Manon Lescaut: Romaani - 10

Sitten sovimme siten, että minä heti lähtisin vuokraamaan uuden asunnon
jossakin kylässä vastakkaisella puolella Parisia, ja ottaisin mukaan
pienet taloustavaramme. Seuraavana päivänä iltapäivällä Manonin oli
sopimuksen mukaan määrä hyvissä ajoin lähteä Parisiin. Saatuaan herra
G.M:n lahjat hänen tuli pyytämällä pyytää tuota herraa lähtemään
kanssaan teatteriin ja ottaa mukaansa niin paljon noita rahoja, kuin
jaksoi kantaa, antaen loput palvelijalle, jonka aikoi ottaa seuraansa.
Tämä oli edelleen sama mies, joka oli auttanut häntä pakenemaan
vankilasta ja joka oli meihin ylen määrin kiintynyt. Minun oli määrä
vuokravaunuissa saapua Saint-André-des-Arts-kadun suulle ja seitsemän
aikaan jättää ajoneuvot siihen odottamaan ja jalan lähestyä pimeässä
teatterin sisäänkäytävää. Manon lupasi keksiä jonkun verukkeen hetkeksi
poistuakseen aitiostaan, käyttäen tätä hetkeä tullakseen alas kadulle
minun luokseni. Muut toimenpiteet olivat helpot. Kädenkäänteessä
saavuttaisimme vaununi, me poistuisimme Parisista Saint-Antoinen
esikaupungin kautta, mistä tie kulki uudelle asunnollemme.
Tämä tuuma, vaikka olikin uhkarohkea, tuntui meistä hyvin älykkäältä.
Mutta oikeastaan oli mielettömän varomatonta kuvitella, että me,
vaikka se olisikin täydelleen onnistunut, koskaan olisimme voineet
turvata itseämme seurauksilta. Siitä huolimatta panimme itsemme mitä
uhkarohkeimmin vaaralle alttiiksi. Manon läksi matkaan Marcel'in
seurassa; tämä oli palvelijamme nimi. Erosin Manonista alakuloisena ja
sanoin, syleillen häntä:
-- Manon, ethän vaan petä minua? Tuletko todella olemaan minulle
uskollinen?
Hän valitti hellänä epäluuloani ja toisti minulle kaikki valansa.
Laskelmiensa mukaan hänen piti saapua Parisiin kolmen aikaan. Minä
läksin matkaan hänen poistuttuaan ja poikkesin kuluttamaan iltapäivän
loppupuolta Saint-Michel-sillan päässä sijaitsevaan Ferén kahvilaan.
Siellä viivyin pimeään asti. Poistuin sitten ja otin ajurin, jonka
sopimuksen mukaan pysäytin Saint-André-des-Arts-kadun päähän. Sitten
kuljin jalan teatterin pääovelle. Hämmästyin, kun en siellä nähnyt,
Marcel'ia, jonka oli määrä minua odottaa. Maltoin mieleni tunnin
ajan, seisoen keskellä lakeijoja ja valppaana tähystellen kaikkia
ohikulkijoita. Viimein, kun kello oli lyönyt seitsemän, enkä minä
ollut nähnyt mitään, mikä olisi ollut juonemme yhteydessä, ostin
itselleni permantolipun, nähdäkseni, olivatko Manon ja herra G.M.
jossakin aitiossa. Mutta ei kumpikaan ollut saapuvilla. Palasin
ulko-ovelle, missä vielä odotin neljännestunnin, ollen suunniltani
kärsimättömyydestä ja levottomuudesta. Kun en vieläkään nähnyt
mitään, palasin ajurin luo, voimatta tehdä ainoatakaan päätöstä.
Huomattuaan minut ajuri tuli muutaman askeleen minua vastaan ja sanoi
minulle salaperäisen näköisenä, että eräs kaunis neiti jo tunnin
ajan oli odottanut minua vaunuissa. Hän oli kysynyt minua mainiten
tunnusmerkkejä, jotka ajuri oli huomannut oikeiksi, ja kuultuaan, että
minun oli määrä palata, hän oli sanonut, että hänellä oli aikaa odottaa
minua.
Ajattelin heti, että se oli Manon. Lähestyin, mutta näinkin sievät
kasvot, jotka eivät olleet lemmittyni. Edessäni oli vieras nainen, joka
aluksi kysyi, eikö hänellä ollut kunnia puhutella herra ritari des
Grieux'ta. Vastasin, että se oli nimeni.
-- Minulla on jätettävänä teille kirje -- hän sanoi -- se selittää
teille tuloni aiheen ja mikä asianhaara on tuottanut minulle ilon saada
tietää nimenne.
Pyysin saada mennä lukemaan tätä kirjettä lähellä olevaan ravintolaan.
Hän seurasi mukana ja kehoitti minua ottamaan yksityisen huoneen.
-- Kuka on lähettänyt tuon kirjeen? -- kysyin häneltä astuessani ylös
portaita. Hän ei vastannut, vaan ojensi minulle kirjeen.
Tunsin Manonin käsialan. Hän kirjoitti minulle tähän tapaan: G.M.
oli vastaanottanut hänet vallan odottamattoman kohteliaasti ja
loisteliaasti. Hän oli tuhlaillen jaellut lahjojaan ja oli uskotellut
hänen tulevaa elämäänsä kuninkaalliseksi. Manon vakuutti minulle
kuitenkin, ettei hän unhoittanut minua keskellä tätä uutta loistoansa.
Mutta kun herra G.M. ei ollut suostunut sinä iltana lähtemään hänen
kanssaan teatteriin, hän oli siirtänyt toiseen iltaan huvin jälleen
nähdä minut; ja hiukan lohduttaakseen minua siitä mielipahasta, jonka
oletti tämän tiedon aiheuttavan minulle, oli hän hommannut minulle
yhden Parisin sievimmistä naisista, joka sai toimekseen tuoda perille
kirjeen. Allekirjoituksena oli: uskollinen rakastajattaresi Manon
Lescaut.
Tämä kirje oli niin julma ja loukkaava minulle, että minä hetken
häälyttyäni vihan ja surun raatelemana aloin ponnistella voimiani
ainaiseksi unhoittaakseni kiittämättömän ja valapattoisen rakastettuni.
Loin katseeni edessäni olevaan nuoreen naiseen. Hän oli erittäin
kaunis, ja minä toivoin, että hänen kauneutensa olisi kyennyt
tekemään minutkin vuorostani valapatoksi ja uskottomaksi! Mutta en
löytänyt hänessä noita hienoja ja intohimoisen ikävöiviä silmiä, en
tuota jumalaista ryhtiä, noita lemmenjumalan sekoittamia ihovärin
vivahduksia, sanalla sanoen tuota tyhjentymätöntä viehätyksen
runsautta, jota luonto oli tuhlaillut uskottomalle Manonille.
-- Ei, ei -- sanoin tuolle naiselle, kääntäen pois katseeni hänestä --
tuo kiittämätön, joka teidät lähetti, tiesi varsin hyvin, että kehoitti
teitä turhaan tekoon. Palatkaa hänen luoksensa, ja viekää minulta
ne terveiset, että hän minun puolestani nauttikoon rikoksestaan, ja
tehköön sen, jos voi, ilman tunnontuskia. Minä hylkään hänet ainaiseksi
ja luovun samalla kaikista naisista, jotka tosin eivät voi olla niin
miellyttäviä kuin hän, mutta jotka epäilemättä ovat yhtä halpamaisia ja
epäluotettavia.
Olin lähtemäisilläni, päättäen unhoittaa Manonin. Se kuolettava
mustasukkaisuus, joka raateli sydäntäni, verhoutui synkkään ja kumeaan
rauhallisuuteen ja minä luulin parantumiseni sitä pikaisemmaksi, kun
en sielussani tuntenut mitään sellaista rajua mielenliikutusta, joka
samanlaisissa tilanteissa oli minua ahdistanut. Voi, olinhan vaan
lemmen leikkikalu yhtä suuressa määrin kuin katsoin olevani G.M:n ja
Manonin pettämä.
Kun tyttö, joka oli tuonut minulle kirjeen, näki minun aikovan lähteä
astumaan alas ravintolan portaita, hän kysyi, mitä hänen tuli minun
puolestani sanoa herra G.M:lle ja sille naiselle, joka asui hänen
luonaan. Kuullessani tämän kysymyksen, palasin sisälle. Ja minulle
tapahtuneen muutoksen pakosta, joka oli käsittämätön niille, jotka
eivät koskaan ole tunteneet rajuja intohimoja, minä äkkiä siirryin
luuloitellusta rauhastani mitä hirvittävimpään raivonpurkaukseen.
-- Mene -- sanoin tytölle -- ja kerro petturi G.M:lle ja hänen
valapattoiselle rakastajattarelleen siitä epätoivosta, johon tuomasi
kirottu kirje on minut syössyt. Mutta ilmoita heille samalla, etteivät
he kauan saa siitä iloita, sillä minä tulen omalla kädellä pistämään
kuoliaaksi heidät molemmat.
Heittäydyin tuolille; hattuni putosi sen toiselle ja keppini toiselle
puolelle. Kaksi katkeraa kyynelvirtaa alkoi valua silmistäni. Raivoni
puuskaus vaihtui syvään suruun. En voinut muuta kuin itkeä, sen ohella
huoaten ja vaikeroiden.
-- Tule lähemmäksi, lapseni, tule lähemmäksi! -- huudahdin tytölle,
koska sinut on lähetetty minua lohduttamaan. Sano, tunnetko
parannuskeinoja, joilla on voitettavissa raivo ja epätoivo, ja halu
surmata itsensä, sittenkuin on tappanut kaksi petturia, jotka eivät
ansaitse elää. Niin, tule lähemmäksi -- jatkoin minä, nähdessäni hänen
astuvan minua kohti muutaman pelokkaan ja epävarman askelen.
-- Tule pyyhkimään kyyneleeni, tule palauttamaan rauha sydämeeni, tule
sanomaan minulle, että minua rakastat, jotta tottuisin olemaan toisen
rakastamana kuin uskottoman lemmittyni. Sinä olet kaunis, ehkä minäkin
voin sinua rakastaa.
Tuo lapsi-parka, joka tuskin oli kuusitoistavuotias, ja jolla näytti
olevan enemmän häveliäisyyttä kuin vertaisillaan, ihmetteli suuresti
tällaista omituista kohtausta. Hän lähestyi kuitenkin ilahuttaakseen
minua muutamilla hyväilyillä, mutta minä työnsin hänet heti pois
luotani.
-- Mitä minusta tahdot? -- sanoin hänelle. -- Oh, sinä olet nainen,
sinä olet sukupuolta, jota inhoon ja jota en enää voi sietää. Kasvojesi
viehättävä sulo uhkaa minulle jotain uutta petosta.
Hän niiasi minulle, rohkenematta sanoa sanaakaan, ja kääntyi mennäkseen
pois. Huusin häntä jäämään.
-- Mutta kerro minulle ainakin -- virkoin, minkätähden, miten ja missä
tarkoituksessa sinut on lähetetty tänne. Miten olet saanut tietää
nimeni ja sen paikan, missä saatoit minut tavata?
Hän sanoi jo kauan tunteneensa herra G.M:n. Tämä oli lähettänyt
noutamaan häntä kello viisi, ja hän oli seurannut lakeijaa, joka oli
tuonut sanan, suureen taloon, jossa oli tavannut tuon herran pelaamassa
piketti-peliä kauniin naisen kanssa. Molemmat olivat pyytäneet häntä
tuomaan minulle tuon kirjeen, kerrottuaan, että hän oli tapaava minut
vaunuissa Saint-André-kadun päässä.
Kysyin häneltä, eivätkö he olleet sanoneet hänelle enempää. Hän vastasi
punastuen, että he olivat herättäneet hänessä sen toivon, että minä
pitäisin hänet seuranani.
-- Sinua on petetty -- sanoin hänelle -- tyttö-parka, sinua on petetty.
Sinä olet nainen, sinä tarvitset miestä, mutta tarvitset sellaista,
joka on rikas ja onnellinen, ja täältä et voi sellaista löytää.
Palaa, palaa herra G.M:n luo. Hänellä on kaikki, mitä vaaditaan siltä
mieheltä, joka tahtoo olla kaunisten naisten rakastama. Hänellä on
annettavana kalustettuja huoneustoja ja ajoneuvoja. Mitä minuun tulee,
jolla ei ole muuta annettavana kuin rakkauteni ja uskollisuuteni, niin
naiset ylenkatsovat varattomuuttani ja ivaavat yksinkertaisuuttani.
Lausuin lisäksi joukon asioita, milloin surullisia, milloin rajuja,
mikäli minua kiihoittavat mielenliikutukset vuoroin vaimenivat ja
pääsivät voitolle. Mutta näitä heikensi lopulta niiden oma rajuus
sen verran, että ne antoivat sijaa harkinnalle. Vertasin tätä viime
onnettomuuttani samanlaisiin toisiin jo kokemiini, enkä katsonut olevan
syytä sen johdosta antautua suurempaan epätoivoon kuin edellisienkään
vuoksi. Tunsinhan Manonin: miksi surinkaan niin rajusti onnettomuutta,
joka minun olisi pitänyt aavistaa? Miksi en ennemmin hakenut
parannuskeinoa? Olihan vielä aikaa. Minun ei ainakaan sopinut säästää
vaivojani, ellen tahtonut syyttää itseäni siitä, että laiminlyöntini
kautta omalta osaltani olin syypää kärsimyksiini. Aloin siis tuumia
kaikkia keinoja, jotka saattoivat avata minulle toivojen tien.
Yritys väkivaltaisesti riistää hänet herra G.M:n käsistä olisi ollut
epätoivoisa keino, joka vaan oli omansa syöksemään minut turmioon ja
joka ei tarjonnut vähäisintäkään onnistumisen mahdollisuutta. Mutta
arvelin, että jos olisin voinut saada tilaisuuden sanoa hänelle
parikin sanaa, olisin ehdottomasti voinut jossain määrin vaikuttaa
hänen sydämeensä; tunsinhan niin hyvin kaikki sen tunteelliset puolet
ja olinhan varma siitä, että hän minua rakasti. Olisinpa lyönyt vetoa
siitä, että tuo eriskummainen mielijohde lähettää minulle sievä tyttö
minua lohduttamaan lähti hänen aivoistaan ja että se todisti hänen
sääliään minun kärsimyksiäni kohtaan.
Päätin pinnistää koko kekseliäisyyteni saadakseni tavata hänet.
Tutkittuani keinoja, toista toisensa jälkeen, kiinnyin tähän:
herra de T. oli heti alunpitäen osoittanut minulle niin herttaista
avuliaisuutta, etten vähääkään voinut epäillä hänen vilpittömyyttään
ja auliuttaan. Päätin viipymättä lähteä hänen luokseen ja pyytää häntä
kutsuttamaan luokseen herra G.M:n muka jotain tärkeää asiaa varten. En
tarvinnut puolta tuntia enempää puhuakseni Manonin kanssa. Aikomukseni
oli päästä itse hänen huoneeseensa, minkä luulin helposti käyvän päinsä
herra G. M:n poissaollessa.
Tämä päätös rauhoitti minua jonkun verran, ja minä annoin runsaan
maksun tytölle, joka vielä oli jäänyt luokseni, ja viedäkseni häneltä
halun palata niiden luo, jotka hänet olivat lähettäneet, pyysin hänen
osoitteensa, uskotellen hänelle, että aioin tulla hänen luokseen yöksi.
Nousin vaunuihin ja käskin ajaa täyttä laukkaa herra de T:n asunnolle.
Onneksi tapasin hänet kotona. Matkalla olin tämän suhteen ollut
levoton. Pari sanaa riitti selittämään missä pulassa olin ja mitä apua
toivoin häneltä.
Hän oli niin ihmeissään kuullessaan miten G.M. oli voinut
vietellä Manonin, että hän, joka ei tietänyt, että minä itse olin
myötävaikuttanut onnettomuuteeni, jalomielisesti tarjoutui kokoamaan
kaikki ystävänsä kehoittaakseen heitä käyttämään käsivarsiaan ja
miekkojaan minun rakastettuni vapauttamiseen.
Mutta minä selitin hänelle, että tällainen meteli voisi olla
turmiollinen Manonille ja minulle.
-- Säästäkäämme veremme viimeiseen hätään -- huomautin minä. Minä
haudon mielessäni vaarattomampaa keinoa, jolta odotan yhtä hyvää
menestystä.
Hän lupautui empimättä tekemään kaiken, mitä häneltä pyysin. Ja kun
olin toistanut, että nyt oli kyseessä vaan ilmoittaa herra G.M:lle,
että hän halusi puhua hänen kanssaan, sekä edellisen viivyttäminen
poissa kotoa yhden tai parin tunnin aikana, herra de T. lähti heti
minun kanssani matkaan, täyttämään tämän pyyntöni.
Tuumimme sopivaa keinoa pidättääksemme tuota herrasmiestä niin kauan.
Neuvoin häntä ensin jostakin ravintolasta kirjoittamaan G.M:lle
tavallisen kirjelipun ja siinä pyytämään häntä viipymättä tulemaan
sinne jotain tärkeätä asiaa varten, joka ei sietänyt lykkäystä.
-- Minä puolestani -- lisäsin minä -- tulen pitämään silmällä hänen
poistumistaan kotoaan, ja vaikeudetta pääsen sisälle taloon, jossa
ei kukaan muu minua tunne kuin Manon ja Marcel, joka on palvelijani.
Sillä aikaa te pidätte seuraa herra G.M:lle, ja voitte sanoa hänelle,
että se tärkeä asia, jonka johdosta haluatte puhua hänen kanssaan, on
rahapula, että muka juuri olette hävinnyt käteiset rahanne pelissä ja
onnettomuudeksenne kunniasanallanne vielä paljoa enemmän. Kuluu aikaa
ennenkuin hän on vienyt teidät rahakirstunsa ääreen, ja minulle jää
riittävästi aikaa tuumani toteuttamiseen.
Herra de T. noudatti tätä ohjetta yksityiskohtaisen tarkasti. Jätin
hänet erääseen ravintolaan, missä hän nopeasti kirjoitti kirjeensä.
Minä asetuin matkan päähän Manonin asunnosta. Näin kirjeentuojan
saapuvan, ja G.M:n hetkeä myöhemmin jalan ja palvelijan seuraamana
poistuvan. Niin pian kuin hän oli ehtinyt poiketa toiselle kadulle,
minä menin uskottoman lemmittyni portille ja kolkutin huolimatta
sisälläni kiehuvasta vihasta yhtä kunnioittavasti kuin temppelin
ovelle. Onneksi Marcel tuli avaamaan. Annoin hänelle merkin vaieta.
Vaikka minulla ei ollut mitään pelättävää toisten palvelijain puolelta,
kysyin häneltä kuiskaten, voiko hän kenenkään huomaamatta viedä minut
siihen huoneeseen, missä Manon oli. Hän vastasi, että se helposti kävi
päinsä, jos melutta nousimme isoja portaita yläkertaan.
-- Joutukaamme siis -- sanoin minä -- ja koeta estää jokaista tulemasta
sinne ylös, niin kauan kuin minä olen siellä.
Häiriintymättä pääsin sisälle tuohon huoneeseen.
Manon luki paraikaa kirjaa. Nyt täytyi minun ihmetellä tämän
eriskummaisen naisen luonnetta. Kaukana siitä, että hän olisi
säikähtynyt nähdessään minut, hän osoitti ainoastaan niitä yllättymisen
merkkejä, joita ei voi salata nähdessään henkilön, jonka on luullut
olevan kaukana.
-- Kas, sinäkö se olet, lemmikkini! hän huudahti ja tuli minua
syleilemään yhtä hellästi kuin tavallisesti. Hyvä Jumala, kuinka sinä
olet uhkarohkea! Kuka olisi tänään voinut odottaa sinua tänne?
Minä irtaannuin hänen käsivarsistaan, ja sen sijaan, että olisin
vastannut hänen hyväilyihinsä, työnsin hänet halveksien luotani ja
peräydyin pari kolme askelta hänestä. Tämä menettelyni saattoi hänet
hämille. Hän jäi seisomaan asentoonsa ja loi katseensa minuun kalveten.
Oikeastaan olin niin ihastunut hänet jälleen nähdessäni, että minulla
tuskin oli voimia avata suutani häntä nuhdellakseni, vaikka vihani
olikin täysin oikeutettu. Kuitenkin sydämeni vuoti verta siitä, että
hän oli minua niin kauheasti solvaissut. Palautin sen eloisasti
mieleeni kiihoittaakseni närkästystäni ja koetin saada silmäni
hehkumaan toisenlaisesta tulesta kuin rakkauden. Kun minä muutaman
hetken pysyin vaiti, ja hän huomasi kiihoittuneisuuteni, näin hänen
vapisevan ilmeisesti pelosta.
Tätä näkyä minä en voinut sietää.
-- Oi, Manon -- sanoin hänelle hellästi, sinä uskoton ja
valapattoinen Manon! Miten alankaan valitukseni! Näen sinut kalpeana
ja vapisevana, ja olen yhä vielä niin herkkätuntoinen sinun
vähimmillekin kärsimyksillesi, että pelkään liiaksi pahoittavani sinua
soimauksillani. Mutta sen sanon sinulle, Manon, että sydämeni on
murtunut sinun petoksesi tuottamasta surusta. Moisia iskuja ei anna
rakastajalleen, ellei ole päättänyt syöstä hänet kuolemaan. Tämä on jo
kolmas kerta, Manon, olen tarkoin laskenut ne, sellaista on mahdoton
unhoittaa. Heti paikalla on sinun ratkaistava, miten tästälähin
menettelet, sillä surullinen sydämeni ei enää jaksa kestää näin julmaa
kohtelua. Tunnen, että se menehtyy ja että se on pakahtumaisillaan
surusta. En jaksa sen enempää -- minä lisäsin, istuutuen tuolille; --
tuskin kykenen enää puhumaan ja pysymään pystyssä.
Manon ei vastannut minulle mitään. Mutta kun olin istuutunut, hän
vaipui alas polvilleen ja nojasi päänsä minun polviini, peittäen
kasvonsa minun käsilläni. Tunsin samalla, että hän kostutti niitä
kyynelillään. Jumalat! kuinka sisälläni kiehui ja kuohui!
-- Oi Manon -- jatkoin huoaten -- on liian myöhäistä lahjoittaa minulle
kyyneliä, aiheutettuasi surmani. Sinä teeskentelet alakuloisuutta,
jota et kykene tuntemaan. Suurin kärsimyksesi on epäilemättä minun
läsnäoloni, joka aina on ollut haitallinen huvituksillesi. Avaa silmäsi
ja katso, kuka minä olen. Ei kukaan vuodata niin helliä kyyneliä
onnettoman tähden, jonka on pettänyt ja sydämettömästi hylännyt.
Hän suuteli käsiäni, muuttamatta asentoa.
-- Sinä huikenteleva Manon -- aloin minä uudelleen -- sinä kiittämätön
ja epäluotettava tyttö, missä ovat lupauksesi ja valasi? Sinä
tuhannesti pintapuolinen ja julma rakastajatar, mitä olet tehnyt siitä
rakkaudesta, jonka viimeksi tänään valallasi vahvistit? Vanhurskas
taivas! -- lisäsin -- saattaako uskoton nainen siihen määrin pilkata
sinua, niin pyhästi huudettuaan sinua todistajakseen: onko siis väärä
vala saanut palkinnon! Epätoivo ja hylätyn tila siis tulevat uskollisen
osaksi!
Näitä sanoja seurasivat niin katkerat mietteet, että vastoin
tahtoani vuodatin muutaman kyynelen. Manon huomasi sen muuttuneesta
äänenpainostani ja keskeytti viimein vaitiolonsa.
-- Kaiketi olen rikollinen -- hän sanoi minulle alakuloisena -- kun
olen voinut tuottaa sinulle niin paljon surua ja mielenliikutusta.
Mutta rangaiskoon minua taivas, jos olen tiennyt sitä olevani tai jos
tahallisesti olen siksi tullut.
Tämä puhe tuntui minusta olevan niin vailla järkeä ja suoruutta, etten
voinut hillitä rajua vihanpurkausta.
-- Iljettävää ulkokultaisuutta! -- huudahdin. Näen entistä selvemmin,
että sinä olet kujeilija ja täynnä vilppiä. Nyt vasta tunnen kurjan
luonteesi. Hyvästi, sinä halpamainen olento -- näin jatkoin nousten
ylös -- kernaammin kuolen kuin tästälähin olen missään tekemisissä
sinun kanssasi. Rangaiskoon taivas minua, jos enää koskaan katson sinua
ainoankaan katseen arvoiseksi! Jää uuden rakastajasi luo, rakasta
häntä, inhoa minua, luovu kunniallisuudesta ja järkevyydestä; minä
sille nauran, sillä kaikki on minulle yhdentekevää.
Hän kauhistui niin tätä kiivauttani, että, yhä ollen polvillaan
tuolin ääressä, jolta minä olin noussut, katseli minua vavisten ja
rohkenematta hengittää. Minä menin vielä muutaman askelen ovea kohti,
kääntäen päätäni ja tuijottaen häneen. Mutta minun olisi täytynyt
menettää kaikki inhimilliset tunteet, jotta olisin voinut vastustaa
niin suurta viehätysvoimaa.
Tämä epäinhimillinen voima puuttui minulta niin kokonaan, että minä
äkkiä siirtyen vallan päinvastaiseen mielialaan palasin tai oikeammin
syöksyin vallan maltittomana hänen luokseen. Otin hänet syliini
ja suutelin häntä hellästi, herkeämättä. Pyysin häneltä anteeksi
kiivauttani, tunnustaen, että olin raaka ja etten ansainnut onnea olla
sellaisen naisen rakastama kuin hän.
Sain hänet istumaan ja kun olin laskeutunut vuorostani polvilleni
vannotin häntä kuuntelemaan minua ollessani tässä asennossa. Kaiken,
mitä nöyrä ja intohimoinen rakastaja voi kuvitella kunnioittavinta
ja hellintä, minä suljin muutamaan sanaan anteeksipyytäessäni.
Anoin häneltä armona anteeksiannon sanaa. Hän kietoi käsivartensa
kaulaani sanoen, että hän tarvitsi minun hyvyyttäni saadakseen minut
unhoittamaan minulle tuottamansa surun. Lisäksi hän sanoi pelkäävänsä
etten minä saattanut hyväksyä, mitä hän toi esiin puolustuksekseen.
-- Minäkö! -- keskeytin heti. Oh, enhän pyydä sinulta mitään
puolustusta. Hyväksyn kaiken, minkä olet tehnyt. Minun ei suinkaan
sovi vaatia sinulta menettelysi syitä. Olen ylen tyytyväinen, ylen
onnellinen, jos ei kallis Manonini kiellä minulta sydämensä hellyyttä.
Mutta -- näin jatkoin ottamatta huomioon surkeata tilannettani -- sinä
kaikkivaltias Manon, sinä, joka mielesi mukaan luot iloni ja suruni,
etkö sallisi minun nyt, kun olen tyydyttänyt sinut nöyrtymykselläni
ja katumukseni todisteilla, puhua kanssasi alakuloisuudestani ja
kärsimyksestäni? Saanko sinulta kuulla, miten minun käy tänään ja
oletko kumoamattomasti tuominnut minut kuolemaan, kun aiot viettää ensi
yön kilpailijani kanssa?
Hän jäi hetkeksi miettimään vastaustaan.
-- Ystäväni -- näin hän sitten virkkoi, käyden levollisen näköiseksi
-- jos heti alussa olisit puhunut näin selvästi, olisit säästänyt
itseltäsi paljon levottomuutta ja minulta hyvin kiusallisen kohtauksen.
Kun kärsimyksesi johtuu ainoastaan mustasukkaisuudesta, olisin
poistanut sen tarjoutumalla heti seuraamaan sinua maailman ääriin.
Mutta minä kuvittelin, että kirje, jonka herra G.M:n nähden kirjoitin
sinulle, ja tyttö, jonka lähetimme luoksesi, aiheuttivat surusi.
Ajattelin, että sinä mahdollisesti pidit kirjettäni ivana ja tuota
tyttöä, jos luulit hänen tulleen luoksesi minun kehoituksestani,
todisteena siitä, että hylkäsin sinut, liittyäkseni G.M:ään. Se ajatus
hämmensi minut äkkiä, sillä vaikka olinkin viaton, huomasin asiaa
harkitessani, että ulkonaiset seikat näennäisesti todistivat minua
vastaan. Mutta -- näin hän jatkoi -- tahdon, että olet tuomarinani,
sittenkuin olen selittänyt oikean asianlaidan.
Hän kertoi minulle nyt kaiken, mitä oli tapahtunut senjälkeen, kuin
oli tavannut herra G.M:n siinä paikassa, missä juuri olimme. Tuo
herra oli todella vastaanottanut hänet kuin maailman ylhäisimmän
ruhtinattaren ainakin. Hän oli näyttänyt hänelle kaikki huoneensa,
jotka olivat sisustetut ihmeteltävän aistikkaasti ja somasti. Hän
oli pukuhuoneessa laskenut hänelle pöytään kymmenentuhatta frangia,
joihin oli lisännyt muutamia hohtokivi-koristeita, joiden joukossa
olivat ne kaulavitjat ja se helminen rannerengas, jotka Manon jo oli
saanut hänen isältään. Sieltä hän oli vienyt hänet saliin, jota Manon
ei vielä ollut nähnyt, missä herkullinen ateria oli katettu. Häntä
olivat pöydän ääressä palvelleet ne uudet lakeijat, jotka herra G.M.
erityisesti oli palkannut häntä varten ja joiden käski siitä lähtien
katsoa häntä valtijattarekseen. Lopulta hän oli näyttänyt hänelle
kuomivaunut, hevoset ja muut lahjansa. Tämän jälkeen hän ehdoitti, että
he odottaessaan illallista pelaisivat korttia.
-- Myönnän -- hän jatkoi -- että tämä loisteliaisuus minua hämmästytti.
Ajattelin, että olisi ollut vahinko yks kaks hylätä näin suuria
etuja ja tyytyä viemään mukaansa ainoastaan nuo kymmenentuhatta
sekä hohtokivi-koristeet, -- että tässä oli saavutettavissa
varallisuudentila, joka hyvin soveltui sinulle ja minulle, ja että
saattaisimme elää miellyttävästi herra G.M:n kustannuksella.
-- Sen sijaan, että olisin ehdoittanut teatteriin menoa, päätin
tutkistella hänen mielialaansa sinuun nähden, tietääkseni, mitä
mahdollisuuksia meillä olisi tavataksemme toisemme siinä tapauksessa,
että suunnitteluni onnistui. Huomasin hänet hyvin myöntyväiseksi. Hän
kysyi, mitä minä ajattelin sinusta ja oliko minun ollut ikävä jättää
sinut. Sanoin hänelle, että sinä olit kovin rakastettava ja että aina
olit kohdellut minua niin herttaisesti, että olisi luonnotonta vihata
sinua. Hän myönsi, että sinä olit kunnon mies ja että hän oli halunnut
saavuttaa ystävyytesi.
-- Hän tahtoi tietää, mitä luulin sinun arvelevan lähdöstäni,
varsinkin silloin, kun saisit tietää minun olevan hänen vallassaan.
Minä vastasin, että rakkauttamme jo oli kestänyt siksi kauan, että se
oli ehtinyt vähän laimentua, että sinä et muuten ollut varsin hyvissä
varoissa ja ettet kenties pitäisi minun menettämistäni niin suurena
onnettomuutena, se kun vapauttaisi sinut painavasta taakasta. Lisäsin
että minä, kun olin varma siitä, että sinä ottaisit asian levollisesti,
en ollut epäröinyt mainita lähteväni Parisiin asioille. Tähän sinä muka
olit suostunut, olit tullut mukaan, etkä muka ollut näyttänyt erityisen
levottomalta, kun minä sinut jätin.
-- Jos luulisin hänen tahtovan elää sovussa minun kanssani --
näin virkkoi herra G.M. -- niin olisin valmis tarjoamaan hänelle
palvelustani ja olemaan hänelle kohtelias. Minä vastasin, että mikäli
tunsin sinun luonnettasi en epäillyt että sinä vilpittömästi vastaisit
sellaiseen kohteluun, etenkin -- näin huomautin -- jos hän voisi
parantaa sinun raha-asioitasi, jotka ovat olleet kovin rappiolla
siitälähtien kuin välisi omaisiisi ovat olleet huonot. Hän keskeytti
minut vakuuttaen tarjoavansa sinulle kaikkea apua, johon suinkin
kykeni, jopa lisäksi, jos haluaisit solmia uuden rakkaussuhteen,
hankkivansa sinulle sievän tytön, jonka hän oli hylännyt kiintyessään
minuun.
-- Minä hyväksyin hänen tuumansa -- hän jatkoi -- sitä varmemmin
karkoittaakseni hänen epäluulonsa, ja yhä enemmän vahvistuen
suunnitelmassani etsin ainoastaan keinoa saattaakseni sen sinun
tietoosi, jotta et olisi tullut kovin levottomaksi minun jäädessäni
pois sovitusta kohtaamisesta. Sitä varten ehdoitin, että hän jo
samana iltana lähettäisi luoksesi tuon uuden rakastajattaren, jotta
minulla olisi ollut tilaisuus kirjoittaa sinulle. Minun oli pakko
turvautua tähän juoneen, kun en voinut toivoa, että hän hetkeksikään
jättäisi minua rauhaan. Hän nauroi ehdoitukselleni, kutsui saapuville
palvelijansa, kysyi, voiko hän heti tavata entisen rakastajattarensa
ja lähetti hänet tätä etsimään eri paikoista. Hän kuvitteli, että tuon
naisen oli mentävä Chaillot'hon sinua tavatakseen; mutta minä sanoin
hänelle, että minä erotessani sinusta olin luvannut jälleen tavata
sinut teatterissa tai että sinä, jos joku seikka esti minua sinne
lähtemästä, olit luvannut odottaa minua vaunuissa Saint-André-kadun
päässä. Sentähden oli parempi lähettää uusi rakastajattaresi sinne, jos
ei muun, niin sen vuoksi, ettet turhaan kuluttaisi siinä koko yötäsi!
Sanoin hänelle vielä, että oli sopivaa kirjoittaa sinulle pari riviä
ja selittää tämän sijaisen tulo, jota sinun muuten olisi ollut vaikea
käsittää. Hän suostui siihen. Mutta minun oli pakko kirjoittaa hänen
läsnäollessaan, ja minun täytyi varoa liian avoimia sanoja.
-- Näin on kaikki käynyt -- lisäsi Manon. En salaa sinulta mitään
teoistani enkä tuumistani. Tuo nuori nainen tuli; huomasin hänet
sieväksi, ja kun en epäillyt, että poissaoloni tuotti sinulle ikävää,
toivoin vilpittömästi, että hän saattaisi huvittaa sinua muutaman
hetken, sillä se uskollisuus, jota sinulta odotan, on sydämen
uskollisuus. Olisin hyvin mielelläni lähettänyt luoksesi Marcelin;
mutta en voinut saada vähintäkään tilaisuutta ilmaistakseni hänelle
mitä tahdoin saattaa tietoosi.
Hän lopetti viimein kertomuksensa mainiten, kuinka suureen pulaan herra
de T:n kirjelippu oli saattanut G.M:n.
-- Hän oli kahden vaiheilla lähtisikö luotani ja vakuutti, ettei
aikonut viipyä kauan poissa. Sentähden näen levottomana sinut täällä ja
säikähdin sinun tuloasi.
Hyvin kärsivällisenä kuuntelin tätä puhetta, Kieltämättä siinä oli
minulle paljon julmaa ja nöyryyttävää, sillä olihan hän niin ilmeisesti
aikonut olla minulle uskoton, ettei edes ollut huolinut sitä salata.
Eihän hän voinut toivoa, että G.M. antaisi hänen viettää koko yötä
vestaalin tavoin. Hän siis aikoi viettää sen tuon herran seurassa.