Kahdeksan kuukautta Shpalernajassa - 08

Total number of words is 3284
Total number of unique words is 2023
19.7 of words are in the 2000 most common words
28.2 of words are in the 5000 most common words
32.8 of words are in the 8000 most common words
Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
kipinöivät ja hänen siinä varsin epämukavassa asennossa kyyköttäessään
huitoo aina toinen käsi tuimasti ilmassa. Väliin oikein tulistuessaan
näyttää hän olevan valmis siinä tuokiossa syöksymään päälleen
klosettiin, päästäkseen käsiksi toveriensa tukkaan. Mutta kun se ei
kuitenkaan käy päinsä, tyydyttää hän yli äyräittensä kiehuvaa sisuaan
"soittamalla telefoonin kiinni toisten korvaan", t.s. ponnahtaa
yhtäkkiä pystyyn ja nykäisee vesisäiliön vivusta, niin että vesi
pauhaten syöksyy klosettiin ja sulkee puheväylän.
Silmät kipinöiden kävellä huitoo hän sen tehtyään edestakaisin, samalla
kuin hänen huuliltaan kumpuaa kokonainen tulva venäläisiä kirouksia ja
haukkumasanoja sekä julmistuneita valoja, että hän ei ikipäivänä
antaudu keskusteluun mokomain kanssa. Mutta kun hän on ehtinyt tyyntyä
ja polttaa pari paperossia, lontikoi hän telefoonin uudelleen auki ja
hänen suustaan kuuluu mitä leppoisin ja vilpittömin tervehdys:
-- Sdravstvyjte, tavarishtshi!
Ja niin on moniääninen, keskeytymätön, puuropadan kiehuntaa muistuttava
turina jälleen täydessä käynnissä.
Kerran kuulen toverini, jutellessaan telefoonitse kahdenkesken
Solovjovin kanssa, mainitsevan että hänellä on toverina suomalainen
kirjailija.
-- Suomalainen? -- vastaa Solovjov kummastuneena. -- Missä hänet sitten
on vangittu?
-- Kotonaan Suomessa.
-- Mutta niillähän on "aftanomia".
-- Ei niillä ole enää mitään aftanomiaa, -- kuuluu toverini selitys.
Eräänä päivänä saa toverini aihetta tiedustella, mihin puolueeseen minä
kuulun. Koska hän selvästikin tarkoittaa venäläisiä puolueita, vastaan
ykskaikkisesti, etten kuulu mihinkään puolueeseen, että olen vain
pelkkä suomalainen.
-- Nu kak? -- ällistyy toverini, joka tuntuu pitävän mitä
luonnollisimpana asiana, että minä valtiollisena vankina kuulun
johonkin radikaaliseen puolueeseen.
-- Vyj revaljutsiannyj? -- tinkaa hän.
-- Njet, -- vastaan töykeästi, sillä olen hiukan huonolla tuulella enkä
halua jutella.
Ja itse asiassa minä en olekaan mikään vallankumouksellinen
venäläisessä mielessä, sillä yhdentekeväähän meille on, onko heillä
vallassa Nikolai Romanov tai joku demokraattinen sakikunta, samoja
ryssiä ja Suomen oikeuksien polkijoita he joka tapauksessa pohjaltaan
ovat. Selvintä olisi minun siis vastata olevani suomalainen separatisti
eikä mitään muuta, mutta en huoli herättää toverissani kuten joka
ainoassa venäläisessä salassa uinuvia natsionalistisia vaistoja, vaan
vaikenen happamella muodolla ja koetan syventyä työhöni.
Mutta tavarissi ei anna rauhaa, vaan jatkaa itsepäisesti
tiedustelujaan.
-- Vyj moshet bytj narodnik?
Narodnik? Ehkäpä voisin, päästäkseni hänestä rauhaan, myöntää olevani
sitä. Mutta mitähän tuo "narodnik" oikein tahtonee sanoa? Kysäisenpä
Vuokselta.
-- Maalaisliittolainen, -- naputtaa Vuoksi vastaan.
Mitä lähemmältä olen samannimisen kotimaisen luokkapuolueemme henkeen
tutustunut, sitä vastenmielisemmän vaikutuksen on se minuun tehnyt.
Siksi on vastaukseni äskeistä töykeämpi: -- njetu!
Toverini näyttää ihan onnettomalta, kun ei saa minua mihinkään
puoluekarsinaan sijoitetuksi.
Ylhäällä kumisevat Solovjovin askeleet ja mieleeni juolahtaa mainita,
että minä tunnen sympatiaa anarkisteja kohtaan.
Toverini katse kirkastuu, silmänräpäyksessä asettuu hän
lämpöjohtotorven juurelle sekä naputtaa ylös lauseen:
-- Moj tavarishtsh anarchist.
-- Ei anarkisti, vaan tunnen ainoastaan sympatiaa anarkisteja kohtaan,
-- ehätän minä hätään, peläten että Solovjov, ihastuneena uuden
puoluetoverin löydöstä haluaa heti päästä keskusteluun kanssani.
Hiukan jäähtyneenä naputtaa toverini nyt perään tuon oikaisun.
-- Sanokaa hänelle tervehdykseni, -- kuuluu Solovjovin vastaus.
Mikäli tietomme naputus- ja telefoonitietä laajenevat lähimmässä
ympäristössämme istuvista vangeista, sikäli vakaantuu minussa
käsitys siitä, että tämän kuolleen talon suurilukuinen asukasmäärä
on pantu kokoon mitä kirjavimmista aineksista. Toverini on nyt
sosialivallankumouksellinen. Naapurimme vasemmalla kädellä, Golikov, on
sosialidemokraatti, hänen takanaan istuu Davydov-niminen anarkisti, sen
takana eräs virolainen Oberschneider, jota syytetään saksalaisesta
vakoilusta. Jossain taampana hänen takanaan kuuluu istuvan samasta
asiasta syytettynä lutherilainen pappi Itämerenmaakunnista. Päällämme
asuvan anarkisti Solovjovin toisella puolen istuu viljakeinottelusta
syytetty rikas juutalainen, toisella taas arsenikin salakuljetusta
harjottanut kiinalainen. Sobolevin alapuolella taasen kuuluu istuvan
joku pommijuttuihin sekaantunut lättiläinen. Ja siellä täällä ympäri
Shpalernajaa istuu tämän kansanpaljouden keskellä meitä suomalaisia
"separatisteja".
Mikä Baabelin sekotusta muistuttava konferenssi siitä syntyisikään,
jos nämä kaikki pääsisivät yhteistä kokousta pitämään! Mutta
niin kokoonpanoltaan kirjava kuin tämä Shpalernajan kantaväestö
onkin, liittää sen yksi asia kuitenkin lujaksi, solidaariseksi
kokonaisuudeksi: viha vankiloita, santarmeja ja yleensä tsaarillista
despotiaa vastaan.


XI
VANKILAMIETTEITÄ.

Olen nyt vankilan kirjastosta ruvennut saamaan niitä saksankielisiä
kirjoja, joita "suuresta luettelosta" merkitsin lainauslistaani.
Ensimäisten joukossa on aikoinaan kuuluisan kapteeni Dreyfus'in
muistelmateos: "Viisi vuotta elämästäni", jossa hän lyhyissä
päiväkirjamuistiinpanoissa kuvailee vankinaoloaan Pirunsaarella.
Todellakin mielenkiintoinen kirja henkilölle, joka itsekin istuu
vankilamuurien sisällä!
Ensi päiviä Shpalernajassa ollessani lohdutin usein itseäni
muistelemalla ensimäisen "separatistimme" Yrjö Maunu Sprengtportenin
isää, joka venäläisessä sotavankeudessa ollessaan sai erään
karkausyrityksen takia kahleisiin sidottuna virua kokonaista
seitsemäntoista kuukautta pimeässä tornissa sekä elää koko tuon ajan
pelkällä vedellä ja leivällä. Jos siis suomalaisen separatismin
kantaisä on kunnialla kestänyt sellaisen kokeen, niin kehtaisimmeko me,
hänen myöhäsyntyiset aatteelliset jälkeläisensä, masentua oloissa,
joita niihin verraten täytyy sanoa kerrassaan ruhtinaallisiksi? Onhan
täällä sentään tilaisuus liikkua vapaasti kopissaan, johon pääsee
päivänvalo tunkeutumaan, syödä joltisenkin hyvää muonaa -- kuten on
laitani nyt enemmän rahoja saatuani --, nukkua yöt mukiinmenevällä
vuoteella, lukea ja kirjotella, vieläpä seinien läpi "seurustella"
naapurien kanssa. Totisesti, tuskin on oloja, joissa ei voisi
lohduttautua tuolla entisen ylioppilastoverini usein käyttämällä
lauseella: huonommin voisi olla.
Samantapaisiin itselleni edullisiin vertailuihin antaa
Dreyfus'in kirja runsaasti aihetta, samalla kuin se luo valaistusta
siihen mädännäisyyteen ja rutivanhoillisuuteen, joka Ranskan
yhteiskunnallisessa elämässä versoo sileän kansanvaltaisuuden naamarin
suojissa. Suorastaan uskomattomat ovat ne olot, joissa tuo väärän
puoluetuomion uhriksi joutunut upseeri on saanut viettää puolikymmentä
vuotta. Hänet on mitä täydellisimmin eristetty muusta maailmasta eikä
vartian tuijottava silmäpari jätä häntä hetkeksikään rauhaan paremmin
yöllä kuin päivälläkään. Hänen huoneensa, jonka katonrajassa olevasta
ikkunasta hän ei koskaan voi kurkistaa ulos, on rautaristikolla jaettu
kahtia ja tuon ristikon takana käyskelee ympäri vuorokauden ladatulla
kiväärillä asestettu vartia, jota ohjesääntö kieltää vaihtamasta
ainuttakaan sanaa vangin kanssa. Mutta ei siinä vielä kyllin, vaan
yöksi kahlehditaan vanki jaloistaan vuoteeseen kiinni, niin että hänen
on mahdoton vapaasti kääntyä kyljeltä toiselle. Siis suoranaista
kidutusta! Ja sillä tavalla kohtelee vankejaan vapaudellaan ja
uudenaikaisella sivistyksellään pöyhkeilevä Ranska! Mutta onhan näinä
vuosina monessa muussakin asiassa niin hyvin Ranskan kuin Englanninkin
nähty toteuttavan lausetta: kaunis on kakku päältä j.n.e.
Mutta olkootpa olot vankilassa kuinka siedettävät hyvänsä, kuitenkin
kalvaa vankia lakkaamatta tietoisuus siitä, että hänen vapautensa on
supistettu mitä ahtaimpiin rajoihin ja että hänen kintereillään aina
seuraa asestettu vartia, milloin hän pääsee ahtaasta kopistaan
vähänkään liikkumaan. Kuinka ahdistavasti vaikuttaakaan jo tietoisuus
siitä, että ovi on ulkoapäin lukittu ja että itse on kykenemätön sitä
avaamaan. Sen tulin hyvin huomaamaan jo Oulun lääninvankilassa. Alussa,
ennenkuin titulus Enehjelm otti vankilakomennon huostaansa, jätti
vartia päivisin usein koppini oven sulkematta, joten minä saatoin
tuolloin tällöin pistäytyä käytävään jalottelemaan tai juttelemaan
siellä olevain vartiain kanssa. Mutta vaikkapa en kopistani
liikkunutkaan, vaan istuin pöydän ääressä lukien tai kirjottaen, tuntui
niin mieluisalta ja vapauttavalta tieto siitä, että ovi ei ole lukossa
ja että minä voin mielinmäärin astua siitä ulos, mikäli vain tahdon.
Mutta kuinka masentavalta ja ikäänkuin henkeä ahdistavalta tuntuikaan
sen jälkeen kun ovi oli aina lukittuna.
Tässä sisään suljetussa ja alituisen silmälläpidon alaisessa elämässä
syöpyy jokaisen vangin mieleen mitä intensiivisin viha kaikkia telkiä,
kaltereita, vartiaunivormuja ja yleensä vankilalaitosta vastaan. Se on
omiaan kehittämään jokaisessa asukkaassaan anarkistisia taipumuksia.
Mitä ahtaammalle alalle fyysillinen elämä on rajotettu, sitä
kiihkeämmin toimii mielikuvitus, suunnitellen mitä fantastisimpia sekä
vankilasta vapautumisen että pysyvän vapauden muotoja.
Mitä moninaisimmat utopiiat kukkivat vankilan raskaassa, ummehtuneessa
ilmassa.
Eräänä päivänä pysähtyy Solovjev, tuntikausia samaa suoraa viivaa
pitkin miteltyään koppinsa lattiaa, lämpöjohtotorven luo ja naputtaa
meille toisille yhden ainoan, näin kuuluvan lauseen:
-- Kohta tulee aika, jolloin vankiloita ei enää ole.
Minkä pitkän ajatussarjan tulos tuo lause lieneekään? Ja mikä
ruusunhohteinen tulevaisuuden valtio sen taakse kätkeytyneekään!
Valtio, tai paremmin sanoen yhteiskunta, jossa kukaan ei omista
minkäänlaista valtaa, sillä onhan filosofimme anarkisti. Näen niin
elävästi hengessäni, kuinka tuo anarkistifilosofi, jolla
neljästäkolmatta ikävuodestaan huolimatta on tuuhea täysparta ja kalju
pää -- olen akkunastamme nähnyt hänet kerran kävelypaikalla --
herkeämättä käyskelee tuolla yläpuolellamme -- kuinka monesti hänen
raskaat askeleensa tuovatkaan mieleeni Borkmanin! -- ja syvälle
painuneet silmät tulisina kiiluen panee pala palalta kokoon suurta
tulevaisuuden valtiota.
"Die Fantasie regiert die Welt."
Mutta tuleekohan sitten koskaan sellaista aikaa, ettei vankiloita enää
tarvittaisi? Ei ainakaan niin kauan kuin maanpinnalla säilyy
järjestetty yhteiskuntaelämä, olkoon sitten sosialistinen tai
porvarillinen. Pantakoon ihmiskunnan hyväksi toimeen miten pitkälle
meneviä uudistuksia tahansa ja sovitettakoon oikeudenkäyntilaitokseen
kuinka humaanisia ja uusaikaisia menettelytapoja hyvänsä, aina tulee
yhteiskunnan pohjalle valumaan sellaista pohjasakkaa, jonka eristäminen
yhteiskunnasta on yleisen rauhan ja turvallisuuden kannalta
välttämätöntä. Ja usko, että yhteiskuntamuotoja muuttelemalla
voitaisiin ehkäistä tuollaisen pohjasakan syntyminen, on lapsellinen ja
naivi. Se on yhtä lapsellista kuin uskoa, että ihmisestä voitaisiin
jonkun operatsionin avulla poistaa eräitä vissejä taipumuksia, joita
kristinusko nimittää perisynniksi.
Usein askartelee venäläisessä vankilassa viruvan poliittisen vangin
mielikuvitus myöskin kuolemanrangaistuksessa. Eikä kummakaan, sillä
synkentäähän monenkin raskaammin syytetyn vangin tulevaisuuden
perspektiiviä hirsipuun varjo.
Eräänä sateisena sydänyönä lokakuun lopulla, kun valot vankilassa ovat
jo aikoja sitten sammutetut, havahdun keveästä puoliunestani siihen,
että toverini töykkii minua hellävaroen päähän.
-- Toveri, kuuletteko? -- kuiskaa hän. Kohotan pääni tyynystä ja
jännitän kuuloani.
Hiljaisuus peittää vankilan ja tasaisesti, unettavasti ropisee sade
ikkunaruutuihin. Mutta sen keskitse kuuluu vankilan sisäpihalta
tasainen: -- töf, töf, töf...
-- Aftamabil? -- kysyn kummastuneena.
-- Da, -- kuuluu pimeän keskeltä toverini kuiskaus, -- vievät varmaan
jotakin vankia hirtettäväksi.
Uh! Siinä tuokiossa kaikkoaa uni silmistäni. Emme juttele sen
pitemmälle, mutta kaksi pimeän keskeltä kiiluvaa paperossia osottaa,
että miesten aatokset ovat kiihkeässä toiminnassa.
Elävinä kuvasarjoina tunkeutuu vastustamattomasti mieleeni kuolemaan
tuomitun viime matka. Levotonna, unta saamatta, jokaista ulkoa tulevaa
ääntä säikkyen käyskelee kopissaan vanki, jonka silmät ovat kuopalle
painuneet ja kelmeitä kasvoja ympäröi hoidotta jäänyt, naavainen parta.
Kauhusta jähmettyneenä pysähtyy hän peräseinän nojalle, kun sydänyön
hetkenä joukko vartioita astuu hänen koppiinsa. Heidän synkän vakavista
muodoistaan ja välttelevistä silmäyksistään arvaa hän heidän asiansa.
Tahdotonna, kuin puolittain jo toiseen maailmaan siirtyneenä, seuraa
hän heitä ulos kolkkoon yöhön. Ajatukset ovat herpautuneet,
mielikuvitus kohmettunut ja ainoastaan kuuluvista sydämenlyönneistä
tuntee hän vielä elävänsä, kun hän suljetussa automobilissä, äänettömän
sotilasvartion keskellä kiitää eteenpäin... Saavutaan kolkkoon,
yksinäiseen paikkaan. Valjun syysaamun kajossa näyttävät niin oudoilta
ja elottomilta saapuvilla olevat vartiat ja viranomaiset ja kaikki ne
välttelevät katsoa häntä silmiin...
Uh! koetan kääntää mielikuvitukseni miellyttävämpiin asioihin, mutta
itsepintaisesti seuraavat ne tapausten kulkua loppuun saakka. Niin,
kuulen elävästi hirsipuun ritinän ja sitten mullan kahinan, kun sitä
vieritetään vielä lämpimän ruumiin peitteeksi...
Kun mielikuvitus on vihdoinkin saatellut tapaukset loppuun saakka,
herää minussa silmitön raivo hirttorangaistusta vastaan. Sellaisessa
kuolintavassa on jotakin esteettisesti vastenmielistä ja rumaa. Miksi
eivät sivistyskansat ole ottaneet käytäntöön kuolintapaa, jossa edellä
käypä kuolemankauhu supistuisi mahdollisimman vähään?
Ja onko sitten itse kuolemanrangaistus lainkaan tarpeellinen? Ainakin
minun mielestäni se visseissä tapauksissa on. Nouseehan tuolloin
tällöin kansameren syvänteistä atavistisia hirviöitä: joukkomurhaajia,
törkeitä lasten raiskaajia ja sen semmoisia. Selittäköönpä uusaikainen
tiede sellaiset kuinka syyntakeettomiksi ja sairaiksi tahansa, joka
tapauksessa vaatii ihmisten siveellinen -- vai sanoisimmeko
esteettinen? -- tunne, että sellaiset epäsikiöt mitä pikimmin
opereerataan pois ihmiskunnan yhteydestä. Tietysti kuolemanrangaistus
siinä mitassa kuin Venäjän tsaarivalta on viimeisiin saakka sitä
harjottanut, on sulaa raakalaisuutta.
On omituista, kuinka oikeudenkäynnin uudistuessa nykyajan vaatimuksia
vastaavalle kannalle, kuolemanrangaistus kaikissa maissa, missä se
vielä on voimassa, on sitkeästi säilyttänyt keskiaikaisen luonteensa.
Luulisi nykyaikaiselle oikeuskäsitykselle kidutuksen olevan kokonaan
vieraan. Mutta kuitenkin sisältyy sitä runsain määrin käytännössä
oleviin kuolemanrangaistustapoihin. Itse kuolinhetki niin hirtettäessä
kuin mestattaessa tai ammuttaessa on tietysti sangen lyhyt ja tuskaton
-- paljon lyhempi ja tuskattomampi kuin tautivuoteella --, mutta se on
tuo edellä käypä kuolemankauhu, joka muodostuu raskaaksi henkiseksi
kidutukseksi. Se iskee kyntensä jokaiseen sinä hetkenä kuin
kuolemantuomio julistetaan ja raatelee häntä yhä pahemmin aina tuomion
täytäntöönpanohetkeen saakka. Yhtä kaameana painaa odotuksen kauhu
tuomittua, olkoon sitten kysymyksessä hirtto, mestaus, ampuminen tai
amerikalainen sähkötuoli. Mutta jos kuolemanrangaistus kerta
säilytetään, niin onko mahdollista poistaa tai heikentää tuota
edeltävää kauhua? On kyllä. Ajatelkaammepa vain erästä vanhain
athenalaisten käyttämää tapaa, jonka niin hyvin tunnemme Sokrateen
kuolemasta. Että tuomittu saa vuoteella vankihuoneessaan itse tyhjentää
viinimaljan, johon sekotettu myrkky hiljaa ja huomaamatta siirtää hänet
toiseen maailmaan, onhan se kokonaan toista kuin synkkien aseellisten
vartiain keskellä kulkea vielä synkemmälle teloituspaikalle. Tietoisuus
siitä, että tuomion saa _itse_ panna toimeen, vieläpä niin
esteettisesti miellyttävällä tavalla kuin tässä athenalaisten
menettelyssä, on omiaan varsin suuresti heikentämään kuolemankauhua.
Koettavathan monet kuolemaantuomitut päästä tuon kauhun kynsistä
tekemällä itsemurhan, jos suinkin saavat siihen tilaisuutta. Mutta kun
kuolemaan tuomittuja tarkoin valvotaan ja estetään sitä tekemästä,
vieläpä kaikin tavoin estetään heitä saamasta huumausainetta, se
osottaa selvästi, että entisaikainen kidutusmenetelmä on käytännössä
säilynyt, jos kohta se teoriiassa onkin kielletty.
Rikollisen opereeraamiseen pois ihmiskunnan yhteydestä voisi tietysti,
esim. lääkärin apua käyttäen, suorittaa vieläkin huomaamattomammin.
Mutta, kuten sanottu, kaikista kuolemanrangaistustavoista on
hirttäminen inhottavin eikä se muualla Europassa enää olekaan
käytännössä kuin Venäjällä ja -- Englannissa.
Tällaisia mietteitä kuhisee päässäni ja polttaen paperossin toisensa
jälkeen valvon minä pitkälle aamuyöhön. Vasta vähän ennen hljephuutoa
nukahdan keveään uneen.
Eräänä toisena yönä, kun unta odotellen kääntelehdin vuoteellani,
kajahtaa yhtäkkiä vankilan pihalta, pimeyden ja hiljaisuuden keskeltä,
niin läpitunteva ja vihlovan epätoivoinen huuto, etten sellaista ole
ikinä kuullut. Säpsähtäen kohoan ryntäilleni ja heristän korviani,
mutta mitään enempää ei kuulu, vaan huuto sammuu värähtämättömään
sydänyön hiljaisuuteen, josta se oli kohonnutkin.
-- Olikohan sekin kuolemaan vietävä tuomittu, joka siten tahtoi
tovereilleen ilmaista viimeisen matkansa? -- mietin itsekseni.
Mieleni tekisi haastella toverini kanssa, mutta hän nukkuu sikiunessa
enkä henno häntä herättää. Golikov seinän takana on varmaankin unensa
läpi kuullut saman huudon, sillä hän ääntelee tuskaisesti ja
liikahtelee levottomasti vuoteessaan.
Mutta saanpa näihin aikoihin kirjallisuuden välityksellä tutustua
myöskin amerikalaiseen vankilaelämään. Siihen valmistaa minulle
tilaisuuden Upton Sinclairen teos "Der Sumpf", joka aikoinaan on
suomeksikin ilmestynyt, vaikka minä en ennemmin ole tullut siihen
tutustuneeksi.
Tyly kohtelu, huono ruoka, inhottava likaisuus ja syöpäläiset, siinä
Sinclairen kuvaamain chikagolaisten vankilain huomattavimmat
tunnusmerkit.
Niihin sekä venäläisiin ja Dreyfusin kuvaamiin ranskalaisiin
vankiloihin verraten ovat suomalaiset vankilamme tavattoman paljon
korkeammalla. Ainakin niiden huomioiden perusteella, joita tein Oulun
lääninvankilassa, on puhtaus suomalaisissa vankiloissa ulkopuolella
kaiken moitteen. Syöpäläisiä ei saa esiintyä. Jos sellaisia ilmestyy
vankikoppiin, on vangin siitä heti ilmotettava vartialle, kuten kopin
seinällä olevissa ohjesäännöissä määrätään. Sen jälkeen toimitetaan
perinpohjainen desinfisioiminen ja vaatteiden "palvaaminen".
Makuuvaatteet ja pesuvehkeet ovat moitteettomat ja ruoka parempaa kuin
työ- ja talonpoikaisväellä arkioloissa -- niitä todistaa sekin, että
useimmat vankeusaikanaan lihovat. Kohtelu on ihmisellistä, vapaahetkien
vietoksi tarjoaa vankilan huomattavan suuri kirjasto hyvää ja
vaihtelevaa lukemista. Ja kun vielä muistamme, että luku- ja
kirjotustaidottomille annetaan opetusta ja että likaisina, repaleisina
ja syöpäläisistä kuhisevina vankilaan tulleet kulkurit lasketaan sieltä
takaisin vapauteen puhtaina, pestyin ja paikatuin vaattein sekä
taskussaan pakkosäästetyt kuukausirahat, niin täytyy sanoa, että ne
ryövärijutut, joita sosialistimme yksinpä eduskunnan puhujalavaltakin
ovat vankilaoloistamme toitottaneet, ovat valheellisia ja
suunnattomasti liioteltuja. Sanon tämän omien kokemusteni
ja havaintojeni perusteella, joita noilta suurisuisilta
maailmanparantajilta usein puuttuu.
Mutta Sinclairen kirjaan palatakseni, niin seurasinpa
suurella tyydytyksellä niitä räikeitä paljastuksia, joita se
tekee amerikalaisen kansanvallan mätäpaiseisiin nähden. Olen
varhaisimmasta lapsuudestani tuntenut syvää vastenmielisyyttä tuota
karkearakeista nousukasyhteiskuntaa, tuota mauttomain pilvenpiirtäjäin,
dollarikuningasten, neekerikyypparien ja markkinahuijarien luvattua
maata kohtaan, eivätkä tätä tunnetta minussa ainakaan lievennä
Sinclairen paljastukset trustiherrain suunnattomasta tunnottomuudesta,
tuomarien häikäilemättömästä puolueellisuudesta ja poliisin ynnä muiden
virkamiesten lahjottavuudesta.
Toverini on monta kertaa lausunut, että hän heti vankilasta päästyään
lähtee Amerikaan, vapauden maahan. Alanpa nyt eräänä iltana, kun jo
vuoteessa loikoen lueskelen Sinclairen kirjaa, selostaa sitä hänelle.
Hän istahtaa vuoteeni reunalle ja, kuten tavallista, kuuntelee mitä
suurimmalla mielenkiinnolla. Värejä säästämättä levitän minä hänen
eteensä näytteitä amerikalaisen vapauden ja kansanvallan
hedelmätarhasta.
Ja katso, kohta on toverini vallannut Amerikaa kohtaan sama antipatia
kuin minunkin. Hän ilmottaa jyrkästi, ettei hän lähde ikinä Amerikaan.
Veliseni Semen Jegorovitsh, mikä herttainen ja taipuisa sielu sinä
oletkaan! Mutta luulenpa, ettet siinä niinkään tyhmästi tee, jos
päätätkin luopua Amerika-aikeistasi. Jos sinä täällä olet tsaarin orja,
niin siellä sinä joutuisit tuhatpäisen kansanvallan orjaksi -- ja ero
ei lopultakaan taitaisi olla kovin suuri.


XII
VALLANKUMOUKSEN ESITUNNELMIA.

-- Jos kiipeät akkunaan, niin näet kävelypaikalla suomalaisen soturin.
Nämä sanat naputtaa minulle Vuoksi eräänä päivänä.
Nostan kiiruusti toverini jakkaran W.C:n päälle ja kiipeän venttiilin
raosta kurkistamaan alas pihalle. Näen siellä kahdessakin karsinassa
sotilashenkilön. Kumpikin ne ovat nuoria miehiä, toisella päällään
venäläisen vänrikin univormu, toisella taasen viheriäinen puku ilman
olkalappuja sekä lipaton kangaslakki ilman kokardia.
Arvelen, että tuo vänrikinpukuinen on mahdollisesti yksi niitä
suomalaisia ylioppilaita, joita sodan alussa meni Venäjän armeijaan.
Päätän kuitenkin vielä varmuudeksi kysäistä Vuokselta.
-- Siellä on kaksikin sotilasta, kumpi niistä on suomalainen?
-- Se viheriä takkitien. Se on saksalaisen jääkärin kenttäpuku.
-- Saksalaisen jääkärin kenttäpuku! toistan minä itsekseni
hölmistyneenä. Sitten annan kiiruusti merkin telefoonin avaamisesta ja
tuokion kuluttua olemme jo suullisessa keskustelussa.
-- Se on siis Saksan suomalaispataljoonan miehiä?
-- Niin on. Tunnen hänet ulkomuodolta, vaikka nimeä en tiedäkään.
-- Mutta kuinka ihmeen tavalla hän tuossa sotilaspuvussaan on tänne
joutunut?
-- En minä muuta ymmärrä kuin että pataljoonamme on Riian rintamalla ja
hän on joutunut sotavangiksi.
Kylmät väreet karsivat ruumistani. Jos pataljoonamme todellakin on
rintamalla, niin silloinhan heitä voi yksi toisensa jälkeen joutua
sotavangiksi. Siinä tapauksessa odottaa heitä varma kuolemantuomio,
jota paitsi se on alituisena vaarana meille muillekin suomalaisille
vangeille. Sillä tietysti heidän, sotavangeiksi joutuneiden, joukossa
on sellaisiakin, jotka kuoleman pelossa ja armahdusta toivoen
tunnustavat kaiken, johtuen siten tekemään suuren joukon ilmiantoja
sekä saattamaan kiikkiin meitä toisia.
-- Mutta eikö ole ajattelematonta, että meikäläinen pataljoona on
työnnetty Venäjän rintamalle? -- virkan minä painostavan äänettömyyden
jälkeen.
-- Ihmettelen minäkin sitä, -- vastaa Vuoksi. -- Haaskaavat siten
meidän pienen joukkomme, joka oli tarkotettu tärkeämpiä tehtäviä
varten.
Kiipeän jälleen ikkunan nurkasta tirkistelemään. Siellä kävelee yhä tuo
vihreätakki. Se on pienenpuoleinen nuori mies ja liikkuu hän tuimin
askelin kuin häkkiin suljettu tiikeri. On kuin näkisin ne kuohuvat,
ristiriitaiset, läheisen kuoleman värittämät ajatukset, jotka hänen
päässään varmaankin risteilevät.
Ja samansuuntaisina risteilevät ajatukset omassa päässänikin, kun
ääneti ja synkin ilmein alan mitellä koppimme permantoa. Toverini
huomiota on kiinnittänyt juttelumme ja minun jännittyneet tähystelyni
ulos. Luonnollisesti en kerro hänelle asiasta mitään, mutta kun hänkin
kiipeää akkunaan tähystämään, kysäisen, mikä se vihreäpukuinen
mahdollisesti on miehiään. Toverini arvelee häntä -- venäläiseksi
leipuriksi, ne kun kuuluvat käyttävän saman tapaista asua. Annan hänen
tietysti vastaan väittämättä pitää harhaluulonsa.
Kolmannen kerroksen kopeissa -- olen sen huomannut parturissa
käydessäni, sillä hänen työhuoneensa on mainitussa kerroksessa -- ovat
akkunat alempana, jota paitsi sieltä lyhemmän välimatkan takia on
muutenkin mukavampi pihalle tähystellä. Siksipä onkin Vuoksi ahkerasti
ikkunan ääressä havaintoja tekemässä. Niinpä hän taas eräänä päivänä
sähköttää minulle, että hän on kävelypaikalla keksinyt uuden
vihreätakin.
Siis jo kaksi sotavankia!
Mutta miksi heitä täällä säilytetään? Eikö sellaisissa tapauksissa
toimi kenttäoikeus ja tavallisesti ilman vitkasteluja? Vai käytetäänkö
heitä täällä todistajina meitä toisia vastaan?
Tämän tapaisia kysymyksiä liikkuu mielessäni ja joka kerta ikkunaan
kiivetessäni tunnen kammon sekaista jännitystä, että milloin sinne
ilmestyy joku läheinen tuttavani viheriässä univormussa. Jonkunlaisena
Damokleen miekkana heiluu meidän päällämme tämä viheriätakkisten
ilmestyminen Shpalernajan kävelypaikalle.
Yhä uusia löytöjä tekee Vuoksi, kunnes tiedossamme on neljä
viheriätakkista. Kaikki ne ovat meille kummallekin tuntemattomia.
Sitten saamme tietoja, jotka hieman rauhottavat mieltämme. Eräänä
perjantai-iltana tiedottaa minulle Vuoksi:
-- Lähelläni täällä kolmannessa kerroksessa istuu ylioppilas H. Hän on
upseeri suomalaispataljoonassa ja on hänet vangittu kotimaassa
käydessään. Sain tilaisuuden äsken saunaretkellä vaihtaa moniaan sanan
hänen kanssaan. Hän piti aivan mahdottomana, että ne neljä olisivat
sotavankeina tänne joutuneet.
Tämä tieto on omiaan tuntuvasti keventämään sitä taakkaa, jonka
vihreätakkien Shpalernajaan ilmestyminen on hartioilleni laskenut.
Vaikeaksi arvoitukseksi jää meille tosin vielä kysymys siitä, millä
muulla tavoin, kuin sotavankeina, he sotilaspuvussa olisivat voineet
ryssän käsiin joutua. Ennen pitkää saamme kuitenkin vastauksen tuohon
meidän kannalta niin polttavaan kysymykseen.
Saamme tietää, että nuo neljä ovatkin kevytmielisiä ja luonteettomia
roistoja, jotka omasta alotteestaan ovat Riian rintaman yli karanneet
ryssän syliin sekä tehneet suunnattoman joukon ilmiantoja tovereitaan
ja muita kansalaisiaan vastaan. Mutta siitä lähemmin tuonnempana.
-- -- --
Jonkunlaisella jännityksellä odotamme keisari Nikolain riemujuhlaa,
jota vietetään hänen valtaistuimelle nousunsa viidentenäkolmatta
vuosipäivänä. Venäläisten vankien keskuudessa liikkuu huhuja, että sinä
päivänä annettaisiin jonkunlainen manifesti, johon muka sisältyisi
amnestia erinäisille valtiollisille vangeille. Me suomalaiset emme
kuitenkaan pane tähän huhuun kovin suuria toiveita, ollen vakuutettuja
siitä, että vapautuksemme täytyy tulla toiselta taholta.
Tsaarillinen anteliaisuus tänä suurena jubileumipäivänä supistuu
kuitenkin -- taskukellon kokoiseen nisupullaan, joka ylimääräisesti
jaetaan kaikille vangeille ja joka sekin on leivottu erikoisen
huonoista vehnäjauhoista.
Tämän merkkipäivän kuluessa naputan minä Vuokselle:
-- Eikö harvinaisuuden vuoksi ja juhlapäivän kunniaksi heitetä tittelit
pois?
Täten tulemme me lähemmin tuttaviksi, vaikka ulkomuodolta emme vielä
toisiamme tunnekaan. Tai oikeammin sanoen: Vuoksi tuntee minut, sillä
hän on useat kerrat nähnyt minut kävelypaikalla. Minun akkunastani on
siksi hankala tirkistellä alas pihan pohjalle, etten ole voinut tarkoin
erottaa Vuoksen kasvonpiirteitä.
Muutamana perjantaina näihin aikoihin tulee kylpemään mennessäni
pohjakerroksen käytävässä vastaani ryhdikäs ja reippaasti astuva nuori
herrasmies, sivellen kammalla kylvyn jäleltä kosteata tukkaansa.
-- Hyvää huomenta! -- tervehtii hän kohdalle tultua reippaasti.
-- Huomenta, huomenta! -- vastaan ällistyneenä, jääden itsekseni
arvailemaan kuka hän mahdollisesti oli ja päätyen lopuksi arveluun,
että se ei voinut olla kukaan muu kuin Vuoksi.
-- Tulitko sinä äsken saunatiellä minua vastaan? -- naputan heti
koppiin palattuani Vuokselle.
You have read 1 text from Finnish literature.
Next - Kahdeksan kuukautta Shpalernajassa - 09
  • Parts
  • Kahdeksan kuukautta Shpalernajassa - 01
    Total number of words is 3415
    Total number of unique words is 2097
    18.2 of words are in the 2000 most common words
    26.6 of words are in the 5000 most common words
    32.3 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Kahdeksan kuukautta Shpalernajassa - 02
    Total number of words is 3466
    Total number of unique words is 2119
    18.0 of words are in the 2000 most common words
    25.5 of words are in the 5000 most common words
    29.7 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Kahdeksan kuukautta Shpalernajassa - 03
    Total number of words is 3406
    Total number of unique words is 2070
    20.6 of words are in the 2000 most common words
    28.8 of words are in the 5000 most common words
    32.7 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Kahdeksan kuukautta Shpalernajassa - 04
    Total number of words is 3390
    Total number of unique words is 2035
    18.8 of words are in the 2000 most common words
    27.4 of words are in the 5000 most common words
    32.8 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Kahdeksan kuukautta Shpalernajassa - 05
    Total number of words is 3451
    Total number of unique words is 2104
    18.9 of words are in the 2000 most common words
    26.8 of words are in the 5000 most common words
    31.0 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Kahdeksan kuukautta Shpalernajassa - 06
    Total number of words is 3448
    Total number of unique words is 2122
    19.0 of words are in the 2000 most common words
    27.4 of words are in the 5000 most common words
    32.1 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Kahdeksan kuukautta Shpalernajassa - 07
    Total number of words is 3422
    Total number of unique words is 1963
    20.2 of words are in the 2000 most common words
    29.0 of words are in the 5000 most common words
    33.3 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Kahdeksan kuukautta Shpalernajassa - 08
    Total number of words is 3284
    Total number of unique words is 2023
    19.7 of words are in the 2000 most common words
    28.2 of words are in the 5000 most common words
    32.8 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Kahdeksan kuukautta Shpalernajassa - 09
    Total number of words is 3380
    Total number of unique words is 2003
    20.7 of words are in the 2000 most common words
    30.0 of words are in the 5000 most common words
    35.0 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Kahdeksan kuukautta Shpalernajassa - 10
    Total number of words is 3348
    Total number of unique words is 1985
    20.3 of words are in the 2000 most common words
    29.3 of words are in the 5000 most common words
    33.5 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Kahdeksan kuukautta Shpalernajassa - 11
    Total number of words is 3368
    Total number of unique words is 2061
    20.4 of words are in the 2000 most common words
    29.1 of words are in the 5000 most common words
    34.3 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Kahdeksan kuukautta Shpalernajassa - 12
    Total number of words is 3472
    Total number of unique words is 1951
    21.1 of words are in the 2000 most common words
    30.6 of words are in the 5000 most common words
    35.2 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Kahdeksan kuukautta Shpalernajassa - 13
    Total number of words is 3409
    Total number of unique words is 1967
    21.8 of words are in the 2000 most common words
    31.2 of words are in the 5000 most common words
    35.6 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Kahdeksan kuukautta Shpalernajassa - 14
    Total number of words is 3556
    Total number of unique words is 1950
    22.2 of words are in the 2000 most common words
    31.9 of words are in the 5000 most common words
    36.0 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Kahdeksan kuukautta Shpalernajassa - 15
    Total number of words is 3544
    Total number of unique words is 1949
    21.1 of words are in the 2000 most common words
    30.1 of words are in the 5000 most common words
    34.6 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Kahdeksan kuukautta Shpalernajassa - 16
    Total number of words is 3484
    Total number of unique words is 1981
    20.5 of words are in the 2000 most common words
    29.4 of words are in the 5000 most common words
    35.2 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Kahdeksan kuukautta Shpalernajassa - 17
    Total number of words is 2694
    Total number of unique words is 1761
    22.0 of words are in the 2000 most common words
    31.0 of words are in the 5000 most common words
    35.2 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.