Nummisuutarit - 3

Total number of words is 3690
Total number of unique words is 1721
20.5 of words are in the 2000 most common words
28.0 of words are in the 5000 most common words
32.5 of words are in the 8000 most common words
Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
TEEMU. Viisi ryyppiä on miehen päässä, ei enemmän.
KARRI. Enemmän sinun saaman pitää, jos tahdot.
TEEMU. Tarpeeksi olen saanut.--Mutta minä en kärsi tuota miestä.
KARRI. Saatpa luvan kärsiä häntä; hän on käsketty vieras niinkuin
sinäkin.
TEEMU. Hän mököttelee tyhmyyksiä.
KARRI. Sinäpä tässä itsesi tyhmästi käytät; se täytyy sinulle sanoa.
TEEMU. Oinasmäen Jooseppi ... taivaan ilossa. Kaikki tässä musiikista
juttelis', vaikk'ei ymmärrä konstin päälle enemmän kuin porsas
hopealuskan.
ESKO. Niin, herra tirehtööri.
TEEMU. Sinä olet kiero mies, Turkki, Isoturkki ja Kalmukki.
ESKO. Niin, herra tirehtööri.
KARRI (itsekseen). Molemmat yhtä yksinkertaiset.
JAAKKO. Minäkin mielisin sanoa sanan. Tämä on hääpöytäni, minulle
iloisin atria ijässäni, ja samoin, luulen minä, Kreetalle myös, ja
sydämestäni suon sen iloiseksi muillenki. Mutta pitääkö nyt sen hauskuus
hämmentymän turhasta, mitättömästä syystä, paljaan lorujutun kautta?
Pois se! Elkäät olkaa ämmäkkäitä, pojat, vaan jättäkäät tämä leukain
nalkutus ja syökäät ja juokaat kuin ystävät!
ESKO. Oikein, puusuutari! Sinä olet puusuutari ja minä olen
nahkasuutari, me vedätämme siis vähän virkaveljiksi.--Mutta yhden asian
tahdon hyväntahtoisesti sinulle sanoa. Vanhempasi tekivät vähän
tyhmästi pannessansa sinua puusuutarin oppiin ja ei nahkasuutarin. Usko
minua, puusuutarin virka ei lyö leiville tähän mailman aikaan, mutta
saappaita ja pieksuja nahasta tarvitaan aina tuomiopäivään asti.
Nahkasuutariksi olis sinun pitänyt ruveta.
TEEMU. Nahkasuutari! Mikä on nahkasuutari? Vihelijäinen pikikuono.
KARRI. Teemu!
ESKO. Sano mitä tahdot, Teemu, mutta nahkasuutareita ei kasva vaan
jokaisella oksalla.
TEEMU. Aina semmoisia kuin sinä. Sinä olet juuri se sama suutari, jonka
käsi-alasta minä olen kuullut hyvin huonoja juttuja.
ESKO. Sano suoraan, mitä kuullut olet.
TEEMU. Eräs mies, talonpoika, minä en sano kuka hän oli, mutta hänpä
kaupunkitiellä kertoi minulle, että koska hän ensi kerran otti jalkaansa
sinun tekemäsi saappaat, ja käytyänsä tuvasta tallin parsille havaitsipa
mies, että toisesta saappaastansa oli antura pois; se oli, näetkös,
jäänyt tielle tuvan ja tallin parsien välille.
ESKO. Se on vale ja väärä puhe, jyrkästi väärä. Enkeli taivaasta ei tee
parempaa saapasta kuin minä.--Sinä, Mikko, tunnet työni ja tekoni;
todista, mitä tiedät!
MIKKO. Suutariksi hyväksi sinun tiedän, ja sen myöntää koko pitäjämme,
mutta en takaa toki, että kiistan kestäisit, jos oikein pääsuutari
enkeleistä astuisi ales tänne kanssas kilvoittelemaan.
ESKO. Mutta siinä lujana pysyt, mitä todistit sekä itses että pitäjämme
puolesta?
MIKKO. Siinä pysyn.
ESKO. Noh.--Mutta jääköön tämä tähän. Minä olen aina kovin vastakynsinen
omaan kiitokseen; se, niinkuin tietään, haisee pahalle. Kuitenkin tulee
arvomiehen itsiänsä jalosti puolustaa, koska mailma häntä sortaa tahtoo.
--Mutta ihmetellä täytyy tuon miehen häijyä sisua. Kuin takkiainen hän
iski puheeseni kiinni, koska minä ihan hyvänsuosiosta tahdoin osoitella
tälle sulhaiselle, että nahkasuutarin virka olisi, kentiesi, ollut
hänelle hyödyllisempi kuin puusuutarin ammatti.
KARRI. Suutaroitsemisen niin nahassa kuin puussa heittää hän nyt
Helssinkiin ja rupeaa kuin myyri maita möyrimään. Se on päätöksensä
tänään.
ESKO. Se on ero asiassa.
KARRI (olvihaarikka kädessä). Jaakko, sinun maljas juon ja toivon, että
vuoden päästä jo huoneesi valmis on ja sinä isäntänä Koutinkorvessa
vallitset. Kuusisto ympäriltäs kaatukoon ja kontio maristen sijansa
muuttakoon vähän sinnemmäksi; siellä on tilaa teille molemmille. Ryskyen
kaskes palakoon ja nouskoon korkeuteen sakea sauhu, että ihmiset
taitavat sanoa: tuolla palaa Koutinkorven Jaakon kaski. Kymmenen vuoden
päästä olkoon huhdat pelloiksi muuttuneet, jossa vilja lainehtii, ja
siinä, missä nyt on harmaa suo ja kurjet pesiä tekee, seisköön silloin
heinäsuovat. Emäntäsi koivopäitä ja kyytöselkiä mäen syrjässä lypsäköön,
kivisellä tanterella leikitköön iloinen lapsiliutas ja Halli portilla
haukkukoon, koska sinä itse huoneesi portaalla viikatettas niot ja
aurinko länteen laskee. Ja päivä nouskoon taas ja laskekoon; niin
vuodet menköön, niin aika aina onnen suojassa kulukoon, kunnes viimein
päänne vaipuu rauhalliseen hautaan; ja kaipauksen kyynel silloin
kastakoon hautanne kummun.--Minä muistoksenne juon. (Juo).
ESKO (itseks.) Herrajesta! Pääni käy pyörään, koska aattelen, että,
ilman petoskauppaa, kaikki tämä onni olis langennut minulle.--Mutta
minä olen vaiti.
KARRI. Entistä totisemmaksi saattoi juttuni Jaakon. Heitä Hiiteen tämä
tuumaileva muoto, ja katso rohkeasti tulevaa aikaa vasten naamaa.
JAAKKO. Niin juuri, isäntä. Kerran käsiin käytyäni enpä taakseni katsoa
aio ja toivon, että otsani hiestä viimein palkinnon saan. Mutta en taida
toki unohtaa niitä vastuksia, jotka saattavat mua kohdata, ja hirvein
niistä on kesäinen halla-yö, joka parissa hetkessä voi tyhjäksi tehdä
vuotisen vaivan, hedelmöitsevän laihon lakastuneeksi korreksi muuttaa.
KARRI. Totta sanot, mutta malta, että toivo mielii aina haastella
koreata kieltä. Vastoinkäymisiä on meille alati tarjona, siitä ei
kysymystä; harmaa halla viljas menettää taitaa, mutta sekoita silloin
kaarnaa leipääsi ja raivaa vielä enemmän soita ja maita. Te'e työtä ja
säästä ja käytä itses aina kuin rehellinen mies, niin kaikki viimein
päättyy hyvin.
ESKO. Laittamattomasti haasteltu ja viisaasti, sen taidan vakuuttaa.
Kuin me vaan aina itsemme rehellisesti käytämme, sovintoa ja suosioa
rakennamme, emmekä koskaan pidä suden eikä lampaan puolta, niin
kukkuupa, kukkuupa viimein lähellä hautaamme kiviaidan turpeella
kunnian käki.
TEEMU. Kuku sinä siellä ja kuku sinä täällä.
ESKO. Minä en puhu sinulle.
TEEMU. Mutta minä puhun sinulle.
ESKO. Sinun ei tarvitse puhua minulle, sinä et saa, minä kiellän sen.
TEEMU. Taidatko kieltää suuni käymästä? Eikö ole minulla valta puhua?
ESKO. Sama valta kuin minullaki.
TEEMU. Sinä et saa puhua, kuin vanhempain ihmisten luvalla.
ESKO. Mistä syystä? Olenhan sanonut, että henki-rahan minäkin edestäni
maksan.
TEEMU. Sinä? Yksi esivallan pienemmistä; jonka taidan tappaa koska
hyväänsä, kuin vaan jätän viisi kopekkaa rintas päälle.
ESKO. Siihen taidan vastata Mooseksen laista näillä sanoilla: jos tapat
yhden näistä pienemmistä, niin myllynkivi sinun kaulaas ripustetaan ja
sinä upotetaan meren syvyyteen.
KARRI. Minä pidän sinusta, Esko; sinä olet vakaa ja pitkämielinen mies.
ESKO. Annetaan hänen olla rauhassa, isäntä. Hän ei tiedä laista eikä
sakramenteistä. Tässä oli puhe myllynkivestä, mutta juuri hänen
sydämensä on kova kuin alimainen myllynkivi. Hän on surkeasti
synteihinsä paatunut mies.
TEEMU. Sinä hunsvotti!
ESKO. Minäkö hunsvotti?
TEEMU. Sinä kenkäraja!
ESKO. Minäkö kenkäraja?
TEEMU. Sen sanoin.

ESKO. Kuulkaat, ihmiset!
KARRI. Olemmeko kaikki ravitut? (Hetki äänettömyyttä).
1:N HÄÄMIES. Tottahan jo mahdamme olla.
2:N HÄÄMIES. Koskas sitten, jos ei jo?
KARRI. Siunatkaamme sitten. (Siunaavat istuessaan, nousevat pöydästä).
ESKO. Kiitoksia vaan, isäntä!--Nämät ovat hauskat häät, ja hauskemmiksi
tuntuisivat vielä, jos ei soittomiehenne olisi niin äkeässä
mielenlaadussa.
KARRI. Me annamme hänelle anteeksi.
ESKO. Me annamme hänelle anteeksi. Mutta pahoin on hän minua haukkunut,
hävyttömästi koettanut kunniaani lokaan tuhria, ja rupeisinko retumaan
kanssansa käräjätuvan ovissa, (taputtaen hiljaa Teemua päähän, joka
istuu rahilla) niin kalliiksi, hyvin kalliiksi tulisi sinulle tämä
atria, mies.
TEEMU. Katsokaat päälle, hän tukistaa minua.
ESKO. En tukista, vaan taputan.
TEEMU (nousten rahilta). Taputat. Pidätkö minua poikanulkkina, kakarana,
koska taputtelet minua päähän? Katso, ettes makaa tuolla pöydän alla ja
kuultele mesiäisiä!
ESKO. Minä en pelkää sinua, minä en ole mikään jänis enkä oravakaan.
Olenpa Nummisuutarin poika ja kannan tynnörin ja kakskymmentä vakkaa
rukiita.
TEEMU. Minä kannan kaksi tynnöriä täyteensä.
ESKO. Sen kannan minäkin, jos oikein pahan pääni päälleni otan.
MIKKO. Oiva mies ei kerskaile, vaan näyttää voimansa, jos niin
tarvitaan.
ESKO. Tuokaat tänne kaksi tynnöriä.
MIKKO. Onhan muitakin keinoja, voimia osoitella. Menkäät painimaan!
ESKO. Tules painimaan!
TEEMU. Pelkäisinkö?
1:N HÄÄMIES. Iskekäät yhteen kuin kaksi karhua sammaleisella kalliolla.
Mutta olkoon se kunniallinen paini.
2:N HÄÄMIES. Ja tämä katkaiskoon hammasnuottanne. Heikompi olkoon sitten
äänetön kuin hiiri.
KARRI (erittäin Mikolle). Pelkäänpä tulevan tästä painistansa huonon
lopun; kädet ja koipeet taitavat he runtoa toinen toiseltansa. Ja
toveris ei tiedä Teemua pitäjämme vahvimmiksi miehiksi.
MIKKO. Ei yhtään vaaraa. Koettakoot voimiansa; tuleepa siitä jotain
lystiä katsella. (Eskolle ja Teemulle). No, mitä kyräilevät sonnit?
ESKO. Minä olen valmis.
TEEMU. Minä myös.
KARRI. Minua ei miellytä tämä temmellys, mutta jos en taida haluanne
pidättää, niin painikaat ja syyttäkäät itsiänne, vaikka selät taittuisi
ja sääret murtuisi. Kuitenkaan ei saa tämä tiimelys, niinkuin usein
tapahtuu, loppua tappeluksella ja verellä. Sentähden tahdon teille
ilmoittaa: joka painin riidaksi kääntää, hänen heitämme ulos tunkiolle.
1:N HÄÄMIES. Sen teemme.
TEEMU. Olkoon niin.--Tule nyt. (He käyvät toinen toisensa kaulukseen ja
painivat).
MIKKO. Seis' kannallasi, Esko!
1:N HÄÄMIES. Näytä Teemulle, ettei miestä, jolla ei vertaista!
MIKKO. Meidän kylän poika voittaa.
2:N HÄÄMIES. Ei, meidän kylän poika, sanon minä.
ESKO. Elä kurista minua! (Pidättävät paininsa).
MIKKO. Hiiteen tämä kaulusheitto. Pankaatpas oikein rakasta ristipainia.
ESKO. Sitähän minäkin tahtoisin.
TEEMU. Sitä sinun saaman pitää. (Painivat ristipainia).
MIKKO. Kas niin, Esko!
2:N HÄÄMIES. Teemu, elä häväise kyläämme.
MIKKO. Muista, Esko, että olet Nummisuutarin poika!
1:N HÄÄMIES. Tasavoimat, tasavoimat!
KARRI. Pojat, pojat! Kaikaleet permannostani heltivät. Noh, olkoon
menneeksi! Kuka voittaa? (Teemu heittää Eskon allensa).
MIKKO. Esko! Mitä täytyy minun nähdä! (Painiat nousevat ylös).
TEEMU. Minä olen Teemu.
2:N HÄÄMIES. Uljas poika!
TEEMU. Näitkös? minä likistin hänen laattiaan jo juuri niinkuin
talluksen.
ESKO. Niin, herra tirehtööri!
TEEMU. Kylläs sen tiedät, ettei meidänkään pitäjässä kaalia syödä.
ESKO. Niin, herra tirehtööri!
TEEMU. Kaksi Eskoa kuitenkin minä aina korjaan.
ESKO. Juuri niin, herra tirehtööri!
TEEMU. Kylläs sen tiedät!--Hyvät ystävät ja hää-miehet! näittekö
minun heittoani? Se meni vaan noin, juuri niinkuin leikin teossa. Niin
minä poikia opetan!
ESKO. Elä veli kulta puhu niin kopeasti, vaikka voitatkin!
TEEMU. Kiitä, ettäs kävelet vielä kahdella töppösellä!--Kylläs sen
tiedät.--Makasithan tuossa kinttaana vaan. Eikä miestä leikillä kumota,
ei vaankaan miestä leikillä kumota.
ESKO. Tules toinen kerta!
MIKKO. Niin, Esko, elä anna perään!
ESKO. Tules toinen kerta, mies!
TEEMU. Ei maksa se vaivaa.
ESKO. Hän ei uskalla enään!
TEEMU. Uskalla! (Käyvät kiivaasti painiin).
MIKKO. Nyt, Esko, ponnista takaisin miehuutesi arvo! (Teemun isä tulee,
käy poikansa kaulukseen ja kiskoo hänen ulos).
KARRI. Teemu parka!
MIKKO. Esko, nyt kadotit miehuutesi.
ESKO. Pahasti, että pääsi hän näin kynsistäni!--Oliko se isänsä?
KARRI. Isänsä; ja aika-mekosti, luulen minä, hän poikansa nyt sukii.
ESKO. Se ei haita hänelle!--Mutta onhan se sopimatonta näin peuhata
toisen häissä. Mitä sanoo morsian? Minä pyydän anteeksi!
KREETA. Minulla ei ole mitään anteeksi annettavaa!
ESKO. Sydämeni on kovin kipeä. Minä en voi ymmärtää, kuinka hän sai
minun allensa.
KARRI. Hän on vahva!
ESKO. Minä olen vahvempi. Mutta millä keinolla sai hän minun allensa?
MIKKO (erittäin Eskolle). Usko minua, jos tahdot, mutta se ei käynyt
rehellisellä tavalla. Hän kamppasi.
ESKO. Sitähän pelkään minäkin.--Sinä taidat sen todistaa?
MIKKO. Hän kamppasi.
ESKO. Jaa, hän kamppasi. Mutta minä hänen opetan.--Missä asuu se mies?
2:N HÄÄMIES (osoittaen akkunasta). Tuo pikkuinen tönö mäen syrjässä
tuolla, jonka ovella näet rehevän koivun, on hänen kotonsa.
ESKO. Nyt minä menen sinne ja opetan pojan kamppailemaan kunniallisessa
painissa. Lurjus! Tappeluksessa voitan hänen juuri vissiin.
MIKKO. Epäilemättä.
ESKO. Eikö ole hän ansainnut köniinsä?
MIKKO. Aika tavalla.
ESKO. Heitellä painissa vekarajalkaa! Silloin tarvittis niin kuranssia,
niin kuranssia.--Minä tulen pian takaisin.
KARRI. Esko, kuule varoitukseni: anna miehen olla! muutoin taitaa sinun
käydä pahoin.
ESKO. Häntä en pelkää. Tuonne mäen syrjään juoksen niinkuin ilves ja
haen ylös sen kavalan ketun luolastansa. Tahdonpa näyttää, mitä se
maksaa, että salakoukkuja tekee.--Minä tulen pian takaisin. (Menee).
KARRI. Enpä havainnut minä mitään kamppausta painissa. Pahoin meiltä,
jos yllytämme yksinkertaisia kumppania hurjiin käytöksiin.
MIKKO. Se ei vahingoita, isäntä. Hän on vimmatun itsepintainen ja
voimaansa aina luottava. Ei vahingoita, vaikka saisi hän pienen
muistutuksen.
KARRI. Luulenpa, että tarpeeksi hänen nyt höyhentävät. Mutta niitä
kaloja, joita ongimme, niitä saamme.
MIKKO. Suotteko minun kysyä yhtä asiaa?
KARRI. Mielellä.
MIKKO. Oletteko te tavannut Eskon isää, Nummisuutari Topiasta,
Puol'matkan krouvissa?
KARRI. Tapasinpa hänen tultuamme kaupungista.
MIKKO. Oliko tässä tilaisuudessa jotain keskustelemista välillänne
jostain naimakaupasta, koskeva Eskoa ja kasvate-tytärtänne Kreetaa? Ehkä
leikin vuoksi?
KARRI. Senkaltaista jotain siinä haasteltiin, ja lausuinpa silloin yhtä
ja toista, jota en tehnyt olisi ilman vähän häkää ylikammarissa tässä.
Totta sanoen, mua huvitti lyödä hieman leikkiä ukon kanssa, mutta jos
hän leikin otti todeksi ja sen mukaan on nyt työksennellyt, niin
paheksinpa tätä poikamaista käytöstäni krouvissa.
MIKKO. Ei vaaraa. Mutta ovatpa he molemmat, sekä isä että poika, kaksi
yksinkertaista kumppania, ja yksinkertainen, niinkuin tietään, pitää
usein leikin totena.
KARRI. Ja tästä syystä kenties olette nyt naima-teillä täällä?
MIKKO. Mutta asiassa ei ole tärkeyttä, ei yhtään. Te näette, ettei se
ensinkään käy sydämellensä. Hän syö ja juo ja painiskelee ja viimein
kiittää hän teitä koreasti lähteissänsä. Minä tunnen luontonsa ja
taidan teitä vakuuttaa, ettei hiisku hän sanaakaan koko asiasta, kuin
ette vaan häntä jollain tavalla loukkaa. Sammukoon se tähän, ja
kaikkein vähin katkaiskoon se hää-iloanne.
KARRI. Paras ilo on nyt tiessään, kuin vietiin meiltä musikantti.--
Jaakko, mistä saisimme toisen?
JAAKKO. Minun mielestäni on tarpeeksi jo tanssittu. Jotain muuta nyt
tahtoisin esitellä.
KARRI. Sanoppas!
JAAKKO. Tuossa seisoo niittunne odottaen viikatetta, tässä miehiä
tusinoittain; laskekaatpa heitä lakasemaan ennen katoomista
aamukasteen ja parissa hetkessä on heinä maassa.
1:N HÄÄMIES. Tehkäät niin, Karri.
KARRI. Minäkö häävieraani työhön panisin?
JAAKKO. Iloleikkiin, vaan ei työhön, sekä häävieraat että kuokat;
valmiit ovat he kaikki käymään käsiin, miehet edellä viikatteilla ja
naiset perässä harava kouras', ja atrian miestä kohtaan maksoi se
niittu.
2:N HÄÄMIES. Tästäpä nousee iloiset talkoot.
1:N HÄÄMIES. Nyt naapuritaloista viikatteita toimeen. (Osa häämiehiä
menee perältä ulos).
KARRI. Noh, jos mielitte, niin olkoon menneeksi. Käykäämme sitten
itsiämme varustamaan. (Karri, Jaakko, Kreeta ja m. menevät oikealle).
MIKKO (yksin). Esko viipyy vielä riitaretkellänsä. Onpa lysti nähdä
millä muodolla hän sieltä palaa.--Eroisinpa koko miehestä, jos ei
matkakassa meitä yhteenliittäisi. Mutta päivä päivältä se vähenee, sillä
enpä juuri kovin sitä säästele, ja koska se kerran on tyhjennetty,
silloin katoo Mikko Vilkastus. (Esko tulee kiivaasti hattu kädessä,
tukkansa on hajalla ja näyttää revitylle, ja silmänsä alla näkyy
punainen naarmu).
ESKO. Mikko, katsos näin olen minä nyt revitty! Mutta tästä nousee
hirmuinen prosessi.
MIKKO. Varjelkoon sinua Jumala, Esko! Miestä seuraa tänäpänä kiero onni,
näen minä.
ESKO. Olipa heitä kaksi yhtä vastaan, ja se ei ollut rehellinen
tappelus. Tosin annoin minäkin puolestani, annoin, että mäki tärähteli,
mutta taistelinhan ylivoiman kanssa.
MIKKO. Kuinka oli tapaus?
ESKO. Mökkiin juoksin niinkuin luoti ja näin selvästi, että poika oli
saanut isältänsä aika saunan, mutta kas kun karkasin minä pojan niskaan,
niin tulipa heistä molemmista toverit jälleen, ja nyt yhdessä peittomaan
minua.
MIKKO. Niin niin, yhteinen vihamies saattoi Heroodeksen ja Kaiphaan
ystäviksi.
ESKO. Kutsu heitä perkeleiksi, vaan ei Heroodekseksi ja Kaiphaaksi. He
olisit minun syöneet nahkoineni ja karvoineni, jos en olis pääsnyt
viimein käpälämäkeen kynsistänsä.
MIKKO. Ikävä asia vaan.
ESKO. Mutta olis Jusolan Aapo, minun paras ystäväni, ollut siinä, niin
eipä olis minua näin surkeasti hanssattu.--Kirkas leimaus, Mikko, tämä
viha on sammumaton. Ihminen, se saatana, on vihoissansa kuin nuijalla
tupattu säkki, jonka sisällä sappi se karvas kiehuu ja kuohuu, hörisee
ja pörisee, juuri niinkuin kiukkuinen ampiaispesä turpeen alla.--Ja
syytä on minulla vihaan kahdelta haaralta. Selkääni sain kuin mies
tuolla mökissä ja talossa tässä on minulle tehty hävytön petoskauppa.
Morsiameni, niin hyvä kuin kihlattu morsiameni, on annettu toiselle.
Kirous ja kauhistus! Minun ovat viheliäisesti pettäneet, ja tahdonpa
kysyä sen asian perään, tahdon kostaa.
MIKKO. Jos olet viisas, niin pidä suusi kiinni koko asiasta ja jätetään
talo ja mennään herraamme.
ESKO. Enpä helli tästä juuri niin. Aatteles, Mikko!--(Jaakko hiasillaan,
tulee oikealta). Jassoo, puusuutari! (Käy kiivaasti Jaakon eteen). »Yks
tuhat kahdeksan sataa, puusuutari poltti nahkansa edestä ja takaa».
JAAKKO. Mitä meinaat?
ESKO. »Yks tuhat kahdeksan sataa, puusuutari poltti nahkansa edestä ja
takaa». Ymmärrätkös yskää?
JAAKKO. Tämän lauseen olen kuullut, mutta siinä sanotaan hän vaan
suutariksi, joka nahkansa poltti.
ESKO. Hän poltti sekä maha- että selkänahkansa.
JAAKKO. Nahkasuutari.
ESKO. Puusuutari. Elä kopeile, mies! Tiedätkös, kuka tässä on laillinen
sulhanen?
JAAKKO. Sen mahdan minä parhain tietää.
ESKO. Tiedätkös, minkätähden minä olen tässä?
JAAKKO. Sen mahdat sinä parhain tietää.
ESKO. Teethän minun aina hullummaksi. Mutta elä huuda vielä: hoi, koska
oja on edessäsi, syvä suvanto on edessäs, ja katso, ettes joudu pahoihin
puliin, ennenkuin pääset sen ylitse.
MIKKO. Esko, kuule minua!
ESKO. Nyt en kuule sinua enkä paljon koskaan enään. Rupeanpa vähitellen
havaitsemaan, minä miehenä sinä käyt.--Minä pelkään, ettei Teemu
painissa kampannutkaan; olisinhan tuntenut sen itse. Mutta sinä olet
kettu, oikein aika kettu, ja sinulla on reisukassani hallussa; no no,
tuleepa siitä tilinteon päivä, tilinteon päivä tulee.
MIKKO. Mutta tässä on minulla ensin toinen asia suoritettavana.
(Kääntyen Jaakon puoleen). Jaa, arvaappas minkätähden minä olen tässä.
JAAKKO. Sitä ei tarvitse arvata, koska tunnen asian omasta
kertomuksestas. Olethan käynyt tänne tietäjätä kohden, saadaksesi
tietoja kreivin varkaasta ja voittaaksesi seitsemän sataa riksiä.
ESKO. Minä annan palttua kreiville ja hänen varkaallensa. Siitä syystä
en ole tässä, vaan asia on toinen ja ankarampi.
JAAKKO. Sinä olet siis valehtelija.
ESKO. Elä ylvästele, mies! Minä en ole valehtelija, mutta sinä olet
ryöväri. Morsiamen, melkein kihlatun morsiamen olet sinä ryövännyt
minulta, Kreetan ryöväsit minulta.
JAAKKO. Hän itse todistakoon, jos olen hänen ryövännyt.
ESKO. Hän taitaa valehdella niinkuin sinäkin.
JAAKKO. Jos hän valehtelee, niin miellyttipä häntä tämä ryöväys.
ESKO. Kas niin, nyt puhut itses kiikkiin koreasti. Kuules, Mikko
Vilkastus; sillä iskenpä kiinni joka koukkuun ja solmuun, jotka ovat
mulle tarjona tässä asiassa.--Sanoppas, missä asuu tämän kylän
lautamies!
JAAKKO. Tässä ei tarvita lautamiestä.
ESKO. Minä tarvitsen häntä.--Sanoppas koreasti, missä lautamies asuu!
Sillä näetpäs, poikani, tästä nousee keräjän juoksut; kruunun
rautakouran huudan minä avukseni, ja luulenpa, ettes juuri naureskele,
koska kontillaan edessäni ryömit lakituvan laattialla, rukoillen
rikostasi anteeksi minulta. Juuri niin sinua opetan, tansmestari!--Ettes
vähän häpee narrata itsellesi toisen kunniallista morsianta, sinä,
sonnivaska, puuhevoinen, tervattu kuusen juurikko! Vai sinä tässä minua
leukaani pyhkeilemään panisit, sonnivaska!
JAAKKO. Minäkö sonnivaska?
ESKO. Sonnivaska, sonnivaska, iso-sonni, sarveton, nuijapää Laukki,
valmis marsimaan Anianpellon markkinoille.--Mitä sanot siihen?
JAAKKO. Sinä etsit riitaa, minä taasen tahdon aina sitä kartella, ja
lapsikaspa olisin, jos huolisin sanoista tuommoisen miehen kuin sinä.
ESKO. Minkämoisen miehen? Sanoppas!
JAAKKO. Tuommoisen mettäksen pojan.
ESKO. Kuules taas, Mikko! Hän sanoi minun mettäksen pojaksi.
MIKKO. Sano sinä häntä vuorostasi taasen sonnivaskaksi.
ESKO (katsellen Mikkoa epäillen. Jaakolle). Enpä pidä lukua, miksi minun
kutsut. Minä olen mies, joka pysyn virassani, jonka kerran olen oppinut.
Ei tarvitse minun, työn puutteen tähden, ruveta pyllyilemään soissa ja
maissa, niinkuin erään toisen, jonka hyvin tunnen. Ja tässä taidamme
muistutella sananlaskua: viisi virkaa, kuusi nälkää.--Niin sanotaan.
Mutta asia on tämä: kukin seurakunta pitäköön kerjäläisistänsä murheen,
päästämättä heitä toisen pitäjän hartioille. Se on oikeus ja kohtuus;
sillä kerjäläinen on ruismato, jota ei löytyisi, jos vaan jokainen, joka
ottaa itsellensä ämmän ja laittelee lapsinulikkoja tähän mailmaan,
pitäisi virastansa vaarin eikä hyppelisi sinne ja tänne, niinkuin ketun
edessä nuori rengassilmäinen jänis. Hän tekee koukun oikealle, hän tekee
koukun vasemmalle, mutta kettu, keveä kuin pellavatutti ja täynnä
sukkeluutta, juoksee suoraan uhriansa kohden; molemmat katoovat he pian
silmistäsi, mutta äkisti kuulet pienen parauksen: jäniksen poika on
nypistetty.--Niin käy. Ja kettu on jänikselle sama kuin meille nälkä,
joka niin monta ihmisen lasta on saavuttanut ja viimein surmannut.
Mutta niinpä käy täällä sille, joka kevytmielisesti sinne ja tänne
tanssiilemaan rupeaa tässä murheen laaksossa.--Sentähden ei luovu
virastansa tämä mies, vaan naskali ja pikilanka kourassa hän viimein
kuoleekin lestinsä niskaan.
JAAKKO. Tapahtukoon hänelle niin, ja kuoltuansa tulkoon lesti vielä
arkkuunsakin.
ESKO. Ei sen arkuunsa sentähden tarvitse tulla. Katsos kiukkua, joka
sisälläsi kiehuu. Teethän minun kaistapääksi paljaan vihan vimman
kautta, joka povessani kihisee ja polttaa, puhkaisethan silmät päästäni
näillä pistopuheillasi, sinä vintiö, sinä hunsvotti. Mitä sinusta
sanoisin? Sinä... Tees minulle yksi pari puukenkiä!
JAAKKO. Miksi en, koska vaan hääni olen viettänyt.
ESKO. Jaa, tee minulle yksi pari puukenkiä, puusuutari. Minä maksan
enemmän kuin tahdotkaan.
JAAKKO. Tavallinen hinta, ei enemmän.
ESKO. Enemmän kuin tahdotkaan, kaksinkertaisesti maksan sinun, lurjus,
sarvijaakko.--Taivaan ukko, varjele minua! Hulluksihan tekee miehen tämä
päivä. (Puristaen nyrkkiä Jaakon edessä). Jaakko!
JAAKKO. Mitä tahdot?
ESKO Jaakko!
JAAKKO. Sinä riehut turhaan!
ESKO. Jaakko! Ukko varjelkoon meitä!
JAAKKO. Ole puristelematta nyrkkiäsi nokkani edessä. Mies! näköni
synkenee, nyt ole siivosti!
ESKO. Levittele vaan sieraimias; minä en pelkää sinua; nouskoon tästä
huimaava tappelus; minä en ensinkään pelkää sinua, sinä konna, tuhat
kertaa konna. (Karri, myös hiasillaan, tulee oikealta).
KARRI. Luulenpa poikain vähän kiivastuneiksi.--Jaakko, mikä vaivaa sua?
Seisothan kalveana kuin kyöpeli tuossa.
ESKO. Karri kulta, minua hierotaan tänään tulisissa tauloissa. Kirottu
olkoon tämä päivä! olenhan saanut selkääni, saanut oikein Porvoon
mitalla. Teemu ja hänen isänsä, juureva ukko, he minua peittosivat kuin
matoa.
KARRI. Oma syys, poikani. Miksi et totellut minua?
ESKO. Ollaanpa viisaita maalla vahingon kohdatessa merellä. Mutta
olisinpa tainnut niellä kaiken tämän ilman erästä toista asiaa, joka
tekee, etten vääjää ketään, vaan harjastaa minua vihan rohkeudella
aina päälaelta häntäluuhun asti.
KARRI. Mikä asia on tämä?
ESKO. Suoraan sanottu: petoskauppaa minua kohtaan tässä hierottu on, ja
morsiameni narrattu pois. Kreeta oli morsiameni, mutta tuo tuossa hänen
veivasi minulta.
KARRI. Sinä olet erehtynyt. Kaikki olikin vaan leikintekoa Kreetalta.
ESKO. Ja teiltä myös isäni kanssa Puol'matkan krouvissa, jossa
harjakannuja tyhjensitte, kättä ravistaen kaupan vahvitteeksi, mutta
kaikki tämä oli vaan leikintekoa?
KARRI. Sulaa leikkiä viinalasin ääressä, ja siksihän luulin isäskin
asian ymmärtävän.
ESKO. Mies vakaa hän on niinkuin poikansakin eikä turhaa leikkiä kärsi
enemmän kuin minäkään, ja ettemme olekkaan edessänne leikkikaluja, sen
tahdon teille näyttää!--Minä käsken teidän keräjiin, Karri, minä käsken
sinun keräjiin, Jaakko, ja samoin vaimosi Kreetan myös, ja tulkoot
yhteen iloon vielä Teemu ja isänsä, juureva ukko, jotka minua niin
hävyttömästi rusikoitsit. Kaikki summassa vaan, ja kamala prosessi siitä
nousee, oikein himphamppu syntyy siitä, josta ette vapaiksi käy, vaikka
multahirretkin menettäisitte. Jaa, nyt olette apajassa ja suola vartoo
teitä; sillä asia on vaikea, kovin vaikea. Jouduttepa piukkaan, hyvät
ystävät!
KARRI. Puheestasi kuuluu, ettes tunne vielä lakia ja sääntöjä.
ESKO. Tarpeeksi ne tunnen. Kylläpä opetan teidät, te ... Mikä tämän
kylän nimi taasen on?
KARRI. Tämä on Hätylän kylä!
ESKO. Jaa-ah, kyllä minä teidät opetan, te Hätylän koiran-penikat!
KARRI. Jos tunnet lait, niin mahdat myöskin tietää, mikä rangaistus on
sille määrätty, joka naapurinsa juhlan, niinkuin häät, ristiäiset tahi
peijaiset, hämmentää tahtoo. Minä olen rauhallinen mies ja juuri
sentähden lain arvossa pidän, ja tiedänpä sen voimaan vedota, jos joku
mun oikeuttani häiritä mielii.--Minä en sano enemmän, vaan varoitan
sinua rakentamasta tässä mitään närkästystä.--Tule, Jaakko! (Karri ja
Jaakko menevät).
ESKO. Mutta minä sanon niinkuin Koiranojan Matti, miesmurhan tehtyänsä:
me emme kuule lain uhkaavaa ääntä, koska sappemme paisuu ja koston
hunajakaste mielessämme palaa. Niin se on, ja se on se synnin sitkeä
juuri, joka istuu meissä, sen tunnustan, mutta en voi sitä auttaa enkä
kovin lukuakaan pidä; sillä eihän ole minun syyni, että Aatami lankesi.
--Kostaa tahdon tämän petoskaupan, tahdon tehdä tässä jonkun tuntuvan
päätösmerkin, oikein rossauksen, joka vähän keventäisi sydäntäni.--Mutta
tahdonpa vielä haastella morsiamen kanssa. (Lähenee sivu-ovea oikealle.)
MIKKO. Yksi sana, Esko!
ESKO. Ei yhtään sanaa, Mikko! Korppioonit tänään rikerakkoot.--Aatteles,
mikä päivä, mikä historia tämä! Vietänhän omia häitäni, mutta en
olekkaan sulhainen niissä häissä, morsiameni on kaunis, kaunis kuin
kukkainen niitulla, mutta kuitenkaan ei ole hän minun morsiameni;
puusuutarin oma hän on. Katsos, Mikko, se aatus taitaa polttaa.--Mutta
tahdonpa jutella kanssaan muutaman sanan. (Menee sivu-ovelle). Onko
morsian täällä? Tulkaas vähän tupaan tänne; minulla on teille jotain
sanottavaa. (Kreeta tulee). Tunnetkos minua?
KREETA. Olettehan Esko?
ESKO. Esko, Nummisuutarin poika, kunniallinen mies, vaan ei kenenkään
pilkka, vaikka yksi ja toinen tahtoisi häntä pilkkana pitää, mutta se ei
käy kontoon!
KREETA. Mikä on tarkoitus tällä puheellanne?
ESKO. Vaimo, sinä olet minun pettänyt ja täyttänyt poveni kyykärmeillä,
sisiliskoilla ja sammakoilla, kaikenlaisilla elävillä, jotka maassa
You have read 1 text from Finnish literature.
Next - Nummisuutarit - 4
  • Parts
  • Nummisuutarit - 1
    Total number of words is 3674
    Total number of unique words is 1820
    21.3 of words are in the 2000 most common words
    30.0 of words are in the 5000 most common words
    33.4 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Nummisuutarit - 2
    Total number of words is 3672
    Total number of unique words is 1779
    21.2 of words are in the 2000 most common words
    29.0 of words are in the 5000 most common words
    33.9 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Nummisuutarit - 3
    Total number of words is 3690
    Total number of unique words is 1721
    20.5 of words are in the 2000 most common words
    28.0 of words are in the 5000 most common words
    32.5 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Nummisuutarit - 4
    Total number of words is 3675
    Total number of unique words is 1916
    20.4 of words are in the 2000 most common words
    29.0 of words are in the 5000 most common words
    33.6 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Nummisuutarit - 5
    Total number of words is 3652
    Total number of unique words is 1801
    21.0 of words are in the 2000 most common words
    29.9 of words are in the 5000 most common words
    33.5 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Nummisuutarit - 6
    Total number of words is 3676
    Total number of unique words is 1772
    22.1 of words are in the 2000 most common words
    30.4 of words are in the 5000 most common words
    35.0 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Nummisuutarit - 7
    Total number of words is 3456
    Total number of unique words is 1692
    21.1 of words are in the 2000 most common words
    29.8 of words are in the 5000 most common words
    33.9 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.