Kun nukkuja herää: Romaani - 13

  Se pelasti ihmiset köyhäinhuoneen kurjuudesta. Nyt minä muistan,
  että se oli teidän yhtiönne ensimmäisiä valtauksia. He ostivat
  Pelastusarmeijan ja muodostivat sen täksi. Perusajatus oli ollut
  antaa työtä kodittomille ihmisille".
  "Niin".
  "Nykyään ei löydy köyhäinhuoneita, ei hyväntekeväisyyslaitoksia,
  ei muuta kuin Työkomppania. Sen toimistoja on kaikkialla. Sen
  väri on sininen. Ja jokaisen miehen, naisen tai lapsen, joka on
  nälkäännääntymäisillään ja epätoivoissaan, koditon ja vailla ystäviä,
  täytyy lopulta kääntyä komppanian puoleen -- tai etsiä jotain tapaa
  kuollakseen. Euthanasia ei ole heidän vallassaan, heitä odottaa vaan
  tuskallinen kuolema. Ja joka aika vuorokaudesta saavat he ruokaa,
  suojaa ja kaikille samallaisen sinisen puvun -- se on komppanian
  ensimmäinen pääehto -- ja yhden päivän suojasta saavat he tehdä
  komppanialle yhden päivän työtä, joka antaa sitten työmiehelle
  pukunsa takaisin ja ajaa hänet pois".
  "Todellako?"
  "Ehkä se ei tunnukaan teistä niin kamalalta? Teidän aikananne
  kuolivat ihmiset kadulle nälkään. Se oli kyllä kamala kuolema, mutta
  he kuolivat ainakin ihmisinä. Jotavastoin nämät sinipukuiset --. On
  olemassa sananlasku: 'Sininen puku kerran, sininen puku ainiaaksi!'
  Komppania käyttää hyväkseen heidän työtään ja takaa heille ainaista
  työtä. Ihmiset tulevat sen käsiin puutetta kärsien ja avuttomina --
  he saavat yhden päivän ruoan ja nukkuvat yhden yön ja lähtevät taas
  pois. Jos he ovat tehneet hyvin työtä, saavat he pennin tai pari --
  jolloin he menevät teatteriin tai tanssipaikalle, kinematograafiin,
  syövät tai pelaavat. He harhailevat sinne tänne tuhlattuaan rahansa.
  Kerjääminen on ankarasti kielletty. Eikä kukaan antaisikaan
  mitään. He palaavat seuraavana tai sitä seuraavana päivänä --
  saman toivottomuuden ajamana kuin ensi kerrallakin. Lopulta heidän
  vaatteensa kuluvat, tai ryysynsä käyvät niin kurjiksi, että heitä
  hävettää. Silloin täytyy heidän tehdä monta kuukautta työtä ennenkuin
  voivat hankkia itselleen uusia. Jos he haluavat saada uusia.
  Suuri määrä lapsia syntyy komppanian valvonnan alaisena. Palkaksi
  saamastaan hoidosta täytyy äidin tehdä koko kuukauden työtä, sitten
  kasvatetaan ja kehitetään lapsia neljänteentoista ikävuoteensa asti,
  jonka jälkeen heidän täytyy tehdä kaksi vuotta työtä. Ymmärrättehän,
  että nämät lapset ovat syntyneet kantamaan sinistä pukua. Siten
  toimii komppania".
  "Tässä kaupungissa ei löydy irtolaisia?"
  "Ei. He joko kantavat sinistä pukua tai ovat vankilassa".
  "Jolleivät tahdo tehdä työtä?"
  "Useimmat suostuvat siihen tilaan jouduttuaan tekemään työtä, ja
  komppanialla on omat keinonsa. He käyttävät omaa rangaistustapaa
  -- he riistävät heiltä ruoan -- ja jos joku mies tai nainen
  kieltäytyy tekemästä työtä, niin hänen tuntomerkkinsä ja kuva hänen
  peukaloistaan lähetetään kaikille työkomppanioille yli koko maailman.
  Ja sitäpaitsi, millä tuollainen miesparka lähtee pois kaupungista?
  Matka Pariisiin maksaa kaksi leijonaa. Ja tottelemattomuuden
  seurauksena on vankila,-- pimeät, kamalat tyrmät -- tuolla alhaalla
  näkymättömissä. Ihminen voi monesta syystä joutua vankilaan".
  "Ja kolmas osa kansasta saa kantaa sinistä pukua".
  "Enemmän kuin kolmas osa. Nuo työjuhdat saavat elää vailla
  ylpeyttä, iloa tai toivoa. Tarinat Nautinnon kaupungeista kaikuu
  heidän korvissaan ilkkuen heidän surkeaa elämäänsä, puutettaan ja
  rasitustaan. He ovat liian köyhiä hankkiakseen edes euthanasian,
  tuon rikkaan miehen keinon päästä elämästä vapaaksi. Nuo mykät,
  sorretut miljoonat, lukemattomat miljoonat, yli koko maailman, jotka
  eivät tiedä muuta kuin että elämänsä on rajoitettu ja toiveensa
  täyttämättä. He syntyvät, kärsivät ja kuolevat. Siihen tilaan olemme
  me tulleet".
  Graham istahti pää alas painuneena.
  "Mutta sittenhän tuli vallankumous", sanoi hän. "Kaikki tämä muuttuu.
  Ostrog --"
  "Sitä me toivoimmekin. Sitä toivoi koko maailma. Mutta Ostrog ei sitä
  tee. Hän on valtiomies. Hän tahtoo säilyttää olot sellaisinaan. Vähät
  hän kaikesta muusta. Hänestä on se niin luonnollista. Kaikki rikkaat,
  vaikutusvaltaiset, kaikki onnelliset pitävät lopulta kurjuutta
  luonnollisena. He käyttävät ihmisiä politiikkaansa varten ja elävät
  oman mielensä mukaan turmeltuneitten pyyteittensä orjina. Mutta te --
  te tulette onnellisemmasta ajasta ja teihin katsoo kansa. Teihin".
  Graham katsoi häneen. Helenen silmät uivat kyynelissä. Graham tunsi
  omituisen tunteen. Hän unohti hetkeksi koko kaupungin, hän unohti
  ihmisrodun ja epäselvät äänet tämän kauniin naisen suoranaisen
  ihmisyyden edessä.
  "Mutta mitä minun tulee tehdä?" kysyi hän katsoen häntä suoraan
  silmiin.
  "Hallitkaa", vastasi hän hiljaa kumartuen häntä kohden. "Hallitkaa
  maailmaa niinkuin sitä vielä ei koskaan ole hallittu, ihmisten
  onneksi ja hyväksi. Sillä teillä on valta -- te osaatte hallita.
  Kansa on rauhaton. Yli koko maailman on kansa rauhaton. Yksi sana,
  yksi sana teidän suustanne, ja ne liittyvät yhteen. Keskisäätykin on
  levoton -- onneton. Teille ei kerrota, mitä on tapahtunut. Kansa ei
  tahdo palata orjuuteen, se ei tahdo luopua aseista. Ostrog herätti
  enemmän kuin hän tahtoikaan -- hän herätti toivon".
  Graham tunsi sydämensä vinhaan sykkivän. Hän koetti olla juhlallisen,
  punnitsevan näköinen.
  "Heiltä puuttuu vaan johtaja", sanoi Helen.
  "Ja sitten?"
  "Te teette mitä tahdotte; -- maailma kuuluu teille".
  Graham ei uskaltanut enää katsoa häneen. Äkkiä alkoi hän puhua. "Nuo
  vanhat unelmat, kaikki se mitä uneksin, vapaus, onni. Ovatko ne vaan
  unelmaa? Voisiko yksi mies -- _yksi mies_ --?" Äänensä hiljeni ja hän
  vaikeni.
  "Ei yksi mies, vaan kaikki yhdessä -- antakaa heille vaan johtaja,
  joka antaa muodon heidän sydämensä toiveille".
  Graham pudisti päätään ja vaikeni hetkisen.
  Hän katsoi äkkiä ylös ja heidän katseensa yhtyivät. "Minä en usko
  niinkuin te", sanoi hän. "Minä en ole niin nuori. Minulla on täällä
  vaan otaksuttu valta. Ei -- antakaa minun puhua. Minä en voi perustaa
  oikeuden valtakuntaa -- siihen minulla ei ole voimaa -- mutta
  jotain, joka enemmän lähenee oikeutta kuin vääryyttä. Minä en voi
  luoda tuhatvuotista valtakuntaa, mutta minä olen päättänyt hallita.
  Puheenne on herättänyt minut. Te olette oikeassa. Ostrog saa tietää,
  missä hänen valtansa loppuu. Ja minä opetan hänelle. Yhden minä
  lupaan teille. Tämä työorjuus loppuu".
  "Ja te tahdotte hallita?"
  "Niin. Sillä ehdolla, että --. Yhdellä ehdolla".
  "Millä?"
  "Sillä, että te autatte minua".
  "_Minä!_ -- nuori tyttö!"
  "Niin. Ettekö te näe, että minä olen ypöyksin".
  Helen vavahti ja silmissään näkyi säälin ilme. "Tarvitseeko teidän
  kysyä, tahdonko auttaa teitä?" sanoi hän.
  Helen seisoi hänen edessään kauniina, lumoavana, ja hänen
  innostuksensa, heidän aikeittensa suuruus loi aivan kuin vahvan
  virran heidän välilleen. Koskea häneen, tarttua hänen käteensä oli
  se ilo mitä hän eniten toivoi. "Minä tahdon siis hallita", sanoi hän
  hitaasti. "Minä tahdon hallita --" Hän vaikeni. "Teidän kanssanne".
  Syntyi syvä äänettömyys. Sitten kuului kellon lyönti. Helen ei
  vastannut mitään. Graham nousi.
  "Juuri nyt", sanoi hän, "odottaa Ostrog minua". Hän epäröi katsoen
  häntä suoraan silmiin. "Kun minä olen kysynyt häneltä muutamia
  asioita --. On paljon, mitä minun täytyy saada tietää. Minä menen
  ehkä omin silmin katsomaan kaikkea tuota, josta te puhuitte. Ja kun
  sitten palaan --?"
  "Minä saan kyllä tietää, milloin menette ja tulette. Minä tahdon
  odottaa teitä täällä".
  Graham loi häneen syvän katseen.
  "Minä saan sitten tietää", sanoi Helen ja vaikeni.
  Graham odotti, mutta hän ei sanonut enää mitään. He katsoivat
  toisiinsa hetkisen suoraan, kysyvästi. Sitten lähti Graham
  tuulimoottorien toimistoa kohden.
  
  
  XIX Luku.
  Ostrogin katsantokanta.
  
  Ostrog odotti Grahamia antaakseen hänelle muodollisen selonteon
  päivän hallinnosta. Tätä ennen oli Graham toimittanut tämän
  tehtävänsä niin nopeasti kuin mahdollista päästäkseen jatkamaan
  ilmapurjehduskokeilujaan, mutta nyt alkoi hän tehdä laajoja ja selviä
  kysymyksiä. Hän halusi heti tarttua vallan ohjaksiin. Ostrog antoi
  hänelle hyvin edullisia tietoja ulkomaanasioiden kehittymisestä.
  Pariisissa ja Berliinissä kuuli Graham olleen häiriöitä, ei mitään
  järjestettyä kapinaa, mutta tyytymättömyyden ilmauksia. "Monien
  vuosien päästä", vastasi Ostrog Grahamin kiihkeisiin kysymyksiin,
  "oli kommunismi taas nostanut päätään. Jos suoraan puhui, niin
  taistelun oikea luonne oli anarkistinen". Mutta järjestys oli
  palautettu näissä kaupungeissa. Mutta Graham alkoi aavistaa pahaa
  ja kyseli sen vuoksi tarkemmin, oliko ollut mitään taistelua. "Oli
  hiukan", vastasi Ostrog. "Mutta ainoastaan yhdessä kaupunginosassa.
  Mutta meidän afrikalainen maanviljelyspoliisimme senegalilainen
  osasto -- yhdistyneillä afrikalaisilla yhtiöillä oli mainiosti
  harjoitettu poliisilaitos -- oli valmiina, samoin aeroplaanit. Me
  odotimme pieniä kapinoita mannermaan kaupungeissa ja Amerikassa.
  Mutta Amerikassa on kaikki rauhallista. He ovat tyytyväisiä Neuvoston
  kukistamiseen. Ainakin joksikin aikaa".
  "Minkä vuoksi te odotitte kapinaa?" kysyi Graham äkkiä.
  "On olemassa paljon tyytymättömyyttä -- sosiaalista tyytymättömyyttä".
  "Työkomppania?"
  "Te olette ottanut asioista selvää", sanoi Ostrog hiukan
  hämmästyneenä. "Niin. Pääasiassa ollaan tyytymättömiä Työkomppaniaan.
  Se sai aikaan tarpeellisen kiihoituksen kukistaaksemme Neuvoston --
  se sekä heräämisenne".
  "Niinkö?"
  Ostrog hymyili. Hän alkoi selvitellä. "Meidän täytyi yllyttää
  tyytymättömyyttä, herättää nuo entiset yleisen onnen unelmat --
  tasa-arvoisuudesta -- yleisestä onnesta -- ylellisyyden estämisestä
  tulemasta muutamien harvojen osaksi -- nuo unelmat, jotka olivat
  olleet kaksisataa vuotta haudattuina. Kyllähän te ne tunnette? Meidän
  täytyi herättää nuo unelmat, niin mahdottomia kuin ne olivatkin --
  voidaksemme kukistaa Neuvoston. Ja nyt --"
  "No niin?"
  "Vallankumous on tapahtunut, Neuvosto on kukistettu, ja tuo
  herättämämme kansa -- pysyy levottomana. Me emme taistelleet
  kyllin kauvaa. Teimmehän me lupauksia. Kummallista on nähdä, miten
  voimakkaasti ja nopeasti tuo epämääräinen, vanhentunut humanitarismi
  heräsi ja levisi. Se on hämmästyttänyt meitäkin, jotka sen panimme
  alkuun. Pariisissa, kuten jo sanoin -- saimme turvautua ulkoapäin
  tulevaan apuun".
  "Ja täällä".
  "Täällä on rauhatonta. Monet eivät halua palata töihinsä. Yleinen
  lakko on olemassa. Puolet tehtaista ovat tyhjinä ja kansa kuljeksii
  kaduilla. He puhelevat kommunismista. Silkki ja samettipukuisia
  miehiä solvaistaan kadulla. Sinipukuiset odottavat teiltä
  vaikka mitä. Mutta teillä ei ole mitään syytä olla levoton. Me
  panemme puhekoneet käymään, ne saavat olla vastapainona kaikille
  vahingollisille vaikutuksille ja vedota lakiin ja järjestykseen.
  Meidän täytyy tarttua lujasti kiinni; siinä kaikki".
  Graham mietti. Hän huomasi millä keinoin hän voisi saada vallan
  käsiinsä. Mutta hän jatkoi hilliten itseään.
  "Vaikka täytyisikin tuottaa neekeripoliisit", sanoi hän.
  "Se on välttämätöntä", sanoi Ostrog. "Ne ovat mainion uskollisia
  olentoja, joilla ei ole mitään omia ajatuksia -- jotka turmelevat
  meidän rotumme. Jos Neuvostolla olisi ollut niitä katupoliiseina
  niin asiat olisivat kääntyneet toisin. Joka tapauksessa ei tarvitse
  pelätä muuta kuin pieniä häiriöitä ja väentungoksia. Te voitte
  lähteä lentoretkillenne ja voitte pujahtaa Capriin, jos täällä
  aletaan ampua tai polttaa. Meillä on kaikkien suurien yhtiöiden
  langat käsissämme; aeronauteilla on etuoikeuksia ja he ovat rikkaita
  miehiä, se on maailman suljetuin yhtiö, samoin on tuulimoottorien
  insinöörienkin laita. Meillä on ilma vallassamme, ja silloin me
  vallitsemme maankin. Ei löydä ainoatakaan elävää olentoa, joka voisi
  ohjata niitä meitä vastaan. Heillä ei ole johtajia -- lukuunottamatta
  niiden paikallisten salaisten seurojen johtomiehiä, jotka me
  järjestimme ennen teidän heräämistänne. He ovat vaan villitsijöitä
  ja kiihoittajia, jotka ovat hirveän kateellisia toisilleen. Kukaan
  heistä ei kelpaa ylimmäksi johtajaksi. Jos kapina syttyy, niin se ei
  ole järjestetty. Ollakseni suora -- niin minä toivon sitä. Mutta se
  ei tule häiritsemään teidän lentoretkiänne. Ne ajat, jolloin kansa
  pystyy tekemään vallankumouksen, ovat olleet ja menneet".
  "Kyllä minä uskon", sanoi Graham. "Kyllä minä uskon". Hän
  vaipui mietteisiinsä. "Tämä teidän maailmanne on hämmästyttänyt
  minua monessa suhteessa. Minun aikanani uneksimme ihmeellisestä
  kansanvaltaisesta elämästä, jolloin jokainen olisi yhdenarvoinen ja
  onnellinen".
  Ostrog katsoi häneen terävästi. "Kansanvaltaisuuden ajat ovat
  jo menneet", sanoi hän. "Menneet ainiaaksi. Ne alkoivat Crecyn
  jousimiesten taistelulla, ja päättyivät, kun hyökkäävä jalkaväki,
  mieslaumat lakkasivat saavuttamasta maailmanvoittoja, kun kalliit
  kanuunat, suuret sotalaivat ja sotilaalliset rautatiet tulivat vallan
  apukeinoiksi. Nyt on rahavallan aika. Rahalla on nyt suurempi valta
  kuin koskaan ennen -- se hallitsee maata, merta ja pilviä. Valta
  kuuluu sille, joka osaa rikkautta käyttää. Teidän täytyy alistua
  tosiasioiden alle, ja nämät ovat tosiasioita. Maailma kansalle! Kansa
  hallitsemaan! Teidänkin aikananne tuo oppi hyljättiin ja tuomittiin.
  Nykyään sillä ei ole muuta kuin yksi kannattaja -- tosin monipäinen,
  mutta typerä -- yksityinen kansaan kuuluva mies".
  Graham ei heti vastannut. Hän oli vaipunut synkkiin ajatuksiinsa.
  "Ei", sanoi Ostrog. "Kansanmiehen aikakausi on ollut ja mennyt.
  Vapaudessaan on mies yhtä hyvä kuin toinenkin, tai melkein yhtä hyvä.
  Aikaisempi aatelisto perustui tuohon hiukan häilyvään perustaan,
  voimaan ja rohkeuteen. Heidän valtaansa rajoitettiin -- rajoitettiin.
  Syntyi kapinoita, kaksintaisteluja, sotia. Ensimmäinen, todellinen
  aatelisto syntyi linnojen ja peitsien turvassa, ja sortui kiväärien
  ja kaaripyssyjen edessä. Mutta nyt on olemassa toinen aatelisto. Se
  oikea. Tuo kanuunain ja kansanvallan aika oli vaan pyörre virrassa.
  Kansanmies kuuluu nyt avuttomasti yhteen suureen kokonaisuuteen. Nyt
  meillä on tuo suuri koneisto, jonka nimi on kaupunki, ja täydellinen
  järjestelmä, jota kansanmies ei voi hävittää".
  "Mutta", sanoi Graham, "jotainhan vastustusta löytyy -- jotain, jota
  teidän täytyy tukahuttaa -- mutta joka ponnistelee ja vastustaa".
  "Saattepa nähdä", sanoi Ostrog hymyillen pakollisesti ikäänkuin
  lykätäkseen nämät vaikeudet syrjään. "Minä en ole herättänyt tuota
  voimaa omaksi turmiokseni -- luottakaa siihen".
  "Kukapa tietää", sanoi Graham. Ostrog katsoi hämmästyneenä häneen.
  "_Täytyykö_ maailman mennä tätä tietä eteenpäin?" sanoi Graham, joka
  ei enää voinut hillitä itseään. "Täytyykö sen kulkea tätä tietä
  eteenpäin? Onko meidän kaikki toiveemme olleet turhia?"
  "Mitä tarkoitatte?" kysyi Ostrog. "Toiveemme?"
  "Minä tulen kansanvaltaisesta ajasta. Ja minä löydän aateliston
  hirmuvallan!"
  "Niin, -- mutta tehän olette tämän hirmuvallan päämies".
  Graham katsahti ylös.
  "No niin", sanoi Ostrog, "katsokaahan kaikkea yleisemmältä kannalta.
  Tätä tietä on muutos aina kulkenut. Toisella puolella aatelisto,
  etevämpien ylivalta -- toisella puolella kykenemättömien kärsimys ja
  sorrettu tila, siten kuljetaan edistystä kohden".
  "Aatelisto! nuo ihmiset, jotka tapasin --"
  "Oh! eivät _he_!" sanoi Ostrog. "Useimmat heistä kulkevat kohti
  kuolemaansa. Pahe ja nautinto! Heillä ei ole lapsia. Se ihmislaji
  kuolee sukupuuttoon, jos maailma kulkee tietään eikä käänny takaisin.
  Irstailun rauhallinen tie, jonka lopulla on nautinnon karreksi
  polttamille olennoille euthanasia, on keino, jonka avulla tuo rotu
  tuhotaan!"
  "Hyvinkin hauska keino", sanoi Graham. "Kuitenkin --". Hän mietti
  hetkisen. "Mutta onhan olemassa muutakin -- tuo köyhien suuri lauma.
  Kuoleeko sekin? Se ei kuole. Se kärsii, ja sen kärsimys on voima,
  jota ette tekään --"
  Ostrog teki kärsimättömän liikkeen ja hän alkoi puhua rauhattomammin
  kuin äsken.
  "Elkää olko levoton näiden asioiden, suhteen", sanoi hän. "Kaikki
  tämä tasaantuu muutamassa päivässä. Kansa on suuri, typerä eläin.
  Mitä siitä, vaikka se ei kuolekaan? Ja vaikka se ei kuolekaan, niin
  sitä voidaan kesyttää ja ohjata. Minulla ei ole mitään hellyyttä
  orjia kohtaan. Te kuulitte tuon kansan huutavan ja laulavan kaksi
  yötä sitten. Heille oli opetettu tuo laulu. Jos te olisitte
  sattumalta valinnut jonkun ja kylmäverisesti kysynyt, miksi hän
  huusi, niin ei hän olisi voinut vastata siihen. He luulivat teidän
  ihastuvan heidän huudoistaan, he uskoivat siten osottavansa
  uskollisuuttaan ja alamaisuuttaan. Sillä hetkellä olivat he valmiita
  tuhoamaan Neuvoston. Tänään -- alkavat he jo suuttua niille, jotka
  kukistivat Neuvoston".
  "Ei, ei", sanoi Graham. "He huusivat siksi, että heidän elämänsä oli
  kamala, iloton ja toivoton ja siksi että he toivoivat minun -- minun
  --".
  "Ja mitä he toivoivat? Mitä he toivoivat? Mikä oikeus heillä oli
  toivoa? He tekivät huonosti työtä ja kadehtivat niitä, jotka tekevät
  hyvin. Ihmiskunnan toive -- mikä se on? Että jonain päivänä ilmestyy
  yli-ihminen, että jonain päivänä kaikki huono, heikko ja raaka
  vähenee ja katoo. Vähenee, jollei aivan katoa. Maailmassa ei ole
  tilaa huonoille, typerille ja hermostuneille. Heidän velvollisuutensa
  -- sillä onhan se velvollisuus -- on kuolla. Kuolema sovittaa
  heikkenemisen! Tätä tietä kulkien raaka peto saavuttaa korkeamman
  maalin".
  Ostrog astui muutaman askeleen, näytti miettivän ja kääntyi Grahamin
  puoleen. "Minä voin kuvitella, miten oudolta tämä meidän aikamme
  näyttää Victorian aikuiselle englantilaiselle. Te kaipaatte kaikkia
  vanhoja eduslaitosmuotoja -- muutamissa ihmisissä kummittelee
  vielä ajatus äänestävästä neuvostosta, parlamentista ja muista
  yhdeksännentoista vuosisadan hullutuksista. Te olette valmis
  inhoamaan Nautinnon kaupunkeja. Olisihan minun pitänyt ajatella sitä,
  jollen olisi ollut niin toimiin kiintynyt. Mutta kyllä te vielä
  muutatte mielipiteitänne. Kansa on aivan mieletön kateudesta --
  heillä on sama kanta kuin teilläkin. Kaduilla huudetaan paraillaan,
  että Nautinnon kaupungit olisi hävitettävät. Mutta Nautinnon
  kaupungit ovat valtion puhdistuskeinoja, sinne kokoontuu vuosittain
  kaikki, mikä on heikkoa ja turmeltunutta, mikä on irstasta ja
  laiskaa, kaikki maailman konnamaisuus, joka kulkee hienoa häviötään
  kohden. He menevät sinne, oleksivat siellä, kuolevat lapsettomina,
  ja ihmiskunta parantuu. Jos kansa punnitsisi järkevästi, niin eivät
  he kadehtisi rikkaiden kuolintapaa. Ja te tahtoisitte parantaa
  typerät ja tyhmät työmiehet, jotka me olemme tehneet orjiksi, ja
  koettaa tehdä heidän elämänsä rauhalliseksi ja hauskaksi. Juuri kun
  he ovat vaipuneet siihen, mihin he kelpaavat." Hän hymyili tavalla,
  joka ärsytti Grahamia. "Kyllä te muutatte mielipiteitä. Kyllä minä
  nuo ajatukset tunnen; nuoruudessani minä luin Shelleytä ja uneksin
  vapaudesta. Vapautta ei löydy viisauden ja itsensähillitsemisen
  ulkopuolella. Vapaus on meissä -- eikä ulkopuolellamme. Se on
  jokaisen oma asia. Otaksukaahan -- vaikka se on mahdotonta -- että
  tuo haukkuva, typerä, sinipukuinen joukkio saisi ylivallan, mitä
  sitten? He joutuisivat vaan toisten vallitsijoiden käsiin. Niin
  kauvan kuin lampaita on olemassa, niin luonto ehdottomasti tuottaa
  susia. Jos he saisivat voiton, niin merkitsisi se vaan monen sadan
  vuoden taantumista. Aateliston muodostuminen on kohtalon horjumaton
  tahto. Lopputuloksena on yli-ihminen -- huolimatta ihmiskunnan
  hulluista vastustuksista. Tehkööt kapinoita, voittakoot ja surmatkoot
  minut ja kaltaiseni. Uusia nousee -- uusia johtajia. Lopputulos on
  aina sama".
  "Kukapa tietää", sanoi Graham itsepäisesti.
  Hän seisoi hetken katse maahan painuneena.
  "Mutta minun täytyy itse saada nähdä kaikki", sanoi hän äkkiä
  varmalla ja käskevällä äänellä. "Vasta silloin voin ymmärtää. Minun
  täytyy nähdä. Sen minä tahdoin sanoa teille, Ostrog. Minä en tahdo
  tulla Nautinnon kaupungin kuninkaaksi; se ei ole mieleeni. Minä olen
  kuluttanut kylliksi aikaa ilmapurjehduksiin -- ja moneen muuhun.
  Minun täytyy oppia näkemään, miten kansa nyt elää, miten kansan elämä
  on kehittynyt. Sillä minun täytyy päästä tästä kaikesta selville.
  Minun täytyy nähdä, miten elää -- varsinkin työkansa -- miten he
  tekevät työtä, menevät naimisiin, saavat lapsia, kuolevat --"
  "Näettehän sen meidän realistisista kertomuksistamme", vakuutti
  Ostrog käyden äkkiä hätäiseksi.
  "Minä tahdon nähdä todellisuuden", sanoi Graham.
  "Se käy vaikeaksi", sanoi Ostrog vaipuen mietteisiinsä. "Kaikkialla
  ehkä --"
  "Sitä en odottanut --"
  "Minä vaan arvelin --. Mutta kuitenkin, ehkä --. Te sanoitte
  haluavanne kulkea pitkin kaupungin katuja katsomassa kansan elämää".
  Äkkiä näytti hän tekevän päätöksen. "Teidän täytyy pukeutua
  valepukuun", sanoi hän. "Kaupunki on kiihkoissaan ja tieto teidän
  läsnäolostanne voisi saada vaarallisen mellakan aikaan. Mutta koska
  te haluatte lähteä katselemaan kaupunkia --. Niin, nyt se kyllä
  näyttää mahdolliselta --. Me löydämme kyllä keinon. Jos se todellakin
  huvittaa teitä! Olettehan te valtijas. Te voitte mennä, minne vaan
  haluatte. Asano hankkii teille valepuvun tätä matkaa varten. Hän
  lähtee kanssanne. Tuo ajatus ei ole sittenkään mikään huono ajatus".
  "Ettekö te tahdo neuvotella mistään minun kanssani?" kysyi äkkiä
  Graham, jossa paha epäluulo oli herännyt.
  "Oh, hyvä Jumala, en lainkaan! En! Minä luulen, että te voitte uskoa
  asioiden hoidon minun käsiini ainakin joksikin aikaa", sanoi Ostrog
  hymyillen. "Vaikka me olisimmekin eri mieltä --"
  Graham loi häneen terävän katseen.
  "Luuletteko, että verinen taistelu puhkee kohta?" kysyi hän äkkiä.
  "En suinkaan".
  "Minä ajattelen noita neekerejä. Minä en usko, että kansa ryhtyy
  mihinkään vihamielisyyksiin minua kohtaan, sillä olenhan minä
  kuitenkin mestari. Minä en tahdo, että noita neekerejä tuotetaan
  Lontoosen. Ehkä se on vanhanaikuinen ennakkoluulo, mutta minä tunnen
  jotain osanottoa europpalaisia ja heidän heimoisia rotujaan kohtaan.
  Ja mitä Pariisiinkin tulee, niin --"
  Ostrog katsoi häneen rypistyneiden silmäkulmiensa alta. "Minä en
  tuota neekereitä Lontoosen", sanoi hän hitaasti. "Mutta jos --"
  "Te ette saa tuoda aseellisia neekeriä Lontoosen, tapahtukoon mitä
  tahansa", sanoi Graham. "Tässä suhteessa on päätökseni järkähtymätön".
  Ostrog, oltuaan hetken vaiti, päätti olla vastaamatta ja kumarsi
  kunnioittavasti.
  
  
  XX Luku.
  Kaupungin kaduilla.
  
  Samana yönä lähti Graham kenenkään tuntematta tai aavistamatta,
  puettuna kuten tuulimoottoritoimiston alempi palvelija, joka oli
  saanut lomapäivän, seurassaan Työkomppanian siniseen pukuun puettu
  Asano, tarkastamaan kaupunkia, jonka läpi hän oli harhaillut pimeän
  vallitessa. Mutta nyt näki hän sen valaistuna, kansaa oli liikkeellä
  ja kaikkialla vallitsi elämän hyörinää. Välittämättä vallankumouksen
  kuohuvasta pauhusta, välittämättä tavattomasta tyytymättömyydestä,
  valmistuksista uuteen taisteluun, jolle edellinen kapina oli
  ollut vaan alkusäveleenä, kulkivat kaupan monenlaiset virtaukset
  laajoina ja voimakkaina. Hän oli jo päässyt selville uuden ajan
  yleispiirteistä ja yleissuhteista, mutta hän ei ollut valmistautunut
  niiden odottamattomien hämmästysten varalta, jotka monenlaiset värit
  ja vaikutelmat herättivät hänessä.
  Nyt hän ensi kertaa joutui suoranaisiin tekemisiin tämän uuden
  kansan kanssa. Hän huomasi, että kaikki se, mikä tätä ennen oli
  tapahtunut, lukuunottamatta huomioitaan suuressa teatterissa ja
  halleissa, oli ollut jotain erikoista, oli ollut rajoitettua
  toimintaa valtiollisessa kaupunginosassa ja siis suhteellisen
  supistettua, ja että kaikki hänen aikaisemmat vaikutelmansa olivat
  kohdistuneet hänen omaan asemaansa. Mutta nyt näki hän kaupungin yön
  toimeliaimpien tuntien aikana, näki kansan suurin joukoin palanneen
  omiin välittömiin puuhiinsa, näki todellisen elämän eikä virallista,
  näki tämän uuden ajan olot ja tavat.
  Ensiksi tulivat he kadulle, jonka vastakkaisiin suuntiin liikkuvat
  katukäytävät olivat täynnä sinipukuista kansaa. Tämä joukkue oli
  osa kulkueesta, joka -- kummaa kyllä katsella -- kiersi kaupunkia
  _istuen_. Miehillä oli karkeasta punaisesta kankaasta tehtyjä
  lippuja, joihin oli maalattu kirjoituksia. "Ei luovuta aseista",
  seisoi lipuissa, useimmin olivat kirjaimet kömpelöitä ja sama asia
  lausuttiin eri sanoilla, kuten: "Miksi me luopuisimme aseista?"
  "Ei heitetä aseita". "Ei luovuta aseista". Lippu toisensa jälkeen
  kiisi ohitse yhtenä virtana ja lopulta kaikui vallankumouksen laulu
  omituisten räikeiden soittimien säestämänä. "Heidän pitäisi kaikkien
  olla työssä", sanoi Asano. "Heillä ei ole ollut ruokaa näinä kahtena
  päivänä, tai ovat he sen sitten varastaneet".
  Äkkiä teki Asano kierroksen karttaakseen tungosta, joka oli syntynyt
  ruumiita kannettaessa sairashuoneesta hautuumaalle, noita ensimmäisen
  kapinan kuoleman viikatteen tähkiä.
  Tänä yönä nukkuivat hyvin harvat, kaikki olivat liikkeellä.
  Suunnaton levottomuus, loppumattomien joukkojen ääretön määrä
  ympäröi taukoamatta Grahamia; taukoamaton hälinä, huudot ja alkavan
  sosiaalisen taistelun oudot välähdykset huumasivat hänet kokonaan.
  Kaikkialla liehui mustia nauhoja ja lippuja ja omituisia koristuksia,
  jotka selvästi osoittivat, kuinka suuressa kansan suosiossa hän
  oli. Kaikkialla kuuli hän palasia tuosta karkeasta ja lyhyestä
  murteesta, jota käytti kirjallisesti sivistymätön kansa, se on se
  luokka, joka ei voinut kustantaa itselleen fonograafillista opetusta.
  Kaikkialla puhuttiin aseiden luovuttamisesta niin kiihkeästi, että
  hän ei voinut sitä otaksuakaan tuulimoottoritoimistossa ollessaan.
  Hän käsitti täytyvänsä heti palattuaan keskustella tästä Ostrogin
  kanssa paljoa pontevammin kuin tähän asti, ja samalla myöskin kapinan
  seurauksista, jotka niin selvästi ilmenivät. Taukoamatta tänä yönä,
  heti matkan alussa kiinnitti tämä levottomuus ja kapinallisuus niin
  hänen huomionsa, että hän ei joutunut ottamaan varteen lukuisia
  yksityiskohtia, jotka muuten eivät olisi jääneet huomaamatta.
  Näiden ajatusten vaikutuksesta sai hän vaan puolinaisen
  kuvan kaikesta. Vaikka hän näkikin näin paljon omituisia ja
  mieltäkiinnittäviä seikkoja, niin ei ainoakaan esine tai seikka,
  oli se sitten kuinka persoonallinen tai hämmästyttävä tahansa,
  voinut kokonaan kiinnittää hänen ajatuksiaan. Toisinaan muisto
  vallankumouksesta katosi kokonaan hänen mielestään, ikäänkuin verho
  olisi vedetty syrjään jonkun ihmeellisen näyn edestä. Helen oli
  hänessä herättänyt tuon kiihkeän tutkimishalun, mutta toisinaan
  katosi hänkin hänen ajatuksistaan. Kerran esimerkiksi huomasi
  hän kulkevansa uskonnollisen kaupunginosan läpi, sillä nopeiden
  liikeneuvojen tähden ei kirkkoja ja kappelia tarvinnut enää siroittaa
  sinne tänne kaupunkia -- ja hänen huomionsa kiintyi erään kristityn
  uskonlahkon rakennuksen päätyyn.
  He kulkivat istuen ylemmällä liikkuvalla katukäytävällä. Eräässä
  kadun käänteessä välähti rakennus heidän näkyviinsä ja näytti
  lähestyvän täyttä vauhtia. Ylhäältä alas asti oli rakennuksen seinä
  täynnä valkoisia ja punaisia kirjoituksia, vapaana oli vaan se osa
  seinää, jossa avaralla läpikuultavalla pinnalla esitettiin hyvin
  realistisesti kohtausta uudesta testamentista, ja kirjoitusten
  edessä liehui suuri musta lippu osottaen, että uskontokin seurasi
  valtiollisia virtauksia. Graham oli jo tottunut lukemaan näitä
  foneettisia kirjoituksia ja nämät kirjoitukset näyttivät hänen
  mielestään solvaisevan uskontoa. Vähemmän loukkaavien joukossa
  oli seuraavia: "Pelastus ensi kerroksessa oikealla". "Sijoittakaa
  rahanne Vapahtajaanne", "Nopein kääntäminen Lontoossa, taitavat
  ohjaajat! Avatkaa silmänne!" "Mitä Kristus sanoisi Nukkujalle".
  "Turvatkaa uusimpiin pyhimyksiin!" "Tulkaa kristityiksi -- huolimatta
  nykyisestä toimialastanne". "Taitavimmat piispat tänä iltana ja
  palkinnot tavallisuuden mukaan". "Nopein ja käytännöllisin armo
  afääri-ihmisille".
  "Tämähän on ilettävää!" sanoi Graham tämän jättiläisrakennuksen
  edessä, jossa uskontoa kaupattiin.
  "Mikä on ilettävää?" kysyi hänen seuralaisensa koettaen turhaan etsiä
  jotain odottamatonta näiden huutavien kirjoitusten joukosta.