Kertomuksia kirkkohistorian alalta 1: Vanha aika - 18

Total number of words is 3312
Total number of unique words is 1965
21.0 of words are in the 2000 most common words
31.2 of words are in the 5000 most common words
37.9 of words are in the 8000 most common words
Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
Dioskorus avasi kokouksen vahvistamalla ensimmäisen ja kolmannen
yleisen kirkolliskokouksen päätöksen, saavuttaen täten alusta alkaen
läsnäolevissa suuren maineen puhdasoppisuuden edustajana. Häntä
kohdeltiin mitä suurimmalla kunnioituksella: "eläköön Dioskorus,
uskon jalo vartioitsija" kuului tänne kokoontuneen papiston huulilta.
Mahdotonta oli saada puhua sanaakaan nestoriukselaisen opin ja
Flavianuksen puolustukseksi. Kun _Dorylaieumin_ piispa _Eusebius_,
joka Flavianuksen kera kanteenalaisena oli kokouksessa saapuvilla,
yritti puhumaan Vapahtajan kahdesta luonnosta, kaikui häntä vastaan
huuto: "Eusebius hakattakoon kahtia, samoinkuin hän on jakanut
Herran kahteen osaan". Turhaan koettivat Rooman piispan _Leo Suuren_
tänne toimittamat lähettiläät kokouksen mietittäväksi esittää erään
mainitun piispan Flavianukselle kirjoittaman kirjeen, missä oppi
Kristuksen molemmasta luonnosta yhdessä persoonassa oli erinomaisen
taitavasti ja nerokkaasti esiteltynä: Dioskorus lykkäsi sen lukemisen
päivästä toiseen, silminnähtävästi siinä tarkoituksessa, ettei
kukaan pääsisi häiritsemään hänen mielivaltaisia tarkoituksiaan.
Kokouksen kantaa ja tuota puhdasoppisuuden muka suurta harrastusta
hyvin kuvaava on muun ohessa sekin seikka, että, kun erästä pappia
julkisesti syytettiin epäsiveellisestä elämästä, tätä pidettiin
niin vähäpätöisenä asiana, ettei sitä ryhdytty tutkimaankaan.
Kaikki tyytyivät Dioskoruksen selitykseen: "täällä ei ole kysymys
mistään muusta kuin puhtaan _opin_ voitosta". Syytöksenalainen
pappi sai pysyä virassaan, häntä ei kukaan tuominnut, mutta
Flavianus ja Eusebius suljettiin kirkon yhteydestä ja Teodoretus
ajettiin maanpakoon. Läsnäolijat pakotettiin nimensä kirjoittamalla
vakuuttamaan, että olivat hyväksyneet kokouksen päätöksen. Tarkasti
valvottiin, ettei kukaan saisi kirjoittaa yhtäkään poikkeavaa sanaa;
toisille annettiin allekirjoitettaviksi puhtaat paperit, jotka sitten
täytettiin, allekirjoittajain tietämättä, mitä niihin kyhäiltiin.
Eikä tässä kylliksi: Dioskorus kävi käsiksi Flavianukseen ja rääkkäsi
häntä niin pahasti, että vanhus muutaman päivän perästä heitti
henkensä. -- Parempaa nimeä tämä kokous ei ansaitse, kuin se, jonka
kirkkohistoria on sille antanut: _Efesuksen rosvokokous_.
Mutta ei saattanut kirkko jättää asiaa tälle kannalle. Rooman
piispanistuimella oli mies, joka, ollen totuutta rakastava, nerokas
ja oppinut, sitä paitsi kaikin voimin koetti kartuttaa piispallista
arvoansa. Tarkoitamme äskenmainittua Leo Suurta. Mielipahalla
ja inholla oli tämä seurannut Efesuksen kokouksen moitittavaa
ja häpeällistä menetystapaa, ja heti sen päätyttyä kääntyi hän
Teodosiuksen puoleen, rukoilemalla pyytäen häntä valvomaan sitä,
ettei Kristuksen evankeliumi raakojen väkivaltaisuuksien kautta
joutuisi sorron ja häväistyksen alaiseksi. Mutta keisari oli
hyväksynyt rosvokokouksen päätöksen eikä ollut kuulevinaankaan jalon
piispan pyyntöä. Kaikeksi onneksi kuoli hän jo seuraavana vuonna
(450), jättäen valtaistuimensa sisarellensa _Pulcherialle_, joka oli
naituna sotapäällikölle _Marcianukselle_. Nämä lupasivat Leolle, että
riitakysymys oli uudelleen tutkittava julkisessa kokouksessa. Leo
olisi suonut kokouksen pidettäväksi Italiassa, mutta Marcianus arveli
Konstantinopolin seutuja sopivammiksi ja määräsi kokouspaikaksi
Kalcedonin kaupungin. Tänne kokoontui v. 451 kristikunta _neljänteen
yleiseen kirkolliskokoukseen_. Osanotto siihen oli suurempi, kuin
mihinkään edelliseen kokoukseen; tänne saapui näet 630 piispaa --
kaikki itäisen kirkon edustajia, paitsi kaksi afrikalaista piispaa
ja Leo Suuren kolme lähettilästä. Täällä saattoi jokainen vapaasti
lausua ajatuksensa, ja heti kävi selväksi, ettei yleinen mielipide
suinkaan ollut Dioskoruksen eduksi, vaan että tämä väkivaltaisesti
oli laatinut Efesuksen kokouksen surkean päätöksen. Hän erotettiin,
näet, virastansa ja julistettiin kirkon pannaan, kenenkään lausumatta
sanaakaan hänen puolustukseksensa. Ne jotka olivat allekirjoittaneet
Efesuksen kokouksen päätöksen, vaan, katuen kurjaa heikkouttansa, nyt
tunnustivat rikoksensa, saivat sen anteeksi ja virkansa pitää.
Mitä itse pääkysymykseen s.o. tuohon pitkään riitaan Kristuksen
persoonasta tulee, niin laskettiin Leon yllämainittu kirje
keskustelun perustukseksi ja kysymys ratkaistiin siinä löytyvien
ohjeiden, riitakysymystä hyvin valaisevien viittausten mukaan.
Mainitsemme tässä kirjeen pääkohdat, huomauttamalla että Leo on
lainannut ajatuksen, osaksi sanatkin, Augustinukselta, jonka valtava
nero ja syvät mietteet siis tätäkin kysymystä ratkaistaessa oli
kirkolle suureksi avuksi: "Tosi ihmisen täydellisessä luonnossa
on Jumala syntynyt, täydellisenä oman luontonsa, täydellisenä
meidän luontomme puolesta. Hän pukeutui orjan muotoon, synnin häntä
saastuttamatta, ylensi ihmisyyden jumaluutta solvaisematta. Sillä
hänen itsensä paljastamisensa, jonka kautta näkymätön esiintyi
näkyväisenä, kaikkien Luoja ja Herra rupesi kuolevaisten kaltaiseksi,
oli armollista armahtavaisuutta eikä voiman puutetta. Kumpikin
luonto säilyttää täydellisen omituisuutensa. Samoinkuin ei Jumalan
muoto tee orjan muotoa mahdottomaksi, ei orjan muotokaan halvenna
Jumalan muotoa. Hän, joka on tosi Jumala, on tosi ihminenkin, sillä
inhimillinen alhaisuus ja jumalallinen korkeus ovat Hänessä toisiinsa
yhtyneet, Kumpikin luonto toimittaa yhteydessä toisen kanssa mitä
kummallekin on omituista. Toinen ilmaantuu kirkkaudessa ihmetöissä,
toinen häväistyksen alaisena. Hän, joka ihmisenä on perkeleen
kiusauksen esineenä, vastaanottaa Jumalana enkelein palveluksen.
Isota, janota, väsyä, nukkua, se on selvästikin inhimillistä. Mutta
ravita viisituhatta ihmistä viidellä leivällä, vakavin askelin
kulkea meren aalloilla, asettaa myrskyt -- se on jumalallista.
Niinkuin ei sama luonto saata itkien kaivata kuollutta ystävää ja
jälleen herättää häntä, hänen oltua kolme päivää haudassa, niin
ei myöskään sama luonto saata todistaa: 'Minä ja Isä olemme yksi'
ja 'Isä on minua suurempi'. Persoonan eksyyden vuoksi, joka on
olemassa kahdessa luonnossa, sanotaan ihmisen pojan astuneen alas
taivaasta ja Jumalan pojan tulleen lihaksi neitsyn kautta". -- Kauan
keskusteltuaan tästä vaikeasta kysymyksestä, päätti kokous, hyläten
sekä nestoriukselaisuuden että monofysiläisyyden ykspuolisuudet, että
_Kristuksen yhdessä persoonassa on kaksi luontoa sekaantumatta ja
muuttumatta, mutta liestymättä ja eriämättä toisiinsa yhtyneinä._
Taas oli siis totuus voittanut. Oppi Kristuksen persoonasta oli
tarkan tunnustuskaavan kautta määrätty pitkäksi ajaksi; vasta
uskonpuhdistuksen aikana ruvettiin sitä uudelleen tutkimaan ja
kehittämään Kalcedonissa tehdyn tunnustuksen hyvällä perustuksella.
Meidän täytyy ihmetellä sitä tarkkuutta, suurta oppia ja neroa, jolla
silloisen kirkon edustajat selvittivät tuota uskonoppimme miltei
vaikeinta kohtaa, ja kuka kristitty ei ole altis ylistäen kiittämään
kirkon uskollista Herraa, joka kaiken inhimillisen heikkouden ja
synnin uhallakin niin voitollisesti taisteli totuuden puolesta, Jos
milloinkaan, niin on meidän tässä myöntäminen, että kunnia on Herran
eikä ihmisten, sillä mitä surkeimmalla tavalla paljastaa kristikunta
juuri näiden vaiheiden ohessa turmeltuneen tilansa. Missä ovat tuon
kehutun puhdasoppisuuden hedelmät, joita paitsi se ei ole kuin paljas
kuori vain? Maailman rakkaus, ylpeys, tora, riita, kateus, ihmispelko
ja ylöllinen elämä tahraa, turmelee kaiken hengellisen elämän: usko
sammuu, toivo eksyy, rakkaus jähmettyy. Kun keisari saapui kokouksen
päätöstä vahvistamaan, tervehdittiin häntä näillä sanoilla: "eläköön
jumalallinen keisari, uusi Konstantinius" Maalliseen ruhtinaasen oli
kirkko turvaunut kokousta alotettaessa, samaa ruhtinasta se kiitti
totuuden voitosta! Ja miten tarkkaan oppi Kristuksen persoonasta
määrättiinkin, sai neitsy Marian jumaloiminen juuri tässä kokouksessa
julkisen vahvistuksensa, täällä kun hyväksyttiin nimitys "Jumalan
äiti". Tästä ajasta alkaen omistettiin Vapahtajamme äidille yhä
suurempi kunnioitus, ja häntä ruvettiin pitämään välittäjänä Jumalan
ja ihmisten välillä.


XVII.
Leo Suuri; Länsi-Rooman valtakunnan perikato.

Katso Herran, Herran silmät näkevät syntisen valtakunnan, niin
että minä sen juuri maan päältä peräti kadotan, vaikka en minä
kuitenkaan Jaakopin huonetta ratki kadota; sanoo Herra. Am. 9: 8.
Näiden vaiheiden ohessa esiintyvät Länsi-Rooman keisarikunnan
kuolemanenteet vuosi vuodelta yhä selvemmin. Sen maakunnissa,
Galliassa, Britanniassa, Hispaniassa ja Afrikassa asui germanilaisia
kansoja, "liittolaisina" taikka julki-vihollisina määräten kaikki
olot mielensä mukaan, ja mahdoton on kuvailla sitä hajanaisuutta,
sitä henkistä ja aineellista kurjuutta, joka on havaittavana
kaikkialla tuossa ennen mahtavassa valtakunnassa. Itse Italiaankin
tunkeutuivat barbarit tuon tuostakin, siten selvästi osottaen, ettei
Rooman suuruus enää ollut kuin tyhjä nimi, jota ei kukaan pelännyt.
V. 410 marssitti _Länsi-gotilaisten_ kuningas _Alarik_ sotajoukkonsa
"ikuisen" kaupungin edustalle, valloitti yöllisellä rynnäköllä
tuon "voittamattoman" Rooman, joka ei kahdeksaan vuosisataan ollut
nähnyt vihollisia muuriensa sisäpuolella. Kolme päivää kaupunkia
ryöstettiin, ainoastaan kristittyjen kirkkojen kalliit koristukset
ja kultaiset astiat säästettiin. Viidennen vuosisadan keskipalkoilla
lähti _Hunnilaisten_ kuningas _Attila_, tuo "Jumalan vitsa", jonka
paljas nimi oli kansainvaellusten hirveisiin verenvuodatuksiin
tottuneen aikakauden kamalin kauhu, kauan oltuaan Itä-Rooman
vitsauksena, läntistä keisarikuntaa miekan terällä valloittamaan.
Ryöstäen, polttaen, hävittäen kulki hän aina Loire-joelle asti,
kunnes Aetiuksen kuuluisa voitto _Katalaunian tasangolla_ (451)
keskeytti hänen voittoretkensä. Paluumatkalla poikkesi Attila,
joka ei suinkaan pitänyt itseään voitettuna, Italiaan, marssittaen
sotajoukkonsa Roomaan asti. Mitä kurjimmalla tavalla paljastaa
keisarikunta kykenemättömyytensä tätä, samoinkuin lukuisia muita
vihollisiansa vastustamaan, se on kuin kuoleman kanssa taisteleva
vanhus, joka ei enää jaksa kättänsäkään nostaa. Ruostunut, murtunut
on Rooman ennen voittosa miekka; veltostunut, voimaton sen kansa.
Mutta Attilan uhatessa tuota "ikuista kaupunkia", astuu sen
muurien takaa häntä vastaan aseeton mies, jota barbari ei kykene
vastustamaan, siten antaen meidän aavistaa, että Rooman mahtavuuden
aika ei vielä ole mennyt, vaikka se vastedes esiintyy aivan toisella
tavalla kuin ennen. Tämä mies on Rooman piispa _Leo Suuri_. Hänen
arvokas käytöksensä ja vakava puheensa teki niin syvän vaikutuksen
Attilaan, että tämä ikäänkuin näkymättömän voiman pakottamana suostui
rauhaan sekä poistumaan Italiasta.
V. 440 oli tämä Leo päässyt Rooman piispaksi. Hän on sama mies,
joka niin tuntuvasti otti osaa Kalcedonin kirkolliskokoukseen, ja
koko hänen käytöksensä osottaa selvästi, että hän piti itseään
etevämpänä kirkon kaikkia muita palvelijoita sekä vaati itselleen
vastaavaa kunnioitusta. Samaan suuntaan olivat muutkin Rooman
piispat jo ennen Leon aikoja työskennelleet, vaikka tämä heidän
tarkoituksensa ei vielä niin selvästi esiintynyt. Tällainen vaatimus,
jolle "ikuisen kaupungin" vanha maine lisäsi voimaa, perustui siihen
väärään käsitykseen, että muka Vapahtaja, lausuessaan Pietarille
"tälle kalliolle tahdon minä seurakuntani rakentaa" oli hänelle
uskonut koko kirkon hallituksen ja ikäänkuin määrännyt hänen muiden
apostolein ruhtinaaksi. Tähän liittyi se taru, että mainittu
apostoli oli ollut Rooman seurakunnan ensimmäinen piispa. Hänen muka
jälkeläisinä tahtoivat Rooman piispat itselleen omistaa kirkollisen
ylimysvallan. Myöntää täytyy sitä paitsi, että sikäläiset piispat
usein olivat eteviä miehiä, jotka uskonnollisissa riitakysymyksissä
tavallisesti kannattivat oikeata mielipidettä, ja tämä seikka
lainasi heidän vallanhimoisille vaatimuksilleen oikeuden varjon
ainakin taikauskoisen kansan silmissä. Millä tavoin papistokin jo
tähän aikaan käsitti Rooman piispan aseman kristikunnassa todistaa
muun muassa seuraava seikka. Kun Leon kirje luettiin Kalcedonin
kokouksessa, huusivat kokouksen jäsenet riemastuneina: "tuo on isien
usko, apostolein usko. Kirottu olkoon jokainen, joka ei myönnä
oikeaksi mitä pyhä Pietari on puhunut Leon suun kautta". -- Leo oli
oppinut, vakaa, taipumaton ja nerokas mies; suuremmalla menestyksellä
kuin kukaan ennen hänen aikojaan hän kaikin voimin kartuttaa Rooman
piispanistuimen mainetta. Syntymäisillään on _paavikunta_, sen enteet
ovat jo näkyvissä, vaikka sen mahtavuuden-aika vielä piileilee
tulevaisuuden hämärässä. -- Leo suuri kuoli v. 461.
"Minne Attilan hevosen jalka koski, siinä ei enää ruohoa kasvanut"
sanoo vanha sananlasku. Voimakaskin valtakunta olisi työläästi
tointunut tämmöisistä vammoista, ja sitä paitsi uhkasivat onnetonta
keisarikuntaa lukemattomat muut viholliset. Vandalilaisetkin tulivat
Afrikasta, jonka maakunnan he, kuten tiedämme, olivat valloittaneet,
hyökkäsivät Roomaan ja ryöstivät kaupunkia neljätoista päivää (455).
Keisarikunta ei enää yrittänytkään pitää itsestänsä huolta; muutamia
vuosia vain kestää vielä sen pitkää kuolemankamppausta, kunnes
rugilainen _Odoaker_ tekee siitä lopun (476).
Toisten kansain verellä ja kyyneleillä oli Rooman keisarikunta
mahtavuutensa perustanut, suuruutensa saavuttanut; mutta kalliina
perintönä jäi roomalais-kristillinen sivistys vastaisten sukupolvien
nautittavaksi, ja aikojen kuluessa oli Tiberin kaupunki vielä
toistamiseen, mutta tällä kertaa hengellisillä aseilla maailman
valloittava. Sentähden lausui jo Leo Suuri eräässä saarnassa:
"pakanallinen Rooma voitti maan, valloitti meren; Pietarin istuimen
kautta pääsi se kristityn maailman ruhtinattareksi, ja vallitsee
nyt jumalallisen uskonsa kautta laajemmalta, kuin ennen maallisella
vallallaan". -- Herra pelasti "Jaakopin huoneen" joutumasta
tuohon yleiseen perikatoon, johon koko sivistynyt maailma hukkui,
armollisesti suojellen kirkkoansa, vaikka se ylpeytensä ja maallisen
mielen pettämänä oli eksyvä kauas, kauas oikealta tieltä.


XVIII.
Länsimaiden munkkilaitoksen alku.

-- pysykäät siinä vapaudessa, jolla Kristus meitä vapahtanut on,
ja älkäät -- teitänne sekoittako orjuuden ikeesen. Gal. 5: 1.
Kuten tiedämme oli munkkilaitos, tuo merkillinen, vuosisatojen
kuluessa varsin tärkeä ilmiö kristikunnan historiassa, syntynyt
itämaissa. Erakkoelämästä sai se alkunsa ja kehittyi vähitellen
järjestetyiksi yhtiöiksi, kehottaen lukemattomia ihmisiä luopumaan
maailmasta ja antautumaan hiljaiseen, miettivään, hartaudelle ja
rukoukselle pyhitettyyn elämään, kaukana julkisuuden meluavista
oloista. Työläästi saavutti se kannatusta länsimaiden kansoilta, nämä
kun luonteeltaan olivat taipuvaiset toimintaan ja käytännöllisyyteen.
Ajanvaiheet vaikuttivat kuitenkin, että sitä täälläkin vähitellen
ruvettiin suosimaan. Me tiedämme minkä vaikutuksen kertomus
"pyhästä" Antoniuksesta teki Augustinukseen, eikä hän ollut ainoa,
jonka sydämmessä erakkojen esimerkki herätti yksinäisyyden ikävää.
Päinvastoin kävi mieltymys munkkien Jumalalle pyhitettyyn elämään
vuosien vieriessä yhä yleisemmäksi länsimaissakin. Tuo ääretön
tapainturmelus, kristittyjen siveellinen velttous, barbarein
alituiset hyökkäykset Rooman alueelle, joiden hävityksille ja
ryöstöille kaikki seudut olivat alttiit -- kaikki saarnasi
voimakkaasti maallisen elämän viheliäisyydestä, kehottaen ihmisiä
vetäytymään yksinäisyyteen, siten kokonaan irtautuaksensa tämän
maailman katoavaisista tavaroista, sen pettävistä unelmista ja
toiveista. Etevimmät henkilöt, kuten Augustinus, Ambrosius y.m.
puolustivat munkkilaisuutta ja asettivat yksityisen elämänsä sen
vaatimusten mukaan. Semminkin Hieronymuksen esimerkki houkutteli
monen, yhteiskunnan monivärisiin, häiritseviin oloihin kyllästyneen
miehen ja naisen jättämään hyvästi kotiseudulle ja etsimään
rauhallisemman asunnon kaukaisissa itämaissa, missä yksinäisyys,
pyhien muistien vartioimana, muka voimakkaammin korotti heidän
ajatuksensa taivasta kohti.
Ajan henki synnytti vähitellen luostareita länsimaissakin. Niitä
perustettiin lukuisasti Italiassa, Afrikassa ja Espanjassa. Galliassa
saavutti etenkin tuo ennen mainittu Toursin piispa Martinus suuren
maineen luostarein perustajana ja niiden innokkaana suosijana. Kun
hän kuoli, saattoi 2000 munkkia hänen ruumiinsa hautaan. Mutta
länsimaiden munkkielämän järjestäjä ja varsinainen perustaja oli
_Benediktus Nursialainen_. Roomassa oleskellessaan, kävi hän
murheelliseksi sielunsa tilasta ja päätti paeta yksinäisyyteen,
vaikka hän tähän aikaan vielä oli hyvin nuori. Matkallansa saapui hän
Neapelin läheisyydessä olevaan jylhään erämaahan: se miellytti häntä
ja hän päätti elää täällä erakkona. Asunnokseen valitsi hän erään
kolkon vuorirotkon, minne läheisyydessä asuvat munkit toimittivat
hänelle ruokaa; vaatteena oli hänellä vain lammasnahka. Tuosta
yksinäisestä miehestä alkoi pian kuulua kummallisia kertomuksia.
Munkit olivat kuulleet hänen huokailevan ja vaikeroivan sekä nähneet,
miten hän tuon tuostakin alastonna heittäysi orjantappurapensaisiin.
Muiden ihmisten ei ollut onnistunut saada häntä nähdä, paitsi
muutamien paimenten, jotka säikähtyneinä kummallisen ilmiön kamalasta
ulkonäöstä luulivat hänen eläimeksi. Tällä tavoin saavutti hän
päivä päivältä yhä suuremman maineen: hänen pyhyytensä oli kuulusa
koko seudussa. Kun erään lähellä olevan luostarin johtaja sattui
kuolemaan, pyysivät sikäläiset munkit Benediktusta abbotiksensa. Tämä
alussa kieltäysi vastaanottamasta virkaa, arvellen munkkien piankin
katuvan vaalia, mutta kun nämä eivät luopuneet pyynnöstänsä, suostui
hän vihdoin vaikka epäillen muuttamaan heidän luostariinsa. Pian sai
Benediktus katkerasti katua, että hän oli jättänyt piilopaikkansa
vuoren rotkossa. Munkit, näet, eivät tyytyneet uuteen abbotinsa
ylen ankaraan komentoon, hänen vaatimuksensa kävivät heille päivä
päivältä yhä tukalammiksi ja he alkoivat miettiä, mitenkä he
pääsisivät hänestä. Kun ei muista neuvoista näkynyt apua olevan,
päättivät he myrkyttää hänen. Benediktus huomasi hankkeen, jätti
haikein sydämmin hyvästi munkeille ja palasi takasin luolaansa.
Kuulusan miehen yhä kasvavan maineen kehottamina, saapui samaan
seutuun paljo erakoita, eikä aikaakaan, niin syntyi täällä luostari
toisensa perästä. Mutta Benediktus ei enää viihtynyt näillä paikoin;
hän päätti lähteä muualle. _Monte-Kassinon_ vuorella näki hän vanhan
linnan rauniot, seutu oli mitä kauniimpia, lähellä sivistynyttä
maailmaa, ja kuitenkin siitä eroitettuna, jylhien vuorien, rämeiden
ja syvien laaksojen ympäröimänä kun se oli. Tänne hän päätti perustaa
luostarin, aavistamatta kuitenkin, minkä suuren maineen se piankin
oli saavuttava, Monte-Kassinon luostari kohosi, näet, ennen pitkää
länsimaiden luostarein malliksi, eikä mikään luostari ole tullut
niin kuulusaksi, kuin se. Tietysti ei paikka tätä vaikuttanut, ei
Benediktuksen mainekaan, vaan pääasiallisesti ne säännöt, joilla
hän järjesti ja ohjasi sikäläisten munkkien elämän. Nämä säännöt
valmistuivat v. 529. Koska länsimaiden munkkilaitos suurimmaksi
osaksi mukaantui näiden ohjeiden mukaan, mainittakoot tässä muutamat
niiden pääkohdista:
Jokaiselle, joka ilmoitti itsensä luostariin otettavaksi, tehtiin
sisäänpääsö niin vaikeaksi kuin mahdollista. Monta päivää
nöyryytettiin munkiksi pyrkijää kaikin tavoin; sitten hän vierasten
huoneesta käskettiin nuorten munkkien huoneesen, missä joku vanha
munkki kertoi hänelle, miten vaikea se tie on, joka viepi Jumalan
luokse. Jos hän pysyi päätöksessään, sai hän jäädä luostariin.
Hänelle luettiin munkki-säännöt, jotka kerrottiin kuuden ja sitten
neljän kuukauden perästä. Jos tyydyttiin hänen käytökseensä,
pidettiin häntä soveliaana pääsemään munkiksi. Omaisuutensa antoi
hän luostarille tahi köyhille. Sitten kirjoitti tahi kirjoitutti hän
anomuskirjansa, jossa hän sitoutui pitämään munkkilupaukset. Nämä
kerrottuansa luostarin rukoushuoneesen kokoontuneen veljeskunnan
kuullen, laski hän anomuskirjansa alttarille, jonka alla pyhien
jäännökset olivat, jotta nämäkin olisivat hänen lupauksensa
todistajina. Tästä hetkestä oli hän munkkina luostariin sidottuna.
Seitsemän kertaa vuorokaudessa pidettiin jumalanpalvelus.
Välitunneilla toimittivat munkit käsitöitä taikka viljelivät
luostarin maata; abboti valvoi tarkasti heidän työtänsä; laiskuutta
pidettiin kaiken paheen siittäjänä. Ainoastaan sairaat saivat syödä
lihaa; toiset nauttivat ravinnokseen kasveja, munaa ja kalaa. Aterian
aikana, jonka kestäessä mitä suurin hiljaisuus vallitsi, luki
yksi veljistä ääneen raamatusta tahi jonkun katolisen kirjailijan
kirjoittamasta kirjasta. Pieninkin poikkeus munkki-säännöistä
rangaistiin ankarasti. Syyllinen sai yksityisen tahi julkisen
nuhteen; jos hänen rikoksensa oli törkeä, täytyi hänen kärsiä nälkää,
taikka suljettiin hän veljeskunnan yhteydestä, taikka rangaistiin
ruumiinkurituksella, rikoksen laadun mukaan. Se, joka oli erotettu
veljeskunnasta, ei saanut pitää kanssakäymistä kenenkään kanssa; kun
toiset olivat rukoushuoneessa, täytyi hänen olla polvillaan oven
takana sekä polvistuen lähestyä jokaista, joka tuli ulos huoneesta.
Kovin rangaistus oli luostarista erottaminen.
Erityistä huomiota ansaitsevat ne säännöt, jotka koskevat abbotia.
Hän on Kristuksen sijainen; häntä tarkoittivat Herran sanat:
joka teitä kuulee, hän kuulee minua. Sen tähden on kuuliaisuus
abbotia kohtaan munkin ensimmäinen velvollisuus: ei kukaan saa
häntä vastustaa, ei hänen läsnäollessaan istuakaan erityisettä
kehotuksetta. Abboti ei saa opettaa mitään, joka on Kristuksen
käskyjä vastaan. Hän muistakoon, että hänen Herran tuomionistuimen
edessä on tekeminen tili virastansa ja opistansa. Hänen tulee opettaa
munkkeja enemmän elämällään kuin sanoilla, ja hän varokoon ettei
hän, toisia neuvoessa, itse ole syyllinen. Hän ei tehkö erotusta
niiden munkkien välillä, jotka luostariin tullessa olivat vapaita, ja
niiden, jotka orjina munkeiksi olivat ruvenneet. Sillä Kristuksessa
me kaikki olemme yksi, eikä Jumala katso ihmisen muotoa. Abbotin
velvollisuus on rangaista pahe heti alussa, muistaen Eliaa ja hänen
poikiansa.
Varsinaiset munkkilupaukset olivat kolme: puhtaus s.o. naimattomuus,
köyhyys ja kuuliaisuus. Paljon puhutaan Benediktuksen säännöissä
nöyryydestä, josta hyveestä mainitaan 12 eri astetta. -- Ei käy
kieltäminen, että hänen määräyksensä tähtäävät tuohon evankeliseen
vapauteen, joka lapsen mielellä antautuu taivaallisen Isän
vaatimuksia noudattamaan, mutta itse munkkilaitos ei ollut omiansa
vapauttamaan ihmisiä lain orjuudesta, se päinvastoin laski heidän
niskoillensa ikeen, jota he eivät voineet kantaa. Arvaamattoman
suuri on luostarein vaikutus länsimaiden historiassa ollut. Kun
kansainvaelluksen kuohuvat aallot toimittivat hävitystyötänsä
kaikissa maissa, kun vanhan maailman oppilaitokset olivat raunioina,
yleinen sekasorto ja turvattomuus vallitsi, eikä muuta oikeutta
ollut olemassa, kuin väkevämmän miekan terään perustuva voima,
olivat luostarit henkisten rientojen ja kaiken aatteellisen
elämän ainoat turvapaikat. Benediktuksen säännöt kehottivat,
näet, munkkeja nuorisolle opettamaan sivistyksen alkeita, ja
kun oppinut _Kassiodorus_ v. 438, liittyen Benediktukselaisten
munkkiyhdistykseen, perusti _Vivariumin_ luostarin Kalabriassa,
alkoivat munkit, hänen esimerkkiänsä noudattaen, tieteitäkin
harrastamaan. Samoin kuin he ahkeralla työllään saivat luostarein
autioiden erämaiden ympäröimät alueet kukoistamaan ja viljelyksen
hedelmiä kasvamaan, samoin virittivät he sivistyksen valoa
rauhoitetuista, hiljaisista asunnoistaan henkisen elämän
viljavainiolle. Kaukaiseen pakanamaailmaankin ulottui luostarein
vaikutus, sillä niissä kasvatettiin lähetyssaarnaajia, jotka
levittivät Kristuksen evankeliumia keskiajan kansoissa. Mutta kuinka
suuri luostarein merkitys, miten viehättävä munkkien hiljainen,
hartaalle miettimiselle vihitty elämä monessa suhteessa onkin,
varma on toiselta puolen, että munkkilaitos jo varhain paljastaa
arveluttavia paheita, siten osottaen alusta alkaen rakentaneensa
väärälle perustukselle. Luostarein muurien sisällä on moni nääntynyt
epätoivoon lain ikeen alla, löytämättä Häntä, joka yksin voi syntistä
auttaa, vapahtaa, pelastaa; lukemattomat sydämmet ovat näissä elävien
haudoissa ikävästä särkyneet; arvaamattoman monet ihmiset, joiden
vapaan, urhoollisen toiminnan kautta julkisen elämän alalla Jumalan
valtakunta olisi voittanut suuria voittoja maailmassa, ovat näissä
ihmissääntöjen vartioimissa kammioissa menettäneet vapautensa,
tylstyneet toimettomuudesta, kuihtuneet ja kuolleet, käyttämättä
niitä lahjoja, joilla Herra oli heidät varustanut taisteluun tämän
maailman jumalaa ja hänen valtakuntaansa vastaan.
Luostarit olivat sen piispan tarkastuksen alaisina, jonka
hiippakunnassa ne olivat. Mutta kun piispat usein väärinkäyttivät
oikeuksiansa, mielivaltaisesti kohtelivat abboteja, vieläpä koettivat
itselleen anastaa heidän talonsakin, osti moni luostari heiltä n.s.
_vapaakirjeen_, joka maallisen oikeuden vahvistamana suojeli munkkeja
papiston mielivallalta. Alussa olivat munkit maallikkoja, mutta
vähitellen ruvettiin heitä papeiksi vihkimään. Muuten saavuttivat
luostarit tuon suuren historiallisen merkityksensä, johon olemme
viitanneet, vasta myöhempinä aikoina, niin että täydellisempi
kertomus munkkilaitosta koskevista seikoista kuuluu keskiajan
historiaan.


XIX.
Viides yleinen kirkolliskokous Konstantinopolissa (553).

Niin ajattele siis, kuinka sinä saanut ja kuullut olet, ja pidä
se ja tee parannus. Ellet sinä siis valvo, niin minä tulen sinun
päälles niinkuin varas, ja et sinä tiedä, millä hetkellä minä
sinun päälles tulen. Ilm. k. 3: 3.
Mielipahalla ja katkerin sydämmin jätti moni keskustelujen päätyttyä
Kalcedonin kokouksen. Toiset olivat tyytymättömät siitä, että olivat
suostuneet allekirjoittamaan sitä päätöstä, jonka mukaan Nestorius
julistettiin harhaoppiseksi; suuri osa kokouksen jäsenistä taas oli
mieltynyt monofysitismiin eikä hyväksynyt uutta tunnustuskaavaa, se
kun oli poistanut kirkon opista sanotun harhaopin ykspuolisuudet.
Uusia rettelöitä syntyi tuon tuostakin, ja levottomuus kävi päivä
päivältä yhä suuremmaksi. Surkea näköala esiintyypi silmäimme eteen.
Kaikkialla erimielisyyttä, kiistaa, riitaa -- ei enää itse opista,
sillä sitä ei pystytä arvostelemaan, vaan sanoista ja lauseparsista.
Totuuden pyhä Henki on poistunut taistelutantereelta, kiivas
puoluekiihko määrää riidan vaiheet. Semminkin tuottivat Monofysiitat
sanomatonta häiriötä kirkolle. He pyysivät suojelusta hallitukselta
ja saivat aikaan, että uskonnolliset riidat muuttuivat valtiollisten
puolueiden aseiksi; pian vaikuttivat kirkolliset puolueet hovissa
ja pääkaupungissa tapahtuviin vallankumouksiinkin. Kaupungeissa ja
maalla oli ääretön joukko joutilaita pappeja ja munkkeja, jotka
olivat valmiit asettumaan kiihkosten kansanlaumain johtajiksi ja
usein tapahtui verisiä kahakoita, etenkin Konstantinopolissa,
missä uskonnolliset kiistat takertuivat kannattamaan valtiollisten
puolueiden, _sinisten_ ja _vehreäin_, [Näitä puolueita, joiden
verisistä kahakoista Itä-Rooman keisarikunnan historia tietää
paljon kertoa, saivat nimensä pukunsa värin johdosta.] hurjaa
taistelua kaduilla ja kilpa-ajopaikalla. Ei Herran kunnia eikä Hänen
valtakuntansa voitto enää ole kristittyjen silmämääränä eikä Häneltä
apua rukoilla, vaikka koko itäisen kirkon tulevaisuus näyttää niin
kolkon toivottomalta. Oma etu, maallinen arvo ja kunnia ohjasi
heitä ja keisariin he turvasivat saavuttaaksensa tarkoituksensa.
Voi miten surkeata, kun ihmiset, paaduttaen sydämmensä Pyhän Hengen
varoituksilta ja nuhteilta, käyvät suruttomiksi sielunsa tilasta ja
etsivät tämän maailman katoovaisia aarteita, sen mahtavain apua ja
suosiota! Silloin poistuu Herran Henki seurakunnasta ja Hänen vihansa
tuomio lähestyy.
Poistaaksensa eripuraisuutta kirkosta, toimitti keisari _Zeno_
v. 482 sovituskaavan, jolla hän toivoi saavansa kirkolliset
riidat asettumaan. Se oli pintapuolinen ja epäselvä, hyväksyi
nicaealais-konstantinopolilaisen tunnustuksen, mutta hylkäsi
myöhempien kokousten tekemät päätökset sekä kielsi kaikki
uskonnolliset riidat. Kummankin puolueen, semminkin ankarain
monofysiittain halveksivana lisäsi se vain kiistaa ja puolueiden
You have read 1 text from Finnish literature.
Next - Kertomuksia kirkkohistorian alalta 1: Vanha aika - 19
  • Parts
  • Kertomuksia kirkkohistorian alalta 1: Vanha aika - 01
    Total number of words is 3306
    Total number of unique words is 1871
    20.5 of words are in the 2000 most common words
    30.5 of words are in the 5000 most common words
    37.5 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Kertomuksia kirkkohistorian alalta 1: Vanha aika - 02
    Total number of words is 3562
    Total number of unique words is 1822
    23.9 of words are in the 2000 most common words
    34.4 of words are in the 5000 most common words
    41.6 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Kertomuksia kirkkohistorian alalta 1: Vanha aika - 03
    Total number of words is 3496
    Total number of unique words is 1840
    23.6 of words are in the 2000 most common words
    35.1 of words are in the 5000 most common words
    41.4 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Kertomuksia kirkkohistorian alalta 1: Vanha aika - 04
    Total number of words is 3437
    Total number of unique words is 1949
    22.5 of words are in the 2000 most common words
    33.5 of words are in the 5000 most common words
    39.8 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Kertomuksia kirkkohistorian alalta 1: Vanha aika - 05
    Total number of words is 3410
    Total number of unique words is 1929
    24.7 of words are in the 2000 most common words
    35.9 of words are in the 5000 most common words
    42.2 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Kertomuksia kirkkohistorian alalta 1: Vanha aika - 06
    Total number of words is 3264
    Total number of unique words is 1971
    20.7 of words are in the 2000 most common words
    30.1 of words are in the 5000 most common words
    36.1 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Kertomuksia kirkkohistorian alalta 1: Vanha aika - 07
    Total number of words is 3303
    Total number of unique words is 1923
    21.0 of words are in the 2000 most common words
    29.9 of words are in the 5000 most common words
    35.5 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Kertomuksia kirkkohistorian alalta 1: Vanha aika - 08
    Total number of words is 3253
    Total number of unique words is 1936
    19.9 of words are in the 2000 most common words
    29.2 of words are in the 5000 most common words
    36.4 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Kertomuksia kirkkohistorian alalta 1: Vanha aika - 09
    Total number of words is 3194
    Total number of unique words is 1987
    20.2 of words are in the 2000 most common words
    29.9 of words are in the 5000 most common words
    36.4 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Kertomuksia kirkkohistorian alalta 1: Vanha aika - 10
    Total number of words is 3281
    Total number of unique words is 1923
    21.1 of words are in the 2000 most common words
    31.5 of words are in the 5000 most common words
    37.5 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Kertomuksia kirkkohistorian alalta 1: Vanha aika - 11
    Total number of words is 3275
    Total number of unique words is 1914
    20.5 of words are in the 2000 most common words
    30.6 of words are in the 5000 most common words
    36.6 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Kertomuksia kirkkohistorian alalta 1: Vanha aika - 12
    Total number of words is 3244
    Total number of unique words is 1940
    19.4 of words are in the 2000 most common words
    28.5 of words are in the 5000 most common words
    35.4 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Kertomuksia kirkkohistorian alalta 1: Vanha aika - 13
    Total number of words is 3280
    Total number of unique words is 1961
    20.4 of words are in the 2000 most common words
    30.7 of words are in the 5000 most common words
    37.4 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Kertomuksia kirkkohistorian alalta 1: Vanha aika - 14
    Total number of words is 3359
    Total number of unique words is 1952
    21.8 of words are in the 2000 most common words
    33.1 of words are in the 5000 most common words
    40.4 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Kertomuksia kirkkohistorian alalta 1: Vanha aika - 15
    Total number of words is 3260
    Total number of unique words is 1913
    21.5 of words are in the 2000 most common words
    30.5 of words are in the 5000 most common words
    37.1 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Kertomuksia kirkkohistorian alalta 1: Vanha aika - 16
    Total number of words is 3407
    Total number of unique words is 1940
    22.4 of words are in the 2000 most common words
    32.5 of words are in the 5000 most common words
    39.4 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Kertomuksia kirkkohistorian alalta 1: Vanha aika - 17
    Total number of words is 3360
    Total number of unique words is 1865
    21.6 of words are in the 2000 most common words
    32.3 of words are in the 5000 most common words
    38.7 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Kertomuksia kirkkohistorian alalta 1: Vanha aika - 18
    Total number of words is 3312
    Total number of unique words is 1965
    21.0 of words are in the 2000 most common words
    31.2 of words are in the 5000 most common words
    37.9 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Kertomuksia kirkkohistorian alalta 1: Vanha aika - 19
    Total number of words is 3277
    Total number of unique words is 1905
    20.4 of words are in the 2000 most common words
    29.4 of words are in the 5000 most common words
    36.0 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Kertomuksia kirkkohistorian alalta 1: Vanha aika - 20
    Total number of words is 3276
    Total number of unique words is 1861
    20.5 of words are in the 2000 most common words
    29.8 of words are in the 5000 most common words
    36.6 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Kertomuksia kirkkohistorian alalta 1: Vanha aika - 21
    Total number of words is 1829
    Total number of unique words is 1198
    24.2 of words are in the 2000 most common words
    32.9 of words are in the 5000 most common words
    40.0 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.