Kun kansa nousee: Muistelmia ja kokemuksia Suomen vapaussodasta - 05

Total number of words is 3262
Total number of unique words is 2113
18.5 of words are in the 2000 most common words
27.1 of words are in the 5000 most common words
31.7 of words are in the 8000 most common words
Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
vilkuilevat ympärilleen, että sopiiko tässä nauraa vai pitääkö pysyä
totisena. Mutta rovasti hymähtää hyväntahtoisesti ja ryhtyy opetustaan
jatkamaan.
* * * * *
Rippikoulun päätyttyä kohtaan Villen sattumalta asemalla.
-- Nytkö takaisin palvelukseen? -- kysyn häneltä.
-- Niin, mutta en minä siellä enää montakaan päivää viivy. Minä lähden
Saksaan.
-- Saksaan?
-- Niin, meriväkeen, -- ja Ville kertoo, kuinka sinne otetaan
suomalaisia poikia merisotilaan oppiin. Meille kun itsellekin tulee nyt
meriväki. Hän on jo kirjottanut asiasta pataljoonansa esikuntaan ja
saanut myöntävän vastauksen.
-- Eikö äiti pane enää vastaan?
-- Ei se nyt enää, kun näki että minä sodassakin hyvin pärjäsin.
Niin lähti Ville huristamaan etelää kohti, tällä kertaa matkan määränä
Saksan sotalaivasto. Olen varma, että kun hän ensi kerran tämän jälkeen
ilmestyy eteeni, on hänellä päällään meriväen luutnantin univormu.


VII.
JÄÄKÄRIT TULEVAT.

Kauan, jo aikoja ennen suurta vallankumousta, oli kotimaassa ollut
vilkkaan huomion esineenä se muutamatuhantinen nuorukaisjoukko,
joka vaikeissa oloissa, valtiollisen sorron raskaimmillaan maata
painaessa, oli kaikkensa yhden kortin varaan pannen vaeltanut vieraalle
maalle, saadakseen siellä perusteellisen sotilaskouluutuksen isänmaan
vapautuksen varalle. Kahtalaisin tuntein oli Suomessa tähän joukkoon
suhtauduttu vielä vallankumouksen päivinäkin: toiset tuomiten, mutta
toiset, ja epäilemättä paljon suurempi osa kansasta, hartaalla
myötätunnolla.
Salaisen ilon ja ylpeyden esineenä on tuo joukko ollut niillä,
jotka sen syntymästä asti ovat siihen myönteisesti suhtautuneet ja
huolekkaalla mielenkiinnolla ovat he kaikkia sen vaiheita vieraalla
maalla seuranneet. Monen mielessä häämötti tuo pienoinen joukko
ainoana valonpilkkuna sen pimeyden ja tylsyyden keskellä, mihin maamme
vallankumouksen edellisinä aikoina oli vajonnut. Se oli tulevaisuuden
verhoon kätketyn uuden, itsenäisen Suomen tunnussana.
Kuta räikeämpiin muotoihin vallankumouksen jälkeinen "svaboda" alkaa
pukeutua, sitä useammin kuulee tuskastuneiden ihmisten kysyvän:
-- Mikseivät jääkärimme tule jo kotiin? Missä he viipyvät? Ja samalla
alkaa yhä useampi tuomitsijoistakin hiljaisuudessa ajatella, että ehkä
se yritys lopultakin koituu hyödyksi isänmaalle.
Mutta jääkäreitä ei kuulu kotimaahan. Tiedetään heidän olleen mukana
maailman sodan suurilla näyttämöillä, mutta vallankumouksen jälkeen
on heidät siirretty pois rintamalta. Missä he oikein ovat ja mitä
toimivat, siitä ei suurella yleisöllä ole mitään varmaa tietoa.
Jääkärien elämä on kätkeytynyt romanttisen salaperäisyyden verhoon.
Kun suojeluskuntia aletaan perustaa ja taistelun välttämättömyys käy
yhä ilmeisemmäksi, silloin kaivataan ja odotetaan jääkäreitä entistä
hartaammin. He ovat maailman ensimäisessä sotilasvaltiossa saaneet
perusteellisen kouluutuksen ja heitä tarvittaisiin nyt niin kipeästi
harjoitusmestareiksi täällä kotona, jossa anarkia ja ryssäläisten
sotilaslaumojen kurittomuus kasvaa päivä päivältä.
-- Missä ne viipyvät vai eikö heitä lasketa tulemaan? -- kyselevät
ihmiset ja monet jo sydämessään napisevat ihailemiaan saksalaisia
vastaan.
Edellämainitsemani turkulainen shpalernajatoveri ja jääkäri, jolla on
myöskin veli jääkäripataljoonassa, kirjottaa minulle vuoden lopulla:
"Veljeni on vallankumouksen jälkeen kirjottanut kolme kirjettä: kaikki
erinomaisen reippaita ja optimismia uhkuvia, ei mitään sellaisia
Geijerstamin kuvauksia, joita keväällä oli eräissä Suomen lehdissä."
[Gustaf af Geijerstamin poika, itsekin kirjailija, on jonkun aikaa
ollut vapaaehtoisena suomalaisessa jääkäripataljoonassa. Kokemuksistaan
on hän julkaissut teoksen, jossa hän mitä synkimmin värein kuvaa
suomalaispoikain elämää sekä käyttää joka ainoaa tilaisuutta
saksalaisia mustatakseen. Eräs meikäläinen jääkäriupseeri arvelikin
hänen olleen englantilaisten palkoissa. Tästä Geijerstamin asioita
vääristelevästä teoksesta julkaisivat vallankumouksen jälkiaikoina
otteita Helsingin Sanomat ja ne muut suomalaiset lehdet, joissa vielä
silloin katsottiin jääkäriliikettä kevytmieliseksi yritykseksi.]
Muutamaa viikkoa myöhemmin kirjottaa sama henkilö: "Pojilla olisi
tavaton into tulla kotimaahan ja nostattaa joka mies vallottamaan
Suomea Karjalan ja Aunuksen tuonpuoleisia ääriä myöten. Mutta nykyinen
Ruotsi ei laske heitä kulkemaan kauttansa. Vain, ne pääsevät Suomeen,
jotka jo ennen syyskuuta olivat Ruotsissa. Muitten on tultava Saksasta
suoraan laivalla, jos tulevat, sillä Trelleborgiin eivät saa astua.
Matkalla kotimaahan onkin 30-40 miestä ja yhtä monta konekivääriä,
joita laivamme on lähtenyt hakemaan. Voisivathan nämä muutamat
kymmenetkin 'neulomakoneillaan' järjestää tämmöisiä hulikaanihäiriöitä
(kirjeen alkuosassa on kerrottu Turun mellakoista), niin suuria kuin
ne ovatkin, mutta mitään riittävää aseellista voimaa he eivät muodosta
ryssien ja sosialistien yhteisrintamaa vastaan. He saavatkin sitten
kukin piirikunnan, jossa opettavat muita miehiä. Mutta univormuissaan
se koko joukko ei tulle, ennenkuin ryssät ovat maasta lähteneet."
Nämä salatietä tulleet jääkärit ovat hajaantuneet ympäri maata. Vain
harvat suojeluskunnat ovat päässeet heidän sotilasopetustaan nauttimaan
ja huutava johtajain puute ei ole suurestikaan vähentynyt. Kuin
ihmetapauksena kerrotaan, että siellä ja siellä on jääkäri eikä paljon
puutu, ettei jo niitäkin, jotka ovat noita salaperäisiä jääkäreitä
nähneet, pidetä merkillisinä henkilöinä.
Puhkeaa sitten sota ja kohta kun asema on hiukan selvinnyt, leviää
kulovalkeana ympäri maan tieto: _jääkärit ovat matkalla kotimaahan!_
Koko valkoinen Suomi on odotusta täynnä ja tuhansien ajatukset
seuraavat jääesteiden läpi pohjoista kohti kamppailevaa laivaa,
joka sulkee itseensä Suomen toivon. Nyt ei löydy enää ainuttakaan,
joka uskaltaisi tai tahtoisi tuomita sitä liikettä, jonka tulos
jääkäripataljoona on. Kaikki ovat nyt jääkäriystäviä ja hitaimmatkin
Tuomas-luonteet alkavat aavistaa, että asioita tälle kannalle
johtamassa ovat olleet korkeammat voimat, että itse kohtalo on jälleen
isällisellä huolenpidolla suuntaillut Suomen kansan vaiheet kohti
vapautta ja itsenäisyyttä.
* * * * *
Vaasa on äkkiä saanut kunnian esiintyä Suomen väliaikaisena
pääkaupunkina. Sinne kohdistuu kaikki liike koko valkoisen Suomen
alueelta ja talven jääkahleista huolimatta on se suoranaisessa
yhteydessä ulkomaiden kanssa. Elämä tuossa keskikokoisessa kaupungissa
on yhtäkkiä paisunut yli äyräittensä. Siellä on kuin muurahaispesässä.
Joukko tilapäisesti pystyyn pantuja keskusvirastoja, kaikenlaisia
komiteoja ja kaikenkarvaisia lähetystöjä eri osista maata, mutta ennen
kaikkia poliittisia kannunvalajia, ideamaakareita ja toisten tiellä
olijoita.
Entistäänkin muurahaispesämäisemmäksi käy elämä Vaasassa
jääkäriviikkoina. Jo viikkoa ennen laivan saapumista on kaupunkiin
tullut joukottain jääkärien omaisia ja sukulaisia. Kaikki hotellit,
kahvilat, klubit ovat täynnä odottavaa yleisöä ja päivän tunnussanana
ovat jääkärit.
Vihdoin käy humaus läpi muurahaispesän: laiva on saapunut rantaan!
Mutta vieläkin saa yleisö hillitä itseään, sillä jääkärit pysyvät
laivalla siihen saakka kuin paraati pidetään.
Kuinka usein olenkaan näinä harmaina vuosina kuvitellut mielessäni sitä
hetkeä, jolloin jääkäripataljoona porilaisten marssin kaikuessa marssii
sisälle itsenäisen Suomen juhlivaan pääkaupunkiin. Minkä voimakkaan
mielenliikutuksen valtaan se samainen kuvitelma saikaan minut esim.
Pietarin kaduilla Shpalernajasta-vapautumisen päivänä, nähdessäni
venäläisten kaartinjoukkojen marssivan oman pääkaupunkinsa kaduilla.
Nyt tuo unelma on toteutumassa. Toivojemme ja huoliemme esine, täysin
kouliintunut ja suurvaltasodan näyttämöillä karaistunut suomalainen
jääkäripataljoona marssii sisälle, joskaan ei vielä Helsinkiin, niin
kuitenkin väliaikaiseen pääkaupunkiimme.
Liput liehuvat ja harras juhlatunnelma täyttää Vaasan kauppatorille
26 p:nä helmikuuta kokoontuneen yleisön, kun tuo tuhatlukuinen,
siisteihin viheriäisiin univormuihin puettu joukko sotilasmusiikin
kaikuessa reippaasti marssii torille. Kuinka jyrkästi se eroaakaan
niistä likaisen harmaista ja vellovista joukoista, joiden me pitkien
vuosikymmenten kuluessa olemme nähneet kaupunkimme kaduilla marssivan!
Ja kuinka ihanilta, rintaa laajentavilta kaikuvatkaan ne _suomalaiset_
komentosanat, joiden mukaan tuo valiojoukko liikkeensä suorittaa!
Hetki on historiallinen, mielestä lähtemätön, yksi tärkeimpiä Suomen
itsenäisyyden vaikeassa synnytysprosessissa.
Tuhannet palavat silmät harhailevat pitkin noita linjasuoria rivejä,
etsien tuttuja, rakkaita kasvoja. Ja kuinka monen isän, äidin, siskon,
veljen ja morsiamen silmä ilosta kostuukaan, keksiessään rivissä
kaivattunsa tutut piirteet. Kalpeilta, kovan koulun käyneiltä ne
näyttävät, mutta ryhtiä, reippautta ja nuorekasta intomieltä ei puutu.
Pataljoonan liikkeitä seuratessaan tuntevat katsojat, että Suomen
nouseva armeija on tuosta joukosta saanut lujan, suuntaa antavan ytimen.
Entä mitä tuntevat ne punamieliset, joita varmastikin on paljon
katsojain joukossa? Eikö tuon joukon näkeminen ole omiaan tuuleen
häivyttämään ne salaiset voiton toiveet, joita he rinnassaan elättävät?
Ja eikö tuon säännöllisen univormupukuisen joukon näkeminen ole
ennen kaikkea omiaan selvittämään heidän sekaantuneita käsitteitään
ja saamaan heidät älyämään, ettei tässä ole kysymys _puolueiden_
välisestä taistelusta tai luokkasodasta, vaan kapinaan nousseen
joukkion taistelusta maan laillista hallitusvaltaa vastaan? Varmastikin
se on sitä tekevä ja varmasti on tuo joukko jo yksin ulkonaisella
olemuksellaan kohottanut vihollisten silmissä hallituksen voimaa ja
auktoriteettia sekä lisännyt heidän oman perikatonsa tuntoa.
Jääkäripataljoona on siis vihdoinkin avonaisesti ja kokonaisena
kotimaassa. Mutta harvat heistä ehtivät edes pikimmältään pistäytyä
kotona, josta ovat vuosia olleet poissa, sillä hädässä oleva isänmaa
tarvitsee heitä viipymättä.
Nurisematta käyvät he kukin määrätylle paikalleen. Valkoisen armeijan
sotilaat ihailevat heitä ja seuraavat heitä kuolemaa halveksien
voitosta voittoon.
"Ei ennen uhkamme uupua voi
kuin vapaa on Suomen kansa."
Jääkärien mukana tulvahtaa tuota tuimaa sotilasmieltä koko valkoiseen
armeijaan ja tästä lähtien on vain päivien kysymys siirtää voitokkaat
lippumme kauniin pääkaupunkimme edustalle sekä puhdistaa se konnista.


VIII.
KUOLON MAILLA.

Vereksiä joukkoja kuljettava sotilasjuna vierii hiljalleen etelää kohti.
Vilppulasta lähdettyä tunkeutuvat miehet uteliaina akkunain ääreen,
sillä radan varsi täältä Tampereelle saakka on ollut yhtämittaisten
taistelujen näyttämönä.
-- Jahah, on siis tultu sartiinipurkkien vyöhykkeeseen, -- lausuu
rauhallisesti joku katselijoista ja koko vaunu tulee hyvälle tuulelle.
Rataväliin kupeella näkyy nimittäin kasa tyhjiä sardiinirasioita. Niitä
esiintyy sitten pitkin matkaa aina Tampereelle saakka. Toteamme että
sanomalehtien jutut punikkien sardiiniherkutteluista eivät siis ole
liioteltuja.
Rataa on monesta paikoin täytynyt korjata ja kulku käy hitaasti.
Yövymme muutamalle pienemmälle asemalle. Sivu mennessään tervehtii
meitä kenraali Mannerheim, tarkastaen joukkomme sekä lausuu
tyytyväisyytensä sen hyvistä varustuksista. Saamme kuulla, että kosken
itäinen puoli Tampereesta on vallattu.
Aamulla matkaan lähtiessämme tulee tieto, että Tampere
kokonaisuudessaan on antautunut. Uutinen aiheuttaa pitkän ja voimakkaan
hurraan.
Jollakin seuraavalla asemalla tulee vastaan pitkä vankijuna. Silmiemme
ohi soluu miltei loputon jono suljettuja tavaravaunuja.
-- Ne ovat täynnä punikkeja! -- huutaa vartioiva valkokaartilainen,
joka kivääreineen seisoo koplinkien varassa kahden vaunun välissä.
Tekisi mieli kurkistaa sisälle, mutta vaunut ovat vahvoilla
munalukoilla suljetut. Katonrajassa olevien himmeiden ruutujen läpi
vilahtelee vain haamumaisia kasvoja.
"Ollos huoleton, poikas valveill' on"
laulavat vartiasoturit junan vieriessä edelleen pohjoista kohti.
Yhä räikeämmiksi käyvät taistelun jäljet, kuta lähemmäs Tamperetta
saavutaan. Ruhjoutuneita rakennuksia, hiiltyneitä raunioita,
raiskautunutta metsää, syviä kranaatinkuoppia maassa, tyhjiksi
ammuttuja patruunanhylsyjä pitkin radanvartta... Oudostellen ja
silmiään siristellen liikkuvat ihmiset kuin pahasta painajaisesta
päässeinä. Viikkomäärin ovatkin he saaneet elää suoranaisessa
helvetissä. Kaikkivaltiaina riehuvat, ryöstöjä ja murhia harjottavat
roskaväen joukot, nälänhätä sekä loppujen lopuksi päivä päivältä
yltyvä taistelun melske joka puolella. Pitkiä, ahdistuksen ja
kuolemankauhun kyllästämiä maailmanlopun päiviä he ovat kellareihin
hyyristyneinä saaneet elää. Mutta nyt ovat kaameat ja moninaiset
helvetinäänet vaienneet, kalvistuneet ihmiset ovat uskaltautuneet esiin
piilopaikoistaan ja keväinen päivä paistaa niin herttaisesti ja uuteen
elämään kutsuvasti.
Yhä hiljentyvällä vauhdilla vierii juna korkeiden pengermäin välitse.
Tervetuloa liehuttavat meille kymmenet liinat esikaupunkien pienistä
taloista, joiden useimpain ikkunat ovat säpäleinä. Vapautuksen
riemu kuvastuu niin selvästi ihmisten kasvoilla ja tuntuu kuin he
mielihyvin hengittäisivät raikasta ulkoilmaa, jossa ei enää tunnu
taistelun jännitystä. Näkyy että punaisen kauhunvallan loppu merkitsee
huojennusta ja vapautusta useimmille matalain majojen asukkaillekin.
-- Siinä on yksi, tuolla toinen ja tuolla makaa kolmas ... luettelee
eräs akkunan ääressä istuva kaatuneita punakaartilaisia, joita
erilaisiin asentoihin tuupertuneina makaa ratapihalla.
Nytkähtäen seisahtuu juna ja lukemattomien enemmän tai vähemmän
ruhjoutuneiden vaunujen välitse pujottelemme asemalle, josta kohta
riennämme kaupungille havaintoja tekemään. Kaikkialla pistää nenään
vastenmielinen ja kitkerä palaneen käry. Se tuo väkisinkin mieleen
hiiltyneitä ihmisruumiita, mikä saa käryn tuntumaan kaksinverroin
inhottavalta.
Kuolleita hevosia pullottavin vatsoin ja kaatuneita punakaartilaisia
viruu pitkin katuja. Ainoastaan pääkatuja on ehditty hieman siistiä.
Mutta ei kokonaan niitäkään. Hienon myymälän edustalla kaupungin
vilkasliikkeisimmällä kadulla makaa kaatunut "kuoleman pataljoonan"
nainen. Sillä on lyhyeksi leikattu tukka ja puoleksi miehinen puku.
Kasvot on joku ohikulkija peittänyt, mutta vartalon piirteistä näkyy,
että hän on ollut vielä nuori.
-- Tuolla näkyy makaavan vielä se ryssä, jonka minä ammuin, -- kertoo
rinnallani kävelevä jääkärivänrikki ja viittaa muutamaan palosolaan.
Hän oli miehineen siinä lähellä vallottanut erään talon ja tavatessaan
antautuneiden punakaartilaisten joukossa ryssän oli hän sen taluttanut
tuonne palosolaan ja ampunut.
Eräästä toisesta, ahtaasta ja likaisesta palosolasta pistää silmääni
kaamea näky: selällään makaava punakaartilainen, joka näyttää niin
omituisen litistyneeltä. Pää on kuin naamari, jossa lasittuneet silmät
ovat selkosen selällään ja suu tuskallisesti ammollaan. Näkee, että hän
kuolinhetkellään on huutanut kurkun täydeltä.
Muuan pitkä ja laiha mies makaa selällään lyhtytolpan juurella. Hänen
hartiansa ovat pudonneet katuojaan, niin että hänen päänsä taakse on
kokoutunut hiljalleen paisuva vesilammikko. Taampana makaa toinen
samassa katuojassa. Sitä on nähtävästi iskenyt kranaatinsirpale päähän,
sillä toisen silmän sijalla on nyrkin mentävä, verinen kuoppa, jonka
pohjalta aivot kuumottavat. Inhon väristyksiä näkyy ohikulkijain
kasvoilla ja minä nostan vainajan lakin hänen kasvoilleen. Palatessani
samaa tietä ovat hänen kasvonsa jälleen paljastetut. Joku alhainen
vaisto pakottaa monia ihmisiä näkemään sellaista, minkä tietävät
itsessään herättävän inhoa ja kauhua.
Kalevan kankaan yli kulkeva tie on oikea kuoleman tie. Siellä on
taistelu raivonnut kuumimpana -- siellä valkoisia vastaan suunnattua
kivääritulta sanoi eräs nuori jääkäriupseeri aivan helvetilliseksi --
ja kaatuneita punakaartilaisia makaa vielä tien kummallakin puolen.
Erään kaatuneen käsivarressa näkyy valkoinen nauha. Kumarrun toverini
kanssa häntä lähemmin tarkastamaan. Rinnalle koukistunein käsin
makaa hän suorana lumella, joka hänen ruumiinsa kohdalla on säilynyt
sulamatta. Valkoinen karvalakki peittää nuoria, miltei parrattomia
kasvoja, joilla on tyyni ilme kuin olisi hän nukahtanut. Vainajan
taskuja on nähtävästi tutkittu, sillä irtaallaan takin liepeen alla
on joukko papereita. Siinä on ensinnäkin nuoren miehen valokuvalla
varustettu passi, joka ilmottaa hänen olevan tukholmalaisen
ylioppilaan, nimeltä Hans Gustaf Gran. Tiheällä ja huolellisella vanhan
naisen käsialalla kirjotettu kirje, joka on parisen viikkoa sitten
päivätty Tukholmassa, alkaa sanoilla: "Min älskade lilla gosse!"
Mieleeni kuvastuu niin ilmielävänä harmaahapsinen rouva, joka
pitsimyssy päässään istuu käsityönsä ääressä viihdykkäässä
tukholmalaisessa arkihuoneessa ja levotonna odottaa postinkantajaa,
saadakseen tietoja pojaltaan, joka niin intomielisenä ja riehakkana
lähti ruotsalaisen brigaadin mukana itäiseen naapurimaahan.
Epäluulolla ja halveksuen suhtauduin Vaasassa ollessani monen
muun suomalaisen kera niihin ruotsinmaalaisiin upseereihin ja
saniteettihenkilöihin, jotka siellä runsasten pöytien ääressä viipyen
näyttivät koko sodan ottaneen huviretken kannalta eivätkä pitäneet
mitään kiirettä rintamalle lähdöllä. Nyt tulen tuon nuoren vainajan
luona viivähtäessäni ajatelleeksi, että vanhasta emämaastamme on
sentään todellisia sankareitakin rientänyt avuksemme.
* * * * *
Hautausmaalle tullessa kohtaamme hautauskappelin edustalla vanhemman
herrasmiehen, joka nenäliinalla kuivaa silmiään. Tuntiessaan meidät
valkoisen armeijan sotilaiksi tervehtii hän meitä sydämellisesti.
Hän palaa poikansa äsken peitetyltä haudalta. Nuorukainen oli ollut
niiden parinkymmenen suojeluskuntalaisen joukossa, jotka sodan alussa
Suinulan asemalla joutuivat punaisten käsiin ja saivat kärsiä julman
kuoleman. Vasta nyt ovat vanhemmat saaneet kätkeä haudan lepoon
vainajan raakamaisesti silvotun ruumiin. Työlästä on harmaatukkaisen
isän kertoessaan pidättää kyyneliään.
Hänestä erottuamme kohtaamme hautauskappelin kulmalla toisen vanhan
herran. Tutustumme häneenkin ja saamme tietää hänen olevan erään koulun
rehtorin. Mustiin puettuna, päässään silkkihattu ja kasvoilla vakava
ilme liikkuu tuo iäkäs pedagoogi täällä vainajain maailmassa kuin
isänmaansa kohtaloa tiedustellen. Hän opastaa meidät hautauskappelin
sakaristoon. Sen kivisellä permannolla makaa kaksi kaatunutta
valkoista. Toinen on jääkäriluutnantti von Essen ja toinen hänen
ordonanssinsa, eteläpohjalainen talonpoikaisnuorukainen. Vierekkäin
olivat he kaatuneet Kalevan kankaalle. Ensinnä oli luutnantti saanut
surmanluodin. Kaatuessaan oli hän huutanut ordonanssiaan, joka paikalle
rientäessään oli saanut myöskin kuolettavan haavan sekä kaatunut
päällikkönsä rinnalle. Ummistetuin silmin ja tyynin ilmein he siinä
lepäävät ja minusta näyttää kuin nuoren luutnantin kasvoille olisi
jäänyt pieni hymyn häivähdys...
Jonkun matkaa kappelista hautausmaan perälle päin kohtaa meitä kaamea
näky. Siellä on kaksi kymmenien metrien pituista pinoa kaatuneita
punakaartilaisia, joita on koottu tänne lähimmästä ympäristöstä. Mikä
paljous mitä moninaisimmin tavoin vääristyneitä kasvoja lasittuneine
silmineen ja sinertävine huulineen! Taikka sitten ruumiita ilman mitään
kasvoja, sillä joiltakin on kranaatinräjähdys kiskaissut pään hartioita
myöten, toisilta taasen ainoastaan puoli päätä, niin että hyytyneet
aivot roikkuvat puoleksi ulos valahtaneina.
On muuten omituista, kuinka erilaiset ylimalkaan ovat kasvonilmeet
valkoisten ja punaisten kaatuneilla. Sitä epätoivon, kauhun tai hyvin
hurjan raivon ilmettä, mikä on niin tavallinen kaatuneiden punaisten
kasvoilla -- se muistuttaa muuten niin suuresti sitä käheäksi
kirkunaksi kiristynyttä säveltä, joka tukehtuneiden sosialistilehtien
viime numeroista soinnahtaa vastaan -- en ole juuri kertaakaan
tavannut kaatuneilla valkokaartilaisilla. Asia, aate, jonka varassa me
elämänvirrassa uiskentelemme, painaa kuollessammekin leimansa meidän
kasvoihimme.
Mielenliikutus ja kauhu kasvoillaan hiiviskelee ruumisröykkiöiden
äärellä väristen joukko eri-ikäisiä naisia. Nähtävästi etsivät ne
hävinneitä omaisiaan.
-- Voi, tuolla on Hannes! -- huudahtaa muuan nuori tyttö ja puhkeaa
hysteeriseen, huutavaan itkuun.
Hän on ruumiskasassa keksinyt viisitoista vuotiaan veljensä.
* * * * *
Kaupunkiin palatessa kohtaamme avaralla kauppatorilla moniin
tuhansiin nousevan vankijoukon, jota sotilaat järjestelevät riveihin,
tarkastavat ja laskevat. Siinä on miehiä viisitoistavuotiaista
viisikymmenvuotiaihin saakka, on leveälahkeisia sakilaisia, rivon
näköisiä otsatukkahulikaaneja, ryssän sinelliin ja toppahousuihin
pukeutuneita kulkurijätkiä, mutta on myöskin paljon luisevia, synkän
näköisiä keski-ijän miehiä, jotka normaalioloissa ovat kunnon
työmiehinä elättäneet itseään ja perhettään. Äänettöminä, hartiat
läjässä ja tylsään odotukseen vaipuneina seisovat nämä viimemainitut,
tehden samanlaisen vaikutuksen kuin mies, joka pahimmasta humalasta
juuri selvittyään muistelee tekosiaan ja kyräten tuijottaa vastaan
irvistelevää karua todellisuutta.
Vankijoukossa on myöskin melkoinen määrä naisia, kaikki nuoria.
Kehittymättömät kasvonpiirteet vaihtelevat kevytmielisten kanssa.
Useimpien päällä näkyy kaupoista ryöstettyjä kallisarvoisia puvunosia
ja jaloissa on korkeakantaiset kengät. Toiset niistä ovat palvelleet
punaisessa armeijassa sairaanhoitajattarina, toiset sotureina
ja taas toiset varsinaisina "lemmensisarina". Useat naisvangit
koettavat keikarimaisesti pukeutuneiden nuorten sällien kanssa pitää
juttelulla ja leikinlaskulla yllä iloista mielialaa, mutta hymy tahtoo
huulilta väkisinkin kuoleutua ja silmiin asettuu jäykkä tuijotus.
Talvikuukausien huuma on tipotiessään ja edessä irvistää karu
todellisuus...
Vartiaketjujen ulkopuolella liikkuu köyhästi puettuja ikänaisia,
jotka huolestunein ilmein etsivät vankiriveistä miehiään ja poikiaan.
Sääli on vaimopoloisia ja sääli noita luisevia, äänettömiä miehiä,
jotka hartiat kyyryssä odottavat kohtaloaan! Mutta pian vaihtuu
saalini kiristäväksi vihaksi, kun mieleeni muistuvat Tokoit, Mannerit,
Sirolat... sekä se satapäinen joukko puolivillaisella sivistyksellä,
ontuvalla luonteella ja epäkypsällä päällä varustettuja miehiä, jotka
toimittajain, piirisihteerien ja agitaattorien nimellisinä ovat
työväestön hartioilla temmeltäneet, harjottaen kaikessa rauhassa vihan
kylvöään ja kaikkien vanhojen arvojen rienaavaa alasrepimistä --
miehiä, joilla tämä vihan ja eripuraisuuden kylvö on ollut elinkeinona
ja joiden ainoana vaikuttimena on ollut viheriäsilmäinen kateus
herrasluokkaa ja sen elintapoja kohtaan sekä palava halu päästä itse
tuota kadehtimaansa herraselämää viettämään. Onhan meillä muodostunut
erikoiseksi ihmistyypiksi tuo sosialistisena edusmiehenä, toimittajana,
piirisihteerinä ja agitaattorina esiintyvä poliittinen loiseläjä:
punarusettinen suunsoittaja ja totuudesta vähintäkään piittaamaton
kynänkäyttäjä, jolta kiipeämishalu on kuolettanut kaiken halun
todelliseen työhön, mikäli sitä on alkuaankaan ollut.
Kun eräässä pitäjässä vähää ennen sotaa kysyin paikkakunnan
sosialistisesta johtomiehestä ja puhujasta, mikä hän on ammatiltaan,
sain vastauksen: -- Hän on neulojattaren mies. -- Niin, hän elätytti
itseään vaimollaan, järjesteli kokouksia, piti puheita ja vartoi
pääsyä eduskuntaan. Sellaisena oli hän varsin tyypillinen eikä
mikään poikkeus. Laiskuus, kaikenlaisella keinottelulla eleleminen
-- "asioitsijat"! -- ja yleensä halu mitä helpoimmalla tavalla
päästä elämän läpi ovat olleet tunnusmerkillisiä useimmille
sosialistipomoillemme. Heidän luonteensa on hatara, siveellinen tasonsa
alhainen -- sopii vain muistaa sosialistisen puolueemme keskuudessa
tavallisiksi käyneet kassankavallukset -- ja heidän yhteiskunnallinen
tietämyksensä supistuu niihin dogmiuskoksi kangistetun marxilaisuuden
siruihin, joita ovat Työmiehen palstoilta poimineet. Ja entä ylemmät,
perusteellisempaa sivistystä saaneet johtajat? Toiset niistä ovat
heikkoluonteisia kamariteoretikkoja ja todellisuuden tajua vailla
olevia idealisteja, toiset häikäilemättömiä kiipijöitä, jotka
sosialistisen puolueen ovat harkinneet otollisimmaksi astinlaudaksi
valtiollisessa karrieerissaan. Turhaan on sosialistiemme keskuudesta
vuosikausia odotettu esiintyväksi miestä, jonka olisimme tunteneet
siveelliseksi luonteeksi ja jonka sanoista olisi kajahtanut vääjäämätön
totuudenrakkaus. Jos sellaisen nousemisesta on milloin merkkejä
näkynyt, ovat nuo kansanvallan rihkamoitsijat miehissä rientäneet hänen
äänensä tukahuttamaan.
Siinä seisoo nyt vankeina sankat rivit työmiehiä, jotka vuosikausia
ovat kulkeneet noiden johtajain talutusnuorassa. Mutta missä ovat
johtajat itse, jotka kaiken tämän ovat aikaan saaneet? Siveellisesti
ryhdittöminä ovat he aina tottuneet livistämään edesvastuusta. Niin he
ovat tehneet nyt ja tekevät vastakin. Vaaraa vainuten ovat he ajoissa
laittautuneet turvaan ja jättäneet eksyttämänsä joukot kantamaan
seurauksia.
-- Suuri osa heistä on kunnon työmiehiä, joita voi katsoa
syyntakeettomiksi, -- selittää seurassani oleva tamperelainen opettaja,
joka on saanut olla punaisten pakkotöissä. -- He eivät vuosikausiin ole
lukeneet muuta kuin heikäläisiä lehtiä ja se on tehonnut heihin kuin
myrkky. Näkipä nyt punaisen vallan aikana, mitä sellainen yksipuolinen
lukeminen vaikuttaa valistuneempaankin. Kun täällä ei kahteen
kuukauteen saanut tietoja muualta kuin Kansan Lehdestä, alkoi niihin
lopulta väkisinkin uskoa, niin valheiksi kuin ne tiesikin, ja sitä
mukaa kävi mieliala raskaaksi ja synkäksi. Mitä sitten yksinkertaiset
työmiehet, jotka ovat tottuneet ottamaan täydestä joka ainoan sanan,
mitä heikäläiset lehdet kirjottavat. Niinpä on punakaartilaisten
joukossa paljon maalaistyömiehiä ja torppareita, jotka ovat siinä
naivissa uskossa, että he taistelevat kotiensa ja kontujensa puolesta.
Sen ovat vaikuttaneet sosialistilehtien pöyristyttävät jutut lahtarien
muka harjoittamista julmuuksista.
Näin juttelee tamperelainen tuttavani. Hän on kyllä oikeassa,
mitä tulee punakaartiin liittyneiden kunnollisten työmiesten
syyntakeettomuuteen. He ovat sitä samalla tavoin kuin juopunut on
syyntakeeton sikahumalassa tekemiinsä kolttosiin nähden. Mutta eihän
laki silti pidä juopumusta lieventävänä asianhaarana. Niinpä ei
myöskään voi ketään, joka punakaartin riveissä on vapaaehtoisesti
ottanut osaa taisteluun maan laillista hallitusta vastaan, kokonaan
rangaistuksesta vapauttaa. Luonnollisesti on vain rangaistuksen
ankarimpana kohdattava johtajia ja kiihottajia. Sitä paitsi tulee
muistaa, että punakaartiin kuulunut varsinaisesti rikollinen aines
ei suinkaan ole niin vähäinen kuin jotkut hentomieliset hyvänuskojat
valkoistenkin joukossa ovat tahtoneet väittää. [Varsinkin sodan
jälkeen on kuulunut useammaltakin taholta ääniä, jotka punakaartin
rikollista ainesta verrattain vähälukuisena pitäen ovat suurimmalle
osalle kapinavangeista puoltaneet vapautusta. Ensinnä, sodan
syttyessä ja kestäessä, mitä ankarinta menettelyä ja sitten päälle
mitä suopeinta ymmärtämystä ja höllintä suvaitsevaisuutta -- jopa
siihen määrään saakka, että hallitusmuodosta päätettäessä, siis
uuden, kapinan järkyttämän Suomen perustuksia luotaessa, on eräillä
tahoilla kaikin mokomin tahdottu saada mukaan juuri nuo kapinaan
syylliset ainekset! Tuollainen tahditon heilahtelu äärimmäisyydestä
toiseen on hyvin luonteenomaista julkiselle elämällemme ja piilevät
sen syyt varmaankin suomalaisen luonteen särmikkäisyydessä ja
kyräävässä umpikuljuisuudessa.] Parina viime vuosikymmenenä on
sosialidemokraattisen puolueen liepeissä laahautuva, kaikkiin
konnantöihin kypsyneiden sakilaisten ja kulkurijätkäin lauma
pelottavasti kasvanut. Venäläisen hengen kosketus, sota-aikaiset
vallityöt, mutta ennen kaikkea meikäläisen sosialismin anarkistinen
You have read 1 text from Finnish literature.
Next - Kun kansa nousee: Muistelmia ja kokemuksia Suomen vapaussodasta - 06
  • Parts
  • Kun kansa nousee: Muistelmia ja kokemuksia Suomen vapaussodasta - 01
    Total number of words is 3168
    Total number of unique words is 2114
    17.9 of words are in the 2000 most common words
    25.4 of words are in the 5000 most common words
    28.9 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Kun kansa nousee: Muistelmia ja kokemuksia Suomen vapaussodasta - 02
    Total number of words is 3312
    Total number of unique words is 2068
    19.1 of words are in the 2000 most common words
    27.5 of words are in the 5000 most common words
    31.8 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Kun kansa nousee: Muistelmia ja kokemuksia Suomen vapaussodasta - 03
    Total number of words is 3371
    Total number of unique words is 2004
    20.1 of words are in the 2000 most common words
    28.2 of words are in the 5000 most common words
    31.9 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Kun kansa nousee: Muistelmia ja kokemuksia Suomen vapaussodasta - 04
    Total number of words is 3405
    Total number of unique words is 2016
    20.4 of words are in the 2000 most common words
    29.0 of words are in the 5000 most common words
    33.1 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Kun kansa nousee: Muistelmia ja kokemuksia Suomen vapaussodasta - 05
    Total number of words is 3262
    Total number of unique words is 2113
    18.5 of words are in the 2000 most common words
    27.1 of words are in the 5000 most common words
    31.7 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Kun kansa nousee: Muistelmia ja kokemuksia Suomen vapaussodasta - 06
    Total number of words is 3348
    Total number of unique words is 2100
    18.4 of words are in the 2000 most common words
    26.4 of words are in the 5000 most common words
    30.6 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Kun kansa nousee: Muistelmia ja kokemuksia Suomen vapaussodasta - 07
    Total number of words is 3272
    Total number of unique words is 2161
    17.3 of words are in the 2000 most common words
    25.2 of words are in the 5000 most common words
    29.9 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Kun kansa nousee: Muistelmia ja kokemuksia Suomen vapaussodasta - 08
    Total number of words is 3340
    Total number of unique words is 2131
    17.4 of words are in the 2000 most common words
    25.4 of words are in the 5000 most common words
    29.9 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Kun kansa nousee: Muistelmia ja kokemuksia Suomen vapaussodasta - 09
    Total number of words is 3515
    Total number of unique words is 2017
    21.5 of words are in the 2000 most common words
    30.3 of words are in the 5000 most common words
    34.3 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Kun kansa nousee: Muistelmia ja kokemuksia Suomen vapaussodasta - 10
    Total number of words is 3631
    Total number of unique words is 1948
    22.3 of words are in the 2000 most common words
    31.8 of words are in the 5000 most common words
    35.6 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Kun kansa nousee: Muistelmia ja kokemuksia Suomen vapaussodasta - 11
    Total number of words is 3506
    Total number of unique words is 1979
    22.5 of words are in the 2000 most common words
    31.5 of words are in the 5000 most common words
    36.0 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Kun kansa nousee: Muistelmia ja kokemuksia Suomen vapaussodasta - 12
    Total number of words is 3453
    Total number of unique words is 2043
    20.9 of words are in the 2000 most common words
    28.8 of words are in the 5000 most common words
    33.4 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Kun kansa nousee: Muistelmia ja kokemuksia Suomen vapaussodasta - 13
    Total number of words is 2558
    Total number of unique words is 1701
    20.8 of words are in the 2000 most common words
    28.6 of words are in the 5000 most common words
    32.8 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.