Kuninkaan toverit - 03

Total number of words is 3507
Total number of unique words is 1863
25.8 of words are in the 2000 most common words
36.8 of words are in the 5000 most common words
41.7 of words are in the 8000 most common words
Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
-- "Ei vähääkään, sire. Ja todistukseksi... Jumalan haltuun!"
Villon riensi jo akkunaa kohden. Kuningas pidätti hänet.
-- "Muista", hän sanoi, "että kaikkien rautasormuksen kantajain täytyy
kuolemaa katsoa silmiin, sillä muutoin he minun pettävät. Eräs tietäjä
on sen lukenut tähdistä. Pait sitä, en tahdo, että epäillään sinua
minun lähettämäksi. Ymmärrätkö?"
-- "Vallan, sire. Tämä kylpy, jos kohta vähän kylmäkin, minut
puhdistaa. Se on kuin toinen kaste. Maankulkija Villon on kuollut.
Villon on uusi ihminen! Tie auki Haamu-Villon'ille! Lopuksi vaan, koska
minulle on varsin tärkeätä päästä kunnialla pakoon ja Teidän
Majesteettinne siten saa vielä paremman perusteen syytökselleen ...
suonette minun varastaa vaippanne... Hyvästi, sire, voidaan hyvin!"
Vastausta odottamatta, Villon siirsi syrjään toisen akkunaverhoista.
Yhdellä ainoalla hyppäyksellä hän särki lasin; ja kohta sen jälkeen
kuului hänen ruumiinsa raskas putoaminen virtaan.
Kuningas meni katsomaan. Kuu valoi hopeitaan Loire'n pinnalle. Pää
kohosi vedestä. Vähän matkaa toisaalla vaippa uiskenteli sen pinnalla.
"Minä aavistan", hän mumisi ... "tämä on nerokas toveri ... ja voinpa,
tänä iltana, sammuttaa lamppuni. Totta Jumaliste! olen löytänyt
miehen!"
Ja kiiruhtaen kamarinsa ovelle hän alkoi huutaa:
-- "Apua! auttakaa! Tuo konna karkasi vaippani kanssa. Joutsille!
pyssyille! Ampukaa häntä ... tappakaa!"
Nuolet ja luodit heti kiitivät yön pimeässä, hyppien aaltoja pitkin.
Sen jälkeen Tristan l'Hermite, astuen herransa viereen sanoi:
-- "Eikö pitäisi laskea veneet vesille ja ajaa häntä takaa, saadaksemme
ainakin..."
-- "Joutavia", kuningas keskeytti. "Me ruokimme liiankin paljon
kaarneita, nyt on kalojen vuoro... Menköön kukin omaa tietänsä!"
Ja, hykertäen käsiänsä, hän palasi kamariinsa.


V.
Metsässä.

Niinkuin lukija jo on arvannut, ammuttiin vaippa repaleiksi, vaan
runoilija pääsi eheänä rantaan.
Seutu oli suomaata. Siellä täällä joku poppeli ja pajupensas; vähän
kauempana, hiljalleen kohoavia, paikoin pensastuneita ruohokenttiä;
ta'impana, näköpiirin äärellä, suuria puita ja niiden keskellä
käsipuut.
Käsipuista aina voi päättää jonkun tien siitä käyvän: tie, jonka
runoilija täällä tapasi, poikkesi muutaman askeleen päästä tiheään
metsään.
Jo ensi puista alkaen täydellinen pimeys, paitsi vähäistä aukkoa, josta
pieni tähtönen tuikki.
Runoilija lausui sille juhlallisen tervehdyksen:
-- "Ole minun ohjaajani ja näytä minulle oikea tie. Ken tietää? ehkä
vielä on mahdollista minun sinulle kunniaa tuottaa. Vaan nythän jo
katosit. Minä astun taas yön pimeään, Tenaroon, kuin muinoin toverini
Orphey, mennessään etsimään neiti Eyrydikeä... Voi! ei mikään Eyrydike
minua vartoo ... vaan voishan kolmekitainen Kerbero minua purra ...
siis varovasti!"
Hän tuskin oli ehtinyt lopettaa, niin jalkansa kompastuivat tien yli
vedettyyn köyteen ja hän kaatui koreasti keskelle tietä.
Kaksi kättä tarttui hänen kurkkuunsa, ja ääni sanoi:
-- "Suokaa anteeksi, matkamies ... minun tekisi mieleni vaihettaa
kanssanne vaatteita, etenkin jos joku ecu sattuisi taskuissanne
olemaan."
-- "Tuhannen sarvipäätä!" Villon huudahti; "se on Martti
Troussecaille!"
Tästä lempi-kirouksesta hänet Troussecaille oitis tunsi.
-- "François ystäväni! Eiväthän siis saaneetkaan sinua kiinni? Ethän
olekkaan kuollut?"
-- "Etkä sinäkään, päävaras, sen verran kuin minä voin päättää? Juuri
kaunis toimitus sinulla tässä!"
-- "Oikein nuhteita! Sinäkö se todella olet? ... kuinpa ei vaan olisi
haamusi?"
Troussecaille iski tulta. Muutama kipinä säihkyi pimeässä ja salli
ystävien hetken katsella toisiansa.
Kun sitten pimeä taas oli palannut entistä synkempänä, eräs
liikutuksesta vapiseva ääni huudahti:
-- "Se on hän! se on Villon! Hän on hengissä! Hän on pelastettu!...
Vetäkööt nyt Troussecaille'n hirteen, hän kuolee tytyväisnä."
Ja runoilija tunsi kahden karkean huulen koskevan hänen poskiansa.
Pari lämmintä, rehellistä kyyneltä jäi niihin.
Itsekin puolestaan liikutettuna, hän vastasi:
-- "Martti parkani! Oohoo sentään! sinä siis todellakin minua
rakastat?"
-- "Epäilitkö sitä?"
-- "En. Vaan minä olen ylen onnellinen, saatuani siitä tämän uuden
osoitteen. Sinä olet myös oleva onnellinen vuorostasi. Vaan kerroppa
minulle, millä pirun tavalla sinäkin pakoon pääsit."
-- "Kun sinä itse käpälämäkeen olit juossut, seurasi hetken hämmennys.
Minä käytin sitä väljentääkseni hamppunuoraa kaulani ympäriltä ja
pakenin, kepeänä kuin sarvas, metsään. Hui, hai! kuinka jälkeeni
juostiin! Vaan minä, sukkela kuin orava, kiipesin muutamaan tammeen ja
kyykistyin vahvimman oksan ta'a. Verikoirat juoksevat alitse minua
huomaamatta. Varoksi olin kaksi pitkää tuntia liikkumatta. Hyvin
tukalaa on näin istua orrella. Vihdoin tulin alas ja tiheään viidakkoon
hukkuivat jälkeni niin hyvin, että piru itse olisi niitä saanut turhaan
vainuta. Tiedäthän, että salametsästys on elämäni runollinen puoli. En
olisi niin vanha kettu, kuin olen, jos sellaisessa metsässä minun
kiinni olisivat saaneet."
Ja Troussecaille nauroi sydämmen pohjasta.
-- "Hyvä vaan", Villon sanoi; "entä ruoka ... ja yösija?"
-- "Totta on, että kärsin nälkää aikalailla. Vieläpä kovaa janoakin,
eikä suinkaan liikaa lämmintä. Aloin kuljeksia ylöskannolla tarpeitteni
tydyttämiseksi. Ensimäinen vastaantulija: muutama aasi. Nousin kohta
sen selkään, iskin virkkua vitsalla, ja pidin varmana, että se veisi
mun isäntänsä asunnolle. On kuitenkin omituista kuinka aasit ovat
järkeviä! Kun se jonkun aikaa oli hönkötänyt se saapui aukealle
paikalle, jonka keskellä suuri valkea leimusi. Tämän iloisen nuotion
päällä kattila; kattilaa hoitamassa kaksi nokikolaria, jotka puhelivat.
Niiden välillä suuri pullo, epäilemättä viiniä täynnä. Ilmassa ihania
lihasopan höyryjä."
-- "Mikä onnenpotkaus!" Villon huudahti; "aasi toi sinun juuri paraasen
aikaan..."
-- "Suden suuhun!" Troussecaille liitti. "Toinen koloreista sanoi
toiselle: 'mistähän löytäisimme tuon karkulaisen, jonka päältä tuomari
meille antaisi kulta-ecu'n?' Hinta oli hengestäni luvattu. Minä hiivin
tieheni ilman mitään vaatimuksia."
-- "Ja sitten?"
-- "Tulin tänne. Niinkuin tiedät, kannan myötäni kaikki rosvon
tarvekalut. Seutu näytti soveliaalta ansojen virittämiseen. Sinä,
François ystäväni, kaaduit köyteen... Ja maltas! Täällä on juuri toinen
uhri, tuo nelijalkainen, joka rientää ansaan ... hip!..."
Koriseva huudahdus kuului; sitten jonkun eläimen kaatuminen
kellastuneiden lehtien päälle. Troussecaille katosi hetkeksi ja tuli
takaisin, kainalossa upea jänis, jolta hän katkaisi kaulan.
Villon oli noussut pystyyn.
-- "Menkäämme sitä paistamaan noiden kolarien tulelle," hän sanoi.
-- "Uneksitko?" hänen toverinsa huudahti. "Entä luvattu palkinto, jos
minun kiinni saavat?"
-- "Älä ole milläskään, näytä vaan tietä. Luota minuun."
-- "Sokea hullu! Annahan minun toki valita meille kaksi vikevää sauvaa
täältä pensastosta. Ei tiedä mitä voi tapahtua."
Noin puolen tunnin kuluttua molemmat yökuljeksijamme saapuivat
aukeamalle.
Martti ystävä tahtoi pysähtyä; François ystävä jatkoi suoraa tietä
molempain kolarien luo.
-- "Toverit", hän näille sanoi, ottaen esiin järjestänsä muutamia
kultarahoja, joita kantoi kukkarossaan, "toverit, te haluatte
seuralaiseni päätä, josta saisitte kulta-ecu'n. Tässä on niitä kaksi,
jos olette vaiti. Vieläpä kolmas, jos suostutte meidän kanssa vaatteita
vaihtaan. Vihdoin neljäskin, jos suotte meille sijaa valkeanne ääressä,
osallisuutta kattilaan, osallisuutta viinipulloon... Ehdot sitä
edullisemmat teille, koska meillä on paistia tarjota. Troussecaille,
astuppas esiin saaliinesi."
Silmäyksiä vaihdettuansa, molemmat kolarit suostuivat yhteen ääneen.
Kullan kiilto, välkkyen tulen hohteessa, heidät oli soaissut; vaan
etenkin Troussecaille oli niin hämillään, ett'ei tointuakkaan tahtonut.
-- "Kultaa!" hän jupisi vallan ihmeissään; "sinulla, François Villon,
sinullako kultaa!"
-- "Vait!" Villon keskeytti. "Pistä jänis vartaasen, sillä välin kuin
minä menen vaatteita vaihtamaan. Pian nyt!"
Hän oli valinnut kolareista suuremman ja meni sen kanssa majaan; hetken
kuluttua hän tuli takaisin, ei vaan vaatteiltaan, mutta vieläpä
kasvoiltaankin ihan mustana.
-- "Eläköön!" Troussecaille huudahti. "Enhän sinua tunteakaan tahtonut.
Nyt on siis minun vuoroni. Sinä saat paistia kääntää."
Kun toinenkin muuttuminen oli samoin suoritettu, molemmat
seikkailijamme istuivat juhla-aterialle, kuitenkin sauvat varalla ja
isäntiään yhä silmällä pitäen.
Ei mikään oikeuttanut näin ylelliseen varovaisuuteen. Kolarit olivat
iki-ihastuneet; soppa kattilassa oikein taivaallista.
Viimeinen pala suussa, Troussecaille huudahti:
-- "Ohhoh! En jaksa enää. Antakaa tänne viinipullo. Täytyy olla viiniä,
kun tahtoo juopua!"
-- "Martti ystäväni", Villon vakaasti lausui, "vapaiden ateriain aika
on mennyt. Nykyään sekä maksetaan, että pysytään selväpäisnä."
-- "Taikka!"
-- "Oma ehtosi, veli kulta: juo viisaasti ja varovasti tällä kertaa, ja
te'e vast'edes samoin kaikissa tiloissa."
-- "Sopii koettaa. Ennen oli tuuli johtajani; tästä päivästä sinä minua
johdat. Vaan suvainnethan toki selittää..."
-- "Myöhemmin; kun jänis on syöty."
Jänis meni makoiseen suuhun, hartaan hiljaisuuden vallitessa. Kun
vihdoin Troussecaille'n ruokahalu oli tydytetty, mutta uteliaisuus yhä
vireillä, hän sanoi Villon'ille:
-- "Mestari, lupasittehan jotakin?"
-- "Mitä sitten?"
-- "Kun jänis on syöty, sanoitte."
-- "Niin oikein, nyt muistan."
-- "No niin! jänis on mennyt..."
-- "Me te'emme samoin. Matkaan nyt!"
Ensimäinen puoli tuntia vieri ja sen kuluessa karkulaisemme astuivat
tavallista vinhempää, katsoen tuon tuostakin taaksensa vielä paremmaksi
vakuudeksi, ett'ei heitä seurattaisi ja ett'ei siis heidän tietänsä
kukaan voisi ilmiantaa.
Kun tämä pelko oli poistunut, heidän käyntinsä vähitellen itsestään
hiljeni.
-- "Mestari", Troussecaille kysyi, "saanko tietää minne kohden matkamme
kulkee, ei muun vuoksi, kuin löytääkseni sen johdosta oikean suunnan."
-- "Niinkuin näet, itää kohden. Meidän tulee kiiruimman kautta saapua
johonkin Ludovik XI asettamaan postipaikkaan."
-- "Siinä tapauksessa on parasta kääntyä oikealle ja pyrkiä Burgundin
valtatielle."
-- "Burgundi!... Aivan oikein, meidän täytyy sen läpi kulkea ... ja se
ei suinkaan ole hauskin osa toimestamme."
-- "Vai niin! näyttää siltä kuin Burgundilaiset eivät olisi
ystäviämme."
Säälivällä hymyllä Villon katseli Troussecaille'a ja laskien kätensä
tämän olkapäälle hän sanoi:
-- "Martti ystäväni, sinun luottava alamaisuutesi todella ansaitsee,
ett'en sinua kohtaan enää ole umpimielinen. Me olemme kahden. On aika
vihdoinkin ilmoittaa..."
-- "Vihdoinkin..."
-- "Ett'en mitään voi sinulle ilmoittaa."
Troussecaille näytti vähän närkästyneeltä. Villon kiiruhti lisäämään:
-- "Mieleni on paha, ystäväni. Mutta olen vannonut. Yksi sana, yksi
ainoa vaan hentomaisesta kohteliaisuudesta lausuttu, hävittäisi kohta
tämän ihmeellisen onnen, jonka osamieheksi sinut olen tehnyt hartaasta
sydämmestä. Muista Lothin vaimoa! Kavahda itseäsi jotain kysymästä, älä
käännä päätäsi, tai molemmat heti paikalla muutumme suolapatsaiksi."
-- "Siinäkö kaikki?"
-- "Ainakin pää-asia. Meillä on kaikesta päättäen oleva paljon
seikkailemista. Sinä rakastat semmoista. Tarvitaan rohkeutta. Onko
sinulla sitä?"
-- "Toivoakseni."
-- "Ennen kaikkia ja yli kaiken", Villon jatkoi, "tulee pysyä
rehellisenä."
-- "Se on vaikeampi. Vaan tosiaankin, ehkä en olekkaan niin tuiki
turmeltunut. Löytö-lapsena minun ottivat yökulkijaimet ja kananvarkaat,
ja niiden koulussa, eläen niinkuin nekin linnun liimalla ja
vihellyksillä, kasvoin siksi mikä olen, aivan yhtä luonnollisesti kuin
muista tulee ruoka-kauppiaita ja täysiä virkaherroja. Jos kuitenkin
totta puhun, on minulla iloinen kuljeksija-luonne, mutta syvimmässä
pohjukassaan sydämmeni vihaa kaikkea vääryyttä ... ja, ken tietää? ehkä
se hyvinkin helpolla vielä muuttuu rehelliseksi. Itse sen ainakin
soisin. Ja voisinpa sitä melkein ta'atakkin, jos olisin varma, ett'ei
minun enää tarvitse asua Taivas-alan ravintolassa, että saan käyttää
säädyllisempiä jalkineita sekä murkinoida melkein joka päivä... Ja
siinä se rehellisyys kenties onkin. Voitko minulle näitä luvata."
-- "Voin", runoilija vastasi, "ja tahdon sen, paremmaksi vakuudeksi
todistaakkin. Iske tulta; tuossa on kaatunut puu ja kuivia lehtiä."
Välähdys vaan, niin Troussecaille oli valkean virittänyt.
-- "Katsoppas!" Villon lausui.
Hän piti kädessä vyönsä, ja avaten kukkaronsa, joka siitä rippui, hän
antoi siinä olevan kullan kilistä ja kiiltää. Sitten hän hymyten,
leikillisellä äänellä jatkoi:
-- "Kun kukkaro on tyhjä, se tulee kuin loihtimalla taasen täyteen.
Mutta mikä sinun on? Olethan kylmä ja äänetön tämän kultavirran
äyräällä."
Ja todellakin, Troussecaille ei näyttänyt mitään iloa, ei vähintäkään
ihastusta. Päin-vastoin, joku vastenmielisyys loisti hänen silmistänsä.
-- "François ystäväni", hän vihdoin lausui. "Miks'et tätä aarrettakin
minulta salannut? Näyttää nyt siltä kuin sinua seuraisin kultasi
vuoksi. En tahdo siitä mitään, enempää kuin salaisuuksistasi. En niin
mitään! Köyhyys ja tiedottomuus on oleva minun osani. Kaikki ilmaiseksi
ja ystävyyden vuoksi! -- se on lempilauseeni. Voinpa vielä sanoa
senkin: tämä samoominen tuntemattomille aloille, se juuri on minun
toimeni. Astu sinä vaan edellä, minä seuraan uskollisena toverina,
palvelijana, koirana."
-- "Et millään!" Villon huudahti hänelle ojentaen molemmat kätensä, "et
millään! kallis seuraajani, ystäväni, veljeni!"
Ja niin lähtivät astumaan metsän halki.
Päivän koitossa molemmat seikkailijamme saapuivat sen toiseen päähän.
Taivaan rannalla, jonkun matkan päässä olevalla mäellä törröitti vahva
linna, jonka mustat piirteet kuvautuivat aamusumun harmaata pohjaa
vastaan.
Yht'äkkiä hevonen siitä lähti, juosten täyttä laukkaa.
Hevosen selässä eräs amazoni, eräs nainen.
Jäljessä, ikäänkuin tätä takaa-ajamassa, kaksi ratsumiestä, kaksi
ritaria.
Molemmat tuttavamme alkoivat näitä tarkastaa, ja kätkeytyivät erään
tammen ta'a.
Amazoni ehti pian heidän kohdallensa.
Hänet nähdessään Villon'in väriseviltä huulilta pääsi tuskan ja ilon
huudahdus:
-- "Hän! ... oi Jumala! ... se on hän!"
Ja niin kiihtynyt oli hänen mielensä, että ilman Troussecaille'n apua
hän olisi kaatunut tielle.
Takaa-ajettu nainen heidät silloin huomasi kumpaisenkin.
-- "Keitä ikänä lienette", hän heille kohta huusi, "pelastakaa,
suojelkaa minua!"
Runoilija jo säihkyvin silmin syöksi eteenpäin. Mutta hänen kumppaninsa
pidätti häntä käsivarresta ja sanoi:
-- "Maltas, minulla on tuuma ... ja luullakseni hyvä."


VI.
Ensimäiset seikkailut.

Martti Troussecaille'n tuuma tarkoitti köyttä.
Sitä samaa köyttä, jonka avulla hän edellisenä iltana, metsän toisessa
päässä oli kaatanut François Villon'in ihan keskelle tietä.
-- "Ymmärrätkö?" hän tälle puhui innokkaasti, "mikä on kerran
onnistunut, voi onnistua kahdesti... Pidäs tästä päästä... Minä, toinen
pää hampaissa, ryömin tien poikki. Kuinpa ei vaan ritarit meitä
huomaisi!"
Samassa Troussecaille jo heittäytyi maahan ja hiipi notkeana ruohossa,
joka onneksi oli kyllin pitkää peittääkseen hänen kulkuansa.
Hän saapui pian toiselle puolen ja siellä heti kääntyen sanoi
amazonille:
-- "Rouva, paetkaa vaan yhä. Kyllä minä ansani puolesta vastaan."
Samassa kätkeytyen pensaiden alle, samoin kuin Villon toisella puolen
tietä, hän viittasi tätä laskemaan köyttä maan tasalle, mutta pitämään
siitä lujasti kiinni.
Nyt oli aika. Molemmat ritarit jo lähenivät tien käänteessä.
Troussecaille antoi merkin, köysi nousi ylös ja tuli äkkiä jänteesen.
Ensimäinen hevonen kaatui nurin niskoin, heittäen miehensä pari
askelelta eteenpäin.
Samoin kävi toisen ritarin ja myös toisen hevosen.
Nopeammin kuin villikissa syöksee saaliinsa niskaan, Troussecaille ja
Villon karkasivat kaatuneiden vihollistensa päälle.
-- "Sitokaamme ne varmuuden vuoksi", lausui entinen maankulkija, "minä
puolestani sitä lajia hyvin osaan ... ja, niinkuin olet voinut huomata,
köyteni kyllä pitävät."
Muutama käden-liike, niin molemmat voitetut olivat muuttuneet
mumioiksi.
Kun he sitten alkoivat apua huutaa, Troussecaille sanoi:
-- "Kas vaan! Heti kourallinen sammalia molempien vankiemme suuhun!"
Hätähätää he saatiin vaikenemaan ja vieritettiin metsään.
Heti, kun tämä työ oli tehty, runoilija juoksi amazonin luo, joka oli
seisahtunut ja katseli vainoojainsa kohtaloa.
Mies ja nainen seisoivat siis silmä silmää vastaan ja katselivat hetken
toisiansa äänettöminä.
Mies hehkuvana, melkein lumottuna, tuntemattomana noissa vaatteissa,
tuolla kolarimuodollaan; nainen, vielä peloissaan, vähitellen
rauhoittuen, ylevän kauniina, otsallaan purppurapuna, jonka kiireinen
kulku oli luonut, kasvoillaan tuskan pilvet, joiden välitse hänen
hymynsä jo alkoi loistaa.
Hän oli vielä nuori nainen, täynnä suloa ja viehätystä. Hänen loistavan
ruskeat hiuksensa valuivat ta'a-päin pitkissä puolihajonneissa
palmikoissa kalliin, mustan, samettisen päähineen alta. Sama suru-väri
löytyi kaikissa hänen vaatteuksensa osissa, ja teki, että ihon
ihmeteltävä valkeus ja vartalon soreus vielä selvemmin tuli näkyviin.
Kasvojen juonteet, jos kohta hienot, todistivat jonkunlaista
mielenlujuutta. Hänen suurista tummansinisistä silmistään loisti
yht'aikaa voimakas itsetunto ja ääretön sulo. Sopi jo ensi silmäyksestä
päättää, että hän oli saanut paljon kärsiä ja paljon anteeksi antaa.
Koeteltu sydän, uljas sielu. Jotakin surumielistä ja samalla uskaliasta
koko hänen olossansa. Ulkonäkö täynnä jaloutta, mutta ennen kaikkea ja
yli kaiken täynnä hyvyyttä.
-- "Kunnon mies!" hän lausui, "te olette pelastanut enemmän kuin
henkeni. Näyttäkää minulle tie Orleans'iin, niin te'ette vieläkin
enemmän."
Näin puhuen, hän irroitti vyöstä kukkaronsa ja aikoi heittää sen
vale-kolarille.
Vaan tämä, viittauksilla häntä pidättäen, vastasi:
-- "Jalo nainen, säästäkää tämä palkinto jollekin toiselle. Se, joka
teille puhuu, ei suinkaan ole, mikä hän näyttää olevan. Kerran ennen jo
sattumus hänet toi teidän tiellenne. Hän on harras, uskollinen
palvelija... En uskalla sanoa: vanha ystävä."
Tämän äänen ensi heläyksistä amazoni jo säpsähti. Kun tuntematon
herkesi puhumasta, hän vielä muutaman sekunnin näytti kuuntelevan,
ikäänkuin jonkin hämärän muiston etäistä kaikua.
-- "Niin", hän vihdoin puheli ... "aivan niin ... minusta tuntuu ...
vaan miksi minulta noin salaatte kasvonne? Mainitkaa minulle nimenne!"
-- "Nimeni!" runoilija katkerasti kertoi, "todellinen nimeni,
sitä ette milloinkaan ole tienneet ... sitä ette milloinkaan saa
tietää. Muotoni ... se teitä nyt peloittaa. Älkää koettako sitä arvata.
Se vaan tietäkää, että sydän, joka sykkii tämän kuoren alla, on
kokonaan teidän; että se ilolla teidän edestänne vuodattaisi verensä
viimeiseen pisaraan asti. Mutta älkäämme ajatelko muuta kuin teidän
pelastustanne... Tästä menee tie Orleans'iin. Kuningas pysähtyi sinne
eilen illalla. Epäilemättä häneltä aiotte pyytää apua ja suojelusta,
rouva herttuatar."
-- "Mutta", amazoni huomautti yhä enemmin hämillään, "tiedättehän siis
senkin, mikä vaara minua uhkaa, ja mikä on nykyinen nimeni?"
-- "Ennen Renato kuninkaan tytär, nykyään Ferri'n Vaudemont'in kreivin
leski, Lothringin herttuatar. Jos suvaitsette, seuraan teitä
saattojoukon sijasta metsän toiseen päähän ... kuitenkin vaan etäältä,
ja sillä nöyrällä pyynnöllä, ett'emme sanaakaan enää vaihda, ja ett'ei
ainoakaan teidän silmäyksenne minun puoleeni enää laskeu. Aika joutuu;
rientäkää!"
-- "Tulkaa", nainen vastasi.
Ja, kiihoittaen hevostansa hiljaiseen juoksuun, hän lähti liikkeelle,
mietteisin vaipuneena.
François Villon seisoi vielä paikallaan liikkumatonna, häntä silmillään
seuraten, polvet puolittain notkussa, kädet ristissä, niinkuin
rukouksissa, niinkuin haltioissaan oleva.
Kaksi kyyneltä vierähti silmistä hänen käsilleen, ja herätti hänet.
Hän kääntyi nyt astumaan toverinsa luo, huusi tälle kiireesti kaukaa
jonkun sanan, hyppäsi hevosen selkään ja kiirehti pakenevan jälkeen.
Vaan juuri kun oli tämän saavuttamaisillaan, hän äkkiä seisahtui ja
pysyi muutaman askeleen taaempana.
Nainen myös hiljensi kulkuansa, pää puolittain olkapään yli
käännettynä.
-- "Täyttä nelistä!" runoilija huusi; "teillä voi olla muitakin
vaincojia, madame. Antakaa mennä!"
Herttuatar seurasi tätä viisasta neuvoa. Molemmat hevoset kiitivät
tuulen nopeudella metsän läpi, aina yhtä kaukana toisistansa.
Metsän rinteellä amazoni vähän pysähtyi, ja, tähystäen silmillään
taivaanrantaa, lausui tämän ainoan sanan:
-- "Orleans?"
Ratsumies tuli paikalle. Kädellä osoittaen pohjaa kohti, hän vastasi:
-- "Tuohon suuntaan. Näin kovaa kulkien, olette siellä tunnin
kuluttua."
-- "Sitten", herttuatar sanoi, "on tarpeetonta saattaa minua
kauemmaksi. Vielä kerran, kiitoksia! ... hyvästi..."
-- "Minä otan tämän luvan sitä suuremmalla ilolla vastaan", Villon
vastasi, "koska te'en teille suuremman hyödyn tuolla alhaalla. Tätä
tietä pitkin ei ainakaan kukaan teitä seuraa. Ei kukaan ... niinkauan
kuin minä elän!"
Näiden sanojen lausunnossa oli jotakin niin innokasta, niin hehkuvan
ritarillista, että se näytti pakolaiseen syvästi koskevan.
-- "Vielä viimeisen kerran, saanko tietää nimenne?" hän kysyi.
-- "Nimeni on Alttiiksi-antamus", runoilija vastasi.
-- "Suokoon Jumala", nainen hiljaa lisäsi, "että voisin itseäni jonakin
päivänä kutsua Muistoksi! Sitä varroten, kuka ikänä lienette, Anjou'n
Jolanda teille ojentaa kätensä."
Runoilija sitä tuskin tohti huulillaan koskea. Sitten, tukahuttaen
hurjan riemun huutoa, hän kääntyi ja katosi ensimäisenä paikalta, niin
nopeaan kuin hevonen suinkin pääsi.
Kun hän läheni sitä paikkaa, johon Troussecaille'n oli jättänyt, tämä
juoksi häntä vastaan, kovasti huutaen:
-- "Riennä! riennä! Toinen vangeistamme on karannut. Me saamme pian
tekemistä linnan koko väestön kanssa! Ja maltas! aivan oikein, tuolla
alhaalla, katsoppas!"
Noin parikymmentä ratsumiestä lähti linnasta ja ratsasti mäkeä alas
mitä uhkaavimmilla liikkeillä.
Etupäässä ritari, epäilemättä sama, joka oli Troussecaille'n hoidosta
päässyt karkuun.
Vähääkään vaalenematta, kun hän tämän havaitsi, Villon päin vastoin
näytti ihastuneelta.
-- "Taistelua!" hän huudahti. "Martti ystäväni, ratsasta sinä toisella
hevosella ja ota eteesi satulaan sotanuija, yhtäläinen kuin tämä tässä,
joka juuri sopivaan aikaan sattui käteeni. Täytyy karata heidän
päällensä tai olemme kuoleman omat. Siis uljaasti vaan! oletko valmis?"
Sitten hän puhui itsekseen:
-- "Hänen täytyy jo olla hyvässä turvassa. Ei enää vaaraa hänellä ...
mutta nämä ovat hänen vainoojiansa ... eteenpäin!"
-- "Eteenpäin!" Troussecaille kertoi heiluttaen vielä hirveämpää
asetta, kuin hänen toverillansa olikaan.
He lähtivät molemmat täyttä karkua eteenpäin ja kiitivät salaman
nopeudella ryntääjäin päälle, jotka hyvin hämmästyivät nähdessänsä,
että heidän itsensä päälle rynnättiin.
Ensi iskulla Villon hakkasi pään johtajalta; sitten hän karkasi joukon
päälle, iskien oikealle, vasemmalle, vähän joka taholle. Troussecaille
seurasi häntä, säästämättä hänkään asettansa. Molemmat näin kiitivät
eteenpäin, raivoten, riehuen kuin tuuliaispäät. Eloon jääneet luulivat
varmaan heidän olevan kaksi pirua ihmishaamussa, kaksi mustaa pirua.
Kuitenkin nämä, niinpian kuin ehtivät tointua ensi hämmästyksestään,
alkoivat huomata asemansa. Heitä noin viisi-toista vielä, ja kaksi
vastustajaa vaan! Olihan liian häpeällistä pitää sellaista tappiota
hyvänänsä!
Lisäksi toinenkin ritareista sai köytensä auki. Hän riensi avuksi vihan
vimmassa. Nähdessään kuolleet ja haavoitetut, hänen vihansa muuttui
raivoksi. Hän tahtoi kostaa, ja, hypäten lähimmän hevosen selkään, hän
otti vuorostaan johtaakseen tätä joukkoa, joka nyt, kiihoitettuna hänen
huudoiltansa, kokonaisuudessaan syöksi pakenevien niskaan.
Nämä jo olivat hyvän matkaa edellä; mutta siitä tavasta, jolla nuo
toiset heitä ahdistivat, oli helppo ymmärtää, että voittohuudon piankin
piti kaikua.
-- "François ystäväni", Martti ystävä sanoi, "ne voittavat alaa. Joku
minuutti vielä, niin ovat jo kintereillämme."
-- "Anna mennä vaan!" Villon vastasi; "minä luotan hyvään onneeni."
-- "Minä samoin. Mutta sanoppas, huomasitko minua? Onhan minulla
rohkeutta. Piru vieköön! hevoseni kompastuu."
Kun Troussecaille taas oli ratsailla, tie äkkiä kääntyi.
Kaupunki, siihen asti metsän peittämä, tuli näkyviin.
Heidän täytyi kulkea sen läpi, tai sitä välttääkseen uskaliaasti ruveta
suureen kiertoon.
Tämän johtopäätöksen Villon heti paikalla teki.
Troussecaille'n vastaus oli:
-- "Seurataan oikeanpuolista tietä. Se on epäilemättä paras."
-- "Niin, mutta vielä nopeammin, jos mahdollista. Minulla on nyt
vuorostani jotakin mielessä."
Ja Villon ajaa karahutti ensimäisenä kaupungin portista sisään, johon
kohta sen jälkeen myös Troussecaille katosi.
Viittä minuuttia ei vielä ollut kulunut, niin takaa-ajajat vuorostaan
tulivat paikalle, ajoivat täyttä karkua nosto-sillalle ja tunkivat
ukkosen jyrinällä porttiholviin.
Ensimäisen talon portilla Villon oli huomannut pitkän miehen puolittain
sotilaan, puolittain porvarin puvussa.
-- "Hohoi! ystävä! kuka täällä postitalon isäntä on?"
-- "Minä itse."
-- "Ja kuka on tämän portin vartija?"
-- "Minä myös."
-- "Ahaa! olette kumpaakin; hyvä vaan! Antakaa sitten kiiruimman kautta
sulkea tämä portti ja tuokaa samalla tallista kaksi parasta
hevostanne."
-- "Mutta, mitä vasten?"
Runoilija keskeytti hänet, asettaen rautasormuksen liljoinensa hänen
nenänsä eteen.
Tämän nähdessään postitalon isäntä, jo melkein vaaleana pelosta,
kumarsi nöyrästi.
-- "Kuninkaan toveri!" Villon sanoi. "Totelkaa!"
-- "Totelkaa", Troussecaille kertoi yhtä kopeasti, vaikk'ei asiasta
mitään ymmärtänyt. Se oli hänen osansa..
-- "Meitä ajetaan takaa. Siis! joutukaa!" runoilija komensi. Heti
paikalla rautasuojus putosi; portti sulkeutui kuin loihtimalla.
Samalla kuin isäntä hyöri tämän ensimäisen käskyn toimeen-panossa, hän
oli antanut kutsua tallirenkinsä.
Kaksi hätähätää satuloitua rotevaa hevosta tuotiin kohta esille.
Mitä suurimmalla kiireellä molemmat kumppanukset astuivat alas
ratsuiltaan, joivat lasin viiniä ja istuivat jälleen satulaan.
Takaa-ajajat jo melusivat portin ulkopuolella, joka äkkiarvaamatta oli
heiltä sulkeutunut.
-- "Ne ovat kuninkaan vihollisia", Villon sanoi, "aukaiskaa niille
vasta puolen tunnin päästä ja sanokaa, keitä me olemme. Eteenpäin!"
Puolen tuntia myöhemmin, hän pidätti hevostaan sanoen:
-- "Minusta tuntuu, kuin voisimme vähän levähtää. Mitä arvelet tästä
ensimäisestä reipastuksesta, Martti ystävä?"
-- "Minä aattelen, François ystävä, että sinä olet salannut minulta
nimesi ja asemasi. Sinä et olekkaan runoilija Villon, vaan loihtija
Parapharagaramus, ja kannat semmoisena sormessasi sormusta, joka saa
ihmeitä aikaan."
-- "Eikö nämä ihmeet saa sinun uteliaisuuttasi vireille?"
-- "Ei vähääkään. Minä mukaudun suostumuksiimme: tiedottomuus,
salaperäisyys! Yksi ainoa kohta minua huolettaa."
-- "Mikä sitten?"
-- "Koska syömme suurusta?"
-- "Ensi postipaikassa ... hätäisesti."
-- "Hiisi olkoon!"
-- "Mutta ehtoolla, Gien'issä, hyvä illallinen, hyvä vuode ... ja
vaatteiden muutto. Puh! kurkkuni on nokea täynnä."
You have read 1 text from Finnish literature.
Next - Kuninkaan toverit - 04
  • Parts
  • Kuninkaan toverit - 01
    Total number of words is 3436
    Total number of unique words is 2033
    21.9 of words are in the 2000 most common words
    31.7 of words are in the 5000 most common words
    37.6 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Kuninkaan toverit - 02
    Total number of words is 3529
    Total number of unique words is 1915
    23.9 of words are in the 2000 most common words
    32.8 of words are in the 5000 most common words
    37.6 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Kuninkaan toverit - 03
    Total number of words is 3507
    Total number of unique words is 1863
    25.8 of words are in the 2000 most common words
    36.8 of words are in the 5000 most common words
    41.7 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Kuninkaan toverit - 04
    Total number of words is 3443
    Total number of unique words is 1914
    23.2 of words are in the 2000 most common words
    33.5 of words are in the 5000 most common words
    38.9 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Kuninkaan toverit - 05
    Total number of words is 3433
    Total number of unique words is 1939
    22.7 of words are in the 2000 most common words
    32.6 of words are in the 5000 most common words
    38.6 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Kuninkaan toverit - 06
    Total number of words is 3590
    Total number of unique words is 1861
    27.1 of words are in the 2000 most common words
    37.4 of words are in the 5000 most common words
    42.9 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Kuninkaan toverit - 07
    Total number of words is 3502
    Total number of unique words is 1936
    23.2 of words are in the 2000 most common words
    34.2 of words are in the 5000 most common words
    39.6 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Kuninkaan toverit - 08
    Total number of words is 3539
    Total number of unique words is 1832
    24.5 of words are in the 2000 most common words
    35.1 of words are in the 5000 most common words
    40.9 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Kuninkaan toverit - 09
    Total number of words is 3472
    Total number of unique words is 1877
    22.9 of words are in the 2000 most common words
    34.6 of words are in the 5000 most common words
    39.5 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Kuninkaan toverit - 10
    Total number of words is 3539
    Total number of unique words is 1892
    24.7 of words are in the 2000 most common words
    36.1 of words are in the 5000 most common words
    40.8 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Kuninkaan toverit - 11
    Total number of words is 3480
    Total number of unique words is 1967
    23.8 of words are in the 2000 most common words
    31.8 of words are in the 5000 most common words
    36.1 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Kuninkaan toverit - 12
    Total number of words is 3411
    Total number of unique words is 1892
    22.1 of words are in the 2000 most common words
    32.3 of words are in the 5000 most common words
    37.2 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Kuninkaan toverit - 13
    Total number of words is 3515
    Total number of unique words is 1866
    24.2 of words are in the 2000 most common words
    34.1 of words are in the 5000 most common words
    40.4 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Kuninkaan toverit - 14
    Total number of words is 3563
    Total number of unique words is 1835
    24.8 of words are in the 2000 most common words
    36.1 of words are in the 5000 most common words
    42.2 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Kuninkaan toverit - 15
    Total number of words is 3493
    Total number of unique words is 1908
    24.0 of words are in the 2000 most common words
    33.0 of words are in the 5000 most common words
    38.7 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Kuninkaan toverit - 16
    Total number of words is 3455
    Total number of unique words is 1777
    25.0 of words are in the 2000 most common words
    35.5 of words are in the 5000 most common words
    40.4 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Kuninkaan toverit - 17
    Total number of words is 2305
    Total number of unique words is 1308
    28.9 of words are in the 2000 most common words
    38.8 of words are in the 5000 most common words
    43.5 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.