heimbürger.

SISÄLLYS:
I. Bakkalario-väitökset Pariisissa v. 1427.
II. Suomalaiset oppineet ulkomailla ja opilliset seikat Suomessa.
III. Olavi Maununpoian ja hänen toveriensa ensimäiset
oppivuodet Pariisissa.
IV. Pariisin Yliopiston synty, sen laitokset, säännöt ja tavat.
V. Ranskanmaan kärsimykset ja Pariisin surkeus.
VI. Olavi Maununpoika Pariisissa.
VII. Myöhemmät Suomalaiset ulkomaiden Yliopistoissa.
Todistus-kappaieita.
1. Otteita Englantilais-kansakunnan tilikirjasta (Olavi Maununpoiasta).
2. Otteita saman kansakunnan pöytäkirjalta (Olavi Mauuunpoiasta).
3. Otteita saman kansakunnan tilikirjasta (vielä Olavi Maununpoiasta).
4. Otteita saman kansakunnan tilikirjoista (muista Suomalaisista).
5. Otteita Leipzigin Yliopiston jäsenkirjasta.



Olavi Maumnpoika Pariisissa.[1]


I.
Bakkalario-väitökset Pariisissa v. 1427.

Paaston aikana v. 1427 kaikuivat Pariisin Yliopiston koulut
tavallisista Bakkalario- eli Determinanti-väitöksistänsä. Taidetten
tiede-kunta (Facultas artium) eli oikeammin sanoen sen neljä
kansa-kuntaa kokoonnuttivat tähän vuoden aikaan maisterinsa sekä kunkin
maisterin valmistuneet opetus-lapset julkisiin väitös-harjoituksiin
Pahnojen kylässä (vicus Straminum), nyk. Rue du Fouarre, joka
Seine-virran etelä-rannasta ja Notre-Dame-kirkon lähisyydeltä ulottuu
lounaan päin. Saapuvilla oli kaikki mitä oppinutta ja arvosaa löytyi
tässä mainiossa tiedetten pesäpaikassa. Nuoret väittäjät, joiden nyt
piti opettajansa johdon alla astuman ensi kerta julkiselle
opin-näyttelölle, olivat jo ennen kulkeneet kansakuntansa Pedellin
seurassa ympäri kaupunkia, kutsumassa oppi-istuimen ja kirkon mahtavia
miehiä tähän juhlallisuuteen. Sillä nytpä heidän oli osoittaminen,
oliko kylläksi rohkeutta puhumaan ja väittelemään muidenkin edessä kuin
maisteriensä ja koulu-toveriensa. Ja nytpä heidän myöskin piti
osoittaman taitoansa semmoisille miehille, joiden suosiosta vasta
kävisi toivoa kirkollisia virkoja ja muita etuja. Tulipa siis
saapuville ei ainoastaan maistereita Yliopiston muista tiedekunnista,
jotka Taidetten tiedekunnan suhteen kutsuttiin "ylhäisemmiksi", koska
niiden jäsenet tavallisesti olivat ensin käyneet tätä muka alhaisempaa
tiedekuntaa, -- vaan kokoontuipa sinne myöskin kirkon ylimyksiä,
Arkiteineja, Messupappeja (cantores) ja tuomiokirkkojen Dekaaneja.
Väitökset alkoivat viimeistään tiistaina tai keskiviikkona jälkeen
ensimäisen Paasto-sunnuntain, ja nuorukaisen, joka tässä tilassa
kutsuttiin Determinantiksi, koska hän nyt ensikerran julkisesti esitti
väitös-pykäleitä (determinavit quastiones), piti joka päivä, niin kauan
kuin Paasto kesti, väittelemän kansakuntansa kouluissa sen maisterin
johdon alla, joka tähän asti oli valvonut hänen opetustaan. Kuitenkin
jo tähän aikaan nämä ikivanhat Paasto-väitökset olivat alkaneet
kadottaa suurta arvoansa; sillä tavaksi oli tullut antaa Determinantein
jo Joulun edellä pitää ikäänkuin koetusta varten yksinäisempiä
väitöksiä, ainoastaan muiden koululaisten läsnä-ollessa, ja tämä
valmistavainen temppu ruvettiin jo vähitellen pitämään pää-asiana,
jotta Paasto-väitökset muuttuivat ainoastaan muodoksi entisensä
suhteen. Mutta nytkin ne olivat kuitenkin nuorukaisten ensimäinen
julkinen taistelu korkean opin aseilla, eli niin sanoaksemme heidän
ensimäiset ritari-paininsa tieteiden kentällä, ja Pahnakatu kajahti
yltä-ympäri taistelijain kiivaista sana-sodista.
Mutta äsken mainittuna vuonna 1427 sattui nuorten Determinantien
joukossa olemaan vähintäin viisi miestä, joiden kotoperä oli
perimmäisessä pohjassa niillä seuduin, missä kaiken opin olisi pitänyt
paleltuman kylmän ja kolkan ilma-alan tähden, ja jossa, mitä pakkaset
olisivat säästäneet, se vähä olisi läheisten pakanain, -- kuten
Venäläiset kutsuttiin --, pitänyt jo aikaa hävittämän juurinensa
päivineen. Nämä nuorukaiset, näet, olivat Suomesta kotosin ja pyrkivät
nyt tieteellisen maailman pääkaupungissa niihin opillisiin arvoihin,
joita eivät voineet juuri lähempänä saavuttaa. Heidän nimensä luemme
Englantilais-kansakunnan tilikirjassa Determinanteina siltä vuodelta:
_Herra Henrikki Nikolaonpoika_ eli Klaunpoika, _Herra Gregorius
Haffuerlandh_ (Hafverland), _Herra Olavi Maununpoika_, _Herra Severinus
Holt_ ja _Herra Benediktus_ eli _Pentti Olavinpoika_, -- kaikki Turon
hiippakunnasta (diocesis Aboensis) ja kaikki väitellen Maisteri
Bernardus Emedalaisen johdon alla (sub magistro bernardho de emeda).
Seuraavana vuonna tapaamme heidät jo kaikki paitsi Herra Gregoriusta
Licentiateina, jonka jälkeen he juhlallisesti otettiin vastaan
Maisterien joukkoon ja tulivat täydellisesti nauttimaan kaikkia
yliopiston etu-oikeuksia.
Mikä kummallinen opin-into oli nämä nuoret miehet tänne asti saattanut
tuosta kylmien ja kontioiden maasta, joka näytti olevan kaukaista
Thuleakin kaukaisempi? Vastaus on selvä: Tämä maa ja sen kansa pyrki
par aikaa kaikin voiminsa sivistyneen maailman yhteyteen, ja sen
nuorukaiset olivat jo useita kertoja osoittaueet kykynsä omistamaan sen
aian korkeinta sivistystä.


II.
Suomalaiset oppineet ulkomailla Ja Opilliset seikat Suomessa.

Jo, näet, edellisen vuosisadan keskupaikoilta saakka oli tavattu
Suomalaisia milloin Pariisin Yliopistossa, milloin Pragissa tai sitten
vuodelta 1409 alkaen Leipzigissä, ja muutamatpa heistä olivat
ennättäneet nousta korkeimpiin yliopistollisiin arvoihin,
Rehtori-virkaan sekä kansakuntansa Prokuratoreiksi ja Rahavartioiksi
(Receptor). Asian oikeata laitaa ei käy ymmärtää, ellei muistuteta,
että Pariisissa, jonka Yliopisto mainioin oli ja ikäänkuin muiden
esikuva, Taidetten (eli, kuten me sanoisimme, Viisaustieteen)
tiedekunta oli jaettu neljään kansakuntaan jäsentensä ja opistolaisien
syntyperän suhteen. Ranskalais-kansakunta, joka suurin oli, käsitti
kaikki eteläiset maat; Normandialais- ja Pikardialaiskansakunnat
käsittivät pohjois-Ranskan ja Belgian; mutta Englantilais-kansakuntaan,
joka kuitenkin vähin oli, kuului paitsi Englanti myös koko Saksa ja
kaikki pohjoiset valtakunnat. Tässä viimeisessä kansakunnassa siis oli
Suomalaistenkin sia. Kukin kansakunta itse valitsi Prokuratorinsa
kuukaudeksi ja Rahavartiansa vuodeksi, mutta kaikki kansakunnat yhdessä
valitsivat Rehtorin kolmeksi kuukaudeksi. Kaikki nämä virat pidettiin
suurina luottamus-arvoina, ja niinkuin sanoimme oli meikäläisiä jo
monta kertaa tavattu näillä sioilla. Niinpä esm. jo v. 1347 Marrask. 25
p. oli Pariisissa eräs _Maisteri Konrad, kaniiki Turusta_ (Magister
Conradus de Suecia Canonicus Aboensis), valittu Englannin
kansakunnan Prokuratoriksi ja samassa koko tiedekunnan lähettilääksi
Paavin-istuimelle muutamassa riita-asiassa Jumaluusopin tiedekuntaa
vastaan.[2] Noin 19 vuotta myöhemmin eli v. 1366 tapaamme toisen
Turkulaisen kaniikin Rehtorina samassa yliopistossa. Se oli _Juhana
Pietarinpoika_ eli Johannes Petri, syntysin Westerosista Ruotsissa
mutta nyt jo Suomen puolelle muuttanut, jossa hän pian valittiin Turun
pispaksikin v. 1368 ja lyhyellä vaikutus-aiallansa osoitti suurta
katolista intoa ja toimeliaisuutta.[3] Ja nyt äskettäinkin, tuskin
kymmenen vuotta ennen näiden viiden Suomalaisen tuloa Pariisiin, oli
taas yksi heidän maamiehistään _Pietari Roodh_ Turusta noussut samaan
Rehtori-arvoon Kesäk. 23 p. 1416.[4]
Nämä Suomen miehet siis olivat erityiseen arvoon ennättäneet
opillisissa pyrkimisissään. Mutta muita oli monta, jotka palasivat
kotimaahan Maisteri-nimellä, joka ei ollut saatavana kuin kaukaisissa
ulkomaan oppipaikoissa ja antoikin tiedetten alueella saman arvon ja
kunnian kuin Ritari-nimi maallisissa tiloissa. Pispa Beroni Balkki oli
myöskin tämän arvon itsellensä ansainnut, ei tietoa missä opistossa.
Hänen seuraajansa Maunu Tavast, joka tätä nykyä levitti Turun hiipalle
loistetta, oli Pragissa tullut Maisteriksi. Tästä aiasta lähtien se
arvattavasti olisi pidetty kovin sopimattomana melkeinpä häpeänä koko
maallemme, jos Turun pispan-istuimelle olisi tullut miestä, jolla ei
tätä opillista arvonimeä ollut. Useat Turun kaniikit ja moni
kirkkoherra maaseuduillakin, -- nimitän Suomalaisen nimensä tähden
Nikolao Karhun Mynämäellä --, kantoivat tämän ulkomailla ansaitun
kunnia-nimen, ja Suomen oppilaiset eivät suinkaan olleet harvinaisia
ulkomaan Yliopistoissa, varsinkin Leipzigissä ja Pariisissa.
Niinkuin tiedämme, kaikki oppi tähän aikaan, jos kohta maallinenkin
aineeltansa, kuitenkin viimeistä lukua tarkoitti kirkollista
vaikutus-alaa, ja kirkon isännät Suomessakin eivät voineet olla
huolettomia niiden kasvatuksesta, joiden piti täyttämän papilliset
virat sekä ylhäiset että alhaiset heidän hiippakunnassansa. Turun
pispat, joiden hengellisen hallituksen alle koko Suomi kuului, olivat
siis jo aikasin asettaneet omaan lähisyyteensä kouluja, joissa
tarpeellinen pappisopetus annettiin. Varmaan tiedämme, että tähän
aikaan Suomessa löytyi vähintäin kolme koulua, joista Turun
kathedrali-koulu epäilemättä oli vanhin ja tärkein, mutta myöskin
Wiipurin koulu ja Dominikaanein luostari-koulu Turussa tarjosivat
ajan-mukaista opetusta. Jälkimäisestä erittäin tiedämme, että siinä
löytyi v. 1418 myöskin yksi Lector Sententiarum, s.t.s. Viisaus-tieteen
opettaja. Kathedrali-koulussa oli Koulu-mestari (Scholasticus)
luultavasti ainoana opettajana, ja alisissa luokissa saivat
edistyneemmät oppilaiset opettaa. Oppilaiset kutsuttiin silloin ja
vielä monta aikaa jälkeenkin päin Teineiksi (sanasta: Diaconi, s.o.
palvelijat), mutta latinan kielellä aina Scholares, ja olivat enimmältä
osalta talonpoikaista säätyä, koska papisto oli naimasta kielletty ja
äpärä-lapsia ei päästetty kirkollisiin virkoihin. Nämä köyhät Teinit
saivat loma-aikoina kulkea määrätyillä pitäjillä kokoilemassa
elatus-varoja; sillä kerjääminen ei pidetty häpeänä, kun se muka
Jumalan kunniata tarkoitti. Oli myöskin luonnollista, että rahvaan piti
näitä nuoria opin-vesoja auttaman, koska nyt talonpoikaisen säädyn
omatkin lapset pääsivät tällä tiellä kirkon arvollisiin virkoihin; ja
sopihan kansan sen lisäksi iloita siitäkin, että muka Katolisen uskon
lahja oli sille suotu, kuten sen-aikuisessa virressä laulettiin:
Ergo, plebs Finnonica,
gaude de hoc dono,
quod fact' es Catholica!
se on:
Siis nyt kiitä onnen lait
Suomen rahvas aina,
Kun Katolis-uskon sait.
Kuitenkin kun kirkolliset virat alkoivat antaa rikkautta ja muuta
mahtavuutta, rupesivat aatelisetkin panemaan lapsiansa näihin
oppilaitoksiin, ja näin köyhä ja rikas yhtyivät samoilla
koulupahnoilla; -- sillä koulu-_penkeistä_ emme vielä saa puhua.
Eroitus oli vain se, että rikkailla oli vara jatkaa tieteilemisiaan
ulkomailla, kun kotimainen koulu oli läpi-käyty, mutta köyhän täytyi
enimmästi kohta ruveta papilliseen virkaan, niin pian kuin tarpeellisin
opin-sauna omassa maassa oli kestetty. Silläpä alkoikin tähän aikaan
ainoastaan suuri-sukuisia yletä korkeampiin kirkollisiin virkoihin, ja
muiden muassa nykyinen Turun pispakin Maunu Tavast kuului jo
syntymältänsä maamme mahtavien lukuun.
Varsin todennäköistä on, että Suomen kouluissa juuri se määrä opetusta
annettiin, mikä oli oppilaiselle tarpeellinen päästäkseen Taidetten
tiedekuntaan ulkomaan Yliopistoissa. Tämmöinen opetus jakaantui kolmeen
luokkaan: 1:ksi, Sisäluku ja Kirjoitus, jonka ohessa teroitettiin
alkupuolta Donaton Latinaista kielioppia (De octo partibus),
sovitettuna Katonin Distikhoihin. 2:ksi. Laveampaa kielioppia,
nimittäin Latinan kielen säännöttömyydet, sekä Lauseoppi (Syntaxis) ja
Runomus-oppi (Prosodia), johon tarpeesen ainakin Ranskan maalla
käytettiin erästä Alexander de Villa-Dei'n tekemää oppikirjaa, ja
harjoitukseksi Latinaisia runoniekkoja sekä muinoisia että uudempia.
Lisäksi harjoitettiin sen aian Rhetorikaa, s.t.s. opetettiin ne
lause-tavat, joita piti käyttämän kirjoittaessa jollekulle suurelle
herralle, tai pispalle, tai kapitulolle, j.n.e. Epäillä kentiesi
täytyy, opetettiinko Suomessa myöskin Luvunlaskentoa, joka kutsuttiin
nimellä Algorismus ja muutoin tavallisesti kuului tähän luokkaan.
3:ksi, Vihdoin tuli Logikan eli Ajatusopin alkeet kirjasta Summulae,
joka oli lyhennetty Pietari Espanjalaisen Organon nimisestä teoksesta.
Että Laulu-opetusta sen ohessa annettiin, on luonnollista, koska tämä
taito oli niin tarpeellinen sikäläisessä jumalanpalveluksessa. Kaikki
oppikirjat täytyi koululaisen itse kopioita ja sitten lukea ulkoa.
Kaikki opetus kävi latinaksi, myös sisä-luvussakin ja kirjoittamisessa,
sillä äidinkielet pidettiin joka paikassa halpa-arvoisina. Oppilaisen
oli velvollisuus aina ja joka paikassa käyttää tuota tieteen ja opin
ainokaista kieltä, eikä päässyt suinkaan rankaisematta, jos hän tästä
poikkesi omaan muka raakalais-puheesensa (barbaricum). Vitsa muutoinkin
pidettiin kaikkien tarpeellisimpana opetus-aseena, jolla myöskin
nuorille papeille teroitettiin terveellinen nöyryys ja siivo. Asia ei
pidetty minään häpeänä; se oli sen aian käsityksen mukaan ei ainoastaan
rangaistusta vaan myös syntisen lihan kuolettamista, ja iloisesti
lauloivat teinit:
Felix ludus,
in quo nudus
Scholaris verberibus
non succumbit,
nec decumbit
Magistri livoribus.
Ergo gaude, plaude, laude! j.n.e.;
eli niinkuin Hemminki Maskulainen somasti suomentaa:
Opin sauna
Autuas aina,
Koska vitsoill' vihdoillaan, j n.e.
Millä iällä tämä alkeis-opetus tavallisesti oli suoritettu, ei käy
tarkkaan määrätä. Pariisin alkeiskouluissa eli Pedagogioissa, joissa
arvattavasti täytyi olla vireämpää oppi-liikettä, oli koulunkäynti
usein 12:n tai 13:n iällä päätetty; mutta epäillä täytyy, että Suomessa
niin aikasin valmistuttiin, saati että niin nuoria koululaisia olisi
ulkomaille lähetetty lukujansa jatkamaan. Saammehan siis epäilemättä
lisätä joitakuita vuosia niiden iälle, jotka täältä Suomesta lähtivät
Pariisiin. Arvattavasti oleskelivat Pariisissa ainoastaan 2 vuotta
ennen Bakkalario-tutkintoansa, ja koska aina jo seuraavana vuonna
tulivat Licentiateiksi ja siihen tarvittiin 21 vuoden ikä, niin eivät
lie 18 vuotta nuorempana tänne tulleet. Mutta sittenkin olivat
nähtävästi kovin nuoria ja kokemattomia tullaksensa tuohon suureen
kanpunkiin, joka jo silloinkin oli turmeluksen markkina-paikkoja.
Luonnollista ja tarpeellista siis oli, että he ensi-alussa tulivat
jonkun erityisen hoidon alle, ja yleinen tapa olikin, että niinä
kahtena vuotena, joiden kuluessa valmistuivat Bakkalario-tutkintoonsa,
joku Maisteri valvoi sekä heidän opetustaan että muuta elämätään. Usein
tämä holhous kesti siihen asti kun olivat Licentiati-tutkintonsa
tehneet. Paitsi sitä olivat useat maat ja paikkakunnat perustaneet
Pariisissa Kollegioita, joissa joku määrä opistolaisia sai vapaan
elannon ja asunnon tarkkojen sääntöjen alla. Ruotsin valtakuntaa
varten, johon Suomikin kuului, oli aikanaan ollut kolme semmoisia
Kollegiota, nimittäin: Ruotsin eli Upsalan Kollegio, Linköpingin ja
Skaran, mutta kaksi olivat varmaankin jo rappiolle tulleet, eikä
tietoa, oliko kolmaskaan enää voimissa. Ainakin mainitaan v. 1392, että
ne kaikki samoin kuin Tanskankin kollegio seisoivat tyhjinä.
Englantilais-kansakunta sitten tavallisesti jätti niiden huoneet
hyyrylle taikka antoi ne asuttaviksi Tanskan ja Ruotsin sekä
arvattavasti Suomenkin opistollisille. Mahdollista siis on, että
meikäläiset vielä silloinkin asuivat yhdessä kohden. Linköpingin
Kollegion asema oli "ad cornum Cervi" eli rue Saint-Hilaire,
-- siis Genoveva-vuoren pohjois-rinteellä, lähellä nykyistä
College-de-France'a. Muut seisoivat samoilla lähistöillä; sillä
yleensähän koko tämä Genoveva-luostarin ja Pikkusillan (Petit-Pont)
väli oli täynnänsä Yliopiston kouluja ja kollegioita.[5]


III.
Olavi Maununpoian ja hänen toveriensa ensimäiset oppivuodet Pariisissa.

Ne viisi Suomen nuorukaista, jotka nähtävästi vuoden 1425 paikoilla
olivat aloittaneet Pariisinkäyntiänsä ja nyt v. 1427 suorittivat
ensimäiset oppi-kokeensa, eivät suinkaan lie turvattomina tulleet tähän
kaukaiseen oppi-paikkaan; sillä yksi heistä, _Olavi Maununpoika_, oli
Turun pispan oma sisaren-poika, josta eno aikoi Suomen kirkolle
kasvattaa ankaran pylvään, kentiesi itsellensä seuraajankin. Mitä sukua
taas Olavi Maununpoian toverit olivat, ei käy tarkkaan sanoa. Etevin ja
rikkain heistä näkyy olleen Henrikki Klaunpoika, jonka viikkokaudet
kulut arvattiin 10:ksi solidoksi, kun taas Gregorius Hafverland'in ja
Olavi Maununpoian eivät olleet koin 8, ja Severinus Holtin sekä Pentti
Olavinpoian ainoastaan 6. Tapa, näet, oli antaa jokaisen Determinantin
valalla ilmoittaa elatus-kustannustensa määrä viikkokaudelta ja sen
mukaan määrätä heidän maksonsa kansakunnan rahastoon. Viikkokulujen
määrään luettiin kaikki, mitä kukin tavallisesti kulutti ja menetti,
erottamalla ainoastaan asuntonsa hyyryä ja palvelijan palkkaa. Se summa
mikä näin oli saatu kutsuttiin opistolaisen "kukkaroksi" (bursa) ja
kerrottiin niin monen-vertaiseksi maksoksi, kuin tarve kulloinkin
vaati. Rikkaita ja köyhiä löytyi siihenkin aikaan sekasin opistolaisten
joukossa, ja useinpa tavattiin niitäkin, jotka kerjäämällä elättivät
henkensä opin tiellä, joiden "kukkaro" siis oli tuiki tyhjä (cuius
bursa nichil) ja jotka tästä syystä pääsivät kaikesta maksosta,
väitellen ala-Determinantina jonkun rikkaamman siassa Paaston
loppu-puolella. Mutta harva Suomalainen lienee niin huonojen varojen
nojassa uskaltanut tänne tulla, ja nämä puheen-alaiset olivat
nähtävästi kaikki hyvinkin varakkaita. Jos ei kaikki muu todistus
puuttuisi, sopisi arvata että se heistä, jolla vahvin kukkaro oli, lie
kuulunut Djaeknien mahtavaan sukuun, eikä ollut mikään muu kuin se
Henrikki Klaunpoika, mikä 15 vuotta myöhemmin oli Suomessa ritarina,
valtaneuvoksena laamannina sekä Naantalin luostarin ensimäisiä
hyväntekijöitä.
Kun nuorukaiset olivat Pariisiin tulleet, olivat jo edellänsä tavanneet
muita maanmiehiä, sekä niitä, jotka vielä seisoivat oppilaisten
luokassa, että semmoisiakin jotka opettajina saattoivat johdattaa
heidän ensimäisiä askeleitaan. Eräs Konrad Henrikinpoika Turun
hiippakunnasta pääsi Licentiati-arvoon ja Maisteriksi samana vuonna
kuin Olavi Maununpoika Determinantiksi tuli. Mutta muitakin Suomalaisia
löytyi par'aikaa, jotka olivat Yliopiston etevimpiä miehiä. Juuri tätä
nykyä yksi Suomalainen, nimeltä Jaakko Pietarinpoika Roodh, loisti
erinomaisella opilla Taidetten tiedekunnassa. Oliko hän sama mies kuin
se Pietari Roodh, jonka jo 1416 nä'imme Yliopiston Rehtorina, en ota
päättääkseni, vaikka kyllä todennäköistä on; mutta v. 1427, Lokak. 10
p., hän mainitaan aloittaneen tähtitieteellisen luennon Campano
Novalralaisen teoksesta: "Theoria Planetarum". Luento tapahtui
Karmeli-veljesten kouluissa, nyk. Palace Maubert, puolipäivän
aikaan, ja koska aine oli erinomainen ja arvollinen, niin Tiedekunta
hänelle osoitti suosionsa, lukemalla häntä Johtajamaisterien (s.t.s.
provessorien) joukkoon, vaikka hänen luentonsa ei ollut varsinaisia
eli Tiedekunnan tavalliseen määrään kuuluvia.[6] Samana vuonna tämä
Turkulainen Maisteri Jaakko Pietarinpoika, nimeltä "de Rode" oli
ollut Englantilais-kansakunnan rahavartiana, mutta semmoinen virka
kesti ainoastaan vuoden, ja Syyskuussa jo oli valittu hänen siaansa
Maisteri Bernhardus Emedalainen, jonka johdon alla meidän nuoret
maamiehemme edellisenä Paaston aikana olivat väitelleet. Kun nyt
samat Suomalaiset seuraavana vuonna tulivat Licentiateiksi, niin
tämä heidän oppi-kokeensa ei enää tapahtunut Bernardon, vaan juuri
Suomalaisen Maisterin Jaakko Pietarinpoian alla.[7]
Sopii melkein ajatella, että alustakin asti tämä Jaakko Pietarinpoika
oli ollut se, jonka johdon alla Olavi Maununpoika toverineen olivat
oppia viljelleet Pariisissa, eikä ole aivan vaikea arvata syy, minkä
tähden Bakkalario-kokeissa toinen muukalainen Maisteri hetkeksi astui
heidän varsinaisen Maisterinsa siaan. Kuten nä'imme, sattui Jaakko
Pietarinpoika silloin olemaan kansakunnan rahavartiana, ja tämän viran
kanssa seurasi Englantilaisessa kansakunnassa oikeus ja velvollisuus
olla kahden muun Maisterin kanssa tutkijana Bakkalario-tutkinnossa,
joka tapahtui Joulun-edellisten väitösten ja Paastoväitösten välillä
lopulla Tammikuuta. Mutta oli säätty, että tutkijoilla ei saanut olla
omia opetuslapsia tulkittavien joukossa. Tätä sääntöä oli kuitenkin
mainitulla tavalla helppo kiertää ja lienee kyllä monesti kierrettykin.
Emme tässä voi jättää kysymättä, mitä nuorelta opistolaiselta
vaadittiin hänen Bakkalario-tutkintoonsa. Tähän löydämme jonkinmoisen
vastauksen Determinanti-valassa, joka sisälti, että valan-tekijä oli
vähintäin 14 täyttänyt, että hän kaksi vuotta oli kuullut
ajatus-opillisia luentoja joko Pariisissa tai jossakussa
muussa Yliopistossa, jolla vähintäin oli kuusi provessoria eli
Johtajamaisteria (regentes), ja että hän lisäksi oli seurannut useita
luentoja määrätyistä teoksista Porphyriolta, Priskianolta ja
Aristoteleelta, sekä Boetiolta ja Donatolta, vieläpä kaksi vuotta
kuunnellut Maisterien väitöksiä ja itse sill'aikaa väitellyt kouluissa.
Kuitenkin kansakunta saattoi vapauttaa näistä ehdoista; sillä
Bakkalario-tutkinto ei seisonut Tiedekunnan päätöksen alla, vaan oli
jokaisen kansakunnan yksityinen asia. Kun Joulun-edelliset väitökset
olivat tehdyt, tapahtui tutkinto Rahavartian sekä vanhimman
Johtaja-maisterin ja vanhimman muun Maisterin edessä, joiden
piti asettaman kysymyksiä Kieliopissa, Pietari Espanjalaisen
"Parva-logicalia'ssa", sekä Porphyrion Introductionissa ja Aristoteleen
Elenkhoissa. Tutkinnon jälkeen kansakunnan Prokuratori kokosi tutkijain
antamat äänet ja kirjoitti läpi-käyneiden nimet luetteloon, jonka alle
tutkijat kirjoittivat nimensä ja Prokuratori pani sinettinsä. Tämän
luettelon luki kansakunnan Pedelli julkisesti, ja Bakkalariot
tekivät tavallisen valansa Prokuratorin edessä. Sitten tulivat
Paasto-väitökset, joista jo alussa olen puhunut.
Toista laatua oli Licentiati-tutkinto; sillä tämä seisoi koko
Tiedekunnan alla ja tutkijoita valittiin kaikista neljästä
kansakunnasta. Licentiati vannoi valalla, että hän oli vähintäin 21 v.
täyttänyt ja naimaton, että hän oli Determinantiksi eli Bakkalarioksi
tullut Pariisissa tai jossakussa muussa Yliopistossa, jolla vähintäin
oli 12 provessoria, että hän kahdesti oli Pahnojen kylässä väitellyt
useita Maisteria vastaan, ja että hän vähintäin kolmatta vuotta oli
oppia käynyt Pariisissa Taidetten tiedekunnassa. Vala sen ohessa
sisälti, mitä luentoja hän oli sill'aikaa seurannut, nimittäin
muutamista Porphyrion ja Boetion kirjoista sekä Nikomakhon
siveys-opista, vieläpä Luonnon-opista ja Sielu-opista, ja sata lukua
Määräystieteestä ja Tähtitieteestä. Lisäksi hänen piti par aikaa
kuunteleman Metaphysikaa. Tutkinto tapahtui joko "alhaalla" (examen
inferius), s.t.s. Notre-Dame-kirkon Kanslerin edessä Seine-saaressa,
taikka "ylhäällä" (examen superius), Genovevan Kanslerin edessä
Genoveva-vuorella. Molemmilla oli sama Paavin antama valta suomaan
Licentiati-arvoa, s.t.s. oikeutta opettamaan Pariisissa ja joka
paikassa (Privilegium docendi hic et ubique). Mutta jälkimäinen oli
enemmin sidottu Tiedekunnan mielivaltaan, ja hänen tutkintonsa oli se
oikea Tiedekunnan tutkinto. Tosin Notre-Dame'nkin Kansleri otti
avuksensa yhden tutkijan kustakin kansakunnasta, mutta vaali oli hänen
omassa vallassaan ja tutkijat pysyivat siinä virassa niin kauan kuin
kuuluivat Taidetten tiedekuntaan taikka kunnes itse pyysivät eronsa.
Sitä vastoin Genovevan Kansleri oli itse valalla sidottu Tiedekuntaan
ja jätti aina oman tutkintonsa jälkeen asian vielä vahvistettavaksi
kansakuntien valitsemille tutkijoille.
Koko tämä tutkinto "ylhäällä" tapahtui seuraavaan tapaan. Kansleri,
joka oli Genovevan-luostarin kaniikia ja itsekin Maisteri, valitsi
pysyväiseksi tutkijaksi yhden Maisterin kustakin kansakunnasta ja
esitti hänen tiedekunnalle, jonka edessä tämä valittu teki valan oikein
täyttää velvollisuuksiaan. Näiden tutkijain tutkinto alkoi
Kynttilänpäivän huomenisna (Helmik. 3 p.) ja ne Bakkalariot, jotka
onnellisesti olivat käyneet tämän ensimäisen koettelemuksen läpi,
jaettiin uutta tutkintoa varten luokka-kuntiin, 10 kussakin luokassa,
niin että yksi luokka-kunta oli tutkittava kunakin kuukautena.
Kuukauden luokka vielä jaettiin kahteen osaan, joista kumpikin sisälti
3 Ranskalaista, 2 Pikardialaista ja 1 Englantilaisen. Jos jollakulla
kansakunnalla ei ollut kylläksi Bakkalarioita täyttämään määrätyitä
sioja, niin sovitettiin siaan muista kansakunnista otetuita, jotka
sitten olivat olevinaan Ranskalaisia, Normandialaisia, Pikardialaisia
tai Englantilaisia (Gallicati, Normannizati). Jokainen luokkakuva ja
luokan-osa astui vuorostansa Tiedekunnan eteen ja vannoi valan ei antaa
mitään lahjaa Kanslerille eikä tutkijoille; sillä asianomaisten
rehellisyyteen ei ollut juuri luottamista. Sitten jokainen kansakunta
valitsi tutkijan, ja nämä neljä tekivät suljettujen ovien takana
tutkintonsa, jonka jälkeen Kansleri kuukauden lopulla antoi
Licentiati-arvon sekä Apostolisen siunauksen niille Bakkalarioille,
jotka olivat läpitse päässeet.
Mutta nyt oli vielä yksi temppu jälille. Licentiatin piti juhlallisesti
anomaan muilta Tiedekunnan Maistereilta päästäkseen heidän
yhdyskuntaansa ja samalla vannoman noudattaaksensa Tiedekunnan sääntöjä
ja järjestystä. Tämä juhlallisuus, joka tavallisesti tapahtui samana
vuonna kuin Licentiatiksi oli tultu, kutsuttiin _Inception_ s.t.s.
aloittaminen. Ensin Maisteriksi pyrkijä, kansakuntansa Pedellin
seurassa, kulki Pahnojen kylän kaikki koulut, kysymässä kunkin
kansakunnan Maistereilta, tahtoivatko suvaita että hän aloittaisi
opettaja-virkansa. Kun maisterit olivat siihen antaneet suostumuksensa
(placet), hän Rehtorin edessä teki valan, luvaten kunniassa pitää
Yliopiston, Tiedekunnnn ja kansakuntanakin oikeudet, säännöt ja
luvalliset tavat. Viimein vihdoinkin, määrättynä päivänä, hän suurella
juhla-menolla kulki kansakuntansa kouluihin Pahnojen kylässä. Se
Maisteri, jonka johdon alla hän tähän saakka oli oppia viljellyt, piti
hänelle juhlallisen puheen ja pani hänen päähänsä maisteri-hytyrän.
Tästä lähtien hänen nimensä eteen aina pantiin sana: Magister
(Maisteri), ja entinen arvonimitys; Dominus (Herra) heitettiin. Hän
olisi nyt ollut tämän juhlan jalkeen velvollinen väittelemään 40 päivää
perätysten; sillä niin hänen valansa tässä tilassa kuului. Mutta,
vaikka se joka kerralla vannottiin, ei ollut enää tapa sitä tehdä, ja
vähää myöhemmin otettiin tämä pykäle pois valasta.
Nämä kolme temppua: _Determinantiuden, Licentiatiuden ja Inceptionin_,
-- suorittivat vv. 1427 ja 1428 Olavi Maununpoika ja kaikki hänen
toverinsa paitsi Herra Gregorius Hafverlandia; sillä kussakin tilassa
erittäin mainitaan heidän nimensä kansakunnan tilikirjassa. Myöhemmin
eivät muut tule ollenkaan näkyviin kuin Olavi Maanunpoika, eikä hänkään
nyt muutamiin vuosiin. Mitä hän sill'aikaa lienee toimittanut, saatamme
asiain yleisestä tilasta helposlti arvata.
Päästyänsä Maisteriksi moni saattoi palata kotimaallensa, missä kirkon
viroissa koettivat saada takasin suuria oppi-kustannnksiaan. Toiset
taas jäivät vielä Pariisiin. Taidetten tiedekuntaan, jonka oikeita
jäseniä nyt olivat. Heidän vaikutus-alansa oli tässä kahtalainen; mikä
alkoi nyt itse pitää luentoja kansakuntansa kouluissa, pyytäen
kansakunnaltansa siihen lupaa ja saaden Johtaja-maisterillisen eli,
kuten sitä kutsuttiin, Regenti-arvon; mikä taas alkoi seurata muiden
tiedekuntien luentoja, tullaksensa kerran esm. Jumaluus-opin
Maisteriksi eli Tohtoriksi. Useimmiten tehtiin kumpaakin kerrallaan, ja
Maisterit, jotka aamulla päivän noustessa olivat opettanoet Pahnojen
kylässä, riensivät tavallisesti kohta sen jälkeen Luostarien
oppisaleihin tai isompiin kollegioihin, kuuntelemaan Sententiariojen
Jumaluusopillisia luentoja. Mutta vaikka näin olivat oppimisia
Jumaluus-opin tiedekunnassa, kuuluivat kuitenkin Taidetten tiedekuntaan
ja sen kansakuntiin; sillä kunkin Tiedekunnan jäseninä olivat