Kotoisia kohtauksia; Victoria regia - 2

Total number of words is 3575
Total number of unique words is 1578
26.0 of words are in the 2000 most common words
35.9 of words are in the 5000 most common words
41.1 of words are in the 8000 most common words
Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
"Minulla ei ole muuta iloa tässä maailmassa, kuin käyttää
neilikkarohtoja ja pitää vetolaastaria korvain takana."
"Niin, se on jotensakin niukka huvitus", sanoi Harding, kun Triina meni.
Sikarit savusivat ja ystävykset haastelivat iloisesti, Hardingin
hyräillessä erästä ylioppilaslaulua ja Faerderin säestäessä.
He eivät huomanneet, että Betsy, Anna ja kaikki kolme tätiä astuivat
sisään.
"Kas, miltä täällä näyttää", sanoi Dortha. "Tupakan savua ja
spriihöyryjä. Luulisipa tulevansa julkiseen ravintolaan."
"Faerder oli hiukan huonolla tuulella", sanoi tohtori hiukan hämillään,
"ja sentähden --."
"Sentähden täytyi hänen lohduttaa itseään pullolla ja tovereillaan.
Sehän on niin luonnollista."
Betsy näytti suuttuneelta ja veti kiivaasti sormikkaat päältään.
"Tietysti ei sukulaisissa ole tarpeeksi", sanoi Riikka.
"Niin täti", vastasi asianajaja kiivaasti, "sukulaisissa on usein
enemmänkin kuin tarpeeksi."
Tohtori oli toipunut ja nousi.
"Minusta on ikävää, että läsnäoloni saattaa eripuraisuutta perheesen.
Mutta onhan aina niin, että kun mies menee naimisiin, ovat hänen
ystävänsä kadottaneet hänet."
"Silloin pitäisi teidän mennä niin pian kuin mahdollista naimisiin,
herra Harding", sanoi Dortha. "Se olisi varmaan parhainta sekä teille
että -- ystävillenne."
"Jos tietäisin olevani ystävälleni tai hänen vaimolleen vaivaksi,
vetäytyisin silmänräpäyksessä takaisin. Mutta kosk'ei rouva vielä
ole lausunut mielipidettään, odotan minä hänen tuomiotaan. Teidän
käskystänne, rouvani, hyppään minä halusta ulos akkunasta."
"Mitä vielä! Niin suuria vaatimuksia ei minulla ole. Minä olen
täydellisesti tyytyväinen, jos käytätte -- ovea."
Anna katsoi totisesti sisareensa.
Tohtori oli hyvin kalpea.
"Minä tottelen heti teidän käskyänne, rouvani."
Faerder puri hampaitaan yhteen ja oli lumivalkea.
Sanomatta sanaakaan otti hän hattunsa ja seurasi ystäväänsä.
Betsy seisoi ynseänä kuin pahantapainen lapsi ja leikki nojatuolin
tupsuilla.
Täti Greetta, joka ei ollut ymmärtänyt mitään keskustelusta, katseli
pelastaneena Betsyä.
"Mikä lasta vaivaa?"
"Hänellä on hammassärkyä", sanoi Anna päättäväisesti ja sai hänet
istumaan nojatuoliin sanomalehti kädessä.
"Nyt voit olla varma siitä, ettei hän pian palaa, se nahjus", sanoi
Dortha riemuiten.
"Niin, täti, nyt olet käyttäytynyt erittäin viisaasti", sanoi Anna.
"Nyt raukee koko näytäntö huomenna tyhjiin; sillä tämän jälkeen ei
herra Harding luonnollisesti tahdo näytellä Macbethin osaa".
"Herra Jumala, sen olimme aivan unhottaneet."
"On luultavasti parasta kirjoittaa kaikille vieraille, ettemme huomenna
voi ottaa heitä vastaan", pitkitti Anna. "Sillä sen perästä mitä täällä
on tapahtunut, ei Faerder arvattavasti tahdo ottaa vastaan vieraita
huomenna."
"On juuri niinkuin aina sanon, Riikka", sanoi Dortha. "Sinä loukkaat
alinomaa ihmisiä loukkauksillasi."
"Vai niin, se olin _minä_, joka ajoin hänet ulos ovesta!"
"Ei, se olin luonnollisesti _minä_, joka sen tein. _Minähän_ olen
aina ilkeä ja epäkohtelijas, sinä sitävastoin olet laupeuden enkeli,
joka liehut kaikkialla allekirjoitustarjouksia käsissä ja lakritsia
taskuissa ja olet itse hurskaus."
Anna ei voinut masentaa hymyilyä.
"Mielestäni olisi parempi, että te, sen asemesta että väittelette, kuka
on loukannut häntä, molemmat menisitte hänen asuntoonsa ja pyytäisitte
häneltä anteeksi. Jos tapaus tulee tunnetuksi kaupungissa, antaa se
vaan aihetta lörpötykseen."
"Niin, sinä olet oikeassa, lapseni, se on meidän tehtävä."
"Se on aivan tarpeetonta, täti", sanoi Betsy ynseästi.
"Ei, päinvastoin, se on ainoa keino. Tule Greetta."
"Menemmekö jo?"
"Menemme tohtori Hardingin luokse", huusi Riikka.
"Pitääkö hänen vetää Betsyn hampaan ulos?"
"Ei, meidän pitää vaan puhella hänen kanssaan näytännöstä huomenna."
"Vai niin, niinkö on asianlaita. Hyvästi, lapset!"
"Hyvästi, täti!"


5.
Kirje.

"Minä en välitä ollenkaan koko näytännöstä", sanoi Betsy jäätyänsä
kahdenkesken sisarensa kanssa.
"Se olikin ainoastaan tekosyy, jota käytin tätiä varten. Minulla oli
tärkeämmät syyt. Ensiksikin oli tohtori loukattu, ja toiseksi ei pidä
olla eripuraisuutta sinun ja miehesi välillä. Sellaiset pienet kotoiset
kohtaukset voivat kyllä näyttää vähäpätöisiltä, mutta niillä voi usein
olla mitä hirveimmät seuraukset."
"Mutta minä olen väsynyt tuohon tohtoriin. Hän juoksee täällä joka
päivä. Hän ei voisi tulla useammin, jos hän kävisi kosimassa."
"Niin, tiedättekö, eikö hän sitä tee?"
"Minua ei hän voi kosia,"
"Entäs minua sitten?"
"Turhaa puhetta; hän etsii vaan Hermannia. Kun he kaksi ovat yhdessä,
nauraa, laskee pilaa ja laulaa Faerder, mutta kun minä yksin olen hänen
kanssaan, on hän nurea ja hiljainen, ja istuu vaan työskentelemässä.
Minä olen varma siitä, että hän pitää Hardingin seuraa minua
hupaisempana."
"Vai niin, olethan oikein mustasukkainen tohtorille; sentähden ajat
siis hänet ulos ovesta. Tiedätkö, mikä on seuraus siitä?"
"Seuraus?"
"Niin, kun ei miehesi voi kotona kaikessa viattomuudessa ottaa lasia
hyvän ystävän kanssa yhdessä, menee hän kaupungille, ja jos hän vaan
alkaa käydä ravintoloissa, niin --."
"Siinä suhteessa olen aivan huoleton; Herman ei koskaan ole unhoittava
velvollisuuksiaan hyvänä puolisona."
"Velvollisuuksiaan! Oletko sinä myöskin varma siitä, että aina olet
täyttänyt velvollisuutesi hyvänä vaimona?"
"Anna!"
"Kuinka usein tulee miehesi kotia konttoorista päivälliseksi tapaamatta
muita kuin ikävän palvelustytön, ja kuinka usein hänen täytyy syödä
huonosti valmistettua ruokaansa yksin, ikävässä, tyhjässä ruokasalissa?
Kuinka usein istuu hän kotona ja tekee työtä sinun ollessasi
konserteissa ja teaattereissa, ja ainoa huvi, joka hänellä on, on
seista ulkona kylmässä etehisessä ja odottaa kunniaa saada saattaa
sinua kotia."
"Sitä en koskaan ole ajatellut", sanoi Betsy alakuloisena.
"Etkö myöskin usko, että hän useana iltana mieluummin istuisi
rauhassa kotonaan ja lepäisi päivän vaivoista, jos sinä tahtoisit
tehdä kotona-olon hiukan hupaisemmaksi hänelle? Vaan ei, sitä ei hän
voi. Hänen täytyy ottaa päällensä mustat vaatteet ja seurata sinua
iltamiin, vaikka tiedät, että hän pitää sitä ikävänä, tahi myöskin
mennä tanssiaisiin, vaikk'ei hän tanssi, vaan ainoastaan seisoo ja on
harmissaan, kun sinä keikailet liian paljon herrojen kanssa."
"Oi vaiti, vaiti, sinä olet oikeassa! Minä olen ollut liian itsekäs ja
ajattelematon. Mutta mitä tahdot, että minun pitää tekemän?"
"Sovi miehesi kanssa ja kirjoita muutama rivi herra Hardingille, jossa
pyydät anteeksi käytöstäsi."
Betsy istuutui kirjoituspöydän ääreen ja Anna nojautui hänen ylitsensä
ja luki.
Kumpainenkin oli niin kiintynyt tähän, etteivät he huomanneet Triinan
menevän huoneen läpi ruokasaliin, jota salista eroitti ainoastaan oven
esirippu.
Betsy pani kirjeen kääreesen.
"Kas niin, nyt annan Triinan viedä sen."
"Ei suinkaan", sanoi Anna hymyellen. "Et saa antaa sen kielevän, ilkeän
piian tietää, että lähetät tohtorille helliä kirjeitä, niin voisi hän
pilata maineesi. Minä jätän kirjeen portinvartialle hänen asunnossaan."
Anna lähti pois, ja Betsy meni sänkykamariin, jossa hän istuutui
nojatuoliin kakluunin luo ja vaipui romaanin lukemiseen.
Triina järjesti ruokakaappia ja asetti kaikki niin pontevasti
paikoilleen, että suuri joukko posliiniastioita sai enemmän tai
vähemmän vaarallisia haavoja.
"Se kielevä, ilkeä piika! Kiitoksia mielistelystä neiti! Sen panemme
kyllä muistiin. Vai niin, rouva lähettää tohtorille rakkauden kirjeitä.
Sentähden ei siis tohtori ole koettanut suudella minua neljääntoista
päivään. Ja minä kun luulin sen olevan sentähden, että käytin
kresootirohtoja hampaissani."
Täti Riikka tuli yksin takaisin kertoakseen Betsylle, että tohtori oli
lepytetty. Hän oli tavannut hänet kadulla, juuri kun hän oli eronnut
asianajajasta, joka oli mennyt konttoriinsa työskennelläkseen siellä
loput ehtoopäivää.
"Missä on rouva?"
"Huoneessaan; mutta ei taida maksaa vaivaa häiritä häntä."
"Miks'ei?"
"Hän odottaa kai vieraita. Hrm!"
"Vieraita?"
"Niin, tohtori tulee varmaankin."
"Onko hän tullut sairaaksi?"
"Hrm!"
"Mutta mikä sinua oikein vaivaa, ihminen?"
"Neiti luultavasti tietää, että rouva ja tohtori Harding ovat
kirjevaihdossa keskenään. Neiti Anna on kirjeenkantajana."
"Luulen että tyttö on hullu. Betsyhän ajoi äsken tohtorin melkein
suoraan ulos ovesta."
"Pelkkää kometiiaa, neiti. Te ette suinkaan luule, että hän tulee tänne
jok'ainoa päivä asianajajan tähden. Pitäkää vaaria; nyt on rouva saanut
asianajajan konttooriin. Kymmenen minuutin kuluttua on tohtori täällä."
"Minä menen heti Faerderin luo puhumaan tästä. Mutta varo itseäsi
puhumasta valhetta, Triina."
"Voin tehdä valan, että neiti Anna on vienyt tohtorille hellän kirjeen
rouvalta, joksi hän sitä kutsui. Hän sanoi vielä, ett'en minä saisi
viedä kirjettä, koska se helposti voisi pilata hänen maineensa, He
eivät tienneet, että minä kuulin joka sanan."
Riikka ei kuullut enempää. Hän riensi pois ja tuli hengästyneenä
asianajajan konttoriin.
Faerder istui kirjoittamassa ja kohotti kärsimättömästi kasvojaan, kun
täti Riikka näyttäytyi.
"Faerder", sanoi Riikka juhlallisesti. "Tosin on Betsy sukulaisemme;
mutta yhden seikan tahdon sinulle sanoa, ja se on, että jos hän tekee
sinulle vääryyttä, niin ei kukaan ole uskollisemmin pitävä puoltasi
kuin me."
"Mitä tämä merkitsee?"
"Se merkitsee sitä, että sinä olet elättänyt kärmettä povellasi.
Tohtori ja vaimosi aikovat pettää sinua, ellei se jo ole tapahtunut."
Faerder hymyili.
"Hirveästihän te vainootte tohtori parkaa. Mutta tämä tapaus on
kuitenkin aivan mahdotonta, rakas täti."
"En itse olis sitä uskonut, ellei minulla olisi ollut todistusta
käsissäni", vastasi Riikka ja kertoi mitä Triina oli sanonut.
Asianajaja hyppäsi pystyyn.
"Ei, täti se on mahdotonta. Ja kuitenkin, miksikä ei? Hänhän on nuori,
kaunis, sukkela ja miellyttävä. Ja mitä etuja on minulla? Mutta pettää
minua niin ystävyyden naamarin peitossa! Ei, täti, se on mahdotonta!"
Faerder kätki kasvonsa käsiinsä.
"Ehk'ei asianlaita ole niin huono, kuin luulemme. Mutta yksi asia on
sinun tehtävä. Mene kotiisi ja katso oliko hän todellakin siellä.
Älä muutoin anna heidän mitään huomata, ettei se herättäisi julkista
pahennusta. Kun kestit ovat huomenna loppuneet voit olla varma siitä,
että otamme Betsyn puheillemme."
Asianajaja otti hattunsa ja riensi katua ylöspäin.
Hänestä tuntui melkein siltä, kuin kulkisi unissaan tai olisi humalassa.


6.
Kerinpuut.

Tohtori soitti.
Triina avasi.
"Onko rouva kotona?"
"Tehkää niin hyvin ja astukaa sisään, niin tulee hän kai pian."
Triina otti kääreen poskiltaan, silitti hiuksiaan ja iski
veitikkamaisesti silmää tohtorille:
"Noh, Triina, kuinka on hampaan laita?"
"Kyllä, kiitoksia, nyt olen melkein terve. Minä olen lakannut
käyttämästä kresoottia", sanoi hän ja pyyhkieli kiekailevasti suutaan.
"Haluaako tohtori jotakin?"
"Kyllä, kiitoksia, voisitteko hankkia minulle lasin vettä. Minä juoksin
niin nopeasti."
Triina näytti vähän nololta, mutta meni tuodakseen pyydettyä.
"Mielestäni alkaa neitsyt tulla jotensakin tunkeilevaksi", ajatteli
tohtori, jäätyänsä yksin. "Nuo naiset ovat kauheat. Ei voi laskea
hiukan pilaa heidän kanssaan, ilman että he uskovat, että on hullusti
rakastunut heihin. Voin vaikka vannoa, että tyttö huvittelee mielessään
tulevansa kerran rouva Hardingiksi. Hyvä, niistä haaveista olemme heti
parantava hänet."
Triina tuli takasin kantaen velilasia.
"Olkaa niin hyvä."
"Kiitos", sanoi tohtori tyynesti ja istuutui nojatuoliin kaivellen
rouvan ompelukorissa.
Triina seisoi paikallaan.
"Hrm! -- Sanoitteko jotakin?"
"En."
Paussi, jonka kuluessa tohtori leikki kahdella lankarullalla katsomalla
Triinaan.
"Mitä sillä oikeastaan tarkoitatte?" sanoi Triina suuttuneena.
"Millä?"
"Sillä, ett'ette sano minulle ainoatakaan ystävällistä sanaa,"
"Mutta, paras Triina --"
"Oh, tiedän kyllä, mitä tarkoitatte. Te ette enää rakasta minua."
"Mutta, rakas Triina, minä en tosiaankaan tiedä antaneeni sinulle
mitään todistusta rakkaudestani."
"Vai ette? Voitteko kieltää antaneenne minulle kaksi parterripilettiä,
yhden kahdentoista skillingin hunajakakun ja pullon hammasrohtoja?"
"Sitä en koskaan ole kieltänyt."
"Voitteko kieltää, että olette kaksi kertaa minua suudelleet?"
"Myönnän, että se oli ajattelematonta, mutta en koskaan enää tee sitä."
"Voitteko kieltää sanoneenne, että minusta tulisi teidän morsiamenne?"
"Se oli pelkkää pilaa,"
"Pelkkää pilaa! Oi, ne miehet ne miehet!" nyyhki hän ja vaipui vieressä
olevalle tuolille.
"Kas niin, nyt pyörtyy hän", mutisi tohtori. "Näkyy, että hän on
palvellut hienommissa perheissä. Hän käyttäytyy kuten vallasnainen."
Hän ojensi Triinalle vesilasin.
"Juo nyt, niin parannut."
Betsy astui sisään.
"Mika Triinaa vaivaa?"
"Minä pyörryin vaan hetkisen."
"Hyvä, että niin pian toinnuit."
"Niin, ne ovat samanlaisia kohtauksia, joita rouvalla on välistä."
Betsy puri huultaan.
"Minä tapasin sisarenne kadulla", sanoi tohtori, "ja hän jätti
minulle tämän kirjeen. Minä riensin heti tänne kiittääkseni teitä
sydämmellisesti."
"Minunpa on teitä kiittäminen siitä, että tulitte. Olen syvästi katunut
käytöstäni. Rohkenenko toivoa, että olette antaneet minulle anteeksi?"
"Sitä olen jo aikoja sitten tehnyt."
"Näettekö, minun mieheni -- mitä siellä seisot ja odotat?" sanoi hän
kääntyen Triinan puoleen, joka vielä seisoi oven suussa.
"Olen niin väsynyt, että tuskin jaksan laahata itseäni eteenpäin",
sanoi Triina ja purjehti hiljaa ulos.
"Katsokaa tohtori", jatkoi Betsy, "mieheni on viime aikoina aina ollut
huonolla tuulella. Kuten tiedätte tutustuimme aivan sattuman kautta, ja
kun hän meni naimisiin, oli hän jo vanha poika. Nyt alan pelätä, että
hän katuu naimistaan ja haluaa takasin vanhanpojan elämään, ja minä
olen luullut, että -- että --."
"Että minä kiihoitin tätä hänen taipumustaan. Eikö niin?"
"Niin, minä myönnän sen. Mutta nyt olen saanut toiset ajatukset. Minä
pelkään olevani itse syynä hänen huonoon tuuleensa. Minä olen ollut
huvituksiin taipuvainen, itsekäs ja laiminlyönyt perhettäni. Mutta minä
tahdon koettaa parantaa itseäni. Sanokaa minulle, tohtori, te ette siis
ole suuttunut enää, Te olette siis antaneet minulle anteeksi?"
"Aikoja sitten. Mutta rangaistukseksi siitä, että ajoitte minut ulos
ovesta, saatte nyt pitää minua täällä koko illan. Faerder tulee kai
pian."
"Minä pyydän että Triina sytyttää lampun."
"Sitä ei tarvita, vielä on kyllin valoisaa. Sitä paitsi tulee kuu pian
esille."
"Kuten tahdotte. Minä panen sillä välin villalangan järjestykseen."
"Enkö saa lupaa olla kerinpuuna?"
"Kyllä, kiitos vaan, vaikka se on jotensakin vaarallinen toimi. Onneksi
olen naitu rouva, muutoin olisi teidän laitanne huono."
"Uskotteko sen?"
"Uskon. Meillä naisilla ei koskaan ole miehet enemmän vallassamme, kuin
käyttäessämme heitä kerinpuuna. Silloin riippuu heidän kohtalonsa sanan
oikeassa merkityksessä yhdestä langasta."
Keriessään pudotti Betsy kerän. Harding kumartui sitä ottamaan. Kerä
kieri edemmäksi ja hänen täytyi ryömiä nelinkontin saadakseen sen
kiini, jonka jälkeen hän hymyellen ja polvillaan ojensi sen Betsylle.
Faerder astui sisään, mutta seisahtui oven pieleen.
"Suokaa anteeksi, taidan tulla sopimattomaan aikaan."
"Ei suinkaan", sanoi Harding ja nousi. "Sinä kyllä tapaat minut
vaimosi jalkain juuressa, mutta ole huoleti. Minä otin vaan ylös hänen
lankakeränsä."
"Sinä et missään tapauksessa ole ainoa narri, jonka hän on vanginnut
lankoihinsa."
"Faerder!"
"Herman", sanoi Betsy, "minä käyttäydyin huonosti aamupäivällä. Tohtori
on jo antanut minulle anteeksi, nyt et sinäkään saa enää olla vihainen."
Triina syöksyi sisään.
"Täällä ovat noutamassa tohtoria. Teidän täytyy heti tulla."
"Minä toivon, ett'ette pane pahaksenne. Hyvästi, hyvästi."
"Hyvästi", sanoi Faerder kylmästi ja heittäytyi sohvalle.
Monta ajatusta lensi hänen aivojensa läpi. Tämä kirje, tuttavallinen
asento kuutamossa, kaikki näytti syyttävän heitä.
"Herman", sanoi Betsy pitkän vaitiolon jälkeen, "et vielä ole sanonut
antavasi minulle anteeksi sitä, että olin epäkohtelijas Hardingia
kohtaan."
"Minun puolestani saat kernaasti olla epäkohtelijas häntä kohtaan."
"Kuinka hän on ilkeä", ajatteli Betsy ja vaipui jälleen työhönsä.
Taas pitkä paussi.
Betsy kohotti päätään.
"Herman!"
"Mitä?"
"Eikö sinulla ole ainoatakaan ystävällistä sanaa sanottavana minulle?
Muistatko kaksi kuukautta sitten, kuinka lupasit, ett'et olisi liian
ankara minua kohtaan, sentähden että olin niin nuori ja kokematon. Nyt
olen ollut paha ja nyt pyydän anteeksi ja silloin saavat lapset aina
anteeksi, vaikk'eivät olisikaan niin ilkeitä."
Hän oli mennyt miehensä luokse ja istuutunut jakkaralle, nostaen
kätensä häntä kohden.
Asianajaja nojautui hänen ylitsensä ja suuteli häntä,
"Lapsi olet sinä, mutta rakastettava lapsi", sanoi hän lämpimästi.
Täti Riikka näyttäytyi ovessa.
"Ei, katsoppas, niin kaunista! Tuossa istuvat nyt molemmat
rakastavaiset aviollisessa paratiisissaan --."
"Niin, täti", sanoi Faerder, "puuttuu vaan käärme, että kuvaus olisi
täydellinen."
"Sitä voi kai herra Harding näytellä vierasrollina", sanoi Riikka
terävästi.
Faerder nousi kiivaasti ja syöksyi ulos huoneesta.
Betsy katsoi hämmästyneenä hänen jälkeensä.


7.
Syntymäpäivä-iloja.

Syntymäpäivä oli tullut ja tädeillä oli hirveän kiire.
Itse täti Greettakin oli toimissaan.
Hän oli pantu pesemään laseja, jota hän tekikin aivan moittimattomasti
sillä poikkeuksella kuitenkin että hän silloin tällöin pudotti jotakin
lattialle.
Dortha ja Riikka seisoivat kumpikin puolellansa ruokasalin ovea ja
puuhasivat ahkerasti ripustamalla seppeleitä seinälle.
Salista oli nimittäin tuleva parketti ja ruokasalista näyttölava.
Seisoessaan siellä kumpikin alustallaan olisivat he aivan hyvin
sopineet koristuksiksi ja olleet olevinaan kaksi vanhanaikuista
laulunjumalattaren kuvapatsasta. Jokainen olisi sanonut, että täti
Dortha oli Melpomene, murhenäytelmän jumalatar, ja täti Riikka olisi
silloin välttämättömästi ollut Polyhymnia, kaunopuhelijaisuuden
jumalatar.
Anna katseli heidän puuhaamistaan, Triina juoksenteli edestakasin.
Riikka astui alas.
"Triina, ota molemmat palmut, jotka olemme puutarhurilta lainanneet, ja
kanna ne aholle."
"Aholle?"
"Minä tarkoitan tietysti ruokasalia."
"Sano minulle täti", sanoi Anna, jonka piti olla suflöörinä, "kuinka
saat ruokasalin muutetuksi ahoksi?"
"Kyllä sen helposti saamme. Perälle panemme kolme joulukuusta ja yhden
oleanderin, ja sitten on meillä palmu kummallakin puolella. Se tulee
erinomaisen luonnollista."
"Kasvaako palmuja ja oleandereita Skottlannin ahoilla, täti?"
"Sitä et tiedä sinä enkä minäkään, sillä emme ole kumpikaan olleet
siellä."
"Kuinka käy, Greetta" kysyi Riikka. "Herra Jumala, sinä et saa
pudottaa vettä Faerderin papereille. Odotappas, minä siirrän sekä ne
että läkkitolpon neulomapöydälle. Todellakin olen milt'ei unhoittanut
jäätelön. Faerder, et saa sulkea akkunaa sänkykamarissa, silloin ei
jäätelö tule kylmäksi. Ajaa partaasi? Sitä voit sentään tehdä."
Riikka ja Dortha riensivät huoneesta ja Greetta jäi istumaan yksin
lasien kanssa.
Heti senjälkeen tuli Betsy huoneesen, aivan vaipuneena rolliinsa, jota
hän luki ulkoa.
"Annappas kun katson, osaanko unessakävijänkohtauksen", sanoi hän ja
lausui:
"Helvetti on pimeä! -- Hyi, mylord, hyi! soturiko ja pelkuri? -- Mitä
me sitä pelkäämme, kun ei kelläkään ole voimaa vaatia meitä tilille. --
Mutta kukapa olisi uskonut siinä vanhuksessa niin paljon verta olevan?
-- Fifen thaanilla oli vaimo, missä hän nyt on? -- Mitä? Eikö nämät
kädet koskaan tule puhtaiksi?"
"Peskää ne vihreäsoovalla, rouva, niin teen minä aina", sanoi Triina
mennessään huoneen läpi onnettoman lady Macbethin käydessä käsiään
hieroen.
Ovessa tapasi hän asianajajan, joka jurona ja nurjana tuli
sänkykamarista. Hän oli juuri ajanut partansa ja piti nenäliinaa
poskellaan.
"Täällä on verta, verta", lausui Betsy.
"Niin, tiedän sen, olen raapinut nahan leuastani. Täti Riikka on
leikannut sahramileipää partaveitselläni."
"Pois nuo, myrold, pois nuo! Te pilaatte kaikki tuolla säikyllänne."
"Niin, minun mielestäni voi todellakin saada kuumetaudin sellaisessa
sekasotkussa kuin täällä on", sanoi asianajaja istuessaan akkunan
ääreen ja katseli kadulle.
"Aina vaan se vereltä haisee; kaikki Arabian höysteet eivät voisi tuoda
pientä kättä hyvänhajuiseksi saada. Oh, oh, oh!"
Betsy käveli silmät ummessa lattialla ja kaatoi kumoon neulomapöydän,
niin että villalangat ja sisäänjättökirjoitukset uiskenteli musteessa.
Faerder hyppäsi pystyyn.
"Mutta mitä sinä teet? Kaikki asiapaperini ovat pilatut. Voisit
katsella hiukan eteesi, rakas ystäväni!"
"Herra Jumala, et suinkaan voi vaatia, että katson eteeni, kun olen
lady Macbeth, joka käy unissaan."
"Triina, Triina!"
Triina tuli kantaen palmuja.
"Pyyhi lattia."
"Kyllä, sitten."
"Sinun pitää tehdä se heti", huusi asianajaja kiivaasti.
"Minä en ole enemmän kuin ihminen, minäkään! Minä en voi tehdä enempää
kuin yhtä kerrassaan. Minä en voi pestä lattiaa, kun seison palmut
käsissä."
Täti Greetta katseli suurella mieltymyksellä tapahtunutta onnettomuutta
ja pudotti siitä syystä suuren hedelmämaljan.
"Mitä sinä teet, täti?"
"Pesen laseja, lapseni."
Asianajaja käveli kiivaasti edestakaisin.
"Heittäkää yhtä kernaasti kaikki kerrassaan lattialle. Kuta ennemmin me
tulemme kerjäläisiksi, sitä parempi. Paras on tehdä piina niin lyhyeksi
kuin mahdollista."
"Mitä sanot, Faerder?"
"Hän sanoo, että saat luvan olla hiukan varovaisempi, täti", sanoi
Betsy ja katseli nuhtelevaisesti miestään.
"Hyi, Herman, en todellakaan tunne sinua enää näinä viime aikoina.
Sinusta on tullut aivan toinen ihminen."
"Siksi tulee aina kun menee naimisiin."
"Niin, se on minun myönnettävä. Olisi ollut parempi antaa minun hukkua
se kerta, kun hyppäsit höyrylaivasta veteen pelastaaksesi minut."
"Kas niin, pitääkö nyt sen tapauksen tulemaan taas esille?"
"Niin, sitä höyrylaivamatkaa en koskaan unhoita. Olihan se tuon kylmän
kylvyn jälkeen laineissa, kun me tulimme --"
"-- paleltuneiksi, niin."
"Ei, me tulimme kihlatuiksi, me", nyyhki Betsy.
"Herra Jumala, eihän siitä ole mitään syytä itkeä."
"On kyllä minun täytyy itkeä, kun ajattelen, että sillä kertaa uskalsit
henkesi pelastaaksesi minut ja nyt viet minut viimein hengeltä
kylmyydelläsi. Sinä et enää rakasta minua."
"Kuuleppas rakas ystäväni, minun mielestäni voisivat ne kohtaukset
riittää sinulle, joita sinun on illalla näytteleminen, niin ettei
sinun tarvitse antaa mitään ylimääräistä näytäntöä, ennenkuin vieraat
tulevat. Mutta jos kaikin mokomin tahdot, niin saat tyytyä täti
Greettaan yleisönä. Minä vetäydyn takasin."
Hän meni ja jätti Betsyn yksin tädin kanssa.
Betsy kätki päästä sohvatyynyjen väliin ja itki rajusti.
Harding tuli katua ylöspäin. Hän koetti muistella rolliaan, mutta hänen
ajatuksensa olivat toisaalla.
"Minulla ei ole vähintäkään halua koko tähän juhlaan", ajatteli hän.
"Minusta on melkein kuin tanssisimme ruutimiinan päällä ja että
koko talo jonakuna päivänä räjähtää. Olen melkein varma siitä, että
Faerder rakastaa vaimonsa sisarta. Aina siitä asti kun hän lausui nuo
onnettomat sanat, on hän ollut vaiti ja totinen ja melkein koettanut
välttää minua, ja myöskin voi nähdä, että hänen vaimonsa kärsii hänen
huonosta tuulestaan. Kunhan hän vaan ei ole ruvennut epäilemään.
Valittihan hän siitä, että miehensä oli niin nureissaan."
Tohtori seisahtui ja näytti huomaavan erittäin tärkeäksi painaa.
kävelykeppinsä niin syvälle kuin mahdollista lumihankeen.
"On todellakin hävitöntä, ettei Faerder voi tyytyä niin suloiseen
vaimoon kuin hänellä on."
Tohtori tempasi kiivaasti keppinsä hangesta ja meni eteenpäin.
"Hän tarvitsisi piiskaa, sitä hän tarvitsisi", mutisi hän ja löi
säälimättömästi lumihankeen keppiänsä.
"Mutta sisar on muutoin myöskin suloinen. Minulla olisi melkein
halua itse naida hänet. Sehän oli aate! Sen kautta tekisin myös
ystävällenikin sen palveluksen, että parantaisin hänet hulluudestaan;
sillä niin hävittömän julkea ei hän suinkaan voi olla, että rakastuu
parhaan ystävänsä vaimoon varsinkin kun se on hänen kälynsä. Tyttö
parka, hän ei suinkaan aavista olevansa niin monen rakkauden esineenä.
Mutta suloinen on hän."
Nyt oli hän tullut Faerderin portille.


8.
Kenraaliharjoitus.

Betsy makasi vielä pää kätkettynä sohvatyynyjen väliin.
Hän nousi puoleksi pystyyn tohtorin astuessa sisään, ja koetti pyyhkiä
pois kyyneleensä.
"Mikä on hätänä?"
"Te olette mieheni paras ystävä, niin ett'en teiltä tarvitse mitään
salata. Faerder on ollut häijy minua vastaan syntymäpäivänäni. Hän ei
enää rakasta minua."
"Eikö niin, tohtori, hammas on vedettävä ulos?" sanoi täti Greetta
huolestuneena.
Tohtori nyökäytti päätään ja Betsy pitkitti:
"Muutoin ei hän voisi olla niin julma. Olen vakuutettu siitä, että hän
lempii toista."
"Ja te olette arvanneet ken se on?" huudahti tohtori kauhistuneena.
Betsyn silmässä välähti niin kummallisesti, mutta hän hillitsi itseään
heti.
"Olen", sanoi hän kalpealla äänellä, "minä olen arvannut."
"Ei, rakas rouvani, minä luulen, että erehdytte. Sitä tunnetta ei
voi kutsua rakkaudeksi. Hän kunnioittaa häntä, hän ihailee hänen
sulouttansa, hänen lempeyttänsä ja hänen hyviä ominaisuuksiaan, joita
hän on tilaisuudessa näkemään joka päivä, mutta rakastaa häntä -- ei."
"Häntä? Löytyy siis tosiaankin eräs 'hän'?" sanoi Betsy ja syvä tuska
kuvautui hänen kauniissa kasvoissaan.
"Siinä puhuin itseni pussiin", ajatteli tohtori.
"Mutta minä vakuutan teille, rouvani", sanoi hän innokkaasti, "ei ollut
ollenkaan tarkoitukseni --."
Keskustelun katkaisi Dorthan ja Riikan tulo.
Täti Dortha oli vaatetettu mustaan silkkiin ja nurinpäin käännettyyn
turkkiin ja päässä oli hänellä kultapaperinen kruunu. Toisessa kädessä
piti hän kartiinipuuta ja toisessa omenaa.
"Mutta minä sanon sinulle, Dortha, sinä olet käsittänyt aivan väärin
rollisi. Duncan, Skottlannin kuningas, ei suinkaan ole voinut näyttää
tuollaiselta."
"Silloin saan minä sanoa, että sinä olet käsittänyt rollisi aivan
oikein, Riikka, Noita-akka on varmaan näyttänyt aivan sellaiselta kuin
sinä nyt."
"Pidättekö kenraaliharjoitusta näytäntöpuvuissa?"
"Se on Riikka vaan, joka yhä minua loukkaa, tohtori. Onko teillä
mitään muistuttamista pukuin suhteen? Tässä on kruunu, valtio-omena ja
valtikka, ja tässä on kärpän nahkainen mantteli. Niin se on tietysti
vaan oravannahkaa, mutta ei siitä ole niin väliä."
"Tietysti ei, mutta minä luulin sentään, että teillä olisi housut ja
takki mustan silkkihameen asemesta."
"Niin, samaa sanon minäkin."
"Ole vaiti, Riikka, Minä, Jumalan kiitos, ymmärrän liian hyvin mikä
on sopivaa, tahtoakseni näytellä kuningas Duncania miehen vaatteissa.
Ainoastaan siitä en ole selvillä, pitääkö minun tulla sisään syöden
valtio-omenaa, sillä nämät grawensteinilaiset ovat niin hirmuisen
happamia."
You have read 1 text from Finnish literature.
Next - Kotoisia kohtauksia; Victoria regia - 3
  • Parts
  • Kotoisia kohtauksia; Victoria regia - 1
    Total number of words is 3510
    Total number of unique words is 1717
    25.0 of words are in the 2000 most common words
    33.2 of words are in the 5000 most common words
    37.8 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Kotoisia kohtauksia; Victoria regia - 2
    Total number of words is 3575
    Total number of unique words is 1578
    26.0 of words are in the 2000 most common words
    35.9 of words are in the 5000 most common words
    41.1 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Kotoisia kohtauksia; Victoria regia - 3
    Total number of words is 3516
    Total number of unique words is 1705
    26.5 of words are in the 2000 most common words
    36.4 of words are in the 5000 most common words
    41.0 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Kotoisia kohtauksia; Victoria regia - 4
    Total number of words is 615
    Total number of unique words is 417
    29.4 of words are in the 2000 most common words
    38.0 of words are in the 5000 most common words
    42.9 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.