Nimensä pilannut kaupunki - 1

Total number of words is 3622
Total number of unique words is 1855
22.5 of words are in the 2000 most common words
30.9 of words are in the 5000 most common words
36.0 of words are in the 8000 most common words
Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.

NIMENSÄ PILANNUT KAUPUNKI
Kirj.
Mark Twain

Englanninkielestä suomentanut
V. Hämeen-Anttila

Alkuperäinen nimi: The Man that Corrupted Hadleyburg


Hämeenlinna,
Arvi A. Karisto,
1917.


I.

Siitä on vuosia kulunut. Hadleyburg oli koko seutukunnan rehellisin ja
nuhteettomin kaupunki. Kolmen sukupolven ajan oli se säilyttänyt tuon
maineensa tahrattomana ja ylpeili siitä enemmän kuin mistään muusta
omistamastansa. Niin ylpeä se oli siitä ja niin harras turvaamaan sen
pysyväisyyttä, että lapsukaisille jo kehdossa alettiin opettaa
kunniallisen käytöksen periaatteita, ja samanlaiset opetukset tehtiin
siitälähtein pääasiaksi koko heidän kehitysvuosiensa kasvatuksessa.
Kaiken aikaa torjuttiin niinikään kiusauksia nuorison tieltä, jotta
nousevan polven kunto sai kaikki mahdollisuudet karaistuakseen ja
lujittuakseen, ikäänkuin luihin asti juuttuakseen. Naapurikaupungit
olivat tästä kunniakkaasta ylevämmyydestä kateellisia. Ne olivat
irvistelevinään Hadleyburgin siitä tuntemaa ylpeyttä ja pitävinään sitä
turhamaisuutena. Mutta pakko oli niiden sentään tunnustaa, että
Hadleyburg toden teolla oli lahjomaton kaupunki, ja jos noilta
toispaikkalaisilta tiukemmin tiedusti, niin myönsivät he senkin, että
pelkkä Hadleyburgista kotoisin oleminen riitti kaikeksi nuoren miehen
tarvitsemaksi suositteluksi hänen syntymäkaupungistaan lähtiessään
ulomma etsimään vastuullista tointa.
Mutta ajan mittaan Hadleyburg viimein kovaksi onnekseen loukkasi erästä
sitä kautta kulkevaa muukalaista -- mahdollisesti tietämättään,
varmastikin välittämättään, sillä Hadleyburg oli itsekylläinen eikä
piitannut rahtuakaan muukalaisista tai heidän mielipiteistään. Olisi
kuitenkin ollut hyvä tehdä poikkeus tähän yhteen nähden, sillä hän oli
katkera ja kostonhimoinen mies. Kautta kokonaisen vuoden harhailujen
hän hautoi kärsimäänsä vääryyttä ja yritteli kaikkina joutohetkinään
keksiä sille riittävää hyvitystä. Moniakin suunnitelmia hän sommitteli,
ja hyviä ne olivat jokainen, mutta yksikään ei ihan kyllin
perinjuurinen. Kehnoimmatkin niistä olisivat tuottaneet tärviötä monen
monituiselle yksilölle, mutta hänen vehkeensä piti kohdata koko
kaupunkia, ainoatakaan asujanta koskemattomaksi säästämättä. Vihdoin
hänen mieleensä johtui oivallinen aatos, sykähdyttäen hänen sydäntään
ilkimielisellä ilolla. Hän kävi siitä oitis laatimaan suunnitelmaansa,
itsekseen sanoen: "Se keino tepsii -- minä lahjon kaupungin."
Kuutta kuukautta myöhemmin hän läksi Hadleyburgiin ja saapui kärryillä
kello kymmenen tienoissa illalla pankin vanhan rahastonhoitajan
talolle. Hän reutoi kärryiltä selkäänsä säkin, hoippui sitä kantaen
pihan yli ja koputti ovelle. Naisen ääni virkahti: -- Sisään. -- Hän
astui huoneeseen ja laski säkkinsä rautauunin loukkoon, kohteliaasti
huomauttaen vanhalle rouvalle, joka lampun ääressä luki
"Lähetyssanomia":
-- Istukaa vain, rouva hyvä, en teitä häiritse. Kas noin -- nyt se on
jokseenkin hyvässä piilossa; tuskin tietäisi siinä mitään olevankaan.
Saanko toviksi tavata miestänne, hyvä rouva?
Ei, hän oli mennyt Brixtonissa käymään, palatakseen kenties vasta
aamulla.
-- Vai niin, hyvä rouva; no, eipä sillä väliä. Halusin vain jättää tuon
säkin hänen huostaansa, luovutettavaksi oikealle omistajalleen, kun se
löytyy. Minä olen vieras; hän ei minua tunne; pistäysin vain täksi
iltaa kaupunkiin suorittamaan tehtävän, joka on ollut kauvan
mielessäni. Asiastani olen nyt valmis; lähden hyvillä mielin ja hiukan
ylpeissänikin, ettekä minua enää milloinkaan näe. Säkkiin on
kiinnitetty paperilappu, joka selittää kaikki. Hyvää yötä, rouva.
Vanhaa rouvaa pelotti salaperäinen, kookas muukalainen, joten hän oli
tämän poistumisesta hyvillään. Mutta hänen uteliaisuutensa oli
herännyt; hän astahti kiireesti säkin luo ja sieppasi lampun valoon
paperin. Kirjelmä alkoi seuraavasti:
JULKAISTAVAKSI, tai etsittäköön oikea mies yksityisellä
tiedustelulla -- minun puolestani sopii menetellä kummin
päin tahansa. Tämä säkki sisältää satakuusikymmentä naulaa
neljä luotia rahaksi lyötyä kultaa --
-- Hyväinen aika, eikä ole ovi lukossa!
Mrs. Richards syöksähti vapisevana ovelle ja lukitsi sen, veti sitten
alas ikkunankaihtimet ja seisoi siinä säikkyneenä, tuskaannuksissaan ja
vaivaten aivojaan älytäkseen vielä jotakin muuta varokeinoa itsensä ja
aarteen paremmaksi turvaamiseksi. Hän kuunteli tuokion, murtovarkaita
vaanien, antausi sitten uteliaisuuden valtaan ja palasi lampun ääreen
lukemaan kirjeen loppuun:
"Olen muukalainen ja lähden piakkoin takaisin omaan maahani,
jäädäkseni sinne ainiaaksi. Olen Amerikalle kiitollinen siitä,
mitä olen sen hoivassa saanut pitkään elellessäni tähtilipun
alla. Ja eräälle sen kansalaiselle -- Hadleyburgin asukkaalle --
olen erityisen kiitollinen pari vuotta takaperin kokemastani
suuresta avuliaisuuden teosta. Kahdestakin oikeastaan. Selitän
sanani. Minä olin peluri. _Olin_, sanon: Olin häviöön suistunut
peluri. Saavuin tähän pikku kaupunkiin yöllä, nälissäni ja
pennittömänä. Anoin apua -- pimeässä; minua hävetti kerjätä
päivänvalolla. Pyysin oikealta mieheltä. Hän antoi minulle
kaksikymmentä dollaria -- toisin sanoen, antoi minulle
elämän, kuten siitä minä ajattelin. Hän antoi minulle myöskin
varallisuuden, sillä siitä rahaerästä minä pelipöydän ääressä
rikastuin. Ja lopuksi on hänen minulle lausumansa huomautus
säilynyt mielessäni tähän päivään asti ja vihdoin voittanut
minut, siten pelastaen siveellisen kuntoni tähteet: minä en enää
pelaa. Minulla ei nyt ole käsitystäkään siitä, kuka se mies oli,
mutta tahdon hänet löydettäväksi, tahdon toimitettavaksi hänelle
tämän rahasumman -- antakoon sen muille, heittäköön menemään
tai pitäköön, miten vain haluaa. Se on pelkästään minun tapani
osottaa kiitollisuuttani häntä kohtaan. Jos voisin viipyä, niin
etsisin hänet käsille itse; mutta eipä hätää, kyllä hän löytyy.
Tämä on rehellinen kaupunki, lahjomaton kaupunki, ja tiedän
voivani pelkäämättä luottaa siihen. Tuo mies voidaan todeta siitä
huomautuksesta, jonka hän minulle lausui; uskon varmasti, että
hän muistaa sen.
Suunnitelmani on seuraava: Jos pidätte parempana kuulustella
yksityisesti, niin tehkää siten. Kertokaa tämän kirjelmäni
sisältö vähitellen jokaiselle, jota voidaan arvella oikeaksi
mieheksi. Jos hän vastaa: 'Minä olen se mies; huomautukseni oli
se ja se', niin käyttäkää koetta -- avatkaa nimittäin säkki,
jolloin löydätte sinetitystä kirjekuoresta tuon huomautuksen. Jos
kokelaan mainitsema lause pitää sen kanssa yhtä, niin antakaa
hänelle sen enemmältä kyselyttä rahat, sillä hän on varmasti
oikea mies.
Mutta jos julkinen tiedustelu on mielestänne mukavampi, niin
painattakaa tämä kirjelmä paikkakunnan lehteen -- lisänään
seuraavat ohjeet: Kolmenkymmenen vuorokauden kuluttua tästä
päivästä lähtien ilmestyköön kokelas kaupungintalolle kello
kahdeksalta illalla (perjantaina) ja antakoon huomautuksensa
kirjekuoreen suljettuna pastori Burgessille (jos hän sen
hyväntahtoisesti suostuu ottamaan toimekseen). Paikalla murtakoon
mr. Burgess säkin sinetit, avatkoon sen ja verratkoon, onko
huomautus oikea. Jos niin on asian laita, niin luovutettakoon
rahasumma vilpittömine kiitollisuudentunteineni siten
ilmisaadulle hyväntekijälleni."
Mrs. Richards vaipui istualleen, hiljalleen väristen kiihtymyksestä, ja
syventyi pian aatoksiin -- tähän laatuun: -- Ihmeellinen asia!...
Kohtaapa siinä onni sitä hyväsydämistä miestä, joka omastaan jakoi
tarvitsevaiselle!... Olisipa sen vain tehnyt minun mieheni! -- sillä me
olemme kovin köyhiä, niin vanhoja ja köyhiä!... -- Sitten huoaten: --
Mutta minun Edwardini ei se ollut; ei, hän ei ole muukalaiselle
kahtakymmentä dollaria antanut. Vahinko on sekin; nyt sen näen... --
Sitten vavahtaen: -- Mutta se on _pelurin_ rahaa! Synnin palkkaa me
emme voisikaan ottaa vastaan, emme voisi siihen kajotakaan. Minun ei
tee mieleni olla sen lähellä; se tuntuu saastaiselta. -- Hän siirtyi
etäisemmälle tuolille... -- Kunhan jo Edward tulisi ja veisi sen
pankkiin; murtovaras saattaisi tunkeutua taloon millä hetkellä tahansa;
kamalaa on olla täällä ypö yksin sen vartijana.
Kello yhdeltätoista palasi mr. Richards kotiin, ja hänen vaimonsa
tervehtiessä: -- Olen niin _kovasti_ iloissani tulostasi! -- pahotteli
hän: -- Väsyttää -- väsyttää ihan näännyksiin. Surkeata on olla köyhä
ja minun ijälläni pakotettu tekemään näitä kolkkoja matkoja. Aina
jauha, jauha, jauha pois vain palkkasi edestä -- toisen orjana, isännän
istuskellessa kotonaan tohvelit jalassa, rikkaana ja kaikkia
mukavuuksia saaneena.
-- Olen kovasti pahoillani sinun tähtesi, Edward, sen tiedät. Mutta
älähän sure; meillä on toimeentulomme; meillä on hyvä nimemme --
-- Niin on, Mary, ja se merkitseekin kaikkea. Älä minun puheistani
välitä -- se on vain hetkellistä ärtymystä ilman mitään tarkotusta.
Suutele minua -- noin, kaikki nyreys on nyt tipo tiessään, enkä enää
valittele. Mitä sinä olet saanut? Mitä on säkissä?
Hän sai nyt kuulla suuren salaisuuden. Ensi huumauksestaan toinnuttuaan
hän virkahti:
-- Satakuusikymmentäkö naulaa se painaa? Mary, siinä on
nel-jäkymmentä-tu-hatta dollaria -- kokonainen omaisuus! Tässä
kaupungissa ei ole kymmentä miestä niin varakasta, Annahan minulle
kirjelmä.
Hän lukaisi sen ja sanoi:
-- Siinäpä vasta seikkailu! Ihan se on romaania, samanlainen kuin
kirjoihin keksaistut mahdottomuudet, joita ei koskaan tosioloissa näe.
-- Hän oli nyt hyvin vireällä päällä -- hilpeä, mitäpä riemastunut. Hän
taputti vanhaa puolisoansa poskelle ja puheli leikkisästi: -- Hei, me
olemme rikkaita, Mary, rikkaita; meidän ei tarvitse muuta tehdä kuin
haudata rahat ja polttaa paperit. Jos peluri konsanaan tulee kysymään,
niin silmäilemme häntä vain kylmäkiskoisesti ja sanomme: "Mitä joutavaa
lavertelettekaan? Emme ole ikipäivinä kuulleet mitään teistä tai
kultasäkillisestänne." Hän sitten näyttäisi nololta, ja --
-- Ja sillaikaa kun sinä laskettelet leikkiäsi on rahasumma yhä tuossa,
ja murtovarkaitten aika lähenee joutuin.
-- Totta. No niin, mitäs teemme -- yksityisestikö olisi tiedusteltava?
Ei, eihän toki; se tärvelisi romanttisuuden. Julkinen menettely on
parempi. Siitäpä kohu nousee! Ja se saapi kaikki muut kaupungit
kateellisiksi, sillä yksikään muukalainen ei uskoisi moista tointa
millekään muulle kaupungille kuin Hadleyburgille, ja ne tietävät sen.
Se on meille aimo valtti. Minun on nyt riennettävä kirjapainoon,
muutoin myöhästyn.
-- Mutta malta -- malta -- älä jätä minua tänne yksikseni sen kanssa,
Edward.
Toinen oli jo mennyt. Hän viipyi kuitenkin vain hetkisen. Vähän matkaa
asunnoltaan hän kohtasi sanomalehden omistajan ja toimittajan ja antoi
hänelle paperin, sanoen: -- Tässä on teille hyvä pätkä, Cox -- pistäkää
lehteen.
-- Voipi jo olla myöhäistä, mr. Richards, mutta koetan katsoa.
Hänen kotiin palattuaan istuutui pariskunta uudestaan haastelemaan
miellyttävästä salaisuudesta; unta eivät he kyenneet ajattelemaankaan.
Ensimäisenä kysymyksenä oli, kuka oli voinutkaan olla se kansalainen,
joka oli muukalaiselle antanut kaksikymmentä dollaria. Se näytti
helpolta, molemmat vastasivat yhteen suuhun:
-- Barclay Goodson.
-- Niin, -- sanoi Richards, -- hän sen olisi voinut tehdä, ja se olisi
ollut hänen tapaistansa, mutta toista ei ole sellaista kaupungissa.
-- Sen myöntää jokainen, Edward -- myöntää ainakin itsekseen. Kuusi
kuukautta on kaupunki nyt ollut jälleenkin oma oikea itsensä --
rehellinen, ahdasmielinen, itsehurskas ja kitsas.
-- Siksi hän sitä aina nimitteli, kuolinpäiväänsä asti -- sanoipa sen
suoraan julkikin.
-- Niin teki, ja siitä häntä vihattiin.
-- Hoo, tietysti, mutta vähätpä hän siitä välitti. Luulenkin hänen
olleen enimmin vihattu mies keskuudessamme, lukuunottamatta pastori
Burgessia.
-- No, Burgess sen ansaitseekin -- hän ei täällä enää koskaan
seurakuntaa saa. Niin pikkumainen kuin kaupunki onkin, osaa se _hänet_
arvostella oikein. Edward, eikö näytä kummalliselta, että muukalaisen
piti määrätä Burgess rahojen luovuttajaksi?
-- No, kyllähän -- näyttäähän se. Vaikka --
-- Mitä vaikkailemista siinä on? Valitsisitko _sinä_ hänet?
-- Mary, kenties muukalainen tuntee hänet paremmin kuin tämä kaupunki.
-- _Sekö_ Burgessia auttaisi!
Mr. Richards näytti olevan pulassa vastauksesta; hänen vaimonsa
silmäili häntä vakaasti ja odotti. Lopulta toinen sopersi epäröiden
kuin epäilystä kohtaavan lausunnon antaja ainakin:
-- Mary, Burgess ei ole kehno mies.
Hänen vaimonsa kummastui kerrassaan.
-- Hän ei ole kehno mies. Minä tiedän. Hänen koko epäsuosionsa perustui
siihen yhteen seikkaan -- seikkaan, josta pidettiin niin suurta melua.
-- Siihen "yhteen seikkaan" tosiaan! Ikäänkuin ei se "yksi seikka"
olisi riittänyt sellaisenaan!
-- Kylliksi. Kylliksi. Hän ei vain ollut siihen syypää.
-- Mitä puhutkaan! Vai ei syypää! Jokainen tietää, että hän _oli!_
-- Mary, vakuutan sinulle -- hän oli viaton.
-- En voi uskoa, enkä usko. Mistä sinä tiedät?
-- Se on tunnustus. Olen häpeissäni, mutta sen tunnustuksen teen. Minä
olin ainoa, joka tiesin hänen syyttömyytensä. Olisin voinut hänet
pelastaa, ja -- ja -- no, tiedäthän, kuinka kiihdyksissään kaupunki oli
-- minulla ei ollut siihen miehuutta. Se olisi kääntänyt joka ihmisen
minua vastaan. Minun oli viheliäinen olla, peräti viheliäinen; mutta en
uskaltanut; minulla ei ollut uljuutta asettua vastaan.
Mary näytti tuskaiselta ja vaikeni toviksi. Sitten hän sopersi:
-- En -- en luule, että sinun olisi sopinut -- sopinut -- Ihminen ei
saa -- tuota -- yleinen mielipide -- täytyy olla niin varovainen --
niin -- Tie oli tukala, ja hän takelsi lietteeseen; mutta kotvasen
kuluttua hän pääsi taas liikkeelle. -- Säälittävää se oli kerrassaan,
mutta -- Kas, eihän meillä ollut varaa siihen, Edward -- ei tosiaankaan
ollut. Oi, en olisi missään nimessä suonut sinun sitä tekevän!
-- Sellainen esiintyminen olisi kylmentänyt meiltä monien ihmisten
ystävyyden, Mary; ja sitten -- sitten --
-- Se minua nyt kiusaa, mitä _hän_ ajattelee meistä, Edward.
--- Hänkö? _Hän_ ei aavistakaan, että olisin voinut hänet pelastaa.
-- Ahaa, -- huudahti mrs. Richards huojentuneena, -- siitä olen
iloissani. Niin kauan kuin hän ei tiedä, että sinä olisit voinut hänet
pelastaa, hän -- hän -- niin, sehän tekee asian paljoa paremmaksi. Kas,
olisi minun pitänyt tietääkin, ettei hän aavistanut, koska hän aina
yrittelee ystävällisiä välejä meidän kanssamme, niin vähän kuin niitä
edistämmekin. Monastikin ovat ihmiset minua siitä moitiskelleet. Nuokin
Wilsonin väet, Wilcoxin perhe ja Harknessit ovat ottaneet ilkeäksi
huvikseen sanoa: "_Teidän ystävänne_ Burgess", kun tietävät sen minua
kiusaannuttavan. Soisin, ettei hän olisi niin itsepintaisesti kiintynyt
meihin; en pysty käsittämään, miksi hän yhä jatkaa.
-- Sen voin minä selittää. Se on toinen tunnustus. Asian ollessa uutena
kuumimmillaan ja kaupunkilaisten suunnitellessa hänelle tervaa ja
höyheniä, ahdisti minua omatuntoni niin ankarasti, etten voinut
painostusta kestää, vaan menin salavihkaa antamaan hänelle tiedon
hankkeesta. Hän pujahti kaupungista ja pysyi poissa, kunnes paluu kävi
turvalliseksi.
-- Edward! Jos se olisi saatu ilmi --
-- _Sanoppa_ muuta! Vieläkin pöyristyttää minua pelkkä ajatus. Kaduin
sitä heti seuraavana hetkenä, enkä rohjennut kertoa sinullekaan,
jotteivät kasvosi kenties olisi sitä jollekulle ilmaisseet. Tuskaltani
en sinä yönä saanut unta silmiini. Mutta muutaman päivän kuluttua
huomasin, ettei kukaan ruvennut minua epäilemään, ja jälkeenpäin aloin
olla iloissani teostani. Ja iloissani olen vieläkin, Mary -- kaikesta
sydämestäni ja sielustani.
-- Niin olen minäkin nyt, sillä kauheata olisi ollut kohdella häntä
sillä tavoin. Niin, iloissani olen, sillä senhän sinä todellakin olit
hänelle velkaa. Mutta, Edward, entäs jos se tulisi ilmi vieläkin,
jonakuna päivänä!
-- Eikä tule.
-- Miksei?
-- Siksi että kaikki luulevat Goodsonin häntä varottaneen.
-- Niinhän tietenkin!
-- Selvä se. Ja tietysti _hän_ ei siitä välittänyt. Suostuttelivat ukko
Sawlsberry-paran menemään häntä siitä syyttämään, ja hän läksi sinne
uhoissaan ja sanoi suorat sanat. Goodson tähysteli häntä kiireestä
kantapäähän kuin hakien hänestä kohtaa, jota hän voisi syvällisimmin
halveksia; sanoi sitten: "Te siis olette tiedustusvaliokuntana, hä?"
Sawlsberry myönsi jokseenkin olevansa. "Hm. Vaativatko he
yksityiskohtia, vai luuletteko jonkinlaisen _ylimalkaisen_ vastauksen
kelpaavan?" "Jos he yksityiskohtia vaativat, niin minä tulen uudestaan,
mr. Goodson; vien ylimalkaisen vastauksen ensin." "Hyvä on, käskekää
heidän huilata hornaan -- se on nähdäkseni kyllin ylimalkaista. Ja
annanpa teille pikku neuvon, Sawlsberry; kun tulette yksityiskohtia
kuulustamaan, tuokaa matkassanne vasu jäännöstenne kuljettamiseksi
kotiin."
-- Ihan Goodsonin tapaista; siinä on kaikki tunnusmerkit. Hän oli
turhamainen vain yhdessä seikassa; hän luuli kykenevänsä neuvomaan
paremmin kuin kukaan muu.
-- Se ratkaisi jutun ja pelasti meidät, Mary. Asia jäi silleen.
-- Senpä toki hyvinkin uskon!
He palasivat sitten kultasäkin salaisuuteen ja puhelivat siitä suurella
innolla. Piankin alkoi keskustelu katkeilla -- syvät mietiskelyt
tuottivat keskeytyksiä. Katkot yhä tihenivät. Viimein Richards kokonaan
vaipui aatoksiinsa. Hän istui kauvan tuijotellen ilmeettömästi
lattiaan ja alkoi vähin erin korostaa mietteitänsä hermostunein
kädennytkähdyksin, jotka tuntuivat ilmaisevan mielipahaa. Ajattelevaan
äänettömyyteen oli sillävälin hänen vaimonsakin vaiennut ja hänkin
liikehti kiusaantuneen rauhattomasti. Lopulta Richards nousi
seisaalleen ja harppaili umpimähkään huoneessa, tukkaansa sormiellen,
kuten saattaisi tehdä pahoja näkyjä saanut unissakävijä. Sitten hän
näytti pääsevän selvään päätökseen; sanaakaan hiiskumatta hän painoi
hatun päähänsä ja läksi kiireesti ulos. Hänen vaimonsa istui aatosalla,
otsa rypyssä, eikä näyttänyt huomaavan olevansa yksin. Tuolloin tällöin
hän jupisi: -- Älä johdata meitä k... mutta -- mutta me olemme niin
köyhiä, niin köyhiä!... Älä johdata meitä... Voi, kenelle siitä olisi
vahinkoa? -- eikä kukaan konsanaan tietäisi... Älä johda... -- Ääni
hupeni hyminäksi. Tovin kuluttua hän vilkaisi ympärilleen ja mutisi
puolittain säikähtäen, puolittain ilahtuen:
-- Hän on mennyt! Mutta voi hyväinen, hän kenties tulee liian myöhään
-- liian myöhään... Ehkei sentään -- saattaa vielä olla aikaa. -- Hän
nousi ja jäi seisomaan ajatuksissaan, hermostuneesti väännellen
käsiään. Häntä puistatti hiukan, ja hän änkkäsi kuivasta kurkusta: --
Jumala minulle anteeksi antakoon -- kauheata on sellaisia ajatella --
mutta... Hyvä isä, millaisia me olemmekaan -- millaisia kummallisia
olentoja!
Hän kiersi lampun liekin alas, hiipi vaivihkaa poikki lattian,
polvistui säkin viereen, tunnusteli sen vakoisia kylkiä käsillään ja
hyväili niitä hellästi; hänen poloisissa vanhoissa silmissään paloi
ihasteleva hehku. Hän vaipui hajamielisiin mietiskelyihin, toisin ajoin
puolittain toipuen niistä jupistakseen: -- Jos vain olisimme
malttaneet! -- voi, jos olisimme hiukankin malttaneet, olematta niin
kiireissämme!
Sillävälin oli Cox mennyt kotiinsa toimistostaan ja vaimolleen
juurtajaksain kertonut kummallisen tapahtuman. Innokkaasti olivat he
pakisseet siitä ja arvailleet, että Goodson-vainaja oli ainoa
kaupunkilainen, joka oli voinut auttaa puutteenalaista muukalaista niin
jalomielisellä summalla, kahdellakymmenellä dollarilla. Syntyi sitten
pysähdys, ja molemmat kävivät mietiskeleviksi ja vaiteliaiksi. Ja
vähitellen hermostuneiksi ja levottomiksi. Vihdoin virkahti vaimo
ikäänkuin itsekseen:
-- Kukaan ei tätä salaisuutta tiedä, paitsi Richardsit... ja me... ei
yksikään.
Mies heräsi hiukan hätkähtäen aatoksistaan ja tähysteli kaihoksuen
vaimoansa, jonka kasvot olivat vaalenneet hyvin kalpeiksi. Sitten hän
epäröiden nousi seisaalleen, vilkaisi syrjäkatseella hattuunsa, sitten
vaimoonsa -- jonkinlaiseksi mykäksi kysymykseksi. Mrs. Cox nieli pariin
kertaan, käsi kurkussa, ja vastaukseksi nyökäytti päätänsä. Seuraavassa
silmänräpäyksessä hän jäi mutisemaan yksikseen.
Ja nyt Richards ja Cox riensivät autioita katuja pitkin, vastakkaisilta
suunnilta. Läähättäen kohtasivat he toisensa kirjapainon portaiden
juurella; katulyhdyn kumotuksessa he lukivat toinen toisensa kasvoista
asian. Cox supatti:
-- Eihän tästä tiedä kukaan muu kuin me?
Kuiskattu vastaus kuului:
-- Ei yksikään sielu -- kautta kunniani, ei yksikään sielu!
-- Ellei ole myöhäistä --
Miehet olivat nousemaisillaan ylös portaita; silloin heidät saavutti
juoksupoika, ja Cox kysyi:
-- Sinäkö siinä, Johnny?
-- Niin, sir.
-- Sinun ei tarvitse lähettää aikaista postia -- eikä _mitään_ postia;
odota kunnes annan määräyksen.
-- Se on jo lähtenyt, sir.
-- _Lähtenytkö?_ -- Kertauksesta sointui pohjaton pettymys.
-- Niin, sir. Aikataulu Brixtoniin ja kaikkiin tuolla puolella oleviin
postipaikkoihin muuttui tänään, sir -- täytyi saada lehdet postivaunuun
kahtakymmentä minuuttia aikaisemmin kuin tavallista. Kiirettä sain
pitää; jos olisin ehtinyt kahta minuuttia myöhemmin --
Miehet käännähtivät kävelemään verkalleen pois, jäämättä jatkoa
kuulemaan. Kumpainenkaan ei avannut suutansa kymmeneen minuuttiin;
sitten sanoi kärtyisesti Cox:
-- Mikä teidät sellaiseen hoppuun hullaannutti, sitäpä en käsitä.
Vastaus oli nöyrä kylläkin:
-- Nyt sen huomaan, mutten jotenkuten tullut ajatelleeksi, katsokaas,
ennenkuin oli myöhäistä. Mutta ensi kerralla --
-- Hitto ensi kerrasta! Sitä ei tule tuhanteen vuoteen.
Ystävykset erosivat sitten hyvää yötä toivottamatta ja laahautuivat
kotiin kuolettavan vamman saaneiden miesten ryhdillä. Kotona heidän
vaimonsa hypähtivät vastaan innokas -- No? -- huulillaan -- näkivät
sitten vastauksen silmillään ja vaipuivat suruissaan istumaan,
odottamatta sanojen vahvistusta. Molemmissa kodeissa syntyi
kiivaanlainen väittely -- uusi ilmiö; väittelyjä oli ollut ennenkin,
mutta ei tulistuneita, ei tylyjä. Tämänöiset kiistat olivat kuin
näennäisiä toinen toisensa jäljittelyjä. Mrs. Richards sanoi:
-- Jos vain olisit malttanut, Edward -- jos vain olisit pysähtynyt
ajattelemaan; mutta ei, sinun piti päätähavin juosta kirjapainoon ja
levittää tieto koko maailmalle.
-- Kirjelmässä _sanottiin_: painattakaa se.
-- Siitä viisi; sanottiin siinä myöskin, että voitiin käyttää
yksityistä tietä, jos tahdottiin. Kas siinä -- onko se totta vai
valettako on?
-- Ka, on, totta se on; mutta kun ajattelin, millaista huomiota se
herättää ja kuinka oiva kiitoslause oli Hadleyburgille, että
muukalainen luotti siihen niin --
-- Hoh, tietenkin, tuon kaiken käsitän; mutta jos olisit vain
pysähtynyt ajattelemaan, niin olisit älynnyt, ettet sinä _voinut_
löytää oikeata miestä, koska hän on haudassaan eikä ole jättänyt
jälkeensä niin yhtäkään omaista tai sukulaista. Ja kunhan rahat vain
olisivat joutuneet jollekulle, joka niitä mitä kipeimmin tarvitsi, ja
kenenkään tulematta siitä vahinkoon, ja -- ja --
Hän sortui itkuun. Hänen miehensä koetti ajatella jotakin lohdullista
sanottavaa ja sai keksityksi:
-- Mutta lopultakin, Mary, sen täytyy olla parhaaksi -- sen _täytyy_
olla; me tiedämme sen. Ja meidän täytyy muistaa, että se oli
sallittua --
-- Sallittua! Hyh, kaikkihan on _sallittu_, kun ihmisen täytyy
puhdistautua typeryydestään. Ihan samalla tavalla oli _sallittua_, että
rahasumman piti joutua meille tällä erityisellä tavalla, ja pitipä
sinun sitten ottaa sekaantuaksesi Kaitselmuksen teihin -- ja kuka
sinulle antoi oikeuden siihen? Se oli syntiä, sitä se juuri oli --
herjää pöyhkeyttä, eikä sen soveliaampaa säädylliselle ja nöyrälle --
-- Mutta, Mary, tiedäthän kuinka meitä on kasvatettu koko ikämme, kuten
kaikkiakin kaupunkilaisia, kunnes on tullut ehdottomasti toiseksi
luonnoksemme olla hetkeäkään siekailematta, kun on kunniallinen teko
tehtävänä --
-- Voi, senhän tiedän, tiedän -- se on ollut samaa ainaista
totuttamista ja totuttamista ja totuttamista rehellisyyteen --
rehellisyyteen jota on kehdosta saakka varjeltu pienimmältäkin
mahdolliselta kiusaukselta, ja siten se on _keinotekoista_
rehellisyyttä ja kiusauksen kohdatessa heikkoa kuin vesi, kuten olemme
tänä iltana nähneet. Jumala tietää, ettei minulla ole koskaan ollut
epäilyksen häivääkään juuttuneesta ja horjumattomasta rehellisyydestäni
ennenkuin nyt -- ja nyt heti ensimäisen suuren ja todellisen kiusauksen
kourissa minä, Edward, johdun siihen uskoon, että tämän kaupungin
rehellisyys on yhtä lahoa kuin minunkin, yhtä lahoa kuin sinun. Tämä on
halpamainen kaupunki, kovakiskoinen, kitsas kaupunki, ilman ainoatakaan
muuta hyvettä kuin tämä rehellisyys, josta se on niin kuulu ja
turhamainen; ja totta tosiaan uskonkin, että jos konsanaan sellainen
päivä koittaa, jona sen rehellisyys joutuu suureen kiusaukseen,
luhistuu sen loistava maine kuin korttilinna. Kas niinpä olen minä
tehnyt tunnustukseni, ja minun on parempi olla; olen tekopyhä ja olen
sitä ollut ikäni kaiken, tietämättäni. Älköön minua enää kukaan
rehelliseksi sanoko -- en siedä sitä.
-- Minä -- Niin, Mary, minusta tuntuu jotakuinkin samalta kuin
sinustakin, tuntuu tosiaankin. Kummallista se myös on, kovin
kummallista. En olisi sitä voinut milloinkaan uskoa -- en.
Syntyi pitkällinen äänettömyys; molemmat olivat vaipuneet ajatuksiinsa.
Viimein vaimo vilkaisi ylös ja virkahti:
-- Tiedän mitä ajattelet, Edward.
Richardsin kasvoilla kuvastui ilmitulleen ihmisen hämi.
-- En häpeä sitä tunnustaa, Mary, mutta --
-- Eihän sillä ole väliä, Edward -- minä ajattelin samaa kysymystä
itsekin.
-- Sitä toivon. Mainitsehan se.
-- Sinä ajattelit: kunhan vain voisi arvata, _mikä se huomautus oli_,
jonka Goodson virkkoi muukalaiselle.
-- Se on kerrassaan totta. Tunnen itseni syylliseksi, ja minua
hävettää. Entä sinua?
-- Minä olen siitä tunteesta jo suoriutunut. Teemmekin vuoteemme tähän
lattialle, meidän on vartioitava kunnes pankin holvi aamulla avataan ja
saapi säkin säilyynsä... Voi onnetonta, voi onnetonta -- että sellaisen
erehdyksen teimme!
Makuusija tehtiin, ja Mary sanoi:
-- Taikalause -- mikähän se saattoikaan olla? Ihmetyttää minua, mitä
hän lienee huomauttanut. Mutta tule, nyt käymme makuulle.
-- Ja nukumme?
-- Ei -- ajattelemme.
-- Niin -- ajattelemme.
Tällöin olivat Coxitkin suoriutuneet kinastaan ja sopineet, ollen
menossa makuulle -- pohtiakseen, pohtiakseen ja heittelehtiäkseen ja
tuskaillakseen ja pulaillakseen, miten olikaan saattanut kuulua
Goodsonin huomautus häviöön joutuneelle tuhlarille, se kultainen
huomautus, huomautus josta oli saatavana neljäkymmentätuhatta dollaria
käteistä.
Kaupungin lennätinkonttori oli sinä yönä tavallista myöhempään avoinna,
ja syystä seuraavasta: Coxin kirjapainon johtaja oli Uutistoimiston
paikallisedustaja. Voisipa sanoa kunniaedustaja, sillä neljääkään
kertaa vuodessa ei hän pystynyt toimittamaan kolmeakymmentä
kelpoitettavaa sanaa. Mutta tällä kertaa oli toista. Sähkötettyään
mistä oli kysymys hän sai heti vastaukseksi:
_"Lähettäkää koko juttu -- kaikki yksitysseikat -- kaksitoistasataa
sanaa."_
Jättiläismäinen tilaus! Kirjapainonjohtaja teki työtä käskettyä, ja hän
oli valtion ylpein mies. Huomeneltain oli aamiaisen aikaan Hadleyburg
Lahjomattoman nimi jokaisen huulilla Pohjois-Amerikassa -- Montrealista
Meksikon lahteen, Alaskan jäätiköiltä Floridan oranssilehtoihin saakka.
Monen monituiset miljoonat ihmiset väittelivät muukalaisesta ja hänen
rahasäkistään, kummaillen löydettäisiinkö oikea mies ja toivotellen
lisätietoja asiasta tulevaksi pian -- hetimiten.


II.

Hadleyburgin kaupunki heräsi maailmankuuluna -- ihmeissään --
onnellisena -- turhamaisena. Arvaamattoman turhamaisena. Sen
You have read 1 text from Finnish literature.
Next - Nimensä pilannut kaupunki - 2
  • Parts
  • Nimensä pilannut kaupunki - 1
    Total number of words is 3622
    Total number of unique words is 1855
    22.5 of words are in the 2000 most common words
    30.9 of words are in the 5000 most common words
    36.0 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Nimensä pilannut kaupunki - 2
    Total number of words is 3547
    Total number of unique words is 1949
    21.1 of words are in the 2000 most common words
    29.6 of words are in the 5000 most common words
    34.3 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Nimensä pilannut kaupunki - 3
    Total number of words is 3523
    Total number of unique words is 1797
    22.1 of words are in the 2000 most common words
    29.7 of words are in the 5000 most common words
    34.4 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Nimensä pilannut kaupunki - 4
    Total number of words is 3238
    Total number of unique words is 1757
    21.9 of words are in the 2000 most common words
    30.0 of words are in the 5000 most common words
    34.6 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.