Lyhyitä kertomuksia - 10

Total number of words is 3730
Total number of unique words is 1926
25.9 of words are in the 2000 most common words
35.4 of words are in the 5000 most common words
41.5 of words are in the 8000 most common words
Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
Hän sieppasi peilin käteensä ja tarkasti siinä kasvojaan. Patruuni
kehui häntä joka kerta niin kauniiksi--eikä suotta! Nuo silmäkulmat
olisivat vaan saaneet olla mustemmat. Hän otti hiilen uunista ja nokesi
niitä koetteeksi vähäisen. Vähäisen vaan aluksi, ettei patruuni
huomaisi.
Ei hänellä tulisi hätää olemaan niin kauvan kuin kauneus pysyisi. Ja
miksei se pysyisi--? Nuo lapset hän toimittaisi maalle, jos Ville
kuolisi. Patruuna luuli varmasti, ettei hän enää sieltä hengissä
palaisi. Ei hätäpäivää nyt--!
Mutta mikä neuvo olisi häntä auttanut, ellei patruuni olisi tullut?
Puutetta hän olisi kärsinyt jo parast'aikaa ja sitten--leskenä kolmen
pienen lapsen kanssa! Köyhäinhoitoon olisi täytynyt turvautua, eihän
siinä muu olisi auttanut. Häntä puistatti.
Maria otti kaapista viinipullon, jonka patruuni edellisenä iltana oli
tuonut, ja asetti sen ynnä lasit valmiiksi pöydälle. Hyvää viiniä, he
eilen siitä joivat jo puolet. Vähän enemmänkin--? Hän piteli pulloa
tulta vasten ja mittaili silmillään.
Astuntaa kuului,--aikaiseenpa patruuni tänä iltana tulikin. Ovi aukeni,
Maria kääntyi päin.
--Ville--!
Ei hän huutanut, hiljaa hän sen nimen vaan mainitsi. Mutta käsi, jolla
hän nojasi pöytään, vapisi, ruumis hiukan horjui, mutta ei kumminkaan
kaatunut.
Lyhyt, hiljainen hetki seurasi; olisi kuullut nuppineulan putoavan.
Ville se oli, joka seisoi ovella, Ville itse ihka elävänä, vaikka
kalpeampana entistään.
--Hyv'iltaa! hän sanoi, ei enempää.
Hän jäi seisomaan kuin naulattu oven suuhun, ikäänkuin epäillen omia
silmiään. Sitten otti hän päästään kiinni, arveliko kenties hourivansa
vielä?
Ja uudelleen hapuili katse Mariaa. Siinä katseessa oli kysymystä,
epäilystä, tajuttomuutta ja vihdoin myöskin jotain pelottavaa.
Maria pääsi lopulta ääneen. Kurkku oli kuiva, sanat tulivat kähisten
suusta.
--Kuinka säikähdin! Milloinka sinä, mitenkä--sanoivat sinun makaavan
kipeänä siellä--.
Hän hämmentyi ja vaikeni; jatkoi sitten, hiljemmin:
--Käy peremmälle, mitä siellä niin kauvan seisottelet--
Väkinäisesti naurahtaen hän meni lähemmäksi, ja aikoi tarjota kättä.
Mutta Villen katse pani hänet pysähtymään; jalat löivät taaskin
hervottomiksi. Mikä neuvo häntä auttaisi?
--Sinä tätä pukua ihmettelet? Luulet kai omakseni?
Hän taaskin nauroi tuota kummallista naurua, sillaikaa kuin etsi
sopivaa valhe-juttua.
Ville jäi odottamaan.
--Soinisen tytön leninki. Oli saanut reiän helmaan ja pyysi minua
korjaamaan. Koettelin ilman lystikseni, miltä tuo näyttäisi minun
päälläni.
Ville huomattavasti rauhoittui, vaikkei kyennyt vielä mitään puhumaan.
Maria jo alkoi hengittää helpommin. Hän pyrki panemaan leikkiäkin
entiseen tapaansa:
--Annahan edes kättä. Kumma, kun ei tervehdikään, vaikka on niin kauvan
ollut kotoa poissa.
Ville laski nuttunsa ovensuuhun naulaan ja meni peremmälle huonetta.
Katseli lapsia, jotka kaikki nukkuivat makeata yöuntaan, Yrjö kätkyessä
ja vanhemmat vierekkäin lattialla nurkassa.
--Eivätkö ne vilustu, poloiset, kun niillä on noin huono peite? hän
kysyi.
--Liisan oma syy, sanoi Maria, olenhan minä aina käskenyt ottamaan
tuota vanhaa sarkatakkia lisäksi.
Hän heitti sen heidän päälleen. Kun hän jälleen kääntyi, oli Ville
siirtynyt pöydän luokse.
Maria jähmettyi. Viinipullo ja lasit--! Nyt hän oli hukassa!
Ville istui äänettömänä tuolille, pöydän viereen. Ehkei hän niitä
huomannut? Hän oli laihtunut ja vanhentunut, kasvoissa oli syviä
poimuja, silmät olivat painuneet kuoppiin ja posket muuttuneet
harmaankarvaisiksi. Vakava hän oli, alas lattiaan katsoi, luomet
rävähtelivät tiheään, muuten ei hän jäsentäkään hievahuttanut. Maria
koetti tunkea hänen lävitsensä saadakseen tietää, mitä hän nyt
ajatteli. Miksi oli hän noin puhumaton? Jos epäili jotain, miksei
suuttunut ja pauhannut niinkuin ennen?
--Tahdotko ruokaa? hän kysyi viimein.
--En, kuului lyhyt vastaus.
Ville nousi ja otti lakkinsa,--ei aikonut kaupungille, koska otti vaan
lakkinsa eikä nuttua.
Maria jäi huoneesen. Hän katsoi kelloa--patruuni saattoi tulla millä
hetkellä hyvänsä! Raoitti ovea,--siellä ei ollut vielä ketään. Jos hän
juoksisi kadulle vastaan? Leninki vaan ensin pois ja toinen sijaan. Hän
riisui ja vei sen konttuorin naulaan, näkyvistä pois. Sieppasi toisen
päälleen, mutta kiireessä pani hän liivin väärään nappiin, ja kun
rupesi purkamaan, kuului ulkoa huuto, joka sai hampaat kalisemaan hänen
suussaan.
Hän hyppäsi ulos, näki patruunin seljällään maassa ja Villen hänen
päällään, toinen käsi puristi kurkkua, toinen hapuili puukkoa vyöltä.
Maria sai sen siepatuksi pois.
--Anna tänne, minä tapan teidät molemmat, karjui Ville ja painoi
toisellakin kädellään kurkkua.
Maria huusi, hän luuli patruunin jo kuolleeksi. Katri seisoi ovellaan
ja päivitteli. Mutta talon puolelta tuli miehiä hätään, he eroittivat
Villen uhristaan ja veivät poliisikammariin. Maria toi patruunille
vettä. Hän nousi ylös, joi ja läksi liikkeelle.

VIII.
Raastuvassa oli oikeuden istunto. Villen asia otettiin esille. Patruuni
oli itse saapuvilla ja seisoi lähellä viskaalia, joka oli yleisenä
syyttäjänä ja luki poliisitutkinnon pöytäkirjaa.
Ville seisoi heitä vastapäätä, tuon pitkän pöydän alapuolella,
vanginvaatteissa ja raudoissa. Hänen silmänsä olivat kiinnitetyt
patruuniin, tämä koetti niitä välttää ja katsoi syrjään, milloin
oikeaan, milloin vasempaan, mutta sivuutessaan hän aina tapasi samat
tiuhat, lävistävät silmät.
Murhayrityksestä Villeä syytettiin. Ellei vaimo ja talon väki olisi
päässeet apuun, hän varmaan olisi onnistunutkin aikeessaan. Kurkusta
oli hän jo puristanut kantajaa niin, että lääkärin todistuksen mukaan
tämä niistä vammoista saisi kärsiä vähintäkin kuukauden. Ja syyttäjä
vaati rikokselliselle kolmen vuoden kuritushuonetta.
Patruuni katsoi asianhaarain vaativan kovempaa rangaistusta. Hän oli
antanut vastaajalle raha-ansiota lähettämällä hänet Kajaanin
markkinoille kuorman vientiin, oli hyväntahtoisuudesta käynyt
katsomassa hänen perhettään, kun vastaaja jäi matkalle sairastamaan, ja
auttanut sitä niin runsaasti, ettei tarvinnut äidin eikä lasten sillä
välin nälkää nähdä. Kiittämättömyys teki rikoksen kahta vertaa
mustemmaksi, tuomion tuli siihen nähden myöskin olla kahta vertaa
ankarampi.
Ville nauroi lyhyesti, mutta puri sen jälkeen hammasta ja vapisi.
--Mitä vastaajalla on tähän sanomista? kysyi tuomari.
Hän ei virkkanut mitään, lieneekö kuullut koko kysymystä. Vasta sitten
kun tuomari sen uudisti, hän yksitoikkoisesti vastasi:
--Ei mitään.
Hiukkasen aikaa varrottuaan tuomari taas kysyi:
--Eikö ole vastaajalla minkäänlaista selitystä annettavana?
+--Ei.
--Syy, minkätähden--
--Ei.
--Taikka muita mahdollisesti lieventäviä seikkoja?
Vangittu painoi huulet lujasti toisiinsa kiinni ja oli ääneti. Tuomari
jäi odottamaan, arveli hänen miettivän vastausta. Mutta kun ei sieltä
mitään kuulunut, kysyi hän taaskin:
--Eikö teillä ole mitään toivomustakaan esiintuotavana?
Patruuni murisi ja kohautti olkapäitään; hänestä tuomarin
hyväntahtoisuus meni liian pitkälle.
--Kun saisin vaan pikaisen tuomion, sanoi syytetty.
Kantaja uudisti edellisen väitteensä, samoin yleinen syyttäjä
rangaistusvaatimuksensa. Sitten saivat kaikki asianomaiset astua ulos
siksi kuin tuomio julistettiin, jonka mukaan Ville määrättiin
kuritushuoneesen kolmeksi vuodeksi.
* * * * *
Kun patruuni sen päivän iltana meni Marian luokse, oli hänen povellaan
pullo parempaa viiniä kuin koskaan ennen.
[Kansan ääniä I.]



KASVINKUMPPANIT.

Yrjö oli lehtolapsi. Isästään hän ei tiennyt mitään ja äiti oli kuollut
jo hänen piennä ollessaan. Ei Yrjö enää häntäkään paljon muistanut.
Hämärästi oli kumminkin mielessä, että hän kerran erään vieraan tuvan
nurkassa repi jotakin vaimoa ja itki, kun ei se hänelle mitään
vastannut eikä paikaltaan hievahtanut. Väkisen olivat sitten
taluttaneet hänet siitä nurkasta pois.
Hänet oli pantu huudolle ja rikas Ulpasmäen isäntä otti hänet Kalle
pojalleen leikkitoveriksi. Ihmiset kiittivät hänen onneaan, kun pääsi
niin hyvään taloon, ettei suinkaan tarvinnut leivän puutetta kärsiä.
Mutta emännästä se ei ollenkaan ollut mieleistä. Kohta kun isäntä ajaa
karahutti pihaan ja käsivarsillaan kantoi pojan kärryistä hänen
eteensä, se jo niin pisti hänen vihakseen, että ärjäsi:
--Mitä hittoa tuolla tehdään? Kallelle leikkitoveriksi? Kaiken
näköisiä! Vastusta siitä on, ei muuta.
Ja sen jälkeen hän aina Yrjöä moittiessaan lisäsi:
--Johan minä sen sanoin alun pitäin, ettei siitä pojasta ole muuta kuin
kiusaa ja vastusta. Mutta minua ei uskottu silloin. Nyt kyllä huomaa
itsekin.
Isäntää, näet, tarkoitti.
Jotkut sanoivat, että Yrjö oli Ulpasmäen isännän oma poika. Ja varma
oli, että hänen äitinsä Ulpasmäellä palveli siinä vähää ennen,
kuin siihen nykyinen emäntä tuotiin. Muita takeita ei huhun
todenperäisyydestä ollut, kun tuo nainen ei itse mitään selvää antanut,
vaikka häntä kuinka olisi houkuteltu.
Huomasi sen muuten jok'ikinen, niin talon väki kuin vieraatkin, ettei
Yrjöstä iloa ollut. Ja kaikki he koettivat poikaa parantaa; mikä
nuhteli, mikä tukisti, mikä neuvoi ja varoitteli:
--Nöyrä sinun pitää olla ja tottelevainen, kun olet päässyt hyviin
ihmisiin. Etkö sinä laps' parka ymmärrä omaa etuasi?
Taikka sitten näin:
--Hyi, hunsvotti! vielä sinä ilkiät juonitella. Mikä luulet olevasi? Ei
sinun kannata ääntä pitää, jos oikein tietäisit.
Kallen tähden hän tavallisesti nämä torat sai, sillä hän ei tahtonut
oppia käsittämään, että Kalle oli hänen isäntänsä ja että Kallella siis
oli lupa häntä pieksää ja komentaa. Ensimmältä hän löi takaisin, niin
että tuntui. Mutta siitä Kalle parahti itkemään, ja Yrjölle annettiin
selkäsauna semmoinen, ettei hän sitä kesken unohtanut. Luvattiinpa
vielä kahta kauheampi, jos hän toisen kerran uskaltaisi Kallea
nykäistä.
Ei hän sitä tehnytkään, mutta sen sijaan itki ja huusi samoin kuin
Kalle ennen; arveli, että nyt tulisi Kallelle selkäsauna vuorostaan.
Mutta pahasti siinä erehtyi.
--Ole nyt huutamatta. Kalleko sinua löi? No, se muka sitte niin koski.
Ähmissään vaan parkuu. Hiljaa siinä, taikka saat toden perästä.
Emäntä sillä tavoin haasteli. Kääntyi sitten joukon puoleen ja jatkoi:
--Eihän tuosta pojasta ole Kallelle leikkitoveriksi, kun se on niin
ilkeä ja pahankurinen. Itsekseen tulisi lapsi paljoa paremmin toimeen.
--Kiljupas siinä, tiuskasi yksi piioista, Riikka niminen, ja tuuppasi
poikaa niin, että se meni kyljelleen.
Yrjö parkaisi vielä kovemmin, silloin taas Riikka tukkaan ja pöllyytti
aika tavalla.
--Elä huoli kurittaa, sanoi emäntä, ihmiset vielä sanovat, että sitä
pahasti pidetään.
--Sanokoot! mutisi Riikka. Mutta kerran minä sille annan niin, että
lähtee kait' juonet.
Yrjö päätti nyt mielessään, ettei hän leikkisi enää Kallen kanssa. Kun
Kalle huusi häntä luokseen, hän piiloutui nurkan taakse ja oli siellä
äänettömänä kuin hiiri. Mutta Kalle silloin kanteli äidille. Miehissä
haettiin Yrjöä ja kun löydettiin, niin niskasta vietiin hiekkakasalle,
jossa Kalle häntä odotti.
--Ähä kutti, täytyipäs tulla, hän huusi vastaan.
Kun isäntä tai emäntä kävi kaupungissa, he aina toivat mukanaan suuria
vehnäspullia Kallelle, joka sitten söi ahmi niitä posket pullollaan.
Isä ja äiti oikein nauttivat sitä katsellessaan.
--Syö, poikani, että kasvat, sanoi äiti. Noin se haukkaa kuin mies
ainakin!
Äiti taputti poikaansa ja meni mielihyvästä myhäillen taas omille
teilleen.
Kun hän oli ehtinyt tarpeeksi kauvas, sanoi Yrjö hiljaa Kallelle:
--Annas minunkin maistaa!
--Enkä anna, sinua ei saa opettaa makeille, ärjäsi Kalle.
--Pikkuisen vaan. En minä kun kerran haukkaan tuosta.
--Äiti, se taas narraa minulta vehnästä, huusi Kalle vänisten äidin
jälkeen.
Mutta äiti oli onneksi ehtinyt jo sisään, ettei hän sitä kuullut. Yrjö
irvisti Kallelle ja viskasi hiekkaa hänen vehnäseensä. Ja siitä taas
seurasi itku ja kanteet ja torat, niinkuin ennenkin.
Vieraita tuli, niille näytettiin hiekkainen vehnänen. He siunasivat ja
ihmettelivät. Niin häijyä poikaa tuskin toista tiedettiin, kuin Yrjö
oli. Mutta UIpasmäen isäntäväkeä ei kyllin voinut kiitellä. Semmoista
pahankurista jaksoivat kärsiä, niin jo niillä oli hyvä sydän!
Oli silloinkin kahakka, kun Kalle ensi kerran sai housut jalkaansa. Hän
kohta juoksi tupaan, Yrjön eteen. Seisoi siinä ylpeänä, vatsa pystyssä
ja katsoa muljotti tyytyväisenä toiseen, joka siinä paitasillaan istui
lattialla.
--Näissä on taskutkin, hän sanoi, kun Yrjö ei aluksi mitään virkkanut.
Hän vielä näytti niitä varmuuden vuoksi.
Ei Yrjö sittenkään ääntä päästänyt, katselihan vaan pitkään mustilla,
terävillä silmillään.
--Eipäs anneta sinulle housuja, äiti sanoi, ettei anneta milloinkaan.
--Valehtelet, ärjäsi Yrjö.
Ja hän sävähti punaiseksi korvia myöten.
--Hame kuulutaan laitettavan Riikan vanhasta.
--Valehtelet! ärjäsi Yrjö uudestaan ja karkasi päälle, kiukusta
puhisten.
Mutta ihmisiä oli saapuvilla, he juoksivat väliin. Kalle pääsi Riikan
turviin ja tuvassa alkoi joukko taas päivitellä, kuinka pahasisuinen ja
kateellinen tuo poika parka oli. Hänellä nyt muka pitäisi olla yhtä
hyvästi kaikki kuin talon omallakin pojalla. Vaikk'ei ollut muuta kuin
huutolainen ja äpärälapsi. Mutta se oli perinyt tuon luontonsa
äidiltään, juuri semmoinen oli hänkin poloinen ollut.
Näitä puheita kuunnellessa asettui Yrjön viha; hän muisteli vaimoa,
jota hän siellä tuvan nurkassa repi, ja mieli kävi niin ikäväksi, että
vedet valuivat alas poskille.
--Nyt se vielä itkee ähmissään, sanoi Riikka ja silitteli Kallen
tukkaa.
Jotenkin samaan aikaan heille ruvettiin aakkosia neuvomaan. Aapelus
annettiin Kallen käteen, mutta Yrjö sai katsoa siihen myöskin, että
Kallea paremmin haluttaisi, sillä häntä siinä oikeastaan neuvottiin.
Mutta Yrjöllä oli terävämpi pää, hän oppi tuota pikaa ensin aakkoset ja
sitten suoraa päätä lukemaan. Kalle jankkasi vielä tavaamista, kun Yrjö
jo sai selvän mistä kirjasta hyvänsä.
Emäntää harmitti.
--Kallen kiusalla se vaan, hän sanoi. Mutta ei hän sillä pitkälle
pääse, siihen se jää, kun Kalle kouluun pannaan.
Niin kävikin. Kalle lähetettiin kouluun lukujaan jatkamaan. Yrjö taas
samana syksynä sai ruveta paimentamaan. Sen jälkeen pojat vähemmän
olivat yksissä, Kalle oleskeli lupa-ajat kotona, sillä koulu oli
etäällä, ja Yrjön annettiin mennä renkien mukana työhön. milloin ei
paimenessa ollut.
Vähitellen he vieraantuivat toisistaan, varsinkin sitten kun Kalle
muutamain vuosien perästä tuli lyseoon. Hänestä, näet, aijottiin tehdä
pappia.
--Siitä ehkä tulee vielä rovasti, taikka hyvästä lykystä piispa, sanoi
emäntä. On semmoisia kummia ennenkin nähty.
Hän kuvaili jo mielessään, kuinka suurella kunnioituksella häntä
otettaisiin vastaan pappilassa rovastin äitinä, ja kuinka kaikki herrat
ja rouvat tungettelisivat katsomaan ja tervehtimään häntä, joka
semmoisen pojan oli kasvattanut.
Ei kumma, että tulevalle rovastille koetettiin laittaa kaikki niin
hyvin kuin suinkin voitiin, sekä ruuan että muun puolesta. Paras
kammari annettiin hänen haltuunsa, ikkunaan pantiin valkoiset verhot ja
uusia huonekaluja teetettiin. Niin oli sitten komea, kuin herraskammari
ainakin.
Kesäluvalle häntä silloin odotettiin. Hän oli päässyt viidennelle
luokalle ja emäntä laski, ettei siihen olisi kuin seitsemän vuotta
korkeintaan, kun Kallea papiksi vihittäisiin.
--Herra jumala, huudahti Riikka, vieläköhän tuo silloin muistaa, että
minä häntä ennen sylissäni kannoin.
Isäntä oli itse häntä hakemassa kaupungista. Kello kuuden aikaan
illalla he ajoivat pihaan.
Yrjö oli lastualla, aidan kupeella halkoja hakkaamassa. Hän vetääntyi
puupinon taakse, josta heitä sopi hyvin katsella, tulematta itse
huomatuksi.
Kylläpä olikin hienon näköinen! Samettilakki päässä, lyhyt muotitukka
ja vaatteet kaikki herraskuosiin. Kun hän hyppäsi alas kärryistä ja
katseli ympärilleen, oli hänen koko olennossaan niin paljon uutta ja
vierasta, ettei häntä mitenkään enää olisi entiseksi Kalleksi tuntenut.
Ja hän toi kaupungin ilmaa mukanaan talon täyteen.
Yrjöä se enin vaivasi, muut sitä eivät niin huomanneetkaan. He
seisoskelivat siellä Kallen ympärillä, mielissään, jos hän suvaitsi
antaa heille sanan tai pari. Riikka se varsinkin oli kuin taivaassa,
silmät kiilsivät ja vanhat poskipäät vielä melkein hehkuivat. Eikä
huulien takana herneet varmaankaan olisi tänä iltana säilyneet.
Yrjö pysyi halkopinon luona kaiken iltaa ja löi puita niin, että lastut
lensivät. Kahdesti saivat huutaa häntä illalliselle.
--Onko se siellä? hän kysyi siltä piikatytöltä, joka viimeksi huusi.
--Kuka se? Kalle herrako?
--Niin juuri.
--Eikä ole. Pistäytyi äsken, mutta meni takaisin kammariinsa.
Yrjö iski kirveensä halkoon kiinni ja läksi tupaan.
Hän istui vielä penkin päässä ja söi, kun Kalle tuli ovesta sisään.
--No, täällähän se nyt on. Hyv' iltaa, Yrjö! Tokko sinä minua enää
muistatkaan?
Yrjö punastui.
--Mehän opettelimme lukemaan ennen yhdessä. Ja sinä pääsit minusta
edelle. Mutta tulepas nyt katsomaan kirjojani. Niistä tuskin saat
tolkkua.
Hän vei Yrjön kammariinsa ja antoi hänelle yhden vieraskielisen kirjan
toisensa perästä käteen.
--Luepas! hän nauraen sanoi.
--Enhän minä osaa. Lieneekö latinaa?
--Latinaa se on. Ja tuo on kreikan kieltä. Täällä sitten vielä ranskaa,
saksaa, venättä--
Yrjö hämmästyi sitä opin paljoutta ja kiirehti panemaan kirjoja
takaisin pöydälle;
--Elä mene vielä, minä tarjoon tupakan.
--Kiitoksia, en välitä.
Pois hänen täytyi päästä; ei jaksanut kärsiä, että Kalle ilkkui ja
ylvästeli tiedoistaan,
Omissa silmissäänkin hän Kallen rinnalla muuttui tuhmaksi kuin
tallukka. Ja se harmitti,--sekä harmitti että painoi.
Jälelle hän oli jäänyt peräti. Eikä ollut toivoa yhyttämisestä
milloinkaan, kun se tie oli hänen kohdaltaan kerrassaan tukossa.
Hän istui tallin kynnykselle, pureskeli varpua ja katseli maahan.
Rengit vetivät sikeätä unta vinnillä, hän yhä valvoi.
Tulevaisuutta hän siinä koetti hiukan ajatella, mutta tänä iltana se
hänen mielestään oli iloton ja harmaa. Mieli kävi raskaaksi; tuntui
siltä, ettei hän välittänyt mistään koko maailmassa.
Siihen nukkui viimein seinän viereen nurmikolle; ei huolinut kiivetä
ylös toisten luokse tavalliselle yösijalleen. Kosteata oli ja kylmää,
mutta siitä hän viis.
Vinha tuuli hänet seuraavana aamuna herätti. Vilu oli niin, että
hampaat suussa kalisivat. Mutta sille hän kyllä neuvon tiesi. Valjasti
hevosen auran eteen ja meni kyntämään. Siellä kun oikein voimiaan
ponnisteli, niin tuli kait' lämmin. Semmoisella innolla hän ei koskaan
ennen auraa multaan painanut kuin nyt.
Tahtoivat nuo illalliset synkät ajatukset aina vähän päästä nousta
uudestaan mieleen, mutta kun silloin tarttui järin kovemmasti auran
kurkeen, niin äkin ne haihtuivat.
Eikä hän tästä talosta kesken poiskaan lähtisi, vaikka harmissaan oli
joskus sitä miettinyt. Ja päässyt hän kyllä olisi, sillä pitäjä ei enää
moneen vuoteen ollut hänen edestään mitään maksanut. Nyt hän palveli
ruuan ja vaatteen edestä, muualta ehkä olisi saanut vähän palkkaakin.
Mutta nuo pellot ja pientaret, nurmet ja kivet, nurkat, pielet, kaikki
oli rakasta, vanhaa tuttua pienuudesta saakka. Hän oli kasvanut niihin
kiinni, sydä-juuretkin katkeaisi, jos niitä ero tulisi.
Eihän muut talot taloja ollutkaan hänen mielestään; hän ihmetteli, kun
vaon päässä levähti ja katseli ympärilleen, eikö tämä kaikkien mielestä
ollut vallan toista kuin mikään muu talo maailmassa. Vai hänenkö
silmissään ainoastaan se oli niin verraton?
Ja sitten tuo ruuna, jota hän oli ruokkinut varsasta asti, ja joka
hänet tunsi, eikä totellut ketään niinkuin häntä. Kuinka hän siitäkään
voisi luopua? Ei millään mahdilla.
Yrjö silitteli hevostaan ja puhui sille semmoisia lempeitä sanoja,
joita ei kenellekään ihmiselle ollut vielä elämässään puhunut.
Koko päivän hän kynti. Iltapuoleen sateli, mutta hän ei siitäkään
välittänyt, kynti vaan.
Kun sitten viimein vei hevosen hakaan, tunsi hän paluumatkalla, että
oli tehnyt sen päivän kovaa työtä. Väsynyt hän oli ja viluinen; sataa
alkoi yhä rankemmin ja hänen ohuet vaatteensa kastuivat läpimäriksi. Ei
auttanut muu kuin ottaa juoksuun.
Kepeästi jalat sentään liikkuivat vielä. Hän ryntäsi läähättäen
lämpöiseen tupaan.
--Tuossa tulee juuri paraiksi, huusi Riikka vastaan. Saat juosta yksin
tein kauppapuotiin ostamaan pullon punssia ja puntin papyrossia. Kalle
herralle tuli vieras.
--Kolme virstaa tuulessa ja sateessa edes takaisin! Kyll'en lähde.
Menköön joku muu, minä tänä päivänä olen tehnyt osaltani ihan
tarpeeksi.
--Että sinä ilkiät! Nuori poika, huviksesihan tuon teet. Kalle herra
antaa papyrossin palkaksesi.
--Pitäkää papyrossinne, minä en lähde.
Hän seisoi uunin luona ja lämmitteli käsiään:
--Nähdäänpäs, etkö lähde. Vai sinä tässä--
Riikka meni kantelemaan emännälle, emäntä isännälle ja yhdessä tulivat
kaikki kolme takaisin tupaan. Isäntä edellä, emäntä ja Riikka voitoista
tyytyväisinä jäljessä.
--Sinä tottelematon lurjus! Muistatkos neljättä käskyä? ärjäsi isäntä
ja katsoi häneen tuikeasti, laskiessaan rahan ja tyhjän pullon hänen
käteensä.
Saarnaa seurasi pitemmältäkin, mutta Yrjö ei ruvennut sitä
kuuntelemaan. Hän painoi lakin päähänsä ja läksi ovesta ulos.
Veri kiehui suonissa semmoisella ilveellä, ettei hän enää vilua paljon
tuntemat. Satoi niin paljon kuin taivaasta alas mahtui. Mutta hän astui
vaan verkalleen ja antoi uhalla vaatteensa kastua niin, että vesi
niistä juoksi virtanaan.
Eikö liene papyrossipunttikin kastunut, vaikka oli tosin paksun paperin
sisässä.
--Minkäpä minä sille mahdan, hän mutisi sitä katsellessaan.
Mutta huulilla näkyi pilkallinen hymy.
Kalle herra tuli portaille häntä vastaan. Silmät säkenöivät kiukusta.
--Missä sinä niin kauvan viivyit? hän tiuskasi.
Samalla sai Yrjö semmoisen korvapuustin, että maailma musteni edessä ja
korvat alkoivat humista. Hän ei ennättänyt vastata, ennen kuin Kalle
herra antoi vielä toisen ja kolmannenkin iskun.
--Olet, ruoja, antanut sen vielä kastua! hän huusi hammasta purren.
Yrjö tunsi, että oli hän kyntänyt sen päivän. Jos hän olisi
tavallisessa kunnossaan ollut, niin takaisin totta vie, olisi Kalle
herra saanut runsaalla mitalla. Mutta nyt hän rupesi vaan vapisemaan ja
kyynelet täyttivät silmiin. Eikä hän saanut sanaakaan suustansa. Sen
verran juuri kykeni, että pakoon ehätti tallin vinnille, ennen kuin
neljäs korvapuusti tuli.
Siellä renki Aaro jo oli makuulla. Hän oli vanhan puoleinen, herännyt
mies. Valvoi vielä, kun Yrjö tulla puukkasi ylös ja alkoi purkaa
mielensä katkeruutta.
--Mokoma syöttiläs ... vasta kertana saa mennä itse ... minä vähättelen
... kun koko päivän olen ollut työssä ... hän laiskotellut ... syö ja
juo eikä tee mitään muuta...
--Elä ole milläsikään, Yrjö! sanoi Aaro. Kyllä tulee aika, jolloin
taivaan herra maksaa itsekullekin töittensä jälkeen. Muista rikasta
miestä ja Latsarusta... Mitä siitä, jos me nyt täällä lyhyen aikaa
kärsimme, kun sitten pääsemme taivaalliseen iloon, jota ijankaikkisesti
kestää. Mutta Kalle herra saa, silloin vuorostaan kärsiä helvetin
loppumatonta tuskaa ja vaivaa... Siellä pitää oleman itku ja hammasten
kiristys, sanotaan sanassa...
Yrjö herkesi nyyhkyttämästä ja kuunteli. Hänen mielikuvituksensa oli
vireillä; elävästi näki hän edessään Kallen tulisten liekkien keskellä,
hän valitti ja huusi, kasvot vääntyivät tuskasta, hän nosti kättään
ylös heitä kohti, siellä missä he Aaron kanssa rauhassa lepäsivät
Aaprahamin helmassa, ja hän huusi ja rukoili, että he armahtaisivat.
Yrjölle tuli paha olla.
--En minä sitä jaksaisi nähdä... Ei semmoista rangaistusta sentään
muutamain korvapuustien tähden ... varjele Luoja! En minä sitä tahdo...
Kärsiköön hän vähemmän vaivaa tulevassa elämässä ... minä vähemmän
tässä, parempi sillä tavalla.
--Sinä jumalaton! Menetkö sinä Kaikkivaltiaalle määräyksiä antamaan?
--Enkä mene. Mutta minä jos täällä opetan oikeutta Kallelle, niin
pääsee, poloinen, helpommalla sitten ijankaikkisuudessa.
--Tuki suusi, syntinen. Sinua paha henki villitsee ... varjele korviani
kevytmielisiä puheita kuulemasta!
Ei hänen niitä enää tarvinnutkaan kuunnella, sillä Yrjön silmäluomet jo
painuivat kiinni ja unen helmaan uupuivat hänen sekä ajatuksensa että
katkerat tunteensa kaikki.
Eikä nuo synkät mietteet kovinkaan kauvan hänen mieltänsä rasittaneet.
Kesäloman kuluttua meni Kalle taas pois kirjoineen, kampsuineen ja Yrjö
alkoi jälleen entistä varmemmin tuntea, että mies oli hänkin
kohdallansa. Nuoruutta, voimaa ja elämän iloa uhkui suonissa, työ oli
kuin huvitusta vaan; jos uupui pahasti jonkun kerran, niin kahta
paremmin jaksoi seuraavalla.
Hän se oli, sen jo isäntä ja emäntäkin myönsivät, rotevin työssä ja
ahkerin kaikista.
--Talon paras turva, oli isännän tapana sanoa, hukassa olisimme ilman
Yrjöä, minäkin kun tässä alan väsyä ja vanhentua.
Semmoiset puheet aina antoivat Yrjölle uutta intoa. Hän tunsi sen
itsekin, ettei hän ollut mikään tarpeeton ihminen maailmassa, ja se
hänen mieltänsä rohkaisi, jos tahtoikin vielä joskus painua, kun
muisteli noita Kallen paksuja kirjoja, joiden sisällyksestä hän ei
mitään tiennyt.
Sinä kesänä, jolloin hän täytti kaksikymmentä vuotta, nousi hänen
povessaan semmoinen valtaava ilo ja elämän halu, ettei hän tiennyt mitä
tehdä. Laulaa hän olisi tahtonut, soittaa, lentää kotkan siivillä ylös
siintävään korkeuteen ja kauvas pois maailmaa katselemaan, suuria
kaupunkeja ja aavoja meriä. Toisen vuoron hän olisi halunnut syleillä
jotakin, puristaa sitä vasten rintaansa niin vahvasti, ettei se olisi
koskaan irti päässyt. Ja sitten saattoi taas äkkiä mieli lauhtua niin
suloisen pehmeäksi, tuntui aivan kuin olisi ikävöinyt ja kaivannut
jotakuta, vaikkei itsekään tiennyt ketä. Mutta sinä kesänä hänestä
kaikki oli kauniimpaa ja viehkeämpää kuin ennen, lintujen laulu, metsän
tuoksu, kukkain loiste, taivaan rusko ja päivän lämmin kirkkaus.
Eräänä aamuna juhannuksen jälkeen hän oli salolla aidan panossa. Ilma
oli ihana, mieli kevyt ja hyvästi sujui työ. Läheiseltä aholta oli
kauvan aikaa kuulunut heleä ääni. Se välistä taukosi hetkeksi, sitten
alkoi taas.
Yrjö hyvin arvasi, ken siellä lauloi. Noin kirkasta ääntä ei ollut
kellään muulla kuin Koivumökin Sannalla. Hän kuunteli ja toivoi, että
tyttö tulisi sinne päin. Ilosta sydän hyppi, kun äänestä kuuli, että
hän toden perään lähestyikin.
Hän tuli näkyviin, marjatuohinen kädessä. Yrjö teki hyvän päivän. Olisi
tahtonut jatkaa puhetta, mutta sanat tarttuivat kurkkuun. Veri
kuohahti, silmissä säkenöitsi ja kädet vapisivat.
Pikipäin hän vaan oli luonut katseensa tyttöön; mutta nyt jos silmänsä
minne käänsi, olivat nuo punaiset posket, ja kainot, siniset silmät,
nuo hymyilevät huulet ja povi, joka nousi ja laski, hänellä aina
edessä.
Hän herkesi heti Yrjön nähtyään laulamasta ja astui hidastellen, ikään
kuin puhuttelua odottaen, eteenpäin. Oli vähällä kadota taas
pensastoon, kun Yrjö hädissään sai mainituksi hänen nimensä.
Sanna kääntyi ja koetti katsoa häneen. Ei voinut; loi silmänsä alas ja
hymyili, pää hiukan kallellaan. Tuo herttainen, kaunis pää, vaaleine
hiuksineen!
--Eikö sopisi levätä tässä vähän aikaa?
Sanna punastui yhä enemmän, kumartui alas ja raaputti ison varpaan
kynnellä maata.
--Eipä minua väsytä, hän kuiskasi.
Valkoiset hampaat hohtivat kuin helmet huulien välissä.
--Tuolla kivellä olisi mukava istua, pitkitti Yrjö. Sanat olivat
tavalliset, kuivat ja levolliset; ääni vaan hiukan värähteli. Mutta
You have read 1 text from Finnish literature.
Next - Lyhyitä kertomuksia - 11
  • Parts
  • Lyhyitä kertomuksia - 01
    Total number of words is 3590
    Total number of unique words is 2151
    21.9 of words are in the 2000 most common words
    32.5 of words are in the 5000 most common words
    38.2 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Lyhyitä kertomuksia - 02
    Total number of words is 3585
    Total number of unique words is 2049
    21.7 of words are in the 2000 most common words
    33.0 of words are in the 5000 most common words
    38.1 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Lyhyitä kertomuksia - 03
    Total number of words is 3591
    Total number of unique words is 2075
    22.8 of words are in the 2000 most common words
    33.3 of words are in the 5000 most common words
    39.2 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Lyhyitä kertomuksia - 04
    Total number of words is 3595
    Total number of unique words is 2029
    21.9 of words are in the 2000 most common words
    33.4 of words are in the 5000 most common words
    38.6 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Lyhyitä kertomuksia - 05
    Total number of words is 3784
    Total number of unique words is 1911
    24.7 of words are in the 2000 most common words
    35.3 of words are in the 5000 most common words
    41.0 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Lyhyitä kertomuksia - 06
    Total number of words is 3664
    Total number of unique words is 1888
    26.2 of words are in the 2000 most common words
    36.3 of words are in the 5000 most common words
    41.4 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Lyhyitä kertomuksia - 07
    Total number of words is 3583
    Total number of unique words is 2009
    24.8 of words are in the 2000 most common words
    35.0 of words are in the 5000 most common words
    40.3 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Lyhyitä kertomuksia - 08
    Total number of words is 3706
    Total number of unique words is 1959
    24.8 of words are in the 2000 most common words
    34.3 of words are in the 5000 most common words
    39.4 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Lyhyitä kertomuksia - 09
    Total number of words is 3685
    Total number of unique words is 1921
    24.4 of words are in the 2000 most common words
    33.7 of words are in the 5000 most common words
    38.7 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Lyhyitä kertomuksia - 10
    Total number of words is 3730
    Total number of unique words is 1926
    25.9 of words are in the 2000 most common words
    35.4 of words are in the 5000 most common words
    41.5 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Lyhyitä kertomuksia - 11
    Total number of words is 3692
    Total number of unique words is 1948
    25.2 of words are in the 2000 most common words
    35.4 of words are in the 5000 most common words
    40.6 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Lyhyitä kertomuksia - 12
    Total number of words is 3583
    Total number of unique words is 1732
    25.9 of words are in the 2000 most common words
    35.9 of words are in the 5000 most common words
    42.0 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Lyhyitä kertomuksia - 13
    Total number of words is 3662
    Total number of unique words is 1925
    24.7 of words are in the 2000 most common words
    35.2 of words are in the 5000 most common words
    40.7 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Lyhyitä kertomuksia - 14
    Total number of words is 3587
    Total number of unique words is 1912
    24.9 of words are in the 2000 most common words
    34.1 of words are in the 5000 most common words
    39.2 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Lyhyitä kertomuksia - 15
    Total number of words is 3695
    Total number of unique words is 1921
    25.4 of words are in the 2000 most common words
    35.9 of words are in the 5000 most common words
    39.8 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Lyhyitä kertomuksia - 16
    Total number of words is 3647
    Total number of unique words is 1849
    25.3 of words are in the 2000 most common words
    36.1 of words are in the 5000 most common words
    41.7 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Lyhyitä kertomuksia - 17
    Total number of words is 3659
    Total number of unique words is 1964
    25.2 of words are in the 2000 most common words
    35.5 of words are in the 5000 most common words
    41.1 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Lyhyitä kertomuksia - 18
    Total number of words is 3576
    Total number of unique words is 1892
    25.4 of words are in the 2000 most common words
    35.9 of words are in the 5000 most common words
    41.8 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Lyhyitä kertomuksia - 19
    Total number of words is 2191
    Total number of unique words is 1274
    27.4 of words are in the 2000 most common words
    37.0 of words are in the 5000 most common words
    42.0 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.