Kun kansa nousee: Muistelmia ja kokemuksia Suomen vapaussodasta - 10

Total number of words is 3631
Total number of unique words is 1948
22.3 of words are in the 2000 most common words
31.8 of words are in the 5000 most common words
35.6 of words are in the 8000 most common words
Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
tuntemattomia kohtaloita, herahti hänen silmistään pari katkeraa
kyyneltä, jotka vierivät hiljalleen poskea alas ja muodostivat pari
vakoa ylähuulelle tuhraantuneeseen nuuskaan.


XIV.
PUNAKAARTILAINEN.

"Ei, sittenkin minä otan sen tienvierivainion ja niityn sen takaa...
Ja siihen riihimäelle laitan tupakantin ja navettakartanon. Ne pellot,
ne..."
Antti Syöperin pää nyykähti alas ja ajatus katkesi kesken. Unissaan
oli hän kuitenkin rakentavinaan tupaa siihen riihimäelle, hekumoiden
tietoisuudella, että siinä ympärillä levenevät saviset ja mehevät
pellot olivat hänen omiaan, joista hänen ei tarvinnut tehdä päivätöitä
penninkään edestä.
Antti Sjöberg eli Syöperi, kuten häntä kaikki nimittivät, oli jo
yli viidenkymmenen miehiä. Hänellä oli erään Keski-Hämeen pitäjän
metsäkulmalla pieni torppa, jossa hän muorinsa kanssa kahden oli
nuoruudestaan saakka elää kituuttanut. Pari tytärtä oli palveluksessa
ja poika oli ollut töissä kaupungissa, jossa hän äskettäin oli
akottunut. Oliko hänkin mukana punakaartissa vai ei, siitä ei
Syöperillä ollut tietoa.
Se oli kurja ja karu sydänmaan sopukka, jossa hänellä oli mökkinsä.
Suurella vaivalla oli hän vuosikymmenten kuluessa saanut kivien ja
louhien keskelle purastetuksi sen verran peltoa, että hyvinä vuosina
tuli vapunpäivään asti omillaan toimeen. Kahta lehmää useampaa ei ollut
koskaan voinut pitää. Ja ulostekoja tästä viheliäisestä torpasta oli
kuitenkin sataviisi markkaa rahaa sekä päivätöinä yksi viikko hevosen
kanssa ja yksi ilman hevosta. Siihen se hupenikin kaikki, mitä omilta
töiltä liikeni, eikä vanhan päivän varaa kertynyt, vaikka kuinka olisi
ahertanut ja säästänyt.
Tyytyväisenä ja sitkeänä vanhan kansan miehenä oli Syöperi kuitenkin
elellyt vuodesta vuoteen epäkiitollisella konnullaan. Sosialisti oli
hän ollut vasta muutamia vuosia. Se oli käynyt sillä tavoin, että hänen
isäntänsä, paksu, punanaamainen ja itara mies, oli uhannut korottaa
hänen torpanvuokraansa, minkä johdosta heidän välilleen oli kehittynyt
tuima riita. Silloin oli Syöperi mennyt ensi kerran työväenyhdistyksen
kokoukseen ja sen jälkeen oli hän alkanut säännöllisesti tilata
"Työmiestä". Se oli vähitellen saanut hänet näkemään asiat kokonaan
toisessa valossa. Häneen oli syöpynyt yhä syvempi katkeruus
talollisluokkaa ja yleensä varakkaita kohtaan. Ja jos katkeruus
milloin hetkeksi hellitti, tarvitsi vain hänen nähdä isäntänsä ja se
leimahti kohta uuteen liekkiin. Maatyölakkoihin oli hän viime keväänä
ottanut lujasti osaa ja ulostekojaan ei hän ollut koko viime vuodelta
suorittanut. Isäntä oli sen johdosta hakenut hänelle häätötuomion,
mutta juttu oli vielä kesken ja Syöperi asui edelleenkin torpassaan.
Sille kannalle olivat asiat kehittyneet, kun puhkesi yhtäkkiä
sota. Syöperi pysyi aluksi kotimökillään, sillä hän piti itseään
liian vanhana mukaan lähteäkseen. Mutta kun "Työmies" sisälsi yhä
pöyristyttävämpiä juttuja lahtarien julmuuksista ja kuinka ne surmaavat
järkiään köyhän kansan sekä hävittävät heidän asuntonsa maan tasalle,
kävi hän todella levottomaksi eikä voinut pysyä enää alallaan. Kysymys
oli kotikonnun puolustamisesta.
-- Ei, kyllä tässä täytyy joka miehen olla mukana, -- sanoi hän ja
alkoi hankkiutua matkaan.
-- Sinua siellä nyt tarvitaan! -- torui muori. -- Pysyisit kiltisti
kotona ja antaisit heidän keskenään tapella tappelemisensa. Ei se
maailma kuitenkaan siitä siihen kummene.
Muori oli vielä läpeensä vanhan kansan ihminen, sillä hän ei viitsinyt
milloinkaan "Työmiestä" lukea. Mutta Syöperi ei piitannut hänen
pauhaamisestaan, vaan lähti taipaleelle.
Jo kotona ollessaan oli hän saanut "Työmiehestä" lukea, että
torpat ja mäkituvat on julistettu itsenäisiksi. Rintamalla sai hän
tovereilta kuulla, ettei sitä siihen vain pysähdytä, vaan lisäksi
jaetaan talollisten maat köyhän kansan kesken. Silloin alkoi hän
itsekseen pohtia, mitkä isäntänsä pelloista hän erotuttaa itselleen
ja aina joutohetkinä hän hekumoitsi näiden peltojen omistuksella.
Mutta toisinaan häneen takertui epäusko ja alkoi tuntua, etteivät
ne pellot taida olla niinkään vain otettavissa, hyvä jos niistä
torpanvuokristaankaan pääsee. Sitäkään ei hän kaikiste jaksanut
uskoa. Sellaisina hetkinä tuntui koko tämä sodankäynti järjettömältä
ja turhanaikaiselta, suorastaan rosvoretkeltä, jota välttämättömästi
seuraa kosto.
Hänessä oli vielä tuntuvasti jälellä vanhaa Anttia, joka epäili ja
harasi vastaan.
* * * * *
-- Fi-uu-srrr!
Kuula vihelsi ihan korvan juuressa, hänen ollessaan liikkuvinaan
uusilla pelloillaan. Hän havahtui ja kohotti päätään. Kaikki oli
hiljaista ja kuu valaisi edessä leviävää niittymaisemaa. Vastapäisellä
kummulla, josta lahtarit olivat päivällä ampuneet, ei näkynyt
minkäänlaista liikettä eikä kuulunut risahustakaan.
-- Ovatkohan ne lahtarit menneet matkoihinsa vai?
Nämä sanat tarkotti Syöperi vieruskumppanilleen ketjussa. Mutta kun
hän ei saanut mitään vastausta, nousi hän polvilleen ja kurkisteli
ympärilleen. Vieruskumppanin havuvuode kiven takana oli tyhjä.
-- No mihinkäs se...? -- mutisi hän hiukan levottomana ja lähti
hiipimään pitkin ketjua.
Kaikkien muidenkin sijat olivat tyhjänä. Hän ei löytänyt ristinsielua
koko harjanteen laelta. Mutta hänen liikkeensä huomattiin kai toisella
puolen, sillä siellä pamahti pari laukausta ja kuulat vihelsivät
korkealla puiden latvoissa.
-- Vai niin. Näytetäänpä, että täälläkin ollaan valveilla, -- mutisi
Syöperi, paneusi pitkäkseen tyhjälle tilalle ja ampui umpimähkään
muutamia laukauksia vastapäistä kumpua kohti.
Sitte oli kaikki taas hiljaista ja liikkumatonta. Syöperi makasi
alallaan, puhalteli kohmettuneisiin kouriinsa ja ihmetteli, mihin hänen
toverinsa olivat joutuneet. Ja miksei tullut uusia miehiä tilalle?
Hänkin oli ollut täällä etuketjussa jo lähes kaksitoista tuntia,
saamatta koko aikana juuri ruuan palaa suuhunsa. Nälkä oli niin että
naukui ja jalat olivat kylmästä turrana. Vahdinmuutot olivat aina
olleet jokseenkin säännöttömiä ja yhdet tulivat rasitetuiksi paljon
enemmän kuin toiset.
-- Ei se näy täälläkään veljeys ja tasa-arvo kukoistavan, -- oli
Syöperi ehtinyt jo panna merkille.
Miehet olivat illalla kiroilleet ja uhanneet omin päinsä lähteä
kortteeriin, ellei uusia miehiä pian ala kuulua. Nähtävästi he nyt
Syöperin nukahtaessa olivat toteuttaneet päätöksensä.
-- Minunko tässä sitten pitää koko harju yksinäni vartioida? -- mutisi
Syöperi tyytymättömänä.
Hän puhalteli käsiinsä ja koetti pysyä paikallaan. Mutta yhä pahemmin
alkoi vilu ja nälkä ahdistaa. Ja sitten rupesi häntä huolettamaan, että
jos heikäläiset ovatkin jättäneet koko paikkakunnan ja heittäneet hänet
yksin tänne surmansuuhun. Valju kuudan ja raskas yön hiljaisuus alkoi
häntä niin oudosti painaa. Vielä hetkisen paikallaan hytisteltyään
lähti hän ryömimään alas harjulta ja tavattuaan alhaalla metsässä
heikäläisten tallaamia polkuja alkoi yhtä pitkin astella takana olevaa
kylää kohti.
Punakaarti ei ollut jättänyt paikkakuntaa, sillä kylää lähestyessään
tapasi hän heikäläisiä kulkuvahteja. Kortteeritalossa, jossa myöskin
esikunta majaili, kohtasi hän ketjutoverinsa. Siellä oli parhaillaan
käynnissä kova riita ja mekastus. Päällikkö noitui ja menosi miehille,
jotka omin lupinsa olivat vartiopaikkansa jättäneet.
-- Miksei sinne sitten aikanaan toimiteta uusia miehiä, -- huusivat
syytetyt vastaan. -- Mitä huonompia me olemme kylmää ja nälkää
kärsimään kuin muutkaan. Menköön esikuntakin kerran vuorostaan, kyllä
mekin täällä lämpimäin seinäin sisällä osaamme sen aikaa herkutella.
-- Suu poikki ja äkkiä! -- koveni päällikkö. -- Toisen komppanian
miehet lähtevät nyt heti sinne harjulle, sillä eihän helevetissä sitä
nyt sovi näin pitkäksi aikaa jättää ilman vartioita. Jos lahtarit
sattuvat hyökkäämään, niin ottavat koko kylän.
Mutta toisen komppanian miehet nostivat aluksi kovan mökän. He eivät
olleet vielä muka tarpeeksi levänneet edellisen vahtivuoron jäleltä.
Kun Syöperi juuri tällöin astui sisään, kohdistivat he äkänsä häneen.
-- Siinäkin yksi, joka lähtee vahdista omin päinsä Nuo maanjussithan ne
joutaisivat täällä omissa kotinurkissaan vahtia yötä ja päivää siitä
hyvästä, että me olemme heille torpat ilmaiseksi toimittaneet.
Puhuja oli kaupunkilainen ja sellaiset antoivat maalaiskaartilaisten
usein tuntea ylemmyytensä.
-- Kylläpä siellä olen minäkin osaltani kyyristellyt, -- vastasi
Syöperi katkerana. -- Jos jokainen teistä pitää yhtä pitkät rupeamat
kuin minä ikäisekseni, niin tässä ei ole hätääkään eikä kenenkään
tarvitse vahtivuoroista riidellä.
Tämä oli kylmää vettä miesten niskaan. Rähinä laimentui ja toisen
komppanian miehet hankkiusivat lopultakin harjulle lähteinään.
Täällä esikunnassa oli melkoinen joukko naisiakin, joista toiset
toimivat emäntinä, toiset sairaanhoitajattarina, mutta useimmat vain
jonkunlaisina seuranpitäjinä esikunnan miehille. Muutaman emäntänä
toimivan puoleen kääntyi Syöperi.
-- Onkohan täällä vielä lämpimiä sapuskoita? Tarttis saada tässä vähän
haukattavaa ... ensi kerran tänä päivänä.
-- Kuka tässä pitkin päivää osaa ruokia lämpimänä pitää, -- tuiskahti
olkansa yli emäntäsisko, joka juuri oli syventynyt hauskaan
keskusteluun muutamain lepovuorolla olevain toverien kanssa. -- Mitä
lie siellä padassa kuoriperunoita jälellä.
Syöperi kokoili kylmiä perunoita lakkiinsa, sai jostakin
leivänpuolikkaan ja sillin sekä istui penkille aterioimaan. Kun suuri
pala hitaasti liikehti posken alla, seurasi hän tympein ilmein nuorten
toverein joutilasta kisailua naisten kanssa. "Mitähän noillakin
miehillä on täällä virkaa?" ajatteli hän. "Lienevätkö tänäänkään koko
päivänä vahdissa olleet. Mutta se näkyy tässä maailmassa olevan aina
niin, että toiset saavat tehdä työn sillä aikaa kun toiset elävät
herroiksi."
Kun hän oli lopettanut ateriansa, toivat kulkuvahdit kaksi vankia.
-- Lahtareita! Tulkaas, flikat kattomaan lahtareita! -- huusi muuan
nuorista miehistä ja sai kaikki jalkeille.
-- Mitäs noista tänne venytitte, olisitte ampuneet heti sinne metsään,
-- huomautti yksi naisista.
-- Ei niin kiirettä. Eihän kissakaan paistamatta hiirtä syö.
-- Toimme ne tänne teidän hellusteltavaksenne.
-- Kissa tuommoisia hellustelkoon!
Kaikki olivat kerääntyneet vankien ympärille. Joku nuorista miehistä
tyrkkäsi heidät takaapäin naisten keskelle.
-- Hyi, senkin lahtareita! -- olivat nämä olevinaan ja tyrkkäsivät
heidät takaisin.
Siitä sukeutui hauska leikki ja vankeja alettiin tyrkkiä mies mieheltä,
huoneen laidasta toiseen.
-- Joutavaahan tuo nyt tuollainenkin on ... joukolla kiusata kahta
aseetonta miestä! -- murahti viimein Syöperi ja otti piipun suustaan.
-- Mikä se sinä luulet olevasi, että sinun pitää aina tuppautua toisia
komentelemaan! -- kivahti hänelle muuan nuorista miehistä. -- Et yhtään
parempi pomo kuin muutkaan.
-- Taitaakin salassa vetää yhtä köyttä lahtarein kanssa, -- lisäsi
toinen.
-- On sullakin suuvärkkiä, mutta eipä silloin miestä näy, kun lahtarit
hyökkäävät, -- sanoi Syöperi.
Siitä yritti nousta ankara metakka, mutta Syöperi ei piitannut heistä
sen enempää, vaan laskeusi olille pitkäkseen ja käänsi koko joukolle
selkänsä.
* * * * *
Seuraavana päivänä saivat lahtarit lisävoimia ja ryhtyivät jälleen
hyökkäämään. Syöperi oli koko päivän tulilinjalla ja iltapuoleen hän
haavottui, sai kuulan päähänsä. Hengenvaarallista se ei kuitenkaan
ollut, kuula oli ainoastaan kyntänyt vaon hänen päälakeensa. Mutta
verta siitä vuoti pelottavan runsaasti niin että päätä alkoi pian
huimata. Hoippuen kulki hän kortteeritaloon, saadakseen siteen haavaan.
Perille tultuaan hän löysi talon autiona. Esikunta päällikköineen,
naisineen ja tavarakuormineen oli jo aikoja sitten lähtenyt
turvallisemmille maille. Joukkojenkin oli käsketty perääntyä uusiin
asemiin, vaikka tätä määräystä ei lähtökiireessä ollut kukaan
etulinjalle toimittanut.
Sidottuaan mitenkuten haavansa lähti Syöperi jälkijoukkojen mukana
Jalkasin hoippumaan eteenpäin. Hän oli verenvuodosta niin heikontunut,
että tuskin jaksoi raahautua yöpaikkaan.
Aamulla, kun ryhdyttiin matkaa jatkamaan, huomasi hän muutamien
toveriensa ryöstävän talossa, jossa he olivat yötä viettäneet. He
murtivat piirongit ja kirstut auki ja syytivät sisällyksen lattialle,
etsien joukosta mukaan kelpaavaa. Kyllästys mielessään katsoi Syöperi
heidän puuhaansa, mutta hän tunsi itsensä liian heikoksi ryhtyäkseen
heidän kanssaan käräjöimään. Sitä paitsi tiesi hän sen aivan turhaksi.
Parin viikon ajan täytyi Syöperin pysyä erillään sotatoimista. Hän
olisi saanut lähteä kotonaankin käymään, mutta hän ei halunnut.
Tällä aikaa tapahtui, että heidän päällikkönsä, joka oli levyseppä
ammatiltaan, tavattiin metsässä ammuttuna. Siitä nousi esikunnassa suuri
käräjän käynti, kun jotkut väittivät sitä omain miesten tekemäksi.
Muutamat sakilaispojat olivat nimittäin uhanneet hänelle erään
naisasian takia kostaa. Nämä puolestaan väittivät tietysti kivenkovaan,
että hän oli saanut surmansa lahtarein kuulasta. Asiaan ei saatu mitään
selvyyttä ja joukolle hankittiin uusi päällikkö.
Yhä tympeämmäksi tunsi Syöperi mielensä.
-- On tämä yhtä mustalaissakkia, -- ei hän kerran voinut olla sanomatta
muutamalle vanhemmalle toverilleen, jonka kanssa hän uskalsi vapaammin
jutella. -- Ei ikinä tälle sodalle tule kunnon loppua.
Mutta kotiin hän ei tahtonut vieläkään lähteä. Häntä pidätti siitä
jonkunlainen häveliäisyys, ikäänkuin tunne siitä, että lähtee kesken
päivin työstä.
Oli jälleen peräydytty "uusiin asemiin", kun hän uudelleen ryhtyi
vahtipalvelukseen. Siellä sai hän parina päivänä olla tulessa, mutta
sitten peräydyttiin taaskin. Sitä mukaa, kuin kevät edistyi, siirtyi
punainen rintama etelää kohti.
-- Valehtelevat ne, piru vieköön, nuokin! -- murahti Syöperi eräänä
iltana sille toverilleen, jonka kanssa hänellä oli tapana puhua
avonaisemmin, sekä viskasi kädestään "Kansan Lehden". -- Ne puhuvat
vain meikäläisten voitoista, mutta mitä hiton voittoja nämä tällaiset
ovat! Taaksepäinhän tässä on kulettu yhtä mittaa.
-- Kyllä sen jo kaikesta näkee, että hullusti meille lopulta käy,
-- myönsi toveri. -- Kaduttaa minua, että tuli ollenkaan sotketuksi
itsensä koko juttuun. Jahka tilaisuutta aukenee, niin hiiteen minä
nakkaan kiväärini ja lähden kotimökille.
Moniaan päivän kuluttua toveri panikin uhkauksensa täytäntöön ja
hävisi teille tietämättömille. Samanlaisia tapauksia alkoi sattua yhä
useammin. Esikunnan miehet olivat hädissään, he puhuivat toisinaan
hyvällä ja maalailivat kauniin värein edessä olevaa ihanneyhteiskuntaa,
toisinaan kiroilivat ja uhkailivat sekä naulasivat julkisille paikoille
julistuksia, joissa karkaamiset ampumisen uhalla kiellettiin. Mutta
siitä huolimatta jatkui niitä melkein joka päivä. Se oli muuttunut kuin
taudiksi, joka haaskasi punaista armeijaa yhtä pahasti kuin valkoisten
kuulat. Tampereen menetyksestä ja saksalaisten maahan tulosta liikkui
joukkojen keskuudessa mitä moninaisimpia ja suurenneltuja huhuja ja ne
olivat omiaan jouduttamaan punaisen armeijan hajoamisprosessia.
* * * * *
Syöperi oli yhä joukon mukana, vaikka hän usein itsekseen ihmettelikin,
että mikä se häntä siellä oikein pidätti. Mutta tarkkaan ajatellessaan
täytyi hänen myöntää, että häntä hävetti muorinsa. Tulla sillä lailla
kotiin, aivankuin kesken rupeaman työstä! Tiesihän hän kyllä, ettei
muori hänelle ilkkuisi, mutta sittenkin tuntui kotiin paluu niin
ilkeältä. Kerran sinne oli kuitenkin lähdettävä, sen hän tunsi, mutta
hän tahtoi lähteä avonaisesti eikä karkaamalla.
Muutamana huhtikuisena lauantaina se sitten täyttyi hänen mittansa ja
hän jätti paikkansa punaisessa armeijassa.
Hän oli nähnyt kurittomuuden, ryöstönhimon ja kaikenlaisen
vallattomuuden päivä päivältä kasvavan. Jonkunlaisella tympeämielisellä
tylsyydellä oli hän syrjästä seurannut tapahtumain kulkua ja tehtävänsä
koneellisesti toimittaen vetäytynyt yhä kiinteämmin kuoreensa.
Oli asetuttu varustuksiin muutaman suuren rautatieaseman ympäristölle.
Sinne oli kerääntynyt eri suunnilta joukkoja pariin tuhanteen mieheen.
Aseetonta väkeä oli miltei toinen mokoma. Öisin punotti taivaanranta
eri suunnilla, kun työstämään hajaantuneet joukkokunnat polttivat
taloja. Ja asemalle kertyi yhä suuremmat määrät ryöstettyä tavaraa.
-- No on tämä peliä! -- mutisi Syöperi ja häntä melkein itketti sulasta
harmista.
Kerran tapasi hän muutaman vakavamman ja iäkkäämmän maalaistoverinsa
ryöstämässä eräässä torpassa, jonka asukkaat olivat jättäneet autioksi.
-- Kehtaatkin! -- ei Syöperi voinut olla sanomatta. -- Ja vielä
tällaisesta paikasta! Näethän sen nyt kaikesta, että tämä on torppa!
-- Joo, joo, kyllä tätä ei anna Jumala eikä ihmiset anteeksi, --
vastasi toveri itkevällä äänellä, mutta kantoi siitä huolimatta pois
ryöstämiään tavaroita. [Tällaisen tapauksen kertoi minulle Vammalassa
eräs iäkäs nainen.]
Ryöstön, hävittämisen ja tärvelemisen himo oli syöpynyt kuin tauti
joukkoihin ja harvat säilyivät siitä puhtaina.
Mainittuna lauantaipäivänä sattui Syöperi joutilaana seisoskelemaan
aseman luona. Siinä hänen lähellään neuvotteli joukko päälliköitä
aseman puolustamisesta, sillä juuri oli saatu tietoja lahtarien
lähenemisestä. Naapurikylästä oli jo eilen kuultu tykin jyrinää.
Asemarakennuksen katolle oli kiireessä rakennettu ampumalava ja
muutamat miehet sijottivat sinne parhaillaan kuularuiskua.
-- Tuo sepän tölli tuolla maantien vieressä on ihan ampumalinjalla, --
huusi yksi katolla askartelevista miehistä. -- Kuularuiskusta ei sille
suunnalle ole mitään apua, jos se saa paikoilleen jäädä.
-- Minkä henkinen mies se seppä on? -- kysyi yksi päälliköistä.
-- Liekö tuo seppä itse minkään henkinen, -- vastasi katolla oleva
mies, -- mutta sen pojan sanovat kuuluneen lahtarikaartiin.
-- Mitäs siinä sitten muuta on kuin polttaa sen töllin pois tieltä, --
sanoi päällikkö.
He neuvottelivat vielä hetkisen keskenään ja sitten kääntyi äskeinen
päällikkö Syöperin puoleen.
-- Kuulkaas, menkää ja sytyttäkää tuo tölli tuolla maantien vieressä
palamaan.
-- Niin minäkö? -- sanoi Syöperi hitaasti ja otti piipun hampaistaan.
-- Siitä ei tule mitään, että minä rupeisin köyhän miehen asuntoa
polttamaan. Enkä polttaisi rikkaankaan taloa. Ei se meidän asiaamme
eteenpäin vie.
-- Suu kiinni ja tee niinkuin käsketään! -- ärähti päällikkö.
-- Pidä itse suusi kiinni! Kyllä minä olen jo tarpeekseni totellut tätä
rosvokomentoa, mutta nyt se saa piisata.
Kerta alkuun päästyään tunsi Syöperi suuttumistaan suuttuvansa.
-- Tuommoisia päälliköitä, jotka ovat aina olleet ensimäisiä pakoon
pötkimässä. Kyllä sitä kortteeripaikoissa osataan komennella ja
herrastella, mutta toiset ne on, jotka rintamalla ovat saaneet työn
tehdä. On piru vie tämä ollut taistelua ihanneyhteiskunnan puolesta:
yhtä rosvoamista ja polttamista. Sitä vain kadun, että lähdinkään
mokomaan rosvosakkiin. Mutta nyt minun onkin viimein mittani täysi ja
minä lähden kotiin. Tuoss'on kiväärinne!
Syöperi iski kiväärinsä asemasillan kivitykseen, niin että perä
halkesi, ja lähti enempää puhumatta kävelemään pois.
-- Ottakaa kiinni se hullu! Ampukaa sitä pirua koiville! -- kuului
päällikköjoukosta huutoja.
Mutta kukaan ei tehnyt liikettäkään lähteäkseen Syöperin perään.
Päätään kääntämättä, hartiat kumarassa ja pitkät kädet sivulla heiluen
kulki tämä eteenpäin laahustavin askelin aivankuin olisi kyntöpellolta
palannut. Hänen olemuksessaan oli jotakin noli-me-tangere-varotusta ja
sen vuoksi ei kukaan totellut päällikköjen käskyä ottaa hänet kiinni.
Vasta kun hän oli ehtinyt etemmäs, pamahti aseman luona muutamia
laukauksia. Mutta Syöperi ei ollut niistä millänsäkään, vaan jatkoi
päätään kääntämättä matkaansa ja hävisi hetken kuluttua metsän suojaan.
* * * * *
Metsätietä ja polkuja kulkien pääsi Syöperi onnellisesti kotiinsa.
Hän pysähtyi pihalle ja silmäili ympärilleen. Kaikki oli ennallaan. Hän
nosti kohdalleen sahrat, jotka katoksessa olivat kaatuneet kylelleen
ja astui sitten talliin. Ruuna nosti päänsä parren yli ja hörhötti.
Hän silitti sen turpaa, taputti lautasille ja heitti heinätukon eteen.
Vasta sen tehtyään astui hän sisälle.
Muori istui karsinaloukossa ja kirnusi vanhalla mäntäkirnullaan. Hän ei
ollut ulottunut ikkunasta näkemään miehensä pihalla liikkuvan.
-- No? -- sanoi hän ja kirnu pysähtyi oitis.
Tuohon yhteen pikku sanaan sulkeutui kaikki se hämmästys ja
uteliaisuus, jota miehen odottamaton kotiin ilmestyminen hänessä
herätti.
-- Mitä no? -- ärähti Syöperi. -- Turuuta vain sitä kirnuasi eläkä
tyhjää töllötä. Enhän minä mikä ulkomaan elävä ole.
-- Niin mutta ... mistä sinä siihen nyt sitte niin äkkiä ilmestyit?
-- Mistä? Tietä pitkin vissiinkin.
Syöperi istahti lavitsalle pöydän eteen ja ryhtyi laittamaan piippuaan
kuntoon. Muori alkoi jälleen turuuttaa kirnuaan, mutta koko ajan piti
hän huolestuneena miestään silmällä. Enempää ei hän ruvennut utelemaan,
sillä hän näki heti miehensä päältä, ettei siltä saa kunnon vastausta.
"Ei ikinä niillä ole hyvin asiat", päätteli hän itsekseen. "Mutta enkö
minä jo lähtiessä sitä varottanut."
Kun Syöperi oli polttanut piipun pohjaan, kiintyi hänen huomionsa
"Työmies"-lehtiin, joita siistissä nipussa riippui naulassa
sivuseinällä. Hän nousi hitaasti, tempasi nipun alas, kääri sen kokoon
ja työnsi padan alle pesään.
-- Yhyh! -- pääsi silloin muorilta vasten tahtoaan ja sillä tahtoi hän
arvatenkin tulkita, että olisit sen saanut jo ennenkin tehdä, niin
olisi nuokin reisut jääneet tekemättä.
Sen puheliaammaksi ei tapaus Syöperiä kuitenkaan saanut. Eikä hänen
kielensä kannin hellittänyt seuraavinakaan päivinä. Äänetönnä ja
jurona liikuskeli hän kotiaskareissa ja pysähtyi välistä pitkiin
mietteisiin. Naapureista sai muori sen vähän tietoja, minkä hän
pahimman uteliaisuutensa tyydykkeeksi tarvitsi. Niinpä sai hän eräänä
päivänä kuulla, että sota oli lopussa ja punakaartilaiset olivat
miltei kaikkialla joutuneet vangiksi. Silloin alkoi häntä todenteolla
huolestuttaa miehensä turvallisuus, mutta mitään ei hän kuitenkaan
uskaltanut tälle asiasta puhua, hän kun arvasi jo edeltäpäin,
minkälaisen vastauksen saisi.
Eräänä päivänä, parsiessaan miehensä sukkia karsinaikkunan alla,
huomasi hän, että Syöperissä, joka istui tavallisella paikallaan
pöytälavitsalla, oli syntymässä joku tärkeä päätös. Jännityksellä
odotti hän asian kehitystä ja silmäsi aina väliin salavihkaa miestään.
Vihdoin tempasi tämä housuntaskustaan piipun hyvin rajulla liikkeellä
ja upotti sen tupakkamassiin.
"Nyt se on valmis, annahan olla, kun se heltiää sen hampaista", sanoi
muori itsekseen.
Kun Syöperi oli saanut piipun palamaan, veti hän takin päälleen, läheni
ovea ja vasta lukkoon taittuessaan sanoi selkänsä taakse:
-- Katsohan ruunan perään.
-- Mihinkä sinä sitten?
-- Menenpähän kirkolle ... esikuntaan.
-- Esikuntaan! Luuletko siellä olevan enää teidän esikuntianne. Aikaa
kuuluvat olleen jo vankina.
-- Jollei ole meidän, niin tottapahan lie muita esikuntia. Sinne tässä
nyt vain mennään.
-- Mutta etkö sinä hyvä ihminen älyä, että ne vangitsevat sinut, --
hätääntyi muori, -- ja vielä hyvässä lykyssä ampuvatkin.
-- Jos ampuvat, niin ampukoot. Ammuttavana minä olen tässä koko
talvenkin ollut.
Hän astui ulos ja painoi oven jälessään kiinni. Hetken kuluttua pisti
hän kuitenkin päänsä vielä sisälle ja sanoi:
-- Muistakin katsoa ruunan perään!
-- Sen ruunansa kanssa se, -- pääsi muorilta itkun sekaisella äänellä.
-- Voi viheliäistä, minkälainen juurikka se on!
Silmiään pyyhkien asettui hän piha-akkunan ääreen ja katsoi miehensä
jälkeen, joka hartiat kumarassa, pitkät kädet sivuilla heiluen, kulki
laahustavin askelin ja päätään kääntämättä eteenpäin.


XV.
PYHÄ YKSINKERTAISUUS.

Kumarana ja hoippuen, vanha rikkinäinen saali tiukasti ympärille
kiedottuna, kulki Paakkumummo tietä kaupunkiin, vetäen perässään pientä
kelkkaa. Kaunaili lunta ja telefoonilangat vonkuivat niin surullisesti.
-- Päivää, päivää! Että teidänkin pitää aina ulkona liikkua,
oli sää minkälainen tahansa, -- puheli hän vastaan tulevalle
punakaartilaispatrullille.
-- Mitäpäs tuota meidän, nuorten miesten, on niin väliä, mutta teitähän
on enempi sääli, -- vastasi yksi puhutelluista. -- Kyllä teistäkin
olisi jo aika pitää valtion huoli.
-- Hih, hi, mitäpäs minusta, hautaan kaatuvasta lahosta. Kunhan te
nuoret vain päänne pärjäisitte. Jumalapa teitä varjelkoon ja auttakoon
voittoon.
-- Onhan niitä näemmä uskovaisiakin meidän puolella ja minä kun olen
luullut, että ne ovat kaikki lahtareita, -- virkkoi yksi miehistä
tovereilleen ja nauraen jatkoivat he matkaansa.
Muori taas lähti vetämään kelkkaansa päinvastaiselle suunnalle. Hän
asui yksinään pienessä, kallelleen painuneessa mökin tönössä pari
kilometriä kaupungista. Nimen Paakkumummo oli hän saanut siitä, että
hän valmisti paakkuluutia ja varpuisia kynnyksenalusmattoja, joita
hän kaupitsi kaupungissa. Melkein kaikki tunsivat hänet pienessä
kaupungissa ja monena vuosikymmenenä oli hänet joka päivä nähty
kelkkoineen kaupunkiin johtavalla tiellä.
Hän oli jo kauan ollut leskenä ja hänellä oli yksi ainoa tytär, joka
oli naimisissa Helsingissä. Sodan puhjettua oli tytär kirjottanut
äidilleen seuraavan kirjeen:
"Rakas äiti! Nyt on kansa noussut sotaan lahtareita vastaan ja täällä
Helsingissäkin on semmoinen touhu ja kiire, ettei tahdo tietää mihin
tässä repeää. Alfreedikin on päällikkönä järjestyskaartissa ja minä
olen ruvennut niille ruuanlaittajaksi, mutta kyllä siitä on hommaakin.
Kyllä ovat nyt lahtarit nenälle lyötyinä eivätkä ne paljon kitvahakaan,
meidän pojat ne vain pitävät jöötä joka paikassa. Ja kyllä se onkin
jo aika että köyhälistö ottaa vallan käsiinsä, muutenhan ne olisivat
meidät nälkään tappaneet. Pohjanmaalla ne kuuluvat lahtarit vastarintaa
hangottelevan, mutta ei kestä sielläkään kauan, jahka meidän pojat
joutuvat täältä yhdessä venäläisten toverien kanssa. Pysykää te äiti
vain levollisena ja rukoilkaa Jumalaa asian puolesta. Sitte kun
valta on kokonaan meidän käsissä niin ei teidänkään tarvitse enää
luutakelkkoja porvareille vetää vaan saatte huolettomat vanhuuden
päivät. Niin sanoo Alfreedikin että kyllä valtio teistäkin sitten
huolen pitää. Ja nyt minun vain piti kysyä teiltä että onko teillä
kaffen puute ja jos on niin ilmottakaa vain minulle, minä lähetän,
minun huostassani kun täällä on runsaasti kaffea ja sokeria -- -- --"
Kuinka se Eveliina pitikin huolta vanhasta äidistään! Oikein oli äidin
täytynyt itkeä pihauttaa ja sitten oli hän ottanut käsille suuren
virsikirjansa ja nenäänsä turistellen veisannut siitä virren sekä
lopuksi hartaasti rukoillut voittoa sille asialle, jonka puolesta
Eveliinakin miehineen oli taistelussa. Eikä hän sen jälkeen ollut
yhtenäkään päivänä lyönyt laimin rukoilla voittoa köyhän kansan asialle.
* * * * *
Kaupungintulliin päästyään pysähtyi hän huoahtamaan samalle kohtaa,
jossa hän oli aina ennenkin pysähtynyt, sekä pyyhkäsi pois nenän
päähän valuneen vesinolpun. Samalla hän mietti, minne hän ensiksi
menisi luutiaan tarjoamaan. Sitten muisti hän Ringbomin kamreerskan,
joka asui siinä lähellä torin kulmalla ja jonka luona hän joulun
jälkeen ei ollut kertaakaan käynyt. Se oli niin ystävällinen rouva ja
kristillismielinen. Rukoushuoneellakin tuli se aina kädestä pitäin
tervehtimään ja puhuttelemaan.
Ringbomin kyökissä oli aina niin siistiä ja lämmintä ja kupariastiat
kiiltelivät seinällä niin että kuvansa näki niiden kyljessä. Mutta ne
moninaiset ja suloiset tuoksut, jotka kyökistä heti oven avattua olivat
aina ennen vastaan lehahtaneet, kuuluivat nyt menneisyyteen. Eikä
kyökki-Marin kasvotkaan loistaneet niinkuin ennen ja rouva oli aina
hiukan huolestuneen näköinen.
Kun Mari oli siirtänyt tuolin Paakkumummolle ja tämä parahiksi ehtinyt
You have read 1 text from Finnish literature.
Next - Kun kansa nousee: Muistelmia ja kokemuksia Suomen vapaussodasta - 11
  • Parts
  • Kun kansa nousee: Muistelmia ja kokemuksia Suomen vapaussodasta - 01
    Total number of words is 3168
    Total number of unique words is 2114
    17.9 of words are in the 2000 most common words
    25.4 of words are in the 5000 most common words
    28.9 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Kun kansa nousee: Muistelmia ja kokemuksia Suomen vapaussodasta - 02
    Total number of words is 3312
    Total number of unique words is 2068
    19.1 of words are in the 2000 most common words
    27.5 of words are in the 5000 most common words
    31.8 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Kun kansa nousee: Muistelmia ja kokemuksia Suomen vapaussodasta - 03
    Total number of words is 3371
    Total number of unique words is 2004
    20.1 of words are in the 2000 most common words
    28.2 of words are in the 5000 most common words
    31.9 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Kun kansa nousee: Muistelmia ja kokemuksia Suomen vapaussodasta - 04
    Total number of words is 3405
    Total number of unique words is 2016
    20.4 of words are in the 2000 most common words
    29.0 of words are in the 5000 most common words
    33.1 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Kun kansa nousee: Muistelmia ja kokemuksia Suomen vapaussodasta - 05
    Total number of words is 3262
    Total number of unique words is 2113
    18.5 of words are in the 2000 most common words
    27.1 of words are in the 5000 most common words
    31.7 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Kun kansa nousee: Muistelmia ja kokemuksia Suomen vapaussodasta - 06
    Total number of words is 3348
    Total number of unique words is 2100
    18.4 of words are in the 2000 most common words
    26.4 of words are in the 5000 most common words
    30.6 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Kun kansa nousee: Muistelmia ja kokemuksia Suomen vapaussodasta - 07
    Total number of words is 3272
    Total number of unique words is 2161
    17.3 of words are in the 2000 most common words
    25.2 of words are in the 5000 most common words
    29.9 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Kun kansa nousee: Muistelmia ja kokemuksia Suomen vapaussodasta - 08
    Total number of words is 3340
    Total number of unique words is 2131
    17.4 of words are in the 2000 most common words
    25.4 of words are in the 5000 most common words
    29.9 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Kun kansa nousee: Muistelmia ja kokemuksia Suomen vapaussodasta - 09
    Total number of words is 3515
    Total number of unique words is 2017
    21.5 of words are in the 2000 most common words
    30.3 of words are in the 5000 most common words
    34.3 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Kun kansa nousee: Muistelmia ja kokemuksia Suomen vapaussodasta - 10
    Total number of words is 3631
    Total number of unique words is 1948
    22.3 of words are in the 2000 most common words
    31.8 of words are in the 5000 most common words
    35.6 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Kun kansa nousee: Muistelmia ja kokemuksia Suomen vapaussodasta - 11
    Total number of words is 3506
    Total number of unique words is 1979
    22.5 of words are in the 2000 most common words
    31.5 of words are in the 5000 most common words
    36.0 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Kun kansa nousee: Muistelmia ja kokemuksia Suomen vapaussodasta - 12
    Total number of words is 3453
    Total number of unique words is 2043
    20.9 of words are in the 2000 most common words
    28.8 of words are in the 5000 most common words
    33.4 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Kun kansa nousee: Muistelmia ja kokemuksia Suomen vapaussodasta - 13
    Total number of words is 2558
    Total number of unique words is 1701
    20.8 of words are in the 2000 most common words
    28.6 of words are in the 5000 most common words
    32.8 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.