Kuoleman riemuvoitto: Romaani - 11

Total number of words is 3402
Total number of unique words is 2023
20.5 of words are in the 2000 most common words
29.7 of words are in the 5000 most common words
34.9 of words are in the 8000 most common words
Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
oli asettunut oman elämänsä havaitsijaksi, oli hän ymmärtänyt,
että jokainen ulkonainen kiihoitus oli mitätön verrattuna siihen
viettelemykseen, jotka lähtivät hänen itsessään havaitsemistaan
syvyyden kuiluista. Sentähden hän jo melkoisen aikaisin oli alkanut
ravita tuota salaista kunnianhimoa, joka kiihoittaa ja vie harhaan
todella älyperäisiä ihmisiä, mitkä halveksivat tavallista elämää,
ainoastaan uteliaasti tutkien niitä lakeja, jotka hallitsevat
intohimojen kehitystä. Hänkin pyrki, samoin kuin muutamat etevät
aikalaisensa taiteilijat ja filosofit, joiden kanssa oli seurustellut,
luomaan itselleen sisäisen maailman, missä olisi voinut elää
_metodillisesti_, ollen alituisessa tasapainossa, alituisen tiedonhalun
valloissa, halveksien jokapäiväistä hälinää ja jokapäiväisiä tapauksia.
Mutta tuhannet turmiolliset perinnöllisyydet, mitkä kätki sisimmässään
kaikkien niiden sukupolvien hävittämättömänä leimana, joista polveutui,
estivät häntä lähenemästä henkensä palavasti kaihoavaa ihannetta; ne
tukkivat häneltä jokaisen pelastuksen tien. Hänen hermonsa, verensä,
ytimensä täyttivät hänet kumeilla vaistoillaan.
Giorgio Aurispan koko elimistölle ominainen oli voimakkaasti
kehittynyt aistimusten herkkyys. Tuntohermot, joiden tehtävänä on
johtaa ulkonaiset aistimukset sisäkeskustaan, olivat saavuttaneet
kiihottuneisuuden, mikä melkoisesti voitti terveen ihmisen
luonnollisen aistimismahdollisuuden, ja siitä johtui, että hänen
mielihyväntunteensakin melkein aina muuttuivat mielipahantunteiksi.
Sen lisäksi tapahtui että ylenmääräisestä hermokiihoituksesta
aiheutunutta tuskallisten tunteiden sarjaa seurasi mielihyvän
hallitsema tajunnan tila, johon koko elimistö intohimoisesti takertui,
sitten liioitellun itsepintaisesti pysytellen samansuuntaisena. Sen
keskuksen perinnöllinen kehitys, joka etupäässä vastaanottaa sukuvietin
tavoittelemia kiihotteita, piti koko hänen elimistöään erityisen
suunnan vallan alaisena.
Toinen Giorgio Aurispan elimistön omituisuuksia olivat aivokuteissa
tapahtuvat, kestävyydeltään vaihtelevat verentungokset. Tämän ylen
hermostuneen ihmisen aivojen verisolut menettivät usein joustavuutensa,
ja silloin tapahtui, että ajatus tai mielle epämääräiseksi ajaksi
kokonaan täytti hänen tajuntansa, huolimatta kaikista hänen
ponnistuksistaan niitä karkoittaakseen. Tällaiset ajatukset, sellaiset
mielteet, jotka vastoin kaikkea tahdonvoimaa pysyivät, loivat tähän
tajunnantilaan ajoittaisen, osittaisen mielisairauden leiman. Silloin
jokaista pienintäkin molekyliliikettä vastasi mielle tai mielleryhmä,
jotka olivat niin tuntuvia, että ainoastaan vaivoin saattoivat
eroittaa ne todellisista havaitsemuksista. Ja niiden vaikutus oli
samallainen kuin muutamien aineiden, kuten opiumin ja hashish'in,
mitkä kiihoittavat tunteiden ja mielteiden vahvuuden määrää aina
näky-houreisiin asti.
Giorgio Aurispan näin monimutkainen henkinen rakenne oli arvaamattoman
rikas ajatuksista ja mielikuvista, ja salamannopeasti hän ne toisiinsa
yhdisti, tavattoman helposti hän liitti uusia aloja tunne-elämäänsä.
Hän oli mestari täydentämään tuntematonta tunnetulla.
Kun painostus tavallisesti oli hyvin kova ja aivosäikeet
äärettömän monimutkaiset, niin ylen voimakas aalto virratessaan ei
ainoastaan tunkenut helppopääsyisiin kanaviin, vaan myös moniin
vaikeampipääsyisiin, hyvin moniin kaukaisiin haarautumiin. Se
tahtoo sanoa: tämä aalto ei kulkenut ainoastaan jo monien esi-isien
tottumuksen uurtamia uria, vaan teitä, jotka yksilön kokemus vasta
äsken oli aukonut, ja jotka sitä ennen olivat olleet suljettuina.
Samoin väkevämpi hyökyaalto rannalla ei yksistään vedellään vala
hietikon reunaa, jota edellinen aalto jo on huuhdellut, vaan se
kulkee etemmäksi ja tulvii yli neitseellisen hietikon, ja kolmas
vielä voimakkaampi kulkee edellisten jälkien yli ja tekee kauvemmaksi
ulottuvan valloituksen.
Sellaisista purkauksista syntyivät mitä erilaisimmat ja monipuolisimmat
sieluntilat: ne olivat sitä oudommat, kuta kauempana hermokeskuksesta
voimanpurkaus oli tapahtunut. Tajunta muuttui äärettömäksi
ajatusvirraksi. Joku ajatus muuttui hehkuvaksi kuin intohimo ja tempasi
mukaansa joka pyörteelle alttiin sielun. Kuviteltu tunne kävi selväksi
kuin todellinen tunne. Mielikuvien sekaannus loi himmeään muistoon
äkillistä selkeyttä. Mitä oudoimmat ja harvinaisimmat mielleyhtymät
huumasivat hänen kuvitusvoimansa pitkäksi aikaa.
Ollen tämänluontoinen Giorgio Aurispa ei voinut olla johdonmukainen
eikä löytää tasapainoa. Hän saattoi yhtä vähän hillitä ajatuksiaan
kuin vaistojaan ja tunteitaan. Hän oli elämässään "kuin laiva, joka
myrskysäällä on käärinyt auki kaikki purjeensa".
Ja kuitenkin hänen tarkkanäköisyytensä, joka joskus oli tunkenut
ilmiöiden ohi olioiden ytimeen, mikäli se ihmisälylle on mahdollista,
oli tuottanut hänelle elämästä kenties oikean kuvan.
Ennen kaikkea hänellä oli tarkka yksinäisyyden ja katoavaisuuden
tunne. Molemmat nämä käsitteet muodostivat yhdessä muutamien hänen
ihailemiensa aikalaisten ajattelijain järjestelmän. "Kun jokainen
ponnistus vapautumaan oman minän yksinäisyydestä on turha, on
välttämätöntä vähitellen katkoa kaikki siteet, jotka vielä liittävät
meidät yhteiseen elämään ja siten estää kallisarvoisen elinvoiman
tehotonta tuhlailua. Sittenkuin tällä tavoin oman aineellisen
olemassaolon piiri on supistettu, on välttämätöntä käyttää kaikki
voimansa mahdollisuuden mukaan laajentaakseen ja muodostaakseen
sisäistä maailmaansa, lisäämällä sen ilmiöitä rajattomiin ja
ylläpitämällä tasapainoa. Kun olemme oppineet tuntemaan ja ymmärtämään
kaikki ne lait, jotka hallitsevat ilmiöitä, silloin ei enää mikään
yhteiselämän ilmiö meitä loukkaa, hämmennä tai tyrmistytä. Silloin
elämme itsessämme. Maailma ei tarjoa meille mitään merkillisempää
näytelmää, ei mitään pysyvämpää mielihyvää."
Mutta sen sijaan Giorgio Aurispan sielu murehti ja oli epätoivoissaan
yksinäisyytensä vuoksi, ja se taisteli sokean raivokkaasti, kuten
vanki ainaiseksi suljetussa kopissaan, kunnes raukesi uuvuksiinsa. Ja
sitten se sulkeutui ja kääriytyi kokoon kuin herkkäsäikeinen lehti.
Tuossa ahtaassa piirissä jatkui levottomuus yhtä kiivaana, se kuohui ja
synnytti kumean, syvän katkeruuden, käsittämättömän mielipahantunteen,
alinomaista, itsepintaista, raatelevaa tuskaa. Äkkiä purkautui kuuma
ajatusvirta tähän piiriin ja hedelmöitti sen kuivuneen maaperän.
Sielu siirtyi uuteen tilaan, joka oli mitä joustavin, ja unelmille,
erehdyksille ja tuumille altis. Epämääräiset unelmat olivat pysyvää
laatua ja tuumat alati vaihtuvia; ja onni oli alati etäällä.
Joku kumea perinnäis-tietoisuus kenties vaikutti sen, ettei tämä
älyihminen voinut luopua romantillisista onnenunelmista. Tämä järkevä
mies, jolla kuitenkin oli se vakaumus, että kaikki on turhaa, ei voinut
vastustaa tarvetta etsiä onnea toisen olennon omistamisesta. Hän
tiesi hyvin, että kaikista inhimillisistä murheen aiheista on rakkaus
kaikkein suurin, sillä se on äärimmäinen ihmisen yrittämä ponnistus
siirtyä ulkopuolelle sisäistä olemustaan: yhtä turha ponnistus kuin
kaikki muut. Mutta rakkautta hän sittenkin tavoitteli voittamattoman
intohimoisesti. Hän hyvin tiesi, että rakkaus, ollen pelkkä ilmiö, on
vaihtuva kuva, jotain, mikä alinomaan muuttuu. Mutta hän tavoitteli
rakkauden pysyväisyyttä, rakkautta, joka olisi täyttänyt koko elämän.
Hyvin hän tiesi, että naisen heikkous on parantumaton. Mutta hän ei
voinut luopua siitä ajatuksesta, että hänen lemmittynsä olisi vakaa ja
uskollinen kuoloon asti.
Tämä eriskummainen vastakohta, minkä muodostivat ajatuksen selkeys ja
aistimuksen sokeus, tahdon heikkous ja vaistojen väkevyys, todellisuus
ja haaveet, synnytti hänessä turmiollisia häiriöitä. Hänen aivonsa,
joita täyttivät osaksi omat ja osaksi toisten analyytikkojen tekemät
psykologiset havainnot, sekoittivat ja hämmensivät usein kaikki seikat,
sisäisesti ja ulkonaisesti.
Kirjallisuuden harjoittamisesta tarttunut tottumus yksinpuheluihin,
joissa sisäinen harkinta suurentaa ja liioittelee esineenään olevaa
sieluntilaa, houkutteli hänet usein erehdyksiin kärsimystensä oikeaan
luonteeseen nähden ja saattoi ne hänelle raskaammiksi. Todellisten
ja kuviteltujen tunteiden sekoitus suisti hänet niin monimutkaisiin
ja outoihin tiloihin, että hän siitä ikäänkuin menetti ihmisyytensä
vaiston. Hänkin ajatteli: -- Olemme tehdyt samasta aineksesta kuin
unelmamme. -- Ja hän näki olemuksensa salaisimmista kätköistä jotain
usvan tapaista kohoavan, jotain yhtenäistä, mutta outoa, mihin sattuman
henkäys puhalsi kuvaamattomia muotoja.
Hänen kärsimyksensä kun kokonaan pitivät valloissaan hänen kykyjään,
oli kaikki työ hänelle mahdoton. Demetrion perinnöksi jättämän
omaisuuden nojalla hän aikoja sitten oli saavuttanut aineellisen
riippumattomuuden, eikä ollut oppinut tuntemaan välttämättömyyden
useinkin hyvin terveellistä pakkoa. Kun hän tehtyään tuskallisen
tahdonponnistuksen lopulta pakoittautui työhön, ei häntä hetken
kuluttua vallannut kyllästyminen, vaan ruumiillinen inho, niin raju
hermokiihoitus, että se saattoi työhuoneenkin sietämättömäksi ja ajoi
hänet pois kotoa kaduille ja toreille, minne vaan, kauas pois.
Huolimatta monista lahjoistaan hän pysyi toimettomana, epätuotteliaana.
Ollen varma omasta hyödyttömyydestään, hän ravitsi henkeään
hekumallisesti yksinomaan musiikilla ja kirjallisuudella. Sisäisellä
ivalla hän teki tyhjäksi jokaisen aloitteen. Alussa hän oli itseään
epäillyt ja tämä itse-epäilys oli vähitellen johtanut hänet epäilemään
kaikkea. Alussa hän oli kärsinyt itsensä vuoksi, vähitellen hän
oli ruvennut kärsimään kaiken muun vuoksi. Yleinen typeryys häntä
tukahutti, ja rahvaan näky kiihoitti hänen sappeaan.
Joskus, kun hänen olemuksensa intohimoinen puoli oli joutunut
tavattomaan kiihoitustilaan hän vajosi eräänlaiseen henkiseen
herpoamiseen, jonka ensi oireita oli kaiken olevaisen täydellinen
huomaamattomuus, välinpitämättömyys, joka oli pahempi kuin yltynyt
tuntehikkaisuus, sitä kun kesti useita päiviä, jopa viikkojakin.
Toiste kiinnitti hänen huomiotaan yksinomaan yksi ajatus: kuoleman
ajatus. Ja silloin kaikki vaikutelmat liukuivat yli hänen henkensä kuin
vesipisarat kuuman kiven yli: joko ponnahtaen takaisin tai haihtuen.
Se oli tuo rakas ja hirvittävä pää-ajatus: kuoleman ajatus. Tuntui
siltä kuin Demetrio Aurispa, tuo lempeä itsemurhaaja, olisi kutsunut
perillistään. Ja tämä tunsi mitä kohtaloa hän sisimmässään kantoi.
Aavistus sen täyttymyksestä herätti hänessä joskus vaistomaista kauhua,
joka lähenteli mielisairautta; mutta useammin se vielä herätti hänessä
levollista alakuloisuutta, johon sekaantui itsesurkua, eräänlaista
hekumallista sääliä; mystillistä murheellisuutta jonka valloissa hän
kernaasti viipyi.
Nyt viimeisen käänteen jälkeen, josta hän ainoastaan suurta vaivaa
nähden oli eheänä eronnut, hän lankesi jälleen tunteenomaisiin
harhaluuloihin. Kyettyään pakenemaan kuoleman lumoja, hän katseli
elämää hieman verhotuin silmin. Vaikka juuri vastenmielisyys katsoa
todellisuutta tuimasti silmiin ja otsa pystyssä uhmata elämää oli
saattanut hänet haudan partaalle, hän nyt harhaluulosta nouti
toivonvälkkeen tulevaisuutensa varalle: -- Maailmassa on olemassa
ainoastaan yksi onnen huumaus: ehdoton varmuus toisen olennon
omistamisessa. Tätä huumausta minä etsin. -- Hän etsi sellaista, mikä
ei ole löydettävissä. Sisimpiä olemuksensa säikeitä myöten epäilyksen
kalvamana hän vaati sitä, mikä oli kaikkein vastakkaisinta hänen
luonteelleen: Varmuutta, varmuutta rakkaudessa! Mutta olihan hän niin
usein nähnyt sen sulavan tyhjiin erittelyn hivuttavan liekin alla!
Olihan hän sitä turhaan etsinyt kokonaista kaksi vuotta!
Ja kuitenkin hänen _täytyi_ niin tahtoa.


VII.

Tuon suuren päivän aamuna, kun Giorgio heräsi muutaman tunnin
kestäneestä levottomasta unenhorroksesta, hän ajatteli, hermot myrskynä
pauhaen: -- Tänään _hän_ tulee! Tänään tämän päivän valossa olen hänet
näkevä. Tulen pitämään häntä käsivarsiini kiedottuna, tällä vuoteella.
Minusta tuntuu, kuin saisin omistaa hänet tänään ensi kerran;
minusta tuntuu, kuin siitä tulisin kuolemaan. -- Syleilyn kuvittelu
tuotti häneen niin rajun sysäyksen, että koko hänen ruumiinsa pitkin
pituuttaan värähti, kuin sähkövirran purkauksesta. Hänessä esiintyi tuo
kauhea ruumiillinen ilmiö, jonka hirmuvoiman edessä hän oli turvaton
uhri. Koko hänen tajuntansa oli halun ehdottoman vallan alaisena;
sillä kaikki nämä sysäykset, jotka hetki hetkeltä järkyttivät hänen
aivojansa, olivat omiaan panemaan liikkeelle sitä aivojensa kohtaa,
minkä edelläkäynyt lepotila oli saattanut äärettömästi muutoksille
alttiiksi. Perinnöllinen himoisuus purkautui uudelleen vastustamattoman
raivoisasti esiin tässä hentomielisessä rakastajassa, joka henkistä
yhteyttä tavoitellen mielellään mainitsi rakastajatartaan sisarekseen.
Hengissä hän tarkasteli lemmittynsä alastomia suloisia jäseniä, toista
toisensa jälkeen. Joka muoto sai katsottuna hänen kaihonsa liekin
lävitse omituisen satumaisen, melkein yliluonnollisen loiston. Hengissä
hän päästi lemmittynsä hyväilyt yksitellen ohitsensa kulkemaan.
Joka asento muuttui hekkumallisen lumoavaksi, kiihtyen melkein
käsittämättömän vaikuttavaksi. Kaikki tuossa naisessa oli valoa,
tuoksua, rytmiä.
Tuon ihmeellisen olennon, niin, hän, hän yksin sen omisti! Mutta
äkillinen mustasukkaisuuden puuska kehittyi hänen himostaan, kuin savu
kituvasta tulesta. Kun tuo sisäinen myrsky kiihtyi, hän hypähti ylös
vuoteestaan, karkoittaakseen kouristuksen.
Ikkunan edessä liikkuivat aamun hohteessa öljypuun oksat vitkaan,
vaalean harmaina. Meren kumeaan yksitoikkoisuuteen sekoittivat varpuset
vielä hiljaista viserrystään, suljetusta karsinasta karitsa päästi aran
määkinän.
Kun Giorgio astui ulos parvekkeelle, virkistävästä kylvystä
vahvistuneena, hän joi pitkin siemauksin tuhansien tuoksujen höystämää
aamuilmaa. Hänen keuhkonsa laajenivat, ajatukset seurasivat toisiaan
nopeasti ja jokaisessa oli odotetun leima: nuoruuden tunne välähti
hänen sydämeensä.
Hänen edessään aurinko nousi, puhtaana, yksinkertaisena, ilman pilvien
komeutta, ilman salaperäisyyttä. Melkein lumivalkeasta merestä yleni
veripunainen kehä, jolla oli melkein niin terävän selvät ääripiirteet,
kuin pajasta tulleella metallilevyllä.
Cola Samppanja joka puhdisti pihamaata, huudahti:
-- Tänään on suuri juhlapäivä. Tänään tulee rouva. Tänään vilja
hiistelee tähälle, odottamatta helatuorstaita.
Hymyillen vanhuksen somalle puheelle Giorgio kysyi:
-- Oletteko muistanut sanoa naisille, että noukkisivat kinsteri-kukkia?
Koko tie on siroitettava kukilla.
Vanhus teki kärsimättömän liikkeen, ikäänkuin olisi tahtonut sanoa,
ettei häntä tarvinnut muistuttaa.
-- Viisi olen käskenyt tulemaan.
Ja mainitessaan heidän nimensä hän osoitti kädellään paikkoja, missä
tytöt asuivat:
-- Scimmian tyttö, Sguaston tyttö, Favetta, Splendore, Garbinon tyttö.
Kuullessaan nämä nimet Giorgio huomasi mielessään äkillistä hilpeyttä.
Hänestä tuntuivat kaikki keväimen henget asettuvan hänen sydämeensä.
Kirkas runouden aalto huuhteli häntä. Kohosivatko kaikki nämä neitoset
sadun povesta siroittamaan kauniin Roomattaren polulle kukkia?
Hän antautui odotuksen hetkien tarjoamaan levottomaan nautintoon. Hän
tuli alas pihalle ja kysyi:
-- Missähän he ovat poimimassa?
-- Tuolla ylhäällä, vastasi Cola osoittaen kumpua: -- Tammilehdon
kohdalla. Löydät heidät, kun seuraat laulua.
Todella kuului aika ajoin naisten laulu ylhäältä kummulta. Giorgio
kiipesi rinnettä ylös etsien kieloja. Kiemurteleva polku pujottelihe
nuoressa tammilehdossa. Eräässä kohdassa haarautui joukko toisia
polkuja, joiden päätä ei näkynyt. Kaikki nämä kallioon hakatut ja
lukemattomien juurien peittämät rotkotiet muodostivat jonkunmoisen
vuoristosokkelon, missä varpuset visertelivät ja rastaat lauloivat.
Giorgio ei eksynyt, sillä hän seurasi kaksinkertaista opastajaa: laulua
ja kukkien tuoksua. Hän löysi kinsteriä kasvavan paikan.
Se oli ylätaso, jolla kasvoi kukkivaa kinsteriä niin tiheään, että
se silmälle tarjosi yhden ainoan keltaisen vaipan, rikinkeltaisen,
loistavanvärisen. Nuo viisi tyttöä poimivat kukkia, täyttäen niillä
korinsa, ja laulaen sen ohella. He lauloivat venytettyä laulua,
täydellisine terssi- ja kvintti-soinnoksineen. Kun he saapuivat
loppusäkeeseen, he kohosivat pensaikosta, jotta sävel vapaammin pääsi
tunkemaan ilmoille täydestä rinnasta; ja he venyttivät säveltä kauan,
katsoivat samalla toisiaan silmiin ja ojensivat kukkien täyttämiä
käsiään.
Huomatessaan muukalaisen, he keskeyttivät laulunsa ja kumartuivat
uudelleen pensaiden yli. Huonosti tukahutettu naurun hykätys levisi yli
keltaisen kukkakentän. Giorgio kysyi:
-- Kuka teistä on Favetta?
Tyttönen, ruskea kuin oliivi, nousi vastaamaan, hämmästyneenä, melkein
pelästyneenä:
-- Minä se olen, herra.
-- Etkö sinä ole San Viton taitavin laulajatar?
-- En, herra. Se ei ole totta.
-- Se on totta, se on totta, huusivat hänen toverinsa. -- Käske hänen
laulaa, herra.
-- Se ei ole totta, herra. Minä en osaa laulaa.
Nauraen ja tulipunaisena kasvoiltaan hän puolustautui; hän väänteli
esiliinaansa sormien välissä, toverien kehoitellessa häntä. Hän
oli lyhyt kasvultaan; mutta hänellä oli voimakkaat muodot ja leveä
kukoistava povi, joka laulamisesta oli laajentunut. Hänen tukkansa oli
kutrinen, kulmakarvat paksut, nenä kaareva; eräät päänliikkeet olivat
hiukan rajuja.
Ensi estelyn jälkeen hän suostui. Hänen toverinsa tarttuivat
toisiaan käsistä ja sulkivat Favettan piiriinsä. He sukelsivat esiin
kukkaispensaista, ahkerien mehiläisten suristessa yltympärillä.
Favetta alkoi ensin epävarmana, mutta sävel säveleltä varmistuen. Hänen
äänensä oli puhdas, sujuva, kristallinkirkas kuin raikas lähde. Hän
lauloi pari säkeistöä, ja toverit yhtyivät kuorona loppusäkeeseen.
Loppunuottia he venyttivät, lähentäen suunsa toisiinsa, muodostaakseen
yhden ainoan äänivirran; ja se kaikui hitaana ja juhlallisena kuin
kirkkoveisu.
Favetta lauloi: -- Kaikki lähteet ovat kuivuneet. Lempi parkani! Se
kuolee janoon. Tromma lari, lira llari, llallera, Tromma lari, lira,
eläköön lempi! -- Oi lempi, mua janottaa, janottaa, janottaa. Missä
on vesi, jonka mulle toit? Tromma lari, lira... -- Toin sinulle
saviruukun, se oli sidottu kultaketjuihin. Tromma lari, lira... -- Ja
toverit lauloivat: Eläköön lempi!
Tämä kevään tervehdys lemmelle nousseena näistä sydämistä, jotka
eivät kenties vielä olleet kokeneet rakkauden syvää surumielisyyttä,
jotka eivät kenties koskaan tulisi sitä kokemaan, kaikui Giorgion
korvaan hyvänä enteenä. Tytöt, kukat, metsä, meri, kaikki nämä vapaat
ja itsetiedottomat seikat, jotka hänen ympärillään henkivät elämän
hekkumaa, virkistivät hänen sieluansa; ne lievensivät ja nukuttivat
sitä tunnetta, mikä hänellä tavallisesti oli omasta olemuksestaan;
ne antoivat hänelle rauhallisen, sopusointuisen, melkein rytmillisen
tuntemuksen uudesta kyvystä, joka vähitellen kehittyi hänen olentonsa
sisältä ja joka vallan epämääräisesti, kuin epäselvänä jumalallisen
suloisuuden näkynä ilmestyi hänelle.
Se oli haihtuva tenho, niin tavaton ja käsittämätön tajunnantila, ettei
hän edes voinut mieleensä kiinnittää sen harhakuvaa. Laulajattaret
näyttivät hänelle rikkaan sadon täyttämiä korejaan -- kukkien
runsautta, vielä kasteesta kosteata. Favette kysyi:
-- Joko riittää?
-- Ei, se ei riitä. Teidän pitää vielä palata tänne poimimaan. Koko tie
paalurakennuksesta taloon saakka on peitettävä kukilla. Portaille niitä
on siroitettava, parvekkeelle...
Entä taivaaseenastumispäivaksi? Etkö aio jättää ainoatakaan kukkaa
jälelle Jesus Kristusta varten?


VIII.

Ippolita oli saapunut. Hän oli kulkenut yli kukkien kuin madonna, joka
on toimeenpaneva ihmeen; kukkaismaton yli hän oli astunut. Hän oli
tullut vihdoinkin; vihdoinkin hän oli astunut yli kynnyksen.
Nyt hän väsyneenä ja onnellisena tarjosi rakastajan huulille kokonaan
kyynelten kostuttamat kasvonsa, puhumatta, sanomattoman antaumuksen
ihme näössään. Väsyneenä ja onnellisena itki ja nauroi hän ihailemansa
miehen lukemattomien suudelmien lomitse. Mitä merkitsivätkään kaikki
muistot siltä ajalta, jolloin _hän_ oli ollut poissa! Mitä merkitsi
kaikki vastoinkäyminen, kaikki tuskat, kaikki levottomuus, kaikki
vaivalloiset taistelut elämän armotonta raakuutta vastaan! Mitä
merkitsikään kaikki murhe ja epätoivo tähän ylimpään onnenhurmaukseen
verrattuna! Hän eli, hengitti raskastajansa sylissä, tunsi itsensä
äärettömästi rakastetuksi. Hän ei tietänyt muuta, kuin että oli
äärettömästi rakastettu. Kaikki muu haihtui, vajosi tyhjyyteen, näytti
siltä, kuin ei sitä koskaan olisi ollut.
-- Oi, Ippolita, Ippolita! Oi, sieluni! Kuinka palavasti olen sinua
kaihonnut! Sinä tulit! Nyt et enää lähde luotani, et moneen, moneen
päivään; eikö totta? Ennenkuin minut jätät, täytyy sinun tappaa minut.
Giorgio suuteli häntä huulille, poskille, kaulaan, silmiin,
kyllästymättä ja joka kerta kuin hänen huulensa kohtasivat suloisen
kyynelen, hän tunsi syvää väristystä. Nämä kyynelet, tämä hymy, tuo
onnenilme väsymyksen uuvuttamilla kasvoilla, se ajatus, ettei tämä
nainen hetkeäkään ollut epäröinyt suostumasta, se ajatus, että hän
tehden vaivaloisen matkan oli kaukaa tullut tänne, ja että hän nyt
hänen suudelmiensa alla itki eikä liikutukselta voinut puhua -- kaikki
nämä intohimoiset ja suloiset seikat puhdistivat hänen tunteitaan,
poistivat hänen pyyteistään saastaisuuden, loivat hänen rakkauteensa
melkein siveän tunteen, kohottivat hänen sieluaan. Hän sanoi,
vetäessään ulos pitkää neulaa, joka kiinnitti harsoa hattuun:
-- Olet varmaankin hyvin väsynyt, Ippolita parka! Olet vallan kalpea.
Ippolita oli vetänyt harson syrjään kasvoiltaan, mutta hänellä oli
vielä vaippa yllä ja hansikkaat kädessä. Giorgio auttoi häntä riisumaan
harson ja hatun tehden sen tottuneesti. Ippolitan kaunis ruskea pää
jäi vapaaksi ja sitä peittivät yksinkertaiset hiukset kuin kypäri,
pilaamatta takaraivon hienoa viivaa, peittämättä niskaa.
Uudelleen Giorgio peitti hänet suudelmilla. Hän etsi kaulasta, vasemman
korvan alta _kaksoisia_, noita molempia luomia, noita kullanruskeita
eläviä marjoja. Ippolitalla oli valkoinen pitsikaulus ja kaulassa
kapea musta samettinauha, joka erinomaisen tuntuvasti toi esiin ihon
valkeuden. Päällysvaipan aukosta pisti esiin hame, joka oli tehty
niin hienosti mustan ja harmaan raitaisesta kankaasta, että se näytti
harmaalta: se oli tuo muistorikas hame Albanosta. Siitä erosi heikko
orvokin tuoksu, tuo tunnettu tuoksu.
Giorgion huulet kävivät polttavammiksi, ja kuten Ippolitan oli tapana
sanoa, himokkaammiksi. Hän hellitti, riisui Ippolitan yltä vaipan,
auttoi häntä vetämään hansikkaat käsistä; hän tarttui hänen paljaisiin
käsiinsä ja painoi niitä ohimoilleen, hulluna saadakseen häneltä
hyväilyä. Ja pidellessään hänen ohimoitaan, Ippolita veti hänet
puoleensa, verhosi hänet pitkällä hyväilyllä, suuteli häntä yli koko
kasvojen, hyväillen häntä ikävöivällä, moninkertaisella suudelmalla.
Giorgio tunsi tuon jumalaisen, tuon verratoman suun, jota hän usein
oli luullut ikäänkuin sielullaan havaitsevansa ollen haltioitumisen
valloissa, joka voitti aistillisen huumauksen ja ilmeni hänen sisäisen
olemuksensa yliaistilliselle osalle.
-- Sinä surmaat minut, mutisi Giorgio, vavisten kuin haavanlehti,
samalla kuin hiusjuurissa tuntui jäinen kylmyys, joka selkänikamasta
nikamaan levisi ytimeen asti. Ja sisällään hän tunsi epämääräistä,
vaistomaista pelästystä, jota jo ennenkin oli tuntenut.
Ippolita sanoi, irtaantuessaan:
-- Nyt näkemiin. Missä on... minun huoneeni? Oi, Giorgio, kuinka hyvä
meidän tulee olemaan täällä!
Hymyillen hän katsoi ympärilleen. Hän kulki muutaman askeleen kynnystä
kohti, kumartui nostamaan kimpun kinsteriä ja veti sen tuoksua ilmeisen
ihastuneena sieramiinsa. Hän tunsi itsensä vielä vallan liikutetuksi,
melkein huumautuneeksi tästä rajattomasta kunnianosoituksesta, tästä
raikkaasta, kukoistavasta ihanuudesta, mikä oli siroitettu hänen
tiellensä. -- Eikö hän nähnyt unta? Hänkö se todella oli, Ippolita
Sanzio, tällä vieraalla paikkakunnalla, tässä lumotussa maassa, kaiken
tämän runouden ympäröimänä ja juhlimana. -- Äkkiä, uudet kyynelet
silmissä ja kietoen kätensä lemmittynsä kaulaan hän huusi:
-- Kuinka kiitollinen olen sinulle!
Hänen sydämensä ei huumautunut mistään niin kuin tästä runoudesta. Sen
ihanteellisuuden kautta millä lemmittynsä hänet verhosi, hän tunsi
kohoavansa yläpuolelle omaa vaatimatonta minäänsä; hän tunsi elävänsä
toista elämää, korkeampaa elämää, joka väliin tukahuttaen ahdisti hänen
sieluaan, samoin kuin tapahtuu turmeltuneeseen ilmaan tottuneelle
rinnalle, kun se hengittää runsaasti happea.
-- Kuinka ylpeä olen siitä, että olen sinun omasi! Sinä olet ylpeyteni.
Riittää, että olen vaan hetken luonasi, tunteakseni itseni toiseksi
naiseksi, äärettömästi erilaiseksi. Yhtähaavaa sinä jakelet minulle
toista verta, toista henkeä. En enää ole Ippolita, en enää sama kuin
eilen. Mainitse minua toisella nimellä.
Giorgio antoi hänelle nimen:
-- Elämäni!
He syleilivät toisiaan; he suutelivat toisiaan rajusti, ikäänkuin
olisivat tahtoneet juurineen irroittaa ne suudelmat, joilla sulkivat
toistensa huulet. Tempautuen irti, toisti Ippolita:
-- Nyt näkemiin. Missä on minun huoneeni? Näytähän.
Giorgio kietoi käsivartensa hänen vyötäisilleen ja vei hänet viereiseen
makuuhuoneeseen. Ippolita päästi ihmettelyn huudon, nähdessään
"häävuoteiden häävuoteen" joka oli peitetty suurella keltasilkkisellä
morsiuspeitteellä.
-- Tuohonhan vallan tulemme eksymään...
Ja nauraen hän kulki kookkaan huonekalun ympäri.
-- Suurin vaikeus on päästä siihen sisälle.
-- Sinun tulee ensin panna jalkasi minun polvelleni, vanhan maantavan
mukaan.
-- Kuinka monta pyhimystä! hän huudahti, katsellessaan päänpuolisessa
sängynpäässä pitkää riviä pyhimysten kuvia.
-- Meidän kai täytyy peittää ne.
-- Niin, se on totta...
Molemmat löysivät vaan vaivoin sanoja; molempien äänet olivat hieman
muuttuneet, molemmat vapisivat, vastustamattoman pyyteen pakoittamina
ja melkein raukeina ajatellessaan tulevaa hekkumaa. He kuulivat jonkun
kolkuttavan ovelle. Giorgio astui parvekkeelle.
Se oli Candian tytär, Elena. Hän tuli ilmoittamaan, että aamiainen oli
valmis.
-- Mitä tahdot tehdä? -- kysyi Giorgio, kääntyen Ippolitan puoleen,
epäröivänä, kuin kouristuksen valloissa.
-- Minulla ei todellakaan ole nälkä, Giorgio; minulla ei ole
vähintäkään halua syödä. Syön päivällistä myöhemmin, iltapäivällä, jos
suostut...
Molemmilla oli sama ajatus; molemmat tiesivät, että nyt kaikki muu oli
mahdotonta.
Melkein raivokkaasti sanoi Giorgio:
-- Tule huoneeseesi. Löydät kaikki valmiina kylpyäsi varten. Tule.
Ja hän vei hänet huoneeseen, jonka seinät kokonaan oli päällystänyt
maalaismatoilla.
-- Näetkö, matkalaukkusi ja pienet tavarasi ovat jo täällä. Näkemiin.
Älä vitkastele.
Hän jätti hänet yksin. Hetken kuluttua tunki hänen luokseen veden
loiskina, joka kookkaasta pesusienestä valui takaisin ammeeseen. Hän
tunsi tuon lähdeveden jäisen kylmyyden; ja hän kuvitteli Ippolitan
solakan, joustavan ruumiin värähtelyä tuossa virkistävässä kosteudessa.
Ja kun nuo äänet olivat lakanneet, hänet kouristi niin raju väristys,
että hampaansa alkoivat kalista, kuin kuollettavan kuumehoureen
tuskissa. Himon kauhein silmin hän näki tuon naisen, jo kuivana ja
kiiltävänä ja hienona kuin kullanhohteinen alabasteri, pudottavan
yltään kylpyvaipan.
-- Ippolita, Ippolita, hän huusi, ollen suunniltaan. Tule! Tule!


IX.

Rajuista hyväilyistä vielä väsyneempänä, melkein hengettömänä, Ippolita
vähitellen vaipui unen valtoihin. Vähitellen hymy hänen huulillaan
muuttui tiedottomaksi; sitten se katosi. Hetkeksi sulkeutuivat huulet;
sitten ne taas äärettömän hitaasti aukenivat, ja sisältä loistivat
häikäisevän valkoiset hampaat kuin zhasmiinit. Taaskin huulet kotvaksi
sulkeutuivat; ja jälleen ne aukenivat hitaasti, hitaasti; ja sisältä
välkkyivät taas hampaat häikäisevän valkeina ja kosteina.
You have read 1 text from Finnish literature.
Next - Kuoleman riemuvoitto: Romaani - 12
  • Parts
  • Kuoleman riemuvoitto: Romaani - 01
    Total number of words is 3443
    Total number of unique words is 1848
    22.4 of words are in the 2000 most common words
    32.1 of words are in the 5000 most common words
    37.0 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Kuoleman riemuvoitto: Romaani - 02
    Total number of words is 3503
    Total number of unique words is 1958
    23.4 of words are in the 2000 most common words
    33.0 of words are in the 5000 most common words
    39.0 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Kuoleman riemuvoitto: Romaani - 03
    Total number of words is 3424
    Total number of unique words is 2056
    20.6 of words are in the 2000 most common words
    29.5 of words are in the 5000 most common words
    34.6 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Kuoleman riemuvoitto: Romaani - 04
    Total number of words is 3569
    Total number of unique words is 1970
    21.1 of words are in the 2000 most common words
    30.5 of words are in the 5000 most common words
    35.4 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Kuoleman riemuvoitto: Romaani - 05
    Total number of words is 3539
    Total number of unique words is 1882
    22.0 of words are in the 2000 most common words
    31.9 of words are in the 5000 most common words
    37.4 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Kuoleman riemuvoitto: Romaani - 06
    Total number of words is 3538
    Total number of unique words is 1930
    22.0 of words are in the 2000 most common words
    30.6 of words are in the 5000 most common words
    36.3 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Kuoleman riemuvoitto: Romaani - 07
    Total number of words is 3560
    Total number of unique words is 1980
    21.4 of words are in the 2000 most common words
    29.8 of words are in the 5000 most common words
    35.5 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Kuoleman riemuvoitto: Romaani - 08
    Total number of words is 3522
    Total number of unique words is 1912
    20.9 of words are in the 2000 most common words
    29.8 of words are in the 5000 most common words
    35.7 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Kuoleman riemuvoitto: Romaani - 09
    Total number of words is 3490
    Total number of unique words is 1950
    19.4 of words are in the 2000 most common words
    28.2 of words are in the 5000 most common words
    33.8 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Kuoleman riemuvoitto: Romaani - 10
    Total number of words is 3410
    Total number of unique words is 2141
    20.9 of words are in the 2000 most common words
    28.8 of words are in the 5000 most common words
    34.0 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Kuoleman riemuvoitto: Romaani - 11
    Total number of words is 3402
    Total number of unique words is 2023
    20.5 of words are in the 2000 most common words
    29.7 of words are in the 5000 most common words
    34.9 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Kuoleman riemuvoitto: Romaani - 12
    Total number of words is 3421
    Total number of unique words is 1906
    19.6 of words are in the 2000 most common words
    29.3 of words are in the 5000 most common words
    33.8 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Kuoleman riemuvoitto: Romaani - 13
    Total number of words is 3514
    Total number of unique words is 1967
    21.5 of words are in the 2000 most common words
    30.0 of words are in the 5000 most common words
    35.6 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Kuoleman riemuvoitto: Romaani - 14
    Total number of words is 3487
    Total number of unique words is 2076
    19.7 of words are in the 2000 most common words
    28.6 of words are in the 5000 most common words
    33.6 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Kuoleman riemuvoitto: Romaani - 15
    Total number of words is 3414
    Total number of unique words is 2073
    18.4 of words are in the 2000 most common words
    26.9 of words are in the 5000 most common words
    32.4 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Kuoleman riemuvoitto: Romaani - 16
    Total number of words is 3351
    Total number of unique words is 2126
    17.1 of words are in the 2000 most common words
    25.3 of words are in the 5000 most common words
    30.2 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Kuoleman riemuvoitto: Romaani - 17
    Total number of words is 3387
    Total number of unique words is 2047
    18.2 of words are in the 2000 most common words
    26.8 of words are in the 5000 most common words
    32.3 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Kuoleman riemuvoitto: Romaani - 18
    Total number of words is 3457
    Total number of unique words is 1954
    19.8 of words are in the 2000 most common words
    28.3 of words are in the 5000 most common words
    33.6 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Kuoleman riemuvoitto: Romaani - 19
    Total number of words is 3440
    Total number of unique words is 1992
    19.0 of words are in the 2000 most common words
    26.9 of words are in the 5000 most common words
    31.8 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Kuoleman riemuvoitto: Romaani - 20
    Total number of words is 3358
    Total number of unique words is 2060
    18.2 of words are in the 2000 most common words
    25.5 of words are in the 5000 most common words
    30.6 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Kuoleman riemuvoitto: Romaani - 21
    Total number of words is 3407
    Total number of unique words is 2119
    18.9 of words are in the 2000 most common words
    28.0 of words are in the 5000 most common words
    33.5 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Kuoleman riemuvoitto: Romaani - 22
    Total number of words is 3586
    Total number of unique words is 1861
    22.2 of words are in the 2000 most common words
    32.6 of words are in the 5000 most common words
    38.9 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Kuoleman riemuvoitto: Romaani - 23
    Total number of words is 3418
    Total number of unique words is 1965
    17.3 of words are in the 2000 most common words
    25.5 of words are in the 5000 most common words
    31.4 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Kuoleman riemuvoitto: Romaani - 24
    Total number of words is 3619
    Total number of unique words is 1887
    21.9 of words are in the 2000 most common words
    30.3 of words are in the 5000 most common words
    36.0 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Kuoleman riemuvoitto: Romaani - 25
    Total number of words is 3522
    Total number of unique words is 1886
    20.4 of words are in the 2000 most common words
    29.4 of words are in the 5000 most common words
    35.5 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.