Lukemisia lapsille 3 - 07

Total number of words is 3587
Total number of unique words is 1778
23.1 of words are in the 2000 most common words
31.9 of words are in the 5000 most common words
36.7 of words are in the 8000 most common words
Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
jos joku osaa paremmin yhden asian, niin ei hän saa olla ylpeä siitä.
Löytyy kuitenkin paljo, jota hän ei tiedä.
_Kalle_. Älä luule pääseväsi niin vähällä. Minä näytän, ett'et tunne
toimiasikaan edes.
_Kaisa_. Ohoh! Näytetään nyt sitten.
_Kalle_. Sen minä näytän _matematiikilla_. Sinä ehkä et tiedä, mitä
_matematiikki_ on, vaivanen?
_Kaisa_. En, sitä en tiedä ensinkään, ja yhtä hyvä kristitty olen
kuitenkin. Koko katkismuksessa ei ole sanaakaan mattematista --
mitenkäs se olikaan nyt taas?
_Kalle_. Matematiikka, Se on se tiede, joka opettaa meitä tarkalleen
luvulla laskemaan kaikki asiat.
_Kaisa_. No, laskekaapas, hyvä herra, se asia, minkälainen ilma
huomenna tulee.
_Kalle_. Se ei kuulu tähän. Sitä tiedettä sanotaan _meteorologiaksi_
tai ilmanlaadun tieteeksi.
_Kaisa_. Nyt käypi niinkuin vilosohvisikin. Cajus ei kastunutkaan,
vaikka hänen piti kastua. Jos Kalle pystyy toimittamaan kaunista ilmaa,
niin pitäisi kruunun lähettää hänet maaseuduille heinä-aikana.
_Kalle_. Matematiikilla saatan laskea, milloinka tapahtuu auringon
pimeneminen. Mitäs sanot siitä?
_Kaisa_. Konstikos sitä tietää, kun seisoo painettuna almanakassa koko
vuosi edeltäpäin.
_Kalle_. Sinä olet kummallinen. Sen hän on laskenut selville, joka
kirjoittaa almanakan, muutoin ei saattaisi se siinä seisoa.
_Kaisa_. Luulotusta! Laskes nyt, mitä saat puoliseksi huomenna. Lihaako
vai kalaa?
_Kalle_. Sitä en huoli laskea. Mutta sanon sinulle, kuinka korkea
kirkontapuli on.
_Kaisa_. Niin, jos kiipeät ylös kukkoon saakka, ja jos sinulla on
nuora, joka ulottuu maahan asti.
_Kalle_. Ei ensinkään. Pistän kepin maahan ja asetan toisen kepin
vinoon vasten sitä, jotta saan triangelin. Tiedätkö mitä _triangeli_
on?
_Kaisa_. En, vaikka tapettaisiin.
_Kalle_. No, sinä nyt et tiedä et niin mitään, Kaisa. _Triangeli_ on
kolmikulma, jolla on kolme sivua ja kolme kulmaa.
_Kaisa_. Vai niin.
_Kalle_. Turhaa on, Kaisa, että käyt kiinni _geometriaan_, koska et
tiedä mitä _triangeli_ on. Oletko koskaan kuulut puhuttavan
sirkkelistä.
_Kaisa_. Sirkkeli eli passari on jokaisella salvumiehellä, ja se maksaa
markan puodissa.
_Kalle_. Kas niin, nyt rupeaa päätäsi pyörtämään. Niinkuin
matemaatillista kuviota saisi puodista ostaa! Viiva on pituus ilman
leveyttä, ja sirkkelillä ei ole alkua eikä loppua.
_Kaisa_. Juuri niinkuin sinunkin. Jos sinä koetat yhä edespäin tulla
niin kauhean oppineeksi, niin tulee sinusta viimein pituus ilman
leveyttä, ja sinun tuumillasi ei ole alkua eikä loppua.
_Kalle_. Sinä joudut kuin joudutkin kiinni geometriassa. Nyt minä
pinnistän sinua _aritmetiikilla_.
_Kaisa_. No, mitä se nyt taas on?
_Kalle_. Se on luvunlasku-oppi. Osaatko kertomataulun? Kahdeksan kertaa
kahdeksan, mitä se on?
_Kaisa_ (sukkelasti). Kuusikymmentäneljä.
_Kalle_. Oikein. Ota siitä pois seitsemän.
_Kaisa_. Seitsemän siitä on viisikymmentäseitsemän.
_Kalle_. No, lisää siihen viisitoista.
_Kaisa_ Seitsemänkymmentäkaksi.
_Kalle_. Katsopa vaan, sinulla on taipumusta aritmetiikkiin. Missä olet
sinä oppinut yhteenlaskua ja vähennystä?
_Kaisa_. Kyllä kai sitä aina siihen tottuu. Olen minäkin myynyt
muutamia maitokannuja aikoinani, ja täytyyhän minun osata räknätä talon
tarpeeksi.
_Kalle_. Teepäs tämä jako: jaettava on 60, jakaja o; kuinka suuri
osamäärä?
_Kaisa_. Osamäärä?
_Kalle_. Niin, 60 jaetaan 5:llä, mikä tulee osamääräksi eli qvotiksi?
_Kaisa_. Joko taas latinaa? Mitä kuuti on? Saako siitä maksoa?
_Kalle_. Saattaa saada toisinaan. Se on 12. Otetaanpas nyt esille
verrantolasku eli _reguladetri_. Jos leiviskä voita maksaa kaksitoista
markkaa, mitä silloin maksaa 15 naulaa?
_Kaisa_ (sukkelasti). Yhdeksän markkaa.
_Kalle_ (laskee taulullaan). 20 lb : 15 = 1,200 p. : x...
_Kaisa_. Pois rihveli vaan, et sinä minua myy kahdestatoista markasta
leiviskältä.
_Kalle_ (laskettuaan). Se on oikein.
_Kaisa_. Saanko minä nyt panna ongelman sinulle? Puoli kissaa kahtia ja
neljäsosa siitä pois; paljoko jääpi?
_Kalle_. Neljäsosa.
_Kaisa_.' Eipäs; silloin ei ole mitään jäljellä, ei kissan
suupalaksikaan. Missä nyt oli Kallen ritameriikki.
_Kalle_ (hämillään). Se oli vaan pieni koukku sinulta, Kaisa. Mutta
mitäs tiedät _botaniikista_.
_Kaisa_. En niin mitään, en rahtuakaan, itse muistaakseni. Onko sekin
jotain, joll' ei ole alkua eikä loppua?
_Kalle_. _Botaniikki_ on kasvi-oppi. Tiedätkös sanoa, mikä on koivun
nimi.
_Kaisa_. Mikä nimi sillä olisi muu kuin koivu?
_Kalle_. Se on _Betula alba_. Pihlaja on _Sorbus aucuparia_, harakan
marja on _Empetrum nigrum_, orvokki on _Viola tricolor_...
_Kaisa_. No miksi sanotaan kuivattua ruohoa?
_Kalle_. Ei se ole mikään eri kasvi.
_Kaisa_. Vai niin vainen! Kuivatun ruohon nimi on heinät.
_Kalle_. Kaisa parka, ruohoja on monta lajia. Yhtä hyvin sopisi kysyä,
mikä kasvi metsä on.
_Kaisa_. En minä siitä viisastu, että tiedän, mitä koko joukko
kapineita on latinaksi. Sanokaa ennemmin, hyvä herra, mihinkä ne
kelpaavat. Mihinkä koivu kelpaa?
_Kalle_. Se kelpaa polttopuiksi ja luudiksi...
_Kaisa_. Ja vitsoiksi ja kämmenpatukoiksi koulupojille. Mihinkä
sammaleet kelpaavat?
_Kalle_. Sammalia on monta lajia.
_Kaisa_. No, mihinkä ne kelpaavat?
_Kalle_ (hämillään). He vaatehtivat vuoria...
_Kaisa_. Hoh, eihän vuoria palele, kyllä ne tarkenevat ilman takkiakin.
Mihinkä sammaleet kelpaavat?
_Kalle_ (harmistuneena). Ne eivät kelpaa mihinkään, ihan kuin sinun
kysymyksesi.
_Kaisa_. Jos eivät seinät olisi tukitut sammaleilla, niin sinulla olisi
vilu talvis-aikana. Mistä metsät ovat loppuneet, siellä poltetaan
sammalturpeita. Ilman peuranjäkäliä tai sammalia kuolisivat peurat ja
lappalaiset nälkään. Kivisammaleilla värjätään ruskeaa.
_Kalle_. Sanopa sinä; ovatko sammaleet fanerogameja vai kryptogameja?
_Kaisa_. Sanokaapa, maisteri, miten menetellään pellavan kanssa,
ennenkuin siitä saadaan paitaa Kallepojalle.
_Kalle_. Mihinkä luokkaan kuulun pellava? Kuinka monta hedettä sillä
on?
_Kaisa_. Voi, voi, hän on tuntevinaan pellavia eikä ole varmaan ikinä
häklää nähnyt.
_Kalle_. Mistä saadaan pumpulia?
_Kaisa_. Lampaista varmaankin, niinkuin muutkin villat.
_Kalle_ (riemuiten). Lampaista! Ei, Kaisa parka, mitä se auttaa, että
sinä häkläät ja karttaat, kun et edes tiedä, että pumpuli kasvaa puissa
Amerikassa.
_Kaisa_. Mitäs vielä! Ehkä lampaatkin kasvavat puissa niinkuin
männynkävyt?
_Kalle_. Mun pitäisi oikein panna sinut pussiin _zoologiassa_.
Tiedätkös, mitä se on, zoologia?
_Kaisa_. Mitä minä sinun kauheasta opistasi?!
_Kalle_. Se on eläin-oppi, ja siihen kuuluvat sinun lampaasi ja
porsaasi ja vasikkasi.
_Kaisa_. Kyllä minä ne hoidan ilman sinun soloksiisia.
_Kalle_. Sinä et tunne lahkoja etkä sukuja. Sinä et edes tiedä, mitkä
eläimet märehtivät.
_Kaisa_. Osaatko katsoa hevosta suuhun ja sanoa, kuinka vanha se on?
_Kalle_. En. Mutta tiedätkö sinä sanoa, millä eläimillä on selkäranka?
_Kaisa_. Selkä on heillä kaikilla, tiedän minä.
_Kalle_. Hui, hai. Kärpäsellä esimerkiksi ei ole selkärankaa.
Tiedätkös sanoa, mitä ihminen on? Onko hän imettäjäeläin, lintu, kala,
matelija-eläin, nivel-eläin vai nilvi-eläin?
_Kaisa_. Herra varjelkoon, tahdotko sinä ihmisiä luontokappaleiksi?
Kyllähän me olemme viheliäisiä olentoja, mutta tuumaanpa toki, että
meillä on jotain jäljellä Jumalan kuvasta.
_Kalle_. Kas, noin se käy, kun on niin hirveän tietämätön kuin sinä,
Kaisa. Ihminen on imettäjä-eläin, sitä et voi kieltää.
_Kaisa_. Hyi, Kalle, häpeä tuolla lailla puhuessasi! Ethän kohta tiedä,
oletko lintu vai kala. Kenties olet paarma, koska pöriset niin pahasti.
_Kalle_. Sinä paarma olet, sokea paarma, sinä et tiedä mitään, sä
lennät pääsi seinään. Annas kun tutkin sinulta _historiaa_! Saas nähdä,
miten pidät puoltasi!
_Kaisa_. Minä osaan kertoa monta historiaa, jos sitä kysytään. Lukkari
osasi kertoa historioita koko talvi-illan, ja välistä hän valehteli
aika lailla.
_Kalle_. Toista on maailman historia. Siinä täytyy joka sanan olla
totta.
_Kaisa_. No, jutelkaa nyt, Hyvä herra, maailman historiaa, jos
haluttaa. Kyllä minä jaksan kuulla.
_Kalle_. Niinkuin se olisi tehty yhdessä illassa! Sanopas, milloin
kuoli Kyros?
_Kaisa_. Mokomasta miehestä en ole koskaan kuullut puhuttavan. Oliko
hänkin imettäjä-eläin?
_Kalle_. Kyros kuoli vuonna 525 ennen Kristuksen syntymää, ja hänen
jälkeisensä oli hänen poikansa Kambyses. Muuten mestattiin Kyros, ja
ruhtinatar Tomyris pani hänen päänsä verellä täytettyyn säkkiin.
_Kaisa_. Jos ei maailman historialla ole parempia asioita puhuttavana,
niin ei se maksa hölyn pölyäkään. Hyi, tuohan on ilkeämpää kuin härän
teurastus.
_Kalle_. Hoh, maailman historiassa on paljo muutakin. Osaatko
esimerkiksi luetella maailman seitsemän ihmettä?
_Kaisa_. Kaikki, mitä Jumala on luonut, on ihme, sillä se on luotu
tyhjästä.
_Kalle_. Kolossi Rodon saarella, Semiramiin riippuvat puutarhat, Dianan
temppeli Efesossa, Memnonin patsas, Egyptin pyramiidit, Aleksandrian
tulitorni ja -- ja --
_Kaisa_. Seitsemäs ihme on Kalle, joka on imettäjäeläin ja kuitenkin on
tietävinään enemmän kuin Jumala.
_Kalle_. Niin, nyt sen muistan. Kuningas Mausolon hauta.
_Kaisa_. No, jopas jotakin! Kuningas haudassaan ei ole rahtuakaan
parempi kuin sinä ja minä. Mutta koska sinä nyt olet niin liukas
maailman historiassa, niin tottahan tiedät sanoa, mikä Abrahamin isän
nimi oli.
_Kalle_ (hämillään). Abrahamin isä? Hän oli Noakin sukua.
_Kaisa_. Niin, miksi ei Aataminkin? Mutta mikä oli Abrahamin isän nimi?
_Kalle_. Sitä et tiedä sinäkään.
_Kaisa_. Tiedän, hänen nimensä oli Taara. Se seisoo raamatussa, ja
siinä on minun maailman historiani.
_Kalle_. Milloin perustettiin Rooma?
_Kaisa_. Kuka oli kuningas Taavetin isä, isän-isä ja isän-isän äiti?
_Kalle_. Milloin aljettiin ensimmäinen ristiretki?
_Kaisa_. Mikä sen saaren nimi oli, jossa Paavalia pisti kyykäärme?
_Kalle_. Sinä et vastaa kysymyksiini.
_Kaisa_. Sinäpä et vastaa minun kysymyksiini.
_Kalle_. Rooma perustettiin vuonna 753 ennen Kristusta.
_Kaisa_. Taavetin isä oli Isai, hänen isän-isänsä Obed, hänen
iso-isänsä-isä oli Boas, ja Boaksen vaimo oli Ruth, joka oli Taavetin
isän-isän-äiti.
_Kalle_. Sinä et tiedä, vaivanen, että ensimmäinen ristiretki alkoi
vuonna 1096.
_Kaisa_. Sinä vaivanen et tiedä, että saari, jossa käärme pisti
Paavalia, oli Melite nimeltään.
_Kalle_. Huolinko minä sinun saaristasi!
_Kaisa_. Huolinko minä sinun ristiretkistäsi!
_Kalle_. Niin, kun jouduit pussiin maailman-historiassa.
_Kaisa_. Sinäpä se pää edellä pussiin menitkin, vaikka olet niin
oppinut.
_Kalle_. Minä olen maisteri, ja sinä istut ensimmäisellä luokalla. Jos
olet uppiniskainen opettajallesi, niin saat kynsillesi.
_Kaisa_. Otapa minut kiinni, hyvä maisteri!
_Kalle_. Saatpas nähdä!
Nyt repäsi Kalle muutamia varpuja luudasta, sitoi ne yhteen vitsaksi ja
juoksi Kaisan perästä, antaaksensa hänelle kämmenille. Mutta vaikka
Kaisa oli vanha, piti hän itseään niin hyvässä suojassa villakorin
takana, että Kalle turhaan koetti saada häntä kiinni. Kun tämä ei
onnistunut, suuttui hän julmasti ja teki äkkiä hyppäyksen päästäksensä
yli korin, mutta silloin kävi niin hullusti, että hän kompastui ja
pyörähti koriin, pää edellä Kaisan villoihin. Siinä makasi hän nyt
tieteineen päivineen!
Kaisa nauroi niin, että oli tukehtua, ja samassa astuivat vanhemmat
sisään. Kalle kömpi korista, hieman häpeissään, ja villat olivat
hänessä kiinni kuin luppakoiran karvat.
-- "Mitä nyt?" -- sanoi isä. -- "Olethan kuin keritsemätön oinas!"
-- "Hän sanoo itse olevansa imettäjä-eläin", -- nauroi Kaisa.
-- "No, no", sanoi isä ja hymyili sydämmellisesti, "kylläpä on hyvä
oppia hyödyllisiä tieteitä, mutta se, joka kerskailee opistaan ja
hylkii toisia, jotka ovat oppineet vähemmän kirjoista, hän saa olla
vakautettu siitä, että ennemmin tai myöhemmin vierii villakoriin."
Ja siihen loppui Kallen maisteritoimi ja tutkiminen tieteitä Kaisalta.


VARRO VÄHÄN

Varro vähän, sanoi kevä,
Kohta tulen ennättäin,
Päältän' härm' on hälvenevä,
Poistuu uni silmistäin;
Hangess' yhä haukotan,
Viel' en ole vaatteissan'.
Pyyhi kyynel värisevä,
Varro, kaunis ystäväin!
Älä toru, työt ne estää,
Viel' on paljo tehtävää:
Täytyy ensin silmät pestä,
Hiukset ensin silittää;
Päähän sidon seppelen,
Lähteen silmää katselen.
Kiire ompi. Ethän tästä
Soimaa kevät-ystävää!
Varro vähän! Näin on laita:
Hame käynyt vähäks' on,
Leninki on liian kaita,
Taannoisesta kelvoton,
Lyhyks röijyni ma sain,
Kenkiä ei ole lain,
Sukat rikki, kuljen maita
Karttain säteit' auringon.
Älä oudoksu, jos vielä
Aamuruskoss' aikailen.
Joka ruoho, min näet tiellä,
Joka vilpas tuulonen,
Rannall' aallon läiskytys,
Leivon kiitosviserrys,
Se min' olen, joka siellä
Silmän' nostan taivaasen.
Vaan mä tulen. Varro hetki,
Kaunis metsä, varro vaan!
Vartokaa te purosetki,
Kohta luoksenne ma saan.
Varro, keto armainen!
Varro, kukkasarkanen!
Varro, pääss' on talven retki,
Eipä hätää laisinkaan.
Poika, tyttö pienokainen.
Laps' näet olen minäkin,
Täytyy olla kuuliainen,
Ja on läksyt pitkätkin.
Mutta miel' on iloinen.
Laula, laula leivonen!
Toivo kuiskaa kukkivainen:
Kevät laps' on vieläkin!


KOIVUN MAHTAVAT TOIVEET HIIRENKORVA-AJALLA,

Metsässä lähellä maantietä kasvoi kaunis koivu. Se oli vielä aivan
nuori ja kevään tultua sen oksat tulivat hiirenkorville -- tietysti
siihen ei kasvanut ihan oikeita hiirenkorvia, vaan semmoisia hienoja,
pikkusia vaaleanvihreitä lehtiä, joita koivuissa on kevään alussa ja
jotka ovat niin sievän näköiset. Sellaiset hiirenkorvat ovat paremmat
kuin koirankorvat kirjanlehtien kulmissa.
"Hei, minäpä vasta olenkin kaunis!" arveli nuori koivu itseksensä.
"Olenpa minä sentään koko lailla kauniimpi kuin tuo vanha vääristynyt
pihlaja tuossa vieressäni. Sitä minä vain tässä tuumailen, mikähän
minusta vielä tässä maailmassa tuleekaan."
"Ehkä tuo talitiainen sen tietää", arveli koivu ja kysyi kuin kysyikin
asiata talitiaiselta. Mutta tiainen olikin veijari, joka tahtoi olla
hyvä ystävä koivun kanssa, saadaksensa sen vihantia urpuja nokkia.
Sentähden tiainen vastasi: "Etpäs tiedä koivu, sinä olet niin soman
näköinen, että varmaankin sinusta tulee jotakin ylhäistä tässä
maailmassa. Lyönpä vetoa, että sinut palmikoivat koriksi kuninkaan
tyttärelle ja että saat hänen huoneessansa olla marmorisella pöydällä,
täynnäsi reunoja myöten kultaisia omenia."
"Ohoh", virkkoi koivu, "niinkö luulet?" "Tietysti minä olen siinä
luulossa", sanoi tiainen. Ja sitte tämä lensi jonkun matkan siitä
suuren kuusen luo, ja sai kuusen uskomaan, että siitä tehtäisiin
kiikkutuoli, ei sen vähemmälle herralle kuin itse kuninkaalle. Kuusi
uskoi sellaisen puheen mielellänsä, sillä se kuunteli mielellään
imarruspuheita samoin kuin koivukin. Hän ei ollenkaan älynnyt, että
tiaisen teki mieli asua hänen suojassaan, kun sade tuli, ja nokkia ja
tokkia makean näköisiä tuoreita käpyjä. Tyhmää on kuunnella
imartelemista.
Olipa tien vieressä pieni mökkitupanen. Eräänä päivänä tulivat lapset
tuvasta veitset kädessä ja alkoivat leikellä oksia koivusta. "Kas
niin", tuumasi koivu, "nyt jotakin on tekeillä; nyt he minusta tekevät
korin kuninkaan tyttärelle." Samalla hän hyvillänsä pöyhisteli
oksiansa, niin että hiirenkorvat niissä kiikkuivat.
"Nuo lehdet ovat vielä liian pienet kylpyvastoihin", puhelivat lapset.
"Tehdäänpä niistä oikeita lakasuluutia."
"Mitä kuulenkaan?" sanoi koivu. "Uskaltaako kukaan minusta tehdä
lakasuluutaa?"
"Kyllä kaiketikin sen uskallamme tehdä", sanoivat lapset; ja sitte he
tekivät koivusta luudan; -- ei juuri koko koivusta, mutta sen oksista.
Vaan sehän oli samantekevä; jokahinen oksa oli mielestään yhtä hyvä
kuin koko koivukin. Ja oksat lohduttivat mieltänsä sillä, että ainakin
saisivat laista kuninkaan tyttären huoneen lattiata, koska eivät
saaneet tarjota kultaisia omenia hänen marmoriselta pöydältänsä.
Kun lapset tulivat kotiin, sanoi torpan eukko, heidän äitinsä: "tuosta
luudasta minä pidän; minäpä otankin sen laistakseni sillä tupaa." Ja
hän lakasi tuvan lattiaa, samalla ylpeästä koivusta tehdyllä luudalla.
Jos luudassa olisi vielä ollut hiiren korvia, niin ne varmaan olisivat
kaikki nousseet pystyyn kauhistuksesta. Mutta siinä ei ollutkaan mitään
korvia, sillä ne olivat jo pois raksitut.
Luuta sai siis surra kohtaloansa nurkassa lieden ääressä ja kun sillä
ei ollut parempaakaan tehtävää, niin se alkoi keskustella naapurinsa
solkku-ämpärin kanssa. "Minä olen parempaa sukua, vaikka minut tehtiin
vaan lakasuluudaksi", virkkoi hän ämpärille. "Kyllä sen näkee päältäkin
päin, enkös ole sinunkin mielestäsi siistin näköinen?"
"No, ei sitä juuri sinusta näy", sanoi solkku-ämpäri. "Minä sitä
vastoin olen jalompi syntyjäni. Minut on veistetty kuusesta, joka
kerran piti tehtämän kiikkutuoliksi kuninkaalle. Sen on talitiainen
itse mulle vakuuttanut, ja hän vaikka vannoisi asian todeksi, mutta
talitiaisten tapa ei ole vannoa, sen mukaan mitä minä olen kuullut."
"Hyi sitä roistoa!" huusi luuta, "hän on pettänyt minut, samoin kuin on
valhetellut sinullekin. Sanopa, miksi sinä aiot tästälähin ruveta?"
"Aion pysyä solkku-ämpärinä kaiken ikäni", vastasi ämpäri. "Kunpahan
mulla aina vaan on solkkuvesiä ja luu-nystyröitä, niin olen
tyytyväinen, ja sanovatpa porsaat minua hupaiseksi. Kuuleppas luuta,
koska nyt olemme näin likeisiä naapuria, niin voisimmehan minun
mielestäni mennä naimisiin keskenämme."
"Etkös vähääkään häpeä!" sanoi luuta. "Lunletkos, että minä aion kaiken
ikäni pysyä lattialautana? Enpä niinkään, vaan paremmaksihan toki aion
ruveta. Sen saat vielä nähdä, että minusta tulee jotakin merkillistä
maailmassa."
"Saammehan nähdä", virkkoi solkku-ämpäri.
Samalla tuli torpan eukko. "Jopa tuo luuta on jotenkin kulunut", arveli
hän, "siitäpä minun sietäisi tehdä vitsa." Ja sitte hän teki vitsan, --
ei juuri koko luudasta, vaan muutamista varvuista, mutta jok'ainoa
varpu oli mielestään yhtä hyvä kuin koko luutakin.
Tällä vitsalla eukko kuritti lapsiansa. Ja koska hän niitä kuritti,
niin he sen kaiketi olivat ansainneet.
Kun he olivat tukkanuottasilla ja riitelivät keskenänsä, ja kun he
repivät rikki vaatteensa, annettiin aina vähäinen löylytys sille
kohdalle, joka oli mukavin, ja oikein on kumma, kuinka terveellistä
sellainen joskus on.
Vitsan mielestä tämä alussa oli ikävää. Mutta viimein se siihen niin
tottui, että se aina piti varalta, milloin lapset riitelivät. "Kas
niin, nyt tulee taas koivurieskaa", ajatteli vitsa paikallansa raossa
ovenpielen ja seinän välissä.
"Kaunista työtä! Kaunista työtä!" huusi solkku-ämpäri. "Nyt varmankin
pääsit merkillistä virkaa toimittamaan!"
"Ole sinä vaiti, muutoin käy sinulle niinkuin lapsillekin", uhkasi
vitsa. "Ei sitä niin tarkoin voida sanoa, mikä minusta vielä voipi
tulla, jos onni myötäiseksi kääntyy."
"Sen saamme nähdä", virkkoi solkku-ämpäri.
"Jumalalle kiitos että lapset ihmistyvät", sanoi mökin muija. "Minä
olen nyt heitä niin kuritellut, että vitsakin on vallan kulunut. Minä
sen viskaan luudan kanssa pahnojen joukkoon porsaiden alle, ne
tarvitsevat jotakin pehmeätä, jolla makavat."
Vitsa viskattiin porsaiden karsinaan eikä siellä liioin hauskaa ollut.
"Nöh, nöh", sanoivat porsaat, tonkiessaan kärsällänsä pahnoja ja
varpuja allansa.
"Kylläpä sinä olet hyvän näköinen!" sanoi ämpäri, kun sillä vietiin
porsailla syötävää. "Ole vaiti sinä", sanoi vitsa, "ei sitä taida
sanoa, mikä minusta vielä voi tulla." Mutta kuitenkin oli vitsalla
sangen surkea olo. Jos vitsa olisi voinut itkeä, sen sijaan että se
ruoski muita itkulle, niin olisi vitsaparka kenties itkenyt ämpärin
täyteen.
Nyt kaiketi arvelet, että koko juttu siihen päättyi. Koivusta ei tehty
koria kuninkaan tyttären marmoriselle pöydälle, luuta ei saanut laista
hänen kammarinsa lattiaa, vitsa ei saanut pölyyttää nuorien kuninkaan
poikien takkeja, eikä edes olla vuoteena kuninkaan porsailla.
Niiden mahtavien toiveiden sijaan, jotka koivulla oli ollut
hiirenkorva-ajalla, oli tullut nöyryytys toisensa jälkeen. Eräänä
päivänä istui talitiainen aidalla ja vitsa tunsi hänen heti. "Hyvää
päivää, talitiainen!" sanoi vitsa. "Kiitos viimeisestä!" Mutta tiainen
lensi sen kuin siivet kantoivat. Hän ei pitänyt väliä niin köyhistä
tuttavista. Kukapa pitäisikään lukua vanhoista vitsoista, joita porsaat
polkevat? Eihän niissä kasva edes vihantia urpuja, joita voisi syödä.
Mutta jonkun ajan kuluttua vitsa heitettiin pellolle, ja siellä se oli
lumessa ja sateessa, talvet kesät. Korkea vilja kasvoi vihantana
pellolla, ja solkku-ämpäri, talitiainen ja torpan muija olivat jo kauan
unhottaneet, että sellaista vitsaa oli koskaan ollutkaan maailmassa.
Mutta vielä se oli kuitenkin olemassa, ja kaikkein kovan onnen
päivienkin ajalla oli se säilyttänyt pikkuruisen nupun, jossa oli
siemen sisällä.
Siitä siemenestä kasvoi pellon pientareelle vähäinen viheriä koivun
vesa. Eräänä päivänä matkusti kuningas ja kuningatar lapsinensa ympäri
valtakuntaansa. Oli helteinen kesäpäivä ja kun he ajoivat pellon ja
torpan ohitse, niin oli se seutu heidän mielestään niin kaunis, että he
päättivät levähtää vähän aikaa muutamain tuuheiden puiden suojassa.
Pieni kuninkaan tytär oli erittäin iloinen kun hän sai ikävistä
vaunuista hypätä ulos ja pääsi leikittelemään viheriälle pellon
pientareelle. "Ai, kuin tuossa on niin pieni kaunis koivu!" huusi hän.
"Sen minä mielelläni istuttaisin puutarhaani."
"No mitähän sillä tekisit?" sanoi kuningas. "Onhan meillä tammia,
poppelipuita, kastanja- ja hedelmäpuita yltäkyllin. Saathan sellaisia
istuttaa niin monta kuin suinkin tekee mielesi."
"Mitäs minä niistä", sanoi kuninkaan tytär, "onhan niitä ennestään jo
niin paljo. Mutta minun puutarhassani ei ole ainoatakaan koivua;
antakaan minun viedä tämä pieni koivu kotiin linnaan!"
"No antaa hänen viedä sen", sanoi lempeä kuningatar, "eihän siinä
mitään pahaa ole."
"Vie vaan, tyttöseni", vastasi kuningas. "Älä vaan ota koko metsää
mukaasi, sillä sitte meille tulisi vaunuissa kovin ahdas olla."
Nyt kuninkaan tytär otti varovaisesti koivun taimen maasta, pani sen
kosteiden sammalien väliin vakkaseen ja vei sen mukaansa linnaan.
Siellä hän omin käsin istutti sen pieneen puutarhaansa, levitti
pehmeätä multaa sen ympärille ja kasteli sitä joka päivä, niinkuin omaa
kasvattiansa ainakin. Koivu menestyi ja kasvoi yhä suuremmaksi ja tuli
viimein suureksi kauniiksi puuksi, yksinänsä sitä laatua muiden
ylpeämpien puiden joukossa -- metsän yksinkertaisena lapsena, vapaan
luonnon terveenä, kauniina helmalapsena. Ja siitä tuli iso komea puu;
kuninkaan tytär sitä suojeli ja rakasti, eikä hän istunut missään niin
mielellänsä kuin viheriän koivun juurella sen tuuheiden lehtien
suojassa ja kaikki kehuivat koivua kaikista kauniimmaksi puuksi
kuninkaan kartanossa.
No niin kävi koivulle ja sen mahtaville toiveille hiirenkorva-ajalla.
Siinä oli turhamielisyyttä: sentähden sen täytyi kärsiä suurta pilkkaa.
Siinä oli väärää kunnianhimoa: sentähden sen täytyi kuolla pois ja
jättää kunnia tulevan sukupolven omaksi. Mutta siinä oli myöskin
kukistumaton tulevaisuuden toivo, jota ei mikään häväistys voinut
hävittää, ja sentähden se sai tulevaisuuden, vaikk'ei sillä tavoin kuin
se itse luuli. Sillä luja toivo ei koskaan joudu häpeään, vaan luja
luottamus kulkee kummia teitä, monien koetuksien kautta, kunnes aika
tulee täytetyksi.
Olihan solkku-ämpärilläkin nuoruudessaan ollut ylpeät kunnian ja onnen
toiveet, mutta se oli toista laatua, se tottui nöyrtymiseen, se vaan
tuumi kohtuullista toimeentuloansa. Mikäpä puu metsässä ei olisi
hiirenkorva-ajalla toivonut jotain mahtavaa tulevaisuutta? Muutamista
tulee solkku-ämpärjeä, toisista ei ihan mitään ja toiset taas joutuvat
tulevien onnen siemeniksi. Mutta se ei estä toista metsää suuria
toivomasta aivan samoin kuin toinenkin. Toivo vaan, nuori puu, odota
suurta tulevaisuutta! Varo kuitenkin itseäsi väärästä kunniasta! Ole
nöyrä, aina nöyrä kaikissa toiveissasi, niin voipi kuitenkin joskus
tapahtua, ett'ei sinua tarvitse kätkeä maahan, että onnetar sinua etsii
ja istuttaa sinun tarhaansa suojaksi kulkijalle!


KUINKA FRITHIOF RATSASTI VAPUNPÄIVÄNÄ.

Kas silloin hausk' oli Vappuna,
Kun poikaset ratsasti!
Ens'miesnä kun ajoin Virkulla,
Vank' Annikin säpsähti.
Mäkätti jäärä ja Halli haukkui
Mä huimin että se soi ja paukkui:
Lennä, Virkku,
Niinkuin sirkku!
Hopita, kopita, heh he lei!
Uus takki mull' oli ylläni,
Ja hattuni kallellaan,
Ja minuun ja miekkaan vyölläni
Nyt tyttöset vilkkui vaan.
Mä korskaks, ylhäiseks paisuin siksi,
Valittu kun olin kenraaliksi.
Lennä, Virkku, jne.
Ja jotkut meist' oli kasakit
Ja piikit ol' aseina,
Vaan toiset taas oli husaarit
Ja sapelit sivuilla.
Suurukseks mämmiä oli suotu,
Ja päivän kunniaks simaa juotu.
Lennä, Virkku,
Niinkuin sirkku!
Hopita, kopita, heh he lei!
Kun päästään kaupungist' ulos vaan,
Niin oitis jo tappeluun!
Ja piikit ja miekat heilumaan,
Ei aikoa arveluun.
Kas maamies juhdalla ajaa tiellä,
Se täytyy töytätä kumoon siellä.
Lennä Virkku, jne.
Mut siin' oli vanha krouvila,
Sit' en minä tiennytkään,
Vaan Virkku ties ja sen kohdalla
Hän syrjähän hyppäämään!
Se häijy huiskaht' ovelle tallin,
Mä maahan paikalla mullin mallin.
Lennä, Virkku, jne.
Ja pojat kirkuivat, hip hap hei!
Kenraali kas pakenee!
Mä kaikin voimini huusin: ei,
Mun ratsuni vehkeilee!
He kaikki nauroivat. Maamies ilkkui,
Myös juhdan silmä pilkaten vilkkui.
Lennä, Virkku, jne.
Mä jälleen selkähän kompuroin.
Voi lakkia, takkiain!
Mä täplikäs olin, minkäs voin!
Viel' ilkkua kuulla sain:
On miestä, urhoa kenraalissa!
-- Ratsastakohon Virkulla kissa,
Lennä, Virkku,
Niinkuin sirkku!
Hopita, kopita, heh he lei!


"PAREMPI" JA "HUONOMPI".

Niin, te Elman tunnette,
Kulki hän täst' ohitse,
Ylväs, pöyhkä mieleltänsä.
Sievä, hieno, kauniskin;
Hattu, kappa, kaulustin
Joululahjat isältänsä,
Päätään vaunuiss' istuissaan
Nyökkäs kovin kopeaan.
Kouluun sitte tultuaan
Hän ol' arka arvostaan.
Monta köyhää lasta siellä,
Häveljästä, siivoa,
Halvass' istui puvussa.
Ylä-penkkiin mahtimiellä
Rohkeest' Elma istahtui.
Tietkääs, mitä tapahtui?
Kursaamatta, totta mar,
Kiivas opettajatar
Otti oitis tytön, vaikka
Vastahan se taisteli,
Alapenkkiin asetti.
"Siivon, ahkeran se paikka;
Nouse sinne ansaiten,
Saathan, lapsi, paikan sen."
Häveten ja harmissaan
Enti Elma kotiaan.
"Rakas äiti, kuule pijan
Kouluss' istuu parhaastaan
_Huonompata kansaa_ vaan;
Mä sain siellä alasijan,
Sillä lailla tosiaan
_Parempia_ kohdellaan!"
Virkkoi äiti suruinen:
"No niin, muutat pukimen,
Hattu, kappa, koristeetkin
Pois. Käy siinä puvussa,
Mik' on köyhäin suvussa,
Paikkaa vaattees kuluneetkin.
Elämästä opit, mi
_Paremp'_ on tai _huonompi_."
Niinkö tosin? Tyttönen
You have read 1 text from Finnish literature.
Next - Lukemisia lapsille 3 - 08
  • Parts
  • Lukemisia lapsille 3 - 01
    Total number of words is 3733
    Total number of unique words is 1913
    23.5 of words are in the 2000 most common words
    32.4 of words are in the 5000 most common words
    37.1 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Lukemisia lapsille 3 - 02
    Total number of words is 3594
    Total number of unique words is 2050
    22.5 of words are in the 2000 most common words
    31.1 of words are in the 5000 most common words
    36.0 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Lukemisia lapsille 3 - 03
    Total number of words is 3648
    Total number of unique words is 1791
    25.1 of words are in the 2000 most common words
    33.2 of words are in the 5000 most common words
    38.5 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Lukemisia lapsille 3 - 04
    Total number of words is 3671
    Total number of unique words is 1938
    24.6 of words are in the 2000 most common words
    35.0 of words are in the 5000 most common words
    40.8 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Lukemisia lapsille 3 - 05
    Total number of words is 3650
    Total number of unique words is 1917
    24.6 of words are in the 2000 most common words
    33.3 of words are in the 5000 most common words
    38.2 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Lukemisia lapsille 3 - 06
    Total number of words is 3698
    Total number of unique words is 1589
    24.5 of words are in the 2000 most common words
    32.1 of words are in the 5000 most common words
    36.9 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Lukemisia lapsille 3 - 07
    Total number of words is 3587
    Total number of unique words is 1778
    23.1 of words are in the 2000 most common words
    31.9 of words are in the 5000 most common words
    36.7 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Lukemisia lapsille 3 - 08
    Total number of words is 3728
    Total number of unique words is 1777
    26.9 of words are in the 2000 most common words
    36.3 of words are in the 5000 most common words
    41.5 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Lukemisia lapsille 3 - 09
    Total number of words is 3493
    Total number of unique words is 1612
    24.7 of words are in the 2000 most common words
    33.5 of words are in the 5000 most common words
    37.6 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Lukemisia lapsille 3 - 10
    Total number of words is 3520
    Total number of unique words is 1684
    24.3 of words are in the 2000 most common words
    34.5 of words are in the 5000 most common words
    39.6 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Lukemisia lapsille 3 - 11
    Total number of words is 3521
    Total number of unique words is 1956
    24.7 of words are in the 2000 most common words
    33.5 of words are in the 5000 most common words
    38.6 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Lukemisia lapsille 3 - 12
    Total number of words is 2657
    Total number of unique words is 1395
    26.4 of words are in the 2000 most common words
    35.8 of words are in the 5000 most common words
    40.7 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.