Maantiede ja löytöretket 1 : Vanha aika ja keski aika - 01

  
  MAANTIEDE JA LÖYTÖRETKET I
  Kertomus siitä miten maa on tullut tunnetuksi ja maantiede kehittynyt
  
  Vanha aika ja Keski aika
  
  Beazleyn, v. Schwerinin, Tozerin, Weulen y.m. teosten mukaan kirjottanut
  I. K. INHA
  
  
  Porvoossa,
  Werner Söderström Osakeyhtiö,
  1912.
  
  
  
  
  
  SISÄLLYS:
  Alkusanat.
  Johdanto.
  Maantieto Vanhalla ajalla.
  Eufratin ja Tigriin laakson muinaiset sivistyskansat.
   Babylonia. — Assyria. — Elam.
  Vanha Egypti.
   Punt.
  Välimerenmaitten esihistorialliset kansat.
  Foinikit.
   Foinikkien merenkulku. — Kaupankäynti. — Foinikian kauppa Raamatun
   todistuksen mukaan. — Purppuran valmistaminen ja vuoriteollisuus.
   — Foinikialaiset siirtokunnat. — Foinikkien löytöretket. —
   Karthagolaisen Kannon retki. — Himilkon retki. — Idän väylät. —
   Missä oli Ofir? — Afrikan ympäri purjehtiminen.
  Kreikkalaiset.
  Iliadin ja Odysseian maantuntemus.
  Kreikkalaiset siirtokunnat.
   Siirtokunnat Mustan meren rannoilla. — Kreikkalaiset Italiassa.
   — Massilla.
  Herodotos.
   Joonilaiset filosofit. — Tunnettu maailma ja maanosat. — Skyytit ja
   heidän maansa. — Pohjoisia kansoja. — Persialainen kuninkaantie.
   — Babylon. — Suurkuninkaan armeija. — Massagetit. — Herodotos
   Intiasta. — Arabia. — Kreikkalaiset Egyptissä. — Herodotoksen
   tiedot Egyptistä. — Niilin tulvat. — Niilin lähteet. — Libyan
   pohjoisrannikko. — Nasamoni-nuorukaisten matka.
  Xenofon ja kymmenentuhannen paluumatka.
   Armenia. — Ktesias.
  Aleksanteri Suuren sotaretki Itämaille.
   Sotaretki Vähässä Aasiassa. — Foinikian ja Egyptin valtaus. —
   Persian vallotus. — Iraanin vallotus. — Pohjoisilla aroilla. —
   Intian retki. — Paluumatka erämaan kautta. — Nearkhoksen merimatka.
   — Megastheneen kertomus Intiasta.
  Pytheaan retki Thuuleen.
   Europan länsiranta. — Thuule.
  Kreikkalaiset maantieteen perustajina.
   Vanhimmat kosmografiset käsitykset. — Kreikkalaisten mietteet maan
   pallonmuodosta. — Ensimäiset astemittaukset. — Asutun maailman
   laajuus. — Asteverkko. — Vyöhykkeet. — Fyysillisen maantieteen
   alkeet.
  Roomalaiset ja heidän aikansa.
  Rooman valtakunnan laajeneminen.
  Maantiede sodissa, retkillä ja kauppateillä.
   Roomalaiset Espanjassa. — Caesar Galliassa. — Roomalaisten
   sotaretket Germaniaan. — Vanha Germania. — Alppimaiden vallotus.
   — Balkanin niemimaa. — Pompeijus Kolkhiissä. — Uusia löytöjä
   Afrikassa. — Onnelan saaret. — Erythrean meren ympäripurjehdus.
   — Taprobane. — Rooma ja Kiina.
  Roomalaiset tiet.
   Via Aurelia. — Via Flaminia. — Via Appia. — Roomalaiset tiekartat.
   — Matkaoppaat.
  Maantiede Vanhan ajan lopulla.
   Strabon.— Mela. — Plinius. — Pliniuksen kuvaus Palestinasta. —
   Tigriin lähteet. — Marinos Tyyrolainen.
  Ptolemaioksen maantiedeteos.
  Keskiaika.
  Pimeiden aikain matkoja ja yhteyksiä.
  Pyhiinvaeltajia.
   Theodosios. — Antoninus. — Arculf. - - Willibald. — Bernard.
  Kauppa Keskiajan alkupuoliskolla.
   Zemarkhos. — Sopater. — Kosmas Indikopleustes.
  Kristillinen lähetystoimi Afrikassa, Etu-Aasiassa, Intiassa ja Kiinassa.
   Abessinian kirkko. — Nestoriolainen lähetystoimi. — Nestoriolaisuus
   Intiassa ja Keski-Aasiassa. — Nestriolaisten lähetystoimi Kiinassa.
   Pyhän Brandanuksen retket.
  Pohjoismaiden tunnetuiksi tuleminen.
   Varhaisimmat tiedot Pohjoismaisia. — Pohjanmiehet idän teillä. —
   Itämeri. — Bremenin Adam. — Nestor. — Tanskalainen väyläopas.
  Pohjanmiesten retket Vienaan.
   Ottar. — Karli ja Thorir Hund.
  Pohjanmiehet lännen ja etelän vesillä.
   Harald Haardraade. — Sigurd Jorsalfare.
  Amerikan ensimäiset löytäjät.
   Islannin asutus. — Grönlannin löytö ja asutus. — Amerikan löytö.
   — Thorfinn Karlsefnin retki — Tosiasiat.
  Keskiajan maantieteelliset käsitykset.
   Maan muoto. — Kosmas. — Kartat. — Paratiisi.
   Gog ja Magog. — Hirviöt. — Pyöräkartta.
  Arabit maantieteen elvyttäjinä.
   Arabit Intian väylillä. — Ibn Vahab Kiinassa. — Sinbad Purjehtija.
   — Arabien karavanireitit. — Arabien maantiede. — Edrisi. — Arabien
   oppi maailman rakennuksesta. — Luonnonmaantiede. — Kansatiede.
   — Arabien kartat.
  Ristiretkien aika.
   Abessinia. — Italian kauppakaupungit. — Kauppatavarat. — Purjehdus
   ja sen apuneuvot.
  Eräs 12:nnen vuosisadan juutalainen matkustaja.
   Tudelan Benjamin.
  Mongolit.
   Suur-Tataria.
  Kristikunnan lähetystöt suurkaanien hoviin.
   Johannes de Piano Carpini. — Tataarit ja heidän maansa. — Carpinin
   matka. Kojukin hovissa. — Wilhelm Rubruckin matka. Keski-Aasian
   uskonnoista. — Rubruck Mangu kaanin vieraana. — Rubruckin
   paluumatka. — Vähän Armenian kuningas Haithon.
  Marco Polon malka Kiinaan.
   Eräs merkillinen päivä Veneziassa. — Vanhempien Polojen matka.
   — Marco Polon matka Kiinaan. — Marco Polon kertomus Kiinasta. —
   Kambaluk. — Kublai kaani. — Marco Polo Kiinan sisäosissa ja
   Tibetissä. — Kinsai. — Polojen paluumatka. — Marco Polon merkitys
   tutkimusretkeilijänä.
  Latinalainen lähetystoimi Itämailla.
   Corvino Kiinassa. — Odorik. — Lähetystoimi Persiassa, Intiassa ja
   Keski-Aasiassa. — Marignolli. — Kauppiaat. — Marino Sanuto. —
   Mandeville. — Pappikuningas Johannes. — Ibn Batuta.
  Aasian matkoja 15:llä vuosisadalla.
   Clavijon matka. — Timurin hovissa. — Schiltberger.
  Väljemmille vesille.
  Ensimäiset löytöretket Atlantin merellä.
   Vivaldo. — Malocello. — Laurentin portolano. — Portugalilaiset
   Canarian saarilla.
  Jean de Béthencourt ja Canarian saarien vallotus.
   Onnelan saaret. — Béthencourt ja Gadifer. — Béthencourt saa Canarian
   saaret. — Siirtolaisia saarille. — Guanchit.
  Maantiede Keskiajan jälkipuoliskolla.
   Roger Bacon ja Albertus Magnus. — Purjehduskartat eli portolanet.
   — Pyöräkartan kehitys.
  Uuden ajan kynnyksellä.
  Prinssi Henrik Purjehtija ja. Afrikan länsirannikon tutkiminen.
   Portugal Keskiajalla. — Madeiran löytö. — Kap Bojador. — Azorien
   asutus. — Orjastuksen alku. — Joan Fernandez. — Viheriä niemi. —
   Cadamoston retket. — Diego Gomez. — Prinssi Henrikin kuolema. —
   Prinssi Henrikin merkitys.
  Hyvän toivon niemelle.
   Guinean rannikko. — Diogo do Cão. — Barlholomeu Diaz ja Hyvän toivon
   niemi.
  
  
  ALKUSANAT.
  
  Vanhaa aikaa käsittävää osaa kirjottaessani olen noudattanut Weulen
  teosta: Die Erforschung der Erdoberfläche (Maanpinnan tutkiminen) ja
  Tozerin teosta: A History of Ancient Geography (Vanhan maantieteen
  historia). Keskiajan löytöretkien ja maantieteen esitys taas perustuu
  Beazleyn teoksiin: The Dawn of Modern Geography (Nykyaikaisen
  maantieteen aamunkoitto) ja Prince Henry the Navigator (Prinssi Henrik
  Purjehtija), ynnä Weulen yllä mainittuun teokseen. Suurena apuna
  on kumpaakin osaa varten ollut v. Schwerinin löytöretkihistoria.
  Pohjoismaita koskevia lukuja varten olen käyttänyt Fridtjof Nansenin
  uutta teosta: Pohjolan sumuissa. Suomen tunnetuksi tuleminen on
  enimmäkseen kerrottu Ignatiuksen Suomen maantiedon mukaan. Muita
  apulähteitä mainittakoon Websterin A General History of Commerce
  (Yleinen kaupan historia), Jules Vernen ja Thomasin löytöretkiä
  käsittelevät kirjat, y. m.
  Nimien ja vieraskielisten sanain kirjotuksessa en ole valitettavasti
  voinut olla johdonmukainen. Milloin saatänee pätevältä taholta ohje,
  joka venyttelyt hylkäisi? Hakemistossa on huomioon otettu etupäässä
  maantieteelliset seikat, historiallisia nimiä vain tärkeimpiä.
  _1 K. Inha_.
  
  
  JOHDANTO.
  
  Maapallon pinta alkaa olla kauttaaltaan tunnettu. Yhä pienemmiksi
  ovat kartoilla käyneet valkoiset alat, joihin ei tiedetä mitään
  piirtää. Lauhkeissa ilmanaloissa tuskin on enää ainoatakaan seutua,
  jonka rantoja, vesistöjä ja vuoria ei olisi tarkalleen paikalleen
  pantu, ja kuumissakin maissa, joihin on ollut vaikeampi tunkeutua, on
  enää harvassa laajempia aloja, joitten yleisistä maantieteellisistä
  seikoista ei oltaisi selvillä. Yksinpä molemmilla navoillakin kuljetaan
  luonnon ankarasta vastarinnasta huolimatta askel askelelta lähemmäksi
  keskustaa. Toinen napa on jo vallotettu, toista on joukko rohkeita
  retkeilijöitä lähestynyt niin lyhyen matkan päähän, että voimme sanoa
  senkin jo olevan nähtynä. Tosin on vielä aukkoja täytettävänä, mutta ne
  on verraten ahtaiksi rajotettu.
  Niinkuin suuren työn päätyttyä voi nykyaika katsella taapäin, kuinka
  vanhimpain ihmisten ahdas näköpiiri on lukemattomien vaiheitten
  kautta vähitellen laajentunut, kunnes se meidän aikanamme on likimain
  saavuttanut ne rajat, jotka iankaikkisesti estävät ihmisiä ulomma
  yrittämästä. Uusia maita ja kansoja, meille tuntemattomia luonnonoloja
  tuskin enää sanottavasti löytynee. Voimme sanoa tuntevamme Maan kasvot.
  Olemme saaneet yleiskäsityksen niistä mahdollisuuksista, joita pallomme
  voi tarjota ihmisen toimeentuloksi.
  Tieto maista ja kansoista on kehittynyt monella tavalla. Tehokkaasti
  sitä on edistänyt rauhallinen kaupankäynti. Usein ovat sotaretket
  tuntemattomiin maihin olleet sen välittäjinä. Mutta etäimmälle se on
  aina rajojaan ulottanut varsinaisten löytöretkien kautta.
  Vanhalla ajalla sitä enimmäkseen edisti kaupankäynti ja vallotussodat.
  Varsinaiset löytöretket ja tutkimusmatkat olivat silloin harvinaisia,
  ainakin on meille hyvin harvoista säilynyt tietoa. Samat vaikuttimet
  Keskiajallakin etupäässä laajensivat maantuntemusta, mutta vielä
  enemmän kristinuskon levittäminen. Ristiretket avasivat Länsimaille
  sekä idässä että pohjoisessa laajoja aloja, joista siihen saakka
  oli ollut peräti vaillinaisia tietoja. Uusi aika on varsinaisten
  löytöretkien aika, Uuden ajan tiedot ovat laajenneet etupäässä niitten
  kautta. Enimmäkseen nämä löytöretket vielä Uudellakin ajalla kuitenkin
  tapahtuivat käytännöllisiä päämääriä varten. Niitten tarkotus oli
  löytää uusia kauppateitä, arvokkaita luonnontuotteita, asuttavia maita,
  ja niitten kautta joutuikin valkoisen rodun haltuun suunnattoman laajat
  alueet ja valtamerien taa syntyi uusia voimallisia keskustoita, jotka
  vähitellen uhkaavat siirtää pois edistyksen painopisteen vanhasta
  Europasta.
  Tieteellinen maantuntemus edistyi vanhempien löytöretkien kautta vasta
  toisessa sijassa. Tieteiden kanta ei ollutkaan vielä niin kehittynyt,
  että ne olisivat voineet hyväkseen käyttää kaikkia tarjoutuvia uusia
  aineksia. Vasta uusimmalla ajalla löytöretket ovat voineet ruveta
  tavottelemaan puhtaasti tieteellisiä päämääriä, ja kuta enemmän aika
  kuluu, sitä enemmän niitten tieteellisyys syvenee. Maan ulkopiirteitten
  selville saamisen sijasta on päähuomio kääntynyt eri maitten sisällisen
  rakenteen ja esiaikaisten muodostusvaiheitten, niitten ilmastollisten
  ilmiöitten ja kaikkien elämänmuotojen selvittämiseen. Tältä kannalta
  katsoen on monikin jo vuosisatoja takaperin löydetty ja vallattu maa
  yhä vielä uusi.
  Varsinkin alemmalla kannalla olevain kansain tuntemista on vielä
  suuressa määrin edistänyt kristillinen lähetystoimi, joka on ulottanut
  vaikutuksensa maailman pimeimpiinkin kolkkiin, koettaen kohottaa
  korkeampaan henkiseen ja aineelliseenkin elämään niitä luonnonkansoja,
  jotka vähitellen ovat tulleet kultuurin näköpiiriin. Uuden ajan
  alkupuolella merentakainen yritteliäisyys säälimättä sorti ja turmeli
  löydettyjen maitten luonnontilassa eläviä turvattomia kansoja. Nämä
  lehdet löytöretkien historiaa ovat sen surullisimmat; ne usein
  saattavat epäilemään korkeampia ihanteita noudattavaa Kaitselmusta
  sivistyksen kehityksessä ja leviämisessä. Niin monen säälimättä
  tuhotun kansan haudat puhuvat näiltä lehdiltä tuskallista kieltään.
  Kristillinen lähetystoimi on muodostunut vastapainoksi noille julmille,
  säälimättä musertaville, ihmiskuntaa ja ihmisyyttä raiskaaville, vaikka
  usein kristinuskon nimissä toimiville vallottajille ja anastajille.
  Kärsivällisen työn kautta se koettaa saattaa alemmat kansat osallisiksi
  tiedosta, uskonnosta ja valistuksesta. Vallottajat ovat toimineet
  samalla tylyydellä, joka on itsetiedottomalle luonnolle ominaista, kun
  se hävittää alempia elämänmuotoja valmistaakseen korkeammille sijaa.
  Lähetystoimi sitä vastoin on koettanut ulottaa kaikkiin kansoihin
  samain ihmisoikeuksien turvan, joita sivistyskansat omissa oloissaan
  pitävät sitovina. Väkivaltaisten viettien sijasta se on maitten ja
  merien taa vienyt sivistyksen omantunnon.
  Löytöretkien vaiheitten muisteleminen ei ole ainoastaan ajantietoa,
  tapauksien, maitten ja kansain kertomista, vaan se kuvailee myös
  eri aikain käsityksiä niistä. Se vielä osottaa, kuinka laajenevan
  maantuntemuksen perustuksella käsitys Maapallon muodosta,
  maailmanrakennuksesta ja luonnonilmiöistä on kehittynyt.
  Karttuneita tietoja ruvettiin vähitellen kirjallisuuden kautta
  säilyttämään myöhemmille polville. Maantieteellisen kirjallisuuden
  laajetessa niitä ruvettiin järjestämään kokonaisuutta silmällä pitäen,
  sitten selittämään ja yhdistämään tieteelliseksi järjestelmäksi.
  Niin kehittyi maantiede. Se onkin vanhimpia tieteistä ja käsitti
  nuoruudessaan useita muitakin luonnontieteitä, jotka sittemmin ovat
  siitä eronneet itsenäisiksi. Historian ja tähtitieteen kanssa se
  kulki läheisessä liitossa. Maantiede on melkein yhtä vanha kuin
  kirjainkirjotuskin. Vanhimmilla sivistyskansoilla tosin oli jo
  melkoinen kirjotustaito, mutta se oli vielä niin hankala, että
  ainoastaan tärkeimmät, uskontoa ja valtiota sekä käytännöllisen elämän
  tarpeita koskevat vaatimukset voitiin sen kautta tyydyttää. Vasta
  Kreikkalaisilla tietojen säilytyskeino kehittyi siksi mukavaksi, että
  sitä voitiin käyttää puhtaasti tutkimuksellisiinkin tarkotuksiin, ja
  sen vuoksi voidaan heitä pitää maantieteen, samoin kuin monen muunkin
  tieteen varsinaisina perustajina. Vasta kirjallisen maantiedon kautta
  tulivat maantuntemuksen tulokset sillä tavalla säilytetyiksi, että
  ennen saatuihin voitiin lisätä uudet ja siten perustusta yhä kehittää.
  Löytöretkien historia valaisee monella tavalla yleistä historiaa,
  josta se onkin tärkeä osa. Se meille melkeinpä joka lehdellä
  osottaa, kuinka kansainvälisen yhdysliikkeen laajeneminen aina on
  vaikuttanut elähyttävästi aikoihin ja kansoihin ja suuntaillut
  seuraavaa kehitystä. Kun jonkun suuren tapauksen kautta näköpiiri on
  äkkiä laajentunut, niin ei kauaa kulu, ennenkun vaikutukset tulevat
  selvästi näkyviin seuraavain aikain ajatuksissa ja vaiheissa. Kun
  sivistyskansoja on joutunut yhteyteen jonkun vieraan sivistyksen
  kanssa, niin uudet vaikutukset hedelmöittävät puolella ja toisella.
  Kun taas kultuurin toimialat ovat laajentuneet rohkeitten retkien
  kautta uusiin, luonnontilassa oleviin maihin, kun on avautunut suuria
  luonnonrikkauksia tai otollisia aloja siirtolaisuudelle, niin on
  sekin usein vaikuttanut kerrassaan käänteen tekevästi seuraaviin
  aikoihin, luonut uusia aavistamattomia kehityksiä, jopa rakentanut
  uusia maailmoja. Kaikki nämä historian ilmiöt liittyvät läheisesti
  aineeseemme. Ne ovat löytöretkien jälkiseurauksia, ja esityksemme olisi
  vaillinainen, ellemme niitäkin muistelisi.
  Laajenneen maantuntemuksen vaikutukset ovat alati olleet niin ilmeisiä,
  että sen merkitystä helposti voidaan liiotellakin. Muistakaamme sen
  vuoksi, etteivät korkeimmat henkiset saavutukset kuitenkaan perustu
  laajoihin yhteyksiin, vaan että ne on voitettu verraten suppeilla
  aloilla. Henkisen viljelyksen laita on suuressa määrin samanlainen kuin
  aineellisenkin. Laajat kauppasuhteet vaikuttavat aina virkistävästi
  kaikkiin toimeliaisuuden haaroihin, mutta siitä huolimatta jokaisen
  maan vakavaraisuuden perustus kuitenkin on sen luonnollisissa
  apulähteissä ja niiden kehittämisessä. Vanhimman ajan sivistykset
  kehittyivät aloilla, joitten yhteydet ulospäin olivat verraten
  pienet. Niin oli Egyptin laita, samoin Babylonin, ja kaikkein pysyvin
  henkinen omaisuus on varttunut siinä pienessä maassa, joka on Jordanin
  ja Välimeren välillä ja jonka kansa ei liikkunut kaukanakaan omain
  rajainsa ulkopuolella.
  Ja yhtä väärin olisi arvostella aikakausien merkitystä ihmiskunnan
  elämässä yksinomaan sen kautta, kuinka suuri niitten maantuntemus
  on ollut, kuinka edistynyt niitten käsitys maan ja avaruuksien
  luonnonseikoista. Kokonainen vuosituhannen kestävä ajanjakso,
  Keskiaika, omisti hämmästyttävän alkuperäiset tiedot sekä maailman
  rakenteesta, että vieraista maista ja kansoista. Se unohti Vanhan ajan
  tieteelliset saavutukset, hylkäsi sen arvostelevan, ennakkoluulottoman
  tutkimuksen ja hyväksyi Raamatusta jälleen samat käsitykset, jotka
  kreikkalaiset olivat vanhentuneina hylänneet monta vuosisataa ennen
  ajanlaskumme alkua. Jos siis maantiedon kannalta arvostelisimme
  Keskiaikaa, niin sen merkitys ihmiskunnan elämässä tosiaan olisi
  arvattava hyvin pieneksi, jopa kerrassaan taka-askeleeksi. Mutta juuri
  samainen levoton ja pimeä aika on kuin onkin laskenut perustuksen Uuden
  ajan suurenmoiselle kehitykselle, ja se on myös kehittänyt toisenlaisia
  henkisiä arvoja, jotka kuuluvat ihmiskunnan kauneimpiin saavutuksiin.
  Löytöretkien historialla on oma reipas luonteensa. Se käsittelee
  toisilleen vieraitten kansain ja kultuurien ensimäisiä yhtymyksiä ja
  näkee sen vuoksi oloja aina uutuuden valossa. Ja vielä se enimmäkseen
  käsittelee semmoisten miesten työtä, joita rohkea yritteliäisyys,
  tiedonhalu, seikkailukiihko on saanut vaaroista huolimatta kuljettamaan
  maantuntemuksen rajapaaluja kauemmaksi outoihin maihin. Tämä historia
  on sen vuoksi täynnään tarmoa ja rientoa, rohkeita yrityksiä,
  miehuullisia taisteluita, kestettyjä ja voiton vieneitäkin vaaroja.
  Lukemattomat ovat näillä teillä sortuneet, mutta suurempi on niitten
  luku, jotka ovat palanneet kotimaahan löydöistään kertomaan. Näemme
  ensimäiset tienraivaajat monessa semmoisessa maassa, jonka sivistys on
  sen jälkeen kauttaaltaan verhonnut lauhkeaan vaippaansa. Emme suinkaan
  aina voi antaa myötätuntoamme näille uusien urien aukaisijoille,
  mutta mielenkiintomme he enimmäkseen voittavat. Monta jaloakin
  luonnetta tapaamme, ja lukemattomien seikkailijoitten ohessa ovat
  monet ylevämielisetkin ja itsensä uhraavat miehet saaneet hautansa
  tuntemattomissa merissä, oudoilla rannoilla, ennen kokemattomissa
  vaaroissa, taikka onnellisen matkan jälkeen palanneet kotimaahansa
  vastaan ottamaan ansaitun voitonseppeleen.
  
  
  MAANTIETO VANHALLA AJALLA.
  
  Jos kirjottaisimme maantuntemuksen vaiheista vain säilyneitten
  kirjallisten lähteitten nojalla, niin tulisi meidän alkaa Helleeneistä,
  sillä he ovat ensimäinen kansa, jolta on säilynyt maantieteellistä
  kirjallisuutta. Muinaismuistojen ja historiallisten tapausten johdolla
  voimme kuitenkin luoda silmäyksen kauemmaksikin taapäin.
  Jo paljon ennen kreikkalaisen kultuurin aikoja eli kauempana Idässä
  suuria kansoja, jotka olivat kehittäneet korkean sivistyksen. Kuta
  enemmän sitä aljetaan tuntea, sitä varmemmaksi käy, että saamme
  hakea monta sekä Kreikkalaisten, että samalla omankin kultuurimme
  juurta Eufratin ja Tigriin sekä Niilin laaksoista. Mesopotamian
  ja Niilin laakson suurten kansain maantuntemuksen arvioiminen on
  sitäkin tärkeämpi, kun niitten luomat olot varmaan kauan vaikuttivat
  ratkaisevasti Välimeren maitten itämaisiin yhteyksiin. Mutta lisäksi
  Babylonin ja Egyptin luoma sivistys avasi Välimeren maat historialle.
  Vanhan maailman ensimäiset historialliset löytöretkeilijät olivat
  Foinikit, ja nämä juuri pienestä maastaan Libanonin juurelta
  kuljettivat Itämaiden kehittyneen viljelyksen kaikkialle Välimeren
  rannoille vilkkaan laivaliikkeensä ja kauppansa kautta. Foinikeista
  varmaan tiedämme, että heillä on ollut erinomaisen laaja maantuntemus
  ja että he ovat tehokkaasti edistäneet sen leviämistä muittenkin
  kansain kesken, mutta heiltä ei ole säilynyt mitään kirjallisuutta.
  Heidänkin maantuntemuksensa tulee meidän sen vuoksi koettaa saada
  selville kehityksen yleisestä kulusta ja muinaismuistoista.
  Vasta Kreikkalaiset alkoivat koota tietoja vieraista maista ja
  kansoista teoksiin. He olivat laajoilla kauppamatkoillaan ja
  varsinaisilla tutkimusretkilläkin tutustuneet kaikkiin niihin maihin,
  joitten liike kallistui Välimerelle, tai joihin oli tältä mereltä
  helppo päästä. Saadakseen selvemmän yleiskuvan maantiedoistaan he
  laativat ensimäiset kartat. He aavistivat, että maa on pallonmuotoinen,
  ja suorittivat ensimäiset astemittaukset. Näin he loivat maailman
  rakennuksesta käsityksen, joka kokonaan rikkoi vanhemmat alkuperäiset
  uskot ja paljon ennen Copernicusta ja Kepleriä olisi johtanut
  aurinkokunnan, maan ja tähtien keskinäisten asentojen ymmärtämiseen,
  jos Keskiaika olisi heidän jälkiään seurannut. Kreikkalaiset asettivat
  maantieteen, samoin kuin muutkin tieteet, tutkimuksen pohjalle ja
  käsittelivät luonnon ilmiöitä niin uudenaikaisessa hengessä, että vasta
  viime vuosisatoina on voitu kohota sille kannalle, jolle he tieteen
  jättivät.
  Roomalaiset laajensivat melkoisesti maantuntemusta varsinkin pohjoiseen
  päin ja edistivät sivistyksen tasaantumista Välimeren maissa
  yhdistämällä ne yhdeksi valtakunnaksi ja rakentamalla kaikkialle
  oivallisia teitä. Niin kehittyi vilkkaat maayhteydetkin. Mutta
  varsinaista maantiedettä he vähän viljelivät. Roomalaisellakin ajalla
  olivat etevimmät tutkijat kreikkalaisia, ja sillä kannalla, jolle
  Eratosthenes, Strabon ja Ptolemaios maantieteen jättivät, se pysyi
  Keskiajan lopulle saakka. Vasta silloin aljettiin uudelleen lukea
  luostareissa säilynyttä klassillista kirjallisuutta ja huomattiin,
  kuinka paljon kauemmaksi vanhat tutkijat jo olivat ennättäneet.
  Maattuaan vuosituhannen unohduksessa kantoi siten vanha kreikkalainen
  maantiede myöhäiset, mutta sitä kauniimmat tulokset.
  
  
  EUFRATIN JA TIGRIIN LAAKSON MUINAISET SIVISTYSKANSAT.
  
  Jo monta vuosituhatta ennen ajanlaskumme alkua oli Eufratin ja Tigriin
  laaksossa, varsinkin virtain suupuolessa, erinomaisen toimelias ja
  taaja asutus. Kaksoisvirtain maassa muodostui suuria valtakuntia ja
  kehittyi monipuolinen kultuuri, jonka sisällys on vuosituhansia ollut
  unohduksissa. Puolentoista vuosituhannen aikana eivät Länsimaat ole
  Babyloniasta, Assyriasta ja Elamista tienneet sanottavasti muuta, kuin
  mitä Raamatussa on niistä kerrottu, tai mitä paljon myöhemmin eläneet
  kreikkalaiset oppineet kertovat puoleksi tarun muodossa. Kuta enemmän
  kaksoisvirtain maan lukuisia rauniokumpuja nykyään kaivetaan, sitä
  enemmän niistä löytyy todistuskappaleita, jotka valaisevat kultuurimme
  vanhimpia juuria. Babyloniasta ja Niilin laaksosta Kreikkalaiset saivat
  tiedon alkeita, vaikka tosin suureksi osaksi merta kulkevien Foinikkien
  välityksellä. Tiedämme nyt, että esim. tähtitiede on saanut alkunsa
  Babylonian kirkkaan taivaan alla ja että siellä ensiksi kehittyi
  se ajanjako, joka vielä tänäpäivänä on käytännössä. Lukemattomat
  esihistorialliset löydöt kautta Europan viittaavat siihen, että
  Babylonian vaikutus on jo niin varhaisina aikoina ulottunut laajalle
  pohjoiseen ja luoteeseenkin, vaikka ehkä suoranaista yhteyttä ei
  ollutkaan olemassa.
  
  Babylonia.
  
  Babylonia oli oikeastaan enemmän maantieteellinen ja historiallinen
  kuin kansallinen mahti. Monet kansat ovat aikain kuluessa toimineet
  sillä alueella, jonka muinoinen Babylonia käsitti; kansoja katosi,
  mutta asutus ja sivistys elivät aina ajanlaskumme alkuun saakka.
  Jo neljännellä vuosituhannella e Kr. asui kiilakirjotusten todistuksen
  mukaan Babyloniassa seemiläisiä kansoja. Nämä eivät kuitenkaan olleet
  maan alkuväestöä, vaan vielä ennen heitä, harmaimmassa muinaisuudessa,
  siellä oli elänyt ja vallinnut älykäs muinaiskansa, Sumerit, joka
  oli itse kiilakirjotuksenkin keksinyt. Sumerit, jotka eivät olleet
  seemiläisiä, olivat jo neljännellä vuosituhannella ennen ajanlaskumme
  alkua menettäneet kansallisuutensa. Heidän kielensä vain säilyi vielä
  kauan seemiläisessäkin Babyloniassa samalla tavalla kuin Keskiajalla
  latina, s.o. uskonnon ja kirjallisuuden kielenä. Niin vanha oli tässä
  laaksossa korkeampi viljelys.
  Kiilakirjotuksista saamme tietää, että jo noin vuoden 3000 vaiheilla
  e.Kr. Babylonin kuningas Sargon oli valtansa alle laskenut kaiken
  kaksoisvirtain maan ja Syyrian, niin että hänen valtansa ulottui
  Välimerelle saakka. Vieläpä voidaan melkein varmasti päättää, että jo
  Sargonin laivat purjehtivat Välimerellä. Arabia näyttää niinikään jo
  silloin olleen Babylonilaisille kauttaaltaan tunnettu; sen länsipuolta
  he sanoivat Meluhaksi, itäosaa Makaniksi.
  Mutta muutoin ovat tietomme siitä, kuinka laajalle Babylonian vaikutus
  ja maantuntemus ulottui, hyvin vaillinaiset. Elam, Anzan ja Suri, s.o.
  nykyisen Iraanin länsireuna, joka jyrkästi viettää Tigriin laaksoon,
  kävivät Babylonian kanssa ainaisia sotia ja olivat siis arvatenkin
  myös Babylonian sivistyksen vaikutuksen alaisina. Mainitut maat
  lienevät sen vuoksi olleet kaksoisvirtain laakson asukkaille hyvin
  tunnetut. Mutta paljoakaan kauemmaksi Babylonialaisten maantieto
  ei näytä ulottuneen. Nykyistä Armeniaa he sanoivat Gutien maaksi
  ja kaikkia Armenian itäpuolella olevia seutuja yhteisellä nimellä
  »Umman-Mandaksi». Tämä nimitys ei näy tarkottaneen mitään erikoista
  kansaa, vaan yleensä kaikkia raakalaiskansoja, jotka sillä puolella
  asuivat — samoin kuin Kreikkalaiset myöhemmin nimittivät yhteisellä
  nimellä Skyyteiksi kaikkia sillä puolella asuvia paimentolaiskansoja.
  Luoteessa tunsivat Babylonialaiset varmaan Vähän-Aasian Hethalaiset, ja
  Palestinan pohjoisosaa jo vanhastaan sanottiin »Lännen maaksi». Tokko
  vanhat Babylonialaiset harjottivat laivaliikettä Persian lahdella, sitä
  ei varmaan tiedetä. Helmenpyynnistään tunnetuilla Bahrein-saarilla on
  säilynyt muinaismuistoja, jotka osottavat Foinikkien asuneen siellä jo
  ehkä ikivanhain Sumerilaisten aikana. Siitä päättäen oli Persian lahden
  laivaliike varhaisimpina aikoina Foinikkien käsissä.
  Ainakin näin laajalle ulottui siis Babylonian maantuntemus jo
  neljännellä vuosituhannella ennen ajanlaskumme alkua. Mutta sen jälkeen
  ei se kahden ja puolen vuosituhannen kuluessa näytä siitä paljoakaan
  laajenneen. Ehkä se päin vastoin ainakin muutamalle suunnalle
  supistui. Babylonian pääsy Persian lahdelle näyttää, omituista kyllä,
  moneksi ajaksi kokonaan katkenneen, sille puolelle kun syntyi uusi
  valtakunta, jota kiilakirjotuksissa sanotaan »Merimaaksi». Mutta
  Egyptin faaraoitten kanssa Babylonian hallitsijat olivat tällä ajalla
  kirjeenvaihdossa.
  
  Assyria.
  
  Samoin kuin Babylon tuli erotetuksi Persian lahdesta, samoin sen
  Assyria 11. vuosisadalla ennen ajanlaskumme alkua erotti Välimerestä.
  Kiilakirjotukset kertovat, että jo assyrialainen kuningas Tiglat
  Pileser retkeili Välimerelle saakka, jossa hän oli näkemässä suurien
  merieläinten pyyntiä. Jo pari vuosisataa ennen hänen hallitusaikaansa
  Assyria oli ruvennut lähettämään siirtolaisia Armeniaan, laajentaen
  sille puolelle kaksoisvirtain laakson vaikutusvaltaa ja maantuntemusta.
  Tätä siirtolaisuutta todistavat lukuisat kiilakirjotukset, joita on
  nykyaikoina löydetty Armeniasta ja Kappadokiasta.
  Muilla tahoilla Assyrialaiset eivät sitä vastoin ulottaneet
  maantieteellisiä tietojaan edemmäksi kuin Babylon. Tosin assyrialaiset
  armeijat samoilivat kautta Arabian moneen kertaan, mutta saman olivat
  jo kaksituhatta vuotta aikaisemmin Sargonin ja muitten babylonilaisten
  hallitsijain sotajoukot tehneet. Assyrialaisten kuningas Asarhaddon
  aikoi saattaa valtansa alaiseksi koko Lounais-Arabian, voidakseen
  sieltä hallita Intian kauppaa, josta Babylon ja Assyria olivat tulleet
  osattomiksi edellisen valtakunnan menettäessä pääsyn Persian lahdelle.
  Jemenin kautta kulkeva Intian kauppa taas poikkesi Punaisen meren
  länsirannalle ja maataipaleen poikki Niilin taakse. Nämä sotatoimet
  puhuvat kylläkin selvää kieltä siitä vilkkaasta liikkeestä, joka jo
  niin vanhoina aikoina suuntautui Intiaan, vaikk'ei sen vanhimmista
  vaiheista olekaan säilynyt suoranaisia tietoja.
  
  Elam.
  
  Elämin valtakunta, joka rajotti Babyloniaa itäpuolella, ei ollut yhtä
  korkealle kehittynyt kuin tämä maa, vaikka se epäilemättä olikin saanut
  Babyloniasta koko joukon sivistysaiheita. Se pysyi puoliraakalaisena,
  sotaisena vuorimaana, jonka maantiedollinen merkitys oli pikemmin
  kielteistä laatua, sillä Elam näyttää kautta aikain estäneen
  Babyloniaa levittelemästä valtaansa itään päin ja pääsemästä maisin
  kauppayhteyteen Intian kanssa. Mahdollista on, että Elam on välittänyt