Lukemisia lapsille 3 - 10

_Bumburrifex_. No, miksi et sitte pysynyt korissa, narri?
_Nopsajalka_. Sen tähden, että sinä aioit syödä Huntun, ja hän puhui
totta silloin, kuin muut valehtelivat pahaa tekoansa meidän päähämme.
_Bumburrifex_. Eihän vain liene useampia lanttuja korissa? (Nopsajalka
on vaiti.) Valehtele vähän, poikaseni, hiukan vain, niin sinulle käy
hyvin maailmassa. Paljohan niitä on, jotka ajattelevat, että pienestä
hätävaleesta ei koskaan voi tulla vahinkoa.
_Bumburra_ (nykii Nopsajalkaa kyljestä). Valehtele vähän! Valehtele
vain hiukan!
_Hunttu_ (sysii häntä toiseen kylkeen). No, hyvä ystävä, valehtele
vähän, kotitarpeiksi vain!
_Nopsajalka_. En, minä en koskaan valehtele. Mutta minä puhun vain
omasta puolestani enkä ilmase toisia.
_Bumburrifex_. Oletpa sinä aika veitikka. No saatanpahan minä itsekin
katsoa korista, kun ensin syön sinut. Riisu pois mekkosi, niin maistut
paremmalta.
_Bumburra_ (itsekseen). Voi, että minulla ei ole muuta kuin yksi
paistettu kukko!
_Hunttu_ (huutaa). Hän syö meidät! Hän syö meidät! Eikö täällä ole
yhtään liikoja lapsia.
_Varma_ (kurkistaa korista). Hyvä ihmissyöjä, jättäkää Nopsa rauhaan ja
syökää ennemmin minut!
_Bumburrifex_. Ahah! Siellä on pikku nauriskin lanttujen seassa. Sepä
vasta on hyvää herkkua jäljisteeksi!
_Bumburra_ (menee ulos). Ei nyt auta; vaikka se olisi pääsiäisporsas,
niin pataan se nyt on pantava.
_Nopsajalka_ (sieppaa sapelin seinältä). Jos uskallat koskea minun
sisareeni, niin minä teen sinulle samoin kuin David teki Goljatille.
_Bumburrifex_. No, mitenkäs David teki Goljatille?
_Nopsajalka_. Hän hakkasi häneltä pään poikki.
_Bumburrifex_ (nauraa kohti kurkkua). Ha ha ha, sepäs oli hauskinta,
kuin minulle on pitkään aikaan tapahtunut. Vai hakata minulta pää
poikki! Ei, jo se oli hullua, ha ha ha, ha ha ha!
(Hunttu hiipii Bumburrifexin taakse, pistää jalkakoukkua ja vetää hänet
kumoon.)
_Hunttu_. Joudu, joudu, Nopsa, tässä on Goljat ja sinä olet David.
_Nopsajalka_ (sapeli ylhäällä). Lupaatko olla tekemättä pahaa kellekään
meistä? Muuten minun täytyy surmata sinut, ihmissyöjä!
_Bumburrifex_ (yhä nauraen maatessaan lattialla). Malttakaa,
malttakaa... hi hi hi... minä nauran kuoliaaksi itseni... ho ho ho...
sepä oli pahinta, kuin koskaan olen nähnyt... uh huh huu, hi hi hi, ho
ho ho! Urhollinen sankari, säästä toki henkeni!
_Nopsajalka_, Niin, naura sinä vain, mutta lupaa nyt, mitä vaadin,
muuten....
_Hunttu_ (matkien). Uh huh huu! Ho ho ho! Valehtele vähän, poikaseni,
niin sinulle käy hyvin maailmassa! Tiedätkö sinä myöskin, että minulla
on nälkä ja että minä aion syödä sinut heti paikalla! Riisu mekkosi,
niin maistut paremmalta.
_Bumburrifex_. Ei, tätä minä en enää kestä kauempaa, minä ihan kuolen
naurusta. Ja kaiken sen harmin lisäksi en ole saanut suuhuni muuta kuin
yhden laihan kukon.
_Bumburra_ (palaa). Mitä minä näen, ukkoseni makaa pitkänänsä
lattialla! Uskallatteko te, lapset, leikitellä suuren Bumburrifexin
kanssa? Ettekö tiedä, että hän voi silmänräpäyksessä muuttaa tiedät
joka kynnen variksiksi?
_Hunttu_ (hiipien nurkkaan). Huh, minusta tuntuu jo, kuin olisi
variksen jalka vasemmassa saappaassani!
_Nopsajalka_. Lupaatko olla tekemättä meille pahaa?
_Bumburrifex_. Varsin mielelläni, jos vain saan jotain lisää suuhuni.
_Bumburra_. Kas tästä, rakas ukkoseni, saat jouluporsaan; ei tästä nyt
kuitenkaan vähemmällä selvitä, arvaan minä.
_Bumburrifex_. Olkoon menneeksi. Niinpä teemme rauhan.
_Nopsajalka_ (pistää sapelin tuppeen). Nyt saatat nousta ylös. Minä en
hakkaa päätäsi poikki...
_Bumburrifex_ (nousee ylös). Enkä minä syö sinua. Porsas kuin porsas,
yhtä ruokaa kaikki tyyni.
_Hunttu_ (arvokkaasti Bumburrifexille), Saat pitää mekon ylläsi. Minä
säästän henkesi.
_Bumburra_. Minä ehdotan jotakin. Me lähdemme kaikki tyyni kaupunkiin
etsimään kuningattaren helmeä. Kukapa tietää, mitä saattaa tapahtua?
Kuningatar on saanut sen Totuuden haltialta.
_Nopsajalka_. Me lähdemme mukaan.
_Bumburrifex_. Se on päätetty! Jos minä löydän helmen, tulee minusta
hoviryöväri, salavelho ja kuninkaallinen ihmissyöjä.
_Hunttu_. Ja jos minä pöydän helmen, tulee minusta Honkasalmen
Suurhunttu.
_Varma_.
Tohdinko lapsi parka
Korista lähteä?
_Bumburrifex_.
Äl' ole, lapsein, arka,
En pahaa aio mä.
_Nopsajalka_.
Meit' ei saa pelotella
Lapsia soturin!
_Hunttu_.
On nälkä Hunttusella.
Pojalla myllärin.
_Bumburra_.
Nyt lapset kokoontukoon
Iltaista nauttimaan!
Muu porsas olkoon ukon;
Te saatte syltyt vaan!
_Bumburrifex_.
Ei, porsas pitää viedä
Lapsille etehen,
Kun valheest' ei he tiedä,
En syö mä heitä, en.
_Kaikki_.
Totuuden sanan kilpi
Vie voittoon ylevään,
Vaan kavaluus ja vilppi
Ne saattaa häpeään.
Kun puhdas omatunto
Sun ohjaa elämäs,
Niin ihmissyöjän kunto
Masentuu edessäs.
(Toisen tapauksen loppu.)

Kolmas tapaus.
Tori kuninkaan linnan edessä, toisella puolen kaivo, toisella puita.
Eukko kaupittelee omenoita ja kasviksia. Laukkuryssä myöskentelee
huiveja ja nauhoja. Pienellä tytöllä on kaupan marjoja. Kerjäläispoika
anelee ropoja.
_Eukko omenoineen_.
Nyt täynn' omenoita jo metsikkö on,
Helei!
Siell' aarre on herkkusa, arvaamaton,
Helei!
No nähkääpäs noita,
Ne on ihanoita
Ja kauniita, kypsiä myös makioita,
Helei, helei, helei!
_Laukkuryssä_.
Kun joskus sä metsässä käyskentelet,
Helei!
Niin ostapa liina ja myös sitehet,
Helei!
On tavara kallis
Nyt helposta altis,
Ken näin hyvän onnen nyt poistua sallis,
Helei, helei, helei!
_Tyttö marjoineen_.
Mä kypsiä marjoja myöskentelen,
Helei!
Ja tässä on kaikk' koko rikka'uten',
Helei!
Te penninne tuokaa
Ja mulle ne suokaa
Niin saattepa viljalta herkkuista ruokaa,
Helei, helei, helei!
_Kerjäläispoika_.
Mä pohjolan laps olen, leipää ei,
Helei!
Nyt meill' ole, halla kun viljamme vei,
Helei!
Vaan Luojamme vakaa
Viel' einehen jakaa,
Taas aurinko paistava pilvien takaa,
Helei, helei, helei!
(Tällä välin ovat Nopsajalka ja Varma tulleet toiselta puolelta.
Riikka, Kasi, Kalle ja Matti toisella puolelta. Riikka ja Matti, eukko
ja laukkuryssä panevat rovon kerjäläispojan hattuun.)
_Marjatyttö_. Poika kulta, minulla ei ole rahaa, mutta tästä saat koko
korini. Jos sinulla on nälkä, niin syö.
_Kerjäläispoika_. Ei ole. Kiitos sulle!
_Nopsajalka_. Ei minullakaan ole yhtään rahaa, mutta minun mekkoni on
parempi kuin sinun. Tule, niin vaihetamme. (He vaihtavat mekkoja.)
_Varma_. Ja tästä saat minun huivini.
_Kerjäläispoika_. Kiitos, kiitos teille molemmille!
_Kasi_ (Kallelle). Katsos, Kalle, tuossa riippuu punainen nauha ryssän
laukusta. Tempaa se hiljaa sill' aikaa, kuin minä puhuttelen häntä, ja
anna sitte minulle.
_Kalle_ (hiljaa). Mutta varastaminen on synti.
_Kasi_. Oh, ken osaa valehdella, hän osaa myöskin varastaa. Eihän sitä
kukaan tiedä; salataan vain rohkeasti.
_Kalle_. Niin, tosiaankin.
_Kasi_ (ryssälle). Kas, miten kauneita huiveja teillä on! Saanko niitä
nähdä? Mitähän niistä tahdotte?
_Laukkuryssä_. Temekö hyve huivi tahto vai täme paras? Hyve huiv maksa
rupla, mutta pikku huiv ottaka viiskymment kopeikka.
(Täll'aikaa Kalle sieppaa punaisen nauhan ja pistää sen salaa Kasille.)
_Kasi_. Ah, miten te olette hyvä. Myöttekö huivin kymmenestä
kopeekasta?
_Laukkuryssä_. Olka hyve, neljekymment kopeika. Kolmekymment kahdeksa
kopeik. No, kolmekymment kopeik hyve huiv'. Neuloi, nauhoi, ottake!
(Etsii nauhaansa.) Voi, minu puna nauha! Poliis, poliis! Turakka vei
minu puna nauha. (Syntyy melua torilla. Nopsajalka sattuu vahingossa
kaatamaan eukon omenakorin.)
_Omenaeukko_. Poliisi, poliisi! Minun omenani, minun kultaomenani!
(Puutarhuri Tulpaani tulee Tähkön ja Palon kanssa, kaikki hyvin
koreassa puvussa.)
_Tulpaani_. Mitä täällä melutaan? Pois, roistot, kuninkaan puutarhurin
tieltä!
_Tähkö_. Pois, roistot, kuninkaan puutarhurin lasten tieltä!
_Omenaeukko_ (ottaa Kallea nutusta). Sinä se kaadoit minun korini!
_Nopsajalka_. Ei, minä se olin. Antakaa anteeksi, se tapahtui
vahingossa; mutta jos tahdotte maksua, niin ottakaa minun lakkini.
(Eukko ottaa lakin.)
_Laukkuryssä_ (Nopsajalalle). Turakka, sine se varasti minu puna nauha!
_Kasi_. Niin, kyllä se oli hän. Kalle ja minä näimme sen ihan omin
silmin. Eikö totta, Kalle?
_Kalle_ (hämillään). Kyllä se on totta.
_Tulpaani_. Ahah, kyllä minä sen vekkulin tunnen. Hän se juuri taittoi
minun suuren tulpaanini. Ja nyt hän on vielä lisäksi varastanut.
_Nopsajalka_. Se ei ole totta. Minä en osaa valehdella, ja sen tähden
minä en osaa varastakaan.
_Tulpaani_. Hiljaa siinä. Tuossa tulee kuninkaan julistaja. Pois meidän
tieltämme, jotka olemme hovilaisia!
(Julistaja marssii juhlallisesti sisään ja lukee seuraavan
kuulutuksen:)
Me Amundus kahdeskymmenes, Mesopotamian kuningas, Auringon nousun ja
laskun suurherra, kuutamon kreivi, Louhelan vapaaherra ja Totuuden
valtakunnan kuningattaren, suurvaltaisen Veritaan liittolainen, ynnä
muuta ynnä muuta, teemme tiettäväksi:
Koska muutamana päivänä
Puolisomme, rouva Amandilla,
Huulillansa suuren arvoisilla
Virvoitusta haki vedestä,
Sekä suvaitsi sen armon suoda,
Kaivost' tästä janoissansa juoda:
Silloin kirpos kuningattaren
Koruhelmi kaivoon, pohjaan mennen
Ja sen haltiatar Totuuden
Oli hälle lahjoittanut ennen,
Vahinko siis ylen verraton.
Armollinen käskymme se on
Valtakunnan väestölle tällen:
Kaikki uskolliset alammaiset,
Suuret, pienet, miehet sekä naiset
Etsiköhöt kalliin helmen jälleen.
Siis nyt laskeutukoon jokainen
Antamamme määräyksen mukaan --
Esteitä ei saakaan tehdä kukaan --
Tämän syvän kaivon pohjallen.
Toinen toistaan ei saa vahingoittaa,
Palkka maksetaan työn jälkehen.
Löytääksensä helmen herttaisen,
Kunkin tulee parastansa koittaa.
Kenen onni antaa löytää sen,
Kuninkahan suosion se voitti,
Mutta ruhtinatar Totuuden
Sanonut on, että vartiana
Kaivolla on henki salainen,
Ja se kohta merkitseepi sen,
Jolt' on päässyt ykskään valhesana,
Vaikka vilkahtain vain salamana,
Taikka vain kuin pääsky vilkahtaa
Kaivost' ylös tullessa on sillä
Tumma merkki suunsa ympärillä,
Joka kaiken valheen ilmoittaa,
Mit' on suusta päässyt milloinkaan,
Ja se merkki jääpi olemaan.
Tämä on meidän käskymme ja määräyksemme, joka tapahtui meidän
linnassamme tänään tämän kuun viidentenätoista päivänä tänä vuonna.
_Amundus_.
_Kaikki_. Eläköön kuningas!
(Kuningas ja kuningatar tulevat koko seurueensa kanssa ja käyvät
istumaan valtaistuimille, jotka tuodaan heidän jäljestään sisään.)
_Kuningas_. Hyvää päivää, kansa!
_Kuningatar_. Hyvää päivää, rakas kansa! Kuinka jaksatte?
_Tulpaani_. Kiitos kysymästänne, armollinen rouva kuningatar, siinä
tuota mennä retuutetaan yksi päivä kerrassaan. Minä tahtoisin, että
minulla nyt olisi kaunis tulpaani, jonka aioin kasvattaa kruunajaisiin,
mutta kerjäläispenikat taittoivat sen, ja sitä paitsi he ovat
varastelleet mitä mistäkin.
_Kuningas_ (Nopsajalalle). Vai niin, mikä sinä olet miehiäsi?
_Nopsajalka_. Minun nimeni on Nopsa ja sisareni nimi on Varma. Isämme
oli sotamies ja hän kuoli kuninkaan palveluksessa. Meitä syytetään
syyttä, ja viattomuutemme todistukseksi minä menen alas Totuuden
kaivoon.
_Kuningas_. Ei, maltahan vähän, poikaseni, kunnes kansa kokoutuu. Sinä
miellytät minua.
_Kuningatar_ (Varmalle). Sinä näytät kelpo tytöltä. Olisipa vahinko,
jos sinä jo olisit oppinut valehtelemaan ja varastamaan.
_Varma_. En olekaan, rouva kuningatar. Silloinhan minä en voisi laulaa
äitini laulua.
_Kuningatar_. No, laulapas äitisi laulu, niin saan kuulla.
_Varma_. En tiedä, uskallanko. Sillä, tietäkääs, kuningatar, se laulu
on helmestä.
_Kuningas_. Laula sinä vain, tyttöseni, niin on meillä tässä jotakin
tekemistä odotellessamme.
_Varma_ (laulaa).
Ol' enkeli pilven reunalla,
Hän katseli maailmata,
Hän huomasi paljon valhetta
Ja vilppiä kauheata.
Se koski niin kovin enkeliin,
Hän että puhkesi kyyneliin.
Oi surkua katkerata!
Ja kyynel merehen kirvonnut
Se helmeksi siellä muuttui;
Vuos'tuhannet oli kulunut
Se pohjahan yhä juuttui;
Se loisteli siellä itsekseen,
Vaan keinoa ylös saamiseen
Tok' kaikilta yhä puuttui.
Kun kerran... (vaikenee.)
_Kuningatar_. Laula vain edelleen, lapseni!
_Varma_ (alkaa uudestaan). Kun kerran... (itku kurkussa). Kun kerran...
_Kuningas_. Ahah, jo minä ymmärrän. Sinä olet narrikoinut; sen tähden
et osaa laulaa laulua loppuun asti.
_Varma_ (nyyhkien). Se oli niin, että... minä viime yönä sain kirpun
kiinni... ja minä sanoin: nyt saat hypiskellä!... ja sitte... minä
panin sen... vesilasiin!
_Kuningatar_. Voi sinua viatonta pikku ystävää; suokoon Jumala, että
sinulla ei olisi kaduttavana mitään pahempaa petollisuutta!
_Tulpaani_. Herra kuningas, tässä saan kunnian esitellä omat lapseni,
kelpo Tähkön ja siveän kukoistavan Palon.
_Tähkö_ (raapasee jalalla). Nöyrä palvelijanne!
_Palko_ (niiaa ylhäisesti). Nöyrä palvelijanne!
_Kuningas_. Minun mielestäni tuota tähköä ja tuota palkoa tarvitsisi
vähän puida... Tuohan näyttääkin juuri hyvältä puintikoneelta! Mitä
väkeä te olette? (Bumburrifex, Bumburra ja Hunttu tulevat sisään.)
_Bumburrifex_. Herra kuningas, minä olen suuri Bumburrifex. Minä olen
kyllästynyt loitsimaan, rosvoomaan ja syömään ihmisiä vain huvikseni.
Ja koska te, kuningas, saatatte tarvita minun laistani miestä, niin
otinpa laukun selkääni.
_Bumburra_. Siihen me aina pistämme kaikki häijyt lapset.
_Hunttu_. Ja minä olen Hunttu Honkasalmelta. Minä olen näin lihonut,
kun minulla on ollut liian vähä työtä. Sen tähden, kuningas, olkaa niin
hyvä, tehkää minut poliisimestariksi, että saan juoksennella
kyllikseni, tavoitellessani kiinni kaikkia maailman roistoja.
_Kuningas_. Hyvä, hyvä, minä otan teidät kaikki palvelukseeni. Mutta jo
on aika ruveta etsimään helmeä. Julistaja, kuuluta minun käskyni
kansalle!
(Torven tärähdyksiä. Julistaja kuuluttaa:)
Kuninkaan se tahto on:
Siks' kuin helmi löytyy,
Koko kansan kaivohon
Alas mennä täytyy.
(Torvimusiikki soittaa marssia ja kaikki, paitsi kuningas, kuningatar
ja julistaja, laskeutuvat yksitellen kaivoon.)
_Kuningas_. No, nyt on koko minun kansani allikossa.
_Kuningatar_. Mutta, hyvä ystävä, mitenkä heille kaikille on tilaa
siellä alhaalla?
_Kuningas_. Ole huoletta. Kaivo on alhaalta äärettömän laaja, ja minä
olen sitä paitsi otattanut pois kaiken veden. Pimeä siellä on kuin
valheen valtakunnassa, mutta sen tähden loistaa Totuuden helmi vain
sitä kirkkaammin. Totisin etsijä sen löytää, mutta kaikki valehtijat ja
petturit saavat elinajakseen merkin. Hyvä haltia on ajatellut minun
valtakuntani etua. Hän antoi minulle keinon erottaa hyvät pahoista.
_Kuningatar_. Ah, saadaanhan nähdä, löytääkö kukaan Totuuden helmeä!
_Ääniä kaivosta_. Helmi löytyi! Jo helmi löytyi!
(Torven tärähdyksiä. Julistaja kuuluttaa:)
Kuuinkahan käsky nyt,
Koko kansa, kuulkaa:
Helmi kun on löytynyt,
Kaivost' ylös tulkaa!
(Nyt alkavat kaikki yksitellen kiivetä ylös seuraavassa järjestyksessä:
Ensin tulevat Nopsajalka ja Varma, pieni musta pilkku poskessa. Varma
antaa kuningattarelle Totuuden helmen.)
_Kuningatar_. Kiitos, tyttöseni. Minä hyvin iloitsen, että löysit
helmen. Sinä saat tulla minun omaksi lapsekseni, etkä sitte saa
narrikoida edes kirpullekaan.
_Varma_. Armollinen rouva, Nopsa ja minä löysimme helmen yht'aikaa.
_Kuningas_. Sinä, Nopsa, tulet minun omaksi pojakseni. Mutta mitä minä
näen? Onhan sinulla musta pilkku poskessa!
_Nopsajalka_. Voi, herra kuningas, olen minäkin pettänyt. Minä olen
tehnyt ansoja tilheille ja houkutellut niitä pihlajanmarjoilla, ja se
oli petollisuutta.
_Kuningas_. Niin, siitä nyt näkyy, että ei kukaan tässä maailmassa ole
täydellisen puhdas. Kaikki me olemme joskus rikkoneet pyhää Totuutta
vastaan. Ainoastaan enkelit ovat puhtaat Totuuden kasvoin edessä. Mutta
kas, tuossahan kömpii joku taas ylös kaivosta.
(Hunttu tulee ylös, mustan renkaan puolikas ylähuulessa.)
_Hunttu_. Voi, herra kuningas, minä valehtelin pelosta, mutta kaduin
sitte.
_Kuningas_. Sen tähden sinulla on puoli rengasta, poikaseni.
(Riikka ja Matti tulevat ylös, enempi kuin puoli rengasta suun
ympärillä.)
_Riikka_. Voi, herra kuningas, me emme puhuneet ilmi totuutta...
_Matti_. Me tiesimme, että Nopsa ja Varma olivat viattomat, ja meistä
oli pahoin, että heitä syytettiin, mutta olimme kuitenkin vaiti.
_Kuningas_. Sen kyllä näen teidän suustanne, lapset.
(Tulpaani nousee ylös, suun ympärys likaisena.)
_Tulpaani_. Voi, herra kuningas, minä olen uskonut valhetta ja
valhetellut itse, harmista Nopsaa ja Varmaa kohtaan.
_Kuningas_. Sen tähden minä lahjoitan sinun puutarhasi heille.
_Nopsa ja Varma_. Armoa, herra kuningas, armoa!
_Kuningas_. No, saammepahan nähdä, jos hän parantuu. Mutta kuka tuolla
tulee niin mustana ja hirvittävänä?
(Tähkö ja Palko nousevat kaivosta, molemmilla suuria mustia renkaita
suun ympärille.)
_Palko_. Voi, herra kuningas, me olemme hirveästi valehdelleet Nopsan
ja Varman päähän!
_Tähkö_. Voi, herra kuningas, minähän juuri tallasin poikki isän
tulpaanin!
_Kuningas_. Niinpä Bumburrifex saakoon teidät!
_Nopsa ja Varma_. Armoa, herra kuningas, armoa!
_Kuningas_. Niin, mitenkä olisi! Teidän tähtenne... saammepahan nähdä.
_Kuningatar_. Ai, katsokaas noita! Nehän ovat kuin ilmeiset neekerit!
(Kasi ja Kalle tulevat ylös, Kallella koko kasvot ihan tummanruskeina
ja Kasilla samoin koko kasvot mustina.)
_Kalle_. Voi, herra kuningas, minä olen valehdellut ja minä olen
varastanut, mutta minä olen viaton, Kasi narrasi minua.
_Kuningas_. Sinä pikku petturi, et sinä ollenkaan ole viaton, sinä
varsin hyvin tiesit, että teit pahaa, ja sentähden Bumburrifex viepi
sinut ihan armotta.
_Kasi_. Se on paraiksi hänelle, herra kuningas. Kas vain sitä
kelvotonta, miten hän osaakin valehdella minun päähäni, vaikka minä en
koskaan ole tehnyt kellekään pahaa!
_Kuningas_. Vai niin, vaikka olet mustin kaikista! Mikä punainen nauha
tuossa riippuu sinun hameesi taskusta?
_Kalle_. Se on se nauha, jonka hän käski minun ottamaan laukkuryssältä.
Ja sill'aikaa, kuin minä varastin, puheli hän ystävällisesti ryssän
kanssa, ollen muka ostelevinaan.
_Kasi_. Sinä valehtelet. Minä sanon, että sinä valehtelet pitkin
pituuttasi! Voi minua viatonta tyttö raukkaa! (On itkevinään.) Hän on
pistänyt nauhan minun taskuuni, voidakseen syyttää minua.
(Bumburrifex tulee ylös. Hänellä on monta mustaa rengasta, vaan ei
pahimpia.)
_Kuningas_ (Kasille). Valhe on synti ja varastaminen on synti. Vielä
suurempi synti on houkutella toisia valehtelemaan ja varastamaan. Mutta
suurin kaikista synneistä on teeskennellä ystävällisiä sanoja ja
kuitenkin pettää kanssaihmistänsä. Katsopas tuota ihmissyöjää. Hän on
rosvonnut ja tehnyt monta pahaa työtä, vaan ei kuitenkaan ole niin
musta kuin sinä. Ja sen tähden hän saakin ottaa sinut ihan armotta ja
säälittä.
_Nopsa ja Varma_. Armoa, herra kuningas! Armoa, armoa, herra kuningas!
_Kuningas_. Kuningas voi armahtaa murhamiestä ja ryöväriä, mutta
kavallus on kauhein synti eikä siitä saada armoa taivaassa eikä maan
päällä. Ota hänet, Bumburrifex!
_Kasi_. Ne valehtelevat, ne valehtelevat, kaikki ihmiset valehtelevat!
Uskallapahan vain koskea minuun! Minä raavin sinua!
_Bumburrifex_ (ottaa Kasin ja Kallen ja lähtee viemään heitä pois). Kas
niin, tulkaa vain pois! Nyt minä kerrankin saan kunnon aamiaisen
hyvällä omallatunnolla.
(Tällä välin ovat Bumburra ja kaikki muut nousseet kaivosta, kasvot
enemmän tai vähemmän likaisina.)
_Kuningas_. No, nyt olemme tehneet oikeutta ja saatamme olla jälleen
iloiset. Kas, tuossahan tulee koko kansani ylös allikosta, ja kaikki he
tarvitsevat tänään pesuvettä. Niin, kukapa tietää, mitenkä olisi käynyt
itselleni, jos olisin pistäytynyt Totuuden kaivoon? Nyt täällä pidetään
kruunajaiset ja suuret kestit. Kaikki eukot saavat kahvia ja kaikki
lapset lättyjä. Prinssi Nopsa saa juoda kaikkein ripeiden poikain
maljan ja Honkasalmen Hunttu juoksennelkoon tarjottimen kanssa.
_Hunttu_. Eläköön kuningas!
_Kuningatar_. Ja prinsessa Varma toimittaa nukenhäät kaikille kelpo
tytöille. Mutta, pikku Varma, millainen olikaan sen äitisi laulun
kolmas värssy?
_Varma_. Niin, nyt minä muistan. Näin se oli:
Kun kerran souteli lapsonen
Vesillä kauniilla säällä,
Niin helmi nous' ylös herttainen
Ja kiilsi aaltojen päällä.
Sen helmen lapsonen otti nyt,
Se kirkkast' on yhä säteillyt
Maailman valona täällä.
_Kaikki_.
Sä helmi kaunoinen taivainen,
On tähden kirkkaus sulla;
Sä lailla enkelin kyynelen
Maan tomuhun tahdoit tulla;
Oi, pyhä Totuus, valaise
Mieltämme, että me voisimme
Jumalan lapsina olla!
(Kolmannen tapauksen loppu.)


JOULUYÖ.

Kaikkihan tuntevat joulu-ukon, mutta kuka tuntee joulupukin? Ennen oli
hän lasten hyvä ystävä, kun hän nelinkontin ryömi aatto-iltana saliin,
yllänsä tuuhea turkki ja leuvassa pitkä parta, sarvina puulusikat,
kantaen koriansa, joka oli täynnä kauneimpia lahjoja. Nyt hän jo on
tullut vanhanaikaiseksi ja jättänyt virkansa joulu-ukolle, joka astuu
kahdella jalalla eikä ole säästänyt pukin tuntomerkeistä mutta kuin
turkin ja parran. Ajat muuttuvat, iloinen joulu muodostelee itseään
monella tavalla toisenlaiseksi. Mutta vaikkapa joulupukki ei enää
käykään niissä paikoissa, joissa on ennen käynyt, niin hän sen sijaan
käy toisissa paikoissa; jossakin hänen pitää käydä, sillä hänen
virkansa tässä maailmassa on astua, astua, astua lakkaamatta.
Kukas se joulupukki on? Niin, jospa se tiedettäisiin! Minä panen vetoon
kolmekymmentä rusinatötteröä vanhaa veskunan sydäntä vastaan, että sinä
et osaa sanoa, kuka joulupukki on. Jos sinä tiedät sen sanoa, niin saat
kolmekymmentä rusinatötteröä; mutta jos et sitä osaa sanoa, vaan minä
osaan, niin minä saan sinulta vanhan veskunan sydämmen. Ja siitä
saattaa kasvaa puu ja silloin minä myöskin saan kaikki ne veskunat,
jotka siinä puussa kasvavat. Ja paitsi näitä veskunoita saan minä
myöskin kaikki ne puut, jotka niistä kasvavat, ja sitte niiden
lukemattomain puiden veskunat, ja kaikki puut ja veskunat, kuin aikain
kuluessa kasvaa näistä lukemattomista veskunoista, se on koko maailman
veskunat. Uskallatko lyödä sellaista vetoa.
Kukas se sitte on se joulupukki? Ahah, oletko utelias? Pitääkö minun
sanoa se sinulle? Mutta jospa menetät vedon? Ei, älä uskottelekaan,
että Antti tai Maija on pukeutunut turkkiin joulupukiksi! Ikäänkuin
minä sitä en tietäisi. Ikäänkuin minä en olisi löytänyt hänen
tarinaansa vanhasta joululahjain käärepaperi-korista vinniltä silloin,
kuin olin kahdeksan vuoden ijässä. No, saat kuulla sen tarinan; ei se
olekaan pitkä.
Oletko lukenut joulupäivän evankeliumin? No, tietystihän sen olet
lukenut; mitenpä sinä muuten tietäisitkään, mikä joulu on? Ei joulu ole
joululahjat, ei se ole kynttilöillä koristettu kuusi; joulu ei ole
lipeäkala, puuro ja torttu, eikä myöskään vapaus kaikista
läksyhuolista, eikä kirkon monet kynttilät ja kaunis virsi, ei, kyllä
joulu on paljon, paljon enempi, ja sen saat kuulla joulupäivän
evankeliumista. Mutta se on niin suurta ja ylevää, että se ei voi sopia
pieneen satuun. Minä sentähden kerron sinulle jotakin jouluyöstä,
pyhästä yöstä.
Oli se aika vuodesta, jolloin talvi peittää koko pohjolan lumivaippaan.
Etäisessä Ruotsissa ja tuntemattomassa Suomessa oli jäätävän kylmä,
mutta lämpöisessä Juudaanmaassa oli talviyö samanlainen kuin lokakuun
yö meillä. Lähde kiehui ennellään, puut seisoivat vähän untelompina
kuin ennen, mutta pudottamatta lehtiänsä; ylinnä vuorten kukkuloilla
näkyi vähä lunta, mutta laaksoissa oli ruohonkorsia vielä jäljellä
karjalaumoille. Luonto ei ollut valekuollut niinkuin pohjoisissa
maissa; se vain levähti kesäkuuman jälkeen; se makasi kuin onnellinen
lapsi; se lapsi oli heittänyt peitteensä eikä sitä kuitenkaan palellut.
Oli ihmeellisen hiljainen ja rauhallinen yö. Se oli tullut äkisti,
niinkuin yö etelässä aina tulee, viipymättä, hämärtämättä. Aurinko
vaipui taivaanrantaa kohti ja vielä oli täysi päivä; se vaipui
taivaanrannan taa ja silloin tuli yht'äkkinä pilkko pimeä. Tähdet
alkoivat välkkyä taivaalla kuin kynttilät, ei yksitellen niinkuin
meillä, suurimmat ensin ja pienimmät viimeksi, vaan kaikki yht'aikaa,
ikäänkuin esirippu äkkiä nousisi ylös ja sen takaa loistaisi kaunis
ilotulitus. Vuorilla, joissa ilma oli tummansininen ja läpikuultavampi
kuin ohuin lasi, loistivat taivaan tähdet suurimmassa komeudessaan ja
kuitenkin niin ihmeellisen rauhallisina, kuin yksikään niistä ei
tahtoisi kiiltää toistansa loistavammin. Heikoimmat kiintotähdet
tuikkivat yhtä rakastettavan iloisesti kuin suuret salaperäiset
auringot äärettömän etäältä. Sirius iski silmää heikolle linnunradan
valonhämylle, ikäänkuin sanoen: "valvo, älä nuku, nyt meidän täytyy
kaikkein loistaa Jumalan kunniaksi!" Ja suuri täyskuu, joka muuten niin
kopeasti purjehtii taivaankantta pitkin, hiivi nyt kuin varpaillaan,
koettaen olla peittämättä ainoatakaan tähteä kultakilpensä taa.
Paimenet kaitsivat laumojansa laaksossa Betlehemin vuorten juurella ja
näkivät uuden, suuren ja komean tähden nousevat ylös ilman kannelle
aivan keskelle. He olivat valvoneet yönsä kedolla, tähdet olivat heidän
uskolliset ystävänsä, mutta tätä uutta tähteä he eivät tunteneet. Ja
heidän ihmetellen ajatellessaan, mitähän se merkitsi, tuli heille se
iloinen sanoma enkelien laulussa, joka kerrotaan joulupäivän
evankeliumissa.
Eräällä paimenella oli kanssansa kaksi pientä lastansa, poika ja tyttö,
ja hän oli tehnyt heille pehmoisen vuoteen ylös vuorenrotkoon. "Pukki",
sanoi paimen suurelle vahvasarviselle pässilleen, "katso minun lapsiani
sill'aikaa, kuin minä pikimmältään käyn kaupungissa! Minä laittelin
heille palsamiheiniä alaseksi tuonne koloon, että heillä olisi hyvä ja
lämmin maata. Katso, ett'ei kukaan laumasta pääse syömään heidän
vuodettansa!"
Pukki oli laiska, uninen ja vihainen. Hän ei uskaltanut olla
tottelematta, mutta ajatteli itsekseen: "pitääkö minun nähdä nälkää
tässä huonolla laitumella, kun paimenen kannattaa makuuttaa lapsiansa
palsamiheinillä?"
Hän äkeissään asettui luolan eteen vartioimaan. Ei paimen eikä pukki
silloin vielä tiennyt, että oli jouluyö. Koko luonto sen jo kyllä
tiesi; enkelit olivat tuoneet käskyn, että sinä yönä ei kenenkään
pitänyt tekemän mitään pahaa kellekään elävälle olennolle.
Susi astua luntusti hiljakseen vuorten välistä polkua, katsoa mulkautti
turvatonta laumaa, mutta käveli rauhallisesti ohitse. Leijona tuli
purolle sammuttamaan janoansa, näki nukkuvat karitsat, mutta ei
koskenut heihin. Hyena kulki samoja jälkiä, ja nuuhki rotkossa lapsia,
mutta hiipi hämillään pois. Öljypuu sanoi hämähäkille, joka paraillaan
kutoi verkkoaan oksien välille: "Varo, ett'ei yhtään kärpästä tartu