Kavaluus ja rakkaus: Murhenäytelmä viidessä näytöksessä - 6

Total number of words is 3716
Total number of unique words is 1830
21.2 of words are in the 2000 most common words
30.3 of words are in the 5000 most common words
35.4 of words are in the 8000 most common words
Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
Lady. Mitä joutavia! Ei rohkeinkaan mies uskalla meille tehdä
häpeällisiä esityksiä, jos emme itse häntä kehoita käytöksessämme.
Näytä sinä, mikä olet! Anna vaan itse itsellesi kunnia ja arvo, niin
minä takaan nuoruutesi kaikesta viettelystä vapaaksi.
Loviisa. Älkää pahastuko, armollinen rouva, että uskallan epäillä tätä!
Erästen rouvas-ihmisten palatsit ovat hävyttömimpäin huvitusten kodot.
Kuka sitä uskoisi köyhän soittajan tyttärestä, hänellä olevan se
sankaruus, että heitäksen keskelle pitalin-pesää, ja kuitenkin jää
saastumatta? Kuka sitä voisi aaveksiakaan, että lady Milford pitää
omalle tunnollensa alin-omaisen madon, että hän menettää rahaa sen vaan
edun edestä, että joka hetki voipi häpeästä punastua? -- Minä puhun
suoraan, armollinen rouva! -- Ihastuttaisiko teitä tosiaankin minun
läsnä-oloni mennessänne huvituksiinne? Voisittenko sitä kärsiä sieltä
palatessanne? -- -- O parempi, parempi on, että annatte koko
valta-kunnat meidät eroittaa -- ja meret olla toinen toisemme välissä!
-- Varokaa itseänne, milady! -- Teille voisi tulla selviäkin
hetkiä, _väsymyksen_ hetkiä -- katumuksen käärmeet saattaisivat
joiloin-kulloin pistellä poveanne, ja silloin -- mikä tuska ja kiusa
eikö se olisi teille, silloin katsella palkka-piikanne näössä sitä
_tyyntä rauhallisuutta_, jolla viattomuus puhtaan sydämen palkitsee.
(Peräytyy askeleen.) Vielä kerran, armollinen rouva! rukoilen teitä,
antakaa anteeksi!
Lady (isosti liikutettuna kävellen). Paha henki, että hän tuommoista
minulle sanoo! Lempo, että hänellä on oikein! (Tullen Loviisan eteen ja
häntä tihustaen silmiin.) Tyttö, sinä et voi pettää minua! Noin
lämpimästi ei paljas _vakuutus_ puhu! Noiden ajatusten takana piilee
toinen hellempi asia, joka sinulle olletikin tekee minun palvelukseni
inhoittavaksi, joka puheesi niin kiihdyttää, ja joka (uhaten) minun
pitää saada ilmi.
Loviisa (irtonaisesti ja jalosti). Ja _jospa_ sen saattenkin ilmi? Ja
jospa teidän ylen-katseellinen polkasunne herätti sen halvan madon,
jolle Luoja kuitenkin antoi pistimen aseeksi? -- Minä en pelkää teidän
kostoanne, lady! Kurjuuteni on noussut niin suureksi, ett'ei
suora-puheisuutenikaan enää voi sitä isontaa. (Vähän ajan perästä hyvin
vakavasti.) Te tahdotte minut nostaa alhaisen syntyni liasta. Tämän
luulon-alaisen armon peri-juurta en tahdo ruveta tarkoin
tutkistelemaan. Tahdon vaan kysyä, mikä miladyn saattoi minua pitämään
sinä turhamaisena lapsena, joka syntyänsä häveksisi? Mikä teille antoi
luvan, tekeytymään minun onneni sepäksi, ennenkuin vielä tiesittenkään,
suostuisinko minä vai en onneani ottamaan teidän kädestänne? -- Minä
olin hyljännyt tämän maallisen ilon toivomisen. Olin antanut onnelle
anteeksi tylyytensä minua kohtaan -- Miksi kehoitatte te minua
uudestaan hänen lempiinsä? -- Missä itse Jumala näyttää kasvonsa
ihmiseltä peittäneen -- miksi ihmiset siinä tahtoivat olla näin julman
laupeat? -- Mikä on siihen syynä, milady, että teidän ylistetty onnenne
_onnettomuudelta_ näin kerjää ihmettelyä ja kadehtimista? -- Onko
epäilyksen katkeruus niin tarpeellinen teidän riemunne makeuden
alaiseksi? -- Niin suokaa minun siis jäädä sokeuteeni, joka ainoastaan
voi minua lohduttaa kauheasta kohtalostani. -- Onhan vesi-kiurukin niin
onnellinen yhdessä ainoassa pisarassa kuin taivaassa, niin onnellinen
ja iloinen, ennenkuin hänelle kerrotaan valta-merestä, jossa uipi
laivastoja ja valas-kaloja! -- -- Vaan onnelliseksihan te tahdotte
minut tehdä? (Vähän ajan kuluttua yht'äkkiä tullen ladyn eteen ja
kysyen:) Olettenko te onnellinen, milady? (Tämä vedäksen hänestä
kiireesti ja hämmennyksissä, Loviisa seuraa häntä ja pitelee kättänsä
hänen rintaansa vasten.) Onko tämä sydän todella niin riemullinen kuin
teidän säätynne? Ja jos me nyt vaihtaisimme poven povehen ja kohtalon
kohtaloon -- ja jos minä lapsellisessa viattomuudessa -- ja jos minä
tuntonne päälle -- ja jos minä kuin äitiltäni kysyisin teiltä
-- neuvoisittenko minut vaihtamaan kanssanne?
Lady (isosti liikutettuna heittäytyen sohvaan). Ihmeellistä?
Käsittämätöintä! Ei! Tyttö! Ei! Tuota jaloutta et ole itsestäsi saanut,
ja isän opettamaksi on se liian nuorellista. Elä kiellä! Sinull' on
_toinen_ opettaja --
Loviisa (sukkelasti ja terävästi häntä silmiin katsoen). Kummaapa se
olisi, jos te, milady, nyt vasta keksisitte tämän opettajan, kun jo
taannoin tiesitte minulle paikan neuvoa.
Lady (hyppää ylös). Tätä ei mikään kestä! -- No niin! koska en sinusta
kumminkaan pääse irti. Minä tunnen hänet, opettajasi -- tiedän kaikki
-- tiedän enemmän kuin siedän tietää! (Herkee yht'äkkiä puhumasta.
Sitten kiivaudella, joka kiihtyy enemmän ja enemmän.) Vaan uskallahan,
onnetoin, -- uskallahan vaan häntä vielä rakastaa eli antaa hänen
itseäsi rakastaa! -- Mitä sanon? -- Uskalla vaan häntä ajatella tahi
yhtenä _hänen_ ajatuksenansa olla -- Minä olen _voimallinen_, onnetoin
-- _peljättävä_, niin totta Jumala elää! Sinä olet hukassa!
Loviisa (lujasti). Ilman pelastusta, jos te häntä pakoitatte teitänne
rakastamaan.
Lady. Ymmärrän ajatuksesi, vaan hänen ei pidä minua rakastaman! Minä
tahdon voittaa tämän häpeällisen heikkouteni, sydämeni hillitä ja sinun
sydämesi muruiksi musertaa -- Louhia ja syvyyksiä tahdon minä heittää
teidän väliinne; onnettomuuden henkenä tahdon minä halaista taivaanne;
minun nimeni on suuta antaessanne teidät peljästyttävä toisistanne
niinkuin kummitus pahan-tekijät peljästyttää; sinun nuori kukoistava
vartalosi on hänen halatessansa nuutuva ja kuihtuneena maahan raukeava
-- Minä en voi hänen kanssansa käsittää onnea -- mutta ei sinunkaan
sitä pidä käsittämän. Tiedä se, poloinen! Onnen kukistaminen on myös
onnea!
Loviisa. On onnea, jota te ette voi nautita, milady! Elkää laittako
omaa sydäntänne. Sillä ette te voi panna aikaan sitä, millä minua nyt
niin julmasti uhkaatte! Te ette voi kiusata yhtä poloista, joka ei ole
teille tehnyt muuta pahaa kuin että on tuntenut samoin kuin te -- Vaan
tuon liikutuksenne tähden rakastan minä teitä, milady!
Lady (joka nyt on selvinnyt). Missä olen? Missä olin? Mitä olen
ilmoittanut? -- Kelle olen mitä ilmoittanut? -- O Loviisa, jalo,
korkea, taivaallinen olento! Anna anteeksi minulle raivoovalle -- En
minä tahdo yhtä hius-karvaasi loukata, lapseni! Pyydä, halua jotain!
Minä tahdon sinua käsissäni kannella, ystäväsi, sisaresi tahdon minä
olla -- sinä olet köyhä -- katso! (Ottaen muutamia hohto-kiviä esille.)
Nämä korut myön minä -- myön vaatteistoni, hevoseni ja vaununi --
Olkoon kaikki _sinun_, vaan -- luovu hänestä!
Loviisa (peräytyen hämmästymällä). Pilkkaako se minua poloista, vai
eikö hänellä olisikaan ollut mitään osaa siinä julmurin-työssä? Haa!
näinpä minä vielä voisin ottaa sankarittaren muodon ja koristaa
viattomuuteni itselleni ansioksi. (Seisoo vähän aikaa ajatuksissaan,
tulee sitten lähemmäksi ladyä, ottaa häntä kädestä ja katsoo lujasti
häntä silmiin.) No, niin ottakaa hänet, milady! -- -- Vapaa-ehtoisesti
annan minä teille sen miehen, joka helvetin koukuilla reväistiin vertä
vuotavasta sydämestäni. -- -- Kuka-ties ette itse sitä tiedäkään,
milady, vaan _te_ hävititte nyt kahden rakastavaisen taivaan,
toisistansa kiskaisitte kaksi sydäntä, jotka _Jumala_ yhdeksi loi;
musersitte olennon, joka hänelle oli yhtä rakas kuin tekin, jonka hän
loi iloitsemaan niinkuin teidätkin, joka häntä kiitti niinkuin tekin,
eikä kiitä häntä nyt enää koskaan -- Lady! Kaikki-tietäväisen korvaan
kuuluu tallatun matosen viimeisetkin kuolon-väännykset -- Ei se ole
hänestä yhtä kaikki, jos sieluja hänen säsiinsä murhataan! Nyt olkaan
Walter _teidän_! Nyt, milady, ottakaa hänet pois! Töydätkää hänen
sylihinsä! Viekää hänet alttarin eteen -- Mutta elkää vaan unhottako,
että morsian-suutelunne väliin kavahtaa _itse-murhaajattaren_ haamu --
Jumala on laupias --- Minä en voi enää muuten auttaa itseäni!
(Töytää ulos.)

Kahdeksas kohtaus.
Lady yksin, seisoo hämmästyksissä, tuijottaen ovea kohti,
josta Milleritär oli juossut; herää viimeinkin huumeuksistansa.
Lady. Kuinka se olikaan? Mikä minulle tapahtui? Mitä se onnetoin puhui?
Vielä nytkin, o Jumala! vielä nytkin leikkelevät korvaani hänen
hirmuiset, minua kiroavat sanansa: _ottakaa hänet pois! -- Kuka_, sinä
onnetoin? Sun kuolin-vaikeroimisesi lahjako -- toivottomuutesi
perintökö? Hyvä Jumala! Olenko minä niin syvään vajonnut -- niin
yht'äkkiä kaikilta ylpeyteni istuimilta kukistunut, että ahnaudella
odotan, mitä kerjäläis-naisen hyvä-sydämisyys viskaa minulle
kuolin-vuoteeltansa? -- _Ottakaa hänet pois!_ ja sen sanoo hän
semmoisella äänellä, semmoisella katseella -- Haa! Emilia! _Sitäkö_
varten sinä ulkonit vaimon-puolen rajojen yli? _Sitäkö_ varten
pidättelit itsellesi britannilaisen vaimon ylpeätä nimeä, että kunniasi
loisteisan rakennuksen pitää maahan vajota saksalaisen porvarin-piian
korkeamman hyveen rinnalla? -- Ei! ylpeä onnetoin, ei! -- _Hävetä_
voipi Emilia Milford -- vaan ei koskaan anna itseänsä _häväistä_! On
minullakin voimaa, luopumaan!
(Kävelee juhlallisesti edes-takaisin.)
Lymyä nyt, sinä heikko, kärsimyksen-alainen vaimo! -- Jääkää hyvästi,
te suloiset unelmat rakkaudesta -- Jalo-mielisyys yksinänsä olkoon
tästä lähtien johdattajani! -- -- Tämä rakastava pari on hukassa, tahi
täytyy Milfordin luopua vaatimuksistansa ja erota ruhtinan sydämestä!
(Vähän ajan kuluttua, vilkkaasti.) Teko on tehty! -- poistettu se
kauhea este -- Kaikki kaikki siteet minun ja herttuan välillä,
juurinensa reväisty sydämestäni tämä raivoova rakkaus! -- -- Minä
palajan takaisin sinun syliisi, siveys! -- Ota katuvainen tyttäresi
vastaan! -- Haa, kuinka mieleni minusta tuntuu hyvältä! kuinka
sydämeni yht'äkkiä niin kevyeltä ja iloiselta! -- Suurena, kuin
alas-menevä aurinko, tahdon minä tänäpäivänä ltaskeutua korkeuteni
kukkulalta, herrauteni kuolkoon rakkauteni kanssa, elkään mikään muu
kuin sydämeni seuratko minua maan-pakolaisuuteeni. (Päättäväisesti
mennen kirjoitus-pöytänsä tykö.) Nyt heti pitää sen tapahtuman -- nyt
paikalla, ennenkuin sen rakkaan nuorukaisen näkö uudestaan nostaa
verisen taistelun sydämessäni.
(Istuuksen ja alkaa kirjoittaa.)

Yhdeksäs kohtaus.
Lady. Kammari-palvelija. Sohvi, sitten hovi-marsalki,
viimein palvelus-väki.
Kammari-palvelija. Hovi-marsalki von Kalb seisoo etu-huoneessa ja on
asiassa herttualta.
Lady (kirjoittamisensa kiihkossa). Ylös pitää hänen kavahtaman, sen
ruhttnallisen pöpön! Todella! Tämä päähäni astunut ajatus onkin niin
hullu, että se kyllä voipi hajoittaa tuommoisen ruhtinallisen kallon.
-- Hänen hovi-elättinsä joutuvat siitä vimmaan. -- Koko maa tulee
kuohumaan.
Kammari-palvelija ja Sohvi. Hovi-marsalki, milady!
Lady (käännäksen heihin päin). Kuka? Mitä? -- Sitä parempi!
Hänen-kaltaisensa olennot ovat luodut säkkiä kantamaan. Hän on
terve-tullut.
Kammari-palvelija (Pois).
Sohvi (huolellisna läheten). Jos en tarvitsisi pelätä, milady, olevani
liian rohkea -- (Lady kirjoittaa edellensä.) Milleritär tuli
semmoisessa vauhdissa tyköänne -- teidän kasvonne hohtavat -- te
puhutte itseksenne. (Lady vaan kirjoittaa.) Minua peloittaa -- Mitähän
on tapahtunut?
Hovi-marsalki (tulee sisään, kumartelee tuhansin kerroin ladyn selälle;
kun tämä ei keksi häntä, tulee hän lähemmäksi, seisattuu hänen tuolinsa
taakse, koettelee saada hänen hameensa helman käteensä ja suutelee
sitä, pelollisesti suhahtaen.) Serenissimus --
Lady (hiekoittelee kirjoituksensa ja lukee sen läpi). Hän on minua
moittiva kiittämättömäksi kappaleeksi -- minä muka olin orpo ja
turvatoin. Hän nosti minut kurjuudesta -- kurjuudestako? -- Inhoittava
muutos! -- Revi palasiksi hyvä-töittesi luettelo, viettelijä! Minun
ikuinen _häpeäni_ maksaa ne sinulle koron kanssa.
Hovi-marsalki (kaikilta puolin turhaan koeteltuaan tulla ladyn
näkyviin.) Milady näyttävät olevan vähän distraite -- Minu täytynee
siis itseni olla niin rohkea. (Hyvin kovasti.) Serenissimus lähettävät
minut, milady, kysymään, pitääkö tänä iltana oleman vauxhall tahi
saksalainen kometia?
Lady (nousee nauraen ylös). Jompi kumpi, enkelini! -- Sillä välin
toimittakaa herttuallenne tämä kirjoitus makiaisiksi! (Sohville.) Sinä,
Sohvi, käske valjastamaan hevoset, ja kutsu kaikki palvelus-väkeni
tänne saliin koolle --
Sohvi (menee hämmästyksissä pois). O taivas! Mitä aavistan! Mitä
tästä vielä tulee?
Hovi-marsalki. Te olette liikutettu, armo?
Lady. Sitä vähemmin on tässä valheltu -- Hurraa, herra hovi-narsalki!
Nyt on yksi virka-paikka avonainen. Myötä-tuuli parittajoille!
(Marsalkin epäilyksellä katsellessa paperia.) Lukekaa, lukekaa! Minä
tahdon, ett'ei sen sisällystä pidetä salassa!
Hovi-marsalki (lukee, jolla välin ladyn palvelijat kokoutuvat perälle):
"Armollisin herra!
"Se sovinto, jonka te niin kevyt-mielisesti rikoitte, ei voi enää
minuakaan sitoa. Teidän maanne onnellisuus oli minun rakkauteni ehto.
Kolme vuotta olin minä petoksissa. Nyt on side lähtenyt silmiltäni.
Minua inhoittavat armo-lahjat, jotka vuotavat alamaisten kyyneleistä.
-- Kääntäkää rakkautenne, jota minä en enää voi vastata, itkevän maanne
puoleen, ja oppikate _britannilaiselta ruhtinattarelta_ laupeutta
saksalaista kansaanne kohtaan. Yhdessä tunnissa olen jo rajan takana.
Johanna Norfolk."
Kaikki palvelijat (mumisevat hämmästyneinä). Yhdessä tunnissa rajan
takana!
Hovi-marsalki (panee säikähtyneenä paperin pöydälle). Varjele Jumala
minua tätä viemästä, armollinen rouva! Sen viejän kaulaa kutkuttaisi
yhtä paljon kuin sen kirjoittajan on kutkuttanut.
Lady. Sekö sinulla on huolena, kultainen mies-parka! -- Minun neuvoni
on, että kirje leivotaan lintu-pasteiaan, niin serenissimus löytäisi
sen talrikiltaan --
Hovi-marsalki Ciel! Mikä rohkeus! -- Ajatelkaa toki, muistakaa toki,
mihin disgraciin näin joudutte, lady!
Lady (käännäksen palvelus-väkeensä päin ja puhuu seuraavan sisimmällä
liikutuksella.) Te seisotte hämmästyneinä, hyvät ystävät, odotatte
huolellisina, kuinka tämä asia selviää. -- Tulkaa lähemmäksi, rakkaani!
-- Te palvelitte minua rehellisesti ja mielellänne, katsoitte minua
useammin silmiin kuin kukkaroon; kuuliaisuus oli teidän halunne,
ylpeytenne oli lempeni! -- -- Että teidän uskollisuutenne muiston pitää
myös olla minun alennukseni muisto! Surkea kohtalo, että minun
pimeimmät päiväni olivat teidän onnellisimmat päivänne! (Itku-silmin.)
Minä lasken teidät palveluksestani, hyvät lapset! -- -- Lady Milfordia
ei enää ole, ja Johanna Norfolk on liian köyhä maksamaan velkaansa --
Hovi-mestarini jakakoon rahani ja kalliit kaluni teidän kesken -- Tämä
palatsi jääpi herttualle -- Köyhin teistä on tästä lähtevä rikkaampana
kuin hänen emäntänsä. (Hän osoittaa heille kätensä, jota kaikki
perätysten liikutettuina suutelevat.) Minä _ymmärrän_ ajatuksenne,
rakkaat ystävät -- Eläkää tervennä! Hyvästi! hyvästi! (Tointuu
liikutuksestaan.) Jo kuulen vaunujen tulevan. (Irraltaa itsensä, lähtee
menemään, hovi-marsalki asettuu hänen eteensä.) Laupiuden mies, vieläkö
sinä seisot täällä?
Hovi-marsalki (joka kaiken aikaa peräti hämmästyneenä on katsellut
paperia). Ja tämä piljetti pitää minun antaa hänen korkeutensa aivan
omiin korkeihin käsiin?
Lady. Laupiuden mies! aivan omiin korkeihin käsiin, ja sano vielä
aivan omiin korkeihin korviin, että kun minä en voi avo-jaloin
Lorettoon mennä, niin tahdon päivä-palkan edestä tehdä työtä,
puhdistuakseni siitä häpeästä, kerran hallinneeni häntä.
(Hän menee joutuun pois. Kaikki muut hajoavat
hyvin liikutettuina.)


VIIDES NÄYTÖS.

Illalla tulen ajalla kammarissa soittajan kotona.

Ensimäinen kohtaus.
Loviisa istuu ääneti ja hievahtamatta pimeässä sopessa kammaria,
pää kättä vasten. Hyvän ajan kuluttua tulee Miller lyhti kädessä,
katselee hätäisesti ympäri huonetta, Loviisata havaitsematta,
panee sitten lakkinsa ja lyhdin pöydälle.
Miller. Ei lastani ole täälläkään! Ei täälläkään. -- Kaikki kadut olen
kävellyt läpi, käynyt kaikissa tuttavissamme, kysellyt kaikilla
portilla -- tytärtäni ei ole nähty missään! (Vähän ajan perästä.) Ole
kärsivällinen, onnetoin isä-parka! Odota, kunne aamu tulee. Kuka-ties
virta silloin tuopi lapsesi rantaan. -- O Jumala! Sydämeni taisi liian
paljon rakastua tähän tyttäreen! -- Se rangaistus olisi kova! Kovin
kova, taivaallinen isä! En huoli napista, taivaallinen isä, vaan
rangaistus on kova! (Laskeksen huoaten tuoliin.)
Loviisa (puhuu sopelta). Oikein sanoit, kurja vanhus! Opi ajoissa
kalliimpasikin kadottamaan.
Miller (hyppää ylös). Sielläkö sinä olet, lapseni? Sinäkö sitä olet? --
Mutta miksi näin yksinäsi ja ilman valkeatta?
Loviisa. En sen tähden yksinäni ole. Kun oikein pimeä on yltä ympärini,
silloin vasta minulla paraat vieraat käyvätkin.
Miller. Jumala varjelkoon! Ainoastaan tunnon-mato liikkuu yhdessä
yö-huuhkajan kanssa. Syntiset ja pahat henget karttavat valoa.
Loviisa. Ian-kaikkisuus myös, isä, joka ilman apumiehittä puhelee
sielun kanssa!
Miller. Lapsi, lapsi! mitä puhetta se on?
Loviisa (nousee ylös ja tulee edemmäksi). Minä olen kamppaillut kovan
kamppauksen! Sinä tiedät sen, isä! Jumala antoi minulle voimaa!
Kamppaus on päättynyt! Isä, vaimon puolta sanotaan heikoksi ja araksi!
Elä sitä enää usko. Me säikähdämme ehkä hämä-häkkiä, vaan sitä mustaa
kummitusta _mätänemistä_ voimme me leikillämme syleillä! Se sinulle
tiedoksi, isä! Loviisasi on lystimäinen!
Miller. Kuule, tyttäreni! minä soisin että ulvoisit; niin olisit
minulle otollisempi.
Loviisa. Kuinka minä hänet narraan, isä! Kuinka minä sen tyrannin
petän! -- Rakkaus on kavalampi kuin häjyys ja uskaljaampi -- sitä ei
hän tiennyt se snrkea-onninen mies -- O, he ovat kyllä sukkeloita, niin
kauan kuin heillä vaan on tekemistä pään kanssa; vaan niin pian kuin
sydämehen ryhtyvät, käyvät ne konnat tyhmiksi -- -- Valalla luuli hän
lukitsevaan petoksensa! Valat, isä, sitovat tosin eläväisiä, vaan
kuolossa sulaa valankin rautainen side! Ferdinand on tuleva tuntemaan
Loviisansa! -- Vietkö, isä, minulta tämän piljetin paikkaansa? Oletko
niin hyvä?
Miller. Kelle, tyttäreni?
Loviisa. Kummallinen kysymys! Avaruuteen ja minun sydämeeni ei tahdo
mahtua yksikään ajatus hänen päällensä -- Kellenkäs muille sitten minä
kirjoittaisin?
Miller (levottomasti). Kuule, Loviisa! Minä avaan kirjeen!
Loviisa. Kuin tahdot, isä! -- vaan siitä et paljon viisastu. Puustavit
ovat siinä kuin kylmät kuolleen-ruumiit ja elävät vaan rakkauden
silmissä.
Miller (lukee). "Sinä olet petetty, Ferdinand! -- Verratoin pahuus
ratkasi sydämemme liiton, vaan hirmuinen vala sitoo minun kieleni, ja
isäsi on joka paikkaan asettanut kuuntelijoitansa. Kuitenkin, jos
sinulla on uskallusta, rakkahani! -- Minä tiedän toisen maan, jossa
valat eivät enää sido ja johon hänen kuuntelijansa eivät pääse."
(Miller taukoo ja katsoo vakaisesti hänen silmiinsä.)
Loviisa. Miksi niin minuun katsot? Lue kaikki, isä.
Miller. "Vaan uskallusta pitää sinulla olla, jos tahdot käydä pimeätä
tietä, jossa sinulle ei loista muuta valoa kuin Loviisa ja Jumala. --
Sinun pitää tuleman sulana _rakkautena_, jättää tähän maahan kaikki
toiveesi ja kaikki pauhaavat halusi; et mitään muuta tarvitse sinne
kuin sydämesi. Jos suostut -- niin tule silloin kuin kello lyöpi
kaksitoista Karmelitein tornissa. Jos sinua peloittaa -- niin pyhki
pois sana _vahva_ miesten sanastosta, sillä tyttö tekee sinulle
häpeät." (Miller panee piljetin pois, katsoo kauan suruisella
katsannolla eteensä, viimein käännäksen hän tyttäreensä päin ja sanoo
matalalla, murtuneella äänellä:) Ja se toinen maa, tyttäreni, on?
Loviisa. Etkö sitä tiedä? Etkö tosiaankaan sitä tiedä? isäni? --
Ihmeellistä! Se maa on oikein etsiä maalattu. Ferdinand löytää sen.
Miller. Hum! Puhu selvemmin!
Loviisa. Sille en paikalla löydä oikein suloista nimeä. Vaan elä
peljästy, isä, jos kamoittavan sanon. Se maa -- Oi, miksi ei rakkaus
ole saanut kappaleille nimiä antaa! sen ihanimman olisi se tälle
antanut. Tämä toinen maa, hyvä isäni -- anna sanoani -- tämä toinen maa
on _hauta_.
Miller (hoippuen tuoliin). O hyvä Jumala!
Loviisa (menee hänen tykönsä ja pitelee häntä). Elä toki, isä kulta.
Se on vaan huuraa, joka sanan päälle laskeksen -- se pois, ja
morsius-vuode tulee esiin, jolle aamu levittää ruusuisen peitteensä ja
kevät peittelee kukka-myttyjänsä. Ainoastaan ulvova syntinen saattoi
kuolon luu-rangoksi parjata; ei, kuolo on suloinen, sievä poikanen,
kukoistava, niinkuin rakkauden jumala maalataan, ei vaan niin kavala --
hiljainen, kuulijainen henki, joka väsyneelle matka-miehelle tarjoo
käsi-vartensa nojaksi, avaa ian-kaikkisen ilon loistoisan hovin,
ystävällisesti nyykäyttää päätään ja katoo.
Miller. Mikä on sinulla aikeena, tyttäreni? -- Tahdot omin käsin
päiväsi lopettaa.
Loviisa. Elä sitä niillä sanoilla mainitse, isä! Tahdon luopua
seurasta, koska minua ei hyvästi suvaita -- karata paikkaan, josta en
enää voi olla poissa -- onko sekin syntiä?
Miller. Itse-murha on suurin synti, lapseni! -- Se ainoa synti, jota ei
enää voi katua, koska siinä kuolema ja paha-teko tapahtuvat yhden
ajoin.
Loviisa (seisattuu hämmästyksissä). Kauheata! -- Vaan eihän se toki
niin äkkiä mene. Minä hyppään jokeen, isä, ja pudotessani rukoilen
Jumalalta kaikki-valtiaalta armoa!
Miller. Se on, sinä kadut varkauden, niin pian kuin varastetun olet
saanut kätköön -- Tyttäreni! tyttäreni! Muista, ett'et pilkkaa Jumalata
juuri silloin kuin häntä enimmin tarvitset. O, syvään, syvään olet
langennut! -- Sinä herkesit rukousta harjoittamasta, ja laupiuden isä
otti kätensä sinusta pois!
Loviisa. Onkos rakkauskin sitten rikos, isä?
Miller. Kun Jumalata rakastat, niin et koskaan rakasta rikokseksi asti.
-- -- Sinä olet minut syvälle painanut, kuka-ties hautaan saakka. --
Vaan olkaan, en tahdo sydäntäsi vielä enemmän raskauttaa, -- Tyttäreni,
minä puhuin taannoin jotain. Luulin olevani yksinäni. Sinä kuulit
ajatukseni, ja miksipä sitä enää pitäisinkään salassa? Sinä olit
epäjumalani! Kuule, Loviisa, jos sinulla vielä on sydäntä tuntemaan
isän tunteita -- Sinä olit minulle kaikki! Nyt olet menettämäisilläsi
ei omaa tavaratasi, vaan minun koko omaisuuteni. Katso, kuinka hiukseni
alkavat käydä harmaiksi. Se aika lähenee minua vähitellen, jolloin
meille isille tulee hyödyksi se pää-oma, jonka lastemme sydämiin olemme
säästäneet. -- Tahdotko tämän pää-oman minulta tapattaa, Loviisa?
Tahdotko isäsi kaiken omaisuuden kanssa lähteä karkuun?
Loviisa (suutelee hänen kättänsä syvimmästi liikutettuna). En, en
millään tavalla, rakas isä! Minä menen suuren velan alaisena tästä
maa-ilmasta ja tahdon sen ian-kaikkisuudessa paraten maksaa.
Miller. Ajattelee perään, etkö siinä ehkä erehdy, lapseni! (Vakaasti ja
juhlallisesti.) Tokkohan me siellä tulemmekaan yhteen? -- -- Kas,
kuinka kalvenet! -- Loviisani arvaa itsestänsä, että minä häntä
toisessa maa-ilmassa en enää tavoitakaan, koska minä sinne en lähde
semmoisella kiireellä kuin hän. (Loviisa juoksee hänen syliinsä,
vavisten. Hän painelee lämpimästi häntä rintaansa vasten ja jatkaa
liikuttavalla äänellä.) O tyttäreni, tyttäreni! langennut, kuka-ties jo
hukkunut tyttäreni! Ota korviisi isäsi totiset sanat! Minä en voi sinua
vartioida. Minä voin sinulta ottaa veitset pois, vaan sinä voit itsesi
neulalla surmata. Myrkystä voin sinut varjella, vaan sinä voit kuristaa
itsesi helmi-rihmalla. -- Loviisa -- Loviisa -- ainoastaan varoittaa
voin sinua vielä -- Tahdotko sille kannalle joutua, että se pettäväinen
kuva sydämestäsi luopuu vasta ajan ja ian-kaikkisuuden hirmuisella
sillalla? -- Uskallatko kaikki-tietäväisen istuimen eteen mennä
valhetellen: _sinun tähtesi_, luojani, läksin tänne -- vaikka syntiset
silmäsi etsivät rakkahasi kuolevaista kuorta? -- Ja kun tämä
savi-jumalasi, silloin matona niinkuin sinäkin, mataa tuomarin jalkojen
juureen, kieltää sinun jumalattoman luottamuksesi häneen ja osoittaa
sinut rukoilemaan ian-kaikkista laupiutta, jota hän onnetoin tuskin
itsekään saa -- kuinkas silloin? (Painavammin, kovemmasti) Kuinka
silloin, onnetoin? (Hän puristaa häntä rintaansa, katsoo vähän aikaa
lujasti häntä silmiin, heittää hänet sitten yht'äkkiä.) Nyt en tiedä
enkä voi enää mitään -- (nostetulla oikealla kädellä) enkä voi sinulle,
herrani ja tuomarini, enempää vastata tästä sielusta. Tee lapsi-parka,
mitä tahdot. Tekey solakalle nuorukaisellesi uhriksi, niin että pahat
henkesi iloitsevat ja enkelisi sinusta luopuvat. -- Mene, mene sinne,
kunne aiot! Pane kaikki syntisi päällesi, pane vielä tämä viimeinenkin,
kauhein kaikista, päällesi, ja jos kuormasi vielä tuntuu keveältä, niin
tehköön minun kiroukseni painon täydeksi. -- Tuoss' on sinulle veitsi,
pistä se sydämeesi, ja (tahtoo itkien töytätä ulos) isäsi sydämeen!
Loviisa (hyppää ylös ja juoksee hänen perästänsä). Isä, elä mene! Oi
isäni! -- Että helleys pakoittaa vielä julmemmin kuin tyrannin-raivo!
Mitä pitää minun tehdä? En voi! Mitä teen?
Miller. Kun majuorisi suudelmat polttanevat sinua kuumemmin kuin isäsi
kyyneleet, -- niin kuole!
Loviisa (tuskallisesti kamppailtuaan, varovasti.) Isä! Tuoss' on
käteni! Minä tahdon -- Jumala! Mitä teen? mitä tahdon minä! Isä, minä
vannon -- voi minua, voi pahan-tekijätä, minne taivun! -- Isä, olkaan
sitten -- Ferdinand -- Jumala sen näkee! -- Niin hävitän viimeisenkin
muiston hänestä.
(Repii kirjeensä.)
Miller (vaipuu ilosta juopuneena hänen kaulaansa). Kas se on minun
tyttäreni! Katso ylös! rakastajaa olet nyt köyhempi; sitä vastaan olet
isäsi tehnyt onnelliseksi. (Itkien ja nauraen halaellen häntä.) Lapsi,
lapsi! Tätä onnellista päivää elämässäni en ole ansainnut! Luoja tiesi,
kuinka minä huono mies tämän enkelin olen saanut! -- Loviisani,
onnellisuuteni! Hyvä Jumala! En minä rakkautta paljon ymmärrä, vaan
että siitä luopuminen mahtaa olla tuskallista -- sen verran minäkin
vielä ymmärrän!
Loviisa. Mutta pois tästä maasta, isä! -- Pois tästä kaupungista, jossa
kumppalini pilkkaavat minua ja hyvä nimeni iäksi on mennyt -- Pois,
pois, kauas pois tästä paikasta, jossa on niin monta muistoa
kadonneesta onnestani. Pois, jos se on mahdollista! --
Miller. Minne vaan tahdot, tyttäreni! Jumalan leipä kasvaa joka
paikassa, ja korvia antaa hän myös kuuntelemaan viuluani. Menkään
kaikki hukkaan -- Minä teen sinun tuskasi kertomuksen virreksi, laulan
sitten laulua tyttärestä, joka isänsä tähden särki sydämensä -- sitä
laulaen kerjäämme sitten ovi ovelta, ja almut maistavat suloisilta
itkeväisten käsistä.

Toinen kohtaus.
Ferdinand edellisten tyköön.
Loviisa (hoksaa hänet ensiksi ja viskautuu kovasti huutaen Millerin
kaulaan). Herra Jumala! Tuossahan se on! Minä olen hukassa!
Miller. Missä? kuka?
Loviisa (osoittaa, näkönsä pois-kääntäen, majuoria ja painaksen
lujemmin isäänsä vasten). Hän! hän itse -- Pidä silmällä, isä -- se on
tullut minua murhaamaan!
Miller (keksii hänet, peräytyy). Mitä? Te täällä, paroni?
Ferdinand (tulee hiljaa lähemmäksi, taukoo Loviisan kohdalla, ja katsoo
häneen kyselevällä jäykällä katsannolla, sitten vähän ajan kuluttua
sanoo). Hämmästynyt oma-tunto, kiitoksia sinulle! -- Tunnustuksesi on
hirmuinen, vaan nopea ja varma, ja päästää minut häntä kiduttamasta!
Hyvää iltaa, Miller!
Miller. Mutta Jumalan tähden! Mitä te tahdotte, paroni? Mikä teidät
tänne tuo? Mitä tämä päälle-tunkeuminen merkitsee?
Ferdinand. Muistan mokoman ajan, jolloin minua odotettaessa päivä
jaettiin minuuttiinsa, jolloin ikävä minun perääni ripustihen hitaan
seinä-kellon painoihin, sille muka joutua lisätäkseen, ja jolloin
vartioitiin sitä suonen-sykäystä, jonka ajalla minä tulisin. -- Mistä
tulee se, että minun nyt sanotaan tunkeuvani?
Miller. Menkää, menkää pois, herra paroni! -- Jos sydämessänne vielä on
kyvenkään ihmisyyttä jälellä, jos ette tahdo kuolijaksi kuristaa häntä,
jota sanotte rakastavanne, niin paetkaa, elkääkä viipykö täällä yhtä
silmän-räpäystä enempää! Siunaus pakeni huoneestani, niin pian kuin te
siihen jalan astuitte. Te toitte onnettomuuden majaani, jossa ennen
vaan ilo ja tyytyväisyys asuivat. Ettenkö vieläkään ole tyytyväinen?
Vieläkö haavaakin tahdotte repiä, jonka ainoa lapseni sai teidän
You have read 1 text from Finnish literature.
Next - Kavaluus ja rakkaus: Murhenäytelmä viidessä näytöksessä - 7
  • Parts
  • Kavaluus ja rakkaus: Murhenäytelmä viidessä näytöksessä - 1
    Total number of words is 3785
    Total number of unique words is 1745
    23.5 of words are in the 2000 most common words
    31.9 of words are in the 5000 most common words
    36.3 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Kavaluus ja rakkaus: Murhenäytelmä viidessä näytöksessä - 2
    Total number of words is 3670
    Total number of unique words is 1744
    22.1 of words are in the 2000 most common words
    30.9 of words are in the 5000 most common words
    35.6 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Kavaluus ja rakkaus: Murhenäytelmä viidessä näytöksessä - 3
    Total number of words is 3656
    Total number of unique words is 1742
    22.8 of words are in the 2000 most common words
    31.9 of words are in the 5000 most common words
    36.8 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Kavaluus ja rakkaus: Murhenäytelmä viidessä näytöksessä - 4
    Total number of words is 3629
    Total number of unique words is 1707
    23.6 of words are in the 2000 most common words
    31.6 of words are in the 5000 most common words
    36.3 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Kavaluus ja rakkaus: Murhenäytelmä viidessä näytöksessä - 5
    Total number of words is 3622
    Total number of unique words is 1698
    22.9 of words are in the 2000 most common words
    30.8 of words are in the 5000 most common words
    35.3 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Kavaluus ja rakkaus: Murhenäytelmä viidessä näytöksessä - 6
    Total number of words is 3716
    Total number of unique words is 1830
    21.2 of words are in the 2000 most common words
    30.3 of words are in the 5000 most common words
    35.4 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Kavaluus ja rakkaus: Murhenäytelmä viidessä näytöksessä - 7
    Total number of words is 3702
    Total number of unique words is 1714
    22.4 of words are in the 2000 most common words
    30.3 of words are in the 5000 most common words
    34.6 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Kavaluus ja rakkaus: Murhenäytelmä viidessä näytöksessä - 8
    Total number of words is 975
    Total number of unique words is 579
    25.8 of words are in the 2000 most common words
    36.1 of words are in the 5000 most common words
    42.0 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.