Kavaluus ja rakkaus: Murhenäytelmä viidessä näytöksessä - 4

Presidenti. Ja minä niin luotin tähän keinoon! Arvelin näin: kun tyttö
häväistään, täytyy hänen, niinkuin upsierin, peräytyä hänestä.
Wurm. Aivan oikein! Häväistys siinä kyllä olikin tarpeen.
Presidenti. Ja kumminkin -- kun nyt tyynellä mielellä asiata oikein
ajattelen -- minun ei olisi pitänyt antaa hätäyttää itseäni. --
Uhkaustaan ei hän toki koskaan täyttäne.
Wurm. Sitä elkää taatko. Loukattu rakkaus ei pidä mitään hulluutta
liikana. Te sanoitte, että herra majuori jo ennenkin on pudistanut
päätään teidän hallituksellenne! Sen minä uskon. Ne ajatukset, jotka
hänellä yli-opistosta oli mukanansa, eivät jo alusta alkaen olleet
minulle mieleen! Mitä niillä pilven-takaisissa hourauksissa
mielen-jaloudesta ja luonnon-aatelista tekikään tässä hovissa, jossa
suurin viisaus on se, että ajan ja tilan mukaan voi tehdä itsensä
suureksi ja pieneksi! Hän on liian nuori ja tulinen rakastamaan
hovi-juonten mutkaista ja hidasta juoksua, eikä muu saa hänen
kunnian-himoansa liikkeelle kuin mikä korkeata ja vaarallista on.
Presidenti (tuskastuneena). Vaan mitäs se viisas muistutuksesi parantaa
meidän asiata?
Wurm. Se on osoittava teidän ylhäisyydellenne haavan ja kuka-ties
siteenkin. Semmoista luonnetta -- antakaa anteeksi -- ei olisi koskaan
pitänyt tehdä _uskotuksi_ tahi taas ei koskaan _vihoilliseksi_! Häntä
innoittaa se keino, jolla te olette noussut. Kuka-ties on tähän asti
vaan _pojan_ velvollisuus pidellyt _pettäjän_ kieltä puhumasta. Jos te
hänelle annatte tilaisuuden, pojan itsestänsä oikein karistella; jos
useimmin ryntäätte hänen rakkautensa päälle ja niin saatte hänen
luulemaan, ett'ette enää olekaan _hellä_ isä, niin tulevat hänessä
isänmaan-rakastajan velvollisuudet etu-nenään. Ja jo se kummallinen
houraus, saattaa oikeuden käsiin niin merkillinen uhri, voipi hänet
viehättää likaamaan oman isänsä.
Presidenti. Wurm! -- Wurm! -- sinä talutat minut kauhean putouksen
partaalle.
Wurm. Kyllä minä teidät takaisinkin vien, armollinen herra. Saanko
puhua vapaasti?
Presidenti (istuutuen). Niinkuin kirottu kirotulle!
Wurm. Siis suokaa anteeksi -- Koko _presidentistä_ tulee teidän kiittää
notkeata hovi-taitoanne; miks'ette _isääkin_ antaneet saman taidon
ohjattavaksi? Vielä muistan, kuinka avo-sydämin te edeltäjänne silloin
viehätitte korttia pelaamaan ja kuinka hänen tykönänsä yli puoli-yön
ystävällisellä burgundi-viinillä huuhtelitte suita ja mieltä, ja
kuitenkin oli se se sama yö, jona myrsky nousi ja vei koko miehen
häviöön -- Miksi nyt pojallenne vihoillisen näytitte? Hänen ei olisi
pitänyt koskaan siitä saada vihiä, että hänen rakkautensa tunnettiin.
Tytön mielessä olisi teidän pitänyt alottaa hävitystyö, mutta poikanne
sydän pitää itsellänne! Näin olisitte ollut se viekas sota-päällikkö,
joka ei käy vihollisen päälle sota-rinnassa, vaan koettaa siittää
eri-puraisuutta hänen väessänsä!
Presidenti. Mitenkäs se olisi syntynyt?
Wurm. Aivan helposti -- ja asia ei vieläkään ole ihan pilassa.
Unhottakaa joksi-kuksi ajaksi, että olette isä. Elkääkä ruvetko
taistelemaan poikanne rakkauden kanssa, jota vastukset vaan
kiihdyttävät. Jättäkää se minun huolekseni, minä koetan hävittää sen
oman tulensa voimalla.
Presidenti. Millä tavalla?
Wurm. Minä ymmärtänen kehnosti mielten lämpö-mittaria, tai on majuori
luulemisessa yhtä julma kuin rakkaudessa! Tehkäämme tyttö hänestä
luulon-alaiseksi -- -- Toden-näöllä tahi ilman. Yksi tippanen hiivaa
nostaa hänet kauheaan kuohuun!
Presidenti. Mutta mistä saamme sen tippasen?
Wurm. Se on juuri temppu! -- Ennen kaikkea, armollinen herra, tahtoisin
tietää, kuinka suurena pidätte vahinkoanne, jos majuori vielä
edellensäkin hyljeksii ladyn naimista -- kuinka painavata se teistä on,
että rakkauden-seikka porvarin-tytön kanssa lopetetaan ja liitto ladyn
kanssa saadaan aikaan?
Presidenti. Voitko vielä kysyä, Wurm? -- Koko valtani on vaarassa, jos
liitto ladyn kanssa puretaan, ja kaulani, jos majuoria siihen pakoitan!
Wurm (vilkkaasti). Olkaahan nyt niin hyvä ja kuunnelkaa! -- Herra
majuorin kiehdomme kavaluudella. Tyttöä kohtaan käytämme kaiken teidän
voimanne. _Me kirjoitutamme hänellä rakkaus-piljetin toiselle miehelle,
ja saatamme sen jollakulla tavalla majuorin käsiin_.
Presidenti. Mitä hulluutta! Luuletko, että tyttö niin herkästi rupee
omaa kuolo-tuomiotansa kirjoittamaan?
Wurm. Hänen _täytyy_, jos te minulle annatte vallan käyttää asiata.
Minä tunnen hänen hyvän sydämensä perinpohjin. Hänellä ei ole kuin
kaksi heikkoa puolta, joilla hänen päällensä voimme käydä -- isänsä ja
majuori. Jälkimäistä ei kosketa; sitä paremmin voimme soittajata
tanssittaa.
Presidenti. Niinkuin esi-merkiksi?
Wurm. Sen mukaan, mitä teidän ylhäisyytenne kerroitte tapauksesta
soittajan kodissa, ei mikään ole niin helppoa, kuin että nostamme
rikos-kanteen isän päälle. Ruhtinan ystävä ja pää-ministeri on kuin
majesteetin sijainen. Joka edellistä loukkaa, loukkaa majesteettiakin.
-- Vähintäänkin tahdon minä tällä peloituksella sen poloisen ajaa
neulan-silmän läpi.
Presidenti. Mutta -- oikein todella ei semmoista juttua pidä nostaa.
Wurm. Ei millään muotoa -- sen verran vaan, että saamme koko
perhe-kunnan pihtiin -- Panemme siis kaikessa hiljaisuudessa
soitto-mestarin kiinni -- Tehdäksemme hätä oikein kovaksi, voimme
äitinkin ottaa mukaan, -- puhumme hengen-asiasta, kaakista, ikuisesta
vankiudesta, ja teemme sen _tyttären kirjeen_ ainoaksi vapauttamisen
ehdoksi.
Presidenti. Hyvä! hyvä! ymmärrän.
Wurm. Hän rakastaa isäänsä -- hulluuteen asti, olin sanoa. Hänen
henkensä, eli kumminkin vapautensa, vaara -- -- tytön tunnon-nuhteet,
että hän muka on ollut siihen syynä -- mahdottomuus saada majuoria --
ja viimein hänen päänsä huumentuminen, jonka minä otan tehdäkseni --
nämä seikat yhteensä tekevät, että tytön pitää mennä pyydykseen.
Presidenti. Mutta poikani? Etkö luule hänen siitä saavan vihiä? Eikö
hän joudu vielä isompaan raivoon?
Wurm. Jättäkää se minun huolekseni, armollinen herra! -- Isää ja äitiä
ei lasketa ennen irti, kuin koko perhe-kunta on valallansa vannonut
koko asian pitävänsä salassa, ja niin muodoin vahvistavat meidän
petoksen.
Presidenti. Valalla? Mitä vala auttaa, pöykiö?
Wurm. Meikäläisissä ei mitään, armollinen herra! Vaan tässä
ihmis-lajissa kaikki -- Ja katsokaahan nyt, kuinka kauniisti me
kumpikin tällä tavalla voitamme tarkoituksemme -- Tyttö menettää
majuorin rakkauden ja hyvän maineensa! Isä ja äiti tulevat kovan onnen
kautta pehmeämmiksi, ja viimein pitävät he sitä vielä armona, jos minä
naiden tyttären saatan hänelle kunniansa takaisin.
Presidenti (nauraa päätänsä pudistaen). Mun täytyy tunnustaa itseni
voitetuksi sinulta, konna! Verkkosi on saatanallisesti hieno! Oppilas
voittaa opettajansa -- -- Vaan nyt tulee kysymys, kelle se piljetti on
kirjoitettava? Kenen kanssa yhteyttä pitäväksi hänet teemme?
Wurm. Arvattavasti semmoisen kanssa, joka poikanne päätöksen kautta
joko kaikki voittaa eli kaikki menettää!
Presidenti (vähän arveltuansa). Min'en tiedä muita kuin
hovi-marsalkin.
Wurm (nostelee olka-päitään). _Minun_ lempeni ei se mies olisi, jos
Loviisa Milleritär olisin.
Presidenti. Miksikä ei? Kummaa! Hohtava puku -- alinomainen
ruusu-vetten ja bisamin haju -- jokaisesta tuhmasta sanasta
kourallisen tukaatia -- sepähän kumma olisi, ett'ei tämä voisi
turruttaa porvarillisen tyttö-repaleen hieno-tuntoisuutta! Ei, hyvä
ystävä! ei luulevaisuus ole niin tarkoin punnitseva! Minä lähetän
marjatkin perään.
(Soittaa.)
Wurm. Sillä välin, kuin teidän ylhäisyytenne toimittaa sen ja soittajan
kiinni-panon, menen minä ja hankin sen puhutun rakkaus-kirjeen.
Presidenti (mennen kirjoitus-pöydällensä). Jonka tuot minun lukeakseni,
niin pian kuin se on valmis. (Wurm menee. Presidenti istuksen
kirjoittamaan; palvelija tulee; hän nousee ylös ja antaa tälle
paperin.) Tämä kiinni-panon käsky pitää viipymättä vietämän oikeuteen
-- toinen teistä kutsukoon hovi-marsalkin tykööni.
Palvelija. Se armollinen herra ajoi juuri nyt rappujen eteen.
Presidenti. Sitä parempi -- Vaan kiinni-pano pitää varovaisuudella
tehtämän, ettei melua synny.
Palvelija. Hyvä, teidän ylhäisyytenne!
Presidenti. Ymmärrätkö? Aivan hiljaa.
Palvelija. Hyvä, hyvä, teidän ylhäisyytenne!
(Pois.)

Toinen kohtaus.
Presidenti ja hovi-marsalki.
Hovi-marsalki (hädin). Pistäyn vaan en passant, rakas ystävä! -- Kuinka
voitte? kuinka jaksatte? -- Tän' iltana on suuri opera _Dido_ -- sitten
mitä komein fyyrwerki -- siinä palaa kokonainen kaupunki -- Tulettenhan
tekin sitä katsomaan, vai kuinka?
Presidenti. Minulla on omassa kodissani liekkiä kyllä, niin että koko
herrauteni voipi savuksi muuttua -- Te tulette kuin kutsuttu, hyvä
marsalki, minulle neuvoa antamaan ja apua yhdessä asiassa, joka koskee
meitä molempia ja voipi meitä joko auttaa eli kummankin perinpohjin
hävittää. Istukaahan!
Hovi-marsalki. Minua rupee hirvittämään, hyvä ystävä!
Presidenti. Niinkuin sanoin -- joko auttaa eli perinpohjin hävittää. Te
tiedätte, mikä tarkoitus minulla oli poikani majuorin ja ladyn kanssa.
Ymmärrätte myös, kuinka välttämätöin tämä liitto oli meidän
menestystämme vahvistamaan. Kaikki on kukistumassa, Kalb! Ferdinand ei
suostu!
Hovi-marsalki. Ei suostu -- ei suostu -- enkö minä asiata jo
ilmoitellut ympäri kaupunkia? Kaikki ihmisethän jo tästä
naimis-kaupasta puhuvat!
Presidenti. Te voitte tulla kaikkein ihmisten edessä valhettelijaksi.
Hän rakastaa toista!
Hovi-marsalki. Mitä pilaa! No onko sekin este?
Presidenti. Siinä niskurissa mitä suurin.
Hovi-marsalki. Olisko hän niin hullu ja knuffaisi lykkyänsä luotaan?
Kuinka?
Presidenti. Kysykäähän häneltä ja kuulkaahan, mitä hän vastaa!
Hovi-marsalki. Mutta, mon Dieu! mitä voipi hän vastata?
Presidenti. Että hän aikoo kaikelle maa-ilmalle julaista sen rikoksen,
jolla me nousimme, -- että hän aikoo ilmoittaa meidän väärät kirjeet ja
kuitit, ja meidät teloittajan käsiin saattaa -- semmoista voipi hän
vastata!
Hovi-marsalki. Onko teillä täysi järkenne?
Presidenti. Semmoista vastasi hän jo. Sen aikomuksensa oli hän jo
täyttää -- siitä sain hänet vaan suurimmalla alennuksellani estetyksi.
Mitä on teillä sanomista tähän?
Hovi-marsalki (tuhman näöllä). Mun järkeni taukoo liikkumasta!
Presidenti. Tämä vielä menisi mukiin. Vaan samassa olen vakoojieni
kautta saanut tietää, että yli-ruokamestari von Bock on juuri
rupeemassa ladyä kosimaan.
Hovi-marsalki. Te saatatte minut vimmaan! Kenenkä sanotte? von Bockin
sanotte -- Tiedättenkös sen, että me hänen kanssansa olemme
vihoilliset, peri-vihoilliset? Ja tiedättenkö, minkä tähden olemme
vihoilliset?
Presidenti. Siitä en ole sanaakaan ennen kuullut!
Hovi-marsalki. Rakas ystävä! Niin saatte sen nyt kuulla, ja olette
vihasta halkeava. Muistanettenko vielä niitä tanssi-pitoja hovissa
-- -- siitä alkaa jo olla yksi-kolmatta vuotta -- joissa enkeliskaa
ensi kerran tanssittiin, ja jolloin kreivi von Meerschaumin
naamari-puvulle kruunusta tippui kuumaa vaksia -- ettenhän, Jumalan
nimessä, sitä ole voinut unhottaa!
Presidenti. Kuka semmoista voisi unhottaa?
Hovi-marsalki. Katsokaahan! Näissä pidoissa oli ruhtinatar Amalia
tanssin vilinässä pudottanut sukka-nauhansa. Kun tämä saatiin tietää,
tulivat kaikki vimmaan -- von Bock ja minä -- me olimme silloin vielä
kammari-junkkaria -- kävelemme kuuruisillamme ympäri koko tanssi-salin
etsien sukka-nauhaa -- viimein keksin minä sen -- von Bock keksii
kanssa -- von Bock töytää sitä ottamaan, tempaa sen minun kädestäni --
kuulkaahan! vie sen ruhtinattarelle ja varastaa näin sen kiitoksen,
joka oikeastaan oli minulle tuleva. -- Mitä ajattelette semmoisesta
käytöksestä?
Presidenti. Hävyttömästi tehty!
Hovi-marsalki. Varastaa minulta kiitoksen -- minä olin pyörtyä.
Semmoista onnettomuutta ei ole vielä kellenkään tapahtunut. -- Viimein
toinnuin kuitenkin, lähenin hänen korkeuttansa ruhtinatarta ja sanoin:
armollinen rouva! von Bock eli niin onnellinen, että sai teille
kokottaa sukka-nauhanne, vaan se, joka sen ensin keksi, palkitsee
itsensä hiljaisuudella ja on vaiti.
Presidenti. Bravo, marsalki, bravissimo!
Hovi-marsalki. Ja on vaiti -- Vaan sitä en von Bockille jätä anteeksi
vielä viimeisellä tuomiollakaan -- se kelvotoin ja häjy imartelija! --
Ja siinä ei vielä ollut kaikki -- Kumartuessamme maahan sukka-nauhaa
tavoittamaan pyyhkäsi von Bock oikealta puolen valhe-tukastani kaiken
tukka-jauhon pois, niin että minä poloinen sitten koko illan olin kuin
minkä törhelö.
Presidenti. Tämä on nyt se mies, joka Milforditttaren naipi ja siten
tulee hovin ensimäiseksi mieheksi.
Hovi-marsalki. Te pistätte minua puukolla sydämeen. Tulee? tuleeko? Min
vuoksi hän tulee hovin ensimäiseksi mieheksi? Mikä hänet siksi tekee!
Presidenti. Se, että minun Ferdinandini ei suostu naimaan, eikä muita
kosijoita ilmesty.
Hovi-marsalki. Vaan ettenkös tiedä mitään keinoa, jolla majuori
saataisiin suostumaan? -- -- Vaikka se olisi kuinka hullu ja
kummallinen! -- Eihän maa-ilmassa voi löytyä mitään niin inhoittavaa
keinoa, johon emme nyt mielellämme tarttuisi, saadaksemme tuo pahan
hengen von Bock sysätyksi pois ladystä!
Presidenti. Minä tiedän vaan yhden keinon, ja se on teidän vallassanne.
Hovi-marsalki. Minunko vallassani? Ja se on?
Presidenti. Riitauttaa majuori rakastettunsa kanssa.
Hovi-marsalki. Riitauttaa? Mitä tarkoitatte te? kuinka voin minä sen
tehdä?
Presidenti. Kaikki on voitettu, niin pian kuin saamme hänen tyttöä
luulemaan.
Hovi-marsalki. Varkaaksiko, meinaatte?
Presidenti. En, mitä semmoista! Kuinka hän sitä uskoisi? -- vaan että
tyttö pitää yhtä toisenkin kanssa.
Hovi-marsalki. Ja tämä toinen?
Presidenti. Siksi pitää _teidän_ ruveta, paroni.
Hovi-marsalki. Minunko? minun? -- Onko tyttö aatelia?
Presidenti. Kuinka niin? Mitä hulluutta! -- Musikantin tytär.
Hovi-marsalki. Niin muodoin porvarillinen? Se ei käy laatuun; vai mitä?
Presidenti. Mikä ei käy laatuun? Mitä joutavaa! Kuka hullu koskaan
kysyy kahden punakan kasvon suku-perää?
Hovi-marsalki. Vaan muistakaa toki minun kunniatani! Ja arvoni hovissa!
Presidenti. Se on toista! Antakaa anteeksi! En ole ennen tiennyt sitä,
että _tapojen laittamattomuus_ on teistä enempi kuin _voima ja valta_.
Ollaan siis puhumatta!
Hovi-marsalki. Elkää suuttuko, paroni! en minä sitä tarkoittanut.
Presidenti (kylmästi). Ei -- ei! Teillä on aivan oikein. Minuakin se jo
tuskastuttaa. Minä annan reen tauota. Ja von Bockille toivotan onnea
ensimäiseksi ministeriksi. On maa-ilmata muuallakin. Minä pyydän eroni
herttualta.
Hovi-marsalki. Entä minä? -- Teidän on hyvä ylpeillä, teidän! Te olette
ottanut tutkinnot! Vaan minä, -- mon Dieu! mikä minusta sitten tulee,
jos hänen korkeutensa minut virasta luovuttaa?
Presidenti. Tois-päiväinen sukkeluus! menneen-vuotinen muoti!
Hovi-marsalki. Rukoilen teitä, armas, kulta ystävä! Painakaa alas se
ajatus! Suostunhan minä vaikka mihin!
Presidenti. Suostuttenko siis nimeänne antamaan rakkauden-kohtaukseen,
jonka se Milleritär kirjallisesti on teille ehdotteleva?
Hovi-marsalki. Jumalan nimessä sitten, minä suostun.
Presidenti. Ja hänen kirjeensä johon-kuhun pudottamaan, josta sen
majuori välttämättömästi saa nähdä?
Hovi-marsalki. Esi-merkiksi paraatilla nostan sen nenä-liinan kanssa
lakkaristani ja olen pudottavinani.
Presidenti. Ja majuorin edessä olette sitten olevinanne tytön
rakastaja?
Hovi-marsalki. Mort de ma vie! Kyllä minä hänet kylvetän! Kyllä minä
sen näsä-viisaan opetan minun lempiini sekautumaan!
Presidenti. No, sitten on asia oikealla ladulla! Kirje pitää jo tänään
kirjoittaa. Teidän pitää jo ennen iltaa tulla tänne, tehtäväänne minun
kanssani harjautumaan!
Hovi-marsalki. Niin pian kuin olen kuus-toista visiitiä tehnyt, jotka
ovat suurimmasta painosta. Suokaa siis anteeksi, että aivan paikalla
lähden liikkeelle!
(Menee.)
Presidenti (soittaa). Minä luotan viekkauteenne, marsalki!
Hovi-marsalki (huutaa ovelta.) Ah, mon Dieu! Tunnettenhan minut!

Kolmas kohtaus.
Presidenti ja Wurm.
Wurm. Soittaja vaimoinensa on onnellisesti ja ilman hälinättä saatu
vanki-huoneesen. Tässä on myös se kirje, olkaa hyvä ja lukekaa!
Presidenti (luettuansa). Mainion hyvä, sihtieri! Hovi-marsalki saatiin
myös puuttumaan asiaan! -- Tämmöisen myrkyn kuin tämä on pitäisi
parhainkin terveys visvaiseksi pitaliksi muuttaman. -- Nyt heti joudu
isän tykö, ja sitten paikalla tyttären!
(Menevät pois eri puolille.)

Neljäs kohtaus.
Kammari Millerin kotona.
Loviisa ja Ferdinand.
Loviisa. Elä, kultanen, puhu mitään! min'en usko meillä enää olevan
yhtään onnen päivää. Kaikki toivoni on sammunut.
Ferdinand. Sitä enemmän kiihtyy minun toivoni! Isäni on vihastunut; hän
on käyttävä kaiken voimansa meitä vastaan! Hän pakoittaa minut
luonnottomaksi pojaksi! Pahoin pelkään, että tulen loukkaamaan
pojallisen velvollisuuteni! Oma tuskani ja hätäni on minusta puristava
hänen murha-työnsä mustan salaisuuden. Pojan täytyy antaa isänsä
teloittajalle -- -- Me olemme suuressa vaarassa -- -- ja suuri vaara
siihen piti ollakin, että minä uskalsin sen kauhean hyppäyksen tehdä
-- -- Kuule, Loviisa! -- Ajatus, suuri summatoin niinkuin rakkauteni,
tungeksen mieleeni -- _Sinä_, Loviisa, ja _minä ja rakkaus!_ -- tämä
ympyrä käsittää koko taivaan, eikö niin? vai tahdotko sinä vielä
jotakuta neljättä siihen lisäksi?
Loviisa. Ole vaiti! elä puhu! Minä peljästyn siitä, mitä sanoa aiot!
Ferdinand. Jos meillä ei maa-ilmalta enää ole mitään vaatimista, niin
miksi sitten sen hyväksymistäkään kerjäilemme? Miksi uskaltaa siinä,
missä ei mitään voi voittaa, vaan voipi kaikki menettää? -- Voipihan
sun silmäsi säihkytä yhtä lempeästi, kuvastuipa sen valo Reinissä,
Elbessä tahi Itä-meressä! Mun isän-maani on se paikka, jossa Loviisa
minua rakastaa! Sun askelesi hietaisessa erä-maassa ovat minulle
viehättävämmät kuin synnyin-kaupunkini tuomiokirkko! -- Mitä me
kaupungin-loistosta pidämme? Missä olemmekin, joka paikassa nousee yksi
aurinko ja laskeksen yksi -- jonka näyn rinnalla kaikki taiteen
tuotteet vaalenevat! Jos emme Jumalata saa missään kirkossa palvella,
niin vetää joka yö yllemme äärettömän temppeli-laen, jossa
vaihtelevainen kuu saarnaa parannusta, ja tähti-joukko hiljaisesti
rukoilee kanssamme! -- Voimmeko rakkauden keskusteluissa koskaan väsyä?
Yksi myhäys mun Loviisaltani antaa ainetta vuosi-sadoiksi, ja elämän
aika on rientänyt ohitse, ennenkuin saan selvän yhdestä ainoasta
kyyneleestäsi!
Loviisa. Eikö sinulla sitten muita velvollisuuksia olekaan kuin
rakkautesi vaan?
Ferdinand (häntä halaten). Sinun rauhasi on pyhin velvollisuuteni!
Loviisa (hyvin vakavasti). Ole siis ääneti ja jätä minut yksinäni.
Minulla on isä, jolla ei ole muuta rikkautta kuin tämä ainoa tytär --.
joka huomenna tulee kuuden-kymmenen vanhaksi -- joka joutuisi
presidentin koston alaiseksi!
Ferdinand (keskeyttäen hänet sukkelasti). Ja joka seuraa meidän kanssa.
Elä siis enää vastustele, rakkaani! Minä menen nyt ja teen rahaksi
kaikki kalliit kaluni, ja nostan summia isäni nimeen. Ryöväriltä saapi
varastaa, ja eikö hänen rikkautensa ole isän-maan veri-hikeä? -- Kello
yks yöllä tulee tähän vaunut porttinne eteen. Te kiirehditte siihen, ja
me pakenemme!
Loviisa. Entä isäsi kirous, joka meitä seuraa jälestä? Kirous, sinä
ajattelematoin, joka murhaajaakin ja rosvoa kamoittaa, ja joka meitä
kurjia pakolaisia kuin haamu seuraisi meri mereltä takaa! -- Ei,
rakkahani! Jos vaan paha-teko voipi sinut pysyttää minulle, niin on
minulla vielä voimaa sinusta erota.
Ferdinand (seisoo yhdessä kohdin ja mumisee synkästi). Oikeinko
todella?
Loviisa. Erota! -- O, kuinka rajattomasti kauhea tämä ajatus on -- se
tunkee sydämen läpi kuin tulinen miekka ja voipi kuolemattoman
hengenkin kuolettaa! -- Ferdinand, sinusta erota! -- Vaan eihän
kuitenkaan erota voi kestä, joka ei ole ollut luonamme ja ystävämme, ja
sinun sydämesi kuuluu sinun säätyysi. -- Minä olin sitä vallatessani
tehdä kirkon-varkauden, ja vavisten luovun nyt varastamastani kalusta.
Ferdinand (muoto väännyksissä ja pureskellen ala-huultansa). Luovut
siitä nyt?
Loviisa. En! Katso minua silmiin, rakas Walter! Elä niin katkerasti
hammasta pure! Suo minun kehoittaa esi-merkilläni nääntyvätä
uskallustasi! Suo minun tänä hetkenä olla miehuullinen sankari --
antaa isälle karannut poikansa takaisin -- luopua liitosta, joka
longistaisi maallisen järjestyksen saumoistansa. -- _Minä_ tässä olen
rikoksen-alainen -- minun sydämeni on ylpeillyt hulluilla, julkeilla,
toivoilla -- onnettomuuteni on nyt rangaistukseni. Niin anna minun nyt
edes jäädä siihen makeaan ja viehättävään tuntoon, että näin muodoin
tein _uhrauksen_ -- Ethän toki tätä nautintoa minulta tahdo raastaa?
Ferdinand (on ajatustensa hämmennyksessä temmannut käteensä viulun ja
koetellut sillä soittaa. -- Nyt nyhtäisee hän kielet poikki, lyö viulun
säväksi ja purskahtaa kovasti nauramaan.)
Loviisa. Walter! Hyvä Jumala! Mitä tämä on? Miehisty, armaani! -- Tämä
hetki -- eron hetki -- kysyy järkeä ja miehuutta! Sinulla on sydän,
rakas Walter! Minä tunnen sen! Lämmin on rakkautesi kuin elämä, ja
rajatoin kuin avaruus. -- Anna se jolle-kulle arvoisammalle,
_jalo-sukuiselle_ -- ja onnellisimmatkin vaimot ovat sitä kadehtivat
-- -- (Alas-painaen kyyneleensä.) Minua ei sinun pidä enää näkemän --
Tämä turhamainen pettynyt tyttö-raukka itkeköön surunsa yksinäisten
muurien varjossa, hänen kyyneleistänsä ei pidä kukaan huolta. -- Tyhjä
ja kuollut on mun tulevaisuuteni -- Kuitenkin tahdon aina silloin
tällöin haistella menneen ajan surkastunutta kukka-myttyä. (Osoittaa
hänelle kätensä, silmänsä syrjään kääntäen.) Jääkää hyvästi, herra von
Walter!
Ferdinand (hyppää huumeuksistansa ylös). Minä pakenen, Loviisa! Etkö
todella seuraa kanssani?
Loviisa (on istuutunut kammarin perä-puoleen ja pitelee muotoansa
käsillään). Velvollisuuteni käskee mun jäämään ja kärsimään.
Ferdinand. Käärme, sinä valehtelet! Sinua pitelee täällä mikä muu!
Loviisa (syvimmän sisällisen kärsimyksen äänellä). Olkaa sitten siinä
luulossa -- ehkä se vähemmin vaivaa.
Ferdinand. Kylmä velvollisuus tulista rakkautta vastaan! -- Ja minua
pettäisit tällä verukkeella? -- Joku lemmitty pidättää sinua, mutta
onnetoin sinä ja hän, jos luulossani on perää!
(Menee kiireesti pois.)

Viides kohtaus.
Loviisa yksinänsä.
(Hän istuu vielä jonkun aikaa vaiti ja liikahtamatta
tuolissa, nousee viimein ylös, tulee edemmäksi ja
katselee pelolla ympärillensä.)
Kuin vanhemmat niin kauan ovat poissa! -- Isä lupasi heti tulla
takaisin, ja nyt on jo viis hirmuista tuntia kulunut -- Olisko häntä
kohdannut mikä tapaturma? -- Mikä minulla on? -- Miksikä käy henkeni
näin raskaasti? (Nyt tulee Wurm huoneesen ja seisahtuu oven suuhun;
Loviisa ei keksi häntä.) Lieneekö tuo mitään -- se on vaan kiihtyneen
vereni kuvituksia -- Kun mieli on kerran tullut kovasti liikutetuksi,
niin näkee silmä joka nurkassa kummituksia.

Kuudes kohtaus.
Loviisa ja sihtieri Wurm.
Wurm (lähenee). Hyvää iltaa, mamseli!
Loviisa. Hyvä Jumala! kuka siellä puhuu? (Käännäksen, keksii sihtierin
ja peräytyy hämmästyneenä.) Kauheata, kauheata! Petollista aavistustani
seuraa onnettomin tosi. (Sihtierille ylen-katseellisella katsannolla.)
Presidentiäkö te etsitte? Hän ei ole enää täällä!
Wurm. Etsin teitä, mamseli!
Loviisa. Minua ihmettää, kun ette siis turulle mennyt!
Wurm. Miksikä juuri _sinne_?
Loviisa. Morsiantanne kaakilta hakemaan.
Wurm. Hyvä mamseli! te luulette minua syyttä --
Loviisa (alas-painaen vihaisen vastuun). Mikä on nyt asianne?
Wurm. Tulen lähetettynä isältänne.
Loviisa (hämmästyen). Minun isältäni? -- Missä on isäni?
Wurm. Jossa hän ei kernaasti olisi.
Loviisa. Jumalan tähden! Sukkelaan! Minua aavistuttaa pahoin -- Missä
on isäni?
Wurm. Vanki-huoneessa, koska sitä niin tietää tahdotte.
Loviisa (katsahtaen ylös-päin). Se vielä lisäksi! Se lisäksi! -- --
Vanki-huoneessa? Ja minkä tähden vanki-huoneessa?
Wurm. Herttuan käskystä.
Loviisa. Herttuan?
Wurm. Jonka majesteetti on loukattu hänen ensimäisessä ministerissänsä
ja --
Loviisa. Mitä? Kuinka? O, kaikki-valtias!
Wurm. Ja joka tämän loukkauksen tahtoo tuntuvasti rangaista.
Loviisa. Sitä vielä puutuimme! Sitä! -- Aivan oikein, minun sydämelläni
oli vielä paitse majuoria yksi kallis olento maa-ilmassa, -- niin
kuinka sitä voitiin jättää liikuttamatta! -- Majesteetin loukkaus --
Taivaallinen isä! Pelasta, pelasta uskoni, joka on vaipumassa -- Entä
Ferdinand?
Wurm. Ottaa lady Milfordin eli kirouksen ja perintönsä menetyksen.
Loviisa. Kauhea vapaus valita! -- Ja kuitenkin on hän onnellisempi.
Hänellä ei ole isää, jonka voi menettää. Vaikka se, ett'ei ole isää, jo
on kyllä suuri kirous, sekin! -- Isäni loukannut majesteetin --
sulhaseni saa ladyn eli kirouksen ja perintönsä menetyksen -- Tämä on
todella ihmeteltävää! Täydellinen konnuus on myös täydellisyys --
täydellisyys? Ei, tässä puuttuu vielä jotakin -- -- Missä äitini on?
Wurm. Kehruu-huoneessa.
Loviisa (surkeasti naurahtaen). Nyt on mitta täysi! -- Täysi, ja nythän
minä olen _vapaa_ -- Puhtaaksi kuorittu kaikista velvollisuuksista --
ja kyyneleistä -- ja riemuista -- vapautettu Jumalastakin -- Enhän minä
häntä enää tarvitse -- (hirmuinen äänettömyys.) Ehkä teillä on vielä
joku sanoma? Puhukaa suunne puhtaaksi. Nyt voin minä kuulla jos mitä.
Wurm. Mikä _tapahtunutta_ on, sen tiedätte.
Loviisa. Niin muodoin en vielä kaikkea, mikä _tulevaa on_? (Vai
äänettömyys, jolla ajalla hän katselee sihtieriä ylhäältä alas asti.)
Voi sinua mies-parka! Toimitat surkeata toimitusta, joka varmaan ei tee
sinua autuaaksi. Onnettomia _tekeminen on_ jo kyllä kauheata, vaan
_hirmuista_ on sen niille _kuuluttaminen_ -- korppina lonkkuminen ja
vieressä seisominen, kun sydän-parka verta vuotaen sykkää kovan onnen
vartaalla, ja kristityt ihmiset ahdistuksessansa epäilevät Jumalata. --
Jumala minua varjelkoon! Vaikka sinä joka hiki-tipusta, jonka näet
maahan putoovan, saisit tynnörin kultaa, niin en sittenkään minä
tahtoisi olla sinuna -- -- -- Mitä voipi vielä tapahtua?
Wurm. En minä tiedä.
Loviisa. Ette ole tietävinänne -- Tämä valoa karttava sanan-saattaja
pelkää sanojen sorinata, vaan näkönne kolkko hiljaisuus puhuu jo
onnettomuutta -- Mitä on vielä jälellä? Ikään sanoitte, että herttua
tahtoo _tuntuvasti_ rangaista. Mitä merkitsette tällä sanalla
_tuntuvasti_?
Wurm. Elkää kyselkö enempää.
Loviisa. Kuule mies! Teloittajan luona olet sinä käynyt koulua. Kuinka
muuten niin hyvästi ymmärtäisit sovitella raudat vanki-rukan väriseviin
jäseniin, ja hänen sykkävätä sydäntänsä onkin laupiuden kädellä
hivellä? Mikä odottaa isääni? -- Jo se, minkä myhäellen sanot, ennustaa
kuolemata; minkähän-näköistä se sitten on, jonka sisälläsi pidät
sanomatta? -- sano sekin ulos! Pane kerrassa koko se musertava paino
hartioilleni! Mika odottaa isääni?
Wurm. Hengen-asia!
Loviisa. Vaan mikäs se on? -- Minä olen viatoin, tietämätöin poloinen,
enkä ymmärrä teidän peljättäviä sanojanne. Mikä se on hengen-asia?
Wurm. Se on riita oikeudessa, jossa voipi pää mennä.
Loviisa (vakavasti). Niin kiitoksia sanomastanne!
(Juoksee kiireesti toiseen kammariin.)
Wurm (seisoo hämmästyneenä). Mitä tämä merkitsee? Eihän tuo hupakko
ottane --? -- Perkele! Ei se sitä tee -- Minä juoksen jälestä -- mun
täytyy vastata hänen hengestänsä.
(Lähtemässä hänen jälestänsä.)
Loviisa (tulee takaisin, päällys-vaate päällä). Suokaa anteeksi,
sihtieri, minun täytyy panna huoneet lukkoon.
Wurm. Ja minnekkä semmoisella kiireellä?
Loviisa. Herttuan tykö.
(Lähtee menemään.)
Wurm. Mitä? Minne?