Ljungarsin taru - 14

Total number of words is 3643
Total number of unique words is 1977
23.7 of words are in the 2000 most common words
34.6 of words are in the 5000 most common words
40.5 of words are in the 8000 most common words
Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
perästä he laukkasivat ohjakset valloillaan takaisin linnaan.
Ljungarsin ja Leton väki vahvistui tässä luulossa vielä senkin
johdosta, että munkki, joka johti vieraita ratsumiehiä, jäi alussa
välinpitämätönnä metsänlaitaan. Hänen otaksuttiin olevan piispan
lähettilään, jonka tulon Lydik herra jo edeltäpäin oli ilmoittanut.
Tämä äänetön katselia oli asettunut tien laitaan Ljungarsin puolelle,
niin että jokaisen joka sinne aikoi, täytyi kulkea aivan hänen
ohitsensa. Liikkumatta ja välinpitämätönnä hän näki toisen toisensa
jälkeen pakenevan hänen ohitsensa. Sten herra yksin vain uhmaten
taisteli Flemingin sotureita vastaan.
Silloin ratsasti munkki hitaasti paikalle ja viittasi ratsumiehille
että lakkaisivat taistelusta. Ikäänkuin hiljaisesta sopimuksesta
vetäytyivät kaikki pois ja jättivät Sten herran tielle tuntemattoman
ratsumiehen kera.
Mutta Sten herra näytti tyytyvän kaksintaistelussa äsken saamaansa
voittoon ja kannusti hevostansa seuratakseen muita linnaan. Mutta
kookas munkki asettui hänen tiellensä.
-- Mitä, pappi, onko sinulla muuta kuin yksi henki menetettävänä?
Vastauksen asemesta veti munkki pitkän miekkansa kaapunsa alta ja iski
Sten herran hevosta niin kovasti niskaan, että pää melkein irtaantui
ruumiista ja hevonen sekä ratsumies pyörähtivät toistensa yli keskellä
verivirtaa.
Mies, joka saattoi antaa senkaltaisia iskuja, olisi nyt ilman mitään
vaivaa voinut kaataa Sten herrankin maahan. Mutta munkki ei käyttänyt
etua hyväksensä, hän ei liikahtanut paikaltaankaan, ennenkuin ritari
vihan vimmoissansa oli irroittautunut jalustimistaan. Silloin hänkin
hyppäsi hevosensa selästä ja niin he seisoivat hetken vastatusten,
katsellen vihaisin katsein toisiansa.
-- Kaljupää konna! -- huusi Sten herra, -- sinä tapoit hyvän hevoseni,
ja nyt minä heitän sinun pääsi sen pään viereen.
-- Säästä sanasi, Sten Knuutinpoika, ja käytä mielemmin miekkaasi,
sillä pyhän Henrikin luitten kautta, ei se koskaan ole ollut sinulle
niin tarpeen kuin tänään! -- vastasi munkki, heittäen päähineensä pois
ja paljastaen sen alta ritarin kypärän.


32. Kuinka kaksintaistelu päättyi molempien ritarien välillä, sekä
Ljungarsin suvun surullisesta kohtalosta.

-- Oletpa munkki tai maallikko, niin tänään saat maistaa Ljungarsin
säilää! -- huudahti Sten herra ja antoi vastustajalleen toisen iskun
toisensa jälkeen, niin että hän, jolla ei ollut kilpeä, vain mitä
suurimmalla taitavuudella saattoi suojella itseään. Mutta Sten herra ei
siten saavuttanut mitään erityistä etua; päin vastoin hän tunsi kätensä
väsyvän ja kaikki hänen iskunsa kilpistyivät tuntemattoman ritarin
varusteesta ja miekasta, ikäänkuin lasipinnasta.
-- Saat viisi minuuttia hengähtääksesi, -- sanoi vieras.
Vastauksen asemesta iski Sten herra niin voimakkaasti vieraan päätä
kohti, että leukahihna katkesi ja kypärä putosi maahan. Munkkikaapuun
puettu ritari seisoi nyt siinä paljain päin, hänen kasvonsa olivat
kalpeat ja tuimat ja harmaantuneet kiharat ympäröivät hänen päätään. Se
oli Bo Knuutinpoika, Ljungarsin herra.
Tämä odottamaton näky sai Sten herran kauhun valtaan. Hän tuijotti
hetken aikaa veljeensä, ikäänkuin hän olisi ollut haamu kuolleitten
mailta.
-- Sinä olet tapattanut Knuutti poikani, -- sanoi Bo herra. --
Mutta sinä olet veljeni, ja minä suon sinulle viiden minuutin ajan
valmistaaksesi kuolemaan ja minä luetan messuja sinun sielusi puolesta.
Sten herran jäsenet tulivat nyt äkkiä liikkeesen, ei kuitenkaan
taistellaksensa, vaan paetaksensa. Hän heitti kilpensä pois ja juoksi
pakoon metsään päin, toivoen voivansa kiertämällä päästä linnaan.
Bo herra seurasi häntä hitaammin, mutta vähemmin väsyneenä. Ratsumiehet
näkivät heidän katoavan puitten suojaan; Bo herran väki, Taavi
etumaisena, seurasi kaukaa molempia ritareita. He ajoivat toisiaan
takaa niinkuin susi paimenkoiraa ja he tunkeutuivat yhä syvemmälle
tiheään metsään.
Hetken kuluttua huomasi Taavi joutuneensa kauas erilleen
seuralaisistaan, ja kuusien kahinasta hän saattoi väin aavistaa, mitä
tietä veljekset, takaa-ajaja ja pakolainen kulkivat metsän tiheikössä.
Poika parka ei ajatellut mitään muuta, kuin miten hän voisi auttaa
Bo herraa ja tietämättänsä hän vihdoin joutui Junkkarin lähteelle.
Lähde oli kuiva, niin kuiva kuin ei koskaan vesipisaraakaan olisi
sirahdellut sen sammaltuneella kivipohjalla. Vanha, koukkuinen mänty
loi varjonsa punertavalle, ukonnuolen halkaisemalle kivilohkareelle.
Iltasumu kohousi harsona suoperäisestä maasta ja kaste kimalteli jo
heinänkorsissa. Kaikki muistutti sitä iltaa, jolloin Taavi viimeksi oli
käynyt siellä Ljungarsin lasten kanssa. Taavin sydän tykytti kiivaasta
juoksusta. Bo herraa ei kuulunut; Sten herraa ei näkynyt. Hiljaisuus ja
rauha näytti vallitsevan tässä laaksosessa.
-- Mutta varmaan he juoksivat tänne päin, -- sanoi hän itseksensä.
-- Kas tuossa on jälki märässä sammalessa! Ja tuossa katkennut oksa.
Tuossa miekanhuotra! Se on Bo herran! Ja tuossa...
Taavi ei rohjennut sanoa sitä sanaa suustaan. Hän seisoi tuskin
kahdenkymmenen askelen päässä kivilohkareesta ja näki selvästi
näön, joka ei ollut hänelle vieras. Kun mailleen menevä aurinko
loisti lehtien ja usvan läpi kallioseinälle, ilmaantui siihen sama
valkoinen olento, jonka oikea koti näytti olevan tässä yksinäisessä
laaksossa. Hän ei voinut erehtyä; se oli Ljungarsin tyttö valkoisessa
verhassansa, kultavyö uumillansa ja punaiset sukat jalassa. Hänen
tavallinen uhmaileva ja pilkallinen katseensa oli nyt entistä tuimempi,
ikäänkuin itsepäisen lapsen, joka on polkenut rikki lempinukkensa. Hän
seisoi liikkumatta puoleksi poiskääntyneenä ja Taavi oli kuulevinansa
seuraavat sanat tai laulun, joka ehkä ei ollut muuta kuin öisen tuulen
hiljaista huminaa vanhan männyn nystyräisissä oksissa:
Kuka kaatoi kankahalta
Hongan pilviä pitävän;
Kuka syöksi hongan päältä
Kotkan ilmojen isännän?
Sukuni
Sortuvi.
Kuka kaatoi kaukahalta
Hongan pilviä pitävän?
Ei tiedä teräs sokea,
Mihin maalihin osuvi,
Ei tunne pimeä pilvi,
Mitä kohti kulkenevi.
Tiedoton,
Tunnoton.
Ei tiedä teräs sokea,
Mihin maalihin osuvi.
Vaikka tämä laulu tuntuikin niin hurjalta, puoleksi valittavalta ja
puoleksi pilkalliselta, oli Taavi jo siksi tottunut tähän ihmeelliseen
olentoon, että hän rohkaisi mielensä ja uskalsi kysyä, mistä hän
löytäisi Bo herran. -- Sinä sen kyllä tiedät, sinä! -- lisäsi hän. --
Jos olet Ljungarsien ystävä, niin suojele herraani, äläkä salli hirveän
Sten herran tappaa häntä!
Usvakuva ei näyttänyt panevan mitään huomiota hänen kehotukseensa,
vaan jatkoi -- jos se todellakin oli hän -- hämmentäen seuraavat sanat
puitten oksissa yhä kiihtyvän tuulen suhinaan:
Syöksy taivahan salama.
Säkenöivä ilman säilä;
Pahuuden pesät kukista.
Väkivallan suojat särje!
Sytytä,
Hävitä!
Syöksy taivahan salama,
Säkenöivä ilman säilä!
Haamun kasvot vääntyivät hänen näin sanoessaan ja kävivät yhä
epäselvemmiksi, ja lopulta ei silmä voinut erottaa muuta kuin paljaan
kallioseinän. Näytti siltä kuin synkät ukkospilvet olisivat kiirehtien
totelleet manausta, sillä tuskin olivat viimeiset sanat kajahtaneet
tuuleen, niin kirkas salama valaisi korkeimman männyn, joka seisoi
lähteen toisella puolen olevalla kunnaalla, ja sen mukana seurasi
räikeä jyrähdys, joka tavallisesti merkitsee että ukkonen on iskenyt
maahan. Taavi joutui uudelleen tuskan valtaan. Hän ei voinut jäädä
paikalleen, paeta hän ei myöskään tahtonut, ennen kuin hän oli löytänyt
herransa. Hän kiipesi vastakkaiselle kukkulalle: ei mitään jälkeä, ei
vähintäkään ääntä. Hän palasi takaisin laaksoon, hän tutki uudestaan
sammalessa näkemiänsä jälkiä. Ne johtivat kallion toiselle puolelle,
samalle nurmikolle, missä Birger ja Beata kaksi viikkoa sitten olivat
iloisina nauttineet illallisensa. Ruoho oli poljettu ja veressä. Vähän
kauempana, kallion vieressä olevan käyrän männyn takaa löysi Taavi
etsittävänsä, mutta sellaisessa tilassa, että hämmästys ja kauhistus
täytti hänen mielensä.
Molemmat veljekset, Bo herra ja Sten herra, makasivat verissänsä
kanervikolla. Kun Sten herra ei mitenkään enää voinut paeta, oli hän
luultavasti epätoivossansa koettanut puolustautua. Hän makasi siinä
olkapää halaistuna ja hänen hurjissa, ruhjoutuneissa kasvoissansa asui
viha. Mutta Bo herrakin makasi hänen vieressänsä syvissä haavoissaan,
ja hänen kauniit, harmaantuneet kiharansa olivat poikkileikatut, sillä
isku oli kohdannut häntä vasempaan ohimoon sellaisella voimalla, että
Sten herran miekka oli siihen katkennut. Kaksi urhokasta miestä, kaksi
etevätä tottunutta soturia, jotka onnellisemmissa oloissa olisivat
voineet voittaa ja vuodattaa kunnialla verensä isänmaan eteen, olivat
tässä kunniatta ja voittoriemutta kaatuneet, veljesmurhaisessa
kaksintaistelussa, yksityisen vihan ja koston uhreina. Tämä laiton ja
verinen aikakausi ei vielä ollut kyennyt sitomaan oman käden kostoa
lailla ja oikeudella, vaan oli ikäänkuin koonnut itseensä kaikki
keskiajan sotaisat levottomuudet, jotta nuo tulossa olevat ensimäisen
Kustaan päivät esiintyisivät sitä kirkkaammassa valossa.
Taavi heittäytyi kaatuneen herransa yli ja koetti kaikin neuvoin saada
häntä henkiin. Mutta se oli turhaa. Bo herra oli päättänyt maalliset
taistelunsa ja lähtenyt tapaamaan vanhinta poikaansa, jonka kuoleman
hän omaksi turmioksensa oli niin katkerasti kostanut.
Sillä välin oli kova rajuilma puhjennut, jommoinen yksin näissä
kallioisissa seuduissakin, joissa ukkosilmat niin useasti raivoavat,
oli harvinainen. Ukon iskemän männyn latva oli syttynyt tuleen ja
myrsky oli heitellyt palavia havuja lähimäisiin kuusiin ja mäntyihin.
Niistä tuli levisi kuivaan kanervaan, joka paloi kahisten kuin
oljet, ja näiden runsaiden sytykkeiden kasvattamina liekit leveänä
kolmikulmiona, kapea tulikieleke huippuna, kohosivat ilmaan; sade niitä
vain vähän hillitsi, mutta ei sammuttanut. Hetken kuluttua oli aivan
mahdotonta kestää tukahduttavaa savua, joka painui sille puolelle,
missä Taavi seisoi ja koki viimeiseen saakka pelastaa liekistä kuolleen
herransa ruumista. Mutta hänen täytyi surusydämin luopua tästä
yrityksestä, ja hän otti vain Bo herran miekan mukanansa ja kiiruhti
etsimään metsään eksyneitä seuralaisiansa.


33. Kuinka Arvid piispa tuli Ljungarsin linnaan ja määräsi sen
asukkaiden kohtalot.

Sillä välin olivat paenneet soturit kertoneet Ursula-rouvalle, jolla ei
ollut aavistustakaan, että hänen kuolleeksi luultu miehensä oli ollut
häntä niin lähellä, sen väärän huhun, että Arvid piispa oli suurella
sotavoimalla tulossa linnaa piirittämään. Hän oli heti käskenyt nostaa
sillan, ladata sotaputket kivillä, korjata rappeutuneet kohdat muurissa
ja ylipäänsä ryhtyä sellaisiin toimiin linnan puolustukseksi, joita
aika myönsi. Sten herran viipyminen huolestutti häntä, mutta kun hän
tiesi hänen olevan yhtä viekkaan kuin uhkarohkeankin, niin hän toivoi
hänen vielä tulevan hänelle apuun niiden seuralaistensa kanssa, joita
hänellä saattoi olla siellä täällä metsässä.
Illalla nousi rajuilma ja kulovalkean savu tunkeutui linnaan saakka.
Ursula rouva lähetti tiedustelioita, mutta he palasivat tyhjin toimin,
sillä Flemingin soturit vartioivat tarkasti kaikkia käytäviä. Niin
kului yö ja koko seuraava vuorokausi.
Kolmantena päivänä kahakan ja kaksintaistelun jälkeen toteutui
sattumalta tuo väärä huhu ainakin osittain. Arvid piispa läheni, tosin
ei suurella sotavoimalla, mutta hän oli Bo herran lähdettyä Naantalista
suuresti huolehtinut, miten tämä taistelu päättyisi, joka koski niin
läheisesti kirkonkin etuja. Ja kun hän sitäpaitsi kuuli että ritari
Lydik oli kulkenut Kokemäelle päin, niin hänelle muistui mieleen,
että hänellä oli syytä lähteä tarkastusmatkalle näille seuduille
sekä paluumatkalla käväistä Rauman luostarissa ja koulussa. Hän
läksi viipymättä matkalle, 40 henkeä seuranansa niistä, toinen puoli
aseellisia; sitä paitsi seurasivat Birger ja Beata hänen suojassansa
Ljungarsin linnaan.
Sillä välin oli Taavi pikalähetillä ilmoittanut piispalle Junkkarin
lähteellä tapahtuneesta onnettomasta kaksintaistelusta. Tämä uutinen
kiirehdytti siihen määrään piispan matkaa, että hän jo kolmannen päivän
illalla saapui Myllyrantaan ja levättyänsä siellä yön, seuraavana
aamuna läksi Ljungarsin linnaan aseellisine miehineen, joihin oli
liittynyt noin kaksikymmentä miestä Myllyrannan kylästä.
Ursula rouva oli viettänyt rauhattoman yön. Sten herra viipyi poissa,
hämäriä huhuja kulki, että Bo herra oli palannut takaisin, Malkoon
ei ollut luottamista, miehistö tuntui pelonalaiselta ja keskusteli
antaumisesta, sillä linna ei voinut kestää ylivoimaista piiritystä.
Mutta uhkarohkea linnanrouva luotti epäilemättä salaiseen taikakeinoon,
jota hän oli jo lapsuudessaan isänsä linnassa Liivinmaalla oppinut
eräältä vanhalta juutalaiselta taikurilta ja joka oli täydelleen
sopusoinnussa aikakauden taikauskon kanssa.
Näin oli asiain laita, kun Ursula rouva, joka jo oli saanut kuulla
kaksintaistelusta lähteen luona, näki neljäntenä aamuna taistelun
jälkeen piirittäjien pienen joukon äkkiä lisääntyneen noin 60
aseelliseen mieheen, jotka piirittivät linnaa joka puolelta. Heti
sen jälkeen tuli tavanmukainen torventoitottaja kehottaen linnaa
antautumaan.
Vastaus kuului: -- Tervehdä hänen armoansa ja kysy, milloinka on tullut
tavaksi, että piispat väkivallalla murtautuvat rauhallisiin asuntoihin
ja uhkaavat aatelisnaisia aseilla ja verenvuodatuksella. Tervehdä häntä
ja sano, että kaikki väkivalta on turhaa, sillä koko linna on hänen
armonsa käskettävänä.
Heti sen jälkeen laskettiin nostosilta ja Arvid piispa astui
henkivartioineen Ljungarsin linnaan.
Ursula rouva oli linnan avainten kanssa jo portilla häntä vastassa. Hän
oli pukeutunut kallisarvoisimpaan surupukuunsa; hänen suunsa oli mitä
herttaisimmassa hymyssä, mutta hänen sydämessään vallitsi samalla pelko
ja katkeruus. Kaikki hänen väkensä oli laskenut aseensa linnan pihalle;
kaikki linnan ovet seisoivat selkosen selällään ja linnansaliin oli
katettu juhlallinen ateria. Näytti siltä kuin olisi tahdottu viettää
juhlaa suuren ja tervetulleen vieraan kunniaksi.
Arvid piispa ei antanut pettää itseänsä. Hän pani miehiä seisomaan
joka ovelle, asetti vartioita muureille ja otatti miehistöltä yksin
puukotkin pois, jotka heillä maan tavan mukaan oli vyössänsä. Ursula
rouva ei osottanut tyytymättömyyttä; hän oli nöyrä ja alistuvainen
ja myöntyi kaikkeen. Aivan huomaamatta hän vain laitti niin, että
hänen kauneutensa esiintyi edullisimmassa valossa, eikä se voinut
olla vaikuttamatta edes piispankaan seitsenkertaisesti pansaroittuun
sydämeen.
Ja millä äidillisellä hellyydellä hän iloitsi nähdessään lapsensa!
Ei milloinkaan enää hän tahtonut lähettää heitä noiden jumalattomien
ihmisten pariin, jotka olivat tuottaneet hänelle ja heille niin
paljon huolta. Oi, hän oli itkenyt yöt päivät, kun kuuli, että heidät
oli ryöstetty. Ja sen lisäksi oli kohtalo tuottanut hänelle vielä
senkin koettelemuksen, että, hän oli kadottanut parhaan, urhokkaimman
puolison, ritarikunnan kunnian ja kaunistuksen, tuon uljaan Bo herran,
jota hän ilolla oli seurannut rikkaammasta kotimaastansa, elääksensä
hänen kanssansa näissä yksinäisissä, metsäisissä erämaissa! Sten herra
oli pyytänyt häntä rakentamaan sovintoa veljensä kanssa; kuinka hän
olisi voinut olla suostumatta niin kiitettävään pyyntöön? Mutta, --
ja hän huokasi syvään -- hirveä erehdys teki hyvän aikeen tyhjäksi ja
oli syynä onnettomaan loppuun, jota hän ei voisi lakata suremasta koko
elämänsä aikana.
-- Hyvä rouva, -- sanoi piispa, jonka sydän ei kuitenkaan sekään ollut
kokonaan kiveä, -- jos teidän puheenne on tosi, niin teitä on julmasti
paneteltu, enkä minä kiellä teiltä ansaitsemaanne hyvitystä. Mutta
sallikaa minun kuitenkin sanoa teille, että Bo herran lapset eivät
enää saa jäädä teidän turviinne. Beata neiti kasvatetaan Naantalin
luostarissa ja Birger herra saapi oman valintansa mukaan joko olla
mukana aatelisissa harjoituksissa herra Flemingin johdolla Kokemäen
kartanossa, taikka nauttia opillista kasvatusta minun valvontani alla
Rauman luostarikoulussa.
-- Siis, armollinen herra, -- sanoi Ursula rouva hymyillen, -- te ette
pidä minua enää noitana eikä miehenmurhaajana?
-- Toivoakseni, -- vastasi piispa, -- ja sitä paitsi voitte te täällä
häiritsemättömässä rauhassanne osottaa jalomielisyyttänne hoitamalla
hyvin isättömien lastenne laillista perintöä.
Ursula rouva puri huultansa; hän ei saanut kirkkoruhtinasta
johdatetuksi sinne, minne hän tahtoi, mutta hän ajatteli; aika neuvon
keksii.
-- Taavi, -- sanoi Arvid piispa tuolle reippaalle pojalle, -- sinä olet
uskollisesti palvellut Bo herraa hänen viimeisinä päivinänsä. Sitä
paitsi olet eräässä tilaisuudessa ansainnut kirkon kiitollisuutta.
Tahdotko tulla minun palvelukseeni?
-- Pitääkö minusta siinä tapauksessa tulla pappi? -- kysyi poika.
-- No, eihän se kai olisi niin vaarallista, luullakseni. Mutta ole
huoleti; ei hevosen selässä papiksi lueta.
-- Saanko minä uhrata henkeni ja ruumiini teidän armonne palvelukseksi?
-- Ehkäpä kyllä; ajat ovat kovat ja rauhattomat, poikani.
-- Saanko minä haarniskan, selkäkilven ja teräskypärän, niinkuin
muutkin huovit?
-- Sinulla on monta ehtoa; mutta sehän on itsestäänkin selvä.
-- Saanko minä myöskin avaimen vankilaholviin, joka on kellarin
sisäpuolella?
-- Ota vain, narri. Ursula rouva on sanonut minulle, että siellä on
vaan rottia.
Taavi riensi pois ja tuli hetken perästä takaisin pienen harmaan ukon
kanssa, joka oli enemmän aaveen kuin ihmisen näköinen.
-- Goliat! -- huudahti Ursula rouva. -- Minä luulin, että olisit aikoja
sitten kuollut.
-- Eipä se ihme olisikaan, -- sanoi Taavi, -- kahteen viikkoon hän ei
ole saanut muuta kuin suolaista leipää, eikä tippaakaan vettä. Onneksi
oli Goliatilla ystävä hädässä, nimittäin virta, josta aina välistä
sirahteli joku pisara muurin halkeaman läpi.
-- Ensi kertaa näen tämmöisen Taavetin tuollaisen Goliatin rinnalla,
-- vastasi piispa hymyillen. -- Mutta te, jalo rouva, -- jatkoi hän
vakavammin, -- mitä te voitte tähän syytökseen vastata?
-- Että Goliat on petturi ja tuo poika valehtelia, teidän armonne.
-- Kyllin, rouvani! Teillä on vielä jalansiaa tässä linnassa; niin
kauan kuin mahdollista minä tahdon kunnioittaa teitä Bo herran
puolisona. Mutta muistakaa, että teidän kerran vielä on tehtävä tili
Ljungarsin lasten perintö-osuudesta!
Ursula rouva kohotti olkapäitänsä. Mitä hän ajatteli, on tietymätöntä,
mutta ehkäpä se vielä selviää tämän kertomuksen jatkossa.
_Edellisen osan loppu_.



JÄLKIMÄINEN OSA.


1. Kohtaus Kuusiston linnassa.

Useinkin sattuu maailmanhistoriassa, että vaihtuva aikakausi, ennenkuin
se väistyy toisen tieltä, vielä kerran puhkeaa täyteen kukoistukseensa
siten, että jossakin jalossa, loistavassa henkilössä kuvastuu
sammuvan ajan parhaimmat ja kunniarikkaimmat ominaisuudet. Niinpä
ilmestyi keskiajan iltapuhteena Ruotsissa mies, joka oli puhtaimpia
luonteita, mitä tämä ritarillinen aika on tuottanut, ritariston kukka
ja kaunistus, tuo urhokas, ylevä ja jalo Sten Sture nuorempi. Ja
sattuipa samaan aikaan Suomessa, juuri niinä päivinä, jolloin katolisen
aikakauden aurinko oli laskemaisillaan, että pyhän Henrikin istuimella
istui mies, joka oli arvokkaimpia ja voimakkaimpia mitä pohjolassa
milloinkaan on ollut edustamassa Rooman pappisvaltaa, jalomielinen ja
samalla valtioviisas Arvid Kurki. Molemmat nämä miehet koettivat sekä
yksin voimin että eriksensä pitää voimassa heikkonevaa isänmaatansa;
molemmat he joutuivat kohtalonsa uhriksi ja sortuivat, niinkuin silloin
arveltiin, korvaamattomaksi vahingoksi maallensa. Mutta he sortuivat
oikealla ajalla ja siirtyivät uuden ajan miesten tieltä ja molemmat
he saattoivat ylpeydellä sanoa, että he ottivat aikakautensa mukanaan
hautaan.
Sten Sture oli kuollut Bogesundin taistelussa saamiinsa haavoihin
Mälarin jäällä, ja verinen Kristian oli lähettänyt palkkasoturinsa
panemaan valtansa alle Ruotsia ja Suomea, kun eräänä syyspäivänä vuonna
1520 yksinäinen vanha vaeltaja lähestyi hämärissä hyvin varustetun
Kuusiston linnan porttia ja pyysi päästä sisään. Päivä oli ollut
sateinen, ja vaeltajan, joka oli läpimärkä, väsynyt ja viluinen, ei
olisi luullut voivan herättää portinvartian epäilyksiä. Kuitenkin
vastattiin, että ei kukaan muu kuin linnan oma väki päässyt portista
sisään, jos hänellä ei ollut kirjettä tai sinettiä todisteena, että
hän kulki oikeissa asioissa ja että hänellä oli jotakin toimitettavaa
linnassa. Se huolellisuus, jolla piispa Arvid Kurki oli korjauttanut
vanhat muurit, ne tuliputket, joilla muurit olivat varustetut, ja
etuvartiat, jotka yöt päivät vartioivat kaikkia käytäviä, olivat
selvänä todistuksena siitä, että epävarmat ajat vaativat tavatonta
varovaisuutta. Mahdotonta oli tietää, minkälaisessa valepuvussa
tanskalainen vakooja voisi salaa hiipiä linnaan ja kavaltaen ilmaisisi
viimeisen varustuksen, jossa saattoi olla suojassa vieraalta
valtaajalta.
Vaeltaja, jonka pyyntö hyljättiin semmoisella kovuudella, joka ei juuri
näyttänyt soveltuvan kristillisen ylipaimenen palvelialle, kohotti
vielä kerran vapisevan äänensä ja pyysi saada puhutella junkkeri Birger
Bonpoikaa, joka oleskeli linnassa.
-- Junkkeri Birgeriäkö? -- toisti vartia äkäisesti. -- En tunne sen
nimistä junkkeria. Menkää tiehenne, niin ehditte vielä kaupunkiin
ennenkuin pimeä teidät yllättää.
-- Minulle on sanottu, että junkkeri Birger, Ljungarsin herra, on
parast'aikaa Kuusiston linnassa, -- vastasi vaeltaja itsepäisesti.
-- Jos tarkoitatte teiniä, niin hänellä tuskin on halua jutella
maantienkuleksian kanssa juuri nyt kun hän huomenna vihitään papiksi,
-- vastasi vartia.
Vastaus oli hiukan pilkallinen ja näytti kuohuttavan vaeltajan mieltä.
-- Vihitään papiksi! -- huudahti hän tuskaisesti. -- Pyhä neitsyt,
se on siis totta, ja minä tulen liian myöhään voidakseni ehkäistä
onnettomuutta!
-- No, eipä näinä aikoina se lie niinkään onnetonta, jos voipi lihota
luostarissa tai tuomiokapitulissa, jota vastoin me muut paljoa
vähemmästä saamme panna nahkamme alttiiksi, -- jatkoi sotamies samaan
tapaan. -- Mutta menkää jo tiehenne, tallimestari tulee tuolta. Hän ei
kärsi turhaa juttelua palvelustoimissa.
Samassa tuli kookas nuori mies, jolla pukuna oli teräskypärä ja
hirvennahkainen költeri sekä lisäksi valkoinen sotavyö, joka
oli piispan väen tunnusmerkkinä. Hän näytti pitävän vahtien
tarkastusta ja pysähtyi muurille luultavasti sen johdosta, että
hän kuuli ääniä nostosillalta. -- Mikäs nyt? -- sanoi hän nopeasti
katsahtaen tuliaa. -- Sinäkö se olet, vanha Goliat, ja yksinkö sinä,
seitsenkymmenenvuotias vanhus, kuljeskelet? Mitä sinä täältä etsit?
Miksikä et pysy Kokemäen kartanossa, herra Flemingin luona?
-- Sen minä sanon sille, jota asia koskee, -- sanoi vanhus varovasti.
-- Mutta te olette oikeassa, nuori mies, minä olen vanha ja näköni on
hämärtynyt. Te tunnette minut, mutta minä en voi hämärässä tuntea teitä.
-- Päästäkää ukko sisään, minä vastaan hänestä, -- käski tallimestari.
Nostosilta laskettiin alas ja Ljungarsin entinen linnanvouti ja uskottu
palvelia Goliat pääsi Kuusiston linnaan.
-- Katsele minua nyt tarkemmin, kunnon ystäväni, ja muisteleppa
mielessäsi nälkävankeuttasi Ljungarsin linnan kellariholveissa, --
sanoi hirvennahkakölterinen nuorukainen, ystävällisesti johdatettuaan
vanhuksen pimeästä porttiholvista linnanpihalle.
-- No, kiitos pyhimysten, onpa se Myllyrannan Taavetti! -- huudahti
Goliat. -- Vanha muistini alkaa pettää minua. Miten ihmeessä olet sinä
tänne joutunut?
-- Hevosen selässä, ukko, ymmärtääkseni. Etkö sinä enää muista,
että minä kahdeksan vuotta sitten tulin korkea-arvoisan piispa-isän
palvelukseen ja sain valita sileäksi ajetun kalotin ja tiviin
rautakypärän välillä. Ja koska minulle aina on kannusten kilinä ollut
mieleisempää kuin tillitellä messuja munkkien kanssa, niin minä
valitsin kypärän. Ja koska piispa, jota Jumala siunatkoon, oli niin
ymmärtäväinen, ettei hän sentähden minusta vähemmän pitänyt, niin olen
puhdistanut myllyntomun itsestäni ja palvellut häntä hevosenselässä
paremmin kuin mitä kuorissa olisin voinut häntä palvella. Kaksi
vuotta sitten minä tulin hänen armonsa tallimestariksi ja kukapa
tietää, Goliat, jos yhä edelleenkin yhtä reippaasti täällä meillä
otellaan, niin... Mutta sama se. Äiti on nyt Kuusistossa; Myllyrannassa
hänellä oli niin pahoja unia aina siitä saakka kuin Ursula rouva sai
komentovallan Ljungarsin linnassa, ja meidän aikanamme on parempi
nukkua kivimuurin kuin puuseinän takana. Seuraa nyt minua; ehkäpä
tapaat täällä useampiakin tuttuja kuin mitä luuletkaan. Pyhän Priitan
luitten nimessä, Goliat, sinä et ole lihonnut Flemingin ruuassa;
näytätpä melkein yhtä surkealta kuin ollessasi Ljungarsin rottien
seurassa.
Tämän keskustelun kestäessä Taavi vei vieraansa pieneen huoneesensa
linnan torniin, ja Goliat huomasi että tuo entinen hurja ja
rohkeamielinen myllärinpoika oli näinä kahdeksana vuonna piispan
palveluksessa varttunut reippaaksi nuoreksi soturiksi. Se seikka,
että Taavi joka päivä oli ollut tilaisuudessa näkemään mitä Suomessa
siihen aikaan oli korkeasyntyisintä ja sivistyneintä, ei ollut
tietenkään ollut vaikuttamatta Taavin avonaiseen mieleen ja hän oli,
esiintymättä millään tavoin turhilla vaatimuksilla, jotka eivät
sopineet luostarin yksinkertaisen vouraajan pojalle, itsetiedottomasti
omistanut sen kohteliaan käytöstavan ja ritarillisen ryhdin, joka
oli häntä paljoa ylempien yhteiskuntaluokkien tunnusmerkkinä. Goliat
ymmärsi sangen hyvin Taavin hienotunteisuuden, kun tämä ei tahtonut
viedä häntä uteliaan linnanväen katseltavaksi siinä surkeassa
tilassa, johon raihnainen vanhus pitkän jalkamatkan ja epäedullisen
vuodenajan vaikutuksesta oli joutunut, vaan ensiksi hankki hänelle
kuivia vaatteita, leimuavan takkavalkean ja haarikan lämmitettyä, ja
inkiväärillä maustettua olutta, jota useasti käytettiin tämmöisissä
tapauksissa elinvoimien virkistykseksi.
Kun sitten vanha linnanvouti tunsi mieluisan lämmöntunteen vähitellen
pehmittävän hänen jäseniänsä, päätti hän varovaisesti tiedustella
jotain, joka näytti olevan hänen sydämellään ja joka luultavasti oli
hänen vaivalloiset matkansa tarkoituksena.
-- Sinun on täällä hyvä olla, poikani, -- sanoi hän. -- Piispa ei
olekkaan milloinkaan ollut mikään saivarennylkiä, ja minä olen kuullut
että hän on ollut aivan isän sijaisena minun rakkaan herra vainajani
lapsille. Sanoppas, junkkeri Birger on kai tätä nykyä Kuusistossa?
-- On kyllä, ja samoin Beata neitikin. Hepä tulevat iloisiksi sinut
nähdessänsä, Goliat.
-- Ne rakkaat, siunatut lapset! Pyhä neitsyt, minä saan siis vielä
kerran nähdä heitä, ennenkuin ummistan silmäni lepoon! Onko pikku Beata
vielä yhtä iloinen ja vallaton kuin ennenkin? Hyppääkö hän vieläkin
yhdellä ainoalla hyppäyksellä satulaan, ja juokseeko hän vieläkin
yhtä uhmaavalla kasvojenilmeellä karkuun, kun Renata häntä toruu?
Muistaakseni hän lähetettiin hurskaan rouvamme, Naantalin abbedissan
kouluun!
-- Niin kyllä, ja siellä hän oppi sekä lukemaan että kirjoittamaan,
ompelemaan ja kutomaan, mutta katsoppas, huntuun he eivät saaneet
häntä suostumaan, vaikka nuo hyvät sisaret eivät vaivaansa säästäneet.
Ljungars on Myllyrannan lähin naapuri ja tekee alinomaa haittaa
luostarin lohipadoille. Luostari ja mestari Gervasius kyllä kovin
mielellänsä ottaisivat palasen rantaa myllykosken yläpuolelta. Mutta
tiedä, Beata neiti on nyt kuudentoista vanha ja on jo vapautunut
Renatan torumisista. Mutta kyllä hän osaa ratsastaa ja heiluttaa
peistä, jos niiksi tulee, ja jousta hän käyttää niin taitavasti, että
-- siitä minä voin kerskailla, joka olen ollut hänen opettajansa --
että, ennenkuin kotka tähyää teeren metsässä, on sen jo ennättänyt
lävistää Beata neiden nuoli. Siinä syy, miksikä ei abbedissa voinut
enää pitää häntä aisoissa, vaan lähetti hänet viime kesänä Arvid
piispan turviin. Mitä etua siitä koitunee luostarille, sen saamme kai
nähdä.
You have read 1 text from Finnish literature.
Next - Ljungarsin taru - 15
  • Parts
  • Ljungarsin taru - 01
    Total number of words is 3539
    Total number of unique words is 1927
    24.3 of words are in the 2000 most common words
    32.6 of words are in the 5000 most common words
    38.0 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Ljungarsin taru - 02
    Total number of words is 3596
    Total number of unique words is 2029
    23.5 of words are in the 2000 most common words
    32.8 of words are in the 5000 most common words
    37.4 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Ljungarsin taru - 03
    Total number of words is 3756
    Total number of unique words is 1888
    25.1 of words are in the 2000 most common words
    35.1 of words are in the 5000 most common words
    40.5 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Ljungarsin taru - 04
    Total number of words is 3714
    Total number of unique words is 1931
    24.1 of words are in the 2000 most common words
    34.1 of words are in the 5000 most common words
    39.8 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Ljungarsin taru - 05
    Total number of words is 3737
    Total number of unique words is 1905
    24.8 of words are in the 2000 most common words
    36.3 of words are in the 5000 most common words
    41.8 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Ljungarsin taru - 06
    Total number of words is 3730
    Total number of unique words is 1957
    24.5 of words are in the 2000 most common words
    35.0 of words are in the 5000 most common words
    40.8 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Ljungarsin taru - 07
    Total number of words is 3765
    Total number of unique words is 1929
    24.5 of words are in the 2000 most common words
    35.7 of words are in the 5000 most common words
    41.2 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Ljungarsin taru - 08
    Total number of words is 3444
    Total number of unique words is 2040
    20.6 of words are in the 2000 most common words
    30.7 of words are in the 5000 most common words
    36.5 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Ljungarsin taru - 09
    Total number of words is 3496
    Total number of unique words is 2000
    22.4 of words are in the 2000 most common words
    31.1 of words are in the 5000 most common words
    36.8 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Ljungarsin taru - 10
    Total number of words is 3465
    Total number of unique words is 2035
    22.2 of words are in the 2000 most common words
    32.1 of words are in the 5000 most common words
    37.9 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Ljungarsin taru - 11
    Total number of words is 3462
    Total number of unique words is 2051
    22.3 of words are in the 2000 most common words
    32.3 of words are in the 5000 most common words
    38.3 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Ljungarsin taru - 12
    Total number of words is 3603
    Total number of unique words is 2019
    23.6 of words are in the 2000 most common words
    32.8 of words are in the 5000 most common words
    37.7 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Ljungarsin taru - 13
    Total number of words is 3567
    Total number of unique words is 1942
    24.5 of words are in the 2000 most common words
    33.6 of words are in the 5000 most common words
    38.6 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Ljungarsin taru - 14
    Total number of words is 3643
    Total number of unique words is 1977
    23.7 of words are in the 2000 most common words
    34.6 of words are in the 5000 most common words
    40.5 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Ljungarsin taru - 15
    Total number of words is 3733
    Total number of unique words is 1854
    24.3 of words are in the 2000 most common words
    34.9 of words are in the 5000 most common words
    40.0 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Ljungarsin taru - 16
    Total number of words is 3560
    Total number of unique words is 1976
    23.7 of words are in the 2000 most common words
    32.8 of words are in the 5000 most common words
    38.4 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Ljungarsin taru - 17
    Total number of words is 3621
    Total number of unique words is 1971
    24.2 of words are in the 2000 most common words
    35.1 of words are in the 5000 most common words
    41.0 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Ljungarsin taru - 18
    Total number of words is 3680
    Total number of unique words is 1970
    25.4 of words are in the 2000 most common words
    36.3 of words are in the 5000 most common words
    40.5 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Ljungarsin taru - 19
    Total number of words is 3701
    Total number of unique words is 1926
    25.1 of words are in the 2000 most common words
    36.0 of words are in the 5000 most common words
    40.3 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Ljungarsin taru - 20
    Total number of words is 3685
    Total number of unique words is 1920
    24.5 of words are in the 2000 most common words
    35.0 of words are in the 5000 most common words
    40.7 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Ljungarsin taru - 21
    Total number of words is 3562
    Total number of unique words is 1959
    24.4 of words are in the 2000 most common words
    34.6 of words are in the 5000 most common words
    39.9 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Ljungarsin taru - 22
    Total number of words is 3622
    Total number of unique words is 1964
    25.2 of words are in the 2000 most common words
    35.6 of words are in the 5000 most common words
    41.6 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Ljungarsin taru - 23
    Total number of words is 415
    Total number of unique words is 323
    25.9 of words are in the 2000 most common words
    38.1 of words are in the 5000 most common words
    45.6 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.