Lukemisia lapsille 1 - 10

Total number of words is 3795
Total number of unique words is 1853
25.9 of words are in the 2000 most common words
34.4 of words are in the 5000 most common words
38.6 of words are in the 8000 most common words
Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
muuuun todistukseksi armollisesta mielihyvästään.
Kylläpä siinä oli puuhaa aikalailla, ennenkuin sai nuo tanssivat naudat
liikkeelle hyvässä järjestyksessä kellokas etunenässä, mutta onnistuihan
se vihdoin ja Syyne ajoi lehmät niitylle metsäisen mäenrinteen juurelle.
Kesäiseen aikaan oli mäen rinteessä punaisenaan mansikoita, mutta nyt
oli siinä vielä lumikasoja kuihtuneen syysruohon seassa ja aivan kuin
hämähäkin seittiä niissä paikoissa, missä suuret lumikinokset olivat
olleet. Kovin vähän siinä oli purtavaa; muun paremman puutteessa kuivia
koivun lehtiä ja mustikan varsia. Osa lehdistä oli mustunut, eikä
kelvannut syötäväksi, toiset, kellertävät ja punertavat, saattoivat
juuri hätätilassa mennä mukiin. Lehmät koettelivat mustikan varsia,
olivatpa ne sitkeitä pureskella; se oli samaa, kuin köyhillä ihmisillä
perunankuorten syönti.
Huu, kuinka tuuli oli kylmä! Se tarttui tuohon ohueen ja lyhyeen
hamerisaan ja puhalsi köyhää Syyne rukkaa paljaalle iholle. Saatuaan
lehmät aituuseen, etsi hän mäelle itselleen hyvän paikan, josta saattoi
lukea karjansa ja olla tuulen suojassa suuren kiven takana. Nyt söi hän
puolet leipäpalastaan suurukseksi; mitähän, jos hän nyt tekisi tuohisen
ja lypsäisi jotain lehmää, niin saisi pidot keskellä mäkeä? -- Ei,
tänään tahtoi hän antaa vasikkain imeä emojaan, olihan se niiden
luonnollinen oikeus. Ei hän tahtonut varastaa vasikoiden ruokaa. Hän oli
kyllä kuullut, etteivät vasikat saa imeä emoaan, sillä silloin
tahtoisivat ne aina tehdä niin ja mistä sitten ihmiset saisivat maitoa?
Mutta Syyne parka tuumi kaikessa yksinkertaisuudessan, että Jumala oli
ihmiskuntaa viisaampi ja hän oli antanut vasikoillekin, samoin kuin
ihmislapsille, äidin.
Aika kävi pitkäksi hänen istuessaan kiven takana; hänellä ei ollut
mitään kirjaakaan, kosk'ei hän osannut lukea; jotakin hänen piti
kumminkin tehdä. Hän löysi puun kappaleita, männyn kuoria ja käpyjä. Hän
rakensi itselleen tupasen kiven juureen, teki aidan, veräjän ja navetan
ja pisti neljä tikkua kunkin kävyn alle ja sai siten seitsemän oikein
lihavaa lehmää. Härällä piti oleman myöskin sarvet, no, ne se kyllä sai,
sillä tikkuja oli kylliksi. Syyne puki kaarnankappaleen punertavista
lehdistä tehtyyn hameeseen, teki pään männynkävynpuoliskosta, silmät,
nenän ja suun ylivuotisista puolukoista. Kädet ja jalat tehtiin
tikkusista. Selväähän se, että lehmien piti saaman ruokaa ja juomaakin:
olihan siellä sammalia heiniksi ja lumentähteitä suuren kiven alla.
Syyne pani kourallisen lunta lehmien eteen, niiden piti hiukan odottaa,
kyllä lumi sulaisi.
Mutta eihän se ollut talo, eikä mikään, jossa ei isäntää ollut; Syyne
päätti tehdä kannosta isänsä, räätälin; hänen piti tuleman isännäksi
taloon ja oleman muita hienompi. Hän saisi istua pöydällä neulomassa,
sakset, neulat ja rässirauta vieressä. Kas, siinäpäs oli temppu saada
kasaan niin mutkikkaita kapineita, eikä kiven vieressä ollut mitään
niiksi sopivia aineita. Syynen täytyi mennä kappaleen matkaa metsään
niitä hakemaan, muttei suinkaan kauas, olihan hänen pidettävä lehmiä
silmällä.
Sitten astui hän muutamia askeleita poispäin ja haeskeli puiden välistä.
Tuollahan oli jotain kanervien seassa, korkean kuusen alla. Mitä se
mahtoi olla? Pieni harmaa lintu, ja se oli kuollut, kuoliaaksi
paleltunut! Syyne otti linnun konttaiseen kouraansa ja hohotteli siihen.
Se oli kylmä ja kuollut. Mutta entäs, jos hän panisi sen paitansa alle
ja lämmittäisi sitä povessaan. Sopihan koettaa. Lintu tuntui niin
kylmältä kuin jääpalanen, kun se koski pikkaista tytön sydäntä. Kylmää
päältä ja kylmää sisältä, huu! Syyne alkoi väristä vilusta. Mutta kun
lintu oli muutamia minuuttia lämmitellyt niin lähellä hänen lämmintä
sydäntänsä, alkoi se liikutella siipiään. Se elää, se elää!
Syyne riemastui oikein sydämen pohjasta, otti taas linnun käteensä ja
suuteli sen höyheniä. Sinä pieni, viaton ystävä, kiitos, kiitos siitä,
että elät. Kerro minulle kuka sinä olet ja kuinka olet paleltunut
kuoliaaksi!
Lintu räpytteli pari kertaa kuoleentuneita siipiään, ojensi ne suoriksi
ja lensi visertäen tiehensä.
Se oli leivonen, -- huudahti Syyne, sekä iloissaan että suutuksissaan.
Kas vain sellaista pientä kiittämätöntä veitikkaa, vaan se ei tee
mitään, kun ei vaan toiste palella kuoliaaksi.
Nyt oli Syynellä oma talo. Isännän piti nyt olla olevinaan hänen isänsä,
räätäli, mutta mistä saisi hän nyt hyvän räätälin keskellä metsää?
Syyne alkoi hakea korkeiden puiden seasta. Silloin huomasi hän äkkiä
erään lumikinoksen alla jotakin niin parahultaista, ettei sopivampaa
voinut toivoa.
Se oli vanha, hoikka, katkennut ja kumoonkaatunut männynkanto, jonka
oksat ja juuret pörhistelivät joka taholle. Siinä oli kädet ja jalat ja
pään kohdalla oli sillä paraiksi suuri pahka, jossa oli harmaa parta,
sekä jotain silmäin, nenän ja suun tapaista. Syyne laahasi kannon
suurella vaivalla talolleen, pyyhki sen puhtaaksi sammalilla ja asetti
sen veräjälle. Eihän se tupaan mahtunut, koska se ulottui paljoa
ylemmäksi kattoa, mutta yhtä hyvä se siltä oli. Semmoinen oiva mies! Ja
miten ihmeesti se oli Syynen isän näköinen. Puuttui vaan rässirauta ja
sakset, mutta ne saattoi tehdä tikkusista. Syyne tahtoi itse olla
Priskamuorina ja olla oikein kiltti hyvää ukkoaan kohtaan.
Mutta kauheata, hän oli unhottanut elukat tuolla niityllä! Kymmenen
niitä piti oleman, hän osasi laskea juuri kymmeneen. Yksi, kaksi, kolme
... hän ei voinut nähdä useampaa kuin yhdeksän, yksi, kaksi ..., missä
oli punanen vasikka? Nyyrikki! vasikka oli poissa.
Nyt oli hyvä neuvo tarpeen. Syyne juoksi niitylle ja kysyi kellokkaalta,
jonka muka piti oleman maitten poliisina. Kellokas kääntyi häneen päin
ja katsoi nuhtelevasti, kuin olisi tahtonut sanoa: jos sinä juuri olet
vasikkain täti, niin tuo minulle takaisin punaisin lapsoseni!
Syyneä rupesi peloittamaan. Hän etsi niityltä, aituuksesta mäeltä, hoi!
Ei jälkeäkään punaisesta vasikasta. Hän etsi puiden ja kivien alta, hän
kurkisti ylös puihinkin, siltä varalta, että vasikka mahdollisesti oli
piiloutunut sinne tehdäkseen kiusaa hänelle. Ei hän voinut keksiä
punaista karvaakaan; mutta punaisen hännän hän näki, se liikkui
vikkelään oksien välissä. Orava! Mitä hän sillä tekisi? Ei hän saattanut
viedä sitä kotiin ja sanoa: "tämä on vasikka!"
Syyne istui kivellä. Mitä nyt oli tehtävä, itkeäkö, vai syödä
päivällistä?
Mutta missä oli se leivänpalan puolikas, jonka hän oli säästänyt
päivälliseksi? Poissa kuten vasikkakin. Leipä oli pudonnut sammalelle,
orava luikahti alas puusta, istuutui takajaloilleen ja otti leivänpalan
etukäpäliinsä, näykkäsi sitä etuhampaillaan, nyykäytti päätään ja piti
herkun hyvänään. Syyneä rupesi naurattamaan, vaikka olikin niin
murheissaan. Semmoinen mokoma ahmari, se syö minulta päivälliseni ja
minä vaan katselen syrjästä. No, pidä hyvänäsi! Kyllä minun on nälkä,
mutta ehkä sinun on vielä kovempi nälkä, kuin minun.
Kaiken kiusan lisäksi näkyi tuo ilkeä Veeru suuntavan kulkuansa
tännepäin.
"Äiti lähetti minut katsomaan miten sinä hoidat elukoita. Missä ne ovat?
Jaha, niityllä. Kymmenen niitä sanottiin olevan; yksi, kaksi, kolme ...
kahdeksan. Minne sinä olet vasikat hukuttanut?" -- "Vasikat?" kysyi
Syyne pelästyneenä. -- "Niin, molemmat vasikat. Kenties on susi ne
syönyt."
"Rakas Veeru, auta minua etsimässä."
"Hae itse!" sanoi Veeru.
"Veeru kulta, pyydä Kukkoa tulemaan heti minulle avuksi niitä etsiessä!"
Veeru nauroi. -- "Kukko istuu kellarissa siitä hyvästä, että kaatoi
maitopurtilon hakiessaan linkkuveistään hyllyltä. Äiti pisti hänet lukon
taakse ja illalla, kun tulet vasikoitta kotiin, pääset sinäkin sinne.
Hyvästi nyt. Mitä rojua sinulla on tuossa kiven juuressa?"
Ja mennessään potkaisi Veeru kumoon uuden vastarakennetun kauniin talon,
aitoineen, veräjineen ja kaikkine lehmineen navetassa.
Syyne katseli taloaan ja yksin jälelle jäänyttä harmaata kantoa,
miettien mielessään: jos olisit isäni ihka elävänä, niin auttaisit
minua, mutta sinä olet vaan vanha kaatunut puuraukka.
"Älä itke, kyllä minä autan sinua", sanoi käheä ääni aivan hänen
vieressään.
Syyne katseli kummastellen ympärilleen. Niin pitkältä, kuin hän saattoi
nähdä niityn, maantien ja mäen yli, ei näkynyt mitään elävää olentoa,
paitsi hyttysparvea, joka tanssi katrillia tuolla aidan vieressä. Olihan
nyt kevät; mutta Syyne pahan suruisessa sydämessä oli syksy.
"Tässä minä olen", sanoi taasen ääni. Ja nyt huomasi Syyne kauhukseen,
että kantohan se puhuikin, kanto, joka oli olevinaan hänen isänsä,
räätäli!
"Miksi minua pelkäät?" jatkoi kanto. "Olenhan vain vanha kaatunut puu.
Ymmärrätkö mitä sanon?"
"Kyllä", sanoi Syyne. Hän oli huomaavinaan, että ääni kävi sitä
selvemmäksi, mitä enemmän kanto puhui. Tämän laita oli samoin, kuin tuon
kuolleen leivonkin, joka ensin siipiään räpytettyään rupesi vihdoin
visertämään.
"Se on hyvä", sanoi kanto. "Kuules nyt, mitä minä sanon! Sinä olet
lämmittänyt paleltunutta leivoani lapsensydämelläsi ja herättänyt sen
jälleen henkiin. Sinä olet suonut vasikkain nauttia maitoaan, vaikka
sinun itsesikin oli jano, ja oravan syödä leipäsi, vaikka sinun
itsesikin oli nälkä. Etkö luule kaikkein eläinten ja kasvien, vieläpä
metsän enimmin halveksittujen kantojenkin käsittävän, mitä se on, että
joku tekee heille hyvää. Tottahan toki, luota siihen! Ja etkö tiedä,
että kaikissa kasveissa ja eläimissä on elävä henki? Kyllä se on niissä,
mutta se on kuin kahleissa, se ei ole vapaa, kuten sinun henkesi. Se on
saman Luojan luoma ja elää omaa elämäänsä, niinkuin sinäkin elät omaa
elämääsi. Se puhuu omaa kieltään, mutta ihmiset eivät ymmärrä sitä.
Siksi sanovat he: kasvi ei osaa puhua, eläin ei osaa puhua. Se tulee
siitä, että aikaihmiset ja pikkuvanhat lapset ovat vieraantuneet
luonnosta. Hyvät, viattomat lapset ymmärtävät luonnon kieltä, mutta
toiset tuumivat sen olevan vaan kuvittelua ja nimittävät sitä taruksi.
Niin, sano sitä vaan taruksi, mutta muista, että se on tosi taru, siinä
on enemmän totuutta kuin ihmiset aavistavatkaan."
Syyneä ei ollenkaan enään peloittanut, hän oli vain iloissaan ja
ihmeissään. Hän kyllä tiesi saduista, että koko luonto osaa puhua, mutta
ett'ei kaikki sitä käsitä! Hänhän käsitti kyllä joka ikisen sanan. Hän
vain kummasteli kuka kanto oikeastaan oli.
Ikäänkuin arvaten hänen ajatuksensa, jatkoi kanto.
"Sinä kummeksit kuka minä olen? Vanha kanto raukka, enkä mitään muuta.
Minä olen ollut suuri puu, käynyt vanhaksi kuin muutkin puut ja
taittunut myrskyssä. Jos heität minut tuleen, niin palan, jos hakkaat
minut palaisiksi, niin on minusta vaan lastuja jälellä. Mutta miten
kurja ja katoovainen olenkin, niin olen kumminkin kappale tuota suurta
ja elävää luontoa. Ja kaikki se voima, mikä Jumala on luontoon pannut,
on minussakin. Minä en voi enempää, kuin mitä luonto voi, mutta sen,
mitä se voi tehdä, sen voin minäkin. No niin, sinä olet hyvä lapsi, sinä
olet kiskonut minut esiin lumikinoksesta, pyyhkinyt minut puhtaaksi ja
asettanut talosi kunniavahdiksi. Minä tahdon palkita hyvyytesi. Kuinka
monta sormea sinulla on?"
Sitä ei Syyne tiennyt. Mutta hän osasi laskea kymmeneen, hän alkoi
laskea sormiansa ja vastasi: kymmenen.
"Hyvä", sanoi kanto. "Satujen hyvien haltijain tapana on täyttää kolme
toivomusta, mutta minä tahdon olla jalomielisempi, minä täytän niin
monta toivomusta kuin sinulla on sormia molemmissa käsissä yhteensä, ja
niin suuressa mitassa kuin voimani myöntävät. Huomaa, että voin antaa
sinulle ainoastaan sitä mitä luontokin, mutta minä en voi muuttaa
Jumalan tahtoa, enkä ihmisten sydämiä. Kukin sellainen toivomus on samaa
kuin hukkaan mennyt sormi. Punnitse siis tarkoin ja valitse viisaasti!
Nyt aletaan. _Oikean käden peukalo!_"
"Että saan vasikkani terveenä takaisin!" toivoi Syyne punnitsematta.
Kanto taittoi kuivan oksan rosoisesta rinnastaan, pani sen suuhunsa ja
puhalsi kuin pilliin. Heti näkyi Syynen suureksi iloksi ensin punainen
ja sitten valkea vasikka kompuroivan esiin pitkillä koivillaan kivien
lomitse. "Miksi olette karanneet?" kysyi kanto. "Miksi olette tuottaneet
tälle kiltille paimentytölle niin paljon huolta?"
"Susi vei meidät", vastasivat vasikat. Ne oikein vastasivat. Nekin
osasivat puhua?
"Susiko; eikö se repinyt teitä palasiksi?"
"Se oli kyllä tarkoitus, mutta se sattui näkemään sinut mäellä ja
silloin pelästyi se aikalailla."
"Hyvä. Menkää nyt äitienne luo niitylle, älkääkä enää koskaan täst'edes
karatko!"
Vasikat läksivät noloina matkaansa ja kanto jatkoi: »_oikean käden
etusormi!_»
"Jospa saisin hiukan ruokaa, minä olen niin nälissäni ja viluissani."
Uusi ääni pilliin. Pian ilmestyi höyryävä vadillinen makkarasoppaa,
puulusikka laidalla. Kanto katseli tyytyväisesti, miten nälkäinen
lapsiraukka söi vatsansa täyteen. Jott'ei mitään puuttuisi, ilmestyi
vielä kupillinen lämmintä maitoa. -- »_Oikean käden keskinen_», jatkoi
kanto Syynen syötyä.
"Anna härän, lehmäin ja vasikkain myöskin syödä tarpeekseen!" pyysi
Syyne.
Pilli soi ja pianpa peitti koko niittyä rehevä heinä; nälkäiset elukat
kahlasivat polviaan myöden pitkässä heinässä ja polkivat jalkoihinsa
enemmän, kuin ennättivät syödä. Syyne taputteli käsiään ihastuneena.
Nyyrikki -- onpa tämä vähän toista kuin mustikan varret! -- »_Oikean
käden nimetön!_»
"Anna kaikkien ihmisten ja eläinten aina saada kyllikseen ruokaa!"
huudahti Syyne iloissaan ja innoissaan toivoen kaikille yhtähyvää, kuin
itse oli saanut.
"Lapsoseni, minun käy sääliksi", sanoi kanto, "että olet menettänyt
yhden sormen. Luonnon ja ihmisten ikihyvä Isä, joka ruokkii kaiken,
missä vaan eloa on, on nähnyt hyväksi joskus koetella lastensa uskoa
kieltämällä heiltä joksikin aikaa jokapäiväisen leivän. Tätä toivettasi
en voi täyttää. _Oikean käden pikkusormi!_"
Hiukkasen alakuloisena vastasi Syyne vähän mietittyään: "että äiti olisi
hyvä isää kohtaan."
"Taaskin meni sormi hukkaan, lapsoseni; rukoile Jumalaasi, että hän
kääntäisi äitisi pahan mielen rakkaudeksi, niinkuin hän itsekin on
lempeä kaikkia luotujansa kohtaan. En tätäkään pyyntöäsi voi täyttää.
Nyt olet toivonut koko oikean kätesi sormilla. Punnitse nyt tarkoin!
_Vasemman käden peukalo!_"
Itku kurkussa vastasi Syyne: "Minä tahtoisin niin mielelläni, että äiti,
Veeru ja Marssu olisivat hyviä ja tulisivat onnellisiksi, mutt'en
uskalla sitä toivoa. Saanko toivoa pääseväni kouluun?"
"Saatpa kyllä. Huomis-aamuna saat alkaa koulunkäyntisi: »_Vasemman käden
etusormi!_»
"Ja oikein painetun aapiskirjan, jossa on kukkokin!"
"Saatpa kyllä painetun aapisen kukkoineen, sinä pikku narri, sen olisit
saanut minun avuttanikin. Elä tuhlaa kalliimpia toiveitasi näin
mitättömiin. _Vasemman käden keskisormi!_»
"Ei, kanto, nytpä ei olekaan minulla enää mitään toivomista ... vaan
odotapas sentään! Isä käy kankeaksi paljosta pöydällä istumisesta jalat
ristissä. Hänen pitäisi ratsastaa. Lähetä hänelle kaunis hevonen!"
"Ai, ai, se on vaarallista huvia hoikkakinttuiselle räätälille. Onko
isäsi koskaan ennen istunut hevosen selässä?"
"En sitä uskoisi. Mutta se on niin kaunista, kun voudin Kalle höyhen
hatussa ratsastaa kirkolle. Minä tahdon, että isä tulee yhtä kauniiksi."
"No, ratsastamaan en voi häntä opettaa, mutta huomis-aamuna seisoo hänen
hevosensa satuloittuna pihalla. Nyt on sinulla kaksi sormea jälellä.
_Vasemman käden nimetön!_»
"Kaksiko sormea? Kaikkein rakkahin kanto, sano mitä minun pitää
toivoman, minä en todellakaan tiedä mitään toivottavaa! Toivoisinko
rahaa isälle?"
"Keksi parempaa!"
"No sitten toivon Marssulle riisimakkaraa, Kukolle kuvakirjan, Veerulle,
niin mitä? -- Äidille ... mitä toivoisin äidille!"
"Veeru potkasi talosi nurin ja äiti ajoi sinut kylmään tuuleen nututta."
"Ei, ei, Veerun pitää saada uusi lakki ja äidin pitää saada uusi
pummulihame."
"Nyt olet toivonut neljää lahjaa yhden sijaan, vaan olkoon menneeksi,
sinä saat ne. Mutta nyt on vain yksi sormi jälellä. Toivo nyt järkevästi
jotakin itsellesi! _Vasemman käden pikkusormi!_»
"Niin, sano nyt, mitä toivoisin itselleni? Onko hyvä, jos haluan saada
koko maailman rahat tai, että pääsisin keisarinnaksi tai, että osaisin
koko aapisen ulkoa, tai parin uusia sukkia, koska vanhoissa on reikä
kantapäässä? Taikka, että saisin sunnuntaisin aamulla kaksi sokeripalaa
kahvia juodessani, kun nyt saan vaan yhden? Tahi -- mutta mitenkä saan
härän, lehmät ja vasikat onnellisesti kotiin, koska täällä metsässä on
susia? Jospa ne nyt pian saisin kunnolla kotiin navettaan kaikki
kymmenen."
"Tuolla maantiellä näet niiden vaeltavan kotiin. Ne saapuvat kaikki
terveinä ja kylläisinä perille."
"Joko ne menevät? Ei, odotappas hieman, minä toivon itselleni jotakin
muuta."
"Viimeinen toivosi on täytetty. Toivoa kyllä saat niinkauan, kuin elät,
mutta toteuttaminen ei ole enää minun, eikä sinun vallassasi. Lapset
toivovat vähäpätöisiä asioita, vaikka olisivat voineet toivoa jotakin
suurta, mutta sinä olet ajatellut enemmän muiden, kuin omaa onneasi.
Vanha harmaa kanto ei sinua moiti. Mene nyt kotiin ja ole aina Jumalan
lapsi, niin olet myöskin luonnon hyvä lapsi. Hyvästi pikku Syyne!"
* * * * *
Kun Syyne tuli kotiin karjoineen, oli Priska muori jo kellarin avain
kädessä rusthollarin veräjällä. Hän oli sanonut rusthollarin emännälle:
"Tyttö on antanut suden viedä kaksi vasikkaa, ne meidän täytyy maksaa,
mutta siitä saakin tyttö istua seitsemän päivää ja seitsemän yötä
kellarissa." Rusthollarin emäntä tarkasti ja luki karjan ja sanoi:
"ovathan ne kaikki täällä. Mutta katsokaas, kuinka ne ovat lihavia,
aivan kiiltäviä, onpa se vähän erinomaista näin huonolla ja aikaisella
kevätlaitumella. Näin hyvää karjatyttöä ei meillä ole milloinkaan
ollut."
"Mutta Veeru on sitten valehdellut minulle!" huudahti Priska. Veeru
sattui juuri tulemaan toivottaakseen siskolleen onnea kellarireissuun.
Kelpasipa katsella, miten Veeru sai luudan varresta niin runsaasti, että
Syynen täytyi rukoilla hänen puolestaan.
"Älkää lyökö häntä, äiti! Kun Veeru kävi luonani mäellä olivat vasikat
poissa, mutta ne tulivat takaisin."
Koko kylä ihmetteli, miten rusthollarin lehmät oli niin lihoneet, mutta
enemmän vielä ihmeteltiin, kun seuraavana aamuna räätälin pihassa seisoi
kaunis satuloittu hevonen. Kenenkähän tuo oiva varsa lienee. Onkohan
herrastalon patruunan?
"Se on sinun hevosesi, isä", sanoi Syyne, joka ei enää voinut salata
iloaan. "Nyt saat ratsastaa joka päivä."
"Pitääkö minun ratsastaa? Kylläpä se olisi kaunista!" nauroi räätäli.
"Noh, koeta!" sanoi Syyne, räätäli suostui ja kapusi hevosen selkään,
mutta putosi sieltä, kuin paikattu tumppi.
"Ai, ai!" huusi hän, "mutta ehkä onnistuu paremmin, kun olen hieman
ehtinyt harjaantua."
"Minä olen saanut kuvakirjan!" huusi Kukko.
"Ja minä uuden lakin!" kirkui Veeru.
"Ja minä olen saanut riisimakkaran!" riemuitsi Marssu.
"Mitä ihmettä!" huusi Priska muori, "minä olen saanut ihka uuden
pummulihameen!"
Syyne hymyili itsekseen, ollen vaiti, mutta toiset huomasivat sen. --
Sinäpä tiedät jotakin. Sinä tiesit jotain isän uudesta hevosestakin.
Kerro, kerro!
Ei Syyne raukka osannut valehdella, hänen täytyi kertoa kaikki, mitä
tuona merkillisenä päivänä oli tapahtunut, kun hän oli rusthollarin
karjaa paimentamassa.
Hän unohti vaan kertoa, kuinka hyvä hän oli ollut eläimiä kohtaan.
"Syyne, et sinä olekkaan tyhmä tyttö, sinä olet antanut minulle kauniin
pummulihameen. Sinä saat mennä kouluun ja alkaa jo tänään. Marssu tahtoo
lopettaa koulunkäynnin, mikä on hänestä kaikkein ilkeintä maailmassa.
Marssu ei ollut kertonut, että hänet oli eroitettu koulusta."
Syyne kiitti, hän oli jo saanut kukkoaapisensa.
"Äiti", sanoi Marssu, "anna minun huomenna mennä paimentamaan
rusthollarin lehmiä!"
Muorilla ei ollut mitään sitä vastaan, jos Marssu voisi tuoda äidille
pitkän murun hurstikangasta.
Marssu virkkoi Veerulle: "olisipa se aika saantia, jos saisimme kuin
Syyne, mitä mieli tekee, kun vaan toivomme itsellemme."
"Jaa-a", sanoi Veeru. "Minä tulen mukaan!"
Toisena aamuna menivät Marssu ja Veeru paimentamaan rusthollarin karjaa.
He olivat varustaneet itsensä lämpimillä vaatteilla ja hyvillä eväillä.
Lehmät ajettiin piiskan lyönnillä niitylle, joka jälleen oli kellastunut
ja kuihtunut. Kun karja oli aituussa, istuivat paimenet Syynen
hävinneelle talolle syömään suurusta. Kanto seisoi vielä paikallaan
harmaana, vanhana ja hiljaisena. Lapset katselivat sitä uteliaina. Oliko
todellakin mahdollista, että tuollainen kurja puutönkkö antoi, mitä vain
siltä pyysi? He tahtoivat koettaa.
"Kanto rukka", sanoi Marssu, "lähetä minulle helminauha!"
"Lähetä minulle pyssy!" komensi Veeru.
"Minä tahdon olla korein kirkossa", lisäsi Marssu.
"Minä tahdon ampua kaikki leivot ja oravat täältä metsästä", selitti
Veeru.
Kanto seisoi vaieten, niinkuin ennen, mutta jos Syyne olisi ollut
saapuvilla, olisi hän huomannut, miten parta liikkui, ikäänkuin olisi
häntä hieman naurattanut. Eihän se voinut puhua sellaisille, jotka eivät
ymmärtäneet sitä.
Nytkös Veeru suuttui. "Jaha, etkö sinä tottele? Minäpäs opetan
tottelemaan, sinä vanha kuivanut variksen pelätin", -- ja nyt antoi
Veeru kannolle sellaisen läimäyksen piiskastaan, että kanto vieri nurin.
"Voi, mitä olet tehnyt?" valitti Marssu. "Nyt se meihin suuttuu, eikä
anna meille ollenkaan lahjoja." Hän nosti kannon jälleen pystyyn ja
siveli voita sen suuhun lohduttaakseen sen vihaa.
"No, kanto", sanoi Veeru uhitellen, "annatkos minulle pyssyn, muuten
sytytän sinut tuleen. Minulla on tulitikkuja taskussani."
"Sen sinä jätät tekemättä!" huusi Marssu.
"Mitä vielä", nauroi Veeru, ottaen esiin laatikon. "Saanko pyssyn, vai
enkö saa?"
Kanto oli vaiti. Marssu tahtoi temmata Veerulta tikut pois, mutta sai
sellaisen tuuppauksen, että vieri alas mäkeä.
"Vai niin, minä en siis saakkaan pyssyä!" huusi Veeru, "kyllä minä sinun
opetan!"
Nyt pisti hän palavan tikun kannon parran alle. Parta oli kuiva kuin
ruuti ja tulen arka, se alkoi rätistä ja pian oli koko kanto
ilmitulessa. Tuuli oli heti saapuvilla, tietäähän sen, kukapa ei tunne
kevättuulta? Monta viikkoa oli se jo lakaissut niittyjä ja kuivaellut
metsiä. Nytkös se työtä sai, pullisti keuhkojaan ja hohkui vireästi
liekkiin. Liekit luikuivat nopeasti kannosta sammaliin, sammalista
kanerviin, kanervista katajiin, niistä kuusiin j. n. e. pitkin metsää
mäntyihin ja koivuihin, hui! tulipa siitä aika loimuvalkea. Pianpa oli
metsä tulen ja savun vallassa. Tuuli tanssi polkkaa liekkien kanssa ja
heitti ne aidan yli niitylle, jossa ne tarttuivat kuiviin lehtiin.
Härkä, lehmät ja vasikat pakenivat mölisten, hännät suorina, mutta sudet
olivat huomanneet ne, ja kun ei tuo peloittava kanto enään ollut
nähtävissä, niin voi kyllä ymmärtää, etteivät sudet jättäneet niin hyvää
tilaisuutta käyttämättä. Lehmät ja vasikkaraukat, en raski kertoakaan,
miten heidän kävi!
Marssu tuli juosten kotiin kertomaan onnettomuudesta. Härkä tuli mylvien
hänen jäljessään, se oli ainoa nelijalkainen, jonka oli onnistunut
pelastua. Koko kylä lähti liikkeelle, kaikki väki riensi sammuttamaan
metsänpaloa. Mitäs he voivat auttaa? Koko metsä oli hiilenä ja niitty
tuhkana.
Veerusta löydettiin toinen saapas. Kanto oli kaatunut hänen päälleen ja
sytyttänyt hänen vaatteensa. Ei saa koskaan ärsyttää luonnon voimia.
Räätäli sai kiittää onneaan, että rusthollari tyytyi hänen uuteen
hevoseensa, korvaukseksi lehmistään ja vasikoistaan.
Mutta ei niin pahaa, ettei siitä jotain hyvääkin olisi. Priskasta tuli
siitä päivästä aivan kuin toinen ihminen. Hän ei voinut unhottaa, että
oli lähettänyt lapset tuohon onnettomuuteen muka hakemaan hänelle murua
hurstikangasta. Marssustakin tuli nyt kiltti tyttö. Hänestä ja Kukosta
ja Syynestä tuli pian hyvät ystävykset.
Seuraavana keväänä menivät he kolmen kesken tuolle metsäiselle mäelle,
missä onnettomuus oli tapahtunut Veerulle ja lehmille. Metsästä oli vaan
jäljellä muutamia hiiltyneitä kantoja, jotka olivat enemmän nokikolarin,
kuin räätälin näköisiä, ja mustalle niitylle oli ilmestynyt muutamia
vihreitä korsia tuhan sekaan. Lempeä, voimakas kevät, joka herättää
uutta eloa luonnon haudoista, oli jo alkanut poistaa hävityksen jälkiä
tästä autiosta seudusta.
Lapset etsivät turhaan jotain jäännöstä kummallisesta kannosta, joka
kerran oli Syynen talon isäntänä.
"Syyne", sanoi Marssu, "minä luulen, ettei se ollutkaan mikään oikea
kanto; se oli itse metsänkuningas. Sanotaanhan metsänkuninkaan
ilmestyvän valepuvussa lapsille ja metsästäjille."
"Niin sanoo satu", vastasi Syyne, "mutta minä kuulin kannon itse
sanovan, että hän oli kanto, kuin muutkin kannot, kuinka se muutoin
olisi voinut puhua. Niin kauan kun se oli olemassa, eli siinä elävä
henki, joka on kasveissa ja eläimissä. Marssu, olkaamme hyviä kaikkia
kasvia ja eläimiä kohtaan. Älkäämme koskaan pahoittako sitä elävää
henkeä, joka niissä on!"


[Kuva]


JÄÄTEHINEN.
_Jättiläissatu._

Kaukana Pohjolassa oli muinen maa, jota sanottiin Jättiläistenmaaksi, ja
siellä asui jättiläisiä, joita nimitettiin jäätehisiksi. Ukko ylijumala
kävi sotaa jäätehisten kanssa ja löi ne kuoliaaksi kaltaisella
kurikallaan. Mutta yksi jäätehinen jäi henkiin. Se oli piiloittautunut
jäävuoreen Nordkapin luona, ja siellä se asuskeli vielä viime vuonnakin.
Kukaan ei tietänyt kuinka vanha, hän oli, kenties kolmen neljäntuhannen
vuoden vanha, sillä hänen ikäänsä ei ollut kirkonkirjoissa. Mutta pitkä
hän oli, pitkä ja tyhmä, pituutta yksi kilomeetri ja tyhmyyttä kuusi
kilomeetriä, sanoi kansa. Se nyt sentään lienee ollut panettelua, hyvä
kun uskomme puoletkin.
Jäätehinen oli vielä kelpo voimissa, vaikka olikin niin vanha. Hän oli
jäähän kiinnijäätynyt ja sieti kyllä kylmää, mutta suojilla ilmoilla
pelkäsi hän sulavansa. Ukko oli aika unikeko, nukkuen enimmän aikansa
jäävuoressa; mutta joka sadas vuosi havahtui hän tarkastelemaan maailman
menoa. Ja se virkisti häntä niin, että hän arveli voivansa elää vielä
jonkun tuhannen vuotta.
Jäätehisillä oli palveluksessaan pieniä, viekkaita peikkoja, joita
nimitettiin mustiksi-peikoiksi. Ne voivat nähdä läpi vuoren ja tiesivät
kaikki asiat, paitsi miten päivänpaistetta tehdään. Ja paljon niitä oli:
kun huusi metsässä, niin aina sai vastauksen. Mutta nyt oli
mustatpeikotkin hävinneet jäätehisten kanssa, niin että elossa oli
ainoastaan yksi jäätehinen ja yksi peikko. Ja Nordkapin jäätehinen oli
asettanut peikkonsa jäävuoren rinteelle vartioimaan, sillä aikaa kun hän
itse nukkui.
Tänä vuonna heräsi jäätehinen vähää ennen joulua, potkasi jäävuoreen
aukon ja oikoi kankeita koipiaan. -- Miten aika kuluu? kysäsi hän
tähysvartialtaan mustalta-peikolta, joka oli vakoojana vuoren rinteellä.
"Sata vuotta lähempänä maailman loppua ollaan", vastasi vakooja.
"Vai niin!" sanoi jäätehinen. "Onko täällä sinä aikana ilmestynyt ketään
minua viisaampaa ja vahvempaa?"
"Mistäpä se semmoinen tulisi! Suuri Jäätehinen, sinä olet vahvin ja
viisain mies koko maailmassa!"
"Mutta minä alan jo tulla vanhaksi."
"Se ei tee mitään semmoiselle, joka voi nukkua niinkuin sinä. Nukkuessa
tullaan vahvoiksi ja viisaiksi, eikä kukaan nuku niin paljon kuin sinä."
"Lienee totta. Mutta kuinka jakselee Ukko nykyjään?"
"Ukko on vieraisilla pikkujumalain luona. Nykyjään hän hyvin harvoin
jyryyttelee vaunuineen pilvilöissä."
"Siis tänään ei ole mitään ukkoisilmaa?"
"Kuinka, ukkoisilmako keski-talvella?"
"Sitte lähdemmekin vaikka hiukan jaloittelemaan Jättiläistenmaahan.
Kiipee selkääni. Ihmiset tulevat yhä tyhmemmiksi. Tahdon nähdä, miten
tyhmiksi ne taasen sadan vuoden kuluessa ovat muuttuneetkaan."
Mustapeikko kiipesi jäätehisen niskaan ja istui siellä kuin kärpänen.
Mustapeikko näet ei ollut suurempi kuin pieni poika, siihen aikaan kuin
se saa ensimmäiset housunsa. Jäätehinen oikasihe seisoalleen niin että
mukuraiset luunsa natisivat, veti seitsenpenikulmaiset saappaat
jalkaansa ja oli parilla askeleella Kastekaisten tunturilla Lapissa. --
You have read 1 text from Finnish literature.
Next - Lukemisia lapsille 1 - 11
  • Parts
  • Lukemisia lapsille 1 - 01
    Total number of words is 3722
    Total number of unique words is 1932
    23.6 of words are in the 2000 most common words
    33.6 of words are in the 5000 most common words
    38.6 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Lukemisia lapsille 1 - 02
    Total number of words is 3885
    Total number of unique words is 1824
    25.8 of words are in the 2000 most common words
    37.2 of words are in the 5000 most common words
    42.4 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Lukemisia lapsille 1 - 03
    Total number of words is 3665
    Total number of unique words is 1880
    23.6 of words are in the 2000 most common words
    33.0 of words are in the 5000 most common words
    37.9 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Lukemisia lapsille 1 - 04
    Total number of words is 3733
    Total number of unique words is 1733
    26.7 of words are in the 2000 most common words
    35.2 of words are in the 5000 most common words
    39.1 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Lukemisia lapsille 1 - 05
    Total number of words is 3489
    Total number of unique words is 1548
    24.5 of words are in the 2000 most common words
    33.3 of words are in the 5000 most common words
    38.0 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Lukemisia lapsille 1 - 06
    Total number of words is 3613
    Total number of unique words is 1695
    26.1 of words are in the 2000 most common words
    35.2 of words are in the 5000 most common words
    40.3 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Lukemisia lapsille 1 - 07
    Total number of words is 3583
    Total number of unique words is 2031
    25.2 of words are in the 2000 most common words
    35.9 of words are in the 5000 most common words
    41.1 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Lukemisia lapsille 1 - 08
    Total number of words is 3727
    Total number of unique words is 1972
    24.5 of words are in the 2000 most common words
    34.8 of words are in the 5000 most common words
    39.8 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Lukemisia lapsille 1 - 09
    Total number of words is 3631
    Total number of unique words is 1990
    24.0 of words are in the 2000 most common words
    33.5 of words are in the 5000 most common words
    39.4 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Lukemisia lapsille 1 - 10
    Total number of words is 3795
    Total number of unique words is 1853
    25.9 of words are in the 2000 most common words
    34.4 of words are in the 5000 most common words
    38.6 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Lukemisia lapsille 1 - 11
    Total number of words is 2063
    Total number of unique words is 1184
    26.7 of words are in the 2000 most common words
    34.6 of words are in the 5000 most common words
    38.5 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.