Kun kansa nousee: Muistelmia ja kokemuksia Suomen vapaussodasta - 07

Total number of words is 3272
Total number of unique words is 2161
17.3 of words are in the 2000 most common words
25.2 of words are in the 5000 most common words
29.9 of words are in the 8000 most common words
Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
Meikäläisten katkeamaton hurraaminen ja kiväärinpauke etenee nopeasti,
yli pensasten ja ryteikköjen käy voitokas kulku. Tuolla ja täällä
putoilee maahan punikkien kiväärejä ja pensasten suojasta kohoaa käsiä
antautumisen merkiksi. Vilahtelee punanauhaisia naissotureitakin,
toiset hurjassa paossa, toiset uhmaavina ja tahtomatta mitenkään
kivääristään luopua. Tuolla juoksee muuan amatsooni pakoon ja hänen
kintereillään, käsi ojona, nuori meikäläinen. Fauni nymfiä tavottamassa!
Erään pensaan takaa löytävät muutamat meikäläiset jalkaan haavottuneen
punikin, jolla on taskussaan -- kokonainen nippu avaimia, tiirikoita
ja muita murtovarkaan työkaluja. -- Pif! ja tämä Kakolasta laskettu
ihanneyhteiskunnan rakentaja saa perusteellisen parannuskuurin.
Kohtaan siinä ystäväni varapäällikönkin, joka silmät loistaen, höltynyt
haavanside sivulla roikkuen ja karpiini kainalossaan rientää eteenpäin.
Saan hänet hillityksi pysymään yhdessä kohti, ettei haavasta alkaisi
jälleen verta vuotaa. Asetumme harjanteen kylänpuoleiselle nokalle ja
alamme kiikarilla tarkata kirkkotarhaa. Sielläkin on jo hätä vallannut
punikit. Juoksujalkaa karkaa heitä ulos kirkosta ja sitten suinpäin
läheiseen metsään. Emme malta olla heille evästykseksi lähettämättä
muutamia karpiinin laukauksia, vaikka onkin syytä varoa, etteivät
kauimmas sille suunnalle edenneet meikäläiset luule laukauksiamme
punikkien ampumiksi.
Hetkisen on kirkkotarha tyhjänä, sitten ilmestyy sinne meikäläisiä
viheriätakkeja. Silloin lähdemme mekin kapuamaan rinnettä alas ja yli
savisten peltojen kirkkoa kohti.
Maantiellä kirkon alla tapaamme päällikkömme järjestämässä siihen juuri
koottua vankijoukkoa.
-- Mitä, onko siellä ryssiäkin joukossa? -- kivahtaa toverini.
-- En minä mikään ryssä ole, -- vastaa meihin kääntyen kaskipäinen,
röyhkeänaamainen mies, jolla on kyläagitaattorin eleet ja päällään
ryssän sinelli.
-- Sitä suurempi häpeä sinulle, että olet suomalainen ja kannat
isänmaasi vihollisille kuuluvaa pukua!
Vankien joukossa on puolikymmentä naistakin. Muutamilla niistä on
sairaanhoitajattaren merkit, lääkärimme totesi myöhemmin eräällä
viimemainituista olevan inhottavan pitkälle kehittyneen veneerisen
taudin. Toisilla on täydellinen miehenpuku. Nuorin näistä, noin
seitsemän- tai kahdeksantoistavuotias, seisoo hajasäärin ja
kädet housuntaskuissa. Täyteläisine muotoineen, tärveltyneine
kasvonpiirteineen ja uhmaaville eleineen vaikuttaa hän aito
sakilaisheilalta.
-- Käännös oikeaan! Käyntiin mars! -- ja kaksi pitkää riviä vankeja
lähtee vartiain saattamina astumaan Karkun asemaa kohti.
Aurinko on laskullaan, metsäiset kukkulat punertavat, taistelu on
päättynyt. Tulokset: toistasataa kaatunutta vihollisen puolella,
seitsemisenkymmentä vankia, neljä kuularuiskua, pari sataa kivääriä
ja kymmenkunta hevosta kuormineen. Tappiomme: kaksi kaatunutta ja
kymmenkunta lievemmin haavottunutta. Huimassa loppuhyökkäyksessä ei
kaatunut eikä haavottunut ainuttakaan meikäläisistä.
Sekasorron vallassa pakenee vihollinen Tyrväätä kohti, osan
meikäläisistä seuratessa yhä heidän kintereillään.
* * * * *
Mikä kirjava elämä ja iloinen hälinä vallitseekaan maantiellä
astellessani varapäällikön kanssa kirkon luota kylää kohti. Rämisten
vierii ohitsemme sotasaaliilla täytettyjä kuormia. Tuossa taas mennä
kyhnyttävät rattaat, joissa voihkii muutamia haavottuneita vankeja.
Vastaan tulee höyryävä kenttäkeittiö, jota kuskaa oma kokkimme.
-- Hei Janne, antakaahan jotakin suuhunpantavaa! Meillä on ollut kova
päivätyö eikä kunnon ateriaa ole saatu sitte eilisen.
Janne pysähyttää kojeensa ja ojentaa kummallekin suuren rautakauhan,
täynnä höyryävää kauravelliä. Jälessä seuraavasta kuormasta saamme ison
kämpäleen leipää. Kauha toisessa ja leipä toisessa kädessä jatkamme
matkaa ja annamme tuon yksinkertaisen aterian maistua. Iloisena,
hälisevänä joukkona kulkee meikäläisiä ohitsemme ja toisia tulee
vastaan. Kaikki ovat vielä taistelun jäleltä lämpimiä ja loistavin
silmin hoilaavat ne, sanoja toistensa suusta tempoen, kokemuksistaan ja
töistään taistelun kuluessa.
-- ... oli kahvipannukin tulella muutamassa niiden ampumakotuksessa
ja sekös minua pisteli vihaksi, niin että sivu juostessani porautin
sitä kiväärillä ... että vai vielä teillä rakkareilla tässä
kahvipannutkin... -- tarttuu äänten sorinasta lauseenpätkä korvaani.
Kaikessa tässä on jotakin niin tutunomaista kuin olisin tämän
saman tunnelman joskus ennenkin elänyt. Ja äkkiä palautuu mieleeni
kotoinen kuva kesäisestä ehtoosta, jolloin väki elonkorjuusta palaa
kotiin päivän ponnistuksista väsähtäneenä, mutta samalla hilpeänä ja
tyytyväisenä siitä, että uhkaavasta sateesta oli saatu voitto. Mutta
mielessäni häämöttää muutakin. Tämä iltaruskon punerrus, taistelusta
palaava, iloisesti hälisevä joukko ... olenhan siitä jossain
lukenutkin. Ja sitten tulevat yhtäkkiä mieleeni Runebergin säkeet:
"Ja päivä laski, suvinen tul' ilta ihanainen,
majoille maille valahti jo rusko sammuvainen
väsynyt päivän vaivoista miesjoukko vaeltaa,
työn tehtyään se kotihin iloiten palajaa".
Niin juuri. Ja seuraavat pari säettä:
"Työns' on se tehnyt, niittänyt on viljan kallihimman,
vihollisjoukon vanginnut tai lyönyt rohkeamman."
Siinähän juuri Runeberg niin sattuvasti kuin olisi sen itse kokenut,
vertaa taistelusta tuloa viljankorjuusta paluuseen kesäisenä ehtoona.
Niin, niin, Vänrikki Stoolia on viime vuosina pyritty syrjäyttämään,
mutta näinä kohtalokkaina kuukausina ovat sen haamut jälleen
ilmielävinä haudoistaan nousseet ja palauttaneet kuolemattomuuden arvon
noille Runebergin isänmaallisen mielen luomille runoille.


X.
VANDALISMIA.

Uskontoa vihaava piirre on meikäläisessä sosialismissa ollut kaiken
aikaa huomattava piirre. Niin vapautta kuin siinäkin suhteessa on
oltu ajavinaan, ovat sosialistilehtemme yhtä mittaa -- paitsi vaalien
edellä -- sisältäneet törkeitä uskonnon solvaisuja. Puhumattakaan
siitä, että valtiokirkko ja papisto ovat olleet pimeyden peikkoja ja
kaiken pahuuden lähteitä -- huolimatta siitä historian todistuksesta,
että Suomen kansa jo varhain saavutetusta lukutaidostaan saa kiittää
yksinomaan papistoaan ja että lutherilaisen papistomme keskuudesta on
kautta aikojen esiintynyt huomattavia edistys- ja valistusmiehiä.
Niinpä kun se osa Suomen kansasta, joka vuodesta vuoteen on kulkenut
sosialistilehtien lumoissa, ryhtyi armon vuonna 1918 uutta paratiisia
maan päälle luomaan, astuivat edellä mainitulle alalle kohdistuneen
kiihotuksen tulokset erittäin räikeinä esiin. Murhattujen ja
kidutettujen luettelossa ottavat papit varsin huomattavan sijan ja
julkisista rakennuksista ovat kirkot ne, joihin punakaarti joukkojen
harjottama vandalismi on kaikkein törkeimpänä kohdistunut.
Olihan niistä saatu lukea kertomuksia jo sodan ensi kuukautena. Mutta
ne olivat tuntuneet melkein uskomattomilta. Että kirkoissa olisi
alttaritauluja käytetty ampumamaalina ja että lehmiä olisi talutettu
alttarin ympärille saamaan ehtoollista ennen kirkossa tapahtuvaa
teurastusta -- sellaiseen törkeyteen kykeneviä aineksia ei olisi
hevillä tahtonut uskoa Suomen kansan keskuudesta löytyvän. Ja entä
sitten ne moninaiset ihmisten kidutukset ja silpomiset? Kauhistuen
niistä oli luettu, mutta mielen pohjalle oli aina jäänyt pieni
turvallinen epäilys, etteiväthän ne nyt sentään voine tosia olla.
Mutta täällä rintamilla haihtuvat sellaiset epäilykset. Olen lukenut
pöytäkirjan, jossa erään punikkien murhaaman henkilön ruumista tutkinut
lääkäri kertoo pöyristyttävästä rääkkäyksestä, jota on harjotettu
ennen kuolemaa. Ja sotatoverieni joukossa on satoja, jotka pohjoisen
Satakunnan taistelumailla ovat omin silmin nähneet vainajia, joilta on
keneltä päänahka nyletty, keneltä silmät kaivettu, keneltä taas vatsa
leikattu irti j.n.e. toinen toistaan julmempia kidutustapoja.
Olemme vanhoissa kertomuksissa pöyristyen lukeneet niistä julmuuksista,
joita kasakat ja kalmukit Isonvihan aikoina ovat maassamme
harjottaneet, sekä samalla ihmetelleet, että siihen aikaan vielä
saattoi löytyä sellaisia raakalaisia. Ja nyt olemme yhtäkkiä saaneet
todeta, että oman kansamme keskuudessa tällä kahdennellakymmenennellä
vuosisadalla löytyy ihmisiä, niin, kokonaisia järjestyneitä joukkioita,
jotka kykenevät, jos mahdollista, vieläkin suurempiin julmuuksiin
ja epäinhimillisyyksiin, vieläpä omia kansalaisiaan vastaan. Mutta
onhan maamme suurimman puolueen johto kahden vuosikymmenen aikana
tehnyt kaikkensa särkeäkseen ja tukahduttaakseen johdettavissaan
joukoissa kaikki perityt uskonnolliset ja siveelliset käsitteet
sekä möyriäkseen pinnalle kaikki pimeät voimat ja alhaiset vietit,
joita uskonto ja sivistys uuraalla työllä ovat koittaneet hävittää.
Niin, me olemme näinä kuukausina saaneet nähdä alkuihmisen kaikkine
raakalaisen vaistoineen riehuvan keskuudessamme -- tuloksena
meikäläisen sosialismin pari vuosikymmentä kestäneestä vaikutuksesta.
Sanon sosialismin, sillä on turhaa kiemurtelua puhua siitä, että
sosialismi ja punakaarti ovat eri asioita. Ne eivät meillä ole eri
asioita, vaan kaikista punakaartin harjottamista konnuuksista on
sosialidemokraattinen puolueemme kokonaisuudessaan vastuussa. Sitä
älköön unhotettako!
* * * * *
Jos kirkkojen ja kotien raiskaamiset, mikäli niistä valkoisen Suomen
sanomalehdissä on luettu, ovat tuntuneet uskomattomilta, niin nyt,
täällä kauniin Satakunnan rintamailla, saan yhä uudelleen ja uudelleen
todeta, että kertomukset niistä eivät ole olleet liioteltuja.
Miellyttävimpiä maaseutukirkkoja on se arkkitehti Kallion harmaasta
kraniitista rakennuttama soma temppeli, joka seisoo Karkun
kirkkomäellä hymyilevän kauniissa seudussa. Viikkokaudet on se
ollut punikkijoukkojen kortteeripaikkana ja linnotuksena. Kammon,
uteliaisuuden ja jännityksen sekaisin tuntein astun sen vuoksi
taistelun päättyessä kirkkoon, josta monias hetki sitten kiikarin
avulla näin viimeisten punikkien suinpäin pakoon syöksyvän.
Hämmästyneenä pysähdyn sakaristosta kirkkoon johtavalle ovelle.
Joka puolella kohtaa silmää hävityksen näky. Penkit on kiskottu
irti paikoiltaan ja rikki ruhjottuina viskelty kasaan toiselle
sivuseinustalle. Lattialla ajelehtii kaikenlaista törkyä, likaisia
vaateriekaleita, leivänkannikoita, kaluttuja luita ja -- tietysti! --
tyhjiä sardiinirasioita. Erään rikotun sivuakkunan alle on nostettu
pöytä, jolla on seisonut kuularuisku. Pöydällä ja lattialla sen
jaloissa on kokonainen kasa mustuneita patruunanhylsyjä.
Kirkkoon ei oltu vielä ehditty hankkia alttaritaulua, että punikit
olisivat voineet sitä maalitaulunaan käyttää. Mutta sen sijaan on
alttarin seutua muuten muistettu. Alttariaidan päältä on revitty irti
ja hävitetty sen samettinen peite. Alttarilla on jälellä raamattu
ja kirkkokäsikirja, mutta niitä on viillelty puukolla ja lehtien
väliin syljeksitty. Niiden seuraksi alttarille on viskattu jyrsitty
lihankappale.
Urut on tärvelty. Irti kiskottuja piippuja ajelehtii luttuun
poljettuina ympäri lattiaa. Keskikatosta riippuva kynttiläkruunu on
pirstaleina.
Sakaristoon johtava ovi on, tietämättömässä tarkotuksessa, nostettu
kanneksi saarnastuolin päälle. Sakaristossa ovat kaappien ovet
murretut, kirjat ja muut eineet, joita ei ole katsottu ryöstämisen
arvoisiksi, on viskottu ympäri lattiaa. Niiden sijalla hyllyillä
ajelehtii tyhjiä patruunavöitä ja kaikenlaisia likaisia rättejä.
Lehterillä ovat penkit paikoillaan. Mutta useimpiin on puukolla
koverrettu rivoja kuvioita ja ruokottomia lauseita. Vallan viattomilta
vaikuttavat niiden joukossa sellaiset sydämen purkaukset kuin:
"Möhömaha kapitalisti", "Porvarillinen etuilija". Kuinka liikuttavasti
tuossa kaikessa kuvastuvatkaan Valpas-Hännisen äänitorven opetukset ja
sanontatavat!
Istahtaessani muutamaan etummaisista lehterin penkeistä, jonka
kirjalauta on puukolla melkein poikki järsitty, ja vaipuessani hetkeksi
hävityksen jälkiä katsomaan, olen niin elävästi näkevinäni, mimmoista
näiden seinien sisällä on jokapäiväinen elämä viime viikkoina ollut.
Tuolla seinustalla, lattialle levitettyjen ryssänsinellien päällä,
kuorsaa joukko vahdista äsken tulleita "tovereita". Muutamia istuu
syömässä, toisessa kädessä paksu, juustolla katettu voileipä, toisessa
sardiinirasia. Saarnastuolin päälle nostetulla ovella istuu, jalkojaan
heilutellen ja paperossi suupielessä, eräs nuoremmista "tovereista" ja
vetelee hanuria, samalla kuin siinä hänen alapuolellaan joukko toisia
"tovereita" ja "lemmensiskoja" pyörähtelee tanssissa.
Mutta kaski päässään ja yllään ryssänsinelli tulla tuiskahtaa
ulko-ovelle komppanian päällikkö, siviliammatiltaan suutari ja ehdokas
kaikissa eduskuntavaaleissa.
-- Helvetin hopusti kaikki levänneet miehet vahtipaikoille -- huutaa
hän tuohuksissaan. -- Lahtarit p--leet varustelevat hyökkäystä.
Syntyy yleinen kinasteleminen ja noituminen siitä, kenen vuoro on
lähteä. Päällikkö hosuu ja pärmänttää, nukkumassa olleet heräävät
ja istualleen vääntäytyen sekä päätään kynsien yhtyvät yleiseen
kiroilemiseen. Vastahakoisesti, meluten ja kiväärejään kolistellen
lähtee viimein joukko miehiä kirkosta, johon vähitellen palaa
tavallinen arkipäivämeno.
Lepovuorolla olevat sytyttävät paperossin ja paneutuvat jälleen
pitkäkseen. Yksi "lemmensisarista", jolta päällikkö vei tanssitoverin,
on istahtanut alttarikehälle ja alkanut neuloa alusvaatteihinsa
ryöstösaaliina saatua pitsiä. Muuan sakilaistoveri istuu täällä
lehterillä tupakoiden ja kalvaa aikansa kuluksi puukolla penkin
kirjalautaa. Kuinka se onkaan hauskaa! Lastut vain sinkoilevat
ja sydämen kyllyys purkautuu tuollaiseen sisällyksettömään
rekirenkutukseen.
-- Laija-ti, laija-ti, tillan-lillan...
Sitten päälle räikeän kimeästi viheltäen jotakin tanssinsäveltä, kunnes
hänen huomionsa kiintyy alttarikehällä neulovaan "siskoon", jolle hän
huutaa rivon sukkeluuden.
-- Hi, hi, hii! -- vastaa sisko kaverin mehevyyteen.
He vaihettavat edelleen "sukkeluuksiaan", kunnes seinän vieressä
allapäin kyyröttävä mäkitupalainen, joka side pään ympärillä synkästi
tuijottaa eteensä, äsähtää heille tuskastuneena: -- Olkaa tuossa nyt
jo, senkin...!
* * * * *
Pari päivää myöhemmin vierailen sivumennen poltetun kauppalan laiteella
säilyneessä huvilassa. Se on ollut sivistynyt ja hyvin varustettu
koti, jossa eronsaanut iäkäs virkamies on puolisonsa kanssa viettänyt
vanhuutensa päiviä. Mutta missä kunnossa se onkaan nyt, äsken
poistuneiden punikkien jäliltä!
Herran huoneessa on arvokasta kirjotuspöytää käsitelty jollakin
teräaseella, nähtävästi kirveellä. Siten aukimurrettujen laatikkojen
sisällöstä on kaikki mukaan kelpaamaton viskattu lattialle.
Salissa on rikottu huonekalut, suuret peilit ja vaasit. Kukkatelineet
on potkittu kumoon ja kattokruunu hotaistu kiväärinperällä pirstaleiksi.
Ruokasalin lattiaa peittää kokonainen kerros pirstottuja porsliini- ja
lasitavaroita, niin ettei siellä voi askeltakaan ottaa, jalan alla
rauskumatta ja helähtelemättä. Suuresta tammipuisesta kaapista on
viskottu lattiaan koko sen sisältö, rikas ja monipuolinen pöytäkalusto.
Kyökin akkunasta on viskattu hillopurkkeja pihalle ja toisia on
läimitty seiniin, niin että ne ovat kauttaaltaan hyytyneiden marjojen
peitossa.
Kaikki kalleudet, vaatetavarat -- talonherran silkkihattu ei ole
kelvannut, vaan on se luttuun lyötynä jätettynä paikoilleen -- ja
ruokatarpeet on ryöstetty. Ja loppujen lopuksi on seiniä valeltu
bentsiinillä, vaikka sytyttäminen lähtökiiruussa onkin jäänyt
suorittamatta. Huoneissa tuntuukin vielä selvästi bentsiinin haju.
Talon isäntäväki on hävityksen aikana piillyt kellarissa. Punaroistojen
pikainen lähtö on syynä, että kellari on jäänyt nuuskimatta ja he
siten säilyttäneet henkensä. Ihmeellisen iloisina ja keventynein
mielin he liikkuivat hävityksen keskellä, rientäen tarjoamaan minulle
ja toverilleni hilloa ja marjamehua, -- ainoaa, mitä heillä kellarin
kätköissä oli säilynyt. Mutta tuo heidän ilonsa oli sitä laatua,
jossa kyyneleet ovat hyvin lähellä. Juuri samanlaista olin Pietarissa
vallankumouksen päivinä tavannut eräässä vanginvartiaperheessä,
jolta roskaväki oli hävittänyt melkein kaiken vähäisen omaisuuden.
Kummassakin tapauksessa tunnettiin vapautuksen iloa ja kevennystä --
toisessa tapauksessa oli päästy tsaari- ja santarmivallan, toisessa
punaisen kauhuvallan ikeestä --, mikä sai kärsityt aineelliset vahingot
näyttämään vähäisiltä. Paistoihan jälleen vapauden päivä ja kaikki
äsken eletty oli kuin pahaa unta.
* * * * *
Edellä kuvatut pari hävityksen näyttämöä eivät ole läheskään puhuvimpia
niiden lukemattomien vandaalitekojen joukossa, joita punahulikaanit
kautta Etelä-Suomen ovat toimittaneet. Itsekin olin vielä saava
tutustua lukuisiin sellaisiin.
Mitähän sanonevat Tokoimme, Mannerimme ja ne muut nahkansa
pelastaneet punahulluuden apostolit, jos he joskus saavat painetuista
todistuskappaleista lukea, millaisia hedelmiä heidän lietsomansa ja
johtamansa liike kasvatti? Ehkä väittävät niitä totunnaisen tylsään
tapaansa vain porvarien keksimiksi valheiksi ja provokatsiooniksi?
Se provokatsiooni-käsitehän on niin mainio joka paikkaan. Tai ellei
se auta, niin onhan toinenkin koeteltu keino: vetäytyä edesvastuusta
kiihottamainsa joukkojen taa suojaan. Ei ole muka voitu hillitä
kiihtyneitä joukkoja eikä ole voitu tietääkään, mitä huonommat ainekset
maaseuduilla ovat tehneet.
Ei kelpaa puolustukseksi! Herrain siltasaarelaisten piti jo pitkin
viime kesää nähdä, mihin kaikkeen heidän kiihottamansa joukot pystyvät.
Elleivät Helsingin, Turun ja muut mellakat avanneet heidän silmiään,
niin olisi sen pitänyt tapahtua niinä marraskuun päivinä, jolloin he
noin vain kokeeksi panivat toimeen suurlakon tapaisen. Jos heidän
punakaartilaisensa muutamanpäiväisen lakon vallitessa ehtivät jo
tehdä suuren joukon tihutöitä ja kataloita murhia, niin mitä niiltä
saattoikaan odottaa jatkuvan, aseellisen taistelun kestäessä? Pitihän
tämän toki olla Siltasaaren herroille selvää -- eikä se kuitenkaan
estänyt heitä alottamasta järjetöntä taistelua ja päästämästä
valloilleen hillittömiä joukkojaan, joiden keskuudessa he tiesivät
hurjimpain ainesten olevan vallassa.
Tuhansien hävitettyjen kotien omistajat, tuhansien murhattujen ja
kidutettujen kansalaisten omaiset ja tuhannet harhaan johdetut
työläiset muodostavat leppymättömän syyttäjäjoukon, jonka kirous
vuodesta vuoteen on raskaana painava ylempäin ja alempain
sosialistijohtajaimme hartioita. Mitkään selittelyt ja kiemurtelut
eivät ole heitä näistä syytöksistä ja näistä kirouksista vapauttava.
Ja Suomen kansan historia on heistä jälkipolville kertova suurimpina
konnina, mitä tässä maassa koskaan on esiintynyt.


XI.
YÖLLISEN MURHAPALON LOIMOTTAESSA.

Suuren sekasorron vallassa pakenevat punikit Karkusta Tyrväälle,
meikäläisten seuratessa heidän kintereillään. Seuraavana päivänä
kulkevat jälkijoukkomme ja kuormastomme samaa tietä, joka osottautuu
oikeaksi kuoleman tieksi: kuolleita, hevosia, rikkoutuneita
kuormarattaita ja kaatuneita punikkeja maantienojissa pitkin matkaa.
Takaa-ajavien meikäläisten kuulat niitä ovat surmanneet ja kukaan ei
luonnollisesti ole vielä ehtinyt niitä korjata, perässä tulevat ovat
vain työntäneet ne maantienojiin, joissa keväinen tulvavesi solisee.
Puolitaipaleessa on erään talon riihessä kolme aikaisemmin
haavoihinsa kuollutta punakaartilaista, jotka on asetettu valmiiksi
siisteihin kirstuihin, mutta joita toverit eivät ole ehtineet hautaan
toimittaa eivätkä pakosekamelskassa mukaansa ottaa. Yksi vainajista
on -- kertovat paikkakuntalaiset -- ollut punakaartipäällikkö ja
kaksi muuta ovat naissotureita. Toinen niistä herättää huomiota
jalopiirteisyydellään.
Illan tullen majotumme muutamaan varakkaaseen taloon noin kolme
kilometriä Tyrvään asemalta ja Vammalan kauppalasta.
Vammala niin -- olen tiennyt maassamme löytyvän sennimisen kauppalan,
mutta sen maantieteellisestä asemasta minulla ei ole ollut mitään
varmaa käsitystä. Kartoista ei sitä nimeä löydä hakemallakaan. Mutta
seuraavana yön seutuna painuu Vammala, tuo ihanan ja viljavan seudun
keskelle kohonnut kukoistava kaupungin alku, lähtemättömästi mieleeni.
Se on Rauta- ja Liekoveden väliin pistävällä kauniilla niemekkeellä,
jonka käressä, pienen torin kauppalasta erottamana, on Tyrvään muhkea,
kaksoistorninen tiilikirkko. Kirkon luota johtaa pitkä ja korkea
kivisiltä vesireitin pohjoisrannalle, jossa heti sillasta alkaen on
taaja kylä sekä Tyrvään rautatieasema.
Kokemäen jokialueen pohjoispuoli oli nyttemmin kokonaan puhdistettu
roistojoukoista. Karkusta paennut punikkiarmeija oli yhdessä
paikkakunnalla ennestään lojuneiden joukkioiden kanssa sulloutunut
kauppalan puolelle, missä he ryöstäen ja raastaen valmistausivat
jatkamaan matkaansa kohti eteläisiä ilmoja ja -- siperialaista
ihanneyhteiskuntaa. Niin kauan kuin he kauppalassa viipyivät
vallitsivat heidän kanuunansa ja kirkkoon sijotetut kuularuiskunsa
siltaa estäen aseman seutuville saakka edenneitä meikäläisiä
seuraamasta heitä sinne. Harvantaajaista laukaustenvaihtoa kuului
sieltä yhtä mittaa ja silloin tällöin antoivat tykitkin kuulua järeän
äänensä.
* * * * *
Illan hämärtyessä tulee majataloomme muutamia paikkakunnan isäntiä,
jotka ovat olleet punaisten vankina. Heitä oli uhannut varma kuolema,
mutta punaisten pakokiireen aiheuttamaa sekamelskaa hyväkseen
käyttäen olivat he yhdennellätoista hetkellä pelastuneet, syöksyen
vankihuoneensa akkunasta ulos. Kuulien ympärillään vinkuessa -- yksi
heistä oli haavottunutkin -- olivat he juosseet metsään ja viettäneet
siellä viime yön. Päästyään sitten päivän kuluessa selville, että
tämä puoli vesistöä oli jo kokonaan valkoisten vallassa, olivat he
nyt uskaltaneet ihmisten ilmoille. Voi sanomattakin arvata heidän
ilonsa, kun he metsästä tullessaan heti ensimäisessä talossa kohtasivat
valkoista nauhaa kantavia sotureita.
Kaameita asioita tietävät miehet kertoa punaisten mellastuksista
pitäjässä. Toinen toistaan törkeämpiä murhia epäluku, ryöstöjä,
kiristyksiä, murhapolttoja. Koko viime yönkin oli Karkkuun täältäpäin
kuumottanut valtava tulipalon loimu. Nyt saamme kuulla, että se oli
Tyrvään pappila, yksi Suomen uhkeimpia, jonka punaroistot illalla
olivat sytyttäneet, ryöstettyään sen ensin putipuhtaaksi. Iäkästä
rovastia ovat he koko valtakautensa mitä ilkeimmällä tavalla
kiusanneet, muun muassa kostoksi siitä, että hänen poikansa on --
jääkäri. Miehet ovat hyvin huolissaan Vammalan kohtalosta, sillä
punikit ovat uhanneet sen lähtiessään polttaa. Nyttemmin heiltä voi
odottaa jo mitä hyvänsä. Mitä auttamattomammin he sortuvat oman
hulluutensa kutoman nuotan perukkaan, sitä hillittömämmin laskevat he
perkeleellisen sisunsa riehumaan. "Meidän jälkeemme vedenpaisumus",
näyttää jo alkujaankin olleen heidän tunnuslauseenaan.
* * * * *
-- Vammala palaa!
Kaameana viestinä kiertävät nuo sanat huoneesta huoneeseen ja
hälyttävät minut silmänräpäyksessä jalkeille, ehdittyäni juuri
parahiksi asettua vuoteeseen. Kaikki syöksyvät ulos, toiset
puolipukeissaan, muutamat ihka alusillaan.
Valtavana liekkimerenä loimuaa jo kirkon puoleinen pää kauppalaa.
Taivas punottaa laajalti ja täällä kolmen kilometrin päässäkin on niin
valoisa että lukea näkisi. Mutta tulimeri laajenee silmissä, talo
talolta edeten nielee se koko kauppalan. Huomaa niin selvästi, kuinka
punaiset hornanhenget riehuvat siellä sytyttäjinä, vaikka heitä itseään
ei tänne asti voikaan nähdä. Tekee niin kaamean vaikutuksen, että tuli
leviää vastatuuleen. Ja yhä edelleen ovat heidän kuularuiskunsa työssä,
säestäen liekkien huminaa ontolla nakutuksellaan.
Seisomme pienellä kallionnyppylällä tämän kaamean näytelmän
voimattomina katselijoina. Synkeä viha kiiluu miesten silmissä ja kädet
pusertuvat nyrkkiin. Monta sanaa ei puhuta, mutta niistä harvoista,
jotka silloin tällöin lausutaan, saa käsityksen, että näissä miehissä
on kiteytynyt leppymätön viha punahulluutta vastaan. Paljon he ovat
jo nähneet ja kokeneet, mutta tällaista, että kymmenittäin kauniita
taloja ja onnellisia koteja sytytetään syyttä suotta palamaan, eivät he
sentään ole voineet odottaa.
Neuvotonna, mieli kuohuksissa palaan sisälle.
-- Voi niitä viheliäisiä, tuo niiltä nyt vielä oli tekemättä!
-- päivittelee siellä, alusillaan huoneesta huoneeseen kulkien
hyvinvoipa kuormastopäällikkömme, jonka korkean otsan alta katselee
kaksi lapsenomaisen rehellistä ja viatonta silmää. Hän on maailman
hyvänahkaisin mies, jonka ainoana intohimona ovat hevoset, mutta nyt
tuo suunnaton tapaus, kokonaisen kauppalan murhapoltto ihan valkoisen
armeijan silmien edessä, on saanut hänen hyväntahtoisen olemuksensa
rajuun kuohumistilaan.
Päätään kynsien, päivitellen ja jahkaillen kiertää hän huoneesta
toiseen avutonna kuin lapsi, pysähtyen kenen eteen milloinkin ja
naisihmisiä kohdatessaan muistamatta ollenkaan esiintyvänsä alusillaan,
karvainen rinta paljaana. Lopuksi istahtaa hän vuoteensa kulmaan, vetää
jalat alleen ja eteensä tuijottaen jatkaa päivittelyään:
-- Ei, tässä täytyy lähteä liikkeelle! -- huudahtaa hän yhtäkkiä ylös
kimmoten.
Hän katselee etsien ympärilleen ja huomatessaan minut jatkaa:
-- Tule toveriksi, käydään hakemassa ne Karkussa eilen vangiksi saadut
roistot, viedään tuonne Vammalaan katsomaan heikäläisten käsialoja ja
sitten...
Hänen kipinöivistä silmistään näkyy kyllä, mitä hänellä on mielessä.
Omassa sisässäni käy yhtä raju kuohunta, täällä sisällä tukehuttaa eikä
pihallakaan haluta toimetonna katselijana seistä. Siksipä suostunkin
heti hänen ehdotukseensa. Muonitusmestarimme, nuorehko liikemies
Kokkolasta, mies jonka sanoja tuhlaamatta nähdään aina tosi toimessa
häärivän ja jonka toisessa kädessä on side erään aikaisemman taistelun
jäleltä, viskaa mitään puhumatta karpiinin selkäänsä ja liittyy meihin
kolmanneksi. Neljänneksi tulee muuan kuularuiskuväkeen kuuluva nuori
rakennusmestari. Käden käänteessä on neljä hevosta satuloitu, me
hyppäämme selkään ja karahutamme matkaamme. Tarkotuksenamme on löytää
ensinnä komppanian- ja pataljoonanpäällikkömme, jotka koko päivän ovat
toimineet aseman seutuvilla, saadaksemme heidän suostumuksellaan vangit
huostaamme.
Lähtemättömästi painuvat mieleeni tämän yön kuvat. Kauppala loimuaa
nyt yhtenä ainoana tulimerenä, josta luhistuvien rakennusten kohdalta
tavan takaa syöksyy taivasta kohti valtavia liekkejä ja kipunapatsaita.
Kaamean värisinä punottavat pilvet laajalti ympäri ja kukkuloilla
täällä kilometrienkin päässä on valoisaa kuin päivällä. Teillä
liikehtii levottomia ihmisiä ja lepovuorolla olevia sotilaitamme,
joiden ohi me karkuutamme täyttä laukkaa, niin että hevosten kaviot
iskevät säkeniä tien kivistä.
Käymme asemalla ja ratsastelemme ristiin rastiin kylässä, mutta
päälliköitämme emme mistään tapaa. Niin täytyy meidän luopua tuimasta
aikeestamme, jota paitsi huima ratsastusmatkakin on jonkun verran
tyynnyttänyt kuohuvaa mieltämme. Punikit ovat jo jättäneet kauppalan
ja meikäläiset sotilaat toimivat siellä pelastustyössä. Sinnepäin
ratsastaessamme tulee tiellä vastaamme liekkien keskeltä pelastuneita
pakolaisia: avuton, surkuteltava joukko eri-ikäisiä henkilöitä,
kullakin kainalossaan ne vähäiset rihkamat, mitä palavasta kodistaan
ovat ehtineet mukaansa temmata. Vaatemytty kainalossaan astelee siinä
muuan vanha herra käsikkäin iäkkään puolisonsa kanssa. Muuan saaliin
kietoutunut nainen on lähtiessään siepannut käteensä lintuhäkin, jossa
räpistelee pari säikähtynyttä kanarialintua. Vanha kumaraharteinen
muori astelee vaikeasti hengittäen sauvansa nojassa, taluttaen kädestä
kuusivuotiasta tyttöä, joka suurin, säikähtynein silmin tuijottaa
eteensä...
Koko tuo itkevä ja voivotteleva joukko pysähtyy ja kääriytyy pärskivien
hevostemme ympärille. He näkevät nyt vasta ensi kerran valkoisia
sotilaita ja sen vuoksi suhtautuvat he meihin kuin pelastuksen
enkeleihin. He hyväilevät ratsujamme ja eräs nainen koperoi rihkamainsa
You have read 1 text from Finnish literature.
Next - Kun kansa nousee: Muistelmia ja kokemuksia Suomen vapaussodasta - 08
  • Parts
  • Kun kansa nousee: Muistelmia ja kokemuksia Suomen vapaussodasta - 01
    Total number of words is 3168
    Total number of unique words is 2114
    17.9 of words are in the 2000 most common words
    25.4 of words are in the 5000 most common words
    28.9 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Kun kansa nousee: Muistelmia ja kokemuksia Suomen vapaussodasta - 02
    Total number of words is 3312
    Total number of unique words is 2068
    19.1 of words are in the 2000 most common words
    27.5 of words are in the 5000 most common words
    31.8 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Kun kansa nousee: Muistelmia ja kokemuksia Suomen vapaussodasta - 03
    Total number of words is 3371
    Total number of unique words is 2004
    20.1 of words are in the 2000 most common words
    28.2 of words are in the 5000 most common words
    31.9 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Kun kansa nousee: Muistelmia ja kokemuksia Suomen vapaussodasta - 04
    Total number of words is 3405
    Total number of unique words is 2016
    20.4 of words are in the 2000 most common words
    29.0 of words are in the 5000 most common words
    33.1 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Kun kansa nousee: Muistelmia ja kokemuksia Suomen vapaussodasta - 05
    Total number of words is 3262
    Total number of unique words is 2113
    18.5 of words are in the 2000 most common words
    27.1 of words are in the 5000 most common words
    31.7 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Kun kansa nousee: Muistelmia ja kokemuksia Suomen vapaussodasta - 06
    Total number of words is 3348
    Total number of unique words is 2100
    18.4 of words are in the 2000 most common words
    26.4 of words are in the 5000 most common words
    30.6 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Kun kansa nousee: Muistelmia ja kokemuksia Suomen vapaussodasta - 07
    Total number of words is 3272
    Total number of unique words is 2161
    17.3 of words are in the 2000 most common words
    25.2 of words are in the 5000 most common words
    29.9 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Kun kansa nousee: Muistelmia ja kokemuksia Suomen vapaussodasta - 08
    Total number of words is 3340
    Total number of unique words is 2131
    17.4 of words are in the 2000 most common words
    25.4 of words are in the 5000 most common words
    29.9 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Kun kansa nousee: Muistelmia ja kokemuksia Suomen vapaussodasta - 09
    Total number of words is 3515
    Total number of unique words is 2017
    21.5 of words are in the 2000 most common words
    30.3 of words are in the 5000 most common words
    34.3 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Kun kansa nousee: Muistelmia ja kokemuksia Suomen vapaussodasta - 10
    Total number of words is 3631
    Total number of unique words is 1948
    22.3 of words are in the 2000 most common words
    31.8 of words are in the 5000 most common words
    35.6 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Kun kansa nousee: Muistelmia ja kokemuksia Suomen vapaussodasta - 11
    Total number of words is 3506
    Total number of unique words is 1979
    22.5 of words are in the 2000 most common words
    31.5 of words are in the 5000 most common words
    36.0 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Kun kansa nousee: Muistelmia ja kokemuksia Suomen vapaussodasta - 12
    Total number of words is 3453
    Total number of unique words is 2043
    20.9 of words are in the 2000 most common words
    28.8 of words are in the 5000 most common words
    33.4 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Kun kansa nousee: Muistelmia ja kokemuksia Suomen vapaussodasta - 13
    Total number of words is 2558
    Total number of unique words is 1701
    20.8 of words are in the 2000 most common words
    28.6 of words are in the 5000 most common words
    32.8 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.