Kuoleman riemuvoitto: Romaani - 25

Total number of words is 3522
Total number of unique words is 1886
20.4 of words are in the 2000 most common words
29.4 of words are in the 5000 most common words
35.5 of words are in the 8000 most common words
Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
kun sitä juo hitain siemauksin.
Puhuessaan aineista, jotka hänelle maistuivat, herkuista, joista
etupäässä piti, oli hänen äänensä omituisen pehmeä ja hänen huultensa
liikkeet sulavat, mikä loi hänen sanoihinsa voimakkaan aistillisen
sävyn. Ja jokainen näistä sanoista ja jokainen näistä liikkeistä
oli Giorgiolle katkeran tuskan aihe. Tämä aistillisuus, jonka hän
itse oli hänessä herättänyt, näytti hänestä saavuttaneensa sen
kohdan, missä monet ja rajut halut eivät enää ole hillittävissä,
vaan vaativat nopeata tyydytystä. Tästä naisesta tuntui nyt miehen
läsnäolo välttämättömältä, samoin häntä ympäröivä loisteliaisuus.
Ippolita esiintyi nyt hänen silmissään naisena, joka oli antautunut
nauttimukselle joka muodossa ja jokaiseen nöyryytykseen alistuen. Jos
hän Giorgio, nyt katoaisi, ja Ippolita kyllästyisi tähän rakkauteen,
tämä nainen hyväksyisi joka tarjouksen. Hän oli perehtynyt kaikkiin
viekoituskeinoihin; hänellä on senkaltainen kauneus, joka ohimennessä
iskee miehiin, joka panee heidän sisälmyksensä kuohuksiin ja herättää
veressä polkemattoman himon; hänellä oli sulava muotojen hienous
ja ylen hienostunut maku pukeutumiseen, mitä suurin taito asettaa
värinsä ja vaatteensa soman persoonansa kanssa sopusointuun; hän osasi
hivelevällä äänellään, joka oli pehmeä kuin hänen silmiensä sametti,
manata esiin sanoja ja unelmia ja tuudittaa nukuksiin suruja; salainen
tauti kalvoi häntä ja näytti ajoittain salaperäisesti valaisevan
hänen tunnekykyään, ajoittain hän taas kärsi alakuloisuudesta, joka
oli seuraus taudistaan, toiste hän uhkui terveyden voimaa. Ja kaiken
lisäksi hän oli hedelmätön. Jos hän äkkiä olisi vapaa kaikista
siteistä, miten hän silloin jatkaisikaan elinmuotoaan? Giorgio ei
hetkeäkään epäillyt. Ehdottoman varmasti hän totesi, että hänen
vaikutuksensa rajottui ainoastaan aistillisiin seikkoihin ja muutamiin
keinotekoisiin henkisiin tilapäisyyksiin. Tuo rahvaanomainen karkea
ydin oli jäänyt koskemattomaksi. Hänellä oli se vakaumus, että juuri
tästä hänen ytimestään johtui hänen taipumuksensa helposti mukautumaan
rakastajaan, jolle eivät erityiset henkiset ja ruumiilliset hienoudet
olleet ominaisia. Sanalla sanoen, tavalliseen rakastajaan.
Ja uudelleen hän täytti lasin sillä viinillä, jota Ippolita joi
kernaammin kuin kaikkia muita viinejä -- tuota viiniä, jonka on
määrä tarjota iloa salaisissa juhlissa, kiihoitusta uudenaikaisissa
pikku-hurjisteluissa suljettujen ovien takana -- mielikuvituksessaan
hän näki Ippolitan alttiina kaikille irstailuille -- tuon kalpean
ja ahneen roomattaren, joka oli voittamaton taidossa saattaa miehiä
vanhenemaan.
-- Kuinka kätesi vapisee, huomautti Ippolita, katsoen häneen.
-- Se on totta -- hän virkkoi hermostuneesti, teeskennellen iloisuutta.
-- Tiedätkö, että minä jo olen juopunut? Ja sinä et juo, sinä viekas!
Ippolita nauroi ja joi kolmannen kerran, purskahtaen lapselliseen
naurahdukseen ajatellessaan, että hän juopuisi, että vähitellen tuntisi
älynsä utuiseksi. Viini alkoikin jo häneen vaikuttaa. Hermostuneisuuden
pahahenki alkoi jo häntä kiihoittaa.
-- Katso kuinka ruskeiksi käsivarteni ovat päivettyneet -- hän
huudahti, työntäen avarat valkoiset hihat yläpuolelle kyynäspäitä. --
Katsohan ranteita!
Vaikka hänen ihovärinsä oli ruskea, lämpöisen tumman kullan hohteinen,
oli hänellä tavattoman hieno iho, ranteilla melkoisesti vaaleampi,
omituisen kalpea. Ainoastaan auringolle alttiina ollut osa käsivarsia
oli ruskettunut, mutta ranteiden sisäpuoli oli jäänyt valkeaksi. Ja
tästä hennosta kalpeudesta hohtivat selvinä esiin hienot tummansiniset,
hieman punasinervään vivahtavat suonet. Monasti oli Giorgio ajatellut
Kleopatran sanoja, joilla hän oli puhutellut Italian lähettilästä: --:
Tässä ojennan suudellaksesi sinisiä suoniani!
-- Suutele! -- sanoi Ippolita ojentaen hänelle ensin toista, sitten
toista kättään.
Kovalla otteella Giorgio piti kiinni hänen kädestään ja oli
leikkaavinaan veitsellä poikki hänen valtimonsa.
-- Leikkaa vaan! -- uhmaili Ippolita. -- Minä en liikahda.
Giorgio tuijoitti nyt järkähtämättä tuohon siniseen verkkoon valkealla
iholla, joka näytti kuuluvan toiseen ruumiiseen, vaaleaveriseen
naiseen. Ja tämä omituisuus kiihoitti hänen tarkkaavaisuuttaan ja
viehätti häntä esteettisesti, se herätti hänessä traagillisen kauneuden
mielikuvan.
-- Tämä on sinun heikko kohtasi -- hän sanoi hymyillen. -- Merkki on
aivan selvä. Sinä tulet saamaan luonnottoman kuoleman. Anna tänne
toinen käsi!
Hän asetti molemmat ranteet vastatusten ja teki sellaisen liikkeen,
kuin olisi aikonut leikata ne poikki samalla kertaa. Hengissä hän näki
esiintyvän kuvan: Synkän, kamalan oven marmorikynnyksellä hän näki
kuolevan ojentavan eteensä paljaita käsivarsiaan, joiden haavoitetuista
rannevaltimoista kaksi punaista lähdettä pulppuili ja pisarteli.
Ja punaisten suihkusäteiden välissä kävivät kasvot vähitellen
yliluonnollisen kalpeiksi, silmien pohjat täyttyivät äärettömällä
salaisuudella ja suljetuilla huulilla kuvastui lausumattoman sanan
aave. Äkkiä ehtyivät molemmat lähteet. Taaksepäin kaatui veretön ruumis
pimeään.
-- Sano minulle, mitä ajattelet! -- pyysi Ippolita, nähdessään hänen
vaipuneen ajatuksiin.
Giorgio loi hänen eteensä tuon kuvan.
-- Erinomaista! -- sanoi Ippolita ihaillen kuin kuvan edessä.
Ja Ippolita sytytti savukkeen, puhaltaen savupilven lamppua kohti,
jonka ympärillä yöperhot lepakoitsivat. Hän katseli noiden pienten
kirjavien siipien levottomuutta ohuiden sauhuverhojen lomitse. Sitten
hän kääntyi Ortonaan päin, joka loisti liekeissään. Hän nousi ja
kohotti silmät tähtiin.
-- Kuinka kaunis yö! -- hän sanoi syvään hengittäen. -- Eikö sinun ole
kuuma?
Hän viskasi savukkeen pois. Taas hän paljasti käsivartensa. Hän
lähestyi Giorgiota; äkkiä hän käänsi hänen päänsä jo sulki sen pitkään,
hellään syleilyyn; hän hiveli huulillaan intohimoisesti ja kaihoten
hänen kasvojaan, painaen hänelle näin moninkertaisen suudelman; melkein
käsittämättömällä liikkeellä -- niin nopsa ja notkea hän oli, hän solui
hänen syliinsä; Giorgio hengitti hänen ihonsa tuoksua, tuota väkevää ja
silti mietoa tuoksua, joka vaikutti huumaten kuin tuberosien lemu.
-- Ei, ei; päästä minut! -- hän sopersi, työntäen häntä luotaan. --
Täällä meidät nähdään.
Ippolita irroitti hänestä käsivartensa. Hän hoiperteli hieman. Hän
näytti todella juopuneelta. Näytti siltä, kuin olisi usva laskeutunut
hänen silmiensä eteen ja aivoihin, himmentäen hänen näkö- ja
ajatusvoimansa.
-- Kuinka kuuma! -- hän huokasi, koskettaen otsaa ja polttavia poskiaan
kämmenellään.
Kokonaan piintyneen ajatuksensa hallitsemana toisti Giorgio itsekseen:
-- Täytyykö minun kuolla yksin? Jonkunmoinen kiire joudutti häntä
raivokkaaseen tekoon, kuta kauemmaksi iltaa kului. Hän kuuli takanaan
kellon napsutuksen makuuhuoneesta; hän kuuli säännölliset varstojen
lyönnit läheiseltä puimakentältä. Nämä molemmat rytmilliset ja
erilaiset hälyt teroittivat hänessä ajan haihtuvaisuuden tuntemusta ja
saattoivat hänet aran pelon valtoihin.
-- Katso Ortonan ilotulitusta! -- huusi Ippolita ja osoitti juhlivaa
kaupunkia, joka saattoi taivaan tulenhohtoiseksi. -- Katso mikä valojen
komeus!
Eräästä kohdasta kohosi ilmaan lukemattomia raketteja, jotka kultaisen
jättiläisviuhkan tavoin kääriytyivät auki taivaalla, ja hitaasti hajosi
tämä viuhka alhaalta ylös mitä ihanimpien tulipallojen sateeksi, josta
uudelleen muodostui tuliviuhka, taas hajotakseen ja uusiintuakseen,
jatkuvasti vaihdellen, ja tuo liikkuva kuva heijastui veteen. Kumea
melu, kuin etäistä ampumista, kaikui tänne, voimakkaampien pamausten
keskeyttämänä, jota seurasi kirjavien pallojen räjähtäminen vallan
taivaan tummalla kuvulla. Ja jokaisen räjähdyksen aikana esiintyi
kaupunki, satama ja hyökysilta toisenlaisessa valaistuksessa,
haaveellisesti muuttuneena.
Seisoen rintanojan ääressä Ippolita ihaili tuota näkyä, säestäen
ihastuksen huudoin loistavimpia tulitemppuja. Silloin tällöin lankesi
hänen valkealle vartalolleen liekkien heijastus.
-- Hän on ylen kiihoittunut, melkein juopunut, valmis joka
mielettömyyteen -- ajatteli Giorgio häntä katsellessaan. -- Voisin
ehdoittaa hänelle kävelyä, jolle hän jo usein oli halunnut lähteä.
Hän aikoi ehdoittaa hänelle, että he soihdunvalossa kulkisivat
tunnelin läpi. Menisin alas paalu-laiturille soihtua noutamaan. Hän
odottaisi minua sillan kohdalla. Sieltä veisin hänet tunnettua polkua
pitkin tunneliin. Asettaisin niin, että juna keskellä tunnelia meidät
yllättäisi... _Varomattomuus, tapaturma_.
Tämä tuuma ei tuntunut hänestä olevan vaikea toteuttaa, kun se oli niin
harvinaisen selvänä sukeltanut esiin hänen hengestään, kuin olisi se
vaan ollut hänen itsetiedottoman sielunelämänsä täydennystä sen päivän
jälkeen, jona hänen nähdessään säkenöivät junanrattaat, tuo ajatus
sekavana oli syntynyt hänen aivoissaan. -- Hänenkin täytyy kuolla. Tuo
päätös vahvistui hänessä muuttamattomaksi. Hän kuuli kellon takanansa
lyövän ja tunsi kauhua, jota ei voinut hillitä. Tuon hetken täytyi
olla läheinen. Kenties hänellä tuskin oli aikaa mennä sinne alas.
Vitkastelematta täytyi toimia, hänen täytyi varmasti ottaa selko siitä,
kuinka myöhäinen hetki oli.
Mutta hänestä tuntui, kuin ei olisi voinut nousta tuoliltaan; hänestä
tuntui, kuin äänensä tulisi pettämään, niin pian kuin hän kääntyisi
tuon pahaa aavistamattoman puoleen.
Hän karkasi ylös, kuullessaan tutun kolisevan kuminan etäältä. --
Liian myöhään! Hänen sydämensä sykki niin rajusti, että luuli todella
kuolevansa ahdistuksen tuskaan, pauhun ja vihellyksen lähestyessä.
-- Juna! -- sanoi Ippolita, kääntyen. -- Tule tänne katsomaan.
Kun Giorgio lähestyi, Ippolita kietoi paljaan käsivartensa hänen
kaulaansa ja nojasi hänen olkaansa.
-- Nyt se kiitää sisälle tunneliin -- Ippolita jatkoi, tehden
johtopäätöksensä kumun muuttumisesta.
Giorgion korvissa pauhu kasvoi hirvittävästi. Kuin näköhäiriön
valloissa ollen hän havaitsi itsensä ja lemmityn synkässä holvissa ja
lyhtyjen nopeasti lähestyvän pimeässä, lyhyen kamppailun kiskoilla ja
molempien ruumiiden kaatuvan hirvittävän väkivoiman ruhjomina. Samaan
aikaan hän tunsi elävän ja rakastavan naisen kosketuksen, joka kaikesta
huolimatta aina oli voitolla. Ja hän tunsi samalla, kun hengissä näki
tuon kamalan lopun, katkeruutta tuota naista kohtaan, joka uhkasi
päästä häneltä pakoon.
Kumartuen rintanojan yli molemmat katselivat kohisevaa junaa, joka
tuhoavana kiireisesti kiiti ohi, järkyttäen talon perustuksia ja
siirtäen heihinkin vavistustaan.
-- Minä pelkään öisin, kun se kiitää ohi ja talo järkkyy -- sanoi
Ippolita, painautuen yhä lähemmäksi kiinni rakastettuunsa. -- Etkö
sinäkin? Joskus tunnen sinun vapisevan...
Giorgio ei kuullut näitä sanoja. Hänen sisällään kuohui rajusti. Siellä
liikkuivat rohkeimmat ja sekavimmat kuvat, mitkä koskaan olivat hänen
sieluansa liikuttaneet. Yhteyttömät ajatukset ja mielikuvat tupruilivat
hänen aivoissaan, ja hänen sydämensä kitui tuhansista pistoksista.
Mutta yksi kuva oli kaikkia muita voimakkaampi, vähitellen se pimensi
ja karkoitti kaikki muut ja täytti yksin sielun. -- Mitä hän, Giorgio,
teki viisi vuotta sitten tänä hetkenä? Hän valvoi ruumiin ääressä; hän
katseli kasvoja, joita peitti musta verho, hän katseli pitkää valkoista
kättä.
Ippolitan kädet harhailivat levottomina hänen ympärillään, hellästi ne
liukuivat hänen hiuksiinsa, hyväilivät hänen niskaansa. Kaulassaan,
korvien alla hän tunsi hänen kosteat, imevät huulensa, kuin
kupparinsarven. Vaistomaisin liikkein, joita ei kyennyt ehkäisemään,
hän irtaantui hänestä, vetäytyi pois. Ippolita nauroi tuota erityistä,
ivallista ja epäsiveää naurua, joka äkkiä tunki esiin hampaiden välistä
silloin, kun rakastajansa teki vastustusta. Ja tuo mieletön kuuli taas
nuo hitaasti ja selvästi lausutut sanat: -- Minun suudelmiani peläten --
Taaskin kaikui juhlivasta kaupungista rätinä, jota yksinäiset selvät
pamaukset keskeyttivät. Ilotulitus oli uudelleen alkanut. Ja Ippolita
kääntyi tuota näkyä katselemaan.
-- Katso! Eikö näytä siltä, kuin Ortona syttyisi palamaan?
Koko taivas oli uponnut punervaan valoon ja kuvastui mereen, mihin
liekehtivän kaupungin ääripiirteet heijastuivat. Lakkaamatta raketit
loistivat; tulipallot halkesivat isoiksi säkenöiviksi ruusuiksi.
-- Onko tämäkin yö vielä kuluva? -- kysyi Giorgio itseltään. --
Pitääkö elämän taas huomenna alkaa? Ja kuinka kauvan vielä?.-- Raju
vastenmielisyys, inhon ja melkein hurjan vihan sekainen tunne kohosi
hänen sisimmän olemuksensa juurista kun hän ajatteli, että hänen vielä
sinä yönä täytyisi levätä samoilla patjoilla tuon naisen kanssa,
unettomuudessaan kuunnella nukkuvan hengitystä, ja että uudelleen
lankeaisi himon pauloihin.
Häikäisevä valo osui häneen ja veti taas hänen katseensa valaistuun
kaupunkiin. Täysikuun tavoin loisti jättiläisruusu, joka kieriytyi auki
juhlivan kaupungin yläpuolella ja joka valaisi koko rannikon etäisille
seuduille asti, pienten poukamien sarjan ja esiin pistävät niemet.
Moron niemen, Nichiolon, paalu-sillan, läheiset ja etäiset kalliot,
jopa Penna del Vasto näkyivät hetken säteilevän hohteen valaisemina.
-- Tuo kallio! -- kuiskasi salainen ääni Giorgio Aurispalle, kun hänen
katseensa lankesi tutulle vaivaisoliivia kasvavalle kukkulalle.
Kirkas valo sammui. Etäinen kaupunki, jonka valot vielä loistivat
yössä, vaipui hiljaisuuteen. Äänettömyydessä Giorgio taas kuuli kellon
heilurin naputukset ja puimaväen rytmilliset kopsaukset. Mutta nyt
osasi hän hillitä ahdistustaan; hän tunsi itsensä vahvemmaksi ja
selvemmäksi.
-- Miksi emme lähde pienelle kävelylle? -- hän sanoi Ippolitalle
lievästi liikutetuin äänin. -- Miksi emme lähde jonnekin vapaaseen
luontoon ja istuudu ruohikkoon, nauttimaan raittiista ilmasta? Katso,
on vallan kirkas yö, melkein kuin kuutamoyö.
-- Ei, ei -- vastasi närkästyneenä Ippolita. -- Jääkäämme tänne.
-- Ei vielä ole myöhäistä. Oletko jo uninen? Tiedät, etten minä voi
panna näin aikaisin maata. En voi nukkua, minä kärsin... Menisin
kernaasti kävelylle. Tule, älä ole laiska. Menkäämme. Voit tulla
tuollaisena, vaivautumatta.
-- Ei, ei... Me jäämme tänne.
Taaskin hän kietoi paljaat käsivartensa hänen kaulaansa, kiehtovana,
kaihoovana, himokkaana.
-- Jääkäämme tänne. Tule, paneudu pitkäksesi divaanille minun viereeni
-- hän imarteli ja koetti vetää häntä mukaansa, himonsa hallitsemana,
joka kiihtyi, kuta enemmän toinen vastusti. -- Tule kanssani!
Ippolita oli pelkkää intohimoa. Kuin soihtu oli hänen kauneutensa
syttynyt. Hänen solakka käärmeennotkea vartalonsa värisi ja tämä
värinä tuntui hameen ohuen kudoksen läpi. Hänen suuret tummat silmänsä
vuodattivat ylimmän intohimon tenhoa. Hän oli ruumiistunut nauttimus,
joka toisti: -- Minä olen voittamaton... Minä olen vahvempi sinun
ajatustasi... Ihoni tuoksu voi sinussa hajoittaa kokonaisen maailman.
-- Ei, ei, en tahdo! -- vastusti Giorgio, tarttuen hänen käsivarsiinsa,
osoittaen melkein raakaa päättäväisyyttä, jota ei kyennyt lieventämään.
-- Vai sinä et tahdo -- hän ilkkui, nauttien taistelusta, varmana
voitosta, kykenemättä tänä hetkenä luopumaan himokkaasta oikustaan.
Giorgio katui raivokkaisuuttaan. Onnistuakseen vetämään häntä ansaan,
täytyi hänen teeskennellä olevansa lempeä ja hellä, teeskennellä
hehkua ja intohimoa. -- Varmaankin hän sitten saisi houkutelluksi
hänet yölliselle kävelylle, viimeiselle retkelle. -- Mutta hän tunsi
ehdottoman välttämättömäksi ettei syleilyssä menettäisi hetkellistä
hermo-voimaansa, jota tarvitsi mitä läheisintä _tekoa_ varten.
-- Vai, sinä et tahdo? -- sanoi Ippolita jälleen tarttuen häneen,
luoden häneen läheltä hillityn raivontapaisen katseen.
Giorgio antoi laahata itsensä huoneeseen. Syleillen molemmat kaatuivat
divaanille. Silloin tuo irstas kissa, tuo vihollinen osoitti hänelle
ruumiinsa koko voiman, jonka hän jo luuli voitetuksi -- -- --
Giorgio tunsi, että kaikki oli hukassa. -- -- -- Koko sukupuolen
inhoittavaisuus ilmeni nyt hänen eteensä. --
Äkkiä purskahti Ippolita hermostuneeseen, raivokkaaseen, hillittömään
nauruun -- joka oli kamala kuin mielettömän nauru.
Ilmeisesti kauhistuen Giorgio katsoi häneen, kysyen itseltään: -- Onko
tämä hulluutta? --
Ippolita nauroi, nauroi ja väänteli itseään, peitti kasvonsa käsillään,
puri sormiaan, puristi kylkiään; hän nauroi, nauroi suunnattomasti,
kuin pitkän äänekkään nyyhkytyksen värisyttämänä.
Ajoittain hän hellitti hetkiseksi, mutta alkoi sitten uudelleen yhtä
rajusti. Eikä saattanut kuvitella mitään kamalampaa kuin tämä mieletön
nauru myöhäisen yön äänettömyydessä.
-- Älä pelkää! Älä pelkää! -- hän sanoi välillä, nähdessään lemmittynsä
neuvottoman tyrmistyneenä. -- Minä kyllä rauhoitun. Mene pois, lähde
ulos. Minä pyydän!
Kuin houreissa Giorgio astui ulos parvekkeelle. Kuitenkin hänen
henkensä oli ihmeellisen selkeä ja valpas. Kaikessa, minkä hän teki,
mitä tunsi, oli hänen mielestään jotain unelmanomaisen epätodellista,
mutta kuin syvä, vertauskuvallinen merkitys. Hän kuuli vielä takanaan
tukehutetun naurun. Päänsä yläpuolella ja ympärillään hän huomasi
kesäyön ihanuuden.
Nauru oli lakannut. Hiljaisuudessa hän kuuli taaskin kellonheilurin
napsutuksen ja tahdikkaat puimamiesten kolaukset kaukaa. Hän vavahti,
kun vanhusten asunnosta ähkinä kuului hänen korvaansa.
-- Se oli synnytystuskissa olevan vaivoja.
-- Kaiken täytyy täyttyä -- ajatteli Giorgio. Ja epäröimättä hän
kääntyi ja astui kynnykselle.
Ippolita oli taas tointunut ja makasi kalpeana, silmät puoleksi
suljettuina sohvalla. Kuullessaan rakastajansa lähestyvän, hän hymyili.
-- Tule tänne, istu -- hän mutisi tehden epävarman liikkeen.
Giorgio näki kumartuessaan hänen ylitsensä, että hänen ripsensä olivat
kyyneleistä kosteat.
Hän istuutui hänen viereensä. Hän kysyi:
-- Kärsitkö?
-- Minulla on hieman tukehuttava tunne -- hän vastasi. Tunnen tässä
painoa, kuin pallon, joka nousee ja laskee.
Ja hän osoitti rintansa keskikohtaa.
-- Suljetussa huoneessa tukehtuu, sanoi Giorgio -- Miksi et voi nousta
ja tulla ulos? Raitis ilma tekee sinulle hyvää. On ihana yö. Ylös, ylös!
Hän nousi ja ojensi Ippolitaa kohti kätensä. Päästyään seisomaan tämä
pudisti irroitettua tukkaansa taaksepäin. Sitten hän kumartui sohvalle
etsimään hävinneitä hiusneulojaan.
-- Missähän ne ovat?
-- Mitä haet?
-- Hiusneulojani.
-- Anna niiden olla. Huomenna ne kyllä löydät.
-- Mutta en voi kiinnittää hiuksiani ilman niitä.
-- Anna niiden olla hajalla. Minua sinä miellytät noin.
Ippolita hymyili. He astuivat ulos parvekkeelle. Ippolita käänsi
kasvonsa tähtiä kohti ja hengitti kesäyön tuoksua.
-- Näetkö, millainen yö, hän sanoi ääni käheänä, mutta lempeänä.
-- He puivat liinaa -- sanoi Ippolita kuunnellen alinomaisia
tahdikkaita lyöntejä.
-- Mennään alas -- sanoi Giorgio. -- Jaloitelkaamme hiukan. Menemme
sinne, oliivilehtoon asti.
Giorgio näytti riippuvan kiinni hänen huulistaan.
-- Ei, ei... Jääkäämme tänne. Etkö näe, miltä näytän?
-- Mitä se tekee? Kukapa meitä näkisi? Tähän aikaan emme kohtaa
ainoatakaan sielua. Voit hyvin tulla mukaan noin. Minäkin menen paljain
päin. Tämä seutu on meistä melkein kuin puutarha. Menkäämme alas.
Ippolita epäröi muutaman hetken. Mutta hänkin tunsi tarvitsevansa
raitista ilmaa, tunsi tarvetta poistua talosta, missä hänen kamala
naurunsa vielä tuntui kaikuvan.
-- No, menkäämme sitten alas -- hän vihdoin myöntyi.
Nämä sanat kuullessaan luuli Giorgio sydämensä pysähtyvän.
Vaistomaisesti hän lähestyi valaistun huoneen kynnystä. Hän loi sisälle
katseen täynnä pelokkaisuutta: jäähyväiskatseen. Koko muistojen myrsky
puhalsi vielä kerran rajusti hänen sieluunsa.
-- Jätämmekö lampun palamaan? -- kysyi Giorgio, ajattelematta,
mitä sanoi; oman äänensä kuuleminen herätti hänessä kuvaamattoman
vaikutelman kuin jostakin etäisestä vieraasta seikasta.
-- Jätämme -- vastasi Ippolita.
He astuivat portaita alas. He pitivät toisiaan kädestä, hitaasti
asettaessaan jalkansa astuimelta astuimelle. Giorgion täytyi niin
suunnattomasti ponnistaa voimiaan, voittaakseen kiihoitustaan, että hän
tunsi jäntevyytensä kasvavan ja että katsoi yön äärettömyyttä silmään,
jonka luuli täyttäneensä oman elämänsä voimakkuudella.
Aitauksen luona pihamaalla he näkivät ihmisen liikkumattoman ja mykän
varjon. He tunsivat vanhuksen.
-- Kuinka, Cola, täällä tähän aikaan? -- virkkoi Ippolita hänelle. --
Ettekö ole väsynyt?
-- Vartioin Candiaa, jonka tuskat ovat alkaneet -- hän vastasi.
-- Ovatko enteet hyvät?
-- Hyvät ovat.
Mökin ovi oli valaistu.
-- Odota hetkinen -- sanoi Ippolita toverilleen. Tahdon mennä Candian
luo.
-- Ei, ei, älä nyt mene sinne sisälle -- pyysi Giorgio. -- Näethän
palatessasi.
-- Hyvä; palatessani tulen hänen luokseen; näkemiin, Cola.
Kun he kulkivat kaitaa polkua alas, kompastui Ippolita.
-- Ole varuillasi -- varoitti vanhuksen varjo.
-- Etkö tahdo nojata minuun -- tarjosi Giorgio.
Hän laski käsivartensa vaieten hänen käsivarrelleen. Hetken he
sanatonna astuivat edelleen.
Yö oli kirkas, säteilevä koko majesteettisuudessaan. Otava tuikki
seitsenkertaisessa salaperäisyydessään. Adrianmeri, mykkänä ja puhtaana
kuin sen yli kaareutuva taivas, ilmaisi läsnäoloaan ainoastaan
hengityksellään ja tuoksullaan.
-- Miksi sinun on niin kiire? -- kysyi Ippolita.
Giorgio hiljensi askeleensa. Yhden ainoan ajatuksen hallitsemana,
toiminnan välttämättömyyden ajamana eteenpäin, hän tajusi kaikkea muuta
ainoastaan sekavasti. Hänen sisäinen elämänsä näytti pimenevän, sulavan
kumeaksi kuohunnaksi, joka kuitenkin tunki ytimiin ja nosti muodottomia
katkelmia pinnalle, jotka ollen niin erilaisia, tuntemattomia, eivät
näyttäneet kuuluvan samaan elämään, vaan olivat kuin tungettelijoita.
Ja Giorgio havaitsi kaikkia näitä häälyviä, ristiriitaisia kuvia
kuin puolihorroksissa, sillävälin kuin yksi ainoa kohta ihmeellisen
kirkkaana välkkyi hänen henkensä edessä: ja se johti häntä suoraa päätä
loppusuoritukseen.
-- Kuinka surumielistä on tuo puimisen jyminä! -- sanoi Ippolita
pysähtyen. Koko yön he puivat liinoja. Eikö se tee sinua alakuloiseksi?
Ippolita nojautui raskaasti Giorgion käsivarteen, ja hänen hiuksensa
hivelivät hänen poskiaan.
-- Muistatko Albanon kadunlaskijoita, jotka koko päivän koputtivat
kiviä ikkunoidemme alla?
Hänen äänensä kaikui nyt verhoutuneelta, hieman väsyneeltä.
-- Joskus nukahdimme siihen meluun...
Levottomana hän keskeytti puheensa.
-- Miksi sinä yhä käännyt taaksesi katsomaan?
-- Luulin kuulevani askeleita, kuin avojalkaisen ihmisen astuntaa --
vastasi Giorgio hiljaa; ja hän tunsi, miten hiuksensa juuret olivat
hellät. -- Odottakaamme.
He pysähtyivät, he kuuntelivat. Giorgio tunsi samaa kauhua kuin mikä
oli jäätänyt hänen verensä tuon onnettoman huoneen oven edessä. Hänen
koko olemuksensa vapisi salaperäisyyden kiihoituksesta; hänestä tuntui,
kuin olisi hän jo astunut tuntemattoman maailman rajojen yli.
-- Se on Giardino -- sanoi Ippolita, huomaten koiran, joka tuli
lähemmäksi.
-- Se on seurannut meitä.
Ja hän kutsui uskollista koiraa muutaman kerran nimeltä. Se riensi
juosten perille. Hän kumartui sitä hyväilemään.
-- Sinä et hylkää ystävätärtäsi koskaan, eikö totta? -- hän sanoi
sille, äänessä tuo erityinen väre, joka siinä oli, kun hän hyväili
eläimiä. -- Eikö totta, sinä et koskaan häntä hylkää?
Kiitollinen koira kieriskeli tomussa.
Giorgio astui muutaman askeleen edellä. Se tunne, että oli vapautunut
Ippolitan käsivarresta, tuotti hänelle suuren helpoituksen, sillä
tähän hetkeen asti oli hänen kosketuksensa synnyttänyt hänessä
sanomatonta ruumiillista tuskaa. Hän kuvaili mielessään tuota
äkillistä väkivaltaista tekoa, hän kuvitteli miten hänen omat kätensä
kuollettavasti painaisivat Ippolitan ruumista; eikä hän olisi enää
tahtonut kajota häneen ennen ratkaisevaa hetkeä.
-- Jouduhan hiukan! Olemme perillä, -- hän sanoi, rientäen edeltä
oliivipuita kohti, jotka tähtien tuikkeessa hohtivat vaaleina.
Hän pysähtyi aukean paikan laitaan ja kääntyi, saadakseen varmuutta
siitä, että Ippolita häntä seurasi. Vielä kerran hän loi ympärilleen
epätoivoisen katseen, ikäänkuin olisi tahtonut syleillä yön kuvaa.
Hänestä tuntui, kuin olisi tällä paikalla vallinnut syvempi hiljaisuus.
Ei kuulunut mitään muuta kuin etäältä tahdikas puima-jyminä.
-- Tule -- hän toisti kirkkaalla äänellä ja äkillisen jäntevyyden
terästämänä.
Ja vaivaisten puunrunkojen välitse, tuntien jalkojensa alla pehmeän
ruohon, hän suuntasi askeleensa syvyyden reunalle.
Ranta yltympäri oli vapaa. Ei ollut mitään suojelevaa aitausta.
Varovasti hän astui syvyyden reunalle; nojaten käsiä polviin, hän
kumartui tämän tukikohdan yli. Hän näki alempana olevat kalliot ja
kivisen rantakaistaleen. Kivelle laskettu kuollut lapsi ilmeni taas
hänen eteensä. Hengissä hän näki taas sen tumman pilkun, jonka hän ja
Ippolita Pinciolta olivat nähneet alhaalla kivityksellä; ja hän kuuli
taas ajurin sanat, jotka vastasivat kelmeälle miehelle. Ja sekavana
sarjana tuon kaukaisen iltapäivän kauhunkuvat kulkivat hänen henkensä
ohitse.
-- Pidä varasi -- huusi Ippolita, saavuttaessaan hänet. -- Pidä varasi!
Koira haukkui oliivilehdossa.
-- Giorgio, kuuletko! Tule pois siitä!
Kallio upposi jyrkkänä alas yksinäiselle, tummalle rantapaadelle, jota
hiljainen vesi, keinuttaen tähtien heijastuskuvaa, tuskin kuuluvasti
loiskien huuhteli.
-- Giorgio! Giorgio!
-- Älä pelkää! -- hän sanoi käheästi. -- Tule lähemmäksi! Tule!
Katso kuinka kalastajat alhaalla kallioiden välissä soihtuvalossa
pyydystävät...
-- Ei, ei. Pelkään, että päätäni huimaa.
-- Tule! Minä tuen sinua lujasti.
-- Ei. Ei.
Giorgion äänen tavaton sävy näytti häntä tyrmistyttävän. Ja
epämääräinen kammo valtasi hänet.
-- Tulehan!
Ja Giorgio lähestyi häntä ojennetuin käsin. Nopealla otteella hän
tarttui hänen ranteisiinsa ja veti häntä lyhyen matkaa, sitten hän
painoi häntä käsivarsiinsa ja koetti yhdellä nykäyksellä vetää hänet
kuilun partaalle.
-- Ei, ei, ei...
Ippolita teki raivokasta vastarintaa, hän väänteli itseään; hänen
onnistui vapautua, ja ähkien ja värjöttäen hän peräytyi.
-- Oletko hullu? -- hän huusi vihasta vavisten -- oletko hullu?
Mutta kun Giorgio uudestaan tuli häntä kohti ja puhumatta vielä
rajummalla väkivallalla kouristi häntä ja jälleen veti hänet
vaaralliseen kohtaan, välähti äkkiä salama tuhoavan selvänä Ippolitan
sieluun ja täytti sen kauhistuksella.
-- Ei, ei, Giorgio. Päästä minut! Päästä minut! Vielä hetkinen! Kuule
minua! Kuule minua! Hetki vaan! Tahdon sanoa sinulle...
Mielettömänä kauhusta hän rukoili ja väänteli itseään. Hän toivoi
voivansa häntä pidättää, hänen surkuansa herättää.
-- Hetki vaan! Kuule minua! Minä rakastan sinua! Anna minulle anteeksi!
Anna minulle anteeksi.
Hän soperteli katkonaisia, epätoivoisia sanoja, hän tunsi itsensä
voitetuksi, hän menetti vankan maan jalkojensa alta, hän näki edessään
kuoleman.
-- Murhaaja! -- hän ulvoi raivoissaan. Hän puolustautui kynsin ja
hampain villieläimen tavoin.
-- Murhaaja! -- hän jälleen huusi, kun hän tunsi että häntä raastettiin
hiuksista, että hänet paiskattiin maahan, tietäen perikatonsa hetken
tulleen.
Koira ulvoi tätä sekavaa melskettä kohti.
Seurasi lyhyt ja julma kamppailu, kuin sovittamattomien vihollisten
välillä, jotka viimeiseen hetkeen ovat sielunsa pohjalla säilyttäneet
salaista vihan kaunaa toisiinsa.
Ja toisiinsa takertuneina he syöksyivät kuolemaan.
_Loppu_.

You have read 1 text from Finnish literature.
  • Parts
  • Kuoleman riemuvoitto: Romaani - 01
    Total number of words is 3443
    Total number of unique words is 1848
    22.4 of words are in the 2000 most common words
    32.1 of words are in the 5000 most common words
    37.0 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Kuoleman riemuvoitto: Romaani - 02
    Total number of words is 3503
    Total number of unique words is 1958
    23.4 of words are in the 2000 most common words
    33.0 of words are in the 5000 most common words
    39.0 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Kuoleman riemuvoitto: Romaani - 03
    Total number of words is 3424
    Total number of unique words is 2056
    20.6 of words are in the 2000 most common words
    29.5 of words are in the 5000 most common words
    34.6 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Kuoleman riemuvoitto: Romaani - 04
    Total number of words is 3569
    Total number of unique words is 1970
    21.1 of words are in the 2000 most common words
    30.5 of words are in the 5000 most common words
    35.4 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Kuoleman riemuvoitto: Romaani - 05
    Total number of words is 3539
    Total number of unique words is 1882
    22.0 of words are in the 2000 most common words
    31.9 of words are in the 5000 most common words
    37.4 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Kuoleman riemuvoitto: Romaani - 06
    Total number of words is 3538
    Total number of unique words is 1930
    22.0 of words are in the 2000 most common words
    30.6 of words are in the 5000 most common words
    36.3 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Kuoleman riemuvoitto: Romaani - 07
    Total number of words is 3560
    Total number of unique words is 1980
    21.4 of words are in the 2000 most common words
    29.8 of words are in the 5000 most common words
    35.5 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Kuoleman riemuvoitto: Romaani - 08
    Total number of words is 3522
    Total number of unique words is 1912
    20.9 of words are in the 2000 most common words
    29.8 of words are in the 5000 most common words
    35.7 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Kuoleman riemuvoitto: Romaani - 09
    Total number of words is 3490
    Total number of unique words is 1950
    19.4 of words are in the 2000 most common words
    28.2 of words are in the 5000 most common words
    33.8 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Kuoleman riemuvoitto: Romaani - 10
    Total number of words is 3410
    Total number of unique words is 2141
    20.9 of words are in the 2000 most common words
    28.8 of words are in the 5000 most common words
    34.0 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Kuoleman riemuvoitto: Romaani - 11
    Total number of words is 3402
    Total number of unique words is 2023
    20.5 of words are in the 2000 most common words
    29.7 of words are in the 5000 most common words
    34.9 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Kuoleman riemuvoitto: Romaani - 12
    Total number of words is 3421
    Total number of unique words is 1906
    19.6 of words are in the 2000 most common words
    29.3 of words are in the 5000 most common words
    33.8 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Kuoleman riemuvoitto: Romaani - 13
    Total number of words is 3514
    Total number of unique words is 1967
    21.5 of words are in the 2000 most common words
    30.0 of words are in the 5000 most common words
    35.6 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Kuoleman riemuvoitto: Romaani - 14
    Total number of words is 3487
    Total number of unique words is 2076
    19.7 of words are in the 2000 most common words
    28.6 of words are in the 5000 most common words
    33.6 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Kuoleman riemuvoitto: Romaani - 15
    Total number of words is 3414
    Total number of unique words is 2073
    18.4 of words are in the 2000 most common words
    26.9 of words are in the 5000 most common words
    32.4 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Kuoleman riemuvoitto: Romaani - 16
    Total number of words is 3351
    Total number of unique words is 2126
    17.1 of words are in the 2000 most common words
    25.3 of words are in the 5000 most common words
    30.2 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Kuoleman riemuvoitto: Romaani - 17
    Total number of words is 3387
    Total number of unique words is 2047
    18.2 of words are in the 2000 most common words
    26.8 of words are in the 5000 most common words
    32.3 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Kuoleman riemuvoitto: Romaani - 18
    Total number of words is 3457
    Total number of unique words is 1954
    19.8 of words are in the 2000 most common words
    28.3 of words are in the 5000 most common words
    33.6 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Kuoleman riemuvoitto: Romaani - 19
    Total number of words is 3440
    Total number of unique words is 1992
    19.0 of words are in the 2000 most common words
    26.9 of words are in the 5000 most common words
    31.8 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Kuoleman riemuvoitto: Romaani - 20
    Total number of words is 3358
    Total number of unique words is 2060
    18.2 of words are in the 2000 most common words
    25.5 of words are in the 5000 most common words
    30.6 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Kuoleman riemuvoitto: Romaani - 21
    Total number of words is 3407
    Total number of unique words is 2119
    18.9 of words are in the 2000 most common words
    28.0 of words are in the 5000 most common words
    33.5 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Kuoleman riemuvoitto: Romaani - 22
    Total number of words is 3586
    Total number of unique words is 1861
    22.2 of words are in the 2000 most common words
    32.6 of words are in the 5000 most common words
    38.9 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Kuoleman riemuvoitto: Romaani - 23
    Total number of words is 3418
    Total number of unique words is 1965
    17.3 of words are in the 2000 most common words
    25.5 of words are in the 5000 most common words
    31.4 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Kuoleman riemuvoitto: Romaani - 24
    Total number of words is 3619
    Total number of unique words is 1887
    21.9 of words are in the 2000 most common words
    30.3 of words are in the 5000 most common words
    36.0 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Kuoleman riemuvoitto: Romaani - 25
    Total number of words is 3522
    Total number of unique words is 1886
    20.4 of words are in the 2000 most common words
    29.4 of words are in the 5000 most common words
    35.5 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.