Lahjakas: Kertomus - 07

Total number of words is 3452
Total number of unique words is 1800
23.5 of words are in the 2000 most common words
32.5 of words are in the 5000 most common words
36.8 of words are in the 8000 most common words
Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
Sillä tavalla hän istui kaiket päivät tuonnempana nurkassa
kirjoituspöytänsä ääressä, äidin siinä vieressä vuoteessaan niin
tyytyväisenä levätessä; Anette istui virkkuineen entisellä paikallaan
akkunan edessä.
Kentiesi työ sen tähden niin keveästi sujui, kun kahden rakastavaisen
naisen silmäykset hänen kirjoittaessaan häntä hyväilivät.
Kappale oli valmistunut ja tilaajalle annettu. Se oli hyvä, oikein
hyvä, mutta -- se oli vaan ylioppilas-ilveilyä, ei mitään muuta, eikä
siinä hituistakaan edistyksen jälkiä havaittu.
Hän makasi illalla ja painot epätoivoisena polttavata päätään
päänalaiseen.
Eikö hän sitten milloinkaan pitemmälle pääsisi, vaan pitäisikö hänen
lahjakkaaksi tai teon tavoittelijaksi ikuisesti jäädä? Ja kumminkin hän
tunsi itsessään runoilijan hengen asustavan.
Mitäpä vielä sitten sen ilmoille viettelemiseksi vaadittaneekaan?


XVII.
Koditon.

Rouva Falk oli onnellinen ja tyytyväinen, sillä olipa hänen poikansa
osoittanut rahoja kokoomaan kykenevänsä: mutta päivä päivältä hän kävi
yhä heikommaksi.
Vindahlilaiset kävivät, häntä usein katsomassa, ja rouva Verlund samoin.
Oli varhainen aamu.
Lorenz ja Anette, jotka yön olivat valvoneet, olivat tuokioksi
huoneisinsa lepäämään menneet. Norderudin matami, joka myös oli
sairasta katsomaan tullut, istui yksinänsä hänen luonaan.
"Ragnhild", sanoi rouva Falk, "nyt, minun pois mentyäni Lorenz jääpi
yksinäiseksi maailmaan. Älä sinä häntä turvattomaksi heitä. Hän
tarvitsee vähän tukea. Hän on niin heikko".
"Minä lupaan sinulle, että minä häntä silmällä pidän, missä ikään hän
kulkeekin, ja parhaimman kykyni mukaan häntä autan. Hän on veljeni
ainoa lapsi, ja minä toivon, ettei Falkien suku häneen sammu. Ehkä hän
vielä Falkestadin isännäksikin saattaa päästä. Hänessä on paljo hyvää.
Se vaan on hänen suurin vikansa, että hän on lahjakas".
"Miten sinä saatat semmoista lausua?"
"Tähän aikaan on niin muodin mukaista olla lahjakas. Lahjakkaana
oleminen on niin hienoa; mutta ne ovat harvat, joilla on todellisia
lahjoja. Kaikki nuoret herrat ovat leikin vuoksi kirjailijoita ja
taideniekkoja olevinansa, kunnes he itsekin uskovat älyniekoiksi
tulleensa, eivätkä he lopuksi kuitenkaan muuta ole kuin kohtalaisia, ja
kohtalainen taiteilija on surkuteltavin, mitä olla saattaa".
"Uskotko sinä siis, ettei hänestä iki päivinä mitään tule?" kysyi rouva
Falk vapisevalla äänellä.
"En minä sitä tiedä, aika on sen näyttävä ja ehkä piankin, ja
toivokaamme sitä molemmin; mutta yhden ammatin minä tiedän, mihin hän
kelpaa, eikä se hulluinta laatua olisikaan".
Hän kumartui kälyänsä kohden ja kuiskasi jotakin hänen korvaansa.
Valoisa hymy levisi rouva Falkin kasvoille. Sitten hän lepäsi hetkisen
hiljaa ja hengitti raskaasti.
"Ragnhild, pane tyyny paremmin selkäni alle. Minua -- minua --
tukehduttaa".
Niin kummalliset väreet kävivät hänen suunsa ympärillä.
Norderudin matami sovitti tyynyn hänen allensa, meni sitten toiseen
huoneesen ja herätti Lorenzin.
"Jos haluat vielä kerran elämässä äitisi nähdä, niin tule saliin. Ei
hänellä enää pitkältä aikaa jäljellä ole".
Rouva Falk lepäsi hiljaisena, kädet ristiin puristettuina, ja näytti
nukkuvan.
Norderudin matami oli asettunut päänalaisen kohdalle, ja Lorenz istui
vuoteen ääressä. Anette seisoi hänen vieressään. Hän oli sattumalta
tullut kätensä Lorenzin kaulalle laskeneeksi, ja tämä nojasi päätään
hänen rintaansa vasten ja nyyhkytti.
"Älä itke, Lorenz! Minä olen niin väsynyt, että lepo tuntuu minulle
niin suloiselta, ja ovathan täti ja Anette sinun luonasi. He ovat niin
hyviä ja helläsydämisiä. Jumala teitä kaikkia siunatkoon!"
Sitten hän taas sulki silmänsä, pää vaipui alaspäin olkapäätä kohden,
ja hiljainen hengähdys tuli vaaleiden huulien välistä.
Lorenz lepäsi vieläkin Anetten rintaa vasten.
Norderudin matami hiipi hiljaa hänen luoksensa.
"Hänen taistelunsa on nyt loppunut".
"Kuollut -- oi, äiti, äiti!"
Hän heittäytyi vuoteelle ja tarttui kuolleen käteen. Se oli kylmä ja
kankea.
"Kas niin, mene nyt omaan huoneesesi ja lepää ja itke itkusi".
Täti talutti hänet sinne. Hän astui kuin unissaan ja vaipui tuolille.
Ei hän tiennyt, kuinka kauvan hän siinä oli istunut. Kaikki oli hänestä
kuin unta vaan.
Ovea koputettiin hiljaa. Vindahl astui huoneesen.
Pienen bergeniläisen silmissä kiilui kyyneleitä, kun hän entisen
oppilaansa luokse nilkutti ja antoi hänelle kirjeen, joka sisälsi
tekijäpalkkion teaatterin johtajalta.
Lorenz pisti koneentapaisesti sen taskuunsa.
"Kas niin, rupeapas nyt mieheksi jälleen, ystäväni, meillä on paljo
asioita huolehdittavana. Meidän täytyy saada lääkärintodistus,
ilmoittaa kuolemantapaus jako-oikeuteen, ja sitten on myöskin -- arkku
ostettava".
"Niin, onhan minulla rahoja tässä. Tulivatkin parhaasen aikaan".
He tulivat saliin ja astuivat vuoteen viereen.
Norderudin matami oli jo kälynsä puettanut.
Siinä hän lepäsi niin kauniina, rouva Falk, hienoine, kalpeine
kasvoineen ja melkein hymyhuulin. Hän oli puettu kirjailtuihin
morsiusvaatteisinsa ja piteli kukkavihkoa käsissään, mirtin-oksia oli
hänen päänsä ympärille asetettuina.
Rouva Vindahl seisoi salissa surupuvussaan ja itki. Hänen mukanansa oli
pikku Gaston, joka lujasti piteli äitinsä hameesta kiinni ja katseli
ympärilleen suurella, kummastelevalla silmäparillaan.
Tuolilla istui rouva Verlund pukeutuneena yhteen vanhoista
silkkihameistaan ja huojutteli päätään, niin että pitkät kultaiset
korvakellukkaat heiluivat.
"Herra nähköön, miksi en minä se ollut, joka täältä olisin saanut pois
lähteä?"
Lorenz seisoi tuokion ja katseli kuollutta.
Sitten hän otti hattunsa ja meni Vindahlin kanssa ensimmäisellä
kirjailijapalkkiollansa äidilleen ruumisarkkua ostamaan.
Se oli äidin palkkio siitä, että hän sillä tavalla poikansa eduksi oli
taistellut.
Hautaus oli tapahtunut, ja Norderudilaiset olivat kotiinsa matkustaneet.
Lorenzin piti jälkeenpäin lähtemän ja jonkun ajan Falkestadissa
viipymän. Hänen tarvitsi vähäsen levossa olla. Hän oli niin väsynyt ja
heikkohermoinen, että hän vapisi kuin vanhus.
Hän käveli ympäriinsä asunnossaan, jossa kaikki oli epäjärjestyksessä
ja akkunainverhotkin pois otetut. Muutamia huonekaluja olivat
Norderudilaiset ostaneet, loput piti huutokaupalla myytämän.
Tomine oli itkien hänen matka-arkkunsa valmiiksi täyttänyt. Nyt hän oli
valmis avaraan maailmaan matkustamaan.
Finne tuli hänelle jäähyväisiä sanomaan. Hän näytti vielä
renttumaisemmaksi tulleen, ja kasvonsakin olivat vallan
sinervänpunerviksi käyneet.
"Tai niin, poikaseni, nytkö sinä muutat pois?"
"Niin, nyt on koti hävinnyt".
"Minä mielelläni tarjoisin sinulle kodin luonamme, sillä onhan meillä
muitakin hoitolaisia; mutta sinunlaisellesi vanhalle ystävälle en saata
laitostamme esittää, Gusta käypi vuosi vuodelta yhä niuhemmaksi ja
lihavammaksi, vaikka me, hiisi vieköön, elämme sangen laihasti. Jos
minä itsekin vaan muuttaa voisin, niin maksaisinpa puolen kuukauden
vuokran ja lähtisin huomenispäivänä".
"Finne raukka!"
"Kyllä, sitä voisit kyllä kahdestikin sanoa. Entäs aina itse? Mihinkäs
sinä aijot siirtyä?"
"Huutokauppa tuottaa kyllä niin paljon, että saatan ulkomaan-matkan
tehdä. Minun täytyy täältä pois päästä ja uusia aatteita saada".
"Kyllä se on surkuteltavaa, kun täytyy aatteillaan elää. Se on melkein
yhtä epävarma elämänrata kuin minunkin, kun, näet, minun olisi
yksityisopetusta antaminen enkä ainoatakaan oppilasta saa. Mahtaa
tuntua helkatin raskaalta myydä kykyänsä viidenkymmenen kruunun mukaan
arkilta ja olla henkevänä viidessä näytöksessä saadakseen 10 prosenttia
tyhjän huoneen puhtaasta voitosta".
"Sinä lavertelet. Onhan kirjailijan elämänrata kaunis rata".
"Se on luistinrata. Toisinaan siinä sangen hyvin ja huokeasti mennään;
mutta toisinaan siinä helposti kuperkeikkakin tehdään".
Vindahl tuli kuulustamaan, tahtoisiko Lorenz heidän luonansa tämän
illan viettää.
Siellä olivat huoneet kohtuullisesti, mutta sangen kodikkaasti
sisustetut.
Rouva Vindahl kyllä vieläkin luki romaaneja, mutta hän hoiti myös
talouttaan, eikä hänellä enää nokiviiksiäkään nenänsä alla ollut. Ne
ainakin oli Finne hänellä poistumaan saanut.
Hän puuhaili siellä illallispöydän kattamisessa, ja sitten hän riisui
pikku Gastonin.
Tämä istui ristissäkäsin vuoteessaan ja rukoili selvällä äänellä:
"Jumala siunatkoon isää ja äitiä ja Lorenz Falkia, joka on äitinsä
menettänyt".
Lorenzin pää vaipui alaspäin. Semmoinen musertava tuska valtasi hänet.
Hän toivoi voivansa itkeä; mutta sitäpä hän ei voinut tehdä.
Juuri tässä hauskassa kodissa hän tunsi, minkä suuren tappion hän oli
kärsinyt.
Kyllä hän oli silloinkin surullinen ollut, kun isä kuoli; mutta tuo
kookas, kyyristynyt, miettivä mies oli aina etäämmällä hänestä ollut.
Äiti se oli, joka hellänä ja lempeänä aina oli hänen rinnallaan ollut
ja häntä kotona suojellut.
Ja nyt hän oli koditon.
Nyt ei hänellä enää ollut lämmintä, pientä kotia, johon olisi silloin
paeta saattanut, kun oli maailman myrskyissä harhailemiseen väsynyt.


XVIII.
Taas pois.

Hän tapasi Falkestadin vaunut höyrylaivasta lähdettyänsä.
Hän ajoi tuon pienen kaupungin lävitse, jossa kaikki oli melkein
entisellään; pienet, vaaleiksi maalatut puurakennukset ja suuret
puutarhat katujen varsilla olivat vielä samanlaiset kuin ennenkin.
Siellä oli tohtori Londemanninkin entinen talo; mutta ei Gusta
nyt enää akkunassa istunut. Siihen oli uutta väkeä muuttanut.
Binbergiläisillä sitä vastaan oli kaikki entisellään. Molemmat neidet
istuivat muodinmukaisissa parisilaispuvuissaan akkunaruudun takana. He
kurkottelivat kaulojansa Lorenzin siitä ohitse ajaessa, nyykähyttelivät
päätään ylen ystävällisesti ja hymyilivät, niin että pari riviä uusia
tekohampaita selvästi näkyi.
Omituisia tunteita liikkui hänessä, kun hän lehtokujaa pitkin vanhaan
lapsuudenkotiinsa ajoi.
Niin kauniina ja upeana siinä näkyi tuo suuri, valkea päärakennus ja
soma listeaita puutarhan ympärillä sekä pitkä lippusalko, johon lippu
oli hänelle tervetuliaisiksi liehumaan hinattu.
Ole Daniel pitkine piippuineen seisoi ovella ja puristi sydämellisesti
hänen kättänsä, ja vierashuoneessa matami ja Anette ystävällisesti
häntä vastaan tulivat.
Lorenz katseli ympärilleen. Kaikki oli niin toisellaista. Kun hän avasi
"ison salin" oven, näkyi se olevan tyhjä. Norderudilaiset eivät olleet
huolineet sitä huonekaluilla varustaa. Heillä oli huoneita kylliksi
muutenkin.
"Sinun mielestäsi on kait täällä nyt kaikki kehnonlaista, kun olet
ranskalaiseen komeuteen tottunut", sanoi Norderudin matami: "mutta
saatpa sentään kokea täällä jonkun osan suveasi viihtyä. Sinun
tarvitsee levossa ja rauhassa vähän aikaa olla. Mihin sitte aijot
ryhtyä?"
"Minä aijon ulkomaille matkustaa".
"Sinuna minä suorittaisin tutkintoni. Ethän ole siihen vielä liian
vanha".
"Mutta minun kappaleeni ovat sangen suurta suosiota voittaneet, ja
sanomalehdet sanovat, että minulla on loistava tulevaisuus".
"Tulevaisuus on Jumalan kädessä. Mutta ei siitä sentään kannata tämän
enempää puhua, ei ainakaan tällä kerralla".
Kahvia juotuaan hän vähän käveli puutarhassa ja meni sireenimajaan. Ne
olivat jo suuriksi kasvaneet nuo pienet pensaat. Hän istahti penkille,
samalle penkille, jossa hän oli Gusta Londemannin kanssa istunut ja
hänen sinisen silkkihameensa hajuaineesta hurmaantunut. Siitä hän tuli
ajatelleeksi erästä toistakin silkkihametta, joka myöskin hajuainetta
tuoksui. Angélique. Tämän oli hän surunsa aikana jo melkein unhottanut
ja toivoi, että Angéliquekin puolestaan hänet unhottanut olisi.
Hän nousi ja astui etemmäksi.
Anette istui penkillä ja potki toisella jalallaan hiekkaa huviksensa,
juuri samalla tavalla kuin pienenä tyttönäkin ollessaan.
Hän katsahti ylöspäin ystävällisesti hymyillen ja punastui hieman, kun
Lorenz lähestyi.
Hän oli oikein kaunis. Surupuku soveltui hänelle mainiosti, ja sen
ohella hänen valkea ihonsa ja vaaleat hiuksensa huomattavimmin näkyivät.
Hän huokui terveyttä, eloa ja puhtautta; ainoastaan ilman kukkastuoksua
oli hänen ympärillään, eikä mitään hajuainetta; sillä se menee päähän.
"Oli hauskaa nähdä sinut jälleen täällä Falkestadissa", sanoi hän.
"Minä kävelen täällä ja elähdytän vanhoja muistoja, lapsuudenajan
suloisia muistoja. En minä silloin uneksinut näin köyhänä ja koditonna
täällä vanhalla sukutilallani kuljeksia saavani".
"Sinulla on sentään koti aina täällä meidän luonamme, Lorenz".
"Kyllä, ehkä nyt, mutta sittemmin --"
"Miksei sittemminkin?"
"Kun sinä naimisiin menet ja miehesi talon ottaa".
"En minä naimisiin menekään", vastasi hän lyhyesti.
"Niin kaikki nuoret immet sanovat".
"Etkö sitten usko, ettei minulla olisi jo monta kosijaa ollut?"
"En sitä epäilekään. Kyllä niitä on monta --"
"-- jotka mielellään ottaisivat tämmöisen kauniin talon, aijoit kait
sanoa".
"Ja kauniin immen kaupanpäällisiksi".
"Kiitoksia, en minä huoli kaupanpäällisinä mennä, ja sen vuoksi en
huoli naimisiinkaan mennä".
"Varropas vaan, kunnes omasi tulee".
"Omani ei varmaan milloinkaan tule", sanoi hän huoaten.
Norderudin matami seisoi heidän edessänsä.
"Mitä te täällä istutte ja tuumitte, lapset?"
"Lorenz puhuu, ettei hänellä enää kotia ole".
"Niin, minä olen taivaan lintu, jolla ei mitään paikkaa ole, mihin
päänsä kallistaisi".
"Etkös muista, mihin pääsi oli silloin kallistettuna, kun äitisi
kuolinvuoteen ääressä itkit?"
"Anetten rintaa vasten".
"Siellä tykkii sinulle aina uskollinen sydän".
"Sen tiedän. En milloinkaan unhota, miten hyvä sinä äiti raukalle olit
hänen viimeisinä päivinään", sanoi hän ja kääntyi Anetteen päin.
Anette nousi.
"Tässä paahtaa päivä niin kuumasti. Parasta on mennä huoneesen".
Äiti lähti mukaan. Lorenz jäi istumaan yksinänsä.
Huoneesensa päästyään Anette heittäytyi sohvaan ja peitti kasvonsa
käsillään.
"Älä itke, Anette,kaikki voi vielä hyväksi kääntyä".
"Mitä tarkoitat, äiti?"
"Etkös luule minun jo kauvan sitten huomanneeni, että sinä hänestä
pidät?"
"Kyllä, äiti, sitä kyllä luulen, ja niin olen tehnytkin siitä saakka,
kun vielä pieni tyttö olin; mutta ei hän ole milloinkaan minusta
välittänyt eikä nytkään minusta mitään piittaa".
"Ehkä aika vielä kerran hänen silmänsä avaa; antaa hänen vaan mennä
vielä matkoihinsa, antaa hänen vaan oikein tarpeeksensa siellä suuressa
avarassa maailmassa yltä ympäriinsä temmeltää, niin saat nähdä, että
hän on sangen iloinen, kun saapi kotiin tulla ja löytää Uskollisen
sydämen, jota vasten saa päänsä kallistaa".
"Jos hän matkustaa pois, niin ei hän milloinkaan takaisin palaja",
jupisi Anette.
"Me kumpikin rukoilemme Jumalalta hänelle onnellista tulevaisuutta",
sanoi Norderudin matami. "Herramme ohjaa kaikki parhain päin".
Päivät kuluivat edelleen siellä rauhallisessa ja yksinäisessä
Falkestadissa.
Aluksi tuntui Lorenzista suloiselta rauhassa olla; mutta vähitellen se
väsyttäväksi kävi, sillä täällä ei ollut ketään, johon liittyä voisi.
Ole Daniel oli hyvänsävyinen ja ystävällinen ihminen, mutta ei
ollenkaan henkevä eikä hupaisa; matamia hän oli aina sekä hieman
pelännyt että kunnioittanut ja samalla jonkunmoista vastenmielisyyttä
häntä kohtaan tuntenut, ja Anetteen hän kyllä mielellään olisi
liittynyt; mutta tämä oli aina sanaton ja ujo ja näytti häntä
karttelevan.
Lorenz istuskelikin sen tähden useimmin yksinänsä kohtalaisessa
huoneessaan, puisevilla koivuisilla huonekaluilla sisustetussa kylmässä
arkihuoneessa.
Syksy läheni. Illat tulivat pitkiksi ja pimeiksi, tuuli huojutteli
puita, sade pieksi akkunanruutuja, ja pieni lamppu valaisi huonetta.
Lorenz halusi takaisin suuriin kaupunkeihin, joissa kaasuvalo
silmiä huikaisee ja ihmisiä katukäytävillä virtailee; hän halusi
seurustelusaleihin, joita kynttiläkruunut, kukat ja matalat, hyllyvät
huonekalut somistavat.
Norderudin matami arvasi hänen ajatuksensa.
"Parasta on, että taas vähäksi aikaa pois matkustat", sanoi hän.
"Onhan sinulla itselläsikin vähän rahoja, ja jos enemmän tarvitset,
niin lopuksi autamme sinua. Sinä olet vallan pilattu lapsi, joka
et kylliksesi ole namusia saanut. Matkusta nyt ja syö niitä oikein
tarpeeksesi, niin saat nähdä, miten hyvältä maistuu kotiin päästä ja
syödä vähäsen kohtuullista talonpojan ruokaa".
Seuraavana päivänä Lorenz kokosi tavaransa matka-arkkuun ja
valmistautui matkaan.
Sitten hänen piti lähtemän.
Anette seisoi rapulla, ja puristi jäähyväisiksi hänen kättänsä.
"Hyvästi, Anette, ja kiitoksia kaikesta ystävyydestäsi! Jos minä kauvan
poissa viipyisin, niin kyllähän sinä pidät vähän huolta haudasta, niin
ettei se hoidotta jää. Sinä tosin et ole niin usein pääkaupungissa
sentään ollutkaan".
"Mutta nyt on minulla syytä sinne matkustaa. Ole siitä varma, että se
säännöllisesti hoidetuksi tulee".
"Silloinhan sinä joskus tulet minuakin ajatelleeksi. On hyvä. tietää,
etten ole kotimaassani kokonaan unhotettu".
"Minä pelkään, että sinä tulet harvemmin meitä ajatelleeksi", sanoi
Norderudin matami.
"Koti vetää aina jollakin tavalla puoleensa. Minä tunnen sen siltä
ajalta, minkä Ranskassa olin".
Hän nousi vaunuihin.
"Hyvästi!"
"Hyvästi, ja onnea matkalle'"
"Kiitoksin. Hyvästi, hyvästi!"
Alempana tiellä hän vielä kerran taaksepäin kääntyi ja hattuansa
heilutti.
Norderudin matami vastasi heilutukseen: mutta Anette piti nenäliinaa
silmäinsä edessä ja itki.
Hän peittyi tomupilveen heidän nähtävistään.
Nyt hän jälleen matkusti pois -- taas pois.


XIX.
Juttuja näytösten välillä.

Yli kolmenkymmenen vuoden hän oli jo ennättänyt, ja mitä hänestä oli
muuten tullut?
Lahjakas ja toivehikas, ei mitään muuta, ja se on surkuteltavata,
kun mies on jo neljännelläkymmenellä ja vielä sittenkin ainoastaan
toivehikas on.
Hän oli paljon matkustanut ja tietysti Italiassakin ollut. Kun
kirjailijaksi, "opetellaan" niin kuin käsityöläis-kielellä sanotaan,
niin täytyy aina Italiaan matkustaa.
Ja millä hän sitten oli nämä vuodet elänyt?
Niin, olihan hänellä se rahasumma, minkä huonekalujen huutokauppa oli
tuottanut; sitten hän lainasi vähän Norderudilaisilta, ja sitä paitsi
hän silloin tällöin kirjoitti jonkun pikku luonnoksen, matkamuistelman,
ulkomaankirjeen tahi muuta sellaista.
Sitä paitsi hän oli kirjoittanut erään pitemmänkin kertomuksen,
italialaisnovellin, sepustuksen _Roomasta_ ja _Monte Pinciosta,
Maccheronista_ ja _Fontana Trevistä, Lazzaroneista, Napolista,
Osteriasta, Vendettasta, Carissima miasta_ y.m. Sankarittaren nimi oli
_Giocama_, ja hänellä tietysti oli tulta sydämessä, hehkua silmissä ja
väkipuukko vyöllä.
Tämä oli ylimalkaan sanoen näppärä ja sievä tyttö, joka ei kenenkään
vahingoksi korttakaan ristiin pannut; mutta kumminkin hänen
kimppuunsa hyökkäsi koko joukko armottomia arvostelijoita, jotka
hänen italialaisen pukunsa riistivät ja häntä sekä asianomaista
kirjailijata arvoisissa aamu ja iltanumeroissa näytteillä pitivät sekä
muille samanmoisille varoitukseksi useitten palstojen mittaisissa
kirjallisuusarvosteluissaan häntä julkisesti ruoskivat.
Häntä olisi saattanut Johannaksi juuri yhtä hyvin kuin Giovannaksikin
nimittää; sillä eipä hän ollut mikään muu kuin tavallinen
halpa-arvoinen norjalainen tehtaantyttö, joka naamiaisia varten
hankitusta vaatevarastosta oli itselleen pitkäraitaisen hameen ja
italialaiselle välttämättömän päähineen vuokrannut. Hän oli mauton,
hengetön ja tuhma, eikä hänessä todellista mitään muuta ollut kuin tuo
liikatunteinen, kömpelö sukkeluus, j.n.e. aina loppumattomiin.
Niin, te hyvin tiedätte, miten herrat arvostelijat saattavat
turvattomaan kirjailija raukkaan iskeytyä. Ja he saattavat ollakin
kuinka kauhean hävyttömiä tahtovat vaan, sillä salanimisiä ja
loukkaamattomiapa he itse ovat.
Lorenz Falk oli jo kirjailijapalkkion taskuunsa pistänyt, eivätkä nämä
ilmoitukset hänen rauhaansa häirinneet.
Sillä olipa hän poissa näitä kotimaassa kestäviä jankutuksia
kuuntelemasta, ja kylläpä vielä hyväksymistäkin seuraisi. Hänellä oli
ainakin yksi ehto mainioksi norjalaiseksi kirjailijaksi tullakseen. Hän
oleksi myötäänsä ulkomailla.
Ei ole, nimittäin, ensinkään hienoa norjalaisen kirjailijan Norjassa
asua.
Hän oli päivänpaahteisen Italian jättänyt, oli läpi hupaisan Saksanmaan
kuljeksinut, jossa ihmiset seideleillä isoiksi imetetään ja iloisilta
näyttävät, ja nyt hän oli Tanskaan, kuninkaan omaan Kyöpenhaminaan
joutunut.
Nyt oli suuri juhla Larsenin huoneistossa S:t Annæ Pladsin
varrella; lausuntoa, kuvaelmia, musiikkia ja seuranäytelmä
armeliaisuustarkoitusta varten.
Pieni näyttämö oli salin toiseen päähän kyhätty, ja tämän alapuolella
oli piano.
Sali oli täynnä naisia komeissa tanssijaispuvuissaan, sillä lopuksi
oli tanssittava, ja ympärillä seinänvierillä seisoivat herrat
hännystakeissaan ja valkeissa kaulaliinoissaan, kokoon painettavat
hatut kainaloissaan.
Ensimmäisten tuolirivien äärimmäisillä sijoilla istui kaksi nuorta
naista, molemmat säteileviä kaunottaria. Toinen oli paroonitar Olga
Vildenberg, pitkä ja solakka, kutrit sysimustat ja á la Titus kammatut,
sekä kasvoissa puuteria paksulta. Hänen hameensa oli keltaista plyysiä
ja laahus samanväristä kirjosilkkiä, vuorina vaaleansinistä atlaskaa,
sekä töyhtö hiuksissa. Hänen ystävättärensä, Ellen von Feldau,
kenraalitar Feldaun tytär, oli hurmaavan kaunis vaaleaverinen impi
vaaleanpunaiseen silkkiin pukeuneena ja sammalruusuja rinnassaan.
Äiti, kenraalitar ylevä vanhanpuoleinen nainen, istui siinä
vieressä, ja tuonnempana parooni Vildenberg, vanha keikari, jolla
oli dannebroginauha napinreiässä, punaiset kasvot ja paksut, valkeat
viikset.
Hän oli nuoren vaimonsa, rikkaan tukkukauppiaan tyttären, rahain tähden
nainut, ja tämä taas oli hänet arvonimen vuoksi ottanut; tämä on vanha
historia, mutta aina se kuitenkin uutena pysyy.
Nämä molemmat nuoret naiset kiikaroitsivat ahkerasti nuorta herraa,
joka kuvastinseinän vieressä näyttämön lähellä seisoi.
Se oli Lorenz hyvin tunnetuine, ylevine, kalpeine kasvoineen, jotka
kentiesi olivat hiukkaista täyteläisemmiksi tulleet, samoin kuin
vaaleanpunervat viiksetkin vähäistä suuremmiksi, ja vielä hän oli
itselleen kasvattanut tumman leukaparrankin, joka Henrik neljännen
tapaan oli suipuksi keritty. Hänen pukunsa oli sangen huolellinen, niin
kuin ainakin: kameliakukka oli napinreiässä ja valkeat kädet ilman
hansikkaita viimeisen parisilaisen muodin mukaan.
"Totta tosiaankin hän on oikein sievä", kuiskasi neiti Ellen
paroonittarelle.
"Kyllä, ja niin huomiota herättävä. Näkee heti, ettei hän tanskalainen
ole".
"Uskallanko kysyä, kuka se onnellinen tahi onneton on, joka noin
ankaran naisten kiikaroiminen esineeksi on joutunut?" kysyi patooni ja
kumartui kenraalitarta kohden.
"Se on tuo nuori norjalainen tuolla":.
"Tänään näytettäviin kappaleen tekijä", lisäsi paroonitar.
"Vai niin, onko hän kirjailija ja norjalainen?"
"Voithan toki sen itsekin nähdä, ystäväni".
"Niinkö? Minun mielestäni ei hän juuri niistä kummaltakaan näytä".
"Eikö? Miltä hän sitten näyttää?"
"Kauniilta näyttää", jupisi neiti von Feldau.
"Minun mielestäni hän paremmin näyttää ranskalaiseen lähettiläskuntaan
kuuluvalta".
"Vallan paikalle osattu", lausui kenraalitar ja sovitteli tähystintä
silmäinsä eteen. "Paroonin lausunnot ovat aina niin sattuvia".
"Kyllä; tällä kerralla ei hän niin tuhmasti puhunutkaan. Kuules,
Mogens, sinun täytyy siitä huolta pitää, että hän meille esitellyksi
tulee".
"Jahkapa ensiksi nähdään, mikä menestys hänen kappaleellansakin on".
"Saman arvoista. Aina hän sentään kauniina pysyy. -- Ihailijaisi
joukossa, kultaseni".
"Sitä pahempi, ettei heissä ole ainoatakaan, josta vähääkään
välittäisin", jupisi paroonitar Olga.
"Ehkäpä tuo nuori norjalainen silmäisi edessä armon löytäisi", sanoi
parooni.
"Sitä toivokaamme!"
"Oikein, olisikin suloista, kun vaan _yksi_ olisi, jolle tarvitsisi
mustasukkainen olla", lisäsi parooni.
"Herranen aika, Mogens, sinähän minua aina mitättömänä lapsena pidät,
ja pitäisihän sen sinua ilahduttaa, kun tyttärelläsi monta ihailijaa
on".
"Mutta oletkos varma siitä, että hän heti paikalla sinun jalkaisi eteen
heittäytyy, Olga?" kysyi neiti von Feldau.
"Siunatkoon, Ellen, kuinka sinä saatat semmoisia puhua?" huudahti
kenraalitar ja veti valkean kasmirisaalinsa olkapäilleen.
"Paroonittarella on ihan vastustamaton lumousvoima. Nähdä hänet on sama
kuin rakastua häneen".
"Mutta miehenipä näkee minut joka päivä, mutta siitä on sentään jo
herran aikoja kulunut, kun hän minua ihaili".
"Mutta, Olga --"
"Vait, nyt tulee kuvaelma!"
"Katsokaapa neiti Brennemannia, eikö hän ole ihana kuin prinsessa?"
"Näyttää paremmin vaatetetulta karjapiialta", sanoi neiti von Feldau.
"Ja entäs polvistunut ritari", sanoi paroonitar, "ei hänen olisi
sentään sopinut trikoossa esiintyä!"
"Ei, oikein sanottu. Tuommoisena vääräsäärenä!"
"Vait, pikku Ellen; minun nuoruuteni aikoina eivät nuoret tytöt
semmoisia haastelleet", sanoi kenraalitar ja pudisti nuhdellen
hiusvaatetuksensa sinikiuhtavia töyhtöjä.
Kuvaelma oli mennyt.
"Kas nyt pyrkii eversti Brenneman norjalaisen luokse".
"Hän takistuu aina ulkomaalaisiin, mutta ei sittenkään saa ainoatakaan
noista pitkistä tyttäristään kaupaksi käymään".
"Hyi, pikku Ellen!"
"Tuo nuori mies on jo hyvin suosittu seurapiireissä", sanoi
kenraalitar. "Hän on ollut kahden ministerinkin luona".
"Ja useitten tukkukauppiaitten päivällisillä", lisäsi paroonitar.
"Se on kauheata, miten kaikki naiset häntä kiikaroivat", sanoi parooni.
"Tiettyä on, että hän on kappaleen tekijä".
"Hän sietää sitä vallan tyynenä", lausui paroonitar Olga. "Hän on
luultavasti jo tämmöiseen töllistelemiseen tottunut".
Samassa aukeni pieni ovi näyttämön vierestä, ja nainen tuli sieltä
esille, pakka nuotteja kainalossaan.
Hän katseli ympärilleen ja pysähtyi epätietoisena Lorenz Falkin viereen.
Hän lienee hyvinkin jo vähän yli kolmenkymmenen ikävuotensa ollut;
kasvot olivat hienot ja kalpeat, ja pari mustia silmiä vilkkui
kultajuottoisten nenälasien takana. Hänen mustille hiuksilleen,
jotka ohauksilta olivat hiukkasen harmaahtaviksi käyneet, oli
timanttipuuteria seulottu, ja merisinervästä atlaskasta ja
tulipunaisesta, kullalla kirjaillusta silkistä sommiteltu puku liittyi
hyvin hänen somamuotoiseen keskivartaloonsa ja lisäsi hänen etelämaista
kauneuttaan.
"Suvaitkaatte kysyäni, herra eversti Brennemann, kuulutteko
toimikuntaan?" kysyi hän.
"En, arvoisa rouva".
"Täytyy sanoani, että tämä on oivallisesti järjestetty! Vai
tahtonetteko, että minun on yksinäni pianon ääreen marssiminen, ja kuka
sitten nuottilehtiä kääntää?"
"Toivon kuitenkin voivani teille mainion kavalierin toimittaa", sanoi
eversti sievästi. "Suvaitkaa esitelläkseni: Näyteltävän kappaleen
tekijä herra Lorenz Falk -- rakastettava mukasoittajamme rouva Stein".
"Uskallanko saattajaksenne tarjoutua?" kysyi Falk hymyillen.
"Paljo kiitoksia", vastasi hän ja tarttui ujostelematta hänen käteensä.
Lorenz Falk vei hänet ensimmäisten istuinrivien ohitse pianon ääreen ja
istahti tuolille hänen taaksensa.
Yleisö vartosi jännittyneenä. Rouva Stein riisui hansikkaansa, avasi
nuottikirjansa ja soitti tottumuksensa mukaan mestarintapaisella
taidolla alkukappaleen.
Sitten esirippu nousi.


XX.
Silkkilaahusten keskellä.

Esirippu laskeusi.
Sitten seurasi myrskyisiä suosion-osoituksia. Hyvää taiteellisuutta
tavoitteleva ilvenäytelmä, hyvät taiteenharrastelijat ja hyvin esitetty
You have read 1 text from Finnish literature.
Next - Lahjakas: Kertomus - 08
  • Parts
  • Lahjakas: Kertomus - 01
    Total number of words is 3434
    Total number of unique words is 1770
    24.1 of words are in the 2000 most common words
    34.5 of words are in the 5000 most common words
    39.1 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Lahjakas: Kertomus - 02
    Total number of words is 3540
    Total number of unique words is 1684
    24.7 of words are in the 2000 most common words
    32.8 of words are in the 5000 most common words
    36.4 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Lahjakas: Kertomus - 03
    Total number of words is 3369
    Total number of unique words is 1802
    22.6 of words are in the 2000 most common words
    32.1 of words are in the 5000 most common words
    36.7 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Lahjakas: Kertomus - 04
    Total number of words is 3582
    Total number of unique words is 1757
    24.7 of words are in the 2000 most common words
    33.6 of words are in the 5000 most common words
    38.5 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Lahjakas: Kertomus - 05
    Total number of words is 3649
    Total number of unique words is 1682
    26.4 of words are in the 2000 most common words
    36.3 of words are in the 5000 most common words
    41.0 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Lahjakas: Kertomus - 06
    Total number of words is 3416
    Total number of unique words is 1756
    24.3 of words are in the 2000 most common words
    33.0 of words are in the 5000 most common words
    37.9 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Lahjakas: Kertomus - 07
    Total number of words is 3452
    Total number of unique words is 1800
    23.5 of words are in the 2000 most common words
    32.5 of words are in the 5000 most common words
    36.8 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Lahjakas: Kertomus - 08
    Total number of words is 3371
    Total number of unique words is 1728
    22.6 of words are in the 2000 most common words
    31.7 of words are in the 5000 most common words
    36.7 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Lahjakas: Kertomus - 09
    Total number of words is 3385
    Total number of unique words is 1775
    24.0 of words are in the 2000 most common words
    32.6 of words are in the 5000 most common words
    37.0 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Lahjakas: Kertomus - 10
    Total number of words is 3462
    Total number of unique words is 1875
    21.7 of words are in the 2000 most common words
    30.1 of words are in the 5000 most common words
    34.5 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Lahjakas: Kertomus - 11
    Total number of words is 1671
    Total number of unique words is 981
    28.6 of words are in the 2000 most common words
    37.5 of words are in the 5000 most common words
    40.8 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.