Lukemisia lapsille 1 - 07

Total number of words is 3583
Total number of unique words is 2031
25.2 of words are in the 2000 most common words
35.9 of words are in the 5000 most common words
41.1 of words are in the 8000 most common words
Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
"Missä hän asuu ja mikä hänen nimensä on?" kysyi Tikka.
"Sisareni, matami Andersson, asuu Öregrundin kaupungissa tässä
vastapäätä meren toisella puolella. Voithan laskea hänellekin koukun:
ehkä hän tarttuu onkeen."
"Ja jos nyt ompelen meidät kiinni Ruotsiin, niin että saatatte kysyä,
kuinka sisarenne voi ja saada vastauksen kysymykseenne, saanko sitte
Nillan vaimoksi?"
"Se on varma asia, joka on tapahtuva tulevana Mikonpäivänä," sanoi
Anttilan isäntä tyytyväisesti hymyillen, sillä nyt hän tiesi varmaan
voivansa narrata räätäliä.
Tikka arveli tahtovansa todistajia lupaukseen.
"Vaikka kaksikymmentä, jos tahdot," sanoi Anttilan isäntä. Tupa on
täynnä ihmisiä, jotka tulevat kirkosta. -- Ja nauraen kertoi hän koko
kirkkoväelle, mitä hän oli Tikalle luvannut.
Harjun Martti, joka vähän oli Nillaa mietiskellyt ja sattui olemaan
kirkkoväen joukossa, sanoi Nikulle, soittoniekalle: pitäkäämme vaaria,
kuin Tikka Mikonpäivänä tulee kosimaan. Silloin minä otan Nillan ja sinä
soitat morsiusmarssilla Tikan ulos tuvasta. -- Tietysti Niku näin
hauskaan kepposeen suostui, ja Tikan molemmat vihamiehet päättivät
tavata toisiaan määrättynä päivänä.
Tikka lähti synkeällä mielellä, ajatellen mitä nyt tuli tehdä. Ei hän
voinut siimallaan pyytää matameja Öregrundista; ei hän voinut matkustaa
sinne, sitoa ukon sisarta siimaansa ja vetää häntä Suomeen. Mutta Tikka
oli kuullut puhuttavan eriskummallisesta, uudesta laitoksesta, jota
sanottiin sananlennättimeksi ja jonka avulla ihmiset voivat puhutella
toisiaan pitkäin matkain päästä lankaa myöten. Jos hän nyt voisi saada
semmoisen langan meren yli Ruotsiin, niin hän olisi voittanut pelin.
Eihän mikään saattanut olla mahdotonta niin uljaalle räätälille, joka jo
oli parsinut kokoon kaksi maata liinanuorasella. Pistetäänpä vielä
kerran! arveli Tikka.
Hän päätti lähteä Turkuun, saadakseen tietää, kuinka hänen tuli tehdä.
Enhän minä voi kysyä ja saada vastausta kalastuslangan kautta, ajatteli
hän. Tuo, jota he lennätinlangaksi sanovat, mahtanee olla joku ontto
putki.
Tikka lähti, tuli Poriin, tuli Raumalle, ja kysyi kaikilta räätäleiltä,
joita kohtasi matkallaan, mitä sananlennätin oli. Muutamat vastasivat:
se on noitakalu. Toiset sanoivat: se on mustia nahkapalloja, joita
nostetaan ylös riuun nenään. Sillä siihen aikaan, kuin Englantilaiset
vihollisina tulivat tänne laivoillaan, oli ollut tapana nostaa mustia
merkkejä riukujen neniin rannoille, vihollisten tulon ilmoittamiseksi.
Tikka kulki edelleen, tuli Uuteen-kaupunkiin ja kyseli jälleen
ystäviltään räätäleiltä. Yksi heistä vastasi: "mene satamaan, sieltä
lähtee huomenna höyrylaiva sananlennätintä viemään."
Tikka meni satamaan, löysi höyrylaivan ja näki suuria
vaskilanka-kääryjä, joita valmistauttiin laskemaan mereen. "Saanko
lähteä mukaan?" kysyi Tikka. Laivan katteini sattui olemaan leikkisellä
tuulella, katseli hetken pientä, laihaa räätäliä ja vastasi: "sinäpä
voisit kelvata kohoksi, sinä. Lyönpä vetoa, että kellut veden päällä
kuin korkki."
"Kellunhan yhtä hyvin kuin joku toinen veneessä," vastasi Tikka. "Minä
olen räätäli ja olen kerran ennen harsinut yhteen Suomen ja Ruotsin."
"Onpa sitä siinäkin!" arveli katteini. "Sinä olet miehekkään näköinen,
lähde matkaan, niin saat tehdä sen urhotyön uudestaan."
Tikka sai lähteä mukaan ja olla avullisena langan purkamisessa. Laiva
kulki länttä kohti, milloin tyynellä milloin isojen aaltojen
keinuttamana ja antoi sanomalangan juosta rullilta mereen sikäli kuin
matka joutui. Se ei ollut mitään helppoa työtä, siihen tarvittiin
taitava räätäli. Kuin laiva kulki hiljaa eteenpäin, meni kaikki
helposti, mutta välistä sattui se ottamaan parempaa vauhtia, niin että
rullat höyrysivät varista ja lanka uhkasi katketa. Tikka oli väsymätön:
hän piti tarkkaa huolta toisesta suuresta räätälinpistoksestaan ja se
meni kuin englantilainen silmäneula sertinkivuorin läpi. Kolmantena
päivänä oli lanka laskettu ja Ruotsi niin lujasti ommeltu Suomeen
kiinni, että sauma vielä tänäkin päivänä pitää.
"Se oli siunattu asia, että meillä oli räätäli mukana," sanoi laivan
katteini. "Reipas Tikka, sinä olet ansainnut palkinnon: mitä pyydät?"
"Minä pyydän," sanoi Tikka, "saada olla ensimmäinen, joka lähettää
lennätinsanoman Uudesta-kaupungista Öregrundiin."
"Myönnetään," oli vastaus. "Niin kohtuullista vaatimusta ei voi
kieltää."
Höyrylaiva palasi jälleen Uuteen-kaupunkiin ja Tikka lähetti näin
kuuluvan sähkösanoman: "Anttilan isäntä kysyy, kuinka hänen sisarensa,
matami Andersson, voi Öregrundissa?"
Hetken kuluttua tuli vastaus: "Matami Andersson kiittää ja lähettää
terveisiä. Hän on saanut lohenruodan kurkkuunsa ja tulee lääkärin luota,
mutta nyt hän voi hyvin ja on kutsunut Rörstrandin matamin luoksensa
kahvia juomaan."
"Antakaa minulle todistus tästä ja että minä olen ommellut
sananlennättimen," pyysi Tikka.
Todistus annettiin; Tikka lähti jälleen Kartanonkylään. Kun hän kulki
Viitalan torpan ohi, seisoi Maiju puron reunalla maitoastioita
pesemässä. Hän seisoi siinä niin ahkerana ja ilomielisenä, hän näytti
niin somalta ja miellyttävältä halvassa puvussaan ja katsoi niin
hellästi ja ystävällisesti Tikkaan, kuin tämä tomuisena ja hikisenä
tuli, kulkien pitkin tietä.
"Oi, kuinka näytät väsyneeltä," sanoi hän. "Etkö tahdo vähän kirnumaitoa
virvoitukseksi?"
Tikalla ei ollut mitään sitä vastaan sanottavaa, ja Maiju juoksi
hakemaan tuopin hyvää, virvoittavaa kirnupiimää, sillä heillä oli
lehmäkin torpassa. -- "Mistä tulet?" kysyi Maiju.
"Tulen Uudesta-kaupungista, olen harsinut yhteen Suomen ja Ruotsin, ja
nyt menen pyytämään kuulutusta Anttilan Nillan kanssa."
"Minä tiedän sen," huokasi Maiju. "Onnea vaan, hyvä Tikka! Sinä saat
rikkaan morsiamen."
"Maiju", sanoi Tikka, "jos joku sinua kosisi, vaatisitko morsiuslahjaksi
ketunnahkaisen rekipeitteen, linnun höyhenistä tehdyn ryijyn ja
kallisarvoisen helminauhan?
"Mitäpä minä niillä koristeilla tekisin?" kysyi Maiju kummastellen.
"Mutta jos joku sinua kosisi, lähettäisikö äitisi hänet narrina ulos
maailmaan, ompelemaan yhteen suuriruhtinaskunnan ja kuningaskunnan?"
Maiju nauroi. Äitini lähettäisi hänen puhdistamaan saappaitaan ja
harjaamaan tukkaansa, sanoi hän, leikillisesti viitaten Tikan ulkonäköön
tuon pitkän matkan jälkeen.
"Hyvästi, Maiju!"
"Hyvästi, Tikka! Onnea vaan!"
Tikka meni yksinäiseen tupaansa eikä sinä yönä ummistanutkaan silmiänsä
vaan noitten kosimistuumien tähden. Seuraavana aamuna, joka oli
Mikonpäivä, pukeutui hän hienoihin vaatteisin, pani todistuksensa
taskuun ja meni Anttilaan. Harjun Martti ja Niku olivat jo siellä, viulu
oli viritetty morsiusmarssia varten ja kaikki odottivat jotakin oikein
hauskaa, kun Tikka soitettaisiin ulos tuvasta pitkillä, pilkallisilla
rukkasilla. Nilla yksin ei ollut iloinen: isä tahtoi naittaa hänet
Harjun Martille, jota hän ei voinut kärsiä, ja silloin Nilla arveli
kuitenkin tulevansa onnellisemmaksi tuon pienen, hyvänluontoisen
räätälin vaimona.
Tikka tuli reippaasti tupaan ja pudisti Anttilan isännän kättä. --
"Hyvää huomenta, isäntä! Nyt olen täällä vaatimassa lupauksenne
täyttämistä. Koko kirkkoväki on todistajanani, että Nillan täytyy tulla
vaimokseni."
"Vai niin," arveli Anttilan isäntä viekkaasti katsoen, samassa kuin Niku
jo alkoi viulua, näpähytellä. -- "Vai niin, no sitte sisareni
Öregrundissa on varmaankin tarttunut onkeen. Onpa oleva oikein hauska
kuulla, kuinka tuo kunnon ihminen voi Öregrundissa."
Tikka otti lennätinsanoman taskustansa ja luki: "Matami Andersson
kiittää ja lähettää terveisiä. Hän on saanut lohenruodan kurkkuunsa ja
tulee lääkärin luota, mutta nyt hän voi hyvin ja on kutsunut Rörstrandin
matamin luoksensa kahvia juomaan."
"Mitä tämä merkitsee?" huusi Anttilan isäntä, harmista punaisena,
samassa kuin Niku huomaamatta viritti viuluansa niin että kvintti
katkesi. -- "Etkö häpeä tehdä minusta pilaa?"
"Tässä on todistukseni," vastasi Tikka, ojentaen paperinsa Anttilan
isännälle. Kaikki tunkeusivat tämän ympärille, saadakseen tietoa tuosta
merkillisestä asiakirjasta. Harjun Martin täytyi kysyä muilta, mitä
siinä oli, sillä hän ei osannut lukea kirjoitusta. Siinä luettiin
todellakin, että Tikka sillä ja sillä tavalla oli sanomalangalla
ommellut yhteen nuo molemmat maat, että hän omakätisesti oli langan
kautta kysynyt, kuinka matami Andersson voi, ja siihen saanut
myötäseuraavan vastauksen. Siinä ei ollut sanan sijaa: tuo viekas
Anttilan isäntä oli joutunut omaan ansaansa, hän ei voinut kieltää niin
monen todistajan läsnäollessa tekemäänsä lupausta ja hänen täytyi siis
myöntää räätälin vaatimukset oikeiksi. Niku pisti särkyneen viulun
kainaloonsa ja hiipi pois; mutta Harjun Martti ilmoitti ylpeästi, että
hän ei aikonut väistyä tuommoisen pienen tikan tähden, olihan
Nillallakin jotain sanomista asiassa.
Nilla tahtoi todellakin lausua sanasen, mutta räätälin eduksi.
Kirkontorni katsoi nyt mitä lempeimmillä silmillä heinäsuovaan ja ojensi
käsivartensa, pitkät kuin tangot, kaapsahtaaksensa Tikan kaulaan, kun
tämä astui askeleen taaksepäin, sanoen:
"Kiitoksia vaan, Anttilan isäntä, siitä, että nyt tahdotte antaa Nillan
vaimokseni. Mutta nyt on asian laita niin, että en tahdo häntä. Olen jo
kylliksi kauan juossut kuin narri hänen ja teidän tähtenne. Hän on kovin
pitkä niin pienelle miehelle kuin minä olen, antakaa hänet jollekin,
joka paremmin täyttää mitan ja paremmin osaa juosta maailmaa pitkin
teidän asioillanne. Hyvästi, isäntä! Hyvästi Nilla! Eihän siltä hyvä
sopu välillämme lopu?"
Pian oli heinäsuova ikäänkuin tuulen kautta pois puhallettu ja
kirkontorni seisoi siinä yksinäisessä suuruudessaan. Kirkkoväki supisi
ja nauroi keskenään, ja tuopa niin harmitti Anttilan isäntää, että hän
löi parhaan piippunsa rikki, koputtaessaan sitä pankkoon. Harvoinpa
vahinko yksin tulee.
Koko kylä tiesi, että Tikka oli kosinut, mutta eivätpä kaikki tietäneet,
että hän oli antanut morsiamellensa rukkaset. Mikonpäivän jälkeisenä
sunnuntaina heräsi paljon kummastelemista kirkossa, kun avioliittoon
ilmoitettiin räätäli, kunniallinen ja hyvämaineinen Josua Tikka, sekä
torpparintytär, kunniallinen ja siveä Maria Viitala. Se on
hampunsiementä, arveli kirkkoväki hyväksyen: eihän hampunsiemen ja
männynkäpy olisi sopineet samaan linnunpesään.
Tikasta ja Maijusta tuli onnellinen pariskunta: he olivat yhtä pitkiä,
toisen ei tarvinnut katsoa alas toiseen, yhtä rikkaita ja yhtä ahkeria
olivat he sitä paitsi. Vanha, rappeutunut tupa korjattiin ja maalattiin,
balsamiineja kukki ikkunassa, ja kolme lihavaa lehmää hankki perheelle
voita ja maitoa. Nilla, kirkontorni, oli harmissaan mennyt naimisiin
Harjun Martille, mutta eipä auttanut että Niku oli soittanut heille
saman morsiusmarssin, jota hän ei saanut soittaa Tikalle: Martti tuhlasi
vaimonsa perinnön Anttilan rikkaan isännän jälkeen, pani Nillan
helminauhan Tikalle pantiksi sarkatakista; Nillan linnunryijyä käytettin
variksenpelottimena ja koi söi hänen ketunnahkaisen rekipeitteensä. --
"Älä itke, Nillaseni," sanoi Maiju, "minä olen ommellut uuden hameen
vanhemmalle tytöllesi ja tulevana sunnuntai-iltana sinun pitää ottaa
lapset mukaasi meille; silloin saavat he hypätä polskaa Tikan soittaessa
harmonikkaa."
Mitä siitä sitte muuta sanottavaa, kuin että kirkontornista tuli
heinäsuova, vaikk'ei heinäsuovasta koskaan tullut kirkontornia? Ja kun
ihmiset näkivät Tikan ja Maijun, pieninä ja sievinä, kuin oikein
silmillä varustetut nuket, tepsuttelevan kirkkokankaan poikki, sanoivat
he toisilleen:
"Vakka kantensa hakee."
Mutta Suomi ja Ruotsi ovat yhteen ommellut tunturien kautta pohjoisessa,
Tikan langalla ja paljolla muullakin.


AURINKOKUNINKAAN KRUUNU.

Kohoa, kotka sä, päivään päin,
Kun kunnon siipesi kantaa!
Kas, myrsky riehuvi rynnistäin,
Pilv' etsii taivahan rantaa.
Vahv' ollos, kuin hän, ja tarmokas,
Ja voita maailman matkallas
Vastukset, jotk' elo antaa.
Kas köyhä poikanen lehmiä
Hän metsän helmassa johtaa,
Hän kysyy koivuilta, männyiltä:
Miss' oikein kunnian kohtaa?
Ja koivut, männyt ne kuiski vaan:
On kruunu aurinkokuninkaan,
Mi kirkkahimpana hohtaa.
Ja poika näin: kuningasta mä
Sit' olen palvelevainen
Kaks vuosikymmentä; sittenpä
Hält' anon kruunua vainen,
Jos ei hän suo mitä pyytelen,
Mä häntä vastahan taistelen,
Saan suuren kunnian maineen.
Ja poika tornihin kiipes jo,
Näk' kylät, kaupungit silloin,
Tuoll' liikkui viljava vainio,
Kuin tuuli hengitti milloin.
Hän pyrki auringon uljaan luo,
Mut halki taivahan kulki tuo
Ja laski pilvehen illoin.
Nous vuoren korkean huipullen,
Siell' lunta, talvea kyllä,
Ja kesän pilvi se kultainen
Virvoitti maan hymyilyllä.
Tult' iski pauhaten ukkonen,
Täristi jalkoja poikasen,
Vaan aurinko pysyi yllä.
Näin poika: aurinko kultainen,
On juoksu ylhäinen sulla,
Sä kuljet tietäsi rientäen,
En voi mä luoksesi tulla;
Sun tiesi käy yli taivahan,
Ah kuinka kruunusi saavutan?
Ei mitään keinoa mulla.
Hohoi! Nyt soi yli kaiken maan!
Tuprahti tomu ja sauhu.
Vihollisjoukot ne ryntäs vaan
Ja kaikkiall' oli kauhu.
Mut poika isänsä miekalla
Löi, hakkaa urohon innolla,
Ja voittoon päättyiki pauhu.
Jo uupui poikanen verihin,
Mi äsken taistella tohti;
Ja auringon säde loistavin
Kimmelsi kuollutta kohti.
Ja päässä poikasen tosiaan
Jo kruunu aurinkokuninkaan
Nyt hellin kirkasna hohti.
Se armas kruunu ol' auringon,
Mi välkkyi päässä nyt tuolla.
Se maineen seppele verraton,
Sen vuoksi täytyvi kuolla.
Oi, poika, olkohon intos vaan
Taistella parhaaksi Suomen maan,
Sen puolest' elää ja kuolla!


TAIVAAN LAPSET.

Hän, kirkas iltarusko;
On enkelpoikanen.
Punaisin perhosiivin
Hän lentää ladellen.
Illanpa hän
Levittää yli meren, maan,
Rauhoittaa myrskyn pauhun,
Saa vaivat vaipumaan.
Ihana aamurusko
On enkeltyttönen.
Jo varhain hällä yllä
On hame punainen.
Päivänpä hän
Herättää työhön, toimehen,
Hivukset pilven sukii
Tuulessa läntisen.
Molemmat taivaan lapset,
Suloiset, pienoiset,
Rakastaa toisiansa,
Vaikk' ovat kaukaiset.
Huntunsa yö
Välille lapsukaisten luo,
Ja kirkkaat illan tähdet
Valonsa heille suo.
Mut kun on kukkais-aika
Ja viherjä on maa,
Yö synkkä mereen silloin
Huntunsa pudottaa.
Lapsoset nuo
Rientävät silloin yhtehen,
Kaunonen enkelpoika
Ja sulo tyttönen.


CHARLES GORDON.

Kuka hän oli, tuo merkillinen sankari, jolla ei ole vertaistaan meidän
aikanamme ja joka on saanut osakseen maailman ihailemista, vaikka ei
kukaan sitä vähemmin tavoitellut kuin hän?
Hän oli Englantilainen, joka rakasti ja palveli isänmaatansa, rakasti ja
palveli koko ihmiskuntaa, mutta ennen kaikkea rakasti ja palveli
Jumalaa. Hän oli kristitty sankari, joka aina tunsi olevansa Jumalan
kaikkivaltiaan käden suojassa eikä sentähden peljännyt mitään vaaraa.
Varreltaan oli hän pieni ja hento; hänellä oli vaaleat hiukset, lempeät
siniset silmät ja koko hänen olennostaan säteili hyvyys ja lempeys.
Mutta tässä vähäpätöisessä ulkomuodossa, joka oli enemmän lapsen kuin
sankarin, asui rautainen tahto, sotapäällikön nero ja pelkäämättömin
uljuus. Hän, tuo lempeä mies, taisi olla peljättävä, ja hänen katseensa,
joka usein näytti niin uneksivan lempeältä, taisi masentaa jalopeuroja.
Charles Gordon, ollen syntyisin soturisuvusta, tuli itsekin soturiksi.
Hän oli neljäs yhdestätoista sisaruksesta ja oli nuoruudessaan heikko ja
kivuloinen. Sotaopistosta hän ei saanut loistavia todistuksia; siitä
pojasta ei suuria toivottu. Hänen ollessaan 22-vuotias syttyi tuo suuri
sota keisari Nikolain viimeisinä vuosina, jossa toisella puolella
taisteli Venäjä, toisella Englanti, Ranska, Turkinmaa ja Italia. Tässä
sodassa Gordon sai Sebastopolin juoksukaivannoissa osoittaa kuntonsa.
Missä ei kukaan uskaltanut astua esiin pahimmassa luotituiskussa, siinä
seisoi Gordon kiikarillaan vakoellen vihollisen liikkeitä. Hän oli
insinööri-upseeri; hyvin mahdollista on, että joku Suomalainenkin häneen
ampui, sillä monta suomalaista upseeria palveli Sebastopolissa olevassa
venäläisessä armeijassa.
Englannilla oli kaikkialla maailmassa jotakin tekemistä. Gordon,
palveltuaan jonkun aikaa läntisessä Aasiassa, lähetettiin 1860 Kiinaan,
joka siihen aikaan soti Englannin kanssa. Kiina voitettiin, mutta Gordon
jäi sinne rauhanteonkin jälkeen ja sai hallitukseltaan luvan palvella
Kiinan keisaria. Matkustettuaan läpi suurimman osan Kiinan mahdottoman
suurta aluetta, nimitettiin hän 1863 tämän maan koko sotavoiman
ylipäälliköksi, hillitsemään hirmuista kapinaa, joka oli levinnyt yli
puolen valtakuntaa; 19:ssä kuukaudessa voitti hän nuo hirveät
kapinoitsijat, Taipingit, joita ei kukaan voinut vastustaa, pelasti
valtakunnan ja monta sataatuhatta ihmistä perikadosta. Kiinan keisari
jakeli pelastajalleen ylenmäärin aarteita ja kunnianosoituksia. Hän
tahtoi tehdä Gordonin lähemmäksi mandariinikseen, mutta tämä kieltäysi
kaikista aarteista ja kunniaviroista ja palasi köyhänä katteinina
Englantiin. Muistona Kiinasta vei hän ainoastaan kultaisen kunniarahan,
joka siellä lyötiin hänen kunniaksensa sekä muutamia sotalippuja, jotka
hän taistelussa oli kapinoitsijoilta valloittanut. Niihin hän ei pannut
suurta arvoa, sillä hän halveksit voitonmerkkejä ja ihmiskiitosta.
Kunniarahan hän myi eräänä päivänä, kuin hänellä ei ollut rahoja ja hän
tahtoi auttaa erästä onnetonta; liput hän lahjoitti muutamille pojille,
joita hän elätti ja itse opetti perustamassaan koulussa Thems'in
varrella. Se oli hänen onnellisin aikansa; hän rakasti noita poikia ja
lähetti heidät sitte merelle, jotta heistä tulisi kelpo merimiehiä.
Sittemmin oli hän jonkun ajan Englannin konsulina Tonavan tienoilla; hän
oli kohonnut everstin arvoon ja lähetettiin Ylä-Egyptiin hävittämään
orjakauppaa. Tämä oli vaikea työ, sillä saaliinhimoiset Arabilaiset
ajoivat Neekereitä takaa ikäänkuin kesyttömiä ja myivät heidät sitte
suurella voitolla orjiksi. Kaksi vuotta Gordon oli Ylä-Niilin varrella
olevan laajan Sudanin erämaan maaherrana; hän tekin lopun orjakaupasta
ja vakautti rauhan ja oikeuden tämän onnettoman kansan keskellä, jota
siihen asti Egyptiläiset, Arabialaiset ja Turkkilaiset olivat mitä
hävyttömimmällä tavalla ryöstelleet.
Mutta orjakauppaa suosivien turkkilaisten pashojen toimesta Gordon
kutsuttiin pois 1879. Sen jälkeen hänet lähetettiin milloin Indiaan,
milloin Kap-koloniiaan. Hän läksi ajaksi Jerusalemin läheisyyteen,
saadakseen siellä hiljaisessa rauhassa tutkia Raamattuaan, tuota rakasta
kirjaa, joka aina oli ollut hänen muassaan hänen pitkillä matkoillaan.
Silloinpa nousi Egyptissä vaarallinen kapina, ja eräs väärä profeetta,
joka nimitti itsensä Mahdiksi, Muhammedin seuraajaksi, valloitti
suurimman osan onnetonta Sudania, joka Gordonin sieltä lähdettyä jälleen
oli vajonnut entiseen kurjuuteensa. Englanti sai ylivallan Egyptissä,
voitti kapinoitsijat ja lähetti Gordonin takaisin Sudaniin.
Vastustelematta Gordon totteli, sillä hänen tuli sääli onnetonta maata,
-- hän totteli, ollen siitä vakuutettu, ett'ei hän milloinkaan sieltä
palaisi. Helmikuussa 1884 hän tuli Sudanin pääkaupunkiin Khartumiin,
jossa sininen ja valkoinen Niili yhtyvät. Asukkaat ottivat hänet vastaan
pelastavana enkelinä. Rauha ja oikeus vakuutettiin jälleen; Gordon
koetti kaikkea, mitä kunnia ja omatunto salli Mahdia lepyttääkseen. Tämä
vastasi: rupea muhamettilaiseksi, niin minä, profeetta, säästän henkesi.
Olkoon menneeksi, sanoi Gordon, jos olet profeetta, niin käske Niilin
kuivettua, tule sen yli Khartumiin ja minä otan sinut vastaan!
Mahdi ei voinut kuivata Niiliä, vaan hän piiritti Khartumin
Arabialaisillaan ja Neekereillään, ja Arabialaiset ovat nyt, kuten
ainakin, rohkeinta, enin kuolemaa halveksivaa ja enin uskonkiihkoista
kansaa. He tekivät rynnäkön ja heidän riveistään kajahti sotahuuto:
"Jumala on yksi ja Mahdi on hänen profeettansa!" Gordon otti heidät
siten vastaan, että he joka kerta palasivat päät verissä. Pitkä ja
ankara taistelu syttyi silloin ristin ja puolikuun välillä. Gordon oli
pienen, uskollisen sotilasjoukkonsa ja kaupungin asukasten kanssa, jotka
menivät vaikka kuolemaan hänen tähtensä, niin yksinään, siihen määrin
koko maailman hylkäämä, että usein kului kuukausia, joina ei kukaan
Egyptissä eikä Europassa tiennyt, elikö hän vai oliko hän kuollut.
Siellä hän oli kolmen tai neljän Europpalaisen keralla, Mahdin
puoluelaisia kaupungin sisässä ja sen ulkopuolella, ilman muita
apukeinoja kuin ne, joita hän itse taisi hankkia. Mutta kaikkeen hän
keksi keinoja: hän rakensi linnoja ja laivoja, valmisti ruutia ja
aseita, kaivoi ruutihautoja, joilla räjähytti vihollisia ilmaan,
retkeili pitkin virtaa hankkimassa elatusvaroja nälkää kärsivälle
kaupungille. Öisin hän ei enää nukkunut; hän tarkasteli joka aamu
kiikarillaan Niilin sinistä juovaa pohjoisessa, nähdäkseen savun
englantilaisista laivoista, jotka tulisivat hänen avukseen. Turhaan; ei
savua, ei apua; ainoastaan harmaat krokotiilit näyttivät rannan savesta
julmia hampaitaan. Aina kuului kuitenkin Gordonin lähettämä lyhyt
sanoma, jota salavihkaa kuljetettiin Mahdin leirin läpi postimerkin
kokoisille paperipalasille kirjoitettuna: "Khartum, all right."
(Khartum, kaikki hyvin).
Vihdoin Tammikuun 28:na päivänä 1885 näkyi Khartumin edustalla kaksi
englantilaista venettä, jotka lordi Volseleyn lähestyvät apujoukot
olivat sinne lähettäneet. Niitä tervehti hurja tuli kanuunista ja
käsikivääreistä. Khartumissa virtaili veri; vihollinen oli valloittanut
sen. Muuan kavaltaja oli Tammikuun 26:na päivänä aamun koitteessa
avannut erään portin Mahdin väijyville joukoille; kaikki Gordonin
uskolliset seuraajat ynnä onnettoman kaupungin asukkaat, miehet, vaimot
ja lapset oli surmattu ja sama kohtalo oli saavuttanut sankarin
itsensäkin. Ei vielä varmuudella tiedetä, että hän kaatui
kuolemattomalla kunnialla. Tuskin voi toivoa, että hän, niinkuin monet
luulevat, joutui Mahdin vangiksi tahi taistellen raivasi tiensä
Abyssiniaan päin.
Englanti antaisi nyt miljoonia kultaa, jos se siten voisi ostaa takaisin
edes ainoan niistä kuukausista, joita se ei käyttänyt Gordonin
pelastukseen. Gordon itse ei pitänyt henkeään kallisarvoisena. Valmis
hän oli palvelemaan ihmiskuntaa, niin kauan kuin Jumala katsoi sen
tarpeelliseksi valtakunnalleen maan päällä, mutta hänen palveluksensa
oli kova ja hän toivoi vapautustaan. Kentiesi juuri hänen kuolemansa on
avannut laajan tien kristinuskolle ja sivistykselle Afrikan sydänmaihin.
Mikä on ihmisille kelpaava suuruus? Itsensä-kieltäminen jalon
tarkoituksen saavuttamiseksi. Mikä on Jumalalle kelpaava suuruus?
Kristuksen vanhurskaus, sillä sen kautta ihminen oppii taivuttamaan
tahtonsa Jumalan tahdon alaiseksi ja antamaan Hänelle kunnian. Charles
Gordonissa olivat nämä molemmat suuruudet yhtyneet. Hänellä oli ollut
onni nauttia jumalisen äidin kasvatusta ja hän ei peljännyt mitään
vaaraa sentähden, että hän pelkäsi Jumalaa.
Nuorukainen, sinä, joka uneksit sankarien mainetta, huomaa tämä! Ei
löydy mitään todellista rohkeutta eikä mitään todellista kunniaa ilman
todellista jumalanpelkoa. Ole siinä Charles Gordonin kaltainen, niin
olet tuleva hänen vertaisekseen, joll'et maineessa, niin kuitenkin
sisällisessä ja inhimillisessä suuruudessa!


TOININ JOULUAATTO.

Parahin Emmi!
Äitini
Kun äitilles nyt kirjoittaapi
Lohista, juustoist', tietysti,
Niin kirjoitanpa minäki,
Yhdessä sekin mennä saapi.
Mä toivon hyvin vointia,
Hauskuutta sulle yhtä myötä.
Meill' joululuvan saatua
Toint' ollut monta laatua,
On leikitty, on tehty työtä.
Jo jouluaatton' aikaisin
Silmissä meill' ei ollut unta,
Huusimme: tul'pas joulukin,
Ja päivä ol'kin ikävin,
Ja sitten alkoi sataa lunta.
Vaan vuoteelta me oitistaan
Iloisna ylös keikahdimme.
Ja äiti puuhas toimissaan,
Ja renki Matti niskassaan
Myttyä kantoi, huomasimme.
Nyt kirkastettiin hopeat
Ja pestiin posliinitkin kaikki.
Tuvasta tuoksui suloisat
Vehnäisten hajut ihanat,
Ja tortut paistoi vanha Maikki.
Ol' aamupuoli pitkä niin,
Ja iltapäivä samanlainen.
Yhäti juostiin, puuhattiin,
Kuin milloin ovi aukaistiin,
Niin ilo syntyi kaikuvainen.
Mut ovi pantiin lukkohon,
Avaimen reiäst' tirkistimme.
Se tavattoman ahdas on,
Ja selvän saanti mahdoton,
Me kokeemme tok' uudistimme.
Jo ovi aukes vihdoinkin,
Salissa seisoi joulukuusi,
Säteili valo ihanin,
Oksissa loisti tähdetkin,
Aiottiin alkaa leikki uusi.
Vaan siellä seisoi lasta kuus,
Ne tulleet oli jostain kaukaa,
Niill' enkelin ol' ihanuus,
Ja vienous ja iloisuus,
Ne oli kuusi orpo raukkaa.
Iloisna lapset lauloivat.
Olimme kaikki riemuissamme,
Betlehemistä kertoivat:
Jos pieni Jeesus, sanoivat,
Ois meidän jouluvieraanamme!
Koht' ovi aukes naristen,
Ja joulupukki astui tuosta,
Mokoma suurisarvinen,
Ja kookas, harmaaturkkinen,
Taa äidin Roosa aikoi juosta.
Hän kysyi niinkuin torvella
Het' äreällä äänellänsä:
Onk' olleet lapset siivoja?
No niin ja näin, vaan vihdoinpa
Hän mumis jotain mielissänsä.
Hän meni, palas jällehen,
Ja Roosaltakin loppui pelko.
Se oli Matin kokoinen,
Mut mikä pukiks teki sen,
Siit' ei nyt vielä ollut selko.
Ja nytkös mytyt, tukut jo
Toisensa perään saliin kulki,
Yks ensin, toinen, kolmas, no,
Jo taas, jo taaskin, kummako
Jos ilo oikein puhkes julki!
Kuin peltokanat lensimme,
Lu'imme kirjoitukset kaikin.
Paketin tyhjän löysimme.
Mut sormus oli minulle,
Ja tanssipojan Roosa saikin.
Nytp' oikein mytyt sinkuivat
Helmasta vanhan joulupukin!
Ne kaikki kovin mieluisat,
Ja tavattoman arvoisat,
Osamme niistä saimme kukin.
Ol' ihmeen kaunis kuusikin
Ja paljo myöskin jouluruokaa,
Ja niistä puuro herkkuisin,
Me lähetimme niillekin
Puutteessa jotka raukat huokaa.
Me kiittäkäämme Jumalaa
Kaikista armolahjoistansa.
On jouluaamu juhlivaa,
Kun varhain kellot kaikuaa,
Ja kirkkoon rientää harras kansa.
Kauniisti siellä urut soi
Ja juhlallinen kaikk' on toimi.
Te maalla käsitätte, oi!
Sen rauhan, minkä joulu toi,
Paremmin kuin sun siskos
Toini.


[Kuva]


MIKÄ METSÄSSÄ ON KAIKKEIN KAUNIINTA.

Niin, sen saat uskoa, että aamu oli kaunis, ja varhainen oli myös; enpä
luule, että kello oli enempää kuin viisi, sillä aurinko oli vielä
alhaalla ja koivujen varjot olivat niin pitkät heinikossa. Isä ja äiti
eivät sallineet meidän kanan maata aamusilla, ja oli vielä vanha
kalastaja, joka aina huusi kello neljän aikana kammarimme ikkunan
edustalla: "ylös reivaamaan, ylös reivaamaan!" sanoi hän, kuten
merimiehet huutavat toisillensa, kuin yöllä tuulee, ja niin me nousimme
nopeasti sängystä kuin nuoli sinkoaa jousipyssystä, ja alussa kyllä
tuntui vaikealta, mutta viimein me ymmärsimme todeksi mitä vanhat
ihmiset sanoivat että: "aamuhetki kullan kallis." No niin, sittepä
pitääkin mennä koreasti: levolle jo kello yhdeksän aikaan illalla.
Usein olen ajatellut, ett'ei ollenkaan pitäisi makaaman noina kauniina
ihanoina valoisina kesäöinä, jotka loistavat valosta, kuin kaste päilyy
nurmella ja linnut laulelevat. Sehän on monen tunnin makaamista
ihanimmasta ajasta koko elämässänsä. Mutta niin se nyt on, eikä sitä saa
muutetuksi. Maata jokaisen täytyy. Preussin kuningas toinen Freedrikki
oli hyvin ahkera mies ja häntä harmitti, että hänen piti makaaman kolmas
tai neljäs osa elämästänsä. Sentähden hän kerran päätti vierautua
sellaisesta vahingollisesta pahasta tavasta. Ensimmäisen yön hän teki
työtä ja se kyllä kävi päinsä. Toisena yönä hän myöskin teki työtä,
makaamatta vähääkään, ja nyt hän luuli toimittaneensa jotakin varsin
merkillistä. Mutta mitenkäs kävikään? Kuin hän sen jälkeisenä päivänä
istui suuren hallituspöytänsä ääressä ja valtakunnan korkeimmat
virkamiehet alkoivat puhua tärkeistä asioista, huomasivat he, että
kuningas alkoi nyökkäellä -- -- ja siihen hän nukkui istualleen
kuninkaallisessa arvokkaisuudessaan.
You have read 1 text from Finnish literature.
Next - Lukemisia lapsille 1 - 08
  • Parts
  • Lukemisia lapsille 1 - 01
    Total number of words is 3722
    Total number of unique words is 1932
    23.6 of words are in the 2000 most common words
    33.6 of words are in the 5000 most common words
    38.6 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Lukemisia lapsille 1 - 02
    Total number of words is 3885
    Total number of unique words is 1824
    25.8 of words are in the 2000 most common words
    37.2 of words are in the 5000 most common words
    42.4 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Lukemisia lapsille 1 - 03
    Total number of words is 3665
    Total number of unique words is 1880
    23.6 of words are in the 2000 most common words
    33.0 of words are in the 5000 most common words
    37.9 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Lukemisia lapsille 1 - 04
    Total number of words is 3733
    Total number of unique words is 1733
    26.7 of words are in the 2000 most common words
    35.2 of words are in the 5000 most common words
    39.1 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Lukemisia lapsille 1 - 05
    Total number of words is 3489
    Total number of unique words is 1548
    24.5 of words are in the 2000 most common words
    33.3 of words are in the 5000 most common words
    38.0 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Lukemisia lapsille 1 - 06
    Total number of words is 3613
    Total number of unique words is 1695
    26.1 of words are in the 2000 most common words
    35.2 of words are in the 5000 most common words
    40.3 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Lukemisia lapsille 1 - 07
    Total number of words is 3583
    Total number of unique words is 2031
    25.2 of words are in the 2000 most common words
    35.9 of words are in the 5000 most common words
    41.1 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Lukemisia lapsille 1 - 08
    Total number of words is 3727
    Total number of unique words is 1972
    24.5 of words are in the 2000 most common words
    34.8 of words are in the 5000 most common words
    39.8 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Lukemisia lapsille 1 - 09
    Total number of words is 3631
    Total number of unique words is 1990
    24.0 of words are in the 2000 most common words
    33.5 of words are in the 5000 most common words
    39.4 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Lukemisia lapsille 1 - 10
    Total number of words is 3795
    Total number of unique words is 1853
    25.9 of words are in the 2000 most common words
    34.4 of words are in the 5000 most common words
    38.6 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Lukemisia lapsille 1 - 11
    Total number of words is 2063
    Total number of unique words is 1184
    26.7 of words are in the 2000 most common words
    34.6 of words are in the 5000 most common words
    38.5 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.