Kirot: Yhdeksan-katkelmainen unelma - 3

Total number of words is 3385
Total number of unique words is 1782
21.4 of words are in the 2000 most common words
29.5 of words are in the 5000 most common words
34.1 of words are in the 8000 most common words
Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
He' takatietä, takatietä--tule!
TOINEN MUUKAL.
Aaah, hyvä veli! _Menevät kiireesti oikealle_.
KANSA
_Pirtin luona_: Jo tulevat, jo tulevat! _Tulijat laskeutuvat portaita
alas, kansa tungeksii kysellen ja soristen ympärillä._
KOVAS
_Kunnaan rinteeltä_: Hiljaisuutta!--Varmaa vastausta ei meille annettu.
Siltä toki näytti, että useimmat ovat samaa mieltä kuin kansa.
JOUKOSTA
_Äkäisesti_: Mitä hiiden mieltä he sitten voisivat olla!
TOINEN
Sanoitteko lujaan?
KOVAS
Lujemmin kuin aattelimme.
KOLMAS
Mikseivät vastaa suoraan? On heillä suu!
KOVAS
Olkaa levollisia. Päätös ei voi toisin olla. _Poistuu._
KANSA
Ei, ei!
JOUKOSTA
_Rajusti_: Ja jos on, niin puretaan, jumal-avita! Käräjämäelle, ja
puretaan! Ja vanhimmat eroon!
KANSA
_Myrskyten_: Oikein! Kansa vastaa! _Hajautuvat ympäri tanhuaa kiivaasti
keskustellen._
KOVAS
_Seuralaisilleen_: Totta puhuen ne tuskin olivat hyvillään että siellä
kävimme.
TOINEN MERVI
Niinkö...?
KOVAS
Useat tosin nyökäyttivät meille päätä, mutta toiset istuivat muoto
mustana niinkuin olisivat karpion karstaa syöneet. Ja Varsti,
ovenvartija, kertoi että--
_Lyhyt torventoitaus vanhimpainpirtin portailta. Kansa rientää pirtin
edustalle. Valtaovi avautuu ja portaille astuu joukko vanhimpia, kahden
soihdunkantajan seuraamana. Syvä hiljaisuus._
VANHIMMAINEN
Mervian miehet! Raskas on tämä päivä ollut niin meille kuin teille. Ja
raskas on päätös, johonka olemme tulleet. Rauhallinen elo on kansalle
rakas ja ystävälliset välit mahtavan naapurimme kanssa tuiki tähdelliset,
niinkuin sen jokainen hyvin ymmärtää. Ja niin olemme me, tuntomme mukaan
harkiten, tulleet siihen päätökseen että ruhtinaan vaatimukseen on tällä
kertaa suostuminen. Ottakaa asia tyynesti, niinkuin me, jotka seikat
tunnemme, olemme sen ottaneet. Ja nyt menköön kukin rauhassa kotiinsa.
_Vanhimmat poistuvat, ovi sulkeutuu.
Haudan hiljaisuus, kansa seisoo kuin iskun tapaama. Hiljaisuutta yhä
jatkuu, ihmiset katsovat neuvottomasti toistensa silmiin._
JOKU JOUKOSTA
Mitäs tämä oikein oli...?
TOINEN
Sanoiko se että on...?
KOLMAS
Miksi he näin tekivät...?
USEAT
Oliko se päätös...?
NELJÄS
Miksi he meidät pettivät?
VIIDES
Mitä nyt on tekeminen?
USEAT
Vaadimme syyt tietoon!
YHÄ USEAMMAT
Syyt tietoon!
KOKO KANSA
_Myrskyten_: Syyt! Kuuletteko: syyt, syyt! _Äänetön
hiljaisuus. Odottavat._
JOKU
Mikseivät ilmota? Eikö ole ilmottamista?
USEAT
Syyt! Syyt!
KANSA
_Hurjasti_: Syyt! Syyt! Syyt! _Hiljaisempaa hälinää.
Valtaovi avautuu, portaille ilmestyy soihdunkantajat ja muuan vanhin._
USEAT
Hiljaa, hiljaa! Se on Urmas, hiljaa!
URMAS
_Hän on noin 50 ikäinen, mutta näyttää laihanterävine kasvoineen ja
harvahkoine partoineen vanhemmalta. Alussa hiukan ärsyytyneesti, sitten
lujan painokkaasti_:
Huudatte syitä, vaikka olisi teidän sopinut huutamattakin uskoa että
vanhimpain päätös seisoo vakavan harkinnan pohjalla!
Mistä on kysymys? Kansan jokapäiväisestä toimeentulosta ja
elämäntarpeistako? Ei, sillä jokainen tietää että Rajakorvesta riittää
riistaa sekä meille että heille.
Onko kysymys Mervian sisällisestä olemuksesta, sen vastaisen elämän
pohjasta? Ei, sillä Rajakorpi on syrjäinen eräalue, jota emme aijo
koskaan asua.
Mutta, sanotte, on kysymys _omistuksesta_, ja se on kunniassa pidettävä!
Niin on... _Miettii silmänräpäyksen_: Mutta mikä _on omaa_? Rajakorpi on
meidän, mutta järvet ja metsät riistoinensa siellä ovat jumalain
kuohuttamat--emme ole niiden tähden virsua hajalle astuneet. Näin voi
myös ajatella, näin voi _naapuri_ ajatella. _Todella omaa_, sanon minä,
on ainoastaan se, minkä kansa omin käsin raataa--kaikki täällä: pellot,
kasket, niityt, pirtit ... kaikki. Se on asian ydin. Siksi antakaamme
syrjäseikoissa myöten, voidaksemme sitä lujemmin pitää pääasiasta
kiinni, ja Mervia on seisova entistä kokonaisempana todella omansa
pohjalla. Mutta _niiden_ rajojen yli jos kuka kurkottaa, silloin
sanomme: seis!
Tämä on vanhimpain ajatus. Täällä on puhuttu miekoista ja keihäistä.
Täytynee siis huomauttaa, vaikka sen lapsikin ymmärtää, että meidän
miekkamme ja keihäämme hukkuvat kuin näre muronnien asemetsän varjoon.
Älkää kutsuko niitä tänne--sanon, ja ymmärtäkää puolesta
sanasta--_viittaa kädellään etäisyyteen_:--voisivathan ne olla jo
ojennetut! _Poistuu pirttiin.--Kansa seisoo hetken ääneti._
JOKU
Se oli painava puhe!
USEAT
Ei, ei! Ei kelpaa!
TOINEN
Oliko se Urmas, joka noin puhui...?
KOLMAS
Hornan henki se oli!
NELJÄS
Kansa lupasi vastata!
VIIDES
Voi onnettomuuden yötä!
KUUDES
_Tukkaansa repien, itkunkiehuttamalla äänellä_: Aukasitte veräjät,
aukasitte veräjät, pelkurit!
_Kansa on lähtenyt liikkeelle. Kutka repivät tukkaansa tai vaatteitaan,
kutka polkevat raivoissaan päähineitään maahan, jotkut harmissaan
itkevätkin. Yleistä sekasortoa ja huutoja kaikkialla._
VANHA UKKO
_Kummun reunalla, pui nyrkkiä pirttiä kohti, raivoisasti_: Petitte,
petitte, petitte, kurjat! Suku huononee! Isät tappelivat Liittuan
rajalla--pirtinpituinen hirsi veressä ui--voittivat, miehiä olivat! Me
tappelimme muronnien kanssa--veressä uimme, hävisimme, mutta miehiä
olimme! Nyt pojat pelkäävät ongenpahlaa, ongenpahlaa, ongenpahlaa!
JOUKOSTA
_Ristiin rastiin huutoja_: Kun Urmas sen kerran sanoo, niin se on niin!
--Urmas hornaan!--Hiljaa!--Mervit pettivät! Koira on koira!--Suus kiinni!
Veenit pettivät!--Hiljaa, kansa on yhtä!--Urmas-konna! Konnalla on konnan
koukut!--Hiljaa!--Jumal-avita!--Taar-avita!
KOVAS
_Kunnaan rinteeltä_: Hiljaa, hiljaa hurjat! Kansa on yhtä. Huomenna
käräjämäelle joka mies--päätös kumoon!
KANSA
Päätös kumoon! Kumoon! Kumoon!
JOKU
Petturit eroon!
KANSA
Eroon! Eroon!
JOTKUT
Ei, ei!
JOKU
Revimme pirtin!
KANSA
_Yhtaikaa hurjasti--Toiset_: Revimme, revimme! _Toiset_: Ei, ei, ei!


4. RUUMISARKKU.

_Urmaan pirtti. Muuten entisellään, paitsi että seinät ovat verhotut
taljoilla sekä erilaatuisilla ryijy- ja punontakudoksilla. Kiukaan
edessä on suuri talja, jonka päällä muutamia matalia istuimia.
Korokesillalla perällä vuoteen sijalla valtava raudotettu arkku, pöydän
edessä matala rahi._
URMAS
_Joka harmahtavine partoineen ja hiuksineen näyttää vanhettuneelta
ja rasittuneelta, puhelee kahden oven luona seisovan matkapukuisen
miehen kanssa. Omituisesti liikutettuna_:
Kiitän tiedonannoistanne. Ikävätkin viestit ovat tätä nykyä maalle
tärkeät. Me ehkä taas pian teitä tarvitsemme--jääkää hyvästi! _Miehet
kumartavat ja poistuvat.
Urmas nousee sillanteelle ja kävelee kuohuvan kiihottuneena
edestakaisin. Pysähtyy_: Se vielä puuttui! Olen niellyt tyynenä kaikki
ne sapet ja oksennukset, mitä he ovat päälleni syytäneet. Sillä ne
koskivat ainoastaan minua, mutta nyt--_polkee jalkaa_--nyt!
_Käy kiivaasti kerran edestakaisin_: Millaista ihmeitten aikaa nämä
kaksikymmentä vuotta ovatkaan olleet! Kaksikymmentä vuotta lisää, ja
Mervia olisi seisonut lujana liitoksiltaan--pakosta, kutka eivät
halusta! Kaksikymmentä vuotta lisää, ja nämä katalat salajuonet olisivat
olleet mahdottomat. _Jää synkästi eteensä tuijottamaan._
HELJÄ
_On tullut omasta suojastaan ja seisoo avoimen sivuoven luona. Hiljaa_:
Urmas!
URMAS
_Säpsähtää, koettaa tyyntyä_: Sinäkö, Heljä...? _Käy häntä kohti_: Olin
niin ajatuksissani...
HELJÄ
_Käy vastaan, hiljaisen värähtävästi_: Sinä olet nykyään niin
paljon poissa... Ja kun olet kotona, niin täällä on aina muita ...
miehiä, asioita--minun pirttini sinua turhaan odottaa.
URMAS
Totta. Emme ole näinä aikoina joutaneet itseämme muistamaan.
HELJÄ
_Lämpimästi_: Minä niin sydämestäni toivon, että tänään pääsisitte
yksimielisiksi. Tuo onneton Rajakorven yö! Me emme tätä enää kestä,
Urmas. Ja sinä olet ainoa mies koko Merviassa, joka voit kaikki
liittää--
URMAS
_Kuohahtaen_: Kaikki...? Tarkotatko veenitkin?
HELJÄ
_Ihmetellen_: Tietysti... Sehän oli sinun elämäntyösi ajatus...
URMAS
_Katkeran naurahtavasti_: Niin, oli, oli, oli, mutta... _Niellen
kiihtymystään_: Sinun sydämesi voittaa järkesi, Heljä. Uskotko sinä että
niitä, jotka ovat yksinpä sinua häväisseet ja »petturin-vaimoa»
huudelleet, että niitä voisi yhdistää, vaikka itse Ukko pilvistä astuisi
keskellemme? _Kääntyy närkästyneenä syrjin_.
HELJÄ
Älä kiivastu, Urmas! Juuri sen vuoksi, että kaikki on niin...
_Katsoo pitkään_: Mutta miksi sinä olet noin...? Onko jotain
tapahtunut...?
URMAS
_Astuu kiivasti muutamia askeleita edestakaisin_: Ei--ei mitään!
Pieni viesti--
HELJÄ
Mikä sitten...?
URMAS
Ei mitään erikseen, puhumme toiste. _Lähtee taas astumaan._
HELJÄ
_Kuin itsekseen_: Kun palaisivat taas ne entiset ajat! Sinä taas
istuisit minun lieteni ääressä, minä taas ymmärtäisin ... eläisin.
_Urmaaseen kääntyen, hiljaa_: Minä toivoin tästä päivästä niin paljon,
Urmas. Minä aamulla kävin uhraamassa--
SÄTENE
_Tulee ulko-ovesta_: Vieraat tulevat!
URMAS
Hyvä! _Heljälle, liikutettuna_: Niinkö...? Niin, Heljä--tahdon olla
niinkuin ei mitään olisi tapahtunut. Kun vaan _mervit_ pitävät yhtä,
silloin ... niin, he tulevat.
HELJÄ
_Nyökäyttää lämpimästi_: Niin, yksimielisyyttä ... kaikkien kesken.
_Menee_.
ROUKA
_Tulee Kovaksen, Kurkian ja useiden muiden kanssa_: Terveppä taloon!
URMAS
Terve! _Käy vastaan, kättelevät._
ROUKA
_Katsoo pitkään_: Mikä noin on mielesi liikuttanut, ystävä? Onko--
URMAS
Oh, mielialat ovat tätä nykyä monet, mutta asiat samat! _Nousevat
sillanteelle_: Ja uusia karttuu...
KOVAS
Uusia karttuu!--Oletteko huomanneet orjainne keskuudessa mitään?
USEAT
Orjainko...? _Urmas kääntyy uusia tulijoita tervehyttämään, miehet jäävät
hiljalleen puhelemaan. Urmas palaa Hallon, Horhojan y.m. kanssa._
ROUKA
_Tulijoille_: Kovas täällä tietää kummia, miehet! Vuori-Merviassa
kuuluu olevan jotain orjain kesken.
HORHOJA
On laaksossakin.--Terve!--Kuisketta, supinaa ja salaisia silmäniskuja.
HORMA
Outoja miehiä hiipii öisin heidän luonaan. Asiasta en vielä ole päässyt
selville.
KURKIA
_Painokkaasti_: Muronnien salaisia yllyttäjiä ovat--se on asia!
URMAS
_Hämmästyneenä_: Ollaanko todesti niin pitkällä...?
KOVAS
Niin pitkällä ollaan.
KURKIA
Änetsän orjilla oli toissa yönä salainen kokous. Niissä haudotaan
meille pahoja pajuja. Siksi olisi sinun ajatuksesi, Urmas, nyt
toteutettava ja Mervian orjat vapautettava.
USEAT
Orjatko vapaiksi...? No no!
TAARO
Hätäilette pojat, sanon minä. Orjat ovat maailman ajan supisseet omia
supinoitaan. Minulla on kolmekymmentä ostettua orjaa--kysynpä kuka
ne minulle maksaa?
HALLO
_Hiukan pistävästi_: Tahdon sitä pait huomauttaa, että puhe
meikäläisistä orjista tuskin on paikallaan--moni ei enää edes
polta heihin merkkiään.
KURKIA
_Nuorekkaan tulisesti_: Se on heillä polttamatta! Sitä häpeällisempi
että se poltetaan satojen omien veljiemme ja sisariemme otsaan, vaikka
orjattarilla synnytettyjen!--Mutta mitä sanoo Urmas? Tämä on sinun
ajatuksesi.
URMAS
_Joka on seisonut mietteissään_: Hm, taas yksi asia.--Mutta istukaa,
miehet! _Tulijat istuutuvat pöydän molemmin puolin raheille. Urmas yhä
seisoo noja-istuimen vieressä_: Se oli minun nuoruuteni ajatus, mutta
elämä usein tinkii rakkaimpiakin ajatuksiamme. Mervi ei saa tehdä mitään,
ei vihasta eikä rakkaudesta, aina kysymättä mitenkä se vaikuttaa sukumme
asiaan. Mikäli näinä taistelun vuosina aloimme orjia hankkia, sikäli
varallisuutemme karttui ja asiamme voitti. Emme ole vielä kyllin
varakkaita, ei ole taistelumme loppuun suoritettu. Asia olisi siis
lykättävä tuonnemmaksi ja tyytymättömyyden aiheet mieskohtaisesti
poistettava.
USEIMMAT
_Innostuneesti_: Oikein! Hyvä! Urmas istuutuu. _Kovas ja Kurkia
puhuvat hiljaa keskenään, Hallo tarkastaa heitä vaanivin katsein
toiselta puolen pöytää._
KURKIA
Niin, yksimielisyys ennen kaikkea--käykäämme asiaan.
URMAS
Olemme joutuneet jatkuvien ahdistusten kiiraisiin. Siksi kutsuin
teidät neuvottelemaan, ennenkun asia joutuu vanhimpain pirttiin. Mikä
on, miehet, mielenne muronnien uusien vaatimusten suhteen?
TAARO
_Huokaa_: Verojen korottaminen kolmannella osalla on aivan liian ankara
köyhälle maalle--aivan liian ankara.
KOVAS
Meidän mielestämme--puhun muidenkin vuori-mervien puolesta, sillä olemme
asiasta tuumailleet--
HALLO
_Purevasti_: Vai oikein te pidätte omia tuumianne siellä vuorilla...?
KOVAS
Oi-kein ... ja se onkin hyödyllisempää kuin muutamanlaiset
ihmettelemiset ja kyselemiset!--Meidän mielestämme on annettava jyrkkä
epuu kumpaankin kohtaan. Emme halua veronlisäystä, ja vielä vähemmin
voimme myöntää ahdistajillemme lupaa hankkia täällä maaomaisuutta, sillä
mikä sen juonen takana on, arvaa helposti. Tämä on kantamme. Mutta ellei
täyttä yksimielisyyttä muuten saavutettaisi, voisimme veroasiaa toki
harkita, eri mieliä kun on omassakin keskuudessamme ja veenien jyrkän
kannan tiedämme vanhastaan.
URMAS
_Lyhyen kuivasti_: Toivon ettemme puhuisi veeneista, vaan asiasta!
KOVAS
_Sovittavasti_: Unohda, Urmas, nuo veenien häpeämättömyydet! Nehän ovat
enimmästään olleet ajattelemattomien poikasten tekoja.
HALLO
_Pistävän ivallisesti_: Mielestäni se »veeni» puhui liiaksi hyvää
mervaa, joka vaati käräjämäelle vanhimpia erottamaan--kuka »poikanen»
lie ollutkaan!
KOVAS
_Nousee kiivaasti_: Hallo! Miksi pistelet peitetyin sanoin? Jokainen
tietää että se olin minä. Enkä sitä häpeä--päinvastoin: jos silloin
käräjämäellä kävimme, meidän ei nyt tarvitsisi tässä istua! _Istahtaa.
Tyyntyneenä_: Äläkä sinä, Urmas, välitä tuommoisista--et ole ennenkään.
URMAS
Enkä välitä nytkään. _Iskee nyrkkinsä pöytään_: Mutta siitä minä
välitän, että he itse tahtovat kulkea omia polkujaan--meidän selkämme
takana!
MUUT
Mitä...? Mitä se...?
URMAS
_Nousee tulistuneena_: Minä kysyn: tietääkö kukaan, onko kukaan
osallinen niissä salaisissa sopimuksissa, joita paraikaa hierotaan
Veenian kanssa?
MUUT
Ei! Sopimuksia Veenian kanssa...? _Useat nousevat kiihkeästi
liikutettuina._
ROUKA
Onko se mahdollista!?
URMAS
On. Puoli hetkeä sitten sain tarkat viestit. He aikovat vielä kerran
tehdä tässä maassa hyvät kaupat! Veenia auttaa meitä muronneja vastaan
--Veenia saa korvaukseksi pienen veron--ja vuosikymmenen päästä veenit
ovat tämän maan ainaisia isäntiä. Manala! _Lähtee kiihtyneenä astumaan.
Monet muutkin nousevat liikkeelle._
HALLO
_Riemukkaasti_: Joko nyt uskot, Urmas!
KOVAS
_Huoahtaen_: Se ei ollut heidän ensimäinen, tokko viimeinenkään
kolttosensa!--_Urmaalle_: Mutta kutka ovat puuhan takana? Nuo
samaiset nulikatko?
URMAS
_Tuimasti_: Onko Karkilskin nulikka?
KOVAS
Ei, se myönnettäköön. Entä muut?
URMAS
Enimmästään nuorempia, mutta salajuonet ovat käymässä!
KOVAS
Sanoisinpa: muutamien hullujen puuhia, joista ei tule mitään--kun
vaan me olemme yhtä. Käydään rauhassa tuumimaan!
URMAS
_Pienen, jännittävän äänettömyyden jälkeen_: Hyvä! Tahdon olla
niinkuin heitä ei olisi olemassa. _Istuutuu, samoin muut._
KURKIA
Ja minä voisin sinulle, Urmas, kertoa että siellä on monta kelpo
miestä, jotka ymmärtävät työsi ja tajuavat nykyisen ajan.
HALLO
Minusta tuntuu niinkuin täällä olisi eräitä, joilla on hyvin ikävä
noiden »kelpo miesten» seuraa!
ROUKA
_Harmistuneena_: Ei kelpaa tämä, käykäämme asiaan!--Kovas on
esittänyt vuori-mervien kannan.
TAARO
Kovas on, ja komiasti--kaikki vuori-mervit ovat komioita. Mutta minä,
vanha mies, tahtoisin sanoa kaikille komioille: karhua ei ole äimällä
pistelemistä!
USEAT
Oikein! Karhua ei ole pistelemistä!
URMAS
Kovaksen kanta on miehen kanta. Mutta voimmeko me veronalaiset
asettua sille kannalle--nyt on siitä kysymys?
KOVAS
Voimme. Vero on vero eikä velvota muuhun!
URMAS
Entä seuraukset?
KOVAS
Seuraukset! Rajakorven asiassa meitä petettiin pelottamalla. Niin
tässäkin. Tänään maata, huomenna mekko, ylihuomenna miekka. Ei!
URMAS
Mutta jos saamme ryöpyn niskaamme--tiedät kuinka käy.
KOVAS
Se ei ole niinkään tiettyä! Linnota sinä, Urmas, salaa Valdun
rotkot--siellä on kiviä. Päästä sinä orjat vapaiksi--
TAARO
Siitä ei tule mitään!
KOVAS
Päästä sinä orjat vapaiksi, anna ase käteen, ja me emme ole mikään
kourallinen mekään!
JOTKUT
_Innostuneesti_: Emme, emme!
LYYLY
Ei aseita, ei aseita, nuoret miehet! Kaikki on jumalien sallimuksesta.
Kärsimyksien ja kovien koettelemusten kautta he sallivat meidän näille
onnen maille kulkea. Kuinka nyt voisivat meidät hyljätä.
URMAS
Väkevä on aseiden voima, mutta on toinen väkevämpi. Se on kansan
_sisällisen yhteistunnon voima_. Siihen ainoaan olen nuoruudestani
luottanut. Lietsokaamme se voima niin väkeväksi, että jos todella joku
muronni tänne pyrkii, kukaan mervi ei myy hänelle maata, ja jos joku
myy, niin ne tulokkaat me sulatamme itseemme niinkuin raudan tulisessa
ahjossa.
KOVAS
Samaa voimaa mekin tarkotamme. _Ojentaa nyrkkinsä_: Mutta tuolla, jo
käsivarren päässä, eikä vasta sitten kun polkevat jo ryntäitämme. Usko
minua, Urmas: kansa, joka ei mitään uskalla, menettää lopulta uskon
itseensä.
URMAS
Ei, juuri sitä uskoa me tahdomme hiljaisuudessa lietsoa! Mutta kun
tunnen käsivarteni liian heikoksi, silloin on minun tieni _varovaisen
viisauden tie_.
HALLO
_Näppiä lyöden, välähdys silmissä_: Se oli johtajan sana, Urmas!
Hiisi on väkevä, mutta hiittä voi vetää nenästä. _Kumartaen_: Tehkää
hyvin!--mutta selän takana huolehdimme ettei kukaan myy tilkkuakaan,
sieppaamme saaliin aivan nenän edestä. Ja niin me, pieni orava,
painiskelemme älyn voimilla metsien suurimman korpikarhun kanssa,
hypellen ehjinä oksalta oksalle. _Useat nyökäyttävät ihastuneina
päätään._
KOVAS
_Kääntyy syrjin Halloon, Urmaaseen päin. Liikutuksesta värähtäen_:
Viisaus, Urmas, niinkuin edessämme nähdään, vie ... »oravanpoluille»!
Urmas! Sinä tämän suvun nostit ja kokosit, älä nyt päästä painumaan ja
hajoamaan. Tahdon muistuttaa mitä kerran käräjämäellä lausuit--olin
silloin lapsi, mutta sieluuni se jäi. Tahdon muistuttaa mitä
vanhimpainpirtin portailla lausuit siitä, koska sanoisimme »seis». Se
aika on nyt tullut. Sano »seis», ja kansa seisoo ympärilläsi! _Jotkut
osottavat hyväksymistään._
KURKIA
Ja jos omia voimiamme epäilemme, voimme aina selkämme tueksi tehdä
aseliiton läntisten naapuriemme Liittuan ja Kasarrian kanssa.
URMAS
_Nousee liikutettuna_: Ette näy vieläkään minua käsittävän, ja
vaaran suuruuden te liiottelette. Minä sanon »seis», vaikka toisella
äänellä kuin te haluaisitte. Kaiken vieraan tuen minä hylkään, sillä
lännen ystävyys on meille vaarallisempi kuin idän kavaluus! Kaiken
kunnian kiillon ja aseiden kalistuksen minä jätän veeneille, sillä he
voivat mennä samaa tietä kuin ovat tulleetkin, mutta meille tämä maa on
ainoa paikka maailmassa. Kaiken varomattoman uhmailun minä hylkään,
sillä me emme enää tahdo työntyä verisinä ja revittyinä uusia soita ja
korpia kohti. Lyhyesti: alistumme välttämättömyyteen, kunnes
onnellisempi päivä koittaa!
USEAT
_Innostuneesti_: Hyvin puhuttu, hyvin!
KOVAS
_Liikutettuna_: Onko tämä sinun järkähtämätön mielesi, Urmas?
URMAS
On. _Pitkähkö äänettömyys._
KOVAS
_Nousee, raskaasti_: Sillä tiellä emme voi sinua seurata! _Eräitä
muitakin nousee._
URMAS
_Hämmästyneenä_: Ette voi...?
KOVAS
Emme, sillä sitä tietä astuen ei Mervialle koskaan päivä koita.
HORHOJA
_Värisevällä äänellä_: Täytyykö meidän nyt erota, Urmas? Me olemme
liian kauvan rinnan vetäneet... _Äänettömyys._
KOVAS
_Käy Urmaan luo, lämpimästi_: Ei, näin ei saa tapahtua, tämä ei saa
olla viimeinen sana! Mutta olemme liian kiihtyneitä, jatkakaamme
huomenna. Te tuumitte täällä, me muualla, ja me ehkä puhumme
joidenkuiden malttavien veenienkin kanssa.
URMAS
_Kuohahtaen_: Veenien!?
KOVAS
_Tuskaisen kuohuvasti_: Jumalain armo meitä suojelkoon, Urmas--täytyyhän
meidän koettaa yksimielisyyttä rakentaa! Hyvästi huomiseen!
URMAS
_Mietteissään, katsettaan kohottamatta_: Hyvästi! _Kovas, Horhoja,
Kurkia ja kolme muuta menee. Jälelle jääneet ovat nousseet ja seisovat
äänettöminä.
Urmas, joka on seisonut syvän mielenliikutuksen valtaamana, katsahtaa
etsien jälellejääneihin_: Menikö Horhojakin...?
HALLO
_Ilkkuvasti_: He menivät, eivätkä koskaan palaa, sillä heitä on jo
kauvan odottanut veenien avattu syli!
URMAS
_Käy muutamia kertoja kiivaasti sillanteen poikki, pysähtyy_: Ei,
se ei ole mahdollista! He palaavat ja me tahdomme olla yksimielisiä!
_Miehille_: Totta, jätämme nyt kaikki huomiseen, tuumimme kukin
tyynesti kotonamme.
SÄTENE
_Tulee_: Muutamia puheille pyrkijöitä!
URMAS
Anna tulla!
_Neljä nuorukaista kantaa suurehkoa, upeaan kirjovaippaan käärittyä
esinettä._
TUOJAIN JOHTAJA
Lahja Urmaalle, mervien johtajalle! Minne saamme laskea?
URMAS
_Iloisesti hämmästyneenä_: Lahja! _Osottaa korokesiltaa_: Tänne
nostakaa. _Hilpeätä hiljaista puhelua. Miehet nostavat._
TUOJAIN JOHTAJA
Joukko Mervian miehiä tahtoo näin ilmaista mitä he elämäntyöstäsi
ajattelevat!
URMAS
Sano heille kiitokseni! _Tuojat menevät_.
HALLO
Nyt, Urmas, näet mitä ne ajattelevat, joiden puolesta olet ikäsi
taistellut!--Saammehan avata?
URMAS
Avatkaa, avatkaa!
_Irrottavat hopealla kirjaillun vyön peitteen ympäriltä._
HALLO
No nyt, ystävät! _Vetää peitteen pois.
Kaikki jäävät kivettyneinä tuijottamaan: edessä on leveä, puunrungosta
veistetty ruumisarkku, jommoisia varakkaiden hautaamisessa
käytetään--arkun kannella irvistävä pääkallo. Seisovat pitkän aikaa
sanattomina._
URMAS
_Syöksyy patsaan luo ja kumauttaa kurikalla kiivaasti siellä riippuvaan
metallikilpeen. Sisääntulevalle Sätenelle_: Huuda kantajat takaisin!
SÄTENE
En tavota enää, lähtivät juosten.
URMAS
_Kasvot mustanpuhuvina, kamalan raivon kuohuttamana_: Hyvä, te
veenien kyykäärmeet! Teidän myrkkynne on virrannut kuin hornan
tyhjentymätön lähde. Te tiedätte tarkalleen mistä hinnasta minä Mervian
muronneille möin, vaikka teidän omat vanhimpanne istuivat saman pöydän
ääressä. Minä veljeni myrkytin, vaikkei minulla ole veljeä
ollutkaan--minä Mertsin surmautin--isäni minut kuolinvuoteellaan
kirosi--äitini sortui surusta hautaan--ei ole sitä konnantekoa, jossa en
olisi päämiehenä ollut. Sekään ei riittänyt. Mutta te valmistitte liian
aikaiset hautajaiset--minä vielä elän, vielä elää merviläisyys!
JOTKUT
_Tarttuvat suuttuneina arkkuun_: Heitämme ulos!
URMAS
_Kammottavasti naurahtaen_: Ei, ei lahjaa niin--nostakaa se tuonne
kunniapaikalle! _Polkee jalkaa_: Se joka hetki siellä muistuttakoon
minkä jo olimme unohtaa, että niin kauvan kun sen lähettäjillä on pasman
vertaa sanansijaa tässä maassa, he veistävät tämän kansan tulevaisuuden
ruumisarkkua. Minä kerran vannoin: mervit ovat nostettavat isänniksi
omassa pirtissään! _Kohottaa kätensä_: Minä tänä hetkenä vannon:
veeneillä ei pidä tässä maassa oleman orjankaan osaa!--_Osottaa arkkua_:
Niin, se on ruumisarkku, mutta siitä tuli--teidän ruumisarkkunne!
_Astuu kiivaasti sillanteen reunalle, viittaa kädellään_: Ja menkää,
menkää te Kovakset ja Kurkiat, te äitinnepettäjät äpärämielet! Rientäkää
kilvan sen vanhan tuliporton pehmeälle vuoteelle, joka on ennenkin
mervan miesten miehuuden vienyt. Me vannomme teitä vastaan saman
taistelun kuin heitä, me tästä päivästä nimitämme teitä sillä nimellä,
mikä teille kuuluu--te salaveenit!
ROUKA
Mutta, vanha ystävä, eiväthän he veenejä ole, vaikka ovatkin tuossa
asiassa eri mieltä.
TOISET
Ovat, ovat! Johtajansa hylkäsivät!
URMAS
Porton kiharat ovat porttoa! Joka ei ole meidän kanssamme, hän on
meitä vastaan--muuta jakoa ei tässä maassa ole ollut eikä ole!
USEAT
Ei, ei!
HALLO
_Riemuiten_: Nyt, Urmas, olet entisesi! Olemme taas merviläisyyden
selvällä polulla.
URMAS
Ja nyt, ystävät! _Osottaa arkkua_: Saattakaa tämä teko kansan tietoon,
saattakaa heidän tietoonsa mistä lopullisesti on kysymys. Huomenna
päätämme tarkemmin mitä tietä astumme--me astumme nyt omaa tietämme!


5. TAAKANKANTAJAT.

_Vuorhaaran vierasmaja Vuori-Merviassa, kauppavaltareittien
risteyksessä. Hirsipirtti, oikealla ulko-ovi, oikeassa ylänurkassa
kiuvas. Kiukaan ja vasemman seinän välillä perällä korokesillanne,
siellä suuri kaappi, hylly, kaksi altaantapaista juomansäilytysastiata
ja pieni pöytä. Pirtinpatsas lakeisaukkoineen korokesillan reunassa
keskellä. Keskellä pirttiä maalattialla pitkä pöytä, molemmin puolin
rahit. Seinävierellä pitkät rahit; ylempänä, lähellä kattoa
makuulavalaudat. Vasemmalla ovi kylkeissuojaan.
Kiukaassa, jonka luona hyörii majan emäntä, palaa tuli--lakeisaukon
lähistöllä leijailee vieno savu. On ilta, huonetta valaisevat muutamat
soihdut._
VIERASMAJAN ISÄNTÄ
_Korjaa haarikoita pöydältä_: Nyt saa pitää silmänsä auki!
EMÄNTÄ
No meikäläisellä ne pitää olla aina auki, nukkuessakin.
ISÄNTÄ
Tarkotin oikeastaan: nyt saa pitää suunsa kiinni!
EMÄNTÄ
_Kääntyy, kivakasti_: Hä?
ISÄNTÄ
Jaa-a--tarkotanpa että sinä puhut liian paljo, muoriseni, ja
liian ykssukaan.
EMÄNTÄ
Siitä äskeisestäkö sinä nyt ääntä pidät?
ISÄNTÄ
Siitä.
EMÄNTÄ
Hy! Kun on reima luonnonlaatu niin on--vaikka tuon itsekin sanon!
ISÄNTÄ
_Tyynnytellen_: No no! Ei hyvässä laittoa, mutta Vuorhaaran vierasmajan
väellä ei tätä nykyä saa olla mitään luonnonlaatua--taikka oikeammin:
täytyy olla vähän joka laatua...
EMÄNTÄ
Häpiä! Mervian puolesta minä olen--ja kun on jotain, niin on jotain!
ISÄNTÄ
_Lähtee kiivaasti astumaan_: On jotain! Hitto ollen; jos minä
ymmärrän mitä nuo kaikki keltaiset, siniset ja senkin seitsemän
karvalliset ovat näinä vuosina olleet ja mitä ne nyt ovat. Nyt ne
alkavat miekoista. _Pysähtyy_: Yksi hosuu: täytyy antaa; toinen: jos
annat, olet konna! Ota sitten selvä, ole nyt jotain! Siihen likoon minä
en pane mekkoani, en! _Käy lähemmäksi, hiljemmin_: Kuules! Minä olen
kaiken varmuudeksi tänään ostanut toisenkin. Jos vaativat, niin annan
sen huonomman, toisen piilotan. Mutta jos se toinen puoli voittaa, niin
voin aina näyttää että minulla on miekka--
_Ulkoa kuuluu ääniä ja oven haparoimista. Rientää ovea kohti_: Hoi hoi!
Täälläpäin se on ovi--käydään sisään vaan.
_Kolme matkustajaa: Imari, veeni-runoniekka Flöide ja eräs kolmas
tulee--viittoihin puettuina, märkinä, miekka vyöllä._
IMARI
Terve tupaan!
ISÄNTÄ
Jumalain terve, hyvät vieraat! Taitaa olla pimeä.?
IMARI
Ja sataa.
ISÄNTÄ
Vai satamaan rupesi. Antaapas nyt tänne päällysvaatteet... Ja
tuolla on tuli--panes, muori, istuimia!
IMARI
Antaa olla, emäntä, ei meidän ole vilu.--Mutta kuules, isäntä!
Asuuhan täällä muuan Puonnin Keltti niminen?
ISÄNTÄ
Asuu oikein, hyvä vieras!
IMARI
Tämä kolmas kävisi tapaamassa, kun saisi opasta.
ISÄNTÄ
Saapi, saa. _Huutaa ovesta ulos_: Hoi, pojat, hoi! Tuleppas Uvas tänne
ja joutuun! _Vieraille_: Ei sinne pitkältä ole, ei. _Sisään tulevalle
Uvaalle_: Vie tämä vieras Puonnin Keltin luo, kylläs tiedät?
UVAS
Tiedän. _Menevät_.
ISÄNTÄ
Vieraat käyvät istumaan. Ja milläs minä saan palvella? Ollaanhan
sitä yötä?
IMARI
Ei ole aikaa! Mutta haarikka olutta ei olisi hullummaksi, ja hiukan
palasta.
FLÖIDE
Minulle simaa--hiisi teidän oluvianne juokoon!
IMARI
_Nauraen_: Tämä, näes, on runoniekka--ne juovat ainoastaan linnunpiimää!
ISÄNTÄ
Ahaa--heti, heti! _Rientää sillanteelle ja ottaa kaksi haarikkaa_: Muori
You have read 1 text from Finnish literature.
Next - Kirot: Yhdeksan-katkelmainen unelma - 4
  • Parts
  • Kirot: Yhdeksan-katkelmainen unelma - 1
    Total number of words is 3116
    Total number of unique words is 1761
    17.4 of words are in the 2000 most common words
    24.6 of words are in the 5000 most common words
    28.6 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Kirot: Yhdeksan-katkelmainen unelma - 2
    Total number of words is 3413
    Total number of unique words is 1772
    23.0 of words are in the 2000 most common words
    30.9 of words are in the 5000 most common words
    34.7 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Kirot: Yhdeksan-katkelmainen unelma - 3
    Total number of words is 3385
    Total number of unique words is 1782
    21.4 of words are in the 2000 most common words
    29.5 of words are in the 5000 most common words
    34.1 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Kirot: Yhdeksan-katkelmainen unelma - 4
    Total number of words is 3432
    Total number of unique words is 1715
    21.3 of words are in the 2000 most common words
    29.4 of words are in the 5000 most common words
    34.1 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Kirot: Yhdeksan-katkelmainen unelma - 5
    Total number of words is 3228
    Total number of unique words is 1746
    20.9 of words are in the 2000 most common words
    29.9 of words are in the 5000 most common words
    34.6 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Kirot: Yhdeksan-katkelmainen unelma - 6
    Total number of words is 2791
    Total number of unique words is 1526
    21.0 of words are in the 2000 most common words
    29.2 of words are in the 5000 most common words
    34.1 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.