Kirot: Yhdeksan-katkelmainen unelma - 5

  _Kentältä kuuluu meluista puhelua ja hihkuvia huutoja, jotka yltyvät
  hurjaksi lauluksi ja tanssin töminäksi_:
   Hah hah hah, hih hih hih,
   hauskoja poikia ollaan!
   Heh heh heh, hih hih hih,
   Mervian poikia ollaan--hih!
  URMAS
  _Ryntää ovelle ja huutaa Sätenen_: Ketä ne? Mikä elämä siellä?
  SÄTENE
  En tunne, näyttävät nuorilta miehiltä.
  URMAS
  Kuinka ne uskaltavat!? Käske paikalla tiehensä!
  HELJÄ
  _Tulee suojansa ovelle, hätäisenä_: Mitä ääniä ne? Ketä siellä, Urmas?
  URMAS
  En tiedä. Lähetin juuri Sätenen poiskäskemään. _Ulkoa kuuluu hälinää,
  puheen sorinaa._
  SÄTENE
  _Palaa_: Eivät lähde. Ne ovat miekanviejiä, ovat kauhean päihdyksissä.
  ULKOA
  _Hurjasti_: Hah hah hah, hih hih hih,
   Mervian poikia ollaan!
   Heh heh heh, hih hih hih,
   Mervian puolesta ollaan--hih!
  URMAS
  _Tuskaisena_: Mene, Heljä, omaan suojaasi! _Sulkee ikkunan juoksulaudan
  --huone käy hämäräksi. Käy korokesillalle ja laskee lakeisaukon
  sulkulaudan--huone käy miltei pimeäksi, vain lakeisaukon ja ikkunan
  seuduilla kumottaa heikot valovirrat. Ulkoiset äänet himmenevät,
  sorinan keskeltä kuuluu kuitenkin:_
  MIEHEN ÄÄNI
  Hei, tulkaas tytöt karkeloimaan!
  NAISEN ÄÄNI
  Teidän kanssanne!? Hävetkää--kuohilaat, miekkanne myyjät!
  MIESTEN ÄÄNIÄ
  Mitä se sanoi...?--Jumal-avita!
  NAISEN ÄÄNI
  Kuohilaita, kuohilaita! Miehuutenne myyneitä raukkoja!
  MIEHEN ÄÄNI
  Tuosta saat, hornan kämäleuka! _Kuuluu kimeä naisen kirkasu._
  MIESTEN ÄÄNIÄ!
  Se oli oikein!--Veenien koina!--Me ollaan Mervian miehiä, me ollaan
  Urmaan poikia--hih!
  NAISTEN ÄÄNIÄ
  Kuohilaita, kuohilaita, kuohilaita!--Hyppikää, hullut!
  MIEHEN ÄÄNIÄ
  Mitäs me tuommoisista!
  TOINEN
  Niin, iloitaan pojat! Hauskempi onkin näin--hah hah hah...
  _Hurjasti_: Hah hah hah, hih hih hih,
   urheita poikia ollaan!
   heh heh heh, hih hih hih,
   miekkojen viennistä tullaan--hih!
  HELJÄ
  _Joka on hämyssä katsellut kuinka Urmas kävelee etualalla ja
  väänteleksen tuskissaan, menee kiireisesti ulos. Laulu ja tanssi taukoo.
  Kuuluu hetkisen puheen sorinaa, sitten kaikki vaimenee hiljaiseksi.
  Heljä palaa ja työntää ikkunan juoksulaudan syrjään: heikko valo virtaa
  huoneeseen. Astuu sitten Urmasta kohti, joka istuu pää käsien varassa
  sillanteen reunalla:_
  Älä ole enää murheellinen, Urmas! He jo menivät...
  URMAS
  _Kuin itsekseen:_ Ja sittenkin on parempi että he hyppivät, kuin että
  täällä hyppisivät muronnien asestetut pedot.
  HELJÄ
  _Läheten:_ Epäilemättä.. He sitäpaitsi olivat päihdyksissä..
  URMAS
  Me olemme kaikki päihdyksissä! Tämän kansan sisus on sairas.
  HELJÄ
  _Liikutettuna:_ Niin, sairaita me olemme. Ystävämme
  Lyylykin----_Keskeyttää pelästyneenä._
  URMAS
  _Kavahtaen:_ Mitä Lyylystä...?
  HELJÄ
  _Välttäen:_ On .. sairastunut... Luultavasti sentään paranee.--Minun
  täytyy nyt lähteä, Urmas...
  URMAS
  _Lujasti:_ Miksi salaat minulta jotakin? Tahdon kuulla--tule, Heljä!
  HELJÄ
  _Tulee vitkaan ja istuutuu hänen luokseen alimmalle korokeaskelmalle.
  Hiljaa:_ Ystävämme Lyyly on ... surmannut itsensä mielenhäiriössä...
  URMAS
  Lyyly...? Manalla? Omin käsin?--Jumalat, millaisia uhreja tämä aika
  vaatii!
  HELJÄ
  _Silittää hiljaa hänen kättään, katselee pitkään:_ Me olemme kaikki ajan
  uhreja. Kuinka sinä olet vanhettunut, Urmas! Kuinka kansasi kohtalo on
  sinut harmaaksi purrut.
  URMAS
  _Kuin havahtuen_: Olenko minä jo niin vanha...?
  HELJÄ
  _Silittää hänen kättään_: Me olemme jo vanhoja.
  URMAS
  Mutta mihinkä meidän nuoruutemme on mennyt? Milloinka me olemme
  itsellemme eläneet?
  HELJÄ
  _Silittää hiljaa_: Silloin kun olemme eläneet muille...
  SÄTENE
  _Tulee_: Rouka-vanhin!
  URMAS
  Saata sisään! _Nousevat_.
  ROUKA
  _Katselee oudostellen ympärilleen_: Onpa täällä hämärä...?
  URMAS
  Hämärä, ystävä, ympäröi meitä joka taholla!
  ROUKA
  Totta puhut--Muronniasta on taas saapunut sanantuojia!
  URMAS ja HELJÄ
  Taas...? _Jäävät kuin kivettyneinä paikoilleen._
  ROUKA
  _Hiljaisen kiivastuneesti:_ Taas! Tahtovat lähettää eri veronhaltijan,
  joka kerää verot. Nahat ja taljat muka alamittoja. Mutta se on ilmetty
  vale! Tarkastin jok'ainoan omin käsin, ennenkun ne laitettiin. Kavaluus,
  kavaluus takana! Tästä täytyy tulla loppu!
  URMAS
  _Vääntelee neuvottomana käsiään:_ Ja kuitenkin..
  
  
  7. ALASTOMAT VETÄJÄT.
  
  _Ilmoka-järven ranta--sillä kohti missä Namangan kannas erottaa sen
  Lautu-järvestä. Paikka on aukea, molemmin puolin harvahkoa metsää.
  Oikealla metsän laidassa järveen juokseva kuivunut puron-uoma, jonka
  aukeanpuoleisella reunalla etualalla kasvaa muutamia puita ja pensaita.
  Itse lahdelma aukeaa takana tyynenä ja rauhallisena, oikea ranta
  loivasti yleten, vasemmalla kuusikkoa kasvavan vaaran korkea rinne.
  Jonkun matkaa selälle päin keskellä lahdelmaa on pieni saari, jonka
  oikeanpuoleista kuvetta kulkee kiireisesti kaksi soutuvenettä,
  eellimäisessä paitsi soutajia myös pieni keulapurje.
  Aurinko juuri laskee, palaen keltaisena vaaran puitten takana ja valaen
  niiden lomitse kultavirtaansa maiseman hiljaiseen tyveneen._
  VIESTINVIEJÄ
  _Juoksee järven rannalta, niemekkeen takaa vasemmalta vinosti aukean
  poikki etualaa kohti oikealle_: Voi turman päivää!
  _Vastakkaiselta puolelta metsästä kuuluu risahduksia ja kiireistä
  juoksua._
  ÄÄNI
  _Metsässä_: Hei hei, tännepäin!
  TOINEN ÄÄNI
  _Taempana:_ Onko järvi siellä?
  ENSIM. ÄÄNI
  Uoma näkyy--joutukaa! _Puiden välissä vilahtaa juoksevia asestettuja
  miehiä._
  VIESTINVIEJÄ
  _Juoksee aukeanpuolelta uomaan:_ Hei! Sieltähän jo tullaan..
  ENSIM. TULIJA
  _Syöksyy metsästä uomaan:_ Hei! Mitä on tapahtunut?
  TOINEN TULIJA
  Tytöt tajuttomina kylään juoksivat..
  KOLMAS
  Onko se totta...?
  VIESTINTUOJA
  _Epätoivoisesti käsiään heilutellen:_ On. Tuho on tullut!
  ÄÄNIÄ METSÄSTÄ
  Tänne, tänne! _Yhä useampia juoksee paikalle._
  VIESTINTUOJA
  Teidän metsällä ollessanne tulivat, vaativat tytöt veroriistoja
  kannaksen poikki kantamaan. Sitten--
  UUSI TULIJA
  Mitä on, kuinka on?
  ENSIM. TULIJA
  _Malttamattomana:_ Mitä sitten?
  VIESTINTUOJA
  Sitten veronhaltijan venettä vetämään kannaksen yli Laudusta Ilmokaan--
  JOKU
  Häpeämätöntä!
  VIESTINTUOJA
  Alasti pakottivat, sotamiehet riisuivat--
  JOUKKO
  _Raivostuneena:_ Alasti...? Hirtehinen! Julkikonna!
  VIESTINTUOJA
  Vetohihnoista vetivät--konna itse taljoilla veneessä--pitkä vaateruoska
  kädessä. Sillä viskoi alastomia--nyki--nauroi--
  JOUKKO
  _Hurjana:_ Rietta! Hirtehinen! Surma!
  JOKU
  _Uoman pohjaa tarkastellen:_ Tästä ovat kulkeneet, anturan jälki näkyy!
  VIESTINTUOJA
  Tuolla rannassa muut pääsivät--Ilvin raastoivat taljoille--
  JOUKKO
  _Yhtaikaa:_ Hornansusi! Maksa maalle! Vielä näkyy veneet! Jousenne,
  jousenne, joutukaa! _Lähtevät juoksemaan järvelle päin._
  JOKU
  _Huutaen:_ Hei, tuolla on jotain! _Osottaa aukealle._
  USEAT
  Mitä!? _Kääntyvät._
  VIESTINTUOJA
  Tuhojen tuho! _Juoksevat kaikin aukealle._
  _Siellä kolme miestä, joiden vaatteet valuvat vettä, kantaa järveltäpäin
  kuollutta tyttöä. Tytön alastoman ruumiin yli on levitetty pieni
  vaate--märät hiukset lepäävät epäjärjestyksessä rinnoilla. Kantajain
  jälessä kulkee toinen tyttö, ainoastaan hame ja paita verhona. Hän
  peittää käsillään kasvojaan ja itkeä tyrskyttää hiljalleen._
  USEAT
  _Kauhistuneina:_ Ilvi!?
  TOISET
  Kuollut...?--Mitä tämä!?
  ENSIM. KANTAJA
  Hukuttautui, tyttörukka. _Laskevat ruumiin maahan vasemmalle._
  TOINEN KANTAJA
  Järveen syöksyi. Juuri saavuimme paikalle, kun tämä toinen juoksi
  hulluna rannalla. Ei ollut venettä--kahlaamalla etsimme--henki poissa.
  PUISMA
  _Juoksee erään seuralaisen kera oikealta, huutaa kaukaa:_ Missä on Ilvi?
  Onko kukaan Ilviä nähnyt?
  JOKU
  Jumalat poika-parkaa armahtakoot!
  PUISMA
  _Saapuu luo, naulautuu kauhistuneena paikkaansa:_ Siis totta!? _Heittää
  jousensa maahan, syöksyy ruumiin ääreen:_ Ilvi, Ilvi! _Parkasee:_ Kylmä!
  Minä tulen hulluksi! Ilvi, Ilvi! _Hypähtää ylös:_ Missä konna? Läpi
  maksan ammun, miekkaan seivästän! _Tempaa jousensa:_ Ääh--siellä vielä
  näkyvät! Kosto! _Lähtee juoksemaan rantaan päin._
  USEAT
  Kosto, kosto! _Juoksevat mukana._
  PUISMA
  _Työntää nuolen valmiiksi viritettyyn jouseensa, tähtää._
  JOKU
  Hullu! Ei yllä puoliväliinkään.
  PUISMA
  _Laskee jousensa, hurjana:_ Niin, hullu, hullu, ja hulluksi minä tulen!
  Vene vesille! _Lähtee juoksemaan rantaan._
  TOINEN
  Ei ole venettä rannassa!
  KOLMAS
  Vene Laudusta!
  JOUKKO
  _Kiihkeästi:_ Vene Laudusta!
  PUISMA
  _Juoksee takaisin, heittää jousensa:_ Aseet pois! Joutuun!
  JOUKKO
  Joutuun, joutuun! _Heittävät aseensa sikin sokin kentälle, juoksevat
  uoman vartta oikealle. Kantajat ja eräitä vanhempia miehiä jääpi._
  MUUAN JÄÄNYT
  _Huutaa:_ Ottakaa Jousseron seitsenhankainen! _Toisille:_ Jo tuli
  elämästä loppu!
  ENSIM. KANTAJA
  Loppu. _Toisille kantajille:_ Lähtään, ilta joutuu! Nostavat Ilvin,
  lähtevät oikealle.
  RIPSÄ
  _Käy jälessä, itkee ääneen._
  TOINEN JÄÄNYT
  Tyynny, Ripsä--ei se itkusta parane, tyttöparka! _Jälelle jääneille
  raivostuneena:_ Nyt hornan verisusi temmeltää keskellämme! Veroja
  riistää kaksin verroin, uusilla uhkaa, tyttäremme raiskaa..
  ENSIMÄINEN JÄÄNYT
  Entäs Imari, uljas poika? Niin telotti kuin koiran. Entä Kovas, Kurkia
  ja Herjöö? Siellä viruvat Muronnian tyrmissä parhaat miehet!
  MUUAN VANHUS
  _On istahtanut kivelle, syvän värähtävästi:_ Kyllä olemme nyt alasti
  riisuttuja joka mies. _Osottaa kädellään:_ Katsokaa noita vesiä ja
  vaaroja!.. Mikäs olisi eläessä täällä.. Mutta kuinka elämme?.. Niinkuin
  hornan tulisen lammen partaalla!
  ENSIMÄINEN
  _Kiivaasti:_ Ainakaan tuo konnien konna ei enää puolen hetken päästä ole
  elävien ilmoilla!
  KOLMAS
  Mutta aatellaanpas, miehet, onko se sentään harkittu teko?
  NELJÄS
  _Tuimasti:_ Mitä tarkotat!?
  KOLMAS
  Tarkotan että hirmu on muronnien päämiehiä ja ruhtinaan lähettämä--että
  voimmeko me Laudun miehet noin vaan käydä kaulukseen?
  USEAT
  _Korvallistaan raapien:_ Jaa .. jaa .. Asialla on monta puolta..
  TOINEN
  Horna teidän puolianne! Henki hengestä!
  ENSIMÄINEN
  Jospa sentään olisi ensin mentävä Urmaan ja vanhimpain puheille?
  KOLMAS
  Niin on tehtävä--pojille on puhuttava järkeä.--Kas, taitavat jo tulla!
  _Nuoret miehet tulevat rajusti uomaa pitkin, vetäen miltei juoksujalassa
  suurta venettä molemmin puolin hangoista._
  ENSIMÄINEN MIES
  _Viipottaa kättään:_ Hei, pojat!
  MUUAN VETÄJISTÄ
  Ei nyt ole aikaa! _Kiidättävät veneen vinhasti rantaan. Vanhemmat
  miehet rientävät jälessä._
  ENSIM. VETÄJÄ
  Neljätoista ja melamies!
  TOINEN VETÄJÄ
  Kaikki jouset veneeseen! _Jotkut juoksevat aseita hakemaan._
  ENSIM. MIES
  On harkittu niin, että tämä tuuma onkin jätettävä toiseen kertaan.
  Olisi ensin mentävä Urmaan ja vanhimpain puheille.
  VETÄJÄT
  Mitä...?--Urmaanko pakeille, Jumal-avita!--Ei, me isketään!
  TOISET
  Ei ei!
  TOISET
  Vene vesille! _Työntävät._
  TOISET
  Ei! _Pitävät vastaan._
  TOISET
  Vene vesille, taikka tässä tulee--
  TOISET
  Ei! _Syöksähtävät uhaten vastakkain._
  MUUAN VETÄJÄ
  Malttakaa, malttakaa! Aatelkaas sentään, pojat, tämä on arka paikka.
  _Kiistelijät asettuvat._
  MUUAN VANHA MIES
  Eikä äkkipikaista tekoa saa takaisin. Käydään ensin vanhimpain puheilla;
  ellei sieltä apua, sitten nytistetään.
  USEAT
  Olkoon niin.
  JOKU
  Hornaan vanhimmat!
  PUISMA
  _Joka on tällä välin hakenut jousensa, tulee juosten ja tarttuu
  rajusti veneeseen._
  JOTKUT
  _Pidättävät._
  PUISMA
  _Julmistuneena:_ Kynnet irti!
  PIDÄTTÄJÄT
  Ei, maltu hurja!
  PUISMA
  Kynnet irti, taikka tulee lihaa!
  PIDÄTTÄJÄT
  Ei!
  PUISMA
  _Tempaa miekan huotrastaan:_ Niin tulkoon lihaa! _Huitoo
  miekallaan hurjana. Jotkut tarttuvat häneen takaapäin ja vääntävät
  miekan pois._
  PUISMA
  _Reutoo raivona toisten pidellessä:_ Kurjat, raukat, petturit!
  VANHA MIES
  Poika on vietävä kotiin rauhottumaan. _Kiertävät tuppivyön Puisman
  käsien ympäri. Kaksi miestä lähtee viemään. Osa jääneitä seisoo
  alakuloisena, toiset synkkinä, kolmannet ovat kääntyneet voimattoman
  harmistuneina selin._
  PUISMA
  _Raivona metsänlaidassa:_ Jumalat kirotkoot, Tuonen mustat
  kaarneet nokkikoot!
  ÄLYTIKKA
  _Joka on sillaikaa saapunut veneellä niemen taitse vasemmalta rantaan,
  hilpeästi:_ Hei pojat, hei! Mikäs nyt on hätänä? _Hypähtää ketterästi
  rannalle._
  VANHA MIES
  Kirous ja hulluus on hätänä! Verohurtta miesten poissaollessa tuli
  kylään, tyttäremme valjasti alasti venettään vetämään, yhden tärväsi,
  että raukka järveen juoksi--pojat tahtoivat kostaa.
  ÄLYTIKKA
  Ei tuhmuuksia pojat, ei tuhmuuksia!--Hm, tytöt, hm... Katsokaas, se oli
  omaa tyhmyyttänne kaikki tyyni. Annas lähettää nuoria hempukoita
  ihraista roikaletta vetämään--katsokaas, äly, äly joka asiassa! _Huomaa
  miesten vyöllä miekkoja_: Aah, noin paljon miekkoja! Tästähän tulee
  oikein sievä saalis..
  MUUAN KESKI-IKÄINEN MIES
  Taitaa tulla! _Tarttuu häntä kaulukseen rajusti:_ Mikä olet miehiäsi?
  ÄLYTIKKA
  Noh noh, ystävä!--Ettekös te Veitaasta ole kuulleet? Tosisininen
  isänmaan mies, neuvoo tyhmälle kansalle älyä, kerää miekkoja enemmän
  kuin kukaan koko Merviassa--
  KESKI-IKÄINEN
  _Tarttuu molemmin käsin_: Hyvä on, jo riittää keruusi! _Toisille_: Tämä
  »Älytikka» on yksi niitä hirtehisiä, jotka tämän hornan ovat meille
  valmistaneet. Minun sanani on: hirteen!
  JOUKKO
  _Vapautuneen hurjana_: Hirteen! _Joku_: Veroista ja miekoista!
  _Toinen_: Imarista ja Ilvistä! _Kolmas_: Kaikesta kurjuudesta! _Neljäs_:
  Puunkylkeen kaikki lemmon tikat! _Käyvät raivostuneina käsiksi._
  ÄLYTIKKA
  No no, ei sentään leikkiä lasketa!
  ERÄS
  Ei--ala astua!
  TOINEN
  _Tuo rannalta pitkän hihnan:_ Tässä on naru, veronhaltijan vetohihnoja!
  JOUKKO
  _Hurjan riemuisena:_ Hyvä, hyvä, hyvä!
  ÄLYTIKKA
  _Silmät pyöreinä, rukoilee hätääntyneenä_: Oikeinko te tosissanne?
  Tyhmyyttä, tyhmyyttä! Mervian hyväksi olen kaikki tehnyt, yöt päivät
  kulkenut! Jos toisinpäin on älykkäämpää, tehdään toisin--
  KESKI-IKÄINEN
  _Karjasee kauheasti_: Ei mitään porutikkaa! _Vievät kiireisesti metsään
  vasemmalle._
  ÄLYTIKKA
  _Itkien ja hätäisesti rukoillen_: Väärin, väärin... Viaton olen... En
  kellekkään pahaa tehnyt... Puhutaan vielä--_huutaa_: niistä isommista
  ja viisaammista! _Äänettömyys._
  VANHA MIES
  Nyt Urmaan puheille! Kutka tulevat mukaan? _Työntävät veneen vesille,
  useita miehiä hyppää veneeseen._
  
  
  8. KANSAN SINETTI
  
  _Urmaan pirtti._
  URMAS
  _Seisoo kalpeana ja tuskaisena pöydän luona:_ Kun pääsisi taas
  tämänkin päivän! _Käy mietteissään eteenpäin:_ Jos ne, jotka tämän
  meille tuottivat, omin silmin näkisivät mihinkä kärsimysten kuiluun he
  kokonaisen kansan syöksivät, totisesti: he kauhistuisivat astua Tuonen
  maille!
  _Muistaa jotain, käy Heljän ovelle ja huutaa häntä._
  HELJÄ
  _Tulee, katsahtaa hänen liikutettuihin kasvoihinsa:_ Sinulla on
  taas vaikea päivä, Urmas.
  URMAS
  Vaikein kaikista--sen inhotuksen tähden, mitä tunnen! Voisin
  melkein uskoa jonkun äkki-ihmeen tapahtuvan, joka meidät tästä
  kurjuudesta pelastaisi.
  HELJÄ
  _Elävästi:_ Sinäkin...? Minulla se on jokapäiväisenä palavana rukouksena.
  Joku suuri, leimahtava ilmestys, joka taas kohottaisi ja puhdistaisi!
  URMAS
  _Keventyvästi:_ Niin, jumalain sallimukset ovat monet. Hänhän voisi
  sairastua... Tai voisi sattua vielä ratkaisevampaa: nousta myrsky
  järvellä--nyt tuulee, on tuullut kaiken yötä...
  HELJÄ
  _Katsoo häneen hämmästyneenä. Masentuneesti:_ Niin ... niin...
  _Lämpimämmin:_ Niin, voisihan niinkin sattua.
  URMAS
  Tai ruhtinas äkkiä kuolla... Uusi ruhtinas, uudet toivot...
  _Tuskaisena:_ Mutta tästä päivästä ei sekään pelastaisi! _Miltei
  rukoilevasti:_ Tulethan kuitenkin häntä tervehyttämään...?
  HELJÄ
  _Hiljaa, mutta päättävästi:_ En saata, Urmas!
  URMAS
  Mutta ajattele: veronhaltija--ruhtinaan edusmies--maan tapa--
  HELJÄ
  _Värähtävin äänin:_ En voi--kansani häpäisijää--kodissamme--en!
  _Oven takaa kuuluu puheen ääntä, reutomista ja tiukujen helinää. Sisään
  tunkeutuu Taakankantaja Sätenen koettaessa häntä pidättää._
  URMAS
  Mitä tämä? Kuka se?
  SÄTENE
  Taakankantaja ... en voinut mitään...
  HELJÄ
  Anna onnettoman tulla.--Minä olen kuullut hänestä, Urmas. _Sätene
  poistuu. Urmas käy korokesillalta alas._
  TAAKANKANTAJA
  _Joka on muuten entisellään, paitsi taakassa entisen lisäksi molemmissa
  päissä riippuvat kahleenkappaleet ja laella pieni vetohihnoilla
  varustettu vene, läähättää hiljaa taakkansa alla, vilkasee hätäisesti
  ympäri huonetta, salaperäisen kiihkeästi:_
  Siis tämä se on se paikka... Kas äänet, äänet!... _Kääntyy Urmaaseen:_
  Ja sinä olet Urmas?
  URMAS
  Minä... Onko asiata?
  TAAKANKANTAJA
  _Häntä kuulematta, sillanteen reunalla seisovaa Heljää osottaen:_
  Ja tuo tuolla on Mertsi!
  URMAS
  _Hätkähtää, vaihtaa silmäyksen Heljän kanssa:_ Ei--Mertsi on kuollut.
  TAAKANKANTAJA
  _Varjostaa kädellä silmiään, ihmetellen:_ Kuinkas minä väärin näin...?
  Vai on Mertsi kuollut ... _nauraa outoa naurua.--Astuu sitten Urmaan
  luo, kiivaan läähättävästi:_ Taakka, Urmas, taakka? Sinulla sanotaan
  olevan niin paljon ... en ole ennen ennättänyt. _Osottaa taakkaansa:_
  Katsos: _tunnethan sinä nämät_...? Ah, painaa, painaa...
  URMAS
  _Omituisesti liikutettuna:_ Niin ... taakkaa meillä on, mies-rukka...
  TAAKANKANTAJA
  _Kiivaasti, outo palo silmissä:_ Urmas! _Tarttuu hänen mekkonsa hihaan
  ja vetää kiireesti muutamia askeleita etualalle päin. Kiinteästi
  silmiin tuijottaen:_ Urmas! Kissat syövät ruohoa!
  URMAS
  _Vähän levottomasti:_ Niin niin.
  TAAKANKANTAJA
  _Yhä kiinteämmin:_ Kissat syövät ruohoa!
  URMAS
  Niin niin ... kyllä olen huomannut.
  TAAKANKANTAJA
  Kissat syövät ruohoa--_sähähtäen:_ tulee sade! _Jää takanojoon
  vetäytyneenä tuijottamaan kammottavasti avoimin silmin.--Hätkähtää
  äkkiä, kuuntelee:_ Kuulitteko, kuulitteko!? Kiire, kiire, kiire...
  _Ryntää ulos, tiuvut rajusti soivat._
  HELJÄ
  _Kalpeana:_ Se oli tavatonta! Minä vähällä pelkäsin, vähällä säälistä
  itkin.
  URMAS
  _Raskaasti:_ Ja kuitenkin--kuka tietää vaikka hän olisi tätä nykyä
  onnellisin ihminen koko Merviassa!
  SÄTENE
  Muuan vanha vaimo pyrkii puheille!
  URMAS
  Odottakoon hetkisen.. Ei, anna tulla heti.--Puhumme siitä sitten, Heljä.
  _Heljä menee._
  VAIMO
  _Tulee. Hän on vanhanpuoleinen, niukan kumarainen rahvaannainen, päässä
  täyshuntu, joka varjostaa jossain määrin kasvojakin. Katse maahan
  luotuna, syvä mielenliikutus äänessä:_
  Olen Laudusta--sen tytön äiti, joka--
  URMAS
  Sinä...? _Tyyntyy, käy luo ja ottaa häntä kädestä, jonka vaimo ojentaa
  suuresti hämillään:_ Se tapaus on minuun koskenut.--Istu, äiti parka!
  VAIMO
  _Hievahtamatta_: Kuulin että tyttöni turmioon saattaja aikoo käydä
  luonasi. Että aijot ottaa hänet täällä vastaan niinkuin ystävän ja
  vieraan--
  URMAS
  Tietäisit, vaimo, kuinka se itseänikin inhottaa! Ja kuitenkin--enhän voi
  sulkea oveani ruhtinaan edusmieheltä.
  VAIMO
  _Värähtäen_: Rukoilen tyttäreni ruumiin kautta.--Kuulin muidenkin käyneen
  siitä puhumassa.--Elleivät miehemme olisi luottaneet, ei olisi mitään
  vastaan otettavaa.
  URMAS
  Ymmärrän--koettakaa tekin minua ymmärtää. Lupasin miehillenne että
  sanon tästä asiasta ankarat sanat. Mutta voidakseni niin tehdä,
  saattamatta maata vaaraan, minun täytyy ottaa hänet vastaan, koska hän
  on ilmottanut tänne tulevansa.
  VAIMO
  Rukoilen: älä päästä häpäisijää kotiemme kynnyksen yli.
  URMAS
  Liikutettuna: Kun tämä on ainoastaan _minun_ kotini, eihän kellään
  pitäisi olla valittamista.
  VAIMO
  _Hiljaa kuohahtaen_: Sinun kotisi, vanhimmainen, on Mervian ensimäinen!
  --_Miltei tukahtuneesti_: Sinä siis et tahdo...?
  URMAS
  _Tuskastuneena_: Tahdo...? Minä en voi!
  VAIMO
  _Työntää huntunsa niskaan, jolloin mustat suortuvat tulevat näkyviin,
  astuu askeleen, suoristautuu täyteen mittaansa. Muuttuneella äänellä_:
  Urmas!
  URMAS
  _Peräytyy kauhistuneena taapäin, kohottaa torjuvasti kätensä_: Mitä...?
  Nousevatko kuolleet haudoistaan...?
  MERTSI
  _Hiljaisen läpitunkevasti_: Ei, vaan elävät, jotka ovat yksinäisyydessä
  odottaneet hetkeänsä.
  URMAS
  _Yhä kauhuissaan_: Mitä tahdot minusta, Mertsi...?
  MERTSI
  Tahdon sinut siirtää puoli ihmis-ikää takaperin. Minä, elämästä
  irtileikattu, jäin eloon, koska Mervian tulevaisuus oli minulle liian
  rakas. Tahdon sinua muistuttaa siitä nuoresta miehestä, joka kerran
  lupasi tämän Mervian liittää lujaksi ja kokonaiseksi, mutta joka nyt
  seisoo sekasorron ja hajaannuksen keskellä, horjuen oman itsensäkin
  edessä.
  URMAS
  _Tyytyneempänä, mutta syvästi liikutettuna_: Silloin myöskin tiedät
  miksi minun nuoruuteni unelma särkyi.
  MERTSI
  Tiedän. Siksi, että hylkäsit nuoruutesi uskon ja eksyit laskelmien
  poluille. Siksi että horjahdit vihaan, silloin kun olisi enin rakkautta
  kaivattu.
  URMAS
  _Sisäisestä kuohunnasta vavisten_: Mertsi! Jos tämä oli minun
  hairahdukseni, mikä silloin on sinun heimosi osa tässä hajaannuksessa?
  MERTSI
  Minun heimoni...? _Pienen äänettömyyden jälkeen_: Olin jo unohtanut
  kuuluneeni johonkin heimoon... Niin, »minun» heimoni syyt ovat monet
  ja raskaat. Mutta pitikö sinun, jolle jumalat olivat uskoneet suuren
  ajatuksen, painua niiden tasalle, joilla oli vain sirpaleajatus?
  Pitikö sinun, joka rakensit kansakunnan suurta tulevaisuuden pirttiä,
  kompastua ... matalaan arkkuun? Ja oletko sinä, joka nousit kiroja
  poistamaan, koskaan ymmärtänyt _minun_ heimoni kiroja?
  URMAS
  _Hämmästyneenä_: Sinun heimosi kiroja...?
  MERTSI
  Niin. Juuristaan irtireväistyn sirpaleen epätoivoisuuden kiroja!
  URMAS
  _Kuin itsekseen_: Niitä kiroja minä totisesti en ole tullut
  ajatelleeksi... _Äänettömyys_.
  MERTSI
  Menneet menneinä. _Astuu askeleen lähemmäksi_: Urmas! Sirpaleet
  huutavat ympärilläsi. Se rakennus, jonka rakkaudellesi kohotit, on
  sortumaisillaan. Se kansa, jonka korpien hajanaisista joukoista liitit
  ja nostit, on epätoivoon painumaisillaan. Anna sille tänään uskonsa
  takaisin, anna sille merkki!
  URMAS
  Merkki...? Ja se olisi...?
  MERTSI
  _Kuohahtaen_: Miksi kysyt? Kyselitkö silloin, kun uhrikivellä
  annoit merkin?
  URMAS
  _Liikutuksesta vavisten_: Ajat ovat nyt toiset, Mertsi.
  MERTSI
  Ajat ovat samat! Minä tulen suoraan uhrikiveltä, uhrikiven usko
  sielussani!
  URMAS
  _Katsoo häneen hämmästyneenä_: _Sinä_...? Uhrikiveltä...?
  MERTSI
  _Nyökäyttää hiljaa_.
  URMAS
  _Tuskaisena_: Mutta etkö ymmärrä että hänellä voi olla ruhtinaan asia?
  MERTSI
  Hän käyköön vanhimpain pirttiin. Mutta Mervian kodeissa, _sinun_
  kodissasi ei sen tytärten raastajalla ja miesten telottajalla pidä
  oleman jalan sijaa!
  URMAS
  _Levottomasti_: Miksi tämä päähänpisto? Olen noista kaikista sanova.
  MERTSI
  Sanat ovat ilmaa. Ainoastaan teot seisovat. Anna merkki!
  URMAS
  _Käy käsiään väännellen edestakaisin_: Miksi kiusaatte minua? Miksi
  vaaditte tekoa, josta ei ole maalle mitään hyötyä, vaan varmasti
  turmiota?
  MERTSI
  _Astuu aivan hänen eteensä. Hiljaa_: Minä tulen uhrikiveltä ... minäkin
  kohotin silloin käteni. _Kansan häpeällä ja alennuksella on joku raja,
  josta se joko painuu ainiaaksi taikka alkaa taas nousta_. Se raja on nyt
  meillä. Anna merkki!
  URMAS
  _Sitä_ merkkiä minä en voi antaa.
  MERTSI
  _Mitään muuta ei ole_. _Äänettömyys.--Rukoillen_: Urmas! Sinä tiedät
  mitä Laudussa oli vähällä tapahtua... Tämä on viimeinen säije, josta
  pidämme yhteisesti kiinni--älä anna sen katketa! _Jää eteenpäin
  kurottuneena, jännittyneenä odottamaan_.
  URMAS
  _Lyhyen ankaran mielenliikutuksen jälkeen_: Minä rukoilen jumalilta sitä
  armoa, ettei minun tarvitsisi häntä koskaan nähdä. Mutta jos hän tulee--
  minä en ole oikeutettu saattamaan maata vaaraan.
  MERTSI
  _Lyyhistyy takaperin, kalpeana_: Onko se sinun viimeinen sanasi,
  Urmas...?
  URMAS
  Sen _täytyy_ olla--ymmärrä minua.
  MERTSI
  _Suoristautuu ja katsoo häneen hetkisen ääneti. Jäykistyy sitten
  kalmankarvaiseksi, silmät sulkeutuvat._
  URMAS
  _Hätääntyneenä_: Mitä...? Mikä sinun tuli, Mertsi?
  MERTSI
  _Avaa silmänsä, tuskin kuuluvasti_: Ei .,. mikään. _Kohottaa
  hunnun päähänsä, nyökäyttää vitkaan--poistuu sanaa sanomatta._
  URMAS
  _Joka on seisonut hetkisen paikkaansa jähmettyneenä, rientää muutamia
  askeleita hänen jälkeensä_: Mertsi, Mertsi! Miksi sinä noin menit...?
  _Pysähtyy, kääntyy takaisin_: Sinä tulet kuin haudan takaa, etkä minua
  ymmärrä... Mutta sinun pitää vielä kuuleman ja ymmärtämän!
  _Rientää jäntevästi korokesillalle kylkeissuojan oven luo ja huutaa.
  Sisääntulevalle Heljälle: _En vaadi sinua enää, Heljä. Jos hänellä on
  siitä jotain sanomista, hän on saapa vastauksen!
  HELJÄ
  _Katsoo ihmeissään hänen silmiinsä, sitten riemuisesti_: Niinkö...?
  Ja sinä olet sanova hänelle rohkeasti totuuden?
  URMAS
  Olen sanova niin, että hän sen kerrankin kuulee!
  HELJÄ
  _Yhä riemuisemmin_: Ja minä riennän koko tanhualta kuin pahaa unta
  pakoon!
  SÄTENE
  _Tulee_: Rouka- ja Hallo-vanhimmat ovat tulleet!
  URMAS
  Joko? Pyydä sisään!--Juuri niin, Heljä! On kyllin, kun minun täytyy
  olla hänen kanssaan samojen ortten alla.
  _Heljä ojentaa hänelle molemmat kätensä, nyökäyttää kevein mielin,
  menee.
  Rouka ja Hallo tulevat_.
  ROUKA
  Terve! Tulimme varalta hyvissä ajoin. Kattelevat.
  URMAS
  Kunpa pian tulisikin, että hänestä pääsisimme! _Nousevat sillanteelle._
  Minä olen päättänyt tänä päivänä sanoa vakavat sanat. Tästä on kerran
  tehtävä loppu!
  ROUKA
  Tuiki välttämätöntä, ystävä. Jo on aika!
  HALLO
  Tuosta naisjutustakin...?
  URMAS
  _Lujasti_: Niin.
  HALLO
  _Olkapäätään kohauttaen_: No, tapaus oli ikävä. Mutta enpä totisesti
  tiedä kannattaako muutamien tyttösten tähden panna koko neuvottelua
  alttiiksi--ja soveltuuko se ylipäätään meidän asemassamme olevien
  miesten puheitten pasmoihin. Naisjuttu ... yksityisluontoinen asia--
  URMAS
  _Kiivaasti riehahtaen_: Vaikene! Ellet halua kuulla, ummista korvasi!
  HALLO
  _Katsoo pitkään kylmäntutkivin silmäyksin_: Neuvon sinua joka
  tapauksessa punnitsemaan mitä sanot.
  _Ulkoa kuuluu voimakas torventoitotus._
  URMAS
  Nytkö jo...? _Rientää seuralaisineen ovelle_.
  VERONHALTIJA
  _Tulee. Hän on kookas, miltei hyllyvän lihava mies, turkisreunaisessa
  viitassa, miekka veltosti vyöllä riippuen. Murtavalla soinnulla_:
  Tervehdän ruhtinaan nimessä! Hupa tavata, nimi tuttu, mieli tuttu,
  vaikkei mies nähty. Kaikki ruhtinaani tiedossa, muistossa--hyvä muisto!
  _Kättelee Urmasta, joka on karahtanut ohauksiltaan punaiseksi. Sitten
  Roukaa ja Halloa._
  URMAS
  _Väkinäisen kohteliaasti_: Pyydän istumaan. _Nousevat sillanteelle_.
  VERONHALTIJA
  _Istuutuu mukavaan noja-asentoon pöydänpään noja-istuimeen_: Istukaa,
  ystävät, myös! _Toiset istuutuvat, paitsi Urmas, joka jää omituisen
  jännittyneenä lähelle seisomaan_.
  Minä olen paljo kulkenut. Minä olen hyvin mielistynyt teidän maahan.
  Hyvä maa, rikas maa, paljo nahkaa, paljo kalaa, paljo viljaa, oikein
  hyvä maa--ihana matka!
  URMAS
  Toivon ettette pidä outona, että minun heti tämän yhteydessä täytyy
  koskettaa asiaan, joka on meitä syvästi loukannut. Ehkä ette tunne
  tapojamme, ehkä teidän maassanne kohdellaan naista toisin--
  VERONHALTIJA
  Ah se--ah tytöt, Mervian tytöt! Sangen sievät, oikein sievät! _Huomaa
  Urmaan silmissä harmin välkähdyksen, kääntyy puoleen_: Eikö ymmärrä