Manon Lescaut: Romaani - 01

Total number of words is 3300
Total number of unique words is 1907
19.9 of words are in the 2000 most common words
28.3 of words are in the 5000 most common words
33.6 of words are in the 8000 most common words
Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.

MANON LESCAUT
Romaani
Kirj.
ANTOINE-FRANÇOIS PRÉVOST
Ranskankielestä suomentanut
Jalmari Hahl



Hämeenlinnassa,
Arvi A. Karisto,
1916.


Antoine-François Prévost.
Elämäkerrallinen luonnos.

Harvasta kirjailijasta ovat aikalaiset ja jälkimaailma muodostaneet
niin räikeän irvikuvan, kuin "Manon Lescaut'n" kuuluisasta tekijästä.
Hän oli muka hillitön irstailija, petkuttaja, väärentäjä, luopio. Jopa
kerrottiin hänen vihan ja raakuuden puuskauksessa lyöneen kuoliaaksi
oman isänsä. Vasta kuluneen vuosisadan loppuvuosina suoritettu
elämäkerrallinen tutkimus haihdutti sen parjauslegendan, joka niin
kauan oli himmentänyt suuren kirjailijan muistoa.
Tämä tutkimus on osoittanut, ettei Prévost tosin ollut mikään
lujaluonteisuuden ja pidättyväisyyden esikuva, että hän päinvastoin
oli häälyväinen ja levoton sielu, mutta että hän vihasi vilppiä ja
ulkokultaisuutta ja että hänen luonteessaan oli useita hyviä ja
miellyttäviä puolia.
Antoine-François Prévost -- yleisemmin tunnettu nimellä abotti Prévost
-- syntyi Artois'n maakunnassa sijaitsevassa pikkukaupungissa,
Hesdinissä, huhtikuun 1 päivänä 1697. Myöhemmin Prévost sukunimeensä
liitti lisän d'Exilés, jonka syntyä ja tarkoitusta on koetettu selittää
eri tavoin. Perustelultaan uskottavin on se olettamus, että hän tuolla
lisänimellä viittasi maanpakolaisuuteensa.
Tiedot Prévost'n vanhemmista ja hänen suhteestaan heihin ovat hyvin
niukat. Hänen isänsä, Liévin Prévost, oli asianajaja ja sen lisäksi
yleinen syyttäjä Hesdinin tuomiokunnassa. Prévost'n aikalaisen, munkki
Grenier'n tiedonannon mukaan, Liévin Prévost oli kiivas ja ankara
mies. Kun hänen poikansa teki luostarilupauksensa, uhkasi isä ampua
hänet kuoliaaksi, jos hän joskus rikkoi nämä lupauksensa. Hesdinin
kunnallisarkistossa on asiapaperi, jossa mainitaan Prévost'n isoisän,
jolla niinikään oli ristimänimi Liévin, parjanneen erästä virkamiestä
varkaaksi ja sanoneen tahtovansa antaa selkäsaunan koko hänen
virkakunnalleen. Isoisä ja isä tuntuvat siis olleen tuittupäisiä miehiä.
Tämä panee ajattelemaan, että kirjailija muisti isäänsä kuvatessaan
"Manon Lescaut" romaanin sankarin, ritari des Grieux'n jäykkää ja
taipumatonta isää. Liévin Prévost nuoremmasta, kirjailijan isästä,
mainitaan kuitenkin, että hän huolellisesti valvoi ja seurasi lastensa
kasvatusta.
Kirjailijan äiti, Marie Clay eli Duclay, oli lähellä Hesdiniä asuvan
varakkaan maanviljelijän tytär.
Ensimäisen opetuksensa Prévost sai kotikaupungissaan jesuiittakoulussa.
Tämä muuten ahdasmielinen tietopuolinen kasvatus herätti
pojassa elinajaksi harrastuksen opintoihin ja kirjallisuuteen.
Kuusitoista-vuotiaana hän noviisina liittyi mainittujen luostariveljien
munkkikuntaan. Mutta jo 1716 hän jätti jesuiitat ja värväytyi
sotilaaksi, kysymättä edes omaistensa mielipidettä. Seuraavana vuonna
solmittiin rauha. Prévost joko kyllästyi sotilaselämään tai katsoi
ylennystä silloin vallitsevissa oloissa epävarmaksi tai hitaaksi,
ja 1719 hän riisui univormun ja pyrki takaisin jesuiittain pariin.
Mutta nämä kieltäytyivät häntä vastaanottamasta. Nyt hän toistamiseen
rupesi sotilaaksi. Prévost'n aikuisessa kronikassa selitetään tämä
paluu sotilasuralle seuraavaan tapaan. Hyvin suruissaan tuosta
epäyksestä Prévost lähti Roomaan saadakseen jesuiittain kenraalilta
luvan uudelleen ruveta noviisiksi. Matkalla hän sairastui ja otettiin
sairaalaan, missä muudan sotilaslääkäri häntä hoiti sillä ehdolla, että
hän parannuttuaan värväytyisi armeijaan. Näin tekikin Prévost, mutta
pakeni lyhyen ajan kuluttua Hollantiin. --
Siitä, millainen hänen olonsa tässä maassa oli, ei tiedetä mitään
varmaa. Pian hän sieltä katuvaisena palasi isän taloon. Tähän aikaan
arvelee Harrisse, yksi Prévost'n luotettavimpia elämänkertojia,
sen lemmenseikkailun sattuneen, joka on tarjonnut aiheen romaaniin
"Manon Lescaut". Tästä teoksesta sanoo Palinot, niinikään Prévost'n
elämänkertojia: "Hän kuvasi sitä intohimojen tulvaa, jonka valtaa oli
kokenut. Hänen värinsä olivat kahta vaikuttavammat, ne kun olivat todet
ja noudetut omasta sydämestä."
Mainittu lemmenseikkailu ei kuitenkaan päättynyt samoin kuin romaanissa
kerrotaan. Prévost ei todellisuudessa seurannut Manonia Ameriikkaan,
vaan uupui matkalla satamakaupunkiin pyörtyneenä tien viereen, ja hänen
tajuttomana ollessaan rattaat kuljettivat pois hänen epäjumalansa, jota
hän ei enää koskaan senjälkeen nähnyt. Tultuaan jälleen tajuihinsa,
hän näki kaukana valon, joka tuikki pimeässä. Se oli Saint-Wandrillen
luostarin yölamppu. Vaivoin laahasi epätoivoinen matkamies itsensä
tähän tyyssijaan, joka aukaisi hänelle vieraanvaraiset ovensa. Nyt
pääsi Prévost benediktiini-munkkikunnan alokkaaksi, ja 1721 hän
julkisesti teki munkkilupauksensa.
Hän ei kuitenkaan näy palanneen luostariin vakaumuksesta, vaan
sentähden, että tarvitsi lepoa ja lohdutusta. Tämä selviää seuraavista
kirjeen kohdista: "Liian hellän suhteen onneton päättyminen johdatti
minut lopulta hautaan. Tämän nimen annan sille kunnianarvoisalle
munkkikunnalle, jonka helmaan hautauduin ja jossa piilin jonkun aikaa
kuin kuollut ainakin, niin etteivät vanhempani ja ystäväni tietäneet,
minne olin joutunut." -- -- "Taivas tuntee sydämeni perinpohjin, ja se
riittää minua rauhoittamaan. Jospa ihmiset tietäisivät yhtä hyvin, että
tukalat olot ovat saattaneet minut alokkaana turvautumaan luostariin,
että nuo samat olot eivät sallineet minun luopua tästä asemasta
niin pian kuin olisin halunnut ja että ainoastaan välttämättömyyden
pakoittamana tein luostarilupaukseni, asettaen salaa itsekseni kaikki
ne rajoittavat ehdot, jotka aiheuttivat minut rikkomaan nuo lupaukset."
Nyt seurasi vuosia, joiden kuluessa Prévost benediktiini-munkkina
oleskeli eri luostareissa, harjoittaen tieteellistä tutkimusta,
kaunokirjallista tuotantoa ja saarnaajan tointa. Viimeksi hän asettui
Saint-Germain-des-Prés'n luostariin. Kirjallinen työ miellytti häntä
suuresti ja oli kaiketi melkoisena syynä siihen, että tämä levoton
henki niin kauan malttoi pysyä luostarissa. Hänen kertojalahjansa
tulivat ennen pitkää tunnetuiksi luostariveljien keskuudessa, ja
usein hän iltaisin huvitti heitä tarinoillaan, joita he ihastuneina
kuuntelivat myöhäiseen yöhön. Heistä erottuaan Prévost yksinäisessä
kopissaan tarttui kynään, ja monasti aamuhämärä yllätti hänet
kirjoituspöydän ääressä. Blancs-Manteaux'n ja Saint-Germain-des-Prés'n
luostareissa hän kirjoitti alkupuolen romaaniaan "Mémoires d'un homme
de qualité". Tämä laaja romaani, joka valmistui 1731, käsitti lopulta
seitsemän nidettä ja oli jaettu kahteentoista kirjaan. Viimeinen nide
oli omistettu ritari des Grieux'n ja Manonin lemmentarinalle, ja tämä
romaani ilmestyi ensi kerran erityisenä teoksena vuonna 1733.
Niin etevä arvostelija kuin Sainte-Beuve oli ylen mieltynyt romaaniin
"Mémoires d'un homme de qualité". Nykyaikaisista lukijoista se
kuitenkin tuntuu vanhentuneelta seikkailija-romaanilta, jonka
ainoastaan tutkija hakee esiin kirjaston tomusta, muodostaakseen
itselleen kokonaiskuvan "Manon Lescaut"'n tekijästä.
Vaikkakin rauhallinen luostarielämä tarjosi Prévost'lle tilaisuutta
hänen lempitoimeensa, kirjalliseen työhön, oli tuossa elämässä
sentään hänestä paljo ikävystyttävää ja vieroittavaakin. Munkit
tuntuvat yleensä olleen Prevost'ta lahjattomammat, ja hän on antanut
heistä sattuvia kuvauksia, jotka eivät ole kaikille edullisia ja
joista ei puutu ivaa. Lisäksi luostarien ahdasoppisuus oli hänen
vapautta rakastavalle hengelleen vastenmielinen rajoitus. Ystävien
kehoituksesta hän 1728 pyysi Roomasta lupaa siirtyä säännöiltään
lempeämpään benediktiini-luostariin. Tämä lupa hänelle myönnettiin,
mutta malttamatta odottaa, kunnes Amiensin piispa olisi julaissut
lupakirjeen, lähti Prévost priorin luvatta luostarista. Vihastuneet
luostarinesimiehet ilmoittivat asian poliisille, ja välttääkseen
joutumasta sen rankaiseviin käsiin, Prévost pakeni Englantiin.
Se vapaus valtiollisissa ja uskonnollisissa kysymyksissä, jonka Prévost
tässä maassa tapasi, teki häneen syvän vaikutuksen; selviä jälkiä siitä
huomaamme useissa paikoin hänen romaanejaan.
Tästä Prévost'n ensimäisestä oleskelusta Englannissa tiedetään
varsin vähän, ja tämäkin perustuu etupäässä ritari de Ravannen
tiedonantoihin. Tuo salaniminen henkilö, joka muistelmissaan pahasti
parjasi Prevost'ta, oli hyvin juonikas ja epäluotettava. Hän kertoo,
että Prévost Englannissa paljon elosteli naisten kanssa ja että pieni
lemmenseikkailu pakoitti hänet luopumaan kotiopettajan paikasta,
joka oli tuottanut hänelle toimeentulon. Ja tämän jälkeen hän oli
matkustanut pois Englannista ja lähtenyt Hollantiin. --
Prévost vastaa myöhemmin siihen ritari de Ravannen väitteeseen, että
hänen muka oli ollut pakko poistua Englannista, seuraavasti:
"Niin vähän oli minun pakko lähteä Lontoosta ja siirtyä Hollantiin,
että päinvastoin poistuin sieltä eväinäni runsaat lahjat,
suosionosoitukset ja hyväilyt. Suurta tyydytystä tuotti minulle se,
että kaksikymmentä ylhäistä herraa, jotka olivat kunnioittaneet
minua suosiollaan, tunsivat lähdettyäni kaihoa. Minua kaihosivat
niinikään lukemattomat kunnon ihmiset, jotka olivat suoneet minulle
kunnioituksensa ja ystävyytensä."
Haagin kaupungissa oli Prévost'lla lemmenseikkailu erään naisen
kanssa, jonka nimi toisten mukaan oli Lenki, toisten d'Eccard. Sen
johdosta hän sai osakseen paljon moitetta ja parjausta. Myöhemmin hän
julkisesti puolusti kyseessä olevaa naista, mutta menetteli siinä
liian ritarillisesti. Tuo nainen näyttää todellisuudessa olleen mitä
sydämettömin juonittelija. Hänestä mainitaan, että hän armotta oli
kuluttanut edellisten rakastajiensa varat ja epäilemättä samalla tavoin
käytti hyväkseen suhdettaan Prévost'hon, jonka näyttää joksikin aikaa
täydelleen saaneen valtaansa.
Hollannissa ilmestyi 1731 "Manon Lescaut", Prévost'n mestariteos ja
se hänen tuotteistaan, joka on vienyt hänen nimensä jälkimaailmaan.
Samana vuonna hän alkoi julkaista toistakin romaania, nimittäin
"Cleveland'ia", joka valmistui vasta 1738 ja silloin oli kahdeksan
niteen laajuinen. Sen sankari on Cromwellin äpäräpoika.
Vuonna 1733 tapaamme Prévost'in taas Englannissa. Täällä hän joutui
suureen rahapulaan, ja hänen parjaajansa syyttivät häntä arvopaperien
väärentämisestä. Prévost puolustautui mitä pontevimmin tätä syytöstä
vastaan, ja myöhäisemmät elämänkertojat ovat kaikki sitä mieltä, että
syytös oli väärä. Vuonna 1734 Prévost palasi Ranskaan ja sai paavi
Clemens XII:nnelta lähetyskirjeen, joka myönsi hänelle anteeksiannon
hänen hairahduksistaan. Katumukseksi määrättiin hänelle vuoden
noviisiaika, joka kuitenkin oli sangen lievää laatua. Seuraavana vuonna
alkoi ilmestyä uusi romaani, "Le doyen de Killerine", jota Prévost piti
etevimpänä romaaninaan. Siinä kuitenkin moralisoiva sävy häiritsee
taiteellisuutta enemmän kuin missään muussa hänen kaunokirjallisessa
teoksessaan. Pari vuotta paluunsa jälkeen Ranskaan Prévost sai prinssi
Contin luona hovisaarnaajan toimen. Hän sai asua prinssin palatsissa,
ja tämä asema lisäsi tosin sitä arvoa ja mainetta, jonka hänelle jo
oli tuottanut kirjallinen toimintansa, mutta hänen uusi virkansa
oli palkaton, ja rahapula näyttää yhä jatkuneen. Epäkäytännöllisyys
ja erinomainen aulius auttamaan tarvitsevaisia olivat epäilemättä
pääasialliset syyt hänen alinomaiseen taloudelliseen ahdinkotilaansa.
Vuosi 1740 tuotti uuden romaanin nimeltä "Histoire d'une Grecque
moderne". Se kertoo erään ranskalaisen lähettilään rakkaudesta
kreikkalaissyntyiseen haareminaiseen. Tämä soma kertomus on "Manon
Lescaut'n" jälkeen Prévost'n paras kaunokirjallinen teos.
Vielä kerta, nimittäin vuonna 1741, oli Prévost'n pakko lähteä
maanpakoon. Tähän saattoi hänet niinikään hänen hyväsydämisyytensä, hän
kun oli mitään pahaa aavistamatta ja tarkoittamatta korjannut erään
entisen koulutoverinsa kirjoituksen, joka sanomalehdessä julkaistuna
herätti vallanpitäjien paheksumisen, niin että julkaisija teljettiin
Bastiljiin. Muka kanssasyyllisenä Prévost tuomittiin maanpakoon.
Prinssi Conti antoi hänelle matkarahat. Oleskeltuaan Brysselissä ja
Frankfurtissa hän jo seuraavana vuonna sai palata synnyinmaahansa,
jossa asui kuolemaansa asti. Vuonna 1746 hän muutti asumaan pieneen
Chaillot'ssa olevaan maataloon. Hänen seuranaan siellä olivat
muutamat valitut ystävät, joihin kuului Rousseau. Kirjeessään eräälle
tuttavalleen hän tästä olopaikastaan antaa seuraavan kuvauksen: "Talo
on soma, vaikka sen rakennustyyli ja huonekalut eivät ole komeita.
Näköala on viehättävä, ja puutarhat juuri sellaiset, joista pidän:
sanalla sanoen, olen täällä kaikkein tyytyväisin ihmisistä. Viisi tai
kuusi ystävää, joiden lukua toivon teidän lisäävän palattuanne, tulevat
tänne joskus minun kanssani nauramaan ihmissukukunnan mielettömälle
hyörinälle. Oveni on suljettu koko muulta maailmalta. -- --"
Tämän jälkeen sai Prévost'n tuotantokin rauhallisemman luonteen.
Muun muassa hän käänsi englantilaisen Richardsonin romaaneja, ollen
tehokkaimpia Englannin kirjallisuuden tutustuttajia Ranskassa, oli
jonkun aikaa "Journal Etranger" lehden toimittaja ja kirjoitti
viidentoista niteen vahvuisen teoksen nimeltä "Histoire générale des
Voyages". Vuonna 1754 antoi paavi Benedictus XIV hänelle Saint-Georges
de Gesnen priorikunnan.
Prévost kuoli äkkiä 25 päivänä marraskuuta 1763 lähellä Chantilly'ta
olevalla maatilallaan. Hänen kuolemastaan, niinkuin useasta hänen
elämänsä tapahtumasta, oli kauan liikkeellä kauhea tarina. Hänet oli
muka tavattu tajuttomana metsässä, ja eräs kyläpuoskari oli muka
ryhtynyt hänen ruumistaan leikkaamaan, jolloin hän heräsi ja päästi
kauhunhuudon ennenkuin heitti henkensä. -- Tämän tarun on kritiikki
osoittanut vääräksi. Prévost kuoli valtasuonen revähtämiseen tai
halvaukseen.
Abotti Prévost'n tuotanto oli hyvin runsas. Harrisse mainitsee
hänen teostensa luvun nousevan sataankahteentoista niteeseen,
joista kuusikymmentäviisi sisälsi hänen alkuperäisiä teoksiaan,
loput käännöksiä. On kuitenkin otettava huomioon, että monet näistä
niteistä ovat pientä kokoa ja painetut isolla kirjakkeella. Mutta
joka tapauksessa oli hänen kynänsä tuotteiden määrä melkoinen, ja se
todistaa suurta kirjallista harrastusta ja henkistä työkykyä. Kuten
jo on mainittu, on ainoastaan yhdellä hänen teoksistaan pysyvä arvo,
nimittäin romaanilla "Manon Lescaut". "Onnellisena päivänä", sanoo
Sainte-Beuve -- "loi Prévost tietämättään mestariteoksen". Hänen muilla
romaaneillaan on meidän aikanamme etupäässä kulttuurihistoriallinen
merkityksensä, ja ne tarjoavat lisäksi ainesta hänen aatteittensa ja
romaanitekniikkansa tutkijalle.
* * * * *
Abotti Prévost'n ulkomuodon ovat benediktiini-munkit ilmiannossaan
poliisille kuvanneet seuraavasti: "Hän on keskikokoa, hänellä on vaalea
tukka, suuret avoimet sinisilmät, iho punoittava ja kasvot täyteläät."
Se kokonaiskuva, jonka hänen aikalaistensa arvostelujen ja hänen omien
mielipiteittensä perustuksella saamme hänen sisäisestä ihmisestään, on
hänelle erittäin edullinen.
Sekä Ranskassa että ulkomailla Prévost paljon seurusteli ylhäisimmissä
piireissä. Joka seurassa häntä nähtiin kernaasti, hänellä kun oli
miellyttävät seurustelutavat, huomattavat tiedot eri aloilla,
kehittynyt arvostelukyky ja erinomainen helppous lausua ajatuksensa.
Tähän tuli lisäksi ystävällinen ja vaatimaton käyttäytyminen, taito
mukautua eri tilanteisiin ja osanotto toisten harrastuksiin ja
vastoinkäymisiin.
Ei ole syytä epäillä näiden sanojen vilpittömyyttä, jotka hän
Haagista kirjoitti eräälle vastustajalleen: "Olenhan maanpakolainen,
eroitettu ystävistäni ja omaisistani, useimpien hylkäämä; kuka siis
uskoisi, että viha on minulle jotain tuntematonta ja että voin
pidättäytyä levittämästä vihamielisiä lausuntoja kirjoituksiini. -- --
Tunnen, etten vihaa ketään ihmistä. Taivas on siinä todistajani.
Ja miksi vihaisinkaan ihmisiä. Olisinhan kiittämätön. Enhän koko
elämäni aikana ole saanut muuta kuin kunnioituksen ja ystävyyden
todisteita tuntemiltani ihmisiltä, enkä ole voinut käsittää niiden
johtuneen muusta kuin heidän hyvyydestään, kun täysin tunnen, miten
vähäarvoinen olen. Mitä syytä minulla siis olisi heitä vihata. Ei,
olen ihmissuvun ystävä. Olen ylpeä siitä, etten vihaa ketään ja ettei
minulla ole vihamiehiä." Eräs Prévost'n aikalainen, Charles Jordan,
joka muuten aina oli valmis hänestä levittämään parjaavia juoruja,
antaa Prevost'sta, tavattuaan hänet Lontoossa, seuraavan arvostelun:
"Hän on teräväpäinen mies, joka tuntee yhtä hyvin kirjallisuutta kuin
teologiaa, historiaa ja filosofiaa. Hänellä on äärettömän paljon
henkevyyttä... Keskusteluni Prévost'n kanssa oli hyvin miellyttävä,
päivä päivältä hän kävi rakastettavammaksi, oppineemmaksi ja
henkevämmäksi."
Voltaire antaa hänestä seuraavan lausunnon: "En ole koskaan puhunut
mitään epäedullista abotti Prevost'sta, olen vaan valittanut, että
hänellä on keritty päälaki, että häntä kahlehtivat munkin siteet, jotka
ovat häpeälliset ihmiskunnalle, ja että hän on vailla omaisuutta. Teen
melkoisesti eroa hänen ja abotti Desfontaines'in välillä; jälkimäinen
ei voi puhua muusta kuin kirjoista, hän on pelkkä kirjailija, mutta
edellinen on ihminen. Heidän teoksistaan näkee heidän sydämiensä
eron... Jos täältä kaukaisesta olinpaikastani voisin tehdä jotain
abotti Prévost'n hyväksi, tekisin sen mielihyvällä..." Prévost'lle
itselleen Voltaire kirjoittaa myöhemmin: "Ei mikään tuottaisi minulle
suurempaa tyydytystä ja kunniaa kuin se, että voisin hyödyttää sitä
kirjailijoistamme, jota enimmin kunnioitan."
Rousseau sanoo puhuessaan Mussard'in valioystävistä: "Etumaiseksi
heidän joukossaan asetan abotti Prévost'n, joka on hyvin rakastettava
ja teeskentelemätön mies ja jonka sydän on elähyttänyt hänen teoksensa."
Benediktiini-munkki Dupuis, Prévost'n aikalainen ja elämänkertoja,
todistaa, että "hänen inhimillisyytensä avasi hänen sydämensä ja
kukkaronsa kaikille onnettomille; kun hänen ystävänsä kehoittamalla
kehoittivat häntä hyväkseen käyttämään saavuttamaansa ylhäisten
henkilöiden suosiota, hankkiakseen itselleen aineellista etua, hän
vastasi, että puutarha, lehmä ja pari kanaa hänelle riittäisivät."
Brunetière kiinnittää erityistä huomiota tähän piirteeseen:
Prévost on ensimäisiä, jotka, yksinomaan eläen kynästään, suuria
kärsimyksiä kestäen ja uhrauksia tehden ovat vapauttaneet kirjailijan
veronkantajan, ylhäisen herran, ruhtinaan suojeluksen riippuvaisuudesta.
Delisle de Sales antaa puhuessaan aikansa kirjailijoista Prévost'lle
tämän tunnustuksen:... "hän ei koskaan tuntenut ylemmyyden salaisuutta,
ja ollen heikkouteen asti omasta edustaan välittämättä, ei hän koskaan
ajatellut maineen hankkimista."
Prévost'n parjaajat väittivät, että hän muka oli tavaton irstailija.
Tämä väite on väärä. Hänen sydämensä oli ylen altis hellille tunteille.
Huolimatta luostarilupauksestaan hän rakasti intohimoisesti ja sai
osakseen vastarakkautta. Mutta tätä hän ei peitellyt eikä kieltänyt.
Sen hän tunnusti suoraan ja sitä todistavat hänen romaaninsa, joista
eletty todellisuus selvästi pilkoittaa esiin.
* * * * *
Prévost'n kaunokirjallisessa tuotannossa ilmenee aatteellinen eheyden
leima. Tämä on seuraus siitä, että yksi johtava aate sitä hallitsee,
joskin muunneltuna ja eri puolilta katsottuna eri romaaneissa. Tämä
aate on lyhyesti sanottuna seuraava: Ihmisen intohimo on tuhoa
tuottava, järki osoittaa hänelle tämän uhkaavan tuhon, mutta on
voimaton estämään häntä joutumasta sen alaiseksi. --
Huomaamme, että tämä aate sisältää jansenilaisten opin turmeltuneesta
ihmisluonnosta ja ihmisen kykenemättömyydestä omin voimin siitä
vapautumaan.
Mutta Prévost ei sokeasti eikä orjallisesti liittynyt tähän oppiin.
Uskonnollisissa vakaumuksissa, samoin kuin taiteilijana, hän oli
ajastaan edellä. Se, että hän hyväksyi jansenilaisten opin intohimojen
ylivallasta, järjen heikommuudesta, ei ollut mitään satunnaista eikä
suinkaan pelkkä abstraktisen ajatuksen tulos. Se perustui elävään
kokemukseen. Sillä eroottinen tunne -- rakkaus -- oli hänessä
harvinaisen voimakas ja intohimoinen.
Neiti Lespinasse, jonka salongeissa kuuluisimmat ensyklopedistit
seurustelivat, on sattuvasti sanonut, että "Prévost on tuntenut kaikkea
sitä, mikä rakkaudessa on suloisinta, mutta että hän on tuntenut
kaikkea sitäkin, mikä siinä on hirvittävintä".
Lukiessamme Prévost'n romaaneja, huomaamme, että useimmat niiden
sankareista ja sankarittarista ovat tavattoman intohimoisen rakkauden
valtaamat.
Tässä suhteessa Prévost kirjallisena ilmiönä muodostaa käänteen.
Ennen häntä rakkautta yleisesti esitetään heikompana, värittömämpänä.
-- Jokunen poikkeus on olemassa kuten esim. Racine. -- Siirrytään
rakkauden eri kehitysasteiden läpi, kuvataan oikkuja, epäilyjä,
rakkauden salaisia piilopaikkoja, sievistellään, sirkkilöidään.
Prévost kuvaa rakkautta valmiina, suurena ja kaikkivaltiaana intohimona
ja on vaikuttavin silloin kun hän esittää tämän intohimon traagillisia
puolia. Mutta ihminen, dogmeista vapaa, syvästi tunteva ihminen
ilmenee sen ohella. Katolilainen uskonto tuomitsee intohimon ja vaatii
sitä polkemaan. Prévost katsoo syvemmälle. Hänestä rakkaus on jotain
kohtalollista, se on luonnonvoima, ja sentähden ihmisessä oikeutettu.
Hän on lausunut tämän vakaumuksensa selvin sanoin seuraavasti: "Asiaa
vilpittömästi punnittuani minusta tuntui, että kun luonnon oikeudet
ovat ensimäiset kaikista, ei mikään ole kyllin voimakasta niitä
tukahduttamaan, -- että rakkaus on noista oikeuksista kaikkein pyhin,
se kun on ikäänkuin kaiken olevaisen sielu, ja että siis kaikki, minkä
järki ja olevat olot voivat tehdä sitä vastustaakseen, supistuu siihen,
että ehkäistään muutamat sen vaikutuksista, koskaan voimatta tuomita
itse sen lähdettä kuivumaan."
Tämä inhimillinen käsitys rakkaudesta ja välitön, omaan rikkaaseen
kokemukseen perustuva kuvaus rakkauden tuottamista iloista ja
kärsimyksistä oli jotain uutta, joka valtasi hänen aikalaisensa.
Ja tämä syvä yleisinhimillinen ja samalla persoonallinen piirre,
joka on painanut kirkkaimman leimansa romaaniin "Manon Lescaut",
selittää, miksi tämä romaani on säilyttänyt viehätysvoimansa ja miksi
jälkimaailma lukee sitä liikutetuin tuntein.
Kiintyessään rakkauden tuottamiin vaikutuksiin Prévost siis liittyy
jansenilaisuuteen. Mutta hän ei pysähdy siihen. Hänen vakaumuksensa on,
että ne hairahdukset, joihin voimakas rakkaus saattaa ihmisen, eivät
ole anteeksiantamattomia. Hän näkee ne päinvastoin sovinnollisessa
valossa. Rakkauden aiheuttamat kärsimykset ja hairahdukset eivät hänen
mielestään ole muuta kuin koettelemuksia, jotka lopulta puhdistavat
ihmisen ja saattavat hänet jalostumaan.
Niinpä lopulta tuossa huikentelevassa, pintapuolisessa ja uskottomassa
Manonissakin tapahtuu mielenmuutos. Hän on, samoin kuin ritari des
Grieux, käynyt kärsimysten karkaisevan kiirastulen läpi, ja hänestä on
senjälkeen tullut hyvä ja jalo ihminen.
Perustuiko tämä viimemainittu vakaumus niinikään Prévost'n omaan
elämänkokemukseen, vai oliko se vaan teoreettinen johtopäätös, henkinen
edistysaskel jansenilaisten ahtaasta ja tuomitsevasta dogmasta -- sitä
on vaikea ratkaista. Tosin esim. "Manon Lescaut"'n loppupuoli, jossa
tuollainen mielenmuutos kuvataan, tekee edellä kerrottuun verrattuna
vähemmän vakuuttavan vaikutuksen. Mutta on huomioon otettava, että
tämän kirjan loppupuoli oli Prévost'n omaa kuvittelua, hän kun ei siinä
suorastaan ammenna omasta eletystä kokemuksestaan. Joka tapauksessa tuo
sovinnollinen piirre osoittaa kaunista luonteen puolta ja todistaa,
että Prévost hylkäsi aikansa yksipuolisen dogmaattisen kannan, kohoten
vapaampaan aatepiiriin.
* * * * *
Romaani "Manon Lescaut" sisältää seikkailuja, yllätyksiä, murhia,
naisenryöstöjä, petkutuksia, vangitsemisia y.m. hirmuisuuksia.
Nämä ovat sovinnaisia romaani-motiiveja ja saattavat oudoksuttaa
nykyaikaista lukijaa. Mutta meidän on muistaminen, että Prévost eli
Ludvik XV:nnen aikakaudella, jolloin tuollaiset tapaukset olivat
yleisiä. Eikä saata kieltää, että hän usein esittää nuo vaikuttimet
dramaattisen jännittävästi.
Juonen sommittelu ja valmistelu on Prévost'lla monessa kohdin taitava.
Kieli on tosin paikoittain pateettista, mutta kuitenkin vähemmin
juhlallista, retoorillista ja jäykkää kuin monella muulla sen ajan
proosakirjailijalla.
Tyyli on harvinaisen korutonta ja luontevaa. Tuntuu siltä kuin tekijä
ei ollenkaan olisi ajatellut sanontamuotoaan, vaan kuin olisi hänelle
ollut tärkeintä, että se, mikä hänellä oli sydämellään, niin pian ja
niin teeskentelemättä kuin suinkin tuli lausutuksi. Se, mitä sanotaan
miljöö-kuvaukseksi, ja jolla romaanissa tavallisesti on huomattava
sijansa, puuttuu melkein kokonaan kyseessä olevasta romaanista.
Etusijalle astuu sielunelämän ja luonteiden kuvaus, tunteiden ja
sieluntilojen erittely.
Siinä Prévost on mestari, ja romaanilla "Manon Lescaut" on tässä
suhteessa uraauurtava merkitys. Hänen raivaamistyönsä jälkiä voisi
seurata aina uusimpiin aikoihin asti.
Luonteenkuvaus on Prévost'lla mestarillinen. Mikä ihailtava
karakterisoimis-taito ilmeneekään Manonin ja ritari des Grieux'n
luonteenkuvissa. Kuinka täynnä värähtelevää elämää ne ovat. Guy de
Maupassant on sanonut Manonista, että hän on tyypillinen nainen. Hänen
sanansa kuuluvat näin: "Manon on nainen täydelleen sellainen kuin tämä
on, aina on ollut ja aina tulee olemaan." Tätä mielipidettä vastustaen
huomauttaa Gauthier-Ferrières: "Manon ei edusta naista yleensä, hän on
kurtisaani, ilonainen, sellainen kuin tämä on ja aina tulee olemaan."
Manonin persoonallisuuden on Prévost muuten taiteellisesti syventänyt
saattaen mielenkiintoiseksi tämän naisen, jolla on niin paljo
epämiellyttäviä ja paheksuttavia ominaisuuksia. Des Grieux uskoo, ettei
Manon tahallisesti tee syntiä, meneepä niinkin pitkälle, että pitää
häntä viattomana. Osoittaen hienoa taiteellista vaistoa on Prévost
hänen luonteenkuvaukseensa liittänyt rakastettaviakin piirteitä.
Päähenkilö tässä romaanissa on ritari des Grieux. Paras todiste tämän
henkilökuvauksen psykologisesta ja taiteellisesta eheydestä on, että
se ikäänkuin ilmielävänä liikkuu edessämme, pakoittaen meidät uskomaan
kaikkein hellimpiin ja rajuimpiin tunteenpurkauksiinsa. Mutta eipä
tekijän ollut tarvinnut mennä kauas etsimään mallia tälle kuvalleen.
Tämä malli oli hän itse, ja tuntuu siltä, kuin olisi hän monasti
kastanut siveltimensä sydänvereensä.
Sivuhenkilötkin ovat oivallisesti kaavaillut. Muistelkaamme ainoastaan
Manonin veljeä, Lescaut'ta, joka on tarkasti havaittu ja taitavasti
kuvattu Ludvik XV:nnen aikuinen elostelijatyyppi, ja lisäksi ritari des
Grieux'n isää, joka personifioi tuota vanhempien ja lasten väleissä
usein esiintyvää ymmärryksen puuttumista ja ristiriitaa.
Yksi ainoa romaanin henkilöistä on poikkeus, nimittäin Tiberge, des
Grieux'n ystävä. Hän on kovin abstraktinen ja paikoittain väsyttävä
pitkine rippisaarnoineen.
Prévost tahtoi kaiketi tämän henkilön muodossa kuvata des Grieux'n
"parempaa minää" eli omaatuntoa, tai ihanteellista ystävää, tai oli
hänen tarkoituksensa moralisoida, asettamalla intohimonsa valtaan
antauneen nuorukaisen vastakohdaksi viattomana pysyneen nuoren miehen.
Tiberge vaikuttaa kieltämättä keinotekoiselta ja symbolistiselta
-- jos saa käyttää näin uudenaikaista sanaa, kun on kysymys
todellisuuskuvausta uhkuvasta klassillisesta romaanista.
Mutta mitä puutteellisuuksia arvostelija hakeneekin Prévost'n
kuuluisasta romaanista, ja mitä eteviä puolia hän siitä koettaneekin
poimia esille, kaikki tämä hälvenee sen vastustamattoman vaikutelman
rinnalla, jonka tämän kuolemattoman teoksen lukeminen herättää.
_Jalmari Hahl_.



MANON LESCAUT


Tekijän alkusananen.

Olisin voinut liittää omiin muistelmiini ritari des Grieux'n
elämänvaiheet, mutta kun ei niillä ole mitään sitovaa keskinäistä
yhteyttä, luulin olevan lukijalle tyydyttävämpää nähdä ne erikseen.
Näin laaja kertomus olisi liian pitkäksi aikaa katkaissut oman
elämäntarinani langan. Vaikka en suinkaan väitä olevani täsmällinen
You have read 1 text from Finnish literature.
Next - Manon Lescaut: Romaani - 02
  • Parts
  • Manon Lescaut: Romaani - 01
    Total number of words is 3300
    Total number of unique words is 1907
    19.9 of words are in the 2000 most common words
    28.3 of words are in the 5000 most common words
    33.6 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Manon Lescaut: Romaani - 02
    Total number of words is 3530
    Total number of unique words is 1898
    22.4 of words are in the 2000 most common words
    31.3 of words are in the 5000 most common words
    35.9 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Manon Lescaut: Romaani - 03
    Total number of words is 3629
    Total number of unique words is 1826
    25.6 of words are in the 2000 most common words
    35.4 of words are in the 5000 most common words
    40.6 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Manon Lescaut: Romaani - 04
    Total number of words is 3525
    Total number of unique words is 1898
    23.4 of words are in the 2000 most common words
    33.1 of words are in the 5000 most common words
    38.9 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Manon Lescaut: Romaani - 05
    Total number of words is 3545
    Total number of unique words is 1904
    22.6 of words are in the 2000 most common words
    33.3 of words are in the 5000 most common words
    38.6 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Manon Lescaut: Romaani - 06
    Total number of words is 3610
    Total number of unique words is 1866
    23.3 of words are in the 2000 most common words
    32.9 of words are in the 5000 most common words
    37.5 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Manon Lescaut: Romaani - 07
    Total number of words is 3606
    Total number of unique words is 1882
    23.7 of words are in the 2000 most common words
    33.6 of words are in the 5000 most common words
    39.0 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Manon Lescaut: Romaani - 08
    Total number of words is 3591
    Total number of unique words is 1775
    23.6 of words are in the 2000 most common words
    33.1 of words are in the 5000 most common words
    38.8 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Manon Lescaut: Romaani - 09
    Total number of words is 3624
    Total number of unique words is 1849
    24.4 of words are in the 2000 most common words
    34.5 of words are in the 5000 most common words
    39.1 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Manon Lescaut: Romaani - 10
    Total number of words is 3743
    Total number of unique words is 1815
    25.0 of words are in the 2000 most common words
    35.0 of words are in the 5000 most common words
    40.4 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Manon Lescaut: Romaani - 11
    Total number of words is 3674
    Total number of unique words is 1881
    24.9 of words are in the 2000 most common words
    34.3 of words are in the 5000 most common words
    39.5 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Manon Lescaut: Romaani - 12
    Total number of words is 3576
    Total number of unique words is 1883
    23.2 of words are in the 2000 most common words
    33.0 of words are in the 5000 most common words
    37.6 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Manon Lescaut: Romaani - 13
    Total number of words is 3562
    Total number of unique words is 1905
    23.2 of words are in the 2000 most common words
    32.3 of words are in the 5000 most common words
    38.3 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Manon Lescaut: Romaani - 14
    Total number of words is 1648
    Total number of unique words is 1037
    25.2 of words are in the 2000 most common words
    35.6 of words are in the 5000 most common words
    42.2 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.