Murtovarkaus; Roinilan talossa - 4

Total number of words is 3598
Total number of unique words is 1707
22.9 of words are in the 2000 most common words
32.5 of words are in the 5000 most common words
37.5 of words are in the 8000 most common words
Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.

NIILO. Ei, Helena, se on mahdotonta, sinä et ole sitä tehnyt.
HELENA (on vaiti).
NIILO. Älä seiso noin jäykkänä, älä tuijota noin kamalasti, näethän,
minä vieläkin sinuun luotan. Joku toinen sen on tehnyt, eikö niin?
HELENA. Ei, ei, ei! Ei kukaan muu kuin minä.
NIILO. Helena, saattaisitko minulta totuuden peittää hetkenä tänlaisena,
jolloin sydämmemme toisiinsa sulivat, jolloin sielu sieluun yhtyi ja
pyhä liitto meidät toisiimme sitoi?
HELENA. Niilo, oi, armahda!
NIILO. Eikö ole sinulla mitään lisättävää?
HELENA. Ei mitään.
NIILO. Eikö mitään selitystä?
HELENA. Ei mitään--ei mitään?
NIILO. Niinpä en voi muuta kuin surkutella sinua, tyttöparka.
HELENA. Niilo!
NIILO. Minä katkaisen siteen, joka äsken solmittiin, minä repäisen
kuvasi sydämmestäni, vaikka verta se vuotaisi.
HELENA. Niilo!
(Vanginvartija aukaisee oven.)
VARTIJA. Aika on kulunut.
NIILO. Jumala olkoon meille armollinen! Jää hyvästi--ainiaaksi! (Menee
vartijan kanssa ovesta.)
HELENA. Niilo! (Pyörtyy.)


VIIDES KUVAUS.

(Tiheä metsäinen, viertävä seutu. Sunnuntaiaamu. Kirkkoon soitetaan ja
ihmistä kulkee perällä kirja kädessä vasemmalta oikeaan.)
HOPPULAINEN (tulee laulaen vasemmalta säkki seljassa). »Enpä itkenyt
silloinkaan, kun mammani majasta läksin, Ryyppäsin viinaa, haukkasin
rieskaa, tein niinkuin mammani käski.» Ei,--hiiteen jo jääkööt kaikki
laulut; ääneni on ollut sorroksissa aina siitä kuin Helena kiinni
pantiin. Koko maailma on nyt mullin mallin, elämä edestakaisin.
Penttulan viinapannukin on vallesmannin kynsissä ja olkoon vaan, ei se
minua liikuta, ei laisinkaan. Minä vaan ihmettelen, kuinka hänen
loitsutaitonsa laita silloin oli. Muuten ei asia minuun koske, ei
rahtuakaan; sillä olenhan vakaasti päättänyt säästää jok'ainoan liian
pennin, saadakseni vähän taloudentarpeita kokoon siksi kuin Helena
vankeudesta pääsee. Niin sitä käy tässä matoisessa maailmassa! Kuka
olisi luullut Helenankaan varkaisin menevän,--tyttö, joka on aivan kuin
katekismosta otettu, niinkuin Iivari sanoo. Mutta mitäpäs siitä!
Kompastuu hevonenkin neljältä jalalta, saati ihminen kahdelta. (Katselee
syrjään.) Mikäs tuolla metsässä rapisee?--Penttula totta maarin siellä
tulla kähmii.--Kas. kas, kuinka varovasti hän hiipii ja kurkistelee
ympärilleen--Niinpä hän väijyy kuin verta himoava peto saalista--Ollaan
hiljaa, saadaan jänis! Noidalla on vehkeitä mielessä, se on varma.
(Kätkeytyy pensaihin oikeaan.)
PENTTULA (tulee vasemmalta; toisessa kädessä lapio, toisessa pieni
laatikko, jota kätkee nuttunsa alle). Kaikki käy hyvin, vallan hyvin! Ei
ketään ole likitienoolla--ei yksikään silmä näe toimiani täällä metsän
synkässä kätkössä. (Ottaa laatikon poveltaan.) Sinä olet viisas mies,
Penttula. Mielinmäärin olet sinä noita ihmisparkoja nenästä vetänyt,
nimesi on kuulu kautta Suomenniemen eikä ole Lapin rajojen tällä puolen
tietäjää toista, joka sinulle vertoja vetäisi. Aarre, jota tuossa
säilytän, se maineelleni taas siivet sivuun antaa. Kun älykkäästi sen
kanssa menettelen--Uh--tuhat tulimmainen, kuinka peljästyin! Eikä se
ollut muu kuin jänis, joka tuolta pensaan alta hyppäsi. Ei--mun täytyy
kiireesti kätkeä aarteeni tänne metsään, sillä niin kauan kuin sitä
luonani säilytän, ei minulla ole yön lepoa, ei päivän rauhaa. (Nostaa
kiveä vasemmalla, kaivaa lapiolla sen alle kuopan, johon panee laatikon
ja väistää sitten kiven jälleen kohdalleen.) Kas niin, nyt siitä huolesta
on päästy. (Pyyhkii hikeä otsaltaan.) Ja nyt voin olla vakaassa
rauhassa, sillä jos joku löytäisikin laatikon täältä metsästä, niin
kukapa voisi ilmoittaa, että minä sen tänne kätkin. (Lintu visertää.)
Viserrä vaan, sinä västäräkki, lauluasi eivät ihmiset ymmärrä. En pelkää
sinua, en pelkää jänistä enkä maan matosiakaan, sillä ne eivät
todistajiksi kelpaa. (Kirkon kellot soivat.) Kirkkoon soitetaan. Nyt on
pyhäaamu,--sitä en ollenkaan muistanut.--Niin--aikoja on kulunut siitä,
kun minä viimeksi kirkossa kävin. En tiedä mikä syynä lienee, mutta
tukala on mun olla, kun sinne menen. Ihmiset väistyvät minusta niin
loitolle kuin suinkin voivat ja pappi iskee minuun silmänsä niin
tuimasti, että mun ehdottomasti täytyy painaa pääni alas.--No, niin!
Kun minua ei haluta kirkkoon mennä, niin pysyn sieltä poissa. Ei siitä
sen enempää. Olisinko minä Jumalan sanan vaivainen, minä? Ei! Tässä on
mies, joka ei avukseen huuda taivaan eikä helvetin voimia, vaan turvaa
omaan sukkeluuteensa ja hyvään älyynsä. Ihmiset tosin sanovat minun
olevan liitossa paholaisen kanssa, ha, ha, ha, luulevat minun myyneeni
hänelle sieluni, ha, ha, ha. Mutta minä heille nauran, ha, ha,
ha!--nauran ja pistän houkkioitten rahat kukkarooni, ha, ha, ha!
LOVIISA (tulee oikealta virsikirja ja nenäliina kädessä; pysähtyy
nähdessään Penttulaa ja tulee alas etunäyttämölle). Mitä te nauratte,
Penttula?
PENTTULA. Ilman vaan lystikseni.
LOVIISA. Minä olin kirkkoon menossa, vaan kun huomasin teidän täällä
metsässä, poikkesin puheillenne.
PENTTULA. Puhukaa! Minä kuulen.
LOVIISA. Tahtoisin kysyä teiltä, mitä hyötyä luulette minulla siitä
olevan, että Niilo Helenasta luopui, kun ei hän kumminkaan minusta sen
enempää välitä?
PENTTULA. Mitä hyötyä teillä siitä on, sitä en tiedä, eikä se minuun
koskekaan. Te lupasitte minulle tynnyrin rukiita, jos saisin Niilon
Helenasta luopumaan. Sen tein, ja te olette maksanut. Mielestäni olemme
nyt kuitit.
LOVIISA. Mutta siihen en minä voi tyytyä, ymmärrättehän.
PENTTULA. Vaan--?
LOVIISA. Vaan tietysti täytyy minun myöskin tulla emännäksi Peltolaan.
PENTTULA. Se on eri juttu.
LOVIISA. Kaksi tynnyriä annan teille rukiita, jos saatte Niilon minuun
taipumaan... Lupasinko liian vähän? Saatte kaksi tynnyriä lisää, sitten
kun olen Niilon kanssa naimisessa.
PENTTULA (erikseen). Neljä tynnyriä--se on palkka, jota ei saa
ylenkatsoa. (Ääneen.) Asia ei aivan pian voi toteutua, sillä minun
täytyy sitä varten aineita hankkia aina Lapista saakka.
LOVIISA. Kyllä minä odotan, ryhtykää vaan pian toimeen. Ja tulkaa tänä
iltana meille, niin annan teille jo yhden tynnyrin edeltäpäin, mutta
ymmärrättehän, vasta sitten kuin isä nukkuu.
PENTTULA. Niin, tietysti,--vasta sitten kuin isänne nukkuu.
PELTOLA (tulee virsikirja kainalossa oikealta; pysähtyy nähdessään
Penttulan ja Loviisan, tulee esiin). Hehei! Loviisa tilaa lemmenjuomaa
Penttulalta, ha, ha, ha. No, hiis! Taisinpa osata oksaan, koska noin
peljästyitte.
LOVIISA. Minä--enhän minä--pyysin vaan rohtoja--taikka tuota neuvoa,
kun olin kadottanut kultasormukseni,--juuri nyt kirkkoon. Ollessani,--
näettehän kirjastakin, että olen sinne menossa.
PELTOLA. Niin vaan, niin vaan;--sinne olin minäkin menossa, mutta
heikkarin hyvä, kun teitä tapasin, Penttula; olin muuten aikonut käydä
tänä iltana luonanne.
LOVIISA. Ei maar',--minun täytyy rientää tästä kirkkoon, ennenkuin pappi
saarnaan ehtii. Jääkää hyvästi, isäntä! Hyvästi, Penttula!
PELTOLA. Herran haltuun!
PENTTULA. Hyvästi, hyvästi!
PELTOLA. Nähkääs, Penttula, asianlaita on senlainen, että--(Aikoo istua
sille kivelle, jonka alle Penttula on laatikon kätkenyt.)
PENTTULA. Älkää,--älkää sille kivelle istuko, täällä on parempi.
PELTOLA. Eikös mitä; tässä on vallan hyvä. Niin, näette, asianlaita on
senlainen, että nuo rahat, jotka tässä tuonoin minulta varastettiin,
ovat aina vaan tiellä tietymättömällä, eikä tyttö oikeudessakaan
tunnusta, mihin ne ovat joutuneet. Sentähden pyytäisin nyt teiltä
neuvoa, koska kuulutte olevan varsin mainio toimittamaan varastettua
tavaraa takaisin tulemaan.
PENTTULA. Olisinko suotta tehnyt kolme pitkää matkaa aina Lapin
raukoille rajoille, jossa maailman suurimmat turjat asuvat.
PELTOLA. Matkoistanne olen kuullut kerrottavan. Mutta tullaksemme nyt
takaisin asiaamme, niin varonpa, että tytöllä on joku rikostoveri, joka
säilyttää rahat eikä rohkene niitä panna liikkeelle, kun tietää
setelinumeroitten olevan minulla muistoon pantuna.
PENTTULA. Pelkää kaiketi selkänahkaansa, hi, hi, hi!
PELTOLA. Kaiketikin. Tuosta tulisi teidän nyt ottaa selvä, Penttula.
PENTTULA. Tänä päivänä, jos niin tahdotte.
PELTOLA. Ihanko todella? Voisitteko jo tänä päivänä toimittaa minulle
rahani takaisin? Mainiota! Ja paljonko vaaditte vaivoistanne?
PENTTULA. Jos heti olisitte tullut luokseni, olisin sen muutamasta
markasta tehnyt; nyt on asia käynyt niin mutkalliseksi ja vaikeaksi,
että mun täytyy saada puolet varastetusta.
PELTOLA. Menkää hiiden kattilaan! Puolet varastetusta?
Kaksisataaviisikymmentä markkaa? Johan te, Penttula hyvä, olette
pohjaton kuin papin säkki.
PENTTULA. Vähemmästä en voi sitä tehdä.
PELTOLA. Mutta ajatelkaahan toki--
PENTTULA. En minä teille apuani tarjoo. Jätetään asia sikseen.
PELTOLA. Eikö siinä ollenkaan ole tinkimisen varaa?
PENTTULA. Ei penniäkään. Mutta niinkuin sanoin: jätetään sikseen.
PELTOLA (erikseen). Tuhannen tuhatta, mimmoinen nylkyri hän on.
(Ääneen.) No, täytyneehän minun suostua. Parempi pyy kädessä kuin
kymmenen oksalla.
PENTTULA. Ennenkuin päivä puoleen ehtii, on teillä rahat kädessä.
Lähtekäämme asuntooni, Siellä säilytän aineet, jotka salaiset asiat
ilmi tuovat.
PELTOLA. No, antaahan olla! Enpä ole tämmöisessä pelissä vielä ennen
ollut. Mutta olkoon menneeksi, jos vaan rahat takaisin saan. (Nousee;
menevät yhdessä vasempaan.)
HOPPULAINEN (tulee kontaten pensaista oikealla). Menkää te Jumalan
nimeen, lyökää nenänne ensimmäiseen kiveen. Ja nyt sukkelaa, sanoi
Rusiini, kun sauna paloi. Katsotaan, mitä aarteita noita kiven alle
kätki. (Nostaa kiveä ja ottaa sen alta laatikon, jonka kantta hän
aukaisee.) Voi sinä pyhän Pirkitan pannurieska,--rahaahan täällä on!
Yksi, kaksi, kolme, neljä--viisi sadan markan seteliä;--kaikki harmaita
ja kauniita kuin Laukaan varikset (nostaa laatikkoa korkealle). Hei,
hurratkaa pojat! Näin suurta rahasummaa en ennen ole nähnytkään yhtä
aikaa, vielä vähemmän kädessäni pitänyt... Mitä tekisin? Pistänkö
poveeni?--Ei--en tee sitä, olisihan se niinkuin puolta varkautta.
Mutta--panisinko ne toiseen kätköön. Esimerkiksi tuon kiven alle
tuossa? Se kelpaa (nostaa toista kiveä ja kätkee sen alle laatikon).
Pian hän omansa sieltä saa, jos hän kerran tietäjä on. (Hyräilee.)
Älä hiisku, hiirulainen, katti päällesi katselee. Älä hiisku
hiirulainen--(menee oikeaan).
(Peltola ja Penttula tulevat vasemmalta.)
PENTTULA. Tämä sama paikka se oli, jonka näin tulikiven liekissä ja
tuossa on kivi, jonka alta rahanne löydätte.
PELTOLA. Tuonko kiven alta? No, ei uskoisi! (Nostaa kiveä.) Mutta ei
täällä mitään ole.
PENTTULA. Eikö ole?--Kuolema ja kadotus! Onko maa ne niellyt, vai itse
paholainenko täällä on käynyt?
PELTOLA. Entä, jos ei niitä ole siellä ollutkaan.
PENTTULA. Siellä ne olivat vaikka hirteen minua vietäisiin.
HOPPULAINEN (tulee hyräellen säkki seljässä). Mistä kukko kullat saapi,
kana hopiat kaivaa. Mistä kukko--Päivää, isäntä! Päivää, sinä mailman
mainio noita!
PELTOLA. Päivää, päivää!
HOPPULAINEN (laskee pussinsa maahan.) Ostakaa, isäntä, puutavaraa.
Täällä on lusikoita, kauhoja, taikinan hierimiä, ja nähkääs vaan! Kehloa
ei saa sievempää, ei jauho uurre eikä suu. Oksa on pikkuinen pohjassa,
mutta se on vaan nuottia sen elämälle.
PELTOLA. Kauppaako sinä jumalaton hierot pyhäpäivänä? Laitatko itsesi
kirkkoon siitä.
HOPPULAINEN. Mitäpä koira kirkossa tekee, ei siellä haaskaa ole.
PENTTULA (erikseen). Minä epäilen tuota miestä.
HOPPULAINEN (hyräilee). Mistä kukko kullat saapi, kana hopeat kaivaa?
Mistä kukko kullat saapi--Ostakaa pois, isäntä, 25 penniä,--ei ole
hinnalla pilattu.
PENTTULA. Kuuleppas--oletko sinä jo kauankin täällä metsässä
kuljeskellut?
HOPPULAINEN. Ajan määrää en tiedä, mutta perille en kumminkaan vielä ole
päässyt.
PENTTULA (erikseen). Hän sen varmaankin on tehnyt. (Ääneen) Minne olet
sitten menossa?
HOPPULAINEN. Minne menet, pöpönkäpälä? Sinne, kunne läätsäkkö? Minne
menet, läätsäkkö? Minne, kunne pyöräkkö. Mutta arvaas, minne pyöräkkö
menee? (Hyräilee.) Mistä kukko kullat saapi, kana--
PENTTULA. Mies, sinä olet vienyt Peltolan isännän rahat tuon kiven alta.
HOPPULAINEN. Peltolan isännän rahat? No, nyt minä kummia kuulen. Ovatko
teidän rahanne olleet tuon kiven alla, isäntä?
PELTOLA. Niin Penttula sanoo.
HOPPULAINEN. Enpä, lempo vieköön, olisi luullut teidän tuonlaisessa
paikassa rahojanne säilyttävän.
PELTOLA. Sinä et ymmärrä. Ne viisisataa, jotka tässä tuonoin minulta
varastettiin--
PENTTULA. Hän vaan suotta viisastelee, mutta sillä hän ei pitkälle
pääse. Hoppulainen, kuule tarkkaan, mitä nyt sanon. Joko tuot rahat
tänne heti, taikka minä sinun vaivaiseksi noidun, eikä pidä sinulla
tervettä hetkeä oleman tämän päivän perästä.
HOPPULAINEN. No noh,--hiljaa lapset lehterillä, taikka pappi saarnaa
koko päivän.
PENTTULA. Älä saata minua vimmaan, mies. Tuhat tulimmainen, sinun paha
perii, jos vihani kuohumaan rupee. Tunnustatko, tunnustatko heti, että
piileskelit tuolla pensaissa äsken, kun ne kiven alle kätkin, vai
väitätkö--
HOPPULAINEN. Oma suu tikanpojan surma. Kuulitteko, isäntä, kuinka hän
sanoi: »äsken kun ne kiven alle kätkin».
PELTOLA. Minä sen kuulin ja ihmettelen.
PENTTULA (erikseen). Kiusa ja kuolema, olenko järkeni menettänyt?
(Kirkkoon soitetaan. Kirkkoväkeä, Niilo, Loviisa y.m. tulee vasemmalta.
Kaikki pysähtyvät uteliaina.)
PELTOLA. Mutta sanos nyt sentään, Hoppulainen, oletko sinä todenperää
nähnyt niitä rahoja?
HOPPULAINEN. On niitä nähty, vaikkei ole syöty, sanoi hämäläinen
silakoita.
KIRKKOVÄKI. Mitä rahoja täällä kaivataan? Onko jotakin kadonnut?
HOPPULAINEN (hyppää kivelle). Kuulutus! Nyt taas on Hattulan pappilasta
kadonnut yksi mustanpruuna hevonen, täydessä raudassa, kellonrapa
kaulassa; joka tämän sanan veisi lukkarille taikka läänin kupparille,
hänen palkkansa pitää kunniallisesti maksettaman, annetaan tynnyri
tyhjää rukiita, kaksi markkaa olematonta rahaa, karpio kauran kuoria.
Navetsuu, sanon minä. (Alas kiveltä.)
PENTTULA (erikseen Hoppulaiselle). Sata markkaa sinulle annan,--saat
vaikka kaksikin, jos minulle ilmoitat, missä rahat ovat.
HOPPULAINEN. »Mik' on raha, tavara. Lika, multa katoova.»
PENTTULA (samoin). Viisi kannua viinaa annan vielä kaupan päälle.
HOPPULAINEN. »Viina viisaan villitsee, Vallan väkevält' pois ottaa.»
PENTTULA. Sinä olet mieletön. Viimeisen kerran sinua varoitan: älä
yllytä minua vihaan.
HOPPULAINEN. Mitäpä sinun vihastasi. Ei se tunnu minussa enempää kuin
talonpojassa viina.
PENTTULA (ääneen). Konna, heittiö, varas!
HOPPULAINEN. Se itseens' rienaa, joka toista soimaa.
PENTTULA. Hän on yksissä neuvoin Aholan Helenan kanssa varastanut
Peltolan rahat. Ottakaa hänet kiinni, miehet!
HOPPULAINEN. Oho! sanoi savolainen, kun säikähti!
PENTTULA. Tutkikaa hänen pussinsa; pohjalla löydätte pienen
puulaatikon, jossa on viisi sadan markan seteliä. Joutukaa, ennenkuin
hän karkaa käsistämme!
HOPPULAINEN (sieppaa pussin selkäänsä). Mitä se syrjäiseen kuuluu, mitä
itsellisen pussissa on.
PELTOLA. Mielestäni voisitte sen itse tehdä, Penttula.
PENTTULA. Minä sen teen, ja minä sen vastaan. (Ottaa pussin
Hoppuluiselta ja purkaa sieltä esiin lusikoita, kauhoja y.m.)
HOPPULAINEN (katselee kyyrysillään toisen turhaa työtä, hyppelee ja
hyräilee mielissään). Mistä kukko kullat saapi, kana hopeat kaivaa.
Mistä kukko kullat saapi, kana hopeat--
PELTOLA. Ei ole luulo tiedon väärtti. Kuinkas nyt Penttula näyttää
toteen syytöksensä?
PENTTULA. Kirottu konna! Sano, uskallatko kieltää ottaneesi rahat tuon
kiven alta--?
HOPPULAINEN. Johon näin sinun ne kätkevän. En,--en ole sitä aikonutkaan
kieltää. Mutta sano nyt sinä maanmainio noita, tietäjä suurin Suomen
niemen, ilmaise, mihin panin rahat, joita Peltolan omaksi sanot, ja
jotka otin kätköstäsi tuon kiven alta.
PENTTULA. Onneton! Tämän sinulle vielä kauheasti kostan.
HOPPULAINEN. Mun kostosi kärsiä täytyy. (Peltolalle.) Isäntä--nostakaa
vähän tuota kiveä tuossa ja katsokaa, ettekö kenties sen alta rahoja
löytäisi.
(Peltola nostaa kiveä ja löytää rahat. Penttula syöksee hänen luokseen.)
HOPPULAINEN (pyörähyttää Penttulan pois). Pappilan muori käski paistia
kääntää, vaan ei maistaa.
PELTOLA. Aivan oikein! Tässäpä ovat rahani. (Ottaa taskukirjan esille.)
Katsokaa, hyvät ystävät, samat numerot seteleissä, kuin minullakin
täällä taskukirjassani.
KIRKKOVÄKI. Ihan samat.
(Penttula aikoo mennä tiehensä, mutta Niilo pidättää häntä.)
NIILO. Seis mies! Mihinkä semmoinen kiire? Ennenkuin tästä menet, tulee
sinun meille selvittää, kuinka nuo rahat ovat sinun huostaasi tulleet.
PELTOLA. Varmaankin! Se hänen tulee tehdä.
KIRKKOVÄKI. Se on oikeus ja kohtuus.
PENTTULA. Ha, ha, ha. Te osaatte tosiaankin leikkiä laskea.
NIILO. Se on täyttä totta. Leikki on tästä kaukana.
PENTTULA. Olisiko se täyttä totta? Minä varoitan sinua, Niilo, älä
saata minua vimmaan.
KIRKKOVÄKI. Emme laske häntä, ennenkuin hän on asian selittänyt.
PENTTULA. Olenko teille ennenkään töistäni tiliä tehnyt? Olenko koskaan
teille edestuonut niitä salaisia voimia, joiden avulla ihmetöitä olen
matkaansaanut?
NIILO. Nyt me sitä vaadimme.
PENTTULA. Pois tieltäni, te typerät hölmöt, pois ennenkuin vihani
syttyy! Vielä minä teitä säälin, mutta varokaa itseänne, jos koston
himo minussa liekkiin leimahtaa.
NIILO. Askeltakaan et tästä astu, ennenkuin vaatimuksemme täytät.
PENTTULA. Koettakaahan estää minua menemästä, te käärmeen sikiöt,
koettakaa tehdä minulle väkivaltaa, mutta tietäkää myös, että sen
perästä teitä kova onni vainoo, laihonne lakastuu, tuli raunioiksi
teidän huoneenne polttaa ja liha ruumiissanne mätänee aina luita
myöten.
NIILO. Hakekaa nuoria, miehet, me panemme hänet kiinni.
PENTTULA. Senkö rohkenisitte tehdä, te nokkaviisaat hölmöt, te ylpeät
hokarit! Panna minut kiinni,--minut, joka loihtutaidossa voin Lapin
mainioimpain noitain rinnalle astua! Tehkää se,--tehkää! Mutta minä
sanon teille, minä, jonka sanasta haudat aukenevat ja kirkon ovet
seljalleen lentävät,--minä valalla vannon, että sinä hetkenä teihin
kuolema kyntensä iskee ja kadotus aukaisee eteenne ammottavan kitansa,
johon pienet pirut teidät kiljuen potkaisevat. Te kurjat pöllöpäät!
Rohkenetteko vielä tehdä vastarintaa sille, joka on liitossa itse
pimeyden pääruhtinaan kanssa?
HOPPULAINEN. Hyi, oikein jo selkääni karmii. (Tytöt väistyvät
kammoksuen, miehet näyttävät epäilevän.)
NIILO. Pöllöpäitä tosin olisimme, jos tuon puheen jälkeen sinut
rankaisematta päästäisimme. Puolusta itseäsi, mies, nyt aion koetella
voimia kanssasi. (Hän karkaa Penttulan päälle, jonka hän tuota pikaa
heittää maahan.) Tuokaa nuoria tänne, miehet!
PENTTULA. Päästä minut irti,--Jumalan tähden--päästä minut!
NIILO. En! En päästä, ennenkuin tunnustat, mistä rahat sait.
PENTTULA. Sinä kuristat minun,--auttakaa, hän tappaa!
HOPPULAINEN. Tunnusta syntisi, Penttula, saat puolet anteeksi.
NIILO. Tunnusta, niin hellitän kohta.
PENTTULA. Säästä henkeäni, ole armollinen!
NIILO. Tahdotko tunnustaa?
PENTTULA. Kaikki, jos vaan säästät henkeäni.
NIILO. Mistä sait rahat?
PENTTULA. Oi, voi! Päästä ensin. Ooh, sinä kuristat minun--Minä--minä
ne otin--isäsi kaapista.
KIRKKOVÄKI. Hänkö ne onkin varastanut?
LOVIISA (kääntyy pois ja hieroo tuskissaan nenäliinaansa).
NIILO. Ja sinäkö myöskin jätit huoneesen Aholan Helenan huivin,
saattaaksesi häntä epäluulon alaiseksi?
PENTTULA. Hellitä jo Herran nimessä!
NIILO. Vastaa, sinäkö sen teit?
PENTTULA. Minä--minä sen tein.
HOPPULAINEN. Voi yhtähyvin! Mutta eikö sinulle, Penttula, jo tule tunnon
kannetta?
NIILO. Joko teillä on nuoria, miehet? (Alkavat sitoa Penttulaa.)
PELTOLA. Tuo hävytön konna! Viattomasti on tyttöraukka saanut kärsiä.
PENTTULA. Armahtakaa minua, minä rukoilen teitä,--älkää sitoko minua,--
Jumalan tähden--ettehän vaan aikone viedä minua kruununmiesten käsiin?
NIILO. Se on tietty. Vieläkö sitä epäilet?
PENTTULA (polvillaan hammasta lyöden). Armahtakaa, armahtakaa! Loviisa,
rukoile puolestani, rukoile, tyttö, sinunhan tähtesi olen tähän tilaan
joutunut, sinähän sait tuon onnettoman varkauden mieleeni juontumaan,
kun pyysit minua noitumisella luovuttamaan Helenaa Niilon mielestä. Sinä
olet syypää kaikkeen,--pelasta minut,--kuuletko, rukoile puolestani!
Alas polvillesi, tyttö, ja rukoile! (Tytöt väistyvät Loviisasta, joka
häveten ja tuskallisena katsoo maahan ja vääntelee nenäliinaansa.)
PENTTULA. Kurja, katala nainen! Äänettömänä hän seisoo, vaikka tietää
olevansa onnettomuuteni alku ja juuri. Voi, että tästä vielä pääsisin
ja voisin sinulle kostaa--kauheasti kostaa.
NIILO. Ylös, mies! Miksi viivyttelemme vielä tässä, kun joka hetki on
katkeruuden lisäystä hänelle, joka syyttömästi vankeudessa istuu.
PENTTULA. Ooh--minä olen hukassa.
HOPPULAINEN. Miesparka! Annetaan hänen mennä karkuun.
NIILO. Sinä unohdat, että Helena istuu vankeudessa, josta hän ei pääse,
ennenkun asian oikea laita ilmi tulee.
HOPPULAINEN. Onhan tässä kyllä niitä, jotka voivat asiassa todistaa.
PENTTULA. Niin, onhan tässä. Päästäkää minut, tehkää niinkuin
Hoppulainen sanoo,--minä menen Lapinmaahan enkä ikinä enää takaisin
tule.
PELTOLA. Ei käy se laatuun, että me syyllisen vapaaksi päästäisimme,
sitten kuin viattoman ensin olemme vankeuteen toimittaneet.
KAIKKI. Ei,--se olisi konnamaista. Vankeuteen hän on toimitettava,--
vankeuteen! (Tarttuvat kiinni Penttulaan ja vievät hänet pois.)
(Näyttämö hetken aikaa tyhjänä. Antti ja Maria tulevat vasemmalta.)
MARIA. Jos istuisimme tänne vähäksi aikaa, koska kirkon ovet vielä ovat
suljetut.
ANTTI (istuu väsyneenä ja alakuloisena kivelle). Sanoinhan sen. Me
läksimme liian aikaiseen liikkeelle. Iltakirkko alkaa vasta neljältä.
MARIA. Voimmehan lukea sillävälin. (Istuu toiselle kivelle.) Tahdotko
kuunnella, niin luen ääneen?
ANTTI. Tee tuo.
MARIA (lukee). Herra panee kuorman meidän päällemme, mutta hän myös
auttaa meitä. Sela! (Puhuu.) Kuule, Antti! Syntiä teemme Jumalaa
kohtaan, kun näin toivottomuuteen vaivumme, vaikka Herra itse sanassaan
lupaa meitä auttaa.
ANTTI. Eihän tässä apu ole mahdollinen, kun tyttö itse sanoo rahat
ottaneensa.
MARIA. Herralle ei mikään ole mahdotonta. Pankaamme vaan toivomme
häneen.
ANTTI. Toivomme? Vieläkö puhut toivosta tässä häpeän kurjuudessa?
(Tuskallisesti, painaen päänsä käsiin.) Pääni menee vallan sekaisin, kun
ajattelen, että Helena, meidän ainoa lapsemme, vankeudessa istuu,--
kahleissa murtovarkauden tähden!
MARIA (lähestyy häntä ja laskee kätensä hänen olkapäälleen). Herra panee
kuorman meidän päällemme, mutta hän myös auttaa meitä. Sela!
HELENA (tulee vasemmalta, huomaa vanhempansa ja tulee alas heidän
luoksensa. Niilo ja Peltola tulevat hänen jäljessään).
HELENA. Herra panee kuorman meidän päällemme, mutta hän myös auttaa
meitä.
MARIA. Helena!
HELENA (juoksee äitinsä syliin). Pelastettu! vapaa! Isä, äiti! Sulkekaa
minua syliinne,--tehkää se ilman epäilystä, sillä puhdas olen ja viaton
Jumalan ja ihmisten edessä rikokseen, josta minua syytettiin.
MARIA. Herra taivaassa kiitetty olkoon!
ANTTI. Kuinka tämä on mahdollista?
HELENA. Totuus on tullut ilmi, isä.
ANTTI. Mutta, lapsikulta,--minä en ymmärrä.--Minkätähden otit syyksesi
rikoksen, johon olit viaton?
HELENA. Niin--näethän isä--tuo huivi--
ANTTI. Huivi? Mikä huivi?
HELENA. Joka löytyi Peltolan suojasta--
ANTTI. No niin?
HELENA. Olinhan sen sitonut sinun käteesi.
MARIA. Ah, minä jo aavistan.
ANTTI. Ja sinä luulit--?
HELENA. Suo anteeksi, isä,--sinä et silloin ollut aivan selvällä päällä,
ja sentähden luulin sinun tehneesi tuon rikoksen.
MARIA. Rakas lapsi!
ANTTI. Tyttö, tyttö!
NIILO (lyö otsaansa). Enkö epäillyt jotakin tuonlaista!
HELENA. Älä minua nyt toru, isä kulta!
ANTTI. Otinhan huivin kädestäni irti ennenkuin läksin ja heitin sen
penkille--
PELTOLA. Josta Penttula sen sieppasi ja jätti huoneeseni, kääntääkseen
epäluuloa Helenaan.
HELENA. Näes, sitä en tiennyt, isä,--muistin vaan: »viina vie miehen
mieltä vaille, naurun naiselta lopettaa».
ANTTI. Kirottu viina! Tästä lähtien et mun enää näe viinaa nauttivan,
lapseni!
HELENA. Isä, onko se totta?--Siunattu olkoon sitten hetki, jolloin minua
vankeuteen raastettiin.
PELTOLA. Ah--nyt vasta asia on minulle täydellisesti selvä. Antti hyvä,
anna minulle selkään, anna oikein miehen kädestä, ja lyödään sitten
kättä sovinnoksi. Minä pyydän sinua--
ANTTI. Minäkö antaisin teitä selkään? Ei--eihän toki! Kaukana olkoon
minusta vihan vimma ja koston himo tänä onnen ja ilon hetkenä. Tuossa,
isäntä, käteni! Valmis olen sovintoon ja sitten on kaikki hyvin.
PELTOLA. Ei vielä kaikki.
NIILO (erikseen). Ei vielä kaikki!
ANTTI. Mikä meiltä vielä puuttuisi. Olemmehan saaneet takaisin
kadonneen karitsamme--
MARIA ja ANTTI (yhtaikaa). Karitsamme, joka sitä paitse on ainoamme.
PELTOLA. Vielä painaa eräs asia mun sydäntäni.
ANTTI. Purkakaa se sieltä, keventäkää mielenne ja sitten--ilo ja riemu
vaan seassamme vallitkoon. Tämä on siunattu päivä, tämä on onnen hetki!
PELTOLA. Helena,--mieltäni karvastelee, kun tässä tuonoin kielsin Niiloa
kosimasta sinua. Voitko unhottaa ukon tyhmyyden?
HELENA. Isäntä hyvä!
PELTOLA. Silmäni ovat auenneet. Näes, nyt pitäisin sen suurena onnena,
jos sinun saisimme emännäksi taloomme. Mitä sanot?
NIILO. Helena, anna minulle anteeksi!
HELENA (heittäytyy Niilon syliin). Oi, Niilo, tämä on liian paljon
yhtähaavaa!
NIILO. Sinä olet minun--minun omani!
HELENA. Iäti! Ainiaan!
HOPPULAINEN (tulee iloisesti juosten vasemmalta, pysähtyy äkkiä
nähdessään Niilon syleilevän Helenaa; käy totiseksi). Taivahan
talikynttilät!
ANTTI. Iloisia uutisia, Hoppulainen. Helena on vapaa ja kihloissa Niilon
kanssa.
HOPPULAINEN. Kihloissa Niilon kanssa! Hyvä juttu, sanoi Sumeili, kun
selkäänsä sai.
PELTOLA. No, mies, mikä sinua vaivaa? Olethan totinen kuin vanha
lapanen.
HOPPULAINEN. Ensimmäinen yö pahin hirsipuussa.
ANTTI. Niin,--älä pane pahaksesi, veli kulta. Kyllähän minä tytön
sinulle lupasin, mutta itse hän on toisen valinnut.
HOPPULAINEN. Ei katti kaikkea saa, mitä pyytää.
HELENA (tarttuu molemmin käsin Hoppulaisen käteen). Kuinka voin teitä
kiittää, niinkuin tahtoisin, Hoppulainen! En koskaan, koskaan unhota
sitä hyvää, jonka minulle olette tehnyt.
HOPPULAINEN. Mutta hylkäätpä minun kuitenkin, Helena,--jätät mun yksin
kuin poltetun petäjän, tahi kuin kuivan kuusenoksan, tahi karsitun
katajan.
HELENA. Ei yksin, Hoppulainen, teillä on tästä päivästä lähtien
uskollisia ystäviä.
NIILO. Sinun pitää muuttaman meille, Hoppulainen, ja niin kauvan kuin
talossamme leipää on, ei sitä sinultakaan pidä puuttuman.
PELTOLA. Oikein, Niilo! Helena tulee sinulle kumppaniksi, Hoppulainen
minulle.
ANTTI. Nauru hyvälle, nauru pahalle, suomalainen sananlasku;--eikös
niin, Hoppulainen?
HOPPULAINEN. Juuri niin! No--ei muuta kuin kättä myllyssä ja lykka till!
(Kättelee Niiloa ja Helenaa; laulaa:) »En mä huoli surrakaan, en kanna
suurta huolta. Ei se taia tyttöin tähden tämä poika kuolla.»
MUUT. Vielä vain! No, johan nyt!
HOPPULAINEN. Mutta yksi asia vaan on varma, siitä ei pääse mihinkään.
MUUT. Mikä se on, Hoppulainen?
HOPPULAINEN. Tahdotteko sen tietää!
MUUT. Sano, sano!
HOPPULAINEN. Varma on, että tää mailma on kiperä ja kapera kuin pukin
sarvi.
[1883.]



ROINILAN TALOSSA
Näytelmä kolmessa näytöksessä

JÄSENET:
ROINILA, talon isäntä.
ANNA (20-vuotias), hänen tyttärensä.
You have read 1 text from Finnish literature.
Next - Murtovarkaus; Roinilan talossa - 5
  • Parts
  • Murtovarkaus; Roinilan talossa - 1
    Total number of words is 3572
    Total number of unique words is 1770
    25.1 of words are in the 2000 most common words
    35.2 of words are in the 5000 most common words
    39.9 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Murtovarkaus; Roinilan talossa - 2
    Total number of words is 3622
    Total number of unique words is 1818
    24.3 of words are in the 2000 most common words
    33.4 of words are in the 5000 most common words
    38.3 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Murtovarkaus; Roinilan talossa - 3
    Total number of words is 3680
    Total number of unique words is 1787
    25.0 of words are in the 2000 most common words
    34.4 of words are in the 5000 most common words
    39.9 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Murtovarkaus; Roinilan talossa - 4
    Total number of words is 3598
    Total number of unique words is 1707
    22.9 of words are in the 2000 most common words
    32.5 of words are in the 5000 most common words
    37.5 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Murtovarkaus; Roinilan talossa - 5
    Total number of words is 3666
    Total number of unique words is 1686
    24.6 of words are in the 2000 most common words
    34.4 of words are in the 5000 most common words
    40.1 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Murtovarkaus; Roinilan talossa - 6
    Total number of words is 3773
    Total number of unique words is 1703
    23.5 of words are in the 2000 most common words
    34.3 of words are in the 5000 most common words
    39.2 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Murtovarkaus; Roinilan talossa - 7
    Total number of words is 3843
    Total number of unique words is 1626
    26.5 of words are in the 2000 most common words
    36.3 of words are in the 5000 most common words
    41.6 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Murtovarkaus; Roinilan talossa - 8
    Total number of words is 3769
    Total number of unique words is 1723
    24.7 of words are in the 2000 most common words
    34.7 of words are in the 5000 most common words
    39.2 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Murtovarkaus; Roinilan talossa - 9
    Total number of words is 1398
    Total number of unique words is 790
    30.6 of words are in the 2000 most common words
    39.2 of words are in the 5000 most common words
    44.2 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.