Kyläkertomuksia - 8

Total number of words is 3956
Total number of unique words is 1615
28.5 of words are in the 2000 most common words
39.1 of words are in the 5000 most common words
44.2 of words are in the 8000 most common words
Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
voinut puhua mitään. Mutta Bård sanoi: "Tiesinhän, että kerran sinut
tapaisin. Varmaankin se hyvää ennustaa että sinut juuri nyt löysin."
Anna ihmetteli, ett'ei heitä sanottu tervetulleiksi; ehkei ollut
Gunhildille mieleistä, että poika oli naimisessa?
He kävivät istumaan, Gunhild molempain nuorten väliin. Ja hän katsoi
ylös heihin, Annaan ja Bårdiin, ei kuitenkaan suorasti silmästä silmään.
Hänen sydämmensä hehkui rakkaudesta poikaan, joka oli hänestä niin
ihmeellisen kaunis. Kasvot olivat voimakkaat ja komeat, lämmin, eloisa
hohde valaisi nuoruuden pehmeitä piirteitä, silmät olivat iloiset ja
kirkkaat, hymy viehkeä. Entä Anna! Niin heleätä ja hienoa Gunhild tuskin
ennen oli nähnytkään. Taivaan enkeliltä hän näytti Gunhildista, joka oli
murtunut hirveiden muistojensa ja tuskallisten ajatustensa taakan alla.
Hän otti Annaa vihdoin syliinsä ja painoi häntä rintaansa vasten aivan
kuin etsien pelastusta häneltä. Bård sitä katseli ja hymyili ylpeänä
kuin kuningas; nyt oli hän uudelleen varma siitä, että oli saanut
maailman parhaimman tytön omakseen. Ja hän nousi ylös suuressa ilossaan,
veti syvään henkeä ja näytti onnelliselta. "Nyt rupeamme vasta oikein
elämään äiti!" sanoi hän.
Ja hän kertoi osaksi leikillä, osaksi toden teolla, että se oli Anna,
joka hänet ihmiseksi oli tehnyt. -- "Ennen en ollut mikään mies, vaan
susi suorastaan. Joku noita oli viskannut luontokappaleen haamun
ylitseni; olin niin raivokas kuin metsän peto ja hävitin kaikki, mitä
eteeni sattui ja itseni myöskin. Nyt siitä on loppu tullut. Pikku
prinsessa on minut pelastanut ja äitini olen löytänyt; nyt minulla on
kaikki, mitä tarvitsen elääkseni onnellisena ja luulenpa että tästä
lähtein tulemme kaikki hyvin toimeen." Anna nojautui onnellisena häneen;
Bård hymyili iloisesti äidilleen.
Gunhildista tuntui nyt kahta vertaa vaikeammalta. Tuossa nyt seisoi
poika, onnellisin ihminen maailmassa, nuori, väkevä, iloinen, koko elämä
avoinna edessään ja toiveita oli hänellä niin kauniita kuin ajatella
voi; hän oli taistellut ja voittanut kaikki pahat, onnea ja hyvyyttä oli
hänellä jäljellä; nyt hän alkaisi uutta elämää ja juuri samana hetkenä
tuli äiti, kuin kova kohtalo hänelle vastaan mukanaan tuoden kuoleman
ajatuksia ja hautajaiskelloja; muutamia päiviä sinulla vaan on elon
aikaa, sitten temmaistaan sinut pois morsiusvuoteesta ja lähetetään pois
helvetin syvyyteen. Nuo molemmat nuoret seisoivat tuossa kuin
nukuksissa. Gunhild kalpeni, löi rajusti ympärilleen tyhjää ilmaa ja
pyörtyi. Mikä Jumalan nimessä häneen tuli?
"Hän varmaankin tuli liian iloiseksi", sanoi Bård. "Kun hän ei vaan
kuolisi", arveli Anna. "Ei suinkaan", sanoi Bård. He laskivat hänet
penkille ja valelivat hänen otsaansa kylmällä vedellä. Gunhild tointui
ja Anna oli vähällä itkeä ilosta kun hän taaskin loi silmänsä auki.
"Armas, mikä sinua niin ahdistaa", sanoi hän. Hän kumartui hellästi
Gunhildia kohti. Gunhild katsoi häneen jäykillä, levottomilla silmillään
ja vaikeni. Viimein puhkesi hän ikäänkuin huokaukseen: "Lapsiraukkani,
lapsiraukkani!" Muuta vastausta he eivät saaneet.
Bård alkoi kummastua. "Kuinka sinun on laitasi äiti?" kysyi hän. "Sinä
et saa tulla sairaaksi nyt; kun juuri olemme löytäneet toisemme ja
muuten kaikki on niin hyvin!" Gunhild huiski häntä pois kädellään. "Ei
nyt, ei nyt", rukoili hän, "ei mitään siitä. Sitten! Herra Jumala
sitten!"
Bård ja Anna katsoivat toisiinsa. Tämä herätti heissä pahan aavistuksen;
he eivät mitään ymmärtäneet, mutta surullisiksi he kävivät. Gunhildin
täytyi mennä vuoteelle. Hän lepäsi siinä hetken kädet ristissä silmien
ylitse; sanoi sitten tahtovansa nukkua, jonka tähden Bård meni ulos.
Anna istui hänen luonaan. Gunhild vaipui vähitellen horroksiin.
Yöllä he valvoivat molemmat hänen luonaan. Gunhild oli täydessä
kuumeessa ja kauheasti levoton. Puoliyön jälkeen hän huononi ja alkoi
hourailla. Nuorista ei kumpikaan saanut mitään selkoa hänen puheestaan;
mutta sen he ymmärsivät, että joku häntä painoi. Outoa oli
rakastavaisille tulla häiden ilosta tautihuoneesen; mutta vielä
tuskallisemmalta tuntuivat nuo käsittämättömät sanat, jotka ikäänkuin
varoittivat heitä epäilemään kaikkea maallista onnea. Pahinta ja
oudointa, mitä nuoret, iloiset ihmiset kuulla saattavat! Ei aikaakaan
ennenkuin Anna kuiskaisi: "Sinusta hän puhuu." Ja nuori vaimo vaaleni
kuin palttina. Bård kuunteli. --
"-- -- Minä sanon sinulle, Bård ... sinun täytyy uskoa minua! Elä kysy!
elä kysy! Saatatko ajatella semmoista omasta äidistäsi? -- Ei, ei ...
semmoista ei tapahdu ... semmoista -- ei." Valitusta ja levottomuutta.
"Mitä Herran nimessä tuo on?" sanoi Bård. Anna tuijotti häneen
levottomasti. Hetken päästä kuului taas kirkaiseva huuto. "Mene papin
luokse, sanon minä! -- Sen nuoren papin luokse; hän on väkevä. Kymmenen
päivän perästä on kaikki ohitse... Silloin -- silloin --" Sairas alkoi
väristä ja koetti nousta: "mene papin luokse, kuuletkos!" hän
vaikeroitsi taas kauan ja levottomasti.
Anna katsoi Bårdiin, joka oli yhtä kalpea kuin hänkin. "Bård,
ymmärrätkös tätä --?" kuiskasi Anna. Bård pudisti päätään. Anna hiipi
häntä lähelle ja istui hänen polvelleen. "Minua niin peloittaa",
kuiskasi hän hiljaa. "Joutavia", vastasi Bård ja hymyili.
Sairas alkoi taas puhettaan. He istuivat niin hiljaa, että kuulivat
toistensa sydämen sykinnän. Anna painautui miehensä rintaan aivan kuin
hätääntynyt lapsi. Bård ajatteli itsekseen: ehkä nainen tuossa tietää
enemmän kuin kukaan muu. Varmaankin hänellä on näkyjä. "Mene papin
luokse!... kymmenen päivän perästä on kaikki ohitse --?" Ehkä hän
kuolee? Tietäisikö hän loppunsa lähenevän? Ja senkötähden hän sairastui
nähdessään poikaansa siihen sijaan että olisi siitä iloinnut? Ei, ei,
ei. Ei hänen sanoissaan merkitystä ollut. Sairaita unelmia vaan, kipeän
ihmisen mielikuvituksia, semmoisista ei kukaan välittänyt. Ja hän,
nuori, reipas mies; -- mitä joutavia.
Sairas rauhoittui. Aamupuoleen hän nukkui. Nuoret siitä saivat hyviä
toiveita.
* * * * *
Mutta ei hän levollisesti nukkunut; tunnin kuluttua hän taas heräsi
kiivaalla parkahduksella, syöksi puoliväliin ylös ja oli kauheassa
tuskassa. Anna lähestyi häntä, lohdutti ja rukoili, itki ja pyysi häntä
rauhoittumaan. He olivat molemmat hänen luonaan. Bårdista alkoi tuntua
kamalalta. Niin peljästyneitä ja tuskaisia silmiä ei hän vielä ikinä
ollut nähnyt, kuin ne, jotka äiti häneen nyt loi. Niissä tuijotti suora
hulluus. Mutta vihdoin näyttivät taas selviävän. Katse tasaantui ja sai
vakavuuden. "Oletko siellä?" puhkui hän. "Olen äiti, elä minua pelkää",
sanoi Bård niin lempeästi ja tyyneesti, kuin suinkin taisi. Gunhild vei
kättä silmilleen, pudisti päätään, vaipui alas jakkaralle ja puhkesi
katkeraan itkuun. Anna hiveli hyväillen hänen hiuksiaan ja itki mukana.
"Nuku, nuku, me valvomme", rukoili hän. "Sinä tarvitset unta." Gunhild
itki vielä enemmän. Hän ikäänkuin suli kaikesta tästä rakkaudesta ja
tuosta hellästä, lämpimästä puheesta. Hän itki itsensä väsyksiin, nukkui
uudelleen ja oli nyt levollisempi. Tällä kertaa oli kaikki ohitse.
Iltapuoleen hän istui ylhäällä. Bårdia ei hän tahtonut luokseen; Anna
vaan sai tulla, mutta äänetönnä hänen täytyi olla. Anna olisi kysellyt
niin paljon Bårdista, eikä Gunhild nyt kestänyt sitä kuulla. Mutta hänen
läsnä olonsa tuntui Gunhildista hyvälle. Hän hyväili häntä aivan kuin
rakasta lasta ja tuli siitä levollisemmaksi.
-- Kertoisiko hän surunsa ja tuskansa? Ei, ei, lapsiraukka siitä kuolisi
ja pakenisi häntä kuin ilkeätä noitaa...
Mutta sanoisiko hän Bårdille? Ei, sitä hän ei voinut. Ei voinut sanoa
tuolle uljaalle, onnelliselle nuorukaiselle, joka siitä niin iloitsi,
että oli löytänyt äitinsä! -- Mutta sanoa se täytyi. Hän istui ja mietti
tätä siksi että melkein unohti kaiken muun. Entä papille? Sanoisiko hän
papille ja pyytäisikö häntä ilmoittamaan Bårdille? -- Ei sekään käynyt.
Tuommoista tuli kertoa lempeästi ja lieveästi; pappi ei sitä osannut, ei
sillä tavalla. Hän säikähyttäisi pojan mieleltä pois.
Mutta valehdella --? Jos hän valehtelisi? Sanoisi osan, mutta ei
kaikkea? -- Niin! Sen hän tekisi. Sanoisi nähneensä unta. Nähneensä
unta, että hän kuolisi. Ja että hänen unensa aina olivat käyneet toteen.
Niin! sen hän tekisi! Mutta kun Bård sitten tulisi papin luokse? Pappi
hän tiesi enemmän. Liian paljon oli hän papille ilmaissut. Ja ellei Bård
saanut totuutta tietää, ei pappi ehkä voisikaan mitään tehdä.
Ei, hänen täytyi kertoa kaikki. Muuta neuvoa ei ollut. Mutta ei tänä
päivänä vielä. Hän oli liian heikko. Huomenna, tai ylihuomenna. Jonakuna
muuna päivänä. Kymmenen päivää oli vielä jäljellä, ei ollut kiiruumpaa.
Pojallekin oli se parempi. Miksi saattaa häntä tuskaan enemmäksi aikaa
kuin tarpeellista oli? Ja niin Gunhild vihdoinkin rauhoittui.
Hän pyysi Annaa menemään levolle. "Olen parempi nyt; ensi yönä saattaa
tyttö valvoa." Anna oli väsymyksestä uupumaisillaan, hän teki niinkuin
Gunhild oli pyytänyt.
Tuli toinen päivä; Gunhild oli vieläkin heikko. Bård kävi aina väliin
hänen luonaan; mutta kun Gunhild häntä näki, ei hän voinut yrittääkään
mitään sanomaan. Hän ei uskaltanut, hän pelkäsi Bårdia. Maan alle hänen
voimakas katseensa olisi voinut hänet painaa.
Bård puolestaan oli myöskin salaisessa, mutta raskaassa tuskassa. Sydän
sävähti hänessä joka kerran, kun hän näki ruumis-saattoa, tai kuuli
sielukellojen soivan. Jos hänen nyt todellakin täytyisi kuolla, jos
mustaan puetut ihmiset häntä kantaisivat maahan, kelloja soitettaisiin
ja synkkää hautausvirttä laulettaisiin, hän laskettaisiin kylmään
maahan, mädänneiden ruumiiden keskeen, kaivettaisiin alas ilmasta ja
auringon valosta, kolme kyynärää maata ahtaan kirstun päällä! -- Hän
värisi kauhusta.
Mutta äitiä nähdessään, ei hän voinut mitään kysyä. Äiti oli niin
voimattoman näköinen, ettei hän tahtonut häiritä häntä
levottomuudellaan. Mutta hän alkoi kauhistua äitiään. Mitä kantoi hän
sydämellään, mustan pukunsa alla tuo kalpea nainen? Oliko hän povari?
Oliko hänellä näkyjä? Nekö hehkuivat tuolla syvällä noissa suurissa,
jäykissä silmissä?
Päivät kuluivat kauhean hitaasti ja kuitenkin hirmustuttavan nopeaan.
Bård tunsi olevansa juuri kuin hautajaistalossa. Hiljaisuutta,
äänettömyyttä oli ympärillä ja salaperäistä; kaikkein kasvot olivat
kalpeat, silmät surusta himmeät. Anna kiusaantui tästä sanomattomasti.
Hän kysyi Gunhildilta vaan ei saanut vastausta; hän kysyi Bårdilta,
mutta tämä sekoitti sen pois jollakin muulla. Ja nyt se häntä painoi
kuin taakka, tuo selittämätön arvoitus. Oliko siinä jotain ilkeätä?
jotain salaista? koskiko se häntä? Miksi sairas niin usein häntä hyväili
ja sanoi: "lapsi raukka!" Oliko hän tullut tänne kärsimään?
Yhä kummallisemmaksi sairas muuttui. Aina väliin hän kavahti ylös ja
huusi: "Käskekää Bårdia sisään!" ja heti sen jälkeen hän taas
vaikeroitsi: "ei, ei, en minä voi, en minä voi!" Taikka sitten hän pyysi
heitä noutamaan pappia; mutta kielsi kohta taas. Välistä hän teki
kummallisia kysymyksiä taikka kertoi hirveitä kamalia juttuja,
levottomana ja totisena; sitten hän pyysi Annaa muistelemaan samanlaisia
juttuja ja kyseli niitä niin tarkkaan, kuin olisivat ne häntä koskeneet.
Aika ajoin hän hyötähyviään alkoi puhua mitä ilkeimpiä asioita
paholaisesta ja hänen pettämisestään... Anna pelkäsi tuota kalpeata
naista ja tuli yhä enemmän siihen luuloon, ettei hän ollut oikein
viisas. Ei hän uskaltanut sitä muille sanoa, mutta hänen tuskansa ja
neuvottomuutensa siitä yltyivät.
Kolme päivää oli noista kymmenestä jäljellä. Bård ei kestänyt kauempaa.
Hän meni sisään äitinsä luokse ja kysyi vakavasti, mitä hänellä oli
mielessä. Hän kertoi, mitä äiti sairaana ollessaan oli sanonut ja mitä
hän sen johdosta oli uskonut. Gunhild istui ja peitti kasvojaan; Bård
näki kuinka hän värisi, mutta hän ei mitään puhunut. Silloin Bård vallan
peljästyi. "Vastaa minulle, äiti! Täytyykö minun kuolla?" kysyi hän.
"Täällä minä käyn ja olen kohta kipeänä levottomuudesta, en saa rauhaa
yöllä enkä päivällä; sano, olenko erehtynyt? vai täytyykö minun kuolla?
eikö tuo ole vaan sairaallisia mielikuvituksia? Sano, äiti! Minä pyydän!
-- sillä minä en voi nyt kuolla." Gunhild ei vastannut, väänteli vaan
itseään. Vihdoin hän riensi makuuhuoneesensa ja sulkeutui sinne. Bård
kuuli hänen vaikeroivan ja valittavan kuin kovissa tuskissa.
Bård meni sielunsa ahdistuksessa lääkärin luokse. Tämä sanoi, että hän
oli terve kuin kala "etkä sinä kuole -- ell'ei ole niin sallittu".
"Mutta minä en tahdo kuolla!" sanoi Bård. "Vaiti poika!" sanoi lääkäri.
"Jos se on Jumalan tahto, täytyy sinun vaan taipua." -- Jumalan tahto!
Kuinka Jumala saattoi senlaista tahtoa. Ilkein ihminen maailmassa ei
sitä tahtoisi...
Hän meni papin luokse. Ei nuoren, vaan vanhan, sen, jonka hän tunsi.
"Voiko Jumala tahtoa senlaista?" kysyi hän. "Me emme sitä tiedä", sanoi
pappi. "Jumalan ajatukset eivät ole meidän ajatuksiamme. Hänen tiensä
eivät ole meidän tiemme ja niin paljon korkeampi kuin taivas on maasta,
niin ovat myös hänen ajatuksensa meidän ajatuksistamme ja hänen tiensä
meidän teistämme." Bård syöksi raivoissaan ovelle. Mitä hän välitti
Jumalan ajatuksista ja Jumalan teistä. Hän tahtoi elää, elää; hän tahtoi
elää eikä kuolla! Synti oli ottaa häneltä elämä nyt, synti häntä
vastaan, synti hänen äitiänsä, synti tuota nuorta tyttöä vastaan, jonka
hän itseensä oli sitonut, hän ei tahtonut kuolla!
Mutta hetki hetkeltä tuli hän yhä levottomammaksi. Anna näki, että hän
oli suuressa tuskassa. Ja hän hiipi itkien hänen luokseen ja pyysi
kertomaan, mitä se oli. "Minulla on niin vaikea", sanoi hän; "sillä minä
olen niin levoton, enkä saa mitään tietää". Silloin sanoi Bård hänelle
kaikki. Anna koetti häntä lohduttaa niin hyvin kuin voi. "Äitisi on
kipeä", sanoi hän, "ja mitä sairaat ihmiset kuvittelevat, ei siitä
paljon lukua ole". Mutta oikeastaan hän kuitenkin pelkäsi yhtä paljon
kuin Bård. He hiipivät aivan lähelle toisiaan, pitivät ikäänkuin
toisistaan kiini. "Sinä et saa kuolla!" rukoili Anna; "minä en tahdo
kuolla", vaikeroitsi Bård, "rukoile sinä Jumalaa minun puolestani, sinä
olet niin kaunis ja hyvä, sinua hän varmaankin kuulee!"
* * * * *
Määräpäivä oli tullut. Tänään täytti Bård kahdeksantoista vuotta.
Gunhild makasi sisässä sairaana. Bård istui viereisessä huoneessa
kalpeana ja neuvottomana. Anna kulki levottomana toisesta huoneesta
toiseen ja koetti olla apuna, mutta turhaan. Hän rukoili Bårdia pysymään
sisässä; se oli hänen mielestään ikäänkuin varmempaa, erittäinkin kun
ulkona oli semmoinen raju ilma. Bård ajatteli samaa ja istui sisällä.
Mutta kohta senjälkeen ajatteli hän, että sisässä oli yhtä epävarmaa.
Salama saattoi tulla säihkyen ja sammuttaa hänet niinkuin kynttilän;
myrsky saattoi yltyä ja viedä huoneen mukanaan ... ja pahinta kaikesta:
olihan tapahtunut, että terveet, voimakkaat ihmiset kaatuivat kuolleena
maahan, eikä tiennyt kukaan, mistä he olivat kuolleet. Hän kätki kasvot
käsiinsä, kysyi Annalta kerta toisensa jälkeen, eikö hän saisi mennä
sisään äitinsä luokse. Anna pudisti päätänsä. "Hän hourailee yhä vaan
pahemmin". "Mistä hän puhuu?" kysyi Bård. "En ymmärrä", sanoi Anna, "se
on niin kamalata. Suoraa hulluutta. Oo Bård, minä uskon, että kaikki on
vaan pahoja unia ja luuletteluja." Samassa kuului huutoa sisästä. He
säpsähtivät molemmat ja kuuntelivat. "Bård, Bård", vaikeroitsi äiti; hän
meni sisään. Anna jäi seisomaan siihen paikkaan kuin noiduttu,
etukumarassa hän kuunteli sekä silmin että korvin ja avosuin, tuskin
uskaltaen hengittääkään; mutta ei hän mitään kuullut. Kaikki hiljentyi
kuiskauksiin, itkuun, voihkauksiin ja rukouksiin ... valituksiin...
Herra Jumala, mitähän se oli. Ja sitä kesti niin kauan. Se ei loppunut
ikinä. Välistä se taukosi ja Anna kuuli, kuinka Bård tiedusteli ja
kyseli yhä enenevällä levottomuudella, yhä suuremmalla
kärsimättömyydellä. Se oli semmoista, jota ei voinut kertoa. Vihdoin
kaikki hiljentyi matalaan kuiskaukseen, sitten taas puhkesi peljättävä
huuto esiin: "Ei! ei!" "Sano! sano!" rukoili Bård, "vaikka olisi kuinka
kauheata, täytyy minun se kuitenkin tietää!" -- "En minä voi, mene
pois!" huusi äiti. "Nyt en mene, ennenkuin saan sen tietää", vastasi
Bård, ja ääni kuului niin ankaralta että Anna vapisi. Sitten kaikki
hiljeni hetkeksi. Mutta äkkiä parkaisi Bård pitkään ja kauheaan huutoon;
Anna ei enää malttanut mieltään; tuolla sisässä hänen tuomionsa sinä
hetkenä julistettiin; hän ryömi sisään vapisevin polvin; sydän löi
kauhusta. Ja siellä seisoi Bård kädet hiuksissa, silmät suurina,
tuijottavina, kasvot kalpeina, aivan kuin mielettömänä; mutta äiti
makasi alhaalla tyynyjen ja lakanain välissä ja värisi aivan kuin
vetotaudissa. Anna koetti saada ääntä, mutta turhaan; hän lähestyi
Bårdia, nykäisi häntä käsivarteen ja kuiskasi: "mikä sinun on?" Silloin
hän tointui, purskahti kamalaan nauruun: "Minä olen myöty paholaiselle".
Anna vaipui polvilleen hänen eteensä; luuli Bårdin tulleen hulluksi.
"Armas, elä semmoisia puhu; sitä et tarkoita; tiedäthän, ett'ei se ole
totta. Mitä pahaa olisit tehnyt, että semmoista voisi tapahtua?" --
Tuntui juuri kuin olisi Bårdin sielu itkenyt ja hän vastasi äänellä,
jota ei Anna tuntenut: "Äitini minut möi jo ennen kuin synnyin".
Anna oli kauhusta melkein mielettömänä. Maailma musteni hänen
silmissään, tulikipinöitä hän näki lentelevän. Hän juoksi sängyn luokse,
pudisteli Gunhildia kädestä ja kähisi: "Se on valhe! Se on valhe!
sellaista ei tapahdu! Se on valhe!" Mutta Gunhild loi silmänsä ylös, ja
ne olivat niin täynnä tuskaa ja kipua, kuin olisi hän jo ollut
kadotuksessa. Hän sanoi: Jos sinä Jumalan enkeli voit hänet pelastaa,
niin tee se; sillä minä olen tehnyt, niinkuin hän sanoi; ja tänä yönä on
aika lopussa.
* * * * *
"Mene papin luokse, sen nuoren papin luokse", oli äiti sanonut. Ei ollut
muuta neuvoa. Bård ei enää tuntenut itseänsä; hän oli muuttunut toiseksi
ihmiseksi. Oliko hän myöty; eikö ollut enää itsensä oma, vaan oikeutta
ja tahtoa vailla, kuin kappale, että täytyi seurata kuin omistaja tuli,
noin juuri kuin sika, joka kävelee niityllä, syö viheriätä ruohoa ja on
iloinen, ja sitten tulee teurastaja! Mutta tuo teurastaja oli paholainen
itse. Hän, joka koko kirotusta sielustaan vihasi sekä Jumalaa että
ihmisiä, jonka koko elämä oli vaan pahantekoa ja joka ilonsa löysi siinä
että näki ihmisten kiusaantuvan. Hetken perästä maa hänen allansa
halkeaisi ja pitkät, terävät kynnet tulisi esiin.
Bård kiidätti ulos ja myrskyn läpi kuin pelästynyt lintu. Syöksähtäen
tuli hän papin virkahuoneesen tuijottavin silmin ja ammottavin suin:
"pelasta minut, pappi!" sai hän vihdoinkin huohottaen äännetyksi. Pappi
karkasi ylös; luuli miestä hulluksi. Mutta sitten hän muisti että se oli
Bård, tuon kalpean rouvan poika. Ja hän nyökkäsi hieman, ikäänkuin
itsekseen ja ajatteli: Vihdoinkin hän tulee.
Hän sai Bårdin sen verran rauhoitetuksi, että kykeni puhumaan. Ja hän
alkoi kertoa. "Mutta mitä nyt kerron", sanoi hän, "ei kukaan saa
tietää!" "Minkä minulle tunnustat", sanoi pappi, "sitä ei kukaan saa
tietää, paitsi Jumala". "Vaikka olisi pahinta kaikesta?" -- "Vaikka
olisi pahempaa kuin pahin".
Ja Bård kertoi. Mutta samalla hän kavahti ylös. "Ei tässä ole aikaa
pitkiin puheisin; sano pappi, osaatko manata paholaista?"
"Sinä et tiedä, mitä puhut", sanoi pappi. "Tiedän valitettavasti",
vastasi Bård. "Tänäpäivänä, tänä iltana hän tulee minua noutamaan, sillä
minä olen hänen omansa, hän on ostanut minut..." "Oletko sinä noin
nuorena --?" "En minä, mutta muut! muut ovat minut myöneet!" "Muut? Kuka
sinua olisi voinut myödä?" kysyi pappi peljästyneenä. Bård ei ollut sitä
kuulevinaan.
"Nyt tahtoisin sinulta kysyä", pitkitti hän. "Onko se kauppa pysyväinen?
Oliko muilla oikeutta mennä minua myömään?" "Elkäämme oikeudesta
puhuko", sanoi pappi. "Mutta jos kauppa pitää, riippuu siitä, ketkä nuo
muut olivat". "Se oli ... mutta onko varma, ett'ei sitä kukaan saa
tietää?" -- "Epäiletkös?" -- "Oh en, se on totta... Niin, se oli, ... se
oli äitini."
Pappi ällistyi. Oliko se mahdollista? Saattoiko nainen joutua niin
pitkälle? Voiko äiti myödä oman lapsensa? Eikö ollut kirjoitettuna, että
äidin oli mahdoton unohtaa lastansa. Toden totta, ihmissydän on kauhea
inhoittava kappale täynnä häijyjä sekasotkuja ja salaista pahuutta, se
on ylenmääräisesti ahdettu jumalattomilla ajatuksilla ja
perkeleellisillä himoilla; mutta tällaista ei hän kuitenkaan ollut siitä
uskonut. "Kerro!" sanoi hän Bårdille. "Jos tämä on totta, niin mahtaa se
olla surullinen juttu. Kerro kaikki, eläkä hätäile; jos paholainen
tulee, ei hän saavu ennen puoliyötä."
Bård rauhoittui ja alkoi kertoa. Hän puhui kaikki, mitä oli kuullut
äidiltään, ja sitten hän myöskin kertoi itsestään. Ja siinä kertoessaan
hänelle muistui monta asiaa mieleen, yksi toisensa perästä, omia
kokemuksia, joista hän nyt ymmärsi, että ne olivat olleet viittauksia ja
varoituksia siitä, mikä häntä odotti; enimmäkseen ne olivat unia ja
muita sen tapaisia. Ennen ei hän ollut niitä merkille pannut; nyt hän
niitä kertoi suurella kauhulla ja ne kasvoivat ja tulivat aivan
kummallisiksi, kun hän niitä tältä uudelta kannalta katsoi ja pappi
alkoi uskoa häntä yhä enemmän ja hänen kovat silmänsä kävivät yhä
synkemmiksi. Tuonlaista pahanhengen juonta hän ei vielä koskaan ennen
ollut kuullut.
"Nyt tiedät kaikki, pappi", sanoi Bård, "sano nyt Jumalan tähden,
velvoittaako senlainen kauppa mihinkään?" Pappi vaikeni hetken, sitten
sanoi hän: "Velvoittaa".
Olihan Bård itsekin sitä ajatellut, mutta hirmuista oli kuitenkin kuulla
miehen, joka asian ymmärsi, sitä noin vahvistavan. "Ei, ei," rukoili
hän, "ei se ole totta. Sellaista ei Jumala voi sallia."
"Ethän vaan rupea Jumalaa moittimaan?" kysyi pappi. "Sinäkö tahdot sanoa
Jumalalle: Se ja se on oikein ja sitä sinä saat tehdä, mutta sitä tai
sitä sinä et saa tehdä. Tahtooko saviastia neuvoa savenvalajaa? Tahtooko
luotu kirjoittaa lakia luojalleen?" Bård häpesi; "ei niin, ei niin",
sanoi hän. "Mutta minä en ymmärrä --"
"Ymmärrä, ymmärrä", jamasi häntä pappi pyhässä kiukussa. "Niinkö, että
sinun pitäisi ymmärtää Jumalan ajatuksia? Sinä tahtoisit päästä Jumalan
neuvojen ja tarkoitusten perille? Sinä, maan mato, mitätön
luontokappale, joka et ansaitse että Herra sinua kantapäällään polkee,
sinä kehno astia täynnä syntiä ja kurjuutta, sinä, joka häijyillä
synneilläsi jok' ainoana hetkenä elämässäsi olet tuhat kertaa helvetin
ansainnut, sinä tahtoisit nousta sen pyhän ylitse, joka on taivaassa,
sinä pyrkisit hänen tahtoansa ymmärtämään. Totta totisesti, jos
paholainen tällä hetkellä tulisi esiin ja ottaisi sinut ihka elävänä,
olisit sen rehellisesti ansainnut."
Bårdia rupesi peloittamaan. Tuota hän ei odottanut. Noin mahdikkaita
sanoja ei vielä kukaan ollut hänelle lausunut. "En minä sitä
tarkoittanut", sanoi hän vallan hämillään, "ajattelin vaan kysyä, että
onko äidillä oikeutta..."
"Kunnioita isääs ja äitiäs!" sanoi pappi, "ei sinulla ole oikeutta
tuomita heidän tekojansa, vaikka ne sinusta kummallisiltakin
näyttäisivät. Sinun tilasi ei oikeastaan ole huonompi kuin muidenkaan.
Perisynnin kautta olemme kaikki perkeleelle myödyt! Sinäkö et
hyväksyisi, mitä äitisi on tehnyt? Yhtä hyvin saattaisit olla
hyväksymättä sitä, että hän sinut kantoi ja synnytti; sillä siihenkään
ei hän sinulta lupaa kysynyt. Varo itseäsi poika ja ajattele ensin!
Kaikki, mitä vanhemmiltasi saat perintönä, täytyy sinun ottaa vastaan,
niinkuin Jumalan antamana lahjana tai rangaistuksena; syntiä, sairautta,
kuolemaa, kaikki täytyy sinun hyvänäsi pitää ja jos nureksit, silloin
nuriset Jumalaa vastaan, joka sinut on luonut! Joka ikinen lapsi, joka
maailmaan tulee, on synnissä siinnyt ja Jumalan vihaan syntynyt
perkeleen lapsena ja omaisuutena; eikä kukaan saa valittaa, jos hän
kadotukseen joutuu, mutta ylistäköön Jumalan viisautta ja vanhurskautta
itse helvetissäkin; sillä helvetti on ansaittu perintömme ja sinne
luontomme mukaan kaikki kuulumme. Mutta joka varjelluksi tulee, hän
ainoastaan Jumalan ansaitsemattoman armon kautta pelastuu, ja se on
ihmetyö, joka yli ymmärryksen käy, eikä ijankaikkisuuskaan ole tarpeeksi
pitkä kiittämään Jumalaa senlaisesta ansaitsemattomasta hyvästä työstä;
mutta joka helvettiin menee, sanokoon: totisesti minulle tapahtuu oikein
ja ansioni mukaan; mutta Jumalan pyhyys ja vanhurskaus ovat
loppumattomat."
Bård vaipui yhtenä sykkyränä kokoon. Tätä hän ei koskaan ollut tiennyt.
"Ja sinun", pitkitti pappi, "sinun täytyy kerjätä enemmän kuin muiden ja
taipua Jumalan vanhurskauden alle. Sinä, joka koko elinaikasi olet
synnissä ja pahuudessa elänyt ja kaikin tavoin Jumalan tahtoa
vastustanut! Ole siitä varma: kuin Jumala antoi äidillesi vallan noin
sinun kanssasi menetellä, oli se vaan siitä syystä, että hän jo
edeltäpäin tiesi sinun tulevan jumalattomaksi mieheksi ja ansaitsevan
enemmän kärsimystä, kuin useammat muut ja sinulle kävi vaan ansion
mukaan, kun hän salli, että sinut paholaisen valtaan annettiin."
"Mutta ... mutta ... Anna? mitä pahaa hän on tehnyt, että hänen täytyy
semmoiseen onnettomuuteen tulla?"
"Emme voi tietää, jos hän on tehnyt jotain erityistä pahaa; mutta sen
tiedämme, että jos Jumala tämän on hänelle lähettänyt, on hän nähnyt sen
tarpeelliseksi hänen sielunsa pelastukselle."
Nyt ei Bård enää tiennyt mitään neuvoa. "Täytyykö minun siis tänä yönä
mennä helvettiin?" kysyi hän epätoivossa.
Pappi vaikeni ja katsoi häneen, ja kun hän luuli huomaavansa, että tuo
nuori mies oli nöyrtynyt, sanoi hän:
"Jos helvettiinkin joutuisit, ei sinulla olisi mitään sanomista. Mutta
kun Jumalan tahto on, että niin moni kuin mahdollista itsensä pahan
kynsistä irroittaa ja peijaa häneltä sielunsa takaisin, niin mahtaa
sinullakin olla oikeus koettaa pelastua vaikka olisikin paholaisella
suurempi oikeus sinuun, kuin muihin ihmisiin. Mutta jos pelastua tahdot,
täytyy sinun sydämmesi ensin vakavasti nöyrtyä Jumalan edessä ja
antautua hänen huomaansa..."
"Niin, niin, minä tahdon, minä tahdon!"
"Nöyrtyä Jumalan edessä ja tunnustaa, että mitä ikinä hän tehdä tahtoo,
on hän vanhurskas ja pyhä, mutta sinä olet syntinen, joka et muuta
ansaitse kuin helvetin..."
"Niin, niin!"
"Hänellä ainoastaan on oikeus ja valta taivaassa ja maan päällä ja
vaikka sinä olisit suurin pyhimys ja hän sinut kadotukseen tuomitsisi,
hän siinäkin vaan oikein tekisi, eikä sinulla olisi muuta tehtävää, kuin
taipua ja ylistää hänen nimeänsä, mutta hävetä omaa kurjuuttasi, että
sinä hänen suhteensa olet vähemmän ansiollinen, kuin viheliäisin
leviataniin verraten."
"Niin..."
"Ja sinun tulee rukoilla syntejäsi anteeksi, mutta varsinkin sitä, joka
on pahin kaikista, että olet uhkaavasti ajatellut Jumalaa vastaan ja
pyrkinyt ymmärtämään ja tuomitsemaan hänen korkeita ajatuksiansa, hänen
neuvojansa ja hänen viisasta tahtoansa."
"Minä rukoilen, minä rukoilen!!!"
"Ja sitäkin syntiä, joka senjälkeen on suurin, että olet pitänyt pahoja
ajatuksia vanhemmistasi ja varsinkin äidistäsi, jota sinulla ei ole
oikeus tuomita, vaan jota sinun tulee rakastaa, kunnioita ja totella,
vaikka hän sinut paholaisenkin valtaan antaisi."
"Niin, niin, kaikki --!"
"Rehellisesti ja vapaaehtoisesti täytyy sinun nöyryyttää sydämesi
Jumalan ja vanhempaisi edessä, sanoen: minä yksin olen syntiä tehnyt ja
olen ansainnut kaikkea pahaa ajassa ja iankaikkisuudessa; oikein he
tekivät, jotka minut tähän tuomitsivat, ja sinua kunnioitan kaikesta
sydämestäni; mutta jos sinä, suuri, iankaikkinen Herra Jumala!
käsittämättömästä armostasi tahdot minua pelastaa, niin olen sun
uskollinen palvelijasi ja kiitän sinua iankaikkisesti, ettäs olet
minulle ääretöntä hyvyyttäsi osoittanut."
Myrsky vinkui huoneen ympärillä, ryskettä ja pitkää ulvontaa kuului,
portit löivät, tuuliviirit kitisivät, selvää oli, että rajuilma kasvoi
ja sen katsoi Bård pahaksi enteeksi. Tällaisella ilmalla mahtoi
paholainen olla liikkeellä... Hän kuunteli pappia, mutta vielä enemmän
myrskyä ja kuta raivoisemmaksi se kävi, sitä vähemmin hän pystyi mitään
käsittämään. "Polvillesi", huusi pappi nyt, sillä välin kuin myrsky
ulvoi läpi koko talon, "polvillesi! ja nöyryytä itsesi Jumalan edessä".
Bård laski polvilleen, vaikka se vaikealta tuntui ja huusi kuin
You have read 1 text from Finnish literature.
Next - Kyläkertomuksia - 9
  • Parts
  • Kyläkertomuksia - 1
    Total number of words is 3762
    Total number of unique words is 1866
    25.7 of words are in the 2000 most common words
    35.1 of words are in the 5000 most common words
    40.8 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Kyläkertomuksia - 2
    Total number of words is 3983
    Total number of unique words is 1692
    29.6 of words are in the 2000 most common words
    41.4 of words are in the 5000 most common words
    47.6 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Kyläkertomuksia - 3
    Total number of words is 3915
    Total number of unique words is 1691
    29.4 of words are in the 2000 most common words
    40.2 of words are in the 5000 most common words
    45.5 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Kyläkertomuksia - 4
    Total number of words is 3871
    Total number of unique words is 1796
    28.7 of words are in the 2000 most common words
    39.9 of words are in the 5000 most common words
    45.7 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Kyläkertomuksia - 5
    Total number of words is 3866
    Total number of unique words is 1727
    28.2 of words are in the 2000 most common words
    38.4 of words are in the 5000 most common words
    44.7 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Kyläkertomuksia - 6
    Total number of words is 3942
    Total number of unique words is 1807
    27.8 of words are in the 2000 most common words
    38.6 of words are in the 5000 most common words
    45.0 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Kyläkertomuksia - 7
    Total number of words is 3951
    Total number of unique words is 1658
    30.4 of words are in the 2000 most common words
    41.8 of words are in the 5000 most common words
    47.6 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Kyläkertomuksia - 8
    Total number of words is 3956
    Total number of unique words is 1615
    28.5 of words are in the 2000 most common words
    39.1 of words are in the 5000 most common words
    44.2 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Kyläkertomuksia - 9
    Total number of words is 1510
    Total number of unique words is 844
    30.8 of words are in the 2000 most common words
    40.4 of words are in the 5000 most common words
    46.0 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.