Kalevalan avain - 16

yhteydessä varsin merkittävän määritelmän. Torpan ukko, Jaakko
Heikkinen, joka sen lausui, oli jo 83 v. vanha, paikkakunnalta
syntyisin, taisi lukuisia historiallisia tarinoita ja tietoja. Näin hän
virkkoi: Väinämöisellä ei ole ollut luita eikä lihoa niinkuin meillä,
vaan velhot ja runomiehet kun ottaa voiman moasta ja veestä ja kuusta ja
auringosta ja kaikesta, niin se mikä yhteen kokoupi on Väinämöinen.»
[9] J. Krohn, Suomen suvun pakanallinen jumalanpalvelus. Helsingissä
1894. S. 80.
[10] Vanhan Kalevalan esipuhe, s. XI.
[11] Vrt. runoa »Eessa Isä Jumalan, Kengän kau'oilla Kalevan.»
[12] Moderni psykologia kieltää tahdon, koska se kulkien tutkimuksissaan
empiiris-induktiivista tietä on luonnostaan materialismiin taipuva ja
siis filosofiselta näkökannaltaan deterministinen. Se ei näe tahtoa
missään, koska se ei näe vapautta missään. Ihmistahdon ilmaukset eivät
ole vapaan tahdon ilmauksia, vaan välttämättömiä seurauksia
edelläkäyvistä tajunnantiloista, ajatuksista ja tunteista. Tahto
analysoituna on tunnetta tai ajatusta; tahtoa itsessään ei ole. Tämä on
uudenaikaista determinismiä, ja siihen voi heti huomauttaa, että
helposti on käsitettävissä tajunnantila, joka ei aiheuttaisi mitään
toimintaa; harmooninen ja liikkumaton tajunta ei ilmenisi; täydellinen
autuus ja onni ei veisi mihinkään toimintaan. Determinismin _conditio
sine qua non_ on nykyinen ristiriitainen maailma, ja se antaa kyllä
kuvan ihmisten sieluelämästä nykyiselle kehitysasteelle, mutta ei
tunkeudu kyllin syvälle eikä nouse kyllin korkealle: toisin sanoen, sen
kokemuspiiriin ei ole joutunut olento, jolla olisi tahtoa.
Spiritualistinen näkökanta perustuu siihen tietoon, että on vapaita
olentoja.
[13] Näitä asioita olemme myös selittäneet kirjasessa »Kirkonopin
teosofia», I luku.
[14] Kalevalan sisällys ja rakenne. Helsingissä 1914. S. 106.
[15] Kalevalan runojen historia. H:gissä 1903, Suom. Kirj. Seura. S. 357
ja seur.
[16] Tässä ei tarvitse olla varsinaista eroavaisuutta Uuden ja Vanhan
Kalevalan välillä. Ilman immen toisintonimi »veen emonen» on runossa
voinut olla hyvällä syyllä »Väinämöinen».
[17] Kalevalan runojen historia, s. 357 ja seur.
[18] »Meri» on esim. latinaksi _mare_, jonka monikkomuoto on _maria_.
Maria on Kristuksen (Logoksen) äidin nimi. Äiti on latinaksi _mater_,
Aine on latinaksi _materia_. Yhtäläisyyttä on siis muodossa ja
soinnussakin olemassa noiden sisäisesti samaa merkitsevien sanojen
välillä: mater, materia, maria.
[19] Luvut saattavat vaihdella kolmesta kahdeksaan, sillä »tasoja» eli
»maailmoita» voidaan luokitella eri tavalla.
[20] J. Krohn, Suomalaisen kirjallisuuden historia, I, s. 290 ja seur.
[21] Kalevalan runojen historia, s. 507 ja seur.
[22] Tämä selviää kirjamme loppupuolella.
[23] Vrt. tähän erästä Aunuksessa tavattua kyynillisrealistisen säkeen
muotoa: »Lemminkäinen on lehtolapsi.» Samaa on sanottu esim.
Jeesuksesta.
[24] Kalevalan runojen historia, 581 ja seur.
[25] Tätä tosiseikkaa kuvatakseen egyptiläisillä oli tapana
hautakirjoituksissa asettaa jokaisen vainajan nimen eteen Jumalnimi
Osiris. (»Osiris N. N.»).
[26] Kalevalan runojen historia, s. 344.
[27] Näistä asioista puhuu seikkaperäisemmin esim. H.P. Blavatskyn
»Salainen Oppi».
[28] Raudan synnyttäjäksi mainitaan «ukko ylinen luoja, itse ilmojen
Jumala», joka hyvin sekin saattaa olla Ilmarinen.
[29] »Totuuden miekka.»
[30] Älykkyyden (esprit) sulo.
[31] Krohn, Kalevalan runojen historia, s. 178. Voisi tähän lisätä, että
vanha intialainen »Bhavishja Puraana» kertoo muinaisesta auringolle
pyhitetystä temppelistä, jonka rakentaja on Saamba.
[32] Lönnrotin ensimmäisessä kirjaanpanossa on kohta, joka selvästi
osoittaa, että Sampo on jotakin salaperäistä ja taivaallista ja läheistä
sukua ilmarisvoimille sinään. Kun Pohjolan emäntä kysyy Ilmariselta
osaako hän takoa Sammon, tämä vastaan: »Saatanpa takoa sammun,
kirjakannen kirjutella... Äsken sampua taonki, kirjokantta kirjottelin,
kun ma taivosta takoilin, ilman kantta kalkuttelin.» Kts. Kalevalan
esityöt, I. Väinämöinen, s.s. 451--458.
[33] Yhdessä aspektissaan Iso Tammi (Kalevalan 2. runo) kuvaa samaa kuin
Sampo: ilmoitettua alkuperäistä viisautta ja lukuisia siitä johtuneita
uskontoja ja filosofisia järjestelmiä. Näitä eri järjestelmiä on niin
monta, että ne peittävät auringon ja kuun etsijältä: missä on totuus?,
hän alakuloisena kysyy. Vasta kun edellä tulensynnystä puhuttaessa
mainittu »pieni mies» (rakkauden intuitio ihmisen sydämessä) ilmestyy
merestä ja hakkaa maahan ison tammen, näkyy totuuden aurinko.
[34] Näistä asioista tulee myöhemmin puhe III:ssa osassa.
[35] Kts. lukua »Lemminkäisvoimat».
[36] Matti Waronen, Vainajainpalvelus muinaisilla suomalaisilla. H:gissä
1895. S. 16.
[37] S. 59.
[38] Suomeksi voi näistä asioista tarkemmin lukea teosofisista
teoksista, joista mainittakoon C.W. Leadbeaterin »Kuolemanjälkeinen
elämä», tämän kirjan tekijän »Mitä on kuolema?», Annie Besantin »Aikain
viisaus», H.P. Blavatskyn »Teosofian avain».
[39] Teosofisessa kirjallisuudessa puhutaan »akaashisista arkistoista
eli aikakirjoista.»
[40] Suomalaisten runojen uskonto, s. 12.
[41] Mielikuvitus ja todellisuus Kalevalassa, s. 9.
[42] Kalevalan sisällys ja rakenne, s. 247.
[43] Roomalaiskirje 8: 19--22.
[44] Vrt. myös profeetan kuvausta leijonasta ja lampaasta Vanhassa
Testamentissa.
[45] Kirjassaan »Kalevalan sisällys ja rakenne».
[46] Louhi, Pohjolan emäntä, joka on sisätajuntamme hallitsija, on
sentähden myös sama kuin Manalan haltija. Tämä näkyy runotoisinnoistakin
y.m. seikoista. Vrt. J. Krohn, Suomalaisen kirjallisuuden historia, I.
Kalevala, ss. 253 ja 254.
[47] Luuk. 14: 21, 23. Vrt. myös Matt. 22: 9.
[48] Matt. 22: 11--13,
[49] Käytämme tässä, kuten teosofisessa kirjallisuudessa on tapana,
sanoja yksilöllisyys ja persoonallisuus tarkoin määritellyssä ja siis
rajoitetummassa merkityksessä kuin yleensä puhe- ja kirjakieli niitä
käyttää. Teosofinen käyttötapa johtuu siitä Mad. Blavatskyn
huomauttamasta tosiseikasta, että latinalainen sana persona merkitsi
alkuaan »naamio», jonka läpi kuului (per--sonare) näyttelijän ääni. Ja
onhan näyttelijään verrattavissa kuolematon minä eli yksilö, joka
ruumistuksissaan maan päällä näyttelee milloin mitäkin roolia eri
persoonallisuuksissaan.
[50] Matt. 8: 20.
[51] Vrt. nimeä Louhi, Loviatar,
[52] Tässä yhteydessä tekee mielemme toistaa, mitä J. Krohn kirjassaan
»Suomen suvun pakanallinen jumalanpalvelus» kertoo votjakkien _tunosta_
(tietäjästä, noidasta): »Muutenkin voi kuka tahansa tekeytyä _tuno_ksi,
joka vaan kykenee hankkimaan itselleen siihen tarvittavat tiedot. Ne
ovat saatavat itse haltioilta, jotka ilmestyvät öisin vanhan ukon
haalimassa, pitkään kauhtanaan puettuna. _Tunon_ mahti ei ole 'kaikilla
sama, se vaihtelee sitä myöten, kuinka voimakas haltia hänellä on ollut
opettajana, osaksi se myös riippuu oppilaan omasta
vastaan-ottavaisuudesta. Etevin opetus on se, jonka _Inmar_, ylijumala
antaa. _Inmar_ ilmestyy noidankokelaalle yöllä toinen, täysin oppinut
_tuno_ seurassaan ja kuljettaa häntä kaikenlaisiin kummallisiin
paikkoihin, koko ajan soittaen kannelta, ettei häntä pelottaisi.
Viimeksi jumala vie hänet äärettömän leveän joen luo, jonka yli on
jännitetty kantelen kieliä. Näillä kielillä pitää hänen hyppiä ja
tanssia; niin usein kuin hän niiltä putoaa, hän menettää osan vastaista
vaikutusvaltaansa. Mahtavin _tuno_ tulee siitä, joka kestää tämän
koetuksen horjahtamatta kertaakaan (s. 101).
[53] I Kor. 15: 53--55.
[54] I Kor. 15. 40--44.
[55] I Kor. 15. 46--49.
[56] I Kor. 15. 51.
[57] Sentähden Ilmarisenkin mielikuva hohtaa tuliteräisenä ja kultaisena
miekkana j.n.e.
[58] Tässä yhteydessä ymmärrämme minkätähden Sampo-sanaa voidaan verrata
suomalaisiin sanoihin sammas ja sampi. Sammas on otettava merkityksessä
rajakivi eli rajapylvas, joka erottaa Sammon rakentamisen eri jaksoja
eli ruumiita toisistaan, ja vastaa siis käytännöllisesti vihkimystä.
Sampi taas merkityksessä kala muistuttaa sitä, että Kristuksen
symboolina käytettiin kalaa (_ikhthys_, s.o. _Iesous Khristos theou
hyios sooter_); ja Kristuksella okkulttisesti katsoen oli täysin
organisoitu Sampo eli aurinko ruumis. Voisimme myös otaksua, että Sampo
sammas-sanan sukulaisena on tarkoittanut _pyramiidia_, jossa salaista
viisautta opetettiin, koska sammas eli rajakivi enemmän tai vähemmän on
pyramiidin muotoinen; mutta tämä veisi spekulatioihin suomalaisten ja
egyptiläisten keskinäisistä suhteista, jotka spekulatiot vielä lienevät
liian rohkeita.
[59] »Hevosen» ja »veneen» vertauskuvallisesta merkityksestä on seuraava
esimerkki: kun lappalainen noita tahtoi langeta loveen--ja muut
valmistukset oli suoritettu--, hän otti lakin päästään, aukaisi vyönsä,
irroitti kenkänsä paulat, peitti 'kädellä kasvonsa, pani kädet puuskaan,
kumartui eteen ja taakse ja huudahti: »valjastakaa vetoporo!» tai
»työntäkää vene vesille!» Vrt. J. Krohn, Suomen suvun pakanallinen
jumalanpalvelus, s. 114.
[60] Lönnrotin ensimmäisessä kirjaanpanossa mainitaan Pohjola ja Manala
rinnatusten, kts. Kalevalan, esityöt, I. Väinämöinen esim. ss. 230--231:
poikki Pohjolan joesta, Manalan alantehesta, ss. 550--551: noille
Pohjolan vesille, Manalan alantehille.
[61] Joh. ev. 3: 8.
[62] Tämä käärmetuli on todellisuudessa ennenkin ollut näyttämöllä,
vaikkei Kalevala ole siitä maininnut. Pohjolan »iso härkä», joka
Pohjolan häissä esiintyy, viittaa mahdollisesti käärmetuleen. Yleensä
psyykillisten voimien herättäminen on yhteydessä käärmetulen kanssa.
Käärmetulta sanotaan sanskritinkielellä nimellä _kundalinii_, kreikaksi
_speireema_.
[63] Op. cit. s. 56, 57.
[64] Op. cit. s. 757.
[65] Otava eli Suomalaisia huvituksia. I osa. Tukhulmissa 1831. S. 26,
27.
[66] Kts. Henrik Gabriel Porthanin tutkimuksia. Suomentanut Edv. Rein.
Suom. Kirjallisuuden Seura, Helsingissä 1904. S. 173--207.
[67] Mad. Blavatsky sanoo »Salaisessa Opissaan», että kiinalaiset,
japanilaiset, mongolilaiset, suomalaiset, turkkilaiset y.m. kuuluvat
atlantilaisen juurirodun seitsemänteen (mongolilaiseen) alarotuun.
Muutamat tiedemiehet, esim. Yrjö Koskinen väitöskirjassaan »Tiedot
Suomensuvun muinaisuudesta», arvelevat, että suomensukuiset kansat ovat
turanilaista alkuperää ja että niihin kuuluivat vanhat kaldealaiset ja
sumeerit muinaisessa Babyloniassa: teosofisen jaon mukaan nämäkin kansat
olivat atlantilaisia, Historiallisesti katsoen Kaleva on saattanut olla,
kuten Ganander arvelee, jonkun jättiläisen nimenä. Hänellä on ollut
tarun mukaan kaksitoista poikaa, joista, kuten ennen olemme
huomauttaneet, Kalevalan pääsankarit ovat enimmin tunnetut; kaikkien
nimiä ei tiedetäkään. J.R. Aspelin oli epäilemättä oikeassa
otaksuessaan, että kun päästään selville kaikkien poikien nimistä ja
elämäntöistä, voitetaan uutta valoa Suomen kansan muinaiseen historiaan.
Ja ken tietää, missä määrin piispa Daniel Juslenius erehtyi oikein, kun
hän uskoi, että Suomi ikivanhaan aikaan oli ollut mahtava valtakunta,
jota omat kansalliset kuninkaat hallitsivat? Ne olivat »Kalevalan»
aikoja, nuo vanhat ajat, ja Kalevala ei ollut nykyinen Suomenniemi.
Lönnrot myös mainitsee, että kansan tarinassa toiset pitävät Kalevan
poikia jättiläisinä, ja tähän sopii verrata sitä perintä- ja salatietoa,
että atlantilaiset olivat kasvultaan kookkaampia kuin nykyiset
arjalaiset.
[68] Kts. 10. lukua, »Lemminkätsvoimat».
[69] Kts. 27. lukua »Pohjolan nuorempi tytär». Kirjassaan »Suomen suvun
pakanallinen jumalanpalvelus» J. Krohn kertoo tsheremissien muzhanista
eli tietäjästä, noidasta, seuraavaa: »Myös pitää hänen elämässään olla
ankarasti siveellinen. Mutta ennenkaikkea vaaditaan häneltä, että hän on
välittömässä yhteydessä jumalain kanssa. Hänen tulee osata ennustaa
tulevaisia, saada ilmi varkaita, ottaa selkoa taudeista y.m.
Ilmestyksensä hän saa joskus valveilla ollessaan, useimmiten kuitenkin
unessa. Unen näkeminen ei tapahdu ainoasti yöllä luonnon mukaisesti,
myös keinotekoista unen jäljittelemistä harjoitetaan... Uneen vaipuminen
ei tässä ole muuta kuin uusi muoto sen tiedottoman tilan
tavoittamisesta, jossa sielun vapautuneena näkyväisen ympäristön
vaikutuksesta luullaan kohoutuvan yliluonnollisen kokemuksen piiriin.»
(S. 105.)
[70] Kts. 10. lukua »Lemminkäisvoimat».
[71] Kuuluisa Historoitsijamme Yrjö Koskinen sanoo: »Mutta ainakin on
muistaminen, että nimi _Suomi_, _Same_ ei kuulu yksistänsä nykyiseen
Suomen-kansaan, vaan mahdollisesti ennen muinoin on ulottunut yli koko
Suomensuvun. Jos nyt tahdomme yhteen lauseeseen sulkea, mitä edellisessä
on selitetty, niin yksi suuri teko-asia on historian omaksi valloitettu:
Turanilalsten muinainen valta Sindin ja Eufratin välisellä alalla. Että
Turanilaiset tässä ovat Suomensukua, on arvelu, jota kaikki
todennäköisyys kannattaa; siihen yleiset kielitieteelliset kohdat
viittaavat, sille puolen myöskin nuolenpaä-tutkimuksst kallistuvat...
Mutta miten lopullinen tuomio langenneekin, on silminnähtävää, että
Suomen säännöllinen kieli ja Suomen muinais-runosto, jotka molemmat
näyttävät seisovan jonkun iki-vanhan viljelyksen pohjalla, tulevat
paljon painamaan tutkimuksen vaa'assa.» Tiedot Suomensuvun
muinaisuudesta. Helsingissä 1862. S. 18, 19.
[72] Tutkimuksessaan _Hafva Lappar och Finnar på skilda tider invandrat
till Norden?_, lausuu Jan. Ad. Lindström loppupäätelmänä seuraavaa:
»Tämän tutkimuksen loppupäätökseksi jääpi siis, että suomalaiset ovat
olleet Euroopan vanhimpana kansana, ja että he aavistamattomista ajoista
lähtien ovat pitäneet hallussaan sen pohjoisimpia maita.» Kts. Suomi,
1859, loc. sit. s. 40. Näkyy että vanhemmat historioitsijat olivat
rohkeampia johtopäätöksissään kuin nykyiset. Riippuikohan tämä
yksinomaan »tietojen vähemmyydestä»? Aivan niinkuin Wettenhovi-Aspa
meidän päivinämme arveli tohtori K. Meijer, että osa Euroopan
turanilaisesta alkuväestöstä oli tullut Afrikasta. Vrt. Koskisen
edellämainittua väitöskirjaa, s. 31. Tiedemiesten nykyinen kanta
Skandinavian suhteen näkyy olevan, että varhemman kivikauden (noin
10.000 vuotta sitten) ihmiset olivat lappalaisia, mutta jo myöhemmän
kivikauden (noin 6.000 vuotta sitten) väestön germaanilaista alkuperää.
Vrt. C. Grimberg, _Svenska folkets underbara öden_, I, Stockholm 1913.
S. 20. Että nämä myöhemmät ihmiset olivat pitkäkalloisia, ei kuitenkaan
mielestämme ehdottomasti todista niiden olleen germaanilaisia, sillä
ovathan suomalaisetkin, ainakin karjalaiset ja kainulaiset,
pitkäkalloisia.
[73] Tähän sopii verrata norjalaisen Friesin sangen etevästi perusteltua
väitettä, että Sampo oli lappalainen noitarumpu, erityisesti
kallisarvoinen ja kuuluisa.
[74] Viimeksi ja edellä toistetut sanat ovat otetut »Vellamon neidin
onginnasta», mutta kuuluvat sisältönsä puolesta Aino-episodiin.
[75] Allegoriassa tämä ukko »Virokannas» on uuden rodun _Manu_ eli
henkinen tyyppi ja johtaja. Nimi Virokannas tarkoittaa siis samaa kuin
intialainen _Vaivasvata_ (Manu Vaivasvata); merkillistä kyllä on
olemassa sanskritinkielinen sana, joka muistuttaa Virokannasta ja
merkitsee etymologisesti samaa kuin Vaivasvata, vaikka se mytologiassa
onkin erään daimonin nimi. Vaivasvata näet merkitsee »auringosta tuleva»
ja samaa merkitsee _vairootshana_, joka johtuu sanasta _virootsha_,
aurinko.
[76] Marjatan poika ei kansanlauluissa ole Kristus, vaan Kullervo.
Kullervo-tarina kertookin arjalaisen rodun valheista ja sieluelämästä,
vaikka emme tässä teoksessa siihen kajoa.
[77] Deevan suhdetta kansaan j.n.e. olen hieman laveammin kuvaillut
kirjasessa »Suomen kansallishaltia», Helsinki 1913, Teosofinen
Kirjakauppa ja Kustannusliike.
[78] Tämän käsityksen mukaan ovat esim. germaanit myöhemmin Eurooppaan
tulleita kuin suomalaiset esi-isämme, ja germaanilaisten vanha
Edda-uskonto, jossa on paljon yhtäläisyyksiä kalevalaisen kanssa, on
yhtä hyvällä syyllä lainannut piirteitä suomalaisten elämänkatsomuksesta
kuin päinvastoin. Vrt. mitä Yrjö Koskinen sanoo: »Kun nyt ylehensä
Euroopan kielissä tavataan Suomen-sukuisia aineita, joiden syntyä ei käy
tyydyttäväisesti selittää historiallisten aikakausien oloista ja
suhteista, on tämä seikka mielestäni vahvimpia todistuksia siihen, että
se väestö, joka jo ennen historian alkua riutui Euroopan alalta, oli
Suomen-sukua.» Tiedot Suomen-suvun muinaisuudesta, s. 25, 26.
[79] Tässä kirjassa emme puhu Kullervosta.
[80] Vrt. Sammon merkitystä luvussa 37: »Aikojen vaihteessa».
[81] Vrt. mitä on sanottu kirjassa »Suomen kansallishaltia».
[82] Tästä asiasta tarkemmin kirjassani »Jeesuksen salakoulu».