Maantiede ja löytöretket 3 : Uusin aika 17.-vuosisadan alusta nykyaikaan - 01

  
  MAANTIEDE JA LÖYTÖRETKET III
  Kertomus siitä, miten maa on tullut tunnetuksi ja maantiede kehittynyt
  
  Uusin aika 17.-vuosisadan alusta nykyaikaan (alkupuoli)
  
  Kirj.
  I. K. INHA
  
  
  
  Porvoossa,
  Werner Söderström Osakeyhtiö,
  1923.
  
  
  SISÄLLYS:
  Alkusanat.
  XVII JA XVIII VUOSISATA.
  Alamaitten mahtiaika.
  Kuinka Alamaista tuli suurvalta.
  Länsivallat Intiassa.
   Houtmanin retki. — Retkiä Magalhãesin salmen kautta. —
   Hollantilainen Itä-Intian komppania. — Englantilaisten retkiä
   Itä-Intiaan. — Ranskalaisten retkiä. — Batavia. — Hollantilaiset
   Japanissa. — Ceylon. — Kilpailu Etu-Intiassa. — Ranskalaiset
   Siamissa ja Madagaskarissa. — Matkustajia ja seikkailijoita.
  Australian löytäjät.
   Duifken. — Schouten ja Le Maire. — Australian länsirannikko. — Uusi
   Guinea. — Abel Tasmanin retket. — Tasmania. — Uusi Seelanti.
  Jesuiitat Keski-Aasiassa ja Kiinassa.
   Bento de Goes. — Antonio de Andrade. — Lähetyssaarnaajat Kiinassa.
   — Juhana Grueber Tibctissä. — Jean François Gorbillon. —
   Jesuiittain Kiinan kartta. — Tibet.
  Siirtomaat ja maailmanhistoria.
  Pohjois-Amerikan tienraivaajat.
  Ranskalaiset Acadiassa ja Canadassa.
   Samuel de Champlain. — Acadian ensimmäiset siirtokunnat. — Quebecin
   perustaminen. — Sotaretki irokuoita vastaan. — Montrealin
   perustaminen. — Huron-järvi ja huronit. — Ontario. — Kuuden kansan
   liitto. — Onondagain kaupungin piiritys. — Etienne Brulé. —
   Champlainin viimeiset vaiheet. — Jean Nicollet. — Jesuiittain
   lähetystyö. — Niagara. — Irokuoi-sota.
  Virginia ja Uusi Englanti.
   Bartholomew Gosnald. — Maine ja New Hampshire. — Jamestown. — John
   Smith. — Powhatan ja Pocahontas. — Chesapeake-lahti. — Uusi Englanti.
   — Puritaanit. — Plymouth. — Boston. — Rhode Island. — Connecticut.
   — Virginia. — Maryland. — Bermudat. — Uudet Alamaat. — V:n 1676
   intiaanisota. — Cameronilaiset. — Kveekarit. — Carolinat ja Georgia.
  Uuden Ruotsin siirtokunta.
  Canadasta Louisianaan.
   Irokuoi-sodan loppu. — Chouart ja Radisson. — Jesuiitat onondagain
   luona. — Ménard. — Allouez. — Irokuoitten kurittaminen. — Dollier
   ja Galinée. — Isä Marquette. — Järvialueen juhlallinen valtaus. —
   Jollietin ja Marquetten matka Mississipille. — La Salle. — Niagara.
   — La Salle laskee Mississipin. — Louisiana. — La Sallen murha. —
   Le Moyne D'Iberville ja Louisianan asutus.
  Turkiskauppiaat Amerikan luoteiskulmina.
   Le Vérendrye. — Hudson-lahden maat. — Samuel Hearne. — Alexander
   Mackenzie. — Uuden Englannin takamaa. — Kentucky. — Washington
   ja Gist. — Daniel Boone.
  Espanjalaiset Californiassa.
  Länsi-Intia ja Etelä-Amerikka.
   Hollantilainen Länsi-Intian Komppania. — Vähät Antillit ja
   »flibustierit». — Guayana. — Hollantilaiset Brasiliassa. —
   Bukkaniirit. — Jesuiitat Paranan laaksossa. — Brasilia. — Lähetystyö
   sisämaassa. — Teixeira. — Amazonijoen ja Paraguayn latvoilla. —
   Manvel Felix. — Rajariitoja. — Don Felix de Azara. — Rio Negron
   vesistö. — Quiton astemittaus. — La Condamine Amazonijoella. — Rouva
   Godin.
  Mustain maanosa.
   Monomotapa. — Latinalainen lähetystoimi Abessiniassa.
  James Bruce ja Sinisen Niilin lähteet.
   Etelä-Afrikka. — William Paterson. — Van Reenenit.
  Okeaanian tutkiminen.
  Ajanjakso 1650—1768 Tyynellä merellä.
   William Dampier. — Aleksander Selkirk. — Ranskalaisia purjehtijoita.
   — Bouvet. — Jacob Roggeveen. — Pääsiäissaari. — John Byron. —
   Samuel Wallis. — Wallis Tahitissa. — Carteret. — De Bougainville.
  Cookin ensimmäinen retki.
   James Cook. — Tahitissa. — Venuksen poikkikulku. — Tahitilaiset.
   — Ulietean juhlat. — Uusi Seelanti. — Australian itärannalla.. —
   Torres-salmi.
  Cookin toinen retki.
   Etelä-Jäämeri. — Tahitissa. — Ulietea. — Tonga-saaristo. —
   Marquesas-saaret. — Jälleen Tahitissa. — Huahine. — Uudet Hebridit.
   — Uusi Caledonia. — Etelä-Jäämeri. — »Adventuren» seikkailu. — Omai.
  Cookin kolmas retki.
   Tasmanian alkuasukkaat. — Uudessa Seelannissa. — Atiu. —
   Tonga-saaristossa. — Hapain juhlat. — Tongatabussa. — Tahitissa. —
   Tahitilainen monai. — Omai. — Hawaiji-saaristo. — Espanjalaiset
   Californian rannalla. — Cook Pohjois-Amerikan länsirannalla. —
   Alaskan rannoilla. — Jäämeri. — Venäläiset Aleuteilla. — Jälleen
   Hawaiji-saaristossa. — Cookin kuolema.
  Muita retkiä Tyynelle merelle.
   La Perouse. — La Perousen katoaminen. — Alessandro Malaspina.'—
   Yrjö Vancouver ja Amerikan luoteisrannikon kartoitus. — Australian
   valtaus. — William Bligh ja »Bountyn» seikkailut. — D'Entrecasteaux.
  Länsimaiset valloittajat idässä.
  Siperian valtaus.
   Stroganovit. — Jennakin Siperian retket. — Sibirin valloitus. —
   Siperian vesitiet. — Simeon Deshnew. — Amurin alue. — Everhart Ides.
   — Kamtshatka. — Uuden Siperian saaret. — Kuriilit. — Messerschmidt
   ja Strahlenberg. — Renat. — Vitus Bering. — Luonnontutkijain
   matkoja. — Jäämeren hauta. — Bering salmessaan ja merellään. —
   Aleutit. — Uuden Siperian saaret.
  Muita Aasian matkoja.
   Kbiva ja Bokhara. — Pietari Simon Pallas. — Kaukasia.
  Englantilaiset Intiassa.
   »Suuri moguli». — Ranskalaiset ja englantilaiset. — Arcotin
   puolustus. — Lordi Clive. — Englantilaiset saavat Bengalin. —
   Warren Hastings. — Tibet.
  Pohjoisnapamaat.
   Grönlanti.
  Maantiede XVII:llä ja XVIII:lla vuosisadalla.
  Kartta.
   Astemittaukset. — Maantietieteellinen asema. — Asteverkko. —
   Atlakset ja maankartat. — Korkeuskartta.
  Yleinen maantiede.
   Geologia ja maanpinnan muoto-oppi. — Magnneettiset voimat.
  Meritutkimukset.
  Ilmatiede.
  Elämän ilmiöt.
   Kasvi- ja eläintiede. — Ihmismaantiede.
  Maantieteellinen kirjallisuus.
   Varenius. — Maittentieto.
  Suomi.
  Andreas Buraeus. — Hermelinin kartta. — Mikael Vexionius. — Pietari
   Malm. — Tuneldin maantieto.
  Matkoja vuosisadan vaiheessa.
  Aleksander v. Humboldt.
   Pico de Teyde. — Leonidit. — Guacharo-luola. — Mangroverämeet. —
   Sähköankeriaat. — Orinocon vesistössä. — Casiquiare. — Andien poikki
   Ecuadoriin. — Humboldt Mexicossa. — Aasian matka.
  Tanskalainen Arabian retki.
  Mungo Park Nigerillä.
   Houston. — Mungo Park. — Niskoittelevien vaimojen kurittaminen. —
   Bondu. — Kassonissa. — Ystävällinen vastaanotto. Kaartassa. —
   Ludamarissa. — Alin leirissä. — Pako Alin leiristä. — Bambarrassa.
   — Park näkee Nigerin. — Neekerivaimon armeliaisuus. — Segussa. —
   Park lähtee paluumatkalle. — Sadeaika ja matkan vaikeudet. —
   Leijonan vaanimana. — Bammaku. — Rosvojen käsissä. — Ystävällisempää
   kohtelua. — Kuoleman sairaana. — Orjakauppa. — Orjakaravaani. —
   Erämaassa. — Park tapaa maanmiehen. — Orjalaivassa. Kotona.
  Mungo Parkin toinen matka.
   Maamatkalla. — Mehiläishyökkäys. — Vastoinkäymisiä. — Rosvokaupunki.
   — Retkikunnan viheliäinen tila. — Nigerillä. Sansanding. — Parkin
   katoaminen. — Retkikunnan tuhosta saadaan tieto.
  Vanhan Libyan tutkijat.
  Englantilaisia retkiä Saharaan ja Sudaniin.
   Tuckeyn onneton retki Kongolle. — Oudneyn, Clappertonm ja Denhamin
   retki Bornuun. — Erämaassa. — Tshad järvi. — Bornu. — Orjastusretki.
   — Sokoto. — Sulttaani Bello. — Clapperton Nigerin alajuoksulla.
   — Joruba. — Mungo Parkin muisto. — Lander. — Lander löytää Nigerin
   suun. — Kaupparetkikunta Nigerille.
  Salaperäinen Timbuktu.
   Laingin retki. — René Caillé.
  Algerian valloitus.
  Saksalaisia matkustajia.
   Heinrich Barth. — Adamana. — Komadugun rannoilla. — Manga. — Zinder
   ja sen kauppa. — Sokoto. — Kabara. — Hän ei kuule. — Barth
   Timbuktussa. — Paluumatka. — Vogel. — v. Beurman. — Rohlfs. — Gustav
   Nachtigal. — Nachtigalin matka Tibestiin. — Alexandrine Tinne. —
   Nachtigal Bornussa ja Vadaissa. — Marokko ja Lansi-Sahara. — Gerhard
   Rohlfs. — Rohlfs Libyan erämaassa. — Oskar Lenz. — Lenz Timbuktussa.
  Ranskalaisten yritykset Saharan ja Sudanin länsiosissa.
   Toureau Keski-Saharassa. — Ranskalaiset valloittavat Nigerin
   laakson. — Sota Samoria vastaan. — Songhai-valtakunta.
  Sahara tutkimuksen valossa.
   Mikä on Sahara.
  Niilin lähteet.
  Retkiä Egyptistä.
   Khartum. — Caillaud. — Petherick niam-niamien luona.
  Ensimmäiset retket Sisä-Afrikan suurille järville.
   Kilimandjaro ja Kenia. — Burtonin ja Speken matka Tanganjikalle.
   - Unjamvesi ja sen kantaja-asukkaat. — Tabora. — Tanganjika. —
   Taistelu tiestä. — Speke Ukerewen rannalla.
  Speken ja Grantin retki Viktoria Njansalle.
   Rumanika. — Vahumat. — Ugandan ihanuus. — Mtesa. — Speken ja Mtesan
   kohtaus. — Mtesan hovi. — Niilin alku. — Riponin putous. — Unjorossa.
   — Matkalla Gondokoroon.
  Niilin tutkimisen myöhempiä vaiheita.
   Samuel Baker. — Baker Atbaralla. — Atbaran arabialaiset. — Baker
   Albert Njansalla. — Baker masentaa orjakaupan. — Orjain ryöstö
   Niilin yläjuoksulla. — Bakerin retkikunta. — Yrjö Schweinfurth
   Niilin ja Kongon välisellä vedenjakajalla. — Mambuttu. — Akka
   kääpiökansa. — Junker.
  Mahdilaisuus.
  Niilin vesistö.
  Abessinia.
   Lordi Napierin sotaretki.
  Etelä-Afrikka.
   Buurien trekit.
  Sambesi ja Kongon lähteet.
  Livingstone lähetyssaarnaajana.
   Matka Etelä-Afrikkaan. — Robert Moffat.— Matka Kurumaniin. —
   Vesimeloni. — Jalopeuran kidassa. — Pyyntitapoja. — Kolobeng. —
   Ensimmäiselle löytöretkelle. — Kalahari. — Bakalaharit. — Bushmannit.
   — Harhanäky. — Ngami. — Andersson Ngami järvellä. — Vedettä
   erämaassa. — Tsetse-kärpänen. — Sebituane. — Sambesi. — Buurien
   mielivaltaisuutta. — Baobab. — Liujantissa. — Sambesin yläjuoksulla.
   — Barotse-laakso. — Matka Loandaan. —'Lunda. — Amatsoneja. —
   Shintissä. — Sadeaika. — Dilolo järvi.— Veronkiskojia. — Kuango
   joella. — Angolan ylämaa. — Maailmanloppu. — Paluumatka Linjantiin.
   — Hyökkäys ja tappelu. — Ruoholakeuksilla. — Palaavia juhlitaan.
   — Livingstone kulkee Sambesin vartta merelle. — Viktoria putous.
   — Bakobain maassa. — Paratiisimaisia maisemia. — Sodan uhka. — Hyvä
   sydän mustia kohtaan. — Candido kertoo Njanjesta. — Matka Afrikan
   poikki päättynyt.
  Livingstonen retki Sambesille vv. 1858—1864.
   Sambesin suistamo. — Kebrabasan koskella. — Livingstone Shirellä.
   — Murchisonin putous. — Shirwa. — Shiran ylämaa. — Pamalombo. Njassa.
   — Retki makololojcn maahan. — Lähetysaseman surullinen kohtalo.
   — Makololo-valtakunnan tuho. — Venematka Sambesilla. —
   Yliopistolähetys. — Rovuma. — Orjain vapauttaminen. — Shiren ylämaan
   lähetysasema. — Venematka Njassalla. — Pakolaisia. —
   Yliopistolähetyksen tuhoutuminen. — Uudelleen Rovumalla. —
   Orjastajain kamalat jäljet. — Orjakauppiaat Njassalla. — Uusi retki
   Njassalle.
  Livingstonen viimeinen matka.
   Onneton alkumatka. — Valheellinen huhu Livingstonen kuolemasta. —
   Livingstone menettää rohtonsa. — Vedenjakajalla. — Tshambesi. —
   Tanganjikan rannalla. — Arabialaisten matkassa. — Uusi suuri
   järvi. — Kasembe. — Retkiä Kongon lähteillä. — Bangveolon rannalla.
   — Kongon latvat. — Matkalla Udjidjiin. — Udjidjissa. — Sisimpään
   Afrikkaan. — Soko. — Lualaba. — Livingstone Manjemassa. —
   Jalkatauti. — Livingstone saavuttaa Lualaban. — Njangve. — Niili
   vaiko Kongo? — Kuinka Stanley löysi Livingstonen. — Afrikkalaisessa
   tiheikössä. — Simbavenni. — Makata suossa. — Vahumat. — Unjanjembe.
   — Sota Miramboa vastaan. — Kapina leirissä. —- Hunajalintu. —
   Tanganjika. — Tulo Udjidjiin. — Livingstonen ja Stanleyn kohtaus.
   — Rusisi. — Kivu järvi. — Tanganjikan ihanuus. — Uutta tietä
   Unjanjembeen. — Livingstonen viimeiset suunnitelmat. — Niilin
   otaksutut lähteet. — Orjuuden hävittäminen ylin päämäärä. —
   Bangveolon soissa. — Kuolema. — Viimeinen matka. — Cameronin matka
   Afrikan poikki. — Lukuga. — Cameron otaksuu Lualaban Kongoksi.
  
  
  ALKUSANAT.
  
  Seitsemännentoista ja kahdeksannentoista vuosisadan löytöretket ovat
  kerrotut Eduard Heywoodin teoksen mukaan: A History of Geographic aand
  Discovery in the seventeenth and eighteenth Centuries ynnä Cookin
  retket laajemmin hänen matkakertomuksistaan laadittujen lyhennettyjen
  laitosten mukaan. Maantieteen kehitys on O. Peschelin teoksesta:
  Geschichte der Erdkunde.
  Muita lähdeteoksia mainittakoon: S.E. Dawson: The Saint Lawrence
  Basin. Charles Morris: Heroes of Discovery in America. D.G. Hogarth:
  Penetration of Arabia. J. Thomson: Mungo Park and the Niger. Daniel
  Bruun: Afrika. R. Brown: The Story of Africa and its Explorers. Sir
  Harry Johnston: The Nile Quest.
  Livingstonen matkat olen kertonut hänen omain matkakertomustcnsa ja
  niistä tehtyjen lyhennettyjen laitosten mukaan.
  _I. K. Inha_.
  
  
  
  XVII JA XVIII VUOSISATA.
  
  
  ALAMAITTEN MAHTIAIKA.
  
  Kuinka Alamaista tuli suurvalta.
  
  Nykyaikoina, paljouksien etupäässä ratkaistessa tapaukset, tuntuu
  ensi katsannolla käsittämättömältä, kuinka niin pienet kansat kuin
  Alamaitten ja Portugalin ovat voineet anastaa maailman rikkaimmat
  tulolähteet ja vuosisatansa kumpikin hallita idän ja lännen
  välistä kauppaa. Tehokkaat voimasuhteet eivät kuitenkaan olleet
  likimainkaan samat kuin asianomaisten maitten pinta-alat kartalla.
  Valtioelimistöt eivät niihin aikoihin vielä olleet niin kehittyneet,
  että suuret valtakunnat olisivat voineet esiintyä apuneuvojensa
  mukaisella mahdilla. Pienempikin maa, joka oli taajaan asuttu
  ja korkealle kehittynyt, saattoi jonkun aikaa toimia historian
  näyttämöllä yhtä suurilla mahtikeinoilla. Italian kaupungit samoin
  kuin Hansa-liittokin olivat tämän osoittaneet, Portugal niiden
  jälkeen, ja seitsemännentoista vuosisadan alussa Alamaat anastivat
  merien hegemonian, vaikka sitä katkeran kovapintaisesti vastustivat
  molempien Intiain löytäjät ja niiden lisäksi oli kestettävä kahden
  suuren naapurikansankin kateellinen kilpailu. Alamaitten väkiluku
  ei kuitenkaan ollut paljoa pienempi kuin esim. Englannin, niiden
  merenkulku, teollisuus, kauppa ja varallisuus taas olivat paljon
  suuremmat, ja näiden etujen vaikutusvoimaa alueen pienuus pikemminkin
  edisti kuin haittasi, sillä se tarjosi hollantilaisille ne keskityksen
  edut, jotka meidän aikanamme vasta rautateiden ja kaikenlaisten
  ajatuksen vaihtoa edistäväin keksinnöitten kautta ovat tulleet suurien
  kansojen osaksi. Lisäksi oli suuri taistelu uskonnon ja vapauden
  puolesta luonut hollantilaisista kiinteän kokonaisuuden ja kehittänyt
  heissä toimitarmoa ja rohkeutta kaikkein suurimpiinkin yrityksiin.
  Seuraava lyhyt historiallinen katsaus antaa jonkun verran käsitystä
  siitä elävästä voimasta, joka johti Hollannin kansan suuruuteen,
  samalla kun se asettaa laajemman taustan niille tapauksille ja
  retkille, joiden kautta se hyödytti maantiedettä ja maantuntemusta.
  Alamaat elivät Kaarle Suuren kuoltua monta vuosisataa mitä
  surullisimpia sorron aikoja, ainaisen sodan ja hävityksen jaloissa. Ne
  olivat silloin vielä enimmäkseen suota ja tiheätä metsämaata, jossa
  oli melkein mahdoton liikkua muulla tavalla kuin pitkin jokia ja
  roomalais-aikana rakennettuja teitä. Kulkuneuvojen huonouden ja maan
  syrjäisen aseman vuoksi oli sekä Saksan keisarin että Ranskan kuninkaan
  vaikea pitää Alamaita pysyväisesti vallassaan. Ala-Lothrinkiin,
  jolla nimellä maa tunnettiin, muodostui vähitellen useita melkein
  itsenäisiä feodalisia valtakuntia, kuten Brabantin herttuakunta,
  Flanderin, Hennegaun, Hollannin, Gelderlandin, Limburgin ja Luxemburgin
  kreivikunnat, sekä Lüttichin ja Utrechtin hiippakunnat.
  Yhdennentoista vuosisadan lopussa nämä feodaliset pikkuvaltakunnat
  olivat päässeet suuresti vahvistumaan, vaikka ne kävivätkin keskenään
  alinomaa sotia. Ei missään ristiretkikäskyä tervehditty suuremmalla
  innostuksella kuin Alamaissa. Ensimmäisen ristiretken etevimmät
  miehet olivat Alamaista. Bouillonin Gottfrid, ristiretken johtaja ja
  Jerusalemin ensimmäinen kuningas, oli Ala-Lothringin herttua, hänen
  veljensä, Edessan Balduin ja Boulugnen Eustacius, olivat melkein
  yhtä kuulut, eikä sankarimainetta puuttunut Flanderin kreiviltä
  Robertiltakaan. Kolmannenkin ristiretken päälliköistä useat olivat
  Alamaista, ja Balduin, joka neljännellä ristiretkellä Konstantinopolin
  valloituksen jälkeen valittiin latinalaisen keisarikunnan
  hallitsijaksi, oli Flanderin kreivi. Alamailla oli, samoin kuin yleensä
  Länsi-Euroopalla, mitä suurin hyöty ristiretkistä. Niiden kautta
  murtuivat läänityslaitoksen ahtaat puitteet, käsitykset laajenivat
  joka alalla ja elämään tuli paljon uusia kehityksen siemeniä.
  Itämaitten tuotteita ja eteviä valmisteita kulki Länsi-Eurooppaan ja ne
  elähyttivät kauppaa. Alamaissa tämä virike oli pääsyitä etuoikeuksia
  nauttivien kaupunkien syntymiseen.
  Alamaitten kaupungeista on hyvin vähän tietoja ennen 12:tta vuosisataa.
  Tältä ajalta ovat vanhimmat kaupunkioikeudet. Mutta sitten niitä
  alkoi syntyä tiheään ja päästä hyvin vaurastumaan, ja kun ne pienien
  ruhtinaittensa rinnalla olivat sangen voimallisia ja varakkaita,
  niin saattoivat ne heiltä hankkia laajat oikeudet. Ne toden teolla
  olivat pieniä tasavaltoja valtakunnassa. Mahtavimmat kaikista olivat
  Flanderin kaupungit, Gent, Brugge ja Ypern, myöhemmin Antwerpen.
  Kolmannellatoista vuosisadalla niissä oli erinomaisen toimelias väestö
  ja monta teollisuutta, suurimpien väkiluku nousi 100,000—200,000:een
  ja ne olivat siis sen ajan oloihin nähden maailmankaupungeita.
  Tärkein teollisuus oli villakankaitten kutominen. Villa tuotiin
  enimmäkseen Englannista, jonka vuoksi Flanderin kaupungit tämän maan
  kanssa ylläpitivät vilkasta kauppayhteyttä. Brugge oli siihen aikaan
  maailmankaupan keskusta. Huolimatta alituisista sodista, joita maan
  pikkuruhtinaat keskenään kävivät, olivat Alamaat, joka nimi siihen
  aikaan käsitti sekä nykyiset Alamaat että Belgian, vaurastuneet niin
  rikkaiksi ja kukoistaviksi, ettei Euroopassa ollut toista maata, joka
  olisi niille vertoja vetänyt. Mutta sitä myöten ne myös alkoivat
  herättää mahtavimpain hallitsijain pyyteitä.
  Ne joutuivat ensinnä Burgundin silmämääräksi. Avioliittojen, oston,
  petoksen ja väkivallan kautta maakunta toisensa jälkeen joutui Filip
  Hyvän ja hänen poikansa, Kaarle Rohkean vallan alle. Kaarle Rohkean
  tyttären Marian hallitessa palauttivat kaupungit oikeutensa, jotka
  Filip Hyvä suureksi osaksi oli hävittänyt taikka vähään supistanut. Kun
  Maria v. 1477 meni naimisiin habsburgilaisen arkkiherttuan Maximilianin
  kanssa, josta sitten tuli Itävallan keisari, niin Alamaat joutuivat
  Habsburgin suvulle.
  Kun Habsburgit perivät Espanjankin kruunun, niin yhdistyivät Alamaitten
  kohtalot Espanjan kohtaloihin ja se oli niiden kauheain kärsimysten ja
  sankarillisen vapaudentaistelun alku. Tosin Kaarle V niitä varsinkin
  alkuaikoinaan suosi, hän kun oli Alamaissa syntynyt ja kasvanut, mutta
  jo hänen loppuvuosinaan alkoi verojen nylkeminen ja uskonvaino. Filip
  II:n aikana olot nopeaan kävivät aivan sietämättömiksi. Hän aikoi
  Alamaissa toteuttaa koko ankaruudessaan Tridentin kirkolliskokouksen
  päätökset evankeelisten uskontojen hävittämisestä. Tämä synnytti
  kapinoita, nämä mitä julminta sortosotaa, inkvisitio sai vapaan vallan
  hirttää, teloittaa ja polttaa tuhansittain ihmisiä. Rikkaista Alamaista
  tuli espanjalaisten palkkasoturien temmellyskenttä ja sanomattomissa
  kärsimyksissä, mutta samalla sankarimaisella urheudella uskontonsa ja
  inhimillisten oikeuksiensa puolesta taistellen ne uhmasivat Filip H:ta
  ja hänen pyöveliään, Alban herttuaa.
  Alamaitten kotimaisista ruhtinaista, jotka viimeiseen asti olivat
  koettaneet pysyä lojaalisina, lopulta suuri osa yhtyi kapinallisiin,
  ja Oranian prinssi Vilhelm Vaitelias vähitellen sai maassa suurimman
  vaikutusvallan. Sotaa käytiin säälimättömällä julmuudella ja
  vaihtelevalla onnella. Tärkeimmät sotatapaukset ovat jokaiselle tutut
  historiasta. Taisteltiin sekä maalla että merellä. Oranian Vilhelm
  antoi Hollannin rannikon urheille purjehtijoille kaapparioikeuksia, ja
  kilvan englantilaisten »meren koirain» kanssa alkoivat hollantilaiset
  »meren kerjäläiset» häiritä Espanjan ja Portugalin kauppaa ja
  siirtomaita. Kolmen etevän ylimyksen johdolla he tulella ja miekalla
  hävittivät rantoja, kokosivat paljon ryöstösaalista ja kostaakseen
  Alban herttuan hirmutyöt kamalasti rääkkäsivät munkkeja, pappeja ja
  katolilaisia virkamiehiä. He valtasivat Maasin suulla Brillin kaupungin
  ja Vlissingenin, joka vallitsi Antwerpenin meriväylää. Pian anastettiin
  muitakin kaupunkeja ja vähitellen koko Hollanti erosi Espanjasta.
  Turhaan espanjalaiset koettivat valloittaa takaisin pohjoisia
  maakuntia; kuta enemmän he teurastivat ja ryöstivät, sitä katkerammaksi
  kävi vastarinta. Tokeet avattiin ja laajoja maa-aloja laskettiin veden
  alle, niin että espanjalaisten täytyi kesken luopua monen kaupungin
  piirityksestä. Luultavasti olisivat Alamaitten molemmat puoliskot
  loppujen lopuksi kokonaan vapautuneet, ellei uskonnoitten erotus
  olisi ollut niin jyrkkä. Ainoastaan pohjoiset evankeeliset maakunnat
  julkisesti erosivat Espanjasta ja jatkoivat vapaustaistelua. Filip
  kuningas, tuntiessaan loppunsa lähestyvän, antoi Alamaat itsenäiseksi
  valtakunnaksi tyttärelleen, joka oli naimisissa itävaltalaisen
  arkkiherttuan kanssa. Mutta ei arkkiherttuakaan kyennyt valloittamaan
  takaisin pohjoisia maakuntia, vaan hänen täytyi tyytyä eteläisiin,
  vallonilaisiin, joista nykyinen Belgia muodostui.
  Pohjoiset maakunnat tunnustettiin v:n 1609 välirauhassa itsenäisiksi
  ja niitä hallittiin sitten tasavaltana, jossa Oranian prinssit olivat
  perinnöllisiä hallituksen hoitajia. He olivat kaikki harvinaisen
  eteviä miehiä, Moritz etevä sotapäällikkö, jonka taitoa etupäässä oli
  kiittäminen siitä, etteivät espanjalaiset Vilhelm Vaiteliaan murhan
  jälkeen voitolle päässeet, ja Fredrik Henrik erinomainen sekä sotilas
  että valtiomies. Keskellä kolmikymmenvuotista sotaa, johon Hollanti
  otti osaa Ranskan liittolaisena, nuori tasavalta jokineen, kanavineen
  ja tokeineen kohosi korkeimpaan kukoistukseensa ja anasti molempain
  Intiain kaupan. Westfalin rauhassa Espanja vihdoin pysyväisestä
  tunnusti Yhdistetyt Alamaat (s.o. ne maakunnat, jotka olivat yhtyneet
  Espanjasta erotakseen) itsenäiseksi valtakunnaksi. Ne olivat
  taistelunsa kautta saavuttaneet vielä enemmän kuin itsenäisyyden,
  niistä oli tullut suurvalta.
  Pohjoisien maakuntien nopea aineellinen vaurastuminen vapaussodan
  aikana oli tämän pitkän ja katkeran taistelun merkillisimpiä ilmiöitä.
  Kesken taistelua maailman siihen aikaan mahtavinta valtakuntaa vastaan
  niitten väestö ja varallisuus kasvamistaan kasvoi, teollisuus ja
  kauppa kehittyivät hämmästyttävällä tavalla. Sodan alussa pohjoiset
  maakunnat olivat paljon harvemmin asutut ja köyhemmät kuin eteläiset,
  jotka jäivät Espanjan vallan alle, mutta sodan päättyessä suhde oli
  muuttunut päinvastaiseksi. Antwerpen, joka Filip II:n hallituksen
  alussa oli Alamaitten kaupungeista mahtavin, sodan aikana peräti
  rappeutui ja sen, samoin kuin monen muunkin kaupungin, kauppa ja
  varallisuus menetettiin Hollannille taikka vallan ulkomaille, etenkin
  Englannin kaupungeille. Taitavimmat ammattilaiset ja etevimmät
  kauppiaat muuttivat pois uskonvainoa pakoon. Sitä myöten kuin Antwerpen
  rappeutui, sitä myöten Amsterdam paisui. Tämän kaupungin aluetta oli
  monta kertaa laajennettava» jotta saatiin kaikille pakolaisille tilaa.
  Heidät otettiin mielihyvällä vastaan, sillä he toivat mukanaan pääomaa,
  ammattitaitoa ja yritteliäisyyttä. Huolimatta sodan hävityksistä ja
  mieshukasta pohjoisten maakuntien asukasluku sen aikana lisääntyi
  neljäksi miljoonaksi, joka luku oli koko joukon suurempi pohjoisten
  ja eteläisten yhteistä asukaslukua sodan alkaessa. Hollantilaiset
  merimiehet olivat kaikista taitavimmat ja yritteliäimmät,
  hollantilaiset kauppiaat olivat levitelleet toimiaan melkein kaikille
  maailman merille. Laivanrakennus oli kehittynyt niin valtavasti, että
  Hollannin laivaveistämöillä rakennettiin enemmän laivoja kuin Euroopan
  kaikilla muilla veistämöillä yhteensä. Käsi kädessä tämän vaurastumisen
  kanssa kävi valistuskin, niin että sekä luku- että kirjoitustaito jo
  silloin olivat levinneet kansansyviin riveihin ja Hollannin yliopistot,
  varsinkin Leydenin, joka perustettiin urhoollisen puolustuksen
  muistoksi, olivat Euroopan ensimmäiset. Ja tämä aika vihdoin oli
  Hollannin elinvoimaisen taiteenkin paras aika.
  Yksi Filip II:n keino hollantilaisten kukistamiseksi oli yritys tuhota
  heidän kauppansa, mutta tämäkin keino kääntyi käyttäjäänsä vastaan.
  Alamaitten purjehtijat olivat vanhastaan hoitaneet Intian tavarain
  kuljetusta Lissabonista edelleen Euroopan satamiin (II, s. 171),
  mutta Filip kuningas kielsi nyt kaiken kaupan Alamaitten ja Iberian
  niemimaan välillä. Seuraus siitä oli» että hollantilaiset alkoivat
  kaikin voimin pyrkiä Intiaan. Sitä paitsi Espanjan oli vaikea tulla
  toimeen ilman Alamaitten tuotteita, ruokatavaroita ja kankaita, ja tämä
  seikka vaikutti, että hollantilaisten oli helppo harjoittaa Espanjan
  rannoilla mitä laajinta salakuljetusta, jossa espanjalainen, kansa itse
  oli heille kaikin tavoin avullisena virallisista kielloista huolimatta.
  Hollantilaiset kuljettivat vihollisilleen aseitakin ja kaikenlaisia
  muita sotatarpeita, niin ahnaita he olivat kauppaa tekemään. Kautta
  sodan sadat hollantilaiset alukset kävivät tätä luvatonta salakauppaa
  kaikissa Espanjan alusmaissa.
  Englanti auttoi Hollantia sekä apurahoilla, että sotaväellä ja lisäksi
  välillisesti sen kautta, että se Elisabethin aikana enemmän kehitti
  sotalaivastoaan kuin kauppalaivastoaan ja sotalaivastollaan antoi
  Espanjan merimahdille niin musertavan iskun.
  Mutta tuskin oli yhteinen vihollinen kukistettu, ennenkuin voittajain
  kesken syntyi katkera kilpailu. Hollantilaisten tuottavimpia
  elinkeinoja oli merikalastus. Olemme jo ennen nähneet (II, s. 457),
  kuinka se johti kilpailuun valaanpyynnistä Huippuvuorien vesillä.
  Mutta kaikilla lähemmilläkin merillä hollantilaiset kalastajat olivat
  ylinnä, jopa siihen määrään, että kalastivat Englannin maavedetkin.
  Englanti lopetti tämän oikeuden ja se antoi aihetta kansainväliseen
  rettelöön, joka laski nykyajan merioikeuden perustukset. Hollantilainen
  Grotius puolusti »Mare liberum» lentokirjassaan kaikkien merien
  vapautta, englantilainen Selden »Mare clausum» vastakirjoituksessaan
  hyvin pitkälle meneviä rajoituksia. Kun käsitykset olivat niin
  ristiriitaiset, niin ratkaisu useinkin jäi tykeille. Vielä paljon
  katkerammaksi kävi kilpailu siirtomaissa, varsinkin molemmissa
  Intioissa. Se johti suuriin sotiin, joissa Alamaat kauan enimmäkseen
  olivat voitolla.
  Saatuaan Intian kaupan käsiinsä Alamaat rikastuivat nopeaan ja
  suhdattomasti. Sinne keräytyi niin runsaasti pääomia, että rahoja
  lainattiin kolmea prosenttia vastaan, samaan aikaan kun Englannissa
  ja Ranskassa maksettiin kahdeksan. Hollantilaisista tuli maailman
  pankkiirit ja he pitivät tämän aseman vielä kauas seuraavaankin
  vuosisataan. Kahdeksannentoista vuosisadan keskivaiheilla olivat
  ulkomaat Alamaihin velkaa noin viisi miljardia markkaa, joka sen ajan
  oloihin nähden oli suunnaton summa.
  Seitsemästoista vuosisata oli Alamaitten, samoin kuin kuudestoista oli
  ollut Espanjan ja Portugalin. Mutta kahdeksannellatoista vuosisadalla
  niiden merimahti ja kauppa yhä enemmän jäivät Englannin ja Ranskan
  rinnalla takapajulle. Niiden voimat eivät ajan pitkään kyenneet
  ylläpitämään suurvalta-asemaa suurempien naapurikansojen ennätettyä
  apulähteitään kehittää.
  
  
  Länsivallat Intiassa.
  
  Kun Filip II v. 1591 sulki hollantilaisilta Portugalin satamat,
  eikä sieltä enää saatu Itä-Intian tuotteita, niin nämä viipymättä
  päättivät purjehtia perille saakka hankkiakseen niitä portugalilaisten
  sivu heidän omilta ostomailtaan. Mieluimmin hollantilaiset olisivat
  etsineet itselleen uuden väylän, jota he sitten olisivat voineet
  pitää yksityisomaisuutenaan, mutta Willem Barentsin ensimmäisen
  hukkayrityksen jälkeen älyttiin, että Aasian pohjoispuolitse oli
  turha pyrkiä Kaukaisen Idän ja Intian markkinoille, eikä siis ollut
  muuta neuvoa kuin tunkeutua sinne miekka kädessä samoja väyliä kuin
  portugalilaiset ja espanjalaisetkin, vaikka nämä löydön, valtauksen
  ja paavin tuomion oikeudella yhä pitivät niitä erikoisomaisuutenaan.
  Englantilaiset olivat yrittäneet samaa heti, kun Filip II:n armada oli
  voitettu, vaikka huonolla menestyksellä. Toinen heidän laivoistaan