Lukemisia lapsille 5 - 05

Total number of words is 3503
Total number of unique words is 1841
24.6 of words are in the 2000 most common words
33.6 of words are in the 5000 most common words
39.3 of words are in the 8000 most common words
Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
hän sanomattomasti kummastuen luki tunturin seinästä kauas näkyvän
kirjoituksen: _Kultakutri_. Hirmu oli näet hakannut sen sanan
tunturiluolan suulle, jossa prinsessa oli ollut, merkiksi, että
löytäisi sen paikan, jos välillä muuttaisi kotansa muuannekin.
Nyt prinssi sivalsi vasemmalla kädellään sapelinsa ja läksi
tunkeutumaan telttaan, vaan Hirmu astui ulos hänelle vastaan, ollen
aikeessa kanervakankaalle päin.
"Anna minulle prinsessa Kultakutri taikka minä lähetän sinut
Ahrimanin valtakuntaan!" sanoi prinssi jyrkästi.
Velho oli viekas ja monesti hän jo ennen oli tempuillaan pelastunut
pulasta; mutta nytpä hän ei sattunutkaan olemaan kyllin kekseliäs
näin äkillisessä pälkähässä. Hän muuttautui silmänräpäyksessä
tunturiketuksi ja pakeni samaa vauhtia tunturia kohti. Siten hän
kyllä luuli olevansa turvassa prinssin sapelilta; mutta koira, joka
seurasi herraansa, olikin häneltä jäänyt huomaamatta. Vallediveau,
huomattuaan ketun, läksi heti sitä ajamaan takaa. Kettu pujottelihe
kaikkien rotkojen läpi ja hyppi kuilujen yli, mutta Vallediveau oli
vielä nopeampi, sai ketun kiinni tunturin korkeimmalla huipulla, repi
sen ja söi sydämmen. Siihen se Hirmu kuoli, sillä hänen sydämmensä
oli siirtynyt kettuun, niinkuin ennen tiikeriin, ja kun sydän joutui
koiran suuhun, tuli koko velhosta loppu.
Kun koira palasi verissä kuonoin, ymmärsi hänen herransa, että nyt
varmaankin oli heidän molempain vihollinen kuollut. Mutta missä oli
Kultakutri?
Prinssi astui telttaan.
Lappalaisakka Pimpedora keitti poronlihaa ja poika Pimpepanturi
makasi pehmeillä sammalilla, tehdäkseen edes jotakin hyödyllistä
päivällistä odottaessaan.
"No, mummo", sanoi prinssi, "teidän miehenne on kuollut, antakaa
minulle Kultakutri, niin teille ei tapahdu mitään pahaa!"
"Ah, todellako, onko hän kuollut?" sanoi mummo, näyttämättä kovinkaan
tuosta surustuvan. "Niin, mikäpä niistä muu voi tullakaan lopuksi
hänen pahoista kujeistaan. Mutta Kultakutria pitää teidän etsiä
kankaan kanervikosta. Mieheni muutti hänet kanervakukaksi, aivan
sellaiseksi, kuin ne tuhannet muutkin ovat; ja tänä yönä tulee halla,
silloin on hänellä kuolema edessä."
"Voi sinua, rakkain pikku Kultakutri, täytyykö sinun nyt kuolla tänä
yönä, enkä minä löydä sitä kanervankortta, jossa sinä kuihdut!"
vaikeroi prinssi ja heittäytyi pitkäksensä kanervikkoon, jonka
ääriä ei voinut erottaa avaralla kankaalla; siinä lukemattomat
vaaleanpunaiset kukat odottivat kuolemaa, ollen toinen aivan toisensa
näköinen.
"Malttakaas!" sanoi lappalaisakka. "Nyt johtuu mieleeni ne sanat,
joilla Kultakutri muutettiin. Minua se lapsi säälitti, sentähden minä
hiivin kiven taa katsomaan, mitä mieheni hänelle teki. Silloin kuulin
hänen sanovan:
"'_Adama donai marrabataësan_!'"
"Mitäpä niistä apua", huokasi prinssi, "kun emme tiedä sanoja millä
purkaa lumousta."
Pimpepanturin mielestä päivällinen viipyi liian kauan ja hän läksi
teltasta ulos etsimään äitiänsä. Kuultuaan prinssin valittavan
raapasi hän pari kertaa miettivästi korvallistansa ja sanoi: "No, isä
aina käänsi sanat takaperin, kun tahtoi peruuttaa lumousta."
"Niin, niin hän tosiaankin teki", vakuutti lappalaisakkakin.
Prinssi Abderrahman sai hiukkasen toivoa, kiipesi kalliolle ja
huusi niin kovasti, kuin suinkin jaksoi, aavaa kangasta kohti:
_Marrabataësan donai Adama!_
Huuto kajahti turhaan, ei ainoakaan kukka liikahtanut; aurinko vaipui
nopeasti taivaan rantaa kohti, tuuli laimeni.
Prinssi pelkäsi ei osaavansa oikein taivuttaa tuota tuntematonta
luonnon kieltä ja kertoili sentähden lakkaamatta niitä sanoja aina
eri järjestyksessä ja eri muodoissa. Kaikki turhaan. Ainoastaan
kerran näytti hänestä eräs kanerva etäisellä kunnaalla nousevan
kuuntelemaan, mutta pian sekin vaipui takaisin äärettömään,
yksitoikkoiseen ja ikävään kanervikkoon.
"Aurinko laskeutuu jo", sanoi lappalaisakka. "Jos ette pian keksi
oikeaa sanaa, tulee halla, eikä sitte enää mikään auta."
Ja auringon punakehrä näytti jo olevan aivan vierähtämäisillään alas
taivaan rannan taa. Oli niin hiljaista luonnossa, kylmä ja kostea
iltasumu, hallan edelläkävijä, levisi harsoksi ketojen ja kukkulain
yli. Kaikki kasvit, jotka vähän aikaa sitte olivat uskaltaneet
kukoistaa Lapissa, olivat nyt jo melkein kuoleman kourissa.
Prinssi Abderrahman oli kauhusta aivan kalpeana; hän tuskin jaksoi
kuiskaamalla sanoa viimeisiä sanoja, joita ei ollut vielä koettanut:
_"Marraba donai Adama taësan!"_
Mutta kas, silloin nousi etäisellä kunnaalla kanervakukan varsi. Se
kasvoi nopeasti, niinkuin lilja aamuruskossa, milloin Ginnistanin
keijukaiset taikasauvoillaan koskettavat sinivuoria. Sumua oli jo
ylt'ympäri kukkulaa, sumusta kasvoi hento olento, ja kun prinssi
hengästyksiin asti juosten ehti sinne, astui hänelle vastaan
Kultakutri kalpeana niinkuin se, joka on maistanut kuoleman ensi
viileyttä. Prinssi oli viime hetkenä osannut lausua oikean sanan.
Prinssi Abderrahman kantoi käsissänsä kalpean prinsessan telttaan, ja
vähitellen voimistui Kultakutri lappalaisakan hoidossa. Pimpedora oli
onnellinen, Pimpepanturi ilossaan unhotti ikävöidyn päivällisensä,
joka oli palanut padan pohjaan, ja prinssi Abderrahman teki
jotakin, jota prinssit eivät juuri tee; hän näet pyörtyi pelkästä
ihastuksesta. Hänen ensi sanansa, kun hän jälleen heräsi, olivat
rukous Allahille, ja sitte hän heti kysyi Kultakutrilta: "Miltä
tuntui tuo muuttuminen kanervakukaksi?"
"Tuntui siltä, kuin vaipuisi takaisin ensi lapsuutensa kehtoon
eikä tietäisi muuta kuin syödä, juoda ja olla onnellinen Jumalan
rakkaudessa", vastasi Kultakutri.
"Ja miltä tuntui jälleen eloon herääminen?"
"Kuin herääminen kirkkaana aamuna raskaasta ja suloisesta unesta."
"Huomenna me palaamme Persiaan!"
"Palatkaamme vain!" vastasi Kultakutri. "Mutta tämä hyvä mummo ja
hänen poikansa ovat säälineet minua, vanki raukkaa. Sentähden me
viemme heidät kanssamme Persiaan, heidän pitää asuman Ispahanin
palatsissa."
"Ei, kiitoksia paljon", vastasi Pimpedora, "minusta on parempi täällä
Lapissa omassa porontalja-teltassani."
"Onko siellä lunta ja poroja Persiassa?" kysyi Pimpepanturi.
"Lunta on ainoastaan korkeimmilla vuorilla, ja porojen sijasta on
meillä peuroja, antilooppeja ja gaselleja", sanoi prinsessa.
"Ei, kiitos kaunis", arveli Pimpepanturi, "sinä saat mennä ja ottaa
mieheksesi kenen hyvänsä. Ei missään maailmassa ole niin hyvää maata
kuin Lappi."
Ei siinä maksanut vaivaa ruveta kiistelemään. Prinssi ja prinsessa
läksivät seuraavana päivänä, annettuaan lappalaisakalle ja hänen
pojalleen kullankirjaiset ja kalliskiviset pukunsa ja saatuaan niiden
sijaan poronnahkaiset lappalaisvaatteet.
Lappalaisakka sulloi kalliit persialaiset puvut tuohikonttiin ja
iloitsi itsekseen, kun arvaili niillä saavansa kokonaisen maton
jauhoja.
Shah Nadir istui yksikseen ja ikävästä harmaantuvana Ispahanissa
kultapalatsissaan; hän ei voinut unhottaa kadonnutta tytärtänsä.
Hänen kiittämättömät poikansa olivat tehneet häntä vastaan kapinan
ja marssineet suuren sotavoiman kanssa pääkaupungin luo kukistamaan
häntä valtaistuimeltansa. Silloin suurvisiiri ilmoitti nuoren
villimiehen, jolla oli kanssansa nuori villinainen, molemmat
eläinnahkavaatteissa, ja koira, tahtovan laskeutua kuninkaan jalkain
juureen. Shah Nadir ei koskaan kieltänyt vierasta pääsemästä
luoksensa; ehkäpä vieras muukalainen tiesi jotakin hänen rakkaimmasta
lapsestaan. Villi-ihmiset tuotiin sisään; villimies laskeutui
polvilleen, vaan nainen kiersi heti käsivartensa kuningasvanhukselle
kaulaan, niin että suurvisiirin parta muuttui peljästyksestä
vehreäksi. Mutta Shah Nadir tunsi Lapin poronnahkankin alta niin
kauan kaivatun ja niin toivottomasti ikävöidyn lapsensa. "Allah,
Allah!" huudahti hän, "nyt minä voin kuolla."
"Ei, herra kuningas", sanoi prinssi Abderrahman, "nyt sinun pitää
elää ja iloita meidän kanssamme ja saada takaisin valtakuntasi."
Shah Nadir, kuultuaan tyttärensä pois ryöstämisen ja prinssin
uskollisen avun, nimitti heti prinssi Abderrahmanin valtakunnan
perintöruhtinaaksi, lupasi hänelle antaa tyttärensä prinsessa
Kultakutrin puolisoksi ja lähetti hänet niiden viidenkymmenen
tuhannen kultasuitsisen ratsumiehen johtajana karkoittamaan
kapinoitsija-joukkoa. Ja kohtapa urhollinen prinssi saavuttikin
vasemmalla kädellään loistavan voiton, vangitsi kuninkaan
kapinoitsevat pojat ja palasi riemusaatossa riemuitsevaan Ispahaniin.
Sitte pidettiin prinssi Abderrahmanin ja prinsessa Kultakutrin häät
hyvin komeasti, mutta ilman eläintaistelua, ja he elivät sitte kauan
ja onnellisesti yhdessä. Mutta yhtenä päivänä vuodessa, 31 päivänä
elokuuta eli prinsessa Kultakutrin vapautuspäivänä, näyttäytyi
kuninkaallinen pariskunta, suureksi ihmeeksi komeudenhaluiselle
Persialle, lappalaisten yksinkertaisessa puvussa, ett'eivät he
onnen aikana unhottaisi vastoinkäymisiä. Shah Nadir sai vanhana
kiikutella polvellaan lastenlapsia; hänen ilkeät poikansa elivät
lopun ikänsä jättiläisten kuninkaan Bom-Balin sikopaimenina
Turanissa. Koira Vallediveau eli 30 vuotta, kuoli hammastautiin
ja sen nahka täytettiin hyvin komeasti. Mutta Pimpedorasta ja
Pimpepanturista, jolla kerran oli tuo muhkea nimi Morus Pandorus von
Pikkulukulikukkulu, ei sitte enää kuultu mitään koko Persiassa. He
luultavasti eivät koskaan löytäneet parempaa maata koko maan päällä
kuin Lappi.


ILTAKÄVELY.

On ilta, tähdet kirkkahat,
Käyn luota Lauri setäni.
Ne kestit kyllä kelpasi,
Ne hienot kestit olivat.
Söin siellä lohipiirasta
Ja Mainkin kanssa tauhusin,
Kissaa ja rottaa leikitsin.
Herttainen hän ja hupaisa.
Mä iso mies jo olenkin:
Olenhan yhdentoista ja
Jo kolmannella luokalla;
Yks, kaks saan lyyryn lakkihin.
Ja silloin... Mitä? Tähtönen
Kauniisti lensi taivaalla.
Oi, suur' on Luojan maailma,
Ja minä, oi, kuin pienonen!
Kas, tähdet, kuin mua seuraa ne!
Kun seison, nekin seisoo, oi!...
Ivallako se Maikki soi
Jo "herra"-nimen minulle?
Jäljellä tortun puolikas...
Kuin kummallista kuitenkin,
Mä olen, jos kuin kulkisin,
Keskellä, Luoja, maailmas.
Uh, olis tyhjää, kylmää vaan
Maailman keskess' seisoa,
Jos ei myös olis Jumala,
Mi kaikki ohjaa kulussaan!
Jos vaikka minne menenkään,
Jumala ain' on luona vaan,
Isäni Hän on ainiaan,
Mä olen Hänen kädessään.
Kuin näihin tuumiin tulinkin
Käydessä luota setäni,
Min kestit kyllä kelpasi,
Ja suuhun paljo suotihin?
Jumalan silmät kirkkahat
On tähdet laella taivahan,
Sen uskon aivan varmahan,
Ja poveemme ne katsovat.
Kuin kirkkaasti ne tuikkivat,
Kummasti mua katsovat!
Kun kuljen, nekin kulkevat,
Kun seisahdun, ne seisovat.
Käyn kotiin -- myös käy tähdet nuo.
Mun retkeni ne tietää tään,
Mä niiden tiet' en tiedäkkään,
Ennenkuin pääsen niiden luo.
Kotini täss' on. Hyväst' vain,
Jumalan kauniit lyhdyt te!
Kun yöllä mua katsotte,
Niin silmäilkää myös Maikkiain!


MISTÄ SAAMME JOULUKUUSEN?
(Joulu-leikki.)

Matti ja Mikki ovat tulleet metsään joulukuusta hakkaamaan. Lapset
ovat olevinaan puina: yksi on koivu, toinen pihlaja, kolmas tuomi,
neljäs haapa, viides kuusi ja kuudes kataja. Pisin lapsista on
kuusena. Pienin lapsi voi ruveta tähdeksi ja mennä piiloon kuusen
taa. Jos puiden päälle voi saada jotakin valkoista, niin se kuvaa
lunta.
_Matti_. Huh! Onpa aika vaikea kaalaa paksuissa lumikinoksissa.
Olemmeko nyt jo metsässä?
_Mikki_. Totta kai olemmekin; miksipä tässä muuten olisi niin monta
puuta?
_Matti_. Miten vääriä vinkuloita ja monimuhkaisia! Eihän tuollaiset
dromedaarit kelpaa muuksi kuin polttopuuksi.
_Mikki_. Etkö häpeä, Matti, toruessasi siivo puita? Nythän nuo
enimmäkseen ovat paljaat, mutta jospa näkisit, miten ne kevään
tullessa pukeutuvat vehreiksi ottamaan vastaan käkeä!
_Matti_. Makkarapuikkoja nuo ovat eikä puita. Ennenkuin etsimme
kunnollisen joulukuusen, saattaisimme ensin hakata vähän puita
joulutakkaan. Mitäpä, jos aluksi hakkaamme tuon koivun?
_Mikki_. Olkoon menneeksi. Koivu hoi, tuleeko sinusta meille kelpo
joulupuita? Äiti keittää sinulla oikein kaunista puuroa, mutta sinä
et saa räiskyä, puuroon.
_Koivu_ (laulaa). (Sävel: Läksin minä kesäyönä käymään.)
Oi, kevääsen mun paikallain
Suo jäädä seisomahan.
Kun rastas istuu latvahain
Ja käki kukkumahan!
Niin lehdin päivän paisteessa,
Viserrän joka oksalta
Keväiseen maisemahan.
_Mikki_. Seiso sinä vain kevääsen asti, koivu. Parempihan tuo on,
että laulat meille, kuin että räiskyisit. -- Mutta tässähän on vanha,
huononpäiväinen tuomi. Vastaas, tuomi, rupeatko sinä joulupuiksi?
Äiti keittää sinulla lipeäkalaa.
_Tuomi_ (laulaa).
Oi, säästä minut suvehen.
Kun päivä mulle paistaa!
Niin saan mä sulot nuoruuden,
Mont' kukkaa ihanaista;
Ne kenttään, laaksoon lemuaa,
Ja niillä huoneen kaunistaa
Niin monta lapsukaista.
_Matti_. Kuulehan vain, hän aikoo vielä kukoistaa tuo vanha kanto!
No, kuki vain, jos haluttaa: me otamme tuon nuoren pihlajan. Hoi,
pihlaja, kelpaatko sinä joulupuiksi! Isä kertoo sinulle tarinoita
keijukaisista, jotka tanssivat kuutamossa.
_Pihlaja_ (laulaa).
Mun ensi syksyyn jäädä suo!
Niin ystäväni saapi
Mun kypsäin terttujeni luo
Ja mua lohduttaapi.
Se onpi tilhi pienonen;
Mä olen silloin punainen,
Myös metsä punoittaapi.
_Mikki_. Ja luuletko hänen tulevan sinun tähtesi? Ei, vaan sinun
marjojesi tähden hän tulee, pihlaja raukka! Mutta samapa tuo, saat
jäädä seisomaan. Tässä on ikävän näköinen mänty, sammaleinen ja
parrakas. Kuules, mänty, rupeatko joulupuiksi? Mummo kertoo sinulle
jättiläisistä ja noidista.
_Mänty_. Antakaa minun olla rauhassa! Minä aion tulla laivaksi.
_Matti_. Vielä vai? Aiotko sinä laivaksi? Äläpäs, mänty, siksi olet
liian hoikkasäärinen. Hyi! pyyhi paremmin partasi, olethan sinä
ryvetetty pihkalla yltä päältä. Saatammehan me ottaa katajan, hän
osaa räiskyä. Kataja, tahdotko, että sinut hakataan hienoksi ja
kylvetään jouluaamuna porstuaan?
_Kataja_. Koskeppahan vain minuun, niin näet, miten minä raavin!
Minusta tulee jousenkaari.
_Mikki_. Kyllä kai! Mutta kylläpä kaikki puut tänään ovat itsepäiset.
No, onneksi on tuossa muhkea joulukuusi. Hakkaa se, Matti!
_Kuusi_ (juoksee pois). Jokos sait!
_Matti_. Juokseehan se! Olipa se veitikka. Se on ensimäinen puu, kuin
minä olen nähnyt juoksevan metsässä.
_Mikki_. Oh, miten typerä sinä oletkin! Etkö ole nähnyt puiden
juoksevan, kun talvella ajetaan hyvää vauhtia metsätiellä? Ota häntä
täällä vastaan, niin minä juoksen hänet kiinni!
(He ajavat kuusta. Kaikki puut asettuvat ajajain tielle, suojellen
naapuriansa. Viimein ne asettuvat piiriin, ja kuusi seisoo keskellä).
_Matti_ (piirin ulkopuolella). En minä enää jaksa. Onko mokomaa
metsän veitikkaa ennen nähty? Minulla on kuusi kuhmua otsassa, se kun
kolahteli puihin.
_Mikki_ (piirin ulkopuolella). Minulla on seitsemän reikää nutussa ja
kuusi housuissa, kun lankeilin kantoihin ja puunjuuriin.
_Matti_. Maltahan, kuusi; minä hakkaan sinut havuiksi ja kylvätän
tielle ruumissaaton jalkoihin.
_Mikki_. Äläpäs ole tyhmä, Matti! Eihän kuusi tiedä, mihin suureen
kunniaan me hänet veisimme. Kuuleppas, Kuutonen tai Kuusela, vai
mikä nimesi lienee, me aiomme hakata sinut joulukuuseksi. Me puemme
sinut kukkiin ja tähtiin ja kultaomeniin. Saat seisoa keskellä salia
ja loistaa kynttilöistä, niinkuin taivas tähdistä. Anna nyt vain
siivosti hakata itsesi, sillä niin suurta kunniaa sinulle ei koskaan
tule täällä pimeässä metsässä.
_Kuusi_. Mitä minä huolin teidän kunniastanne? Minua paremmin
miellyttää kasvaa ylös taivaasen asti.
_Matti_. Etkö häpeä ollessasi noin kopea ja ylvästelevä?
_Mikki_. Malta, malta, Matti; älä nyt riitele. Etkö tiedä, Kuusamo,
että saat kuulla enkelien laulua jouluaamuna?
_Kuusi_. Niin, kyllähän se on kaunista, mutta sitä minä kuulen täällä
ulkonakin.
_Matti_. Harakoita sinä kuulet, raukka, ja ne nauravat sinulle.
_Mikki_. Ole vaiti, Matti! Sinä vain suututat häntä. Kuulehan nyt,
Kuusikangas, etkö suosi pieniä, iloisia lapsia?
_Kuusi_. Tottahan. Kukapa heitä ei suosisi?
_Mikki_. No, jos nyt siivosti annat hakata itsesi joulukuuseksi,
niin lupaan varmaan, että monta iloista pikku lasta asettuu piiriin
ympärillesi tanssimaan, ja he kaikki rakastavat sinua sydämmestänsä.
_Kuusi_. No, se on toista. Jos voin lapsia huvittaa, niin hakatkaa
minut vaikka pikku muruiksi. Paukuttakaa vain.
_Mikki_. Se oli hyvin sanottu, kelpo Lehtikuusi! Mutta kyllä tuletkin
kauniiksi. Ja nyt kai metsä on niin kohtelias, että siirtyy vähän
syrjemmälle.
_Koivu_. Saammeko mekin konvehteja?
_Tuomi_. Saammeko kultatähtiä?
_Pihlaja_. Ja rusinoita?
_Mänty_. Niin, ja lippuja?
_Kataja_. Saammeko antaa selkään lapsille, kun he riistävät turkin
joulupukilta?
_Matti_. Minä teille selkään annan!
_Mikki_. Malttakaahan, kyllä minä tiedän, mitä te saatte. Joulupukki
jakelee kauneita lahjojansa koko metsälle. Nuori koivu saa uuden
auringon taivaalle ja kultakamman pitkälle tukallensa. Tuomi-vanhus
saa uuden kevään ja uusia kukkia. Pikku pihlaja saa kirsikkaviiniä
rypäleihinsä ja samettiliepeen silkkipyrstöönsä. Mänty saa
laivaviirin latvaansa ja kataja sakset leikellä pitkiä kynsiänsä.
Minä pyydän lumihöytyviä sokeroimaan koko metsän valkoiseksi, ja
sitte neiti Päivänpaiste sulattaa sokurin karamelleiksi. -- No, mitäs
nyt arvelet, rakas metsä? Tyydytkö näihin joululahjoihin?
_Kaikki puut_. Kiitos, Mikki, nyt alkaa ilo metsässä. (He siirtyvät
etemmä, jättäen kuusen yksin seisomaan.)
(Matti ja Mikki hakkaavat kuusta. Kaikki puut laulavat ja tanssivat):
Piiri pyörii kanervilla, lumella,
Nyt me seppelöimme nuorta neitoa.
Joulukuusi, metsän talvimorsian,
Koreasti vaatetetaan kukkahan,
Avulla niin monen kauniin kaason.
Morsiolle tähdet päärmää linnikon,
Enkelit jo alkaa sulon soittelon.
Raottaapi kohta portin joulu jo,
Kiirehtii kuin ennen, varro tuokio!
Joulukuusi morsian on kaunokkain
Puku vehreä on hällä yksin vain;
Joulu-iltana nyt häät jo taas on.


KUU KIRKAS.
(Talvi-leikki.)

Henkilöt:
Jeronimus, rikas talonpoika.
Ukko Maunu.
Akka Maunu.
Matti |
Maija | kaksi köyhää lasta.
Kuu.
Kuvaus tapahtuu maantiellä hedelmäpuiston vieressä. Maantie kulkee
läpi huoneen, tuolit olkoot aitana ja seinä niiden takana kuvaa
metsää. On syyskuun ilta, jolloin omenat jo ovat kypset. Ei vielä ole
pimeä, vaan pimenee kohta.
Ukko ja Akka Maunu tulevat kaupungista.
_Ukko_. Riennä, akka, tulee kohta pimeä. Mitä siellä seisottelet ja
mitä katsot?
_Akka_. Katsonpahan vain noita kauneita omenia, tuolla puutarhassa.
Jeronimus on onnellinen mies: kaikki puut riippuvat täpö täynnä, ja
hän kyllä saa sievät rahat torilta. Se on toista, se, kuin meidän
ansiomme, ukko.
_Ukko_. No, entä sitte? Mitä hänen omenansa meihin koskevat? Meillä
on voita ja leipää ja perunoita. Kyllä me tulemme toimeen omenittakin.
_Akka_. Hä, mitäkö ne meihin koskevat? Minä tuota vain ajattelin,
miten me puuhailemme ja näemme vaivaa perunamaassamme ja sitte saamme
jonkun pennin tai kymmenisen kapasta, vaikka Jeronimus saa monta
hopearahaakin. Ohhoh!
_Ukko_. Ohhoh!
_Akka_. Kylläpä käypi jo liian yksitoikkoiseksi elää vain
aamiaisella, päivällisellä ja iltasella. Jos meillä olisi edes
puoletkaan noista kelpo omenista, näetkös, niin voisit sinä ostaa
oikein herrastupakkaa ja minä saisin pienen kahvipisaran. Olisipa se
jotakin, se, ukko hyvä.
_Ukko_. Niinpä olisikin. Minä pöllyttäisin tuvan täyteen tupakansavua.
_Akka_. Ja minä antaisin kahvipannun porista liedellä aamusta iltaan.
Sepä vasta olisi suloista soittoa! Minun mielestäni olisi aivan
kohtuullista, että Jeronimus antaisi osan noista muillekin.
_Ukko_. Sekö visukinttu? Ennen hän pyytäisi meiltä perunoita.
_Akka_. Niinpä niin, ja juuri sentähden saattaisimme me toimittaa
pikku jaon hänen kanssansa.
_Ukko_. Perunoistammeko?
_Akka_. Eipä suinkaan, vaan hänen omenistaan! Minusta näyttää nyt
tulevan pimeä, pilvinen ilta; silloinhan me emme tarvitsisi muuta
kuin pikku portaat aitaa vasten. Me ottaisimme mukaan säkin ja sitte
me...
_Ukko_. Sittekö varastaisimme? Etkö häpeä, akka?
_Akka_. Hyi! kuka tässä varastamisesta puhuu? Me vain vähän, hyvin
vähän keventäisimme sen saiturin ylellistä kuormaa. Sehän toki ei voi
olla muuta kuin laillista ja oikeata.
_Ukko_ (ajatellen). Hm; niin, saattaisipa tuo olla, mutta...
_Akka_. Tule pois, odotetaan, kunnes tulee ihan pimeä. Se, näetkös,
on laillista; vieläpä on rikkaan ilmeinen velvollisuuskin antaa
rikkaudestaan köyhille.
_Ukko_. Niin, mutta...
Matti ja Maija tulevat, seljässä pussit.
_Maija_. Kuulitko, Matti, mitä akka sanoi? Rikkaan pitää antaa
rikkaudestaan köyhille. Ne varmaankin ovat kunnon ihmisiä. (Akalle).
Hyvä matami, me olemme köyhät lapset, joilla ei ole leipää eikä
kotia. Saammeko olla teillä yötä?
_Akka_. Mitä nyt? Häpeä toki, nulikka, kerjätä maantiellä! Ikäänkuin
meillä olisi varaa lahjoitella pois tavaroitamme!... Tule, ukko,
meidän pitää rientää kotiin. (He menevät.)
_Matti_. Jokos sait, sanoi Juuso. Ell'emme pääse tupaan, niin
tottahan löydämme jonkun ladon maataksemme. Katsos noita kauneita
omenia! (Hän laulaa:)
Kaksi kultaomenaa.
Oi, jos olis mulla,
Saisin hevon ratsastaa.
Voisin rikkaaks tulla.
Vaan nyt tässä tallustaa
Rakkaan siskon kanssa saa,
Linnun lailla karkoittaa
Huolet laulelulla.
_Maija_. Sinä vain aina olet iloinen. Kaiketi sinä mielelläsi
pitelisit paria noista kelpo omenista omanasi?
_Matti_.
Heittääkseni koppia
Jos mull' olisi niitä,
Heittäisin kaikk' sulle ma:
Hauskaa tulis siitä.
Vaan nyt musakiven sain...
_Maija_.
Männyn käpy mull' on vain...
_Molemmat_.
Olkoot sijass' omenain,
Kun ei rahaa riitä.
_Maija_. Ota koppia, sinä kultaomeninesi.
_Matti_. Ota itse, jos saat!
(Heittelevät koppia kivillä ja männynkävyillä.)
_Maija_. Sainpa kuitenkin kiinni, katsos!
_Matti_. Maltas, nyt viskaan ylemmä.
_Maija_. Nyt minä rupeen syömään omenaani. (Puree männynkäpyä.)
_Matti_. Ja minä vien omenani kuninkaan hoviin. (Poimii kiviä.)
_Jeronimus_ (tulee). Nytpä rupeavat omenat jo kypsymään. Täällä
kuljeksii kaikenlaista väkeä maantiellä, niin että onpa tarpeen
olla varoillaan. Enkö sitä juuri sanonut? Tuossahan on kaksi
kerjäläisnulikkaa katselemassa minun puutarhaani. Mitä te täällä
teette?
_Matti_. Me astumme kahdella jalalla pitkin tietä, hyvä isäntä.
_Jeronimus_. Uskaltakaapahan vain väijyä minun omeniani?
_Matti_. Kiitoksia tarjouksesta! Me olemme juuri kokoamassa
omenasatoamme.
_Jeronimus_. Mitä sanot? Ettehän vain liene uskaltaneet kiivetä minun
aitani yli?
_Maija_. Ei tässä puutetta ole. Koko tie on täynnä omenia, ja ojan
varsilla on vielä enempi.
_Jeronimus_. Vai niin, kiviä ja männynkäpyjä. Merkillistä, miten
tyhmiä lapset voivatkin olla! (Hän menee.)
_Matti_. Hän luulee olevansa viisas, hän, kun yöt päivät kävelee
varkaiden pelossa. Me olemme levossa, me. Eipähän kukaan varasta
meidän kultaomeniamme. (Ilta pimenee.)
_Maija_. Tulee pimeä jo, Matti. Mistähän nyt löydämme hyvän ladon?
_Matti_. Paras on astua tietä myöten kylään; emme me osaa metsän läpi.
_Maija_. Minua niin kovin pelottaa, että eksymme pimeässä. Jospa edes
kuu olisi paistamassa!
(Kuu ilmestyy taivaanrannalle, se on, vasempaan nurkkaan. Hän on
palovartian puvussa, näyttää siivolta ja alakuloiselta, ja kantaa
edessään suurta, loistavaa, pyöreätä kilpeä).
_Kuu_ (laulaen kuin palovartia).
Kello on kahdeksan lyönyt:
Kotihin kulkee karja jo syönyt,
Loppunut päivän on puuha ja työ;
Sisään, lapset! jo joutuu yö!
_Maija_. Tuossahan kiltti kuu nousee niin pyöreänä taivaalle. Ah,
miten kaunista, että nyt on täyskuu! Kuulitko? Eikö hän ikäänkuin
laulanut jotakin?
_Matti_. Oletpa sinä aika hupakko. Juurikuin kuu voisi laulaa!
Palovartia se lauloi tuolla kylässä.
_Maija_. Muistatko sen laulun kirkkaasta kuusta, jota äiti aina
lauloi meille, kun olimme vielä pienet? Näin se oli:
Ilman kannella istuu kuu
Ja lasista kurkistaapi.
Mun mieleni...
_Matti_.
... tuosta riemastuu
Ja soittoon sormeni saapi.
_Molemmat_.
Oi, onnellinen, sä kuuhut kirkas,
Kun yllä maan on olla sun virkas!
Saat nähdä jo...
_Kuu_.
... Ohoh, ohoh!
_Maija_. Kuulitko, hän lauloi mukaan? Hän sanoi: ohoh, ohoh!
_Matti_. Ole joutavia, se oli vain metsän kaiku.
_Maija_. Ei ollut; minä kuulin ihan selvään, että hän sanoi: ohoh,
ohoh! Kuu raukka, miten sinulla lienee ikävä kulkea niin yksin pitkin
taivaan kantta, etkä koskaan saa leikkiä kultaomenilla täällä maan
päällä! Leikkisit edes tähtien pikku lasten kanssa, jotka välistä
ottavat niin pitkiä, välkkyviä harppauksia iltataivaalla, tällaisia
harppauksia.
_Matti_. Kyllä kuulla on muutakin tekemistä. Hän astuskelee kuin
yövartia, lyhty kädessä, näyttää ja tietä kaikille, jotka ovat
eksyneet maan pimeässä. Sen lisäksi on hän myöskin kultaseppä,
näetkös; hän kultaa metsät ja hopeoitsee järvet. Onpa hän vielä
poliisipäällikkökin, aika vihollinen kaikille varkaille!
_Maija_. En oikein muista toista värsyä siitä laulusta:
Näet hullutuksia paljon, näin
Kulkeissasi iltasilla...
_Matti_.
Näet tuskiin sortuvan lempiväin.
Näet riemua rakastavilla.
_Molemmat_.
Näet kyyneleitäkin monta, mutta
Ne luoksesi kohden korkeutta
Ei nousta voi...
_Kuu_.
... Ei nousta voi.
_Matti_. Kas niin, kuu kirkas, astu nyt siivosti edeltä ja näytä
meille tietä hyvään latoon!
_Maija_. Kiitos ryhdistäsi, rakas kuu!
(Lapset lähtevät, vaan heidän laulunsa kuuluu vielä etempää:)
Näet kyyneleitäkin monta, mutta
Ne luoksesi kohden korkeutta
Ei nous...
_Kuu_ (yksin). "Ei nousta voi", laulavat lapset. No niin, liian
korkeallahan minä olenkin maan lapsille. Mutta näytänkö minä sitte
niin iloiselta täällä yksinäisyydessäni sinitaivaalla? Eikö minulla
sitte ole mitään surua? Ikäänkuin olisi niin erittäin hauskaa kulkea
yksin autiossa avaruudessa eikä koskaan saada yhtään omaa ystävää
koko avarassa maailmassa! Tosinhan minulla on paljo tekemistä.
Minun täytyy joka viikko muuttaa muotoni, ja silloin minä käännän
kultakilpeäni. Nyt minä olen pyöreä, mutta toisinaan on minua vain
puoli. (Hän kääntää kilpeä sivulle.) Ja taas jonkun ajan kuluttua
minä olen kokonaan näkymättömänä. (Hän kääntyy seljin katsojiin päin,
niin että kilpi kokonaan peittyy.) Sitte minä jälleen muutun, ensin
pieneksi, kapeaksi kaareksi, ja vähitellen puolikkaaksi. (Kääntää
kilpeään.) Viimein taas olen aivan pyöreä. (Kääntää koko kilven
näkyviin.) Välistä sattuu niinkin, että minä hetkiseksi pistäydyn
piiloon. (Peittää kilven tiheällä vaatteella.) Silloin tulee pimeä
yö, ja kaikki varkaat lähtevät liikkeelle. Mutta juuri kun he ovat
paraillaan vehkeilemässä, pistäydynkin minä jälleen näkyviin. (Peite
putoaa pois.) Ja silloin kaunis, vaalakka valoni paistaa pimeään
yöhön, ja maan lapset sanovat minua kirkkaaksi kuuksi. Minä suosin
lapsia; heille minä mielelläni tanssin vedenpinnalla ja seuraan
heitä, kun he ajelevat talvi-iltoina. Minä juoksen kilpaa hevosen
kanssa yli mäkien ja puunlatvain. Satatuhatta vuotta sitte olin
You have read 1 text from Finnish literature.
Next - Lukemisia lapsille 5 - 06
  • Parts
  • Lukemisia lapsille 5 - 01
    Total number of words is 3588
    Total number of unique words is 1978
    22.9 of words are in the 2000 most common words
    31.9 of words are in the 5000 most common words
    36.9 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Lukemisia lapsille 5 - 02
    Total number of words is 3642
    Total number of unique words is 1902
    23.9 of words are in the 2000 most common words
    33.5 of words are in the 5000 most common words
    38.7 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Lukemisia lapsille 5 - 03
    Total number of words is 3613
    Total number of unique words is 1856
    23.9 of words are in the 2000 most common words
    34.0 of words are in the 5000 most common words
    39.3 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Lukemisia lapsille 5 - 04
    Total number of words is 3597
    Total number of unique words is 1876
    23.2 of words are in the 2000 most common words
    33.1 of words are in the 5000 most common words
    38.1 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Lukemisia lapsille 5 - 05
    Total number of words is 3503
    Total number of unique words is 1841
    24.6 of words are in the 2000 most common words
    33.6 of words are in the 5000 most common words
    39.3 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Lukemisia lapsille 5 - 06
    Total number of words is 3638
    Total number of unique words is 1873
    22.6 of words are in the 2000 most common words
    32.1 of words are in the 5000 most common words
    36.4 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Lukemisia lapsille 5 - 07
    Total number of words is 3585
    Total number of unique words is 1921
    24.9 of words are in the 2000 most common words
    34.1 of words are in the 5000 most common words
    39.0 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Lukemisia lapsille 5 - 08
    Total number of words is 3559
    Total number of unique words is 1959
    23.0 of words are in the 2000 most common words
    32.2 of words are in the 5000 most common words
    36.9 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Lukemisia lapsille 5 - 09
    Total number of words is 3131
    Total number of unique words is 1751
    22.4 of words are in the 2000 most common words
    31.5 of words are in the 5000 most common words
    35.3 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Lukemisia lapsille 5 - 10
    Total number of words is 3624
    Total number of unique words is 1927
    24.4 of words are in the 2000 most common words
    33.1 of words are in the 5000 most common words
    38.8 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Lukemisia lapsille 5 - 11
    Total number of words is 3543
    Total number of unique words is 1965
    23.7 of words are in the 2000 most common words
    33.7 of words are in the 5000 most common words
    38.5 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Lukemisia lapsille 5 - 12
    Total number of words is 2735
    Total number of unique words is 1526
    24.7 of words are in the 2000 most common words
    33.5 of words are in the 5000 most common words
    38.2 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.