🕙 28-minute read
Kun nukkuja herää: Romaani - 13
Total number of words is 3623
Total number of unique words is 1793
25.4 of words are in the 2000 most common words
36.0 of words are in the 5000 most common words
41.5 of words are in the 8000 most common words
Se pelasti ihmiset köyhäinhuoneen kurjuudesta. Nyt minä muistan,
että se oli teidän yhtiönne ensimmäisiä valtauksia. He ostivat
Pelastusarmeijan ja muodostivat sen täksi. Perusajatus oli ollut
antaa työtä kodittomille ihmisille".
"Niin".
"Nykyään ei löydy köyhäinhuoneita, ei hyväntekeväisyyslaitoksia,
ei muuta kuin Työkomppania. Sen toimistoja on kaikkialla. Sen
väri on sininen. Ja jokaisen miehen, naisen tai lapsen, joka on
nälkäännääntymäisillään ja epätoivoissaan, koditon ja vailla ystäviä,
täytyy lopulta kääntyä komppanian puoleen -- tai etsiä jotain tapaa
kuollakseen. Euthanasia ei ole heidän vallassaan, heitä odottaa vaan
tuskallinen kuolema. Ja joka aika vuorokaudesta saavat he ruokaa,
suojaa ja kaikille samallaisen sinisen puvun -- se on komppanian
ensimmäinen pääehto -- ja yhden päivän suojasta saavat he tehdä
komppanialle yhden päivän työtä, joka antaa sitten työmiehelle
pukunsa takaisin ja ajaa hänet pois".
"Todellako?"
"Ehkä se ei tunnukaan teistä niin kamalalta? Teidän aikananne
kuolivat ihmiset kadulle nälkään. Se oli kyllä kamala kuolema, mutta
he kuolivat ainakin ihmisinä. Jotavastoin nämät sinipukuiset --. On
olemassa sananlasku: 'Sininen puku kerran, sininen puku ainiaaksi!'
Komppania käyttää hyväkseen heidän työtään ja takaa heille ainaista
työtä. Ihmiset tulevat sen käsiin puutetta kärsien ja avuttomina --
he saavat yhden päivän ruoan ja nukkuvat yhden yön ja lähtevät taas
pois. Jos he ovat tehneet hyvin työtä, saavat he pennin tai pari --
jolloin he menevät teatteriin tai tanssipaikalle, kinematograafiin,
syövät tai pelaavat. He harhailevat sinne tänne tuhlattuaan rahansa.
Kerjääminen on ankarasti kielletty. Eikä kukaan antaisikaan
mitään. He palaavat seuraavana tai sitä seuraavana päivänä --
saman toivottomuuden ajamana kuin ensi kerrallakin. Lopulta heidän
vaatteensa kuluvat, tai ryysynsä käyvät niin kurjiksi, että heitä
hävettää. Silloin täytyy heidän tehdä monta kuukautta työtä ennenkuin
voivat hankkia itselleen uusia. Jos he haluavat saada uusia.
Suuri määrä lapsia syntyy komppanian valvonnan alaisena. Palkaksi
saamastaan hoidosta täytyy äidin tehdä koko kuukauden työtä, sitten
kasvatetaan ja kehitetään lapsia neljänteentoista ikävuoteensa asti,
jonka jälkeen heidän täytyy tehdä kaksi vuotta työtä. Ymmärrättehän,
että nämät lapset ovat syntyneet kantamaan sinistä pukua. Siten
toimii komppania".
"Tässä kaupungissa ei löydy irtolaisia?"
"Ei. He joko kantavat sinistä pukua tai ovat vankilassa".
"Jolleivät tahdo tehdä työtä?"
"Useimmat suostuvat siihen tilaan jouduttuaan tekemään työtä, ja
komppanialla on omat keinonsa. He käyttävät omaa rangaistustapaa
-- he riistävät heiltä ruoan -- ja jos joku mies tai nainen
kieltäytyy tekemästä työtä, niin hänen tuntomerkkinsä ja kuva hänen
peukaloistaan lähetetään kaikille työkomppanioille yli koko maailman.
Ja sitäpaitsi, millä tuollainen miesparka lähtee pois kaupungista?
Matka Pariisiin maksaa kaksi leijonaa. Ja tottelemattomuuden
seurauksena on vankila,-- pimeät, kamalat tyrmät -- tuolla alhaalla
näkymättömissä. Ihminen voi monesta syystä joutua vankilaan".
"Ja kolmas osa kansasta saa kantaa sinistä pukua".
"Enemmän kuin kolmas osa. Nuo työjuhdat saavat elää vailla
ylpeyttä, iloa tai toivoa. Tarinat Nautinnon kaupungeista kaikuu
heidän korvissaan ilkkuen heidän surkeaa elämäänsä, puutettaan ja
rasitustaan. He ovat liian köyhiä hankkiakseen edes euthanasian,
tuon rikkaan miehen keinon päästä elämästä vapaaksi. Nuo mykät,
sorretut miljoonat, lukemattomat miljoonat, yli koko maailman, jotka
eivät tiedä muuta kuin että elämänsä on rajoitettu ja toiveensa
täyttämättä. He syntyvät, kärsivät ja kuolevat. Siihen tilaan olemme
me tulleet".
Graham istahti pää alas painuneena.
"Mutta sittenhän tuli vallankumous", sanoi hän. "Kaikki tämä muuttuu.
Ostrog --"
"Sitä me toivoimmekin. Sitä toivoi koko maailma. Mutta Ostrog ei sitä
tee. Hän on valtiomies. Hän tahtoo säilyttää olot sellaisinaan. Vähät
hän kaikesta muusta. Hänestä on se niin luonnollista. Kaikki rikkaat,
vaikutusvaltaiset, kaikki onnelliset pitävät lopulta kurjuutta
luonnollisena. He käyttävät ihmisiä politiikkaansa varten ja elävät
oman mielensä mukaan turmeltuneitten pyyteittensä orjina. Mutta te --
te tulette onnellisemmasta ajasta ja teihin katsoo kansa. Teihin".
Graham katsoi häneen. Helenen silmät uivat kyynelissä. Graham tunsi
omituisen tunteen. Hän unohti hetkeksi koko kaupungin, hän unohti
ihmisrodun ja epäselvät äänet tämän kauniin naisen suoranaisen
ihmisyyden edessä.
"Mutta mitä minun tulee tehdä?" kysyi hän katsoen häntä suoraan
silmiin.
"Hallitkaa", vastasi hän hiljaa kumartuen häntä kohden. "Hallitkaa
maailmaa niinkuin sitä vielä ei koskaan ole hallittu, ihmisten
onneksi ja hyväksi. Sillä teillä on valta -- te osaatte hallita.
Kansa on rauhaton. Yli koko maailman on kansa rauhaton. Yksi sana,
yksi sana teidän suustanne, ja ne liittyvät yhteen. Keskisäätykin on
levoton -- onneton. Teille ei kerrota, mitä on tapahtunut. Kansa ei
tahdo palata orjuuteen, se ei tahdo luopua aseista. Ostrog herätti
enemmän kuin hän tahtoikaan -- hän herätti toivon".
Graham tunsi sydämensä vinhaan sykkivän. Hän koetti olla juhlallisen,
punnitsevan näköinen.
"Heiltä puuttuu vaan johtaja", sanoi Helen.
"Ja sitten?"
"Te teette mitä tahdotte; -- maailma kuuluu teille".
Graham ei uskaltanut enää katsoa häneen. Äkkiä alkoi hän puhua. "Nuo
vanhat unelmat, kaikki se mitä uneksin, vapaus, onni. Ovatko ne vaan
unelmaa? Voisiko yksi mies -- _yksi mies_ --?" Äänensä hiljeni ja hän
vaikeni.
"Ei yksi mies, vaan kaikki yhdessä -- antakaa heille vaan johtaja,
joka antaa muodon heidän sydämensä toiveille".
Graham pudisti päätään ja vaikeni hetkisen.
Hän katsoi äkkiä ylös ja heidän katseensa yhtyivät. "Minä en usko
niinkuin te", sanoi hän. "Minä en ole niin nuori. Minulla on täällä
vaan otaksuttu valta. Ei -- antakaa minun puhua. Minä en voi perustaa
oikeuden valtakuntaa -- siihen minulla ei ole voimaa -- mutta
jotain, joka enemmän lähenee oikeutta kuin vääryyttä. Minä en voi
luoda tuhatvuotista valtakuntaa, mutta minä olen päättänyt hallita.
Puheenne on herättänyt minut. Te olette oikeassa. Ostrog saa tietää,
missä hänen valtansa loppuu. Ja minä opetan hänelle. Yhden minä
lupaan teille. Tämä työorjuus loppuu".
"Ja te tahdotte hallita?"
"Niin. Sillä ehdolla, että --. Yhdellä ehdolla".
"Millä?"
"Sillä, että te autatte minua".
"_Minä!_ -- nuori tyttö!"
"Niin. Ettekö te näe, että minä olen ypöyksin".
Helen vavahti ja silmissään näkyi säälin ilme. "Tarvitseeko teidän
kysyä, tahdonko auttaa teitä?" sanoi hän.
Helen seisoi hänen edessään kauniina, lumoavana, ja hänen
innostuksensa, heidän aikeittensa suuruus loi aivan kuin vahvan
virran heidän välilleen. Koskea häneen, tarttua hänen käteensä oli
se ilo mitä hän eniten toivoi. "Minä tahdon siis hallita", sanoi hän
hitaasti. "Minä tahdon hallita --" Hän vaikeni. "Teidän kanssanne".
Syntyi syvä äänettömyys. Sitten kuului kellon lyönti. Helen ei
vastannut mitään. Graham nousi.
"Juuri nyt", sanoi hän, "odottaa Ostrog minua". Hän epäröi katsoen
häntä suoraan silmiin. "Kun minä olen kysynyt häneltä muutamia
asioita --. On paljon, mitä minun täytyy saada tietää. Minä menen
ehkä omin silmin katsomaan kaikkea tuota, josta te puhuitte. Ja kun
sitten palaan --?"
"Minä saan kyllä tietää, milloin menette ja tulette. Minä tahdon
odottaa teitä täällä".
Graham loi häneen syvän katseen.
"Minä saan sitten tietää", sanoi Helen ja vaikeni.
Graham odotti, mutta hän ei sanonut enää mitään. He katsoivat
toisiinsa hetkisen suoraan, kysyvästi. Sitten lähti Graham
tuulimoottorien toimistoa kohden.
XIX Luku.
Ostrogin katsantokanta.
Ostrog odotti Grahamia antaakseen hänelle muodollisen selonteon
päivän hallinnosta. Tätä ennen oli Graham toimittanut tämän
tehtävänsä niin nopeasti kuin mahdollista päästäkseen jatkamaan
ilmapurjehduskokeilujaan, mutta nyt alkoi hän tehdä laajoja ja selviä
kysymyksiä. Hän halusi heti tarttua vallan ohjaksiin. Ostrog antoi
hänelle hyvin edullisia tietoja ulkomaanasioiden kehittymisestä.
Pariisissa ja Berliinissä kuuli Graham olleen häiriöitä, ei mitään
järjestettyä kapinaa, mutta tyytymättömyyden ilmauksia. "Monien
vuosien päästä", vastasi Ostrog Grahamin kiihkeisiin kysymyksiin,
"oli kommunismi taas nostanut päätään. Jos suoraan puhui, niin
taistelun oikea luonne oli anarkistinen". Mutta järjestys oli
palautettu näissä kaupungeissa. Mutta Graham alkoi aavistaa pahaa
ja kyseli sen vuoksi tarkemmin, oliko ollut mitään taistelua. "Oli
hiukan", vastasi Ostrog. "Mutta ainoastaan yhdessä kaupunginosassa.
Mutta meidän afrikalainen maanviljelyspoliisimme senegalilainen
osasto -- yhdistyneillä afrikalaisilla yhtiöillä oli mainiosti
harjoitettu poliisilaitos -- oli valmiina, samoin aeroplaanit. Me
odotimme pieniä kapinoita mannermaan kaupungeissa ja Amerikassa.
Mutta Amerikassa on kaikki rauhallista. He ovat tyytyväisiä Neuvoston
kukistamiseen. Ainakin joksikin aikaa".
"Minkä vuoksi te odotitte kapinaa?" kysyi Graham äkkiä.
"On olemassa paljon tyytymättömyyttä -- sosiaalista tyytymättömyyttä".
"Työkomppania?"
"Te olette ottanut asioista selvää", sanoi Ostrog hiukan
hämmästyneenä. "Niin. Pääasiassa ollaan tyytymättömiä Työkomppaniaan.
Se sai aikaan tarpeellisen kiihoituksen kukistaaksemme Neuvoston --
se sekä heräämisenne".
"Niinkö?"
Ostrog hymyili. Hän alkoi selvitellä. "Meidän täytyi yllyttää
tyytymättömyyttä, herättää nuo entiset yleisen onnen unelmat --
tasa-arvoisuudesta -- yleisestä onnesta -- ylellisyyden estämisestä
tulemasta muutamien harvojen osaksi -- nuo unelmat, jotka olivat
olleet kaksisataa vuotta haudattuina. Kyllähän te ne tunnette? Meidän
täytyi herättää nuo unelmat, niin mahdottomia kuin ne olivatkin --
voidaksemme kukistaa Neuvoston. Ja nyt --"
"No niin?"
"Vallankumous on tapahtunut, Neuvosto on kukistettu, ja tuo
herättämämme kansa -- pysyy levottomana. Me emme taistelleet
kyllin kauvaa. Teimmehän me lupauksia. Kummallista on nähdä, miten
voimakkaasti ja nopeasti tuo epämääräinen, vanhentunut humanitarismi
heräsi ja levisi. Se on hämmästyttänyt meitäkin, jotka sen panimme
alkuun. Pariisissa, kuten jo sanoin -- saimme turvautua ulkoapäin
tulevaan apuun".
"Ja täällä".
"Täällä on rauhatonta. Monet eivät halua palata töihinsä. Yleinen
lakko on olemassa. Puolet tehtaista ovat tyhjinä ja kansa kuljeksii
kaduilla. He puhelevat kommunismista. Silkki ja samettipukuisia
miehiä solvaistaan kadulla. Sinipukuiset odottavat teiltä
vaikka mitä. Mutta teillä ei ole mitään syytä olla levoton. Me
panemme puhekoneet käymään, ne saavat olla vastapainona kaikille
vahingollisille vaikutuksille ja vedota lakiin ja järjestykseen.
Meidän täytyy tarttua lujasti kiinni; siinä kaikki".
Graham mietti. Hän huomasi millä keinoin hän voisi saada vallan
käsiinsä. Mutta hän jatkoi hilliten itseään.
"Vaikka täytyisikin tuottaa neekeripoliisit", sanoi hän.
"Se on välttämätöntä", sanoi Ostrog. "Ne ovat mainion uskollisia
olentoja, joilla ei ole mitään omia ajatuksia -- jotka turmelevat
meidän rotumme. Jos Neuvostolla olisi ollut niitä katupoliiseina
niin asiat olisivat kääntyneet toisin. Joka tapauksessa ei tarvitse
pelätä muuta kuin pieniä häiriöitä ja väentungoksia. Te voitte
lähteä lentoretkillenne ja voitte pujahtaa Capriin, jos täällä
aletaan ampua tai polttaa. Meillä on kaikkien suurien yhtiöiden
langat käsissämme; aeronauteilla on etuoikeuksia ja he ovat rikkaita
miehiä, se on maailman suljetuin yhtiö, samoin on tuulimoottorien
insinöörienkin laita. Meillä on ilma vallassamme, ja silloin me
vallitsemme maankin. Ei löydä ainoatakaan elävää olentoa, joka voisi
ohjata niitä meitä vastaan. Heillä ei ole johtajia -- lukuunottamatta
niiden paikallisten salaisten seurojen johtomiehiä, jotka me
järjestimme ennen teidän heräämistänne. He ovat vaan villitsijöitä
ja kiihoittajia, jotka ovat hirveän kateellisia toisilleen. Kukaan
heistä ei kelpaa ylimmäksi johtajaksi. Jos kapina syttyy, niin se ei
ole järjestetty. Ollakseni suora -- niin minä toivon sitä. Mutta se
ei tule häiritsemään teidän lentoretkiänne. Ne ajat, jolloin kansa
pystyy tekemään vallankumouksen, ovat olleet ja menneet".
"Kyllä minä uskon", sanoi Graham. "Kyllä minä uskon". Hän
vaipui mietteisiinsä. "Tämä teidän maailmanne on hämmästyttänyt
minua monessa suhteessa. Minun aikanani uneksimme ihmeellisestä
kansanvaltaisesta elämästä, jolloin jokainen olisi yhdenarvoinen ja
onnellinen".
Ostrog katsoi häneen terävästi. "Kansanvaltaisuuden ajat ovat
jo menneet", sanoi hän. "Menneet ainiaaksi. Ne alkoivat Crecyn
jousimiesten taistelulla, ja päättyivät, kun hyökkäävä jalkaväki,
mieslaumat lakkasivat saavuttamasta maailmanvoittoja, kun kalliit
kanuunat, suuret sotalaivat ja sotilaalliset rautatiet tulivat vallan
apukeinoiksi. Nyt on rahavallan aika. Rahalla on nyt suurempi valta
kuin koskaan ennen -- se hallitsee maata, merta ja pilviä. Valta
kuuluu sille, joka osaa rikkautta käyttää. Teidän täytyy alistua
tosiasioiden alle, ja nämät ovat tosiasioita. Maailma kansalle! Kansa
hallitsemaan! Teidänkin aikananne tuo oppi hyljättiin ja tuomittiin.
Nykyään sillä ei ole muuta kuin yksi kannattaja -- tosin monipäinen,
mutta typerä -- yksityinen kansaan kuuluva mies".
Graham ei heti vastannut. Hän oli vaipunut synkkiin ajatuksiinsa.
"Ei", sanoi Ostrog. "Kansanmiehen aikakausi on ollut ja mennyt.
Vapaudessaan on mies yhtä hyvä kuin toinenkin, tai melkein yhtä hyvä.
Aikaisempi aatelisto perustui tuohon hiukan häilyvään perustaan,
voimaan ja rohkeuteen. Heidän valtaansa rajoitettiin -- rajoitettiin.
Syntyi kapinoita, kaksintaisteluja, sotia. Ensimmäinen, todellinen
aatelisto syntyi linnojen ja peitsien turvassa, ja sortui kiväärien
ja kaaripyssyjen edessä. Mutta nyt on olemassa toinen aatelisto. Se
oikea. Tuo kanuunain ja kansanvallan aika oli vaan pyörre virrassa.
Kansanmies kuuluu nyt avuttomasti yhteen suureen kokonaisuuteen. Nyt
meillä on tuo suuri koneisto, jonka nimi on kaupunki, ja täydellinen
järjestelmä, jota kansanmies ei voi hävittää".
"Mutta", sanoi Graham, "jotainhan vastustusta löytyy -- jotain, jota
teidän täytyy tukahuttaa -- mutta joka ponnistelee ja vastustaa".
"Saattepa nähdä", sanoi Ostrog hymyillen pakollisesti ikäänkuin
lykätäkseen nämät vaikeudet syrjään. "Minä en ole herättänyt tuota
voimaa omaksi turmiokseni -- luottakaa siihen".
"Kukapa tietää", sanoi Graham. Ostrog katsoi hämmästyneenä häneen.
"_Täytyykö_ maailman mennä tätä tietä eteenpäin?" sanoi Graham, joka
ei enää voinut hillitä itseään. "Täytyykö sen kulkea tätä tietä
eteenpäin? Onko meidän kaikki toiveemme olleet turhia?"
"Mitä tarkoitatte?" kysyi Ostrog. "Toiveemme?"
"Minä tulen kansanvaltaisesta ajasta. Ja minä löydän aateliston
hirmuvallan!"
"Niin, -- mutta tehän olette tämän hirmuvallan päämies".
Graham katsahti ylös.
"No niin", sanoi Ostrog, "katsokaahan kaikkea yleisemmältä kannalta.
Tätä tietä on muutos aina kulkenut. Toisella puolella aatelisto,
etevämpien ylivalta -- toisella puolella kykenemättömien kärsimys ja
sorrettu tila, siten kuljetaan edistystä kohden".
"Aatelisto! nuo ihmiset, jotka tapasin --"
"Oh! eivät _he_!" sanoi Ostrog. "Useimmat heistä kulkevat kohti
kuolemaansa. Pahe ja nautinto! Heillä ei ole lapsia. Se ihmislaji
kuolee sukupuuttoon, jos maailma kulkee tietään eikä käänny takaisin.
Irstailun rauhallinen tie, jonka lopulla on nautinnon karreksi
polttamille olennoille euthanasia, on keino, jonka avulla tuo rotu
tuhotaan!"
"Hyvinkin hauska keino", sanoi Graham. "Kuitenkin --". Hän mietti
hetkisen. "Mutta onhan olemassa muutakin -- tuo köyhien suuri lauma.
Kuoleeko sekin? Se ei kuole. Se kärsii, ja sen kärsimys on voima,
jota ette tekään --"
Ostrog teki kärsimättömän liikkeen ja hän alkoi puhua rauhattomammin
kuin äsken.
"Elkää olko levoton näiden asioiden, suhteen", sanoi hän. "Kaikki
tämä tasaantuu muutamassa päivässä. Kansa on suuri, typerä eläin.
Mitä siitä, vaikka se ei kuolekaan? Ja vaikka se ei kuolekaan, niin
sitä voidaan kesyttää ja ohjata. Minulla ei ole mitään hellyyttä
orjia kohtaan. Te kuulitte tuon kansan huutavan ja laulavan kaksi
yötä sitten. Heille oli opetettu tuo laulu. Jos te olisitte
sattumalta valinnut jonkun ja kylmäverisesti kysynyt, miksi hän
huusi, niin ei hän olisi voinut vastata siihen. He luulivat teidän
ihastuvan heidän huudoistaan, he uskoivat siten osottavansa
uskollisuuttaan ja alamaisuuttaan. Sillä hetkellä olivat he valmiita
tuhoamaan Neuvoston. Tänään -- alkavat he jo suuttua niille, jotka
kukistivat Neuvoston".
"Ei, ei", sanoi Graham. "He huusivat siksi, että heidän elämänsä oli
kamala, iloton ja toivoton ja siksi että he toivoivat minun -- minun
--".
"Ja mitä he toivoivat? Mitä he toivoivat? Mikä oikeus heillä oli
toivoa? He tekivät huonosti työtä ja kadehtivat niitä, jotka tekevät
hyvin. Ihmiskunnan toive -- mikä se on? Että jonain päivänä ilmestyy
yli-ihminen, että jonain päivänä kaikki huono, heikko ja raaka
vähenee ja katoo. Vähenee, jollei aivan katoa. Maailmassa ei ole
tilaa huonoille, typerille ja hermostuneille. Heidän velvollisuutensa
-- sillä onhan se velvollisuus -- on kuolla. Kuolema sovittaa
heikkenemisen! Tätä tietä kulkien raaka peto saavuttaa korkeamman
maalin".
Ostrog astui muutaman askeleen, näytti miettivän ja kääntyi Grahamin
puoleen. "Minä voin kuvitella, miten oudolta tämä meidän aikamme
näyttää Victorian aikuiselle englantilaiselle. Te kaipaatte kaikkia
vanhoja eduslaitosmuotoja -- muutamissa ihmisissä kummittelee
vielä ajatus äänestävästä neuvostosta, parlamentista ja muista
yhdeksännentoista vuosisadan hullutuksista. Te olette valmis
inhoamaan Nautinnon kaupunkeja. Olisihan minun pitänyt ajatella sitä,
jollen olisi ollut niin toimiin kiintynyt. Mutta kyllä te vielä
muutatte mielipiteitänne. Kansa on aivan mieletön kateudesta --
heillä on sama kanta kuin teilläkin. Kaduilla huudetaan paraillaan,
että Nautinnon kaupungit olisi hävitettävät. Mutta Nautinnon
kaupungit ovat valtion puhdistuskeinoja, sinne kokoontuu vuosittain
kaikki, mikä on heikkoa ja turmeltunutta, mikä on irstasta ja
laiskaa, kaikki maailman konnamaisuus, joka kulkee hienoa häviötään
kohden. He menevät sinne, oleksivat siellä, kuolevat lapsettomina,
ja ihmiskunta parantuu. Jos kansa punnitsisi järkevästi, niin eivät
he kadehtisi rikkaiden kuolintapaa. Ja te tahtoisitte parantaa
typerät ja tyhmät työmiehet, jotka me olemme tehneet orjiksi, ja
koettaa tehdä heidän elämänsä rauhalliseksi ja hauskaksi. Juuri kun
he ovat vaipuneet siihen, mihin he kelpaavat." Hän hymyili tavalla,
joka ärsytti Grahamia. "Kyllä te muutatte mielipiteitä. Kyllä minä
nuo ajatukset tunnen; nuoruudessani minä luin Shelleytä ja uneksin
vapaudesta. Vapautta ei löydy viisauden ja itsensähillitsemisen
ulkopuolella. Vapaus on meissä -- eikä ulkopuolellamme. Se on
jokaisen oma asia. Otaksukaahan -- vaikka se on mahdotonta -- että
tuo haukkuva, typerä, sinipukuinen joukkio saisi ylivallan, mitä
sitten? He joutuisivat vaan toisten vallitsijoiden käsiin. Niin
kauvan kuin lampaita on olemassa, niin luonto ehdottomasti tuottaa
susia. Jos he saisivat voiton, niin merkitsisi se vaan monen sadan
vuoden taantumista. Aateliston muodostuminen on kohtalon horjumaton
tahto. Lopputuloksena on yli-ihminen -- huolimatta ihmiskunnan
hulluista vastustuksista. Tehkööt kapinoita, voittakoot ja surmatkoot
minut ja kaltaiseni. Uusia nousee -- uusia johtajia. Lopputulos on
aina sama".
"Kukapa tietää", sanoi Graham itsepäisesti.
Hän seisoi hetken katse maahan painuneena.
"Mutta minun täytyy itse saada nähdä kaikki", sanoi hän äkkiä
varmalla ja käskevällä äänellä. "Vasta silloin voin ymmärtää. Minun
täytyy nähdä. Sen minä tahdoin sanoa teille, Ostrog. Minä en tahdo
tulla Nautinnon kaupungin kuninkaaksi; se ei ole mieleeni. Minä olen
kuluttanut kylliksi aikaa ilmapurjehduksiin -- ja moneen muuhun.
Minun täytyy oppia näkemään, miten kansa nyt elää, miten kansan elämä
on kehittynyt. Sillä minun täytyy päästä tästä kaikesta selville.
Minun täytyy nähdä, miten elää -- varsinkin työkansa -- miten he
tekevät työtä, menevät naimisiin, saavat lapsia, kuolevat --"
"Näettehän sen meidän realistisista kertomuksistamme", vakuutti
Ostrog käyden äkkiä hätäiseksi.
"Minä tahdon nähdä todellisuuden", sanoi Graham.
"Se käy vaikeaksi", sanoi Ostrog vaipuen mietteisiinsä. "Kaikkialla
ehkä --"
"Sitä en odottanut --"
"Minä vaan arvelin --. Mutta kuitenkin, ehkä --. Te sanoitte
haluavanne kulkea pitkin kaupungin katuja katsomassa kansan elämää".
Äkkiä näytti hän tekevän päätöksen. "Teidän täytyy pukeutua
valepukuun", sanoi hän. "Kaupunki on kiihkoissaan ja tieto teidän
läsnäolostanne voisi saada vaarallisen mellakan aikaan. Mutta koska
te haluatte lähteä katselemaan kaupunkia --. Niin, nyt se kyllä
näyttää mahdolliselta --. Me löydämme kyllä keinon. Jos se todellakin
huvittaa teitä! Olettehan te valtijas. Te voitte mennä, minne vaan
haluatte. Asano hankkii teille valepuvun tätä matkaa varten. Hän
lähtee kanssanne. Tuo ajatus ei ole sittenkään mikään huono ajatus".
"Ettekö te tahdo neuvotella mistään minun kanssani?" kysyi äkkiä
Graham, jossa paha epäluulo oli herännyt.
"Oh, hyvä Jumala, en lainkaan! En! Minä luulen, että te voitte uskoa
asioiden hoidon minun käsiini ainakin joksikin aikaa", sanoi Ostrog
hymyillen. "Vaikka me olisimmekin eri mieltä --"
Graham loi häneen terävän katseen.
"Luuletteko, että verinen taistelu puhkee kohta?" kysyi hän äkkiä.
"En suinkaan".
"Minä ajattelen noita neekerejä. Minä en usko, että kansa ryhtyy
mihinkään vihamielisyyksiin minua kohtaan, sillä olenhan minä
kuitenkin mestari. Minä en tahdo, että noita neekerejä tuotetaan
Lontoosen. Ehkä se on vanhanaikuinen ennakkoluulo, mutta minä tunnen
jotain osanottoa europpalaisia ja heidän heimoisia rotujaan kohtaan.
Ja mitä Pariisiinkin tulee, niin --"
Ostrog katsoi häneen rypistyneiden silmäkulmiensa alta. "Minä en
tuota neekereitä Lontoosen", sanoi hän hitaasti. "Mutta jos --"
"Te ette saa tuoda aseellisia neekeriä Lontoosen, tapahtukoon mitä
tahansa", sanoi Graham. "Tässä suhteessa on päätökseni järkähtymätön".
Ostrog, oltuaan hetken vaiti, päätti olla vastaamatta ja kumarsi
kunnioittavasti.
XX Luku.
Kaupungin kaduilla.
Samana yönä lähti Graham kenenkään tuntematta tai aavistamatta,
puettuna kuten tuulimoottoritoimiston alempi palvelija, joka oli
saanut lomapäivän, seurassaan Työkomppanian siniseen pukuun puettu
Asano, tarkastamaan kaupunkia, jonka läpi hän oli harhaillut pimeän
vallitessa. Mutta nyt näki hän sen valaistuna, kansaa oli liikkeellä
ja kaikkialla vallitsi elämän hyörinää. Välittämättä vallankumouksen
kuohuvasta pauhusta, välittämättä tavattomasta tyytymättömyydestä,
valmistuksista uuteen taisteluun, jolle edellinen kapina oli
ollut vaan alkusäveleenä, kulkivat kaupan monenlaiset virtaukset
laajoina ja voimakkaina. Hän oli jo päässyt selville uuden ajan
yleispiirteistä ja yleissuhteista, mutta hän ei ollut valmistautunut
niiden odottamattomien hämmästysten varalta, jotka monenlaiset värit
ja vaikutelmat herättivät hänessä.
Nyt hän ensi kertaa joutui suoranaisiin tekemisiin tämän uuden
kansan kanssa. Hän huomasi, että kaikki se, mikä tätä ennen oli
tapahtunut, lukuunottamatta huomioitaan suuressa teatterissa ja
halleissa, oli ollut jotain erikoista, oli ollut rajoitettua
toimintaa valtiollisessa kaupunginosassa ja siis suhteellisen
supistettua, ja että kaikki hänen aikaisemmat vaikutelmansa olivat
kohdistuneet hänen omaan asemaansa. Mutta nyt näki hän kaupungin yön
toimeliaimpien tuntien aikana, näki kansan suurin joukoin palanneen
omiin välittömiin puuhiinsa, näki todellisen elämän eikä virallista,
näki tämän uuden ajan olot ja tavat.
Ensiksi tulivat he kadulle, jonka vastakkaisiin suuntiin liikkuvat
katukäytävät olivat täynnä sinipukuista kansaa. Tämä joukkue oli
osa kulkueesta, joka -- kummaa kyllä katsella -- kiersi kaupunkia
_istuen_. Miehillä oli karkeasta punaisesta kankaasta tehtyjä
lippuja, joihin oli maalattu kirjoituksia. "Ei luovuta aseista",
seisoi lipuissa, useimmin olivat kirjaimet kömpelöitä ja sama asia
lausuttiin eri sanoilla, kuten: "Miksi me luopuisimme aseista?"
"Ei heitetä aseita". "Ei luovuta aseista". Lippu toisensa jälkeen
kiisi ohitse yhtenä virtana ja lopulta kaikui vallankumouksen laulu
omituisten räikeiden soittimien säestämänä. "Heidän pitäisi kaikkien
olla työssä", sanoi Asano. "Heillä ei ole ollut ruokaa näinä kahtena
päivänä, tai ovat he sen sitten varastaneet".
Äkkiä teki Asano kierroksen karttaakseen tungosta, joka oli syntynyt
ruumiita kannettaessa sairashuoneesta hautuumaalle, noita ensimmäisen
kapinan kuoleman viikatteen tähkiä.
Tänä yönä nukkuivat hyvin harvat, kaikki olivat liikkeellä.
Suunnaton levottomuus, loppumattomien joukkojen ääretön määrä
ympäröi taukoamatta Grahamia; taukoamaton hälinä, huudot ja alkavan
sosiaalisen taistelun oudot välähdykset huumasivat hänet kokonaan.
Kaikkialla liehui mustia nauhoja ja lippuja ja omituisia koristuksia,
jotka selvästi osoittivat, kuinka suuressa kansan suosiossa hän
oli. Kaikkialla kuuli hän palasia tuosta karkeasta ja lyhyestä
murteesta, jota käytti kirjallisesti sivistymätön kansa, se on se
luokka, joka ei voinut kustantaa itselleen fonograafillista opetusta.
Kaikkialla puhuttiin aseiden luovuttamisesta niin kiihkeästi, että
hän ei voinut sitä otaksuakaan tuulimoottoritoimistossa ollessaan.
Hän käsitti täytyvänsä heti palattuaan keskustella tästä Ostrogin
kanssa paljoa pontevammin kuin tähän asti, ja samalla myöskin kapinan
seurauksista, jotka niin selvästi ilmenivät. Taukoamatta tänä yönä,
heti matkan alussa kiinnitti tämä levottomuus ja kapinallisuus niin
hänen huomionsa, että hän ei joutunut ottamaan varteen lukuisia
yksityiskohtia, jotka muuten eivät olisi jääneet huomaamatta.
Näiden ajatusten vaikutuksesta sai hän vaan puolinaisen
kuvan kaikesta. Vaikka hän näkikin näin paljon omituisia ja
mieltäkiinnittäviä seikkoja, niin ei ainoakaan esine tai seikka,
oli se sitten kuinka persoonallinen tai hämmästyttävä tahansa,
voinut kokonaan kiinnittää hänen ajatuksiaan. Toisinaan muisto
vallankumouksesta katosi kokonaan hänen mielestään, ikäänkuin verho
olisi vedetty syrjään jonkun ihmeellisen näyn edestä. Helen oli
hänessä herättänyt tuon kiihkeän tutkimishalun, mutta toisinaan
katosi hänkin hänen ajatuksistaan. Kerran esimerkiksi huomasi
hän kulkevansa uskonnollisen kaupunginosan läpi, sillä nopeiden
liikeneuvojen tähden ei kirkkoja ja kappelia tarvinnut enää siroittaa
sinne tänne kaupunkia -- ja hänen huomionsa kiintyi erään kristityn
uskonlahkon rakennuksen päätyyn.
He kulkivat istuen ylemmällä liikkuvalla katukäytävällä. Eräässä
kadun käänteessä välähti rakennus heidän näkyviinsä ja näytti
lähestyvän täyttä vauhtia. Ylhäältä alas asti oli rakennuksen seinä
täynnä valkoisia ja punaisia kirjoituksia, vapaana oli vaan se osa
seinää, jossa avaralla läpikuultavalla pinnalla esitettiin hyvin
realistisesti kohtausta uudesta testamentista, ja kirjoitusten
edessä liehui suuri musta lippu osottaen, että uskontokin seurasi
valtiollisia virtauksia. Graham oli jo tottunut lukemaan näitä
foneettisia kirjoituksia ja nämät kirjoitukset näyttivät hänen
mielestään solvaisevan uskontoa. Vähemmän loukkaavien joukossa
oli seuraavia: "Pelastus ensi kerroksessa oikealla". "Sijoittakaa
rahanne Vapahtajaanne", "Nopein kääntäminen Lontoossa, taitavat
ohjaajat! Avatkaa silmänne!" "Mitä Kristus sanoisi Nukkujalle".
"Turvatkaa uusimpiin pyhimyksiin!" "Tulkaa kristityiksi -- huolimatta
nykyisestä toimialastanne". "Taitavimmat piispat tänä iltana ja
palkinnot tavallisuuden mukaan". "Nopein ja käytännöllisin armo
afääri-ihmisille".
"Tämähän on ilettävää!" sanoi Graham tämän jättiläisrakennuksen
edessä, jossa uskontoa kaupattiin.
"Mikä on ilettävää?" kysyi hänen seuralaisensa koettaen turhaan etsiä
jotain odottamatonta näiden huutavien kirjoitusten joukosta.
että se oli teidän yhtiönne ensimmäisiä valtauksia. He ostivat
Pelastusarmeijan ja muodostivat sen täksi. Perusajatus oli ollut
antaa työtä kodittomille ihmisille".
"Niin".
"Nykyään ei löydy köyhäinhuoneita, ei hyväntekeväisyyslaitoksia,
ei muuta kuin Työkomppania. Sen toimistoja on kaikkialla. Sen
väri on sininen. Ja jokaisen miehen, naisen tai lapsen, joka on
nälkäännääntymäisillään ja epätoivoissaan, koditon ja vailla ystäviä,
täytyy lopulta kääntyä komppanian puoleen -- tai etsiä jotain tapaa
kuollakseen. Euthanasia ei ole heidän vallassaan, heitä odottaa vaan
tuskallinen kuolema. Ja joka aika vuorokaudesta saavat he ruokaa,
suojaa ja kaikille samallaisen sinisen puvun -- se on komppanian
ensimmäinen pääehto -- ja yhden päivän suojasta saavat he tehdä
komppanialle yhden päivän työtä, joka antaa sitten työmiehelle
pukunsa takaisin ja ajaa hänet pois".
"Todellako?"
"Ehkä se ei tunnukaan teistä niin kamalalta? Teidän aikananne
kuolivat ihmiset kadulle nälkään. Se oli kyllä kamala kuolema, mutta
he kuolivat ainakin ihmisinä. Jotavastoin nämät sinipukuiset --. On
olemassa sananlasku: 'Sininen puku kerran, sininen puku ainiaaksi!'
Komppania käyttää hyväkseen heidän työtään ja takaa heille ainaista
työtä. Ihmiset tulevat sen käsiin puutetta kärsien ja avuttomina --
he saavat yhden päivän ruoan ja nukkuvat yhden yön ja lähtevät taas
pois. Jos he ovat tehneet hyvin työtä, saavat he pennin tai pari --
jolloin he menevät teatteriin tai tanssipaikalle, kinematograafiin,
syövät tai pelaavat. He harhailevat sinne tänne tuhlattuaan rahansa.
Kerjääminen on ankarasti kielletty. Eikä kukaan antaisikaan
mitään. He palaavat seuraavana tai sitä seuraavana päivänä --
saman toivottomuuden ajamana kuin ensi kerrallakin. Lopulta heidän
vaatteensa kuluvat, tai ryysynsä käyvät niin kurjiksi, että heitä
hävettää. Silloin täytyy heidän tehdä monta kuukautta työtä ennenkuin
voivat hankkia itselleen uusia. Jos he haluavat saada uusia.
Suuri määrä lapsia syntyy komppanian valvonnan alaisena. Palkaksi
saamastaan hoidosta täytyy äidin tehdä koko kuukauden työtä, sitten
kasvatetaan ja kehitetään lapsia neljänteentoista ikävuoteensa asti,
jonka jälkeen heidän täytyy tehdä kaksi vuotta työtä. Ymmärrättehän,
että nämät lapset ovat syntyneet kantamaan sinistä pukua. Siten
toimii komppania".
"Tässä kaupungissa ei löydy irtolaisia?"
"Ei. He joko kantavat sinistä pukua tai ovat vankilassa".
"Jolleivät tahdo tehdä työtä?"
"Useimmat suostuvat siihen tilaan jouduttuaan tekemään työtä, ja
komppanialla on omat keinonsa. He käyttävät omaa rangaistustapaa
-- he riistävät heiltä ruoan -- ja jos joku mies tai nainen
kieltäytyy tekemästä työtä, niin hänen tuntomerkkinsä ja kuva hänen
peukaloistaan lähetetään kaikille työkomppanioille yli koko maailman.
Ja sitäpaitsi, millä tuollainen miesparka lähtee pois kaupungista?
Matka Pariisiin maksaa kaksi leijonaa. Ja tottelemattomuuden
seurauksena on vankila,-- pimeät, kamalat tyrmät -- tuolla alhaalla
näkymättömissä. Ihminen voi monesta syystä joutua vankilaan".
"Ja kolmas osa kansasta saa kantaa sinistä pukua".
"Enemmän kuin kolmas osa. Nuo työjuhdat saavat elää vailla
ylpeyttä, iloa tai toivoa. Tarinat Nautinnon kaupungeista kaikuu
heidän korvissaan ilkkuen heidän surkeaa elämäänsä, puutettaan ja
rasitustaan. He ovat liian köyhiä hankkiakseen edes euthanasian,
tuon rikkaan miehen keinon päästä elämästä vapaaksi. Nuo mykät,
sorretut miljoonat, lukemattomat miljoonat, yli koko maailman, jotka
eivät tiedä muuta kuin että elämänsä on rajoitettu ja toiveensa
täyttämättä. He syntyvät, kärsivät ja kuolevat. Siihen tilaan olemme
me tulleet".
Graham istahti pää alas painuneena.
"Mutta sittenhän tuli vallankumous", sanoi hän. "Kaikki tämä muuttuu.
Ostrog --"
"Sitä me toivoimmekin. Sitä toivoi koko maailma. Mutta Ostrog ei sitä
tee. Hän on valtiomies. Hän tahtoo säilyttää olot sellaisinaan. Vähät
hän kaikesta muusta. Hänestä on se niin luonnollista. Kaikki rikkaat,
vaikutusvaltaiset, kaikki onnelliset pitävät lopulta kurjuutta
luonnollisena. He käyttävät ihmisiä politiikkaansa varten ja elävät
oman mielensä mukaan turmeltuneitten pyyteittensä orjina. Mutta te --
te tulette onnellisemmasta ajasta ja teihin katsoo kansa. Teihin".
Graham katsoi häneen. Helenen silmät uivat kyynelissä. Graham tunsi
omituisen tunteen. Hän unohti hetkeksi koko kaupungin, hän unohti
ihmisrodun ja epäselvät äänet tämän kauniin naisen suoranaisen
ihmisyyden edessä.
"Mutta mitä minun tulee tehdä?" kysyi hän katsoen häntä suoraan
silmiin.
"Hallitkaa", vastasi hän hiljaa kumartuen häntä kohden. "Hallitkaa
maailmaa niinkuin sitä vielä ei koskaan ole hallittu, ihmisten
onneksi ja hyväksi. Sillä teillä on valta -- te osaatte hallita.
Kansa on rauhaton. Yli koko maailman on kansa rauhaton. Yksi sana,
yksi sana teidän suustanne, ja ne liittyvät yhteen. Keskisäätykin on
levoton -- onneton. Teille ei kerrota, mitä on tapahtunut. Kansa ei
tahdo palata orjuuteen, se ei tahdo luopua aseista. Ostrog herätti
enemmän kuin hän tahtoikaan -- hän herätti toivon".
Graham tunsi sydämensä vinhaan sykkivän. Hän koetti olla juhlallisen,
punnitsevan näköinen.
"Heiltä puuttuu vaan johtaja", sanoi Helen.
"Ja sitten?"
"Te teette mitä tahdotte; -- maailma kuuluu teille".
Graham ei uskaltanut enää katsoa häneen. Äkkiä alkoi hän puhua. "Nuo
vanhat unelmat, kaikki se mitä uneksin, vapaus, onni. Ovatko ne vaan
unelmaa? Voisiko yksi mies -- _yksi mies_ --?" Äänensä hiljeni ja hän
vaikeni.
"Ei yksi mies, vaan kaikki yhdessä -- antakaa heille vaan johtaja,
joka antaa muodon heidän sydämensä toiveille".
Graham pudisti päätään ja vaikeni hetkisen.
Hän katsoi äkkiä ylös ja heidän katseensa yhtyivät. "Minä en usko
niinkuin te", sanoi hän. "Minä en ole niin nuori. Minulla on täällä
vaan otaksuttu valta. Ei -- antakaa minun puhua. Minä en voi perustaa
oikeuden valtakuntaa -- siihen minulla ei ole voimaa -- mutta
jotain, joka enemmän lähenee oikeutta kuin vääryyttä. Minä en voi
luoda tuhatvuotista valtakuntaa, mutta minä olen päättänyt hallita.
Puheenne on herättänyt minut. Te olette oikeassa. Ostrog saa tietää,
missä hänen valtansa loppuu. Ja minä opetan hänelle. Yhden minä
lupaan teille. Tämä työorjuus loppuu".
"Ja te tahdotte hallita?"
"Niin. Sillä ehdolla, että --. Yhdellä ehdolla".
"Millä?"
"Sillä, että te autatte minua".
"_Minä!_ -- nuori tyttö!"
"Niin. Ettekö te näe, että minä olen ypöyksin".
Helen vavahti ja silmissään näkyi säälin ilme. "Tarvitseeko teidän
kysyä, tahdonko auttaa teitä?" sanoi hän.
Helen seisoi hänen edessään kauniina, lumoavana, ja hänen
innostuksensa, heidän aikeittensa suuruus loi aivan kuin vahvan
virran heidän välilleen. Koskea häneen, tarttua hänen käteensä oli
se ilo mitä hän eniten toivoi. "Minä tahdon siis hallita", sanoi hän
hitaasti. "Minä tahdon hallita --" Hän vaikeni. "Teidän kanssanne".
Syntyi syvä äänettömyys. Sitten kuului kellon lyönti. Helen ei
vastannut mitään. Graham nousi.
"Juuri nyt", sanoi hän, "odottaa Ostrog minua". Hän epäröi katsoen
häntä suoraan silmiin. "Kun minä olen kysynyt häneltä muutamia
asioita --. On paljon, mitä minun täytyy saada tietää. Minä menen
ehkä omin silmin katsomaan kaikkea tuota, josta te puhuitte. Ja kun
sitten palaan --?"
"Minä saan kyllä tietää, milloin menette ja tulette. Minä tahdon
odottaa teitä täällä".
Graham loi häneen syvän katseen.
"Minä saan sitten tietää", sanoi Helen ja vaikeni.
Graham odotti, mutta hän ei sanonut enää mitään. He katsoivat
toisiinsa hetkisen suoraan, kysyvästi. Sitten lähti Graham
tuulimoottorien toimistoa kohden.
XIX Luku.
Ostrogin katsantokanta.
Ostrog odotti Grahamia antaakseen hänelle muodollisen selonteon
päivän hallinnosta. Tätä ennen oli Graham toimittanut tämän
tehtävänsä niin nopeasti kuin mahdollista päästäkseen jatkamaan
ilmapurjehduskokeilujaan, mutta nyt alkoi hän tehdä laajoja ja selviä
kysymyksiä. Hän halusi heti tarttua vallan ohjaksiin. Ostrog antoi
hänelle hyvin edullisia tietoja ulkomaanasioiden kehittymisestä.
Pariisissa ja Berliinissä kuuli Graham olleen häiriöitä, ei mitään
järjestettyä kapinaa, mutta tyytymättömyyden ilmauksia. "Monien
vuosien päästä", vastasi Ostrog Grahamin kiihkeisiin kysymyksiin,
"oli kommunismi taas nostanut päätään. Jos suoraan puhui, niin
taistelun oikea luonne oli anarkistinen". Mutta järjestys oli
palautettu näissä kaupungeissa. Mutta Graham alkoi aavistaa pahaa
ja kyseli sen vuoksi tarkemmin, oliko ollut mitään taistelua. "Oli
hiukan", vastasi Ostrog. "Mutta ainoastaan yhdessä kaupunginosassa.
Mutta meidän afrikalainen maanviljelyspoliisimme senegalilainen
osasto -- yhdistyneillä afrikalaisilla yhtiöillä oli mainiosti
harjoitettu poliisilaitos -- oli valmiina, samoin aeroplaanit. Me
odotimme pieniä kapinoita mannermaan kaupungeissa ja Amerikassa.
Mutta Amerikassa on kaikki rauhallista. He ovat tyytyväisiä Neuvoston
kukistamiseen. Ainakin joksikin aikaa".
"Minkä vuoksi te odotitte kapinaa?" kysyi Graham äkkiä.
"On olemassa paljon tyytymättömyyttä -- sosiaalista tyytymättömyyttä".
"Työkomppania?"
"Te olette ottanut asioista selvää", sanoi Ostrog hiukan
hämmästyneenä. "Niin. Pääasiassa ollaan tyytymättömiä Työkomppaniaan.
Se sai aikaan tarpeellisen kiihoituksen kukistaaksemme Neuvoston --
se sekä heräämisenne".
"Niinkö?"
Ostrog hymyili. Hän alkoi selvitellä. "Meidän täytyi yllyttää
tyytymättömyyttä, herättää nuo entiset yleisen onnen unelmat --
tasa-arvoisuudesta -- yleisestä onnesta -- ylellisyyden estämisestä
tulemasta muutamien harvojen osaksi -- nuo unelmat, jotka olivat
olleet kaksisataa vuotta haudattuina. Kyllähän te ne tunnette? Meidän
täytyi herättää nuo unelmat, niin mahdottomia kuin ne olivatkin --
voidaksemme kukistaa Neuvoston. Ja nyt --"
"No niin?"
"Vallankumous on tapahtunut, Neuvosto on kukistettu, ja tuo
herättämämme kansa -- pysyy levottomana. Me emme taistelleet
kyllin kauvaa. Teimmehän me lupauksia. Kummallista on nähdä, miten
voimakkaasti ja nopeasti tuo epämääräinen, vanhentunut humanitarismi
heräsi ja levisi. Se on hämmästyttänyt meitäkin, jotka sen panimme
alkuun. Pariisissa, kuten jo sanoin -- saimme turvautua ulkoapäin
tulevaan apuun".
"Ja täällä".
"Täällä on rauhatonta. Monet eivät halua palata töihinsä. Yleinen
lakko on olemassa. Puolet tehtaista ovat tyhjinä ja kansa kuljeksii
kaduilla. He puhelevat kommunismista. Silkki ja samettipukuisia
miehiä solvaistaan kadulla. Sinipukuiset odottavat teiltä
vaikka mitä. Mutta teillä ei ole mitään syytä olla levoton. Me
panemme puhekoneet käymään, ne saavat olla vastapainona kaikille
vahingollisille vaikutuksille ja vedota lakiin ja järjestykseen.
Meidän täytyy tarttua lujasti kiinni; siinä kaikki".
Graham mietti. Hän huomasi millä keinoin hän voisi saada vallan
käsiinsä. Mutta hän jatkoi hilliten itseään.
"Vaikka täytyisikin tuottaa neekeripoliisit", sanoi hän.
"Se on välttämätöntä", sanoi Ostrog. "Ne ovat mainion uskollisia
olentoja, joilla ei ole mitään omia ajatuksia -- jotka turmelevat
meidän rotumme. Jos Neuvostolla olisi ollut niitä katupoliiseina
niin asiat olisivat kääntyneet toisin. Joka tapauksessa ei tarvitse
pelätä muuta kuin pieniä häiriöitä ja väentungoksia. Te voitte
lähteä lentoretkillenne ja voitte pujahtaa Capriin, jos täällä
aletaan ampua tai polttaa. Meillä on kaikkien suurien yhtiöiden
langat käsissämme; aeronauteilla on etuoikeuksia ja he ovat rikkaita
miehiä, se on maailman suljetuin yhtiö, samoin on tuulimoottorien
insinöörienkin laita. Meillä on ilma vallassamme, ja silloin me
vallitsemme maankin. Ei löydä ainoatakaan elävää olentoa, joka voisi
ohjata niitä meitä vastaan. Heillä ei ole johtajia -- lukuunottamatta
niiden paikallisten salaisten seurojen johtomiehiä, jotka me
järjestimme ennen teidän heräämistänne. He ovat vaan villitsijöitä
ja kiihoittajia, jotka ovat hirveän kateellisia toisilleen. Kukaan
heistä ei kelpaa ylimmäksi johtajaksi. Jos kapina syttyy, niin se ei
ole järjestetty. Ollakseni suora -- niin minä toivon sitä. Mutta se
ei tule häiritsemään teidän lentoretkiänne. Ne ajat, jolloin kansa
pystyy tekemään vallankumouksen, ovat olleet ja menneet".
"Kyllä minä uskon", sanoi Graham. "Kyllä minä uskon". Hän
vaipui mietteisiinsä. "Tämä teidän maailmanne on hämmästyttänyt
minua monessa suhteessa. Minun aikanani uneksimme ihmeellisestä
kansanvaltaisesta elämästä, jolloin jokainen olisi yhdenarvoinen ja
onnellinen".
Ostrog katsoi häneen terävästi. "Kansanvaltaisuuden ajat ovat
jo menneet", sanoi hän. "Menneet ainiaaksi. Ne alkoivat Crecyn
jousimiesten taistelulla, ja päättyivät, kun hyökkäävä jalkaväki,
mieslaumat lakkasivat saavuttamasta maailmanvoittoja, kun kalliit
kanuunat, suuret sotalaivat ja sotilaalliset rautatiet tulivat vallan
apukeinoiksi. Nyt on rahavallan aika. Rahalla on nyt suurempi valta
kuin koskaan ennen -- se hallitsee maata, merta ja pilviä. Valta
kuuluu sille, joka osaa rikkautta käyttää. Teidän täytyy alistua
tosiasioiden alle, ja nämät ovat tosiasioita. Maailma kansalle! Kansa
hallitsemaan! Teidänkin aikananne tuo oppi hyljättiin ja tuomittiin.
Nykyään sillä ei ole muuta kuin yksi kannattaja -- tosin monipäinen,
mutta typerä -- yksityinen kansaan kuuluva mies".
Graham ei heti vastannut. Hän oli vaipunut synkkiin ajatuksiinsa.
"Ei", sanoi Ostrog. "Kansanmiehen aikakausi on ollut ja mennyt.
Vapaudessaan on mies yhtä hyvä kuin toinenkin, tai melkein yhtä hyvä.
Aikaisempi aatelisto perustui tuohon hiukan häilyvään perustaan,
voimaan ja rohkeuteen. Heidän valtaansa rajoitettiin -- rajoitettiin.
Syntyi kapinoita, kaksintaisteluja, sotia. Ensimmäinen, todellinen
aatelisto syntyi linnojen ja peitsien turvassa, ja sortui kiväärien
ja kaaripyssyjen edessä. Mutta nyt on olemassa toinen aatelisto. Se
oikea. Tuo kanuunain ja kansanvallan aika oli vaan pyörre virrassa.
Kansanmies kuuluu nyt avuttomasti yhteen suureen kokonaisuuteen. Nyt
meillä on tuo suuri koneisto, jonka nimi on kaupunki, ja täydellinen
järjestelmä, jota kansanmies ei voi hävittää".
"Mutta", sanoi Graham, "jotainhan vastustusta löytyy -- jotain, jota
teidän täytyy tukahuttaa -- mutta joka ponnistelee ja vastustaa".
"Saattepa nähdä", sanoi Ostrog hymyillen pakollisesti ikäänkuin
lykätäkseen nämät vaikeudet syrjään. "Minä en ole herättänyt tuota
voimaa omaksi turmiokseni -- luottakaa siihen".
"Kukapa tietää", sanoi Graham. Ostrog katsoi hämmästyneenä häneen.
"_Täytyykö_ maailman mennä tätä tietä eteenpäin?" sanoi Graham, joka
ei enää voinut hillitä itseään. "Täytyykö sen kulkea tätä tietä
eteenpäin? Onko meidän kaikki toiveemme olleet turhia?"
"Mitä tarkoitatte?" kysyi Ostrog. "Toiveemme?"
"Minä tulen kansanvaltaisesta ajasta. Ja minä löydän aateliston
hirmuvallan!"
"Niin, -- mutta tehän olette tämän hirmuvallan päämies".
Graham katsahti ylös.
"No niin", sanoi Ostrog, "katsokaahan kaikkea yleisemmältä kannalta.
Tätä tietä on muutos aina kulkenut. Toisella puolella aatelisto,
etevämpien ylivalta -- toisella puolella kykenemättömien kärsimys ja
sorrettu tila, siten kuljetaan edistystä kohden".
"Aatelisto! nuo ihmiset, jotka tapasin --"
"Oh! eivät _he_!" sanoi Ostrog. "Useimmat heistä kulkevat kohti
kuolemaansa. Pahe ja nautinto! Heillä ei ole lapsia. Se ihmislaji
kuolee sukupuuttoon, jos maailma kulkee tietään eikä käänny takaisin.
Irstailun rauhallinen tie, jonka lopulla on nautinnon karreksi
polttamille olennoille euthanasia, on keino, jonka avulla tuo rotu
tuhotaan!"
"Hyvinkin hauska keino", sanoi Graham. "Kuitenkin --". Hän mietti
hetkisen. "Mutta onhan olemassa muutakin -- tuo köyhien suuri lauma.
Kuoleeko sekin? Se ei kuole. Se kärsii, ja sen kärsimys on voima,
jota ette tekään --"
Ostrog teki kärsimättömän liikkeen ja hän alkoi puhua rauhattomammin
kuin äsken.
"Elkää olko levoton näiden asioiden, suhteen", sanoi hän. "Kaikki
tämä tasaantuu muutamassa päivässä. Kansa on suuri, typerä eläin.
Mitä siitä, vaikka se ei kuolekaan? Ja vaikka se ei kuolekaan, niin
sitä voidaan kesyttää ja ohjata. Minulla ei ole mitään hellyyttä
orjia kohtaan. Te kuulitte tuon kansan huutavan ja laulavan kaksi
yötä sitten. Heille oli opetettu tuo laulu. Jos te olisitte
sattumalta valinnut jonkun ja kylmäverisesti kysynyt, miksi hän
huusi, niin ei hän olisi voinut vastata siihen. He luulivat teidän
ihastuvan heidän huudoistaan, he uskoivat siten osottavansa
uskollisuuttaan ja alamaisuuttaan. Sillä hetkellä olivat he valmiita
tuhoamaan Neuvoston. Tänään -- alkavat he jo suuttua niille, jotka
kukistivat Neuvoston".
"Ei, ei", sanoi Graham. "He huusivat siksi, että heidän elämänsä oli
kamala, iloton ja toivoton ja siksi että he toivoivat minun -- minun
--".
"Ja mitä he toivoivat? Mitä he toivoivat? Mikä oikeus heillä oli
toivoa? He tekivät huonosti työtä ja kadehtivat niitä, jotka tekevät
hyvin. Ihmiskunnan toive -- mikä se on? Että jonain päivänä ilmestyy
yli-ihminen, että jonain päivänä kaikki huono, heikko ja raaka
vähenee ja katoo. Vähenee, jollei aivan katoa. Maailmassa ei ole
tilaa huonoille, typerille ja hermostuneille. Heidän velvollisuutensa
-- sillä onhan se velvollisuus -- on kuolla. Kuolema sovittaa
heikkenemisen! Tätä tietä kulkien raaka peto saavuttaa korkeamman
maalin".
Ostrog astui muutaman askeleen, näytti miettivän ja kääntyi Grahamin
puoleen. "Minä voin kuvitella, miten oudolta tämä meidän aikamme
näyttää Victorian aikuiselle englantilaiselle. Te kaipaatte kaikkia
vanhoja eduslaitosmuotoja -- muutamissa ihmisissä kummittelee
vielä ajatus äänestävästä neuvostosta, parlamentista ja muista
yhdeksännentoista vuosisadan hullutuksista. Te olette valmis
inhoamaan Nautinnon kaupunkeja. Olisihan minun pitänyt ajatella sitä,
jollen olisi ollut niin toimiin kiintynyt. Mutta kyllä te vielä
muutatte mielipiteitänne. Kansa on aivan mieletön kateudesta --
heillä on sama kanta kuin teilläkin. Kaduilla huudetaan paraillaan,
että Nautinnon kaupungit olisi hävitettävät. Mutta Nautinnon
kaupungit ovat valtion puhdistuskeinoja, sinne kokoontuu vuosittain
kaikki, mikä on heikkoa ja turmeltunutta, mikä on irstasta ja
laiskaa, kaikki maailman konnamaisuus, joka kulkee hienoa häviötään
kohden. He menevät sinne, oleksivat siellä, kuolevat lapsettomina,
ja ihmiskunta parantuu. Jos kansa punnitsisi järkevästi, niin eivät
he kadehtisi rikkaiden kuolintapaa. Ja te tahtoisitte parantaa
typerät ja tyhmät työmiehet, jotka me olemme tehneet orjiksi, ja
koettaa tehdä heidän elämänsä rauhalliseksi ja hauskaksi. Juuri kun
he ovat vaipuneet siihen, mihin he kelpaavat." Hän hymyili tavalla,
joka ärsytti Grahamia. "Kyllä te muutatte mielipiteitä. Kyllä minä
nuo ajatukset tunnen; nuoruudessani minä luin Shelleytä ja uneksin
vapaudesta. Vapautta ei löydy viisauden ja itsensähillitsemisen
ulkopuolella. Vapaus on meissä -- eikä ulkopuolellamme. Se on
jokaisen oma asia. Otaksukaahan -- vaikka se on mahdotonta -- että
tuo haukkuva, typerä, sinipukuinen joukkio saisi ylivallan, mitä
sitten? He joutuisivat vaan toisten vallitsijoiden käsiin. Niin
kauvan kuin lampaita on olemassa, niin luonto ehdottomasti tuottaa
susia. Jos he saisivat voiton, niin merkitsisi se vaan monen sadan
vuoden taantumista. Aateliston muodostuminen on kohtalon horjumaton
tahto. Lopputuloksena on yli-ihminen -- huolimatta ihmiskunnan
hulluista vastustuksista. Tehkööt kapinoita, voittakoot ja surmatkoot
minut ja kaltaiseni. Uusia nousee -- uusia johtajia. Lopputulos on
aina sama".
"Kukapa tietää", sanoi Graham itsepäisesti.
Hän seisoi hetken katse maahan painuneena.
"Mutta minun täytyy itse saada nähdä kaikki", sanoi hän äkkiä
varmalla ja käskevällä äänellä. "Vasta silloin voin ymmärtää. Minun
täytyy nähdä. Sen minä tahdoin sanoa teille, Ostrog. Minä en tahdo
tulla Nautinnon kaupungin kuninkaaksi; se ei ole mieleeni. Minä olen
kuluttanut kylliksi aikaa ilmapurjehduksiin -- ja moneen muuhun.
Minun täytyy oppia näkemään, miten kansa nyt elää, miten kansan elämä
on kehittynyt. Sillä minun täytyy päästä tästä kaikesta selville.
Minun täytyy nähdä, miten elää -- varsinkin työkansa -- miten he
tekevät työtä, menevät naimisiin, saavat lapsia, kuolevat --"
"Näettehän sen meidän realistisista kertomuksistamme", vakuutti
Ostrog käyden äkkiä hätäiseksi.
"Minä tahdon nähdä todellisuuden", sanoi Graham.
"Se käy vaikeaksi", sanoi Ostrog vaipuen mietteisiinsä. "Kaikkialla
ehkä --"
"Sitä en odottanut --"
"Minä vaan arvelin --. Mutta kuitenkin, ehkä --. Te sanoitte
haluavanne kulkea pitkin kaupungin katuja katsomassa kansan elämää".
Äkkiä näytti hän tekevän päätöksen. "Teidän täytyy pukeutua
valepukuun", sanoi hän. "Kaupunki on kiihkoissaan ja tieto teidän
läsnäolostanne voisi saada vaarallisen mellakan aikaan. Mutta koska
te haluatte lähteä katselemaan kaupunkia --. Niin, nyt se kyllä
näyttää mahdolliselta --. Me löydämme kyllä keinon. Jos se todellakin
huvittaa teitä! Olettehan te valtijas. Te voitte mennä, minne vaan
haluatte. Asano hankkii teille valepuvun tätä matkaa varten. Hän
lähtee kanssanne. Tuo ajatus ei ole sittenkään mikään huono ajatus".
"Ettekö te tahdo neuvotella mistään minun kanssani?" kysyi äkkiä
Graham, jossa paha epäluulo oli herännyt.
"Oh, hyvä Jumala, en lainkaan! En! Minä luulen, että te voitte uskoa
asioiden hoidon minun käsiini ainakin joksikin aikaa", sanoi Ostrog
hymyillen. "Vaikka me olisimmekin eri mieltä --"
Graham loi häneen terävän katseen.
"Luuletteko, että verinen taistelu puhkee kohta?" kysyi hän äkkiä.
"En suinkaan".
"Minä ajattelen noita neekerejä. Minä en usko, että kansa ryhtyy
mihinkään vihamielisyyksiin minua kohtaan, sillä olenhan minä
kuitenkin mestari. Minä en tahdo, että noita neekerejä tuotetaan
Lontoosen. Ehkä se on vanhanaikuinen ennakkoluulo, mutta minä tunnen
jotain osanottoa europpalaisia ja heidän heimoisia rotujaan kohtaan.
Ja mitä Pariisiinkin tulee, niin --"
Ostrog katsoi häneen rypistyneiden silmäkulmiensa alta. "Minä en
tuota neekereitä Lontoosen", sanoi hän hitaasti. "Mutta jos --"
"Te ette saa tuoda aseellisia neekeriä Lontoosen, tapahtukoon mitä
tahansa", sanoi Graham. "Tässä suhteessa on päätökseni järkähtymätön".
Ostrog, oltuaan hetken vaiti, päätti olla vastaamatta ja kumarsi
kunnioittavasti.
XX Luku.
Kaupungin kaduilla.
Samana yönä lähti Graham kenenkään tuntematta tai aavistamatta,
puettuna kuten tuulimoottoritoimiston alempi palvelija, joka oli
saanut lomapäivän, seurassaan Työkomppanian siniseen pukuun puettu
Asano, tarkastamaan kaupunkia, jonka läpi hän oli harhaillut pimeän
vallitessa. Mutta nyt näki hän sen valaistuna, kansaa oli liikkeellä
ja kaikkialla vallitsi elämän hyörinää. Välittämättä vallankumouksen
kuohuvasta pauhusta, välittämättä tavattomasta tyytymättömyydestä,
valmistuksista uuteen taisteluun, jolle edellinen kapina oli
ollut vaan alkusäveleenä, kulkivat kaupan monenlaiset virtaukset
laajoina ja voimakkaina. Hän oli jo päässyt selville uuden ajan
yleispiirteistä ja yleissuhteista, mutta hän ei ollut valmistautunut
niiden odottamattomien hämmästysten varalta, jotka monenlaiset värit
ja vaikutelmat herättivät hänessä.
Nyt hän ensi kertaa joutui suoranaisiin tekemisiin tämän uuden
kansan kanssa. Hän huomasi, että kaikki se, mikä tätä ennen oli
tapahtunut, lukuunottamatta huomioitaan suuressa teatterissa ja
halleissa, oli ollut jotain erikoista, oli ollut rajoitettua
toimintaa valtiollisessa kaupunginosassa ja siis suhteellisen
supistettua, ja että kaikki hänen aikaisemmat vaikutelmansa olivat
kohdistuneet hänen omaan asemaansa. Mutta nyt näki hän kaupungin yön
toimeliaimpien tuntien aikana, näki kansan suurin joukoin palanneen
omiin välittömiin puuhiinsa, näki todellisen elämän eikä virallista,
näki tämän uuden ajan olot ja tavat.
Ensiksi tulivat he kadulle, jonka vastakkaisiin suuntiin liikkuvat
katukäytävät olivat täynnä sinipukuista kansaa. Tämä joukkue oli
osa kulkueesta, joka -- kummaa kyllä katsella -- kiersi kaupunkia
_istuen_. Miehillä oli karkeasta punaisesta kankaasta tehtyjä
lippuja, joihin oli maalattu kirjoituksia. "Ei luovuta aseista",
seisoi lipuissa, useimmin olivat kirjaimet kömpelöitä ja sama asia
lausuttiin eri sanoilla, kuten: "Miksi me luopuisimme aseista?"
"Ei heitetä aseita". "Ei luovuta aseista". Lippu toisensa jälkeen
kiisi ohitse yhtenä virtana ja lopulta kaikui vallankumouksen laulu
omituisten räikeiden soittimien säestämänä. "Heidän pitäisi kaikkien
olla työssä", sanoi Asano. "Heillä ei ole ollut ruokaa näinä kahtena
päivänä, tai ovat he sen sitten varastaneet".
Äkkiä teki Asano kierroksen karttaakseen tungosta, joka oli syntynyt
ruumiita kannettaessa sairashuoneesta hautuumaalle, noita ensimmäisen
kapinan kuoleman viikatteen tähkiä.
Tänä yönä nukkuivat hyvin harvat, kaikki olivat liikkeellä.
Suunnaton levottomuus, loppumattomien joukkojen ääretön määrä
ympäröi taukoamatta Grahamia; taukoamaton hälinä, huudot ja alkavan
sosiaalisen taistelun oudot välähdykset huumasivat hänet kokonaan.
Kaikkialla liehui mustia nauhoja ja lippuja ja omituisia koristuksia,
jotka selvästi osoittivat, kuinka suuressa kansan suosiossa hän
oli. Kaikkialla kuuli hän palasia tuosta karkeasta ja lyhyestä
murteesta, jota käytti kirjallisesti sivistymätön kansa, se on se
luokka, joka ei voinut kustantaa itselleen fonograafillista opetusta.
Kaikkialla puhuttiin aseiden luovuttamisesta niin kiihkeästi, että
hän ei voinut sitä otaksuakaan tuulimoottoritoimistossa ollessaan.
Hän käsitti täytyvänsä heti palattuaan keskustella tästä Ostrogin
kanssa paljoa pontevammin kuin tähän asti, ja samalla myöskin kapinan
seurauksista, jotka niin selvästi ilmenivät. Taukoamatta tänä yönä,
heti matkan alussa kiinnitti tämä levottomuus ja kapinallisuus niin
hänen huomionsa, että hän ei joutunut ottamaan varteen lukuisia
yksityiskohtia, jotka muuten eivät olisi jääneet huomaamatta.
Näiden ajatusten vaikutuksesta sai hän vaan puolinaisen
kuvan kaikesta. Vaikka hän näkikin näin paljon omituisia ja
mieltäkiinnittäviä seikkoja, niin ei ainoakaan esine tai seikka,
oli se sitten kuinka persoonallinen tai hämmästyttävä tahansa,
voinut kokonaan kiinnittää hänen ajatuksiaan. Toisinaan muisto
vallankumouksesta katosi kokonaan hänen mielestään, ikäänkuin verho
olisi vedetty syrjään jonkun ihmeellisen näyn edestä. Helen oli
hänessä herättänyt tuon kiihkeän tutkimishalun, mutta toisinaan
katosi hänkin hänen ajatuksistaan. Kerran esimerkiksi huomasi
hän kulkevansa uskonnollisen kaupunginosan läpi, sillä nopeiden
liikeneuvojen tähden ei kirkkoja ja kappelia tarvinnut enää siroittaa
sinne tänne kaupunkia -- ja hänen huomionsa kiintyi erään kristityn
uskonlahkon rakennuksen päätyyn.
He kulkivat istuen ylemmällä liikkuvalla katukäytävällä. Eräässä
kadun käänteessä välähti rakennus heidän näkyviinsä ja näytti
lähestyvän täyttä vauhtia. Ylhäältä alas asti oli rakennuksen seinä
täynnä valkoisia ja punaisia kirjoituksia, vapaana oli vaan se osa
seinää, jossa avaralla läpikuultavalla pinnalla esitettiin hyvin
realistisesti kohtausta uudesta testamentista, ja kirjoitusten
edessä liehui suuri musta lippu osottaen, että uskontokin seurasi
valtiollisia virtauksia. Graham oli jo tottunut lukemaan näitä
foneettisia kirjoituksia ja nämät kirjoitukset näyttivät hänen
mielestään solvaisevan uskontoa. Vähemmän loukkaavien joukossa
oli seuraavia: "Pelastus ensi kerroksessa oikealla". "Sijoittakaa
rahanne Vapahtajaanne", "Nopein kääntäminen Lontoossa, taitavat
ohjaajat! Avatkaa silmänne!" "Mitä Kristus sanoisi Nukkujalle".
"Turvatkaa uusimpiin pyhimyksiin!" "Tulkaa kristityiksi -- huolimatta
nykyisestä toimialastanne". "Taitavimmat piispat tänä iltana ja
palkinnot tavallisuuden mukaan". "Nopein ja käytännöllisin armo
afääri-ihmisille".
"Tämähän on ilettävää!" sanoi Graham tämän jättiläisrakennuksen
edessä, jossa uskontoa kaupattiin.
"Mikä on ilettävää?" kysyi hänen seuralaisensa koettaen turhaan etsiä
jotain odottamatonta näiden huutavien kirjoitusten joukosta.
You have read 1 text from Finnish literature.
Next - Kun nukkuja herää: Romaani - 14
- Parts
- Kun nukkuja herää: Romaani - 01
- Kun nukkuja herää: Romaani - 02
- Kun nukkuja herää: Romaani - 03
- Kun nukkuja herää: Romaani - 04
- Kun nukkuja herää: Romaani - 05
- Kun nukkuja herää: Romaani - 06
- Kun nukkuja herää: Romaani - 07
- Kun nukkuja herää: Romaani - 08
- Kun nukkuja herää: Romaani - 09
- Kun nukkuja herää: Romaani - 10
- Kun nukkuja herää: Romaani - 11
- Kun nukkuja herää: Romaani - 12
- Kun nukkuja herää: Romaani - 13
- Kun nukkuja herää: Romaani - 14
- Kun nukkuja herää: Romaani - 15
- Kun nukkuja herää: Romaani - 16
- Kun nukkuja herää: Romaani - 17
- Kun nukkuja herää: Romaani - 18