Lukemisia lapsille 4 - 04

Total number of words is 3592
Total number of unique words is 1814
23.7 of words are in the 2000 most common words
33.3 of words are in the 5000 most common words
37.6 of words are in the 8000 most common words
Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
antimensa takaisin, nostaa merelle myrskyn ja vetää purjehtijan alas
syvyyteen. Ahdilla on myöskin kaikkein kauneimpia neitosia, jotka
kantavat hänen kuningattarensa Vellamon liepeitä ja kampaavat hänen
pitkää tukkaansa sekä kuuntelevat ruohokossa, kun heille soitellaan..."
"Ah, Näkki!" sanoi Lohi-Matti. "Oletteko te herrat nähneet kaiken
tuon?"
"Melkeinpä kuin ihan itse nähneet", sanoivat ylioppilaat. "Se on
painettuna, ja kaikkihan painettu on totta."
"Mitä vielä", sanoi Lohi-Matti ivallisesti. "Sittepä olisi eilen
pitänyt olla kaunis ilma, sillä almanakassa sanotaan 'selkeätä', mutta
eilenpä tuulikin ja satoi kuin kaatamalla."
"Niin, katsokaas, se tulee siitä, että almanakalla on etuoikeus laskea
leikkiä ja se etuoikeus on painettuna, ja sentähden pitää etuoikeuden
oleman selkeää totta", sanoivat ylioppilaat.
Lohi-Matti pudisti päätänsä, mutta nyt olivat jo silakatkin kylliksi
savustuneet. Ylioppilaat söivät joka mies kahden edestä ja syöttivät
Prinssille kylmää paistia, jota heillä oli kanssansa veneessä. Prinssi
istui iloissaan kahdella jalalla ja ikäänkuin keri lankaa
etukäpälillään. Syötyään antoivat ylioppilaat Lohi-Matille kiiltävän
hopeamarkan ja oikeaa vaakunatupakkaa piippuun, jota täyttäessään Matti
sulloi piippunsa halki. Sitte herrat kiittivät hyvästä atriasta ja
läksivät purjehtimaan edelleen suureksi suruksi Prinssille, joka
melkein kyynelsilmin ja kerimistään kerien niin kauan istui rannalla,
kuin vähänkään näkyi veneen valkoisia purjeita kaukaa sinertävältä
mereltä.
Lohi-Maija ei ollut sanonut sanaakaan, mutta ajatellut sitä enemmän.
Hänellä oli hyvät korvat ja hän oli pannut mieleensä joka sanan tuosta
Ahdin tarinasta. Kas, sepä olisi jotakin, ajatteli hän, jos saisi edes
yhdenkään sen haltian lehmistä! Olisipa jotakin, kun saisi lypsää aamut
ja illat sellaista lehmää eikä tarvitsisi pitää mitään huolta sen
elatuksesta. Ei, vaan hyllyllä ikkunan päällä olisi toinen toisessaan
kiinni maito- ja kermapiimä-astioita! Mutta niin onnelliseksi minä en
suinkaan pääse koskaan tässä maailmassa.
"Mitä sinä mietit?" sanoi Lohi-Matti.
"Enpä juuri mitään", sanoi mummo. Mutta itsekseen hän kuitenkin
muisteli muutamia vanhoja loitsuja, jotka hän oli lapsena oppinut
ontuvalta ukolta, joka osasi tehdä hyvää kalaonnea. "Jospa koettaisin?"
ajatteli hän.
Se päivä oli lauantai eikä Lohi-Matilla ollut tapana laskea
lauantai-iltana silakkaverkkoja, sillä hän tiesi varsin hyvin, ett'ei
sopinut rikkoa sabattia. Mutta kun ilta alkoi tulla, sanoi mummo
äkisti: "nyt meidän pitäisi laskea verkot."
"Ei", sanoi ukko, "ei pyhäyönä kalastaminen koskaan tuo siunausta
myötänsä."
"Viime yönä oli myrsky ja me saimme niin vähän", sanoi mummo. "Vaan nyt
on järvi tyyni ja kirkas kuin peili, ja sillä viimeöisellä tuulella
kala kyllä nousi maalle päin."
"Mutta tuolla on myrskyn merkki luodepilvessä", sanoi ukko, "ja Prinssi
pureskeli äsken ruohoja."
"Eihän vain liene syönyt minun ruoholaukkaani?" kysyi mummo.
"Eipä suinkaan, mutta huomeisaamuksi tulee auringonnousun ajaksi kova
ilma", arveli Lohi-Matti.
"Kuulehan", sanoi mummo, "me laskemme vaikkapa yhden ainoan verkon
tuonne karin siimespuolelle, niin saamme pakata tuon avonaisen nelikon
täyteen, sehän muuten aivan turmeltuu, kun on niin kauan auki ja
painotta."
Ukko taipui ja he soutivat laskemaan verkkoja. Kun päästiin syvälle
vedelle, alkoi mummo hyräillä vanhaa loitsua, muutellen sanoja mielin
määrin:
Ahti aaltojen isäntä,
Meren ukko ruokoparta,
Sull' on aartehet salaiset.
Sulla kaunihit kalaset,
Sulla helmet kohtavaiset.
Meren kullat kuultavaiset,
Lehmät kaunihit, lihavat,
Niityt rehtevät, vihannat...
"Mitä sinä siinä hyräilet?" sanoi ukko.
"Johtuipahan vain vanha laulu mieleeni", vastasi mummo ja jatkoi
kovemmalla äänellä:
Meren kultainen kuningas;
En mä kultias anele,
Hopioitas huolittele,
Enkä helmiä haeksi,
Yhtä anon ainoata:
Anna mulle lypsylehmä!
Minä annan vastimeksi
Päivän kullat, kuun hopeat.
"Tyhmä laulu tuo", sanoi Lohi-Matti. "Mitäpä muuta meren kuninkaalta
sopisi pyytää kuin kalaa? Mutta ei sellaista käy laulaa sunnuntaiyötä
vasten."
Mummo ei ollut kuulevinaankaan, lauloi vain laulamistaan samaan tapaan
koko ajan, kun oltiin syvällä vedellä. Lohi-Matti ei enää viitsinyt
sitä kuunnella, souti vain raskasta venettä ja ajatteli haljennutta
savipiippuaan sekä kaunista vaakunatupakkaa. Viimein he palasivat
kalliosaareensa ja kävivät kohta levolle.
Lohi-Matti ja Lohi-Maija makasivat vuoteessaan, mutta eipä kummallekaan
tullut uni silmään; toinen ajatteli rikkoneensa Herran sabattia ja
toinen muisteli Ahdin lehmiä. Kun alkoi jo sydänyö olla ohitse, nousi
ukko istualleen ja sanoi mummolle: "etkö kuule mitään?"
"En", vastasi mummo.
"Minusta väkkärä rämisee pahasti tuolla katolla", sanoi ukko. "Tulee
myrsky."
"Vielä mitä, joutavia vain kuvittelet", sanoi mummo.
Lohi-Matti laskeutui levolle, mutta nousi hetkisen kuluttua jälleen.
"Nyt vinkuu väkkärä", sanoi hän.
"Nuku pois; joutavia", sanoi mummo. Ja ukko koetti nukkua.
Mutta kohta hän nousi kolmannen kerran ja hypähti seisomaan lattialle.
"Ei, nyt väkkärä älisee ja parkuu, kuin olisi tulessa! Meillä on aika
myrsky; pitää lähteä korjaamaan verkot."
Mummo nousi myöskin ja kesäyö oli pimeä kuin syysyö lokakuussa. Väkkärä
vinkui ja ulisi ja myrsky voivotteli nurkissa. Kun vanhukset astuivat
ulos, oli meri valkoisena kuin lumi heidän saarensa ympärillä, ja
vaahto roiskui korkealta töllin katon ylitse. Semmoista yötä ei
Lohi-Matti muistanut koskaan nähneensä. Ei ollut ajattelemistakaan
lykätä venettä vesille ja lähteä verkkoja lappamaan. Ukko ja mummo
seisoivat hämmästyksissään rapuilla ja heidän täytyi pysytellä kiinni
ovenpielissä. Vesi roiskui heille vasten kasvoja.
"Enkö jo sanonut, ett'ei koskaan tule siunausta sunnuntaiyönä
kalastamisesta?" sanoi Lohi-Matti äreästi, ja mummo seisoi siinä niin
ällistyneenä ja peljästyneenä, ett'ei edes muistanut ajatella Ahdin
lehmiäkään.
Kun ei mitään voitu tehdä, menivät vanhukset sisään. Nyt heidän
silmänsä viimeinkin vaipuivat pitkän valvonnan jälkeen kiinni, ja he
nukkuivat niin makeasti, kuin ei mitään myrskystä kuohuvaa merta olisi
ollut pauhaamassa heidän mökkinsä ja yksinäisen saarensa ympärillä.
Kun Lohi-Matti ja mummo seuraavana aamuna heräsivät, paistoi aurinko jo
korkealla. Myrsky oli lakannut, ainoastaan maininki vielä vieriskeli
korkeina, auringonpaisteessa välkkyvinä hopeaharjoina punertavaa
kalliorantaa vasten.
"Kas, mikäs tuo on!" huudahti mummo katsoessaan ulos ovesta.
"Näyttäähän tuo suurelta hylkeeltä", arveli Lohi-Matti.
"No, toden totta, eikö olekin lehmä!" riemuitsi Lohi-Maija.
Ja lehmä se olikin, muhkea punainen lehmä parasta lajia, lihava ja
pullakka, niinkuin olisi koko ikänsä syönyt spenaattia. Se käveli hyvin
levollisena rannalla eikä edes haistanutkaan ruohomätäs-vaivaisia,
niinkuin olisi kokonaan ylenkatsonut niin laihaa ravintoa.
Lohi-Matti ei ollut uskoa silmiään. Mutta lehmä se oli, aivan sen
muotoinen, ja kohta ei ollut enää mitään epäilemistä, kun mummo alkoi
lypsää ja lypsi kaikki astiat, yksin veneviskaimenkin, täyteen parasta
aamumaitoa. Ukko vaivasi turhaan päätänsä miettimällä, mitenkähän lehmä
oli tullut saareen, ja läksi etsimään mereen jääneitä verkkojansa. Ja
kohtapa hän ne löysikin rannalta, jonne laineet olivat ne ajaneet, ja
ne olivat niin täynnä kaloja, ett'ei välkkyviltä salakoilta näkynyt
ainoatakaan silmukkaa.
"No, hyvähän tuo on lehmäkin olemassa", mietiskeli Lohi-Matti silakoita
puhdistaessaan. "Mutta millä me sitä elätämme?"
"Kylläpähän siihen keino keksitään", sanoi mummo. Ja lehmä itse sen
keinon keksikin. Se astui veteen ja söi vesiruohoa, jota kasvoi
suurissa töyhdöissä rannalla; siitähän se pysyikin niin lihavana ja
kauniina. Hyvä lehmä se oli muiden paitsi Prinssin mielestä; se näet
oli saanut kilpailijan ja haukkui sitä lakkaamatta.
Siitä päivästä asti oli Ahtolassa maitoa ja kermapiimää yllin kyllä.
Kaikki verkot olivat aina täynnä kaloja. Lohi-Matti ja Lohi-Maija
lihoivat hyvästä ravinnosta ja rikastuivat päivä päivältä, sillä mummo
kirnusi monta leiviskää voita, ukko hankki kaksi renkiä ja alkoi
kalastaa suuremmasti. Meri tuli hänelle suureksi kalasumpuksi, josta
hän haavitsi niin paljon kuin halutti. Ja lehmä piti itse huolen
ruoastaan. Kun Lohi-Matti ja -Maija syksyllä muuttivat manterelle,
sukelsi lehmä mereen, mutta keväällä heidän palatessaan seisoi se jo
taas kalliolla odottelemassa.
"Tarvitsisimmepa me paremman tuvan", sanoi Lohi-Maija toisena kesänä.
"Tämä vanha on liian pieni meille ja rengeille."
"Niinpä niin", myönsi Lohi-Matti. Ja hän rakensi muhkean tuvan, jossa
oli oikea lukko ovessa, sekä viereen kalliolle kala-aitan, otti kaksi
renkiä lisäksi ja kalasteli niin hyvästi, että lähetteli monen monta
tynnyriä lohta, silakkaa ja siikaa Venäjälle ja Ruotsiin.
"Minä en jaksa hoitaa näin monen hengen taloutta", sanoi Lohi-Maija.
"Ei tuo liiaksi olisi, vaikka saisin piiankin avukseni!"
"Ota piika!" sanoi ukko. Ja piika pestattiin. Mutta silloin sanoi
Lohi-Maija:
"Meillä on liian vähä maitoa näin paljolle väelle. Koska minulla kerran
on piika, saisi hän samalla vaivalla hoitaa kolmekin lehmää."
"No, laula sitte Ahdille vielä yksi laulu lisäksi", sanoi ukko vähän
ivallisesti.
Se harmitti Lohi-Maijaa. Mutta kuitenkin souti hän eräänä sunnuntaiyönä
merelle ja lauloi kuin ennen:
"Ahti aaltojen isäntä,
Meren ukko ruokoparta,
Sull' on lehmiä tuhansin,
Anna kolme karjastasi!"
Seuraavana aamuna seisoi kolme lehmää saaressa yhden sijasta, ja kaikki
ne söivät meriruohoa ja pitivät itse huolen elatuksestaan niinkuin
ensimäinenkin.
"Oletko nyt tyytyväinen?" sanoi Lohi-Matti mummollensa.
"Kyllähän minä olisin tyytyväinen", sanoi Lohi-Maija, "jos vain saisin
vielä kaksi piikaa lisäksi suurta taloutta hoitamaan ja vähän paremmat
vaatteet. Etkö ole kuullut että minua sanotaan matamiksi?"
"Olkoon menneeksi", sanoi ukko. Ja Lohi-Maija sai piikoja ja kauniit
matamin-vaatteet.
"Kyllähän nyt olisi kaikki hyvin", sanoi Maija vähän ajan perästä, "jos
vain meillä olisi vähän parempi kesällä. Sinä voisit juuri rakentaa
kaksinkertaisen talon ja tuoda vähän multaa, että saisimme puutarhan.
Ja siihen pitäisi tehdä pieni huvimaja, josta minä saisin katsella
merelle, ja meillä pitäisi olla soittaja, joka iltasilla aina
soittelisi meille passo-viululla; saattaisipa meillä olla myöskin oma
pieni höyryvene, ajaaksemme kirkkoon, milloin tuulee eikä oikein jaksa
soutaa."
"Eikö muuta?" sanoi Lohi-Matti. Ja hän teki kaikki, mitä hänen vaimonsa
tahtoi. Ahtolan kalliosaari tuli niin kauniiksi, ja Lohi-Maija tuli
niin ylhäiseksi, että kaikki meren simput ja silakat rupesivat
ihmettelemään. Prinssiäkin syötettiin paljaalla vasikanpaistilla ja
kermaleivoksilla, niin että viimein tuli yhtä pyöreäksi kuin
kilohaili-pyttynen.
"Oletko nyt tyytyväinen?" kysyi Lohi-Matti.
"Olenpa kyllä", sanoi Lohi-Maija, "jos minulla vain olisi kolmekymmentä
lehmää. Tarvitaanpa jotakin näin suurelle joukolle."
"Mene Ahtisi luo", neuvoi Lohi-Matti.
Mummo purjehti ulommaksi merelle uudella höyryveneellä ja lauloi meren
kuninkaalle. Seuraavana aamuna seisoi kolmekymmentä kaunista lehmää
meren rannalla, ja kaikki ne itse hoitelivat itsensä.
"Kuulehan, ukko", sanoi Lohi-Maija, "tässä on liian ahdas tällä kallion
pahasella, mihin minä saan sopimaan kaikki lehmäni?"
"No, en minä tiedä muuta neuvoa", sanoi Lohi-Matti, "kuin ammenna meri
tyhjäksi."
"Lörpöttele siinä! Kuka merta voi tyhjentää?"
"Koeta uudella höyryveneelläsi, siinä on hyvä pumppu."
Lohi-Maija kyllä ymmärsi, että ukko teki pilaa, mutta ei kuitenkaan
voinut olla asiaa ajattelematta. En minä voi pumputa merta tyhjäksi,
mietti hän. Mutta ehkäpä minä voisin täyttää sitä, jos ensin tekisin
suuren sulun tuonne ulommaksi. Saatanhan sinne koota kiviä ja hiekkaa,
niin saamme saaremme toista vertaa suuremmaksi.
Mummo lastasi uuden höyryveneensä täyteen kiviä ja läksi
syvemmälle vedelle. Soittaja oli mukana ja soitti niin kauniisti
passo-viulullansa, että Ahti ja Vellamo ja kaikki vedenneitoset
sukelsivat ylös vedenpintaan kuuntelemaan.
"Mikä se noin kauniisti välkkyy aalloissa?" kysyi Lohi-Maija.
"Meren vaahto se vain välähtelee auringonpaisteessa", vastasi soittaja.
"Heittäkää kivet mereen!" komensi Lohi-Maija.
Höyryveneen väki alkoi heitellä kiviä oikealle ja vasemmalle puolelle
vaahtoon. Muuan kivi sattui Vellamon paraalle kammarineitsyelle nenään.
Toinen raapasi poskea itse veden emolta. Kolmas loiskahti lähelle Ahdin
päätä ja neljäs tempasi häneltä pois puolen partaa. Siitäpä syntyi
vedessä aika mylläkkä, aallot vieriskelivät sekaisin kuin kiehuvassa
padassa.
"Mistä se myrskynpuuska tuli?" kysyi Lohi-Maija. Mutta ennenkuin hän
ehti oikein lopettaakaan kysymystään aukesi vesi suureksi hauin kidaksi
ja nielasi koko höyryveneen.
Lohi-Maija painui kuin kivi pohjaan, mutta ponnisteli kuitenkin käsin
ja jaloin vastaan, pääsi siten ylös vedenpintaan ja tapasi käteensä
soittajan passo-viulun, jonka varassa sitte kyllä jaksoi uiskennella.
Vaan samassa näki hän vieressään Ahdin pelottavan pään, jossa oli vain
puoli partaa.
"Miksi sinä minua kivillä heittelit?" tiuskasi Ahti.
"Voi, armollinen herra", huokasi Lohi-Maija, "se oli vain erehdys.
Voidelkaa karhunrasvaa partaan, niin kyllä se pian jälleen kasvaa."
"Akka, enkö minä antanut sinulle kaikkea, mitä pyysit, ja vielä
muutakin?"
"Kyllä annoitte, armollinen herra. Suuri kiitos lehmistä! Ne lypsävät
aika lailla."
"No, missä sinulla on auringon kullat ja kuu, jotka lupasit minulle?"
"Ah, armollinen herra, ovathan ne paistaneet joka päivä ja yö mereen,
milloin vain on taivas ollut selkeänä", vastasi Lohi-Maija viekkaasti.
"Kyllä minä sinut opetan!" tiuskasi Ahti ja potkasi passo-viulua niin
voimakkaasti, että se lensi kuin nuoli mummon kanssa kalliolle.
Siinä istui Prinssi yhtä nälkäisenä kuin ennen, muinoin kaluamassa
variksen luita. Lohi-Matti istui, yllänsä vanha nutunrepale, yksinään
vanhan töllirähjän rapuilla verkkoa kutomassa. "Kas mummoa!" sanoi hän.
"Mistäs sinä tulet semmoisella kyydillä ja mitenkä sinä olet noin
märkänä?"
Lohi-Maija katseli ällistellen ympärilleen ja sanoi: "Missä meidän
kaksinkertainen talomme on?"
"Mikä talo?" kysyi ukko..
"No, meidän suuri talomme ja puutarha ja rengit ja piiat ja ne
kolmekymmentä kaunista lehmää ja höyryvene ja kaikki muu?"
"Nyt lörpöttelet unissasi, mummo", sanoi ukko. "Ylioppilaat saivat
pääsi pyörälle, niin että eilisiltana laulelit hullutuksia merellä etkä
saanut unta ennenkuin aamusilla. Yöllä oli myrsky, vaan se jo lakkasi.
Minä en hennonnut herättää sinua, vaan kävin yksin etsimässä verkot
talteen."
"Mutta minäpä näin Ahdin!" sanoi Lohi-Maija.
"Sinä nukuit sängyssäsi ja puhuit unissasi kaikenlaista hulluutta ja
menit sitte vielä horroksissa itse veteen."
"Tuossahan on passo-viulu", sanoi Lohi-Maija.
"Kaunis viulu! Vanha, laho tukinpää. Ei, muijaseni, toiste kyllä
pyhitämme sabatin. Ei tule koskaan siunausta sunnuntaiyönä
kalastamisesta."


MAKEAMPI MAKEAA.

Oli kerran kuningas rikkaassa Arabiassa; hänellä oli kylliksi kaikkea,
mitä ihmissydän haluaa, paljo rikkautta, terveyttä, nuoruutta,
kauneutta, rakkautta, valtaa, kunniaa ja huvituksia. Hän eli mielellään
ylellisesti, se mahtava kuningas. Ei ainoatakaan päivää kulunut, jona
hän ei olisi parhaansa mukaan huvitteleinut kauneissa puutarhoissansa,
sadan puolisonsa kanssa ja komeassa pöydässään. Ja koska hän oli lempeä
ja oikeudentuntoinen kuningas, arveli kansa hänen kyllä voivan
huvitellakin, hän kun ei sillä tehnyt kellekään pahaa, vaan päinvastoin
ravitutti köyhiä ylellisten atriainsa jäännöksillä.
Varsinkin rakasti tämä kuningas kaikenlaisia makeisia ja imeliä ruokia.
Se maku oli hänelle jäänyt lapsuutensa ajoista, jolloin hän köyhänä
paimenpoikana eleskeli huonolla ravinnolla kameleineen erämaassa.
Siellä hän näki apinain joka päivä kiipeilevän taatelipalmuihin syömään
makeita taateleita, mutta itse oli hän vielä liian pieni ja heikko
kiipeämään niin korkean puun latvaan. Ja vaikka hän nousi kamelin
selkään kyttyrällekin seisomaan, koettaen siitä kurkottaa, niin olivat
taatelit yhä sittekin vielä liian korkealla, ja ivalliset apinat
viskoivat hänelle taatelinsiemeniä kasvoihin ikäänkuin pilkatakseen
häntä. Ah, ajatteli hän, jospa olisin apina, niin minäkin voisin hyvin
joka päivä eikä minun tarvitsisi lakkaamatta syödä kamelinjuustoa ja
karvaita ruohoja!
Nyt hän oli rikas kuningas ja sai syödä taateleja mielin määrin, vaan
apinat sen sijaan rautahäkeistään sitä kummastellen ja kadehtien
katselivat. Ja hän söi, söi niinkuin koulupoika. Mutta tuleehan
herkkukin ajan pitkään yksitoikkoiseksi; niinpä eivät taatelitkaan
viimein enää maistuneet, ja silloin tilasi kuningas hunajakakkuja
Persiasta. Kun hunaja alkoi tuntua yksitoikkoiselta, keitätti hän
ananaseista ja rypälesokurista imelää hilloa, saadakseen jotakin oikein
erinomaista. Sitä syötiin joku aika ja sitte koetettiin muita hedelmiä,
mutta kaikki ne alkoivat vähitellen maistua yksitoikkoisilta.
"Mestarikokki", sanoi kuningas, "hanki minulle jotakin, joka on
_makeaakin makeampi_! En minä jaksa kärsiä tuota yhtäläistä, jota sinä
tarjoat."
Mestarikokki tuli hyvin murheelliseksi, sillä hän oli jo etsinyt
läpi itämaiden, löytämättä sieltä mitään kuninkaalle sopivaa.
"Lähettäisinköhän Europasta noutamaan konvehteja?" ajatteli hän
itsekseen.
Ja hän lähettikin noutamaan konvehteja Europasta. Monta kamelia toi
koko kantamuksensa suuria kauniita konvehteja, paraimmista
marmelaadeista aina kaikenlaisiin sokuriryyneihin asti. Siinä oli
rasioita, joiden kansissa oli tyhmiä värssyjä, ja toisia, joita
loistokuvat koristivat; siinä oli Landrinia ja Montpensieria, Pariisin
suklaakonvehteja, kaikenmoisia karamelleja, onsia sokurisydämmiä,
nekkuja, piparkakkuja ja pumpernikkelejä. Mitäpä olisi ahnaskaan
kuningas saattanut haluta enempää? Hän kutsui kokoon kaikki sata
puolisoansa ynnä heidän sata lastansa, aukoi rasiat heidän läsnä
ollessaan ja jakeli heille niin paljon kuin he suinkin jaksoivat syödä;
itse hän söi paljasta konvehtia aamiaiseksi, päivälliseksi ja
illalliseksi.
No niin, tätä kesti noin viikon päivät. Silloin alkoi kuninkaan vatsaa
pullistella, ja samoin hänen sadan puolisonsa ja heidän sadan lapsensa.
"Ei", sanoi kuningas, joka ei ollenkaan saanut unta öillä, "tämä ei käy
päinsä, mestarikokki. Enkö jo käskenyt sinua hankkimaan minulle
jotakin, joka on _makeaakin makeampi_?"
"Herra", sanoi mestarikokki heittäytyen otsalleen marmorilattialle,
"älköön sinun varjosi koskaan pienetkö! Minä, sinun uskollinen koirasi,
olen etsinyt kaikki nurkat kolmesta maanosasta, tyydyttääkseni sinun
ylhäistä makuasi. Käsketkö vielä etsimään Amerikasta ja Austraaliasta?"
"Tyhmyyksiä!" vastasi kuningas äkeissään. "Mitäpä siellä olisi muuta
kuin sokuria ja kokospähkinöitä? Hanki minulle jotakin makeampaa!"
Mestarikokki vapisi, hyvin tietäen, että tässä oli hänen päänsä
vaarassa, ja löi kolme kertaa kovasti päänsä marmorilattiaan, sanoen:
"Herra kuningas, kutsuta tänne kolme viisasta miestäsi, ja mitä he
sinulle sanovat, sen minä sinun koirasi teen, kun vain sinun viisas
suusi puhuu."
Neuvo oli kuninkaasta hyvä, hän kutsutti luokseen viisaat miehet ja
kysyi heiltä, mistä hän löytäisi jotakin sellaista, joka on makeaakin
makeampi.
Viisaat miehet pyysivät kolme päivää ajatusaikaa ratkaistakseen niin
vaikeaa arvoitusta, ja kun ne päivät kuluivat, astuivat he taas
kuninkaan eteen.
"Herra", sanoi ensimäinen heistä, "ällös sinä koskaan kyllästykö
onneesi! Ei ole mitään makeampaa kuin kauneus ja sulous. Lähetä orjasi
ympäri koko maailman, tuokoot he kaikkein kauneimman morsiamen koko
maan päältä sinulle ensimäiseksi vaimoksi toista sataa!"
"Viisas mies", sanoi kuningas, "nyt olet tyhmä. Jos minulla kerran ei
ole mitään iloa sadasta puolisostani, jotka joka päivä keskenään
riitelevät, niin mitä iloa minulla sitte voisi olla siitä, joka tulisi
lisäksi? Ei muuta kuin enempi riitelijöitä."
"Herra", sanoi toinen viisas mies, "sinun sanasi ovat kuin kultaomenat
hopeamaljoissa. Ei ole mitään makeampaa kuin kostaa vihollisillensa.
Abessinian kuningas on sinulle velvollinen maksamaan 100 valkoista
hevosta vuotuisena verona; vaan hän sen sijaan lähetti sinulle ontuvan
aasin. Marssi hänen maahansa, hirtätä hänet savuun ja myö koko hänen
kansansa orjiksi!"
"Abessinian kuningas on narri", vastasi kuningas, "mutta sinä olet
vielä suurempi narri kuin hän. Mitäpä iloa minulla olisi sen miehen
hirtättämisestä savuun tai hänen kansansa myömisestä orjiksi? Savu
minulle pakkautuisi kurkkuun, ja mistä minä saisin ruokaa elättääkseni
niin monta orjaa? Vai luuletko minun rupeavan elättämään heitä
konvehteilla?"
"Ei, herra kuningas", sanoi kolmas viisas mies; "sinä olet itse viisain
mies valtakunnassasi; eläös tuhat vuotta! Koska sinulla jo on kaikki,
mitä makeaa ihmissydän haluaa, niin julista kunniasi, valtasi ja
rikkautesi kaikelle kansalle. Pukeudu purpuraan, käy istumaan
kultaisella valtaistuimellesi, kokoo ympärillesi kaiken maailman kansat
ja ota vastaan heidän kunnioituksensa! Usko minua, se on makeampaa kuin
hunaja, taatelit ja marmelaadit."
"Menkää tiehenne!" sanoi kuningas. "Mestarikokki, anna heille kullekin
pumpernikkeli! Tehköön se heille yhtä pahaa kuin minulle. Minä en ole
ummistanut silmiäni seitsemään yöhön."
Mestarikokki antoi viisaille miehille kolme pumpernikkeliä, heidän
täytyi lyödä otsansa lattiaan, kiittää ja syödä; mutta pumpernikkelit
tarttuivat heille kurkkuun. Koko hovi nauroi, mutta kuningas läksi
tyytymättömänä pois, eikä hän mistään löytänyt sitä, joka olisi ollut
makeaakin makeampi. Ei hän voinut mennä sadan puolisonsa luo kuulemaan
heidän riitelemistänsä; ei hänen tehnyt mieli hävittämään kokonaista
kansaa ontuvan aasin tähden, ja mitä iloa olisi tullut siitäkään,
jos olisi kuin kolho istuutunut purpurapuvussa koko maailman
ihmeteltäväksi? Sitä paitsi oli hänellä vielä monta kaunista
konvehtirasiaa jäljellä; mitä piti hänen tekemän niille, kun koko hänen
hovinsa oli kyllästynyt makeisiin niinkuin hän itsekin?
Ilta oli tulossa kuuman päivän perästä, aurinko alkoi vaipua, se oli
laskeutuva juuri kello kuusi. Kuningas istui yksin ajatuksiinsa
vaipuneena kauniissa puutarhassaan. Suihkukaivot lorisivat, mantelipuut
kukoistivat, viikunapuun varjo kasvoi yhä pitemmäksi hiekkakäytävällä.
Oli niin suloista ja rauhallista, että kuningas alkoi mietiskellä
itsekseen, ett'eiköhän tämä kaunis, onnellinen iltahetki vain ollutkin
makeampi Landrinin ja Montpensierin karamellejakin.
Astuipa siihen köyhä kristitty orjavaimo, taluttaen kädestä pientä
nelivuotista poikaansa. Äiti ja lapsi näyttivät molemmat väsyneiltä, he
olivat astuneet pitkät matkat ja nyt eksyneet puistoon etsiessään
yösijaa hovista. Kuningas oli hyväsydämminen, hän ymmärsi heillä olevan
nälän, ja hänelle johtui jotakin mieleen. "Orja", sanoi hän
palvelijalleen, joka vähän matkan päässä odotteli hänen käskyjänsä,
"tuo tänne niin monta suurinta konvehtilaatikkoa, kuin vain kantaa
jaksat!"
Orja läksi ja toi pian neljä suurta laatikkoa kaikenlaisia makeisia.
"Asettele, mitä niissä on, tähän ruohopenkille!" sanoi kuningas
palvelijalleen. Vaan itsekseen hän ajatteli: "tuo köyhä vaimo ja hänen
lapsensa eivät ole elämässään edes aavistaneetkaan näin erinomaisia
herkkuja. Katsotaanpas, miten he niitä halulla syövät."
"Syökää niin paljon, kuin mielenne tekee!" sanoi kuningas vaimolle ja
pojalle, joka jo oli istahtanut lepäämään ruohokkoon penkin viereen.
Äiti taittoi palasen sokurileivästä ja antoi pojalle. Poika piti sitä
kädessään, mutta ei vienyt suuhunsa.
"Ah, kyllä ymmärrän", sanoi kuningas; "poika on janoissaan, kun on
astunut niin pitkän matkan auringon paahteessa. Orja, tuo raikasta
vettä lähteestä! Tosiaankin on jotakin, joka on makeaakin makeampi, ja
se on kovan janon sammuttaminen."
Poika sai vettä ja joi, mutta ei kuitenkaan syönyt mitään noista
monista makeisista. Kuningas huviksensa tarjosi omalla ylhäisellä
kädellään hänelle kaikkia paraita tavaroita, niin että pojan ympärille
viimein kasvoi kokonaiset kasat makeisia. Mutta söikö hän? Eipä
suinkaan. Kyllä hän välistä ojensi kätensä jotakin erittäin
houkuttelevaa hyvää ottamaan, mutta ei hän sitä nähnyt; hänen silmänsä
kävivät yhä sumuisemmiksi ja pienemmiksi, ja viimein ne kokonaan
painuivat yhteen ja pienokainen nukkui, pää ruohopenkkiä vasten,
niinkuin nukutaan raskaan päivän jälkeen, kun on hyvä omatunto ja
lapsen levollinen mieli.
"Mitä?" sanoi kuningas. "Nukkuiko hän?"
"Niinpä näkyy", vastasi äiti.
"Ja kaikkiko jätti nämä hyvät herkut koskematta?"
"Niin, herra. Onpa jotakin, joka on makeaakin makeampi, ja se on
_lapsen uni_."
"No, sitähän minä juuri olen etsittänyt kolmesta maanosasta, eikä ole
onnistunut sitä löytää!" sanoi kuningas hyvin ihmeissään. "Uniko! Mitä
sanotkaan? Minä en ole nukkunut hiukkaakaan seitsemään yöhön."
"Olkaa kuin lapsi, herra kuningas, niin kyllä sen heti ymmärrätte?"
"Mitä nyt? Enkö ole ollut kuin lapsi? Onko kukaan koulupoika tai tyttö
ollut ahneempi makeisille kuin minä, itse kuningas? Ja kuitenkin,
vaimo, sanon minä sinulle, ett'en ole seitsemään pitkään yöhön saanut
rahtuakaan unta silmiini."
"Ah, herra kuningas, ei lapsen ahneus tuo meidän silmiimme suloista
unta, vaan lapsen sydän, hyvän ihmisen työ, rukous ja kohtuullinen
elämä. Me täyskasvuiset ihmiset tiedämme yhden asian, joka on vieläkin
autuaallisempi kuin lapsen makea uni, ja se on syntein anteeksi
saaminen. Mutta makaava lapsi on rauhoitettu, se makaa enkelien
suojeluksessa."
"Orja!" huusi kuningas.
Orja tuli.
"Heitä kaikki nämä laatikot makeisineen jokeen! Vie sitte minun käskyni
hoviin, että valmistavat siellä asunnon vaimolle ja hänen lapsellensa!
Minä tahdon joka päivä kysyä häneltä neuvoa, sillä hän on viisaampi
kuin minä ja kaikki viisaat miehet minun valtakunnassasi... Makeaakin
makeampi! Olipa merkillistä, että minä viimeinkin sen löysin."
Ja aurinko laskeutui valasemasta ihmeen kaunista puistoa, kukkivia
mantelipuita, komeaa palatsia, ällistyneitä viisaita miehiä, köyhää
kristittyä vaimoa, nukkuvaa poikaa ja rikkaan Arabian kuningasta, joka
nyt oli saanut arvoituksensa selville ja unen helmoista löysi sen, joka
oli makeampi kaikkia hunajatavaroita, taateleja ja koko maailmaan
ranskalaiskonvehteja.


KARTTAPALLO.

Kuin moni nuorna ollessaan
Kiitäisi ympär' aavan maan
Kuin miete mieluisesti!
"Sun siipes, pääsky, ottaisin
Päiväksi ainoaksikin
Mä hyvin haluisesti."
Mä riemuin sitte kukillen
Liitäisin maiden lämpöisten
Pois Pohjan pakkasista
Ja ystävälle laatisin
Ma linnan aina pilvihin
Ruusuista loistavista.
Hei! pikku pääskyt, lentäkää!
Minuutissa jo pallo tää
Tuhannet virstat entää,
Tää on se maa jonk' ympäri
Te saatte liitää huoleti
Ja riemumielin lentää.
Nyt pesän paikka valitkaa
Vapaasti! Saima, sun on maa,
Ja sinun myöskin, Selma!
Maa onnellisin valitkaa,
Se olkoon lämmin palmumaa
Tai jäinen Sulitelma!
Ei kuningas niin äveriäs,
Niin vapaa lintu siivekäs,
Niin valtaa haltialla.
Valitkaa! Unhotettu vaan
On köyhä Suomi nurkassaan
Puhurin vallan alla.
Kah! Tekö, joill' on laaja maa,
Mielitte majan rakentaa
Poloiseen Pohjolaamme?
Tuo uljuus sietää suutelon!
Maa laaja kyllä oiva on,
Vaan paras oma maamme.


JÄTTILÄINEN JA KOULUPOIKA.

Yks jättiläinen on Pohjolassa.
Se herraks mielisi maailmassa;
Vaan kesin nukkuvi niin se, että
Voi häntä pahasti silloin pettää:
You have read 1 text from Finnish literature.
Next - Lukemisia lapsille 4 - 05
  • Parts
  • Lukemisia lapsille 4 - 01
    Total number of words is 3598
    Total number of unique words is 1803
    23.2 of words are in the 2000 most common words
    32.3 of words are in the 5000 most common words
    37.3 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Lukemisia lapsille 4 - 02
    Total number of words is 3750
    Total number of unique words is 1914
    25.5 of words are in the 2000 most common words
    36.2 of words are in the 5000 most common words
    41.1 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Lukemisia lapsille 4 - 03
    Total number of words is 3655
    Total number of unique words is 1866
    24.6 of words are in the 2000 most common words
    34.3 of words are in the 5000 most common words
    39.3 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Lukemisia lapsille 4 - 04
    Total number of words is 3592
    Total number of unique words is 1814
    23.7 of words are in the 2000 most common words
    33.3 of words are in the 5000 most common words
    37.6 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Lukemisia lapsille 4 - 05
    Total number of words is 3661
    Total number of unique words is 1803
    25.0 of words are in the 2000 most common words
    34.6 of words are in the 5000 most common words
    39.7 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Lukemisia lapsille 4 - 06
    Total number of words is 3634
    Total number of unique words is 1937
    23.0 of words are in the 2000 most common words
    33.0 of words are in the 5000 most common words
    38.6 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Lukemisia lapsille 4 - 07
    Total number of words is 3646
    Total number of unique words is 1929
    21.1 of words are in the 2000 most common words
    29.6 of words are in the 5000 most common words
    34.4 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Lukemisia lapsille 4 - 08
    Total number of words is 3618
    Total number of unique words is 1803
    22.5 of words are in the 2000 most common words
    31.9 of words are in the 5000 most common words
    35.6 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Lukemisia lapsille 4 - 09
    Total number of words is 3805
    Total number of unique words is 1820
    25.9 of words are in the 2000 most common words
    35.1 of words are in the 5000 most common words
    40.3 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Lukemisia lapsille 4 - 10
    Total number of words is 3611
    Total number of unique words is 1829
    23.3 of words are in the 2000 most common words
    32.9 of words are in the 5000 most common words
    37.8 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Lukemisia lapsille 4 - 11
    Total number of words is 2889
    Total number of unique words is 1461
    26.4 of words are in the 2000 most common words
    37.4 of words are in the 5000 most common words
    43.0 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.