Kullervo - 3

Total number of words is 3821
Total number of unique words is 1769
21.2 of words are in the 2000 most common words
30.2 of words are in the 5000 most common words
35.5 of words are in the 8000 most common words
Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
harmaapäistä, niin riennä tästä matkoihis ja tätäkohden ellös koskaan
kääntykö. Tee se ja kiiruusti!
KULLERVO. Tässä minulle sisar? Terve, neito, terve!
KELMÄ (välttäen Kullervoa, joka aikoo lähestyä häntä). Oi veljeni! elä
tule tänne; sinä olet minulle kamoitus.
KULLERVO. Kimmo, tämä taitaa mielen pyörryttää ja riivata. (Itseks.)
Poika, orvoksi jäänyt, vuoskymmenien kuluttua isänsä ja emonsa kohtaa
taas, mutta eivät tunne häntä enään, ei siittäjänsä eikä kantajansa
armas, vaan oven hänelle osoittavat, käskein hänen kauvas siirtymään. Se
ehkä nyt on parhain tehty, ja sentähden rientää tahdon. (Menee kiivaasti
ulos).
KIMMO (itseks.) Voi minua! nyt viipymystäni alati kirota täytyy.
K:N EMÄNTÄ. Kalervo, ken oli tämä mies?
KALERVO. Ei muistella häntä, vaan niinkuin hän huoneestamme katosi, niin
kadotkoon hän mielestämme myös.
K:N EMÄNTÄ. Pojaksemme hän itsensä sanoi, se oli hän myös, se Kullervo
oli. Minä kuolen jos en enään häntä nähdä saa. (Kullervo tulee
takaisin).
KALERVO. Oi, tuossa tulee hän!
KIMMO. Oi, Kullervo! mitä on nyt sinulle tapahtunut?
KULLERVO. Minä kuullut olen, että elävät isäni ja emoni vielä ja että
asuntonsa tässä on, liekö se totta?
K:N EMÄNTÄ (kiirehtii syleilemään Kullervoa). Armas poikani, tule
helmoihini! Tule, tule rinnoilleni ja lepää siinä yhtä hellästi kuin
ennen! Kovaa kovempi se emo, joka poikansa hylätä taitaa, ja minäpä olin
näin armotoin. Mutta tiedä, koska puolestasi käännyin pois ja kätesi
tyhjää haperoita annoin, niin silloinpa pakahtua sydämmeni tahtoi. Mutta
ole nyt terve tultua! Kullervoni! Terve, kaunohiuksiseni!
KULLERVO. Olet toki lempeä ja armelias.
K:N EMÄNTÄ (aina syleillen Kullervoa). Kaunis olit lasna, kaunis
miehenäkin olet. Toki seisot vielä ikäsi aamupäivässä, se on se soma
aika nuoruuden ja miehuuden välillä.--Mutta voi tuota merkkiä tuossa!
Tunnoton, häijy Unto, miksi rumistit poikani muodon näin?
KULLERVO. Siitä merkistä kiusani kotoisin ovat, joita ei sylisikään
poista enään.
K:N EMÄNTÄ. Kullervoni!
KALERVO. Hiiteen tämä syleileminen ja mairitus! Sitä ei ansaitse
murhamies. Erotkaat, ja lähde matkaas sinä!
K:N EMÄNTÄ. Ehkä toisin arvelemme?
KALERVO. Pois peto, murhaaja pois!
KIMMO. Kenen hän murhannut on?
KULLERVO. Kimmo, nyt keskellä kahta tulta seison; yksi riutuvana
hämärtyneestä taivaanreunasta läikkyy, ja mieltäni kuluttaa sen ikävä
kuume, toinen tässä mua sokeudella lyö, etten oikein tiedä kuinka mailma
nyt seisoo.
KIMMO. Mutta kenen murhasit?
KULLERVO. Tyttären Pimentolasta.
KIMMO. Nyt Hiien henki vallinnut on ja parastansa tehnyt.
KULLERVO. En tiedä mikä henki; mutta orjaksi myyty, paimeneen pantiin
mies ja kivi leipäänsä kätkettiin, jonka pilkan tähden saatoin karjan
petojen kitaan, ja kiukusta kuohuvalla povella kotihin kiirehdin.
Kohtasi mun pihalla emäntä kiivas ja, tapauksen kuultuansa, kovin
päälleni ärhenteli, mua orjaksi mainiten. Tästä mieleni pian tulta iski
ja koska hän taasen mulle antoi tämän häpeänimen, niin veitseni
rintaansa löin ja henkensä heitti. Silloin metsään pakenin ja samalla
retkellä seison tässä nyt.
K:N EMÄNTÄ. Murheellinen tarina.
KIMMO. Jos eilispäivän nyt takaisin saisin!
K:N EMÄNTÄ. Kimmo, miksi et ennen meille tietoa hänestä antanut?
KIMMO. Huomenna aikeeni oli lähteä häntä saattamaan Ilman talosta tänne,
mutta ennätti mua ankara onni.
KULLERVO. Olisit tämän eilen tehnyt, niin käteni nyt puhdas olis ja
riemu pauhais näiden ortten alla; mutta näinpä nyt käynyt on. Tänne
erämaahan mulle rakettu oli soma onnen loukas, josta en tiennyt
ennenkuin ijäksi olin sen ohitse mennyt, sillä tähän en enään
mahdollinen pysäymään ole. Toki katsahtelen vielä taakseni sitä
kätkettyä laaksoa, jonka pian näöstäni katooman pitää; sitä katsahtelen
hetken vielä. Nämätkö emoni kasvot, jotka, täällä metsän synkeydessä,
eteeni ilmestyit? Jo tuntui mulle tämä kuin aamuvalo keskellä syysyön
pimeyttä, josta hämmästyin. Terve, emoni, ja terve, isäni myös! Nyt
yhtaikaa teitä tervehdin ja hyvästi jätän, sillä kohta tieni jatkan ja
teistä kiirehdin kaukamatkoilleni ja ei pidä teille enään ehtimän
Kullervosta sanomata linnunkaan--Viivyn vielä, mutta kohta lähden.
K:N EMÄNTÄ. Kalervo, eikö tämä puheensa tulisateena lankee povesi
päälle? Niin tahtoisin uskoa. Oi! avaa se sitten ja ellös omaksi
kivuksesi sydäntäsi karaisko.--Kurjan poikani isä, muista eloansa
tukelaa, niin etpä suinkaan niin kovin töitänsä tuomitse. Usko minua,
mitä hän tehnyt on, sen on hän mielensä vimmassa tehnyt ja katuu sitä
nyt. Nyt seisoo hän tässä hiuksilla revityillä ja murheellisella
muodolla. Mutta on tämä sama muoto, samat silmät siniset, jotka vuosia
lähes kaksikymmentä sitten mua vastaan rinnoiltani katsahtelivat ja
samat keltaiset kiharat, joita silittelin silloin ja autuudesta
sydämmeni löi. Mutta hänenpä kadotin ja kauvan häntä murehtien kaipasin
ja Tuonen asujameksi hänen luulin; kuitenkin kasvonsa hänen näin, näin
eräänä vaisuna yönä, mutta pianpa hän katosi taas ja katosi ainiaaksi.
Mutta että hän niin pian silmistäni joutui pois, sentähden kuolla
tahdon. Ettei kauvemmin suotu mun syleillä poikaani, etten hohdetta
lempeni päällensä hengittää ehtinyt, sentähden lakastun ja kuolen.
KALERVO (peittäin silmänsä). Hän pysähtyköön huoneesemme, hän
pysähtyköön! Niin kovaksi ei karkaistu ole vielä sydämmeni, ettei se,
näin ankarasti likistettynä, vuotais.--Tule, Kullervo, että sua syleillä
saan. (Syleilevät).


Kolmas Näytös.
(Metsäinen tieno. Kullervo, keihäs kädessä, tulee).

KULLERVO (yks.) Enhän menesty isäni huoneessa: verkon kutominen mulle ei
mieluista ole eikä kortistossa, järven tyyneellä pinnalla, onkea
huiskeilla ja salakkoja lipellä ylös. Nämät askareet mua vaivaa kuin
hätärä-silmäistä karvas kaasu ja sauhu. Sentähdenpä kyysän pahteesta
nyt karkasin karhukeihäs kädessä; mutta eipä toki suuresti mua haluta
täällä kierrellä kontion jälkiä etsien.--Hävitys ja kuolema! Oi! olis
tämä keihäs Ukon vasama ja minä pitkäisenä pilven partaalla istuisin,
niin tietäisinpä työni: Kulovalkean hurjan ympäri mailmaa sytyttäisin,
jyristen kukistaisin taivahat maan helmaan, ja syvyyteen kaikki
vaipuisivat viimein. Niin lakeutta tekisin ja ilman herrana
valtaistuimellani istuisin noilla tasaisilla tantereilla. Niin juuri.
Mutta miksi tämä? Mitä kaikesta tästä?--Ei autuutta jumalien, ei
kirottuin öitä Tuonen tulisilla paateroilla eikä näitä päiviä täällä,
vaan kaikesta loppu! Mitättömyys paras, ja kaikki antaisin jos saisin
tyhjyyden.--Mutta onpa kenties laita, ettei päätykkään tiemme
kalmistoon, vaan juoksee siitä vielä äärettömiin mailmoihin, ja orjan,
merkittynä, myötä seurata täytyy niin kauvas kuin kestää.--Mieleni
kärsii tuosta illan synkeästä hämärästä, joka metsäin tutkaimilla
äänetönnä lepää; sillä tydyttihän kohtalo kova eloni virran, tielle
väärälle sen käänsi, johdatti sen ahtauksiin, joissa nyt se reutoilee,
turmellen niin itsensä kuin mantereet; mutta rynnätköön se eteenpäin
kunnes hävityksen kallan viimeisen isän ehtii (menee).
(1:n ja 2:n paimenukko tulevat eri haaralta).
1:N PAIMEN. Mies, missä verkastelet?
2:N PAIMEN. Toverini, minä ihmeen näin, näin Tuulikin, Tapion tyttären,
ja tästä syystä, armas toverini, olen sekä iloinen että hämmästynyt.
1:N PAIMEN. Kurja mies, viistoon, luulen minä, on taas aivos kierretty,
koska senkaltaista haastelet.
2:N PAIMEN. Hänen totisesti näin.
1:N PAIMEN. Tuulikki itseänsä sinulle näytteli? Hän sitten yhtäläinen
töllö olis, kuin sinäkin.--Mutta nyt ei ole aika hullutella, vaan mene
ja vastaa lehmät tänne tuolta korven rannalta.
2:N PAIMEN. Sen olen jo tehnyt, niinkuin näet. Mutta, hyvä veli, usko
mitä sanon. Hänellä oli musta hame punareunaisella miehustalla b,
lumivalkeat paidan-hiat ja hiukset pellavankarvaiset. Korea tyttö! Ja
tiedätkö mitä hän teki? Poimieli puolaimia aholla, tuossa juuri likellä
tietä.
1:N PAIMEN. Vai Tuulikki; kyllä tiedän, kuka hän oli; vai Tapiolan
Tuulikki. Tyrjösen tytär hän oli, sinä hohko; Tyrjösen eli Kalervon,
sillä onpa äsken saatu tieto siitä että hän, joka itsensä Tyrjöseksi
kutsuu, on Kalervo, Untamoisen veli. Hänen tyttärensä aholta näit.
2:N PAIMEN. Ehkä maltat toki asian väärin.
1:N PAIMEN. Kinan tahdot sinä taasen välillemme nostaa, näen minä. Hän
oli Kalervon tytär eikä kenkään muu.
2:N PAIMEN. Mutta näetkö, ystäväni, kuinka löytyisi hän tässä, näin
kaukana kodostansa?
1:N PAIMEN. Et siis tiedä, että hän, liki kaksi viikkoa sitten,
eksyneenä kodostansa, joutui meidän taloon; ja oli tyttö melkein
näännyksissä, metsässä kauvan harhailtuaan.
2:N PAIMEN. Tämän kuulen vasta. Mutta ettei häntä jo ole lähetetty
vanhempainsa luoksi?
1:N PAIMEN. Sinä härkäpää, etkö ymmärrä ja käsitä, että hän
rasituksistaan kovin sairastui? Niin tapahtui ja tautivuoteensa jätti
hän vasta pari päivää sitten. Sana kyllä lähetettiin vanhemmilleen erään
kalastajan myötä, mutta arvattavasti ei ehtinytkään se perille, vaan
upposi mies tielle, koska ei ole häntä takaisin kuulunut. Huomenna hän
toki kotiinsa saatetaan, johon hän, hyvin tietty, kovin ikävöitsee ja
levotoin on mielensä äitinsä murheen tähden. Myös halaa hän nähdä
vanhinta veljeänsä, Kullervoa, joka vuosia sitten kuolleena pidetty, on
näinä päivinä, juuri sisaren täällä ollessa, ilmaunut kotiinsa niinkuin
kummitus. Mutta eipä tiedä tyttö rääsy kuinka on veli mailmassa
käyskennellyt ja mikä lurjus hän on.--Mutta tässä jaarittelemme
asioista, joista ei meillä hipalettakaan ole tekemistä, ja laskemme
karjan sutten kitaan. Riennetään perässä; mene tuota kohden sinä, ja jos
yhdenkin mullin suohon päästät, niin katso niskas, mies. Mennään nyt.
(Paimenet menevät. Kullervo, taluttaen sisartansa Ainikkia kädestä,
tulee esille sitä suuntaa vastapäätä, jota kohden oli mennyt pois).
KULLERVO. Samaan paikkaan, luulen minä, joudun taas. Seuraa minua, impi!
Tähän kuusten suojaan istumme haastelemaan lemmen kieltä; tule,
neitoseni!
AINIKKI. En tule enään.
KULLERVO. Sinä levottomaksi näyt.
AINIKKI. Mikä riivauksen hetki tämä?
KULLERVO. Elä muistele hetkeä mennyttä, muistele lempeämme vaan, jonka
molemmat tässä käsitimme. Sinua syleillä tahdon.
AINIKKI. Pois! Mua kamoitat, ja vapisemaan saatat.
KULLERVO. Minä?
AINIKKI. Mitä sinusta sanoisin?
KULLERVO. Sen, mitä aattelet.
AINIKKI. En tiedä mitä aattelen, mun kumma häiriö on käsittänyt.
Ilkeästi sinusta aattelen ja aattelen suloisesti, enkä tiedä, kuinka
laitamme on. Sinä hirveä olet ja kaunis, kaunis, kaunis! (lankee
Kullervon rinnoille). Olet keltakihara ja komea, ja kirkas leimaus on
katsantos. Pidä sanas ja tahdonpa sua ikuisesti seurata, nuori mies.
(Vetää itsensä äkisti hänestä pois). Mutta pois! Jotain kauheata
silmistäs mua kohtaan säteilee.
KULLERVO. Kaiken onnes niissä näet, jos katsot tarkemmin; oman armaas
löysit tässä, neito nuori. Me yhdessä elämme kuin ruhtinaat, ja
kunnaalle korkealle huoneemme rakennamme, johon kaukaiset tienot näkyy.
AINIKKI. Ken olet ja miksi otsassas tämä merkki? Elä katsahda minuun
noin hirveästi, minä kauhistun. Mies, minä tahdon sinusta erota.
KULLERVO. Neito, minä en tahdo sinusta erota, minusta et pääse, vaikkas
pakenisit Lapin vuorille ja siellä niinkuin vuohi jyrkästä jyrkkään
hyppelisit; minä vahtosuin, kuin hurja koira, sinua väsymättä
vainoisin, ettäs miestä halveksit, uroon pilkkana pidit. Mitä huolit
tästä merkistä?
AINIKKI. Olisitko rosmo? jos niin, niin ole armelias mua kohtaan.
KULLERVO. En ole juuri rosmo; mutta jos tiedon tahdot, niin olen
Kullervo, Kalervon poika.
AINIKKI. Kullervo!
KULLERVO. Se olen. Miksi tuijottelet?
AINIKKI. Onneton hetki!
KULLERVO. Niin ellös haastelko; mun muistossani seisokoot armahina sekä
hetki tämä että tienoo.
AINIKKI. Mitä teet sinä metsässä täällä?
KULLERVO. Sinä näet että karhukeihästä kannan.
AINIKKI. Koska isäs huoneen jätit?
KULLERVO. Koska aamu koitti.--Tyttö! kasvos käyvät lumivalkeiksi, kuin
olis Kullervo katsella niin hirmuinen. Ellös, neitoseni, kamastuko, vaan
tule tänne, niin poskillesi tahdon ruusut antaa.
AINIKKI. Elä, onneton, mua enään lähesty, vaan erotkaamme kiireesti,
sillä taivaan nuoli meitä uhkaa. (Kykertyy ales, peittäen kasvonsa
pitkillä hiuksillansa ja painaen otsansa vasten polvea). Nyt itkeä
tahtoisin helmani täyteen, mutta tämä murhe ei lievii eikä kyynel
juokse, ei juokse, vaan lähteesensä jäätyy, ei jäädy, ei jäädy, vaan
polttaa, povessani polttaa, kuin vihainen liekki, ja parempi eloa kuolo
nyt on. Kätköä niin syvää ei löydy täällä, joka peittäisi immen kurjan
ja sentähden kiirehdin verhoisin pimeyden maan. Nyt hyvästi, taivas,
jää, ja pauhaava metsä sinä, joka päälleni kantelet, päälleni minun
katalan!
KULLERVO (nostaen ylös Ainikkia). Ylös neito! pyhi kasvoiltasi hapenet,
ja pane pois tämä unelias muoto. Oletpa lapsikas tyttö, joka näin
turhasta tuskittelet; mutta uiskenteles vielä vuosia muutamia elon
myrkyllä täytetyssä virrassa, niin asia tämmöinen kuin tämä on
silmissäsi mitätön, sinä naurat sille. Muista, neito, sanani.
AINIKKI. Sinä Kullervoksi itses mainitsit?
KULLERVO. Tämä nimeni on, mutta ken olet sinä, niin viaton ja kaino.
AINIKKI. Olen Ainikki, Kalervon tytär.
KULLERVO. Sisareni?
AINIKKI. Se onneton.
KULLERVO. Joka eksynyt oli?
AINIKKI. Nyt vasta hän eksyi.
KULLERVO. Kirouksesta nyt kaikki kuivatkoon.
AINIKKI. Kiroo himojesi vallattomuutta.
KULLERVO. Oi neito, että täällä toinen toisemme kohtasimme! Meidät
turmio mustin ehtinyt on, ja parasta maahan vaipua nyt.
AINIKKI. Lähtövirteni veisannut olen.
KULLERVO. Impi, sua kotona murehtien kaipaavat.
AINIKKI. Murheesta emoni kuolee, mutta ennen häntä toki on tyttärensä
Kalman maassa. Koska kotiin ehdit sinä, niin sano, että kuollut olen ja
makaan aaltojen alla, ja päättyköön heidän murheensa siihen. Muuta mitä
tapahtunut on, et heille kertoa mahda, jos se kätkeä taitaan, sillä
sydämmeni on kuolemaan sairastunut.--Niin kotomäkeä en nähdä saa, enkä
kuusia, jotka humisevat siellä; minä leikitsin kerran niiden juurilla,
minä kurja, kurja. (Sitoo päähänsä liinan, joka on hartioillansa
riippunut). Mutta rientää täytyy, koska uhaten meitä lähestyy tuo pimeä
pilvi, kuules, myrsky käy; minä vältän sen edestä. (Menee).
KULLERVO. Mitä tapahtuu ei sydän tuntea saa, vaikka vuodattaisin oman
kantajani veren; sillä suloista on mieltä karaista ja kiukkuiselle
onnelle kiusaa tehdä. Sydän kivestä ja koura rautainen, ne täällä ovat
parhaat edut. Nyt vasta oikean olentoni käsittänyt olen, ja jos viaton
hiilillä mun edessäni korventuis, niin enpä tuosta suuresti huolisi,
vaan haukotellen kekäleitä ympärilleen kohentelisin. Niin tiedän siis
ken olen, ja mille tästälähin näyttää elämäni juoksu.--Mutta mihin
jouduit, tyttö? Ellös harhailustas metsissä nyt pidentäkö enään, vaan
kanssani kotihimme käy, ja koska astumme huoneesen, niin katsantomme
elköön kannelko, mitä tapahtunut on, ei ensinkään, vaan olkoon muotomme
iloinen ja viaton, vaikka kuohuis povessamme kyinen kulju.--Näinkö hänen
tässä ja katosiko hän taasen tietämättömiin? Ainikki! Missä viivyttelet?
(Paimenet tulevat). Mikä kiire paimenilla?
2:N PAIMEN. Se on tehty! (Kullervolle). Osaatko uida, mies?
1:N PAIMEN. Mitä auttais siinä enään uiminen?
KULLERVO. Mitä on tapahtunut?
2:N PAIMEN. Kauhea asia. Eräs nuori tyttö--Ukko häntä armahtakoon!--
itsensä upotti virtaan tuohon, juuri silmäimme edessä.
1:N PAIMEN. Pahimpaan pyörteesen hän vaipui.
KULLERVO. Koska tapahtui tämä?
2:N PAIMEN. Kaksi palaa sitten lehmä tuskin märehtiä ehtinyt olis.
KULLERVO (itseks.) Tuskissaan neito Tuonelle meni.
1:N PAIMEN. Syltiä korkea on kallion jyrkkä ja siinä alla vesi vahtona
kiehuu. Juuri viimeisellä reunalla näimme tytön seisovan, katsellen ales
pyörteesen, ja oudostuimme kohta käytöstänsä, mutta samassa peitti hän
kasvonsa ja viskasi itsensä syvyyteen, eikä nähty hänestä vilaustakaan
enään.
2:N PAIMEN. Niin juuri oli asia kuin kumppanini nyt sanoo; ja siinä ei
voinut ihmisen apu mitään, se on hyvin ymmärretty ja siksi toiseksi,
niin ei kumpainenkaan meistä osaa uida.
1:N PAIMEN. Tämän neidon tunsin minä; hän itsensä sanoi Tyrjösen
tyttäreksi Kalalammilta, ja meidän taloon joutui hän harhateiltään
metsissä. Huomenna aivottiin häntä kotiinsa saattaa, jonne hän, hyvin
tietty, kovin ikävöitsi. Myös halasi hän nähdä veljeänsä, Kullervoa,
joka, niinkuin juttu käy, vielä on elossa ja on äkisti ilmestynyt
vanhempainsa huoneesen.
KULLERVO (itseks.) Olet sinä, luulen, oiva tyttö ja kultaista sydäntä
povessas kannoit: paha onni joka sun kohtasi ja katkerasti päiväs
päätti. Mutta kaikki jo unohtanut olet. (Ääneensä). Mikä on tämän
paikkakunnan nimi?
1:N PAIMEN. Riekkokankaaksi tämä kutsutaan.
KULLERVO. Riekkokangas.
2:N PAIMEN. Mutta suureksi konnaksi sanotaan tämä Kullervo.
KULLERVO. Suuri konna ja koiruutta täynnä.
2:N PAIMEN. Minkaltainen lienee tämä peikko päältänähden?
KULLERVO. Ihan minun muotoiseni.
2:N PAIMEN. Vanhempainsa luona sanotaan hän löytyvän nyt ja näissä
metsissä nähdään hän usein käyskelevän kamoitukseksi ihmisille.
KULLERVO. Hän isänsä luona asuu, mutta nyt seisoo hän tässä.
1:N JA 2:N PAIMEN. Missä?
KULLERVO (osoittaen itseänsä). Tässä. (Paimenet juoksevat pois). Te
sinne, toista suuntaa kohden minä.--Oi päivää tätä! Sun synkeän muotos
vilaukseksi unohdin, mutta muistan kaikki taasen; kuitenkin sillen
muistooni vaan sijan suon, mutta en poveheni. Jokapäiväinen asia tämä
oli luonnon säännön ja järjestyksen mukaan eikä enempätä, sen hullu
kuvailus vaan melkeäksi tehdä taitaa.--Kotihin käy nyt metsämies, joka
otuksen hyvän käsitti, mutta kadotti hänen jälleen, aina samalla
retkellä. (Menee. 1:n paimen tulee ja kohta sitten toinen).
1:N PAIMEN. Tule rohkeasti; hän ei ensinkään tavoita perässämme, vaan
juoksee perin toisiin ilmoihin ja menee, kuin itse Hiisi. Kuules
karankojen ryskinätä jalkainsa alla.
2:N PAIMEN. Ystäväni, hän olis tainnut tappaa meidät niin kuin kaksi
kurjaa rottaa ja sitten kaivaa meidät maahan ja turpeilla peittää
miehet; sen olis hän, veljeni, tainnut tehdä.
1:N PAIMEN. Epäilemättä. Mutta mitä aattelemme tästä asiasta? Sisar
itsensä koskeen syöksi ja tässä seisoi veli, eikä suuresti minänsä
ollut, kuultuaan tytön surkean lopun.
2:N PAIMEN. Ihmeitä olemme tänäpänä nähdä saaneet, ja onpa meillä kotona
ehtoolla juttelemista. Kulu, päivä, kiireesti että pian näitä kummia
ilmoittamaan pääsemme.
1:N PAIMEN. Ihmettelemän pitää.
2:N PAIMEN. Ah! korvat lotkassa he kuuntelevat uusia, joita metsästä
tuomme.
1:N PAIMEN. Hyvin tietty; mutta sinä et sanaakaan hiiskua saa, ennen
kuin minä heille ehtinyt kertoa kaikki; koska taidan asian paremmin
osoittaa ja selitellä kuin sinä.
2:N PAIMEN. Totuuden suustani sanoa tahdon enkä hiemaakaan salassa
pitää.
1:N PAIMEN. Mutta jos ennen minua tapauksesta jotain hivahdat, niin
myttyyn suusi lyön, muista se, ja tiedä ja ymmärrä, että ovat tämmöiset
asiat sangen ankaria ja tärkeitä eikä tule niiden kanssa leikitä.
2:N PAIMEN. Sen hyvin ymmärrän, sen hyvin ymmärrän, ystäväni.
1:N PAIMEN. Noh, tee sitten niinkuin tahdon ja parhaaksi näen.--Mutta
nyt karjamme luoksi meidän ja itkemän ämmien rientää tulee ja vähitellen
kääntää naudat käymään kotoa kohden.
2:N PAIMEN. Niin juuri.--Tässä mailmassa tapahtuu niin paljon asioja.
(Menevät).

Näytelmälaitokset muutetut.
(Kalervon huone. K:n emäntä ja Kelmä tulevat sisään)

K:N EMÄNTÄ. Miksi taasen hän kiroilee ja pauhaa onnetonta poikaansa?
KELMÄ. Onpa syytä siihen hänellä, koska Kullervo kuin villitty itsensä
käyttelee, ketään vääjäämättä. Tänä aamuna, niin kuin tiedät,
rikkireväisi hän verkon, jota kutoa hänen piti, pihdin säpäleiksi
nurkkaan viskasi ja karkas ulos hurjapäinen.
K:N EMÄNTÄ. Kiukkua kovaa osoitti tämä, mutta aika jo olis tämän tähden
torelemasta la'ata.
KELMÄ. Kaiken tämän hän jo unohtanut olis, mutta äsken huomaitsi hän
enemmin Kullervon koiranjuonia, joista vihansa uudestaan syttyi.
K:N EMÄNTÄ. Mitä vielä on hurja poika tehnyt?
KELMÄ. Eilen, ehtoon tullessa, koska isä häntä verkastelemisesta oli
nuhdellut, hän ongelle lähti, mutta palasi sieltä pian takaisin,
ylpeästi vihellellen, vaikk'ei hän kalaistakaan saaliiksi tuonut.
K:N EMÄNTÄ. Aina ei pyynnistä saaliin kanssa tulla.
KELMÄ. Mutta kalaretkestänsä havaitsi isä tänäpänä, että oli verkko
kappaleiksi tarvottu ja vene kiskottu syltiä kuivalle maalle, josta ei
sitä ilman työttä ja voimatta jälleen laineille saada. Semmoista hän
poikansa tekevän näkee, eikä ihme, että vihoissaan hän peuhaa.
K:N EMÄNTÄ. Onnellinen minä, jos en häntä enään nähnyt olis. Mutta tänne
hän heitettiin lisäksi murheillemme. (Kullervo tulee). Tuossa tulee
onnen heittiö.
KULLERVO. Rauha maassa! Mutta mikä on noin kallistanut muorin pään,
juuri kuin kuollut olis ainoa vaskansa?
K:N EMÄNTÄ. Että poikani ainoa syntynyt on, sitä, emo kurja, nyt
nureksin. Voi, Kullervo, voi että sun mailmaan saatoin ja kasvatin!
KULLERVO. Näistä eduista en kumpaistakaan sinulta pyytänyt. Oman henkes
pelastukseksi synnytyskipus toki sinun kärsiä täytyi, mutta kerran
kuormasta päästyäsi, mun olisit Hiiteen viskata tainnut, konttiin pistää
kitisevän penikkas ja seinään nuijata kuin kissan.
K:N EMÄNTÄ. Näin haastelevi hän, joka helleydestä ei tiedä. Kiittämätön
peto! jos emon tuskat ja huolet kuvailla taitaisit ja tuntea lempensä
liekin, niin näin et sanelis. Minä surmata sinua, koska helmassani
viatonna lepäsit? En, vaikka olisin sun tainnut kultaunilla kuolemaan
nukuttaa, vaikka olis mulle annettu maa ja taivas ja jumalan ikuinen
autuus, sitä en tehnyt olis. Ken lempeänsä murhata taitaa?
KULLERVO. Ellös lausuilko näin koreasti, muoriseni; sinne en nyt
korvaani kallistaa mieli.--Mitä sanoo Kelmä?
KELMÄ. Enpä hyvää hänestä, jonka käytös on näin hurja, järjetön; toki,
enemmin kuin vihata, sua täyttyy surkutella, koska veljeni olet.
KULLERVO. Surkutella ei tarvitse; hyvin kaikki on.
K:N EMÄNTÄ. Siitä kaukana Kullervo. Sä tuijottelet katsella kuin Kalman
vieras, ja oudosti äänes kaikuu. Mikä onnettomuus taasen kohdannut sua
on?
KULLERVO. Jotain tahtoisin tiedostani reväistä pois.
K:N EMÄNTÄ. Sinä Tuonen kansaa olet lisännyt, verivelkas suuremmaksi
tehnyt?
KULLERVO. En tehnyt, tein sen toki; mutta murhaa en nyt muistele, vaan
päinvastoin elon kipenän sytyttämistä. Mutta ken taitaa moittia tätä
tointa? Hyvin tehty, vaan ei pahoin, ja hän itseänsä syyttäköön, että
niin kuin mielipuoli Ahden saaliiksi hän lähti.
K:N EMÄNTÄ. Puhettas en käsitä.
KULLERVO. Eikä ole se käsitystäs ansaitseva. Mitätön tämä asia on, perin
mitätön ja turha, ja sopii sitä nauraa, vaan ei itkeä.--Niin on kuin
sanon, ja hyvin kaikki on. (Kalervo tulee). Tuossa tulee isä. Mitä sanoo
hän?
KALERVO. Kysyt vielä mitä sanon. Kirous ja rutto päälles, konnan sikiö!
KULLERVO. Minä konnan sikiö? Mitä siis hän, joka minun siitti?
KALERVO. Pureksitko sanojani?
KULLERVO. Sana sanasta, niinkuin tapa on.
K:N EMÄNTÄ. Kanssansa, Kalervo, ellös haastelko; hän on kiukkua täynnä.
KALERVO. Mukailisinko itseäni herran mieltä myöden ja kärsisin? Surma ja
kuolema! miksi ruuheni ylös mäkeen kiskoit, riivattu, miksi teit sen?
KULLERVO. Siinä aalto sitä ei liikuta, vaikka vinkuisi pohjoinen ja
järvi kiehuis.
KALERVO. Huoneestani pois!
K:N EMÄNTÄ. Minä onneton! Malta, Kalervo, kenen kanssa tekemisissä olet:
hurjan miehen, vallattoman metsäläisen kanssa.
KALERVO. Pelkäisinkö häntä? (sieppaa seinästä miekan, jolla uhkaa
Kullervon). Ulos huoneestani, kehno orja, ulos!
KELMÄ. Isäni!
K:N EMÄNTÄ. Oi jumala! Verinen riita tästä nousee.
KALERVO. Ulos, merkitty juhta!
KULLERVO. Merkitty juhta?
KALERVO. Ulos! sun muutoin miekallani lävistän.
KULLERVO. Elä uhkaile mua miekallasi, tämä keihäs on kaksi vertaa
pitempi.
K:N EMÄNTÄ. Edestänsä hetkeksi vältä, Kullervo.
KULLERVO. Nyt en juuri mielly siihen, vaan uhkausta uhaten kohtaan, ja
taitaisin nyt tehdä, mitä kauhistuis täällä tämä autio maa, sillä
mieleni hurjaksi, sokeaksi käy. Merkitty juhta! Tämä sana, niinkuin
kärmeen kieli sydäntäni pistelee ja myrkyllänsä sekoittaa miehen
aivon.--Sama leikki aina, mihin käännyn, mutta silmäniskun, jota ei
nauraa tule, siinä leikissä näyttää tahdon.--Tänne mustat pilvet joka
ilmasta ja kauhistuksen yö, jossa huhkaimena Kullervo kuolon sanomia
huutelee! Kuulkaat, kuulkaat mitä teille ilmoitan: Tyttärenne Ainikki,
joka eksynyt oli, itsensä vihasen kosken kuohuun viskasi, ja nieli hänen
ahne pyörre.
K:N EMÄNTÄ. Oi! tämäkö armaan lapsen loppu?
KELMÄ. Oi, sisareni onneton!
K:N EMÄNTÄ. Kuinka tiedät tämän murheen asian?
KULLERVO. Mitä nyt ilmoitan, sen kaksi paimenta vielä todistaa, jotka
näkivät nuoren neidon kuolon.
K:N EMÄNTÄ. Toki tiedän sun vaivoista pääsneeksi ja rauhassa makaavan;
kuitenkin tuntee sydämmeni kivun, koska Ahden hirmuista linnaa
muistelen.
KELMÄ. Hän uponnut on, vaan ei itseänsä upottanut.
KULLERVO. Taiten juuri hän itsensä pyörteen kitaan syöksi, ja kuin
viattomuutensa hän kadotetuksi näki, sentähden läksi hän, hourupäinen,
Ahden jyrisevään kartanoon.
KELMÄ. Se leikinlasku tässä ei sovelias ole.
KULLERVO. Totuutta haastelen, jumal' avita! pimentymätöntä, auringon
kirkasta totuutta.
KELMÄ. Saastainen loka senkaltainen totuus.
KULLERVO. Sinä siveä impi.
K:N EMÄNTÄ. Sinä murheen riutuvan häpeän vimmaksi muuttaa tahdot.
KULLERVO. Totuutta ilmoitan.
K:N EMÄNTÄ. Oi kauhistus!
KULLERVO. Pimeys tulkoon pimeyden päälle! Loppuun asti teille asian
kertoa tahdon, ja kuuluu se näin: Hän, joka immen päälle iski niinkuin
kotka ja väkisten neitsyytensä kunniankruunun vei, ken oli hän?
Kalervon ainoa poika hän oli. Juuri niin; miksi tuijottelette minua
noin?
KELMÄ. Auttakaa äitiämme, hän pyörtyy. (Kelmä ja Kalervo rientävät
emännän luoksi, joka pyörtyy ja kaatuu).
KULLERVO. Koskisko se minuun?
KELMÄ. Tämä kaiketi on kuolemansa.
KULLERVO. Kuolema ja umpipimeys.
KALERVO. Rosmo, miksi meitä rääkkäät? Jos kipenäkin povessasi sääliä
löytyy, niin käy käsin keihäälläs tahi miekalla tällä. (Viskasee
miekkansa Kullervon eteen). Vuodata veremme ja pikemmin meistä loppu
tee.
KULLERVO. Niin armelias en ole, merkitty juhta ei ihmissydäntä kanna.
Mitä kanssanne mun tekemistä olis, koska piiriinne en kuulu?
KELMÄ. Hän elää, avaa silmänsä ja virkoo. Emon' armas, katso ylös!
KALERVO. Se muoto ei ole järjen.
KELMÄ. Elä siirry, elä siirry hänestä, järjen kirkas loimo.
K:N EMÄNTÄ. Lapseni, missä olemme?
KELMÄ. Huoneessamme. Emoni, kaikki vieraat aatokset nyt poista ja
hillitse kuvailukses: tee niin, tee niin ja minuun katsahda niinkuin
ennen, muutoin näännyn murheesen.
KALERVO. Lapsikas tyttö, auttaisiko siinä keskusteleminen?
K:N EMÄNTÄ. Mua taluta rahille tuohon. (Kelmä taluttaa häntä istumaan).
KELMÄ. Kadonnut on hämmennykses, luulen.
K:N EMÄNTÄ. Jo taasen muistostani kiinni saan ja murheen perimmäisimmän
pimeyden näen, joka kohta kuolon yöksi käy, ja levon ehtii väsynyt
sydän.
KULLERVO. Nyt olin sua kohtaan paholainen, emoni, niinpä olin, mutta
sanaakaan ei siitä, ei yhtään. Mutta mistä tiesin, että äitini tytär hän
oli?
K:N EMÄNTÄ. Poikani, tästä kauvas pakene ja elä outona vieraissa maissa,
siksi kuin päättyy elinkautes onneton.
KULLERVO. Nyt sen päätän, nyt on aika ales Tuonen uumentoihin mennä
niinkuin nuoli. Kosk'ei menty tästä korkeuteen päin, niin ales mustaan
syvyyteen, että silmät tulta lyö.--(Itseks.) Mutta vielä elää Unto, syö,
juo ja mässää ja vihdoin, töittensä palkinnoksi, ehkä nukkuu makeasti
unehensa viimeiseen. Soveltuisko tämä? Mies saakoon kuolon verisen jo
ennen huomispäivän laskua; siinä, Unto, tuomiosi on, ja niin kauvan
You have read 1 text from Finnish literature.
Next - Kullervo - 4
  • Parts
  • Kullervo - 1
    Total number of words is 3689
    Total number of unique words is 1923
    18.8 of words are in the 2000 most common words
    27.6 of words are in the 5000 most common words
    32.4 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Kullervo - 2
    Total number of words is 3730
    Total number of unique words is 1747
    20.8 of words are in the 2000 most common words
    29.7 of words are in the 5000 most common words
    35.8 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Kullervo - 3
    Total number of words is 3821
    Total number of unique words is 1769
    21.2 of words are in the 2000 most common words
    30.2 of words are in the 5000 most common words
    35.5 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Kullervo - 4
    Total number of words is 3593
    Total number of unique words is 1819
    20.1 of words are in the 2000 most common words
    28.2 of words are in the 5000 most common words
    32.7 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Kullervo - 5
    Total number of words is 3708
    Total number of unique words is 1879
    19.8 of words are in the 2000 most common words
    28.8 of words are in the 5000 most common words
    34.6 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Kullervo - 6
    Total number of words is 94
    Total number of unique words is 83
    33.7 of words are in the 2000 most common words
    43.3 of words are in the 5000 most common words
    45.7 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.